Kun asuntojen markkinahinta on korkea, erilaiset hyeenat kokoontuvat saaliinjaolle. Tämä koskee myös vuokra-asuntojen rakentamista.
Tähän asti aravavuokrataloja on rakennettu niin, että yleishyödyllinen yhtiö tai kunta perustaa kiinteistöyhtiön muodollisella omalla pääomalla. Oman pääoman määrä on ymmärtääkseni viisi prosenttia kustannuksista. Loput lainataan rahalaitoksesta. Korko on markkinaehtoinen, jos se ei ylitä 3,4 prosenttia vuodessa. (Vuonna 2014 omavastuukorko alenee 1,7 prosenttiin) Ylimenevästä korosta valtio antaa korkotukea 90 prosenttia. Vuokralaisilta peritään vuokra, joka kattaa kiinteistön ylläpidon, varautumisen peruskorjaukseen, koron JA LAINAN LYHENNYKSET. Talo on pidettävä vuokrakäytössä säädeltyine vuokrineen määräajan. Ennen tuo määräaika oli 41 vuotta. Siihen mennessä vuokralaiset olivat maksaneet lainan pois kokonaan ja kiinteistö jäi omistajansa vapaaksi ja velattomaksi omaisuudeksi. Ei huono bisnes.
Nyt vaaditaan tuon rajoitusajan lyhentämistä olennaisesti, 20 vuoteen tai jopa viiteen. Muuten aravavuokratalojen rakentaminen ei ole riittävän houkuttelevaa, eivätkä sijoittajat avaa kukkaron nyörejään. Noilla ehdoilla aravavuokratalo Jätkäsaaressa olisi todella kannattava sijoitus.
Minusta paras omistaja ainakaan pääkaupunkiseudulla sosiaaliselle asuntotuotannolle on kunta. Jos nuo asunnot joskus vapautuvat säännöstelystä, on oikeudenmukaisinta, että kunta omistaa ne. Lisäksi kunta pystyy tuottamaan ne halvemmalla. Joidenkin ideologian mukaan yksityisen voitontavoittelun on saatava laittaa haavinsa väliin joka toimintaan. En ymmärrä, mitä yksityinen sijoittaja tuo tähän muuta kuin halunsa hyötyä asuntopulasta taloudellisesti.
Pääomasta nimittäin ei todella ole pulaa. Rahaa saa hakea EKP:sta niin paljon kuin huvittaa lähes korotta. Pulaa on vakuuksista, mikä tekee markkinaehtoisesta lainarahasta paljon keskuspankkirahaa kalliimpaa yrityksille, mutta ei vakavaraisille kunnille. Helsinki saa lainaa negatiivisella reaalikorolla. Sen verran synkältä näyttää Euroopan taloudellinen tulevaisuus, että matalien korkojen aika taitaa jatkua pitkään ja vaikka ei jatkuisikaan, korkotukilainassa ei ole korkoriskiä. Muuttotappioalueille rakennettavassa vuokratalossa on omat riskinsä, joita Helsingissä ei tunnu olevan.
Koska kunta saa lainaa halvemmalla kuin yksityiset sijoittajat, kunta on asunnoille parempi omistaja. Aivan vihoviimeinen omistaja olisi eläkeyhtiöt, jotka tavoittelevat sijoituksilleen moninkertaista korkoa markkinakorkoon verrattuna.
Hyvin sanottu, ei mitään välikäsiä eikä leikkiliikelaitoksia vaan kunnat itse rakennuttavat ja omistavat.
Sellanen liiketoiminta ajatus joka lisäisi omistusasuntojen vuokrausta on kovasti alkanut vaivata. Ruotsissahan ei sijoittajilla ole toisenlaisen systeemin takia mahdollista ostaa yhtä tai muutamaa kerrostaloasuntoa vuokrattavaksi ja vanhuuden turvaksi.
Täytyisi vissiin haka duuniin vuokraturvaan jolla on valmis paketti asuntoihin sijoittajille, tai itse ruveta isännöintihommiin ja sitten rykästä Ruotsiin kaikille sijoittajamessuille.
Näin sen pitäisikin mennä. Kunhan vain valtuutetut ynnä muut ymmärtäisivät olevansa isäntiä ja emäntiä talossaan, eivätkä antaisi renkien häärätä. Muuten asuntopulalla tehdään paljon rahaa, ja vielä aikamoisella inhimillisellä kärsimyksellä, kun pulaa pidetään yllä.
Maakunnissa ovatkin jo keksineet että kunnan tai kaupungin vuokra-asuntoyhtiö on oiva tapa lapioida valtion maksamat tuet kunnan kassaa turvottamaan.
Mikä siis on johtopäätös tästä kaikesta? Miksi kunnat eivät toimi niin kuin Osmon mielestä kannattaisi toimia? Miksi pääkaupunkiseudulla uusien asuntojen ja erityisesti vuokra-asuntojen rakentaminen ja tarjonta on niin vähäistä kuin on viime aikoina ollut?
Vuokra-asuntojen tuotanto on niin vähäistä, kun on tämä kuntien välinen kilpailu. Kaikki tavoittelevat terveitä ja työssäkäyviä. Siksi kuntauudistus.
Näin. Yksityisen rahan osuutta voi perustella sillä että se luo insentiiviä pitää rakennuskustannukset kurissa, mutta tuo hyöty ei tässä tapauksessa oikein kohtaa kustannusten kanssa ja voi tuon hoitaa muutenkin. Ehkä vaikka niin että rakentaja saa osana rakennuspalkkiota jonkun osuuden talon asunnoista ihan haluaamansa käyttöön ja loput menee kaupungille.
Kattelin tossa Eläke-Fennian sijoitusjohtajan esitystä asuntoministerille, mistä pisti silmään tuottavaade noin 6%. Jos asunto maksaa esim. 4000€/m2, niin 6% tuosta on 20€/m2 kuukausivuokrassa, mihin sitten muut kulut päälle. Ei tää nyt vaan ynnää.
Vähän huono liikeidea:
http://www.hs.fi/kaupunki/Suuret+kaupungit+vaativat+lis%C3%A4%C3%A4+tukea+vuokra-asuntotuotantoon/a1360637462906
Kunnan omistuskin on hankala, jos asunnot yhtiöitetään . Silloin ne häipyvät demokraatttisen päätöksenteon ja valvonnan piiristä.
Yleensäkin asukkailla pitäisi olla edustus asuntojen hallinnoinnissa ja laaja tarkastusvalvonta, jotta asuntojen käyttö kunnan ja yksityisiin busineksiin estetään.
Katselin noita EU tasoisia raportteja ja yllättävää on, että asumiskulut ovat tuloihin nähden EU:n korkeimmat.
Ei ihme, että suomalaisten kulutuskyky on alhainen, kun rahat tuhlautuvat asumiseen
Enkä saanut linkkiä taaskaan kopioitua
Runsaan asuntojen tarjonnan ja halpojen hintojen Oulussa on muuten onnistuttu välttämään tämä(kin) ongelma. Melkein kaikki kehyskunnat liittyivät Ouluun 2013 alkaen ja kaupungissa on nyt alhaisempi kunnallisveroprosentti kuin vielä itsenäisissä naapurikunnissa (Kempele, Liminka). Keskuskaupungissa on myös hyvin tarjolla kaikenlaista asumista yliopistokaupungiksi edulliseen hintaan, on vuokra-asuntoja, omakotitaloja, tontteja, uusia ja vanhoja kerrostaloja, jne.
Miksi ei voisi olla jonkinlaisia asunto-obligaatioita, joita myytäisiin kansalle ja joista saatavilla rahoilla rakennettaisiin aravavuokrataloja?
Pääkaupunkiseudun päättäjien kannattaisi tutustua oheiseen materiaaliin:
http://tilastokeskus.fi/tup/seutunet/businessoulu_index.html
Erityisesti em. sivulla linkki “Seutukunnittainen vertailu” ja edelleen alalinkki “Asuntotuotanto seutukunnittain 2011” avaa mielenkiintoisen tilaston.
Miksköhän rakennettaviin laivoihin halutaan valtion lainaa jos se on pari prossaa kalliimpaa kuin pankissa?
Muuten aika lailla samaa mieltä kirjoituksesta, mutta ei firmoja voi kutsua hyeenoitksi siksi, että ne etsivät kannattavia rakennuskohteita. Tarvitaan vähän enemmän todisteita tai edes väitteitä ennen tuollaisia ilmaisuja. Jos tässä jotakuta pitäisi mottia, niin ehkä ensimmäisenä poliitikkoja, jotka kaatavat lahjarahaa noiden rakennusfirmojen suuhun (koluttavat kai niitä “hyeenoiksi”). Mutta poliitikko hakee tietenkin viholliskuvansa muualta :-).
Eikös kaupunki luovuta vuokra-asuntotontit jätkäsaressakin vuokrasopimuksella johon kirjataan ehto asuntojen pitämisestä vuokrauskäytössä.
Eikös segregaation kannalta ole kuitenkin parempi että asunnot muuttuvat vapaarahoitteisiksi ja kaikkien saatavilla oleviksi 20 vuoden jälkeen.
Nykyisissä ARA säännöksissä on varallisuusrajat, tällöin joku osuus perintökesämökistä tai maatilasta, mahdollinen uusioperheen toisen puolison myymästä asunnosta jäänyt säästötilin saldo yms. estävät oikealta asunnontarvisijalta ARA asunnon saamisen.
Osa asunnoista pysynee alkuperäisen tai jonkin toisen sijoittajan omistuksessa vuokra-asuntoina rajoitusten jälkeenkin ja tarvittaessa kaupunki voi semetoida käyttötarkoituksen em. tontin vuokrasopimuksella pysyvästi.
Jos omistajalla on kohtuullinen bisnes kannattaa tehdä korjauksia ja pitää asunnot kunnossa kokonaisvastuullisesti, ARA:n mallissa reaalikorot, lyhennukset ja korjaukset tärähtävät samanaikaisesti maksuun. Säännöksillä kasataan pommia tulevaisuuteen.
Kannatan mallia, jossa Helsinki kaavoittaisi tontteja paljon nykyistä enemmän ja myisi rakennusoikeudet eniten tarjoavalle. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat aina ja byrokratiahimmelit ovat pahasta.
Totta puhut. turha pitää vanhainkotia kun perustaa oman säätiön tai houkuttelee jonkin olemassaolevan rakentamaan ARA-seniorikohteen johon valtion investointiavustuksella omat varat ja takaus lainoille.
Sitten vuokra säädetään maksimitasolle että mummo saa täyden asumistuen valtiolta.
Kun asumistarve kyseisellä paikkakunnalla päättyy ikäluokkien pienentyessä 15–20 vuoden kohdalla
voi asumistuen ulkopuolelle jääneetkin olla tyytyväisiä.
Lainoista on onneksi lyhentynyt vasta 20 %, eli palvelu on tuotettu omakustannushinnalla ja pääomakulut on varmasti alle kiinteistön ikävähennysten. Ja säätiö voi ryhtyä anomaan purkuakordia ARA:lta avustukseksi kun ei kannata korjata.
Tämä osoittaa hyvin kompaktisti, miksi rajojen siirtely on täysin väärä lähtökohta kuntauudistukselle.
Helsinki ehkä ajattelee, että se pakottaisi naapurinsa seuraamaan omaa vuokra-asuntopolitiikkssnsa, jos se saisi päättää mitä naapureissa tehdään. Voisi toisn hyvin käydä niinkin, että uudessa Suur-Helsingissä noudatettaisiin vanhojen kuntien politiikan keskiarvoa eikä Helsingin malllia (osan Helsingin puolueista tukiessa tuota muuta mallia). Ehkä jotkut helsinkiläiset toisaalta toivovat, että osa vuokra-asunnoista häipysisi sen nykyisiltä mailta kauemmas.
No, muualla, ja uusien kuntien välillä (ml. Suur-Helsinki) terveiden ja työssäkäyvien tavoittelu jatkuisi aivan ennallaan. Tällä kuntaliitosreseptillä ongelma korjauntuisi vasta kun Suomessa olisi jäljellä enää yksi suuri kunta.
Jos tuota ongelmaa halutaan ihan oikeasti korjata, pitäisi korjata syitä, jotka aiheuttavat tuon kilpailun. Kuntarajat eivät ole tällainen syy. Kyse on kai lähinnä siitä, että kunta tarvitsee rahaa peruspalveluien järjestämiseen jokseenkin vakiomäärän per asukas, mutta rikkailtaa asukkailta se saa paljon enemmän verotuloja kuin köyhiltä, jotka ehkä vain vievät rahaa. Rajojen siirtelyn sijaan uudistuksen voisi siis aloittaa järkevämmin rahavirtojen järkeistämisestä. Valtio siis voisi kantaa hieman suuremman osan köyhien kunnille aiheuttamista kustannuksista / tulonmenetyksistä.
Ai niin, rahaahan Helsinki saisi rutkasti lisää kaappaamalla Espoon ja Kauniaisen. Olisikohan tämä tuota kaipaamaani uutta “rahavirtojen järjestelyä”, tai peräti rikkaista asukkaista kilpailemisen lopettamista? 🙂
Toisaalta niitä vähemmän terveitä työttömiä on kuitenkin rajallisesti. Kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen tuskin lisää työttömyyttä tai sairastelua. Mitä vähemmän niitä asuntoja on, niin toki sitä suurempi valikoituminen.
Koska kunnat tavoittelevat terveitä, hyvätuloisia työssäkäyviä ja muuten rikkaita, niin silloinhan kunnat ovat todella huonoja vuokratalojen rakentajia.
Jos sitten tehdään kuntaliitoksia, niin eihän se tilannetta muuta. Köyhät ja sairaat yritetään vaan ajaa kauemmaksi pois omista nurkista. Kokoomuksen linja ei kuntaliitoksissa muutu mihinkään.
Olisiko siksi parasta laittaa valtio asialle vai yrittääkö poliitikot eduskunnassa ajaa köyhät ja sairaat ulkomaille?
Mitä tuo nyt tarkoitti, Osmo: ihan kuin vuokra-asuntojen riittävyys vähentäisi terveiden ja työssäkäyvien osuutta väestössä? Ymmärsinkö oikein?
Ja jos, saataisiinko perusteluja myös.
Ajattelua ei ole mikään pakko sitoa ainakaan mielikuvaan nykyisistä kunnan vuokrataloista, joihin niukkuuden vallitessa — siis sen vuoksi — valikoituu hädänalaisinta väkeä.
Kun tarjontaa lisätään, asukasrakenne muuttuu myös.
Voitaisiin myös pelastaa “yleishyödyllisyyden” idea, ajattelemalla se alusta uudelleen ja kehittämällä yhtä monimuotoisia julkisen tuotannon tai tuetun tuotannon ratkaisuja kuin muissa maissa on.
Sanoit, että asumisoikeusasuminen on kallista. Ei ole välttämättä eikä muissa maissa. Suomessa on,
koska alkuperäisestä mallista muokattiin meillä markkinaehtoinen versio.
Sama halutaan tehdä Hitasille.
Vaikkapa Tpyyluoman ehdottamaa sekamuotoa, Saksassa tunnettuja osuuskuntia ja asumisoikeusratkaisuja ja varmaan muitakin malleja voitaisiin löytää ja toteuttaa, jos haluttaisiin.
Meillä, toisin kuin vaikkapa Ruotsissa ja Saksassa annetaan näköjään säännönmukaisesti periksi yksityisten intressipiirien lobbaukselle.
Sen sijaan, että pidettäisiin kiinni alkuperäisestä ajatuksesta: Kaupungin tulee huolehtia joka palkkatason ihmisten saatavuudesta varmistamalla asumismahdollisuus. Tarvittaessa omalla tarjonnalla.
Mitä kilpailuun ns. hyvistä veronmaksajista tulee: Hekö kuntia ja liike-elämää ylläpitävät, (varsinkaan eri kuntiin sirpaloituneena joukkona) vai tavallisten työssäkäyvien ihmisten suuri määrä.
HH
Jos työssäkäyntialue muodostuu yhdestä kunnasta, tuon kunnan kannattaa suosia vuokra-asuntotuotantoa juuri niistä syistä, joita sanoit. Kun työssäkäyntialue mudostuu useasta kunnasta, niiden yhdenkään ei kannata suosia vuokra-asubtotuotantoa omalla alueellaan, koska ensin pitää aloittaa niistä naapureiden hädänalaisista.
Ei ole kovin kauaa kun vähäistä kaavoitusta perusteltiin sillä että ei ole rahaa. Nyt rahaa taas ei tarvita.
Ja sitten tälle porukalle pitäisi antaa lisää valtaa jonkun kuntauudistuksen muodossa? Mitä enemmän poliitikoilla on valtaa sitä huonommaksi tulos muotoutuu.
Kuntauudistuksen pitäisi jakaa isot kunnat tehokkaisiin muutaman tuhannen asukkaan yksiköihin joille täysi verotusoikeus ja kunnon kisa päälle. Loppuisi nämä haihattelut ja tolkuton rahan törsääminen.
Varmaankaan pankki ei suostu lainoittamaan kannattamattomia projekteja. Tai sitten lainaehdot on valtiolta kunnille erit kuin laivanrakentajille.
Kunhan arvailen.
Tämä on vähän pitkä, ja osaksi vanhentunut. Muttan panenpa tämän kuningasajatukseni taas jakoon.
PIENOSAKKAIDEN SIJOITUKSIIN PERUSTUVAT VUOKRA-ASUNTOYHTIÖT YHTENÄ RATKAISUNA VUOKRA-ASUNTOJEN RAHOITUKSEEN
Ystäväni SYP:n entinen notariaattijohtaja ja pankin johtokunnan sihteeri piti ajatustani hyvänä ja realistisena Hän tosin epäili, että varsinkin sosialidemokraattisille ja poliitikoille tällainen rahoitusmuoto on myrkkyä. Heistä ainoa hyväksyttävä on sellainen, jossa raha kulkee vain julkisen vallan kautta, ja mieluiten on hallituksen suorassa valvonnassa. Ja itsekin pelkään samaa.
.
1. Ajatus on lyhesti se, että julkisen vallan toimesta tai aloitteesta perustetaan vuokra-asuntoyhtiöitä tai –rahastoja, joiden osakkuuksia yleisö voi merkitä. Sopiva minimisijoitus lienee 150 euroa. Englannissa on käytössä ns. building societies, mutta täytyypä myöntää, että en ole niihin ehtinyt perehtyä.
2. Helsingissä tämä merkitsisi sitä, että osa kaupungin asuntotuotantomäärärahoista sijoitettaisiin tällaiseen yhtiöön ja houkutellaan kaupunkilaisia sijoittamaan siihen rahojaan. Yhtiö voisi mahdollisesti rakentaa osan asunnoista Vantaan alueelle, jossa on rittävästi tonttimaata tarjolla. Jos pääomaa saadaan riittävästi kokoon, yhtiö voisi jopa rakentaa kunnallistekniikan ja kaupunkiradan jatkon, jonka sitten kaupunki ja VR vähitellen lunastaisivat
3. Yhtiö vuokraa asunnot tarvitseville kohtuullista vuokraa vastaan eli tarkoitus on myös näiden avulla vaikuttaa vuokramarkkinoihin. Silloin kun ajatusta kehitin yli kymmenen vuotta sitten, ajattelin, että vuokra olisi VN:n suositusten mukainen, mutta säännöstelyhän on purettu, ei yksinomaan myönteisin seurauksin. Tavoitettu tuotto on vanhan huoneenvuokralain perusteiden mukainen 4 % pääoman reaaliarvolle. Periaatteessa puhdas tuotto jaetaan (lähes) kokonaan osinkoina sijoittajille.
Ystäväni piti 4 %:n tuottoa hyvänä. Eräiden käsitysten mukaan (mm. Jorma Leppiniemi ja Antti Helenius) osakesijoitusten ja teollisuuden investointien inflaatiosta puhdistettu tuotto on n. 4 – 5 %. Silmays pörssiuutisiin osoittaa, että osakkeiden P/E –arvo liikkuu yleensä siinä 20 – 25 lukemissa eli osakkeet periaatteessa tarjoavat 4–5 %:n tuoton. Niiden arvonnoususta saadut kokemukset ovat olleet hyvin vaihtelevia.
Tällä hetkellä yksiöiden vuokrat antavat tietääkseni n. 6 – 7 %:n tuoton, joten tarkoitus on siis vähentää vuokra-asuntojen nykytuottoa. Korkea vuokrataso perustuu hyvin paljon siihen, että mahdollisia sijoittajia on kaiken kaikkiaan vähän.
Obligaatioiden ja muiden pitkäaikaisten velkakirjojen nimellistuotto on kansainvälisesti noin 6 %. Näiden reaalinen tuotto siis on sama 4 %.
4. Yhtiön osakkeet (osakkuudet) on noteerattu pörssissä tai niillä on muuten julkisesti noteerattu hinta.
5. Pitkällä tähtäimellä sijoitus tarjoaa sekä sen reaaliarvon että tuoton reaaliarvon säilymisen. Vuokrahan olisi tavalla tai toisella sidottu elinkustannusten nousuun.
6. Mietin jopa sitä, että näistä osakkeista ei myytäessä joutuisi maksamaan 2 %:m varainsiirtoveroa, jolloin ne ovat sijoituskohteena hieman houkuttelevampia ilman, että valtio oikeastaan menettäisi paljoa verotuloja. Lisäksi osakkeita voisi käytää silloin helposti vaihtorahana kauppojen „dilkkauksessa“, mikä sekin lisää kohteen houkutteluvuutta.
7. Osakkuuksien merkitsijöiksi ajattelen lähinnä asuntovelkansa maksaneen ylemmän ja alemman keskiluokan perheet, jonka tulot ovat työ- tai eläketuloja ja joille pääomatuloilla on marginaalinen merkitys, mutta sijoituksen arvon säilymisellä ja realisoitavuudella suurempi. Lisäksi, vastoin ilmeisesti yleistä käsitystä, keskiluokan sosiaalinen vastuuntunto on hyvin suuri.
Nämä ihmiset voivat lla hyvinkin halukkaita sijoittamaan osan varallisuudestaan vuokra-asuntoihin, mutta y h d e n asunnon omistaminen on korkean kynnyksen takana asunnon suuren hinnan (300 – 600.000 mk) johdosta. Vaikka vuokralaisriskit ovat kaiken kaikkiaan pienet, niin omalle kohdalle osuttaessa ne ovat suuret. Varallisuukohteella on myös oltava kohtalaisen helppo realisoitavuus.
Yleisöllä on selvästi pulaa tavallista piensäästäjää kiinnostavista kohtalaisen riskittömistä kohteista ja likvidejä varoja hyvin heikkotuottoisilla tileillä (reaalituotto 0 % tai negatiivnen) noin 250 miljardia markkaa.
8. Toinen mahdollinen sijoittajaryhmä ovat kuolinpesät, jotka voivat myydä omistukseensa tulleen huoneiston vuokra-asuntoyhiölle ja saada esim 20 % kauppahinnasta rahana mm. perintöveron maksamista varten ja loput yhtiön osakkuuksina. Tämä helpottaa pesän jakamista, ja todenäköisesti useimmat osakkaat pitävät nämä osakkeet itsellään.
9. Lisäksi ajattelin, että eläkevakuutusyhtiöt voisivat samoin sijoittaa osan kiinteistövarallisuudestaan tätä kautta. Ne voisivat toimia myös hintojen tasaajana pörsissä eli tehdä sitä, mitä säätökassat tekevät – tai tekivät Pariisin pörssissä.
10. Saattaa tuntua ihantelliselta periä „käypää“ alempaa vuokraa. Ei kuitenkaan tarvitse olla kovinkaan älykäs huomatakseen, että keskiluokalle korkeat vuokratulot osuvat omaan nilkkaan sekä korkeampina asuntojen hintoina että heidän omien lastensa korkeampina vuokramenoina. Nämä vanhemmat joutuvat tavalla tai toisella itse maksamaan esim. vuokratuen vaatimina korkeampina veroina.
11. Vuokra-asuntoyhtiöitä voi olla sekä julkisia (joissa siis kunnilla on 10 – 20 %:n omistusosuus) ja puhtaasti yksityisiä. Näitä koskevat hieman eri säännökset.
12. Yhtiö ostaa tai rakentaa paitsi kerrotaloasuntoja myös rivitaloja ja (jossain määrin) omakotitaloja vähän sen mukaan miten rahat riittävät. Minusta nimittäin olisi tähdellistä, että myös vuokralla asuminen rivi- tai omakotitalossa tulisi useammille varsinkin monilapsisille perheille mahdolliseksi. Erityisesti pyritään luomaan sekataloja, joissa asuu sekä vuokralaisia että itse asuntonsa omistavia.
Osan pääomastaan yhtiöt voivat sijoittaa toimistoihin ja toimitiloihin erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Tällä parannetaan yhtiön tuottoa ilman, että vuokrat menisivät kohtuuttomuuksiin. Toisaalta meillä on pulaa sijoittajista n. 1000 m²:n kokoisille halleille.
13. Yhtiö voi myös jossain määrin toimia asuntomarkkinoiden tasaajana. Mielessäni on ajatus, että asunnonvaihtajilla olisi hyvä olla mahdollisuus myydä oma asuntonsa (hieman käypää alhaisempaan hintaan) vuokra-asuntoyhtiölle, joka sitten tilanteen mukaan joko vuokraa sen edelleen tai myy pois. Tämä on merkittävä apu nykyisenkaltaisessa tilanteessa, jossa asuntomarkkinat takkuilevat ja pitäsi kuitenkin päästä isompaan asuntoon – tai sellaisesta eroon.
14. Joissakin tapauksissa vuokralaiselle on vuokrasopimuksen ehtonan ns. säästövelvollisuus. Hänen tulee 10 – 20 vuoden aikana vuokranmaksun yhteydessä säästää 25 – 40 % asunnon hinnasta vastaava määrä vuokra-asuntoyhtiön osakkuuksia. Huomaamme, että ideana on mahdollistaa osittainen omistusasuminen (vrt. VVO) sellaisille lähinnä alempaan keskiluokkaan kuuluvuille perheille ja henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta säästää asunnon koko hintaa, mutta jotka ovat valmiita säästämään kohtalaisen osan tuloistaan.
Tässä on yksi vähän kenkku verotuksellinen ongelma: Omassa asunnossa asumista ei veroteta. Asiallisesti perhe maksaa itselleen vuokraa 25%:n osuudestaan asunnon arvosta, mutta joutuu tässä tapauksessa maksamaan siitä lähdeveroa. Tämä voi vähän kismittää.
Toinen tapaus ovat sitten ne, joille alempi vuokra valuisi vain kurkusta alas ilman että se parantaisi perheen elämänlaatua.
15. Halutessaan vuokralainen voi lunastaa hallitsemansa asunnon käyvällä tai käypää hieman alhaisemmalla hinnalla.
16. Ajatuksen toimivuudelle on ensiarvoisen tärkeää, että pienosakkailla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa yhtiön hallintoon niin, että se ei jää kapean taloudellisen ja poliittisen eliitin yksinoikeudeksi. Tämä on erittäin vaikea mutta uskoakseni ratkaisvissa oleva hallinnollinen yksityiskohta. Voin halutessanne kertoa yhden mahdollisen ratkaisun.
17. Lienee selvää, että rakennusyhtiöiden johtoon kuuluvat tai merkittävät omistajat eivät voi kuulua vuokra-asuntoyhtiön hallintoon.
18. Yhtiö ei ota lainaa mahdollisia lyhytaikaisia järjestelyjä lukuunottamatta. Tähän on kaksi syytä: jo melko pienikin vieraan pääoman osuus voi hyvin haitallisesti vaikuttaa yhtiön vakavaraisuuteen ja osakkaiden arvoon. Toisaalta koska yhtiön koko liikevoitto jaetaan osinkoina, sillä ei myöskään ole velanmaksukykyä.
19. Lisää pääomaa saadaan myymällä lisää osakkuuksia – tai, mikä sattaa olla mielekkäämpää, perustamalla uusi yhtiö tai uusia yhtiöitä luomaan ja ylläpitämään kilpailua.
20. Pieni yksityikohta: yhtiöiden hallinto – siis sellainen, joka ei vaadi paikallaoloa – voitaisin sijoittaa taantuville teollisuuspaikkakunnille, esim. Vammalaan tai Mänttään. Toisaalta tällä vähennetään painetta pääkaupunkiseudulla. toisaalta luodaan työpaikkoja näille paikkakunnille. Tämä aiheuttaa marginaalisia lisäkustannuksia, mutta koska yhtiöiden tarkoitus on oleellisesti muuta kuin maksimaalisen voiton tuottaminen mistään muusta piittaaamatta, omistajat todenäköisesti hyväksyvät tämän.
21. Kuinka paljon vuokra-asuntoyhtiöillä saadaan pääomaa kokooon? Sitä ei tiedä kukaan, mutta ei ole mielestäni epärealistista olettaa ylimmän tulonsaajaviidenneksen sijoittavan tähän n. prosentin tuloistaan eli runsaan 300 miljoonaa euroa vuodessa. Se ei ratkaise yhtään mitään, mutta auttaa paljon.
Samaa ajatusta voitaisin soveltaa mutatis mutandis esim. Balkanin tai Afganistanin alueen jälleenrakennusohjelmaan. Näiden rahoitus on edelleen auki.
EU-maiden hallitusten myöntämät halpakorkoiset lainat olisivat rasitus näiden maiden julkisille talouksille (ja todennäköisesti edellyttävät ostoja juuri lainanmyöntäjämaasta). Kiinteistösijoitusyhtiöillä on myös se hyvä puoli, että Balkanin maiden talouksien elpymisen mukanaan tuoma hyöty kiinteistöjen arvonnoususta tulee niihin varojaan sijoittaville EU-maiden kansalaisille eikä suinkaan halpakorkoisten lainojen avulla keinotteleville – ja samalla omaa valtaansa lisääville – paikallisille kihoille.
Luonnollisista syistä erityisesti Balkanin alueelta peräisin olevat EU-kansalaiset ovat selvä ajatuksen kohderyhmä, mutta uskon myös muista löytyvän kiinnostusta. Itse asiassa kahdenkymmen euron sijoitus EU-kansalaista kohti riittäisi hankkeen koko rahoitukseen.
Kansalaisten omistamalla jälleenrakennusyhtiöllä on moraalinen valtti, jota etäisellä EU-hallinon koneistolla ei ole: sen voi kokea läheiseksi ja voi kokea sijoituksen suoraan palvelevan itse tärtekeinä pitämiän päämääriä.
Eiköhän tuo tuottovaade ole laskettu eläkeyhtiön sijoittamalle pääomalle. Jos omaksi pääomaksi riittää Osmon mainitsemat 5%, niin eipä siitä hirmuisia tuottoja tarvitse kiskoa asukkaiden selkänahasta. Vertailun vuoksi nk. yleishyödylliset puliveivarit taitavat parhaimmillaan vetää vastaavilla ehdoilla jotain reilun 30% tuottoja.
Suomi on kyllä kummallinen kunnallissosialismin mekka — viimeiksi sosialisoitiin uuden lain voimalla jätehuolto ja nyt sitten pitäisi vissiin asuntotuotantokin panna “järjestykseen” samaan malliin.
Mitäs jos siirrettäisiin samaan syssyyn kaikki yritys- ja liiketoiminta kuntien haltuun? Jokaiselle kuntalaiselle takuutyöpaikka kunnan firmasta, asunto kunnan vuokratalosta jne.
Voitaisiin ottaa käyttöön vielä sisäiset passit, jotka määräävät asuinpaikan — loppuisihan hyvien veronmaksajien ryöstökalastus naapurikuntiin kertalaakista! Näin päästäisiin esteettä suunnittelemaan ekologista ihanneyhteiskuntaa ilman, että omaa parastaan ymmärtämättömien yksilöiden typerät valinnat pääsisivät sotkemaan virheettömiä visioita!
Anteeksi kuinka? Valitan: Koodinavain hukassa — tämä vastauksesi ei aukene mulle ollenkaan.
Anteeksi kuinka? Valitan: Koodinavain hukassa — tämä vastauksesi ei oikein aukene mulle.
Jos pelkäät Helsingin lisärakentamisen aiheuttavan köyhien massamuuton Helsinkiin, niin millä perusteella?
Onko sellaisesta näyttöä?
Jos ihmisellä on jo koti ja ihmissuhteet jollakin alueella työssäkäyntialueen sisäpuolella, niin mikä hänet panisi muuttamaan?
Koti on koti ja lähiö on kotiseutu myös.
Sinne juurrutaan.
Eräs esimerkki:
Olen itse toiminut useampaan oteeseen perehdyttäjänä ja “turistioppaana” lähiössä kasvaneille, jotka eivät tienneet oikein mitään kantakaupungista ja kokivat siellä itsensä aroiksi ja vieraiksi.
(Olivat toki palkansaajia nämäkin kotikaupunki -“turistit”, vaan eivät akateemista kulttuuriyleisöä. Hah — voitaisko mitenkään alkaa ajatella segregaation ulkopuolisia ajatuksia eli irrottaa ajattelu tästä ihmisten luokittelusta ja karsinoinnista?)
Pääkaupunkiseudulla on yhteiset asuntomarkkinat, eikä Helsinki saa suosia oman kunnan asukkaita asukkaita valittaessa. Ninpä kunta, jokanrakentaa vuokra-asuntoja, saa vuokra-talojen asukkaita ja kunta, joka rakentaa omistusasuntoka, saa omistusasukkaita. Jos työssäkäyntialue olisi yksi kunta, vuokra-asuntojen rakentaminen olisi kunnaööe kannatavaa, nyt hyvin kallista.
Tästä täytyisi pitää enemmän meteliä. En asu Helsingissä, mutta kunnallisvaalien aikaan huomasin, että julkisomisteisen rakennusyhtiön perustaminen oli vasemmistoliiton näkyvä kampanjakärki siellä teillä päin. Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että tässä asiassa he ovat oikeassa. Jos vihreissä ollaan asiasta samalla kannalla, se ei ainakaan näy yhtä kauas.
Jotta oikein kovalle porvarille ei tule paha mieli, niin siellä markkinoillahan voidaan sitten katsoa kumpi tekee tässä tapauksessa tehokkaampaa jälkeä, julkinen vai yksityinen ja vetää siitä johtopäätökset.
Joo ei tuolla ole juuri väliä jos yksityisen pääoman osuus on pieni, mutta noilla prosenteilla yksityiset vuokratalot tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta.
Osmo:
Mieleen palaa tässä vaiheessa keskustelua Elelä-Afrikan apartheidin aikainen bantustan-järjestelmä.
Mustien sallittiin tulla kaupungin alueelle tekemään välttämättömät työt, mutta työpaikka ei oikeuttanut yöpymiseen saati asumiseen kaupungissa, joka oli kokonaisuudessaan varattu valkoisille.
Työajan päättyminen merkitsi pakollista siirtymistä bantustanin puolelle seuraavaan työpäivään saakka.
Siis onko vuokra-asuntojen rakentaminen kallista vai tulevatko vuokra-asukkaat kunnalle kalliiksi?
Miksi työssäkäyvä vuokralla asuva olisi sen kalliimpi kunnan näkökulmasta kuin työssäkäyvä omistusasunnossa asuva?
Tietysti jos vuokra-asuntotuotannossa pidetään yllä koko ajan pahenevaa alijäämää, joka nostaa vuokrat pilviin, ja kunta joutuu kustantamaan osan vuokrasta, tuo pitää paikkansa. Mutta sehän on vain erittäin huonon politiikan tulosta, kuten Helsingissä nähdään. Helsingin tilanne on epäpätevien poliitikkojen aikaan saamaa, ei sitä voi yleistää.
Eikö vuokralaiset käy töissä?
Helsinki on varmasti riittävän suuri sekä kovan rahan yksityiselle tuotannolle että julkisin varoin rakennetuille vuokra-asunnoille. Puute on poliittisesta tahdosta.
Tiedätkö Osmo, että miten nämä ongelmat on ratkaistu Ruotsissa? Tämä olisi kiintoisaa tietää. Siellähän kunnat ovat edelleen melko pieniä, ja esim. Tukholman alueella on useita kuntia. Onko siellä sosiaalinen asuntotuotanto landstingin (= maakunta tai metropolialue) toimintaa, jota kustannetaan maakunnallisen veron tuotoilla, vai miten asia on siellä hoidettu? Vai painitaanko siellä näiden samojen ongelmien kanssa kuin Helsingin seudulla?
Ruotsissa maakunta vastaa käytännössä Suomen kuntaa, tai siis vastaa rahalla mitattuna suurimmasta osasta Suomen kuntien tehtävistä. Sitä, mikä on valtion rooli kuntien välisten eroja tasoit6tajana, en tiedä, mutta asuinalueiden sosiaaliset erot ovat Ruotissa Suomera suuremmat, ainakin sen vaikuteltman niistä saa.
- Työssä käynnin muualla estäviä työssäkäyntialueita ei ole. Liikettä on aina rajojen yli. Ei kai tässä muuriakaan ehdoteta. Helsingin seudun työssäkäyntialue on paljon ehdotettua kuntaliitosta laajempi.
- Eikö noista valituista vuokralaisista tule pääsääntöisesti Helsingin asukkaita?
- Onko vuokralla asuvissa jotain huonompaa kuin omistusasujissa? Ehkä jotain sellaista, mitä Helsinki ei halua, vaikka rakentaakin runsaasti vuokra-asuntoja.
- Miksi vuokra-asuntojen rakentaminen on kallista? Eivätkö vuokrat kata kuluja?
- Eli mikä tässä on se varsinainen viesti? Sekö että muiden kuntien “roskaväkeä” virtaa Helsinkiin? Jos Helsinki haluaa rikkaita asukkaita ja vältellä köyhiä, se voi kaavoittaa runsaasti hienoja vuokra-asuntoja tai kalliita omakotialueita. Jos Helsinki haluaa köyhiä asukkaita, niin sitten ei valita, ja rakentaa vaikkapa halpoja vuokra-asuntoja. Vai haluaisiko Helsinki sponssata vanhoja helsinkiläisiä mutta ei uusia?
Ero on siinä, että pankista ei STX:n kaltainen ei saa lainaa kuin vakuuksia vastaan, mutta valtiopa antaa lainaa ilman vakuukisia ja/tai vakuuksiksi kelpaavat laivat, joiden lopullisesta arvosta konkurssitapauksessa ei ole varmuutta
Kuka tällaisen vaikutelman saa ja millä perusteella? Oletko ihan itse käynyt hakemassa vaikutteita vai oletko kuullut kaverin kummin kaimalta?
Jos jossain Malmössä tai Tukholmassa on yksi ongelmalähiö, joka on joskus päässyt Suomessakin uutisiin asti, niin ei välttämättä kannattaisi sen perusteella tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ruotsissa on päästy nauttimaan paitsi maahanmuuton myönteisistä vaikutuksista niin myös kielteisistä huomattavasti Suomea enemmän. Eli haasteet asuinalueiden sosiaalisten olojen eriytymisen estämisessä ovat olleet Suomea mittavammat, kun köyhillä ja rikkailla sekä ongelmaisilla ja ongelmattomilla on taipumus hankkiutua toistensa seuraan. Näihin haasteisiin ei Ruotsissa ymmärretty tarttua riittävän ajoissa riittävällä tarmolla, mutta sanoisin, että nykyään monia ongelmia on saatu vähennettyä ja tyypillisessä ruotsalaiskaupungissa on asiat paljon tyypillistä suomalaiskaupunkia paremmalla tolalla (niin kalleimmissa kuin köyhimmissäkin kaupunginosissa).
Totta, mutta entä jos ei ole kotia työssäkäyntialuueen sisäpuolella eikä omistusasuntoon oikeuttavia tuloja ja kaipuu parempaan on kova.
Oulu, jota tässä keskustelusarjassa on pidetty Helsinkiä onnistuneempana toimijana, on saman haasteen edessä: Ouluun muutetaan opiskelemaan, bailaamaan ja muutamat jopa töihin. Nuorisotyöttömyys on huomattavan korkea.
Myös Oulun seudulla asiansa aikoinaan hyvin hoitaneet naapurikunnat vastustavat Ouluun liittymistä. Seutukunta (=työssäkäyntialue) kärsii osaoptimoinneista, päällekkäisistä hankkeista ja isännättömistä projekteista. Vapaamakustatkin kärsivät aikanaan, mutta eivät tällä vaalikaudella.
Jaa, mitähän “asiansa hyvin hoitaneita naapurikuntia” mahdat oikein tarkoittaa? Kempele lienee ainoa kunta, joka tähän määritelmääsi hyvin sopii, mutta sielläkin on kunnallisveroprosentti korkeampi kuin Oulussa, joten kovin mittavasta vapaamatkustamisesta tuskin voi puhua, eikä siitä Kempeleen tai muiden pienempien eteläisten naapurien itsenäisyydestä kyllä suurta haittaa ole. Heillä on siellä omat taajamansa ja niiden kehittämiseen liittyvät haasteet, ja on mielestäni vain parempi, että ei aleta rakentaa liian suuria kokonaisuuksia, joissa paikallisten yhteisöjen tarpeet unohtuvat.
Sellainen muutos Oulun seudulle ja muihinkin maakuntiin toki tarvittaisiin, että sosiaali- ja terveystoimi (mukaan lukien sosiaalinen asuntotuotanto), ammattikoulutus, yleiskaavoitus ja joitakin muita tehtäviä pitäisi saada siirrettyä maakunnalliselle tasolle suorilla vaaleilla valitun maakuntavaltuuston alaisuuteen.
Oulun seudun työttömyys on toki ongelma, mutta siihen ei ole kunnissa nykyisillä rakenteilla kovin helppo vaikuttaa. Eduskunnalla olisi mahdollisuus vaikuttaa asiaan enemmän viisailla ratkaisuilla. Kunnat ovat kuitenkin hoitaneet leiviskänsä melko hyvin, yhteistyö on edennyt mittavaan kuntaliitokseen asti ja riittävästä asuntotuotannosta on huolehdittu, jolloin asumiskustannuksista ainakaan ei pitäisi tulla kasvun ja työllistämisen este.
Tämä ajatteluhan muistuttaa sitä sodanjälkeistä Helsingin puolirasistista linjaa, jossa pelättiin, että maalta tulee huonosa ainesta Helsinkiin. Onko siis Stadin Arska edelleen parempi kuin maalta muuttava kirvesmies Matti? Olen luullut, että Helsinki haluaa nyt mahdollisimman paljon asukkaita, että siitä tulisi oikea metropoli.
Aina tulee olemaan rajojen yli tapahtuvaa työmatkaliikennettä, ei kai muurejakaan voida rakentaa niinkuin aikanaan keski-Euroopassa. Rajat saattavat vaan olla eri paikassa.
countryboy ei nyt yrittänytkään ymmärtää.
On kertakaikkiaan epäkelpo ajatus, että samallla työssäkäyntialueella yksi kunta kantaa sosiaalisen vastuun huono-osaisista ja toinen hyväksyy asukkaikseen vain rikkaita. Kun asiasta ei päästä sopimukseen, tai sopimuksia ei uskota noudatettavan, kaikkien kannattaa harjoittaa osaoptimointia, jossa kärsijöinä ovat huono-osaiset. Tämä peli pitää viheltää poikki. Se edellyttää joko kuntarajojen tai kunnan tehtävien muuttamista.
Ehkä näin, mutta ei nyt Espoon Suvelassakaan juuri kummemmalta näytä kuin Itä-Helsingissä. Kauniainen on asia erikseen.
Yrityksillä on oikeus tavoitella voittoa laillisin tavoin. Niinpä kuka tahansa voi tarjoutua rahastamaan itselleen sen eron, joka niukkuuden vallitessa on asuntojen tuotantokustannusten ja markkinahintojen välillä, mutta päättäjien taas pitää katsoa, ettei tällaista ansiotonta rahastamista tapahdu. Jos Suomen Pankki myy 50 euron seteleitä 20 eurolla, ei ole rikollinen se, joka käy ostamassa, vaan se, joka pankissa on päättänyt tällaisesta.
Kokoomuksen ajatus jakaa tontteja “Jätkäsaaren kärjestä” rakennusliikkeille sillä ehdolla, että nämä vuokraavat asunnot ensin markkinahintaan (25 €/m2) viideksi vuodeksi ja sen jälkeen myyvät ne 9000 euroa neliöltä, on vähän samaa luokkaa.
Hyvä, ei kokoomus sentään tätä esitä, mutta ilmainen (vuokratontti) Helsingistä on rakenteeltaan vähän sama, vaikka pienemmässä mittakaavassa.
Nimenomaan suorilla vaaleilla valitun maakuntavaltuuston, jolla olisi myös verotusoikeus. Ruotsissa tällainen hallinto toimii kohtuullisen hyvin sekä tiheästi että harvaan asutuilla seuduilla.
Eikä Kauniaisissa sen kummemmalta näytä kuin vaikka Etelä-Haagassa tai Oulunkylässä.
Kaikki ovat vanhoja itsenäisiä kuntia eikä tonttijaosta tai suunnittelusta ole vastannut komitea, lautakunta tai yksi ainoa rakennusliike.
Ei esitä ei. Edes tontti Jakomäestä ja ARA-vuokra 20–25 vuodeksi on liian kohtuutonta vihreille ja vasemmistolle. Vois vaikka vähentää pulaa vuokra-asunnoista.
Jakomäkeen ei voi rakentaa. Malmin lentokenttä.
Mulla on semmoinen epäilys, että se markkinamekanismi joka hinaa vuokra- ja omistusasuntojenkin hinnan pilviin johtuu eroista tuottodotuksissa:
Tehdään sellainen oletus etä asukas joko ostaa tai vuokraa, riippuen siitä kumpi tulee hänellä halvemmaksi. Asukkaan on pakko asua jossain, unohdetaan nyt se että voi muuttaa muulle markkinalueelle, eli hänen kannaltaan asunto ei ole oikeastaan sijoitus vaan kulu siinä kuin vuokrakin. Omistusasujalle tuo kulu muodostuu vastikkeest, korjausvelasta, sekä pääoman korosta. Jos tuo on pienempi kuin vuokra, niin asukas ostaa. Verovähennys vielä laskee kustannusta, lisäksi omistusasunnossa on tiettyjä etuja kuten että sitä voi rempata miten haluaa. Sanotaan nyt vaikka esimerkin vuoksi että tämä on yhteensä noin 5% asunnon hankintahinnasta.
Kiinteistösijoittajalle taas asunto on nimenomaan sijoitus siinä kuin muutkin. Eli tuottovaade on Vastikkeen lisäksi korjausvelka, jonka ammattilainen todennäköisesti arvioi realistisemmin eli suuremmanksi, sekä vuokraamisesta aiheutuvat kulut, ja muita sijoituksia vastaava tuotto. Sanotaan että tämä on vaikka 8% asunnon hankintahinnasta.
Kierteen tästä tekee se että markkinoilla joilla suurin osa asunnonostajista ostaa itselleen asuttavaksi, hankintahinta määräytyy omistusasujien mukaan. Jos itselleen ostavan vuokra on 10 000 € vuodessa, hänen kannattaa oletuksella 5% maksaa 200 000 € asunnosta. Sijoittajan kannalta taas 8% laskien asunnon josta saa vuokaa 10 000 € vuodessa on 125 000 €. Jos sijoittaja maksaa 200 000 € asunnosta, niin sitä pitäisi saada vuokraa 16 000 € vuodessa. Tämä nostaa vuokria, mikä nostaa sitä vuokraa mihin itselleen ostava vertaa ja niin edelleen.
Nousevien hintojen pitäisi nostaa tuotantoa joka korjaisi tuota kierrettä, mutta rakennusmarkkinoilla on tarjontapuolen jäykkyyksiä kuten kaavoitus, sekä määrälllisesti että ajallisesti, ja rakennusteollisuuden kapasiteetti.
Laskevilla markkinoilla toki toisin päin, ja tämä selittäisi asuntomarkkinoiden taipumusta ampua yli ja ali sykleissä. Tämänkin takia julkisesti taattu ja omakustanteinen vuokra-asuntotuotanto on perusteltua.
Tai sitten olen väärässä, mutta tältä tämä minusta näyttää.
Syklit ja kuplat ovat yksi asia, joka on tietysti ongelma. Ongelma kuitenkin tulee paljolti rahoitusmalleista, joissa ehkä olisi vähän viilattavaa. Voisi esimerkiksi vaatia, että asuntovelallisen pitäisi jenkkityyliin päästä aina asunnostaan velattomana eroon toimittamalla avaimet pankkiin. Jos pankki tämänkin jälkeen haluaa antaa 120 vuoden asuntolainan, niin vassokuu.
Minua kuitenkin koko keskustelussa jaksaa aina häiritä se, että katsotaan yhtä palaa kerrallaan. Kuitenkin asuntojen — sekä vuokra- että omistusasuntojen — korkea hinta johtuu kahdesta asiasta: asuntojen saatavuudesta ja rahan saatavuudesta. Loppu on pientä hienosäätöä, mukaanlukien se, mitä ja kuka rakentaa.
Rahan saatavuuteen vaikuttaminen on vähän arka aihe, vaikka siihenkin ehkä pitäisi jotain miettiä. Sen sijaan tuo asuntojen saatavuus on avain asumiskustannuksiin. Pitää rakentaa lisää asuntoja.
Kaikki tarmo pitää keskittää siihen, miten se saadaan aikaan. Kaavoitus ja maan saatavuus on yksi asia. Siihen pitäisi kuitenkin liittää vielä jokin syötti perään, esimerkiksi hyvin korkea kiinteistövero rakentamattomalle maalle tai sakkopykälät rakentamattomuudelle. Kaupunki voisi esimerkiksi myydä maata sillä ehdolla, että maa palautuu korvauksetta kaupungille, jos siinä ei viiden vuoden kuluttua ole tönöä.
Tämä — ja kaikki muutkin vastaavat konstit — toki alentaa maan myyntihintaa, koska spekulointiaspekti jää väliin. Mutta jos myyntihinta uhkaa jäädä liian alhaiseksi, kaupunki voi aina itse rakennuttaa niitä taloja ja myydä sitten asuntoja.
Toki näiden asuntojenkin myyntihinta jää alhaisemmaksi kuin mitä se olisi ilman rakentamiseen pakottamista. Mutta eikö hintatason alentaminen juuri ollutkin tavoitteena?
Yleishyödyllisen rakentamisen paikkaa on vaikea hahmottaa. Jos se tarkoittaisi sitä, että joku perustaa ilman katetta toimivan rakennusliikkeen, niin silloin sillä olisi markkinoita tervehdyttävä vaikutus esimerkiksi kartellitilanteissa. Nykytyyliin sille on vaikea keksiä sijaa.
Helsinki vuokraa maat ehdolla, että talon on noustava määräajassa, tai sopimus purkautuu.
Helsinki ihan varmasti haluaisi paljon veroja maksavia ja vähän palveluita käyttäviä kansalaisia. Siis niitä kalliilla alueilla asuvia omakotiasukkaita. Siinä on kuitenkin sellainen pieni juttu, että Espookin haluaa niitä. Ja Espoon väentiheys on neljännes Helsingin väentiheydestä, joten ne tontit löytyvät Espoosta. Helsinki on omassa kontekstissaan varsin täyteen rakennettu.
Sekä sosiaalisen vastuullisuuden että koko alueen kehittämisen nimissä kuitenkin kuntien pitää huolehtia siitä, että vähävaraisillakin on mahdollisuus asua alueella. Nykyrakenteessa kuitenkin käy niin, että niiden vuokratalojen rakentaja häviää itse ja naapurit voittavat. Ei juuri kannusta rakentamaan vuokrataloja.
Tietysti voidaan hyväksyä se, että alueet saman työssäkäyntialueen sisälläkin ovat erilaisia. Ihan hyvä ajatus, mutta saako sen viivan vetää vaikka Munkkiniemen, Jollaksen tai Pakilan ympärille? Uskoisin, että näiden alueiden asukkaat ihan mielellään perustaisivat omat kuntansa, joiden sisälle ei rakennettaisi enää yhtään mitään, ja jonka kunnallisvero pysyy maltillisena.
Onko vuokralaisista ollut pulaa?
Ajoittain on ollut. Käsitys, että rakennusliikkeet kuopivat hermostuksissaan maata ja odottavat vain tontteja, ei oikein pidä paikkaansa. Hintasäänneltyn tuotantoon ei tahdo tulla edes tarjouksia.
Viherinssi, ihan hyvä tiivistys tuo rahan ja asuntojen saatavuus. Minuakin tympii se että katsotaan vain yhtä asiaa, mutta minusta kumpaakin tulee korjata. Osittain rahoituspuolen ongelmat ovat asuntotuotantopuolen ongelmia, esimerkiksi infrarakentamisen rahoitus.
Niin siis kuntien rakennusliikkeet esimerkiksi on juurikin tuollaisia, ja juurikin siksi ollaan sitä mieltä että ne voisi hoitaa tuon yleishyödyllisen rakentamisen.
Maksetaanko määräajalta vuokraa?
Hintasäännöstellyssä tuotannossa on ongelmana säännöstelyn puute, joka mahdollistaa hintaläskin kertymisen kaikilla tasoilla tontinhinta- kaavoitus — suunnitelman kalleus- urakasta käytävä kilpailu (projekti otetaan jos sattuu tulemaan).
Vielä 1990 luvun lopulla ARA:sta ei mennyt kuin erittäin kohtuuhintaiset hinnat läpi,
mm. Ruoholahdessa, Herttoniemessä, Vuosaaressa kaikki eri rakennuttajien kohteet mahtuvat erittäin pienen hajonnan sisälle.
Nykyisellään on hyvä että ARA huomioi käsittelyssää rakennuttajan panostukset laatuun.
Parvekelasitukset, parketit, hyvät pohjat asunnoissa = aiemmin maksimoitiin neliöt että saatiin edullisempi neliöhinta.
Tuo on johtanut valitettavasti siihen että nyt kohteet ovat toinen toistaan kalliimpia (kaavat, pakko arkkitehtikilpailuihin jne.) kaikille näille on tietysti omat perusteensa. Vähän kuin hölmöläisen tukkikuorma hinnan muodostumisen kannalta kuitenkin.
ARA:n kustannusohjaus ei kuitenkaan onneksi ole täysin kateissa vaan yrittävät pitää annetut hintapäätökset kohtuuhintaisina nykyiseen vaikeusasteeseen suhteutettuna.
Tästä tavoitteesta huolimatta kohteet ovat kerta toisensa jälkeen edellistä kalliimpia ja ajoittain ARA:ssa tulee hetkellinen katto vastaan — ja kohde ei saa hintapäätöstä tarjouksiin perustuvilla hinnoilla.
Tästä sitten lähdetään käymään loputtomia kehittämiskierroksia (rakennuttaja — kisan voittanut urakoitsija) eli tinkimään ja muuttamaan suunnitelmia neuvottelut vaativat n. 6 kk.
Urakkatarjouksen muodostaminen suomalaisilla käytännöillä jossa lasketaan määrät ja kysytään ennakkotarjoukset maksaa henkilöstökulut huomioiden min 15000 euroa / tarjous.
Esim. Saksassa rakennuttaja lähettää valmiit määräluettelot jotka hinnoitellaan.
Lisäksi viittaamasi kohteet Helsingissä ovat suuria (100 as * kpa 50 m² * 3700 € = 18,5 milj. Kaiken lisäksi kohteet ovat teknisesti vaativia ja näinollen projektille tulee varata riittävän pätevä tuotanto-organsaatio.
Mikäli alustavan tarkastelun perusteella näyttää että kohteen sujuva käynnistyminen ei ole todennäköistä ei kannata uhrata tarjouskuluihin rahaa ja ennenkaikkea varattua tuotanto-organisaatiota ei voi pitää odottamassa jos kohde sattuisikin lähtemään tai sitten ei.
Puhuimme eri asiasta, anteeksi. Tarkoitin sitä, että jos kaupunki tarjoaa narun päässä olevia tontteja (rakentamispakko) vapailla markkinoilla, onko niillä markkinoita.
Kun samahan se lopulta on, rakennetaanko säänneltyä vai sääntelemätöntä, kunhan rakennetaan.
Suomalaiset melualueet ovat erilaisia kuin muualla Euroopassa.
Varsinainen luovuus näköjään löytyy silloin, kun pitää keksiä miten yhtään minnekään tien, lentokentän tai radan lähelle ei voi rakentaa mitäämn ja vastaavasti ainakaan ratoja ja raitoteitä ei saa rakentaa.
Rakenteellinen melueritys onnistuu ihan hyvin. Sitten lienee hintataso ja valintakysymys missä haluaa asua.
Miten ihmeessä Kirkkonummelta junamatka (!) Helsinkiin sadaan kestämään 44 minuuttia!! Ei mikään ihme, että Helsinkiin on pakko muuttaa, jos työmatkan haluaa pitää alle 45 minuutissa suuntaansa.
Eli siis lopulta ARA:t plus yleishyödylliset rakentajat ja muut himmelit tuntuisivat olevan kovinkin tehoton tapa hoitaa asiaa.
Valtion korkotukilainat ovat kyllä jääneet muutenkin ajastaan jälkeen. Omakotiasumiseen, joka on edelleen ihan järkevä asumismuoto suuressa osassa maata, saa periaatteessa ARA:lta korkotukilainan. Lainan ehdot ovat vain järjettömät:
* bruttotuloraja nelilapsiselle perheelle on pääkaupunkiseudun ulkopuolella 3000 euroa/kk
* tällainen perhe rakentaa saa enintään 90 neliömetrin omakotitalon.
* omarahoitusosuus on 20%.
* tuettava laina-aika on 12 vuotta.
* tukea saa 3,8%:n tason ylittävän koron maksuun.
Tosiasia on, että tuollaisen talon rakentaminen maksaa n. 200 000 euroa. Sitä ei ole mahdollista rakentaa niillä tuloilla, joilla voisi saada tällaisen korkotuetun lainan.
On tietysti yksi asia, halutaanko omistusasuntorakentamista tukea. Jos ei haluta, pitäisi ARA-rahoitus poistaa lainsäädännöstä. Jos halutaan, pitäisi rajat asettaa niin, että joku voisi tällaista tukea saadakin. Nykyinen malli on lähinnä irvikuva sosiaalipolitiikasta pahimmillaan: merkityksetön tuki myönnetään hirveän yksityiskohtaisten ehtojen perusteella ainoastaan niille, joilla ei ole varaa sitä ottaa vastaan. Tämmöiset järjettömyydet syövät koko hallinnon uskottavuutta.
No tuo lyhyen keston autuus ei kyllä mitenkään automaattisesti ole tuloksena siitä Helsinkiin muutosta.
Ellei satu asumaan metroaseman vieressä ja käymään töissä rautatientorin reunalla…
JTS ijroitti:
“Miten ihmeessä Kirkkonummelta junamatka (!) Helsinkiin sadaan kestämään 44 minuuttia!! Ei mikään ihme, että Helsinkiin on pakko muuttaa, jos työmatkan haluaa pitää alle 45 minuutissa suuntaansa.”
Juna pysähtyy hyvin monilla väliasemilla. Nopein yhteys eli Y‑juna vie 30 minuuttia. — Itselleni tämä ei ollut ongelma. Tulin junaan, istuuduin. tervehdin vakituiseksi tullutta matkatoveria, läänihallitusken virkailijaa ja otin kirjan käteeni. Aika kului nopasti.
Ei muuta kuin rekrykonsultti keräämään parhaat voimat koolle ja kas kaupungilla on oma rakennusliike. Toiminnan pitäisi olla melkoisen laaja että hyödyt olisivat puhetta suuremmat, ATT:n kilpailuttamat kohteet ovat ollet n. 3500 euroa / asm2 alvillisina.
Yhtiö voisi tehdä vaikkapa 200 asuntoa ja tietysti siltä vaikeimmasta päästä kun niihin ei tule niitä tarjouksia.
Talon rakentamiseen löytyy vanhojen referenssien pohjalta hyviä ammattilaisia ja työmaan porukka onkin aika liikkuvaa oikea palkka ja organisaatio on helposti kasassa. Tämän ryhmän voi ottaa leasingsopimuksellakin joltakin projektinjohtokonsultilta.
Tuon porukan kasaamiseen ja johtamiseen tarvitaan konttorille työpäällikkö. Sitten urakkalaskentakin on aika tärkeä osa vähintään laskentapäällikkö ja mielellään kustannuslaskijakin niin on kaksi katsomassa tarjoushintaa ja arvioimassa toteutusriskejä.
Toteutusvaiheen hankintoihin ja osin laskentavaiheessakin sidottuihin panoshintoihin tarvitaan hankintoihin ammattilainen.
Taloushallintoon olisi hyvä ottaa joku controlleri valvomaan ja toisaalta voisi johtaa ostoreskistäkin OTO:na.
Tuolla volyymilla olisi alviton liikevaihto 200 as * 55 m² kpa *3500/1.24 = 31 milj/euroa.
Josta katteen ja toimiston henkilöstön kiinteiden kulujen osuus lienee 15 % = 4,65 milliä.
Kiinteiden kulujen palkat toimistovuokrineen ja sivukuluineen lienevät n. 180 tonnia / hlö / vuosi .
180 * 5 = 900 tonnia vuosikulut.
Kaksi kohdetta / vuosi on vähän nafti liikevaihto näille kiinteille kuluille kuitenkin toimistolle vain 2–3 henkilöä on liian vähän tai sitten pitäisi johto sitouttaa omistamisen kautta.
Eli 3,5 milliä jää sitten kapungille säästöä sillä edellytyksellä että “keltaisilta sivuilta” rekrytoitu henkilöstö hitsaantuu yhteen ja osaa ja haluaa tehdä yhtä tiukaa kauppaa ja johtaa työmaata yhtä tehokkaasti kuin keskisuuren rakennusliikeen tai pörssiyhtiön henkilöstö.
Aikakäsite on häivytetty laskelmasta todellisuudessa rakentamisvaihe kestää 16 kk. ja tämän lisäksi on vuositakuut 24 kk kuluttua valmistumisesta ja vielä 10-vuotisvastuu.
Tämä työmaahenkilöstö on kuitenkin muuttuva kulu jos ei ole projektia ei ole kulujakaan.
Kiinteiden kuluen osalta säästöä saadaan aikaiseksi kasvattamalla tuotantoa ja nykyisessäkin laskelmassa on oikaistu kun projekti kestää yli 12 kk toisaalta pitää valmistella ja laskea tulevan vuoden kohteita.
Tuo 3,6 milliä / 327 €/asm2 tuntuu aika näpertelyltä riskeihin nähden.
Säästöä voidaan kasvattaa lisäämällä volyymiä tehdään itse 400 asuntoa ja kiinteät kulut puolittuvat.
327 euron säästössä pitää huomioida että tässä laskelmassa on oletettu raksaliikkeen katteeksi + kiinteiksi kuluiksi 7,5+7,5 %.
Kaupungin rakennusliikemallia koskevassa laskemassani kiinteät 900 tonnia on vain 2,9 % liikevaihdosta käytännössä tämä on urakointiliikkeillä 5–8 %.
Ja oleellista on että tilinpäätösten mukaan rakennusliikkeiden tulokset selkeästi alle 10 %.
Sillä edellytyksellä että toiminta on tehokasta on mahdollista saada esim. 6 %:n säästö ja jotta asialla olisi merkitystä volyymi pitäisi olla vähintään tuo 30 milj mieluummin valmiuksia 60 milliin. eli realistinen säästöpotentiaali
1,8 — 3,6 milj, euroa.
Noinkohan kannattaa
Kaupungeilla ja kunnilla on ollut omia rakennusosastoja ja 1980–1990 luvun noususuhdanteessa tekivät vaikeita urakoita itse ja joissakin tapauksissa olivat olleet omistajina osuuskuntapohjaisissa rakennusliikkeissä.
Jotakin ohjausongelmia niissä molemmissa oli koska pitkästi on vaiettu hiljaisiksi urakoiden tulokset ja organisatio myyty liiketoimintakaupalla eteenpäin.
Pahoittelen huolimatonta kielenkäyttöä, Att on siis tietenkin rakennuttaja. Mutta sainpa mielenkiintoisen vastauksen sillä.
Kunnan omaa rakennusliikettä, vai olisi se sitten rakennustoimi, on muistaakseni vasemmistosta ehdoteltu. Idea tuskin on se että se olisi jotenkin sinänsä tehokkaampi, saattaa se ollakin ja Helsingin mittakaavassa 200 asuntoa vuodessa on aika vähän. Vaan se että kilpailun puutteen vuoksi tarjoukset on niin kalliita, että mitä jos tekisi vaan omin voimin.
Vaikuttaa kyllä siltä, että Helsingin seudulla täytyy olla myös jotain mätää rakennusliikkeiden välisen kilpailun toimivuudessa. Millaisia kokonaisuuksia näissä tarjouskilpailuissa halutaan toteutettavan? Ovatko ne liian suuria siten, että potentiaalisia rakentajia on vähän? Vai toimiiko siellä joku rakennusliikkeiden kartelli? Vai onko rakennusalan kapasiteetti Helsingissä jo täyskäytössä ja jostain syystä muualta Suomesta rakennusmiehet ja rakennusliikkeet eivät siirry sinne parempikatteisten projektien ääreen?
Esimerkiksi Oulun seudulla on paljon pieniä kohteita, joita toteuttaa melkoinen joukko pienehköjä rakennusliikkeitä. Toki suuretkin yritykset kaupungissa toimivat, mutta niitäkin on monta (YIT, Skanska, Rakennusteho, NCC, Peab). Rakentajien lisäksi on myös monia rakennuttajia (Oulun kaupungin Sivakka-yhtymä, Sato, VVO, Caritas-säätiö, jne.).
Mielestäni tässä ollaan oikeilla jäljillä sylttytehtaalle. Kaupunki haluaa maksimoida tulonsa tonteista, se taas on ristiriidassa riittävän tarjonnan kanssa. Ylläpitämällä niukkuutta tonteissa, saadaan tonttien hinnat ja myös tontin arvoon sidotut vuokrat pysymään korkealla.
Poliittinen tahto asumisen hinnan järkevöittämiseksi siis puuttuu kuntatasolta.
Tahto puuttuu monilta päättäjiltä myös henkilökohtaisella tasolla. Koetaan, yleensä perusteettomasti, oman asunnon arvonnousun edistävän omaa taloudellista tilannetta.
Myös valtiollisella tasolla tahto puuttuu. Pelätään pienenkin tarjonnan lisäyksen ja hintojen laskun johtavan syöksykierteeseen, jossa laskevat vakuusarvot ja niistä seuraavat luottotappiot ajavat koko maan kulutuksen ja talouden kuralle. Tämä pelko voi olla jopa aiheellinen, juuri asuntojen hintojen romahdus johti mm. Jenkkien ja Irlannin finanssikriiseihin.
Turhaan siis pohdimme keinoja, koska ei niitä haluta käyttää. 🙂
Jos tuo hintataso kuvastaa joidenkin rakennusliikkeiden todellisuutta Helsingissä, niin ei ihme että rakentaminen on kallista. Ei tuossa ole mitään tolkkua — tytyy olla ylihintaiset toimitilat ja ylisuuret palkat suhteessa työn todelliseen vaativuuteen.
Erään Helsingin asuntotuotantotoimikunnassa olevan jäsenen www-sivuilla on tästä Kaupungin rakennusliikkeestä tarinaa.
Eihän siinä mitään mutta kaikki toteutusriskikit ovat sitten tällä yhtiöllä ja helposti käy niin että kaupungin rakennustoimen kilpailukyky hukkaa koko kustannusedun. Tuollainen 60–100 miljoonan liikevaihto on melkoisen iso ja sitäkin pitäisi jotenkin valvoa ja ohjata, sinänsä Helsingin kaupunki pystyy kattamaan liiketoimintariskin rakentamisen virhevastuut takuuaikana.
Tässä tuleeko vai eikö tule tarjouksia keskustelussa tulisi huomioida se että Rakennuttajan tulee hakea ARA:lta korkotukikohteessa hyväksyntä toteutushinnalle.
NS osapäätös on kokonaishintalaskelma jonka rakennuskustannusten osuus on muodostettu
julkisen tarjouskilpailun perusteella.
YM ohjaa ARA:n hyväksymien hintojen maksimitasoa.
Jos on oletettavaa että laskennassa oleva kohde ei mene näihin tiedossa oleviin neliöhintoihin on tällä tietysti vaikutusta urakoitsijoiden laskentahalukkuuteen.
Hyvä Ode kun olet alkuosassa lihavoinut lainojen lyhennykset eli voiton.
Toinen asia, josta ei ole kunnon selvityksiä eteeni sattunut on se, että tietojeni mukaan esim Siilitietä asutettaessa suurin verotuotto kaupungille tuli näiltä vuokrataloalueilta.
Jos ajatellaan kaupungin jo käytössä olevaa ja vanhoista taloista vapautuvaa asuntomäärää, on käsittämätöntä miksi uusiin kalliisiin asuntoihin pitää edelleen valita “kurjimmat” asukkaat eikä esim. edellytetä sen sijaan työssäkäyntiä ja siten ylläpidetään kaupunkien kilpailuasetelmaa ja joudutaan segregaatio-ongelmiin.
Vertailun vuoksi, Helsingin kaupungilla ei ole vakuutuksia vaan oma sisäinen vahinkorahasto, siitä maksettiin kai viimeksi Rautatientorin metroaseman vesivahinko. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että kaupunki on niin iso taloudellinen yksikkö, että se pystyy kantamaan riskit ihan itse.
Hyvä että Helsingissä on intoa pitää huolta köyhimmistäkin, mutta tämä ei taida kuitenkaan kuulua virallisesti kuntien velvollisuuksiin. No, osin kyllä, mutta kai vain “oikeasti hädänalaisten” auttamiseksi. Ei Savukoskellakaan ole velvollisuutta tukea köyhiä asukkaitaan niin, että he voisivat asua paikkakunnalla. Aika kevyesti heidän oletetaan lähtevän muualle työn perässä, jos tulot eivä riitä elämiseen Savukoskella. Ja toisesta suunnasta, aiemmissa keskusteluissa käytin esimerkkinä Kaskisaarta. Pitäisikö yhteiskunnan varmista, että köyhimmätkin voivat asua Kaskisaressa? Helsinki on samalla tavlla kallis paikka, ja köyhien asuttaminen voi käydä kalliiksi. Hyvä siis, että Helsinki tekee näin, mutta sen velvollisuudet ovat kai vähäisemmät kuin hapojen vuokra-asuntojen kaavoittaminen joka kaupunginosaan. Helsinki toimii aisassa oma-aloitteisesti. Muut seudun kunnat eivät kai tee väärin noudattaessaan hieman erilaista politiikkaa, eikä niitä sksi voi moittia eroista Helsingin valitsemaan linjaan. Jos politiikkaa halutaan muuttaa, kai pitää säätää jotain uutta valtion tasolla.
Turvataan yhdessä sovitut perusedellytykset kaikille, ja annetaan kuntien kehittää omia ratkaisujaan noiden säännösten puitteissa.
Minun puolestani voisimme sallia myös kuntien jakautumisen, asukkaiden halun mukaan. Tästä ei seuraa noita ongelmia, jos pidämme kuntien rahoitusmallin sen verran oikeudenmukaisena, että rikkaat kunnat eivät saa kohtuutonta etua rikkaista asukkaistaan, tai kohtuutonta haittaa köyhistä asukkaistaan (peruspalveluiden tuottaminen makssa saman verran molemmille ryhmille, joten niiden toteuttamisen osalta tasaraha voisi olla hyvä).
Tästä Osmon kirjoituksesta täysin samaa mieltä.
Hah! Et sitten ole vaivaantunut lukemaan rakennusyhtiöiden tilinpäätöksiä koskaan?
Sieltä voi suoraan lukea että nettovoitto (ei siis kate) on 40% liikevaihdosta jokaisella suurella rakennusyhtiöllä ja se tarkoittaa suomeksi sitä, että rakennettujen talojen rakennuskustannusten ja myyntihinnan välissä on vähintään 100% kate.
Se on täysin pätevä syy nimittää tälläistä yritystä hyeenaksi: Varastetaan köyhältä pankin ja kaupunkisuunnittelijan avustuksella kaikki mitä voidaan.
Aivan ilmiselvää kun on että rakennuskustannuksilla ja hinnalla _ei ole mitään yhteyttä_.
Tämä on siis julkisesti dokumentoitu fakta. Ei tarvitse kuin etsiä ja lukea.
Tuomas__:
No ei se nyt ihan niin hyvää bisnestä kuitenkaan ole, katsoin nyt huvikseni YIT:n (suurin suomalaisista rakennusyhtiöistä) tilinpäätöksestä liikevoiton (prosenttia liikevaihdosta):
2012: 5,3%
2011: 5,3%
2010: 6,0%
Vilkaisin skanska oy:n sivuja ja siellä näytti siltä että liikevoitto vuonna 2012 oli 2,6% liikevaihdosta. Vuonna 2011 se oli ‑2,0%
Eli voitko vähän avata.…
Vastaavasti Lemminkäisellä tilikauden 2012 tulos on 1,9% liikevaihdosta. Talonrakentamis-toimintojen liikevoitto oli 2,9% liikevaihdosta.