Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 12.2.2013

Lautakunta pitää tänään perehdyttämisseminaaria. Siksi lista on kovin keponen

Kaksi asuintaloa Haagaan
Mäkitorpantiellä pannaan vanha tyhjillään oleva hoitolaitos nurin ja tilalle laitetaan kaksi kolmikerroksista asuintaloa. Kerrosalaa 1700 neliötä eli asukkaita runsaat 40. Pienistä puroista isot virrat syntyvät.

Siltasaaren katot
Pöydältä. (kts. edellinen viikko) Museoväen vastustuksesta huolimatta ajattelin kannattaa tätä. Jos nämä ikkunat olisivat alkuperäiset, museoväki vaatisi niiden suojelua. Kaupunkikuvan kannalta merkittävämpää on, että katon väri muuttuu.

Asukaspysäköintitunnuksen hinta 120 euroon vuodessa.
Minä kun luulin, että tästä on jo päätetty, mutta päätetään nyt sitten uudestaan. Päätöksen pitäisi kuitenkin olla 10 euroa kuukaudessa.
Moni autoilija on pyytänyt hinnan korottamista, jotta näitä ilmaispaikkoja ei käytettäisi autojen pitkäaikaissäilytykseen. Nyt sentään vaaditaan, että auton on oltava vakuutuksessa niin, että sillä saa ajaa. Seuraavaksi varmaankin kannattaa vaatia, että niissä on ilmaa renkaissa ja että talvella on talvirenkaat.
Tunnuksia on 25 000 ja paikkoja 19 000.  Rahaa tulee siis 3 miljoonaa vuodessa. Jos hinta viisinkertaistettaisiin, olisin valmis korvamerkitsemään lisätuen pysäköintiluoliin, jotta saataisiin pysäköinti pikkuhiljaa maan alle.

23 vastausta artikkeliin “Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 12.2.2013”

  1. Asukaspysäköintitunnuksen hinta 120 euroon vuodessa.
    Minä kun luulin, että tästä on jo päätetty, mutta päätetään nyt sitten uudestaan. Päätöksen pitäisi kuitenkin olla 10 euroa kuukaudessa.
    Moni autoilija on pyytänyt hinnan korottamista, jotta näitä ilmaispaikkoja ei käytettäisi autojen pitkäaikaissäilytykseen. Nyt sentään vaaditaan, että auton on oltava vakuutuksessa niin, että sillä saa ajaa. Seuraavaksi varmaankin kannattaa vaatia, että niissä on ilmaa renkaissa ja että talvella on talvirenkaat.
    Tunnuksia on 25 000 ja paikkoja 19 000. Rahaa tulee siis 3 miljoonaa vuodessa. Jos hinta viisinkertaistettaisiin, olisin valmis korvamerkitsemään lisätuen pysäköintiluoliin, jotta saataisiin pysäköinti pikkuhiljaa maan alle.

    Musta tämä pitäisi tehdä niin päin, että sikäli kun kaupunki haluaa pysäköinnin hinnoittelussa suosia asukkaita ja miksei haluaisi, niin asukaspysäköintilupa korvattaisiin alennuskortilla tuntimaksusta. Eli siis kaikki paikat olisi aikavelotteisia ja asukkaat saisi siitä alennusta. Toi voi olla vaikka 80%, se on melkein yhdentekevää mikä se maksun suuruus on kunhan sitä peritään ajan mukaan eikä vuosimaksuna, tällä saisi sen autosäilytyksen veke kadunvarresta. Se nyt on ihan käsittämätöntä että joku Liisankadun varsi on kaupungin halvin pitkäaikaispysäköintipaikka.

    Jatkokehityksenä voidaan sitten siirtyä kysynnän mukaiseen aikahinnoitteluun, eli hinta asetaan niin että paikkoja on vapaana.

  2. ”Jos hinta viisinkertaistettaisiin, olisin valmis korvamerkitsemään lisätuen pysäköintiluoliin, jotta saataisiin pysäköinti pikkuhiljaa maan alle.”

    Siirtyisikö, vai laajenisiko pysäköinti maan alle?

  3. Laitapa selvitys käyntiin, että miksi asukaspysäköintivyöhykkeitä on vain osassa kaupunkia.

  4. Ehdotus: asukaspysäköinti maksulliseksi Kehä I:n sisäpuolisella alueella. Tuotto korvamerkitään talvikunnossapitoon, vähälumisina talvina rahastoidaan myöhemmin käytettäväksi.

  5. 50 euroa kuukaudessa olisi oikea summa niin ero luolista pääomakulujen ja vastikkeiden perusteella perittäviin paikkoihin ei olisi liian suuri.
    Nykyisellään vuokralaiset eivät ”suostu” maksamaan luolista kuin 50 euroa, tämä taas johtaa siihen että loput kuluista jyvitetään asuntojen vuokriin – kun on totuttu ilmaisiin ei haluta maksaa ja auto on pitkin pihoja ja puistoja.

  6. Tunnuksia on 25 000 ja paikkoja 19 000. Rahaa tulee siis 3 miljoonaa vuodessa. Jos hinta viisinkertaistettaisiin, olisin valmis korvamerkitsemään lisätuen pysäköintiluoliin, jotta saataisiin pysäköinti pikkuhiljaa maan alle.

    Hmm, 12 miljoonalla saa pari sataa hallipaikkaa, että kyllä tossa jokunen vuosi menee ennen kuin edes muutama tuhat on saatu maan alle. Asiaa voisi lähestyä näin:

    Ns. Shoupin sääntöjen mukaan sen lisäksi että pysäköinnin tulee olla kysyntäpohjaisesti hinnoiteltua, laitospysäköinnin tulee olla halvempaa kuin kadunvarsipysäköinnin. Näin siksi että tuo vähentää turhaa korttelin ympäri ajelua parkkipaikan perässä. Kun se hallipaikan rakennuskustannuskin on kymmenkertainen kadunvarsipaikkaan, niin toki tämä menee käytännössä päinvastoin.

    Tuota yhtälöä on vaikea ratkoa mitenkään muuten kuin subventoimalla kadunvarsipysäköinnin tuloilla hallipysäköintiä. Oletetaan että joka neljäs paikka on hallissa. Keksitään esimerkin vuoksi joku omakustanteinen päivähinta, sanotaan vaikka 1€ kadulla ja 9€ hallissa. Eli keskimäärin 3€ päivä per paikka. Laittaa tuon pysäköintimaksuksi sekä kadulla että hallissa, ja kadunvarsipaikkojen tuotto käytetään hallipysäköinnin subventoimiseen.

    Kun tuohon yhdistää kysyntäpohjaisen hinnottelun, niin saadaan sivutuotteena tarvittava määrä hallipaikkoja. Eli niitä kannattaa rakentaa sikäli kun pysäköintimaksut tuottaa ylijäämää kokonaisuutena. Tosta seuraa semmoinen käyrä missä pysäköintikustannus lähestyy hallipaikan kustannusta.

  7. Tänään kun ajoin (fillarilla) Eerikinkatua pitkin, niin ainoa talvisäilytyksessä oleva ajoneuvo koko kadun varrella oli se yhden parkkipaikan vievä autonmuotoinen fillariteline, jossa oli jokunen lumeen hautautunut pyöränraato.
    Osmo nostaa tämän autojen talvisäilytyksen niin usein esille, että kunhan saan hieman vapaata, käyn kiertämässä kunnon kaupunkikierroksen, ja lasken kuinka monta näitä löytyy. Veikkaukseni on, että alle 1%.

  8. Osmo Soininvaara:
    Kaksi asuintaloa Haagaan
    Mäkitorpantiellä pannaan vanha tyhjillään oleva hoitolaitos nurin ja tilalle laitetaan kaksi kolmikerroksista asuintaloa. Kerrosalaa 1700 neliötä eli asukkaita runsaat 40. Pienistä puroista isot virrat syntyvät.

    Ei taida olla Mäkitorpantietä Haagassa…

    Enivei, aika hauskaa, kun kaava estää aitaamasta tontteja, niin rakennetaan sitten vähän maan alle menevä autotalli rajalle ja kutsutaan sitä ”kanneksi”, joka sitten taas reunustetaan kaiteilla. Lopputulos: melkein 3 metriä korkea aita!

  9. Niin, kummalle sivulle nuo Pitkänsillanrannan ikkunat nyt ovat tulossa? Jos Kaisaniemen puiston puoleiselle, niin mielenkiintoinen ”linjaus”. Eli voisiko tuon nyt sitten selventää ihan vaan vastaisen varalle.

  10. Miksi asukaspysäköinti maksaa? Siis miksi osassa kaupunkia pitää maksaa siitä, että saa pitää autoaan kadulla ja osassa kaupunkia ei tarvitse. Siis kun asuin Porvoonkadulla, maksoin kaupungille pysäköinnnistä, mutta Oulunkylässä en maksa. Voisitko Osmo perustella?

    1. Asukaspysäköintitunnus maksaa, koska noilla alueilla pyusäköinti on muille maksullista. Oli sinun etusi Porvoonkadulla, että pysäköinti oli siellä maksullista, koska työmatkapysäköijät ve3isivät kaikki pakkat etkä löytäisi autollesi paikkaa lainkaan. Oulunkylässä asukaspysäköinti ei voi maksaa asukkaille, kun kadunvarsipysäköinti ei maksa muillekaan. Kun pyusäköintitilan niukkuus kasvaa, tähän varmaankin tulee muutos, siis Oulunkylässä.

  11. Osmo Soininvaara:
    Oulunkylässä asukaspysäköinti ei voi maksaa asukkaille, kun kadunvarsipysäköinti ei maksa muillekaan. Kun pyusäköintitilan niukkuus kasvaa, tähän varmaankin tulee muutos, siis Oulunkylässä.

    Ja ns. uusissa lähiöissä päivänkin kestävä kadunvarsipysäköinti on jo nyt mahdotonta – vaikka kuinka olisi varaa ja tarvetta tilapäisesti maksaa.

    Kadunvarsilla on vain 2-4 tunnin kiekkopaikkoja ja talojen pihoilla tai pysäköintitaloissa vain kuukausisopimuksilla vuokrattavia paikkoja.

    Eli hesassa autollaan vierailevan maalaisserkun tulee lähteä keskustaan sillä autolla eikä suinkaan julkisilla koska autoa ei saa jättää kadunvarteen. No, mitäs tuli autolla…

    Ilmeisesti tämä liittyy siihen suomalaiseen dilemmaan että rahastamiseen ja valvontaan tarvittaisiin tekniikkaa ja ihmistyötä jota ei ole saatavana tai se on kallista.

  12. Pyöräilijäautoilijajalankulkija: Ja ns. uusissa lähiöissä päivänkin kestävä kadunvarsipysäköinti on jo nyt mahdotonta – vaikka kuinka olisi varaa ja tarvetta tilapäisesti maksaa.

    Kadunvarsilla on vain 2-4 tunnin kiekkopaikkoja ja talojen pihoilla tai pysäköintitaloissa vain kuukausisopimuksilla vuokrattavia paikkoja.

    Eli hesassa autollaan vierailevan maalaisserkun tulee lähteä keskustaan sillä autolla eikä suinkaan julkisilla koska autoa ei saa jättää kadunvarteen. No, mitäs tuli autolla…

    Ilmeisesti tämä liittyy siihen suomalaiseen dilemmaan että rahastamiseen ja valvontaan tarvittaisiin tekniikkaa ja ihmistyötä jota ei ole saatavana tai se on kallista.

    Tämä liittyy sellaiseen periaatteeseen, että asukasautot ja vierasautot ovat sillä tavalla epäyhteensopiva että ne eivät voi käyttää samoja paikkoja. Eli siis byrokraatti piirtää ja laskee vieraspaikat erikseen ja asukaspaikat erikseen. Ja jotta niitä vieraspaikkoja olisi ihan varmasti vapaana, niin asukaspysäköintipaikkoja vaaditaan varmuuden vuoksi ylimitoitetusti. Jostain tarpeeksi putkinäköisestä liikenneinsinööristä tämä on varmaan ihan järkevää, moni muukin hassuttelu on.

  13. Esko Salo:

    Siis miksi sen pitää maksaa joillekin ja toisille ei. Miksi Porvoonkadulla en voi saada asukkaana asukaspysäköintitunnusta omakustannushintaan? Siis vain maksamalla tunnuksen tuottamisesta aiheutuvat kulut. Eihän maksulle ole mitään asiallista perustetta.

  14. Esko Salo: Siis miksi sen pitää maksaa joillekin ja toisille ei. Miksi Porvoonkadulla en voi saada asukkaana asukaspysäköintitunnusta omakustannushintaan? Siis vain maksamalla tunnuksen tuottamisesta aiheutuvat kulut.Eihän maksulle ole mitään asiallista perustetta.

    Omakustannehintaa en osaa sanoa, tosin satanen vuodessa per paikka tuskin on ainakaan kovin paljon yläkanttiin hoitokuluossa, toisaalta niistä varmaan tulee jonkun verran aikamaksutulojakin. Pysäköintimaksuja kuitenkin peritään siksi että pysäköintipaikkoja olisi ylipäänsä saatavilla, parasta autonpotkimista olisi täysin valvomaton ja ilmainen pysäköinti.

  15. ’Eihän maksulle ole mitään asiallista perustetta.’ (Esko Salo)
    Oulunkylässä ei makseta asukaspysäköinnistä, koska Oulunkylässä on pysäköintipaikkoja suunnilleen saman verran kuin halukkaita käyttäjiäkin. Kantakaupungissa ei ole, ja paikat haluttaisiin antaa henkilöille, jotka niitä eniten tarvitsevat, ja ovat siksi valmiita maksamaan. Onko jokin tässä epäselvää?

  16. Muutaman asuintalon rakentaminen on näpertelyä.
    Odottaisin lukevani listalta, että kaupunki kaavoittaa alueet x,y,z kerrostaloasuntojen rakentamiseen ja säännöllisesti vastaavia juttuja.

  17. Osmo Soininvaara:
    Kaavoitusohjelmassa on 700 000 kerrosneliötä tälle vuodelle. Tavoita 450 000 neliötä.

    Viime vuonna, kuten edellisinäkin, jäätiin tuosta 450 000 tavoitteesta. Aikooko lautakunta ryhtyä toimenpiteisiin KSV:n suhteen, kun virasto ei ole pysynyt sitovissa tavoitteissa? Normaalissa työelämässä vastuulliset siirrettäisiin muihin tehtäviin tai irtisanottaisiin noin keskeisen tavoitteen laiminlyönnistä.

    1. Kyllä voidaan epäonnistua taas, koska kaupungilta on rahat loppu. Ei rahaa tehdä asuntoja Koivusaareen. Jos Kruunuvuoren rantaan ei ole rahaa rakentaa siltaan, voi senkin unohtaa. Malmin lentokenttä blokeeraa aivan uskomattoman paljon rakentamista, koska suomalaiset lentäjät ovat niin huonoja, että tarvitsevat paljon isommab rakennuksista vapaan vyöhykkeen kuon lentäjät vaikkama Hong kongissa.

  18. Osmo Soininvaara: Kyllä voidaan epäonnistua taas, koska kaupungilta on rahat loppu. Ei rahaa tehdä asuntoja Koivusaareen. Jos Kruunuvuoren rantaan ei ole rahaa rakentaa siltaan, voi senkin unohtaa.

    On ihmetyttänyt jo kauan kaupungin suuren luokan arviointivirhe uuden kaupunkirakenteen toteuttamismahdollisuuksista.

    Kun ensin satamakähinän aiheuttaman tulpan vuoksi syntyi patoutunut tarve saada asuntorakentamiseen vauhtia, uskottiin tilanteen auettua resursseja kyllä löytyvän kaikkien uusien suunniteltujen alueiden yhtäaikaiselle käynnistykselle.

    Kruunuvuorenrannan ja Koivusaaren kaavoittamista olisi pitänyt myöhentää 15 vuodella. Silloin olisi jo paremmat mahdollisuudet saada mukaan Santahamina ja laajempi rajaus Koivusaareen. Östersundomin suunnittelu taitaa mennä uusiksi ja toivottavasti se jatkossa rajataan alueeseen, joka voidaan hoitaa metron kahden aseman pituisella jatkeella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.