Siinä, että Raha-automaattiyhdistyksen avustusta saava puoluetta lähellä oleva yleishyödyllinen yhteisö jakaa vaaliavustuksia puolueen ehdokkaille, ei ole kerrassaan mitään puolusteltavaa. On erittäin hyvä asia, että tällainen toiminta on nyt yksikäsitteisesti todettu lainvastaiseksi – tai siis ainakin käräjäoikeus on todennut.
Samaan syssyyn olisi voinut todeta tämän taulukauppakonseptin myös lainvastaiseksi. Ideana on myydä arvotonta taidetta selvään ylihintaan. Yritys ei saa vähentää vaalilahjoitusta verotuksessaan, mutta ”taidehankintoja” voi ainakin yrittää vähentää.
Antti Kaikkonen voi toisaalta kokea itsensä sijaiskärsijäksi. Minä en ole tiennyt, että raha-automaattiyhdistyksen avustuksia saavat tahot kanavoivat rahaa puoluetoimintaan, mutta ymmärtääkseni käytäntö on ollut Suomen Keskustan piirissä yleisesti tunnettu. Nuori poliitikko voi hyvin ajatella, että tämä isojen poikien rakentama rahoitusmuoto on yleisesti hyväksytty – ellei maan, niin ainakin puolueen tapa. Käytäntö, jota on avoimesti sovellettu pitkään, johtaakin vankeusrangaistukseen.
Oikeudelle kuuluu linjata, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tiettyä takautuvan säätelyn piirteitä on siinä, että tulkinnan muuttuessa häkki heilahtaa sille, joka juuri tuolloin sattui olemaan toimista vastuussa.
Muutakaan keinoa oikeusistuimella ei ole, mutta pitäisi olla. Kansalaisilla pitäisi olla oikeus haastaa jokin menettely tuomioistuimen arvioitavaksi niin, että tuomiona olisi, että tällainen toiminta on kielletty tästä eteenpäin. On paljon käytäntöjä, jotka ovat joskus olleet yleisesti hyväksyttyjä, mutta jotka nyt ovat lainvastaisia ilman, että lakia on välissä muutettu.
Jos rangaistus pitää antaa sillä perusteella, että menettely on ollut koko ajan lain väärällä puolella, oikea rangaistus olisi oikeastaan ollut yhteisösakko Suomen Keskustalle, koska puolueen hyväksymästä käytännöstä tässä kai oli kyse.
Aivan kohtuutonta oli evätä tällä perusteella adoptiolapsi Kaikkoselta ja hänen vaimoltaan.
