Kaikkihan tietävät, että nykymaailmassa psyykkinen kuormitus ja masennus lisääntyvät ja ani harva pysyy työkykyisenä viralliseen eläkeikään saakka. Tai ehkä se ei sittenkään ole näin.
THL:n neuvostolle esiteltiin eilen alustavia tuloksia Terveys 2011-tutkimuksesta. Kyse on kunnianhimoisesta seurantatutkimuksesta, jossa samoja ihmisiä haastatellaan ja tutkitaan kymmenen vuoden välein. Alkuperäinen otos oli yli 10 000, joten pienetkin erot ovat tilastollisesti merkitseviä.
Tämä tutkimus ei tue noita väitteitä lainkaan. Psyykkinen kuormitus on kymmenessä vuodessa vähentynyt selvästi nuoria miehiä lukuun ottamatta, eikä se ole nuorten miesten kohdallakaan lisääntynyt. Mittaria voidaan arvostella, mutta se on kuitenkin ollut sama molempina vuosina. Tässä kuvassa ihminen joko on kuormittunut tai ei ole. Ainahan voidaan olettaa, että erittäin kuormittuneiden määrä olisi kasvanut. Mutta sekin selviää jatkotutkimuksissa, koska kyse on 12-portaisesta asteikosta.
Myös masennuksen osalta tilanne on parantunut, joskaan ei yhtä selvästi. Alle 55-vuotiailla naisilla ja eläkeikää lähestyvillä miehillä masennus on lisääntynyt, vaikka se onkin vähentynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. Myös itsemurhien määrä on lisääntynyt. Voisiko ajatella, että lääkkeet, joiden käyttö on lisääntynyt, todella auttaisivat.
Mutta miksi sitten masennus on yhä useammin työkyvyttömyyden perusteena? Erityisesti naisilla masennus on paljon yleisempää kuin työkyvyttömyys, joten työkyvyttömyystapausten kasvu periaatteessa mahtuu tähän tilastoon.
Tekisi mieli väittää, että masennuksen takia jouduttiin aiemmin ihan yhtä yleisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. Diagnoosiksi tuli kuitenkin jotain muuta, usein selkäkipu. Se oli helppo ratkaisu, kun lääkäri näki, ettei tämä nyt enää jaksa töissä. Ennen ultraäänikuvausten yleistymistä selkäkipudiagnoosia oli mahdoton osoittaa vääräksi.
Aivan loistavasti on kehittynyt itsensä täysin työkykyisiksi ilmoittamien määrä: puolet 65–74 -vuotiaista. Kymmenessä vuodessa vanhukset ovat nuortuneet kymmenen vuotta! Mutta eläkeikäänhän tällä ei ole mitään vaikutusta.
Kaikki ei ole mennyt hyvin. Nuorten aikuisten selkäkivut ovat yleistyneet oikein selvästi. Sinäkin siinä tietokoneen äärellä: oikaisepa selkäsi ja pyöritä vaikka hartioita!
Mielialan parantuminen on suurinta iäkkäimmässä ryhmässä, mikä puoltaisi mielialalääkeiden vaikutusta.
Mielialalääkkeiden käyttö 10-kertaistunut vuodesta 1990 lähtien.
Selkäkivuista pääsee yhdistelemällä notkeutta ja voimaa. Eli ensiksi piikkimatolle makaamaan, joka auttaa välittömästi, ja tuo notkeutta. Sen lisäksi selkälihasharjoituksia, niin saadaan voimaa. Tälläisellä yhdistelmällä voitaisiin saada näemmä ainakin 10% suomalaisista innostumaan selkänsä kuntoonlaittamisesta.
Käsittääkseni masennus on sitä, kun ihmisessä kulkeva sähkövirtaus hidastuu liikaa, ja psyykkinen kuormitus sitä, kun tuo sähkövirta nopeutuu liikaa. Sähkövirran normalisoimiseen lienee valtava määrä konsteja, joista pitäisi vaan kertoa tarpeeksi paljon, jotta jokainen yksilö löytää parhaiten itselleen sopivat.
Käytännöllisesti katsoen ratkaisu on se, että jokainen saisi elää elämäänsä tavalla jonka kokee onnelliseksi.
”Myös masennuksen osalta tilanne on parantunut, joskaan ei yhtä selvästi. Alle 55-vuotiailla naisilla ja eläkeikää lähestyvillä miehillä masennus on lisääntynyt, vaikka se onkin vähentynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa” [toim. lisäksi alle 44-v miehillä se on lisääntynyt]
”Parantunut” tarkoittaa sitä, että masennukset osuvat enenevissä määrin muuhun osaan populaatiosta kuin Soininvaara? Vähentymistä on oikeastaan tapahtunut vain kahdessa hyvin kapeassa osademografissa em. erittelyn mukaan.
Tämähän on todella kiinnostava paradoksi. Eli masennus ei juurikaan ole lisääntynyt, mutta se vie entistä useammin työkyvyttömyyseläkkeelle. Osmon ajatus on yksi hyvä selitys, on varmaankin totta, että aiemmin eläkkeen syyksi tuli helpommin jotain muuta kuin masennus, vaikka oikeasti olisi ollut kyse masentuneisuudesta. Onkohan työkyvyttömyyseläköitymisen määrä kokonaisuutena kasvanut? Siitähän asiaan saisi lisäosviittaa, voisi verrata että onko selkäongelmien tms. vuoksi eläköityvien määrä vähentynyt suunnilleen samassa suhteessa kuin masennuksen vuoksi eläköityvien kasvanut.
Toinen uskottava selitys voisi olla se, että työelämä on nykyisin sen verran aiempaa vaativampaa, että vähän masentuneena ei kykene enää työskentelemään, toisin kuin ennen.
Kolmas ajatus, mitä eräät tutkijat ovat viime aikoina esittäneet on se, että masennus ei olisi lisääntynyt, mutta että sen kroonistumisen lisääntyminen johtuisi masennuslääkkeistä. Eli että masennus menisi suurimmalta osalta ihmisiä itsestään ohi ennen pitkää, mutta että masennuslääkkeet horjuttaisivat aivojen kemiallista tasapainoa niin, että oireet palaavat ja kroonistuvat kun lääkitys lopetetaan. Jos tämä selitys osoittautuisi edes puoliksi todeksi, olisi se jotain niin hirvittävää, että sitä on ajatuksena kyllä vaikea hyväksyä.
Löyhästi aiheeseen liittyen:
Torniossa mielenterveyshoito toimii
Lyhyt lainaus Hesarin artikkelista: ”Mielenterveysongelmat on vuorovaikutusongelmia. Ne ovat enempi ihmisten välissä kuin ihmisten sisällä”, hoitomallia alusta asti kehittänyt psykologi Markku Sutela sanoo.
Toden totta, useissa tapauksissa.
Ihmeellistä olisi, jos samat ihmiset tekisivät samoja töitä kuin 10 vuotta aikaisemmin. Mikä tuon tutkimuksen tarkoitus olikaan – saada perusteet työurien pidentämiselle.
Jaa, eikös vakuutuslääkärin (tai -puoskarin) vain pitänyt todeta se vääräksi? Tilastollista otosta tämä ei muodosta, mutta tunnen kyllä tapauksen, jossa ennen kuin vakuutusyhtiönkin päässä uskottiin, mitä se kuvatun hermokanavan ahtaus tarkoitti (ja kyllä niitä muuten kuvattiin jo yhdeksänkymmenluvun puolella, eikä tietääkseni ulträäni vieläkään ole mikään johtava menetelmä), potilas minulle totesi, että hän nyt ymmärtää minkä takia niitä eläköitymisiä tapahtuu (tapahtui jo silloin) niin paljon henkisistä syistä – kauan ei hänkään olisi enää sitä pompotusta jaksanut.
Suosittelen hätäratkaisuna istumisesta ja liikkumattomuudesta johtuvaan hartianseudun kipuihin ja siitä seuraavaan päänsärkyyn 15 minuutin lenkkeilyä. Tarvittaessa keskellä päivää. Yksi lenkki auttaa loppupäivän, helposti useammankin. Tahdin pitää olla sellainen, että tulee täristettyä, pelkkä reipas kävely ei auta ollenkaan.
Tämmöisen lenkin ehtii normaali konttorirotta käydä vetäisemässä kahvi- taikka lounastunnilla.
Istumatyöstä johtuvien niskakipujen täydelliseen hävittämiseen riittää useimmiten puolen tunnin lenkkeily kerta viikkoon.
Nuo ei sitten ole mitään kuntoilu- tai laihdutusvinkkejä, vaan keinoja päästä eroon niskajumista minimiponnistuksin. Ja selkäkipuihin lenkkeily ei auta ollenkaan, niiden hoitamiseen pitää vahvistaa selän lihaksistoja. Siinäkin riittää yleensä semmoinen 5-10 minuutin aamuvoimistelu, jos kipuilut johtuvat liikkumattomuudesta.
Jos selkä vaivaa, kannattaa pyörähtää fysioterapeutin juttusilla vaikkapa ihan oman lompakon vomilla. Kunnolliset jumppaohjeet maksavat itsenä aika nopeasti takaisin.
Nämä vinkit istumatyön ja omakohtaisten selkäniska ja hartiasärkykokemusten perusteella.
Ultraääni ei todellakaan ole mikään tyypillinen kroonisen selkäkivun diagnostinen menetelmä. Tarkoitatko magneettia? Ja mitä tuo tarkoittaa, että voitaisiin ”selkäkipudiagnoosi” osoittaa vääräksi. Kivunhoidon ensimmäinen sääntö on, että kipu on aina totta. Silti sitä voidaan jossain tapauksissa hoitaa esim. masennuslääkkeillä.
Masennus on koko kehon sairaus. Se lisää itsenäisesti somaattista sairastavuutta, luultavasti endokrinologisia reittejä.
Masennus ei ole väestötasolla lisääntynyt. Tämä tiedettiin jo ennen tätä tutkimusta. Hoitoa haetaan enemmän ja oireita raportoidaan enemmän. Tieto hoitavassa päässä on lisääntynyt.
Lienee totta, että osittain samat potilaat, jotka jäivät aikaisemmin eläkkeelle selkäoireiston vuoksi, jäävät nykyään eläkkeelle masennuksen vuoksi. Näillä potilailla lienee silti molempia oireita ihan oikeasti.
Osan masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden kasvusta selittää juuri radikaali vähenemä itsemurhakuolleisuudessa. Vuoden 1990 jälkeen itsemurhat ovat vähentyneet kolmanneksella ja tämä tarkoittaa pienen kaupungin verran vähemmän itsemurhaan kuolleita parissa kymmenessä vuodessa. Heistä suuri osa on päätynyt työkyvyttömyyseläkkeelle eikä suinkaan esim. takaisin työelämään.
SSRI-lääkkeiden käytön leviäminen on luultavasti ainakin osasyynä itsemurhakuolleisuuden laskuun. Muitakaan uskottavia syitä on vaikea keksiä. Psykososiaaliset hoidot eivät ole samassa mitassa levinneet, työelämä ei siedä oireilua paremmin eikä esim. kommunikaatioteknologian muutos selitä laskua, koska vankiloissa itsemurhakuolleisuuden lasku on vielä suurempaa, noin 50 prosenttia.
Nyt kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti masentuneisuuden mittaamiseen. Samoin testeistä seuraaviin johtopäätöksiin ja niiden yleistämiseen. Ensinnäkin masentuneisuus on medikalisoitu. Jo normaalit mielialojen vaihtelut saavat mittarissa aikaan sairauteen viittaavia piirteitä. Seuraavassa linkki masentuneisuutta mittaavaan nettitestiin:
http://xestia.net/testit/bdi.php
Huomaatte, että mittari ei ole tasavälinen, ja voisiko se ollakaan kun on kyse ihmisen itsessään kokemista tunteista. Tässä testissä positiivista ulottuvuutta seuraa välittömästi negatiivinen edeten asteikollisesti.
Esimerkiksi ulkonäköön liittyvä tyytymättömyys saa aikaan heilahduksen masentuneisuuden suuntaan. Kukapa olisi tyytyväinen omaan ulkonäköönsä? Ei se silti ole minkään asteista masennusta vaan tervettä realismia.
Beckin masentuneisuusmittaria käytetään tutkimuksissa varsin yleisesti. Esim. nuorten kohdalla ulkonäköön liittyvät kysymykset saavat mittarin punaiselle jokaisen kohdalla. Heillehän jo aamulla näkyvä finni merkitsee suurin piirtein maailmanloppua. Ketä ei aamulla töihin tai kouluun lähtö jurppisi ? Ekan kahvi/tupakkatauon jälkeen kone alkaa toimia.
Toiseksi ihmisen kuormittuneisuus työssään sekä henkisesti että fyysisesti peilautuu hyvin vahvasti vapaa-ajan sisältöön. Ovatko vapaa-ajan toiminnot voimia uusittavia vai kuluttavia ? Siinä on koko asian ydin.
Nyt on edellisestä laskettava pois erittäin raskaat työt. Niitä ovat esim. hoito- ja elintarvikealan vuorotyöt, vuorotyö ylipäätään. Muitakin raskaita ammatteja ja työtehtäviä on toki olemassa.
Mielenkiintoista tietoa.
Selityksenä voi yksinkertaisesti olla se että masennuksella saa helpommin eläkkeen kuin sairaudella josta ei löydy kovaa faktaa todistamaan vikaa ja varsinkaan oireiden voimakkuutta.
Sen vuoksi olisi mielenkiintoista myös nähdä tilasto mitä on hylätty vastaavina aikoina.
Toinen asia on muna kana ilmiö. Jos on pitkään sairaus on aika luonnolista että se aiheuttaa epätoivo ja siis masennusta. Eikä tällöin masennus ole syy vaan seuraus.
Lisäksi tiedetään että esimerkiksi pitkään jatkunut kipu aiheuttaa aivojen toiminnassa muutoksia. Niitä voidaan nähdä kuvantamistutkimuksissa. Ei kuitenkaan niissä tavallisissa mitä normaalisti tehdään.
Sitten tärkeä asia on myös työnantajien suhtautuminen. Ihan omankin kokemuksen pohjalta voin sanoa että Suomessa on muita maita runsaampi ikäsyrjintä. Yli 50-vuotiaat eivät kelpaa mihinkään. Kuitenkin on aloja joissa ollaan parhaimmillaan uran loppuvaiheessa.
Ruotsissa esimerkiksi pitää työnantajan todistaa ettei sairaus johdu työstä, Suomessa on tosinpäin. Tulos näkyy työurissa.
En oikein ymmärrä kuinka eduskunta on tässä asiassa työantajan puolella. Nimittäin kulut tulevat veronmaksajan maksettavaksi vaikka syyllinen olisi työnantaja.
Onkohan ollut niin hyvä lobbaukset….
Masennuksesta koko kehon sairautena:
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo10165.pdf
Jos ei tuo aukea niin voi googlata ”masennus systeemisairautena”, niin löytää kyseisen artikkelin Duodecimista tältä vuodelta.
Niin saavat, koska oireet ovat samankaltaiset. Yksittäinen oire ei silti tarkoita masennusta, ja masennus nimenomaan ei ole normaalia mielialojen vaihtelua.
Masennuksen ”medikalisoitumista” ja ”onnellisuuspillereitä” on kauhisteltu pari vuosikymmentä, mutta samalla kun SSRI-lääkkeet ovat yleistyneet on itsemurhien määrä kääntynyt selvään laskuun. Väärin pelastettu ihmishenkiä?
Väitän, että työuupumuksen yleisyyteen Suomessa on osasyynä sama virtahepo olohuoneessa kuin perinteisesti korkeisiin henkirikos-, väkivalta- ja itsemurhatilastoihinkin, eli käsittämätön alkoholikulttuuri. Asiaa ei kyllä hinnalla ja saatavuuden rajoituksilla paranneta, siitä on jo vuosikymmenien mittaiset kokemukset. Syyn tiedostaminen saattaisi kuitenkin mahdollistaa ongelmaan tarttumisen.
Kansanterveydellisesti ongelma ei välttämättä ole kokonaissairastavuudessa vaan terveyserojen jyrkkenemisessä tai syvenemisessä. Eggon kuvaus mielenterveyden ongelmien mekanismeista on erinomainen. Yksi muuttuja, joka tätä endokriinistä järjestelmää sotkee, on käsittääkseni alkoholi. Samoin kuin alkoholi vaikuttaa riskikulutuksessa stressitasoon. Tätä saattaa tulevaisuudessa pahentaa hieman se, että vanhemmissa ikäluokissa alkoholin käyttö kasvaa edelleen (erityisesti naisilla). Vaikka siis terveitä eläkeikäisiä tulee olemaan entistä enemmän, moniongelmaisten, -sairaiden määrä lisääntyy myös.
Työ on myös luonteeltaan entistä enemmän sosiaalista, tiimityötä, persoonalla työskentelyä – ihmettelen ellei tämä näkyisi psykosomaattisesti mitenkään? Moni ainakin ottaa tässä riskin, rentoutuu ja hoitaa ihmissuhteita alkoholilla. Mutta hyvin organisoitu sosiaalinen työyhteisö voi olla myös se win-win-win työpaikka, josta oli puhe edellisessä ketjussa.
Mutta se joka aamuinen kortisolipiikki ja selkäkivut lähtevät reippaalla aamupyöräilyllä talvisen pehmeällä alustalla.
Melkein puolet helsinkiläisistä asuu liikenteen meluvyöhykkeillä. Eiköhän tuosta löydy ihan selkeä yhteys unihäiriöihin, stressiin, masennukseen ja fyysiseen rappioon. Helsingin tapaan rakennetulla urbaanilla moottoriteiden varaan rakennetulla ympäristöllä on hintansa.
Onko Helsingissä masennusta enemmän kuin hiljaisella maaseudulla?
Syys-seuraus voi mennä niinkin päin, että kun psyykkisistä sairauksista kärsiviä laitetaan sairaseläkkeelle, niin heidän vointinsa kohenee. Onhan se varmaan aikamoinen helpotus sairaalle, kun ei tarvitse enää väkisin joka päivä yrittää jotain, joka ylittää omat mahdollisuudet.
Ilmiössä on vinha perä, mutta sitä on vaikea todentaa kokeellisen tutkimuksen menetelmillä. Demografisia tilastoja voidaan kyllä analysoida, mutta syy ja seuraussuhteet jäävät vähälle näytölle.
Nykyinen työ- ja elämisen malli on ihmiselle vieras. Työ on psyykkisesti kuormittavaa, mutta fyysinen aktiivisuus on todella minimaalista. Ihminen on kuitenkin evoluutionsa kautta organismi, joka vaatii fyysisesti aktiivista toimintaa pysyäkseen terveenä.
Kun työ on lähinnä henkisesti kuormittavaa, niin vapaa-ajan tulisi olla aktiivista , kehoa fyysisesti kuntouttavaa.
Mielenterveyden Keskusliitto:” Endorfiinit ovat kehon tuottamia aineita, jotka tuovat hyvän olon tunteen. Liikunta lisää myös serotoniinin määrää
elimistössä. Serotoniini parantaa unta ja muistia ja vähentää masennusta.”
Agraariajan ja teollistumisen alkuajan yhteiskunnassa nämä vaikutukset saatiin aikaan jo työn seurauksena. Nyt jokaisen täytyy huolehtia aivojensa mielialabiologiasta vapaa-aikana.
Valitettavan useat viettävät vapaa-aikansa pasiivisena liikunnallisesti ja nautinnot haetaan kemiallisista aineista.
En usko niin yksinkertaiseen ja yhteen selitykseen kuin alkoholi. Asia on paljon monimutkaisempi.
Toki se vaikuttaa. Alkoholi lisää masennusta vaikka sitä juuri kansa käytää masennuksen lääkkeenä. Lisäksi jopa Suomalainen lainsäädäntö suosii humalassa törttöilyä. Se katsotaan leiventäväksi.
En ymmärrä miksi?
Jos teet jotain typerää niin ole ainakin humalassa ja saat pienemmän rangaistuksen.
Alkoholin käyttömäärä on kuitenkin per henkilö Eurooppalaista tasoa, ei korkein mutta ei myöskään matalin. Mutta ongelma on juomiskulttuuri joka on Itä-Eurooppalainen, hyvin humalanakuinen.
asiaan hyvin ”vihkiytyneenä”ja monessa eri paikoissa mt-hoitoa saaneena ja kohtalotovereita tavanneena rohkenen sanoa ,että suurin syy mt-eläkkeisiin on :
a)huono johtaminen
b)sopivan herkkä ihminen
-niin moneen kymmeneen (sataan)mt-ihmiseen tutustuneena olen kuullut semmoisia ”kauhutarinoita”ihmisten kohtelusta työpaikoilla ettei ole ihme jos herkät ihmiset sairastuvat.
-tutkimustietoahan on että masennus ei ole yleistynyt 80-luvulta mutta juuri työelämä on koventunut niin että ”herkempi”aines putoaa pois työelämästä.
-missä olisimmekaan ilman nykylääketiedettä?
Tähän on lisättävä yksi merkittävä seikka: 90-luvun alussa tuli käänteentekeviä uusia lääkkeitä, jotka yhdessä psykoterapian kanssa auttoivat syväänkin masennukseen, kuten minun tapauksessani.
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä – kuten nykyään maanis-depresiivisyyttä kutsutaan – potilas voi hyvin pitkään elää aivan normaalia elämää. – Ja sitten depis iskee, joskus kadoten aika nopeastikin. Jatkuvalla lievällä preventiivisellä lääkehoidolla pyritään pitämään potilaan tila stabiilina, vaikka lääkitystä ei akuuttiin tarpeeseen tarvittasikaan.
Vertailun vuoksi: Vuonna 93 ko mielialalääke maksoi vuodessa bruttona (ennen kela-korvausta) n 7000 markkaa. Nyt hintaa taitaa tulla 360 euroa (2000 mk) , samoin bruttona. Totta puhuakseni en ole seurannut.
Pitäisi sallia vajaakykyisten duuni. Iäkkäiltä ja muilta palkka alemmaksi, jos haluavat rennomman työtahdin. Turha valittaa liian kovasta tahdista, ellei suostu hitaamman tahdin palkkaan. Ei se ole ikäsyrjintää, jos firma ei halua työllistää tappiolla.
Kauhukertomuksia työelämästä ei kannata uskoa, ennen kuin kuulee sen toisenkin osapuolen version kertomuksesta. Monen tuttuni työ ei olisi yhtään liian rasittavaa muuten, mutta osa heistä vetää vapaa-ajan överiksi, juo, valvoo tai muuta, ja osa moittii työnantajaa turhan herkästi vaikkei itsekään ole täydellinen.
On toki monimutkaisempi, mutta alkoholi saattaa selittää eroa esim meidän ja muiden Pohjoismaiden välillä.
Ongelman ydin saattaa juurikin olla tuo humalahakuinen juomatapa. Jossain Stakesin tilastossa juodun alkoholin yhteismäärä on tärkein, mutta kyllä humalan asteella on merkitystä moneen asiaan. Esimerkiksi siihen puukotetaanko se ryyppykaveri hengiltä, mutta mahdollisesti myös niihin mielenterveysongelmiin.
(Disclaimer: olen taloustieteilijä enkä psykiatri tahi psykologi, joten voi olla etten tiedä jotain todella olennaista) Mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä GHQ-12: löysin mittarin kysymykset osoitteesta: http://epibasket.org/product.php?id_product=50. Minua jää mietityttmään mistä mahdolliset pitkittäismuutokset tässä GHQ-12 mittarissa oikeastaan kertovat. Itseäni mietityttää, että jokaisesa kysymyksessä pyydetään vertaamaan nykyhetkeä tavalliseen tilanteeseen: Esim. ”Have you recently been able to concentrate on what you’re doing? a) better than usual, b) same as usual, c) less than usual, d) much less than usual”. Ymmärtääkseni tämän mittarin arvojen ajanylivertaamin edellyttäisi että se ”tavallinen taso” johon kaikissa kysymyksissä pyydetään vertaamaan olisi ainakin keskimäärin ajan yli muuttumaton. Mutta jos väite jota halutaan tällä mittarilla testata, on se että työn vaativuus on juurikin kasvanut ajan yli (eli ”tavallinen” taso nimen omaan muuttuu ajan yli), niin en ymmärrä miten GHQ-12 mittaria voisi tähän tarkoitukseen käyttää. Ehkä joku alan tutkija voisi selittää…
Keroputaa on erinomaisesti resursoitu ja tarjoaa palveluita matalalla kynnyksellä. Lääkkeitä siellä käytetään yhtä paljon kuin muuallakin. Kuulostaa ihan hoitosuositusten mukaiselta. Keskeinen ero taitaa olla, että ainakin artikkelin mukaan he tekevät diagnostiikkaa ”omilla säännöillään” eivätkä tiedeyhteisön kanssa yhteisymmärryksessä. Tämä aiheuttaa sen, että tilastot muodostuvat erilaisiksi ja hoidosta/tuloksista ei saada luotettavaa tietoa. Tämän takia he eivät laatulehdissä hoitotuloksiaan ole julkaisseetkaan.
Tosiaan iso osa psyykkisistä ongelmista on enemmän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kuin yksilön sisällä. Tällöinkin yleensä se ratkaisu lähtee sieltä yksilön suunnasta aukeamaan. Maailmasta ei nimittäin stressitekijät ja konfliktit lopu.
Sitten on myös iso osa psyykkisiä ongelmia, jotka ovat vakavia aivosairauksia eikä niitä saa vahingollisesti kuvitella vain vuorovaikutuksen tai ympäristön ongelmiksi. Niihin liittyy esimerkiksi harha-aistimuksia, kognitiivisen tason pitkäaikaista etenevää laskua, hengenvaarallista psykomotorista pysähtyneisyyttä ja maniaa.
Yksi selitys:
– mielenterveys ja erityisesti masennus ovat nykyään ”salonkikelpoisempia” sairauksia kuin aiemmin. Nykyään on (ehkä) normaalimpaa ja helpompaa sanoa että kärsii masennuksesta tai stressistä.
– kun masennuksesra ja muista mt-vaivoista puhutaan enemmän niin oireilevat osaavat hakeutua helpommin hoitoon jolloin koetut oireetkin vähenevät (hoidon toimiessa)
– lääkkeet oikeasti auttavat. Kokeiltu on.
– kuvassa on tosi iso tiputus 75+ ikäryhmän kohdalla. Voiko sota vielä näkyä tuossa? Tämän päivän 75-85 vuotiaat olisivat olleet talvisodan syttyessä 2-12 vuotiaita, mutta vuonna 2000 tuossa joukossa oli paljon enemmän sodan kokeneita miehiä ja naisia. En tiedä voiko tuo vaikuttaa noin, mutta tuntuisi luontevalta.
Tästä on melko ristiriitaisia näkemyksiä. Aamun lehdesä oli ensin jonkun ay-pomon kommentti siitä, että nykyinen työtahti on liian kova ja heti perään jonkun toisen ay-pomon kommentti siitä, että vuosityötuntien lisääminen johtaa vain löysempään työtahtiin.
Eli osa porukasta on sitä mieltä että tahti on liian kova, kun taas toisista löysäämisestä ei ole kuin haittaa.
Juodun alkoholin yhteismäärä näkyy suoraan alkoholisoitumisissa. Suret alkoholin kerta-annokset näkyvät sitten tapaturmina ja väkivallantekoina.
Alkoholisoitumista torjutaan vähentämällä keskikaljan myyntiä, koska suomalaiset alkoholisoituvat juomalla kaljaa. Viinan myynnin vähentäminen vaikuttaa sitten enemmän jo oikeisiin alkoholisteihin.
Pitää muistaa että alkoholisti ei useimmiten ole ojan pohjalla, vaan alkoholisti voi hoitaa työnsä ihan kohtuullisesti vuosikausia. Henkilökohtaisesti tuntemani alkoholistit käpistelivät ihan eläkeikään saakka työelämässä ilman suurempia ongelmia, jos ei satunnaisia juomisesta johtuvia saikkupäiviä ja krapulan yms. johtunutta työtehon laskemista oteta huomioon.
Eli kansainvälisessä vertailussa Suomen tulisi tuon pohalta olla mieleltään tervein kansakunta koko Euroopassa…?
Minun tiedossani ei myöskään ole, että masennusta olisi kaupungeissa enemmän kuin maaseudulla.
En minäkään tiedä, mutta jotakin tietoa ammattien, sukupuolen ja iän yhteydestä näyttää löytyvän. Yliedustettuna ovat naiset, sote-alan suorittavat ammatit, vähän koulutetut miehet jne. Masentuminen on yleisintä nuorilla aikuisilla. Varsinaisia maaseutuammatteja (maanviljelijä, metsuri yms) ei kärkipäästä löydy.
Tuntuisi siltä, että lisäääntynyt individualismi lisäisi masennusta ja itsemurhia. Itsemurhathan olivat paljon vähäisempiä esim. 1930- ja 1950-luvulla ja ovat pääsääntöisempi lisääntyneet kaupungistumisen edetessä. Suomessa ovat itsemurhat ovat kuitenkin vähentyneet 1990-luvun lamasta lähtien ja emme ole enää kärkisijoilla Euroopassa. Tämä johtunee mm. siitä, että meillä on ollut kansallinen itsemurhien ehkäisyohjelma ja parempia masennuslääkkeitä.
Aika törkeästi valikoiden lainasit kirjoitustani. Melu ja pienhiukkasetko edistävät terveyttä? Sisilisko jolla ei ole raajoja ei ole sisilisko. Pään puskaan työntäminen ei yksinkertaisesti auta mitään. Tosiasiat pitää hyväksyä ja sitten miettiä miten asiat tehdään paremmin. Nokia työnsi päänsä puskaan ja huonosti kävi. Tarvittiin iso kriisi uudistumista varten. Kaupungeista puhuttaessa alamäet on vaan loivempia.
”Ole eturivissä kohti mielenterveyttä – ole ensimmäinen perheestäsi mielenterveysklinikalla!”
– Philip K. Dick (Me rakennamme sinut, 1972)
Masennus on tyypillinen ns. roskakoridiaknoosi. Jos potilaalla on fyysinen tai psyykkinen ongelma jolle ei löydetä selvää diagnoosia, lopulta päädytään oireiden perustella masennukseen.
Masennusdiaknoosin alla voi siten olla lähes mitä tahansa, tulehtuneet ihmissuhteet, yksinäisyys, alkoholismi, fyysinen sairaus jota ei löydetty (kuten esim. krooninen tulehdus), eksistentiaaliset ongelmat. Kun työssä ei vain jaksa, pitää ravata lääkärissä, lopulta lääkäri tulee johonkin tulokseen. Krooniset selkävaivat ja masennus ovat diagnooseja jotka peittävät alleen muitakin ongelmia kuin varsinaisen masennuksen ja selkäkivut.
Aikoinaan Sveitsissä sai pidennystä lounastuntiinsa (0,5h ?) jos kävi kävelemässä ennalta määritetyn lenkin ruokailun päätteeksi. Ja ”saasteantureita” oli tehtaan ympärille asennettu – ja jopa kaalimaa oli tehtaan vieressä, osoittamassa tehtaan saasteettomuutta ympäristöönsä.
Mielenkiintoinen keskustelu jälleen tällä foorumilla!
Kommentoin psykologina kahta seikkaa. Ensinnäkin psykiatrian puolella vallitsee minun kokemukseni mukaan aika pitkälti se käsitys (jota tutkimuskin tukee), että masennuksen esiintyvyys ei ole sinänsä lisääntynyt. Sen sijaan masennus johtaa herkemmin työkyvyttömyyteen (joko sairauslomalle tai eläke-etuuden piiriin) kuin aikaisemmin paljolti sen vuoksi, että työelämän vaatimukset ovat tiukentuneet siten, että nykyään on vain harvoja ammattialoja, joissa masennuksen keskeiset oireet kuten aloitekyvyttömyys, keskittymiskyvyn ongelmat, muistin vaikeudet ja väsyvyys eivät heikentäisi työkykykä. Osmoa mukaillen, on selvää, että aiemmin peltotöissä tai autonkuljettajan apukuskina pärjäsi vähän flegmaattisempikin kaveri, kun taas tänä päivänä täytyy pystyä itsenäisesti hallitsemaan sekä oma työ, siihen liittyvä hallinnollinen paperityö ja kirjaaminen että asiakaspalvelu.
Toinen tärkeä asia on keskustelussa jo aiemmin esiin nostettu seikka, että on syytä olla kriittinen siitä, että millä tutkimuksissa masennusta mitataan. Selvästi yleisimmin käytetty on Beckin masennus mittari BDI. Tätä käytetään ikään kuin suvereenisti oiremittarina, jolla arvioidaan masennuksen vakavuusastetta, mutta tutkimusten perusteella on osoitettu, että BDI pikemminkin mittaa hoitokontekstissa asiakkaan välitöntä hyvinvointia, hoitosuhteen laatua ja sen virittämää toiveikkuutta. Kiinnostuneet voivat lukea asiasta lisää artikkelista Leiman, M (2010) Mitä Beckin depressioasteikko mittaa, Psykologia, 45 (01), s. 22-31.
Tutkimusten mukaan kaupungissa on asukasmäärään suhteutettuna kaksi kertaa enemmän mielenterveysongelmia kuin maalla.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/kaupungissa+asuminen+altistaa+stressille+ja+mielenterveyshairioille/a647882