Tiistaiaamupäivänä kuulimme ensin IÖW:n (Ekologisen taloustutkimuksen instituutti) esityksen yritysten toimintojen arvioinnista ja sertifioinnista.
Ajatus yritysten lisääntyvästä yhteiskuntavastuusta on vähän naiivi kilpailluilla markkinoilla. Patruunakaudella se menetteli, koska yrityksillä oli siihen varaa. Yritys voi ryhtyä vastuullisemmaksi vain, jos kuluttajat palkitsevat sen. Tässä IÖW:n sertifikaatit voivat auttaa. Minusta tämän keinon mahdollisuudet ovat aika rajallisia ja rajoittuvat aika pieneen osaan markkinoista.
Tärkeintä ja keskeisintä yritysten ohjaamisessa ovat valtiovallan toimet. Voidaan käyttää normeja ja määräyksiä, mutta paremmin tehoaa taloudellinen ohjaus eli verot ja subventiot. Ammattiyhdistystoiminta ja työlainsäädäntö taas toimivat työntekijöiden oikeuksien puolustajana.
Jos yritys ei voi kilpailuilla markkinoilla ryhtyä muita vastuullisemmaksi, sama koskee osittain valtioita kansainvälisessä kilpailussa – lähinnä kuitenkin vain saman valuutta-alueen sisällä.
Tämän jälkeen kuulimme hengästyttävän esityksen aiheesta kestävä elämäntapa ja liiketoiminta. Jälkimmäisestä haluaisin kalvot itselleni, sillä asiaa olisi ollut kymmeneksi tunniksi. Tämä oli kunniainhimoinen esitys siitä, millaista olisi elämä vuonna 2050, kun hiilidioksidipäästöjä on alennettu 80 prosentilla. Esimerkiksi liikkumisen pitäisi olla paljon nykyistä vähemmän eikä autoja olisi kuin tilapäiskäyttöön vuokrattuna. Asuinpinta-alaa 20 neliötä henkeä kohden. Lihaa, erityisesti naudanlihaa, ei juuri syötäisi. Oli kaivannut vähän enemmän ajatuksia siitä miten kohti tota aivan toisenlaista maailmaa edettäisiin.