(Sitran Kestävän talouden foorumi Berliinissä 4.-8.11.2012)
Jakauduimme iltapäivällä neljään ryhmään. Meidän ryhmämme kävi tutustumassa Inkubato –nimiseen crowdfunding –yritykseen.
Ensin vähän terminologiaa.
Crowdsourcing Suuri joukko ihmisiä uhraa työpanoksen yhteisen tavoitteen tekemiseen, vaikkapa vapaan lähdekoodin ohjelmaan. Suomenkielinen vastine lienee talkootyö.
Crowdfunding Rahoitetaan yhdessä jokin hanke, kirjan julkaiseminen tai Eiffeltornin rakentaminen tai jotain siltä väliltä. Kirjan kirjoittaja voi esimerkiksi sanoa, että kirja pannaan painoon, kun 3 000 euroa on tilillä. Tämä voi olla vastikkeellista (kirja on tavallaan ostettu etukäteen ja maksun maksaneet saavat kirjan) tai vastikkeetonta (Eiffeltorni, tai kirjan julkaiseminen vapaasti ladattavaksi netissä). (Yritimme tätä tuon seuraavat 400 000 helsinkiläistä -pamfletin kanssa, mutta tulos ei ollut kovinkaan rohkaiseva. Alle kaksi prosenttia kirjan ladanneista on siitä maksanut.)
Crowdinvesting kerätään paljon omistajia jonkin uuden innovaation kaupallistamiseen. Muistuttaa vähän vanhaa osuusliikettä, mutta voi olla hyvä aivan toisentyyppisten innovaatioiden kaupallistamiseen. Tästä ehkä kuullaan myöhemmin.
Crowdfunding voi olla tulevaisuudessa mielenkiintoisin. Se voisi ratkaista informaation jakamisen ongelman, josta tälläkin blogilla on taitettu peistä. Jos kirjan kiinteät kustannukset ovat 8000 euroa, se julkaistaan, kun tuo rahasumma on kasassa ja kirjan kopioita myydään painopaperin hinnalla noin kaksi euroa/kpl tai kirja julkaistaan ilmaiseksi netissä. Tässä on vapaamatkustajan ongelma, mutta jos maksajia on paljon, se ei maksajaa hatuta. On myös vaihtoehtoa, joka menee nykykäytännön ja joukkomaksamisen puoliväliin. Kirjaa myydään vaikkapa kympillä, jolloin hyvä menekki tuo edes jotain kirjailijalle itselleenkin.
Crowdfundingista kannattaa ottaa huomioon myös täysin etukäteen kerätty raha. ”Alan kirjoittamaan tätä kirjaa heti kun olen saanut 3 000 euroa.” Suomessa on tällä hetkellä hieman epäselvää missä tapauksissa tuo on laitonta rahankeräystä ja missä ei (http://senjaopettaa.fi/2012/09/01/joukkorahoitus-professorit-vastaavat/).
Ps. olisi kiinnostavaa jos julkaisette laajempia infoja teidän pamfletin menekistä. Paljonko ladattiin, moniko maksoi, paljonko tämä on verrattuna fyysiseen printtiin.
Tämän voi ajatella ihan klubiteorian kautta, kun on julkishyödyke kyseessä. Ihmiset muodostavat klubin, johon otetaan jäseniä, kunnes klubilla on riittävästi resursseja tuottaa hyödyke. Vapaamatkustaminen ei ole sinänsä ongelma, vaan ongelma on sitoutuminen klubiin ennen kuin on selvää, että riittävä määrä jäseniä saadaan. Kun näyttää, että klubi saadaan kasaan, koordinaatio vaikeutuu, koska vapaamatkustamisen insentiivi lisääntyy.
Tähän pitäisi olla jokin keino. Esimerkiksi voi olla jokin ”palkkio” jonka klubin jäsenet saavat kun maksavat. Paikallistasolla bändit voivat koplata levyn yhteyteen vaikka keikkalippuja, kirjailijat voivat luvata vaikka nimikirjoituksen tai julkaista listan lahjoittajista, tai vaikka sopia että maksaneille lähetetään kopiot ensin ennen kuin tehdään teoksesta julkinen. Jne jne.
Tällaisia kehitellään kyllä koko ajan, mutta vielä ei ole vain keksitty sellaista mekanmisia joka selkeästi voittaisi perinteisen ”ei saa kopioida”- ansaintamallin. Jos julkinen tuki lakien muodossa tälle ”kanoniselle mallille” lopetettaisiin, niin kyllä niitä innovaatioitakin sitten tehtäisiin.
Huomautan tässä ”myyntilukuihin” vain sen verran, että itse lahjoitin pyydetyn femman kampanjaanne, mutta olen myös ladannut pamflettinne ainakin kolme kertaa. Ainakin, sillä sitä vartenhan meille 10 megabitin yhteyksiä myydään. Ellette ole kohdentaneet latauksia ip-osoitteittain, alle kaksi prosenttia maksaneita on luultavasti harha, alle kymmenen prosenttia varmasti todellisuutta.
Joukkorahoitus on tällä hetkellä muuten oikea muoti-ilmiö nörttipiireissä. Kickstarter-sivustolla kiinnostavimmat projektit keräävät mikromaksujen puroista miljoonien dollareiden rahoituslupauksia.
Crownfunding kuulostaa kovin kruunu- eli valtiovetoiselta, tai vaihtoehtoisesti ruotsalaiselta. Tarkoitatko crowdfunding?
Kiitos Pekka.
Ei pitäisi kirjoitttaa puolen yön jälkeen. Neljä kertaa väärin ja kaksi kertaa oikein. Korjasin.
Kun linkkiä tuohon pamflettiin on jaettu ympäri internettiä ilman pienintäkään mainintaa, että minkäänlaista maksua toivotaan (esim http://www.tiede.fi/blog/2012/10/10/seuraavat-400-000-helsinkilaista), ja samoin linkki tuohon löytyy suoraan googlesta, kaksi prosenttia on minun mielestäni häkellyttävän paljon. Seuraavalla kerralla voisitte yrittää vähän enemmän, jos haluatte arvioita crowdfundingin todellisesta potentiaalista. Esimerkiksi dokumentin voisi ladata vain rekisteröitymällä, ja maksamalla saa koko dokumentin heti. Ilmaiseksi saa ensimmäisen puolikkaan latauslinkin sähköpostiin vaikka kahdeksan tunnin päästä, ja toisen puolikkaan vielä 8 tuntia myöhemmin. Tai jotain muuta. Ei pitäisi olla taysin mahdotonta keksiä keinoja millä maksava asiakas saa jotain lisäarvoa ilmaisasiakkaaseen verrattuna.
Juu, ja se pamflettihan tuli, ja sitä ruvettiin myymään. Mielestäni eri asia kuin crowdfunding, jossa kerätään rahaa että se tuote tulee todelliseksi. Elektroninen kirja on hankala crowdfunding kohde, koska siinä ei ole muita kuluja kuin tekijän palkkio, jolla niitä kuluja voi perustella.
Juu, ja se että itse pamfletissa ei lukenut että odotetaan 5 euron maksua todennäköisesti vähensi tulosta paljon. Linkkejä suoraan PDFään tosi oli vähän joka puolella ilman mainintaa maksusta, esim http://www.mariholopainen.fi/?p=409. Eli jos myy PDFää, siihen on isolla painettava että maksua toivotaan.
Tilanne oli enemmän verrannollinen perinteiseen käyttäjiltä pyydetään lahjoituksia tietokoneohjelmaskeneen (ja niitä on ollut liikkeellä kymmeniä vuosia). Enpä usko että kovinkaan moni niistä yltää edes 2% maksumääriin. Homma perustuukin siihen että tuotteen on oltava niin hyvä että se 2% on riittävän paljon rahaa.
Itse latasin pamfletin, mutten maksanut, koska en löytänyt siitä oikein mitään tietoa, jota en olisi jo lukenut tekijöiden omilta julkisilta sivuilta tai muualta. Jos siinä olisi ollut jotain uutta, tai merkittävästi laajemmin käsitelty asiaa, olisin maksanut. Samaan tapaan kuin en lahjoita donationware ohjelmista, jotka eivät tuo kovin merkittävää lisäarvoa, ja joita käytän kerran. (Olisin myös jättänyt sen lukematta, jos maksu olisi ollut pakollinen, tällöin riippumatta sisällöstä.)
Crowdfundinging on periaattessa samaa mitä varakkaat mesenaatit tekevät. Nyt vain ovat suuremmat joukot liikkeellä. Hyvä suomalainen termi voisi olla joukkomesenointi.
Nähdäkseni crowdfunding on ainoa markkinaehtoinen pitkän kantaman ratkaisu vapaan informaation ongelmaan. Nykyinen ”maksa siitä mitä käytät” -ansaintamalli ei ole stabiili koska ilmaista nettilataamista on teknisesti käytännössä mahdoton estää. Lisäksi nykyisesti mallista koituu valtavia hyvinvointitappioita kun yritetään luoda keinotekoisesti niukkuutta hyödykkeelle jolla sellaista ei ole.
Toinen vaihtoehto julkishyödykkeiden – kuten musiikin, elokuvien ja kirjoje – rahoittamiseen on se, että valtio rahoittaa. Ei tämäkään täysin huono vaihtoehto ole. Tämän ja crowdfundingin voisi jopa yhdistää: perustetaan sivusto jossa ihmiset saavat lahjoittaa valtion rahoja haluamiinsa kulttuuriprojekteihin jotka sitten julkaistaan ilmaiseksi kaiken kansan saataville.
Osmon pamfletin rahoitus oli siinä mielessä huonoa crowdfundingia että pamfletti laitettiin saataville ennen kuin yhtään rahoja saatiin kerättyä. Riippuen projektista 2% maksavia asiakkaita voi sitä paitsi olla paljonkin. Madonna olisi varmasti miljonääri vaikka vain 2% levyjen kuuntelijoista maksaisi.
Tätä lukiessa tuli fiilis, että Ode on keksinyt osakeyhtiön.
Ainakin sinne tämä johtaa. Parannuksena lienee, että tämän tien päässä on jotain pienyrittäjien, ja sijoittajien yhteiseloa helpottavaa lainsäädäntötahtoa.
Minä en ole keksinyt mitään. Yritin refroida, mitä meille kerrottiin.
Suomessa lienee jo vuosikausia toiminut muutamia crowdfunding-palveluita, esimerkki Suomen tanssipalvelin.
Siinä vain käyttäjät, vapaaehtoisesti ja kunhan muistavat, lähettävät tukirahaa ylläpitäjälle kulujen korvaamiseksi.
Mitäs jos prosenttiosuuden sijaan verrataan saavutettuun ”tuottoon” tai myyntiin.
Toisin sanoen, saavuttettiinko tällä tavalla isompi käyttäjämäärä/volyymi kuin muuten.
(Ehkä on joku edellinen projekti johon voi verrata.)
Hm. kuullostaa niin kovin tutulta.
Kuka tai ketkä teitä siellä opettajaa ja konsultoi?
Monti,Draghi, Rehn, Samaras, Lagarde, Stubb… 🙂
Vapaaehtoisten maksujen on havaittu moneen kertaan toimivan heikonlaisesti netissä. Useampikin musiikillaan rikastunut pop/rock-artisti ja bändi on laittanut musiikkiaan jakoon periaatteella, että maksakaa sen verran kuin jaksatte. Juuri kukaan ei maksa, vaikka rahat olisivat menossa hyväntekeväisyyteen. Isossa maailmassa ja ainakin takavuosina tässä lienee ollut jotain kynnystä maksujärjestelynkin suhteen, ts. jos vaihtoehtona on klikata ”lataa” tai ruveta selvittämään jonkin maksusysteemin toimivuutta omalla kohdalla, niin harva selvittää.
Varmaankin yksiä yleisimmistä kickstarter projekteista ovat tietokonepelit, joissa tilanne on ihan sama. Tekijöiden palkkiot ovat käytännössä ainoita kuluja.
Meneekö paperikirjoja oikeasti kaupaksi ihmisille, vai ostavatko niitä firmat ”vaalitukena” ja jotku kuntien ja valtioiden virastot muuten vaan?
Tämä malli voisi toimia, jos jokaisella ihmisellä on jokin yläraja kuinka paljon valtion rahaa pystyy lahjoittamaan. Entä sellainen malli, jossa valtio kustantaa loput jos hanke saa tarpeeksi yksityisten ihmisten rahoitusta (esim. 50%)?
Nostaisin esiin vielä yhden syyn miksi kirjasta maksoi vain murto-osa sen ladanneista: suurin osa luultavasti vain vilkaisi kirjaa uteliaisuudesta ilman aikomusta varsinaisesti lukea sitä. Eihän kirjakaupassakaan tarvitse maksaa siitä että selailee kirjaa ja lukee pari katkelmaa. Itse ainakin vain selasin kirjaa n. 5-10 minuuttia, totesin että samoja tekstejä on tullut luettua blogeista ja lähetin linkin tutuille.
Yhdistettynä aiemmin mainittuihin syihin (maininta viiden euron maksusta lähinnä vain tässä blogissa, jotkut latasivat monta kertaa), en pidä 2% osuutta erityisen yllättävänä tai huonona tuloksena.
Pamflettiin kommenttina että itse tuli ladattua tuo .pdf eri laitteille varmaankin kolmeen otteeseen ja maksoin siitä kerran. Eli latausmäärä != yksittäisten lataajien määrä.
Lisäisin tähän listaan vielä käsitteen crowdbuying, josta olen kirjoittanut tässäkin blogissa ainakin pari kertaa. Sillä tarkoitan kauppatapaa, jossa (digitaalisessa muodossa oleva) tuote, kirja, musiikkikappale, peli tms., on jo olemassa, mutta sitä ei ole vielä myyty kenellekään eikä siten saatettu digitaalisen monistuksen piiriin.
Kaupanteko tapahtuu niin, että tekijä esittelee tuotteensa näyttein tms. ja asettaa sille sellaisen myyntihinnan kuin katsoo omaksi palkkiokseen riittävän. Samalla avautuu ostosikkuna, jossa kuka tahansa yksilö tai yhteisö, myös valtiovalta, voi teoksen julkaisemisesta sitoutua maksamaan sellaisen hinnan kuin miksi teoksen arvon itselleen arvioi. Näyttöön tulee myös palkki, joka kertoo maksujen kertymisen ja ostamiselle määräajan. Kun palkki täyttyy, teos avautuu ostajien vapaaseen käyttöön. He saavat jatkojalostaa ja jakaa sitä haluamallaan tavalla. Jos palkki ei täyty määräaikaan mennessä, kauppa peruuntuu, ellei myyjä tyydy jo maksettuun määrään. Myyjä voi myös tehdä erilaisia kaupantekoa parantavia ehtoja. Hän voi asettaa minimihinnan, jonka alle hän ei missään tapauksessa julkaise teostaan ja hän voi asettaa joitakin erikoispalkintoja eniten maksaneille tms. Välttämätöntä on vain se, että kerran myyty on ostajien vapaassa käytössä.
Tällaista kauppatapaa ei vielä ole olemassa, koska sellaisen kannattavaksi tekevää talousympäristöä ei ole olemassa. Tämä on teoreettinen vastaus kysymykseen, miten digitaaliseen muotoon saatettavan taiteen kauppa järjestyy taloudessa, jossa ei ole kaupallisia tekijänoikeuksia. Se asettaa vertailukohdan tekijänoikeusjärjestelmään nähden.
Vaikuttaako kauppatapa – tekijänoikeusjärjestelmä / ilman tekijänoikeutta – teosten laatuun, ja jos vaikuttaa niin miten? Kummassa järjestelmässä taiteen tuotot jakautuvat paremmin? Kummassa on suuremmat sivukulut? Kumpi on alttiimpi taiteelle vieraille vaikutteille? Jne.
Tiedemies:
Sen palkkion täytyy sitten olla aineellinen, tai jotenkin tekijänoikeussuojattu. Aineeton palkkio kopioidaan heti koko populalle ihan niinkuin alkuperäinenkin teos.
tcrown:
Jos dokumentin ’laillisessa’ lataamisessa on hivenkin vaivaa, kasvava osa populaa alkaa ladata sen ladataan Tiede-lehden blogiin heitetyn linkin kautta, joka osoittaa sopivaan Megaupload-palveluun.
Sama juttu. Kokonaista latauslinkkiä levitetään oitis Tiede-lehden tai jossain muussa blogissa. Jos linkki on lataajakohtaisesti uniikki, viimeistään viides koko dokumentin ladannut alkaa levittää dokumenttia Torrentissa. Jos dokun saa Torrentista alle 7 tunnissa kukaan asiansa osaava ei jää odottamaan 8:aa tuntia.
Vähän haiskahtaa sovittamattomlta ristiriidalta, mutta eipä heitetä kirvestä kaivoon. Ei minullakaan ole heittää aukotonta peliteoreettista todistusta etteikö jotain protokollaa löytyisi.
Kickstarterissa kyllä näkyy olevan aika kunnianhimoisia ja hyvin rahaa saaneita hankkeita. Samoin Eee:n heittämä käsite, keinotekoisen niukkuuden luominen, on mielenkintoinen katsantokanta ja vaatii vähän maistelua.
Varmasti. Minun pointtini ei ollut, että tälläisilla tavoilla saataisiin kaikki maksamaan, vaan että tuosta kahdesta prosentista päästään aika helposti jonkun verran ylöspäin. Vaikka nyt aluksi kertomalla jokaiselle alkuperäisestä lähteestä lataavalle, että maksu olisi toivottavaa.
Niin kauan kuin peliteoriassa on ultimatum-pelin kokoisia käytännön aukkoja, en laittaisi paljon arvoa peliteorian todistuksille.
Vrt. levy-yhtiön oppima läksy:
http://www.digitoday.fi/bisnes/2012/11/07/piraattisodan-opit-levypomolle–ei-koskaan-enaa-kopiosuojausta/201241571/66
Lyhyesti sanottuna: kopiosuojaus ja lisensiointi on pahaksi bisnekselle, ja parempi on antaa asiakkaiden omistaa, levittää, downloadata ja tykätä.
Teosto &knit ampuvat sarjatulella musiikin tekijöitä jalkaan. Maailma muuttuu.
Hänmentävää, ettei kukaan vielä maininnut eräänkin suomalaisen rap-artistin ”jos tulee tarpeeks massii, niin teen levyn”-keräystä, joka julistettiin laittomaksi rahan keräykseksi. Uutisoitiin kuitenkin muistaakseni ihan Hesarissakin.
Ikävää, että Suomessa laitetaan ylimääräisiä pidäkkeitä yritteliäisyydelle tässäkin suhteessa monia muita maita hanakammin.
Valtaosa crowdfundingista suureen suosioon nousseista design- ja nörttihärpäkkeistä olisi jäänyt kotomaassamme taas sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon…
Valitettavasti meillä kukoistaa varsinkin virkamieskunnassa ajattelutapa, jonka mukaan asiat ovat kiellettyjä ellei niitä ole erikseen sallittu.
Uudesta innovaatiosta tulisi pyrkiä hyötymään, sen sijaan että etsitään lainkohta jonka nojalla mokoma hullutus voidaan kieltää.
Rahankeräyslaki on tsaarinaikaista virkavaltaisuutta ja kokonaisyhteiskunnallisesti vahingollinen. Ne väärinkäytökset, joilla rahankeräyslain olemassaoloa puolustetaan, ovat sataprosenttisesti sellaisia, jotka on kriminalisoitu jo rikoslaissakin.
Rahankeräyslaki tulisi kumota kokonaan.
Periaatteessa valtiovallalla on ihan hyvä syy kieltää crowdfunding sen kaikkein yksinkertaisimmassa muodossaan. (X kerää rahaa, jolla hän kehittää jotain, jonka sitten rahoittajat saavat.) Syyn nimi on arvonlisävero. Sen lisäksi voi olla myös muutama työnantajamaksu ja tulovero, jotka jäävät tästä maksamatta.
Jos siis crowdfunding sallittaisiin ihan suorana temppuna, siitä tulisi veronkierron ammattilaisille ihan uusi ja upea työkalu (jonka jälkeen se kiellettäisiin). Niinpä tässä vaiheessa olisi parasta yrittää löytää jokin toimiva malli, jolla crowdfundingin edut saataisiin käyttöön ilman haittoja.
Fiskaalisesti toimiva perusasetelma on se, että crowdfundingin kohde on aina yritys (jokin ennakkoperintärekisterissä oleva tapaus). Rahoitus katsotaan yritykselle tuloksi, ja siihen sovelletaan tavanomaisia ALV-sääntöjä (koosta riippuen on tai ei ole velvollinen/vähennyskelpoinen).
Tämä asetelma lienee mahdollinen jo nyt, ellei kuluttajalainsäädännöstä löydy jotain hämärää puolta, joka estää etumaksun maksamisen epävarmaksi julistetussa projektissa. Ongelmat kai tulevat tuosta ALV:stä, koska projektin suuruutta on vaikea tietää etukäteen.
Tulisiko tästä jotain muuta haastetta?
Totean vain, että esittämässäni crowdbuying -järjestelmässä verotusteknisiä ongelmia ei ole sen enempää kuin muussakaan kaupanteossa. Alvit lisätään ilmoitettuun hintaan ja tekijä maksaa osuudestaan tuloveron. Tällaisessa avoimessa systeemissä huijaamisen mahdollisuudet ovat sen sijaan pienemmät kuin piilotetuimmissa kaupankäynneissä.
Kun kyse on rahoituksesta, sitä varten on jo osakeyhtiölaki. Jos sitä ei pysty joukkorahoitukseen soveltamaan, vika on laissa. Osakeyhtiöthän nimenomaan on luotu joukkorahoitusta varten.