(Sitran Kestävän talouden foorumi Berliinissä 4.–8.11.2012)
Maanantaiaamuna oli journalistien paneelikeskustelu taloudesta ja journalismista. Taloudesta en paljon oppinut, mutta journalismin ongelmat panivat miettimään.
Nettimaailma panee perinteisen journalismin ahtaalle. Rahat menevät, sosiaalinen media on nopeampi ja tuottaa vaihtoehtoista tietoa. Sata vuotta sitten huhut ohjasivat tietoisuutta. Sitten tuli valtakunnallinen media ja Yleisradio, ja syrjäyttivät huhut tietolähteenä. Nyt huhut ovat tulossa takaisin.
Saksassa laatumedia on pitänyt pintansa. ”Eliittiin” kuuluu miljoonia ihmisiä, jotka maksavat siitä, että saavat laadukasta tietoa. Saksalaisia on 15 kertaa niin paljon kuin suomalaisia. Meillä tiedosta kiinnostunut eliitti on jopa Saksaa suurempi, mutta ei pysty rahoittamaan samanlaista laatulehdistöä. Tähän voi ratkaisuna olla toimittajien korvaaminen kääntäjillä, sillä laatutavaraa on maailmanlaatuisesti tarjolla.
Huolestuneempi olen tiedosta, jonka mukaan Itä-Helsinkiin ei juuri Hesaria tilata. Aiempaa Ylen ja Hesarin tiedonvälityksen monopolia saattoi kritisoida monesta syystä, mutta kaikki kansalaiset olivat saman tiedon äärellä. Nyt voi käydä niin, että korkeatasoista tietoa saavat vain ne, joilla on sekä kykyä että halua maksaa siitä. Tämä voi johtaa kansalaisten jyrkkään jakautumiseen tiedon saamisessa. Yhdysvallat ovat pelottava esimerkki maasta, jossa enemmistö ammentaa tietonsa silkasta roskasta[i].
Tämä on oikeastaan aika voimakas argumentti Ylen rahoituksen puolesta – ja sen puolesta, että Ylen pitäisi käyttää nämä rahat viisaasti. Radio puheen tuhoaminen ei ollut viisasta rahoituksen käyttöä.
[i] Joku republikaanien presidenttiehdokas ehdokkaista onnistui tuhoamaan mahdollisuutensa muutamassa minuutissa kahteen kertaan sanoessaan samassa puheessa uskovansa evoluutioteoriaan ja pitävänsä ilmastonmuutosta vakavana ja ihmisen aiheuttamana ongelmana.
Kääntäjäidea ei ole ollenkaan hullumpi. Pelkästään die Zeit, FAZ ja SZ tuottavat viikottain valtavan määrän käsittämättömän laadukasta journalismia. Lisätään päälle FT, NY Times ja muutama muu, niin jopas olisi Suomessakin luettavaa.
Minulle Zeit on tarjonnut uuden tavan uutistenlukuun. Tiedän saavani viikottain tuhdin paketin edeltävän viikon uutisia analysoivia kirjoituksia. Seurauksena on ollut nettisurffailun väheneminen, juuri tuosta huhu-uutisoinnin lisääntymisestä johtuen.
Ode:
Olihan YLE-Puheen tuhoajilla tähän aikaan oikein sopiva perustelu toimilleen:
Aiemmat asiapuheohjelmat houkuttelivat liian vanhoja kuuntelijoita. Päätettiin siis siirtyä houkuttelemaan kanavapomojen omaa ikäryhmää (virallinen tavoiteryhmä: ruuhkavuosia viettävät kolme-nelikymppiset) kopioimalla kaupallisten radioasemien ohjelmavirtakonsepti ja hylättiin asiapuhe.
Tuohon nuorempien houkutteluun käytettiin ainakin kesällä Pekka Tiilikaisen selostutksia vanhoista urheilutapahtumista ja jo silloin ikäloppujen urheilijoiden haastatteluja 1930-luvun olympialaisista ja laivamatkoista niihin.
Osmo:
Tarkentaisin sen verran, että tasokasta tietoa saavat ne, joilla on kykyä ja kiinnostusta sitä hankkia. Tasokasta tietoa on tarjolla ilman Hesaria ja Yleäkin enemmän kuin koskaan eikä se maksa mitään.
“Nyt voi käydä niin, että korkeatasoista tietoa saavat vain ne joilla on sekä kykyä että halua maksaa siitä. ”
Moniarvoistuvassa maailmassa on vaan käynyt niin, että enää YLEn ja HSn julkaisemaa tietoa ei pidetä (kaikki eivät pidä) tietona. Syynä juuri moniarvoisuus, ja se että esimerkiksi nämä mediat pitävät tiettyjä arvoja toisia arvokkaampana. Siispä, he eivät enää tarjoa tietoa vaan asenteita, arvoja, mielipiteitä. Joista ei enää jakseta välittää. Kun on toisiakin arvojen ja mielipiteiden välittäjiä ja levittäjiä.
Yle, HS ja muut isot mediat eivät ole kovin laadukkaita. Ne esiintyvät mielellään sellaisina, mutta minä en oikein luota niihin. Ts, tarvitaan ns medialukutaitoa. Mutta kun sitä on, on mielekkäämpää mennä oikeasti laadukkaan median ääreen. Näitä löytyy kyllä ja useammalla poliittisella värillä.
Suomalainen laatumedia arastelee sanoa suoraan omaa suuntaustaan. Osalla sellaista ei ole, mutta toimittajalla on. Siksi juttua lukiessa pitää erikseen joko arvata tai sitten täytyy nähdä niin paljon vaivaa että opettelee yksittäisten toimittajien mielipiteet. Ellei suorastaan harrasta mediaa, niin kenellä tähän riittää kiinnostusta?
Lopetin jossain vaiheessa yrittämisen ja totesin että on helpompi suurimmassa osassa asioita vain kopioida omat mielipiteensä Economistista.
En halua millään muotoa väittää journalismia paremmaksi kuin mitä se on, mutta siitä huolimatta huonokin toimittaja kiireessä ja krapulaspäissään yleensä edes vähän tekee taustatöitä, ei usko ihan kaikkea mitä sanotaan, ja tarkistaa faktoja. Toki vaillinaisesti, mutta kuitenkin edes joten kuten. Eikä esimerkiksi julkaise uutista lentoyhtiöiden ja tiedustelupalveluiden kemikaalivanasalaliitosta.
Esimerkki kuulostaa hassulta, koska onhan se nyt itsestäänselvää ettei ihmiset ihan mitä tahansa puppua usko tai levitä, mutta kun se ei ole. Ei siksi että ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siksi että ihmisillä keskimäärin on muutakin tekemistä kuin vaikkapa tehdä tarkastussoittoja Ilmatieteen laitokselle, tuota varten on lehdistö joka ei kerro mitään mitä ei itsekin voisi selvittää, mutta säästää vaivaa. Se että julkinen keskustelu on edes jotenkin todellisuuskiinnitteistä ei ole mikään itsestäänselvyys.
Itseani on jo alkanut arveluttaa vapaan tiedonsaannin ikoni, Wikipedia. Sen toimintamekanismissa ei ole periaatteessa mitään mikä estäisi sitä muuttumasta urbaanilegendoja kierrättäväksi, virheellisiä populaariharhoja toistelevaksi, ummehtuneeksi lammikoksi.
Käsitys Wikipedian luotettavuudesta perustuu kai siihen viitisen vuotta vanhaan tutkimukseen jossa satunnaisesti poimitut artikkelit havaittiin yhtä luotettaviksi kuin Encyclopedia Britannica. Mutta nyky-Wikipedia on ihan eri vehje kuin viiden vuoden takainen, sehän kehittyy ja muuttuu koko ajan. Näppituntumalla artikkelien editoinnista on tullut paljon laajemmalle levinnyttä kansanhuvia kuin 5 vuotta sitten, jolloin vain spesialistit uskalsoivat tarttua toimeen.
Yllä oleva on siis vain spekulointia. Ainakaan ne lukemani artikkelit joita olen pätevä arvioimaan eivät herätä luotettavuusepäilyjä. Jos jotakin on tapahtunut, niin kehitystä “päinvastaiseen” suuntaan: aikaisemmat iskevät, lyhyet ja (onnistuneesti) asiaa popularisoivat artikkelit ovat muuttumassa polveileviksi, monimutkaisiksi ja akateemisiksi. Tämä MuTu:lla arvioiden, Wikipedian hyviä puoliahan on se että aikaisempiakin artikkeliversioita pääsee yhä katselemaan.
Oudon uutisen julkaisemisessa olisikin riskinsä, se kun poikkeaa muista ja herättää huomiota.
Mutta kun ne toimittajat menevät monesti julkaisemaan yritysten ja yhteisöjen lähettämiä tiedotteita sellaisenaan, korkeintaan pari sanaa vaihtaen. Ja kun kaikki mediat tekevät niin eikä kukaan kyseenalaista, muodostuu “totuus”.
Yritykset ja yhteisöt, tämän tietäen, alkavat käyttää ennen niin arvostettuna ja luotettuna pidettyä mediaa omana ilmaisena mainoskanavanaan. Sillä tavoin viesti ja “riippumattomat tutkimustulokset” saavat myös painoarvoa kun ne julkaistaan ihan uutisena.
Eipä ihme että niistä uutisista ei enää viitsitä niin maksaa…
tiedemies:
The Economist on pirun hyvä, hieman spektrin keskikohdalta oikealle. Keskikohdasta hieman vasemmalle löytyy esim. the Guardian.
Kerran näin valtakunnallisesti tunnetun paikallislehden yritykselle lähettemän haastattelusähköpostin. Yritys oli vastannut kohta kohdalta asiallisesti viitaten lakeihin tai asetuksiin jotka säätelivät alan toimintaa sekä kertoi toiminnastaan käytännössä.
Lehtijutussa ohitettiin koko vastauksen sisältö ja käytettiin nyyhkytarinaa tukemaan vaikutelmaa, että tässäkin yrityksessä rikotaan lakeja tai asetuksia. Yritys olisi voinut todistaa nyyhkytarinen virheelliseksi, muttei tietenkään saanut paljastaa asiakastietojaan.
En tiedä kuinka paljon tällaista on tapahtunut vuosikymmeniä sitten, mutta tänä päivänä yhden lehden kannan ei tarvitse jäädä viimeiseksi sanaksi. Jos omaa kantaansa ei saa esille yhdessä mediassa, voi aina valita toisen.
Tasokasta tietoa on monenlaista. Mutta vain Hesarilla, Ylellä ja jossain määrin Kuiviksella varaa panna toimittaja viikkokausiksi penkomaan ja jäsentämään isompia asiakokonaisuuksia. Tämän työn tuloksia saattaa näkyä netissä, mutta rahat sen tekemiseen on hankittu printtimediassa. Kun printtimedia kuolee, kuolee myös laadukas maailmankuvajournalismi. RIP.
“Huhut ovat tulossa takaisin” on kyllä aika hemmetin arveluttava väite. Edelleen väittäisin koulutustason ratkaisevan hyvinkin pitkälti sen, millä tasolla keskustelua käydään.
Keskimäärin netissäkin selkeästi valheelliset väitteet oikaistaan suht hyvin. Eikä toisaalta niin pöllöjä ihmisiä löydy tungokseksi asti, jotka eivät osaisi kyseenalaistaa lukemaansa.
Nykyjournalismin suurin muutos on se, että julkisuutta ohjaa tiedottajat toimittajien sijaan. Toimitukseen tulee satoja tiedotteita päivässä ja ne on melkeen jonkun luettava — ja uutisoitava siltä osin kuin kynnys ylittyy. Sen seurauksena toimittajat yhä vähemmän ovat fyysisesti paikalla ja yhä enemmän klikkaavat sähköposteja auki. He ovat tiedottajien uhreja ja voivat lähinnä tehdä päätöksen asioiden tärkeysjärjestyksestä.
Tietoa on niin järjettömästi, että huhuja ei tarvita. Ja vaikka Yleä tässä on kritisoitu, se on niitä viimeisiöä paikkoja, joissa toimituksissa käydään säännöllistä keskustelua työn tavoitteista ja onnistumisista ja vaihtoehdoista.
Suomen sisäisten asioiden osalta tossa lienee pointtia. Mulla oli kommentoidessani päällimmäisenä mielessä globaalimmin relevantti tieto.
Silti pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että laadukkaan tiedon saaminen Suomen sisälläkään olis kovinkaan pitkälle tulevaisuuteen oleellisesti Hesarin tai Ylen varassa.
Näin juuri. Hesaria en ole lukenut vuosikausiin, juurikin siksi kun se ei ole ihan puolueeton pulju vaan arvovärittynyt. Yle on ollut vähällä, kun ei ole ollut televisiota eikä Ylen nettisivuillakaan tule siksi käytyä. Mutta uutiset ja analyysit haetaan erilaisten uutisaggregaattoreiden kautta artikkeli kerrallaan eri maailman lehdistä.
Sanoisin, että tiedon ja journalismin saatavuus ei ole kiinni rahasta tai halusta tilata Hesaria vaan pelkästään kiinnostuksesta ja halusta nähdä hieman surffausvaivaa. Ja osa ihmisistä ei nyt vaan ole kovin kiinnostuneita muista kuin huhuista, vaikka tietoa tulisi ilmaiseksi postiluukusta.
Mistä on peräisin tuo tieto, ettei Itä-Helsingissä juuri lueta Hesaria? Ei se kyllä ihan täysin pidä paikkaansa 🙂 Onko esim. Mellunkylän pientaloalue, jossa mm. Eero Heinäluoma asuu, kokonaan hylännyt HS:n?
Sen olen kyllä havainnut, etteivät akateemisesti koulutetut, aikaansa seuraavat ihmiset enää välttämättä tilaa Helsingin Sanomia.
Huolestunut kannattaisi olla siitäkin, että suomalaisten valtakunnallisten lehtien pääkirjoittajat vaativat ympäristöministeriä rikkomaan nykyistä lakia Talvivaaran kanssa. Tai antavat ainakin ymmärtää, että laki ei estäisi ministeriä toimimasta. Toiset suoraan, toiset epäsuorasti.
Puoluelehdiltä tämän ymmärtäisi, mutta ei valtakunnallisilta. Kannattaisi miettiä miten sitä valtaa Suomessa jaetaan ja miksi. Jos haluaa politikoida, niin suosittelisin politiikkaan siirtymistä Suomen vapaasta lehdistöstä.
Mutta nykymaailmassa journalismin tehtävä onkin juuri aggregoida, järjestää ja filtteröidä tietoa — aivan kuten ennenkin.
Onhan tietoa ennenkin saanut itse hankittua. Nyt se on toki helpompaa, mutta sitä on myös vastaavasti enemmän tarjolla. Työmäärä ei ole muuttunut.
Ikävä vain, että printtimediat tuntuvat tekevän kaiken mahdollisen, jotta näin tapahtuisi, lähtemällä omaehtoisesti huonontamaan sisältöä.
Väitätkö tosissaan, että saman arvoisen tietomäärän hankkimiseen tuhraantuis nykyään sama työmäärä ku vaikka 80-luvulla? 50-luvulla?
Suhteessa laajentuneeseen maailmankuvaan, tiedontarpeeseen, tiedon määrään, jne?
Kyllä.
“Informaatioähky” on ihan oikea ongelma. Hyödyllisen ja oikean tiedon seulominen alati kasvavasta datamäärästä on edelleenkin asia, jota jokaisen on järjetöntä tehdä erikseen, ja osa siitä hommasta on niin tylsää, ettei sitä moni viitsi ilman maksua tehdä. Olisi kiva, jos tämmöistä palvelua löytyisi vielä jatkossakin.
Minusta lehti on vähitellen tyhmentynyt merkittävässä määrin. Asioiden laajempi, syvempi ja asiantuntevampi käsittely eri näkökulmista tarjosi aikaisemmin värittyneenäkin lukijalle kokonaisemman maailmankuvan ja mahdollisuuden oman mielipiteen muodostamiseen. Jokapäiväisten asioiden raportointikin tuntuu heikentyneen ja niiden tilalle on tullut henkilökuvia, kevyttä huttua, jne. Mahtaakohan siellä enää olla erillisia toimituksia, joissa toimittajille kehittyisi aihealueen syvempää asiantuntemusta? Jotenkin tuntuu ettei omaa tiedonhakua/tarkistusta tehdä sähkeisiin, lehdistötiedotteisiin tai muiden lehtien uutisiin.
Akateemiset varmaankin huomaavat lehden tarjoaman maailmankuvan köyhtymisen. Vastaavasti siellä Itä-Helsingissä (esim. persujen kannattajissa) varmasti väkisinkin huomataan, miten tiettyjen asioiden käsittely on varsin yksipuolista siten, etteivät ne sovi itse havaittuun arkitodellisuuteen, miten jotkin näkökulmat esitellään pintapuolisesti yrittämättäkään ymmärtää niitä ja miten joistakin aiheista vaietaan.
Se, että toteaa relevantin tiedonhankinnan sujuvan nykyään tehokkaammin ku aikasemmin ei oo mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että informaationseulojille on edelleen kysyntää.
Sä et nyt huomioi ilmeisesti ollenkaan, että tiedon määrän lisääntymisen ohella myös seulojien määrä on lisääntyny huikeesti. Ennen oli vaan lehdet ja kirjat ja tietoa seulo muutama ammattitoimittaja. Nykyään sitä seuloo myös lukemattomat muut tyypit ja monet erittäin pätevällä tavalla. Kun teet kerran sen taustatyön ja kartotat mitä reittejä löydät luotettavaa tietoa kätevästi, sun tiedonhankinta on jatkossa moninkertasesti tehokkaampaa ku se on ollu minään ajanjaksona maailmanhistoriassa.
Lisäks sun on annettava jokin absoluuttinen arvo sille, että nykyään ihmisillä on pääsy montaa kertaluokkaa suurempaan tietovarantoon ku aikasemmin. Jos nyt esimerkiks asuisit suljetussa kommunistisessa valtiossa, jossa saisit tietoa ainoastaan Pravdasta ja sekin kertois ainoastaan kotimaan asioista, niin tuskin pitäisit neutraalina muutoksena sitä, että systeemi vaihdettais markkinatalouteen ja tiedonvälitys vapautuis ja saatavilla oleva tietomäärä kasvais räjähdysmäisesti?
Hyvä puheenvuoro Soininvaaralta.
Netissä minua jaksaa hämmästyttää kansalaisten kiinnostus kysellä neuvoa kaikenlaisissa, jopa elintärkeistä kysymyksissä toisiltaan sen sijaan, että käytettäisiin asiantuntemusta: lääkäreitä, lakimiehiä jne.
Näyttää siltä, että suomalaisten usko viranomaistahoihin tai niihin verrattaviin on pahasti horjunut, jos se koskaan kovin korkealla on ollutkaan.
Mutta miten vatsasairauden sairastanut voisi neuvoa netissä toista vatsasairauden kanssa painivaa niin, että apu tulisi, ja se olisi oikeanlaista apua?
Puhumattakaan suuremmista asioista. Myös ammattimaista journalismia tarvitaan huhujen, ja väärien tietojen sijaan.
Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet juorut ja uskomattomat jutut, mutta pelkästään niiden varaan ei voi tukeutua. Journalismia tarvitaan paitsi välittämään mahdollisimman totuudenmukaista tietoa niin ennen kaikkea edelleen mm. perinteisenä vallan vahtikoirana.
Suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on markkinapuheiden kyllästämä, ja julkisuustilaa hallitsevat yhä enemmän erilaiset kauppiaat, on tärkeää, että meillä on myös rahasta ja sen taustatekijöistä riippumatonta journalismia.
Sanotaan Yle:stä sitten mitä tahansa, niin ainakin pyrkimys on tuottaa poliittisesti ja kaupallisesti sitoutumatonta sisältöä aidosti suomalaisesta näkökulmasta suomalaiselle.
t. yleläinen
Elintärkeissä kysymyksissä en ole eri mieltä, mutta hinta siitä että vatsataudissa ensin selvittää minne mennä päästäkseen asiantuntijalta kysymään, sitten vatsatautisena lähtee paikan päälle ja odottaa vuoroaan sitä varten että mahdollisesti saa taudin paranemaan nopeammin on sen verran iso, että itse en ainakaan sitä kovin herkästi tekisi. Sen sijaan tutulta kysymisen hinta on minimaalinen jolloin se kannattaa tehdä vaikka hyöty olisi pienempi.
Ei seulojien tuottama tieto ole sekään mitään luotettavaa, valmiiksipureskeltua asiaa. Seulojien lukumäärä ei myöskään takaa niiden laatua.
Jep. Ensin mennään terveyskeskukseen, jossa odotetaan aikaa hoitajalle. Jos on kysymyksiä lääkärille, pitää tämän jälkeen aika varata erikseen — olettaen toki, että hoitaja katsoo sen aiheelliseksi. Vaihtoehtoisesti voi käyttää moninkertaisesti enemmän omaa ja veronmaksajien rahaa yksityisellä.
Siltikin nuo saattavat olla liukuhihnatapaamisia, jossa kunnon osallistuvaa keskustelua ei vaivojen vastineekseen saa.