(Kirjoitus on julkaistu nettikolumnina Kunnallisalan kehittämissäätiön sivuilla www.kaks.fi)
Kansliapäällikkö Markku Lehto esitti aikanaan Suomeen kahtakymmentä kuntaa. Käytännössä kunnista tehtäisiin maakunnan kokoisia. Se edellyttäisi tietysti toimivaa kunnanosahallintoa, koska kaikkia asioita ei kannata päättää noin keskitetysti.
Itse yritin pari vuotta sitten selvitysmiehenä tehdä Päijät-Hämeestä yhtä kuntaa. Vaikeinta oli kunnanosahallinnon järjestäminen. Esitin, että entiset kunnat jatkaisivat riisutuin tehtävin ja oman valtuuston ohjaamina pitäjinä. Pyysin ilman tulosta kuntaministeri Mari Kiviniemeltä lainmuutosta, joka tekisi mahdolliseksi valita pitäjille valtuustot suorilla vaaleilla. Vallan karkaamista pelkäävät päijäthämäläiset hylkäsivät koko esityksen.
Nyt keskusta esittää, että pääosa kuntien tehtävistä siirrettäisiin maakunnille. Kotikunnille jäisi oikeastaan vain peruskoulun ylläpitäminen. Esitys ei juuri poikkea kahdenkymmenen kunnan mallista.
Keskusta esittää, että maakuntavaltuustot joko nimitettäisiin kotikuntien valtuustoissa tai ne valittaisiin suorilla vaaleilla. Äänivaltaa suurten ja pienten kuntien välillä kuitenkin tasattaisiin. Tämän voisi jotenkin sietää, jos kyse olisi vain terveydenhuollosta. Asuinpaikan mukaan muuttuva äänioikeus olisi sitä ongelmallisempi, mitä suurempi osa kuntien tehtävistä siirrettäisiin maakunnille. Asia ei korjaudu oikaisemalla puolueiden edustus oikeaksi, sillä mielipide-erot puolueiden sisällä ovat suuremmat kuin niiden välillä. Asuinpaikasta riippuva äänioikeus antaisi enemmän ääniä omakotitaloissa kuin kerrostaloissa asuville, enemmän autoilijoille kuin joukkoliikenteen käyttäjille, enemmän omistusasunnossa kuin vuokrataloissa asuville, vähemmän nuorille kuin keski-ikäisille ja niin edelleen.
Kunnanosavaltuustot jäävät helposti heikoiksi. Jos ne päättävät vain päiväkotien ruokailuajoista ja muusta vastaavasta, innostus loppuu pian. Näin on usein tällaisissa hankkeissa käynyt.
Minusta toimivin paikallisdemokratia ja toimivimmat palvelut saadaan aikaan niin, että (pienet) kunnat ovat itsenäisiä päätöksentekoyksiköitä, mutta niille annetaan luontevat mahdollisuudet muodostaa myös suurempia hallintoyksiköitä eri tarpeisiin.
Noita suurempia hallintoyksiköitä ei kannata määritellä pysyviksi (maakunta, suurkunta), eli lukita kuntaa yhteen palveluntarjoajaan, koska tämän seurauksena yksittäinen kunta ei enää voi korjata tilannetta, vaikka tuo suuri yksikkö ei tuottaisi niille riittävän hyviä palveluita, tai vaikka palvelut olisivat liian kalliita.
Kuntien mahdollisuus itsenäiseen päätöksentekoon siis varmistaa kunnan palveluiden kehittymisen. Kaikissa muissa malleissa kunta (= alimman tason yksikkö) jää ylemmän hallintokoneiston toivottavasti hyväntahtoisten päätösten armoille, ilman mahdollisuutta korjata huonoon suuntaan kasvaneita toimintatapoja.
Juho Laatu.
Et siis kannata kepun maakuntamallia?
No en. Ehkä siitä voi löytää jotain hyvääkin, mutta en vaihtaisi perinteistä mallia siihen.
Keskusta näyttää myös aika lailla tuuliviiriltä. Välillä puuhaillaan Paras-lakia ja yhdistellään innokkaasti kuntia puolipakolla, ja sitten ollaan taas kovasti oppositiossa hallituksen vastaavia toimia vastaan. Keskustan malli vaikutaa enemmän oppositiopolitikoinnin tarpeisiin tehdyltä varjoehdotukselta kuin huolella harkitulta pitkän tähtäimen ratkaisulta. (Minun näkökulmani perustuu enemmän paikallisdemokratiaan ja siihen pohjautuvaan yhteistyöhön.)
Mikä vika Ruotsin lanstinget-mallissa tai Tanskan Region-mallissa. Kummassakin alueen/maakunnan päättäjät valitaan suoralla vaalilla. Regionilla ei ole verotusoikeutta, lanstingetilla on. Ei kai nyt Suomessa ole kyse jostakin kepufobiasta, kun vastaavat mallit kelpaavat muualla ja täällä niitä pelätään. Ruotsissa ei tiettävästi olla siirtymässä mihinkään suurkuntiin ja onpa siellä aivan viime vuosina muodostettu uusiakin kuntia (Uppsalasta irroitettu osa). Lisäksi Ruotsissa on tiettävästi vielä läänitkin ?
Vähän on vaikea nähdä miksi siellä pitäjissä pitäisi olla vaaleilla valittu edustus. Noita pitäjiä varten voisi perustaa lautakuntia, joille annetaan joitain tehtäviä hoidettavaksi ja mahdolisesti jotain kehittämis- tai harrastusrahaa paikallisti käytettäväksi.
”Asuinpaikasta riippuva äänioikeus antaisi enemmän ääniä omakotitaloissa kuin kerrostaloissa asuville, enemmän autoilijoille kuin joukkoliikenteen käyttäjille, enemmän omistusasunnossa kuin vuokrataloissa asuville, vähemmän nuorille kuin keski-ikäisille ja niin edelleen.”
Ja varmaankin tärkeimpänä: Enemmän Keskustalaisille kuin ei-Keskustalaisille.
Poliitikko pelkää vallan karkaamista melkein yhtä paljon kuin paikkansa menettämistä vaaleissa – ja tekee kaikkensa välttääkseen molemmat. Tämä on nähty.
”Sinne voi tulla ketä vain päättämään” on se ensimmäinen perustelu välttää vaaleja. Seuraavat vuodet Persujen kanssa kunnissa näyttävät onko huoleen aihetta, Eduskunnussa alku oli ilmeisesti vähän vaikea.
Politiikkaan pitäisi päästä harjoittelemaan neuvottelemista ja yhdessä päättämistä. Maakuntahallinto on jo aika vaativa paikka, ”pitäjävaltuustot” olivat kevyempi ensiaskel niille, jotka eivät ole televisiosta tuttuja.
Himmelinen kaksivaihenen edustajistomalli on erityisen surkea ratkaisu. Nykysiiin maakuntvaltuustoihin tulee puolueille paikkoja kunnissa saatujen paikkojen mukaan – sitten ne jaetaan puolueansioiden perusteella. Loppupeleissä nykyiset maakuntavaltuustot eivät edusta enää ketään – eivät kuntalaisia, kuntia eivätkä puolueita.
Mutta ”pitäjävaltuustolla” on oltava päätettävissä oikeaa rahaa, oikeita asioita – siis muitakin kuin lakisääteisiä listajuttuja – jotta ne kiinnostaisivat ketään. Silloin kunnanvaltuutteujen on vain luovuttava vallastaan.
Tässä mielestäni aika olennainen asia kuntauudistuksesta prof. Katajamäen sanomana.
53562-onko-tassa-poliitikkojen-salattu-halu-raju-seuraus-suomelle
Muutenkin voisi enemmän miettiä sitä, miksi useimmat alan profesorit tuntuvat kannattavan jonkinlaista kaksitasoista maakuntamallia.
Myös Ahvenamaalla maakuntamalli toimii tiettävästi hyvin.
Missään muussa EU-maassa terveydenhuolto ei ole kunnilla vaan laajemmilla harteilla tai vakuutuspohjaisena.
Ahvenanmaa on siis kooltaan vähän Vuosaaren kokoinen.
Tanskassa on kyllä taas käyty keskustelua ns. Norjan mallista eli sairaanhoidon aluejaon poistamisesta kokonaan Ajatuksen takana tosin taisi olla lähinnä Venstre (hauska kyllä sikäläinen Keskustan sisarpuolue ainakin historiallisesti) ja viimevuotisen parlamenttivaalitappion jälkeen siitä ei sitten ole kuulunutkaan. Ehkä ennemmin kannattaisi kehittää itse tuotettavaa palvelua eikä sitä tuottavien organisaatioiden hallinnollisia rajanvetoja…
Jos kunnanosa/kaupunginosavaltuustoille ei riittäisi tehtäviä tai tekijöitä rajoitetun vallan mallissa, voisiko lähidemokratiaa edistää esimerkiksi jonkinlaisella gallup-mallilla? Eli alueellisessa päätöksenteossa voisi olla kuntalaisaloiteoikeus esimerkiksi juuri niistä päiväkotien ruokailuajoista yms., jonka jälkeen sillä ylätason jättibyrokratialla olisi velvollisuus suorittaa jonkinlainen alueellinen mielipidemittaus siitä, mitä halutaan.
Nykyisillä äänestysprosenteilla gallupit vastaavat jokatapauksessa paremmin ”kansan tahtoa” kuin vaalitulokset, ja varsinkin kovin pienillä alueilla edustuksellinen paikallisdemokratia muuttuisi luultavasti todella helposti erilaisiksi NIMBY-kerhoiksi, joissa kovaäänisimmät jyräisivät muut alleen.
Jos näille kunnanosavaltuustoille ei riitä tehtäviä, miksi tehtäviä riittäisi niille, jos niitä kutsutaan kotikunniksi.
Oikeasti tuo Keskustan Kiviniemen-Sipilän maakuntamalli keskittää päätöksentekoa huomattavasti enemmän kuin ”sadan vahvan peruskunnan”-malli.
Kunnallisvaalikeskustelu oli vain niin sekavaa, etteivät muut puolueet ymmärtäneet tarttua Sipilän heittoon, jonka yksi isä on entinen kansliapäällikkö Lehto.
Tätä Keskustan maakuntamallia tullaan todennäköisesti toteuttamaan ensi vuonna Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä.
Keskustaenemmistöinen EPSHP:n valtuusto tulee mitä ilmeisemmin lakkauttamaan Mikko Savolan kotikunnan, Ähtärin sairaalan.
Ode kirjoitti varsin viisaasti aiemmassa artikkelissaan:
”Suurten kaupunkiseutujen yhdistäminen yhdeksi kunnaksi tuottaisi kovin isoja yksiköitä, joissa kansan vaikutusmahdollisuutensa vaikkapa lähipuistoonsa jäisivät etäisiksi. Siksi tarvitaan suurkunnan sisälle lähidemokratiaa niin, että isot asiat päätetään isoissa yksiköissä ja pienet pienissä. Isoa yksikköä voidaan kutsua kunnaksi tai seutuhallinnoksi ja pientä yksikköä vastaavasti kunnan osaksi (pitäjä) tai kunnaksi. Ihan sama, kunhan on kaksi tasoa. Yksinkertaisinta olisi säätää kaupunkiseutujen seutuhallinnosta lailla, ja antaa merkittävä osa kuntien nykyisistä tehtävistä ja verotus kokonaan seutuhallinnolle.”
Voi olla, että lähidemokratia voitaisiin hoitaa kuntalain 27 pykälää SOVELTAMALLA eli valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa;
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa;
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua; sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.
Lisäksi ei pitäisi sekoittaa kuntaa ja asuinpaikkoja kuten nyt on tapahtunut. Esimerkiksi Sastamalassa ihmiset ovat kauhissaan kun eivät enää ole ns. kartalla, kun teiden nimiä on muutettu ja kaikki, jopa esi-historialliset paikat ovat yhtä Sastamalaa.
Kunnanosavaltuustoille riittäisi kyllä tehtäviä, mutta niillä, joita aikoinaan kokeiltiin, ei ole ollut budjettia.
Sama koskee tietysti kaksitasoisen mallin peruskuntia, mutta niillä pitäisi säilyttää verotusoikeus ja nykyiset tehtävät lukunnottammatta sosiaali- ja terveystointa.
Joo! Eikö olekin hienoa! 🙂
Ei sitten kenellekkään ole tullut mieleen, että käytettäisiin pitkään testattua ja jo muutama sata vuotta sitten hyväksi havaittua kunta – lääni mallia. Kunta tekee kunnan tehtäviä ja valtion aluehallinto tekee valtion aluehallinnon tehtäviä.
Riittävän pienet kunnat, 10 000 – 40 000 asukasta, ovat tehokkaita. Jos katsotaan oikeasti, että on olemassa välttämättömiä palveluja joita kunta ei muka kykene hoitamaan, ne siirretään valtion aluehallinnolle.
Avain sana on välttämättömät palvelut. kunnille on kasattu viime vuosina kaikea kivaa. Yhtään ei ole ajateltu, mihin meidän rahamme oikeasti riittävät. Pelkään pahasti hyvinvointivaltion romuttuvan täysin, koska ei kyetä purkamaan hallitusti tarpeetonta osuutta.
Jos emme kykene tekemään hallittua palveluiden karsintaa, päädymme vielä vanhempaan malliin. Siinä seurakunta hoitaa oman osuutensa ja valtio ehkä jotain. 😀 😀 😀
Ei nyt sentään. Ahvenanmaan pinta-ala (1579 km2) on noin 100-kertainen Vuosaareen (15 km2) verrattuna. Ahvenamaalla on 16 kuntaa, vaikeat kulkuyhteydet. Asukasluvut lienevät samaa luokkaa. Tässä tulee selvästi esiin maantieteen merkitys, ei pelkkä asukasluku voi olla kriteerinä kuntajaolle.
No kyllä päiväkodin ruokailuajoista päätetään tietysti päiväkodissa eikä muitakaan ’vastaavia’ valtuustoon tuoda.
Ja jos ei ”lukita kuntaa yhteen palveluntarjoajaan”, se tarkoittaa käytännössä hillitöntä yksityistämistä, sillä julkisella sektorilla ei ole vaihtoehtoja, ne löytyvät vain markkinoilta (jos löytyvät) – vai ajatellaanko todella, että esim. Utsjoki voisi oikeasti ostaa sote-palvelut vaikkapa Helsingiltä? No, Norja on naapurissa.
Kutsutaan kunniksi, niin homma palaa taas toimiville raiteille. 🙂
Voi olla, että pikkupitäjään ei erillistä hallintoa kannata perustaa, vaan tarpeen mukaan maakuntatason kunta voi järjestää siellä kuulemisia, äänestyksiä ym. järjestäytymisiä. Nämähän nyt puuttuu täysin suomalaisesta kuntahallinnosta.
San Franciscossa kun kulkee, niin kadun varsilla näkee ilmoituksia, että tähän ollaan rakentamassa sitä sun tätä, ja jos sinulla on asiasta jokin mielipide niin ota yhteyttä. Eli asukkaat voivat vaikuttaa todella ruohonjuuritasolla.
Amerikassa asukkaat voivat lisäksi osallistua valtuuston kokouksiin ja heillä on siellä oikeus keskusteluun valtuuston kanssa.
Kyllä Suomessa olisi paljon kehitettävää, jos vain tahtoa olisi.
Pikkupitä’jässä on nyt vankka hallinto. Mitä sille pitäisi tehdä?
Osmo,
onko tämä kirjoituksesi syytä ottaa nyt vakavasti, vai onko tämäkin taas jokin epätoivoinen yritys puolustaa hallituksen mallia, vai yritätkö huijata omaatuntoasi, kun olet ilmeisesti jossain vaiheessa mennyt antamaan jonkinlaisen tukesi näille hallituksen suunnitelmille?
En voi itsekään enää täysin välttyä Countryboyn ajatukselta, että Suomessa tietyillä tahoilla tosiaankin on jonkinlainen kepufobia, ja kaikki järkevätkin kepun ehdotukset pitää hylätä, koska niissä on aivan varmasti jokin koira haudattuna..
Mutta sitten itse asiaan…
Mihin tämä erikoinen väitteesi tai pelkosi asuinpaikasta riippuvasta äänioikeudesta ja sen ongelmista oikein perustuu? Onko taustalla jokin Keskustan ehdotus vai vanhoihin kokemuksiin perustuva henkilökohtainen kepufobiasi?
Jos puhutaan Ruotsin mallin mukaisesta maakuntavaltuuston valinnasta, jolle ymmärtääkseni Keskustan piirissä on tukea, niin en voi oikein ymmärtää tätä luomaasi uhkakuvaa epätasa-arvosta äänioikeuden osalta. Ruotsissa maakunta on jaettu maakuntavaaleissa vaalipiireihin vähän samaan tapaan kuin Suomi eduskuntavaaleissa (mutta toki hiukan fiksummin) ja malli toimii. Nähdäkseni tällaisen mallin pohjalta voitaisiin Suomeenkin luoda oikeudenmukainen järjestelmä, jossa kaikkien ääni on yhtä arvokas. Harva ajattelee, että koko Suomen kuuluisi olla yhtä vaalipiiriä eduskuntavaaleissa, ja aivan sama argumentti pätee mielestäni myös maakuntavaaleihin. Ja sitä paitsi, onhan nykyäänkin kunnallisvaaleissa ”asuinpaikasta riippuva äänioikeus” siinä mielessä, että esimerkiksi sinä et voi äänestää Espoon kunnallisvaaliehdokkaista, vaikka ehkä haluaisitkin :). Maakuntamallissa sentään voisit vaikuttaa maakuntavaltuustoon, ja ehdokkaasi voisi lausua siellä valtuustossa järkeviä myös Espoon asioista.
Anteeksi nyt henkilökohtainen arvostelu, mutta en voi välttyä vaikutelmalta, että tässä asiassa Helsingin kaupunginvaltuuston ja hallintokoneiston vallan puolustaminen sekä omien äänestäjiesi painoarvon maksimointi vaikuttaa näkemykseesi enemmän kuin aito huoli tasa-arvosta. Ja mielestäni jo nykyään tämä Helsingin kaupunginvaltuuston vallan oikeutus on vähän kyseenalainen, jos äänestysprosentti on 57,2.
Jos Osmo olisi saanut yhdistää Päijät-Hämeen yhdeksi kunnaksi siten, että koko alueella vain keskuskaupunki saisi käytännössä edustajia valtuustoon (kuten ilman vaalipiirejä helposti kävisi), niin voi vain kuvitella, että millainen äänestysprosentti siellä Hämeessä olisi nykyään. Kannattaisi kuunnella tutkijoita: http://yle.fi/uutiset/tutkija_kuntaliitos_romuttaa_aanestysaktiivisuuden/6357043 . Tuo Vuosaaren nostaminen esimerkiksi oli tosin siinä mielessä osuva, että taannoin sieltä ei ollut yhtään edustajaa Helsingin valtuustossa, vaikka alue on väkimäärältään aika suuri (ja ongelmiakin olisi valtuustolle ratkaistavaksi). Kannattaisiko ensin olla huolissaan tämän äänioikeudellisen tasa-arvon toteutumisesta Helsingissä ennen kuin alat luoda täysin ennakkoluuloihin pohjautuvia ja vahingollisia uhkakuvia maakuntien hallinnon osalta?
On myös totta, että Ahvenanmaa on pieni, mutta on tämä maakuntamalli Ruotsissakin käytössä ja hyvin toimii, vaikka asukkaita on sentään aika paljon enemmän kuin Suomessa. Keskustan malli on sitä paitsi jatkokehitetty versio Ruotsin mallista, kun sosiaalitoimi ja terveydenhoito on siinä koottu kokonaisuudessaan yhden alueellisen tahon järjestettäväksi.
Luitko lainkaan kirjoitustani? Minä olin yrittänyt saada keskustan hahmottelemaa maakuntamallia aikaiseksi Päijät-Hämeessä. Eroa oli ollut vain terminologiassa. Maakuntaa olisi kutsuttu kunnaksi ja kotikuntia pitäjiksi. Osittain se kaatui siihen, ettei keskustalainen kuntaministeri halunnut esitellä lakia, joka olisi sallinut suorat vaalit kunnanosavaltuutoille (pitäjän valtuustot) ja osittain siihen, että keskustalaiset valtuutetut kaatoivat sen. Siinä Päijät-Hämeen mallissa pitäjille olisi jäänyt yhtä paljon tehtäviä kuin tässä kepun mallissa kotikunnille.
Pelko siitä, ettei keskusta suostu yhtäläiseen äänioikeuteen maakuntavaltuustoja valittaessa, perustuu kahdenkeskiseen keskusteluun puheenpuhaanjohtaja Juha Sipilän kanssa. Kysyin, kumpaa keskusta nyt kannattaa, vaaleilla valittua maakuntavaltuustoa vai tätä epäsuoraa nimitysmallia. Hän sanoi, että he ovat avoimia molemmille, mutta henkilökohtaisesti hän pitää vaaleilla valittua parempana. Sanoin, että Keski-Suomen maakuntavaltuustoon ei silloin yhtään luhankalaista (781 asukasta) tulisi, mihin hän sanoi, että heidän mallissaan tulisi. Huomautin, että valtuustosta tulee aika iso, koska jyväksyläläisiä pitäisi silloin olla pitkälti toistasataa, mihin hän sanoi, että onhan sairaanhoitopiireissäkin suurten kuntien ääniä leikattu. Tällainen äänten leikkaaminen ei tähtää alueelliseen ”tasapuolisuuteen”, mutta vääristää valtuuston voimasuhteita hyväosaisten hyväksi tavalla, jota kirjoituksen lopulla yritin selvittää.
”Tasapuolisuuteen”, sillä Jyväskylästä löytyisi monta yli 781 asukkaan kaupunginosaa tai korttelia, joista ei tulisi yhtään valtuutettua.
Keskustan malli siirtää maakunnille melkein kaikki kuntien nykyiset tehtävät ja jättää kotikunnat eräänlaisiksi kotiseutuyhdistyksiksi. Vaikka erikoissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoitopiirien kohdalla äänten painottamisella ei ole merkitystä, saman periaatteen ulottaminen käytännössä koko kunnallishallintoon olisi suuri askel eriarvoisempaan suuntaan. Aivan yhtä hyvin voitaisiin mennä siihen, että eduskuntavaaleissa äänioikeus olsi maan eri puolilla erisuuruinen.
(Ei yleensä ole hyvien tapojen mukaista referoida kahdenkeskisiä keskusteluja, mutta tässä en ymmärtääkseni paljastanut mitään salaisuutta. Onhan Keskustan maakuntamalli julkinen asia.)
Pikkupitäjän hallinto voidaan korvata nykyisen kuntalain 27 pykälän mukaisella vaikuttamisapplikaatiolla, jonka voi halutessa ladata vaikka älypuhelimeen 🙂
Voitaisiin toimia myös ihan perinteisen mallin mukaan, eli muutama pieni kunta perustaisi yhteistyössä sairaanhoitoyksikön, ja ostaisi erikoispalvelut jostain keskussairaalasta. Ei tuon mallin pitäisi yksityiselle puolelle ulkoistamiseen ajaa. Päinvastoin, kuntien vapaus päättää osanotosta noihin yhteistoimintayksiköihin pitäisi niiden kulukehityksen todennäköisesti ylhäältä pakotettuja (lukittuja) yhteistyökuvioita maltillisempina, ja siksi tarvetta yksityistämiseen (Pohjos-Karjalan viimeaikaisten kuvioiden tapaan) ei tulisi.
Säilyttää. Ainakin meillä päin on pikkukuntia, joilla on toimiva hallinto, hyvät palvelut, talous kunnossa ja vahva yhtesityön henki. Olisi sääli nähdä noiden kuntien pakottaminen toisten kuntien vähämerkityksisiksi reuna-alueiksi.
Kyllä se hallinto sieltä karsiutuu ja paljolti ihan itsestäänkin, jos/kun maakuntamalli siirtää osan rahoista ja tehtävistä maakuntatasolle. Maaseutukunnat reagoivat kyllä muutoksiin, onhan esimerkiksi lukemattomia pikkukouluja jo lakkautettu ja myyty, kun lapsimäärä on pienentynyt. Paljolti tämä pikkukuntien hallinnon kuviteltu raskaus onkin suurkaupunkien päättäjien propagandaa kuten on monissa tutkimuksissa nähty.
Osmokin välillä leimaa pikkukuntia taantumuksen ja tuhlailun pesiksi yksittäisten esimerkkien ja mielikuvien voimalla, vaikka aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, esimerkkejä löytyisi pääkaupunkiseudun hallinnon typeryyksistä ja jopa tahallisesta huolimattomuudesta ja väärinkäytöksistä. Suureen organisaation mahtuu kaikenlaista välistä vetäjää. Muun muassa tuoreessa Talouselämä-lehdessä on artikkeli Helsingin kaupungin virkamiehestä, joka oli rakennuttamistehtävissä syyllistynyt järjestelmällisesti talousrikoksiin (oli siis huijannut veronmaksajien rahaa) ja asia on nyt poliisitutkinnassa.
Tätähän monet nykyisin toitottavat, mutta kukaan ei sano, mitä ne tarpeettomat ’kivat’ palvelut ovat.
Kuntataloudella ei olisi mitään ongelmaa, jos sosiaali- ja terveydenhuolto erotettaisiin siitä. Ja terveydenhuollon BKT-osuus on meillä kansainvälisesti verrattuna alhainen, liian alhainen.
Valtion tehtäviä en lisäisi, siitä on kokemusta riittävästi itänaapurissa – ja hallinto (aluehallintokin) on eri asia kuin palvelut.
Mihin maakuntatason hallintoa oikeastaan tarvitaan? Miksi ei voida tehdä niin, että jos joku tehtävä on liian iso kunnalle vaikka vakuutusteknisistä syistä (esim erikoissairaanhoito), niin sitten valtio maksaa sen. Esimerkiksi niin, että kunnat ottavat valtiolta vakuutuksen, josta nykyisten sairaanhoitopiirien maksut maksetaan. Kuntakohtaiset omavastuut jne mitoitetaan vaikka sitten kuntakoon mukaan ihan vakuutusmatematiikalla.
En keksi montaa sellaista näkökohtaa jossa maakunnallisella tasolla olisi merkitystä. Vakuutusteoreettisesti voi ajatella että se on sairaanhoidon kannalta ihan hyvä, mutta kannattaako sairaanhoidon taikia luoda väliporrasta? Väylähankkeet taas ovat yleensä kyllä ihan valtakunnallisia, maakuntarajat taas usein keinotekoisia.
Lukioiden ja vastaavien toisen asteen oppilaitosten kohdalla toki tulee kysymys vastaan, mutta en siinä(kään) näe mitään syytä miksi maakuntakoko olisi juuri se oikea; jos pitäjä/kunta ei sellaista saisi hoidettua, niin miksi pysähtyä maakuntaan, miksei niitäkin laita valtion rahoittamiksi? Poliisi taitaa jo nyt olla sisäministeriön heiniä.
Mihin sitä isoa väliportaan yksikköä oikeastaan tarvitaan? Maakuntavaltuusto voi olla kyllä ihan hyvä idea, mutta haluaisin vähän paremmat perustelut jollakin kustannusrakenteen tai koordinaatiotehtävän tasolla.
En myöskään ymmärrä asuinpaikkaan liittyvän äänioikeuden ongelmaa. Miten tarkkaanottaen painoarvo muuttuisi?
Avaisitko hieman enemmän, mitä asioita voisi päättää paikallisesti ja miten nämä ne palvelut rahoitettaisiin, joiden järjestämistasolla ei ole verotusoikeutta?
Rahansa paikallishallinto saisi euroa/asukas -kriteerillä suurkunnan/maakunnan/aluekunnan keräämistä veroista. Valtaosa Suomen kunnista toimii nytkin näin. Ne saavat verotulojen sijaan tietyn kiinteän määrän rahaa verotulojen tasauksesta (siis saavat omat verotulonsa ja puuttuvan osan verotulojen tasauksesta, joten omilla verotuloilla ei ole merkitystä lopputulokseen). Työnjako suurkunnan ja kotikuntien välillä on vähän makuasia. Keskusta näyttää ottavan mittatikuksi Luhangan kaltaiset vähäväkiset kunnat. Mitä nämä eivät pysty itse hoitamaan, annettakoon maakunnalle. Suuremmat kunnat voivat nähdä asian hieman toisin.
Tanskassa aluekunnalla ei ole verotusoikeutta Ruotsissa on. Kummassakin johto valitaan vaaleilla. Norjassa vielä perusterveydenhuolto on vielä kunnilla ja vaikeuksia saada lääkäreitä kuntiin. Suuremmat hartiat/aluekunnat voisivat helpottaaa jossain määrin lääkäritilanne ja antaa kollegiaalista tukea helpommin.
Onhan sitten näitä kokonaan valtiollisiakin järjestelmiä kuten Englannin NHS, mutta tietääseni silläkin on ongelmansa.
Kaiken kaikkiaan tässä kuntakeskustelussa minua vaivaa se, että asiantuntijoiden mielipiteet (alan professorit) ohitetaan lähes täysin. Juuri heidän taholtaanhan on usein esitetty jonkinlaista ”maakuntamallia” muiden Pohjoismaiden tapaan. Vai onko todella niin, että tässä on juuri se piilotettu agenda(omien valta-asemien vahvistaminen ja keskustan heikentäminen)johon aluetieteen prof. Hannu Katajamäki viittasi. Mielestäni niin tärkeään asiaan tulisi saada jokin konsensusratkaisu, eikä runtata asiaa ylhäältä päin. Nyt tämäkin kuntauudistus näyttää ajautuneen umpikujaan ja tuottanee sekalaisia ratkaisuja. Nyt on juututtu hallitusneuvotteluiden seurauksena vain suurkuntamalliin ja epämääräisiin isäntä/renkimalleihin terveydenhuollossa.
Mallissa jossa suuremman yksikön jäsenyksiköt säilyttäisivät itsenäisen päätöksentekovallan, äänestysvoiman jako suuryksikön osakkaille olisi helpompaa. Luhangoilla voisi olla vain yksi edustaja yhdellä äänellä, mutta suuryksikön tulisi kohdella kaikkia jäseniään tasapuolisesti ja tarjota niille hyvät palvelut, koska muuten jossain vaiheessa luhangat päättäisivät vaihtaa palvelun toteuttajaa.
Ja toimisihan tämä toiseenkin suuntaan. Vaikka kaikilla osakkailla olisi sama määrä edustajia ja ääniä, isoimpiakin pitäisi kohdella tasapuolisesti tai ne häipyisivät kuvioista.
Hallitus korostaa kovasti haluaan taata hyvät palvelut kaikille. Kuntien itsenäinen päätöksentekovalta antaisi tällaiset takuut luhankojen yhden äänen (tai monen äänen) mallia paremmin. Tilanne säilyy terveempänä, jos kuntia ei lukita yhteen palveluiden tuottajaan pysyvästi ja peruuttamattomasti.
P.S. Pirkanmaan sairaanhoitopiiin hallitus ehdotti juuri, että ambulanssien yöaikaisen välittömän lähtövalmiuden vaatimuksesta luovuttaisiin sairaanhoitopiirin alueella muualla paitsi Tampereella ja Nokialla.
Tärkeintä että tehtävät ja niiden rahoituksen saa päättää samassa yksikössä. Sairaanhoidon suuryksiköistä voidaan sitten keskustella erikseen,
Sveitsissä jossa verotus on kohtuullista ja palvelut hyviä, eli malli toimii näin ihmisen näkökulmasta erittäin hyvin (poliitikolla tietysti saattaa olla eri mielipide) on 2495 Gemeindea, joiden osuus tuloverotuksesta on suurin. Lisäksi tulee 26 kantonia ja valtio. Eli vaihtamalla kantonia ja varsinkin gemeindea voi tuloverotukseensa vaikuttaa paljonkin.
Tämä saa aikaan hyvää kilpailua asuinpaikkojen välille ja poliitikot eivät pääse niin helposti kaatamaan ämpärikaupalla rahaa kankkulan kaivoon kuten hyvinvoivassa valtiossa.
Esimerkiksi, kylämme uimahalli/jäärata/yleisurheilukompleksia ollaan uusimassa. Ehdotus tietää kylän asukkaille n. 10% korotusta tuloveroon kolmeksi vuodeksi. Asia täysin läpinäkyvä ja sitten äänestetään. Aika kivaa ja raikasta.
Luin kyllä kirjoituksesi. Tärkeintä olisi kuitenkin keskittyä Keskustan ja muidenkin puolueiden nykyisiin linjauksiin eikä vuosien takaisiin tekoihin. Muuten ei tässä maassa päästä koskaan eteenpäin, vaan pysytään ikuisesti aikoinaan kaivetuissa poteroissa.
Sitten, mitä tulee näihin Sipilän sanomisiin, niin pitäisi tietää, että mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti tällä ”suurten kuntien äänien leikkaamisella”, ja tarkoittiko hän edes sitä kirjaimellisesti, vai oliko hänen pääajatuksensa sittenkin tämä sinänsä mielekäs ajatus varmistaa jotenkin, että myös laajojen maakuntien syrjäseuduilta tulee edustus valtuustoon. Mitä mieltä sinä Osmo olet maakuntavaltuuston vaalin osalta Ruotsin mallista (joka ymmärtääkseni on maakunnallinen vaalipiirijärjestelmä, jossa vaalipiirit eivät kuitenkaan saa olla liian pieniä väkiluvultaan)?
Eihän esimerkiksi tämä maakunnallinen vaalipiirijärjestelmä tarkoita kenenkään äänivallan leikkaamista (kuten ei eduskuntavaalien vaalipiiritkään) vaan sitä, että mahdollistetaan edustuksen tasaisempi jakautuminen maantieteellisesti laajoilla alueilla. Ymmärrät kai Osmo sinäkin ettei esimerkiksi Lapin laajuista maakuntaa voida hallita siten, että kaikki edustajat ovat Rovaniemeltä eikä ketään Utsjoelta tai Enontekiöltä. Toisaalta, jos taas ajatellaan, että pääkaupunkiseutu olisi oma maakuntansa, niin siellä vaalipiirejä ei välttämättä tarvittaisi yhtä enempää alueen pienuuden ja olojen samankaltaisuuden vuoksi. Mielestäni sinä Osmo unohdat järjestelmällisesti ja kokonaan tämän maantieteen ja etäisyyksien merkityksen.
Kuinka sinä Osmo olisit järjestänyt tämän suunnittelemasi Päijät-Hämeen alueen valtuuston valinnan?
Näyttää siltä, ettei NukkuMatin ehdotus kelpaa arvon blogistille. Aiheen käsittely blogissa alkaa tuntua pelkältä halvalta politikoinnilta. Tämä olisi ollut hyvä tietää ennen vaaleja.
On erittäin hyvä, että menet Osmo nyt näihin yksityiskohtiin maakuntamallin osalta. Pinnallisen vaalikamppailun ja siihen liittyvän uutisoinnin vuoksi Keskustan esittämän mallin yksityiskohdat jäivät täsmentymättä, ja on arvokasta, että yrität saada niihin selkoa.
Omasta mielestäni tähän työnjakoon on löydettävissä järkevät ja tarvittaessa joustavat ratkaisut, jotka sopivat kaikille alueille. On luonnollista, että Keskusta painottaa pienten kuntien näkökulmaa ja Vihreät suurten, mutta kyllä nämä näkemykset ovat yhteensovitettavissa.
Mielestäni työnjaon ei välttämättä tarvisi olla tismalleen sama kaikissa maakunnissa.
Jos ajatellaan, että pääkaupunkiseutu (eli ns. metropolialue) olisi oma maakuntansa, joka ei ole maantieteellisesti kovin laaja ja käsittää vain yhden kaupunkiseudun ja työssäkäyntialueen, niin tässä tapauksessa olisi mielekästä, että maakunnalle siirretään varsin paljon nykyisten kuntien tehtäviä.
Toisaalta, jos ajatellaan maantieteellisesti niinkin laajaa aluetta kuin Lappia, jossa on lukuisia taajamia ja työssäkäyntialueita, jotka pääsääntöisesti ovat yhden kunnan sisällä, niin olisi perusteltua, että maakunnalle ei siirretä sellaisia tehtäviä, jotka eivät hyödy ylikunnallisesta näkemyksestä tai vaativat paikallistuntemusta (esim. kunnallistekniikka, yksityiskohtainen asemakaavoitus). Rovaniemen seutu ja koko työssäkäyntialue on jo nyt yhtä kuntaa, ja tämän alueen kaupunkisuunnittelun haasteisiin pystytään vastaamaan kunnan sisäisin toimin, mutta jopa Rovaniemen kokoisen kaupungin kohdalla sosiaali- ja terveystoimi hyötyisi laajemmista maakunnallisista hartioista (kohentaisi perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon yhdistämisen edellytyksiä ja hyötyjä, joka on tärkeää).
Vielä yksi kommentti.
On totta, että järkevästi toteutettuna edes maakunnallinen vaalipiirijärjestelmä ei takaa sitä, että joka ikisestä pikkiriikkisestä kunnasta (esim. Luhanka) välttämättä tulisi edustus maakuntavaltuustoon. Mutta tämä ei ole mielestäni edes välttämätöntä, jos maakunnan ja kuntien välinen tehtäväjako on mielekkäästi suunniteltu ko. maakunnalle sopivaksi (ks. edellinen kommenttini). Keskeisin vaalipiirijärjestelmän tuoma etu olisi, että esimerkiksi sillä tavalla voitaisiin varmistaa se, että Lapin maakuntavaltuustoon tulee ainakin muutama edustaja koko Ylä-Lapista ja saamenkielisiltä alueilta, jotka ilman vaalipiirijakoa voisivat vähäväkisyytensä takia jäädä täysin paitsioon. Tärkeää on, että kaikki maakunnallisten asioiden hoidon kannalta oleelliset ja merkittävästi erilaiset suuralueet saisivat edustuksen. Muutama edustaja koko Ylä-Lapin alueelta voisi riittää, koska maakunnallisten asioiden (sote-toimi, ammattikoulutus, ym.) kannalta koko Ylä-Lapin alue on melko samankaltainen, eikä joka kunnasta tai kylästä tarvita edustusta.
Vaikka Vihreät nyt onkin hallituksessa ja Keskusta oppositiossa, niin mielestäni olisi erityisen arvostettavaa, jos Osmo sinäkin olisit rakentavalla asenteella liikkeellä ja ehdottaisit ratkaisuja maakuntamallin haasteisiin, etkä ainoastaan keskittyisi negatiivisessa sävyssä arvostelemaan Keskustan mallia, joka kuitenkin on mielestäni varsin kehityskelpoinen.
Maakuntamalli lisäisi vaikuttamismahdollisuuksia.
Nythän maakuntavaltuustoihin valitaan edustajat ilman yleistä vaalia. Maakunnallisia asioita valimistellaan ja päätetään paljolti asukkailta ja julkisuudelta pimennossa.
Lisäksi maakunnallisista asioista päätetään melko sattumanvaraisesti myös esimerkiksi valtioneuvostossa. Väylähankkeitakin roimitaan sinne missä kulloisenkin liikenneministerin kotipaikka on jne.
Asioista päätetään myös valtionhallinnon puolella keneltäkään kysymättä. Nämäkin pitäisi saada maakunnalliseen päätöksentekoon.
Kuntauudistusta pitäisi katsoa myös sekä makro- että ruohonjuuritasolta eikä vain ”valtuustojen” näkövinkkelistä.
Kun hallituksen kuntauudistussuunnitelmia alettiin markkinoida julkisuudessa, tuotiin esille termi ”vahva peruskunta” sen tarkemmin määrittelemättä, mitä se tarkoittaa!
Toisekseen uudistus ei tulisi koskemaan Ahvenanmaan maakuntaa. Miten on muuten mahdollista, että Ahvenanmaalla kääpiökunnatkin, kuten Sottunga , sata asukasta, tulevat toimeen, mutta eivät mantereella?
Niinpä niin, kaikki raskaammat palvelut ovat maakunnan harteilla. Miksi tämä malli ei kelpaisi meillekin?
Hauska nähdä, että Kepun perinteinen siltarumpupolitiikka on edelleen voimissaan – sitähän tämä on.
Maakuntatason asioita ratkottaessa ei ole mitenkään tarpeellista, että joka kylällä on edustus, paitsi puolustamassa niitä siltarumpuja.
Jos esim. tuo Luhanka on suoran vaalin vaalipiirinä, sehän tarkoittaa sitä, että sieltä edustajiksi tulevat suurimman puolueen edustajat eli ilmeisesti kaksi kepulaista. Näin saadaan hienosti ja demokraattisesti maakuntavaltuusto täyteen kepulaisia. Ja kuten Osmo on osoittanut, Keski-Suomessakin voidaan määrittää vaikka kuinka monta Luhangan kokoista aluetta, jotka eivät saa mitään edustusta, mutta sillä ei ole väliä, sillä niissä ei asu riittävästi kepulaisia.
Sama vaara on silloinkin, kun kunnat valitsevat edustajansa valtuutettujen keskuudesta, suurin ryhmä jyrää.
Jos käytetään nykyisen maakuntavaltuuston valintamenetelmää, jonka mukaan valtuuston kokoonpanon on vastattava koko maakunnan voimasuhteita, tämä vältetään, mutta systeemi on niin monimutkainen, että valinta on käytännössä puolueiden piirisihteerien käsissä eikä äänestäjä saa tietää siitä yhtään mitään
Koko maakunta yhdeksi vaalipiiriksi! Se on äänestäjälle selkeä vaihtoehto ja siinä valituksi tulleet ovat maakunnan valtuutettuja, eivät oman kunnan edustajia.
Tämä yhden vaalipiirin malli voi olla ihan hyvä ja toimiva ratkaisu joissakin maakunnissa, mutta ei kaikissa. Useampi vaalipiiri lienee perusteltu ratkaisu sellaisissa maakunnissa, jotka ovat pinta-alaltaan laajoja ja joissa keskuskaupunki on asukasluvultaan huomattavan suuri muihin alueisiin verrattuna (esim. Lappi, Pohjois-Pohjanmaa).
Myös Ruotsissa maakunnat on jaettu vaalipiireihin eikä siellä ole kysymyksessä Keskustan salajuoni. On hölmöä ja vainoharhaista tulkita kaikki Keskustan esitykset salaliittoteorian pohjalta. Tällöin voi nimittäin käydä niin, että näkee vain sen minkä haluaa, ja tosiasiat unohtuvat.
Ymmärtääkseni keskusta lupaa ainakin yhden valtuutetun JOKAISESTA kunnasta. Varsinais-Suomessa´nyt esimerkiksi tämä johtaa aivan suhteettomaan vääristymään, jos maakuntavaltuuston koko rajoitetaan jotenkin järkeväksi, koska kuntia on 28 ja niiden asukasluku vaihtelee 900 ja 180 000 välillä. Yhdellä turkulaisella on aika pieni äänivalta yhteen kustavilaiseen verrattuna. Näin valittu joukko kuitenkin päättäisi esimerkiksi Turun lukioiden kielivalinnoista.
Tämä voi kuulostaa saivartelulta, mutta yritän usuttaa keskustalaisia täsmentämään malliaan. Jos otetaan kirjaimellisesti se, mitä he ovat siitä eri puolille luvanneet, päädytään aivan absurdeihin tuloksiin. Minulla ei ole valtuuksia ryhtyä kehittämään keskustan maakuntamallia vaan se pitäisi heidän itsensä tehdä.
Minun mallissani maakunnassa joko ei olisi vaalipiirejä lainkaan tai ne ovat niin suuria, että jokaisesta vaalipiiristä valitaan ainakin kymmenen valtuutettua. Kustavi ei siis saisi omaa vaalipiiriään. Tässäkin tapauksessa suhteellisuuden takaamiseksi pitäisi olla samanlainen laskutapa kuin Ruotsissa eikä tämä meidän pieniä sortava dHont.
Mitenkähän tämä onnistuu Ruotsissa ja Tanskassa, kun siellä vaaleilla valitaan maakuntahallinnon (sekundäärikunnan) johto. En tunne tarkkaan yksityiskohtia, mutta pieniä kuntia (alle 4000 asukasta) on sielläkin. Kylläpä Ruotsissa on paljon kepulaisia siltarumpupoliitikkoja !
Tässä Ruotsin järjestelmä selkeällä suomenkielellä
http://www.kommun.se/topic____10023.html
Jotenkin tuntuu, että helsinkiläisyys aiheuttaa tiettyä kapeakatseisuutta ja mittakaavaharhaa (ei pidä suuttua, minäkin olen entinen) niin, että luulee jopa Vuosaarta Ahvenanmaan kokoiseksi. Vilkaisu välillä koko Suomen karttaan ei tekisi pahaa.
Alf Rehn ja Risto EJ Penttilä hahmottelivat kirjassaan Suunnaton Suomi mm. kuusi erilaista maakuntaa ja kehitysstrategiaa. Toivoisin, että keskustelu heräisi myös tämän, mielestäni hyvän, kirjan pohjalta.
”Suurten kuntien äänileikkuri.”
Voisiko esimerkiksi nimimerkki NukkuMatti kertoa minulle, millä tavoin tämä ei tee eri kunnan asukkaista eriarvoisia.
Touko Mettinen
turkulainen, jonka ääni painaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä helvetisti vähemmän kuin ruskolaisen ääni (Rusko oli Hesarin mukaan Suomen paras kunta)
Henkilökohtaisesti en kannata suurten kuntien äänileikkuria vaan kaikilla maakunnan asukkailla on syytä olla yhtä ”painava” ääni. Mutta maakuntavaltuustojen alueellinen tasapainoisuus olisi tarpeellista varmistaa jotenkin, ja itse pitäisin siihen hyvänä ratkaisuna pinta-alaltaan suurten maakuntien jakamista vaalipiireihin Ruotsin mallin mukaisesti.
Yllä on esitetty pelko, että suoraa maakuntavaltuuston vaalia kannattavat keskustalaiset haluaisivat eri kuntien asukkaille erilaisen äänivallan. Itse en tähän usko lainkaan, vaan vahvasti epäilen, että kysymyksessä on väärinkäsitys, joka mahdollisesti johtuu Keskustan mallin yksityiskohtien keskeneräisyydestä.
Jos maakuntavaltuusto valitaan suoralla kansanvaalilla (kuten olisi mielestäni hyvä), niin suomalaiseen oikeustajuun ei sovi maakunnan asukkaiden epätasapuolinen kohtelu. Osmon hyvät esimerkit blogikirjoituksessa havainnollistavat tätä, ja luulen, että näiden argumenttien avulla jääräpäisimmätkin keskustalaiset huomaavat, että yhtäläinen äänioikeus on ainoa hyväksyttävä vaihtoehto.
Eli tällöin maakunnan tasolla valtuustopaikat luonnollisesti jakautuisivat puolueiden maakunnallisen ääniosuuden mukaisesti.
Minä voin kertoa oman näkemykseni. Iso osa asioista lienee enemmänkin maantieteeseen kuin asukasmäärään liittyviä. Harvemminasutulla alueella monista palveluista tulee etäisyyksistä johtuen kalliimpia, jolloin ihan ”reilu” asukaskohtainen tasajakokin saattaa hävittää sieltä esim. kohtuullisen matkan päässä olevat terveyskeskukset samalla kun niitä riittää keskuskunnassa jopa yli tarpeen. Lisäksi suora ääni/asukas saattaa asettaa väestörikkaan ”keskuskunnan” puhtaaseen saneluasemaan.
Tätä luulen tarkoitetun eikä sitä, että joka kylän pitäisi vastata painoarvoltaan Helsinkiä.
Tuo on muuten hyvä huomio. Voi olla, että vaalipiirijärjestelmä ei estäisi tätä tilannetta.
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin sairaanhoitopiirien alueella tilanne alkaa olla se, että kuntaliitosten jälkeen keskuskaupungin asukasmäärä on jo noin puolet koko alueen väkiluvusta. Jos on yli puolet, niin silloin keskuskaupunki saisi yksinään yksinkertaisen enemmistön maakuntavaltuustoon. Kaikissa tilanteissa tämä ei välttämättä ole ainoastaan hyvä asia kokonaisuuden kannalta, jos valtuusto on riitainen tai ”kahtia jakautunut”. Pitäisikö ehkä säätää, että tietyistä asioista pitää päättää suuremmalla enemmistöllä?
Tietääkö joku, että miten asiat ovat Ruotsissa? Onko maakunnassa yhtäläinen äänioikeus kuten olen ymmärtänyt eli onko eri vaalipiirien paikkaosuus likimain sama kuin osuus maakunnan väkiluvusta? Entä miten päätöksenteko valtuustossa tapahtuu, riittääkö yksinkertainen enemmistö kaikkiin asioihin? Onko Ruotsin mallissa ilmennyt ongelmia tai olisiko siinä parantamisen tarvetta maakuntavaltuuston vaalin osalta?
Jos Ruotsissa ei noudatettaisi yhtäläistä äänioikeutta, siitä olisi varmaankin kuultu. Maakunnassa on vaalipiirit, mutta niiden on oltava riittävän kokoisia turvaamaan vaalin suhteellisuuden.
Tarkoitan siis, että ei keskuskaupunki saisi enemmistöä, kun edustajat edustaisivat itseään ja äänestäjiään eivätkä kuntaansa, mutta kumminkin keskuskaupungista kotoisin olevat edustajat voisivat liittoutuessaan päästä saneluasemaan. En osaa sanoa, että voisiko tällaisesta tulla ongelma jossain tilanteessa.
Ahvenanmaan maakuntahallituksen sivuilta löytyy mm: Kommunalbeskattningen på Åland
Eftersom ingen extra inkomstskatt till landskapet uppbärs och då det inte längre finns några särskilda nöjesskatter eller näringsskatter i egentlig mening, med undantag av apoteksavgiften som möjligen kan klassas som en näringsskatt, utgår enbart skatt till kommunerna enligt landskapets lagstiftning.”
Tämä tekee Ahvenanmaan mallin entistäkin houkuttelevammaksi, erityisesti Ruotsiin verrattuna.
Maakuntahallinto ml. se keskeinen terveydenhuolto rahoitetaan (Suomen) valtion määrärahalla, joka lasketaan siten, että valtion tilinpäätöksen mukaiset tulot lukuun ottamatta uusia valtion lainoja, kerrotaan itsehallintolain mukaisella tasoitusperusteella, joka on 0,45 %.
Yksinkertaista, mutta simppeliä: valtionhallinnon täytyy huolehtia vain prosenttilaskusta. Toki valtionapua kertyy noin 4000 €/henkilö, mutta kuinka helppoa hallinnollisesti 🙂
Asukasluvultaan se on kuitenkin Vuosaarta pienempi. On aika naiivia ajatella, että terveydenhoidon organisoimisen Uudellamaalla tai edes Pirkanmaalla voisi kopioida Ahvenanmaalta. Oikeassa maakunnassa terveydenhuoltoon liittyy kunnollinen keskussairaala. Ahvenanmaalla on kyse yhden keskikokoisen terveyskeskuksen ylläpitämisestä, jolloin sitä voi verrata terveydenhuollon organisoimiseen kunnassa, ei maakunnassa. Siihenkään se ei saaristoisuutensa ja vaikeiden yhteyksien vuoksi oikein kelpaa malliksi, koska normaalissa kunnassa ei olisi mitään järkeä pitää terveysasemaa muutaman sadan ihmisen asuttamalle alueelle.
Maakuntien jakamisesta pieniin vaalipiireihin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Gerrymandering
(vasemmassa alareunassa linkki suomenkieliseen).
Missä se näin lupaa?
Kannatan.
Eli perusperiaatteista taidetaan olla pitkälti samaa mieltä. Yksityiskohdista voisi tietenkin keskustella pitkästikin ja yrittää kehittää Ruotsin mallia edelleen paremmaksi ja Suomeen sopivaksi. Ruotsissa tuo vaalipiirin minimikoko maakuntavaaleissa taitaa muuten olla 8 valtuutettua 10 sijaan.
Nyt pitäisi vain vakuuttaa vielä muutkin siitä, että tämä malli on hyvä. 🙂
Ruotsissa noudatettu laskebtatapa johtaa parempaan suhteellisuuteen myös pienten vaalipiirien tapauksessa. Vertailulukuja laskettaessa jakajina käytetään lukuja 1,4, 3, 5, 7 jne, kun meillä jakajina ovat luvut 1, 2, 3, 4. Meillä pyöristetään alaspäin, Ruotsissa lähimpään kokonaislukuun, tavallaan.
Tilastojen mukaan haja-asutusalueen pienetkin kunnat pystyvät toteuttamaan peruspalvelut edullisesti. Itse asiassa kaikkein taloudellisimmat kunnat ovat yleensä pieniä. Etäisyydet eivät siis näytä nostavan palveluiden kokonaishintaa (ainakaan jos saaristo ja Lappi unohdetaan).
Tällä perusteella peruspalvelut voisi pääsääntöisesti hajauttaa aina kun riittävä minimimäärä asiakkaita saadaan kasaan (esim. yksi tai kaksi koululuokkaa). Näin etäisyys asiakkaisiin minimoituu.
Keskittymistä tapahtuu silti monista syistä. Valitettavasti keskushallinto katsoo palveluita ja niiden toteuttamista tyypillisesti keskuspainotteisesta näkökulmasta, kun taas palveluiden tarvitsijat ovat koko kunnan tai maakunnan alueella. Usein keskustalla on yliedustus sekä päätöksiä valmistelevien virkamiesten että poliittisisten päättäjien joukossa (ja laita-alueet ovat hajanaisia, vaikka niillä olisi enemmistökin).
Keskittyminen on siis (monopolisoitumisen kaltainen) luonnonlaki, jonka olemassaolo tulee tiedostaa, jotta osattaisiin valita tarkoituksenmukaisin keskittymisen aste.
Jos maakunta ottaa mallia koko maan asioista päättävästä eduskunnasta, mitään takuita sille, että jokaisesta kunnasta on edustaja (tai kansanedustaja) ei tarvita. Jos taas ajatellaan, että kyseessä on kuntien yhteistyöelin, on luontevaa, että jokaisella jäsenellä on edustus. On myös mahdollista painottaa edustajien ääniä niin, että Kustavin ja Luhangan edustajien äänellä on vähemmän painoa kuin suurten kuntien edustajilla. Näin pienet kunnat voisivat lähettää parikin edustajaa, eikä suurten tarvitsisi lähettää kymmeniä.
Tosin, kuten jo aiemmin totesin, kuntien yhteistyössä luontevin tapa taata jokaisen kunnan asioiden tasokas hoito on antaa kuntien valita vapaasti yhteistyökumppaninsa. Kahlitun mielipititä ei välttämättä kuunnella, mutta itsenäisen asiakkaan ääni kuuluu.
Katselin Rovaniemen uutta valtuustoa ja näyttää siltä, että kaikki valtuutetut keskustaajamasta eli reuna-alueet eivät menesty vaikka sielläkin asuu paljon ihmisiä
Kun jokaisessa kylässä äänestetään omaa ehdokasta niin lopputulema on ettei yksikään syrjäalueen ehdokas mene läpi.
Valtuutetut tulevat 60km2 alueelta ja kunta on 8000 km2.
Asukkaiden jakauma on tietysti määräävä,mutta muistan vain,että syrjäkylilläkin asui merkittävä määrä ihmisiä.
Sen vuoksi yksi vaihtoehto alueellisen edustuksen takaamiseksi suurkunnissa ovat äänestysalueet
Tämä kymmenen valtuutetun vaalipiiri antaisi mahdollisuuden myös osapuilleen vasemmistoliiton kokoisen puolueen saada edustajansa valtuustoon.
Ilmeisesti poliitikoille on tärkeämpää saada puolueiden edustus maakuntavaltuustossa vastaamaan koko maakunnan äänestystulosta, kuin saada ylipäätään joku edustaja kaikista kunnista.
Ongelmaa voidaan helpottaa siirtymällä kaksipuoluejärjestelmään. Luhanka-probleemi vaatii yksipuoluejärjestelmää, tai sitten luhankakunnanedustajat saavat valtuustoon vain kymmenesosaäänen käyttöön äänestyksissä.
Suomessakin ollaan joskus reiluja. Eduskunnan paikat jaetaan vaalipiireille (jo ennen vaaleja siis) largest remainder -menetelmällä (Haren kvootti). Vähän makuasia, mutta sen voisi väittää olevan vielä hitusen reilumpi kuin tuo Ruotsissa käytetty modifioitu Sainte-Lagüe.
http://en.wikipedia.org/wiki/Highest_averages_method
http://en.wikipedia.org/wiki/Largest_remainder_method
Se jäi vielä sanomatta, että Suomessa puolueiden edustajapaikkojen laskeminen vallipiireittäin (eikä valtakunnallisesti) vähentää pienten puolueiden paikkoja (ja siis suhteellisuutta) enemmän kuin D’Hondtin menetelmän käyttö.
Nykyisen hallituksen jo hylkäämä, edellisen hallituksen kertaalleen hyväksyttämä eduskuntavaalijärjestelmän uudistus olisi laskenut puolueiden paikat koko valtakunnan tasolla (loistavaa). Mutta toisaalta se olisi kuitannut tämän tuomalla Suomeenkin äänikynnyksen (selvää sortoa ja tarkoituksellista suhteellisuuden vääristämistä).
Kyllä Ahvenanmaan malli on käsittääkseni hyvin lähellä ruotsalaista landsting-mallia. Miksi se ei toimisisi Pirkanmaalla, jos se toimii vaikkapa Tukholman läänissä tai Taalainmaalla ? Ruotsissa landstingetit muuten kilpailuttavat myös sairaaloita ainakin Tukholman läänissä.
Varmaan jonkinlainen vaalipiirijako olisi paikallaan. Nythän Helsingissäkin esim. Vuosaaresta ei ainakaan aiemmin ollut ketään valtuustossa, jos oikein muistan. Poliittinenkin eliitti keskittyy kantakaupungin alueelle.
Tukholman läänin landstingetin/maakäräjäkunnan vaalipiirijako tässä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholman_l%C3%A4%C3%A4ni#Maak.C3.A4r.C3.A4j.C3.A4kunta
Kuntien koko vaihtelee sielläkin melkoisesti. Tukholma 1,3 milj. – Märsta 24000.
Märstalle ei kuitenkaan taata yhtään paikkaa, vaan vaalipiirit ovat Tukholman läänissä suunnitteen yhtä suuria. Vaalitapa näyttää toteuttavan pienehköistä vaalipiireistä huolimatta suhteellisuuden varsin hyvin. Onko siellä tasauspaikkajärjestelmä tai jokin vastaava?
Vuosaaresta valittii neljä valtuutettua.
Jos se onnistuu Ahvenenmaalla, se onnistuu muuallakin. Ja normaalisuus on vain tilastollinen käsite.
Sadan asukkaan kuntaa ei toki voida asettaa tavoitteeksi, mutta keskeiset sote-ongelmat voidaan ratkaista melko pienellä väestöpohjalla.
Ratkaistakoon metropolialue ja keskuskunta-kauluskunta-problematiikkaan liittyvät kaavoitusongelmat muulla tavoin.
Ahvenanmaalla se väestöpohja on siis noin 30 000. Vielä kerran. Ahvenenmaalla kunnat eivät järjestä terveydenhoitoa. Mantereen puolella on väläytetty terveydenhoitoon niinkin pientä asukaspohjaa kuin 20 000.
Kyllä syrjäkylilläkin tosiaan asui merkittävä määrä ihmisiä, mutta se oli ennen 60-lukua.
Palvelujen keskittyminen johtuu maatalouden rakennemuutoksesta eikä poliitikkojen tms. ilkeydestä.
Toisin kuin porkkantyyliset kuntaliitokset, jollainen 70 kunnan ohjelmakin olisi, maakuntatasoiset kuntavaalit käydään toisella vaihteella ja agendalla.
Ruotsia ja varsinkin Norrbottenia pitkään seuranneena voin sanoa, että siellä on kaikille puolueille itsestään selvyys huolehtia peruspalvelut joka pitäjään. Lääni huolehtii edullisesta julkisesta liikenteestä.
Se mistä Ruotsissa kannetaan poliittista huolta, on elinkeinot ja työllisyys. Nehän viime kädessä ratkaisevat jonki alueen elinkelpoisuuden. Maatalous yksin ei sitä tee ja sitä ei enää Norbottenissa juuri olekaan toisin kuin Suomen puolella, missä valtio tukee maataloutta.
Ei liene ihme, että Ruotsi saikin amerikkalaisyhtiöiden investointeja edellisvuonna 29 miljardia dollaria ja Suomi vain 1,47 miljardia.
70 kunnan mallissa Suomessa vanha meno jatkuisi ja kuntapolitiikka olisi lähinnä riitelyä terveyskeskusten ja koulujen paikoista.
Pitäisi selvittää, onko tuo ongelma. Jos yhden kylän asukkaiden äänet eivät riitä tuomaan omalle ehdokkaalle valtuustopaikkaa, pitäisi tietää, onko kyläläisten mielestä parempi, että valtuussa on oman ehdokkaan sijasta keskustaajaman edustaja vai jonkin toisen kylän edustaja.
Jos he pitävät esimerkiksi naapurikylän ehdokasta parempana kuin keskustaajamalaista, pitää muuttaa vaalitapa sellaiseksi, että äänestäjä voi kertoa, ketä kannattaa siinä tapauksessa, että oma suosikkiehdokas tai -ehdokkaat eivät mene läpi.
Ilmeisesti nyt ymmärsit: sote-asiat pois kunnilta!
VATTin erään selvityksen (vanhan) mukaan terveysasioissa väestöpohja olisi 40 000.
Nytkö vasta? Lue nyt vaikka tämä.
En tiedä tasausjärjestelmästä, mutta jokaisesta vaalipiiristä näytetään valittavan suunnilleen yhtä paljon edustajia. Itse Tukholman kaupunki näyttää olevan jaettu useaan vaalipiiriin toisin kuin esim. Helsinki kunnallisvaaleissa. Varmaan voisi olla hyvä järjestelmä myös Helsingissä, tällöin köyhemmät Itä-Helsingin alueet saisivat enemmän valtuutettujsa (ja SDP sekä Perussuomalaiset lisäpaikkoja). Nythän kantakaupunki näyttää olevan kokoomuksen ja vihreiden vahvaa aluetta ja siellä myös äänestysprosentti on korkea verrattuna esim. Jakomäkeen.
Helsingin jakaminen vaalipiireihin toisi lisäpaikkoja vihreille, kokoomukselle ja demareille ja pudottaisi kolme pienintä ryhmää valtuustosta.
OK, mutta etpä ole erityisesti tässä säikeessä sitä tuonut esille.
Yritän usuttaa keskutalaisia vastaamaan ilmiselviin epäilyihin, mutta ei ole vastauksia näkynyt.
Mitäköhän muutan VATT pyrki tuossa optimoimaan? Luulen että sopivalla kysymyksenasettelulla voidaan saada lähes mikä tahansa koko sopivaksi. Aivokirurgiassa optimaalinen väestöpohja olisi huomattavasti suurempi, ja korvatulehduksissa taas pienempi. Vastaavasti optimaaaliseksi vastuulliseksi yksiköksi (palveluiden optimaalisen keskittämisasteen näkökulmasta?) voitaisiin todistaa kunta, suurkunta, maakunta tai valtio.
Olisi hyvä jos keskustalaiset osallistuisivat tähän keskusteluun. Pelätäänkö siellä, että tulee potkittua aisan yli?
Pirkanmaalla kunnat eivät nytkään järjestä sairaan- tai terveydenhoitoa, vaan sen tekee sairaanhoitopiiri tai kuntayhtymä. Pienemmät kunnat eivät myöskään huolehdi sosiaalitoimesta, vaan sekin on kuntayhtymän kontolla. Kuntien itsensä hartioille jää vain peruskoulu ja tekninen toimi. Maakunnan järjestämä sairaanhoito toimisi muuten, mutta maakunnan rajoilla palvelut heikkenisivät. Nyt asukkaat voivat itse päättää, menevätkö Vorssaan vai Valkeakoskelle.
Vaikka pieni kunta ei JÄRJESTÄ terveydenhoitoa, se maksaa sen toimien näin asukkaidensa vakuutusyhtiönä. Siihen ne ovat aivan liian pieniä.
Minusta tuo näyttää lähinnä politikoinnilta ja syyttelyltä. On tosiaan ihme, ettei kukaan tahdo tuohon täkyyn käydä.
Mikä sitten estää puhumasta maakunnista tai lääneistä? Miksi nykyinen terminologia pitää määritellä uusiksi ja miksi lähidemokratia pitää rapauttaa?
Jos Keskusta on nyt samaa mieltä kuin sinä aikaisemmin, miksi nyt vastustat ajatusta? Jos tämä on suomalaisen politiikan taso, onko ihme, että äänestysprosentti ja legitimiteetti laskee kuin lehmän häntä? Minusta päiviltä, joina politikoidaan, voisi suoraan jättää palkan maksamatta. Se olkoon harrastus, jota kukin tekee omalla ajallaan.
Minä haluan puristaa keskusta ulos sen, kannattavatko he maakuntatasolla jokaiselle yhtäläistä äänioikeutta vai haluavatko he painoittaa ääniä maaseutua – ja samalla konservatiivista ajattelua – suosivaksi. Keskustan malli muuttuu aivan toiseksi kuin minun ja monen muun aiemmin esittämä, jos puolilla asuvien äänimoikeuksiin voi tulla jopa kymmenkertainen ero.
Maakunta- tai sote-piirimalli voisi/pitäisi olla sellainen, että kunnat eivät rahoita sitä. Muuten OK.
Siis taas kerran: kunnat irti terveydenhoidosta!
Toki jos välttämättä halutaan (kuten hallitus haluaa) pitää sote-asiat kunnilla, niin sitten rahoitus euroa per asukas – silloin pienuus ei haittaa (eikä siitä niin kovin kauan ole, kun tätä sovellettiin).
Ei tuokaan nyt oikein toimi. Kunta voi kaataa terveydenhuoltoon rahaa kuinka paljon tahansa, jos se saa siihen rahoituksen tosiasiassa ulkopuolelta ja oma rahoitusosuus on käytännössä vakio. Jos oma tuo euroa/asukas rahoitusosuus koskee vain erikoissairaanhoitoa, kannattaa melkein kaikki potilaat lähettää tutkittavaksi sairaalaan ja ajaa perusterveydenhuolto alas. Näin kävi Norjassa, kun erikoissairaanhoito otettiin valtion vastuulle. Näin toimivat Suomessakin monet yksityiset lääkärikeskukset ja työterveyshuolto.
Jos taas ”maakunnille” siirretään vain sote, eli sosiaalitoimi ja perusterveydenhuolto annetaan sairaanhoitopiireille, kustannuksia ei valvo kukaan, mikä on nähty sairaanhoitopiireissä. Ratkaisumallit ovat joko monialainen maakunta Ruotsin tapaan, tai vastuukuntamalli niin, että maakunnan keskuskaupunki vastaa koko terveydenhuollosta ja muut maksavat siitä kapitaatioperiaatteen mukaan.
Jos monialainen maakuntahallinto, siinä on äänivallan oltava sama kaikille. Ei voi olla niin, että päätettäessä vaikkapa lukioiden kielivalinnoista, toisten äänivalta on kymmenkertainen toisiin nähden.
Eipä siellä metsän keskellä nykyisinkään ole keskussairaalaa – eikä terveyskeskustakaan – eikä ihmisiäkään.
Mikähän palvelu voisi heikentyä?
Kysymys oli kunnallisten palvelujen väestöpohjasta, erikoissairaanhoidosta ei ollut kysymys, vaan terveyskeskuksesta.
Myös muiden palvelujen tehokkuutta arvioitiin.
Ja se ei ollut mikään kyselytutkimus (joita Kunnallisalan Kehittämissäätiö tekee, kun ei näytä osaavan mitään hyödyllistä).
Aika moni Pirkanmaan kunta taitaa järjestää perusterveydenhoitonsa ja sosiaalitoimensakin itse. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sivuilla listataan alueen terveyskeskukset: http://www.pshp.fi/default.aspx?nodeid=10127&contentlan=1
Hyvä tavoite (tuo jälkimmäinen lause siis). Minulle yksi keskeinen kriteeri on, voivatko kunnat päättää itse miten palvelunsa järjestävät. Jos päättävät, palvelut järjestetään niiden mielestä parhaalla tavalla. Jos eivät, päätöksen tekevät päasiassa muut, ja nimenomaan maakunnan rajoilla olevat kunnat todennäköisesti kärsisivät ensimmäisinä.
Maakunta- ja suurkuntamallien suurin ongelma nykymalliin verrattuna olisi se, että kuntien mahdollisuus päättää itse palveluistaan poistettaisiin. Jäljelle jäisi ehkä oikeus osallistua päätöksentekoprosessiin, mutta se ei anna kovinkaan hyviä takuita palveluiden säilymisestä ja hyvyydestä.
Tuosta jo puhuttiin. Eikö vakuutus riitä, jos valtio ei halua tasata erikoissairaanhoidon kuluja? Homma toimii ihan ok nyt, eivätkä pienetkään kunnat taida haluta kiireellä nykyisistä vastuistaan (ja itsemääräämisoikeudestaan) eroon.
Noita vakuutusvastuita olennaisempaa keskustelussa on tietenkin kuntalaisten mahdollisuus päättää itse palveluistaan ja niiden toteuttamisesta.
Mielestäni sote-asiat riittävät yhdelle organisaatiolle tehtäväksi – siis alhaalta ylös erikoissairaanhoitoa myöten.
Jos katsotaan, että koulutus pitäisi myös järjestää maakunnallisesti (ja ammatillisen koulutuksen osalta perusteluja on), yhtymäkohtia sote-asioihin ei juuri ole. Ja ajatus, että lukioiden kielivalinnoista äänestäisi maakuntavaltuusto, on absurdi.
Mutta jos vaaleilla valittaviin maakuntavaltuustoihin mennään, sama valtuusto voisi kyllä toimia kaikkien maakunnallisten organisaatioiden (sairaanhoitopiiri, erityishuoltopiiri, maakuntaliitto) päättävänä elimenä ja kyllä siihen ammatillinen koulutus voitaisiin lisätä.
Raimno K
Jos toisenasteen koulutus järjestetään maakunan tasolla, kielivalinnoista päätetään maakunnan tasolla. Tämä sisältyy keskustan esitykseen.
Kannattaa lukea esim. tämän päivän Hesari lähtien pääkirjoituksesta, jossa maakuntaa ja pitäjiä voi vertauttaa seurakuntien tilanteeseen.
Monen seurakuntien talous on mennyt kuralle ja asiat sekaisin porkkanaliitosten takia.
Taloudelliset, toiminnalliset ja sosiaaliset faktat puoltavat Ode:n ”tieteellistä ja älykästä” mallia (ja porkkanaliitosten purkamista).
Uskon vakaasti, että Oden mallin puitteissa voidaan mm. terveyspalveluja alkaa johtamaan tehokkaasti. Osaamista on.
Miksi lääkärin johtaman yksityisen lääkäriaseman tehokkuus aivan toista luokkaa, kuin lääkärin johtaman kunnallisen lääkäriaseman?
Vaimoni meni yksityiselle terveysasemalle juuri. Sai ajan heti. Kysyin miksi hän menee sinne jo ennen vastaanottoaikaa. Hän sanoi, että tämä on ykstyinen, eikä siellä tarvitse käytävällä puolta tuntia odottaa.
Toijalan ja Viialan kuntaliitos on surkea esimerkki, miten terveyspalvelut saadaan politikoitua jumiin. Kuntaliitos aiheutti sen, että paikallisten yritysten oli pakko siirtää terveypalvelut yksityiselle Pihlajalinnalle. Kunnalta siirtyi työntekijöitäkin, jotka olivat todella hymyissä suin uudessa työpaikassaan.
Kunnan asioita oli hoitamassa mm. eläköitynyt varastomies.
Mistähän se valvonta monialaiseen maakuntaan tulisi? Kyllä se valtuusto paljolti muistuttaisi nykyisten kuntayhtymien valtuustoa eli se siitä valvonnasta. Vaaleilla valittu valtuusto saattaisi jopa innostua käyttämään valtaansa rahankäytössä.
Vastuukuntamallissa taas ongelmana on se, että keskuskunta määrää budjetista ja muiden kuntien vaikutusmahdollisuus jää yhtä heikoksi kuin nykyisinkin.
No, en näe tähän syytä muutoin kuin ammatillisen koulutuksen osalta eli en ole Keskustan mallin kannalla.
Varhaiskasvatus, peruskoulu ja lukio ovat lähipalveluita.
Ammatillinen koulutuskin voisi olla, mutta se on jo erotettu, ammattikorkeakoulut erotetaan.
Eikö olisi luontevaa, että jokainen kunta (tai alue) päättäisi itse lukionsa kielivalinnoista? Paikallinen päättäminen antaisi 100% äänivallan. Maakunnan osana oleminen antaisi ehkä 10% vaikutusmahdollisuuden oman lukion asioihin.
Näin Keskusta-puolueen rivijäsenenä voin omalta osaltani vastata, että mielestäni tuo Ruotsin mallin mukainen monialainen maakunnallinen itsehallinto suorilla maakuntavaltuuston vaaleilla olisi paras ratkaisu. Ja tietysti kaikilla maakunnan asukkailla olisi yhtäläinen äänioikeus kuten Ruotsissa. Vaikea edes muuta kuvitella. Tämä sitten tarkoittaa sitä, että maakuntavaltuustossa puolueiden paikkaosuudet vastaavat suoraan niiden maakunnallista ääniosuutta. Vaalipiirijärjestelmässä tämä voidaan varmistaa tasauspaikoilla kuten Ruotsissa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholman_l%C3%A4%C3%A4ni#Maak.C3.A4r.C3.A4j.C3.A4kunta).
Toisin kuin vastuukuntamallilla tällä maakuntamallilla saataisiin kaikki muutkin Ruotsissa jo todetut hyödyt, joihin Evert The NeverRest edellä viittaa. Kaikki maakunnat saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen hyvinvoinnin ja elinkeinojen kehittämiseksi, ja myös muut maakuntakeskukset kuin pääkaupunkiseutu kykenisivät tarjoamaan paremmin työpaikkoja, myös erikoistunutta osaamista vaativilla aloilla.
Kaikki ei kuitenkaan Ruotsissa ole paremmin. Mielestäni Ruotsin vaalijärjestelmässä oleva äänikynnys on huono asia, ja sitä ei Suomeen pidä kopioida.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vaalij%C3%A4rjestelm%C3%A4
”Minä haluan puristaa keskusta ulos sen, kannattavatko he maakuntatasolla jokaiselle yhtäläistä äänioikeutta vai haluavatko he painoittaa ääniä maaseutua – ja samalla konservatiivista ajattelua – suosivaksi. Keskustan malli muuttuu aivan toiseksi kuin minun ja monen muun aiemmin esittämä, jos puolilla asuvien äänimoikeuksiin voi tulla jopa kymmenkertainen ero.”
Hmmm, konservatiivinen. Mielestäni nykymaaseutu sallii individualismia ja kaikkien kukkien kukkimista paremmin kuin ei-kepulaiset savupiipputeollisuuskaupungit ja perussuomalaisten hurmaamat lähiöt.
Omaisuuden suojan kunnioittaminen on tietenkin Vihreistä kovin konservatiivista.
Kun Uudenmaan liitossa kantakaupungin mielestä oikeat tavoitteet eivät saa ulompien kehien kannatusta, onko siihen syynä kepulainen konservatismi?
Edelleen, jos palveluiden järjestämisen maakuntamallin pelkona on keskustan konservatismi, niin pahimmat möröt palvelumallien uudistamisessa on havaittu muilta suunnilta.
Pieniä kepukuntia on moitittu liiankin kekseliäiksi ja suhtautuvan sinisilmäisen avoimesti uudistaessaan (sote)palvelutuotantoaan.
No, Suomessa ei ole lakiin kirjoitettua äänikynnystä, mutta on järjestelmästä johtuva kynnys, joka on suunnilleen Ruotsia vastaava – pienissä vaalipiireissä suurempi.
Luontevaapa hyvinkin – erityisesti silloin, kun kunnassa ei ole lukiota 😉
”Kyllä se valtuusto paljolti muistuttaisi nykyisten kuntayhtymien valtuustoa eli se siitä valvonnasta.”
Kuntayhtymien valtuustot ovat aivan sattumanvaraisesti koottuja. Osa heistä ei ole millään vaaleilla valittuja. Edellä mainittu varastomieskin sai lohdutuspaikan sairaanhoitopiirin valtuustossa, kun oli kuntavaaleissa pudonnut valtuustosta.
Ketä lainasit? Olisi kiva klikata koko kommenttiin.
Ja tämän vuoksi ääni/asukas (=kaikkien ääni on yhtä arvokas) ei toimi.
Tässä nyt kaksiteräinen miekka, joka olisi hyvä kaikkien huomata. Jos ääni/asukas katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, koska syrjäkylien edustajat eivät ymmärrä keskustan ongelmia, niin eivätkö silloin myöskin keskustan edustajat ole ymmärtämättömiä syrjäkylien ongelmista?
Kun päätökset kuitenkin ovat keskittämishakuisia, niin eikö reilun mittarin aikaansaamiseksi (riittävä mitoitus + matka-aika) edustusta tarvita maantieteen laajuudesta ja paikallistuntemuksesta johtuen suhteellisesti enemmän syrjäkylille?
Peukku Soininvaaralle, että yrittää puristaa Keskustalta tarkennusta.
Itse lähtisin haastamaan julkisuudessa Keskustaa ja Perussuomalaisia palvelujen sijaan elinkeinopolitiikalla. Mitä tarkoitetaan, koko Suomi on pidettävä asutettuna -hokemalla? Tarkoitetaanko sillä jokaista niemen nokkaa, jokaista kylää, kuntaa vai maakuntaa? Soinille ja kumppaneille voisi joskus TV-kameroiden edessä kertoa, että työikäisten muutto syrjäseuduilta keskuksiin ei ole minkään politiikan tulos, vaan pari sataa vuotta vanha ilmiö.
Kysymys, millä Kepu ja PS pitäisi haastaa on, kumpi on paremipi vaihtoehto syrjäkylän asukkaille, se että työikäinen väki muuttaa pk-seudulle, vai se että työikäinen väki muuttaa lähempänä olevaan maakuntakeskukseen. Toinen kahdesta tapahtuu joka tapauksessa.
Jos maakunta kerää verotulot, hyötyy syrjäkylän asukas maakuntakeskuksen voimistumisesta. Jos taas maakunnan sisällä käydään kilpailua yrityksistä ja veronmaksajien asuttamisesta, on paikallisten kasvukeskusten ja yritysklusterien syntyminen hankalampaa, pienet ja vähän suuremmatkin kunnat jäävät riippuvaisiksi liian harvojen yritysten veroista, jne.
Nyt keskustelua käydään palveluista (tai palvelujen hallinnoinnista), ja se näyttää johtavan siihen, että keskustellaan vain tästä päivästä.
No nyt siellä hallituksessa hösseliksi ja isot kaupunkiseudut lyhyellä porkkanalla (joka ulottuu seuraavien eduskuntavaalien yli) ja järeällä kepillä yhteen. Ja sen kepin pitää olla riittävän järeä jo nyt, mutta sen pitää erityisesti tukevoitua loppupäätä kohden. Jos te ette tee tätä nyt, se jää kauas tulevaisuuteen. Kepu tulee joka tapauksessa voittamaan seuraavat vaalit, ja ne ovat vain kiitollisia, että joku teki välttämättömän.
Touko Mettinen
Työssäkäyntialue=kunta
Ääni per asukas on ogelmallinen. Samoin ääni per kunta. Järjestelmä pitäisi virittää sen mukaan, mitä tavoitellaan.
Jos haluamme jonkun täysin yhtenäisen palvelun koko maahan, valtio on luonteva järjestäjä, ja ääni per valtion asukas on ehkä paras periaate. Kansaneläkelaitos voisi olla esimerkki tällaisesta palvelusta.
Jos taas haluamme palvelun, jossa voi olla paikallista vaihtelua, ja haluamme antaa paikallisten ihmisten itse päättää, miten he haluavat palvelun toteuttaa, on paras tapa ehkä toteuttaa itsemääräämisoikeus alimmalla järkevällä tasolla.
Maakuntamalli ja suurkuntamalli ovat jossain tällä välillä. On vaikea sanoa, millaista demokratiaa niillä tavoitellaan, ja miksi juuri tuollaisessa välikokoluokassa.
Mutta oletetaan että halutaan antaa kaikille mahdollisimman suuri valta omiin asioihinsa, ja halutaan taata toimivat palvelut kaikille kunnille, mutta jostain syystä halutaan kuitenkin toteuttaa palvelu yhdessä jollain laajemmalla alueella. Ääni per asukas jättää pienet kunnat heikkoon asemaan. Ääni per kunta jättää isot kunnat heikkoon asemaan.
Ehdotin aiemmin, että kunnilla olisi mahdollisuus valita, mistä palvelunsa ottavat (niitä ei siis pakotettaisi kiinteästi yhden organisaation osaksi). Tämä lisäys takaisi sen, että palvelut järjestävän organisaation tulisi pitää kaikki jäsenensä riittävän tyytyväisinä, sillä muuten ne valitsisivat ennemmin tai myöhemmin toisen palveluiden toteuttajan. Sillä onko ääni asukas- vai kuntakohtainen olisi nyt vähemmän merkitystä, sillä enemmistöpäätöksiä ei kanattaisi enää tehdä joitain kuntia sortavasti.
Ehdotan tällaista mallia (vapautta valita palveluiden tuottaja) tilanteisiin, joissa kaikille osakkaille halutaan taata tyydyttävä palvelun taso.
Juuri noin.
Syrjäseutuja voisi painottaa niin, että keskustan luontainen suurempi vaikutus päätöksentekoon tasaantuisi (mentäisiin lähemmäs ääni per kunta -mallia). Toinen tyyli olisi sopia joistain normeista, jotka pitää ottaa huomioon kaikkien kuntien palveluita järjestettäessä. Näissä kuntien yhteenliittymissä minun suosikkini on kuitenkin ehkä tuo mainitsemani vapaus valita palveluiden tuottaja, sillä se lienee aika stabiili tapa (= ei vaadi säätöä) varmistaa eri alueiden tasapuolinen kohtelu.
Postaus löytyy, kun ETSIt sivulta, tavallisesti ctrl/F, ja sitten ilmestyvään etsi-laatikkoon hakusanajono.
Ei se välttämättä mitenkään autuaaksitekevä ratkaisu ole. Jos alueen keskeltä katoaa yksi kunta jonnekin muualle, tulee toiminnasta aika älytöntä. Toisaalta voidaan kysyä, miksi yksikään ryhmittymä haluaisi vastuulleen tuollaisen irrallisen osasen. Se on pelkkä päänsärky. Rikkonainen alue ei ole kenenkään etu. Vastaavasti syrjäseutu on varmasti syrjäseutu uudessakin ryhmittymässä.
Ymmärrän, että tuolla voidaan uhata ja siten yrittää pakottaa ryhmittymä huomioimaan kunnan ongelmat. Ei vain ole mitenkään selvää, että uusi, mahdollisesti irtonainen tai syrjäinen jäsen voisi edes saada parempaa palvelua toisessa ryhmittymässä. On hyvin mahdollista, ettei uhka toimi kuin bluffina, ja bluffi tunnetusti toimii vain kunnes joku sen katsoo.
Jos taas rönsyily yleistyy, voi ryhmittymistä tulla maantieteellisesti niin hajanaisia, että niiden rajoista voi alkaa tulla todellista haittaa. Jotain koordinointia ryhmittymien välillä varmaan kuitenkin joudutaan rajoilla tekemään.
Toki jos ei niin silloinhan tällä ei liene merkitystä.
Minäpä taas luulen, ettei sieltä haluta lähteä yksityiskohtiin ennen kuin ehdotus saa edes jollain tasolla virallisempaa vastakaikua tai yhteistyövalmiutta. Muuten mikä tahansa jatkotyöstettäväksi tehty ehdotus katsotaan lopulliseksi ja sitä vastaan hyökätään sen yksityiskohtien perusteella ilman neuvotteluja. Tämän jälkeen asia voidaan katsoa loppuunkäsitellyksi. (Ja on siellä varmaan ihan oikeitakin mielipide-eroja.)
Hallituksen jääräpäinen lukkiutuminen kuntien yhdistämisiin vaikuttaa sen verran uskonnolliselta, ettei Keskustassa varmaankaan suoralta kädeltä luoteta sen edustajien hyvään tahtoon.
Minusta NukkuMatin ehdotus on edelleenkin hyvä.
Seuraava uutinen Pirkanmaalta.
Valtio siis komentaa siirtämään ensihoidon sairaanhoitopiireille. Pirkanmaalla sairaanhoitopiirin tekemä esitys yli kaksinkertaistaa monen kunnan ensihoidon menot (enimmillään 3,21-kertaisiksi).
Pitäisi siis maksaa ”parantuneista” palveluista tuplahintaa. Hallitus voisi käydä vielä kerran läpi ja mietiskellä keskittämispolitiikkansa vaikutuksia palveluiden tasoon ja hintaan. (Ja toki keskustakin voi pohtia omaa maakuntamalliaan.)
Järkeviä päätöksiä tekevät kunnathan tietysti haluaisivat ensisijaisesti hankkia palvelunsa läheltä, mutta mahdollisuus vaihtaa on hyvä olla jottei kunnan tarvitse suostua mihin tahansa mitä sille tarjotaan, itse asiassa mahdollisuus vaihtaa voi hyvinkin johtaa siihen että palvelu pysyy niin hyvänä ettei sitä tarvitse vaihtaa.
Toinen ryhmähän haluaisi ottaa tuollaisen irtokunnan vastuulleen jos se tuottaa enemmän kuin maksaa, mikäli ottajaa ei löydy niin sitten tilanne on vain sama kuin jos vaihto olisi alunperin kielletty, ei yhtään sen huonompi.
Kuntien vapaus valita palveluiden tuottaja ei tosiaan tee vielä autuaaksi. Mutta päätöksentekovallan katoaminen voi tuottaa paojakin ongelmia. Kirjoitin edellisessä viestissäni Pirkanmaan sairaanhoitopiirin katastrofaalisista ensihoitojärjestelyisyä, joissa uudessa ehdotuksessa palvelun taso laskee monissa kunnissa, ja monissa kunnissa hinta tuplaantuu.
Laki on nyt kirjoitettu niin, että kunnalla ei periaatteessa ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan (paitsi sairaanhoitopiirin pienosakkaana). Jos se saisi itse valita, pidettäisiin todennäköisesti vanha palveluiden tuottaaja ja maksettaisiin vanha tuttu hinta. Nyt mennään päätösvallan puttuessä pakotettuna järjettömyyksiin. Katsotaan pääsevätkö kunnat irti noista suunnitelmista, vai pakottaako hallitus ne uuteen uljaaseen malliinsa :-).
Ainakin tuossa ensihoidon tapauksessa kuntakohtainen malli näyttäisi tämän hetken tilanteen valossa paljon järkevämmältä.
Jos jossain toisessa asiassa kuntakohtainen ratkaisu olisi kallis tai palvelut huonoja, kunta ei tietenkään valitsisi sellaista toimintatapaa. Oikeus päättää tarkottaa siis sitä, että pyritään valitsemaan tarjoilla olevista vaihtoehdoista paras. Ei siis sitä, että väkisin pyrittäisiin eroon yhteistyöstä siellä, missä se on järkevää.
Ja saa usein syrjäseudun kohtelun. Jos se saa itse päättää, se kohtelee itseään oman alueensa keskuksena. Päätöksenteon näkökulmasta itsenäinen syrjäseutu ei siis ole syrjäseutu itselleen, vaan vain keskustaajaman päättäjille.
Aivan. Mutta ei tarvitse edes uhata, koska asia on selvä. Vähän kuin kaupassa käynti. Kauppa palvelee asiakastaan parhaansa mukaan, vaikka asiakas ei koko aikaa muistutakaan voivansa vaihtaa käyttämääänsä kauppaa milloin vain. Verotoimistossa kohtelu voi olla tylympää.
Sairaanhoitopiirin ensihoidon esimerkissä oleellista oli, että kunta ei voi vaihtaa toimittaajaa, ja joutuu siksi tyytymään niin huonoon ja kalliiseen palveluun, kuin sairaanhoitopiiri katsoo aiheelliseksi sille tarjota.
Ei tarvitsekaan. Kaikki on hyvin, jos ensisijainen toimittaja toimittaa parasta palvelua. Jos palveun taso putoaa tarpeeksi, joku muu vaihtoehto nousee hyväksyttäväksi.
Kunnat varmasti ottavat nuokin asiat huomioon valitessaan parasta ratkaisua itselleen.
Siis montako asukasta syrjäseudulla pitää olla että se ”kohtelee itseään oman alueensa keskuksena”? Vain oma napa? 10 asukasta? 15? 20?
Ja järjestää ensihoidon samantasoisena ja samalla hinnalla kuin ”keskustaajama”?
Minä itse omassa mökissäni olen oman hallintopiirini keskipiste. Asukkaiden lukumäärästä riippumatta keskipiste löytyy. Suomen keskipistehän on Helsingissä Senaatintorin ja Stockmannin kellon paikkeilla:-).
Tuossa ensihoitoesimerkissähän keskittäminen ajoi tasoa jonkin verran alaspäin ja hinnat kaksinkertaisiksi. En tiedä miten paljon syrjäseudun pikkukuntien tulisi hölmöillä, että ne saisivat ensihoidon samalle tasolle ja yhtä kalliiksi kuin sairaanhoitopiirin järjestämänä:-).
Puhuttiin kunnista ja niiden mahdollisuudesta järjestää palvelut järkevästi kaikille asukkailleen.
Montako tuollaista kuntaa tiedät?
Kuten Talvivaarakin on osoittanut, aluehallintouudistus meni pieleen ja pahasti. Julkisuuteen on tupsahdellut mitä karmeimpia esimerkkejä, että organisaatiot eivöt toimi. Lisäresurssitkin ovat menneet “toiminnan kehittämiseen”.
Nyt ollaan tekemässä epäonnistuneen ja lisäkustannuksia tuoneen Paras-hankkeen päälle Paras II, joka ei tuo sekään muuta kuin lisäkustannuksia.
Kestääkö kansantalous kolmatta epäonnistunutta ja kallista hallinnonuudistusta – ei varmasti kestä. Suomen talousahdinko syvenee.
Nyt pitäisi toteuttaa Oden kaksitasoinen malli. Samalla voidaan korjata aluehallinnossa tehdyt virheet, kun ELY:jen tehtävät järjestetään osaksi maakuntatason kuntahallintoa.
Tänään tuli juki selvitysmies Rauno Saaren väliportaan hallinnon ehdototelmat.
Miksi tätä ei ole koordinoitu/yhdistetty suunnitteilla olevaan kuntarakennuudistukseen? Tällä palstalla pohditulla maakuntamallilla saataisin paljon paremmat synergiat ja tulokset kuin nyt esitetyillä konsteilla.
Saaren esittämät asiat luulisi kuuluvan normaalin johtamisen ja orgaanisen, jatkuvat muutokset piiriin.
Mikä on valtion laitosten johtamisosaaminen? Jatkuvasti julkisuudessa on asioita, jotka johtuvat huonosta johtamisesta ja leipääntymisestä ja paikalleen jämähtämisestä.
Poliittiset virkanimitykset pitää lopettaa ja kieltää.
Saaren selvityksestä täällä:
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=371838