Kirjassaan Triumph of the City Edward Glaeser pohtii, miksi joidenkin kaupunkien keskustat slummiutuvat jas toiset kukoistavat. Tämä kaupunkehitystä pohtiva ekonomisti selittää asian ajankäytöllä. Autoon perustuvassa yhdyskunnassa keskusta on kaupungin vaikeimmin saavutettavissa oleva alue ja siksi epäsuosittu. Joukkoliikennekaupungissa asia on toisin päin. Keskustassa asuvat käyttävät vähiten aikaa liikkumiseen, usein jalkaisin tai lyhyitä ratikkamatkoja tehden. Tähän on lisättävä, että autoon perustuvassa kaupungissa moottoriteiden pilkkoma elinympäristö on keskustoissa vastenmielinen.
Gleaser esittää teorian joukkoliikennekaupungin rengasmaisesta rakenteesta:
• Sisempi varakkaiden kerrostalokeskusta (Töölö, Kruununhaka)
• Ulompi keskituloisten kerrostalokeskusta (Vallila, Kallio)
• Sisempi varakas autokaupunkivyöhyke (Tapiola)
• Ulompi lähiövyöhyke
Tästä puuttuvat eurooppalaiset radanvarren kerrostalolähiöt.
Voimme pitää itsestään selvyytenä, että asunnot ovat kalleimpia kaupungin keskustassa. Ei suinkaan näin, ei edes aina Helsingissä. 1960-luvulla Kruununhaasta sai asunnon halvemmalla kuin Tapiolasta. Onneksi Smith & Polvisen liikennesuunnitelma avasi silmät ja sai aikaan äkkikäännöksen liikennepolitiikassa. Pysäköintiä keskustassa alettiin jarruttaa ja joukkoliikennettä tukea. Kun vielä talokohtainen koksilämmitys korvattiin kaukolämmöllä, asumisolosuhteet keskustassa paranivat olennaisesti.
Tuo mainittu suunnitelma esitti, että yksi korttelirivi asuntoja purettaisiin Liisankadulta moottoritien alta ja Kruununvuoren selälle rakennettaisiin suuri moottoritiesilmukka. Tällaista ympäristöä voi käydä ihailemassa Slussenilla. Kun valtuustolle näytettiin, mitä tämän tien päässä odottaa, valtuusto päätti valita toisen tien.
1960-luvulla matka Puotilasta keskustaan vei ruuhka-aikana 40 minuuttia. Nämä ruuhkat eivät poistuneet metron myötä, vaan jo ennen metron tuloa yksinkertaisesti vain ottamalla autoilta yksi kaista bussikaistaksi.
Tässä vähän toisenlainen amerikkalainen näkemys suunnittelun eduista ja haitoista = Randall O’Toole, the Antiplanner
http://blip.tv/jim-karlock/the-planning-penalty-how-smart-growth-makes-housing-unaffordable-2670903
Kaivattaisiin vähän tarkennusta kuka Edward Glaeser on, minkä maalainen, mikä rooli ja mitkä meriitit.
Se milaliseksi mikäkin kaupunki muodostuu on aika kulttuurisidonnaista.
Suomalaiset muistuttavat ajattelutavaltaan pohjois-amerikkalaisia hyvin paljon. Ehkä hiukan yleistän, mutta jo kehäykkösen ulkopuolella on vallalla käsitys perheellisen aikuisväestön kesken että Helsingin keskusta on ankea paikka ja ettei kukaan siellä halua asua, ja jotkut jopa välttävät siellä käymistä, jos omasta lähiöstään saa kaiken mitä tarvitsee.
Keskustan pitävät elinvoimaisena vilkas yliopistoelämä, liike-elämä, matkailu, ravintolat, erikoisliikkeet, kansainvälistyminen.
Helsingille ominaista alkaa olla myös se, kuten muissakin pienissä maissa, että se on ainoa iso kaupunki koko maassa jossa on kansainvälisyyttä ja hyvinvoiva kasvava elinkeinoelämä. Pienemmät kaupungit taantuvat tai kasvavat hitaammin. Sillä on haittana asumisen ja muiden elintärkeiden toimintojen kalleus maan ainoalla varsinaisella metropolialueella.
Se taas on aiheuttanut kitkaa ja vastarintaliikkeitä metropolikehitykselle. Autokaupungit ja kääntyvillä etupyörillä äänestäminen on osa sitä vastarintaliikettä. (Anteeksi että alan kuulostaa joltain politikolta). Ne taas jotka ovat aina asuneet Helsingissä viihtyvät siellä eivätkä haluaisi asua missään mualla, ellei sitten olisi tarjolla jokin todella suuri maailmanluokan kaupunki.
Muualla Suomessa halveksitaan hiukan helsinkiläisiä koska he sulloutuvat betonibunkkereihin ja metroon, mutta samalla ollaan kateellisia vaikka ei myönnetä. Kun periferiassa ainoa huvi on useimmiten telkkari tai katsoa kun autotallin ovi avautuu tai sulkeutuu kaukosäätimellä. On toki muitakin huveja, mutta ne maksavat aina enemmän koska niiden luo pääsee vain (tai pääsee takaisin kotiin) vain taksilla. Siitä on pohjimmillan kyse.
Mitenköhän Espoon keskus(ta) sopii tuohon teoriaan? Sen slummimaisuus ei johdu niinkään autoista, mutta kaupunkisuunnittelusta sitäkin enemmän. Espoon keskuksen asuntojen hinnat ovat alemmalla tasolla kuin monissa muissa alueissa Espoota.
Espoon keskus on nimestään huolimatta syrjäinen lähiö.
Eiköhän toinen tärkeä tekijä keskustan vetovoimaisuuden lisääjänä ole se, että keskustassa ja sen tuntumassa (lyhyt kävely) asuu paljon ihmisiä — keskusta ei kuole kauppa-aikojen ulkopuolella.
Helsingin keskustasta puuttuu yksi tärkeä viihtyisyyden lisääjä: kunnon leikkikenttä kaupallisesti merkittävällä alueella.
Jos esimerkiksi Esplanadin puistossa olisi kunnon leikkikenttä, olisi perheiden helpompaa käydä hoitamassa erikoisostoksensa keskustassa. Mutta kun ei ole. Lähimmät ovat kävelemisen kannalta hankalalla etäisyydellä Ruttopuistossa, Arkadian puistossa ja jossain Kruununhaassa. Tätä nykyä isompia vaateostoksia tehdessä joutuvat lapset kulkemaan tylsän päivän vanhempiensa mukana.
Vertailukohtana esim. Ranskassa Lyon (leikkikenttä Bellecourilla) tai Grenoble (Jardin de Ville), Italian Novara (Parco dei Bambini on aivan mahtava). Milanossa onkin sitten tilanne vielä huonompi kuin Helsingissä.
Niinpä. Sori vaan ruutukaavan rakastajat, mutta kaikki eivät pidä sitä aluetta taivaana.
R. Silfverbergin näkemys huvista on hieman suppea. Metsästyksen, haulikkoammunnan, puutarhanhoidon, sienestyksen, metsässä käyskentelyn harrastamisen mahdollisuuksien jne. osalta Helsingin niemi on todella onneton huvitusten suhteen.
Jaa‑a. Puutarhanhoito, marjastus, lenkkeily, nikkarointi, ite-taide, matonkutominen, lintubongailu, autotallibändi, koirankasvatus, kalastus, metsänhoito, kahvittelu naapurin kanssa, palokuntatyö.
Kaikki nämä ovat “periferiassa” asuvien tuttavieni tai sukulaisteni puuhailuja, joihin heillä ei olisi pääkaupunkiseudulla mahdollisuutta. Tai ainakin niihin pitäisi täällä mennä taksilla…!
Ei ole kovasti trendikästä mutta kyllä he minusta ihan hyvinvoivilta ja tasapainoisilta ovat vaikuttaneet.
Vaikka itse asun Espoon keskuksen lähellä, niin kyllä se kuitenkin on niin että Helsingin keskusta on meidän espoolaisten keskusta ja vielä pitkään.
Aijaa. Kyllä se on ihan rautatieradan varressa ja hyvin tavoitettavissa.
Espoon keskus tarkoittanee Espoon rautatieaseman ympäristöä ja sen vieresä olevaa virastokeskusta. Kaukana kaikesta, vähän edelleenkin. Kauklahti oli paljon elävämpi. Muistan ajan, jolloin Espoon asemaa ja myös Leppävaaran asemaa vastapäätä oli puutavaraliike.
Muutama vuosi sitten paikalle yritettiin yleisökilpailulla löytää toista nimeä. Odottaessani junaaa keksin yhden ehdotuksen: Ankeala — Ångestby.
Kun keskusta ei kuole ja sitä elämää tulee, kuten vaikkapa pari skeittaria, niin alkaa asukkaiden valitus. Silloin Saurin johtama putiikki toimii nopeasti — mutta ei kovinkaan tyylikkäästi.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/valitukset_sulkivat_skeittareiden_suosiman_paikan-katso/?ref=tf_iOKboksi_news_p2
Näinkö vihreille kävi? Ajamalla hyvää joukkoliikennettä se teki keskustasta niin suositun ettei omilla kannattajilla, ‘nuorilla aikuisilla ja lapsiperheillä’, ole varaa asua siellä. No eihän jäljellä ole kuin säännöstelyn tie, kukkasena Osmon idea ‘Vuokra-Hitaksesta’. Kuten Osmo aiemmassa kirjoituksessa totesi, Hitas arvonta on kehno ratkaisu. Mikähän paremmin puolustaisi ‘oikeiden arvojen’ ihmisten keskusta-asumista?
Minä luulin, että paikan nimi on jo vuosisatoja ollut osuvasti Bemböle. (Ruotsinkielistä folklorea tuntemattomille kerrottakoon, että bembölingar = hölmöläiset.)
Asia ei ole kuitenkaan mustavalkoinen. Riippuu keskustan koosta kuinka laajasti se kannattaa olla joukkoliikennepohjainen. Pienessä kylässä pitää keskustaan päästä autolla.
Isommassa kaupungissa lähistölle.
Helsingissä lienee optimaalista, että keskustan tuntumaan pääsee autolla pysäköimään, paikoille missä on esimerkiski elintarvikeliikkeitä tai muita joista kertyy helposti raskaita kantamuksia.
Jos pysäköinti on kovin kaukana johtaa se ostosparatiisien syntymiseen kehäteiden varrelle. Jopa keskustan ihmiset menevät niihin. Keskusta näivettyy. Näitä esimerkkejä on Suomessa.
Keskusta kuitenkin pitäisi olla lähialueen keskus, johonka mennään töihin, kauppa, ravintolaan kulttuuritarjontaan yms. Keskustassa pitäisi myös pystyä asumaan viihtyisästi, muutkin kin kerjäläiset ja juopot. (Hesa Kamppi, Rautatieaseman seutu)
Jotta keskusta on funktionsa mukainen pitää se olla helposti saavutettavissa autolla ja julkisilla. Se pitäisi pitää myös siistinä ja viihtyisänä.
Malli voi katsoa perinteisistä Saksalaisista kaupungeista.
Vaikka Munchen sopisi kokonsa puolesta malliksi Helsingille.
Muchen on oikein hyvä malli. Kedskustaan pääsee, mutta keskustan läpi ei voi ajaa. Keskusta on jaettu sektoreidehin, joista ei toisesta voi ajaa toiseen. Näin alue on saavutettavissa, mutta siitä ei muodostu liikennehelvettiä.
Pääkaupunkiseudulla voi harrastaa kaikkia noita paitsi metsästystä. Se että asuu maaseudullakaan ei takaa sitä että sitä saa harrastaa. Eräs lähisukulaiseni Uudellamaalla ei ole saanut kotipaikkakunnallaan metsästää koska ei kuulu paikkakunnan kermaan. Ainoat paikat missä hän on saanut metsästää on Metsähallituksen mailla Savossa ja sitä pohjoisempana. Aseenkantoluvat ja metsästyskortti on, hän on asunut yhtäjaksoisesti yli 50 vuotta paikkakunnalla, mutta kun maanomistajat ei anna lupaa niin ei anna. Oma käsitykseni maalaisista on että he ovat kieroja, tittelinkipeitä ihmisiä jotka katsovat muita nenänvartta pitkin, anteeksi vaan.
Espoon keskus on muutakin kuin virastokeskus, ostoskeskus, rautatieasema ja Suvelan lähiö.
Heti virastokeskuksen takaisen mäen toisella puolella on keskiaikainen tuomiokirkko vanhoine huolella hoidettuine kulttuurimiljöineen.
Mikä siitä tekee syrjäisen, kun se kuitenkin on raideliikenneyhteyden varrella, eli kirjoituksen aiheena olevien hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella? Mistä se tarkkaan ottaen on syrjässä, verrattuna vaikka Kauniaisiin tai Tikkurilaan?
No siksi kai ainakin metsästyksen ja haulikkoammunnan kieltäminen on niin suosittua vihreiden piirissä. (vrt. Sauri.)
Totta. Halusin olla lyhyt. Tiataa sieltä löytyä pappilakin.
Mainittakoon, että folkloren mukaan kyse ei tietenkään ollut oikeasti hölmöistä ihmisistä, vaan kylän väki alkoi teeskennellä kognitiivisesti työrajoitteista, kun se kyllästyi alati kasvavaan velvoitemäärään jota julkinen valta sälytti heidän niskaansa siksi, että kylä sijaitsi julkisen liikenteen solmupisteessä.
(Joo, tunnettu kievari 1730-luvulta on melkeinpä lähikahvilani.)
Kuulostaa ihan vastaavalta mitä olen pohjoisemmassa kuullut “hesalaisista” ajateltavan.
Ajattelin jo edellisessä kommentissa ehdottaa että samaan tapaan kuin ihmisten kannattaisi sekä pyöräillä, autoilla ja kulkea jalan, myös asua elämänsä aikana jonkin aikaa sekä ison kaupungin keskustassa, lähiössä, pikkupaikkakunnalla ja oikeasti maalla. Tai ainakin tuntea ihmisiä kaikista.
Mutta oikeastaan turhat ja kärjistyneet ennakkoluulot ovat kivoja ja persoonallisia lisiä ihmisyyteen ja kulttuuriin. Niistä saa jopa puhua internetissä ihan vapaasti ilman sensuurin pelkoa. Kohderyhmästä riippuen, toki.
En muuten maininnut metsästystä.
Täh?
http://kaupunkiviljely.fi/satokartta/
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linturetkiopastus.shtml
http://www.helsinginvpk.net/
Ja niin edelleen. En ihan heti keksi mikä noista vaatii taksin käyttöä.
Meillä ei olisi Helsingin keskustassa kummoisempaa AUTOliikenneongelmaa, jos autoliikenne keskustassa suunniteltaisiin siltä pohjalta että autolla pääsee keskustaan ja sieltä pois, eikä ajamaan sen läpi. Kävelyalueillekin olisi enemmän tilaa.
Hauskaa tässä on mm. se että keskiverrolla autoalueen omakotitaloalueella läpiajon esto on lähes itsestään selvää ja asukkaiden vaatimus. Tai se että keskustan elinkeinoelämän edustajina esiintyvät vastustavat läpiajon rajoituksia, kärkihankkeenaan tunneli jolla pääsee ajamaan keskustasta ali.
Se on syrjässä rahan vallasta.
Hauska idea. Rautatientorille esimerkiksi mahtuisi helposti, ja parantaisi toria.
Metsästystä mainitsi sinua edeltävä kirjoittaja, jonka luettelo ja viestin sisältö muuten oli samankaltainen.
Joka tapauksessa minun sanomami oli se ettei maaseutu-onnelassa asumienenkaan takaa lupaa metsästää vaikka moni niin kuvittelee.
Tiedän monta kaupunkilaista, jotka harrastavat metsästystä.
Kaupungissa saa maalainenkin silti olla omissa oloissaan, mutta menepä vieraspaikkakuntalaisena johonkin pikkukylän krouviin kaljalle.
“Vieraspaikkakuntalaisen” voi edellisessä lauseessa korvata vaikka tummaihoisella, julkihomolla tai millä tahansa normista poikkeavalla henkilöllä.
Myös vapaamielinen ilmapiiri tekee kaupungeista vetovoimaisia.
Helsingin keskusta on elävä ja parantanut ilmettään ja toimivuuttaan mm joukkoliikenteen hyvän palvelutason ansiosta. Jo 70-luvun alussa tehty periaatelinjaus rajata niemen pysäköintipaikkojen määrä 30000:een on hillinnyt autonkäyttöä ja siitä ovat hyötyneet niin asukkaat kuin monipuoliset keskustan palvelut.
Keskustan vetovoima säilyy, jos pidetään koko ajan huolta sen vireydestä ja tavoitettavuudesta. Seutu paisuu koko ajan. Vaarana vuosikymmenien saatossa tästä eteenpäin on pääkeskuksen jääminen liian kauas maankäytön painopisteestä. Seudun maankäytön tulisi tiivistyä, koska sitä kautta kaupunki pysyy kestävän kehityksen suunnassa.
Helsingin yleiskaavassa ymmärrettiin viisaasti tämä, kun maankäytön yhdeksi keskeiseksi kasvualueeksi osoitetaan Laajasalo — Santahamina.
Valitettavasti kaupungin päättäjät ovat käytännössä luopumassa tästä kasvusuunnasta. Santahamina näyttää säilyvän sotilasalueena ja Kruunuvuorenrannan lisäksi Laajasaloon ei esitetä merkittävää kasvua.
Kun uusi yleiskaavakierros on käynnistymässä, perustavoittena on oltava nykyistä tiiviimpi kaupunkirakenne. Joukkoliikenteen verkon kehittäminen on tässä avaintekijöitä.
Tällainen voisi onnistua, jos meillä olisi kunnollinen keskustatunneli.
Siihen asti jäämme odottamaan Katajanokan sektoria, josta ei saa ajaa Mannerheimintielle.
Ja tätä ei sitten yllättäen voitukaan korjata hyvillä joukkoliikenneyhteyksillä. Niinpä.
Pääkaupunkiseudulla voi käsittääkseni metsästää kaikkea muuta paitsi karhuja. Helsinginniemeltä menee noin viisi minuuttia moottoriveneellä ulkosaariston merilinnustuspaikoille.
Jouni Martikainen kirjoitti:
“Sori vaan ruutukaavan rakastajat, mutta kaikki eivät pidä sitä aluetta taivaana.”
Jouni, ei tässä pitäisi ollakaan kyse siitä, että suuren kaupungin keskusta ja ruutukaava miellyttäisi kaikkia. Tai että tarvitsisikaan miellyttää. Mutta me kuitenkin tarvitsemme suuria kaupunkeja ja niiden keskustoja, ja ne olisi järkevää rakentaa ruutukaavalla ja tiiviisti.
On pöljää, jos ihmiset joilla ei ole aikomustakaan asua suurten kaupunkien keskustoissa, yrittävät kuitenkin vaikuttaa keskustojen suunnitteluun, vieläpä siihen suuntaan että niitä pitäisi suunnitella vähemmän tiiviiksi.
Ei se, että kaupungilla on tiivis ja tehokas keskusta (jossa myös tietty osa kansasta, he jotka tykkäävät urbaanista ympäristöstä ja “cityilystä”), ole pois heiltä jotka tykkäävät asua väljemmin lähiöissä, pikkukaupungeissa ja haja-asutusalueilla.
Päinvastoin, mitä tehottomammin suurkaupungin keskusta-alueet rakennetaan, sitä suurempi osa urbaania asumista kaipaavista keskusta-asujiksi haluavista joutuu vasten tahtoaan asumaan lähiöissä. Ja sitä kauemmas keskustasta, kaukaisempiin lähiöihin, joutuvat hekin jotka tykkäävät lähiöasumisesta. Ja sitä pahempiin ruuhkiin, kun nuokin jotka haluaisivat asua keskustassa, eivät sinne mahdu, ja joutuvat pendelöimään lähiöistään.
Siinä että ihminen joka haluaa asua tavalla X, alkaa määräämään myös ihmisiä jotka haluaisivat asua toisella tavalla Y, asumaan tavalla X, on vain hävittävää kummallekin osapuolelle.
Aivan. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta he joutuvat matkustamaan maalle harrastaakseen metsästystä. Vastaavasti maalaiset joutuvat pääsääntöisesti matkustamaan käupunkiin voidakseen harrastaa oopperaa.
Pointti on, että maalla voi harrastaa monia muitakin asioita, kuin autotallin oven kääntelyä. Osin samoja kuin kaupungissa. Osin sellaisia harrastuksia, joita olisi vaikeampi harrastaa kaupunkilaisena. Osin toki tarjonta on kaupunkia suppeampaa. Riippuu mistä tykkää.
Kaikille oopperan, homobaarien tai aidosti etnisten ravintoloiden kirjo yms. ei ole olennaista, vaan ihan eri asiat. Silloin ehkä mieluisin asuinpaikka ei ole Helsingin ruutukaava-alueella.
Tukholman vanhakaupunki on hyvä esimerkki kaupunginosasta joka on keskellä kaikkea, mutta joka pääsi historiansa saatossa pahasti slummiutumaan. Se oli 1800 luvun lopulla ja 1900 luvun alussa hyvin pahamaineinen kaupunginosa ja vielä 1900-luvun puolessa välissä pohdittiin vakavasti sen purkamista kehityksen tieltä. Slussen vanhankaupungin kupeessa muuten rakennettiin noihin aikoihin ja nyt on vakavat suunnitelmat sen purkamiseksi. Kaykää ihastelemassa vielä kun ehditte.
Olen itse samaa mieltä. En vastusta tehokasta rakentamista keskustoissa — päinvastoin. Olen mm. vajaa vuosi sitten kirjoittanut korkeaa rakentamista puolustavan kannanoton: http://jounimartikainen.wordpress.com/2011/11/28/tornitaloja-helsinkiin/ Kun ruutukavalla ja korkeissa rakennuksissa asumista haluavia on, se heille suotakoon.
Vastustan sitä, jos tiivis ruutukaava nähdään ainoana oikeana kaupunkimuotona. Esim. oma nykyinen kotiseutuni Malmilla miellyttää minua. Se miellyttää minua osin juuri siksi, että ympäristössäni on myös väljyyttä ja vihreyttä.
Eli “hyvät joukkoliikenneyhteydet” = “ei syrjässä”. Jos jää Espoon junasta pois jo jossain Mäkkylässä tai Koivuhovissa, niin se muuttuu heti automaattisesti värivaloa sykkiväksi urbaaniksi keskukseksi, koska sinne pääsi junalla?
Ei kai kukaan nyt ole tässä keskustelussa väittänyt, että se, että johonkin paikkaan pääsee joukkoliikennettä käyttäen, tarkoittaa jo yksistään automaattisesti, että tämä paikka on viihtyisä ja vetovoimainen?
Jos pk-seudulla, kehäkolmosen tuntumassa ja ratojen varsilla on pari 1970-luvulla pystytettyä “aluekeskusta” jotka ovat vähän nuhjuisia koska ovat syrjässä rahan vallasta, niin ne ovat poikkeuksia jotka vahvistavat säännön.
Ennenkuin yleistää mitään, pitää tuntea alueen historiaa kanssa. Espoohan on kaupunkina hyvin nuori. Espoon ongelma 1970-luvulla oli että valta kaupunginsuunnittelusta oli rakennusliikkeillä. Kaupungin päätös keskittää hallinnolliset toiminnot Espoon keskukseen ei tuottanut haluttua tulosta. Leppävaaran rakentamisen Espoo esti tyhmyyttään kiusantekomielessä koska maat omisti arkkivihollinen Helsingin kaupunki. Rakennusliikkeet päättivät siksi satsata merenranta-alueille koska vain niistä oli pikavoittoja odotettavisa.
Työikäisillä ihmisillä on vapaa-aika rajoitettua. Metsästystä ja muita tyypillisiä harrastuksia joita harrastetaan luonnossa ja vain maalla voi harrastaa vain valoisaan aikaan. Talvella kun on pimeää ei onnistu muulloin kuin viikonloppuina. Kaupungeissa joissa valaistus toimii pimeälläkin monia asioita on helpompi harrastaa vuode‑n ja vuorokaudenajasta riippumatta kuin maalla, ja matkat harrastuskohteisiin ovat lyhyemmät ja voi tehdä ilman autoa. Kun ollaan riippuvaisia autosta, ei pääse edes heterobaariin pokaamaan emäntää itselleen ilman että matka kotiin maksaa omaisuuden. No, maalla on tietysti niitä lavatansseja joissa ei nappailla kahvia väkevämpiä juoomia, mutta talvella tanssilavatkin ovat suljettuina.
Sivuat yhtä aihetta jonka Osmo on kokonaan unohtanut omasta esityksestään. Maanonistuksen ja siihen liittyvät intressit.
Espoo ei halunnut kaavoittaa Helsingille.
Samalla tavalla Helsinki ei halua kaavoittaa muille maanomistajille kuin itselleen. Se nähtii mm Kruunuvuorenrannassa. Yksityiset maat suojeltiin, kaupungin maat kaavoitettiin rakennusmaaksi.
Helsingillä on kaupungin rajojen sisällä monopoli sekä kaavoituksessa, että maanomistuksessa, niinpä kilpailua voidaan säännellä miten halutaan. Mukana on luottogrynderit, joille maat jaetaan. He saavat juuri sen verran tontteja mitä saavat asuntoja kaupaksi, ei enenpää eikä vähempää. Riskejä ei ole. Tontinluovutuskilpailuihin osallistumisen kustannukset on pieni kulu, ei aito riski. Hinta tappiin, voitot taskuun, kaupunki huolehtii muusta. Huonoille alueille ei tarvitse lähteä kilpailu-urakoihin kun päättäjät hoitavat tontteja parhaan katteen tuottavilta paikoilta. Lautakunnat ovat täynnään näitä soininvaaroja ja männistöjä jotka siunaavat asiat poliittisella tasolla. Helppoa
Siksi juuri on tärkeää, että ruutukaavakaupunkia on. Omakotiunelmaan pääsee kuka tahansa asumaan, kun ajaa tarpeeksi kauas, mutta kaupunkielämää haluavalle ainoa vaihtoehto on kaupunkialue, jota ei ole riittävästi ja jota ei ensinkään tehdä riittävästi lisää.
Syrjäisyydellä tarkoitettaneen tässä on sitä, että alueella ei ole paikkoja, jossa ihmiset haluaisivat oleilla ja että alueella ei hengaile ketään muuta kuin pakosta, eli koska kauppa, työ, tai kotiovi. Pelkkä joukkoliikenneyhteys ei vielä poista syrjäisyyttä. Useimmat lähiöt ovat syrjäisiä verrattuna elävään kantakaupunkiin. Usein kauempana olevat paikat ovat syrjäisempiä, mutta ei aina.
Ja kun peliin on pyrkimässä uusia kilpailijoita, niitä ei haluttaisi hyväksyä tekosyihin vedoten koska vakiopelureiden sulle-mulle ‑leikki menisi sekaisin (Eiranranta).
Ai siis että Katajanokalla tai Käpylässä kotinsa tai työnsä lähellä oleileva, hengaileva ja shoppaileva on sellainen menevä ja moderni hipsteri, ja Espoon keskuksessa kotinsa tai työnsä lähellä oleileva, hengaileva ja shoppaileva on onneton ja joutunut syrjäiseen paikkaan, koska pakosta kauppa, työ tai kotiovi… just.
Jatkakaa, tätä on hauska katsella!
(Sivumennen sanottuna, Punavuori oli joskus syrjäinen, köyhä ja hieman arveluttava alue, jossa asuminen oli jotenkin vähän nöyryyttävää. Nyt se on pop. Arvelen, että samanlainen kehitys on edessä Espoon keskuksen alueella eli Kirkkojärvellä, Muuralassa, Tuomarilassa. Vinkkinä niille, joilla on pätäkkää sijoittaa asuntoihin.)
Münchenin sisimmän kehätien halkaisija on reilu 1000–1500 metriä. Helsingissä keskustan jakaminen samalla lailla sektoreihin kävisi tekemällä Kaivokadusta joukkoliikennekatu ja katkaisemalla Mansku Sokoksen edestä.
Eihän se niin mennyt: jos yksityinen omistaa alueen helmen eli itse Kruunuvuoren ja kaupunki omistaa (pääosat) vanhoista öljysäiliöalueista, niin kannattaa ainakin hetken miettiä, mikä oikeesti ratkaisi kaavoituksen.
Jos kauan sitten oli hankkinut luontoarvokkaan alueen ajatuksena saada se joskus rakennusmaaksi, niin aika ja yleinen mielipide taisivat vain tehdä hankinnasta virheinvestoinnin.
Siksipä monet lapsiperheet eivät oikein keksi, mitä hel*ttiä tekisivät sillä Helsingin keskustan palvelutarjonnalla kun ei muutenkaan kerkeä tehdä mitään. Koska sensijaan asumistilasta on aina hyötyä, muuttavat kauemmas.
Mikä ihme tässä on niin vaikeata ymmärtää?
Itse olen viimeisen 10v aikana lähtenyt liikkeelle ydinkeskustasta ja muuttanut parin vuoden välein kokoajan kauemmaksi ja joka kerta entistä suurempaan asuntoon. Miksikö? No siksi että arvostukseni keskustan parempia palveluita kohtaan suhteessa asuinpinta-alaan on muuttunut elämäntilanteen muutosten takia aika radikaalisti asumisalan hyväksi.
(asun kasvukeskuksessa, ei pks)
Vähemmän elävää keskustaa vpoi ihailla vaikka Pasilassa. Pöäivisin virastoissa on kyllä runsaasti ihmisiä, julkisina palveluina kirjasto, uimahalli ja veldoromi (!).
Silti ilalla kuollutta kuin mikä ja palvelut kioskiluokkaa.
Alvar Aalto tuhosi suomalaisen rakentmisen ja kaupunkisuunnitetlun funktionaalisuudella, no, siis hänen pölhöt seuraajansa tuhosivat. Ei funtionaalinen virastokeskittymä tuo mitään elävyyttä. Arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnitetlun ideoilla syntyy enempi iso omena keskustoja, sellaisia vähän teoreettisia epäviihtyvyyksiä.
Keskustasta tekee keskustan 24/7 aktiviteetit, päivällä toimistotyötä, illalla viihde-elämää ja kaupaa siinä samalla. Lisäksi tarvitaan asujiakin.
Jääkiekkohallisen suhteen nykyinen hyvä idea on rakentaa ne kaupungin keskustaan, hyvien yhteyksien varrelel vaikka metrolinjojen solkukohtaan. Suurhallin ravintolat ja muut liikkeet ovat tapahtumien ulkopuolella suunnattu paikalal liikkuville ja vain pelin ja muiden tapahtumien ilta-aikaan seinät ovat kiinni. Siis Aalto-koulukunna kuhistelema hybridihirviö, joka houkutata käymään ja tehostaa tilojen tuottoa.
Suomessa jokseenkin kaikki kaupungit kappalevat keskustojensa säilyttämisessä elävinä palvelukeskuksina. No, kunnalisvaalikampanjoiden rahoitus hoituu lähiömarkettien rahoittajien kautta paljon luontevammin eikä äänestäjä podin tarvittavia vastapalveluksia.
Väite oli “syrjäinen lähiö” ja kritiikki että on ehkä ankeakin lähiö, muttei syrjäinen. Syrjäinen ehkä jostain Skattalta katsoen, kun sieltä kestää päästä yhtä kauan lähijunaan, kun mitä junalla sitten sinne “syrjään”.
Kukas sen nyt sanoikaan, et tarvitaan vain 100 miljoonaa tai sata vuotta…
Kun itse asuin Kirkkojärvellä ja kävin koulua Kauklahdessa, niin kummassakaan ei ollut mitään muita palveluita kuin virastot. Olisikin mielenkiintoista kuulla mitkä palvelut ja aktiviteetit tekevät Kökkelistä nykyään niin paljon “elävemmän”?
Tämän blogikirjoituksen otsikko on “Joukkoliikenne tekee keskustasta vetovoimaisen”.
Mutta ehkä se sitten kuitenkin tarkoittaa jotain sellaista, että joukkoliikenne ei olekaan ollenkaan merkittävä tekijä vetovoimaisuudenssa, vaan vetovoiman aiheuttaakin jokin fysiikan lakeja uhmaava ylemmyydentunnon singulariteetti tahi muu jumalhiukkanen.
Pekka Taipale.
Ei kai kukaan kuvittele, että vetämällä rautatieyhteys keskelle preriaa, tästä asemasta tulisi jotenkin cvetovoimainen. Otsikon olisi voinut kirjoittaa niinkin, että autopainotteinen liikennepolitiikka tuhoaa kaupungin keskustan.
Sen takia kaupunkien liepeillä on lähiöitä, täynnä sekä kerros- että pientaloja että lapsiperheet löytävät itselleen sopivan kodin. Seitä minä taas en ymmärrä miksi lähiöitä pidetään niin epämuodikkaina nykyään, että lapsiperheet pakenevat niistä kymmenien kilometrien päähän maalle. Silloihan ollaan etäällä kaikista palveluista ja täysin riippuvaisia autosta. Tyypillisessä hyvin varustellussa lähiössä perheeseen riittää yksi auto, eikä sillä tarvitse kaikkia matkoja tehdä.
Mihinkähän postaukseen vastasit? En oikein tunnista omakseni lainaamiasi lauseita.
Käpylä on syrjäisempi kuin Kallio. Espoon keskus on silti vielä paljon syrjäisempi. Olen Espoon keskuksen läpi kulkenut monta kertaa autolla, junalla ja fillarilla. Ei siellä koskaan kukaan oleile: joku valikoitunut joukko saattaa viettää aikaansa betonin keskellä, mutta ei siellä ole minkäänlaista katuelämää, kun ei siellä ole kaupunkia eikä kaupunkikatuja. Käpylässä on jonkin verran, mutta vain murto osa siitä, mitä muutamaa kilometriä lähempänä keskustaa.
Asuin Länsi-Pasilassa monta vuotta: sekin on kovin syrjäinen, vaikka raitiotie kulkee sen läpi. Paikka on ihan kuollut suurimman osan päivää, paitsi aamulla, kun ihmiset tulevat/lähtevät töihin ja tekevät ja iltapäivällä, kun tekevät saman siirtymän toiseen suuntaan. Eli kodin tai työpaikan tai kaupan ovi tuo ihmiset kaduille, eikä juuri muu ja kukaan ei “vain oleile” siellä. Helsingissä on kuitenkin paljon alueita, jotka eivät ole syrjäisiä—Espoossa taas syrjäisiä paikkoja on valtaosa. Leppävaara lienee suurimpia kaupunkimaisia alueita Espoossa, mutta sekin on varsin syrjäinen verrattuna vaikka vaan Tikkurilaankin. Ei siellä ilta-aikaan liiku monikaan, kadut ovat pääosin tyhjiä ihmisistä.
Otto-Iivari Meurman ei ollut seuraaja vaan aikalainen. Hän oli se asemakaavaguru ja polyteekin asemakaavaprofessori joka koulutti lähiöiden suunnittelijapolven ja jonka Asemakaavaoppi toimi lähiösuunnittelijoiden raamattuna.
Pitääkö muuten paikkansa väite, että Otto-Iivari Meurman oli värisokea?
Ainakin Oulun seudulla siellä ympäryskunnissa on yksinkertaisesti äärettömän paljon halvempaa.
Esimerkki todellisesta elmästä:
7 km keskustasta 79 m² rivari on 5% halvempi kuin 10 km kauempana oleva 140 m² samanikäisen paritalo. Mikäli tämmöisessä tapauksessa liikenneyhteydet jommankumman työpaikalle on edes suunilleen samaa tasoa kuin lähiöstä (ja helpostikin näin, ainakin Oulussa!), niin ei kai sitä tarvitse paljoa ihmetellä, miksi niihin kehyskuntien asuntoihin löytyy aina asukkaat?
Neliöhintojen erotus on tuollaisessa tilanteessa ihan järkyttävä kehyskunnan hyväksi ja työmatkaan tulee moottoritien ansiosta vain 10 minuuttia lisää.
Tämä tekee kuukaudessa 30 tuntia, jos työssä käyviä on kaksi. Jos arvostaa aikaansa 10 euroa/tunti, ero on 300 euroa, mihin tietysti tulee se auto, joka kuulemma maksaa 45 senttiä jokaiselta kilometriltä. Hyvinkin kannattaa maksaa kuukaudessa 400 euroa kuussa enemmän asunnosta lähempänä, mikä myyntihintana on ehkä satatuhatta euroa. Siksi asunnot lähempänä ovat kalliimpia.
Suomessa kaupunkistuminen on tapahtunut niin nopeasti, että kulttuuri ja elämäntapa eivät ole ehtineet seurata kehityksen mukana. Siksi täällä arvostetaan niin paljon yksityisautoilua ja omistusasumista. Kaupunkisuunnittelu, joka perustuu agraariyhteiskunnan arvoihin, ei kuitenkaan vaan toimi.
Omalla arvostuksella ei kuitenkaan saa tienattua niitä konkreettisia lisäeuroja jotka parempi sijainti maksaa vaan se edellyttää säästetyn ajan käyttämistä ylitöihin.
Jotka eivät kaikissa työsuhteissa ole välttämättä mahdollisia eikä silloinkaan verotuksellisesti kauhean kannattavia.
Itsekin toki olen laskenut juuri noita teoreettisia ansionmenetyksiä silloin kun jouduin viettämään päivittäin pari tuntia helsinkiläisessä joukkolikenteessä (tai oikeastaan enimmäkseen pysäkeillä). Vaihdoin työpaikkaa, joku muu olisi ehkä siirtynyt omaan autoon.
Mutta mikä tekee Espoon keskuksesta syrjäisen? Heti aseman vieressä on esim. kolme ruokakauppaa (näistä ainakin yksi valikoimaltaan hyvin monipuolinen), posti, iso kirjasto, useita vaateliikkeitä, useita ravintoloita (eikä pelkästään mitään räkälöitä, vaan ihan oikeita ruokapaikkoja, esim. intialainen ja kiinalainen), useita kahviloita, polkupyöräliike, monta optikkoliikettä, Alko, kampaajija, kuntosali, pankki, kultasepänliikkeitä jne. Lisäksi alle kilometrin kävelymatkan päässä on esim. terveyskeskus, uimahalli, alakoulu, lukio, musiikkiopisto ja kirkko. Mitä vielä tarvittaisiin, jotta paikasta saataisiin elävä keskus?
Kepa,
Oletko oikeasti sitä mieltä, että Espoon keskus on vilkas ja elävä keskus?
En, mutta haluaisin herättää pohdintaa siitä, miksi se ei ole sitä. Palveluiden ja joukkoliikenneyhteyksien puutteesta ei ainakaan ole kysymys.
Tosin en myöskään pidä Espoon keskusta niin syrjäisenä ja kurjana paikkana kuin monet muut tuntuvat sitä pitävän. Kuljen itse alueella viikoittain ja lapseni vielä useammin. Välissä tuntuu siltä, että negatiivisimmat käsitykset alueesta ovat niillä, jotka ovat käyneet siellä viimeksi monta vuotta sitten.
Kepa
Kaupunkisuunnittelöulla on merkitystä. Katso nyt vaikka, millainen on Kauniainen ja millainen paikka on Espoon keskus. Espoon keskuksesta järjestettiin oikein arkkitehtikilpailu, mutta sen jälkeen Espoon päättäjät vähän muokkaisivat voittanutta ehdotusta taloudellisesti edullisemmaksi. Siihan paikkaan olisi voinut rakentaa todellisen helmen, paljon Kauniaisia paremman, mutta rakennettiin mitä rakennettiin.
Espoon keskuksen puolustukseksi voidaan sanoa, että se rakennettiin betonibrutalismin aikana, jolloin tehtiin pääasiassa vain huonoa. Aika hirveältä näyttää myös myöhemmin rakennettu Leppävaara, kun muistelee, mitä Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan arkkitehdit siihen esittivät ja millaiseksi se sitten virkamiesjohdon ja/tai poliittisen johdon siunauksella “developerien” käsittelyssä käsittelyssä muuttui.
En siis mitenkään ytritä väittä, ettei Helsingissä olisi tehty Merihakaa ja Itä-Pasilaa ja etteikö myös Ruoholahti olisi osoitus menetetystä mahdollisuudesta.
“Sen takia kaupunkien liepeillä on lähiöitä, täynnä sekä kerros- että pientaloja että lapsiperheet löytävät itselleen sopivan kodin. Seitä minä taas en ymmärrä miksi lähiöitä pidetään niin epämuodikkaina nykyään, että lapsiperheet pakenevat niistä kymmenien kilometrien päähän maalle. Silloihan ollaan etäällä kaikista palveluista ja täysin riippuvaisia autosta. Tyypillisessä hyvin varustellussa lähiössä perheeseen riittää yksi auto, eikä sillä tarvitse kaikkia matkoja tehdä.”
Lähiöt eivät ole koskaan olleet muodikkaita. Ne ovat aina olleet ankeita, eikä kukaan ole koskaan halunnut niissä asua. Nämä asumiskoneet, jotka yhdistävät maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden huonot puolet, rakennettiin yhdelle sukupolvelle kun oli kiireessä pakko, ja ne olisi pitänyt vetää taktisella ydinaseella sileäksi jo vuosikymmen sitten.
Viihtyisiä esikaupunkeja rakennettiin vielä 1950-luvulla. Niitä ei kutsuta lähiöiksi.
1. Verotus puolittaa keskituloisen pariskunnan kolme hunttia
2. Marginaalilla autoilu ei maksa noin paljoa. Lähiössäkin on pakko omistaa auto.
3. Kehyskunnassa on 60 m² lisäneliön lisäksi paljon suurempi ja lapsiturvallisempi piha sekä leikkimökki. Koulu ja päiväkoti ovat silti usein kävely tai pyöräilymatkan päässä.
4. useamman kuin yhden lapsen perheessä toinen vanhemmista on usein vuosia kotona, tämä puolittaa työmatka-ajan lisääntymisen.
5. pankki ei huomioi työmatka-ajan säästötuloa eikä sitä yleensä saa muunnettua palkkatuloksi, ts. keskusta-asuntoon ei edes saa vastaavaa määrää
rahoitusta
Kun otetaan huomioon verotus ja kotona oleva äiti, työmatkalle voi laskea vain 75e/kk. Sillä ei osta edes laskennallisesti kovinkaan paljon kalliimpaa asuntoa.
Mikäli keskustojen asunnot maksaisivat saman verran kuin kehyskunnissa ja tarjoaisivat keskustan palvelujen lisäksi kehyskuntien tai edes lähiöiden edut (enemmän tilaa), niin valinta olisi aika iisi keskustan hyväksi.
Myönnän että monet ihmiset eivät ota tuota matka-aikaa huomioon laskelmissaan. Mutta eivät ihmiset mielestäni ota tarpeeksi matka-aikaa huomioon edes kaupungin sisällä muuttaessaan, vaan saattavat muuttaa kaupungin väärällä puolella olevaan lähiöön tai jopa kaupungin ruutukaava-alueella ihan väärälle reunalle koska asunto muuten sopi tarpeeseen.
Tämän saa varmaankin liittää keskusteluun kilometrikorvauksista.
Minusta Vihreät sahaavat omaa oksaansa, kun halveksivat lähiöelämää.
Suurin osa pääkaupunkiseudun väestöstä asuu muualla kuin Helsingin kantakaupungissa ja ihan tyytyväisinä omissa turvallisissa kylissään, joita myös lähiöiksi kutsutaan. Niissä on yleensä hyvät lähipalvelut, jotka mahdollistavat helpon arjen.
Itse asiassa alueelliset kauppakeskukset ovat hyviä paikkoja tuttujen tapaamiseen — näin ainakin meidän kylällä, joka ei ole kaukana kantakaupungista, mutta jossa on kaikki, mitä joka päiväisessä elämässä tarvitaan. Hyvin harvoin tulee lähdettyä keskustaan ja aina sieltä on kiire kotiin.
Oulu nyt on sen verran pienempi kaupunki kuin Helsinki ettei voi oikein verrata. Helsingin seudulla on mentävä paljon kauemmas kun 10 km kauemmas että saisi kohtuukuntoisen asunnon tai ok-talon jossa kaksin verroin asuinpinta-alaa samaan hintaan, kuin rivi- tai kerrostalokolmiossa kehäkolmosen sisäpuolelta.
Espoon keskuksesta on mielipiteitä joka lähtöön mutta en kyllä luonnehtisi sitä hiljaiseksi. Vähän kaukana se on, mutta se on nimenomaan elävä ja vilkas, mutta koska väestöstä nin suuri osa on muita kuin supisuomalaisia niin sitä ei kai sitten lasketa 😀
Periaatteessa oikeudenmukaisten km-korvausten kanssa pitäisi aina katsoa, onko henkilö hankkinut auton työn takia. Jos on, silloin pitäisi käyttää keskimääräistä kustannusta. Jos ei, niin marginaalikustannusta. Jos työn takia auto on kalliimpi kuin normaalisti, silloin tämäkin pitäisi huomioida. Esimerkiksi kaupparatsulle voisi muuten ihan hyvin kelvata Ford Ka, mutta työn takia se ei kyllä mitenkään käy päinsä, niinpä tuo Ford Ka:n ja kaupparatsun auton erotus pitäisi maksaa km-korvauksina.
Koska tämä on täysin mahdotonta, pitää minun mielestäni km-korauksen pitää mennä keskimääräisten kustannusten mukaan. Sitäpaitsi jos autoton vuorkaa auton firman piikkiin, ei se vuokrakaan marginaalikilometrien mukaan mene.
Itse olen hankkinut ensimmäisen autoni vain ja ainoastaan työn takia. Niinpä olen sitä mieltä että km-korvauksissa keskimääräinen korvaus on se oikea taso.
Syltty
Mutta se autohan oli joka tapauksessa välttämätön.
Helsinki on asettanut tavoitteeksi rakentaa kaupunkia, jossa voi hyvin asua ilman autoa. Tämä onkin valtaosalle asukkaista mahdollista. Joukkoliikenne toimii hyvin ja polkupyörän käyttö tulee myös vuosi vuodelta ihan oikeaksi liikkumisvaihtoehdoksi muillekin kuin nuorille.
Autonomistus on Helsingissä selvästi muuta maata alhaisempaa. Autonomistajat käyvät työssä usein muilla peleillä.Auto on monelle vapaa-ajan liikkumisväline eikä sitä olisi hankittukaan työmatkakäyttöön.
Suomalaiseen elämäntapaan kuuluva kakkosasunto — kesämökki, jonka varustetasoa nostetaan talviasuttavaksi yhä laajemmin — on autosidonnaista elämäntapaa ruokkiva. Tilastojen mukaan pääkaupunkiseutulaiset ovat kesämökkeilyssäkin muuta maata laimeampia, mutta hulvattomat jonot ulosmenoteille saadaan kesäviikonvaihteina aikaan.
Jos on pakko ostaa auto työn takia, niin ei sitten ole kyllä enää mitään järkeä asua keskustassa koska joutuu pulittamaan mm. parkkeeraamisesta -> muutto lähiöön.
Näin minulle kävi, ei ollut mitään järkeä maksaa kallista keskustavuokraa siitä että palvelut on lähellä ettei tarvitse liikkua mihinkään ja kuitenkin samaan aikaan maksaa kalliisti autosta, että pääsee liikkumaan nopeasti ja kauas.
Niinpä pakko ostaa auto työn takia johtaa helposti muuttamiseen pois keskustasta. Sitten Ode pääsee sanomaan että sulla on jokatapauksessa auto. No niin on, kun asumisalueen valintaan vaikuttaa mm juurikin se, onko autoa vai ei.
Katotaan kun lumet sataa, kuinka hyvin filarointi työmatkoille taas sopii; “Tuun töihin heti kun väylät on aurattu”(=ensi viikolla).
Oulussa pyöräillään paljon kesät talvet.
Hyvin monet kaupunkilaiset kulkevat joustavasti tilanteen mukaan kulkuvälineensä valiten. Pyöräilyilmoja riittää keväisin, kesäisin ja syksyisin joka viikolle. Tunnen monia keskustassa työssä kävijöitä, jotka talviviikkoina kulkevat joukkoliikenteellä ja muulloin valtaosin pyörällä. Yhä useampi kulkee pyörällä lähes joka päivä.
Takana ovat ajat, jolloin Hesari kirjoitti päivittäin Töölössä töihin pyöräilevästä kirkkoherra Launiksesta omituisena ilmiönä. Nyt näkee keski-ikäisiä ja ikääntyneitä pilvin pimein pyöräteillä ruuhka-aikoinakin.
Pyörä ja juna ovat kavereita. Asemilla on satoja pyöriä pysäköityinä, kun niitä on käytetty liityntämatkaan. Liityntäpysäköintitilat tulisikin varata voittopuolisesti polkupyörille.
Oulussa aurataan hyvin lumet pois ja pyörätiet ovat hyvässä kunnossa.
Tuosta huolimatta Oulun seudun kasvu ja asumisen huokeus perustuvat kehyskuntiin, mottoritiehen ja peltomarketteihin.
Ketkä pyöräilevät kuinka paljon? Miten Oulun ilmasto poikkeaa Helsingin ilmastost? (esim. luemtulon suhteen) Ja Oulu on tasaista, jos oikein muistan, tosin kuin Helsinginniemi…
Oulussa pyöräily onnistuu talvella erityisesti siksi, että väylät aurataan. Ja ne väylät aurataan siksi, että niitä käyttää niin moni, ettei niitä voida jättää auraamatta, tai tulee palautetta ja ruuhkia (jos pyöräteitä ei aurata -> pyörät siirtyvät autoväylille). Lisäksi täällä on talvi sen verran pitkä, että monet ratsivat sijoittaa talvirenkaisiin ja kaupunki/alihankkijat aurauskalustoon.
Oulussa pyörätieverkosto on hyvä keskustan ulkopuolelle, ja keskusta on pieni. Lisäksi tasamaalla eteneminen on helppoa myös huonoilla pyörillä, jopa talvella ja huonolla kelillä.
Toinen syy pyöräilyn suosioon on että Oulussa ei ole julkista liikennettä samassa merkityksessä kuin Helsingissä. Asia joku taisi tutkia, ja tulos oli että ruuhka-aikaan Oulussa on muutamia pysäkkejä, joiden läheisyydessä palvelutaso ei ole surkea (oma tulkintani).
Paitsi silloin kun pyörä pitäis saada junaan, koska jommassa kummassa päässä junamatkaa julkinen toimii liian hitaasti ja kävellen menee liikaa aikaa.
Amsterdamisssa, jossa pyörä — juna — pyörä matkustamista harjoitetaan hyvin paljon, ihmisillä on kaksi pyörää. Päärautatieasemalla on kolmikerroksinen parkkitalo fillareille. Siinä oli tuhansia pyöriä.
Kaupunkipyörä on tulossa, ei pienimuotoisena kokeiluna vaan suuriskaalaisena kaupunkiliikenteen perusmuotona. Mainostulopohja ei kauaa pysty laajentamista rahoittamaan, mutta kun kulttuurikynnys on ylitetty, rahoitus ei ole ongelma.
Mm näin tuohon ongelmaan saadaan apua. Asemien perusvarustuksena on jatkossa korkeatasoinen pyöräparkki, joka osittain toimii kaupunkipyöräkonseptilla.
Nyt olisi syytä katsella niille hyvät paikat ja järjestää kansainvälinen suunnittelukilpailu perusmallien löytämiseksi.
Täs olis tosi paljon tosi hyvää ideaa, jos toteutetaan hyvin ja yhdistetään kaupunkipyöräkonseptiin.
Uskoisin monen hylkivän autoilua jo pelkän bensan hinnan takia, jos vaan vaihtoehto olisi olemassa.
Eli lukittavia fillarilaatikoita rautatieasemalle alkuun vaikka tuhat ja saman verran kaupunkifillareita.
Fillarilaatikolle sitten päivävuokra, joka laskutetaan vaikka sillä virolaisella henkilökortilla, joka toimii sähköisenä henkilöllisyytenä noin 30 tärkeimmässä pivittäisessä tilanteessa.
(Niin ja samalla vois tietty niiltä ostaa suoraan sen sähköisen potilastietojärjestelmönkin koko Suomeen. Säästöä tulis varmaan yli 90%..).
Montako lukittavaa fillarilaatikkoa muuten menee yhdelle auton parkkipaikalle? Kuusi? Tällöinhän yhden fillarilaatikon hinta huitelee haastavammilla seuduilla lähempänä kymmentätuhatta euroa, jos pysäköintikeskustelua on uskominen. Vähintään se on viisi tonnia.
Myydäänkö nuo laatikot rautatieasemalla osakkeina? Ei hullumpi idea, jos tuo hinta niistä saadaan.
Fillarilaatikon päivävuokra voidaan hoitaa matkakortillakin. Malmön kaupunki järjesti arkkitehtikilpailun fillariparkeista ja sai tosi hyviä ehdotuksia. Yksi oli mm torniparkki, jossa pyörä työnnetään laatikkoon ja laatikko kiipeää sitten koloonsa tornissa. Autoillehan on samantyyppisiä toteutettu ahtaisiin tiloihin. Kun tulet noutamaan fillarisi, voit kännykällä kutsua sen alas jo lähestyessäsi tornia.
Miksi keksiä pyörää uudestaan kun Vélib’ on jo tuotannossa ?
Suomen ilmastossa korkeatasoinen pyöräparkki tarkoittaa sisätiloja ja sujuvuutta eli autoilutason käyttömukavuutta. Kummallisuuksia kuten Baanan integroimattomuus Pisara-asemaan ei juurikaan tarvita lisää.
Hollantilaistyyppisiä pyöräparkkeja jos rakentaisi, niin yhden autopaikan tilalle mahtuisi 15 — 20 pyörää, lisäksi pyörien kuljetus paikoitukseen vaatisi huomattasti vähemmän tilaa.
Ei niiden tietenkään kannata olla yksittäisiä koppeja jossain, vaan sillä muutaman tuhannen pyörän parkilla on vartija ja kameravalvonta. Tulee paljon halvemmaksi koska:
1. paikkojen rakentaminen on halvempaa
2. niitä paikkoja mahtuu enemmän.
3. niitä koppeja jos ei kukaan vahdi, niin miksi ihmeessä ne varkaat ei murtaustuisi niihin?
Mahdollinen bonus on että voit vain jättää pyörän, eikä tarvi huolehtia sitä edes lukkoon, kun henkilökunta hoitaa sen. Henkilökunta myös vaihtaa huonon renkaan tai säätää vaihteet, jos sellaiseen on tarvetta. (maksua vastaan tietysti.)
(lukittavat kopit voisivat toimia jossain pienillä asemilla kaukana keskustasta, jossa maa ei ole aivan niin kallista eikä paikkoja tarvisi niin paljoa.)
Hollannissa osa noista pyöräparkeista on yhteiskunnnan tukemia, eli ilmaisia, osassa pitää maksaa.