Olin ajatellut tulla perille Tallinnaan vasta perjantaina ja käydä torstaina vaikka Haapsalussa, mutta perjantain sääennuste näytti kovin sateiselta, joten päätin pyyhältää torstaina saman tien Tallinnaan. Torstaille sääennusteet lupasivat muuten sateetonta, mutta Tallinnassa odottaisi ilmeinen ukkoskuurojen riski. Piristävänä poikkeuksena Foreca ennusti sadetta myös Pärnuun 98 prosentin varmuudella.
Tämä päivä oli siis pelkkää ajamista kelloa vastaan. Olin tehnyt aikataulun ehtiäkseni klo 19 lauttaan, mutta ajo sujui tasaisessa maastossa, hyvällä päällysteellä ja lievässä myötätuulessa niin nopeasti, että aloin tähdätä klo 17:n lauttaan.
Renkaisiin saadusta ilmasta kiittääkseni pistäydyin puolimatkassa syömässä Stat Oilin asemalla.
Tallinnaa lähestyttäessä tie leveni nelikaistaiseksi, kovin moottoritieltä vaikuttavaksi väyläksi, jossa pyörällä ajo oli kuitenkin sallittua. Meillä siitä olisi tehty moottoriliikennetie ja pantu pyöräilijät selviämään miten selviävät. Miksei tätä voisi noudattaa Suomessakin? Hyvin tuohon fillarit mahtuivat.
Ennen Tallinnaa myötätuuli muuttui vastatuuleksi (merituuli) kuten olin arvannutkin, mutta uskoin silti ehtiväni viiden lauttaan
Pärnun maantielle oli laitettu muodikkaat pyöräkaistat, mikä nopeutti kaupunkiin sisään ajoa huomattavasti. Ihan joka paikasta ei ollut muistettu ottaa pois pyörätien merkkejä jalkakäytäviltä. Autoilijoillekin tämä oli uusi, sillä parikin autoilijaa osoitti minulle, että pitäisi siirtyä ajoväylältä jalkakäytävälle.
Kolme kilometriä ennen maalia uskomaton tuurini sateiden suhteen loppui ja kastuin ensimäistä kertaa matkalla. Vettä tuli hetkessä niin paljon, että kadut tulvivat ja ajo muuttui fillarin kannalta aivan kaoottiseksi. Isoon lätäkköön ei uskalla ajaa vauhdilla, koska ei tiedä, mitä siellä veden alla on. Siinä kaaoksessa tein vielä karkean suunnistusvirheen, enkä ehtinyt viiden lauttaan. Oli hyvää aikaa vaihtaa kuivat vaatteet ylle. Kotona illalla klo kahdeksan.
Kahtena viimeisenä päivänä matkaa kertyi yhteensä 290 kilometriä. Kaiken kaikkiaan ajoin 1160 kilometriä ilman yhtään rengasrikkoa!
Tätä oli kiva lukea. 🙂 Laitatko loppuun pienen yhteenvedon kalustosta, niin voi vertailla omaan.
Moottoriliikennetien merkittävin vaikutus on traktorien, mopoautojen ja muiden selvästi muuta liikennettä hitaammin liikkuvien, mutta kaistan verran tilaa vievien kulkuneuvojen saaminen pois liikenteen seasta. Polkupyörät menevät hieman pesuveden mukana.
Toisaalta voisi kuvitella, että nuo nopeat 4‑kaistaiset tiet ovat varsin tylsiä ajettavia pyöräilijöille?
Harmi, ettet sitten poikennutkaan rannikolla ‑Pärnusta Haapsalun kautta ajaminen kun olisi tarjonnut paljon varsin kiinnostavaa pyörätietä. Tarkemmin sanottuna rapian kuudenkymmenen kilometrin pätkän nimeltä Läänemaa Tervisetee, joka on rakennettu Riisiperen, Haapsalun ja Rohukülan sataman välille entiselle ratapohjalle. Siellä ei ole maastovaihtelua eikä mutkia, mutta ei se tylsäkään pätkä ole. Siinä on hyvää aikaa pohtia ajaessa mm.junien ja fillarien yhteensopivuutta matkantekovälineinä ja tauon voi pitää kyyditysten muistomerkillä Ristillä.
Viro olisi suomalaisille oikeasti paljon monipuolisempi ja monisyisempi fillarointikohdemaa kuin mitä monet osaavat ajatellakaan. Siksi sitä ei voi liikaa suositella.
Mikko-Oskari, onko mitään web linkkiä englanniksi tai suomeksi mitä suosittelet viron ja baltian pyöräreiteistä?
Virosta olen ottanut selvää vain paikallisia yhteyksiä seuraten ‑Hiidenmaa, Saarenmaa ja tuo Läänemaan alue tarjoavat aika hyvää materiaalia ihan matkailupalveluiden kautta seuraten. Latvia on hankalampi, mutta sieltäkin oli taannoin matkamessuilla esillä varsin kattavia karttoja, jotka ylettyvät Vironkin puolelle.
Liettua olisikin Baltian maista mielenkiintoisin, koska ‑mikäli eivät ole liiotelleet- siellä on sekä paraskuntoisin tiestö että eniten fillaristeja. Kiinnostavin kohde siellä olisi tietenkin Kuurin rannikko kynnäineen, joka on saanut keskieurooppalaisilta fillaristeiltakin positiivista palautetta.
http://www.bicycle.lt/seasideroute/tourists/