Gdansk — Elblag

Aamul­la kat­selin vähän Gdan­skia ennen kuin lähdin sit­ten polke­maan. Auto­jen ikkunois­sa näkyi yhä pieniä Puolan lip­pu­ja. Kysyin tähän seli­tys­tä hotel­lis­sa. Kyse oli jalka­pal­losta. Puo­la nyt ei finaali­in saak­ka ihan päässyt, mut­ta eilen ken­ties juh­lit­ti­in sitä, että puo­lalais­ten mielestä Puolan olisi pitänyt päästä. Nyt var­maankin juh­lit­ti­in Puo­laa kiso­jen moraalise­na voit­ta­jana. Oikeasti kuulem­ma juh­lit­ti­in jaet­tua kisaisännyyttä.
Gdan­sk näyt­ti hienol­ta. Hieno saavu­tus puo­lalaisil­ta, sil­lä kaupun­ki oli kai sodan jäl­keen aika rau­nioina. Sää­lik­si kävi Puo­laa, sil­lä he oli­vat täysin sijaiskär­si­jöitä Neu­vos­toli­iton ja Sak­san välisessä sodassa.
Olisi var­maankin ollut jokin toimi­va reit­ti ulos kaupungista, mut­ta min­un reit­ti­ni oli aluk­si yhtä tuskaa. Ajoin pääti­etä Gdan­sk –Varso­va, jos­sa välil­lä sai ajaa autotiel­lä ja välil­lä ei saanut, vaan piti men­nä huonolle pyörätielle. Tähän tuhrau­tui paljon aikaa. Oli her­mo men­nä. Lop­ul­ta tie parani, metrin lev­eä pien­nar oli unelmien täyt­tymys, mut­ta raskaiden ajoneu­vo­jen diesel­moot­to­rien säädöt eivät paran­tuneet. Kymme­nen kilo­metrin jäl­keen päätin lähteä seikkaile­maan pikkuteille. Hyvä päätös, sil­lä ne oli­vat ihan ajokelpoisia. Olin akti­ivis­es­ti päät­tänyt, että en käyn­nistä matkan nauhoi­tus­ta ennen kuin oikeasti läh­den Gdan­skista, mut­ta tietysti pas­si­ivis­es­ti uno­hdin, kun lop­ul­ta lähdin. Yllä olev­as­ta kuvas­ta puut­tuu noin 13 kilo­metriä juuri sitä tuskien taivalta.
Mat­ka sujui kovin hitaasti. Rep­pu ja yli kymme­nen kiloa ylimääräistä pain­oa hidas­ta­vat yllät­tävän paljon. Ehkä se johtuu siitä, ettei maantiepyörää ole suun­nitel­tu tavaravaunuksi.

Reit­ille osui los­sikin. Joen yli men­ti­in niin, että ihan lossin näköiseen laut­taa kiin­nitet­ti­in moot­to­ri­alus, joka työn­si los­sia eteen­päin. Toimii se toki noinkin, mut­ta eikö olisi tul­lut edullisem­mak­si lait­taa los­si­in moot­tori ja ohjaus­lait­teet kuin rak­en­taa iso kaju­u­talli­nen vene. Meil­lä täl­laiset los­sit ovat ilmaisia, mut­ta tääl­lä se mak­soi 5 slo­tia eli run­saan euron. Sit­ten kun tähän tulee joskus sil­ta, asukkaat pää­sevät yli pait­si nopeam­min myös ilmaisek­si. Huonom­pi palvelu on mak­sullista, parem­pi ilmainen?

Välil­lä oikaisin vähän vielä pienem­män tien kaut­ta. Sen päällyste oli aivan kelvo­ton. Tätä riesaa kesti onnek­si vain yhdek­sän kilometriä.

Alun perin louna­s­paikak­si suun­nitel­tu­un Elblagi­in tulin vas­ta neljän mais­sa. Aiko­muk­seni oli jatkaa eteen­päin, mut­ta päätin pistäy­tyä tur­isti-infos­sa kysymässä, onko edessäpäin oikeasti hotelle­ja, vai väit­tääkö Nokian kart­ta vain niin. Tursti-infoa ei löy­tynyt mitenkään. Jokin englan­ti­lainen pariskun­ta yrit­ti etsiä samaa. Toden­näköis­es­ti ”tur­isti-info” oli erään talon edessä ole­va tietokoneru­u­tu, joka tosin ei ollut päällä.

Lähdin polke­maan eteen­päin. Viiden kilo­metrin jäl­keen tuli lev­ähdy­s­paik­ka, jos­sa päätin selvit­tää hotel­lion­gel­maa ihan tosis­sani. Parinkymme­nen kilo­metrin päässä ole­va ”hotel­li” ei nimestä päätellen ehkä ollut hotel­li lainkaan (Dom) eikä kart­ta ei antanut sille puhe­lin­nu­meroa. Dom Paslek joh­dat­ti netis­sä kiin­teistön­välit­täjälle. Halusin vain nukkua yöni, en ostaa taloa.

Seu­raavaan hotel­li­in oli puhe­lin­nu­mero, mut­ta sieltä vas­taisi nauhoitet­tu viesti, jos­ta en puut­teel­lisen puolan kie­len taitoni vuok­si saanut selvää. Suun­nitel­mani ei näyt­tänyt oikein toteu­tuskelpoiselta. Tulin järki­i­ni ja palasin Elblagi­in, löysin ihan muka­van hotellin ja kävin syömässä.

Paikalliseen kirkkoon oli ilmeis­es­ti 1940-luvun maail­man­mes­taru­uskiso­jen jäl­keen raken­net­tu osa uud­estaan, var­maankin van­ho­jen piirus­tusten mukaan, mut­ta ei se näyt­tänyt samal­ta. Puut­tuuko ajan pati­na vai onko nykyaikainen raken­nustapa vain liian steriiliä?