Laiva tuli perille jopa vähän etuajassa.
Reitti kohti Gdanskia oli aluksi hyvin hidas ajaa. Jatkuvasti liikennevaloissa. Pyöräilijät ohjattiin välillä ajoradalle, välillä pyörätielle. Useimmat ajoivat jalkakäytävää, jos pyörätietä ei ollut. Lopulta oli edessä pyörällä ajo kielletty ‑merkki, joten oli pakko käyttää melko hitaasti ajettavaa pienillä laatoilla päällystettyä pyörätietä. Kun mahdollisuus tuli, erkanin päätiestä rannassa kulkevalle pikkutielle. Se oli tietysti rantaloma-aluetta. Olisi sitä tietysti voinut tännekin jäädä, mutta halusin nähdä Gdanskin.
Rantaa pitkin kulki leveä ja hyvin suosittu pyöräreitti. Se oli niin suosittu, että ruuhkautuminen hidasti matkaa. Pyöräilijöillä kun on kaikilla vähän yksilöllinen vauhti. Kaikkine pysähdyksineen ja hitaasti ajamisineen 30 kilometrin matkaan kului yli kaksi tuntia, mutta minä olen lomalla enkä urheilemassa.
Testasin akun kestävyyttä pitämällä karttaohjelmaa auki. Ei se kauan kestänytkään. Loppui niin yllättäen, etten ehtinyt panna vasta ostamaani laturia kiinni ajoissa. Niinpä yllä oleva reitti jäi vähän lyhyeksi.
Söin oikein hyvää katkarapupastaa ja katsoin Italian nöyryytystä terassilla vanhassa kaupungissa.
Miksei enää osata rakentaa kauniita kaupunkeja, kun ennen selvästi osattiin?
Mikä puhelin on käytössä?
Tosin ei missään taida virtaa riittää navigointiin kovin pitkäksi aikaa.
Miksi Suomessa on purettu ja puretaan edelleen vanhat kauniit kaupungit.
Kuinka pitkän vastauksen haluat? 🙂
Lyhyesti siksi että kaupunkisuunnittelussa tehdään ihan kaikkea muuta kuin suunnitellaan katuja ja taloja. Suunnittellaan liikenneverkostoja, lasketaan pysäköintipaikkoja, mitoitetaan pihoja, aprikoidaan melutasoja, tehdään Jan Gehlin linnunpaskametodiksi nimeällä tavalla kaavoja 5 000 metrin korkeudesta silleen veistoksellisesti… Se nyt sitten vähän jää toi katutaso vähemmällä huomiolle, semmoinen kun se on kovin työlästä suunnittella kunnolla ja aika menee tuohon kaikkeen ehdottomaan tarpeelliseen puuhastaluun, jonka tulos on yleensä on jonkin lainen lähiö josta ei varsinaisesti pidä kukaan, mutta joka täyttää kaikki kymmenet virallisest suunnittelukriteerit.
Suosittelen ihan kaupunkiesteettisestä lähestymistapaa kaikin puolin parempana, jos suunnitelmat on rumia tai kauhean kalliita, niin yleensä tuo indikoi että suunnitelmassa on jotain muutakin pielessä. Esimerkiksi yksinkertaisesti lakataan stressaamasta autoista. Niitä mahtuu sen verran kun mahtuu, eikä tuo ole ennenkään ollut mikään ongelma.
Saa nähdä pyöräilläänkö vastakkain Baltiassa. Turvallista ja antoisaa pyörämatkaa joka tapauksessa.
Ennen rakennettiin pienemmissä yksiköissä, jolloin katunäkymistä tuli vaihtelevampia. Nykyrakennustekniikalla optimaalinen koko on suunnilleen korttelin kokoinen kun joskus muinoin yksiportainenkin kerrostalo oli jollekulle kannattava. Muuraustekniikka oli myös ihmisen latomaa, siihen tuli siis myös pienmittakaavaan sellainen “ihmisen hahmottama” kädenjälki. Suomalainen elementtitekniikka on kasvattanut rakentamisen liitoskoon sitä paljon isoksi että kun liitoksissa aina tarvittavat poikkeamavarat kootaan yhteen kohtaan — elementtisaumoihin — tulee vain laaduttoman näköistä.
Mittakaava sanoisin minä.
Ja kaavallisesti olet varmaan itsekin huomannut että nykysuunnitttelu lähtee autopaikoitusmitoituksesta. Kaikelle sille tilalle mitä rakennetaan ihmisen toimintoja varten tulee olla vastaavuus autojen säilytyspaikoissa.
Ja väittäisin vielä että tämä meidän tuottajamuotoinen teollinen rakennustapamme myös köyhdyttää rakennusten yksityiskohdat. Siksi meillä on tilausta myös ryhmien rakennuttamille kohteille, vaikka henkilökohtaisesti pidänkin moista toimintaa — erityisesti kerrostalojen osalta — melkoisena henkilökohtaisena riskinä. Ihmissuhderiskinä. Kuinka paljon avioliittoja särkyy pelkästää hartiapankkirakentamisessa? Rakennusprojektin työläys yllättää monet liitot.
Mainioita fillari raportteja.
Arkkitehtituttavani tuossa hijattain totesi että kyllä edelleenkin osataan rakentaa kauniita taloja (/kaupunkeja) ja mielelläänhän hän noita jugend ‑taloja pystyttäisi mutta kun hinnaksi tulisi sellainen ettei kukaan niitä pysty ostamaan. Olemme siis varmaan köyhempiä kuin ennen.
Aiempaan (30.6. blogi) Euro ‑kommentiini lisäten. “Oletteko aivan varmoja ettette tehneet Irlanteja.” No tänäänhän sitten pahanilmanlinnut kertoivat että Espanjan pankkien luottotappiot saattavatkin olla 274 miljardia euroa. (Bloomberg / Oliver Wyman). Totuus selvinnee aikanaan.
J.K. Muista venytellä.
Kaiken lisäksi suurin osa Gdanskin vanhaakaupunkia ei ole kovin kauan aikaa sitten rakennettua. 1950–70-luvuilta peräisin, vanhojen piirustusten ja valokuvien mukaan toki. Sodan jäljiltä korttelit olivat pelkkää kivikasaa. Uudelleenrakentamattomia tontteja oli vielä viitisen vuotta sitten jäljellä joen toisella puolen. Kellarien raunioista näki seinien paikat.
Koska en ole muinaistieteilijä, minua ei häirinnyt Gdanskissa se, että talot olivat uusvanhoja. On se ainakin parempi, kuin että ne olisivat uusuusia, joita hirvityksiä näkyi lähiöissä. Nämä uusvanhat ovat taloina parempia ja vaikka tietty dekadenssi puuttuu, pienimittakaavaisuus näkyy. Jos Gdanskiin pystyttiin rakentamaan niin hienoa, miksi se ei ole mahdollista muualla? Asun itse yli sata vuotta vanhassa talossa. Jos se olisi rakennettu vanhojen piirustusten mukaan 1970-luvulla, se toimisi monella tavoin paremmin. Seuraavista vuosikymmenistä en sano mitään, ettei näin kesälomalla tulisi paha mieli.
Münchenissä on myös uusvanha vanhakaupunki. Siinä nykyaikaisuus pistää pahasti silmään. Nykyajan hyväksi on tehty liikaa kompromisseja.
Gdanskissa on hauska ilmiö: osalla taloista on näyttävä julkisivu, mutta ei muuta. Vähän kuin lännenelokuvien kulissikaupunki.
Tällainen lisäakku on aika kätevä pyöräilyvaruste pitkille etapeille, jos on tarvetta pitää puhelinta päällä koko ajan: http://www.ebay.com/itm/110831563150
Toimii kaikkien USB-ladattavien laitteiden kanssa. Eli tuollainen laukkuun ja normaali USB-microUSB ‑kaapeliveto puhelintelineeseen. Kestää koko päivän, ja sitten yön yli sen voi ladata mistä vaan toisesta USB-liitännäisestä laitteesta (läppäri, verkkovirrasta USB-kaapeliadapterilla, esim. http://www.ebay.com/itm/320893395247)
Umpitylsä miljöö on hyvinvointiyhteiskunnan hinta. Kun käytännön päätöksentekovalta jaetaan muilla kuin substanssiansioilla, on arkkitehtoonisen asiantuntemuksen osuus päättävissä elimissä vähäinen.
Jos kaavoitusta johdetaan hallintoammattilaisten voimin, on lopputulos hallinnollisesti hyvä eli hallinnon työkaluilla helposti hahmotettavissa ja hallittavissa. Ongelma on vain siinä että kun hallinnollinen mielenmaisema konkretisoidaan, sen ankeus muuttuu käsin kosketeltavaksi ja vahinko on jo tapahtunut.
Ehkä huonoon kaupunkisuunnitteluun on syynä se että se herättää liikaa intohimoja ei-arkkitehtien keskuudessa. Samanaikaisesti arkkitehdit piirtävät ihan kelpo rakennuksia ja aivan erityisesti sisämiljöitä, jotka ovat normittajien resurssien ja mielenkiinnon ulkopuolella.
Voisiko Helsinkiinkin rakentaa uusvanhan kaupunginosan purettujen talojen mallin mukaan jollekkin kantakaupungin laajennus alueelle?
Valokuvia ja piirrustuksia löytyy varmasti. Suomessahan 50–70-luvut tekivät liki yhtä pahaa tuhoa kuin toinen maailmansota Keski-Euroopassa.
Puhelimen akun voi ladata fillaroidessakin, kun homma napadynamon ja saksalaisten kehittämän lataussysteemin.
http://www.bumm.de/produkte/e‑werk/e‑werk.html
Onkos tämä nyt sellainen kuva-arvoitus, josta etsitään jotain puuttuvaa? Katsotaanpas…
Ainakin ihmetyttää, että mitenköhän pääsevät ajamaan autolla tuosta, kun joku on koonnut jonkun anarkistileirin keskelle autoväylää? Helsinkiläinen ei ymmärrä. Toivottavasti paikalliset virkamiehet ovat hereillä ja poliisi hälytetty hajottamaan laiton mielenilmaus. Niillähän on plakaatit ja kaikki. Żywiec vissiin niiden pääpukari tai joku semmonen. Mitähän tästäkin seuraa, kun kaduiltahan ne aatut ja josifitkin aloittivat.
Omalla lenkillä Helsingissä tulin ihmetelleeksi, että miten kummassa ATT:n talot näyttävät huomattavan laadukkailta verrattuna viereisiin kovan rahan markkinavoimien tuotoksiin. Asuntolotossa on näköjään vielä paremmat palkinnotkin, kuin tylsässä perinteisessä asuntokaupassa. Sääli, ettei ATT laita enempää asuntoja rakenteille. Tulisi tarvetta nostaa laatua yhtiöiden omissa tuotoksissa. Hienoa, että edes joku jaksaa arvostaa kaupunkikuvaa.
Markkinavoimia voisi kyllä painostaa poliittisesti enemmänkin panostamaan julkisivuun, kun arkkitehdit ja SAFA eivät siihen osoita yhtenäistä halua. Heille näyttää riittävän, että työt tulee suomalaisille ja sitten loppuukin kritiikki. Jos kaupunkia pitää olohuoneenaan, niin ihan kaikkea bulkkia ei pidä päästää sitä koristamaan, oltiin sitten lähellä tai kaukana Senaatintorista.
Toinen huomio oli se, että nyt näköjään arkkitehdit ovat huomanneet, että maailmassa on värejäkin. Sääli vain, että ne pitää laittaa eriväripeltisekamelskana seinille. Ei mitään harmoniaa, joka kestäisi aikaa. Näyttävät jo nyt vähän siltä, kuin löytäisi äiteen 70-luvun sisustuslehden ja uskaltaisi katsoa kuvat.
Kartanonkoskellahan yritettiin mukailla vanhaa, mutta kun homma päästettiin lähiöksi ja viereen tuli peltihallit ja autokentät, niin tuo näyttää falskilta tai joltain mitä ehkä kiinalaiset tekisivät, kun yrittäisivät matkia Eurooppaa. Ainakin hukattu mahdollisuus.
Ja ei tuollaisia kuvia tarvitse lähteä Puolaan asti hakemaan, kyllähän KSV tai muu päättävä poppoo voisi tehdä ekskursion Helsinkiin, kun näyttää että ihmiset pilataan kouluissa ajamaan yhtä ja samaa 1960-luvulta alkanutta latua. Jos pitää kopioida vanhaa, niin miksi ei kopioda Espaa ja Aleksia? Ihmiset näyttävät viihtyvän ja talot vain moderneiksi, mutta samalla näytönhalulla. Jos ajattelee turismia, niin miksi ei sitten tee sellaista mikä todistetusti toimii.
Itämerenkadulla olisi ollut esimerkiksi mahdollisuuksia uudeksi Aleksiksi, mutta cittari vei mahdollisuudet pienliikkeisiin, rakentamisen laatu arkkitehtuuria ihaileviin ja kulujen karsinta vielä kaikki yksityiskohdat. Eli toisin sanoen, ei edes ajateltu miltä koko homma näyttää tai että olisi haluttu tehdä muuta kuin ihmisten säilöntä- ja läpikulkupaikka, johon pitää päästä massiivisten automäärien. Taas hukattu mahdollisuus.
Sääli vain, että tila loppuu näköjään ennen kuin nämä mokailut loppuu ja ymmärretään katsoa minkälaisessa kaupunkiympäristössä ihmiset viihtyy jo nykyisessä kaupungissa. Kanna tai aja kaikki kaukaa kotiisi jättipakkauksissa ja tee itse-lähiörakentaminen, vie vielä sitten sellaiset työpaikatkin, joihin pääsisi porukkaa ilman akateemista opintopistejahtiakin.
> Miksei enää osata rakentaa kauniita kaupunkeja, kun ennen selvästi osattiin?
Helppo vastaus ensin: yhteiskunnallisessa ja yksityisessä päätöksenteossa painotetaan nykyään enemmän kaupallisia arvoja kuin kauneutta ja viihtyvyyttä.
Ihmisillä ei myöskään ole aikaa ja energiaa huolehtia ympäristöstään. Kiva jos naapuri istuttaa kukkia, mutta itse ei oikein ehdi. Arvovalinta tämäkin.
Ei rahaa ennenkään liikaa ollut, mutta aikaa oli enemmän kuin nyt. Silmääkin oli enemmän, kun oli aikaa katsella, ja usein myös päättää itse mitä rakentaa (taloja ei koottu valmiista elementeistä).
Vanhaa ympäristöä myös tuhotaan. Säilyttämällä vanhaa ja kaunista voisi olla enemmän. Helsinkikin on purkanut paljon, ja tiivistänyt puistoihin ja pelloille, ja vanhojen viihtyisien asuinalueiden sisään.
Sekin taitaa päteä, että vanhat alueet näyttävät paremmilta kuin uudet, koska vanhoista alueista on säilytetty ne parhaat. Ovatkohan uudet kaikki rumia, vai vain osa?
Samoin lienee selvää, että yhteiskunnan muuttuessa nopeaan tahtiin, parhaat ja kauneimmat rakennustavat eivät pysy aina mukana kehityksen etulinjassa. Ne vaativat oman aikansa ja rauhansa kehittyäkseen.
Jos halutaan parempaa, ehkä Helsinginkin kaavoitus voisi luopua numeerisista mittareista, asukkaiden maksimaalisesta pakkaamisesta, ja keskittyä kunkin asuinympäristön viihtyvyyteen, yksi alue kerrallaan, tuon alueen omilla ehdoilla.
Helsinkihän haluaa estää varakkaimpien asukkaidensa paon naapurikuntiin. Pitää päättää halutaanko maksimoida asukasluku vai asumisen taso. Rahan ja statuksen lisäksi myös asuinalueiden kauneus ja viihtyisyys on tärkeä tekijä, joka voi pitää parhaat veronmaksajat paikkakunnalla.
Montako tuntia rakennustyöläisen aikaa sai tuohon aikaan virkamiehen (tai muun ko. talosta asunnon ostavan) palkalla?
Kauneus on katsojan silmässä. Jugend-talot ovat hienoja, mutta eivät kaikki uudetkaan asuintalot mitenkään susirumia ole. Seitkytluvun neukkutyyppiset elementtilaatikot ovat susirumia, mutta niissä ainoa tavoite oli tehdä nopeasti ja halvalla.
Valitettavasti hinnalla on korrelaatiota myös kauneuden kanssa. Vaikkapa Pikku-Huopalahdessa yritettiin jo aikanaan halvalla hienoa (kaaria, yms. koristeita), mutta ei se oikein toiminut. Tai jos pientaloalueita käy katselemassa, niin kalliimmalla tehdyt talot ovat keskimäärin (vaan eivät kyllä aina) silmää miellyttävämpiä kuin vastaavat halvemmat. Osin kysymys on myös ylläpidosta.
Omakin silmäni pitää vanhasta, mutta en kyllä ihan välttämättä haluaisi ihan kaikissa Euroopankaan vanhoissa kaupungeissa asua. Kapeat, pimeät kujat, jätehuolto toimii jos toimii, ruuhkaista, liikkuminen osin hankalaa, talotekniikan kanssa menee taistelemiseksi.
Ja sitten vielä suomalaista aina hämää se, kun muualla ei olekaan niin huono sää. Joulukuisessa vesisateessa kaikki näyttää surkealta…
On toisarvoista minkä vuosikymmenen koriste-elementeillä talot on kasattu, jos miljöö muuten toimii kaupunkilaisen kannalta. Autojen määrän hallinta katualueilla sekä tonteilla lienee suurin syy uudempien aikojen ympäristöjen tuhoutumiseen. Toiseksi markkinoiden keskittyminen (=kivijalkakauppa ei kannata) ja kaupunkisuunnittelijoiden sitkeä halu suunnitella vyöhykkeissä toimintoja sekoittamatta tekevät elinympäristöstämme tylsän.
Kun kehuu keskiaikaista kaupunkia, täytyy muistaa, mistä nykyajan “laaduista” siellä on jouduttu tinkimään (esim. valon saanti ja esteettömyys). Tämä on kaikki valintaa, eikä voi sanoa että ajassa eteenpäin mentäessä olisi yksituumaisesti tultu taaksepäin.
Kun tavoitteet ja haasteet ovat tasapainossa, ja vapaaratsastajat on saatu maksamaan, syntyy hyvää ympäristöä nykyäänkin. Katualeet elämälle ja autot piiloon. Hieno esimerkki uudesta kaupungista on esimerkiksi kymmenen vuoden takainen Amsterdamin Borneo-Sporenburg.
Ainakin Freiburg im Breisgaussa on rakennettu uusia taloja vanhalla tyylillä — parempia ainakin kuin nykytyylin laatikot. Kiva kaupunki muutenkin.
Olin sunnuntaina vaimoni kanssa pienellä pyöräretkellä reitillä Pasila-Munkkiniemi-Kuusisaari-Lauttasaari-Ruoholahti-Töölönlahti-Pasila. Näytti oikein hyvältä. Ruoholahden kanavalla pysähdyimme terassille, vasta rakennettu ympäristö vaikutti tosi viihtyisältä. Varmaan jossain lymysi joitain hirvittäviä ongelmia, mutta kauniina kesäpäivänä nekään eivät sitten näyttäytyneet…
Niinpä. Saman suunnittelufirman aikaansaannoksia ovat Kampin keskuksen myymäläpuoli ja Itäkeskuksen sisätilat. Kaupunkisuunnitteluosaaminen on Suomessa ilmeisen ohutta ja kärki kapea.
Ruoholahden suunnalla ei varmaan käynyt mielessäkään jäädä “viihtymään” Itämerenkadulle tai Mechelininkadun uudelle osuudelle, jotka valitettavasti edustavat tyypillisempää uutta kaupunkisuunnittelua.
Seuraava mahdollinen ihmismittakaavainen valopilkku voisi olla tulossa Telakkarantaan, sikäli kun suunnitelmaa ei vesitetä.
Eilen Kartanokosken halki polkiessani yritin oikein miettiä, mikä siellä on falskia. Idea on hyvä, ja taloissa on paljon hyvää, mutta joku siellä mättää, kun muutkin sitä haukkuvat.
Perusongelmia tuntuu maallikon silmään olevan kaksi kappaletta. Ensimmäinen on ilmiselvä katutason palveluiden puute. Aivan ilmeisesti niille ei ole kysyntää, eikä niille ole varattu tilaakaan. Tähän voi olla vaikea vaikuttaa; vaikka pittoreski edullinen ja herkullinen ravintola katutasossa olisi hieno ajatus, sitä ei tuossa ympäristössä saa liiketaloudellisesti järkeväksi. Eikä niitä esikaupunkialueella muuallakaan vastaavissa ympäristöissä niin kovin paljon ole.
Toinen perusongelma hahmottuu vasta vähän miettimällä. Kadut ovat tuolla aivan järkyttävän leveitä. Ensin on leveä tyhjä alue talon seinästä kevyenliikenteenväylän reunaan, sitten on väylä itse, sitten taas vähän tyhjää, autojen parkkirivi, leveä tiealue, tyhjää, kevyenliikenteenväylä, tyhjää, talon seinä.
Alueen liikennemäärän huomioonottaen tuntuisi, että kaiken tyhjän voisi jättää pois, kaventaa vähän itse tiealuetta, kaventaa kevyenliikenteenväylää ja muuttaa se jalkakäytäväksi. Sillä saisi puolet leveydestä pois ja paljon kaupunkimaisemman olon. Lisäksi pyöräily olisi mukavampaa ajotiellä, koska tuolla kyseisellä kevyenliikenteenväylällä autot tulevat pihoista pyöräilijän kannalta aivan liian pienillä näkymillä, ja koska väylät ovat koirien, teletappien, lastenrattaiden, ymv. Brownin liikettä noudattavien objektien aluetta. (Ja ei, en ole sukkahousut-minäminäminä-neljääkymppiä ‑pyöräilijä, vaan ihan tavallisen huonokuntoinen toimistorotta.)
Tosin tähän kapeampaan ratkaisuun päädyttyäni mieleeni tuli kaksi vastaväitettä. Toinen on se, että kun lumia ei kuitenkaan talvella koskaan viedä mihinkään, ne eivät sitten enää mahtuisi mihinkään. Toinen liittyy alueella oleviin juniorikansalaisten säilytyspaikkoihin, joihin ilmeisesti on marraskuisina arkiaamuina melkoinen moottoriliikennetrafiikki.
Makuasioista on toki hyvä kiistellä, mutta minun silmääni Kartanokosken ongelma ei ole matalien talojen arkkitehtuuri.