Kirjani Vihreä politiikka on lopulta tullut painosta. Virallinen julkistaminen on Osmon päivänä 11.5., jolloin aamuvirkkujen iloksi olen keskustelemassa kirjastani YLE1:n Aamu-TV:ssa kello 06:48.
Kirja on tilattavissa oikean palkin bannerista kustantajan verkkokaupasta. Koodisanalla ”vihreä” saa kirjan tarjoushintaan 27,50€, muutoin 28,50€. Koodi tulee ostoskorissa kohtaan “kuponkikoodi”.
Omistuskirjoitusta halavia varten tulen laittamaan kirjan myyntiin vanhaan tapaan myös tälle blogille, kunhan palaan kotimaahan ensi maanantaina alkavalta hallintovaliokunnan Yhdysvaltain matkalta.
SISÄLLYS
-
Esipuhe 7
-
Alkujuuret 9
-
Liikkeestä puolueeksi 28
-
Vihreät ja muut puolueet 43
-
Parhaan argumentin periaate 57
-
Oikealla vai vasemmalla? 66
-
Onko maailma pelastettu? 77
-
Vihreiden suhde ydinvoimaan tulee normalisoida 91
-
Ohjaavat verot 112
-
Rummunpäristystä 133
-
Talouskasvu 147
-
Enemmän aikaa, vähemmän roinaa 162
-
Perustulo 171
-
Yhteisöllisyys 181
-
Kaupunkipolitiikka 187
-
Auton käyttö kaupungeissa 213
- Tulevaisuudesta ei ole vielä sovittu 224
130 x 207 mm
208 sivua
Graafinen suunnittelu Markko Taina
ISBN 978–951-851–461‑2
Onnittelut uudesta kirjasta ja antoisaa Amerikan matkaa!
(Miten Halla-ahon reissulle käynee, kun hänellä on se rikostuomiokin, peräti uskonrauhan rikkomisesta? Vihreiden tehtailemat rikosilmoitukset sattuvat niin sanotusti omaan nilkkaan, jos valiokuntanne matka tämän takia tyssää turvallisuusministeriöön.)
Onnittelut työstä! Mielenkiinnolla jään odottamaan sisältöä. Olisiko mahdollista saada sivuillesi keskustelua esimerkiksi kappaleittain kirjan teemoista/ palaute osiota?
Toki näistä on keskusteltu useaan otteeseen mutta varmasti myös uusia näkökulmia, ja vastaväitteitä, aukeaa kirjan mukana.
Kirjoitat monista asioista niin älykkäästi ja rehellisesti, että liberaalipersuna ja pragmaatikkovihreänä tilaan ilman muuta tämänkin kirjasi. 🙂
Joka tätä blogia on lukenut, kirjassa ei liene mitään uutta auringon alla. Matkailusta sen verran, että presidentti Lauri Kristian Relander kävi kerran Virossa ja Kerran Ruotsissa ja sai reissulassen nimen. Osmo kävi äsken Italiassa ja on kohta USA:ssa. Pärjää hyvin reissulasselle.
No pidetään nyt kuitenkin faktoista kiinni; kyllä se Relander tarvitsi Reissu-Lassen arvonimeen sentään myös reissut Norjaan, Tanskaan ja Latviaan.
Hyvä haastattelu. Jos persuilla on Hakkaraisensa, on Vihreillä omat ‘hörhönsä’ kuten Satu Hassi (vrt. tämä blogi ja Hassin Iltalehden sivuilla olevat tuotokset).
Oletettavasti hän ei ole hakemassa turvapaikkaa vaikka hänellä onkin tosiaan tuo (vielä jatkokäsittelyn alainen) sikäläisestä näkökulmasta kansalaisen perusoikeuksia räikeästi rikkova jumalanpillkatuomio.
Nyt Aamu-TV:n haastattelu myös aamutorkuille tarjolla:
http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1547583
Ostin ja luin kirjan, palautetta kronologisesti:
Siellä täällä sivuilla kummittelevasta Rooman klubista. Heidän virhepäätelmänsä oli aika merkittävä. Se on yhä merkittävä, vaikka kasvanut globaali kysyntä nyt nostaisi hintoja. Luonnonvarojen riittävyydestä; oletko lukenut Julian Simonin The Ultimate Resource:n, joka oli aika määrittävä vasta-argumentoiva teos käydyissä debateissa? Hänkin menee todennäköisesti liian pitkälle toiseen äärilaitaan, mutta tuo rajojen eteen tuleminen Rooman klubin taholta on mm. johdonmukaisesti sekottanut spesifin taloudellisen merkityksen käsitettä “reserves” (tunnetut, nykyisillä markkinahinnoilla hyödynnettävät) siihen, kuinka paljon mineraaleja määrällisesti on maankuoressa (tai valtamerissä), mikä on hyvin moninkertainen luku.
Esität vihreät historiallisessa katsauksessa antitaistolaisina ja taistolaisuuden vastaisena voimana. Vihreiden noustessa poliittisena voimana 1980-luvun loppupuolelle taistolaisuuden kaappausuhka oli jo ohitse. Kuinka merkittävän osan entiset taistolaiset ja/tai pettyneet sosialistit muodostivat tuolloin vihreiden kannatuksesta ja alemman tason aktiiveista? (Entisen) SKDL:n kannatushan laski samaan aikaan. Anna Kontulan vuonna 2004 tekemän kyselytutkimuksen mukaan 45% 1970-luvun taistolaisista äänestää nykyään vihreitä. Entisen taistolaisen Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden mustan kirjan mukaan myös edesmennyt vihreä europarlamentaarikko, juristi Matti Wuori vaikutti aikoinaan taistolaisissa. Monien nykypäivän näkyviin asemiin nousseiden nuorten vihreiden vanhemmat tai toinen heistä on ollut aikanaan taistolainen.
Kuvaat 1980-lukujen vihreitä nostalgisesti korkeatasoisen argumentoinnin puolueeksi ja kirjoitat kaipaavasi tuota keskustelevan parhaan argumentin henkeä nykyvihreisiin. Ketkä tekivät vihreän liiton vuoden 1988 Yleisohjelman? Se on lyhyt, mutta välittää vahvan sosialistien, rauhanpuolustajien, feministien ja mystikkojen retorisen hengen, esim. ilmastonmuutosta ei mainita, lainaus:
Entä vuoden 1990 Vihreän liiton Puolueohjelman? Lainaus ohjelman alun suuntaviivoista:
Alkutaipaleen vihreyden kirjallisesta tuotannosta itselleni tulee mieleen seuraava psykologisessa kirjallisuudessa kuvattu ilmiö, Erik H. Erikson: “[Negative identity] can become a general dislike for everything [in immediate community] and an irrational overestimation of everything foreign, or the reverse. Life and strenght seem to exist only where one is not, while decay and danger threaten wherever one happens to be.”
Spekuloin kirjallisen aineiston valossa, että merkittävää osaa alkuaikojen vihreistä (mutta oletan ettei sinua esimerkiksi) olisi yhdistänyt ainakin jossain määrin negatiivinen identiteetti suhteessa länsimaiseen yhteiskuntaan ja tämä olisi yhdistänyt myös vihreitä ja taistolaisia ja selittäisi Anna Kontulun kyselytutkimuksen tulokset kuten esimerkiksi mainitsemasi intialaisen mystiikan kannatuksen 1980-luvun vihreissä, Jean-Jacques Rousseaun filosofian tenhon tai tämän päivän monikulttuurisuutta koskevat monelle vihreälle ehdottomat linjaukset.
Kuvaat useimpia vihreiden vaalituloksista alkaen vuoden 1976 kunnallisvaalien Helsinki-liikkeestä, mutta teet poikkeuksen vuoden 2003 vaalien kohdalla, sivuuttaen vaalit parilla rivillä. Tämä hieman yllätti, koska olit tuolloin puheenjohtajana ja vaaleihin ja sen pettymyksen aiheuttaneeseen tulokseen liittyi vihreiden osalta paljon julkista ja sisäistä hälyä.
Erityisesti Markus Draken ehdokkuuden ja käyttäytymisen osalta. Syytit tuolloin Drakea osin vaalituloksesta, kuvasit häntä yksittäiseksi kahjoksi ja väitit anarkistien yrittävän soluttautua puolueeseen.
Teoksessa et löydä Vinosta kuitenkaan kuin hyvää sanottavaa ja pidät sitä suurena voimavarana puolueelle. Vinossa on varmasti todella paljon maltillisuudessaan fiksuakin porukkaa, mutta on myös paljon Draken lailla maailman näkeviä, vaikka eivät sitä suoraan julkisuudessa toisikaan esille. Vinon/vanun poliittinen koheesio ja poikkileikkaavuus on hyvin vahvaa. Hipit ajautuvat myös jompaan kumpaan näistä aktivoituessaan poliittisesti. Drake erosi kannabiksen osalta kymmenistä muista lähinnä siinä, että hän teki julkisesti näkyväksi sen, mitä todella oli.
Toisaalta kaipaat vihreisiin lisää insinöörejä. Yhden tällaisen ehdokkaan, jolle Helsingin Vihreät olivat jo eduskuntavaaliehdokkuuden luvanneet vuoden 2011 vaaleissa, Vino savusti vihreistä hyvin taistolaismaisella ja rumalla junttapolitiikalla. Ainakin jos tämän savustetun ehdokkaan omaan versioon on luottamista, ja vaihtoehtoista versiota ei ole julkisuudessa tarjottu.
Parhaan argumentin periaatetta käsittelevään lukuun olisi voinut sisältää kriittisempää otetta. Mainitset ohimennen vihreiden (myöskin) ongelmat argumenttien korvaamisessa “moraalisella paatoksella”. Tämä hyvin keskeinen ja mielenkiintoinen aihe olisi kaivannut avaamista ja aukikirjoittamista ja psykologista tutkailua. Väitän nimittäin, että vihreissä tämä piirre on ehkä vahvempi kuin yhdessäkään toisessa puolueessa. Puoluesihteerinne on linjannut, ettei maahanmuuttokriitikko kelpaa vihreiden listoille ja useampi “insinööri-vihreä” on netissä kertonut kokeneensa itsensä ei-toivotuksi ydinvoimakantojensa johdosta. Heitä on kirjoittanut tällekin blogille.
Olisi myös toivonut kritiikistä ja argumenttien arvosta puhuttaessa jonkin asteista introspektiota menneiden virheiden ja virhearviointien valossa ja tätä vasten pohdintaa yleisemmästä tietämisen ja oikeiden vastausten löytämisen vaikeudesta. Esimerkkejä voisi kaivaa lukuisia, mutta otetaan seuraava, eräästä toisesta teoksestasi vuodelta 2005:
Näin visioit vuoden 2020 Suomesta, jos kirjassasi esitettyjä ehdotuksia noudatettaisiin ja kansainvälinen politiikka olisi ilmastopolitiikalle suotuisaa. Ei tullut ruokohelpisheikkejä. Ruokohelpi, jota vaadit viljeltäväksi 500,000 hehtaarin alalla vielä vain joitakin vuosia sitten, on sittemmin osoittautunut täysin kelvottomaksi polttoaineeksi, koneet tukkivaksi, pöllyäväksi lähikylään asti (ja listaa voisi jatkaa), ja sotkusta saatava energia on kaikkien tukienkin jälkeen vielä kallista, ks. http://yle.fi/uutiset/energiakasvi_osoittautui_pettymykseksi_-_tuet_ihmetyttavat/5056445 . Silti vielä vuonna 2011 ruokohelvelle maksettiin ennätyssuuria maataloustukiaisia. Täydellinen taloudellinen ja ilmastopoliittinen floppi. Vuonna 2005 ilmestyi myös vihreiden ilmastopoliittinen ohjelma. Olen aiemminkin yrittänyt kysyä sen synnystä useammalta taholta, mutta saamatta vastauksia. Vain sen, että se oli oletettavasti Oras Tynkkysen käsialaa. Täysin parhaan argumentin periaatteen vastaisesti tuohon ohjelmaan on kerätty äärimmäisen vahvistusharhan ohjenuoran mukaisesti kaikki omaa ennalta päätettyä kantaa parhaiten tukevat tutkimukset. Vaikka kuinka marginaaliset, diskreditoidut tai taloudellisten intressien synnyttämät kvasi-tutkimukset. Tuossa ohjelmassa ydinvoiman hiilijalanjälki on maakaasun luokkaa, koska niin on todettu jossain kymmeneen kertaan sittemmin kumotussa tutkimuksessa vuodelta 198x ja ruokohelvestä, merituulivoimaloista ja paljosta muusta on suunnilleen kopioitu alan yrittäjien korkeimpia hehkutuksia objektiivisen tiedon muotoon kirjoitettuna. Loppupäätelmänä, ettei ilmastonsuojelu edes maksa mitään (päinvastoin) ja keinot on jo olemassa kun vaan käydään käsiksi työhön. Oikoluitko itse tuota ohjelmaa? Keitä muita oli mukana kehitystyössä? Miten sen kehittyminen tuohon muotoon tai julkaiseminen oli mahdollista?
Onko vain kirjassa toistuen parjattujen demarien jääräpäisyyttä, jos eivät aina lämpene kaikille visioille “ruokohelpisheikeistä”?
Ohitat myös harvoin lausein feminismin kysymyksen, vaikka feminismi lienee nykyisin selkeästi suurin yksittäinen syy äänestää vihreitä. Olisi mielenkiintoista kuulla oma kantasi 6+6+6 malliin, jota useampi lapsipsykologi pitäisi lapsen henkisenä pahoinpitelynä ensisijaisesta hoivaajasta liian aikaisesta erottamisesta seuraavan separaatioahdistuksen johdosta, ja jolla tästä johtuen voi olla koko elämänmittaisia negatiivisia tunne-elämän seurauksia. Laajassa mitassa toteutuessaan laki voisi pahimmillaan olla kansallinen katastrofi. Tässä asiassa ViNa on kyllä tullut täysin Unionin linjoille ja hukannut mainitun feminiinisemmän feminisminsä, jos sellaista on joskus ollut. Tai mikä on kantasi mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputuleman tasa-arvon problematiikkaan koskien esim. yksityisten pörssiyhtiöiden johtokuntien paikkoja. Nämä ovat nykyään keskeisiä kysymyksiä hyvin monen suhtautumisen muodostumisessa vihreisiin.
Käsittelemättä jää myös mm. geenimuuntelu. Väestön kasvaessa ekologinen viljely ja Afrikan ja Aasian ruokahuollon turvaaminen voi hyvin edellyttää GM-lajikkeita. Samoin, jos bioenergiaa aiotaan tuottaa, niin GM-tutkimusta pitäisi ehdottomasti ympäristösyistä ja taloudellisista syistä tukea. Myös maahanmuuttokysymys, yksi viime vuosien myös vihreitä eniten puhututtaneista aiheista, jää täysin käsittelemättä, vaikka siihen alun lupaavassa eetoksessa viitataan:
Kuinka paljon sisältöä tosiasiallisesti karsittiin tuon ihanteen antiteesin ohjaamana, so. haluamatta ilmaista sosiaalista painolastia kantavia näkemyksiä?
Maailman ongelmia ja tulevaisuutta käsittelevässä kappaleessa kuten kirjan myöhempien lukujan painotuksissa käy selvästi esille, että ilmastonmuutos on sinulle merkittävin arvo- ja näkemyspremissi. Tämä oli kirjan ehkä selkeyttävin anti, koska nämä premissit eivät ole esimerkiksi tältä blogilta aina erottuneet eikä niitä ole aiemmin kirjoitettu auki näin näkyvästi. Maailman sosiaaliset ongelmat ja muut ympäristöongelmat ja niiden haasteet jäävät painotukseltaan lopulta hyvin vähälle huomiolle suhteessa ilmastonmuutoksen saamaan tilaan.
Tämä on tietysti priorisoinnin ja fokusoinnin ongelma, jos ja kun mitään suuremman mittaluokan globaalia ilmastopolitiikkaa ei valtapoliittisista syistä ja hiipivästä skeptisyydestä johtuen ole tulossa, eikä toisaalta myöskään ilmastokatastrofia. Kirjan loppuosioiden käsitteleminen olisi kuitenkin ilman tämän premissin hyväksymistä aika hedelmätöntä, joten oletetaan uhka nyt argumentilliseksi pohjaksi todelliseksi, vaikka siihen ei syytä olisi.
Ilmastonmuutoksen uhan osalta jää mainitsematta, millaisin keinoin katsoisit maailman voivan selvitä co2-päästöjen alasajosta? Tarkoitan konkreettisia keinoja koskien energialähteitä ja niiden kehittämistä. Maailman vihreiden ja republikaanien ja sademetsien hävittäjien visiot bioenergiasta ovat aika huonossa hapessa. Samoin on jouduttu skaalaamaan alaspäin arvioita tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotannollisesta ja taloudellisesta potentiaalista saadun käytännön kokemuksen valossa. Tietosi esim. Kiinasta lienee vanhentunutta, koska he ovat ottaneet skeptisiä taka-askelia mm. aurinkoenergian suhteen. Aurinkoenergiasta tuskin koskaan (so. ainakaan pariin sukupolveen) tulee lähellekään niin edullista kuin tuntuisit toivovan. Eikä päästökauppa todennäköisesti tule synnyttämään lainkaan sellaisia insentiivejä kuin visioit. Syytät kurssin laskusta 8 euroon talouskriisiä, mutta toisaalta luottamuksesi valuvikojen korjaamisen mahdollisuuteen vaikuttaa aika uskonvaraiselta. Otetaan esimerkiksi Kiina, yksi valuvikojen pääkohde. Millä todennäköisyydellä he suostuisivat tarvittavaan yksityiskohtaiseen ja laajamittaiseen globaalin valvontaan? Tällaisia kysymyksiä on kirjaimellisesti satoja, joiden käsittelyyn tämä tila ei millään riitä, mutta ei niitä kirjassakaan juuri nosteta esille. Obamakin on tuntunut kylmenneen päästökaupan osalta. EU:n talouspoliittiset voimakeinot ovat myös ymmärrettävästi aika heikossa tilassa ja omatkin poliittiset intressit toisaalla.
Asia, mitä et myöskään mainitse, on liuskekaasun valtavan buumin rakentuminen. Jos rahaa pitäisi seurata, niin miljardeja ja miljardeja menee tällä hetkellä sijoituksina liuskekaasun taakse. Mahdollisesti Saksan valinta ydinvoiman korvaajaksi, samoin USA:ssa kiinnostus rajusti lisääntynyttä. Potentiaaliset hyödynnettävät globaalit varannot ovat tekniikan kehittyessä erittäin runsaita.
Ydinvoimaluku on tämän valossa pettymys, koska kuten toteat, maailman uraanivarannot ovat käytännössä ehtymättömät ja thoriumia voi käyttää vaihtoehtoisena polttoaineena. Sähkölämmitys ja sähköautot ovat kalliita, mutta toisaalta maailman on 30 tai 50 vuoden päästä hyvin paljon vauraampi kuin nykyisin js hyvin hyvin erilainen. Yleisemmin teoksen skenaarioanalyyseista puuttuu teknologian kehityksen huomioiminen. 1900-luvun suurin kertomus oli teknologian kehitys. Vuonna 1900 Wilbur ja Orville vasta matkasivat Kitty Hawkiin, Pohjois Carolinaan, tekemään koelentojaan; tiedemaailman silloisen ilmastokonsensuksen paljolti nauraessa heille. 1945 Enola Gay, Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien B‑29 Superfortress ‑pommikone tiputti ydinpommin Hiroshimaan. Ihmiset tavanomaan aliarvioivat teknologian kehityksen merkityksen pidemmällä aikavälillä. Kuten tunnut arvioivan verratessasi nykyisten eläkeikäisten varallisuutta nykyisten nuorten tulevaan varallisuuteen heidän ikäisinään n. 40 vuoden päästä. Nykynuoret tulevat olemaan paljon vauraampia ja terveempiä vanhuksia. Teknologinen kehitys synnyttää tämän vaurauden, ei tarvitse pelätä, että se varastettaisiin nykyisten sukupolvien toimesta. 2000-luvun suuri kertomus on geeni, robotiikka, tekoäly, informaatio, nano, neuro. Eikä nykypäivää tule tunnistamaan vuoden 2100 maailmasta edes sitä vähää, mitä vuoden 1900 maailman (45 vuoden keskimääräinen elinajanodote, 17 vuotta Lokakuun vallankumoukseen…) tunnistaa nykypäivästä.
CO2-päästölähteistä varmaankin voidaan luopua vuosisadan mittaan ihan muistakin syistä kuin ilmastollisista, mutta vielä välissä on ns. “technology-gap”, jonka yksi kurojista hyötöreaktorit voisivat olla, tai pienet kaukolämpöä tuottavat reaktorit. Väität ettei ydinvoimaan tarvitse tällä hetkellä ottaa kantaa, mutta kyllä esimerkiksi ydinteknologian kehittämiseen panostaminen on merkittävä globaalin mittakaavan tieteellinen ja periaatteellinen ja yhteiskunnallinen kysymys, vaikka Suomi ei ihan heti olisikaan lisäydinvoimaa rakentamassa jo päätettyjen ylitse.
Teknologian merkityksen sivuuttavaan perspektiiviharhaan viittaavat erityisesti ne kaksi sivua (s. 98–100), joissa pohdit tosissasi vastuutamme 10,000 vuoden päästä eläville ydinvoiman loppusijoituksen ja jääkauden yhdistelmän aiheuttamien mahdollisten riskien johdosta. Get real. Joko ihmiskunta oppii tuhanteen kertaan tekemään kehittyneellä teknologialla sen ydinjätteen täysin harmittomaksi tai lähettämään Saturnuksen kuuhun tai Venukseen tai sitten tämän teknologisen kehityksen katkaisee, ja voi ainoastaan katkaista, totaalisen tuhoava ja hävittävä eksistentiaalinen katastrofi, jolloin kallioperän mahdolliset turvallisen rajat ylittävät säteilylukemat vuonna Y ovat ihmiskunnan viimeisten huolien joukossa. Koko huoli “vastuumme 100,000 vuoden päästä eläviä kohtaan”, jota argumenttia vihreät ovat 30 vuotta käyttäneet, on yksi typerimpiä ja huonoimman argumentin periaatteen tuotoksia, mitä kuvitella saattaa. Se on niin älytön, niin kaikkinensa järjetön, ja sen älyttömyyden pitäisi olla välittömästi nähtävissä mittasuhteiden ja kontekstin mielettömyydestä. Se pitäisi nähdä 30 sekunnissa, siihen ei ikinä pitäisi parhaan argumentin puolueessa mennä 30+ vuotta. Eli kun kirjoitat ydinjätteiden loppusijoitukesta…
…niin liikutaan jossakin homeopatian takaisen intellektuaalisen rämeen pimeydessä.
Ohjaavia haittaveroja, tasaverotusta, regressiivista verotusta käsittelevää lukua olisi huomattavasti auttanut jos pohdintoja olisi tuettu konkreettisin esimerkkilaskelmin. Voin hyvin olla samaa mieltä periaatteesta, että veroja voidaan oikeudenmukaisesti kerätä monin eri tavoin, mutta varsinkin jos asian esittää itsestään selvyytenä, ja haukkuu demarit populisteiksi, koska eivät tätä tajua, niin konkreettisia lukuja ja hyvin vahvaa näyttöä jotenkin odottaisi, koska asia ei kuitenkaan välttämättä ole aivan niin yksinkertainen.
Lukuun talouskasvusta olisi myös toivonut paljon vahvempaa tieteellisen ja teknologisen kehityksen merkityksen arviointia. Useissa aiemmissakin kirjoissa toistettu argumentti tietyn elintason jälkeisestä onnen lisääntymättömyydestä on näennäis-argumentti. Hierarkisena ja uteliaana olentona ihmisen on juostava pysyäkseen paikallaan. Ei ole tyytymistä, koska ympäristössä niin moni kuitenkin ostaa uutta ja harva haluaa jäädä uudesta osattomaksi. Tämän lisääntyneen kulutuksen yleistäminen “roinaksi” (no, tässä yleistän kyllä itsekin hieman) on aika rajoittunut näkökulma. Sukupolven tai kahden päästä se kulutus voi suuntautua full immersion ‑virtuaalitodellisuuksiin ja erilaisiin brain-machine-interfaceihin. Sitten ollaan kateellisia, jos rikkaammalla naapurilla on varaa uusimpaan interfaceen ja itsellä ei. Tyytyväisyys lisääntyy aika hitaasti paitsi hierarkisuudesta myös tyytymisen suhteellisuudesta johtuen, so. psykologinen rima nousee jatkuvasti. Mutta realistiseksi kulutuskriittiseksi argumentiksi siitä ei suuremmassa mitassa ole, koska tämä kehitys on itseään ruokkiva ja tuskin kovin merkittävästi ohjattavissa. Tulevaisuuden talouskamppailun voittajia tulevat olemaan maat, jotka tuon uuden teknologian ja sen sovellutusten kehittelyssä onnistuvat, joten tätä vasten olisi toivonut myös koulutuspolitiikan käsittelyä tärkeänä vihreän politiikan kysymyksenä. Sen onnistuminen merkitsee Suomen tulevaisuudelle äärimmäisen paljon. Tämä olisi yksi kysymys, jossa vihreät voisivat profiloitua edukseen. Yliopistojen pitäisi olla viimeisimpien leikkauskohteiden joukossa.
Talouskysymyksissä sivuutat euron kriisin analysoimisen. Syytät kyllä perussuomalaisia vastauksettomuudesta ja vihanlietsonnasta. Oletko lukenut Timo Soinin (tai kuka ikinä sen kirjoitti) Opinion Piece:n Wall Street Journal:sta? Sehän on pitkälle samoilla linjoilla monilta osiltaan kuin tällä blogilla hiljattain keskustelussa esiin nostetut Fukuyama ja Krugman; pääomitetaan pankkeja, annetaan tämän jälkeen Kreikan kaatua.
Nostat esimerkiksi vihreiden parhaimman argumentin voimasta vihreiden positiiviseksi kääntyneen kannan euro-jäsenyyteen ja pidät sitä vakaasti oikeana tuon ajan tiedon valossa. Eikö tietoa esimerkiksi kulttuurisista dispariteeteista ja koulutuksellisista eroista olisi ollut jo tuolloin olemassa ja täten syytä epäillä kovin erilaisten valtioiden ja yhteiskuntien yhtäläistä taloudellista suorituskykyä, mitä yhteisvaluutta pidemmän päälle tarvitsee? Oliko argumentti oikeasti paras?
Perustulo-luvussa ei ole mitään uutta aikaisempiin kirjoituksiin nähden. Kauna demareita ja AY-liikettä kohtaan ehkä entistä korostuneempaa. Paljosta olen samaa mieltä, mutta ehdottomasti muuttaisin nimen vaikka siksi negatiiviseksi tuloveroksi ja unohtaisin sen pilkun viilaamisen, koska tuolla nimellä tuo tärkeä poliittinen tavoite ei ole pitkään aikaan läpi vietävissä, koska useimmilla kansalaisilla se assosioituu jonkinlaiseksi Markus Draken aikanaan vaatimaksi “1500 euron kansalaispalkaksi” protestantin kavahtamassa moraalisesti degeneroituneessa “koska meillä on oikeus ja kaveeraamalla toistemme kanssa tuotamme yhteiskunnalle sosiaalista pääomaa” ‑hengessä. Sama asia, eri nimi, niin mahdollisuudet viedä asiaa eteenpäin kohenisivat merkittävästi pidemmässä juoksussa.
Onko yhteisöllisyys oikeasti merkittävästi vähentynyt, vai muuttanut pikemmin muotoaan? Yhteisöllisyys ei ole vain myöskään hyvä asia, josta sisäänpäin lämpiävät uskonyhteisöt yhtenä esimerkkinä. Ajatus yhteisöllisestä kerrostaloasumisesta on mielenkiintoinen, mutta toisaalta herkästi entisestään lisäisi vihreiden vastustamaa segregaatiota. Masennuksen määrällisen lisääntymisen arvioiminen lienee vaikea erottaa diagnosoinnin lisääntymisestä. Toisaalta välillä tulee vastaa tutkimuksia, joiden mukaan suurin osa ihmisistä voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Huonosti voivan vähemmistön ongelmia ei ehkä tule tarkkailla koko yhteiskunnan “yhteisöllisyyden tasolla”. Yhteiskunta ei voi kuitenkaan olla todellinen kaveri eikä lähimmäinen.
Kaupunkisuunnittelua koskevissa luvuissa teet kaksi perusteetonta ja virheellistä johtopäätöstä.
Asuntojen hinnat eivät suoraan kerro niihin kohdistuvan kysynnän kokonaismäärästä. Jos tarjonta on hyvin niukkaa, niin ei tarvita kovin suurta kysyntää, että hinnat kohoavat. Peltoa toisaalta riittää, joten kaupunkialueen ulkopuolisten omakotitalojen hinnat eivät voi kohota samalla tapaa, ellei sitä itsepäisesti ja pitkään toimien aiheuteta kieltäytymällä näitä tontteja kaavoittamasta ja siten rajoittamalla tarjontaa. Olisi siten ollut perusteltua ottaa vertailukohdaksi esimerkiksi Turun seutu ja arvioida Turun seudun työssäkäyntialueen työssäkäyvien ihmisten asumispreferenssejä. Ne ovat enemmän sen suuntaisia, kuin mitä monet kyselytutkimukset (joihin et tunnu haluavan luottaa) antaisivat ymmärtää. Vaikka Turusta on suhteessa helpompi saada toivomansa asunto kuin Helsingistä.
Myös nimbyily on kvasi-argumentti siinä muodossa kuin sitä käytät. Mikä on se “yhteinen hyvä” johon viittaat, jos huomaat, että jokaisessa kaupunginosassa paikalliset haluaisivat säilyttää väljemmän kaupunkirakenteen? Tästähän johtopäätös on, että ihmiset ylipäänsä haluavat asua väljemmässä kaupungissa.
Voidaan toki esittää, että ihmiset eivät ymmärrä, että on heidän omaksi parhaakseen, että synnytetään puolentoistamiljoonan ihmisen metropoli Suomen talousveturiksi, tai että on heidän omaksi parhaakseen torjua ilmastonmuutosta, mutta kaavoitusratkaisujen ja ihmisten toiveiden selkeä ristiriita on demokraattisesti ongelmallista. Tämä ristiriita tulisi myöntää avoimemmin, eikä yrittää luikerrella siitä irti vain viittaamalla johonkin abstraktiin “yhteiseen hyvään” ja nimby-korttiin.
Kirjan lopun (ja alkupuolen) pohdinnat ehdottomuuden välttämisestä ja kritiikin tärkeydestä ja omien virheiden myöntämisen tärkeydestä ovat kirjan parasta intellektuaalista antia. Sitä olisi toivonut enemmän myös varsinaisten asiakysymysten käsittelyssä ja näiden asiakysymysten valikoimisessa. Pidän edelleen Vaurautta ja Aikaa selvästi onnistuneimpana ja syvällisimpänä teoksenasi; siinä kaivattua kyseenalaistamisen ja pohdinnan henkeä oli vahvemmin. Blogin lukijoille katson aiheelliseksi informoida, että sisällöllisesti kirja ei juuri tarjoa uutta, enkä juurikaan ole blogia lukenut edellisten 10 kuukauden aikana, joten paljon vanhaa ja tuttua maaperää. Ei nyt aivan huonokaan, mutta enemmän olisi toivonut. Toisaalta, jos pidät Osmosta ajattelijana, niin tuskin petyt hänen ajatustensa kertaamiseen siistissä ja tiivistetyssä, merkityksiltään painotetussa formaatissa.
az
Tuossa pitkässä kirjoituksessa kritisoit asioita, joita kirjassa ei lainkaan sanota vaan olet lukenut jostain muualta jonkun toisen sanomana.
Kaikki kritiikki on kirjan kontekstissa. Kuten vuosien 1988 ja 1990 ohjelmien lainaaminen sitä vasten, mitä kirjoitat (ylistäen) tuon ajan vihreistä. Lainaus sivulta 232: “Keskustelevuus ja parhaan argumentin periaate olivat sen keskeisiä periaatteita.” Toinen konteksti on vihreiden nousun ja SKDL:n kannatus- ja jäsenkadon välinen suhde. Tältä osin esim. vuoden 1990 Puolueohjelman aika sosialistinen retorinen ulkoasu herättää kysymyksiä.
Taisit vilkaista vain lainauksia? Jos ehdit lukemaan jossain välissä pidemmin, niin ne ovat kaikki kontekstissa. Esimerkiksi aiemmat ruokohelpikantasi koskettavat parhaan argumentin periaatteen introspektiivista pohtimista ja niin edelleen. Osa lainauksista on myös suoraan kirjasta.
Olenko puhunut joskus jotain myönteistä ruokohelpistä?
Voi olla, en enää itse muista.
Olisi mielenkiintoista kuulla oma kantasi 6+6+6 malliin, jota useampi lapsipsykologi pitäisi lapsen henkisenä pahoinpitelynä ensisijaisesta hoivaajasta liian aikaisesta erottamisesta seuraavan separaatioahdistuksen johdosta, ja jolla tästä johtuen voi olla koko elämänmittaisia negatiivisia tunne-elämän seurauksia. Laajassa mitassa toteutuessaan laki voisi pahimmillaan olla kansallinen katastrofi.
Eikö tämä ole vähän paksua? Vaikea kuvitella, että 6+6+6 ‑mallilla olisi vaikutuksia lasten mielenterveyteen. Perusteita on kaksi.
Ensinnäkin Suomessa äiti voi halutessaan hoitaa lapsiaan kotihoidon tuella kolmevuotiaaksi asti. Toiseksi meillä on empiiristä näyttöä varhaisen päivähoidon todellisista vaikutuksista. Tiivisti sanoen varhaisella päivähoidolla näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia kognitiiviseen kehitykseen(kohorttitutkimus ja meta-analyysi(pdf)). Toisaalta päivähoidon vaikutukset stressiin, käytökseen ja aggressioon näyttäisivät olevan hyvin pieniä ( kohorttitutkimus Norjasta ks. myös meta-analyysi edeltä).
Jälkimmäinen lähde on Norjassa toteutettu kohorttitutkimus, jossa on seurattu 25 000 lasta. Sen mukaan yli kaksi kolmas osaa lapsista on päivähoidossa 18 kk:n iässä, joten jos varhainen päivähoito olisi katastrofi niin Norjassa pitäisi mennä huonosti? Vastaavasi huonosti pitäisi mennä myös monessa muussakin paikassa tai tähän ainakin näyttäisi viittaavan eri maiden hyvin vaihtelevat vanhempainlomakäytännöt(Wikipedia).
Yhteenvetona voisi todeta, että mahdollista 6+6+6‑mallin käyttöön ottoa huolestuttavampaa on se, että Norjalaisen kohorttitutkimuksen mukaan lapsen varhaista päivähoitoa ennustaa parhaiten äidin korkeakoulutus ja korkeat tulot. Sinänsä hyvä, että tuottavimmat vanhemmat ovat töissä, mutta toisaalta edellä viitatun meta-analyysin mukaan keskimäärin eniten päivähoidosta hyötyisivät matalan sosioekonomisen aseman vanhempien lapset…
Onnistuuko toimitus ulkomaille ilman eri kustannusta?
Teoksen kirjakaupan puolesta en voi vastata, mutta kun joskus Suomeen palöauttuani aloitan kirjan myynnin itse, ulkomaille toimittaminsdesta ei tule lisäkustannuksia. Se kun on arvolisäverotonta.
En ehtinyt vielä koko kirjaa lukea, mutta katsoin nopeasti läpi itseäni eniten kiinnostavan kohdan — ydinvoiman. Palaan myöhemmin tarkemman kritiikin kera, mutta mainitaan nyt tässä, että olet ehkä ymmärtänyt hieman väärin nykyistä ydinjätettä syövien hyötöreaktoreiden suurimman hyödyn jätteen käsittelyssä: hyötöreaktoreiden tuottaman jätteen radioaktiivisuus laantuu paljon nopeammin kuin nykyisten kevytvesireaktoreiden. Yleisesti on esitetty, että hyötöreaktorin läpi kulkenut jäte olisi käytännössä vaaratonta jo 300 vuodessa.
Ydinjäte on muutenkin argumenttina varsin huono eikä oikein mitenkään parhaaseen argumenttiin perustuva. Olen tälläkin blogilla ennen maininnut, että ydinjätteen vaarallisuus on kaksoisstandardin käyttöön perustuva tarkoitushakuinen väite, jolla nimenomaan ydinvoima pyritään esittämään käytännössä (eikä vain teoriassa) erityisen vaarallisia jätteitä tuottavana toimialana. Kaksoisstandardin olemassaolo ilmenee vastaansanomattomasti mistä tahansa säteilysuojelumääräyksestä: esimerkiksi kotitalouksiin menevän rakennusmateriaalin sallitaan säteilevän kertaluokkia enemmän kuin ydinjätehaudan arvioitu pahin mahdollinen lisäannos olisi.
Jatkuva az:mainen huutelu “vihreät ovat entisiä stallereita” on enempi koomista. Jokseenkin samoilla perusteilla sama huutelu voisi koskea täysin RKP:tä… Whalrooskin on stallari, jos silleen ajatellaan ja varmaan hänen kirjansa on Kommunistista manifestiakin punaisempaa julistusta.
Noista minuakin vahemmista tyypeistä olen ymmätänyt suunnilleen 1968 — 78 välisenä aikana politiikassa mukanaolleiden silloisten nuorten enepi tai vähempi jossain tekemisissä olleen vasemmistovirtausten kanssa. Mutta aika vanhoja jo ovat.
Oden todistuksen voin lisätä, että Vihreät olivat juuri niille virtauksille iso vaihtopehto ja ennen muuta Vasemmiston (kuten nyttemmin Anna Kontulakin) suunnalta tuli ja tulee niskaan kuraa oikein reippaasti.
Silti, avallaan ihan hyvä, että kaikilta suunnilta huudellaan. Pelkäävät, raukat.
Olen entinen SKDL:n Pioneeri, vanhempani olivat 80-luvulla SKDL:n toiminnassa mukana ja vietin monta kesää lapsena Pioneerileireillä. Homma hiipui Neuvostoliiton romahdukseen ja 90-luvun lamaan, mutta kyllä noita entisiä tovereita vielä Vihreissä ja Vasemmistoliitossa näkyy vaikuttavan.
1) 70-luvusta on jo niin pitkä aika, että kaikkein nuorimmistakin äänestäjäikäluokista, jotka silloin ovat äänestäneet taistolaisia, on kuollut merkittävä osa. Niin kutsutuista suurista ikäluokista, jotka olivat 70-luvun alkupuolella 20–30-vuotiaita, on kuollut noin yksi neljäsosa. Heistä ylöspäin ikäpyramidi suippenee niin nopeasti, että niistä, jotka olivat tuolloin vasta noin viisikymppisiä, keski-ikäisiä äänestäjiä — kuten Taisto Sinisalo itse — on kuollut jo selvästi yli puolet. Kaikista niistä, jotka olivat äänioikeutettuja esimerkiksi vuosien 1970 tai 1972 eduskuntavaaleissa, kun taistolaisuus oli suosionsa huipulla, on tänä päivänä kuollut jo ainakin puolet.
2) Taistolaisten valtakunnallinen kannatus eduskunta- ja kunnallisvaaleissa oli 70-luvulla noin 5–6 % — siis laskien SKDL:n listoilta vain vähemmistön ehdokkaiden saamat äänet — mutta vihreiden kannatus on ollut niissä jo pitkään noin 7–8 % ja viime kunnallisvaaleissa lähes 9 %.
3) Niistä, jotka kyselytutkimuksissa ilmoittautuvat puolueen X äänestäjiksi, noin 15–20 % kuuluu todellisuudessa aina nukkuvien puolueeseen ja vain väittää äänestävänsä puoluetta X, koska ei kehtaa kyselyn tekijälle kertoa totuudenmukaisesti jättävänsä kokonaan äänestämättä. Tämä on mielipidemittausten tekijöiden hyvin tuntema yleispätevä säännönmukaisuus.
4) Nämä näkökohdat tarkoittavat yhdessä, että vihreiden nykyisestä vaalikannatuksesta voi tulla entisiltä taistolaisilta vain korkeintaan joitakin kymmeniä prosentteja. Täysin tarkkoja arvioita on vaikeaa laskea, mutta todennäköisesti ollaan lähempänä kymmentä prosenttia kuin kahtakymmentä.
Jokainen voi arvioida, onko se paljon vai vähän. Minusta se on vähän, varsinkin kun huomioidaan, että puolueen valtakunnalliset kärkihahmot ovat lähes järjestään aivan liian nuoria, jotta heillä olisi voinut olla mitään henkilökohtaista kosketusta taistolaisuuteen. Nykyisestä kymmenen hengen eduskuntaryhmästä ainoat kaksi poikkeusta ovat Haavisto ja Soininvaara. Kaikki muut ovat olleet 70-luvun alun taistolaisvuosina vasta pieniä lapsia, osa ei ollut vielä edes syntynytkään. Sama koskee myös puolueen puheenjohtajaa ja puoluesihteeriä.
Varhaisia vihreitä lähellä olleen Suomi-aikakauslehden numerossa 1/1991 on Jukka-Pekka Heiskasen artikkeli “Mikko Paunion 50 virhettä”, joka käsittelee Mikko Paunion kirjaan Vihreä valhe sisältyviä asiavirheitä. Yksi virheistä on Heiskasen mukaan väite, että Matti Wuori on entinen taistolainen. Häntä on siis väitetty entiseksi taistolaiseksi jo ainakin yli 20 vuotta, mutta ainakaan tämän mukaan hän ei ollut entinen taistolainen. Mitä Kylävaara mainitsee kirjassaan lähteeksi omalle päinvastaiselle väitteelleen?
Ja näiden aikoinaan-taistolaisten vanhemmista puolestaan huomiotaherättävän monet olivat entisiä IKL:läisiä, AKS:läisiä ja niin edelleen. Jotenkin heistä silti pääsi tulemaan niitä taistolaisia eikä esimerkiksi perustuslaillisen oikeistopuolueen aktiiveja, mikä rivien välisellä logiikallasi olisi ollut enemmän odotettavissa.
Koko ajattelutapa, että lapsia ovat jotenkin koko ajan vaarallisesti myrkyttämässä heidän vanhempiensa väärät poliittiset näkemykset, tuo varsin ironisesti mieleen… Stalinin ajan Neuvostoliiton. Juuri siellähän lapsia otettiin rutiininomaisesti väkipakolla vanhemmilta, jotka arvioitiin poliittisesti kelvottomiksi, ja annettiin adoptoitaviksi ideologisesti korrekteihin perheisiin. Sivistyneissä länsimaissa sen sijaan on perinteisesti katsottu, että vanhemmat ovat vanhempia ja lapset lapsia.
“Esität vihreät historiallisessa katsauksessa antitaistolaisina ja taistolaisuuden vastaisena voimana. Vihreiden noustessa poliittisena voimana 1980-luvun loppupuolelle taistolaisuuden kaappausuhka oli jo ohitse.”
Näin oli, taistolaiset olivat 60–70-luvun ilmiö.Ei se vielä 80-luvulla hävinnyt,mutta ajautui kylläkin marginaaliin 70-luvulla .
taistolaisilla oli vastassa kommunistien enemmistö: SKP:n johtajan toimi Aarne Saarinen,sotaveteraani , joka kunnostautui Talvi-ja Jatkosodassa. SKDL:n pääsihteerinä taas oli Ele Alenius , hänkin jatkosodan upseeri.
Äänekkäimmäyt ja tunnetuimmat taistolaiset olivat lähinnä kulttuurin edustajia: Kaj Chydenius, Aulikki Oksanen, Kaisa Korhonen, Kristiina Halkola, Heikki Kinnunen, Pirkko Saisio etc
Politiikassa taistolaiset menestyivät 1970 vaaleissa ja saivat 12 paikkaa ja 25 % SKDL:n äänistä .
Harva enää muistaa polliitista siipeä:Markus Kainulaista, Taisto Sinisaloa,Marjatta Stenius ‑Kaukosta, Heikki Liedestä,Seppo Toiviaista etc
Ja olihan joukoissa Nallekin.
Viimeiset mohikaanit jäivät Eduskunnasta 2011 Vasemmistoliiton riveistä :Esko-Juhani Tennilä, Jaakko Laakso,Pentti Tiusanen,Mikko Kuoppa,Veijo Puhjo
Työpaikoilla sotaa käytiin niin,että sosdemit hallitsivat useimpia liittoja, SKP/SKDL oli vähemmistönä ja Taistolaiset pieni ryhmä.
Ensimmäisiä tehtäviä esimiehenä oli selvittää,kuka seisoo missäkin joukossa.Niinpä 200 alaisestani n 140 äänesti sosdemeita, 50 skdl:n enemmistöä ja loput 20 taistolaisia.
Sosdemien ja SKDL:n enemmistön välillä toimi aseveliyhteistyö, viisi vuotta samassa montussa pelkäämässä kasvatti porukan yhteen loppuelämäksi.
Vuosi armeijaa riittää muutamaksi vuodeksi, nykynuorten on siksi vaikea ymmärtää miksi sosdemit ja kommunistit kuitenkin toimivat monesti yhteistyössä.Mutta ei tuo asevelisolidaarisuus vain vasemmistoon ulottunut, se toimi myös kommunistien ja kokoomuksenkin välillä.
Taistolaiset poikkesivat joukosta monella tavalla,vanhemmat olivat käpykaartilaisia ja nuoremmat aseistakieltäytyjiä.
Sen jälkeen asetelmat olivat selvät ja taistolaiset saivat kyllä pitää ääntä,mutta mitäänhän he eivät voineet tehdä, siitä suuri enemmistö piti huolen.
Eikä tuolla pikku porukalla,jokasekin oli sekalainen seurakunta, muutenkaan mitään kaappausta olisi saatu aikaiseksi
SKDL:n enemmistön ja sosdemeiden taistelu oli oma lukunsa,mutta ensin lyötiin yhdessä taistolaisia
Tommi Uschanov:
Kontulan tutkimus ei kohdistunut taistolaisten äänestäjäkuntaan yleisesti, vaan taistolaisen opiskelijaliikkeen ytimeen. Kyselytutkimuksen kohderyhmä oli SOL:in tamperelaisen jäsenjärjestön TYMRin jäseninä vuonna 1974 olleet.
Ei Kontula sano, että vihreiden kannatuksesta merkittävä osa tulisi entisiltä taistolaisilta vaan, että valtaosa taistolaisen opiskelijaliikkeen kulta-ajan aktiiveista oli siirtynyt kannattamaan vihreitä (45%) ja vasemmistoliittoa (32%).
Kyllä nykyisen vihreän liikkeen äärimielipiteissä ja 1970-luvun taistolaisessa opiskelijaliikkeessä on hyvin paljon samankaltaista hurmahenkisyyttä.
Jokos sitä omistuskirjoituksella varustettua versiota saa? Ja miten?
Ei vielä, mutta ehkä viikon päästä.
Eppu Normaalin kappale, johon viittaat sivulla 96, ei ole nimeltään “Uraani halkeaa”, vaikka kertosäkeessä tätä toistetaankin, vaan “Suomi-ilmiö”.