Onko kohu merkki taideteoksen onnistumisesta

Vas­tauk­se­ni HS-raa­din kysymykseen

2. Kohu ei ole merk­ki tai­de­teok­sen onnistumisesta

Yleen­sä kohu on merk­ki ihmis­ten pie­ni­sie­lui­suu­des­ta. On toki tapauk­sia, jois­sa när­käs­ty­mi­seen ja pahek­sun­taan on aihettakin.

Kohun pys­tyy kui­ten­kin saa­maan aikaan sekä hyväl­lä että huo­nol­la tai­teel­la. Niin­pä kohu ei ole merk­ki onnis­tu­mi­ses­ta, mut­ta päin­vas­tai­nen pätee jos­sain mää­rin: kohut­to­muus on usein merk­ki tai­teen latteudesta.

On taval­laan hyvä, että kohu nousee aika vähäs­tä. Jos sen nos­ta­mi­sek­si pitäi­si men­nä äärim­mäi­syyk­siin, moni menisi

 

7 vastausta artikkeliin “Onko kohu merkki taideteoksen onnistumisesta”

  1. Tai­de ja kohu sopi­vat yhteen kuin nenä pää­hän. Jos tai­teen teh­tä­vä­nä on tuot­taa esteet­ti­siä elä­myk­siä ja rahaa, niin kyl­lä sil­loin kohus­ta on pelk­kää hyö­tyä tai­teel­le. Voi­daan väit­tää, että tai­de­teos on onnis­tu­nut, mikä­li sen ympä­ril­lä vel­loo kohu. Tämä on siis eri asia kuin se, mitä on hyvä ja huo­no taide. 

    Riip­puu tie­tys­ti jon­kun ver­ran sii­tä, miten kohu mää­ri­tel­lään, mut­ta läh­tö­koh­tai­ses­ti tai­de hyö­tyy spek­taak­ke­leis­ta, jopa sii­hen pis­tee­seen asti, että sii­tä on tul­lut itseisarvo. 

    Oma ala­la­jin­sa on elä­män­tai­te­li­jat, jot­ka ovat teh­neet elä­mäs­tään per­for­mans­sin, jota toteu­te­taan kohu­jour­na­lis­min kaut­ta. Hei­dän elä­män­sä onnis­tuu joka ker­ta, kun pää­se­vät etusi­vun lööp­pei­hin, hin­nal­la mil­lä hyvänsä.

  2. Ter­vei­siä Jari Saras­vuol­le, huo­mio­ta­lou­den meka­nis­mit on niin kouk­kui­neen päi­vi­neen niel­ty­jä, että sitä sovel­le­taan vaka­val­la naa­mal­la jo taiteeseenkin. 

    On mie­le­tön­tä, että joku voi soit­taa Bac­hia viu­lul­la rii­pi­vän kau­niis­ti, että joku toi­nen voi kir­joit­taa pie­nen ja maa­il­man pal­jaak­si rii­su­van runon — ja että näis­tä kum­pi­kaan ei ole min­kään arvois­ta tai­det­ta, jos niis­tä ei syn­ny skandaalia.

    Jää näh­tä­väk­si, siir­tyy­kö huo­mio­huo­raus kai­kil­le muil­le­kin hen­kis­ten pon­nis­te­lu­jen alu­eel­le, kuten uskon­nol­li­suu­teen. Onko isä Mit­ro huo­mio­ar­von­sa tur­vin Suo­men hen­gel­li­sin ihminen?

  3. Salu­jär­vi:

    On mie­le­tön­tä, että joku voi soit­taa Bac­hia viu­lul­la rii­pi­vän kau­niis­ti, että joku toi­nen voi kir­joit­taa pie­nen ja maa­il­man pal­jaak­si rii­su­van runon – ja että näis­tä kum­pi­kaan ei ole min­kään arvois­ta tai­det­ta, jos niis­tä ei syn­ny skandaalia.”

    No ei se sitä tar­koi­ta, että ei ole tai­det­ta lai­sin­kaan, jos ei saa skan­daa­lia aikai­sek­si. Mul­le tai­de tar­koit­taa koke­mus­ta ja kohu tar­koit­taa sitä, että joku on toden­net­ta­vas­ti koke­nut jotain. Kohu toi­mii ikään kuin todis­tee­na koke­muk­ses­ta. Mikä­li pal­jaak­si rii­su­va runo on kos­ket­ta­nut vain yhtä hen­ki­löä ilman jul­ki­suu­den aspek­tia, meil­lä voi olla vai­keam­paa tode­ta onko tai­de­teos saa­nut aikaan hen­ki­lös­sä esteet­ti­sen elä­myk­sen vai ei (eli siis onnistunut).

    Käy­tän­nös­sä var­maan aika moni tai­te­li­ja halu­aa teok­sil­laan huo­mioi­ta. Jos ei saa “posi­tii­vis­ta” huo­mioi­ta, niin sit­ten täy­tyy kokeil­la “nega­tii­vis­ta”. Kyse on var­maan sii­tä samai­ses­ta sään­nös­tä, joka pätee myös poli­tiik­kaan: kai­ken­lai­nen jul­ki­suus on hyväs­tä. Täs­tä seu­raa luon­nol­li­ses­ti myös yli­lyön­te­jä, kuten kis­so­jen lah­taa­mi­nen tai­teen nimissä. 

    Jää näh­tä­väk­si, siir­tyy­kö huo­mio­huo­raus kai­kil­le muil­le­kin hen­kis­ten pon­nis­te­lu­jen alu­eel­le, kuten uskonnollisuuteen.”

    Poli­tii­kas­sa se elää täl­lä het­kel­lä vah­vas­ti. Kai­ken maa­il­man kohu­ja tun­tuu ole­van riit­tä­miin asti. Ei täs­sä mitään uut­ta ole. Tais­te­lu oma mes­sa­gen saa­mi­ses­ta eet­te­riin on ilmei­ses­ti aika kova ja sik­si järeät aseet. Veik­kaan, että esim. Hal­la-ahos­ta ei oli­si tul­lut kan­san­edus­ta­jaa, mikä­li hän ei oli­si kir­joit­ta­nut huo­mioi­ta herät­tä­väl­lä taval­la alun alkaen. En ota kan­taa onko tämä hyvä vai huo­no asia, mut­ta niin se vain on.

  4. Tie­de­toi­mit­ta­ja­na olen poh­ti­nut sekä tie­teen että jour­na­lis­min kohah­dut­ta­vuut­ta. Minus­ta oireel­lis­ta on se, että tie­teen suu­rim­mat tabu­jen­rik­ko­jat ovat pyr­ki­neet vain nou­dat­ta­maan tie­teel­lis­tä mene­tel­mää eivät­kä aina­kaan itsei­sar­voi­ses­ti ole­maan kaik­kea perin­teis­tä vas­taan. Jour­na­lis­mia vai­vaa sama tosia­sial­li­seen sovin­nai­suu­teen kel­lah­ta­va näen­näi­sen kont­ra­ria­nis­min perin­ne kuin taidettakin.

    http://www.tiede.fi/blog/2011/02/28/yhtenaiskulttuurista-ja-kapinallisuudesta/

  5. Yksi Suo­men tai­teen merk­ki­teok­sia on Gallén-Kal­le­lan Sym­po­sion vuo­del­ta 1894. Her­rat tai­te­li­jat (Gallén, Sibe­lius, Jär­ne­felt ja Kajanus)istuivta Käm­pis­sä tut­ki­mas­sa tai­teen ole­mus­ta ylen­mää­räi­sen bene­dik­tii­ni­li­köö­rin ja mui­den alko­ho­li­pi­tois­ten juo­mien kanssa.

    Teoas herät­ti suur­ta pahen­nus­ta. Ja Gallé­nin omin sanoin hänen tar­koi­tuk­se­naan oli myös herät­tää pahen­nus­ta, heit­tää pom­mi kes­kel­lä oma­hy­väis­tä hel­sin­ki­läis­tä porvaristoa. 

    Enem­män voi lukea Wiki­pe­dias­ta ja muil­ta www-sivuil­ta, mm. Ate­neu­min ja Serlachius-museon.

    Nyt työ on Ate­neu­mis­sa. Ensi­har­joi­tel­ma Pro­be­lee­mi tai Kajust­fa­lan, ker­ta­lu­kua hät­käh­dyt­tä­väm­pi Ser­lac­hiuk­sen tai­de­museos­sa Mäntässä.

    Täy­tyy lisä­tä, että tämä Gug­gen­heim-museo­han­ke ja sen ympä­ril­lä anka­ra­na möy­ryn­nyt myrs­ky vesi­la­sis­sa on pan­nut minut ja monet muut­kin tar­kis­ta­maan koko jou­kon tie­to­ja­ni ja käsi­tyk­siä­ni asiois­ta. Tähän näh­den ei 2,4 Me euroa ei G‑selvityksestä niin kovin paha hin­ta ole. — Tosin sil­lä rahal­la oli­si kyl­lä pitä­nyt saa­da aikaan pal­jon kun­nol­li­sem­paa jäl­keä. Ehkä minul­la on lii­an anka­rat hinta-laatusuhdekriteerit.

  6. Eins­ten:
    Mul­le tai­de tar­koit­taa koke­mus­ta ja kohu tar­koit­taa sitä, että joku on toden­net­ta­vas­ti koke­nut jotain. 

    Täs­sä pii­lee aiheen ongel­ma­tiik­ka. “Koke­mus” on käsi­te, jota ei voi­da mää­ri­tel­lä este­tii­kas­sa. Emme tie­dä min­kä­lai­nen on toi­sen ihmi­sen koke­mus. Kohu taas viit­taa ylei­söön ja aset­taa tai­teel­le sosio­lo­gi­sia kri­tee­re­jä. Se on mer­kit­tä­väl­le osal­le tai­det­ta täy­sin vie­ras mittari.

    Jos kohu on min­kään­lai­nen onnis­tu­mi­sen kri­tee­ri, on vaik­ka­pa vii­me kesän uutis­köy­hyy­des­sä hesa­rin reaa­lia­jas­sa otsi­koi­ma Jani Lei­no­sen Ronald Mc Donald ‑mai­no­suk­ke­lin kaap­paus hyvää tai­det­ta. Itse en osaa näh­dä sii­nä juu­ri muu­ta kuin huo­mio­ha­kui­sen huo­nos­ti perus­tel­lun kesä­lööp­pi­teh­tai­lun, jota en kai­paa elä­mää­ni rikas­ta­maan. Pär­jään hyvin ilmankin.

    On sel­vää, että mel­kein kaik­ki tai­de halu­aa ylei­söä ja huo­ma­tuk­si tule­mis­ta. Mut­ta jos se tapah­tuu ilta­päi­vä­leh­dis­tön aset­ta­mil­la ehdoil­la, on sitä vai­kea näh­dä muu­na kuin rap­pio­na. Jo pel­käs­tään etu­lii­te “kohu” vaik­ka­pa sano­jen “mis­si” tai “juon­ta­ja” tai “polii­tik­ko” edes­sä ker­too mis­tä on kyse.

  7. Kohu ei todel­la­kaan kor­re­loi tai­teen arvon kans­sa juu­ri miten­kään. Kyl­lä nyky­tai­de on pää­osin mel­ko tyl­sää käsi­te­tai­det­ta, joka yrit­tää kom­men­toi­da maa­il­maa usein sii­nä onnis­tu­mat­ta. Useat videot ja ins­tal­laa­tiot ovat mel­ko tyl­siä, har­vaa jak­saa kat­soa lop­puun. Jou­kos­sa on kui­ten­kin hel­miä, jot­ka kor­vaa­vat tämän tyl­syy­den. Tai­teen arvo on mitä suu­rem­mas­sa mää­rin sub­jek­tii­vi­nen asia.

    Oikeas­taan tai­dea­maa­il­ma on aika mie­le­tön. Esi­merk­ki­nä vaik­ka Ric­hard Princen (tuu­ne­tuim­pia ame­rik­ka­lai­sia nyky­tai­tei­li­joi­ta) otta­ma valo­ku­va van­has­ta Camel tupak­ka­mai­nok­sen cow­bo­ys­ta, jota hän ansiok­kaas­ti käyt­ti ame­rik­ka­lai­suu­den sym­bo­li­na. Chris­tien huu­to­kau­pas­ta uudel­leen ote­tus­ta valo­ku­vas­ta (siis valo­ku­va valo­ku­vas­ta) mak­set­tiin yli mil­joo­na USD ! Alku­pe­räi­sen kuvan otta­nut valo­ku­vaa­ja Sam Abell ei saa­nut tiet­tä­väs­ti juu­ri mitään kor­vaus­ta, puhu­mat­ta­kaan että kuvat oli­si­vat olleet esil­lä Gug­gen­hei­min museos­sa. Gug­gen­heim osti muu­tem Princen maa­ti­la­museon, joka paloi porok­si pian tämän jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.