Kehysneuvotteluissa on esillä ajatus lyhentää kotihoidon tuki kahteen vuoteen. Tämä koskee lehtitietojen mukaan 9 000 lasta, jotka siis halutaan päivähoitoon ja vanhemmat töihin ja maksamaan veroja. Monessa lehdessä on ihmetelty, aikooko valtio säästää vai lisätä menoja lyhentämällä kotihoidon tukea. Asia on monitahoinen.
Välitön laskelma osoittaisi, että kotihoidontuen lyhentäminen lisää ainakin kuntien menoja. Kotihoidon tuki on noin 300 euroa ja alle kolmivuotiaan päivähoidon kulut vähän laskijasta riippuen 1200 euroa. Vaikka Kela hoitaa kotihoidon tuen maksatuksen, se on kunnan maksamaa rahaa. Jotta maksaisi kunnallisveroa 900 euroa, pitäisi tienata lähes 5000 euroa. Tämä ylittää selvästi nuoren henkilön, joka on 95 prosenttisesti nainen, keskipalkan. Asia ei ole näin yksinkertainen, mutta kannattaa panna muistiin, että kunnalle tulee selvästi tappiota.
Kun otetaan huomioon valtion saamat verotulot, kannattavuusraja on noin 3300 euroa. Tämän mukaan toimenpide tuottaisi julkiselle taloudelle välittömästi laskien tappiota, koska nuori, 95 prosenttisesti nainen ansaitsee keskimäärin vähemmän. Vielä tappiollisemmaksi asia tulee, kun otetaan huomioon, että kotihoidon tuen valitsevat todennäköisemmin huonossa työmarkkina-asemassa olevat, kun taas korkeapalkkaiset ja uratietoiset panevat lapsensa varsin varhain päivähoitoon. On joukossa kyllä myös varakkaita perheitä, joissa mies ansaitsee hyvin ja vaimo on jäänyt kotiäidiksi. Kun otetaan huomioon myös välilliset verot, rajapalkka laskee jonkin verran. Joku haluaisi ottaa huomioon myös päivähoitohenkilökunnan maksamat verot, mutta silloin hän joutuisi olettamaan, että päivähoidossa on väkeä, jolle kansantalous ei löytäisi muuta tehtävää.
Ei siis säästölaki, mutta ei lopulta maksa kovin palon. Entä vaikutus kestävyysvajeeseen, siis julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainoon?
On kaikki syyt olettaa, että pitkä kotihoitojakso heikentää kotiin jäävän urakehitystä ja vaikuttaa hänen tuloihinsa ja siis hänen maksamiinsa veroihin. Tämä on varmasti totta ja sen merkitys on suuri. Tosin seikan merkitystä heikentää valikoituminen. Urakehitykselle on merkitystä koulutetussa keskiluokassa, mutta vähemmän valintamyymälän kassalle. Koulutetut panevat jo nyt taaperonsa nuorina päivähoitoon.
Jos vanhemmille raivattaisiin lainsäädännössä tilaa taloudellisesti kannattavalle osapäivätyölle ja osapäivähoidolle, hankkeesta varmaankin tulisi kestävyysvajeen kannalta selvästi edullinen.
Kotihoidontukikauden lyhentämisen puolesta on esitetty, että naisen työttömyysriski kasvaa, mitä pidempään hän on ollut kotihoidon tuella. Tämä on täysi nollatutkimus. Jotta voisi joutua työttömäksi kotihoidontukijakson jälkeen, on täytynyt olla työtön myös ennen kotihoitojakson alkua. Jos kotihoidontuen aikana hakee töitä eikä saa, pysyy kotihoidontuella. Tai pysyi. Nyt kun perusturvaa nostettiin ja kotihoidontukea ei nostettu, ennustan, että kotihoidontukijaksot lyhenevät ja niiltä siirrytään mahdollisimman aikaisin työmarkkinatuelle. Silloin voi panna lapsen ilmaiseksi päivähoitoon, jossa tämä saa kolme ateriaa. Tämä voi mullistaa luvut.
Mutta palatkaamme siihen, että kunnan kannalta tämä on varmasti tappiollinen. En ole juristi, mutta luulen, ettei valtio voi kieltää kuntaa maksamasta kotihoidon tukea, vaikka ei siihen käskisikään. Käyköhän tässä niin, että kunnat jatkavat kotihoidon tuen maksamista kolmeen vuoteen säästääkseen omia rahojaan ja viis veisaavat valtion verotuloista tai kestävyysvajeista. Miksi ei saman tien nelivuotiaiksi? Koska kolme vuotta täyttäessään lapsi muuttuu asetuksen mukaan välittömästi helppohoitoisemmaksi ja tarvitsee ja tulee siksi paljon halvemmaksi kuin edellisenä päivänä.
Jos kotihoidontukea valtion puolelta lyhennetään, lyhenee myös oikeus säilyttää työpaikka. Kuntien piraattituki ei työpaikan säilyttämiseen varmaankaan oikeuttaisi. Niinpä kuntien piraattina jatkama kotihoidontuki voikin maksimoida julkisen talouden tuloksen. Ne, joilla on työpaikka, usutetaan töihin ja joilla ei ole ja joilla se mahdollinen työpaikka olisi pienipalkkainen, jatkavat kotihoidon tuella, erityisesti siis vähän koulutetut yksinhuoltajat.
Paitsi että juuri kestävyysvajeen kannalta nuo kotiin jäävät yksihuoltajat ovat pahin asia. Heidän työllistymisennusteensa heikkenee olennaisesti kotihoitojakson pidentyessä. Moni heistä jatkaa kotihoitoa lapsen täytettyä kolme vuotta, koska pienten lasten yksihuoltajaa työvoimaviranomaiset eivät kursseilla kiusaa.
Varsin monimutkainen juttu, jossa tutkimustiedosta ei ole apua totuuden etsinnässä. Omien väitteittensä tueksi kaikki voivat marssittaa sopivasti puutteellisia tutkimuksia.
Muuten olen sitä mieltä, että ei pitäisi asettaa omia elämänarvojaan normiksi toisten elämänvalinnoille.
-no jos kotihoidon tuen lyhentäminen 3sta vuodesta 2een tuo tappiota,niin eikö silloin olisi järkevintä nostaa kotihoidon tuen aikaa 7:ään vuoteen?…
eli kaikki äidit/isät kotihoidon tuella hoitamaan lapsia kotona niin julkinen talous nousee.,vai miten se nyt meni?
tämäkin esimerkki on järjettömyydestä jonka poliitikot saivat aikaan luodessaan hyvinvointiyhteiskunnan nimeltään Suomi.
ennen vaaleja ilmoitetaan aina että leikkaukset ei saa koskea köyhiä,eläkeläisiä ja lapsiperheitä eikä opiskelijoita,ketäköhän tuon listan ulkopuolelle lopulta jää kansalaisista?
-aika harva
Päivähoito on huomattavasti halvempaa yli kuin alle kolmivuotiailla ja lapsen saama hyöty päivähoidosta kasvaa olennaisesti. Edelleen keskeytyksen vaikutus työuraan kasvaa progressiivisesti keskeytyksen pituuden mukaan.
En näe mitään estettä silä, että kunta halutessaan maksaa kotihoidotukea yli 3‑vuotiaille, mutta yksikään kunta ei ole halunnut niin tehtä. Tukea joutuu maksamaan silloin sekä niille, jotka tuen takia ottavat lapsen pois päivähoidosta (kunta voitaa, valtio hävbiää) , että niille, jotka hoitaisivat lapsen kotona joka tapauksessa (kunta häviää).
Onko nämä laskelmat tehty pelkän päiväkotihoidon mukaan? Monissa kunnissa pyritään sijoittamaan kaikkein pienimmät lapset perhepäivähoitoon, jonka kulut kunnalle ovat selvästi pienemmät.
Voisin kuvitella, että perhepäivähoidon tarjonta kasvaisi, koska yksi tapa hoitaa omia lapsia kotona on ottaa hoitolapsia. Perhepäivähoidon kysyntä nyt ainakin kasvaa.
Korkeastikoulutetut palaavat nopeasti työhön, mutta miten on niiden kanssa, joilla ovat opinnot lasten tullessa kesken? Periaatteessa opiskeluaika on se kaikkein paras vaihe työuralla saada lapsia, koska silloin on vastuussa ajankäytöstään itselleen eikä työnantajalleen.
Kaksi vuotta meinaa, että “lasten välissä” on melkein pakko käydä töissä ja säilyttää jonkinlainen kosketus työelämään. Kolme vuotta kotihoidontuella mahdollistaa tosi pitkät 5–10 jaksot kotona lasten kanssa.
Valtio säästää, kunnat maksavat. Tuttu kuvio! 🙁
Ehkä halutaan lisätä yksityisen päivähoidon markkinaosuutta?
“Tämä on täysi nollatutkimus. Jotta voisi joutua työttömäksi kotihoidontukijakson jälkeen, on täytynyt olla työtön myös ennen kotihoitojakson alkua. ”
Vanhempainlomalta palaava ei ole juuri paremmassa asemassa irtisanomisen suhteen kuin työssäolevakaan,päinvastoin.
Kiinnitin oman irtisanomisen yhteydessä ‚että outplacementin kohteena oli poikkeuksellisen paljon vanhempainvapaalta palaavia. Suurin osa heistä oli järjestäytymättömiä ‚joten luottamusmiehet eivät olleet heidän oikeuksistaan kauhean kiinnostuneita.
Eivätkä etenkään nuoret ole perillä oikeuksistaan.
Laki voi olla mikä kieltää ‚mutta sitä noudatetaan yhä harvemmin yksityisellä sektorilla
Kiinnittäisin huomion tässä yhteen erityisryhmään.
Parisuhteissa mies on keskimäärinjoitakin vuosia vanhempi kuin nainen. Jos äidillä on opinnot kesken ja mies on jo työelämässä, on perheellä helposti tilanne jossa a) lasta ei ole varaa laittaa päivähoitoon ja b) miehellä ei ole varaa jäädä kotiin. Lopputuloksena äidin opinnot viivästyvät, mikä ei liene kansantaloudellisesti toivottavaa.
Tuo miehen korkeamman iän tuoma suurempi palkka saattaa osaltaan myös selittää sitä, miksi kotihoidontuki maksetaan voittopuolisesti äidille.
Työttömistä siis pidetään huolta joka tapauksessa, oli tuki kotihoidontukea tai työmarkkinatukea. Eli kyse on kestävyysvajeesta ja työllisten saamisesta töihin aikaisemmin. Luulisi tältä kannalta lyhyempi kotihoidontukiaika olevan parempi? Vai onko alle kolmivuotisten hoito päiväkodissa niinpaljon kalliimpaa, että se kääntää päivähoitojärjestelmän epäedulliseksi kansantalouden kannalta? Toisaalta mahdollisuus hoitaa kotona on osa hyvinvointiyhteiskuntaa — kyse on vallinnoista mihin on varaa.
Ymmärrän blokisi sisällön, jos puhutaan vain tiettyjen rahavirtojen kulusta ja sellaisena hyvä osoitus kotihoidontuen lyhentämisen järjettömyydestä. Tässä keskustelussa unohtuu kuitenkin olennaisin perusasia eli lapsen etu. Päivähoitoa ja kotihoitoa tarkastellaan vanhempien oikeutena, mutta koko yhteiskunnan kehityksen kannalta pitäisi katsoa, mikä pienelle lapselle on parasta. Se on KAIKKIEN tutkimusten mukana kotona vanhempien ja erityisesti äidin kanssa tapahtuva kasvu ensimmäisten noin kolmen vuoden aikana. Sosiaaliset taidot opetellaan tämän jälkeen, kun lapsen hyvä perusturvallisuus on lujittunut. Pieleen mennyt lapsen psyykinen kehitys varhaisvuosina poikii hyvin usein juuri sen syrjäytymisen, jota nytkin presidentinvaalien yhteydessä kovasti ainakin puheissa tuntui huolestuttavan. Näistä ratkaisuista ja teoista kaikki kuitenkin lähtee.
Sellaisen pienen lisäyksen toivoisin tuohon: aika usein lapselle syntyy pienempi sisarus kun vanhempi on noin kaksivuotias.
Jos toinen lapsi syntyy esim. Lapsen ollessa 2v 4kk ei välttämättä ole hyvä idea pakottaa perhettä etsimään lapselle päivähoitopaikkaa joka mahdollisesti peruutetaan samantien — lisäksi äidin työrupeama jää kovin lyhyeksi.
Tuohon lakimuutokseen olisi siis kiva saada esim maks. 6kk lisäaikaa jos äiti 2v kohdalla odottaa uutta lasta.
Näihin lukuihin pitäisi myös lisätä tulevaisuuden mahdolliset kulut, kun liian aikaisin päivähoitoon laitetut lapset sairastuvat masennuksiin, yms. Tätä asiaa on tutkittu niin paljon ja kaikki tutkimukset ovat osoittaneet, että alle 3‑vuotiaalle paras paikka on olla kotona.
Tietenkään kaikki ei tähän pysty, mutta mielestäni perheille pitää suoda mahdollisuus siihen. Siihen on turha vedota, kuinka sota-aikana äiti kävi synnyttämässä ja lähti sen jälkeen perunapellolle töihin. Mitä itse olen seurannut, tuo sota-ajan lasten sukupolvi on monesti kaukana hyvinvoinnista.
Oma vauvani on nyt 10kk ja mieluummin irtisanon itseni töistä kuin laitan hänet liian aikaisin hoitoon. Saanpahan ainakin sitten toimeentulotukea, joka on muuten paljon enemmän kuin nykyinen kh-tuki.. Tiedän monia muitakin äitejä, jotka näin menettelisivät.
Toivon, että “rakas” hallitus ajattelisi lasten, eli tulevaisuutemme, kohdalla heidän hyvinvointiaan enemmän kuin rahaa. Valitettavasti taitaa olla vaan aika turha toivo.
Miten taataan se,että kaikille riittää päiväkotipaikka? Ainakin Viikin alueella on jo nyt pulaa päivähoitopaikoista ja vanhemmat joutuvat viemään lapsia hoitoon kauemmaksi.
Osmo Soininvaara: “Kun otetaan huomioon myös välilliset verot, rajapalkka laskee jonkin verran.”
Entä kun otetaan huomioon työn kansantalouden kirjanpitoon tuoma arvo? 3 300 €/kk (brutto) ansaitsevan henkilön työn markkinoille myyntihinta voi olla arvonlisävero mukaan laskettuna pitkälti toistasataakin euroa tunnilta siten, että hänen työstään maksetaan alv. mukaan luettuna pitkälti toistakymmentä tuhatta kuukaudessa. Ja työn ostajanhan täytyy katsoa työn arvoksi vähintään se, yleensä enemmän. Tilaajahan ostaa ao. työtä hyötyäkseen.
Mikä ihme siinä on niin hienoa tuupata lapsensa vieraiden ihmisten kasvatettavaksi? Mikä siinä on niin hienoa että monemmat vanhemmat käyvät töissä? On tämä kummalliseksi mennyt tämä hyvinvointi, omaa lasta ei saa kasvattaa, kun eihän sitä näe kuin sen pari tuntia päivässä ja ehkä viikonloppuna jos ei ylitöitä kunnon työntekijänä tee.
Jos me kerran maksamme vieraille ihmisille palkkaa lasten hoitamisesta, miksi sitä palkkaa ei voi maksaa suoraan toiselle vanhemmista? Palkka määräytyisi lasten määrän mukaan, saattaisi syntyvyys nousta siinä samalla. Verotetaan sitä tuloa yhtälailla niin eiköhän homma ole siinä. Ilomielin jäisin kotia ja lapsia hoitamaan.
Lisäksi pitäisi huomioida, että lapset tehdään useimmiten peräkkäin ja kotihoidossa on siten useampi kuin yksi lapsi. Tällaisessa tilanteessa lasten hoitaminen kotona on aina yhteiskunnalle halvin vaihtoehto.
Tämän esityksen suora seuraus on julkisen sektorin koon kasvu. Sitähän demarit tämänkin päätöksen valmistelulla ajavat.
Kotihoidon tuen valitsevalla perheellä on oltava kohtalaiset kokonaistulot, ainakin työssäolevan puolison on ansaittava hyvin. Ihmiset osaavat laksea kokoaiskulutustaan, pienituloinen tarvitsee niitä pieniäkin tulojaan.
Työelämän näkökulmasta: 28 vuotias akateemisesti koulutettu juuri naimisiin mennyt nainen aloittaa ensimmäisessä jatkuvassa työsuhteessa? Vuosi perehtymistä tehtäviin työn ohessa… Kuinka suuri on riski, että ihminen katoaa työsuhteestaan kuudeksi vuodeksi ja palaa sen jälkeen, kysyen, että mistä jatketaan?
Naisvaltaisilla aloilla tämä on ainakin ongelma. Työnantaja lapsimyönteinenkin on tässä vaiheessa vähän avuton, eteenkin pk-yrityksessä. Julkisella puolella taas pyöritetään sijaispankkeja ja pätkätöitä.
Toinen äärilaita: SDP:n linja on yhteiskunnallinen hoito ja aksvatus, samaa puuroa ja päiväunet yhtä aikaa. Vähän on mennyttä maailmaa…
Entä “hoitosetelit”, joka kannustaa perheitä keksimään omaan tilanteeseen ja työhön sopivia hoitojärjestely ilman muuta kulua yhteiskunnalle. Tapahtuisiko kauheita?
Työpaikan näkökulmasta tarvittava ihminen saataisiin edes osa-aikaiseen työhön ja maksamaan veroja ja eläkemaksuja. Oden viesti työelämän joustavuuden lisämiseen on paikallaan.
Hoitoseteli on olemassa. Sitä kuitsutaan yksityisen hoidon tueksi. Itse asiassa kotihoidontukikin on hoitoseteli, koska lasta ei tarvitse hoitaa kotona. Riittää, ettei se tule kunnalliseen päivähoitoon.
Joku voisi olla huolissaan enemmänkin siitä, minkälaista kansalaista varhaiskasvatus heti vauvaiästä alkaen tuottaa, eikä niinkään tuijottaisi paljonko joku nassikka nyt kuluttaa julkisia varoja ja mitä kautta. Kyselisi enemmänkin sen perään, kuinka suuri riski on siitä, että nassikasta kasvaa jokin, jonka elämäntavat kuluttavat julkisia varoja isompana aivan älyttömästi ja joka jakaa elämäntapaansa omille lapsilleen, jotka jatkavat samoissa jalanjäljissä.
Itse asiassa olisi enemmän tästä huolissaan, kuin siitä, onko jonkun äiti tai isä palkattuna kotihoitajana omalle tai vieraidenkin lapsille ja toisaalta varmistaisi päivähoitopaikat läheltä jo kaavoitusvaiheessa.
Osmo:
Osmon esille tuoman kritiikin lisäks sanoisin, et toi olis looginen argumentti kotihoidon tuen lyhentämisen puolesta lähinnä seuraavissa tapauksissa:
a) ollaan sitä mieltä ettei naiset osaa itse arvioida omia hyötyjään ja riskejään ja että kasvanut työttömyysriski on naiselle suurempi haitta ku ne hyödyt mitä se saa kotiinjäämisestä
b) kelataan et kotihoidontukea käyttävien lisääntynyt työttömyysriski aiheuttaa valtiolle enemmän kustannuksia ku mitä systeemi tuottaa säästöjä suhteessa vaihtoehtoihin
Rasittavan usein kuulee väitteitä, joiden mukaan kotihoidontuki on “naisia sortava rakenne”. Ikään ku varteenotettavan vaihtoehdon tarjoominen yhteiskunnan tuella pakottais naiset johonkin sellaseen, joka olis niille epäedullista. Ton väitteen esittäjät ei oikeen tunnu osaavan ajatella, että sen mahdollisesti kasvavan työttömyysriskin vastineeks kotiin jäävät naiset saattais saada siitä kotiin jäämisestään jotain hyötyäkin. Ja luultavasti enemmistö naisista on parempia arvioimaan oman etunsa kulloisessakin elämäntilanteessa ku joku ulkopuolinen taho.
Useat kunnat ovat käyttäneet kotihoidon tukemiseen porkkanana kuntalisää. Kunnat voivat halutessaan asettaa kotihoidon tuen kuntalisän myöntämiselle ehtoja, ja moni kunta onkin näin tehnyt. Monessa kunnassa esimerkiksi edellytetään, että kotihoidon tuelle jäädään vakituisesta työsuhteesta, tai että kuntalisää saadakseen kaikki lapset hoidetaan kotona.
Tämä on huono säästökohde. Kotihoidontuen lyhentäminen lisää kuntien menoja lisääntyvänä päivähoitopaikkatarpeina. Kaupungeissa (Helsinki, Tampere) päiväkodit ovat jo nyt tupaten täynnä, eikä lasta käytännössä saa lähimpään päiväkotiin. Tämä taas aiheuttaa insentiivin epäekologiseen autoiluun.
Helsingissä on koko ajan paheneva pula päivähoitopaikoista. Espoossa on ymmärtääkseni tilanne kääntynyt vähän päinvastaiseksi. Kun metropolikunnat yhdistetään, ongelma on siis ratkaistu 🙂
On se niin väärin, että mihinkään asiaan puututaan. Saa leikata, mutta ei tietenkään siitä, mikä minua koskee. Näyttä olevan, että armeija on ainoa, johon tietysti voi puuttua, mutta mihinkään muuhun ei. Tätä isoa ongelmaa ei nyt kyllä millään hoideta vain intin rahoja leikkaamalla. Olen syntynyt 1943, enkä muista tietenkään ihan kaikkea, miten silloin pärjättiin ilman kaiken maailman tukia, mutta jotenkin kai.Silloin ei tietenkään ollut ketään, joka olisi puhunut kaiken maailman tuista. Ehkäisy oli selibaatti lähes yksinomaan. Nykyään kukaan eteenpäin pyrkivä järkevä pariskunta ei näytä lapsia kovasti haluavan, vaan hankkimista lykätään pitkälle. Tämä kai aivan väärin tiedon kanssa. Eikö ne kersat pitäisi hankkia aika nuorina, jotta saisivat parhaat eväät?
Ymmärrän, ettei voi verrata 60 vuoden takaisia juttuja, mutta jotenkin tuntuu näin vanhasta aika kummalta jatkuva itku kaikista erilaisista tuista lasten tekoon. Kai nykyään lapsen teko on tarkoituksellista ja vanhemmat siihen varautuneet? Jos katsoo systeemin olevan huono, niin kai voi jättää lapsen tekemättä? Yhteiskunta voi sitten tukea, jos katsoo sen tarpeelliseksi nykymaailmassa. Ihmisiä kai nyt 7 miljardia?
Minusta jo nyt liikaa, mutta uskon, että joku pandemia tään hoitaa kovin paljon paremmin, kuin sota.
Palvelusetelimalli ehkä synnyttäisi enemmän kotikoitoa ja taas osa äideistä palaisi työelämään.
Iso kymys on myös äitiyden kustannusten osuminen naisvaltaisille aloille ja nykyinen kannuste 25 — 35 vuotiailla naislla hakeutua julkisen sektorin työsuhdeturvan ja pitkät poissaolot töistä mahdollistaville aloille.
Viikonlopun provo: Naislääkäreille yhteiskunnan kannattaa kustantaa oma lastenhoitaja ja saada äiti mahdollisimman pian työelämään. Puutteellisesti koulutetulle ja työttömälle taas järjestää kodinhoidontuki osana lastenhoidon oppisopimuskoulutusta.
Niinpä. Juurihan tässä yksi lastentarhanopettaja väitteli aiheesta ja tuli — yllättäen — siihen tulokseen, että kasvatus ilman lastentarhaopettajia ei ole kasvatusta — ja harvassa kodissa lastentarhanopettajia on.
Hyvin olit Osmo laskenut nämä, itse ajattelin juuri samaa, että ei tässäkään säästössä ole mitään järkeä, ainakaan lyhyellä tähtäimellä.
Toisaalta tällä voi olla myös laajempi psykologinen vaikutus. Kun maksimiaika on 3 vuotta, ystäväni ajatteli, että 2 vuotta on hyvä kompromissi uran ja lapsen tarpeiden välillä. Ja minä, joka vein lapseni hoitoon 11 kk ikäisenä, tunsin että ainakaan yhtään aikaisemmin sitä ei olisi kannattanut tehdä.
Jos rajaa lasketaan kahteen vuoteen, uskoisin, että kumpikin meistä voisi ajatella, että joku aikaisempi ajankohta olisi sopiva kompromissi.
Tämä tietysti voi oikeasti tuoda lisää verotuloja kunnille, mutta onko tämä oikea suunta? Tämän päätöksen vaikutukset ulottuvat tätä nykyistä lamaa paljon pidemmälle, eivätkä välttämättä tuo mitään säästöjä lyhyellä tähtäimellä.
Osmo,
Muuten olen sitä mieltä, että ei pitäisi asettaa omia elämänarvojaan normiksi toisten elämänvalinnoille.
Eli mitä mieltä olet tästä asiasta. Kyllä vai ei leikkauksen puolesta. Joskus täytyy olla myös jotakin mieltä.
Olisin nostanut peukun Mikolle 3.3.2012 kello 11:1, mutta ei hyväksy painallusta.
Tämä pieni ikäero ja muutama lapsi putkeen tuo erittäin mahtavan tuloloukun usealle äidille, vaikka koulu olisikin saatu päätökseen.
Esim. Lappeenrannassa, isi töissä -> ensimmäisen hoitomaksu 254 euroa, toisen 229 euroa ja eskarilaisesta 50,80.
Äiti jos lähtee töihin tai kouluun, niin hoitomaksut yhteensä 533,80. Kotihoidon tuki 453,46 euroa. Siihen päälle pakollinen kakkosauto työmatkoihin /koulumatkoihin ilman boonuksia noin 800 euron kuukausikuluilla. Ollaan sairaanhoitajan palkassa eikä se parane ennenkuin lapset ovat oppivelvollisuuden piirissä. Normaalin arjen kustannukset nousevat myös samalla kun oma aika vähenee.
Kun on hankala kuvitella ihmisen lähtevän ilmaiseksi töihin niin vielä hankalampaa olisi kuvitella jonkun maksavan opiskelusta yli tuhat euroa kuukaudessa. Sairaanhoitaja on tuolla hyvänä esimerkkinä sen suhteen, että työn tuottavuutta voi arvostella muutenkin kuin rahassa. Työpaikalla sairaanhoitaja saa paljon enemmän aikaan kun kotona lasten kanssa.
Osmo, argumentoit nuoren naisen palkan avulla. Vaikka poissa ollaankin uran alussa, se ei ole sen työn arvon määrittävä ajankohta. Tekemättä jää se työ, joka tehtäisiin uran ihan lopussa. Kun kotihoidon vuoksi ollaan poissa, se työura siirtyy siis sillä ajalla eteenpäin ja leikkaa eläkeiän kohdalta työtä pois.
Sen arvo pitäisi olla yleensä aika paljon suurempi, mutta se pitää myös diskontata jotenkin tähän päivään. Onko se suurempi vai pienempi kuin nuoren naisen palkka, riippuu tietysti siitä, valitaanko diskonttauskertoimeksi pienempi vai suurempi prosentti kuin palkankorotusprosentti.
Elmo:
Yritin kyllä laittaa artikkeliin tuon argumetin katkoksen vaikutuksesta palkkatasoon koko tulevan työuran takia. Se oli siinä kohdassa kestävysvaje:
Samaa argumenttia olen käyttänyt myös asevelvollisuuden hinnasta. Sekin pitää laskea elämnänkaaren maksimiansioiden kohdalta.
Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä alle 3‑vuotiaita lapsia ei pitäisi viedä ollenkaan päiväkotiin, koska hänen mukaansa he vahingoittuvat siellä. Siihen, mitä tästä seuraa lapsen kotiinjäävälle vanhemmalle — käytännössä yleensä äidille — ja mitä seuraisi lapselle, jonka vanhempi eristyisi päivittäisistä aikuiskontakteista tai turhautuisi uranäkymiensä huononemisesta, hän ei joko osaa tai halua sanoa mitään.
Rusasen mielestä äideistä pitää tehdä koekaniineja työelämälle, joka ei suostu hyväksymään kotona tehtävää työtä eläkettä tai työkokemusta kartuttavaksi kokemukseksi. Hänen mukaansa “Suurin osa töistä on kuitenkin aika tavallisia tehtäviä. Sellaisia, missä ei tehdä uraa.”
Niin on. Ei ihan varmastikaan tehdä, mikäli urakierto katkaistaan puolelta suomalaisista kolmeksi vuodeksi. Monen naisen kohdalla työuran rakentamisesta puhuminen on perverssiä; sattumoisin heitä taitaa olla suhteellisesti enemmän edustettuina kotiäideissä kuin uraa rakentavissa naisissa. Tässä siis oltaisiin siunaamassa ja peräti suosittelemassa työmarkkinoiden sukupuolittamista ja kakun päälle vielä naisten kastittamista niihin, joilla on ura ja niihin, joiden työurasta nyt ei ole niin väliä.
Toki päivähoidon kutsuminen varhaiskasvatukseksi on alunperin ollut tarhatätien ammatillisen statuksen nostoa kakan kuorruttamisella, mutta riippumatta lapsen taustasta, kenelle lapselle tahansa tekee hyvää saada leikkiä muiden lapsien kanssa. Minä olen siitä itse varoittava esimerkki: vasta kun olin n.4‑vuotias, äitini ymmärsi pelastaa minut mökkihöperöitymiseltä ryhtymällä perhepäivähoitajaksi, eli tuomalla tarhan luokseni jos kerran en itse tarhaan enää tuossa vaiheessa uskaltanut mennä.
Jos lapsi voi epäsosiaalistua pitkästä kotona olosta, tätä voi tehdä myös vanhempi jollei hänellä sattuisi olemaan päivisin mitään aikuisseuraa. Hänestä tulee vähintäänkin tylsä, mahdollisesti myös kärttyinen aikuinen. Ja jos hän tietää että kotona olo huonontaa hänen työnäkymiään, vielä katkerakin. Tämän vuoksi lastentarhat ovat hyviä olemassa.
Niin kuin kovin usein, tämäkään kasvatustieteellinen suositus ei oikein kommunikoi oikean elämän kanssa, jossa ihmisillä on tarpeita, haluja, rajoitteita ja elämänmuutoksia. Ylipäätään varhaiskasvatustiede tulisi päivittää kosketuksiin nykyaikaisen työelämän kanssa.
Eikö tämä aika lailla tarkoita sitä, että mitään pistetukia ei pitäisi olla, koska pistetuessa nimenomaan arvotetaan ihmisten tiettyä käyttäytymistä verrattuna johonkin toiseen käyttäytymiseen?
Kuntien itse maksamat kotihoidon kuntalisät ei ole nyt muotia, kovasti niistä pyritään eroon. Perustelut ja jakolinjat tuntuvat menevän enemmän puolueittain rja ideologisesti kuin miten sen arvioidaan vaikuttavan kuntatalouteen.
Uutta päiväkotia ei hetkessä rakenneta ja se kustantaa puolentusinaa miljoonaa euroa. Meillä pieniä ei huolita päiväkotiin, mutta perhepäivähoitajat on hakusessaan jo nykyisellään.
Useampikin näistä nykyhallituksen hankkeiden perusteista tuntuvat painottuvan enemmän ideologialla kuin säästöillä valtiontaloudessa. Kotihoidon tuen lisäksi Demarien mukaan kuntauudistus kokonaisuudessaan. Tai valtio sysää menojaan kunnille
Pienet lapset eivät kuulu päiväkotiin. Tämä on yksiselitteistä. Ainoa oikea peruste päätöksille on lapsen etu, eivät työelämän tarpeet tms.
Lapsi kuuluu kotiin (poikkeuksena vanhemman kyvyttömyys vanhemmuuteen) tai pieneen perhettä muistuttavaan ryhmään, jossa on eri ikäisiä lapsia. Ei siis suurin samanikäisten päiväkotiryhmiin.
Lapsen etu on myös veronmaksajien etu. Kotihoito
on halvempaa.
Jos vanhempi lapsi on päiväkodissa, hoidon kuuluu
olla ammatilliseti pätevää. Kuka tahansa saa hankkia lapsia, mutta kuka tahansa ei oikeasti
ymmärrä eikä aina edes halua lapsen parasta.
Lapsen leikki, sosiaaliset suhteet ja ohjaaminen tunne-elämän hallintaan ja hyvään itsetuntoon eivät ole kenen tahansa hommia.
En ihan ymmärtänyt miten metropolikuntien yhdistäminen poistaisi pulan päivähoitopaikoista?
Miten hitossa se Espoossa sijaitseva päivähoitopaikka auttaa Helsingissä asuvaa perhettä, jollei niitä paikkoja sitten siirretä niille alueille, joissa hoitopaikoista on pulaa?
On aika pitkä matka Helsingistä Espoon perukoille viedä palleroista hoitoon.
Espooon ylitarjonta ja Helsingin pula kertovat ennustusvirheestä ja ennustusvirhe käyttäytymiusen muutoksesta. Lapsiperheet eivät enää muuta entiseen tapaan pois Helsingistä.
Kai jotkut hesalaiset asuvat lähellä Espoon rajaa? Ja jotkut helsinkiläiset päiväkodit sijaitsevat lähellä Helsingin rajaa?
Minä muuten lähtisin tukemaan perhepäivähoitoa siten, että hoitajan omista lapsista maksettaisiin samoin perustein, mitä muistakin lapsista, jos ryhmä on täysi. Saattaisi hyvinkin lisätä hoitopaikkojen tarjontaa.
Pula on erityisesti kantakaupungin paikoista. Se on yllättänyt ennustajat, että kantakaupungin suosia lapsiperheiden keskuudessa on noussut nopeasti.
“alle kolmivuotiaan päivähoidon kulut vähän laskijasta riippuen 1200 euroa”
Onko tuo 1200 euroa nettohinta julkisen sektorin näkökulmasta, eli siinä ei ole mukana veroja yms.
Toki voidaan tehdä kuten Hämeenlinnassa. Kun täällä alueella toteutettiin kuntaliitos muutama vuosi sitten, oltiin liitoskunnissa huolestuneita siitä, kuinka pitkälle lapsen mahdollisesti joutuu viemään hoitoon. Silloin vakuuteltiin, että “ei niitä lapsia nyt kauemmas tarvitse viedä”. Todellisuus nyt, muutamaa vuotta myöhemmin, on se, että kanta-kaupungissa asuville, autottomille ja mahdollisesti vuorotöissä oleville perheille osoitetaan päivähoitopaikka parinkymmenen kilometrin päästä liitoskunnasta, koska “se on ainoa paikka missä on tilaa”. Liitoskunnassa asuvan perheen kaksi lasta sijoitettiin myös kahdenkymmenen kilometrin päähän toiseen liitoskuntaan. Yksi perheen lapsista sai sitten hoitopaikan kymmenen kilometriä kotoa toiseen suuntaan. Näitä päätöksiä on korjattu, mutta vasta ison valitusrumban jälkeen ja perheiden valitettua asiasta lehtien sivuilla. Kunta kuitenkin on täyttänyt lain kirjaimen, sillä saman kunnan alueelta on tarjottu päivähoitopaikkaa. Jokainen voi tietysti itse päättää kuinka fiksuja moiset päätökset ovat luonnonvarojen kulutuksen tai edes perheiden arjen näkökulmasta…
Johanna, vastaavia ongelmia tulee myös kun kuntia ei ole liitetty yhteen: esimerkiksi kuntarajan tuntumassa, Kangasalan puolella, asuvan perheen lapsille on osoitettu hoitopaikka Kangasalan keskustasta. Vanhemmat kävivät töissä Hervannassa, joten hoitopaikka oli 10 km väärässä suunnassa.
En vieläkään oikein ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että yhteiskunnan kokonaiskulut jäävät pienemmiksi, jos yksi nainen hoitaa yhtä alle kolmivuotiasta (kotiäiti) kuin jos yksi nainen hoitaa neljää alle kolmivuotiasta (pph/ päiväkodin työntekijä). Päiväkodissa tulevat kiinteistökulut, siivous ja keittiöhenkilökunnan palkkaus, mutta pph tekee työtä omassa kodissaan.
Kai työllä on yhteiskunnalle muutakin arvoa kuin siitä maksettavasta palkasta maksettavat verot? Joku joskus kirjoitti jostain lisäarvosta, jonka ilkeä kapitalisti ottaa itselleen.
Kokonaiskulut jäävät päivähoidossa pienemmiksi, mutta julkisen sektorin tasapainon laita on niin ja näin. Lisätulot tulevat nettomääräisesti perheen hyväksi. Jos perhe ei niitä halua, vaan näkee kotihoidossa muita arvoja kuin siinä roinassa, joka jää tulojen vähetettä jää ostamatta, joudumme kysymään, kuka tästä asiasta saa päättää. Tässä riidassa ei ole kyse rahasta vaan elämänkatsomuksesta.
Osmo, työnteon arvo on huomattavasti korkeampi kuin siitä valtiolle koituva suora tulovero. Työn arvo on bruttopalkka sivukuluineen lisättynä katteella. Julkiselle sektorille tulee suuri osa hyödystä välillisinä veroina ja yhteisöveroina tuloverojen lisäksi. Lisäksi kansalaisille ja yksityiselle sektorille jää myös enemmän. Yksinkertaisesti työn arvo voi olla hyvin esimerkiksi 3500 euroa, joka on suurempi kuin päivähoidon kustannus 1200 euroa.
Mutta perhepäivähoitajan kotikin pitää varustaa hoitotyöhön sopivaksi. Pitää olla tilat, joissa voi pukea ja riisua kurahaalareita ja pestä varusteita. Tilat kuluvat, niitä pitää siivota ja kunnostaa, sillä lisähoitolapset kuluttavat niitä enemmän kuin vain omat. Tästä maksettava korvaus on sangen vaatimaton. Helpoiten tämä on havaittavissa siitä, että perhepäivähoitajia on varsin vaikea saada. Erityisesti pääkaupunkiseudulla heitä varmasti otettaisiin riemuiten joka kuntaan, mutta kun ei onnistu, ainakaan nykypalkkioilla.
Työ on monille meistä riesa, ja sen tekemiseen liittyy kulutusta, päästöjä, ympäristövaurioita.
Riitta:
No kuinka suuri osa hoitopaikoista on päiväkodeissa vs. pph-paikkoja? Entä kuinka montaa lasta alle 3‑vuotiaiden äidit keskimäärin hoitavat? Jos useampaa hoitava äiti menee töihin, maksulliseen päivähoitoon siirtyy häneltä useampi lapsi, ei vain yksi.
Eniten minua kuitenkin kiinnostaa se puoli asiasta, että työpaikkojen tarjonta tuskin tulee taikaiskusta kasvamaan lastenhoidosta vapautuvien äitien määrän mukaisesti. Monella nyt kotona olevalla ratkaisuun on vaikuttanut myös palkkatyön tarjonnan vähyys. Niistä äideistä, joilla ei ole työpaikka odottamassa, vain osa työllistyisi osan siirtyessä kotihoidontuelta jonkin toisen tuen varaan. Väliaikaisesti töistään kotiin jääneiden äitien töitä tekemään taas on palkattu sijaisia, jotka äidin palatessa jäävät ilman ko. työpaikkaa.
Säästötoimena tämä leikkaus vaikuttaa siksi samantapaiselta hölmöilyltä kuin peruspäivärahalla elävien työttömien kepittäminen: kepin vaikutus on vähäinen, jos suurimmalla osalla työttömyys johtuu työpaikkojen niukasta tarjonnasta eikä niinkään motivaatio-ongelmista.
Pitäisin edelleen tärkeänä pienyrittäjyyden houkuttelevuuden lisäämistä mm. mahdollistamalla yrittäjille jonkinlainen väliaikainen työttömyysturva. Näin työmarkkinoiden kokoa saataisiin kasvatettua, ja nykyistä suurempi osa työhaluisista pääsisi töihin.
Olen antanut itselleni kertoa, että lapsiperheet, joissa molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä, käyttävät ison osan kohonneista tuloistaan, ei niinkään roinaan, vaan palveluihin. Monella käy siivooja, ruoka ostetaan valmiimpana, on varaa käydä kampaajalla eikä leikata lasten hiuksia itse, teetetään herkemmin remontti kuin tehdään ite, ja hankinnoissa painaa enemmän helppous kuin rahansäästö (kirpparien kiertäminen jää, vaatteet ja varusteet ostetaan lapsille herkemmin uusina).
Jokainen voi tietenkin päättää omista valinnoistaan itse. Nyt puhutaan siitä, kuinka pitkään kotihoitoa tulee tukea, mistä lähtien lapset hoidetaan omalla kustannuksella. Ei ole nimittäin mitenkään tavatonta, että esimerkiksi hoitoalalla työskentelevät äidit jäävät kotiin vielä lapsen kolmivuotispäivän jälkeen aina siihen saakka, että nuorin on koulussa ja tekevät senkin jälkeen osa-aikatyötä.
Jos se nuorin on kaksivuotias, isommat lapset kuormittavat päivähoitoa vähemmän (3–5 ‑vuotiaille tarvitaan yksi aikuinen seitsemää lasta kohden). Sitä paitsi moni 3–5 ‑vuotias on jo päiväkodissa, vaikka pikkusisarus olisi vielä kotihoidossa.
Tähän Liian vanhan kommenttiin piti tarttua.
Olin itse juuri jäänyt äitiyslomalle, kun työpaikallani alkoi yksi monista YT-kierroksista ja äitiysneuvolan kätilö kehui, että olet turvassa. Mietin silloin, että näinköhän… oma tiimi säilyi tuossa muutoksessa ja luonnollisesti palasin äitiyslomalta siihen tiimiin työtäni jatkamaan. Mutta, mutta… jos tiimi ei olisi säilynyt, vaan porukka hakeutunut muihin hommiin olisin joutunut sellaiseen perhevapailta palaaville tarkoitettuun kustannuspaikkaan, mistä sitten hakeudutaan firman sisällä uusiin tehtäviin. Se ei olisi ollut seuraavan YT-kierroksen alkaessa ihan kaikkein paras paikka olla.
Itse olen ajatellut niin, että kotihoidon tuki on se “porkkana”, jonka avulla mut saadaan hoitamaan kaikki lapseni kokonaan kotona. Jos tällaista tukea ei enää jatkossa ole, mutta päivähoito-oikeus säilyy entisenlaisena, niin välittömästihän haen osa-aikaiset hoitopaikat ainakin isommille lapsille, vaikka itse olen edelleen kotona sen nuorimman kanssa. Puolison tuloillahan suuri osa perheistä kaiketi kotihoidon lapsille rahoittaa eikä sillä muutamalla satasella kuussa(?)
Käyvätkö isommat nyt jossain kerhossa, tms? Mitä olen omaa tuttavapiiriä seurannut, niin kotiäidit ja ‑isät (siis ne, jotka ovat kotona ainakin siihen saakka, että nuorin lapsista on kahden tai kolmen) hakevat ja saavat isommille lapsilleen kerhoista ja harrastuksista sen, mitä työssäkäyvät saavat päiväkodista. Ainoastaan kuntouttava päivähoito onnistuu pelkästään päiväkodissa, mutta se koskettaa vain pientä osaa lapsista.
Luettuani Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa? kirjoitin yhteen äitiblogiin seuraavaa:
“Jos minä saisin päättää, niin päivähoitoon satsattaisiin siten, että ilmainen eskari venytettäisiin kolmi- tai nelivuotiseksi (alkaa sinä vuonna kun täyttää kolme tai neljä, nuorimmat siis 2v8kk tai 3v8kk), mutta päivähoitomaksua nostettaisiin niin, että viisituntisesta päivästä maksettaisiin se, mitä nyt täydestä päivästä. Käytännössä tämän eskarin sisältö ei eroiaisi juuri siitä, mitä päiväkodeissa ja erilaisissa kerhoissa nyt jo lasten kanssa tehdään.
Tällöin alle kolmevuotiaiden hoidota maksettaisiin nykyistä enemmän, mutta muuten maksettaisiin sama hinta mitä nytkin. Tämä ilmainen esiopetus kestäisi aamupiiristä lounaaseen ja pelkästään siihen osallistuvat lähtisivät heti lounaan jälkeen kotiin päiväunille (luultavasti monet nukkuisivat jo matkalla rattaissaan).
Tiedän kyllä yhden tahon, joka tälle idealle ei lämpene: kirkko. Seurakuntien kerhot vetävät seurakunnan toimintaan paljon sellaisia lapsia, jotka eivät kokopäivähoitoa tarvitse. Toisaalta tämä saisi ehkä kirkon päättäjätkin huomaamaan, että päivähoidossa oleville lapsille eivät seurakunnat juuri toimintaa järjestä.”
Tässä on siis ajatuksena se, että kuntapäättäjät yrittävät kehitellä kaikenlaista kerhotoimintaa kotihoidossa oleville lapsille, mutta eivät ne tunnu vähentävän päivähoidon kysyntää. Jos tehtäisiinkin toisin: päivähoidon toiminta-aika (8.30–12.00) maksuttomaksi yli kolmevuotiaille ja loppuajasta täysi päivähoitomaksu.
Toinen ajatus minulla on siinä, että vaikka neli- ja varsinkin viisivuotisneuvolassa testataan kouluvalmiuksia, niin kaikki asiat eivät neuvolan testeissä tule ilmi. Viisivuotisneuvolaa varten päiväkoti täyttääkin ison lomakkeen. Samoja asioita kysellään toisella lomakkeella vanhemmilta, mutta kysymykset tässä lomakkeessa ovat aika ylimalkaisia eikä siitä käy kaikki ilmi, mitä päivähoidon lomakkeesta.
Jos kouluvalmiuksissa on jotain häikkää, johon voi päiväkoti-iässä vaikuttaa, niin sitä parempi, mitä aikaisemmin se huomataan. Ei pelkästään lapsen itsensä, vaan myös opettajan, tulevien luokkatoverien ja koulun työrauhan vuoksi.
Eikö näissä laskelmissa pitäisi huomioida myös sen töistä pois jäävän sijaisen verot? Siis jos äiti/isä jää pois töistä, oletettavasti hänen paikkansa tilalle palkataan sijainen. Ja sijaisen palkkaaminen on sitä todennäköisempää mitä pidemmästä yhtäjaksoisesta poissaolosta on kysymys. Kuntapuolella virka täytetään varmasti, suorittavissa töissä se on pakko täyttää (kun työ on tehtävä) ja tuotekehitys ym. tehtävissä pitkä sijaisuus mahdollistaa uusien työntekijöiden rekrytoinnin. Ja tämä sijainen taas maksaa veroja.
Epäilisin myös tukiajan pienentämisen vähentävän isien hoitovapaiden määrää.
Sitä olen ihmetellyt, että kuntien edustajat ovat olleet asiassa aivan hipi hiljaa?
Villi veikkaus: Kulissien takana on sovittu, että jos valtio leikkaa kotihoidontukea ja ajaa lisää tenavia päiväkoteihin, niin vastapalveluksena kunnille lainsäädännöstä poistetaan kotona olevien vanhempien lapsilta harkinnanvarainen oikeus päivähoitoon, jota kuntien edustajat ovat jo pitkään kaivanneet.
Näin kunnon äidit saataisiin työhön tienaamaan veroja, ja työttömien lapset pois tukkimasta päiväkoteja jollojn kunnille tuleva lisäkustannus pienenisi.
Vanhin, 4‑vuotias, käy kerhossa kahtena päivänä viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Molemmat alle 3‑vuotiaat ovat vielä kokonaan kotona. Noin olen itsekin ajatellut, että kerho on hyvää toimintaa muuten kotihoidossa oleville lapsille. Ja ainakin täällä Tampereella kerhoja järjestää paitsi seurakunta, myös kaupunki, jolloin kerhot toimivat ikään kuin jonkun päiväkodin “alaisuudessa”. Ilmeisesti tarkoituksena onkin tarjota kerhopaikkoja, jotta varsinaisten päivähoitopaikkojen kysyntä ei suotta kasvaisi. (Lisäksi muuten kotihoidossa olevista alle 3‑vuotiaista maksetaan kuntalisää, mutta vain jos KAIKKI perheen alle kouluikäiset hoidetaan itse kotona. Noissa kaupungin kerhoissa saa silti käydä :))
Mutta kun näissä laskelmissa tuntuu olevan automaattisena oletuksena, että jos kotihoidon tukea lyhennetään vuodella, siirtyy äiti vuotta aikaisemmin töihin ja se yksi lapsi vuotta aikaisemmin päivähoidon piiriin. Jos ajatellaan, että esimerkiksi minä siirtyisin työelämään kun nuorimmainen täyttää kaksi vuotta, niin meiltä paukahtaisi silloin kokonaista kolme lasta päivähoitojonoon, koska edes vanhin ei ehdi vielä kouluikään.
Eri asia sitten on se todellisuus, että määräaikainen työsuhteeni päättyi ensimmäiseen äitiyslomaani, joten ei ole mitenkään varmaa että ainakaan heti työllistyisin. Ei edes vaikka olenkin sellainen korkeakoulutettu äiti, joiden tässä väitettiin nopeasti palaavan työelämään. Toisaalta samalla alalla työskentelevällä ystävälläni on vakituinen työpaikka, josta hän on hoitovapaalla. Hänellä on siellä sijainen, jolta puolestaan loppuisivat työt, mikäli ystäväni nyt palaisikin toimeensa nuorimman täytettyä juuri kaksi vuotta.
Mutta en tosiaankaan ole jäänyt kotiäidiksi saadakseni kotihoidon tukea, vaan saadakseni itse hoitaa omia lapsiani… Että lapset saisivat pieniä ollessaan viettää aikaa kotona, äitinsä ja sisarustensa parissa muulloinkin kuin iltaisin ja viikonloppuna. Tuntuu vaan että yleisesti tämmöistä ajatusta ei paljon arvosteta, kun hienot päiväkoditkin on olemassa.
Mietin asian tiimoilta myös sitä, miten tällainen muutos mahdollisesti näkyisi perhesuunnittelussa? Nythän tukijärjestelmä on sellainen, että se suosii lasten tekemistä alle 3 vuoden välein (Kelan “kaksi lasta kolmessa vuodessa” ‑sääntö: äitiyspäivärahan saa edellisen perusteella, jos edellinen lapsi ei ole vielä täyttänyt kolmea vuotta) tai sitten sen verran pidemmillä ikäeroilla, että äiti ehtii välissä palata työelämään eikä äitiyspäiväraha pääse putoamaan minimitasolle. Että pitäisikö tahtia vaan entisestään kiristää? 🙂 Toisaalta jos yrittää imettää suositusten mukaan, voi joillakin olla vaikeuksia tulla riittävän nopeasti uudelleen raskaaksi 😛
Kotihoidon tuki on täydellinen säästökohde, sillä avaamalla tämä Pandooran arkku päädytään aina tilanteeseen, jossa varhaisen kotihoidon ja päivähoidon koulukunnat saadaan väittelemään keskenään ja varsinainen asia unohtuu.
Eiköhän työurat pitenisi hoitomuotojen valinnanvaraa lisäämällä ja sillä, ettei perheitä tungeta väkisin yhteen muottiin. Nyt tuntuu, että meidän ruuhkavuosia elävien koulutettujen naisten pitäisi superäiteinä hoitaa lapset kotona ja samalla tehdä täyttä työpäivää, mieluiten vielä vähän ylitöitäkin, että vanhukset jaksaisivat isoilla palkoillaan kevennetyissä työtehtävissä 70 vuotiaiksi. Miksiköhän meillä ei ole aikaa olla mukana politiikassa?
Niinpä.
Kyllä ne työt joka tapauksessa jossain vaiheessa päättyvät. Tässä on itseasiassa yksi syy pätkätöiden yleisyyteen naisvaltaisilla aloilla. Ei ole ihan tavatonta, taitaa olla jopa varsin tavallista, että nainen saa “virkavauvan” eli jää noin vuosi vakinaistamisen jälkeen äitiyslomalle. Parhaassa tapauksessa sijainen on hoitanut virkaa 5–10 vuotta, viranhaltija vuoden, pari, kun viranhaltija töihin palaa. En oikein osaa pitää tilannetta kenenkään muun kuin sen viranhaltijan kannalta hyvänä.
Tämä toimii varmasti hyvin niiden lasten kohdalla, jotka eivät ole koskaan olleet päivähoidossa ja joille aletaan joskus kolmivuotispäivän aikaan etsiä jotain ohjattua toimintaa. Jos (ja kun) halutaan, että lapset siirtyisivät päivähoidosta esimerkiksi äitiysloman ajaksi kerhoon, niin kerhon pitäisi oikeastaan toimia päiväkodin “yhteydessä” eikä “alaisuudessa”. Oikeastaan niin, että lapsi itse kokee vain siirtyneensä ryhmästä toiseen ja että hänen päiväkotipäivänsä lyhenee.
Tuo oikeushan ei ole harkinnanvarainen, vaan subjektiivinen oikeus. Ts. kunnalla nimenomaan ei ole oikeutta harkita siitä yhtään mitään, vaan paikka on järjestettävä. Tätä ehkä tarkoititkin?
Moni kotona töitä tekevä yrittäjä, joka muuten saattaa kamppailla toimeentulon kertymisen puolesta aivan eri tavalla kuin vakituisessa palkkatyössä, saa lisätuloja hoitamalla itse lapsensa kotona.
Ei siis ole kyse ainoastaan työvoiman ulkopuolella olevista henkilöistä.
Tämä on kyllä argumentti perustulon eikä kotihoidontuen puolesta, ihan hyvä syy kyllä. Mutta menee tämä toisinkin päin, moni nainen rahoittaa lasten kotihoitoa ryhtymällä pienyrittäjäksi. Olen ostanut lapsilleni kestovaippoja tällaisilta äideiltä.
Nykyisellään naisia kyllä kovasti eri suunnista painostetaan hoitamaan lapsia kotona mahdollisimman pitkään. Yleinen ilmapiiri on, että ne vanhemmat, jotka vievät lapsensa pieninä hoitoon eivät juuri lapsistaan välitä. Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu, mutta kun tämä näkyy myös esimerkiksi päiväkodin työntekijöiden asenteissa, se vaikuttaa suoraan siihen, millaiseen yhteistyöhön (tai hienommin sanottuna kasvatuskumppanuuteen) päiväkodin kanssa päästään.
Tässäkin ketjussa on vedottu tutkimustuloksiin siitä, miten lapset pitäisi hoitaa kotona kolmevuotiaiksi. En epäile, etteivätkö nämä tulokset olisi tieteellisesti valideja, mutta arkikokemus kyllä on osoittanut, etteivät ainakaan hyvät päiväkodit ole edes ihan pienille vahingollisia, jos lapsella asiat ovat muuten hyvin.
@Pekka Taipale:
Juuri näin, tarkoitin subjektiivista päivähoito-oikeutta. Pahoittelen virhettä!
Mutta perusväitteeni pysyy edelleen, eli Kuntaliitto tai kukaan muukaan kuntien edustaja ei vieläkään ole kommentoinut kotihoidon tuen leikkausta sanallakaan, mikä pistää miettimään mitä muuta samaan pakettiin on ommeltu. Ensimmäiseksi tulee mieleen tosiaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto.
Yleensähän varsinkin Kuntaliitosta ollaan hyvin kerkeitä kommentoimaan lainsäädäntömuutoksia, jotka voisivat vaikuttaa kuntien talouteen jollain lailla.
Tämä olisi siinä mielessä yllättävää, että hallitusohjelmaan on erikseen kirjattuna, että päivähoito-oikeus säilyy subjektiivisena. Sellainen muutos voikin tulla, että oikeus olisi jatkossa vain osapäivähoitoon.
Kuten keskustelusta näkyy, valtion säästötavoitteita ei kotihoidon tuen lyhentämisellä ratkaista, enemminkin päinvastoin. Ei kai vihreät voi muutenkaan olla mukana heikentämässsä lapsen oikeutta ja mahdollisuutta vietttää varhaislapsuuttaan sosiaalisesti rauhallisessa ympäristössä. Se, että alle kolme vuotias ei ole kypsä päiväkotien isoihin lapsiryhmiin on tuotu esille mm. Helsingin yliopiston psykologian professorin Liisa Keltikangas ‑Järvisen A‑studion haastattelussa 2009: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/keltikangas-jarvinen_lasten_paivahoidosta_37633.html#media=37634
Poikamme on tällä hetkellä 1 v 5kk emmekä aio jättää häntä päiväkotiiin hoidettavaksi alle 3 vuotiaana, vaikka vyötä joudummekin kiristämään asuntolainan takia. Perhepäivähoitoa voitaisiin ajatella, jos keksimme lähietäisyydeltä asiansa osaavan hoitajan ja sopivan ryhmän lapsia (2–4 lasta). Katsotaan päiväkotiin päin sitten kun lapsi lähestyy 3 vuoden ikää. Lapsen näkökulma on se näkökulma mistä käsin tämä asia on ratkaistava myös vihreiden poliittisessa linjauksessa.
Ymmärtääkseni Keltinkangas-Järvinen, Rusanen ja viimeisimpänä Kalliala tutkivat mitä tutkivat, jotta päivähoitoa kehitettäisiin mahdollisimman hyväksi lapsille. Eivät antaakseen “tieteellisiä” lyömäaseita, niille, joiden mielestä naisen paikka on kotona lasten kanssa.
Jos poliitikkoja oikeasti kiinnostaisi lasten hyvinvointi, he satsaisivat sekä laadukkaaseen päivähoitoon että erilaisiin palveluihin kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen (kerhot, perhetyöntekijät). Osa perheistä nyt joka tapauksessa lapsensa päiväkotiin vie eikä ole yhdentekevää, millaiseen päiväkotiin.
Hallituksen suunnitelmissa on erittäin huolestuttavaa se, että toteutuessaan hallituksen toivomalla tavalla se lisäisi päivähoidon käyttöä selvästi nykyistä enemmän. Monella kasvupaikkakunnalla päivähoito on jo nykyisellään huomattavan huonosti resursoitua niin, että iso osa päivähoitoryhmistä joutuu kasvattamaan ryhmäkokoja suunniteltuja isommiksi. Ei ole missää mielessä realistista ajatella, että tällainen päätös, joka jo sellaisenaan lisää kuntien menoja motivoisi kuntia panostamaan päivähoitoon esim. rakentamalla lisää päiväkoteja tässä muutenkin ikäpyramidiltaan käänteisessä maassa.
Toimin itse psykologina ja kehityspsykologiaan kohtalaisen hyvin perehtyneenä korostaisin, että lapsen kannalta päivähoito ei itsessään ole mikään paha asia, vaan liian suuret ryhmäkoot ja liian vaihtuva henkilökunta.
Ratkaisuna tähän ikuisuusongelmaan olisi Oden laajalti liputtama osa-aikaisen työn kannattavuuden parantaminen sekä osa-aikahoidon suosiminen esim. maksuohjannalla.
Nykyisessä systeemissä osa-aikahoito vasta ryhmäkokoja suurentaakin: puolikkaat lapset lasketaan puolikkaina, vaikka kaikki puolikkaat olisivat päiväkodissa samaan aikaan.
Jos olet Osmo sitä mieltä, että ihmisen tulee saada valita, haluaako hän paljon rahaa ja roinaa ja urakehitystä vai mieluummin vähän hitaamman urakehityksen ja enemmän aikaa, miksi et sano tätä selvästi julkisuudessa? Valinnanvapaudesta puhutaan paljon, mutta eivätkö naiset — ainakaan työläisnaiset — olekaan kypsiä tekemään fiksuja päätöksiä? On aika erikoista, että halutaan kaventaa niiden valinnanvapautta, jotka eivät osaa valita sitä, mitä keskimääräisen koulutetun kansanedustajan mielestä pitäisi valita. Kätevää, mutta tuoko se säästöjä? — Jolkkosen ja Koistisen (2009) mukaan suomalaisnaiset eivät kotihoidon vuoksi syrjäydy työelämästä. Päin vastoin, he palaavat jonkin ajan kuluttua sille “tasolle”, jolta he lähtivät. Tauko työelämässä ei ole riski, vaan koulutuksen puute voi sitä olla. Toisaalta lyhyen koulutuksen aloilla poissaolo työstä ei aiheuta myöskään suuria ongelmia, koska työ on nopeasti uudelleen opittavissa. On myös typerää puhua siitä, että kaikki naiseet tähtäisivät mahtavaan urakehitykseen. Ei se niin ole, monille (miehillekin) riittää, kunhan saa tehdä töitä. Jos naisten tekemiä työntunteja vertaillaan Euroopan tasolla, suomalaiset ovat kakkosena heti Liettuan jälkeen. (Eikö se siis riitä?)Ehkä me olemme motivoituneita työntekoon, kun saamme ensin olla lastemme kanssa kotona sen aikaa, kuin meistä itsestämme tuntuu. (Tai sitten meillä vaan ei ole mahdollisuuksia osapäivätöihin. Pitkien etäisyyksien maassa siinäkin on omat ongelmansa.)
Jos nyt puhutaan osa-aikaisesta työnteosta (6h/pvä), niin nykysysteemissä lapsi tarvitsee ihan kokoaikaikaisen hoitopaikan. Hänen hoitopäivänsä ovat kuitenkin keskimääräistä lyhyempiä. Mitä isompi osa lapsista tuodaan päiväkotiin vasta kahdeksan pintaan ja haetaan ennen puolta viittä, sen parempi kaikille lapsille.
Tavallisessa päiväkotiryhmässä tehdään töitä kolmessa vuorossa (aamu, keski ja ilta), mutta aamu- ja iltavuorojen sijoittuminen on kiinni siitä, miten lapset ovat hoidossa. Eli siis, jos päiväkodissa on suuri osa lapsista viiteen tai jopa kuuteen asti, täytyy monen iltavuorolaisen päivä aloittaa vasta yhdeksän jälkeen (ja sama juttu aamusta). Se taas näkyy suoraan toiminnan laadussa, ovatko kaikki kolme työntekijää paikalla jo puoli yhdeksältä vai vasta lähempänä kymmentä.
Olenkin sitä mieltä, että päivystysajalla (puoli viiden jälkeen ja ennen seitsemää) hoidosta voisi kerätä korkeampaa maksua.
Ai? Ei ole kuitenkaan realistista ajatella, että vakiviran/toimen kovin helposti voisi saada ilman työkokemusta ja sitä työkokemustahan nimenomaan tuollaisista sijaisuuksista saa. Itse ainakin ihan mieluusti voisin sellaisia tehdä siinä vaiheessa kun työelämään palaaminen on ajankohtaista — enkä ainakaan nyt osaa pitää sitä mitenkään pahana. Toisaalta mua onkin jo vuosikaudet “koulutettu” tähän pätkätyöläisyyteen valtion ja kuntien työpaikoissa, joten ehkä vaan pidän sitä ihan normaalina jo 😀
Itse suosittelisin pakollisena esikoisen kanssa äiti/isä vauva sitoutunutta kerhoo (perheryhmää).
Äiti/isä vertaistukea, tukea kasvatukseen ja sosiaalista kanssa käymistä.
lisää oppimista ruuan laittoo myös vinkkejä
ja ehdottaisin n.2v eteenpäin 2 kertaa viikossa kolme tuntista kerhoa.
Lapsen harjoittaminen päiväkotiin pienemmillä tuntimäärillä kerhossa tukee lapsen sopeutumista ryhmään ja tuo lapselle kontakteja muihin lapsiin ja hoitajiin.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/2_3-vuotias/persoonallisuus_ja_tunne-elama/
“Lapsi pelkää eroa
Äskettäin 2 vuotta täyttänyt lapsi pelkää usein äidistä eroon joutumista. Hoitoon jääminen vieraan luokse voi olla hankalaa. Lähestyessään 3 vuoden ikää lapsen alkaa usein olla helpompi erota vanhemmistaan ja kestää heidän poissa oloaan jonkin aikaa. ”
Lapsia pitää suojella ja tukea lapsen kasvua
Minusta tämä on huomioitava.
Lasten hankita kannattaa sijoittaa perätyksin, ettei viiden vuoden välein kun lapset tehty niin voi miettiä sitä uraa kun nuorin lapsista 3v.
Lisäksi tukevathan lapset toisiaan ja oppivat jakamaan.
Moni äiti ei imetä, kun tyrkytetään äidimaidon korvikkeita liian helposti, ettei oma maidon tuotanto kasva.
Ja siitä ei koskaan uutisoida
Itsellä tuntu että sai riidellä siitä, että eivät anna lapselleni ylimääräistä maitoa.
Ja minusta tuli myös äidinmaidon luovuttaja.
Perhepäivähoito on kunnalle ylivoimaisesti kallein päivähoidon muoto.
Minä ole harkinnut ja todennut että se on niin raskasta pyörittää arkea ja hoitolapsia kotona samaan aikaan varsinkin kun on tiukat säännöt.
Mitä teet kun omat lapset on kipeänä??
Että joilla ei ole omia lapsia on helpompaa tälläinen perustaa.
Itse jäisin mielummin sossun tuelle kuin myös työttömäksi kuin raahautuisin töihin kun pieni lapsi on oikeasti raskas hoitaa alle 3‑vuotiaana.
Varsinkin kun minulla on niitä kaksi.
Jonka vuoksi moni meneekin mieluummin töihin kuin jäisi kotio.
Selasin kaikki huomautukset läpi ja nähdäkseni vain 1,5 (puolessatoista) oli otettu huomioon lapsen kehitys.
Kolmen ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu lapsen tulevan elämän kannalta erittäin merkittävä kehityskulku: lapsen kiintymyssuhteen muotoutuminen. Turvallinen kiintymyssuhde edellyttää yhtä tuttua aikuista kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.
Luonnollisin kiintymyksen kohde olisi tietenkin oma äiti, mutta voisihan se olla myöskin imettäjä tai lapsenhoitaja, pääasia, ettei hoitaja vaihdu kolmen vuoden aikana ja tarjoaa lapselle mahdollisuuden turvalliseen kiintymiseen.
Miksi näistä erittelyistä niin usein unohdetaan lapsen etu?