(Teksti on julkaistu tänään Savon Sanomissa kolumnina. Pahoittelen, että tätä kuntauudistuskamaa tulee nyt aika paljon, mutta aihe on nyt framilla. )
Kuntauudistusta valmistellut virkamiestyöryhmä esittää Pohjois-Savoon kahta kuntaa, Kuopiota ja Iisalmea. Näin järeää mullistusta ei voi tehdä ilman vahvaa lähidemokratiaa. Eivätkä pelkät aluevaltuustot riitä. Toiminnat, joissa ei ole hyötyä suuresta mittakaavasta, kannattaa jättää paikallisesti tehtäviksi, koska ne tehdään silloin paremmin ja halvemmalla. Pienten kuntien talkoohengen korvaaminen suurkunnan virkamiehillä ei tuo säästöjä. Jätetään siis suurkunnan sisään vanhat kunnat pitäjiksi. Iisalmen kunnassa voisi siis edelleen olla Kiuruveden pitäjä.
Suurkunta kerätköön verot ja hoitakoon esimerkiksi terveydenhuollon, vanhusten hoidon, toisen asteen koulutuksen ja yleiskaavoituksen sekä myös elinkeinopolitiikan. Pitäjä voisi vastata peruskoulusta, lasten päivähoidosta, detaljikaavoituksesta, urheilukentistä ja kotiseututyöstä. Tehtävien jako pitäjän ja suurkunnan välillä riippuu paikallisista olosuhteista. Siksi uusi kuntalaki tulisi kirjoittaa väljäksi niin, että se sallii pitäjät kunnan sisään ja niille suorilla vaaleilla valittavat valtuustot, mutta jättää tehtävien jaon paikallisesti sovittavaksi.
Tällainen kaksijakoinen malli toisi kaikki ne edut, joita hallitus tavoittelee suurkunnilla ilman niitä haittoja, joita moni oikeutetusti pelkää niihin liittyvän.
Eikö samaa voitaisi tehdä säilyttämällä kunnat kuntina ja sopimalla yhteistyöstä suurta väestöpohjaa vaativissa tehtävissä? Yhteistoiminta on ollut kovin takkuilevaa. Esimerkiksi monin paikoin hankkeet sosiaali- ja terveyspiireistä ovat edenneet aluksi hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta kaatuneet kalkkiviivoilla, kun joku on alkanut puolustaa reviiriään. Yksimielisyyden vaatimus saa asiat sujumaan perin verkaisesti. Kaatuihan Kainuun maakuntakokeilukin yhden kunnan veto-oikeuteen.
Päätösvallan vieminen valtuustoista kuntien välisiin kabinettineuvotteluihin heikentää demokratiaa. Suurkunnassa näistä päättää valtuusto avoimissa kokouksissa. Päätökset eivät aina silloinkaan miellytä kaikkia, mutta on päätöksillä ainakin kasvot. Yhteistyöstä ei saa demokraattista oikein mitenkään.
Yhteistyöhimmelit vievät lohkoutuneeseen toimintaan jo senkin takia, että eri toiminnoissa yhteistyön aluepohja tahtoo olla erilainen. Jos ammattikoulua ylläpitävällä kuntayhtymällä on eri jäsenpohja kuin terveyskeskusta ylläpitävällä, niiden on lähes mahdotonta sopia yhteisistä ateriapalveluista.
Kuntayhtymistä on monin paikoin tullut menoautomaatteja. Sairaanhoitopiirien on helppo lähetellä laskuja jäsenkunnilleen, jotka eivät voi kuin maksaa. Kuluilla on taipumus kasvaa, kun sairaanhoitopiirin johdossa on alan ammattilaisia eikä näiden yläpuolella yhtään muuta virkamiestä. Pelkin luottamusmiesvoimin kulukuria on vaikea valvoa eikä siihen ole aina halujakaan. On luonnollista, että sairaanhoitopiirien hallituksiin valikoituu niitä, joiden mielestä rahan käyttö sairaanhoitoon on tuiki tärkeätä ja koulutuskuntayhtymiin taas niitä, jotka rahanjaossa luonnostaan pitävät koulutuksen puolta. Ehdotus koko sosiaali- ja terveydenhoidon antamisesta sairaanhoitopiireille sisältää suuren vaaran menojen karkaamisesta.
Karkaavatko palvelut suurkunnassa kauas? Eivät ne seitsemässäkymmenessä suurkunnassa ainakaan sen kauemmas karkaa kuin jos sosiaali- ja terveydenhuolto annetaan kahdellekymmenelle SoTe-piirille. Muutetaanpa siis tehtävien jakoa. Nyt Kela maksaa kyydin terveyskeskukseen. Kunnan kannattaa keskittää, koska se ei joudu maksamaan pidentyneistä matkoista mitään. Siirretään tämä vastuu Kelalta kunnille niin jopa alkavat rahakirstun vartijat kannattamaan lähipalveluja. Tietysti samalla pitää siirtää rahaa valtiolta kunnille; suhteessa enemmän harvaanasutuille kunnille kuin pienten välimatkojen kaupungeille.
Suurissa kasvukeskuksissa tärkeä perusta suurkuntiin on kaupunkiseudun kuntien eriytymisessä varakkaiden ja vähemmän varakkaiden ihmisten kunniksi. On reilua panna kunnat yhteen taloudellisesti, koska nyt palkitaan asuntopolitiikan epäsosiaalisuudesta ja rangaistaan kuntaan, joka on tarjonnut asumisen mahdollisuudet köyhille ja sairaille. Kilpailu hyvistä veronmaksajista on johtanut hyvin huonoihin ratkaisuihin.
Pohjois-Savossa verokilpailua ei ole tai jos on, siinä ei ole mitään järkeä. Korviini on kantautunut syytöksiä Siilinjärveä kohtaan. Vaikea uskoa, sillä Siilinjärvi ei hyötyisi mitään hyvätuloisten haalimisesta. Siilinjärvi kuten kaikki muutkin Pohjois-Savon kunnat Kuopiota lukuun ottamatta ovat verotulojen tasauksen piirissä. Ne saavat taattuna verotulona runsaat 3 000 euroa asukasta kohden vuodessa kuntalaisten tulotasosta riippumatta.
Esitys suurkunnista on herättänyt suurta huolta ja vastustusta. Se on hyvin ymmärrettävää, koska minäkin vastustaisin suurkuntia, jos kaikki toiminta keskittyisi niiden tasolle. Hallituksen olisi viisasta päättää pikaisesti periaatetasolla mahdollisuudesta jättää suurkuntien sisälle pitäjiä ennen kuin kunnat antavat lausuntonsa esitetyistä selvitysalueista.
Olisi vastaavasti hyvä, jos mahdollisimman moni kunta esittäisi lausuntonaan halunsa jatkaa pitäjänä suurkunnan sisällä. Hallituksen on pakko ottaa sellaiset lausunnot vakavasti.
Hyvin tiivistetty. ”Pitäjämalli” vaikuttaa toimivalta ratkaisulta lähidemokratialle, ja lain jättäminen sen verran löyhäksi, että kunnat voivat räätälöidä ”pitäjän” tehtävät tarpeitaan vastaaviksi tuntuu järkevältä. Tämä mahdollistaisi sen, että pääkaupunkiseudulla tehtävänjako olisi erilainen kuin Lapissa, koska sama työnjako ei varmasti olisi optimaalinen molemmissa.
Yrität ajaa mallia eteenpäin vetoamalla siihen, että kunnat toivoisivat tätä lausunnoissaan. Tämä on toki hyvä ajatus, mutta tärkeintä olisi saada kuntaministeri ja kokoomuksen sekä SDP:n keskeiset vaikuttajat ymmärtämään tämän mallin edut. Saatteko sanaa eteenpäin sinne päin?
Paras malli, minkä minä olen havainnut oli torstaina 23.2. Hesarin mielipiteissä: itsenäisten maakuntien provinssimalli (“Osavaltio-Suomi”).
Kirjoituksessa katsottiin kuntasektori laajemmin kuin pelkkänä SoTe sekoiluna ja todettiin, että Saksan kilpailukyky perustuu nimenomaan osavaltiorakenteeseen.
Maakunnissa valittaisiin maakuntavaltuustot ja niillä olisi valta ja rerussit tehdä maakuntarajojen sisällä niin kuin parhaaksi näkevät ja päättää myös kuntajaosta.
Nyt yritetään pakottaa kaikki Suomen kunnat samaan formaattiin ja valtion tasolla tehdään sellaisia päätöksiä mitä ihmeellisimmistä asioista, jotka pitäisi päättää provinssikohtaisesti ym.
Kuntakarttamallilla näpertely tarkoittaa, että mikään ei muutu. Vain rajat siirtyvät, palkat nousevat ja kustannukset kasvavat.
Provinssimalli muuttaa radikaalisti päätöksentekorakenteita ja toimintamalleja ja huom. edistää kilpailukykyä ja tuottavuutta sekiä julkisella että yksityiselläpuolella. Se luo talouskasvua, mikä on julkisen palvelutuotannon kannalta välttämätöntä.
Neuvostoliitossa oli samanlainen keskitetty ja yhdenmukaistettu hallintorakenne kuin on Suomessa nyt. Kaikki tietävät mitä peruspalveluille siellä kävi.
Kun läänejä vähennettiin ja suurennettiin liikaa, tuli tarve maakuntahallinnosta. Nyt jos suurennetaan kuntia, niitä jää pari kolme maakuntaansa, eli kunnat olisivat liian samankokoisia kuin maakunnat. Yhdistetäänkö sitten maakuntia entisten läänien suuruisiksi ja lopetetaan nykyiset läänit? Eli sotketaanko asioita hyödyttömillä uudistuksilla?
Eiköhän sittenkin riittäisi pienimpien kuntien liittäminen toisiinsa tai naapurikuntaan?
Lääneille ja sekunnilla ei ole tekemistä keskenään. Läänit ovat valtionhaallintoa ja maakunnaksi kuntien yhteistyöelimiä. Läänit korvautuvat ely-keskuksilla.
Harvinaislaatuisen selkeä yhteenveto kokonaiskuvasta – argumentaatio kirkastuu. Ehkä se auttaa viemään uudistusta vaiheittain oikeaan suuntaan. Kiitos tästä työstä.
Mitäs hallitus sanoo päätösvaltaisesta lähidemokratiasta (ja onko tätä kokonaisuutta pohdittu kuntien tehtäviä puivassa työryhmässä)?
Pienten kuntien yksi ongelma on se, että jos ne pakotetaan johonkin suureen yhteistyökuvioon, niiden nykyinen (mahdollinen) tehokkuus voi loppua siihen. Kiinteiksi sovitut sairaanhoitopiirit ja vastaavat kiinteät järjestelyt edustavat jäykkyyttä. Parempi on jättää kuntien itsensä harkittavaksi, mistä suunnasta palvelunsa tilaavat. Näin niillä säilyy kontrolli, ja palvelun taso ja kulut pysyvät kontrollissa. Ei ole viisasta taloudenpitoa suostua mihin tahansa ylhäältä määrättyyn ja kunnan valinnanmahdollisuudet jatkossa poistavaan yhteistyökuvioon.
Näillä perusteilla pienten ja suurempien kuntien *vapaa* yhteistyö on siis dynaamisempi ratkaisu kuin suurkunnat tai kuntien sitominen kiinteisiin kuntien ohjauksen ulottumattomissa oleviin yksiköihin. Palveluiden katoaminen keskuksiin on yksi melko todennäköinen seuraus. Juuri yksittäisetn kuntien mahdollisuus vaihtaa järjestelyitä pitää mammutit hereillä ja toimivina.
Riski kuntien eriytymisestä varakkaiden ja vähemmän varakkaiden ihmisten kunniksi on todellinen koko Suomessa. Jos eroja halutaan tasata, kahden rikkan tai kahden köyhän naapurikunnan tulojen tasaaminen ei ratkaise ongelmaa. Ainoa järkevä tuollaisen tasauksen taso on koko maan taso. Muuten kyse on vain rikkauksien jakamisesta rikkailla alueilla ja köyhyyden jakamisesta köyhillä alueilla.
> Olisi vastaavasti hyvä, jos mahdollisimman moni kunta esittäisi lausuntonaan halunsa jatkaa pitäjänä suurkunnan sisällä.
Suosittelen kunnille, että esittävät halunsa jatkaa itsenäisinä, mutta innokkaassa kunnan kontrollissa olevassa yhteistyössä muiden kanssa.
Hyvä Osmo! 🙂 🙂 🙂
Lähidemokratiaa ei pidä uhrata kuntauudistuksen takia.
”Suurkunta kerätköön verot ja hoitakoon esimerkiksi terveydenhuollon, vanhusten hoidon, toisen asteen koulutuksen ja yleiskaavoituksen sekä myös elinkeinopolitiikan.”
Nämä ovat niitä asioita, joihin pitää olla demokratian kautta kontrollia.
”Pitäjä voisi vastata peruskoulusta, lasten päivähoidosta, detaljikaavoituksesta, urheilukentistä ja kotiseututyöstä.”
Nämä aiheet sen sijaan oikeastaan kuuluisivat pitäjän (siis entisen pienkunnan) virkamiehen ja kohteen käyttäjäkunnan asioiksi eikä koko pitäjän vaaliaiheiksi. Sitä vaatisi jo asioiden sujuminen. Jos kuitenkaan suurkunnan vaaleissa ei näitä lähiasioita puitaisi, se alentaisi äänestysintoa, mutta onko se siinä tapauksessa edes pahasta? Nykykuntien ongelmien syitähän on siltarumpupolitikointi. Jos se saadaan vähemmälle sillä, että tällä keinolla ratsastavat eivät enää pääse valtuustoon yhtä herkästi kuin aiemmin, se on oikeastaan hyvä, jos sellainen demokratia kärsii. Joka tapauksessa kunnan- ja pitäjäntason vaaleista toinen taso tulee menettämään uskottavuutensa, vaikka molempia lienee pakko nyt tarjota, jotta hanke etenisi.
Jäin miettimään, kuinka tärkeitä ovat pitäjien omat virkamiehet vai riittääkö jonkinlainen alan ammattimies. Pitääkö niitä jäädä joka sektorille ja missä silloin ovat säästöt? Itse olen sitä mieltä, että säästöjä on liikaa painotettu, tärkeämpää on kunnan tulojen lisääminen.
Vuosi sitten olit laatimassa hallitusohjelman kuntauudistusosaa, ja nyt olet vain tuomassa pitäjämallia esille, vaikkei siitä ole mitään mainintaa hallitusohjelmassa. Myöhäisherännäisyyttä, vai teetkö vain pesäeroa hallitusohjelmaan?
Hallitusohjelmaa laadittaessa sovittiin, että kuntien sisälle kehitetään mahdollisuutta paikallisvaikuttamiseen. Tämä ei ole hallitusohjelman vastaista, mutta ei tämä myöskään hallitusohjelmasta seurtaa.
Osmo, virkamiesten esittämät suurkunnat (noin 70 kpl) ovat keskenään hyvin erilaisia, osa myös vähäväkisiä ja laajoja (esim. Kuhmo, Lapin kunnat), ja useimmilla niillä ei tulisi olemaan vaativampaan erikoissairaanhoitoon kykenevää keskussairaalaa. Kuinka terveydenhoito voisi toimia tällaisten yksiköiden vastuulla? Eikö edelleen tarvittaisi ongelmallisia ja monimutkaisia yhteistoimintarakenteita? Blogisi aiempien kuntauudistusta käsittelevien kirjoitusten kommenteissa on ollut keskustelua myös Ruotsin mallista, jossa mm. terveydenhoito on kokonaan maakunnan laajuisten maakäräjien vastuulla ja ”lähidemokratia” kuntien vastuulla. (Myös maakäräjillä on suorilla vaaleilla valittu valtuusto ja veronkanto-oikeus.) Mikä on henkilökohtainen mielipiteesi Ruotsin mallista ja sen hyvistä ja huonoista puolista Suomeen sovellettuna?
Kuullostaa kyllä järkevältää ja kehittämisen arvoiselta mutt tuli mieleen minullakin mitkä on läänien roolit ja varsinkin maakuntien ? Eikö maakunnat jää tarpeettomaksi ? Esimerkiksi täällä E-Karjalassa on ministeriöstä ehdotettu yhdeksi kunnaksi koko maakuntaa, turhaa kai sille maakunnalle enää mitään organisaatiota on jättää.
Vaikka muutoin oletkin eräs parhaita suomalaisen hallinnon asiantuntijoita, ja kokonaisuuden hahmoittajia, olisin tässä eri mieltä. Läänien toiminnot siirtyivät pääasiassa aluehallintovirastoihin.
Sinänsä voisi muuten olla järkevää siirtää nykyisten ely-keskusten tehtävät joko suurkunnille tai vaaleilla valituille maakunnille. Nyt ely-keskukset edustavat demokraattisen kontrollin ulkopuolella olevaa valtionhallintoa. Ja katso: vaaleilla valittu maakuntahallitus, jolla on oma ely-keskuksensa. Sehän on osavaltio.
Pakko kysyä uudelleen Osmolta. Mistä ne sisäkunnat saavat rahoituksen toimintaansa. Emäkunta kerää verot ja jakaa murusia muille. Vaikuttaa erittäin byrokraattiselta. Demokratiaa ei ole ilman omaa budjettivaltaa. Tulee vaan mieleen monet kaupunginosavaltuustot, joilla ei ollut höykäsenpöläystäkään valtaa, kun ei ollut rahaa.
Puheenvuorosta on jätetty pois se, että kuinka paljon ylätason antaa kerättyjä veroja käytettäväksi lähitasolle. Tämähän on ratkaisevaa sen suhteen, että kuinka toimivaa lähitason päätöksenteko on.
Ratkaisua ei ole?
juha
Tästä jaosta ei pidä päättää keskitetysti vaan paikallisesti. Suomi on niin erilainen maa eri puolilla. Jos pitäjän nimi on Rääkkylä, sen järkevät tehtävät ovat kovin erilaiset kuin jos sen nimi on Vantaa
Kaupunkiseudulla minulla on kyllä pikkaisen ongelmia tuon yleiskaavoitus / detaljikaavoitus jaon kanssa. Se lentokoneesta kaavoittaminen on jotain mistä pitäisi päästä eroon. Kun tehdään jalankulkumittakaavassa kaavoitusta, niin se ihan oikeasti tarkoittaa sitä että mennään katupoikkileikkauksiin, kävelyetäisyyksiin, tms. mikrotasolle saakka, ja tuolla on seuraunnsisvaikutuksia esimerkiksi ratavaihtoehtoihin.
Suomen valtio on varsin nuori. Virkamiehet ja poliitikot eivät ole vahvimmillaan organisoinnissa.
Euroopan kilpailukykyisimmät yhteiskuntaorganisaatiot ovat sekä sekulaarilta että kirkolliselta puolelta peräisin 1500-luvulta.
Hyvä nyrkkisääntö on, että omistusasuntoa hoidetaan paremmin kuin vuokra-asuntoa. Provinssimalli tarkoittaa omistus-asuntoa.
Joo. Nykyisenkaltainen yleiskaava on niin detaljoitu että sen korjaaminen mikrotasolla on mahdotonta. Suurkunnan veto-oikeus silloin kun kriteerit kuten saavutettavuus ei täyty pitäisi riittää.
Ja liikenneväylävetoinen kaavoitus ei varmasti lopu ennen kuin vastuu tieverkosta siirretään valtiolta vähintään suurkuntatasolle. Sitä ennen on turha toivoa lähiöihin jalankulkumittakaavaa.
Olisi kovin onnetonta, jos mahdollisesti muodostuvan Metropoli-kunnan mahdolliset pitäjät olisivat yksi yhteen alueen nykyisiä kuntia. Muistelen silmiini sattuneen esim. vantaalaisten kirjoituksia siitä, että Itä- ja Länsi-Vantaan väki ei juurikaan asioi toisella puoliskolla kuntaa. Eikä reilun puolen miljoonan ihmisen Helsingin pitäjäkään miltään paikallisen toiminnan lähiyksiköltä kuulosta…
Ja edelleen kyllähän kunnissa voi jo nykyiselläänkin delegoida tehtäviä ja varoja kaupunginosalautakunnille vaikka kuinka paljon, jos se nähtäisiin hyväksi tavaksi toimia.
OS: ”Pohjois-Savossa verokilpailua ei ole tai jos on, siinä ei ole mitään järkeä. Korviini on kantautunut syytöksiä Siilinjärveä kohtaan. Vaikea uskoa, sillä Siilinjärvi ei hyötyisi mitään hyvätuloisten haalimisesta. Siilinjärvi kuten kaikki muutkin Pohjois-Savon kunnat Kuopiota lukuun ottamatta ovat verotulojen tasauksen piirissä. Ne saavat taattuna verotulona runsaat 3 000 euroa asukasta kohden vuodessa kuntalaisten tulotasosta riippumatta.”
Pohjois-Savossa verokilpailua käy Kuopio. Se kaavoittaa agressiivisesti Kallaveden rannoille ”paremman” väen asuntoalueita. Ympäryskunnat kilpailevat rahvaasta. Sama tilanne on luultavasti muissakin maakunta- ja seutukuntakeskuksissa. Helsingin seutu poikkeaa tästä kaavasta.
Ei ihmiset kaipaa lisää päättäjiä eikä päätöksentekotasoja, vaan varmuutta siihen että julkisia palveluja on saatavana jatkossakin.
Jos nykyisen kaltainen kunta ei kykene tuottamaan tiettyjä palveluja järkevästi, tulisi, sen sijaan että liitetään kaavamaisesti kuntia yhteen, ottaa kysyisen palvelun tuottamisen päätösvalta määräajaksi kunnalta pois, valtiolle tai maakunnalliselle tasolle. Tehdään siis eräänlainen saneerausohjelma
Pikkukunnissa monessa tapauksessa terveydenhuollon päätöksenteko tulisi siirtää kunnalta pois, Helsingissä taasen kaavoituksen- ja maankäytön päätösvalta pitäisi pikapikaa siirtää kaupungin osaamattomista käsistä valtiolle. Helsingin esimerkki on karmaiseva, osaamaton kaupunkisuunnittelu on johtanut hirmuisiin asumiskustanuksiin jotka jarruttavat vakavasti koko pääkaupunkialueen talouden kehittymistä. Tuollaiset päätöksentekijät siis sivuun esim 5 vuodeksi (yli vaalikauden) jona aikana päätöksenteko ja hallinto saneerataan kuntoon ja voidaan palauttaa kunnalle.
valtio se vasta onkin nerokas kaavoittaka- Käy katsomassa, millaisia tiesuunnityelmia se tekee. Laittaisivat varmaankin Kehåä I:n ja lahdenväylän risteyksen Kruununhakaan.
Mitä ihmettä tuo taas on? Ei teiden rakentamisella ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei kunnat kykene hoitamaan kunnolla omia velvollisuuksiaan.
Jos pienkunta ei pysty hoitamaan terveyspalveluja asukkailleen, on nuo palvelut varmistettava vaikka valtion väliintulolla. Sama koskee suurkuntaakin, jos Helsinki ei kykene kaavoittamaan kuin alle puolet asettamastaan sitovasta tavoiteesta, on päätöksenteko otettava pois paikallistasolta ja hoidettava kuntoon valtion väliintulolla. Asumisen hinta Helsingissä tappaa koko maan kilpailukyvyn, joten se ei ole enää paikallinen kysymys
Niin paljon kun olen seurannut kuntakeskustelua, en ole havainnut juuri kenenkään alan professorin kannattavan tätä nykyistä ”karttaharjoitus/suurkunta/kiire” mallia. Viimeksi tänään oikeustieteen professorit (Tuori, Mäenpää ) kritisoivat hallitusohjelman mukaista mallia liiallisesta kiireestä, laajapohjaisen valmistelun puutteesta ja vaihtoehdottomasta suurkuntamallista. Samoin hallintotieteiden ja kunnallistalouden professorit (Harisalo, Haveri ym.) ovat samoin kritisoineet hallituksen linjaa. Ei niin, etteikö uudistuksia tarvita, vaan vaihtoehdottomuudesta, kiireestä ja paikallisdemokratian unohtamisesta.
On myös ihmeellistä, että hallitus laittaa työryhmän 2 v. työajalla selvittämään kuntien tehtävät, jotka saisi Kuntaliitosta suurinpiirtein 2 viikon toimitusajalla. Järjestys näyttää aivan väärältä ainakin minusta.
Yleisimmin näyttäisi siltä, että alan professorit ja muut asiantuntijat kannattaisivat jonkinlaista maakuntamallia ainakin terveydenhuollon osalta-
On se kumma asia, että kiireessä sorvattu hallitusohjelma on niin pyhä kirja, ettei siitä voida poiketa edes järkisyillä. On lyöty ensin kiinni malli ja sille keksitään sitten perusteluja myöhemmin.
Keskisuomalainen keskikokoinen kunta, joka on keskella maakuntakeskuskaupunkeja poistaa varmistimen, kun valtiovaltan lupaa keventää verotusta tai hallintoa.
Takana on useita kuntaliitoksia peräkkäin, yli 10 vuotta eikä kuntahenkilöstöä ole voinut sopeuttaa uuteen tilanteeseen. Nyt tarjotaan uusia liitoksia, eikä aiempiakaan rationalisointeja ole voitu tehdä henkilöstösuojan takia.
Jos kuntien niputtaminen jatkuu tulee tarpeeseen kunnanosademokratia, mutta uusi ”vahva” kunta ei vieläkään kykene ilman maakuntakeskuksia suoriutumaan esim. erityissairaanhoidosta tai ammattikoulutuksesta. Hallintohimmeleiden kerrostumien määrä pikemminkin vain kasvaa.
Kuntien välinen vapaaehtoinen yhteistyö esim SOTE asioissa olisi realismia. Kun yhteistyötä tekevillä kunnilla on jo omaa liitoshistoriaa, ei osapuolilla ole harhakäsityksiä. Uudet liitokset tulevat sisältäpäin jos ovat tullakseen.
Maakuntakeskusten välialueilla on tilaus yhteistyölle, sillä kaikki keskitetään maakuntakeskuksiin. Valtio vie verovirastot, kuntainliitot keskittävät ammattiopetuksen jne.
Nykyisistä kunnista tulee siis pitäjiä.
Nykyistä maakunnista/sairaanhoitopiireistä/muusta vastaavasta tulee kunta.
Ja mikäs tässä muuttuu. Nimitykset tietysti. Entäs sitten?