esittää kuntajakoselvitystä, jonka tarkoituksena on muodostaa yksi kunta Sipoosta, Helsingistä, Espoosta, Vantaasta ja Kauniaisista. Vähän yli miljoona asukasta. Virkamiesten selvityspaperin heikon kohta on lähidemokratian puuttumisena. Miljoonan asukkaan yksikkö pienimpänä vaikuttamisen yksikkönä on vähän iso.
Olen aikaisemminkin sanonut, että tällä seudulla pitäisi turvautua kaksiportaiseen malliin, jossa veronkanto, terveydenhuolto, joukkoliikenne ja yleiskaavoitus ja vastaavat isot ovat aluekunnan vastuulla ja peruskunnat huolehtivat päivähoidosta, detaljikaavoituksesta, peruskoulusta, katujen kunnossapidosta, urheilukentistä ja muusta paikallisesta. Tämä johtaisi huomattavasti parempaa lopputulokseen, mutta ajatuksella ei ole muiden puolueiden keskuudessa kannatusta. Keskusta ilmeisesti kannattaisi tätä, mutta keskittyy ennen kuntavaaleja vastustamaan kritiikittä kaikkea, joten sieltäkään ei ole tukea odotettavissa.
Entä jos sen tekisi toisin päin?
Yhdistetään nämä viisi kuntaa Suur-Sipooksi, mutta perustetaan sen alle viisi pitäjää tai enemmän. Pitäjät saisivat rahat peruskunnalta vaikka asukasluvun perusteella ja huolehtisivat päivähoidosta, detaljikaavoituksesta, peruskoulusta, katujen kunnossapidosta, urheilukentistä ja muusta sellaisesta.
Tässä olisi sekin hyvä puoli, ettei perustuslain osalta tule ongelmia. Kaarlo Tuori on keksinyt, että aluekuntamalli olisi perustuslakikysymys. Pitäjien perustaminen kunnan osiksi ei sitä varmaankaan ole. Se ei edellytä edes lain muuttamista paitsi siltä osin, että palautetaan mahdollisuus valita kunnanosavaltuustoja suorilla vaaleilla.
Näitä pitäjiä voisi olla enemmänkin kuin viisi, vaikkapa 12 niin, että Vantaa ja Espoo jaetaan kahtia, Helsinki viiteen osaan ja myös Sipoo kahtia. Tässä olisi se huono puoli, että vanhat rakenteet repeytyisivät ja hallinto pitää rakentaa alusta uudestaan, mutta toisaalta se hyvä puoli, että tulisi tilaisuus rakentaa hallinto alusta uudestaan. Helsingissä ainakin on paljon hallinnollista luupäisyyttä, jonka räjäyttäisi mielellään tuoreemman tieltä.
Jos hallituksen sopu säilyy, valtio varmaankin asettaa alueelle kuntajakoselvittäjän. Kuntajakoselvittäjä taas voi ehdottaa tällaista ratkaisua. Näin hän varmaankin tekisi, jos riittävän moni sitä hänelle painokkaasti esittäisi.
Tämä pitäjä-malli voisi helpottaa myös monen pienen maalaiskunnan identiteetti- ja paikallisdemokratiatuskaa. Olen sähköpostaillut asiasta erään itäsuomalaisen kunnan kunnanjohtajan kanssa.
Olisiko Pietari Kalmin katu detalji, vai laajempi kysymys?
Kaupunginosahallinnolla on yksi todella ikävä puoli, josta evl. kirkon sisällä on kärsitty jo kauan ja josta siellä yritetään päästä eroon: ihmiset ovat liian liikkuvia noiden kaupunginosarajojen yli. Jos sen sijaan haluaisi vaikuttaa kaupunginosan asioihin, pitäisi pysyä riittävän kauan rajan sisäpuolella. Rajan yli muutettuaan joutuu eroamaan luottamustoimistaan.
Eikä tavallinen kansalainen olekaan välttämättä samalla tavalla sitoutunut juuri oman kaupunginosan asioihin kuin jonkun toisen, jossa hän työskentelee tai opiskelee ja jossa hän saattaa viettää suurimman osan ajastaan.
Niin.
Ja miksi rajoittua Uudellamaalla noihin viiteen kuntaan?
Uudellamalla esitetään kahdeksaa (tai yhdeksää, mihin Hyvinkää-Riihimäki nyt sitten lasketaankin) Kyllä sama pätee soveltuvin osin niihin kaikkiin.
Tässä on kyllä monta potentiaalista ongelmaa, lienee esimerkiksi perusteltua käyttää enemmän rahaa per pallokenttiin lähiöissä ja kulttuurilaitoksiin keskustassa, mutta kai tuon jotenkin saisi hoidettua.
Voisiko Helsinki näyttää tässä mallia? Ensi syksyllä on vaalit jossa voisi samalla valita ne pitäjänkinkereille osallistuvat.
Minulle tulee ensimmäisenä lautakuntien tehtävistä YTLK (katujen ja puistojen kunnossapito, jne.) mieleen sellaisena joka voisi olla alueellisempaa. Muita ehdotuksia?
Miten ehdotetussa tulonjaossa ratkaistaan vain pääomatuloja ansaitsevien vero-ongelma?
Se on valtion ja kuntyasektorin välinen tulonjako-ongelma joka on ja pysyy samana tässä mallissa.
Miten tämä ratkaisee sen, että 5000 vanhenevan asukkaan haja-asutusalueella ei ole mistä ottaa mutta palveluiden tarve kasvaa? Ilmoittaako suurkunta että lähin terveyskeskus on jatkossa 100 kilometrin päässä, hauskaa potkukelkkailua? Niinhän tämä ehdotettu ratkaisukin tulee tekemään, joten siinä mielessä eroa ei tule olemaan.
jrn
Kun me pääsemme vielä yksikanavaiseen rahoitukseen niin, että se suurkunta maksaa taksimatkan terveyskeskukseen, terveyskeskus ei tule olemaan sadan kilometrin päässä.
Tuo funktioiden keskittäminen/hajauttamien on aivan oikea toimenpide. Jokaisella toiminnalla on optimikoko kustannusten/palvelutason suhteen .On turhaa luoda suurempia/pienempiä yksiköitä vain periaatteen vuoksi.
Kuntien ajama yhteistoimintaelin on vastaava organisointimalli, mutta kun jokainen kunta on itsenäinen toimija niin toiminta halvaantuu ensimmäisenä toimintapäivänä.
Yksi kunta, jossa on eri tasoja eri funktioille on hyvät.
Mutta saneerauksen enimmäinen periaate onkin ettei saneerattavalta kannata kysyä miten saneerataan, muutosta vastustetaan joka tapauksessa ja diskuteeraus on ajan hukkaa.
Kannattaa keskittyä siihen miten toiminnot järjestetään funktioit uudessa mallissa
Miten ihmeessä tämä Oden Suur-Sipoo saadaan tehtyä kun demarit eivät hyväksy pakkoliitoksia ja ehdotetuista kunnista kaikki paitsi Helsinki vastustavat?
Kokoomuskin kannatti aikanaan kuningskuntaa, mutta on tinkinyt tästä periaatteesta, vaikka koko puolue syntyi sen ympärille.
Tarkoitin siis sitä, että kun koko Uusimaa on suunnilleen samaa työssäkäyntialuetta, niin miksi ei tehdä koko Uudenmaan kokoista suurkuntaa, joka sitten pilkotaan pitäjiksi.
Selvityksessä Uudenmaan kohdalla luetellaan tarkasti erilaiset yhteistoiminta-alueet ja yhteiset osakeyhtiöt. Mistähän syystä jätetään mainitsematta HSL ja HSY, jotka molemmat ovat oivia osoituksia yhteistyöstä, joka on toimiva ja joka nykykuntarajoillakin voidaan laajentaa kunkin kunnan päätöksellä.
Joukkoliikenne mainitaan, ja tuodaan esille sen merkitys metropolialueella suurempana kuin muualla maassa.
Joukkoliikennettä ja liikennejärjestelmää varten ei tarvitse muokata kuntarajoja.
terveisin
HSL:n hallituksen varapuheenjohtaja,
Oden vieruskaveri hallituksessa
Kepun vastustus on hiukan oudolla pohjalla heidän vaatiessaan että kuntien yhteenliittämisen sijaan pitäisi siirtää terveystoimi valtiolle/Kelalle/maakunnalle. Mitä heiltä silloin jää sanomatta on se, että tämän jälkeen valtio/Kela/maakunta päättää terveyskeskusten ym. sijainnista – eikä niitä enää olekaan joka kunnassa.
Jos yksikanavaiseen rahoitukseen jotenkin päästäisiin, koko kuntauudistus ei olisi tarpeen. Tähän ei ilmeisesti haluta tai voida koskea, koska jos haluttaisiin tai voitaisiin koko sotkun korjaaminen olisi aloitettu siitä. Tiedät varmasti minua paremmin miksi. Ja itseasiassa olisin kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi asiasta.
Nyt ollaan hirttäydytty liikaa kiinni tähän kuntaan terminä ja alueena. Pitäjäehdotus on hyvä, mutta mitä jos asuu pitäjän reunalla ja toisen pitäjän keskustaan olisi lyhyempi matka? Pitääkö mennä silti omaan pitäjään?
Ei siis näin – pitäjät (tai kaupunginosat) pitää rajata olemassa oleviin taajamiin ja kyliin – sen kokoisiin, joissa voidaan ylläpitää pieni pitäjävaltuusto. Pitäjän FYYSINEN kasvu pitää pitää aisoissa jotta syntyy tiivitä kyliä ja palvelukeskittymiä sinne, missä ihmiset asuvat. Maaseutu on sitten rajatonta ja maakunnan tai suurkunnan hallussa. Haja-asutusalueiden asukkaat voivat sitten hakea palvelunsa sieltä mistä tykkää. Jos joku maaseutukylä haluaa hakea pitäjän statusta niin sen saa tehdä.
Tehtävät suurkunnan ja pitäjien välillä pitää rajata siten, ettei NIMBY-ilmiö pääse rehottamaan.
Kirjoitan saman, minkä olen tänne kirjoittanut aikaisemminkin: hallitus voi saada syrjäiset pikkukunnat liittymään toisiinsa talousruuvia kiristämällä, mutta hallituksella ei ole keinoja eikä etenkään tahtoa pakottaa Vantaata ja Helsinkiä tai Lempäälää ja Tamperetta yhteen. Lisäksi huomauttaisin, että monissa osissa maata on jo tehty ne tärkeät kuntaliitokset, joista oikeasti saadaan hyötyä (Seinäjoki, Kokkola, Oulu 2013, Kouvola jne.).
Ei kerrennyt muste kunnolla kuivua esityksestä kun Osmo säntää jo virittelemään uusia hallintohimmeleitä.
Tärkeintä nyt olisi miettiä ja suunnitella miten palvelut ja toiminnot näissä suuremmissa kuntayksiköissä järjestetään, ja tehdä hallintomallit sitten sen mukaan miten ne tukee palvelujen tuottamista kuntalaisille. Nyt mennään p**** edellä puuhun kun tärkein huoli näyttää olevan miten mahdollisimman monelle kylä- tai kaupunginosapoliitikolle saadaan näperreltävää päätöksenteossa.
Yksi tärkeä asia kuntahallinnon uudistuksessa olisi rajoittaa yhden henkilön julkisten luottamustehtävien määrää. Nythän samat henkilöt istuvat puoleumandaatilla niin kunnanvaltuustossa, lautakunnissa, maakuntahallinnossa, kuntayhtymien hallinnossa, sairaalapiirien hallinnossa kuin kunnallisten liikelaitosten johdossa. Harvainvaltaa pitää karsia. Ei siihen tarvita uusia himmeleitä että saadaan kansanvaltaa lisättyä. Pitää vain vähentää puolueiden valtaa nimittää noita mandaattipaikkoja.
Ymmärsinkö oikein että kuntia liitetään ensin väkisin yhteen ja sen jälkeen ne pitäisi jakaa uudelleen pitäjiin tai kaupunginosiin? Eikö tehtäviä voisi siirtää suoraaan maakunnille kuten Ruotsissa? Ja onko tässä taustalla jotain reaalipoliittisia syitä kuten kepulaisten valta kunnissa?
Kaupunkien kaavoituksen lisäksi en keksi muuta hyötyä suurkunnista, kun julkisen puolen fuusiot eivät yleensä vähennä byrokratiaa, pikemminkin päinvastoin. Tehokkuuden lisääntymisestä ei myöskään ole esitetty empiiristä tietoa epämääräisen kestävyysvajeen lisäksi.
Suhtautuisin myös vakavasti arvostetun oikeustieteilijän näkemyksiin perustuslaista, ei niitä hatusta vedellä.
Jeppe. Koeta päättää.
Jos arvostettu oikeustieteilijä sanoo, että tehtävien siirto maakunnille vaatii 5/6 enemmistön, ja tämä pitäisi uskoa, ajatuksesta kannattanee luopua.
Kuuntelin tuossa Järviradiota Pohjanmaalta ja isännät olivat jo jakamassa lakkautettavien varuskuntien kivääreitä Helsinkiin lähtijöille. En kauheasti ihmettelisi, jos Väyrynen saapuisi karvalakkilähetystön nokkamiehenä kohta puoleen eduskuntatalon ovista sisään.
Ei ihan putkeen mennyt tämän uudistuksen työstö Virkkuselta ja muulta hallitukselta. Nyt taitaa olla jo myöhäistä selittää mistä on kyse, kun kepun koneisto on jo työnsä tehnyt. Tosin kun hallituspuolueillakin on eri käsitys asioista, niin kuka tässä enää pysyy kärryillä. No, nyt kai virallisesti onkin se kohta missä selitetään mistä on kyse. Tosin tuskin edes pääkaupunkiseudulla tapahtuu mitään, jos hallitus ei pysty asiaa itse runnomaan.
Joskus mietittiin, että olisiko kuntabyrokratian leikkaus vähän kuin traktorin tulo maatiloille: hommat selkenee ja tehostuu, mutta työpaikoissa käy kato. Kyynisempi puoli minusta uskoo kepun pelkäävän enemmän tätä, kuin lähipalveluiden katoamista. Toki on aika puusilmäistä, jos tehdään rajansiirtoja ja sitten unohdetaan, että kunnan ainoalla lanssilla kestää useampi tunti kunnan rajalta toiselle.
Vedetäänköhän tässä nyt sitten kuitenkin julkiset palvelut alas ja jos on varaa, niin ihmiset saavat ostaa itse palvelunsa. Kokoomuslaisten järkeistyspuheet ovat yleensä tarkoittanut tämän suuntaista. Mieluummin luopuisin hiihtoputkista, G-museoista, helikopterikentistä ja vaikkapa urheiluhalleista, joissa yritetään tehdä lapsista tulevia miljonäärejä. Urheilla voisi vuodenaikojen mukaan ja muutenkin kunta voisi palata tuottamaan perustarpeita, ei niin kuin nyt, että porukkaa makaa yönsä hangessa ja toisaalla ostellaan kolmen miljoonan jääkaappeja niille, jotka haluavat hiihdellä kesällä.
Vaarallisia aikoja nämä lamat, kun Lipposenkin aikana meni moni lapsi pesuveden mukana. Olisi varmaan kannattanut pitää huoli veropohjasta ja toisaalta estää veronkierto. Vihreätkin menneet liikaa kokoomuksen puheisiin verotuksen siirtämisestä työstä kulutukseen, kun se ei ole kuitenkaan tarkoittanut uusia työpaikkoja ei niin akateemisille ja toisaalta valtion veropohjaa on syöty hyvin toimeentulevien olon helpottamiseksi. Ei sitä edes huomaisi, jos tuloveroa välillä vähän nostettaisiin keski- ja suurituloisilla. Mutta tämä kun on taas sitä kommunismia.
Hyvä sentään, että joku jossain sumpli kolme kovaa uutista yhdelle päivälle. Aika moinen viikko olisi tullut, jos näitä olisi tullut pitkin viikkoa. Parempi näin, kuin löysässä hirressä pitäminen.
SDP sanoutuu irti kuntakartasta, Virkkunen jättäisi selvityksen mukaisen uudistuksen sen varaan, ”että kunnat itse ymmärtävät sen edut” ja Keskusta tyrmää kaiken (MTV3 uutiset). Kuitenkin uudistus on kirjattu hallitusohjelmaan, eikä kenellekään pitänyt olla yllätys, että täysin vapaaehtoisilla liitoksilla on nyt saavutettu se, mikä saavutettavissa oli; siitähän Paras-hankkeessa oli kyse.
Itseäni nuorena espoolaisena turhauttaa tällainen epä-älyllinen pelaaminen, voisiko jopa sanoa populismi. Sanotaan yhtä, mutta ei varmasti olla niin tyhmiä, että ajateltaisiin samoin.
Eivätkö hallituspuolueiden edustajat voisi kokoontua neuvottelemaan suljettujen ovien taakse homman selväksi, jonka jälkeen esiinnyttäisiin määrätietoisina ja hyvillä yhteisillä argumenteilla julkisuudessa. Ja ennen kaikkea saataisiin tämä ikuisuushanke vihdoin liikkeelle!
PS Vihreistä, Kokoomuksesta ja Vasemmistoliitosta ei vielä mitään pahaa sanottavaa tämän suhteen, paitsi että kokoomus olisi saanut neuvotella asiasta etenkin demareiden kanssa jo ennen kartan julkistamista.
Mikäköhän siihen nyt esimerkiksi on laskettu aika, että saatte sovittu semmoisesta pikkuasiasta kuin infrakustannusten jako kaupunkien kesken?
Pilkotaan nuo tehottomat yksiköt ensin vähän tehokkaammiksi. Sen jälkeen mietitään tuota aluehallintomallia uudestaan. Minusta luontevinta on irrottaa pääkaupunkiseudun kunnat Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ja Uudenmaan ELY:stä. Näinhän se yleensä maailmalla tehdään.
Uusi kuntajako vaikkuttaa esikoululaisen piirrustusharjoitukselta. Olisi kiva kuulla perustelut näille.
Itse kannatan yhden kunnan järjestelmää mitä tulee veronkantoon. Valtio hoitaisi terveydenhuollon jonka yksityistämistä lisättäisiin, sekä erillinen virasto hoitamaan liikennöintiä joka kilpailuttaisi sen. Vahustenhoito voitaisiin myös yksityistää sekä luoda tehostettuja ”hoiva-alueita” hoitokoteineen ja sairailoineen. Kunnat sitten saisivat tasapuolisesti asukasluvun mukaan rahaa. Yritys ym verot kunta saa pitää mitä niistä nyt tulisi normaaliin tapaan (onko ne edes kunnalisveron alla?).
Sorry Osmo, luin tekstisi huolimattomasti.
Eikö eräs tavoite ollut päästä eroon ns. hallintohimmeleistä? Tässähän esitetään uusia aivan roppakaupalla.
Alueellinen identiteetti on monille tärkeä asia, jopa tärkeämpi kuin tässä ehdotettujen peruskuntien budjetti- tai päätösvallan laajuus. Eikä se tarkoita vain kyläpoliitikkojen näpertelyä. Maakunnan laajuisissa kunnissa on nimittäin vaikea puhua paikannimistä. Siinä tarvitaan jokin välitaso. Seurakuntien kokoiset alueet ovat ihmisille helpommin hahmotettavia. Pitäjä ehkä terminä sopisi maaseudulle, kaupungeissa sen pitäisi olla joku muu. Kaupunginosa kuulostaa vielä nyt hieman suppealta määritelmältä alueelle, joka voi olla tällä hetkellä kokonainen kaupunki. Peruskunnan ja aluekunnan vaihtoehtoisina nimityksinä voisi olla myös lähikunta ja seutukunta.
Osmon ehdotus kaksiportaisesta hallintomallista ainakin pääkaupunkiseudulle tuntuu ainoalta järkevältä mallilta. Miksi ihmeessä se ei saa kaikkien puolueiden kannatusta? Tietääkseni Berliinissä on juuri sellainen malli. Mitenkähän siellä menee? Joka tapauksessa ainakin terveydenhuollossa on muutoksia tehtävä. Eli rahat ja päätöksenteko yhteen. Eikä kuten nyt eli kunnat maksavat erikoissairaanhoidon, vaikka eivät voi vaikuttaa potilaiden tutkimuksiin ja hoitoihin eikä hallintoonkaan (vaikka muka ovatkin päättämässä).
Samalla terveydenhuollossa pitää siirtyä yksikanavaiseen rahoitukseen ja pitemmällä tähtäyksellä lopettaa Kela-korvaukset yksityiseltä terveydenhuollolta, kuten THL viime tai toissavuonna ehdotti.
Kysyin asiaa parilta nuorelta. Ne sano, että pankaa se Facebookkiin.
Ei oikeustieteilijät aina niin kauhean oikeassa ole.
Esim Sipoon pakkoliitoksessa KHO näki pakollisen kuntaliitoksen lainmukaisena, vaikka jokainen nyt jälkikäteen kun alueen toteuttamismahdollisuuksia tutkitaan, voi todeta ettei KHO:n päätös perustunut oikeisiin tosiseikastoihin.
Muistellaan vielä niitä edellytyksiä pakkoliitoksille:
”5 §
Erityiset edellytykset kunnan alueen supistumisessa ja laajenemisessa
Kuntajaon muutos, joka merkitsee kunnan alueen supistumista tai laajenemista, mutta ei uuden kunnan perustamista tai kuntien lukumäärän vähenemistä, voidaan tehdä:
1) jos minkään asianomaisen kunnan valtuusto ei vastusta muutosta; tai
2) jos muutos ei vaikuta minkään kunnan asukasmäärään yli viidellä prosentilla tai pinta-alaan yli kymmenellä prosentilla laskettuna maapinta-alasta.
Muutoin 1 momentissa tarkoitettu kuntajaon muutos voidaan tehdä vain erityisen painavilla 3 §:n mukaisilla edellytyksillä.”
Ja se Valtioneuvoston päätöksen painava edellytys oli tämä:
”Helsingin kaupunki on maan ainoan kansainvälisesti merkittävän metropolialueen keskus, jonka tasapainoisen kehityksen turvaaminen on koko maan edun mukaista.”
Alueen merkityksen valtakunnan kehityksen näkövinkkelistä voinee jokainen todeta vaikkapa tästä artikkelista:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/lounais-sipooseen_pitanee_rakentaa_myos_korkeita/
tai tästä:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsinki_havittelee_asuntoja_ostersundomin_natura-rannoille/
Todella olennaista valtakunnallisesti että Sipoon Natura-alueet tuhotaan:))
Henkilöstön määrä tuskin laskee, esimerkkejä enemmän tai vähemmän satunnaisista kunnista ja kaupungeista
Asukasluku 2011 / kunnan henkilöstö 2010
Turku 178670 / 13249 = 13,4
Raisio 24567 / 1394 = 17,6
Aura 3840 / 165 = 23,3
Oripää 1423 / 71 = 20
Espoo 252188 / 13611 = 18,5
Helsinki 595212 / 39198 = 15,2
Vaasa 60391 / 5872 = 10,3
Näistä luvuista on varmaan aika helppo päätellä että jos esityksen mukaan vaikkapa raisio ja aura liitetään turkuun, niin henkilöstön määrä ei todellakaan tule laskemaan. Ja että todella pienetkin kunnat voivat olla erittäin tehokkaita kunnan henkilöstömäärän suhteen.
Tuo laskelmakunnan henkilöstöstä suhteessa asukaslukuun riippu täysin kunnan toimialasta, onko sillä satamaa, energialaitosta, sairaalaa, omaa terveyskeskusta, peruskoulua. Kärkölällä on alta kaksikymmentä kunnan palkoilla olevaa, koska kunnalla ei ole omaa toimintaa, vaan se ostaa kaiken Hollolalta. Hollolalla on vastaavasti sitten enemmän.
Pitäjämalli ajatuksena kuulostaa mahdollisesti jopa toimivalta systeemiltä. Suorien vaalien kaupunginosavaltuustot ehkäisivät vallan karkaamista kovin kauas. Helsingissä valta on nykyisellään jo liian kaukana ja paikallinen identiteetti on kovin kaukana. Vähän riippuu siitä, mitkä asiat ovat suurpitäjän päätäntävallassa ja mitä muiden.
Perusongelma on se, että yritetään ratkaista miljoonakaupungin ja maaseutukylän ongelmia samalla vasaralla. Onko olemassa tyhmempää tapaa tehdä asioita?
Itselläni on kokemusta lähinnä pääkaupunkiseudusta, eli keskityn nyt siihen.
Pääkaupunkiseudun hallinnossa on nähdäkseni tällä hetkellä kaksi ongelmaa: yhdyskuntarakenne ja lähidemokratia. Palvelutuotannon kannalta ei ole paskan vertaa väliä, onko pääkaupunkiseudulla yksi vai viisi kuntaa, asiakaspohjaa on jokatapauksessa riittävästi laajan palveluverkon ylläpitämiseksi.
Yhdyskuntarakenteen ja lähidemokratian kannalta nykyiset viisi kuntaa on täsmälleen väärä määrä. Nykyisessä mallissa yksiköt ovat liian vahvoja ja itsenäisiä jotta todellista yhteistyötä tapahtuisi, mutta toisaalta kaavoitus on aivan hanurista kun kaikenmaailman nurkkapatriootit pelleilevät asioilla, joihin heillä ei pitäisi olla mitään sanottavaa (esimerkkinä länsimetropäätöksen pöytääminen vuosikymmenten ajan). Toisaalta yksiköt ovat aivan liian suuria, että asukkaalla olisi yhtään mitään sanavaltaa yhtään mihinkään. Itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuka lähiympäristöstäni päättää, vaikka olenkin uskoakseni keskimääräistä kiinnostuneempi asiasta. Kehityshankkeista luen lehdestä kun asiasta on jo päätetty.
Itse näkisin alueella mieluiten yhden vahvan peruskunnan, joka rahoittaa ja päättää kaikesta, mutta sen alapuolelle ohjaavaan rooliin hyvin pienten alueiden ”kylävaltuustot”, joilla ei tarvitsisi olla palkkaa nostavaa henkilökuntaa ollenkaan ja jonka ”valtuutetut” kokoontuisivat vain tarpeen vaatiessa. Tämä kylävaltuusto voisi vaatia alueellisia parannuksia esimerkiksi kouluihin tai katujen/puistojen kunnossapitoon. Kylävaltuustoille voisi antaa mahdollisuuden kelluttaa oman alueensa veroprosenttia vaikka yhden yksikön verran, jolla siis voisi sitten säätää kaikenlaista pientä ja kivaa naapureiden kanssa. Kylätason palveluparannukset voitaisiin sitten kilpailuttaa/tuottaa aluetason byrokraattien toimesta, kylätason tarvitsisi ainoastaan päättää.
Politiikka vaan ei taida toimia näin. Ei äänestäjä siihen ainakaan täysin sitoudu, vaikka se onkin kirjattu hallitusohjelmaan. Pitää vastustaa, jotta ei oltaisi täysin puolesta, ja siten vältetään epäsuosio. Toivoisin tosin itse, että demarit myös seisoisivat kuntauudistuksen takana ja perustelisivat sen jämäkästi niillä hyvillä asioilla, joilla sitä voi perustella.
Parhaaseen teho/paino suhteeseen päästään 10 000 – 40 000 asukkaan kunnissa. Tuota pienemmillä on vaikeuksia rahoituksen kanssa, jos tapahtuu jotain poikkeavaa. Tuota suuremmat taas vaativat hyvin moniportaisen, tehottoma ja kalliin hallinnon. 🙁
Osmo, olet täysin oikeassa pääkaupunkiseudun hallintomallista. Se tulee olla kaksiportainen: pääkaupunkiseudun aluehallinto, joka hoitaa sekä AVI:n, ELY:n että muut alueelliset tehtävät ja sen alle kuntaverkko. Nyt suunnitelmassa on neljä porrasta! 😀 Sitä ei voi kukaan pitää järkevänä himmelinä.
Nyt esitetyt kuntamallit haiskahtatavat osaoptimoinnin maksimoinnilta. 😀 😀 😀 Tavoitteena oleva virkamiesarmeijan pienentäminen onnistu vain pilkkomalla suuret yksiköt!
Ennen (50-luvulla) oli pitäjiä, kauppaloita, kaupunkeja, kirkonkyliä, pelkkiä kyliä. Sitten alkoi maalaiskuntien kaupungistminen ainakin nimissä. Mitäköhän tämän muutoksen jälkeen tehdään pitäjien pomoille jotka haluavat kaupunginjohtajaksi; annetaanko ylipormasterin arvonimi koko elinajaksi?
Kiitos tästä Osmo! Oletko tutustunut Keskustanuorten kannanotteeseen aiheesta? Tässäpä linkki: http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/ajankohtaiset/?bid=872
Pohjois-Karjalassa näkisin tällä mallilla olevan hyvät mahdollisuudet vastata paitsi rakenteellisen uudistuksen tarpeeseen, myös huolehtia lähidemokratian ja kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumisesta.
Tuo keskustanuorten malli katsoo asiaa vain maalaiskuntien kannalta, mutta ei ratkaise kaupunkiseutujen sisäistä kuntien miinussummakilpailua. Mallista puuttuu rahoitusrakenne. Tämä kaupunkiseutujen ongelma on varsinainen ongelmamme. Jos pienet maalaiskunnat haluavat yrittää omillaan, se ei oikeastaan muille kuulu.
Mutta sanoihan puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi eilen, ettei kaupunkiseutujen kermankuorijakunnat tee mitään väärää. Jos kermankuorinnalla lihoo, on se vain osoitus kunnan elinvoimaisuudesta. Se oli melkoinen muutos Keskustan tähänastiseen politiikkaan, jossa puolue on vaatinut hallitusta tekemään ensin jotain Kauniaisille, ennen kuin menee sorkkimaan muuta maata.
Niille, jotka kehuvat kuntayhtymien tai maakuntatason autuutta (ilman perustuslain tasoisia muutoksia) voi muistuttaa, miten kävi vuoden vaihteessa Kainuun mallille.
http://www.yle.fi/alueet/kainuu/2012/02/kainuusta_vaihtoehtomalli_kuntauudistukselle_3245175.html
Jos minun pitää valita kahden kaksitasoisen mallin välillä, mallin jossa on yksi suuri kunta ja sen alla kunnanosien itsehallintoa, ja malli jossa on monta pientä kuntaa ja niiden päällä yhteistyötä, valitsen empimättä jälkimmäisen. Perussyy on se, että valta pitää ankkuroida alas tai se katoaa sieltä. Vallalla on taipumus keskittyä ja kadota kansalaisten ulottumattomiin. Siispä sidotaan se pohjaan kiinni. Perusyksikkä voi olla pienikin, tai suurempi (esim. Helsinki), jos kansalaiset kokevat sen edustavan itseään luontevasti ja katsovat voivansa vaikuttaa asioihinsa sen puitteissa.
Kaksiportaisessa mallissa ylempi kerros voi olla joko kiinteästi sovittu tai tapaukskohtaisesti sovittavissa. Uskon että tapauskohtaisesti sovittavissa oleva malli antaa dynaamisemman ja siksi usein toimivamman lopputuloksen. Puhtaassa komentosuhteessa komennot voivat tulla suoraan valtion tasolta, ja siinä kiinteä komentosuhde toimii. Mutta silloin kun kunnat toteuttavat omia palveluitaan yhteistyössä, mahdollisuus hankkia palvelut valitsemaltaan taholta pääsääntöisesti parantaa palveluiden tasoa. Tietenkään kuviota ei pidä vaihtaa joka vuosi, mutta periaatteellinen mahdollisuus siihen pitää kuvion terveenä. Tilanteissa joissa vapaaehtoinen yhteistyö ei tällä tavalla toimi, epäilen että tarvitaankin jo valtion tasolta tulevia päätöksiä ja ohjausta (ei siis palkkoliittoja, vaan selvät tasapuoliset pelisäännöt ja komennot ylhäältä).
Kuntauudistuksen tarve ilmeisesti tunnustetaan laajalti, myös opposition piirissä. Kaupunkiseuduilta pitää saada pois haitallinen verokilpailu, ja maankäytön ja terveydenhoidon suunnittelu pitää saada yhteisen päätöksenteon alaisuuteen. Maaseudulla puolestaan tarvitaan nykyisiä kuntia isompi väestöpohja terveydenhuollon järjestämiseen. Osmo pohtii kirjoituksessaan edellä kahta vaihtoehtoa toteuttaa uudistus: (a) peruskunnat säilyvät, mutta veronkanto ja osa velvollisuuksista siirretään muodostettaville isommille aluekunnille, tai (b) tehdään isommat peruskunnat, mutta muodostetaan niiden alle pitäjät, joilla on valtaa paikallisissa kysymyksissä.
Näin maallikon näkökulmasta katsoen molemmilla tavoilla kai voitaisiin päästä kutakuinkin samankaltaiseen lopputulokseen, ainakin periaatteessa. Jälkimmäisessä tavassa on se etu, että tarjoutuisi mahdollisuus järjestää koko hallinto uudestaan, eli karsia turhaa byrokratiaa kaikilla tasoilla. Myös nyt julkitullut virkamiestyöryhmän esitys lienee lähempänä jälkimmäistä tapaa. Virkamiestyöryhmän esitykseen ja siitä käytyyn keskusteluun pohjautuen näen kuitenkin kaksi vaaraa, joiden vuoksi uudistus voi epäonnistua siten, että sen avulla ei saada tavoiteltuja hyötyjä.
Ensimmäinen uhka on se, että turhia rakenteita ei karsitakaan, vaan uusissakin liitoksissa kuntien henkilökunnalle taataan käsittämätön viiden vuoden irtisanomissuoja, joka johtaa verorahojen haaskaukseen (eikä tulisi kuuloonkaan esim. yksityisellä sektorilla). Ylen mukaan SDP:n Backman olisi jo sanonut, että irtisanomisia ei tule. Sitten ei kyllä tule säästöjäkään, ja pahoin pelkään, että säästöjä ei ala tulla viiden vuoden siirtymäajan jälkeenkään, jos niitä ei nyt tehdä samalla rytinällä kuin uudet kunnat muodostetaan. Pahimmillaan turhat byrokraattiset rakenteet ja toimintatavat ehtivät viidessä vuodessa muotoutua pysyviksi.
Toinen uhka on se, että kaksitasoinen malli ei riitäkään, vaan tarvitaan useampi taso, koska esitetyt noin 70 kuntaa ovat edelleen liian pieniä terveydenhoitoyksiköiksi, mutta liian isoja lähidemokratian ja paikallisen päätöksenteon kannalta. Eli edelleenkin esim. isompia keskussairaaloita tulee olemaan vähemmän kuin kuntia, ja pahimmassa tapauksessa tarvitaan sekä kuntia alempi päätöksenteon taso (pitäjät) että ylempi taso (jonkinlaiset sairaanhoitopiirit). Esimerkiksi Ruotsissa terveydenhoidosta vastaavat maakäräjäkunnat (vastannee Osmon ”aluekuntia”) ja näitä maakäräjäkuntia (”landsting”) on vain 20, vaikka maa on Suomea isompi ja väkirikkaampi. Muun muassa Keskustan entinen kuntaministeri Tölli on tainnut todeta luvun 20 olevan sopiva terveydenhoidon hallintoyksiköiden määrä Suomessa. Olisiko meillä siis tässäkin jotain opittavaa Ruotsilta?
Olisi todella ikävää, jos kestävyysvajeen hoitamiseksi tehty kuntauudistus vain lisäisikin hallintoportaita ja byrokratiaa.
Juho Laatu, juuri tuollainen sinun ehdottamasi malli meillä on tällä hetkellä käytössä pääkaupunkiseudulla. Ja se ei toimi kaavoituksessa, joukkoliikenteen järjestämisessä eikä terveyspalveluissa.
Eli miten ehdotat sitä parannettavan?
Itse asiassa nojailen hieman siihen suuntaan, että hallituksen kuntauudistusehdotuksissa ei ole oikein päätä eikä häntää, ei pääkauoungin eikä syrjäseutujen kannalta.
Helsingin seudulla on kyllä joitain ongelmakohtia, joita voisi yrittää parantaa. Tässä pari esimerkkiä.
1) Rikkaiden asukkaiden kalastelun ja köyhien välttelyn näen yleisenä tulonjako-ongelmana. Verotuskäytäntöjä voisi parannella siihen suuntaan, että kalastelu ja välttely ei olisi niin kannatavaa kuin nyt (rajojen siirto ei tässä auta).
2) Yhteisistä liikenneratkaisuista, esimerkiksi metrosta voi olla vaikea sopia. Jos kyse on valtakunnallisesti tai alueellisesti tärkeästä ratkaisusta, valtio voi tulla väliin ja pakottaa kunnat yhteistyöhön. Vapaaehtoinen yhteistyö on toki parempi. Paikalliset liikenneratkaisut voisivat siis olla paikallista, mutta laajemmat kuviot valtion valvonnassa. Tässä parannusta voisi tulla siinä, että valtio määrittelisi roolinsa tarkemmin. Kuntaliitokset eivät ole tällaisten yksittäisten asioiden vuoksi tarpeen.
3) Kaavoitus menee liikenteen tapaan. Jos on joitain ylikunnallisia tarpeita, valtio voi ottaa kantaa (tai maakuntakin, jos väliporras on sopivampi). Kuntaliitoksia ei yksittäisten asioiden vuoksi tarvitse muodostaa.
Monissa tapauksissa, kuten noiden verotusongelmien kohdalla, kuntakoon kasvattaminen siirtäisi vain ongelmat uudelle kuntarajalle. Sekään ei olisi onnellinen tilanne, että pääkaupukiseudun rikkaimmat kunnan liitettäisiin yhteen, ja ne sitten kilpailisivat (todennäköisesti varsin menestyksekkäästi) rikkaimmista asukkaista köyhempien naapurikuntien ja koko muun Suomen kanssa. Ongelma on koko valtakunnan tulonjako-ongelma, ei vain Helsingin kiusaantuneisuutta siitä, että jotkin naapurikunnat ovat onnistuneet haalimaan rikkaita vielä Helsinkiäkin paremmin.
Korjausehdotukseni on siis nykyisen suurkuntasuuntauksen unohtaminen perusteettomana. OS:n kaksitasoisen mallin toteuttaisin kuntien välisinä yhteistyöhankkeina (ilman alueellista verotusoikeutta, ilman pakkoa kuulua pysyvästi johonkin tiettyyn ryhmittymään, vapaudella hoitaa eri asiat eri yhtesityöpartnereiden kanssa) – siis juuri niin kuin on nytkin toimittu. Loppuihin ongelmiin luonnostelin vastauksia yllä.
On se hienoa. Jotta paikallinen demokratia säilyisi, otetaan valta pois kunnilta ja pannaan valtio päättämään asioista kuntien puolesta. Ja päätösvalta pysyi lähellä kansalaisia?
Hyvä malli on ehkä sellainen, jossa valtaosa asioista päätetään lähellä kansalaisia. Valtateiden ja rautateiden vedossa yksittäisillä kunnilla ei ole paljon sanottavaa, ja ehkä hyvä niin, sillä keskusteluista voisi tulla loputtomia. Pitää vain osata vetää raja siihen, missä valtio joutuu ottamaan kantaa joko pysyvinä yleisinä periaatteina tai tapauskohtaisella ohjaamisella. Valtion roolia ei voi kokonaan välttääkään.
Väliporras voi yrittää ottaa osan valtion roolista itselleen, mutta senkin yläpuolelle jää vielä valtion rooli.