Jos osakeyhtiössä osakkaat, joita edustaa yhtiön hallitus, haluavat ehdoin tahdoin jakaa omistajien rahoja toimivalle johdolle jättibonuksina, kuuluuko se muille ja onko se keneltäkään muulta pois?
Runsaskätinen palkitseminen tuli Eurooppaan yhdysvaltalaisen omistuksen mukana. Moni on sanonut, että se ei sovi eurooppalaiseen yhteiskuntamoraaliin.
Tarkastellaan kahta vaihtoehtoa.
1) Rahan lapioiminen toimivalla johdolle ei kannata, koska vastineeksi ei saada parempaa johtamista
2) Yritystaloudellisesti nuo kannusteet ovat kannattavia, koska niiden avulla saadaan parhaat johtajat ja johtajan kyvyt ovat yrityksen menestykselle erinomaisen tärkeitä.
Ykköstapaus on selvä. Kun yrityksellä on vain tietty määrä palkanmaksuvaraa, yhden ammattikunnan palkkatason nousu uhkaa toisten työntekijöiden palkkatasoa. Näin ainakin työntekijäpuolella ajatellaan. Ei hyväksytä sitä, että jokin yrityksen sisällä toimiva ammattiryhmä saa selvästi muita suuremmat palkankorotukset, vaikka omistajien rahaahan siinä vain jaetaan. Tästä ykköstapauksesta on alaryhmä, jossa yritys menettää liiallisilla palkkioillaan toimivan johdon. Nokia jakoi Nokia-ihmeen luoneelle tiimille niin hulvattomat bonukset, ettei näiden periaatteessa tarvinnut tehdä työtä enää koskaan, ja se porukka lähti Nokiasta jokseenkin kokonaan.
Jälkimmäinen tapaus on hankalampi. Yrityksen kannattaa maksaa toimitusjohtajalle niin paljon, että saa kunnollisen. Kun kaikki tekevät näin, täytyy kaikkien maksaa yhä enemmän. Kansantalouden tasolla ei voida osoittaa tästä olevan mitään hyötyä. Pikemminkin taloudella on mennyt sitä huonommin, mitä korkeampia ovat pomojen palkat. (Myönnän, tilastollinen päättely ei tässä ole kovin luotettavaa. Yleismaailmallisesti on kuitenkin selvä ja luotettava riippuvuus, jonka mukaan korkea ginikerroin ennustaa huonoa kansantalouden tilaa.)
Ennen ei tehty näin. Tavallaan yrityksillä oli kartelli, jonka mukaan kaikki pysyivät johtajien palkkioissa kohtuudessa. Tämä kartelli oli tavallisen palkansaajan kannalta edullinen, koska jaettavaa riitti heille enemmän. Se on Yhdysvalloista nähtävissä, että mitä suuremmat osan BKT:sta yli prosentti tai promille ryövää, sitä hitaammin kasvavat mediaanikansalaisen tulot.
Tuolla viime vuosina murtuneella kartellilla oli nimikin, sitä kutsuttiin moraaliksi. Mitä moraalittomammin yritykset ovat alkaneet käyttäytyä, sitä kauniimpia slaideja ne tekevät yrityksen arvoista.
Kaipaan takaisin aikaan, kun jokin häpy vielä hillitsi ahneutta.
Olisihan noita analyysivaihtoehtoja ollut muitakin kuin vain nuo 1–2. Suomessa vaikkapa rahan jakoa ‘sulle mulle’ tyyliin. Juju on asetelmassa ‘osakkaat, joita edustaa yhtiön hallitus’. Teoreettismuodollisesti hallituksessa istuu osakkaita edustavia henkilöitä, mutta he ovat usein jonkun institutionaalisen sijoittajan palkollisia. Kvartaalitaloudessa osakkeen arvonnoususta palkitaan vaikka se arvo olisi nostettu minkälaisella lyhytnäköisellä ryöstöviljelyllä tahansa.
Tuhottoman suuret tuloerot eivät mielestäni vakauta yhteiskuntaa. Murentaa sosiaalisia rakenteita, luovat veroparatiiseja ja keinottelua. Äkkiä rikkaaksi mielekkäämpää kun työnteko ‑meininkiä. Kapitalismin ja markkinatalouden rajaviivoja. Aikansa kutakin. Pelkkä riihikuivan painokone keskuspankissa ei ratkaise tilannetta.
Warren Buffettin mukaan bonuksia kannattaa jakaa esimerkiksi henkilöille, jotka pystyvät asuttamaan mars-planeetan, tai keksimään aikakoneen tai vastaavaa. Eli hän ei kannata bonuksia kenellekään.
Häiritsevintä bonusten maksamisessa on se, ettei siihen liity riskiä. Mikäli ihminen riskeeraa 10miljoonaa omia rahojaan, ja tienaa 20miljoonaa, niin tulos on täysin ymmärrettävä, ja yhteiskunnallisesti kestävä. Mutta mikäli ihminen nostaa riskitöntä palkkaa, ja päälle miljoonien bonukset niin jotain on pilalla.
Nyky-yhteiskunta ei palkitse riskinottajia järkevästi. Kuitenkin kaikki vauraus luodaan ottamalla riskejä.
Pörssiyhtiön osakkeenomistajat eivät valvo huolellisesti omia etujaan suhteessa johtoon. Yhteiskunnan pitää vähän katsoa perään.
Ode
Yrityksen kannattaa maksaa toimitusjohtajalle niin paljon, että saa kunnollisen. Kun kaikki tekevät näin, täytyy kakkien maksaa yhä enemmän. Kansantalouden tasolla ei voida osoittaa tästä olevan mitään hyötyä.
No kyllähän tuosta voisi päätellä että entistä useampi henkilö valitsee jonkun muun uran sijasta tien yritysjohtajaksi. Eli myös laadukkaita päteviä johtajia on aivan varmasti enemmän tarjolla kuin tilanteessa, jossa ison pörssifirman tj:n palkasta merkittävä osa on pelkkää arvostusta.
Asiat menivät siinä vaiheessa pieleen, kun yritysten tähtäin siirrettiin kannattavasta kohti maksimaalista voittoa. Niin ympäristön, kuin työntekijöiden kannalta.
Samalla palkkaerot yritysten sisällä kasvoivat ja niistä tuli valtavan hierarkisia, joissa ei enää eri portaat tervehdi toisiaan. Huonompia kun ovat nuo käskytettävät, niin koulutukseltaan kuin asemaltaan muutenkin. Me ja he.
Nyt sitten yritykset rakentavat yhteiskuntaa uuteen järjestykseen myös seiniensä ulkopuolella. Koska firmoissa pomotaso kulkee omassa kerroksessaan, niin tavallista ihmistä pelätään myös kaupungilla. Etsitään omanlaisten alueita ja laitetaan lapsetkin kouluun, jossa vanhempien tuloluokka on samalla tasolla. Segregaatio.
Lapset kasvavat vanhempien ohjaamina samaan ajatteluun ja yhteiskunta saa tasot, joihin liittyy ulkoiset statusmerkit, jottei vaan tule puhuneeksi vääränlaisten kanssa. Luokkayhteiskunta.
Tämä toki tapahtui jo kauan sitten, mutta tätä yritettiin korjata. Sääli vain, että 1960-luvun poliitikot pilasivat valtionyhtiöt ja uusliberalismi sai helpon tien väittää olevansa oikeassa. No, tästä alkoi tämä velkakierre ja kuluttaminen rahalla, jota ei ole.
Jos yhtiön hallitus ja/tai yhtiökokous päättää myöntää operatiiviselle johdolleen rahaa optioiden tms. muodossa, on kyseessä täysin laillinen toimenpide. Yksityisomistuksessa olevien yritysten olettaisi huomioivan tällöin yhtiön edun ja pitävän optioiden myöntämistä järkevänä toimena.
Option haltijalla on oikeus tiettynä ajanjaksona tulevaisuudessa ostaa ko. yrityksen osakkeita tietyllä hinnalla. Saadusta optiohyödystä maksaa hän tuloveroa sekä kunnalle että valtiolle. Siten ainakin puolet tästä optiotulosta siirtyy verottajalle.
Kriittisemmin pitää suhtautua valtionyhtiöiden optioihin johtoportaalleen. Tällöin viime kädessä veronmaksajat toimivat takuumiehenä.
Tämä kaikki on Osmolle varmaan selvää mutta tulinpa sen kirjoittaneeksi yrittäessäni puolustaa markkinataloutta.
Nokian johto lähti pois kai vasta sitten, kun tajusi, että Ollila lähtee pois ja itse ei pääse tilalle. Kallasvuo ei lähtenyt. Tuota porukkaa kosiskeltiin Suomen parhaille paikoille, joille he ehkä olisivat lähteneet aiemmin, ellei optioita olisi ollut ankkureina.
Optiot kannustivat tekemään parempaa tulosta sen sijaan, että tekisivät itselleen mukavia asioita mukavalla tavalla.
Johtokunnan Bengt Holmström on maailman parhaita optiotaloustieteilijöitä. Jos sittenkin optiot olivat huono ajatus, luultavasti tiede korjaa johtopäätöksensä, mutta nyt ei siltä näytä.
Kova palkka myös houkuttelee johtajanuralle sellaisia lahjakkuuksia, jotka muuten tyytyisivät alle 80-tuntisiin työviikkoihin.
Me muut hyödymme siitä, että jotkut uhrautuvat tuollaiseen rääkkiin ja siinä sivussa maksavat 60 % veroina. Rahatkin ovat pois omistajilta eikä muilta työntekijöiltä, ja saajana on lähinnä valtio, toissijaisesti ne johtajat.
USA:ssa hyväosaisin 1 % maksoi 40 % veroista, Suomessakin tilanne on samansuuntainen. Lisää tuollaisia kansalaisia tänne!
Tuosta ykköstapauksesta: on vaikea kuvitella että kenenkään työmotivaatioon ja tuloksellisuuteen erityisesti vaikuttaisi se, että saako palkkaa 100.000 vai 500.000 euroa. Molemmissa tapauksissa rahaa tulee enemmän kuin kukaan tarvitsee. Toisaalta, jos kilpailija tarjoaa 10-kertaista palkkaa niin onhan se selvä että vaihto saattaa kiinnostaa vaikka asuntolainan korot eivät olisikaan enää ahdistuneet moneen vuoteen.
Itselläni on epäilys, että ylisuuret palkkiot ovat myös tapa luoda yritykselle imagoa sijoittajien keskuudessa. Eli päättely menisi jotenkin näin: “yritys X maksaa TJ:lle miljoonia -> TJ:n täytyy olla “huippujohtaja” -> “yritys on siis hyvin johdettu”.
“Jos osakeyhtiössä osakkaat, joita edustaa yhtiön hallitus, haluavat ehdon tahdoin jakaa omistajien rahoja toimivalle johdolle jättibonuksina, kuuluuko se muille ja onko se keneltäkään muulta pois?”
Suurissa ja osassa keskisuuria osakkaat eivät päätä johdon palkkioista, erityiseti pörssiyhtiöissä oskkaat päättävät vain tili-ja vastuuvapudesta ja osingosta . PK-firmoissa on toisin, mutta palkkiotkin ovat sitten
Pörssiyhtöissä suurimmat omistajat eivät osallistu yhtiökokouksiin kuin nimettöminä ja harvoin heillä on mitään esitettävää, jotta he tulisivat esiin , johto voi huseerata vapaasti .
Johdon asettaa ja palkkion määrä hallitus tai hallituksen asettama palkkiotoimikunta.
Kun katselee suurempien yhtiöiden hallintoa niin se on varsin sisäänlämpiävä porukka, jossa samat henkilöt ovat vuoroin hallituksen jäsen, vuoroin joku merkittävä toimija.
Tämä tekee toiminnasta sisäänlämpiävän, jossa etuuksia jaetaan sulle-mulle-periaatteella ja ahneus huolehtii palkkioiden karkaamiseta käsistä kun mikään ei rajoita niitä.
Maksajina ovat asiakkaat, sillä palkkiot ovat kuluja ja kun kaikki yritykset noudattavat samoja periaatteita niin kilpailu ei estä palkkioiden siirtämistä hintoihin.
Jokainen meistä maksaa palkkioita tuotteiden hinnoissa
se on myös jännää, että NHL-miljonäärit ovat leijonia, koko kansan sankareita. Mutta paljon pienempiä tuloja saavat johtajat tai vielä pienempiä tuloja saavat asiantuntijat saavat kansan vihan.
Jos oletamme, että jokaisen työntekijän (tai työntekijäryhmän) palkka määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan, ei johtajien palkoilla ole vaikutusta muiden palkkoihin. Toisin sanoen yritykset eivät maksa toteuttavalle portaalle senttiäkään enempää vain siksi, että johtaja hankittiin halvalla.
Johtajien palkat mitataan siten suoraan omistajilta. Ajatusta voi havainnollistaa seuraalla yhtälöllä:
[johtajan työstä syntyvä tulos] — [johtajan palkka] = [omistajien voitto/tappio].
Luonnollisesti mitä suurempi on yritys, sitä pienempi painoarvo on johtajan palkalla tässä yhtälössä.
Kumpi muuten on moraalisesti pahempaa riistoa: se, että yrityksen voitot käytetään johdon palkkioihin vai se, että ne rikastuttavat ennestään vauraita omistajia?
Jos asiaa katsotaan yhteiskunnan kannalta, tärkeää ei ole niinkään tuloerot vaan johtajien palkkiojärjestelmien vaikutus yritysten toimintaan.
Itse epäilen, että suurella rahalla ei saada sen parempaa johtamista. Päinvastoin suuret palkkiot kannustavat riskinottoon ja tekevät johtajista lyhytnäköisiä. Parhaat kannustimet lienevät sosiaalisia: halu saada arvostusta ja kunnioitusta osakseen menestyvänä johtajana. Raha on tässä pelkkä sivujuonne.
USA:ssa kotitalouksien mediaanitulo kääntyi laskuun vuonna 2000.Vauhti ole suuri, mutta vakaa
2010 $49,445 2000 $53,164
Alimmissa tuloluokissa suhteellinen putoaminen on ollut vieläkin vauhdikkaampaa
Mielenkiintoista on myös se , että ylemmissäkin tuloluokissa kotitalouksien tulot kääntyivät laskuun 2006/7
Se on johtanut moniin ongelmiin esim kiinteistökuplan puhkeamiseen sillä lyhennykset oli suunniteltu jatkuvasti kohoaville tuloille.
Autoetollisuuden huippu oli myös vuonna 2000 , siitä on tultu alas n 30–40 %
Ei kääntynyt.Voi olla jokin suhdanneluontoinen putoaminen, mutta rikkaimmman primillen sadasosan tulot ovat nousseet kokojan, jopa rikkaimman promillen.
Tavallisen kansalaisen mahdollisuus vaikuttaa asiaan on äänestää jaloillaan. Kuluttajajärjestöt voisivat alkaa julkaisemaan musta listaa yrityksistä, jotka harrastavat epäreilua palkitsemispolitiikkaa.
Aika laimea analyysi Osmolta.
Pohdintaan vaikuttaa, ainakin minulla, myös maksajataho.
Jos maksaja on amerikkalainen sijoittaja, on puhtaasti kansallisesta näkökulmasta ihan hyvä juttu että maksavat isoja palkkoja. Niitä johtajat sitten toivottavasti Suomessa tuhlailevat, ja verottajakin saa jotain.
Jos taas maksaja on sähkönkuluttaja, ei ole niin hyvä asia, että johdon palkat on ylisuuret.
Minä en usko, että viidellä miljoonalla saadaan merkittävästi parempi toimitusjohtaja kuin kahdella.
Asiaan löyhästi liittyvä ihmetyksen aihe on miksi keskitetyn hierarkisesti johdettuja yrityksiä yhä on hengissä (ainakaan nopeutta ja luovuutta vaativilla aloilla), huolimatta siitä aiheutuvasta tehottomuudesta ja älyttömyyksien paljoudesta, jota mm. dokumentoidaan jatkuvasti Dilbert-sarjakuvassa? Ihan kuin laivaa ohjattaisiin komentosillan sijasta ruumasta, jossa istuvalle keskusjohdolle tieto ympäristöstä ja maailman tapahtumista välittyy vain puheputkia (ERPin piuhoja) pitkin.
Yksi hypoteesi on että firma kuitenkin saa keskitetystä strategiasta (tai mistä lieneekin) enemmän hyötyä kuin hölmöyksiin tärvääntyy. Näin varmaan onkin teollisuudenaloilla joissa iso joukko ihmisiä pitää saada työskentelemään yhden koherentin tavaran, yhden tuotteen eteen, oli se sitten lannoitesäkki tai kerrostalo.
Toinen hypoteesi on että isoksi kasvaneilla firmoilla on niin vahvat suuruuden edut, että joustavilla mutta pienillä firmoilla ei ole mahdollisuutta ‘rankaista’ isoja firmoja vaikka niiden johtamismalli olisikin tehoton. Valmis myyntiverkosto, brändi ja asiakasuskollisuus, suuruuden edut tuotantokustannuksissa, mahdollisuus pitää vaikkapa erillistä lakiasiainosastoa sen sijaan että PK-yrittäjä joutuisi paneutumaan OTO patenttiriitoihinkin. Ison yrityksen johdossa voi tunaroida paljonkin ilman että vikkelämmät syövät, jos ne vikkelät ovat pieniä.
Muita isoja mutta joustavammin johdettuja firmoja vastaan suuruuden etua ei ole, mutta jos niihinkin on kartellinomaisesti enimmäkseen päätynyt hierarkiaan uskova johto, evoluutioprosessi on hidas.
Hamel paasasi joskus asiasta, http://www.talouselama.fi/uutiset/johtaminen+on+keksittava+uudelleen/a156105
Nykymaailmaan sopivia johtamismalleja etsivä voi Hamelin mielestä aloittaa vaikka kysymällä, miksi yritys on hierarkkinen ja miksi se tarvitsee kaikki valvontajärjestelmänsä.
Hamel sanoo yhä uudelleen painokkaasti, että perinteisillä menetelmillä johtava saa yrityksen käyttöön työntekijöiden kuuliaisuuden, ahkeruuden, parhaassa tapauksessa myös asiantuntemuksen. Mutta ne eivät enää riitä.
Kuuliaisuuden, ahkeruuden ja asiantuntemuksen voimalla syntyy globaaleja perustuotteita, joiden kaupassa hinta ratkaisee. … Tärkeintä on luoda työympäristö, jossa ihmiset haluavat luoda lisää arvoa. Silloin ihmiset antavat työlle mielikuvituksensa ja intohimonsa.
Työntekijöiden työpanos heikkenee palkkatason alapäässä, mitä suuremmat tuloerot ovat. Kukapa viitsii ihan tosissaan paiskoa töitä, jos tuntee, ettei häntä arvosteta. Isojen ansioiden voidaan sanoa toimivan myös kannustimena, jotta pääsee niihin käsiksi. Kuitenkin ne menevät vain pienelle porukalle ja tavis tajuaa kyllä, ettei saavuta kärkeä (johon on menty vaikka politiikan kautta).
Suuret palkat eivät haittaa niin kauaa kansantaloutta, kun valtiossa on progressiivinen verotus huipulle asti. Tällä hetkellä verotus ottaa suhteellisesti enemmän keski- tai isotuloiselta kuin todella suurituloiselta.
> osakkaat, joita edustaa yhtiön hallitus
Tässä ehkä oletetaan, että hallitus edustaa aidosti osakkaita. Kommentoin jo toisessa ketjussa, että näin ei aina ole. Erot osakkaiden ja hallituksen jäsenten intressien välillä on yksi keskeinen bonusjärjestelmien ongelma.
> kuuluuko se muille ja onko se keneltäkään muulta pois?
Osakeyhtiössä pitää kai laskea rahat osakkaiden omaisuudeksi. Rahat ovat siis ensisijassa pois osakkailta.
> 1) ) Rahan lapioiminen toimivalla johdolle ei kannata, koska vastineeksi ei saada parempaa johtamista tai
Uskon että keskimäärin bonuksille ei saada täyttä vastinetta siinä mielessä, että johtajat tekisivät työnsä kyllä halvemmallakin, ja yhtä päteviä johtajia olisi kyllä tarjoilla halvemmallakin. Tosin yhteiskunnassa, jossa johtajat jo olettavat saavansa superbonuksia, ja saavat niitä toisaalta jos ei tästä yrityksestä, tilanne voi olla hankalampi.
> 2) Yritystaloudellisesti nuo kannusteet ovat kannattavia, koska niiden avulla saadaan parhaat johtajat ja johtajan kyvyt ovat yrityksen menestykselle erinomaisen tärkeitä.
Joskus pätee, mutta varsin usein bonukset ovat enemmän sisäpiirin itselleen jakama palkanlisä, kuin pieni hallitusti annettu siivu osakkaiden saamista voitoista.
> Nokia jakoi Nokia-ihmeen luoneelle tiimille niin hulvattomat bonukset, ettei näiden periaatteessa tarvinnut tehdä työtä enää koskaan, ja se porukka lähti Nokiasta jokseenkin kokonaan.
Nokia ei (tarkkaan ottaen) tainnut jakaa hulvattomia bonuksia, vaan optioita, joiden arvo sattui, ilmeisesti aika ennakoimattomasti, nousemaan korkealle. Joku lähti tultuaan rikkaaksi, mutta ei tämä tainnut olla liian yleinen ongelma. Motivoituneita miljonäärejä jäi töihin paljon enemmän.
> Kun kaikki tekevät näin, täytyy kakkien maksaa yhä enemmän.
Ei kilpailu johtajista noin kovaa taida olla. Usein johtajat kasvavat firman sisältä eivätkä ole karkaamassa minnekään. Kuvailisin tilannetta niinkin, että kun monet firmat maksavat bonuksia, muidenkin firmojen johtajat (ja samaa sisäpiiriä oleva hallitus) voivat niitä itselleen helpommin järjestää (ja osakkaat myöntyvät helpommin).
> korkea ginikerroin ennustaa huonoa kansantalouden tilaa
Tämä on aika hyvä kuvaus. Suuret palkkaerot, jotka koetaan ylisuuriksi suoritteisiin nähden syövät firman työntekijöiden moraalia. Jos johdon tulot ovat ylisuuret, tätä voi pitää yhden tyyppisenä korruptiona.
Myös tasapalkkaus voi syödä työntekijöiden motivaatiota. Mutta oikeudenmukaisen tulospalkkiojärjestelmän pystyttäminen ja ylläpito ei ole helppoa. Bonusten kasaantuminen korkeimmalle johdolle voidaan nähdä tyypillisenä vallan ja varallisuuden kasautumisena (missä tahansa) organisaatiossa.
> sitä kauniimpia slideja ne tekevät yrityksen arvoista
Tällaisiin ylipainottunut johtoporras avustajineen usein johtaa.
> Kaipaan takaisin aikaan, kun jokin häpy vielä hillitsi ahneutta.
Trendit ja porsaanreiän vaihtelevat. Pieni ahneus pysyy aina. Tässä tilanteessa kaivattaisiin järkeäkin. Osakkaat eivät mielestäni saa useinkaan vastinetta bonuksiin kuluville rahoille. Bonusrahat eivät useinkaan mene ansioiden mukaan johtajille eikä muillekaan alempien kerrosten bonusten saajille. Ehkä pitää odotella parempien mallien kehittämistä ja paremman ymmärryksen syntymistä. Nitä odotellessa osakkaat voisivat kyllä hyvin komentaa johdon ja hallituksen pienempien bonusten linjoille. Sekin pitää muistaa, että osakkaiden joukossa yhtiökokouksessa suurinta valtaa käyttävät usein samat sisäpiiriläiset, jotka ovat hallituksissakin, ja hyötyvät itse johtoportaiden bonuksista.
Kenties sitä aikaa ei koskaan ollutkaan? Ei vain ollut samanlaisia globaaleja markkinoita joilla isompaa maksuvaraa olisi faktisesti ollut käytössä, jolloin niitä myös oltaisiin käytetty?
En tiedä, mutta kuulisin mielelläni enemmänkin puhetta moraalista. Siitä kun on tullut ainakin aihe joka on jotenkin käsittämättömän syystä muuttunut noloksi. “Voi, anteeksi, että ajattelin nyt muitakin.” “Sori, että pyysin anteeksi.”
Osmo: “Kaipaan takaisin aikaan, kun jokin häpy vielä hillitsi ahneutta.”
Paluuta ei taida olla?
Tapaus Fortum on kuvaava: omistajien raha on meidän kaikkien veronmaksajien rahaa — niin että eihän se ole keneltäkään pois — ja suurin osa rahasta on ansiotonta windfall-voittoa, josta osa (pieni) on tehty laimilyömällä sähkölinjojen kunnossapito.
Nyt kun tapahtui todellista windfallia puiden muodossa, itketään sitä, kuinka kalliiksi se tulee — 70 miljoonaa vs. 1700 miljoonan voitto.
Ahneutta ei hillitse mikään, ei ainakaan ns. omistajaohjaus.
Niin, ja miten tähän kuvaan sopii Apple, joka ainakin Jobs-elämäkerran mukaan vaikuttaa lähinnä diktatorisesti johdettulta yritykseltä?
No, meidän tajuntamme ulottumattomiin jäävät ne diktatorisesti johdetut yritykset joista ei koskaan tullut Appleja. Ihan niin kuin valistunut itsevaltius lienee tehokkaampi valtiomuoto kuin demokratia, itsevaltiaan voi havaita valistuneeksi vasta jälkeenpäin.
Ja vielä, ennen kuin Artturi ehtii kommentoida: kyllä, osakkeenomistajat ovat kapitalisteja jotka eivät vihaa rahaa, joten joku syy täytyy olla miksi yhtiökokoukset valitsevat hierarkioista tykkääviä johtajia.
Säikeen aihe tosiaan oli: miksi yhtiökokoukset vieläpä maksavat näille johtajille ruhtinaallisesti, silloinkin kuin etukäteistakuita ei voi olla että he tulevat osoittautumaan uusiksi S. Jobs’eiksi? Voiko johtajalle maksaa ruhtinaallisesti, ellei hänestä samalla jo etukäteen tee hierarkian kaikkitietävää keskusnapaa, pyramidin huipulla istuvaa faaraota?
Häkellyttävää.
Eikö tuo ole hyvä eikä huono asia, että Nokian ex-ykkösketjun ei ole enää tarvinnut työläismäisesti käytännön pakosta keskittyä vain oman yhtiön asioihin, vaan että optiot ovat vapauttaneet heidät ajattelemaan muitakin asioita kuin oma / oman yrityksen välitön toimeentulo? Näin he ovat voineet levittää osaamistaan muuallekin yhteiskuntaan. Se tuo muillekin toivoa, kun on tiedossa, että pelastautuminen on mahdollista;-)
Uskoisin Osmon olevan periaatteellisella tasolla oikeassa, mutta haaste on paljon monisyisempi. Globaalissa maailmassa johtajista kilpaillaan yli rajojen.
Suomen hyvin progressiivinen verotus heikentää kilpailukykyämme jo lähialueellakin. Täällä kateuspykälä verottaa optioita palkkatulona, mikä ei ole normaali käytäntö. Avoimen ja suljetun sektorin johtajien palkat ovat eriytyneet liikaa jne. Lopputulemana voi päätellä, että missä globaalisti tulee painaa jarrua ylimmän johdon palkkioiden ja ehkä jopa palkoille, on Suomessa tehtävä juuri päin vastoin ollaksemme kilpailukykyisiä. 🙂
Pidän mielelläni esimerkkinä kansanedustajia. Kansalaisille on eduksi, että kansanedustajiksi valitaan ammattitaitoisia ihmisiä, koska eduskunta käyttää budjettivaltaa. Nyt kansanedustajien palkkataso on niin alhainen, ettei avoimesta sektorilta saada kuin jäähdyttelijöitä. Vain matalapalkkaisten virkamiesten, hoitajien ja opettajien, kannattaa hakeutua eduskuntaan pätkätöihin. Olen nähnyt laskelman, jonka mukaan noin 20% kansanedustajista ymmärtää koulutuksensa puolesta budjettikirjaa. 🙁
Minusta 100 edustajaa tupla palkalla on nykyistä parempi vaihtoehto. Työ alkaisi kiinostaa myös avoimen sektorin keskijohdon ammattilaisia, jolloin keskimääräinen ammattitaito nousisi. 😉
Erittäin osuva loppukaneetti, johon on helppo yhtyä.
Eikö varmuudella voida kuitenkin sanoa vain se, että jättipalkalla saadaan houkuteltua rahanhimoisimmat johtajat? Onko tämä ominaisuus sitten yritykselle hyödyksi vai haitaksi, onkin jo toinen asia.
Suomessa tuloeorhaitari on n 15 x (pienin kokoaikainen minimipalkkainen työsuhde vs noin palkkatyössä oleva kokoainainen, n 300. eniten ansaitseva).
Suurituloisuus keskustelussa saa aina liikkeelel suuria tunteita, kun vertaa takuueläkettä ja Jorma Ollilaa. Tieto asian monimutkaisuudesta tekee populistiset heitot hieman vaikeiksi.
Suurituloisia on kovin erilaisia.
Entä jos omistaa yrityksen ja myy siitä osan? Esimerkiksi Angry Birds firmna listautuu pörssiin? Joku myy elämäntyönsä 60 vuotiaana, jotta firma jatkaisi toimintaansa?
Ruotsissa kiellettiin johtajien tulosperutaiset bonukset. Tilalle tuli tulokseen perustumaton automaattinen 30%:n bonus!!! Ei järjen häivää.
Työsuhdeoptioiden verotus on palkkatuloa ja yleensä ei muisteta, että kovin harvat optio-ohjelmat ovat mitään tuoneet kellekään. Nokian 90-luvun optiot toivat, mutta eivät sen jälkeen.
Tämä luo juuri paljon anaitseville haulikkomaisen veroasteen.
Ehkä myyntitulojen jaksotus useamman vuioden tuloksi olisi rehellisempää toimintaa verotuksessa.
Ode puhuu yritysten välisestä kilpailusta yleisesti. Meillä on globaaleja yrityksiä, eurooppalaisia yrityksiä, pohjosimaisia yrityksiä ja suomlaisia yrityksiä. Niissä kaikissa on erilainen kilpailu ja erilainen palkitsemisen suhde.
Ensiksi: yritysten pitäisi itse pitää tarkempaa huolta omista rahoistaan.
Toiseksi: aidosti suurituloiset sijoittuvat Brysseliin tai muihin veroparatiiseihin helpommin kuin suomi-yrittäjät. Hyvät tarkoitukset johtavat helposti ihan väärien ihmisten verottamiseen tolkuttomasti.
Rikollisuudesta j ryöstöistä ylenpalttisesti puhuminen johtaa turvattomuuteen — riippumatat todellisesta riskistä tai ongelmasta. Tuloeroista populistisesti puhuminen johtaa myös todellisuuden vääristymiseen ja aika oelmattoman koiraveroluokkaa olevan ongelman ylettömään vatvomiseen.
Todellinen köyhyysongelma on juuri kokonaan työttömän ja minimipalkalla täysipäiväisesti töissä olevan välissä.
Osmo:
Tämä jotenkin olettaa, että kunnollisia (tai loistavia, miten vain) toimitusjohtajia ei riitä kaikille. Eli jos johtajien palkat nousevat, niin johtajiksi pyrkivien määrä ei lisäänny. Onko sinulla tämän ajatuksen tueksi jotain tutkimustietoa?
Yleensä nuo johdon bonuksen näyttäisi olevan seurausta siitä, että on saatu joukko työntekijöitä irtisanottua. Tulee lisää työttömiä, joista yhteiskunnan pitää enempi tai vähempi huolehtia. Joten tältä pohjalta huipputulojen kasvun voisi kyllä ajatella olevan muilta pois?
En voi ymmärtää mitenkään sitä, että jollain olisi oikeus puuttua siihen kuinka paljon omistaja yhtiönsä johtajille maksaa palkkaa. Jos hän haluaa maksaa näillä valtavia palkkoja niin kenellä olisi siihen oikeus sanoa ettei tämä käy?
Toiseksi yritysten palkat tulevat markkinoilta, joten jos johtajille maksetaan suurempia palkkoja ei tämä tarkoita, että yrityksellä olisi jotenkin vähemmän varaa maksaa työntekijöille. Työntekijöille maksetaan sellaista palkkaa, joka on kyseiselle ammattiryhmälle markkinoilla muodostunut. Jos Nokia ei olisi maksanut johtajilleen aikanaan niin suuria palkkoja kun se maksoi — ei se tarkoita että jokin ammattiryhmä olisi Nokiassa vastaavasti saanut enemmän palkkaa. Kuten Ode mainitsikin, tämä on omistajilta pois.
On täysin omistajien päätäntävallassa paljonko he maksavat johtajilleen palkkaa ja palkankorotukset ovat omistajilta pois — eivät muilta.
Ilmeisesti ei ole olemassa huippuinsinöörejä tai muita ammattikuntia, jossa huippukaverille kannattaa maksaa paljon?
Formula ykkösissä vaikkapa on paljon työntekijöitä, joille maksetaan huippupalkkaa.
Kuvittelisi että vaikkapa kännyköiden tekemisessä olisi myös muita kuin johtajia, joille kannattaisi maksaa hyvin.
Valtio ja kunta vetäisee 60 prossaa välistä joten eiköhän kannattaisi vaan pitää tyytyväisenä suu kiinni tästä asiasta.
Yritysjohtajien huippuliksat ovat tulonsiirto yhtiön omistajilta suoraan valtiolle, eikä siinä ole mitään sanomista muilla kuin osakkeenomistajilla. Kaikki muut hyötyvät ja myös valittavat.
Paljon enemmän kiinnostaisi pohdistasi siitä että miksi Matti Vanhasella tai Sauli Niinistöllä tai Pekka Haavistolla tai Osmo Soininvaaralla on huomattavan korkea varallisuusasema vaikka lähtökohdat ovat olleet vaatimattomat.
Oletteko niin säästäväisiä?
Teidän possat tulee sieltä yhteisestä kassasta.
juge
Onko minulla huomattavan korkea varallisuusasema? Omistan vaimoni kanssa asunnon jossa asun ja todellakin, vielä yksiön, jossa poikani asuu. Niin ja tietysti sen Bianchin.
Nokian huippuinsinööri Yrjö Neuvo sai isot optiot, mutta yleensä vain johtajatöissä parempi voi tehostaa kymmenien tai satojen ihmisten työpanosta, rivitöissä vain omaa työpanostaan. Siksi johtajien laadulla on yleensä enemmän väliä. Steve Jobs ei rikastunut tyhjästä, ja kaikki Suomen optiomiljonäärit ovat keppikerjäläisiä häneen verrattuna. Tai Madonnaan.
Täähän on peliteoreettinen ongelma. Sanotaan vaikka tennisteoreettinen.
Tennisturnajaisten järjestäjien kannalta olisi hyvä, jos palkkiot eivät olisi niin tolkuttoman suuria, mutta silti tolkuttomia palkkioita pitää maksaa, kun kerran muutkin maksaa.
Myös pelaajien kannalta olisi parempi, jos palkkiota maksettaisiin tasaisemmin — eihän voittaja oikeasti ole sata kertaa parempi kuin kymmenes ja äärettömästi parempi kuin sadas, toisin kuin palkkioista voisi päätellä.
Nykyjärjestelmä on optimaalinen lähinnä muutamalle huippupelaajalle ja ehkä katsojille, jos oletetaan, että epätasainen tulonjako ja huippupalkkiot huipuille saavat pelaajat yrittämään kaikkensa. En kyllä tiedä, saavatko yrittämään: moni lahjakkuushan siirtyy muihin hommiin, kun ei pysty elättämään itseään uran alkuvaiheessa. Moni pelaaja kokee järjestelmän epäreiluksi ja se syö miestä.
Wimbledonissa miesten turnauksen voittajan palkkio on noussut 40 vuodessa noin 300-kertaiseksi, naisten 600-kertaiseksi (ilman inflaatiokorjausta).
En usko, että kyse on moraalin romahduksesta, kuten Soininvaara selittää yritysjohtajien palkkoja.
Johtuisiko yritysjohtajien palkkaamiskilpailun kiihtyminen ylikierroksille pääosin vain globalisaatiosta? Tennis ja tennisturnaukset ovat ainakin globalisoituneet samaan aikaan palkkioiden kohoamisen kanssa.
AVOIMIA TEHTÄVIÄ HELSINGIN KAUPUNKI:
Kaupunginjohtajan virka
Virka täytetään seitsemän vuoden ajaksi.
Kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon.
Palkka on 14 422,50 euroa kuukaudessa.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Hakuaika päättyy 8.2.2012 klo 16.00.
*******************************
Muodollisesti vähimmäisvaatimuksena riittää, kun on hyväksyttävä lääkärintodistus.
Kunnissa johtajien palkka ei korreloi kunnan tuloksellisuuden tms. kanssa vaan asukasmäärän kanssa. Julkisella sektorilla korkeat palkat ovat muilta pois.
Kaupunginjohtajan palkka on monen mielestä iso. Joskus se oli kaupungin toiseksi korkein. Sinfoniaorfkesterin kapelimestarin palkka oli suurempi.
Kaupunginjohtajan palkka vastaa keskisuuren yrityksen toimitusjohtajan palkkaa. Minustatässä tapauksessa palkitseminen työn vaativuudesta pysyy kohtuudessa. Kohtuuttomuudet liikkuvat muissa dekaadeissa.
Osmo,
kannattaisi etsiä ensin jostain todisteita että yleensä on ollut olemassa joku kartelli, joka olisi rajoittanut erityisesti ylemmän johdon korvausten osuutta tavallisen keskimääräisen saman yrityksen työntekijään verrattuna.
Tai ainakin tutkia jos osakeyhtiömuotoiset, hajautuneen omistajakunnan yritykset ovat laajentaneet tuotantoaan suhteessa omistajayrittäjien pyörittämiin yrityksiin. Omistajayrittäjät ovat aina ottaneet korvausta “panoksestaan” osinkojen, luovutusvoittojen tai palkkatulojen kautta. Tätä kokonaiskorvausta pitäisi suhteuttaa palkkajohtajien saamaan korvaukseen.
Taloustieteessä on tietysti puhuttu myös ns. Winner Takes It All — taloudesta, jossa pieni ero tuloksentekokyvyssä tuottaa isot erot saadussa lopullisessa korvauksessa. Eli pieni ryhmä huipulla olijoita kahmii suurimmaksi osaksi sen ryhmän kaikkien jäsenten tulot. Esim. muusikot tai näytteijät ovat tällaisia. Ehkä yritysjohto myös? Silloin tuotannontekijän luovuttamisesta tuotannolliseen käyttöön saa itseasiassa maan-vuokran kaltaista lisäetua, joka ei perustu siis rajatuottavuuteen.
Osmon logiikalla pitäisi myös vastustaa yleiskorotuksen luonteisia palkankorotuksia koska uusien työntekijöiden palkkaamiseen jää vähemmän rahaa. Ja tuottavuusbonusten maksaminen yksilöllisten saavusten perusteella ei sekään olisi kansantaloudellisesti perusteltua kun yritykset kuitenkin kilpailevat samasta työpanospoolista.. 🙂
Teknologiateollisuus esitti äskettäin huolensa siitä että nyt tehdyssä, melkein koko taloutta koskevassa, sopimuksessa on perälauta. Silloin yritykset joutuisivat yleiskorotuksen lisäksi maksamaan palkkanormin ylittäviä kannustinosia jos palkkausta haluttaisiin käyttää kannustimena tuotannossa.
Voisit Osmo vaikka todeta että palkkaus on oikeudenmukainen kun se perustuu molempien puolien vapaaehtoiseen sopimiseen eikä siten voi koskea ketään muuta. Mutta jos palkkoja on saatu ylöspäin pienen eturyhmän puuttumisella pelin sääntöihin, niin palkkaus ei ole oikeudenmukainen.
Lopputuloksella (esim. gini-kertoimen mittaamana) ei sinänsä olisi merkitystä vaan enemmän prosessilla miten siihen on päästy.
Austrian,
Voi itku. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta, varustaa hymiöin tai lainausmerkein?
Ei mitään yritysten solmimaa kartellia tietenkään ole ollut, vaan yleinen yhteiskunnallinen morfaali on muodostanut tällaisen kartellin. Ennen oli tapana palökita, mutta kohtuullisesti.
NHL:ssä on muuten sekä seurakohtainen että pelaajakohtainen palkkakatto. Kommunismia!
“Moraalin katoaminen” on aina hieman liian helppo selitys, enkä muutenkaan asettaisi helposti katteettomiksi osoittautuvia odotuksia esimerkiksi johtajien pyytettömyyden vaalimiseksi. Moraalin muodostuminen on monesti sidoksissa konkreettisiin menetyksen ja vastustuksen uhkiin. Niinä “vanhoina hyvinä aikoinakin” liikkeenjohdollista liikkumavaraa rajoitti viime kädessä etenkin järjestäytyt työvoima ja vahvat poliittiset liikkeet.
AAA
Osmo on joskus kommentoinutkin samantyyppistä juttua sanomalla että kun siihen on varaa.
Suuri kunta luo älyttömiä kannustimia johtajilleen. Se on kaikki pois yhteisestä kassasta.
MOT
Puhut nyt yhteisestä kassasta josta maksetaan poliittisille broilereille, ei kyvykkäille.
Kerro minulle yksikin kaupunginjohtaja tai toimialajohtja Helsingistä joka olisi valittu pätevyyden perusteella.
Ei ole. Kaikki valitaan poliittisilla mandaateilla sopivimpien joukosta.’
Siksi ton jengin liksat pitäisi olla 5–10 donan välissä.
On sinulla verrattuna normipalkansaajaan huomattavan korkea varallisuusasema.
Ja se mitä tuossa halusin sanoa oli että miksei sinua kiinnosta poliittisten broilereiden kähminnät vaan yksityisen sektorin liksat. En väitä että sinä olisit jotenkin paha tai muuta sellaista vaan sitä vain haluan osoittaa että pelkästään osallistumalla politiikkaan heppu voi tienata aika paljon, ja se on aina pois siitä Halosen yhteisestä kassasta johon taasen yksityisten yritysten liksat tuo lisää rahaa.
Voihan jeesus sentään:))
Suomessa ovat tuloerot tasoittuneet.
Se johtuu siitä että rikkailla on pienemmät tulot.
Kaikki onnellisi‘?
juge
Malta nyt. Tuo kommentti koski Yhdysvaltoja.
Tuloeroja tulee tarkastella pitkällä tähtäimellä eikä suhdannekierronsisällä. Tuloerot ovat viimeisenkahdenkymmenen vuoden aikana kasvaneet Suomessa merkittävästi, vuonna 1990 gini kerroin oli noin 20 ja vuonna 2009 noin 26. Kertoimen kasvussa Suomi on maailman huippumaita.
Hyvistä johtajista varmaan kilpaillaankin, mutta kukaan muu tuskin kaipaa Relanderin tai Härmälän kaltaisia miljarditappioia aiheuttaneita johtajia. Valtavien tappioiden aiheuttamisesta huolimatta Härmälä on ollut suomen kovapalkkaisimpia johtajia.
Näissäkään yhtiöissä ns tavallisilla osakkeenomistajilla ei ole ollut minkäänlaista sananvaltaa johdon palkkioihin.
Yksityisessä omistuksessa olevissa firmoissa maksakoot johtajille mitä lystäävät, mutta julkisomisteisissa on ihan eri tilanne.
Poliitikot järjestävät nuoruuden ryyppykavereilleen parin sadan tonnin vuosipalkalla edustusvirkoja valtionyhtiöihin ja tämä on vielä ihan siedettävää, näin se tietysti menee, mutta ei näille kavereille nyt mitään miljoonia viitsisi veroeuroista lappaa.
Puistattavinta on jos joku hyväuskoinen alkaa tätä toimintaa vielä järjellä perustelemaan.
ja mielestäni tuloerojen kasvu on pelkästään hyvä asia, koska se mahdollistaa
a) pääomien kerääntymisen ja samalla sijoittamisen
b) palvelusektori saa vauhtia
minä en näe mitään pahaa tuloerojen kasvussa.
Suomen ongelma on nimenomaan pääomien puute. Kaikki start-upit myydään jenkkeihin kun ei ole varaa. Me olemme aivan kehitysmaa tässä suhteessa.
juge
Ensin sanoit, että tuloterot ovat pienentyneet, nyt sanot, että on ihan hyvä että ne ovat kasvaneet. Yritä päättää.
Osmo,
ekonomistille moraali ei ole mikään selitys. Moraali on tietysti sillä tavalla dataa, kuten kuluttajien preferenssit, että se rajoittaa optimointiongelmaa.
Ekonomistin mielenkiinto liittyy panoksen ja tuotannontekijän korvauksen väliseen yhteyteen. Lopputuotteen hinnan suhteelliseen muutokseen ja sen vaikutukseen tuotannontekijöiden saamissa korvauksissa. Lisäksi voisi myös analysoida sitä, onko johtamisessa itsessään tapahtunut muutosta vuosikymmenten aikana.
Johtaja on sellainen työntekijä, jonka tehtävä on koordinoida taloudellisia resursseja tuotantoyksikössä muiden puolesta. Hän on siis päämiehen agentti.
Jos johtamisesta on tullut uudenlaisessa taloudessa aikaisempaa vaativampaa ja johtajien tarjonta on suhteellisen (ei absoluuttisen) joustamatonta, niin johtaja saa maanvuokran kaltaisen ylimääräisen etuuden. Tällaista voisi hyvin kutsua Windfall-tuloksi.
Jos muusikot, näyttelijät ja muut tällaiset saavat Windfall-tuloja niin miksi eivät sitten johtajat?
Valtiohan voisi verottaa pois kaikki maanvuokrat sellaisesta toiminnasta joka jotenkin eroaa keskinkertaisesta tuotannosta… 🙂
Tässä pitäisi kyllä ehdottomasti huomata muutama asia:
- johtajien suuret tulot voivat olla palkkaa tai bonusta
- bonuksia voidaan laskea hyvin monella periaatteella, ja näiden tavoitteet, kannustavuus ja lopputulos vaihtelevat kovin paljon
- johtajien tulot verotetaan palkkatuloina riippumatta niiden taustalla olevista mekanismeista (progressiivinen loppuun asti)
- muutaman huippujohtajan huipputulot eivät olennaisesti vaikuta gini-kertoimeen
- johtajien palkan alentaminen ei nosta muiden palkkoja
En ole mitenkään iloisesti kannattamassa järjettömiä tuurituottoja tuovia optiojärjestelyjä. Esimerkiksi Nokian optioilla aikanaan oli aika paljon miinusmerkkistä vaikutusta moneen asiaan. Valtionyhtiöiden maksamat optiot taas kertovat siitä, että valtio on jollain tavalla väärässä roolissa (kyse ei ole puhtaasti sijoituksesta eikä toisaalta valtion omasta toiminnasta).
Nämä huonot esimerkit eivät kuitenkaan kerro sitä, että palkkiojärjestelyt olisivat sinänsä huono asia, tai että suomalaiset johtajat saisivat kohtuutonta palkkaa.
Ennenkuin populistisesti huudetaan johtajien saavan liikaa rahaa, pitäisi vähän määritellä enemmän. Sen kai pitäisi olla meille kaikille iloinen asia, että joku maksaa meidän yhteiseen kassaamme paljon veroja…
Samaa mieltä Soininvaaran kanssa. Kilpailu parhaista johtajista on verrattavissa sotaa käyvien maiden kilpailuun parhaista kenraaleista, niistä jotka ovat tehokkaimpia järjestämään joukkonsa vastapuolen kukistamiseksi. Taistelevan joukon kannalta tehokkaimpien kenraalien värvääminen on luonnollisesti kannattavaa, mutta kokonaisuuden kannalta olisi pikemminkin toivottavaa, etteivät kenraalit olisi niin tehokkaita hävittämään yhteisiä voimavaroja.
Edellinen pätee tietysti vain rajallisista resursseista käytävästä nollasummataistelussa, jossa toisen voitto on toisen tappio, ei resurssien jalostuskilpailussa, jota käydään kuluttajien rajattomien tarpeiden tyydyttämisestä.
Niinpä mikäli haluamme tasaisemman tulonjaon ja vähemmän tuhoa tuottavan talouden, meidän on pienennettävä nollasummapalkintojen arvoa. Nollasummaisia ovat kaikki yksinoikeudet ja sijoituksesta johtuvat palkinnot; voittajiahan voi olla vain yksi.
Ellei oteta huomioon poliittisella sodankäynnillä saatavia taloudellisia yksinoikeuksia esimerkiksi öljyvarojen hyödyntämiseen, tärkeimmät talouden nollasummakilpailut käydään kahdella alueella. Toisena on kilpailu henkisen työn yksinoikeuksista, patenteista ja tekijänoikeuksista, joiden arvo ja merkitys taloudessa on jatkuvasti kasvamassa. Toisena on kilpailu pääomista, lainoista. Kummatkin ajankohtaisia mm. ACTA ja SOPA ‑sopan ja velkakriisin myötä.
IP-oikeuksien suhteen ei ole kuin yksi kestävä ratkaisu, niiden täydellinen, asteittain suoritettu alasajo. Yksinoikeuksia ei tarvita ihmisten luovuuden kannustamiseen. Ihmiset ovat luovia muutenkin ja luovuutta voidaan palkita myös aidon markkinaehtoisesti, siis ilman yksinoikeuksia. Tässä on vältettävä Gorbatshovin virhe. Hänhän oli sitä mieltä, että sosialismia kyllä tarvitaan, mutta sitä on inhimillistettävä. Se oli mahdotonta ja niin on myös mahdotonta säilyttää IP-yksinoikeudet, mutta ohjata niistä johtuvaa käytäntöä vähemmän vahingolliseen suuntaan.
Lainarahasta kilpaileminen on laajempi kysymys. Siihen liittyy kaksi johdon palkkioita kasvattavaa ominaisuutta.
Toinen johtuu markkinoiden olemuksesta. Mitä paremmin yritys menestyy, sitä halvemmalla se saa lainaa uusiin investointeihin ja ero heikommin menestyviin kasvaa. Tähän tuskin kannattaa puuttua.
Toinen johtuu lainan antamiseen ja ottamiseen liittyvistä riskeistä. Jos yrityksellä on mahdollisuus pienentää riskejään siirtämällä mahdollisia tappioita muiden maksettaviksi, sen kannattaa maksaa tähän pystyvälle johdolle suuriakin palkkioita. Tämä periaate on mm. pankkien avokätisen palkitsemisperiaatteen takana. Riskien siirtäminen on mahdollista kahdesta syystä, kummatkin aitoon markkinatalouteen kuulumattomia. Ensimmäinen on pankkisalaisuus. Se mahdollistaa riskien peittämisellä rahastuksen. Toinen on osakeyhtiöiden rajattu vastuullisuus. Kun omistajat eivät ole täysimääräisesti vastuussa yritystensä veloista, omistajien kannattaa antaa johtajien pelata ylisuurilla riskeillä ja palkita heitä ylisuurin palkkioin. Konkurssin sattuessa omistajat menettävät vain sijoituksensa määrän ylimenevien tappioiden koituessa muiden maksettaviksi. Mikäli yritys, esimerkiksi pankki, on näillä keinoin kannustettu kasvamaan niin suureksi, ettei sitä voida päästää konkurssiin, sen velat koituvat veronmaksajien maksettaviksi. Tähän ei ole lopulta muuta ratkaisua kuin osakeyhtiöön sijoittamisen eli sen omistamisen rajatusta vastuullisuudesta luopuminen. Kun omistajat joutuvat maksamaan kaikki yrityksensä velat omista pusseistaan, houkutus ylisuuriin riskeihin vähenee olennaisesti.
Johtajien ylisuurten palkkioiden ja omistajien ylisuurten voittojen pienentämiseen on siten aivan selvät ja markkinoiden ideaan tukeutuvat keinot olemassa. Toinen asia on, ettei tässä nopean rikastumisen haavemaailmassa tällaisilla keinoilla juuri ole kannatusta.
Ja tässä on piilotettuna oletuksena, että toimitusjohtajat olisivat jotenkin erityisen niukka resurssi.
Itse olen eri mieltä. Kelvollisia on enemmän kuin paikkoja, mutta tässä luokka-ajattelu menee kysynnän ja tarjonnan periaatteiden edelle ja vääristää markkinoita. Palkkojen pitäisi koko ajan laskea.
(Ei-haluttuja) markkinavääristymiä perinteisesti yritetty poistaa sääntelyllä. Jostain syystä samat säännöt eivät taaskaan koske kaikkia.
Valitettavasti johtajanpallilla moninkertaista palkkaa ja bonuksia nauttimassa istuu erittäin ihmisiä, joiden pääasiallinen vaikutus on negatiivinen työnkuvaan ja muiden työpanokseen nähden.
Bonukset ja työpaikan sijainti organisaatiossa eivät juurikaan korreloi pätevyyden kanssa, joten “vaikutusmahdollisuus” ei ole riittävä peruste usein ylisuuriin palkkoihin ja palkkioihin. “Vaikutusmahdollisuus” on ainoastaan työtehtävän sisäsyntyinen ominaisuus, ei syy maksaa suurempaa palkkaa.
Sovitaan siis niin että sinä vapaaehtoisesti asetut palkkahaitarin alimmalle puolalle ja tilität ylimenevät rahat muille..?
Minua ihmetyttää että mielestäni ehkä tärkein peruste maksaa toimitusjohtajalle kovaa palkkaa tuntuu aina unohtuva. Ei sillä kovalla palkalla toimitusjohtajan työmotivaatiota paranneta, vaan kaikkien niiden jotka haluavat toimitusjohtajaksi.
Toimitusjohtajan pitää saada parempaa palkkaa kuin alaistensa. Näiden taas pitää saada parempaa palkkaa kuin omien alaistensa. Suuressa yhtiössä voi olla jopa 10 hierarkiatasoa, joten kun aloitetaan peruspalkansaajan palkkatasosta ja noustaan 5–10 kerrosta ylemmäs, on palkkataso väkisinkin melko korkea.
Kun puhutaan osakeyhtiöstä, niin kannattaa muistaa, että se on yksi niistä harvoista suurista keksinnöistä, joka on alunperin tehty Euroopassa.
Tämän keksinnön mukaan joukko ihmisiä laittaa keskenään sopimansa rahamäärän pottiin, ja voivat sitten vapaasti alottaa jonkin riskialttiin liiketoiminnan.
Suurin tappio, joka riskin otosta voi koitua, on tuon potin menettäminen.
Toisaalta puhdas voitto voidaan sitten jakaa osakkaiden kesken.
Näin loppui keskiaikainen Keisarin-johtoinen (valtiollinen), usein korruptoitunut, mielivaltainen ja tehon taloudellinen toiminta.
Tämä nerokas keksintö stimuloikin sitten talouden ja teknologian mahtavaan, vuosisataiseen kasvuun.
Meidän on paljolti kiittäminen juuri osakeyhtiötä siitä, että nyt elämme ennen näkemättömässä yltäkylläisyydessä.
Osakkaiden on tietenkin erittäin tärkeätä palkata yhtiönsä johtoon pätevää väkeä.
Itsestäänselvästi, pitää olla osakkaiden itsensä vapaassa päätösvallassaan se, mitä palkkoja he katsovat oikeaksi tälle johdolle maksaa.
Valtiovallan ei ole sopivaa, tai hyödyllistäkään, mennä sotkemaan tätä vieläkin edelleenkin hyvin toimivaa osakeyhtiö-konseptia.
Sen sijaan johtajille ja osingoille voidaan määrätä veroja. Yhtiölle voidaan asettaa velvoitteita, kuten esimerkiksi veronmaksuja, rajoitteita koskien mahdollisia ympäristöhaittoja, jne.
Tästä syystä OSn vaihto kaksi on oikea.
Johdon palkkauksesta puhuttaessa näyttää kuitenkin olevan suuri vaara populistiseen ylilyöntiin. Se menee näin:
Jonkin yhtiön osakkeenomistajat valitsevat huonon hallituksen, joka tekee vääriä päätöksiä, tai se joutuu esimerkiksi nopean talousmuutoksen yllättämäksi.
Tällöin johto voi saada yllättävänkin suuria tuloja, jotka vaikuttavat sivullisen silmissä epäoikeudenmukaisilta.
Tällaisissa erikoistilanteissa / yksittäistapauksissa aukeaa sitten mahdollisuus populistille, joka ryntää esiin pusikosta ja huutaa silmät tapillaan ja tukka pystyssä: “Tämä on väärin!”
Kyllä se vanha jenkkiviisaus kannattaa ottaa tässä käyttöön: “If it’s not broken, don’s fix it.”
Suomi on nyt joutunut uuteen taloudelliseen tilanteeseen: Lisävelkaa ei paljoakaan enää voi ottaa, varsinkin vientimme kohtaa entistäkin armottomamapaa kilpailua ja talouskasvua on pakko saada aikaan.
Tässä tilanteessa pitää ottaa käyttöön kaikki osakeyhtiön antamat mahdollisuudet, ja maksaa kunnon palkka niille, jotka osaava tuottaa kasvua ja tulosta näissä uusissa olosuhteissa.
Siitä vaan ottamaan riskiä, perustamaan osakeyhtiöitä ja ansaitsemaan kasapäin rahaa!
Poliitikkojemme pitää nyt tehdä Suomesta yritys-ystävällinen ja verotuksellisesti kilpailukykyinen maa.
Se on meidän kaikkien etumme.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka uskoo osakeyhtiöön, mutta ei usko populisteja
Olisi mielenkiintoista analysoida tarkemmin, mistä tässä ginikertoimen kasvusta on kysymys. Onko kysymys siitä, että a) on muodostunut pieni joukko superrikkaita vai b) on muodostunut kasvava joukko taloudellisesta kehityksestä syrjäytyneitä ihmisiä. Itse olisin huomattavasti enemmän huolissani tapauksesta b. Yrityksen nollasummakilpailu huippujohtajista johtaa kyllä sellaisiin palkkatasoon, joka ainakin oman moraalitajuni mukaan on täysin kohtuuton. Tähän ongelmaan vaan ei ole olemassa mitään poliittisesti järkevää ratkaisua, joten sitä täytyy vain sietää. Kaiken kaikkiaan huippuotiot saavat aivan liian suuren painoarvon poliittisessa keskustelussa. Enemmän mielestäni pitäisi käyttää energiaa siihen kuinka pystymme auttamaan niitä kaikkein syrjäytyneempiä ihmisiä.
Onko osakkeenomistajien varallisuus todella aina osakkeenomistajien varallisuutta?
Kun USA:ssa markkinat romahtivat 2008, niin uutta rahoitusta finanssisektorille ei tullut omistajilta. Sen sijaan pankkien voitot ja taseet laitettiin kuntoon FED:n ja veronmaksajien tukitoimin. Johtajien bonuksia USA:n pankeissa ei siis nyt makseta omistajien varoista vaan yhteiskunnan varoista. Omistajien varat menivät romahduksessa.
No entäs Eurooppa. Ihan sama kuvio.
Vielä eduskuntavaalien alla Urpilainen ja Soini vaativat sijoittajavastuuta. Oltiin ajamassa Kreikkaa konkurssiin, jotta holtittomasti lainanneet pankit ja sitä kautta pankkien osakkeenomistajat ottaisivat tappiot niskoilleen.
Kuviteltiin, että pankkien osakkeenomistajat laittavat sitten uutta pääomaa pankkeihin, jos pankkien taseet menevät pakkaselle. Mutta katin kontit. Pankkien pääomittaminen jäi myös Euroopassa yhteiskunnan vastuulle.
Nyt EKP laittaa pankkien tuloksia ja taseita kuntoon jakamalla pankeille satoja miljardeja euroja halpaa lainaa. Ja helmikuun lopussa tulee uusi tukirahojen megajako.
Pankkisektorin toiminta on yhteiskunnalle niin tärkeää, ettei yhteiskunnalla ole varaa päästää keskeisiä toimijoita konkurssiin. Siksi kaikki pelastetaan ilmeisesti tästä ikuisuuteen. Mutta sehän ei ole kapitalismin pelisääntöjen mukaista ja se johtaa järjettömiin toimiin.
Kun keskuspankit syytävät lividiteettiä markkinoille, kyse on omaisuuserien arvojen laskun keinotekoisesta ehkäisemisestä. Torjutaan deflaatiota. Jokainen FED:n tai EKP:n tukitoimi nostaa pörssikursseja sekä asuntojen ja metallien arvoja. Siis ne, joilla on varallisuutta pelastetaan yhteiskunnan varoilla.
Itse en ole Ron Paulin suuri kannattaja, mutta epäilemättä hänen huolensa keskuspankkien toimien seurauksista ovat monessa suhteessa perusteltuja.
Tämä on myös suuri tulonjaollinen ongelma. Rikkaat pysyvät rikkaina, kun heidän kuplissa syntyneet varallisuusarvonsa (erityisesti pankkiosakkeiden arvot) pidetään ylhäällä yhteiskunnan toimin. Ja köyhät palkkatyöläiset saavat ahertaa pienillä palkoilla. Eihän tämä keinottelijoiden paratiisi voi näin jatkaa.
Hassua tässä on se että tuo ylläoleva on argumentti sen puolesta että poiittisille päättäjille pitäisi maksaa hyvää liksaa; kai me nyt halutaan että muutkin kuin “broilerit” jokta ihan vaan osallistuu poliittiikkaan hakeutuu poliittisiin johtotehtäviin?
Helsingin kaupungissa on 600 000 asukasta, työntekijöitä on jotain 30 000 ja vuosibudjetti on neljä miljardia euroa. Maailmassa on pienempiä valtioita. Jos olisin osakkeenomistaja vastaavan kokoluokan yrityksessä, ja sen hallitus toteaisi että oikeastaan he ei tarvitse kuin pienet kokoupalkkiot ja muutenkin tämä menee puhdetöinä harrastuspohjalta, niin vaatisin hallituksen vaihtamista.
Ruotsissa tuloerot ovat kasvaneet yhtä voimakaasti kuin Suomessa. Ne ovat pienentyneet melko harvassa maassa ja kun vilkaisee OECDn tilastoista, mitkä nuo harvat maat ovat, tilanteemme näyttää ehkä hieman lohdullisemmalta.
Mika M.
Katso nyt keskusteluketjua läpi. Tuo huomautukseni oli vastaus väitteeseen, että tuloerot olisivatg Suomessa pienentyneet.
Tähän joku vastustaja voisi tietenkin tarttua tähän tapaan: olet ollut aika kovapalkkaisissa tehtävisäs koko ikäsi. Mihin ne rahat ovat menneet, jos ei ole tuon enempää jäänyt taskuun?
Tuloerojen repeämistä pyritään kyllä edelleen estämään alakohtaisesti aivan hirvittävällä vimmalla. En sano mitään siitä, josko on hyvä taikka huono, mutta ammattiyhdistykset, mukaan lukien esimerkiksi vähän paremmin tienaavien yhdistykset, pyrkivät usein painostamalla estämään erilaisten bonusten ja palkankorotusten maksamisen silloin, kun ne eivät koske kaikkia. Aivan ylimmät johtoportaat ovat tietysti tämän painostuksen ulkopuolella, joten jakauma repeää juurikin sieltä hännästä.
Esimerkiksi joissain vaativissa asiantuntijatehtävissä toimivat saattavat saada kolmasosan siitä palkasta kuin johtaja, jonka toiminta on käytännössä kokonaan kiinni siitä, mitä asiantuntija sanoo. Tottakai johtajan palli keikkuu helpommin, mutta ei tässä jutussa kauheasti mitään tolkkua ole. En voi väittää tietäväni tätä varmaksi, mutta muutamalta yritysmaailmassa toimivalta tutulta olen tällaisen käsityksen saanut.
Ilman tätä, ja samankaltaisia järjestelyjä ympäri yhteiskunnan, palkkaerot olisivat todennäköisesti monen alan sisällä suuremmat, mutta alojen välillä ja ennenkaikkea yläpäästä vähemmän graavit. Siis, gini-kerroin voisi näyttää ehkä pahemmalta, mutta kategoriassa 60–100 000 vuodessa tienaavia voisi olla enemmän.
Tässä on laajempikin tehokkuusnäkökohta. Ammattiyhdistysten ja yleisen yhteiskunnallisen ilmapiirin massiivinen palkkoja erityisesti alojen sisällä tasaava paine nimittäin tuottaa todennäköisesti aika pahan dynaamisen kannustinongelman. En puhu nyt mistään sellaisesta, että työntekijöitä olisi pitänyt voida piiskata enemmän, vaan siitä, että kun palkka ja erityisesti kaikille sama palkka on ollut tärkein neuvottelukohde, työntekijöiden erikoistuminen ja kehittyminen alan sisällä, ja sitä tukevat järjestelyt ovat todennäköisesti jääneet alikehittyneiksi, kun niille ei ole ollut tarvetta.
Tuloerot ovat tuloeroja, ne eivät sinänsä ole hyvä tai paha, olennaista on se, mistä ne johtuvat. Jos ne eivät heijastele tuottavuuseroja edes jotenkin, vaan ovat merkki erilaisista rent-seekingin muodoista, niin ne ovat yksiselitteisesti paha asia. “Liian tasainen” tulonjako on kinkkisempi. Teoriassa sen dynaamisen vaikutuksen pitäisi olla latistava, mutta tälle on vaikea löytää kovin vahvaa empiiristä näyttöä, ja sillä on myös kiistaton tilastollinen yhteys moniin positiivisiin asioihin. On kuitenkin jokseenkin epäselvää, onko tämä yhteys sattumaa, vai onko sekä tasainen tulonjako että nämä positiiviset seikat seurauksia jostakin muusta kulttuurillisesta seikasta.
Itse asiassa ei. Jos yritykset eivät ole dynaamisia, muutu ajan mukana, ne joko kuolevat pois tai tarvitsevat hillittömästi tukia. 😀 Nokiakin voisi olla vakaan työllisyyden yritys, joka tuotta kumisaappaita ja ehkä vähän renkaitakin. Sen johtajat valitsivat kuitenkin toisin, mikä oli onneksi Suomelle.
Ongelma muodostuu, jos yritys saneeraa laskusuhdanteessa liikaa, eikä saa seuraavassa nousussa päteviä työntekijöitä. Pörssiyhtiöillä on taipumusta tähän. Kun yhtiöllä on kasvollinen omistus, on kvartaali 25 vuotta, jolloin hyviä työntekijöitäkin ajatellaan voimavarana seuraavaan noususuhdanteeseen. Suomessa vain on Euroopan tiukin yksityisten yritysten verotus, joten pääomavaltainen yritys kannattaa mielummin myydä kuin yrittää sukupolvenvaihdosta.
Jos kansanedustaja ei omista osakkeita, en minä ainakaan äänestä häntä! Hänen kykynsä käyttää yhteisiä rahoja ei voi olla kovin hyvä, jos hän ei osaa käsitellä omia rahojaan. Kansanedustajan palkasta järkevä ihminen säästää osan ja osakkeet ovat luonnollinen säästökohde. Toki säästää voi muutenkin, esimerkiksi omistamalla vuokra-asuntoja, kuten presidentti Halonen.
Osakkeiden hajautuksessa voi sitten kukin käyttää ja näyttää omia mieltymyksiään. Esimerkkinä voi pitää eettistä sijoittamista. Tosin eettinen sijoittaminen saattaa tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. 😀
Tuloeroja tulee katsoa koko haitarilla. Mitä olen ymmärtynyt eurooppalaisista tilastoista, niin Suomessa on kaksi ongelmaa verrattuna muihin EU-maihin:
— ylimpien tuloluokkien kova verotus ja
— alimpien tuloluokkien liian suuret tulot.
Ensimmäinen on tahtotila. Kateellisuus on ehtymätön voimavara Suomessa. Jälkimmäisen syitä olisi syytä tutkia tarkemmin. Miksi olemme tilanteessa, jossa emme pysty kilapilemaan muiden EU-maiden kanssa? 😉
Tuloerojen kasvu mahdollistaa pääomien kertymisen muutamalle ihmiselle. Ihmisissä pääoman kerryttäjinä on se ongelma, että he kuolevat. Säätiöt, yhtiöt ja valtiot eivät. Näin syntyy jatkuvampaa ja pitkäjänteisempää sijoittamista.
„,parhaiten siitä että on mahdollisimman paljon ihmisiä (ja yrityksiä), joilla on varaa kuluttaa näitä palveluita.
Pääomien kartuttamisessa rahastoiva eläkejärjestelmä on aivan ylivoimainen tuloeroihin nähden.
Tämä on kyllä liioittelua. Noin 95-prosenttisesti.
Joo, kyllähän sellaiset veronmaksajat kelpaisivat, mutta entä ne muut?
USAssa tuo jakautuma tarkoittaa, että muiden tulot ja samalla veronmaksukyky on romahtanut. Sitä ei haluta Suomeen.
Ja miten rahan jakaminen ympäriinsä mahdollistaa “pääomien kerääntymisen ja samalla sijoittamisen”?
Kyseessähän on jo kerääntynyt pääoma, jonka yritys itse voisi investoida tuottavasti.
Fortumin johdon optioiden arvo oli 2005 vuonna n. 340 miljoonaa euroa. Optiot kohdistivat tämänkin firman katseet pörssikursseihin. Asiakkaat olivat toissisiajaisia.
Hannu- ja Tapanimyrskyissä 160.000 asiakasta jäi sähköittä. Fortum korvaa tiedotteensa mukaan korkeintaan 700 euroa kappale eli yhteensä korkeintaan 112 miljoonaa euroa, jotka se tietenkin kerää maksuissa asiakkailta takaisin.
Realisoimalla johdon kannustimet siirtoverkon kunnostamiseen, asiakkaiden kärsimät vähingot olisivat paljon pienemmät.
Mainittakoon, että Fortumin hallituksessa on Nokian entinen johtaja Sari Baldauf – tiedä sitten onko hänet rahalla sinne ostettu.
Fortumin palkitsemisista tietoa täältä:
http://www.fortum.com/fi/konserni/hallinto-ja-johtaminen/palkitseminen/pages/default.aspx
Osmo:
Yrityksellä ei oo mitään tiettyä määrää palkanmaksuvaraa, joten ykköstapaus ei oo todellakaan selvä. Jos suuremmilla palkkioilla ei saada parempaa johtamista, niin se on tulonsiirto omistajilta johtajille. Se ei oo pois muilta työntekijöiltä.
öööö… no ku sä oot noin innokas korrellaatioista intoilija, niin aika selvästi BKT:n taso korrelloi positiivisesti korkeiden palkkojen kanssa.
Jos taas ajattelee asiaa, nii noin yleensä siitä on hyötyä, että resurssit kohdentuu mahdollisimman tehokkaasti, eli että jos on tuottava, niin on hyvä saada paljon resursseja käyttöönsä, ku luultavasti osaa allokoida ne tuottavasti.
Millä perusteella? Kai nyt koko ajan on menny vaan paremmin ja paremmin ja palkat on samalla noussu.
Suhde ei oo lineaarinen, eikä oo hyvää syytä uskoo, että kausaliteetti menis tuloeroista kansantalouden tilaan. Tuloerotkin voi johtua niin miljoonasta eri asiasta…
No ne rahat meni luultavasti omistajien taskuun eikä muille työntekijöille. Vai mihin sä perustat väitteen, että omistajat olis maksanu liian vähän johtajille ja liian paljon työntekijöille?
yhyyyy… ja viittit syyttää muita populismista? Millä perusteella bkt:n kasvun hidastuminen ja tuloerojen kasvut olis yhteydessä toisiinsa? Jos ne ei oo yhteydessä, niin ei varmaan yllätä ketään, että mediaanin tulot ei kasva yhtä nopeesti ku korkeimpien tulojen, jos korkempien tulot kasvaa nopeemmin ku mediaanin!
häh? Siis sun mielestä on moraalista, että yrityksen omistajat riistää osaa niiden työntekijöistä, kunhan ne työntekijät on riittävän korkeatulosia. Missä sun mielestä menee raja? Olisko lääkäreillä riittävän korkeet tulot, että niitä pitäs ruveta riistämään?
Ai siihen aikaan, ku kilpailu ei hillinny omistajien ahneutta?
Osmo, mistä päättelit, etten ollut lukenut keskestelua läpi? Kommenttini koski lähinnä tuota usein todettua, ja toki hälyttävää huomiotasi, että Suomessa tuloerojen kasvu on ollut 1990-luvulta lähtien poikkeuksellisen voimakasta. Suomen ja Ruotsin lisäksi tuohon maajoukkoon muuten kuuluu seuraavia maita: Saksa, Hollanti, Luxemburg, Tanska ja Kanada. Siihen eivät kuulu seuravat maat: Kreikka, Portugali, Espanja, Irlanti eikä Ranska. Ehkä noissa jälkimmäisissä maissa moraali on kehittynyt eri tavalla kuin edellisissä?
Aivan! Katsokaapa vaikka Nokian hallitusta ja hyvin palkittua johtoa!
Kyllä osakkeenomistajat saivat ansionsa mukaan.
Ja mitä saivat kosketusnäyttöisen puhelimen keksijät Nokialla — ja mitä Applella.
“If it is not broken, don´t fix it” — tosiaan!
Onhan tätäkin silloin tällöin tutkittu. Vastaus taisi olla sekä-että: http://www.labour.fi/Tiedote/tied1107.pdf
Oma rajallinen kokemukseni ns. tietointensiivisen tuotannon parista kansainvälisessä yrityksessä on ajanut minua pohtimaan, josko ongelma olisi pikemminkin henkilökohtaisen suoriutumisen mittaamisen vaikeus. Uskottavaa ja tehokasta kannustinjärjestelmää on yllättävän vaikea luoda tiiviissä ja versoilevassa yhteistyössä toimivaan asiantuntijayhteisöön, koska ei ole olemassa kovin selvästi erottuvia yksilöllisiä kontribuutioita. Kannustinjärjestelmät ovat välttämättä aika satunnaisia, ja liian yksityiskohtainen ja byrokraattinen pistetaulukkomeininki johtaa tehottomaan mittaritulosten manipulointiin. (Satunnaisuus ei itse asiassa yllättäen tunnu haittaavan suurinta osaa työntekijöistä, sillä normaali ihminen tuppaa pikemminkin ahdistumaan mitä tarkemmin hänen työpanoksensa kyetään osoittamaan. Mutta tämä on aivan toinen aihe.)
Kuten Osmo tietää hyvin, vuoden 1990 ginikerroin ei ole vertailukelpoinen vuoden 2009 ginikertoimeen.
Toisin kuin esimerkiksi pörssiyhtiöiltä vaadittavissa tulostiedoissa, Suomen tulonjakotilastossa ei edes yritetä jaksottaa satunnaisia tuloja useammille vuosille. Tästä syystä lähestulkoon kaikki tuloiltaan ylimpään prosenttiin tai promilleen kuuluvat ihmiset kuuluvat siihen vain satunnaisesti, sinä vuonna kun heidän myyntivoittonsa satutaan verottamaan.
Tulonjakotilastojen laatua parantaisi todennäköisesti myyntivoittojen jättäminen kokoaan niiden ulkopuolelle. Toki on sellaisia ihmisiä, jotka saavat elantonsa lähestulkoon pelkästään myyntivoitoista (vaikkapa päiväkauppaa pörssissä veivaavat), mutta heitä on todennäköisesti niin vähän, että se ei juurikaan tiastoja heilauttaisi.
tai jospa tehtäis niin että opettelet lukemaan ensin ja jutellaan sitten uudestaan, jookosta kookosta pikkuinen?
Eiköhän tässä ole ajatuksena se, että luottamusmiehet valitsee meidän systeemissä yleensä sopivimmat eikä pätevimmät. Ei sillä ole väliä kuinka hyviä hakijoita saadaan palkalla houkuteltua, jos saunakaverit valitaan joka tapauksessa. Eli me saadaan ne samat “broilerit” hinnasta riippumatta. Turha maksaa liikaa.
ei veroista, vaan liittovaltion tuloveroista, jotka Yhdysvalloissakin ovat vain yksi osa kaikista veroista.
- ja aika moni tuosta ryhmästä toimi finanssisektorilla, toisin sanoen ollen multimiljonäärien toimeentulotuen nauttijoita, heidän “ansioidensa” ollen täysin valtiovallan tuen varassa.
Jos ihanteenasi on se, että mahdollisimman harva maksaa maksaa mahdollisimman suuren osan veroista (ja tienaa mahdollisimman suuren osuuden tuloista), niin optimitilannehan olisi sitten yhden oligarkin omistaessa koko kansallisvarallisuuden ja kustantaessa valtion menot omasta pussistaan.
Periaatteessa noin, mutta kuuluuko eläkkeen maksu yhteiskunnalle tai edes yksityiselle, pakolliselle järjestelmälle?
Kalle,
Jos meilä ei olisi valtion määräämää pakollista eläkejärjestelmää, eläkeyhtiöiden pitäisi rahastoira koko eläkevastuunsa (ja suurten ikäluokkien olisi pitänyt maksaa itse eläkkeensä sen sijaan että maksattavat ne lapsillaan) koska eläkeyhtiö ei voisi luottaa siihen, että saa uusia asiakkaita maksamaan edellisten menoja. Meillä olisi eläkerahastoissa ainakin biljoona euroa. Juuri siksi Yhdysvaltain eläkerahastoissa on niin järjesttömän paljon rahaa. Eläkeyhtiöt omistaisivat koko maan.
Mielestäni on aivan oikein, että esimerkiksi Nokian tai muiden pitkälti ulkomaalaisomisteisten vientiyritysten johtavat saavat miljoonapalkkioita. Ne rahat ovat pois korkeintaan amerikkalaisilta suursijoittajilta, korkeat suomalaisjohtajien palkat ja optiot tuloutuvat veroina yhteiseen kassaamme. Se ei voi olla väärin.
Ongelman muodostavat kansaamme raskaasti laskuttavat monopolistisessa asemassa olevat energiayhtiöt ja muut sen tapaiset. Niiden johtajille maksetut superpalkkiot tarkoittavat usein palkitsemista huonommasta palvelusta ja korkeammista hinnoista. Se on yksiselitteisesti Suomen kansan etua vastaan. Perustarpeiden ja ‑palveluiden yksityistäminen johtaa usein nurinkurisiin tilanteisiin, joissa kansa maksaa ja kapitalisti tilittää miljoonia takuuvarmalla yhteiskunnan takaamalla busineksella.
Nostaako odotettavissaoleva palkkio käytettävissäolevien pomojen älykkyyttä? Mielestäni tällaista kausaliteettiä ei ole, joten kovalla palkkiolla voidaan vain houkutella tietty pomo paikasta a paikkaan b (pomot ovat ikään kuin pörssissä), työn laatua kokonaisuudessaan se ei nosta, päinvastoin ylipalkituille henkilöille “voi kehittyä yli-ihmissyndrooman kaltaisia oireita”. Lisäksi kehitys kiihdyttää vieraantuneisuutta ja inflaatiota. Aina pitäisi palkita koko organisaatio siivoojasta pomoon! Pitäisi käyttää kaavaa, jossa ylimmän pomon palkka on maksimissaan 20*siivoojan palkka, ja jos pomoa palkitaan nousisi muiden palkka samassa suhteessa!
Jääkiekko- ja jalkapalloseurat ovat hyvä esimerkki siitä, mihin nykyinen talouslogiikka johtaa. Suunnilleen kaikki isot seurat ovat konkurssikypsiä ja tekevät isoa tappiota, vaikka liikevaihtoa kyllä riittää. Riskiä otetaan ja hyvistä pelaajista maksetaan enemmän kuin on varaa. Aivan sama asia muussakin yritysmaailmassa ja johtajien pelaajamarkkinoilla. Ja samaa sarjaa valtioiden talousasiatkin… Hyvästä johtajasta tai pelaajasta on hyötyä vain jos koko tiimi on huipputasoa ja jakaa yhteisen vision. Se ei onnistu pakolla tai edes rahalla; rahalla ei voi ostaa menestystä. Paitsi ehkä jalkapallossa;)
Positiivinen kierre, siis kansantalouden kannalta, on sellainen, jossa
‑johtajien palkat paranevat
‑se lisää kilpailua johtajapaikoista.
‑kilpailu puolestaan lisää näiden pomojen tuottavuutta,
‑se parantaa johtamista ja
‑firmojen kannattavuus paranee
‑se taas mahdollistaa yhä parempien palkkojen maksamisen.
Voiko tämän kierteen todistaa oikeaksi tai laskea millaisilla palkoilla se olisi optimaalinen?
Eikös tuo ole ollut johtava periaate jo pitkään Suomessa? 🙁 Kaikilla pitää mennä yhtä huonosti. Puhutaan peruskoulusta ja tasa-arvosta unohtaen nykyisen johtajapolven olevan oppikoulun kasvatteja.
“uloerot ovat tuloeroja, ne eivät sinänsä ole hyvä tai paha, olennaista on se, mistä ne johtuvat. Jos ne eivät heijastele tuottavuuseroja edes jotenkin, vaan ovat merkki erilaisista rent-seekingin muodoista, niin ne ovat yksiselitteisesti paha asia. “Liian tasainen” tulonjako on kinkkisemp”
Duunariportaassa palkka perustuu tuöttavuuseroihin esim maalari saa palkkaa maalattujen m2 määrän mukaan ei työmalla vietettyjen tuntien mukaan.
Palkka on näennäisesti sama eli euroa/m2 mutta kun yksilöiden tuotoksessa on eroja niin kuukausipalkkain on erialinen riippuen suoraan henkilnö hetkittäisestä tuottavuudesta
Alla esiemerkki töiden hinnoittelusta
1.2. Puualustan maalaus (ponttialustat / paneelialustat)
1.2.a Pohjamaalaus akrylaatti- ym. vast. vesiohenteisilla maaleilla 1,28 €/m²
Jos helikopterista heitettäsiin merkittyä rahaa maahan 1 miljoonan verran, niin kohtapa tuo miljoona olisi muutaman henkilön pankkitileillä.
Pahinta on, että ylisuurta palkitsemista tehdään firmoissa, jotka ovat luonnollisia monopoleja , tyyppiesimerkki on Fortum.
Kun asiakkailla ei ole mahdollisuutta vaihtaa toimittajaa niin hintaa voidaan vedättää ja palvelutaso vetää pohjamutiin.
Sama koskee kaikkia aloja ‚joilla on muutamia toimijoita esim teleoperaattorit, päivittäistarakauppa.
Esim teleoperaattorin vaihto ei auta, koska palvelu on sama tekniikan vuoksi .
Seurasin kilpailun aloittamista 90-luvun alussa ja kesti pari vuotta ennen kuin toimitusjohtajat ymmärsivät , ettei kannata kilpailla.Investoinnit ovat niin suuria, ettei alalle tule muita toimijoita , joten hinnat voidaan vakioida
Tämä ei tarvitse kartellisopimusta, riittää, että katsoo naapurin hinnaston muutaman kerran viikossa
Toinen ihmetyksen aihe on tuo samapalkkaisuus, vain joissain viroissa palkka on henkilöstä riippumaton
Itse ehdin olla valtiollakin 20 vuotta, mutta työsopimussuhteisena ja tiesesimme toistemme palkat eivätkä ne koskaan olleet samoja .Ne olivat henkilökohtaisia.
Enkä ole törmännyt samapalkkisutten myöhemminkään eräitä poikkeuksia lukuunottamma esim vasta-alakajt tulivat yhtenäisellä palkala töihin, mutta korotukset tippuivat tilille kehityksen mukaan.
Palkka ero samoissa tehtävissä olivat jopa 50 % vaikka kyseessä eivät olleet suoritepalkat
Helsingin kaupunginjohtaja ansaitsee enemmän kuin Kihniön kunnanjohtaja ja vähemmän kuin Lontoon pormestari.
Näitä tuloeroja pidetään ymmärrettävinä, mutta miksi?
Tarvitseeko kuntien kilpailla kunnanjohtajista vai miksi tuloerot?
Osmo Soininvaara kirjoitti: “Kaipaan takaisin aikaan, kun jokin häpy vielä hillitsi ahneutta.”
Olen useasti itsekin ihmettelyt nykyistä talousoppia, jossa uskotaan rahan ehtymättömään kannustusvaikutukseen.
http://hermiitti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93053-tietaako-kansa-mita-haluaa
Palkka on yksi yrityksen voitonjaon erä. Mitä enemmän palkkoja, sitä vähemmän osinkoja. Ja päinvastoin.
Kansantalouden kannalta on olennaista se, onko pääoma suoritetun voitonjaon jälkeen (palkat, isot palkat, osingot, verot, jne) paremmissa ja viisaammissa käsissä kuin se oli ennen voitonjakoa.
- Väitän, että erittäin suurista palkoista menee säästämiseen (investoinnit jne) huomattavasti suurempi osa kuin pienistä palkoista.
Jos (tarkastelussa) lukitaan työntekijöiden tuottavuus (työntekijän aiheuttama tulos on sama saiko isoa tai pientä palkkaa), sillä on merkitystä kuinka palkka käytetään.
— Pienen palkan korottaminen lisää rahamäärää kulutusmarkkinoilla, mutta tuotanto ei lisääntynyt. Rahamäärä vähenee investoinneista.
— Suuren palkan korottaminen siirtää pääomaa osingonsaajalta yksityishenkilöille. Hajauttaa kansantalouden omistusta.
Mittavien optiotyyppisten kannusteiden käytön perimmäisiä syitä käsitellään Suomessa poikkeuksetta varsin kapea-alaisesti. En toki kiistä päätöksenteon raadollisuutta (=yleisin todellinen perustelu mittaville ylimmän johdon kannusteohjelmille on se, että ”kun muutkin saa”. Tästä huolimatta on hyvä tuntea myös niiden käytön talousteoreettinen perusta.
Optioiden tavoitteena on kannustaa yritysjohtoa yrityksen osakkeenomistajien näkökulmasta viisaisiin päätöksiin. Osakeyhtiön osakekurssin nousulle ei periaatteessa ole olemassa ylärajaa. Toisaalta kuitenkin osakkeenomistajien mahdollinen tappio on rajattu yhtiöön tehdyn sijoituksen suuruiseksi. Tästä syystä osakkeenomistajien etu on, että yrityksen johto uskaltaa päätöksissään ottaa riittävän suuria riskejä. Osakkeenomistajahan voi menettää vain alkuperäisen sijoituksensa, mutta riskinoton onnistuessa tulla palkituksi todella ruhtinaallisesti.
Pelkkää säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivaa yritysjohtoa ei todennäköisesti kiinnosta lähteä mukaan kovin riskipitoisiin hankkeisiin. Mahdollisen onnistumisen seuraus on heille kehut omistajilta, kun taas epäonnistumisen seuraus on suurella todennäköisyydellä toimisuhteen päättyminen. Optiot ja tätä kautta onnistuneen riskinoton seurauksena jopa miljooniin nousevat palkkiot sen sijaan luovat yritysjohdolle riittävän houkutuksen suurienkin riskien ottoon.
Optiokannusteiden myötä kasvanut yritysjohdon riskienottohalukkuus palvelee siis osakkeenomistajien etua. Mutta kasvanut riskienottohalukkuus ei suinkaan aina ole muiden sidosryhmien etujen mukaista.
“Kaipaan takaisin aikaan, kun jokin häpy vielä hillitsi ahneutta.”
Minulta tämä häpy karsittiin yliopistossa tuotantotalouden opetuksessa. [B]Opetuksen ainut tarkoitus oli moraalin poistaminen rahan tekemisestä.[/B] Opetuksessa käsiteltiin paljon mm. veronkiertoa ja käytiin mielestäni moraalittomien esimerkkien avulla läpi sitä, miten valtiolta on saatu rahaa yksityisiin taskuihin. Opetuksessa ylistettiin porsaanreikien hyödyntämistä. Moraalin katoaminen bisneksestä on koulutuksen aulla luotu ominaisuus johtajissamme.
Nimimerkki Manipulaattori ajatteli ehkä isoja kasvottomia yrityksiä. Muutaman omistajan omistama (ehkä isokin) yritys ei ehkä ole alkuunkaan kiinnostunut kannustamaan palkkajohtajansa riskinottohalukkuutta. Vaan saatetaan ajatella ehkä jotain pidemmän tähtäimen kehittämistä eikä pelkkää seuraavan kvartaalin osakekurssia.
Yksi esimerkki siitä miten yritysjohtajien kompensaatio on lähtenyt käsistä rapakon toisella puolen:
http://www.washingtonpost.com/business/economy/cozy-relationships-and-peer-benchmarking-send-ceos-pay-soaring/2011/09/22/gIQAgq8NJL_print.html
Lyhyesti: Useilla johtajilla palkka on sidottu alan muiden johtajien palkkoihin, eli firma lupaa maksaa toimitusjohtajalleen parempaa palkkaa kuin vaikkapa 75% alan muista toimareista saa. Kun riittävän monella alkaa olla samalainen pykälä sopparissa, lähtevät palkat ikuiseen nousuun.
missäköhän minä totean tuloerojen kasvaneen? En varmasti ole niin todennut missään koska on fakta että tuloerot ovat 2008 rahoituskriisin jälkeen tasoittuneet. Silti tuloerojen kasvu olisi hyvä asia. Se mahdollistaisi palveluyhteiskunnan syntymisen ja itsepalveluyhteiskunnan lakkauttamisen.
Soveltavan tutkimuksen puolella muutama erittäin hyvin palkattu paikka olisi toivottavaa. Suomi tarvitsee päteviä tutkijoita ja kunnianhimoista tutkimusta. Ilman niitä uusia Nokioita ei synny.
Hyvistä johtajista Suomessa on pikemminnkin ylitarjontaa — Elopin tasoisia ja parempia on vaikka kuinka monta. Missään ei ole mokattu yhtä raskaasti kuin amerikkalaisen palkitsemisjärjestelmän Nokiassa.
Vaikka koulutusjäejestelmämme on maailman kärkeä niin huippututkijoista Suomessa on pulaa. Kilpailukyvytön palkkataso ei houkuttele tutkijan uralle.
Jakautuminen riippuisi noudatetusta talousjärjestelmästä. Kokonaan valtiojohtoisessa taloudessa, kommunismissa, tuo miljoona olisi hyvin pian keskuskomitean hallinnassa, koska mitä tahansa niillä ostettaisiinkin, ne kulkeutuisivat sinne.
Kapitalismissa, jossa valtiovalta on laillistanut erilaisia pääomien keskittymiseen tähtääviä käytäntöjä kuten osakeyhtiöiden rajattu vastuullisuus, hintoja ja kauppatapahtumia koskeva liikesalaisuus sekä patentti- ja tekijänoikeudet, kyseinen miljoona kulkeutuisi todellakin melko nopeasti niiden harvojen pankkitileille, jotka kyseisiä oikeuksia pystyvät parhaiten hyödyntämään.
Jos noudatettaisiin aitoa markkinataloutta, siis tasapuolista vaihdantaa ilman rajattuja vastuita ja ilman patentti- ja tekijänoikeuksiin sisältyviä yksinoikeuksia ja lisäksi kaikki markkinatiedot olisivat kaikille avoimia, kyseinen miljoona kulkeutuisi paljon tasaisemmin ja sen mukaan, kuinka paljon kunkin työ oikeasti kansalaisten tarpeita tyydyttää.
Pekka Pessi:
Ja 1990-luvusta alkanutta näennäisten tuloerojen kasvua valittavien kannattaisi muistaa, että myyntivoitot eivät pääsääntöisesti ole mukana kultaisen 1980-luvun tilastoissa. Yli 5 vuotta omistettujen osakkeiden myyntitulo oli tuolloin täysin verovapaata, eikä ollut mukana verottajan tulotilastoissa.
Vaikka naisten ja miesten väliset tuloerot
ovat hiukan pienentyneet, on erityisesti yksinhuoltajuus ja
yksin asuminen merkinnyt suurempia köyhyysriskejä. Ikä-
ryhmistä korkein köyhyysriski on nuorilla aikuisilla, joista valtaosa on opiskelijoita.
Eli asia on juurikin niin kuin tuolla edellisessä säikeessä provosoivasti esitin. Tuloerojen kasvu näyttää johtuvan siitä, että kun ennen mentiin 2. asteen jälkeen töihin, nyt mennään opiskelemaan ja ollaan rutiköyhiä seuraavat 6–10 vuotta, jonka jälkeen päästäänkin paremmille liksoille. Samaten avioerojen määrä on nostanut köyhyyden määrää, koska kahdesta ihmisestä koostuvaa taloutta yhden ihmisen työttömyys ei riepottele niin kovasti kuin jos asuu yksin ja joutuu työttömäksi.
Kapitalistien sijasta pääsyyt löytyvätkin ihmisten henkilökohtaisista elämäntapavalinnoista, yhteiskunnan liberalisoitumisesta sekä valtion päätöksistä parantaa ihmisten elämää.
Helpoiten asia korjataan ajamalla koulutusta alas ja pistämällä avioerot kuriin vaikka väkisten. Tämä nyt ei ehkä kumminkaan ole ihan sitä mitä tuloeroista marisevat (tai ylipäätänsä kukaan muukaan) haluavat?
Mitä sitten pitäisi tehdä? Maksaa yksinhuoltajille niin paljon ettei synny ikäviä tuloeroja, mutta samalla aiheuttaen sen että kaikkien ydinperheessä elävien kannattaakin rahallisessa mielessä erota ainakin paperilla? Saatetaan perinteiset perhearvot kunniaan. Mutta yäk, perhearvothan ovat Suomessa suorastaan kirosana ja täällä on menossa “eräänlainen homohype”, kuten Jouni Tervo pressiklubissa kommentoi..
Vähän yksinkertaisimmille tiedoksi, en vaadi pyörän kääntämistä 50-luvulle, vaan haluan osoittaa että jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, myös tällä vapautuneella kehityksellä joka on osaltaan johtanut perheiden hajoamisiin. Vapautuminen johtaa tietenkin tähän tilanteeseen missä nyt ollaan, mutta jos siihen ei ole tyytyväinen niin tyhmintä on haikailla yhtäaikaa välinpitämättömyyden tilalle jotain ihme menneisyyden tiivistä yhteisöllisyyttä ja samaan aikaan kuvitella, että semmoisessa oltaisiin vapautuneita.
Kärjistetysti tiivissää yhteisöissä ei kannata olla poikkeava, kun taas vapaassa yhteiskunnassa ei välitetä mitä naapuri tekee makuuhuoneessaan, eikä kyllä siitäkään vaikka se makaisi katuojassa.
PS muutamat pörssiyhtiöidenn optiomiljonäärit ovat kyllä aivan marginaalinen ongelma, niillä ei ole taloudellista tai yhteiskunnallista merkitystä, ainoastaan henkistä, aivan kuten homoliitoillakin
Ahneuden päivittely ja kadonneen moraalin takaisin haikailu on täysin turhaa. Ei ihminen muutu. Sääntöjä voidaan muuttaa.
Aika maltillinen tuo kaupunginjohtajan palkka. Tuolla ei ammattijohtaja liikahda. Eipä kyllä tarvitsekaan kun jokatapauksessa valitaan joku puoluetoimiston hymypoika.
Heikki,
jostain syystä myös työntekijöiden palkat ovat käytännössä, vaikka ei aina sopimuksissa, sidottu toimialan/tehtävän yleiseen palkkaan. Eli jos palkat nousevat niin muidenkin palkat nousevat.. Riippumatta siitä tekeekö yritys tappiota vai ei. Tietysti pidemmällä aikavälillä tappiollinen yritys joutuu kulukuurille.
Siilä voi olla jotain tekemistä sen kanssa että kansantaloudessa tuotannossa tarvitaan samoja resursseja eri puolilla. Yksi yritys tai sen menestys ei ratkaise työvoiman hintaa. Sen pitäisikin optimiolosuhteissa olla sama kaikille riippumatta käyttötarkoituksesta.
Ammattiyhdistysliike ei hanki tuollaisia kaikkia koskevia palkankorotuksia yleisinä korotuksina vaan suurin osa korotuksista olisi tullut muutenkin kilpailun seurauksena.
Toinen asia tietysti on se, että jos “riippumattomat hallitusammattilaiset” käyttävät osakkeenomistajien varoja pienen hyvin organisoituneen ryhmän palkitsemiseksi ja saavat itsekin etuja tästä. Nykyinen trendi, jossa korostetaan omistajista riippumattomia hallitusammattilaisia, johtaa siihen lopputulokseen että hallituksen jäsenet ovat oman korvauksensa suhteen riippuvia toimivasta johdosta eikä osakkeenomistajista.
Warren Buffet hyväksyy konserniinsa kuuluvien yhtiöiden hallituksiin vain suuria osakkeenomistajia ja nämä ilman erillistä palkkiota. Myöskään heille ei osteta hallituksen jäsenelle tavallisesti otettavaa vastuuvakuutusta…
Minua haittaa tällä palstalla usein esiin tuleva ajatus, että yhtiön johdon suuretkin palkat olisivat jotenkin epäoikeudenmukaisen korkeita ja niiden perusteet vaikeasti arvioitavissa.
Tällaisia tapauksia tietenkin joskus esiintyy, ja näillä tapauksilla sitten varsinkin populisti-poliitikot, yms. mässäilevät.
Tällä ilmeisesti koettavat kääntää kansan huomion pois siitä, että ovat itse ylipalkattuja ja epäpäteviä.
Olen toiminut yli 30 vuoden ajan suurien ja pienien, kotimaisten ja kansainvälisten vienti-yhtiöiden johtotehtävissä.
Kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, että johtajan toiminnan tuloksellisuus on erittäin helposti nähtävissä ja arvioitavissa.
Jos joku johtaja on tuloksiinsa nähden ylipalkattu (=epäpätevä), se on raaka peli: tulee melko pian lähtö!
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka antaa itselleen heti potkut, jos en pysty taistelemaan riittävästi kauppoja kotiin
Erinomainen kirjoitus Syltyltä. Yksinasuvien köyhyyttää pahentaa vielä pienten asuntojen alitarjonta, joka on nostanut pääkaupunkiseudulla pienten asuntojen hinnat kohtuuttoman korkeiksi. Jos todella ollaan huolissaan eriarvoisuuden kasvusta, pitäisi tuo uusien asuntojen neliösäännös poistaa. Optiomiljoonat ovat tässä kuviossa täysin marginaalinen seikka, joka vie huomion todellisilta ongelmilta.
Asuntojen kalleus alentaa tilastoituja tuloeroja, koska ne korvataan toimeentulotuessa ja tämä tulo lasketaan tuloksi.
Kyllähän hyvästä suorituksesta pitää palkita niiden tekijöitä ja niitä osakkeenomistajia, jotka ovat riskeeranmneet rahojaan. Mutta liian usein suuria voittoja keräävät sellaiset yritykset kuten Fortum, jotka eivät ole mitään voittoja ansainneet.
Liian vähän kiinnitetään huomiota kilpailun edistämiseen ja liian usein yritysmaailman annetaan kupata veronmaksajia.
Yritysten ylisuuret voitot, joiden kautta valuu rahaa yritysjohtajien isoihin bonuksiin ovat usein pois kuluttajilta ja veronmaksajilta (maksavat ylisuuria hintoja).
Yhteiskunta voisi katsoa perään, mutta ensin lainsäädännöllä voitaisiin auttaa omistajia katsomaan rahojensa perään. Tosiasia nimittäin on, ettei moni pienomistaja raahaudu yhtiökokoukseen sanomaan mielipidettään ylisuurista johdon palkitsemisjärjestelmistä, koska eturivin kokoustajat kokevat sen häiriköinniksi eikä institutioonalinen eläkevaroja (=muiden rahoja) käyttävä mafia hyväksy johdon palkitsemisen kohtuullistamista johtuen omista intresseistään.
Kannatan Suomeen ns. say on pay ‑lainsäädäntöä, joka on jo totta monissa muissa länsimaissa sen eri muodoissa. Johdon palkitsemisjärjestelmät ja hallituksen jäsenien korvaustaso olisi aina hyväksytettävä omistajilla äänestyksessä ja tämä äänestys on saatava nettiin. Minusta monista muistakin yhtiökokouksessa tavanomaisesti äänestettävistä seikoista omistajan pitäisi voida sanoa sanansa nettiäänestyksessä.
Olen itse useissa suomalaissa pörssiyhtiöissä pienomistajana ja vanhanaikainen ja kankea tapa käyttää omistajan sanavaltaa turhauttaa. Uudenlaiset päätöksentekomekanistimit tulisivat osoittamaan, ettei omistajien siunaus useinkaan ole niin yksinomainen kuin johto puheissaan antaa ymmärtää.
Osmo voisi kommentoida myös valtion instituutioiden (kuten ministeriöiden) ylimpien virkamiesten ja johdon palkitsemista.
Austrian:
Et sitten vissiin ole koskaan ollut pörssiyhtiön yhtiökokouksessa?
Hallituksen jäsenten palkkiot päätetään yhtiökokouksessa ja toimivalla johdolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, ei esittelijänä eikä päättäjänä.
Rajoitettua riskiä hyväksikäytetään törkeästi. Nykyään suuremmat yritykset pyörivät käytännössä velkarahalla, joten niiden kaatuessa toteutunnut riski jää muiden maksettavaksi. Pahimmassa tapauksessa valtio joutuu tukemaan tällaista yhtiötä, jottei se kaatuessaan veisi muuta taloutta mukanaan. Oikeampaa olisi kasvattaa suurten yritysten omistaja- ja johtajavastuuta siten, että heille tulisi henkilökohtaista vastuuta, mikäli heillä katsotaan olleen vaikutusvaltaa estää riskejä toteutumasta.
Pienillä yrityksillä tuo on järkevää silloin, kun se on mahdollista, mutta yritystoiminnan kannustevaikutuksen hävitessä tekemisistään pitäisi olla vastuussa.
Itsestäänselvästi palkkojen suuruudella on yhteiskunnallista ulottuvuutta, joten valtiovallalla tulisi olla siihenkin sanansa sanottavanaan.
Ongelma muodostuukin siitä, että mekanismi on rikki.
Unohdat sen, että työntekijöiden työmotivaatio laskee heidän palkkansa suhteellisen pienuuden mukana. (Toki absoluuttisenkin pienuuden mukana.)
Efekti on voimakkaampi kuin sinun kuvailemasi. Suuret palkat laskevat alaisten motivaatiota ja siten yrityksen tehokkuutta.
Ei siinä mitään väkisin ole. Joka portaalle palkkaa voitaisiin ihan hyvin myös nostaa vaikkapa 5–10% ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Samalla pidettäisiin peniksenjatkeita tarvitsevat narsistit poissa johtajanpalleilta.
Huomionarvoista on myös se, että suurituloisten veronmaksuhalukkuus on samalla rapautunut ja tämä näkyy lobbauksen/korruption vuoksi veroprosentissa ja sitä kautta vähän kaikessa.
Nuo ovat erittäin huonoja veronmaksajia.
Kalle:
Pidän mielelläni esimerkkinä kansanedustajia. Kansalaisille on eduksi, että kansanedustajiksi valitaan ammattitaitoisia ihmisiä, koska eduskunta käyttää budjettivaltaa. Nyt kansanedustajien palkkataso on niin alhainen, ettei avoimesta sektorilta saada kuin jäähdyttelijöitä.
Viimeksi kun kansanedustajien palkkoja korotettiin perustelemalla sitä muun muassa juuri tällä tavalla, edustajaksi saatiin ennätysmäärä uusia missejä, ehtoopuolella olevia laulajia jne. osaajia.
Kalle taitaa kaivata kansanedustajaksi lisää talouselämän huippunimiä. Jos kokoomuksen kannattajat välttämättä haluavat kansanedustajaksi vaikkapa Jorma Ollilan, eivätkö he voisi kerätä ihan itse kolehtia vai pitääkö kaikkien osallistua tällaisten ehdokkaiden houkutteluun?
Kansanedustamisen pitää olla minusta jos ei kokonaan niin suurelta osin kutsumus.
Kyllä tuo aika yksiselitteistä omasta mielestäni oli. Jos erojen kasvussa ei ole mitään pahaa, ei haitarin alapäässä olossa pitäisi olla mitään ongelmaa sinulle. Yksinkertaista logiikkaa.
Vai löytyikö tuloerojen kasvusta sittenkin jotain pahaa?
Mikä tai kuka on nimimerkin mielestä ammattijohtaja joka ei tuollaisella kaupunginjohtajan palkalla liikahdakaan? Ja mitä ovat ne johtajat, jotka tekevät työtä tuollaisella palkalla johtajina — eikö he olekaan ammattijohtajia?
Eli mitä ovat nimimerkin mielestä tuollaisen ammattijohtajan erikoispiirteet ettei tuollaisilla kaupunginjohtajan kuukausipalkoilla edes lähtisi liikkeelle?
Johdon järjettömiksi karanneet palkkiotasot saattavat johtaa melko mielettömiin lopputuloksiin.
Esimerkkinä leluyhtiö Hasbro, joka on palkinnut omistajiaan osinkojen lisäksi ostamalla takaisin omia osakkeitaan lähes 1,5 miljardilla dollarilla edellisen 10 vuoden aikana. Takaisin ostettujen osakkeiden lukumäärä on noin 55 miljoonaa kappaletta, mutta osakkeiden kokonaislukumäärä ei ole kuitenkaan vähentynyt kuin 21 miljoonalla kappaleella.
Hävyksissä olevat 34 miljoonaa osaketta on mennyt johdon järjettömiin optioihin, minkä seurauksena mm. Hasbron entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Alan Hassenfeld, nousi muistaakseni yhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi lähes 10 prosentin osuudella. Tämä kaikki tuli optioiden muodossa.
Tämä on esimerkki siitä, kuinka johto pystyy kaappaamaan jopa vallan yhtiöissä järjettömillä palkitsemisjärjestelmillä.
Suomalainen vallankaappauksen muoto on eläkevarojen hyväksikäyttö. Finnair on loistava esimerkki, kuinka purkamalla eläkesäätiön varat suurelle työeläkevakuuttajalle säilytettään kuitenkin omituinen päätösvalta (tässä Ilmarinen) näiden varojen käyttöön. Ilmariselta onkin riittänyt uskoa Finnairin erilaisiin hankkeisiin, kuten perustettuun rahtilentofirmaan, Nordic Global Airlinesiin.
Finnairin lentäjät ovat varmaankin tyytyväisiä, kuinka merkittäviä määriä heidän itsensä maksamia varojaan käytetään valtio-omisteisessa yhtiössä heitä itseään vastaan.
Aihepiiriä sivuttiin mm. erinomaisessa Suomen kuvalehdessä ilmestyneessä kirjoituksessa joku aika sitten:
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/kiertaako-finnair-veroja
Tässäpä yksi malli kansanedustajan joustavaan palkkaukseen.
- Kansanedustajalle valtio ei maksa ollenkaan palkkaa.
— Puolue maksaa jokaisen kansanedustajansa palkan.
— Kansanedustaja ilmoittaa jo ennen valintaansa halutun palkan.
— Äänestäjät tietävät jo ennen valintaa kuinka suuri on valittavan palkka.
joo vähän turhan yksinkertaista logiikkaa. Tuloerojen kasvu tarkoittaa kaikkien hyvinvoinnin lisääntymistä koska palvelusektorin boostin kautta myös alemmissa tuloluokissa saadaan mielekästä tekemistä. Lisäksi pääomakeskittymät mahdollistaisivat uuden toominnan aloitukset ja riskisijoitusmarkkinan syntymisen. Olemme tässä huimasti jäljessä Ruotsia tai vaikkapa USAta. Samasta syystä esim kaivosoikeudet tuppaavat valumaan ulkomaisille sijoottajile.
Köyhälle on ihan sama kuinka rikkaita rikkaimmat ovat. Köyhä on edelleen köyhä. Mutta jos se rikas luo työpaikkoja ja sijoittaa niin ehkä se köyhäkin joskus voi vaurastua.
Missä menee ylisuuren palitsemisen raja? Eteenkin kun pysytään Suomessa olevissa johtotehtävissä.
Kunnan/kaupunginjohtajien palkkahaitari on reilun 60 0000 euron vuosiansiosta 180 000 euron vuosiansioon, lsiäksi vielä on toki palkallisia sivutehtäviä/luottamustoimia.
Erikoislääkärin vuositulot ovat siinä 130 000 euron luokkaa, riippuen yksitysvastaanottojen määrästä. Lääkärit ovat erikoistapaus, koska palkka ei ole kannuste tehdä enemmän tytö vaan mahdollistaa vähemmän työntekemisen ja leppoistamalla samalla vaikeuttaa lääkäripulaa.
Lääkärien palkkatason (n 2 x sairaanhoitajan palkka) on yleisesti hyväksytty — vaativaan ja pitkään koulutukseen on vaieka päästä, arvonanto osaamista kohtaan.
Johtapalkkakeskustelussa on yksi vire, että se olisi jokamieshommaa, todellisuudessa kovapalkkaisia johtajia on myös uransa aikana valikoitu moneen kertaan.
Aiemmin jo muistutin, että useimmat yritysten optio-ohjelmat eivät ole saajilleen tuottaneet mitään. Ylilyöntejä on myös joukossa ollut. Riskinoton ohella osa omistajista haluaa, että johdolla on myös suhde omistamiseen ja yrityksen tuloksen ja menestyksen vaikutuksen pitää näkyä korvauksessa joko plussana tai miinuksena.
Johtajien lähtöpalkkioita kompensoi sen, että irtisanomisaika on n 2 minuuttia eikä yt-neuvotella. Harva moista riskiä ottaisi edes kiekkovalmentajana ilman jotain sopimusta korvauksesta.
2010 ansiotulojen verokonelistassa (optio) erikoisuuksia on vain Mehiläinen Oy ja Fonecta Oy — muut 50 entien palkkatuloja maksaneet yritykset toimivat kansainvälisellä markkinalla.
Musiikki, urheilu ja pokeriammattilaisen tulot lienevät enemmän satunnaiset, suuruus vertautuu myös uran mahdolliseen kestoon.
Milloin paljon on liikaa? (Suomessa kotimarkkinoilla toimivan yrityksen johdolle)
Yritysmaailman johdon kokonaisansioista päätellen tuollainen 15 tonnia kuussa taitaa olla heille aika lailla nappulaliigaa. En tiedä onko heillä muita erityispiirteitä kuin nyt vain se, että sattuvat olemaan tällaisessa positiossa, jossa 15 tonnin kuukausipalkasta on kanttia kieltäytyä.
Kaupunginjohtajien palkkojen pitäisi korreloida tuottavuuteen eikä asukasmääriin.
Kunnan/kaupunginjohtajien kokonaispalkkahaitari 5.000–15.000 euroa kuntatyönantajien tilaston mukaan ja palkka siis korreloi vahvasti asukasluvun kanssa.
Myös kuntatyöntekijöiden palkka on suhteessa kunnan väkilukuun. Esimerkiksi Salon kymmenen kunnan liitoksessa porkkanoista 2,5 miljoonaa euroa meni palkkojen harmonisointiin.
Köyhien pikkukuntien palkat nostettiin korkeimmalle eli äveriään Salon tasolle ja kustannus kumuloitui tietenkin vuodesta toiseen.
Suur-Salo on nyt miltei kriisikunta.
Löysin googlaamalla mielenkiintoisen, Salon kaupunginvaltuutettu Raimo Honkasen tekemän vertailun Salon ja naapurikunta Someron välillä:
Hänen mukaansa Somero on kaikilla mittareilla Saloa oleellisesti tehokkaampi ja että kuntaliitoksella piti nimenomaan saada suuruuden tuomia tehokkuusetuja, mutta tilanne on pahasti toisenlainen. Pieni Somero päihittää mennen tullen suuren ja mahtavan Salon.
Jos Salon ensi vuoden talousarvio mitoitettaisiin asukasta kohti laskien samaan yksikkökustannukseen kuin Somerolla, niin Salon keskeisiä kuluja pitäisi leikata seuraavasti:
- henkilöstökuluja pitäisi leikata 10 miljoonaa
— palvelujen ostoja tulisi vähentää yli 20 miljoonaa
— mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Salossa esitetään ensi vuodelle 42 uutta virkaa — Somerolla ei yhtään
Sama trendi on kaikissa muissakin kuluissa. Salon suurin ongelma näyttää olevan valtavasti paisuneet kustannukset kaikissa menoryhmissä.
ELIKKÄ JOHTOPÄÄTÖS:
Kunnissa pitäisi palkat mitoittaa tuottavuuden, eikä asukasluvun mukaan.
Tosiasiahan on se, että johtajia ei tarvitse suomessa sitouttaa. Nehän pitää palleistaan muutenkin kiinni kynsin hampain. Ja jos yksi menetetään, niin uusia on rivi odottamassa oven takana. Tässä mielessä siis bonukset ovat tarpeettomia.
Toisaalta, jos omistajat haluavat antaa rahaa johtajalle, niin sehän on vain hyvä asia. Tällöin verottaja ottaa 60%, ja loput rahat johtaja pistää kulutukseen. Tämähän on vain hyvä asia.
Kolmanneksi voi ajatella, että johtajan palkka on poissa ykrityksen kassasta ja sikäli pois investointirahoista. Tämä lienee kuitenkin aika pieni rikka rokassa.
Neljänneksi voi vielä ajatella, että jos rahaa ei maksettaisi johtajalle, niin se jaettaisiin osinkoina omistajille. Tällöin on siis vain kyse siitä, että kumpi pääsee rikastumaan: johtaja vain omistajat. Jos raha maksetaan johtajalle, niin silloin ainakin verottaja hyötyy, koska johtajan palkkaa verotetaan paljon kovemmin kuin omistajien osinkoja.
Siis: suurista palkkioista ei ole merkittävää haittaa yritykselle. Mutta toisaalta niistä saatava hyöty on yritykselle vähäinen.
Ehdotus ilmeisesti kuitenkin kelpasi?
Onkohan nimimerkki eggo oikein perillä johtajien palkkatasoista? Aika isojakin yrityksiä johdetaan ammattimaisesti 150000–200000 euron vuosiansioilla. Aika harva ansaitsee mitään miljoonatienistejä. Mistähän aineistosta eggo on omat päätelmänsä tehnyt? Vuoden 2010 tilastoissa 0,5 miljoonaa tai isompia palkkatuloja ansaitsi n 250 henkeä koko Suomessa.
Mutta se on kai ihan loogista, että jos on saanut ansionsa hilattua miljoonaluokkaan niin ei silloin enää kiinnosta kaupunginjohtajatason ansiot.
Ihanko olet tosissasi?
“Köyhälle on ihan sama kuinka rikkaita rikkaimmat ovat” ‑tyyppisiä heittoja on helppo päästellä kun itse asuu hyvinvointiyhteiskunnassa eikä ole köyhä.
Rikkaalle on ihan sama kuinka köyhiä köyhimmät ovat. Oma armeija ja muurit asunnon ympärille, niin ei ole hätää. Köyhien asunnot ajetaan puskutraktorilla kumoon, kun tarvitaan tonttimaata lisää.
Länsimaiseen markkinatalous-uskontoon kuuluu olennaisesti uskomus siihen, että rikkaat ovat lähtökohtaisesti “valistuneita yksinvaltiaita” ja hyväntekijöitä, jotka lahjoittavat rahaa kaikenlaiseen tarpeelliseen. [sarkasmi] Pahantahtoisia rikkaita on vain Venäjällä, jossa ne laitetaankin vankilaan ja otetaan omaisuus pois…[/sarkasmi]
Riippuu kovasti toimialasta, mutta tuo voisi olla esimerkiksi 10–20 miljoonan liikevaihtoa pyörittävän yrityksen toimitusjohtajan palkka.
Jos firma pyörittää 200 miljoonan liikevaihtoa, käypä palkka olisi ehkä tuplat — jälleen riippuu toimialasta.
Paljonko olikaan se Helsingin kaupungin liikevaihto? Niinpä. Tuon kokoluokan liikevaihdosta vastaavat johtajat tuskin kiinnostuvat kaupunginjohtajan tehtävistä, elleivät sitten hyväntekeväisyydestä.
Toisaalta firma toimii suljetuilla kotimarkkinoilla, eikä johtajalla oikeastaan ole a) toimintamahdollisuuksia tai b) tulosvastuuta. Hommakin on määräaikainen, vaikka sen hoitaisi surkeasti. Yritysjohtaja kypsyisi alta aikayksikön siihen juonivaan ja säntäilevään idioottilaumaan, jota hallitukseksi kutsutaan.
Mutta eipä kyse olekaan firmasta, eikä siihen ehkä pitäisi yritysjohtajaa ottaakaan…
Monopolien suhteen olen samaa mieltä. Ne ovat meille vahingollisia. Mutta pidän silti Fortumia äärimmäisen huonona esimerkkinä.
Lilius apulaisineen piti niin hyvää huolta veronmaksajien rahoista, ettei kukaan osannut ennakoida. Ainoa moitittava tuossa on se ministeri, joka ei todellakaan osannut ennakoida. Asian päätti, jos oikein muistan, kauppa- ja teollisusministerinä Mauri Pekkarinen. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Osmo, ne eivät omista pelkästään USA:ta, vaan myös sellaisia yhtiöitä kuin NOKIA. 🙂 Nykyinen eläkejärjestelmä on Suomessa kuitenkin kohtuullisen nuori. Esimerkiksi isäni ei ole vielä ollut minkään muun, kuin kansan- ja veteraanieläkkeen piirissä.
Mitä taas rahastointiin tulee, niin olen ymmärtänyt niin, että alun perin rahastot oli tarkoitus purkaa suuriin ikäluokkiin. Nyt ne tuovat valtaa niitä hallinnoiville piireille, joten järjestelmä ei toimi niin nerokkaasti, kuin sen pitäisi matemaattisesti toimia.
Eläkejärjestelmän olemisen oikeutus on siis kyseenalainen tällä hetkellä. Jos se toimisi, kuten sen pitäisi toimia, se olisi ok. Teoreettisestihan se on maailman paras. Ihmiset vain sotkevat sen. 😉
Kunnanjohtajalla ja kunnanjohtajalla on aika paljon eroa. Yliopistot ja korkeakoulut tuottavat sopivaa johtajaa pikkukuntiin. Samalla koulutuksella voi tehdä paljon muutakin, joten palkkauksen tulee olla kohtuu hyvä, että joku kiinostuu epämääräisistä työajoista ja olemattomasta irtisanomissuojasta.
Suuret kunnat taas kilpailevat johtajista kaupan ja teollisuuden konsernien kanssa. Jos halutaan päteviä, niin palkkataso on ihan jotain muuta kuin pikku kunnan vajaat kymppi kuussa. Pikkukunnissakin muuten vaaditaan maisteria. Olemmeko tässäkin tapauksessa aiheuttaneet osan ongelmasta vaatimalla ylikoulutettua? Riittäisikö todellisuudessa kandi, kuten maailmalla yleensä riittää.
Edes Helsinkiin ei tunnuta saatavan päteviä aina, vaikka sen pitäisi olla haluttu paikka. Tilanne Espoossa, _Vantaalla_, Tampereella, _Turussa_ jne. on paljon huonompi. Tämä on yksi ongelma, josta päästään kuntakokoa pienentämällä. 🙂 Pikkukuntiin saadaan johtajia, kun valtatasapainoa luottamusmiesten ja virkamiesjohdon välillä säädetään hieman ja koulutusvaatimukset tarkastetaan.
Ode, jäikö postaukseni mietintään? Salon Seudun Vihreiden ja Salon valtuustoryhmän puhenjohtaja Eeva Koskisella olisi ollut myös siteeraamisen arvoisia näkemyksiä. Ovatko hänen varsin vihreät ajatukset ristiriidassa vihreiden virallisen linjan kanssa?
http://www.salonseudunvihreat.net/archives/category/mielipiteet/eeva
[OS: En ole poistanut mitään. Milloin viestisi on lähetetty ja oliko siinä ehkä paljon linkkejä]
Olen saanut seurata yritysten johtajavalintoja pöydän kummaltakin puolelta, vaikken toki ole pörssiyhtiön tj ollut tai sellaista ollut valitsemassa. Voin kertoa, että ne jatkeita tarvitsevat narsistit halutaan pitää poissa johtajanpalleilta mahdollisimman tarkasti. Huono johtajavalinta tulee firmalle todella kalliiksi.
Johtajien valitseminen tai löytäminen ei ole ihan helppoa. Suuren pörssiyhtiön johtoon on varmasti paljon tarjokkaita, mutta se tarjonta lähtee jostain paljon alempaa.
Alemmalla tasolla erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa on aika haasteellista löytää kykyjä ja motivaatiota samassa paketissa. Usein tarvitaan joku, joka on samalla kerralla asiantuntija, esimies ja johtaja. Kukaan tuskin on aluksi tätä kaikkea, joten sitten otetaan joku, jonka kyvyt riittävät asioiden omaksumiseen.
Kun tämän ihmisen pitää vielä olla motivoitunut johtotehtäviin oikeista syistä, väkeä on tarjolla aika vähän. Yleensä tuskallisesti liian vähän, mistä sitten seuraa kaikenlaista huonoa johtamista.
Kun sitten nämä ihmiset hiljalleen ylenevät organisaatiossa, heidän pitää jatkuvasti oppia uusia asioita. Jo keskijohtoon sopivia ja halukkaita saa etsiä täikammalla. Eikä ole ihan harvinaista, että ihmiset kieltäytyvät ylennyksistä.
Kun johtotehtäviin on vaikea löytää ihmisiä, firma myös haluaa heistä kaiken irti. Tämä tarkoittaa käytännössä kiireellistä työtä ja usein myös pitkiä päiviä. Siihen oravanpyörään lähtevät ihmiset yleensä odottavat tulevansa palkituiksi tekemistään uhrauksista.
Joten ainakin asiantuntijaorganisaatiossa on ihan turha odottaa ihmisten haluavan johtajiksi 10 %:n palkankorotuksen toivosta. Yleensä ne johtajiksi nostettavat muutenkin ovat omassa ryhmässään haitarin yläpäässä, koska heistä nimenomaan ei haluta eroon.
Ja sitten vielä siellä viimeisellä pykälällä toimitusjohtajaksi on yleensä syytä olla aika iso ero palkkauksessa. Toimitusjohtaja ei ole työsuhteinen työntekijä, ja hänen vastuunsa on sekä käytännössä että juridisesti erittäin suuri. Homma on myös sikäli yksinäistä, että menee mikä hyvänsä pieleen, toimitusjohtaja saa rientää peilin ääreen etsimään syyllistä.
(Tämä ei ole puolustuspuhe älyttömille optiojärjestelyille. Niitä ei oikein voi puolustaa kuin omistajien lyhytjänteisellä edulla. Mutta kyllä sille on ihan oikeasti perusteita, että palkat nousevat organisaatiossa ylöspäin.)
Fortum on herkullinen esimerkki. Yksityistetään hyvin rajallisia luonnonvaroja (vesivoima) ja annetaan puhtaasti voittoa tavoittelevan yrityksen hoitaa monopolitoimintoja (sähkönjakelu) ilman järkeviä laatuvaatimuksia.
Minusta johdon älyvapaat optiot ovat aika pieni rike verrattuna näihin kahteen ylläolevaan… Korjaavana toimenpiteenä on vesivoiman windfallin kerääminen pois ja riittävän tiukka lainsäädäntö sähkönjakelun laatuun liittyen.
Fortum, sdai runsaasti vesivoimaa runsaat kymmenen vuotta sitten, kun Stora Enso myi sitä sille rahoittaakseen voitokkaita investointejaan Yhdysvalloissa. Monopoliasema vankjentui, kun Espoon myi välikäden kautta sille kaukolämpöverkkonsa.
Ajatus siitä, että kaikki yritysjohtajat ovat palkkansa ansainneet, on nähdäkseni nykyisen vallalla olevan talousteorian luoma perspektiiviharha, verrattavissa esimerkiksi uskomukseen maailman litteydestä. Silmät avaamalla näkee evidenssiä siitä, että maailma on pyöreä.
Poikkeuksiakin tietysti on, esimerkiksi Steve Jobs varmasti ansaitsi vuotuisen dollarinsa.
Mitä kansanedustajien palkkaan tulee, sen voisi laskea minun mielestäni kaavasta (x% * BKT) * (1 — 10 * työttömyys-%), missä x on sopivasti valittu kiinteä luku.
Miksi emme voisi poimia rusinoita pullasta ja valita molempien yhteiskuntamallien hyvät puolet? Ei suvaitsevuuden tarvitse merkitä välinpitämättömyyttä läheisistämme. Eivät myöskään homojen oikeudet ole perinteisistä perhearvoista mitenkään pois.
POLIITIKKOJEN JA VIRKAMESTEN JOHTOPÄÄTÖS:
Kuntia pitää liittää yhteen suuremmiksi kunniksi.
😉
Niin, Stora Enso ei kylläkään tehnyt voittoa amerikansijoituksillaan.
Tämä oli kai taas näitä sarkasmeja…
Fortum sen sijaan tekee voittoa ostamallaan vesivoimalla.
“Johtajien valitseminen tai löytäminen ei ole ihan helppoa. Suuren pörssiyhtiön johtoon on varmasti paljon tarjokkaita, mutta se tarjonta lähtee jostain paljon alempaa.”
Johtajaksi valikoidutaan suhteiden kautta, erittäin harvoin valitaan sellainen henkilö, jota valitsijat eivät tunne ennakolta.
Verkostoituminen on uusi termi kabinettikähminnälle, erityiseti kähmintää synnyttää suomalainen ristiinedustaminen eli tj ovat myös monessa hallituksessa ja valikoivat kavereitaan
Tämä “verkostoituminen ” rajaa tehokkaasti ryhmää, josta henkilö valitaan ja valinnat ovat sisäpiirijuttuja
Se on johtnaut siihen, että epäonnistujatkaan eivät putoa pois ringistä.Olen seurannut muuatta entistä tj:mme ja hän on tj-uransa aikana kerännyt enemmän irtisanomiskorvauksia kuin palkkaa
Epäonnistuminenkaan ei johda palkkioiden vähenemiseen, ei edes työsuhteen loppuminen
Esim paperiteollisuudessa entisten johtajien edut ovat merkittävä tämän päivän kustannustekijä.
e millä näitä ylilyöntejä voidaan vähentää on avoimuuden lisääminen, yristyshallinointi on täysin läpinäkymätöntä ja yksi osa yritysjohtamista on yrityksen ja henkilöstön pitäminen pois julkisuudesta. Tai ei kokonaan, yleistä imagoinfoa jaetaan, mutta se ei kerro mitään yrityksestä.
Äärimmilleen vietynä salailu tarkoittaa, että työantajan julkistaminen on johtanut potkuihin
Samaa mieltä.
Johtoportaan palkoissa on erityisesti suurissa yrityksissä ja julkisellakin puolella ilmaa. Steve Jobsin kaltaiset johtajat, joiden innovatiivisuuden varassa yritykset lepäävät ja tekevät poikkeukselliset tuloksensa, ovat ansainneet miljoonapalkkansa. Suurin osa johtamisesta on kuitenkin rutiinijohtamista, johon riittää normaali johtamistaito.
Johtajien palkkatasoa voi tarkastella hyvin perinteisesti kysynnän ja tarjonnan näkökulmasta.
Useimpiin johtohommiin on paljon kiinnostuneita hakijoita. Hyvin usein suuren firman sisällä on jopa lukuisa joukko päteviä johtajiksi kelvollisia kavereita, joita harmittaa etenemismahdollisuuksien rajallisuus.
Useimmat johtotehtävät eivät siis vaadi (Jobsin tapaista) tietyn yksilön poikkeuksellisia erityistaitoja, vaan rutiinijohtaminen riittää. Ja tarjoilla on runsaasti riittävän pätevää ja motivoitunutta väkeä. Tämä pätee myös tavanomaisten yritysten ylimpään johtoon.
Siispä rutiinijohtamisessa (= ei poikkeuksellisessa johtamisessa) palkkatasoa olisi varaa pudottaakin.
Jos johtaja tai tavallinen työntekijä toimii tehtävässään hyvin, hänelle voi antaa lisää palkkaa tai bonuksia, mutta tätä käytäntöä ei tule ulottaa koskemaan koko johtoporrasta. Vasta siinä tilanteessa, että avoimiin johtajanpaikkoihin ei ole enää hyviä hakijoita tarjoilla, kannattaa ja pitää palkkatarjousta nostaa.
Erityisesti suurissa yrityksissä ja muissa suurissa organisaatioissa, joissa palkat ovat korkeimmillaan, halukkaita on. Pienemmissä yrityksissä palkkataso lienee paremmin kohdallaan.
Suurten yksiköiden johtajien palkkojen korkea taso on suurelta osin sisäpiiriajattelun satoa. Kun korkeisiin asemiin päässeet henkilöt (ml. johtajia valvovat hallituksen jäsenet, alempaa porrasta valvovat ylemmät johtajat, poliitikotkin) tukevat tässä asiassa toisiaan, tai eivät ainakaan kiistä pätevyyttään ja suurten palkkojen tarvetta, palkat nousevat korkealle ja korkea palkkataso muuttuu “saavutetuksi eduksi”.
Menestyvissä pienehköissä IT-alan firmoissa on usein johtamismalli, jossa organisaatio on käännetty ylösalaisin. Asiakkaalle työtä tekevät asiantuntijat ovat niitä kuninkaita.
Managerit ovat “valmentajia” jotka sparraavat näitä huipputyöntekijöitä ja suorittavat ikävät rutiinit ja toimivat kakkasuodattimina joka suuntaan.
Toimitusjohtaja on se joka viimekädessä päättää mihin laitetaan rahaa ja mikä projekti hoidetaan, ja jos jotain menee pieleen niin toimitusjohtaja on se jonka niskaan kakka putoaa.
Jos firmassa on enemmän kuin 3–4 organisaatiotasoa, firma on yleensä huonosti johdettu.
Huonossa perinteisessä organisaatiossa johtaja kuvittelee olevansa itseoikeutettu kuningas, jota työntekijät eli alamaiset pelkäävät ja palvovat.
Valitettavasti pelolla johtaminen ja “management by perkele” ‑filosofia on edelleen täyttä arkipäivää useimmissa suomalaisissa firmoissa.
Kuntien johdon palkat ovat pois muilta, yrityksissä asia on monimutkaisempi.
Jos kuntapuoli palkkakehityksessä vertaa yuksityiseen puoleen, tulos on surkea.
Höpö, höpö. Suuriin kuntiin on tullut muutama tietohallinnon johtaja yksityiseltä puolelta.
Muuten aina on haettu poliittista taustaa, joka ei sinänsä tee ihmistä osaamattomammaksi.
Kummallista, että kunnat ovat lähteneet palkkakilpaan yritysten kanssa. Määräaikaisuus ymmärrettävästi karsii tehokkasti hakijoita iän ja palkkatoiveen suhteen, toisalta muuten vaihtuvuus on ollut liian pientä suurten ikäluokkien päästyä kunnan hommiin.
Kuntapuolella ja kuntien määrässä on muistettava, että kaikesta kuntatyövoimasta todella suuri osa jää eläkkeelle lähivuyosina, eteenkin taloushallinto tulee toivotusti tyhjenemään.
Onko yhdenkään kunnanjohtajan palkkausta sidottu tiukasti kunnan talouden mittareihin tai mihinkään?
Suurin osa Fortumin vesivoimasta ja kuten myös ydinvoima taitaa kuitenkin olla peräisin ajalta, jolloin sähkömarkkinoita ei oltu edes avattu markkinoille. Onhan yhtiö lähtöisin Imatran kosken valjastamisesta.
Fortumin tuloskunto johtuu siis ratkaisuista, joita on tehty 30-luvulta lähtien. Mutta nykyjohto sen kun nauttii voitoista kuvitellen, että he ovat jotenkin hyviä.
Nyt rahaa on syydetty Venäjälle ja vasta aika näyttää menetettiinkö vuosikymmenien aikana kerätyt varat.
Fortum tekee voittoa vesi- ja ydinvoimalla päästökaupan (poliitikkojen) ansiosta. Ihan itse olette edellytykset luoneet.
Tästä asiasta en ole sinänsä eri mieltä. Vanhaan aikaan kaikki paikat menivät “verkostoitumalla”, nykyään iso osa asioista alkaa onneksi tapahtua meriittien perusteella näiden verkostojen ulkopuolella. Kansainvälistyminenkin laajentaa verkostoja, kun rekrytointipohjaa on muuallakin kuin Härmässä.
Suomi on moneen asiaan liian pieni maa. Täällä on aika vaikea välttää sitä, etteivätkö kaikki kuitenkin tunne kaikkia. Kansainvälisesti toimivissa yrityksissä kulttuuri muuttuu todennäköisesti nopeammin, kotimarkkinoilla paineet muutokseen ovat pienempiä.
Edelleen kuitenkin olisi hyvä erottaa johtajien palkkataso ja bonukset toisistaan. Ylilyönnit tapahtuvat nimenomaan bonusjärjestelyissä. (Eikä niitä kyllä laajemmillakaan markkinoilla ole vältetty maailmalla.)
Rahan määrä ei korreloi työpaikkatyytyväisyyden kanssa. Yleensä lisää liksaa kerjäävät ovat niitä ketkä eivät ole tyytyväisiä työhänsä tai ei keksi muuta tekemistä (esim järjestelevät uusia bonus ja optio-ohjelmia).
Jos nyt kuitenkin yksityisellä alalla joku onnistuu saamaan huipputienestit, onneksi olkoon.
Jos virkamiehet, tai muut kunta ja valtion palkkalistoilla onnistuvat saamaan huomattavasti enemmän kuin koulutusta/ikälisää vastaava liksa on, niin jokin on pielessä. Jos kunnanjohtaja tai jokin keskitason valtion henkilöstöpäällikkö väittää että heidän täytyy ansaita enemmän kuin sähkömies työn vaativuuden takia, kehottaisin kokeilemaan normaalia työtekoa viikon pari.
Optioita tai muita bonuksia ei pitäisi missään tapauksessa antaa johtajille aloilla missä pärjää yhtähyvin lukiosta päässyt teinityttö tai poika. Esimerkkeinä Alko, Ray, Veikkaus. Fortumi taas on yhtiönä ihan ok missä optiot pitäisi toimia, mutta tapahtui taas Suomen tapaan kusetusta ja ylimitoitettua panostusta Venäjän markkinoihin siinä toivossa että bonukset napsaahtaa tilille. Ja napsahtihan ne. VR ja monen muun alan tapauksessa samankaltainen hyväksikäyttö tapahtui omaisuutta myymällä tulosta parantaen.
Enpä omissa tuta-opinnoissani ikinä törmännyt noin härskeihin ja suoriin kehotuksiin. Moraalin poistaminen rahan tekemisestä oli kyllä läsnä, mutta se oli huomattavasti epäsuorempaa. Kenties näkyvintä oli se, ettei aksioomista yksityisen ihmisten talousrationaliteetin tai yritysten voitontavoittelun taustalla puhuttu lainkaan. Aivopesu tuli vaivihkaa: asioita ei tarvitse eikä lopulta yksinkertaisesti osaa kyseenalaistaa, jos niistä ei puhuta. Tuta-opinnot vastaavat kysymykseen ”Miten” pikemminkin kuin ”Miksi”.
Jos ollaan ihan rehellisiä, missään tehtävässä kukaan ei tarvitse eikä ansaitse yli 500 000 euron vuosipalkkaa. Tällä summalla tulee hyvin toimeen, rahaa jää reippaasti säästöönkin ja voi elää juuri niin kuin haluaa. Lisäpalkka tähän päälle rikkoo yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja tuhoaa siksi yhteistä hyvinvointia.
Ongelma ei liene niinkään palkkana ymmärrettävästä palkasta (selitän tarkemmin) vaan pääomatulon luonteisesta palkasta. En tässä tarkoita verottajan määritelmää vaan tulonlähteen luonnetta. Periaatteessa on olemassa palkkaa ja pääomatuloa.
Palkka on korvaus työstä. Työ on jonkin arvoista. Palkansaaja ei joudu riskisijoittamaan säästöjään saadakseen tuon palkan. Siksi inflaatio on pienehkö ongelma, kunhan palkan suuruutta korjataan esim. vuosittain. Palkansaantiin liittyvän riskin poistaa (tai lievittää) palkkaturva. Työttömyyttä en tässä laske palkkatulon riskiksi, koska “ainahan” voi siirtyä uuteen työpaikkaan. Palkkatulolle ei ole luonnollista rajaa, koska jonkun henkilön työpainos voi olla rajattoman arvokas työnantajalleen (vrt. epäonnistujapääjohtaja->konkurssi vs. superonnistujapääjohtaja). Jyrkkä progressiomme lievittää tätä ongelmaa — jos sitä ongelmana pitää.
Pääomatulo on korvaus säästöjen sijoittamisesta johonkin. Sijoitukseen liittyy suurempi tai pienempi riski menettää osa pääomasta tai se kokonaan. Riski vaihtelee, samoin odotettava tuotto. Varsinkin pitkäaikaista sijoitusta syö lisäksi inflaatio. Pääomatulon määrälle ei voi laittaa rajaa, koska sijoitussummallekaan ei ole rajaa. Siksi jyrkkä progressio on mahdottomuus, suuremmilla tuloilla inflaatio voi syödä koko tulon eikä progressio ota huomioon sijoitusriskiä. Jos valtio ei ryhdy pelastamaan epäonnistuneita riskejä, ei tässä ole syytä estää onnistuneista riskeistä seuraavia suuria voittojakaan. Jos progressiota tuodaan kehiin, niin pitääkö suuren eläkerahaston maksaa suurempaa veroprosenttia sijoitusvoitoistaan kuin pienen eläkerahaston?
Ongelmana on se, että osa palkkatuloista määräytyy pääomasijoitusmarkkinoilla, vaikka palkkatulon saaja ei kanna sijoitusriskiä. Esimerkiksi konsultti, sijoituspankkiiri tai yrityslakimies veloittaa työstään sen mukaan, mitä neuvot voivat tuottaa. Jos neuvoja annetaan kymmenien miljardien liiketoiminnalle, prosenttikin voitosta on paljon. Tappioriskiä ei konsultti kanna. Näillä palkkatuloilla on siten saatavissa suuryrittäjän voitonmahdollisuudet ilman sijoitusriskiä.
Kun suuryrityksen omistajat sitten suuressa viisaudessaan maksavat konsulttiyhtiölle suuria summia voittoa mahdollisesti tuottavista neuvoista, tulee kysymykseen, miksei toimitusjohtajalle makseta samalla tavalla — muutenhan hänenkin kannattaa siirtyä konsultiksi. Tällä tavalla järjettömän suuruusluokan palkat leviävät yritysten johtoryhmiin.
Suuret voitot ilman sijoittajan riskiä. Tässä palkkarakenteen suurongelma. Verotuksessa sitten on aivan omat ongelmansa.
Jani Kaaro kirjoitti oivallisessa kolumnissaan tutkimustuloksista, jotka osoittavat tuloerojen vaikuttavan suoraan ihmisten terveyteen statusahdistuksen aiheuttaman stressin myötä:
http://www.hs.fi/juttusarja/kaaro/artikkeli/K%C3%B6yhyyden+anatomia/1135267036743
Nämä tulokset antavat ymmärtää että suuria tuloeroja tulisi välttää koska niillä on suora biologinen haittavaikutus.
Kyllä urheilijoidenkin korkeista palkoista nuristaan. Niiden kohdalla touhu on vielä typerämpää, koska urheilu on luontaisesti nollasummapeliä. Joka vuonna vain yksi joukkue voi olla mestari.
Jos seura A ja seura B molemmat nostavat pelaajapalkkionsa 10-kertaiseksi saadakseen houkuteltua parhaat pelaajat itselleen, ei tapahdu mitään muuta kuin se, että pelaajat panevat taskuihinsa 10-kertaa enemmän rahaa. Kumpikaan seuroista ei saa etulyöntiasemaa toiseen verrattuna.
Periaatteessa urheilussa riittää, että pelaajalle maksetaan sen verran, että hän suostuu pelaamaan täyspäiväisesti. Tätä enemmän maksaminen on puhdasta nollasummapeliä seurojen välillä, eikä se nosta kuluttajien (=katsojat) saamaa hyvinvointia mitenkään. Pelaaja, joka jo harjoittelee täyspäiväisesti, ei pelaa yhtään paremmin, jos hänelle maksetaan 10 miljoonaa vuodessa kuin jos hänelle maksettaisiin 50 000.
No, ehkä sen korvauksen pitää olla kohtuullisen hyvä, jotta tarpeeksi moni nuori ottaa sen riskin, että panostaa urheiluun toiveena tulla ammattiurheilijaksi, mutta ne nykyiset miljoonakorvaukset ovat kyllä ihan liikaa.
Tämä ajattelu ei ehkä suoraan sovellu yritysmaailmaan, koska talous ei yleensä ole nollasummapeliä, mutta joissain kilpailutilanteissa juuri tästä voisi olla kyse sielläkin.
Mitäs kummallista siinä on että politiikkajengi järkkää kavereille hyviä liksoja? Ei tuossa oikeasti kilpailla yksityisen kanssa. Helsingin virkamisjohto valitaan sopivista eikä pätevistä.
Terapeuttisessa mielessä jättioptioilla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia. Onpahan kansalaisille jokin asia, johon purkaa omaa ahdistustaan.
Samuli Saarelma:
“Kyllä urheilijoidenkin korkeista palkoista nuristaan. Niiden kohdalla touhu on vielä typerämpää, koska urheilu on luontaisesti nollasummapeliä. Joka vuonna vain yksi joukkue voi olla mestari. ”
Ei urheilu ole sen enempää nollasummapeliä kuin muukaan talous. Yksi joukkue voi olla yhden sarjan mestari, mutta erilaisia kisoja ja kilpailuja voi olla paljon (esimerkiksi jalkapallossa on Palloliiton ja piirien monitasoinen sarjajärjestelmä, ja lisäksi Suomen cup, liigacup ja muita kilpailuja). Sillä, mitä pelaajille maksetaan, on vaikutusta harrastajamääriin, valmennukseen, juniorityöhön jne, mikä näkyy sitten harrastajamäärissä, lajin seurannassa ja sitä kautta myös siinä, paljonko urheilubisneksessä liikkuu rahaa ja miten asemoituvat toisaalta eri lajit keskenään ja toisaalta urheilu ja muut ammatit.
Konkretiaa: palkkatulokatto 500 000 eur/vuosi (päätoimesta, sivutuloja saa olla). Tällöin keskustelu koskee n 300 suurituloista!
Onko tämä kaikki keskustelu 300 hengen suurituloisen joukon vuoksi tarpeen?
Suomessa on vain 5000 henkeä, jotka ylipäätään ansaitsevat enemmän kuin 240 000 euroa vuodessa.
Suurituloisten pieni määrä unohtuu helposti, ongelman pitäisi olla, että miten heitä saadaan tänne useampia!
Urheilussa huippupalkkiot lähtivät nousuun kun ylipäättän seurojen tulot televisiointioikeuksien (=mainostulojen) lähdettyä huimaan kasvuun. Tämän mahdollisti globaali yleisö joissakin lajeissa. Luonnolisesti mainostiliä ei seuroissa jaeta kovinkaan tasan vaan juuri katsojia ja mainostajia tuoville nimimiehille maksetaan reilusti enemmän.
Isolle osalle suurista tuloista on yhteistä, että ne saadaan kansainvälisesti toimivalta yritykseltä ja alalta. Suomi on pieni maa, ttältä ei sellaisia tuloja nyhdetä. Tämä koske urheilijoita, rallikuskeja, Nightwishia ja Sofi Oksasta siinä kuin yritysjohtajia.
Muutamat huippuansioihin yltävät ihmiset muokkaavat alan imagoa. Musiikissa, mallina ja urheilussa aniharva pääsee edes kesituloihin, silti sen kuvitellaan olevan tie rikkauksiin. Pokerissa vain yksi sadastapelajasta jää ylipäätään voitolle, silti huipputuloisten joukossa on pari pokeriammattilaista.
Median ja tämänkin blogin tehtävä on myös muistuttaa kuinka vähän heitä onkaan.
Niin, harva ottaisi, jos todella uhkana olisi se, että kahden minuutin varoituksella on täysin tuloton. Johtajilla vain harvoin näin on. Kun heitä ollaan potkimassa pois, käytetään ns. kultaista kädenpuristusta, joiden kohdalla puhutaan usein rahasummista, jotka tavallisen pulliaisen korvissa kuulostavat ennemminkin lottovoitoilta kuin siltä, että olisi vyö pantava kireälle.
Huipputulot ja huippueläkkeet. Melkoinen kiepautus on nyt jo suljetut ns. rekisteröidyt lisäeläkkeet, joiden on ajateltu olevan työnantajien kustantamia, mutta joita maksetaankin yhteisistä eläkerahoista:
http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ntekij%C3%B6ille+miljoonalasku+johtajatason+lis%C3%A4el%C3%A4kkeist%C3%A4/a1305553425960
“Johtajaksi valikoidutaan suhteiden kautta, erittäin harvoin valitaan sellainen henkilö, jota valitsijat eivät tunne ennakolta.”
Noin on ja kun uusi johtaja astuu taloon, hänellä on mukanaan oma esikunta ja uudet suhteet rahan lainaajiin firman näkökulmasta katsoen. Samalla onkin “kiva” sijoittaa entisestä työpaikastaan “ansaittuja” palkkioita nykyiseen firmaan.
Suurin ongelma näistä suurituloista johtajista tulee poliittisina vaikuttajina.
Suurella firmalla on paljon painoarvoa poliitikkojen silmissä esim Nokia on hyvä esimerkki.
Nokia on muokanunt lainsäädäntöä erittäin paljon mieleisekseen.
Ollilla on ollut enemmän poliittista valtaa kuin puolella Suomen kansta yhteensä
Kyllä johdolle maksettavat isot bonukset ovat osittain muilta pois.
Omistajille kuuluvan oman pääoman lisäksi osakeyhtiöissä on yleensä myös vierasta pääomaa. Kuten konkursseista tiedämme, yrityksen riskejä kantavat yleensä myös tavaroiden toimittajat, verottaja ja muut velkojat. Lisäksi julkinen valta ja työntekijät kärsivät konkursseista monella tavalla.
Jos omistajat jakavat rahaa ulos yhtiöstä johdon palkkioina tai osinkoina, niin yrityksen kriisipuskurit pienenevät ja konkurssivaara kasvaa. Se lisää muiden riskinkantajien taakkaa.
Pankeissa myös tallettajien asema heikkenee. Sen vuoksi yhteiskunta on joutunut säätämään erityisiä määräyksiä pankkien vakaavaraisuudesta.
Kun yrityksen vakaavaraisuus heikkenee johdon isojen palkkioiden vuoksi, niin yrityksen rahoittajien into laantuu. Se heikentää yrityksen mahdollisuuksia kasvaa. Ja se heijastuu negatiivisesti työntekijöiden asemaan ja ympäröivään yhteiskuntaan.
Eihän tuossa ajatuksessa nyt ole päätä eikä häntää. Meinaatko että katsojaluvut ovat samat jos Hartwall-Areenalla pelaavat vastakkain kaksi jotain ykkösdivarijengiä joiden pelaajat tienaavat sen 2500e/kk tjsp. verrattuna kahteen NHL-joukkueeseen? Johan se vastaus nähtiin syksyllä kun NHL-jengit vetivät Areenan täyteen piippuhyllyä myöten, siinä missä Jokerit ei moiseen taida pystyä kuin playoffeissa.
Samalla tavalla Teemu Selänteen palkkaaminen Jokereihin nostaa katsojamääriä ja Urho-TV pakettien myyntiä ja täten suoraan lisäisi kotimaisen SM-liigan tahkoaman rahan määrää. Mitä kovatasoisempi liiga ja mitä kovemmin ihmiset sen pelaajia fanittavat, sen enemmän he nauttivat pelien seuraamisesta ja sitä enemmän he ovat valmiita lipuista maksamaan. Kyseessä on lähes täydellinen anti-esimerkki nollasummappelistä.
Kilpailujen määrä ei muuta asetelmaa mihinkään. Ne kilpailut ovat olemassa, maksetaan niille pelaajille 50 000 tai 10 miljoonaa. Jutussasi olisi pointtia, jos 10 miljoonaa ansaitsevista koostuva joukkue pelaisi 20 kertaa enemmän pelejä kuin 50 000 ansaitsevista.
Tälle väitteelle saat kyllä esittää jotain todisteita. Siis tuolle “paljonko rahaa liikkuu on pelaajien palkkioista kiinni”. Minusta syy-seuraussuhde on juuri päinvastainen. Ammattijalkapalloilijoiden palkat räjähtivät, kun kuvioon mukaan tuli tv-raha. Ensin siis oli kiinnostus jalkapalloon, siitä opittiin rahastamaan ihmisiltä ja sitten pelaajat tajusivat, että heillehän kuuluu tästä iso potti. Se pohjalla ollut tuote, eli se, mitä kuluttajat saivat rahoilleen vastiketta, on kuitenkin ihan sama kuin oli 1980-luvulla: Televisiosta voi katsoa hyvien pelaajien välistä jalkapallo-ottelua.
Toisten mielestä kehitys on ollut jopa negatiivista. Kun raha on se, joka ratkaisee, on liigoista tullut yksitoikkoisempia, kun jo ennen kauden alkua tiedetään, että rikkaat seurat tulevat olemaan kärjessä ja köyhät pohjilla. Tässä mielessä amerikkalainen systeemi, jossa on sisäänrakennettuja takaisinkytkentämekanismeja estämässä lumipalloefektiä (pärjäät hyvin->saat lisää rahaa->voit ostaa parempia pelaajia->pärjäät entistä paremmin), on katsojien kannalta parempi kuin eurooppalainen.
Kuten kirjoitin, jossain määrin korkea palkka ammattiurheilijalla saattaa joissain tapauksissa saada jonkun nuoren treenaamaan kovempaa kuin muuten treenaisi. Tämäkään ei tosin ole mitään hyvinvointia vaan vain nollasummakilpailua muiden lahjakkaiden urheilijalupausten kanssa. Siinä kyse on vähän samasta kuin yliopiston pääsykokeita varten preppauskursseilla käynnissä. Niissäkin on kyse puhtaasti nollasummapelistä.
Edes ne harrastajamäärät (joiden korrelaatiota ammattiurheilijoille maksettuihin palkkioihin et ole osoittanut) eivät ole muuta kuin nollasummapeliä eri urheilulajien välillä, ellei kyse ole siitä, että oikeasti on saatu sohvaperuna urheilua harrastamaan. Ja yleensä ei ole, vaan sohvaperunat menevät ennemmin lenkille, hiihtämään, pyöräilemään, jne. eivätkä pelaamaan jalkapalloa tai jääkiekkoa.
Konkretiaa: Pekka Haavisto haastatetlussa sanoi, että johtajan ja työntekijön palkkaero saisi olla enintään nelinkertainen.
Mediaanipalkalla vuosiansio on siinä 39 000 euroa.
Nelinkertainen vuosianasio on tällöin 156 000 euroa — ja se olisi kahdeksankertainen kokoaikaiseen minimipalkkaiseen työhön.
Suomessa on edelleen tapana julkistaa kaikkien yli 150 000 eroa ansainneiden nimet.
(Johtajien kultainen kädenpuristus on 6 — 18 kk.n palkka kertasummana, jossa on mukana 6 — 12 kk:n kielto mennä minnekään muualle töihin.)
“Runsaskätinen palkitseminen tuli Eurooppaan yhdysvaltalaisen omistuksen mukana. Moni on sanonut, että se ei sovi eurooppalaiseen yhteiskuntamoraaliin. ”
Ei sovi ainakaan suomalaiseen yhteiskuntamoraaliin, eurooppalaiseen kalvinistiseen moraaliin ei ehkä siihenkään.
Suomalainen kulttuuri on protestanttinen, amerikkalainen kulttuuri on varsinkin liike-elämässä kalvinistista. Kalvinistisen ja protestanttinen kulttuuri ovat monessa mielessä toistensa peilikuvia.
Siinä missä kalvinistisessa kulttuurissa jumala on kaikkivaltias ja ison firman johtaja on hänestä seuraava, protestanttisessa kulttuurissa johtaja on samanlainen maan matonen kuin kaikki muutkin.
Kalvinistisessa kulttuurissa suuret tuloerot hyväksytään ja varakkuus on jumalan lahja ja siunaus. Rikkailta tosin odotetaan, että he lahjoittavat köyhille, osallistuvat hyväntekeväisyyteen jne.
Protestanttisessa kulttuurissa varallisuuden ja rikastumisen on hyväksyttävää vain kovalla työllä — “Niska hiessä sinun on leipäsi ansaitseman”, kuten Max Weber protestanttista etiikkaa maalaili.
Ylimmän johdon hulppeilla palkitsemisjärjestelyillä ei mielestäni ole mitään tekemistä yritysjohdon erinomaisuuden kanssa, se ei ole yritystaloutta vaan lähinnä kalvinistisen etiikan tapa kohottaa ylin johto messiaaniselle tasolle jumalasta seuraavaksi.
Tähän et varmaankaan ole laskenut niitä, jotka ottavat henkilöverottomina osinkoina tulojaan. Ne eivät näy missään tulolistoilla. Siihen päälle tuollainen 40 tonnia ansiotuloja. Yleinen kombo.
Verotilastoista tavallinne ihmen ei saaerilleen suuria palkkatuloja saavia
Mutta korkeimpia palkka- ja pääomatulonsaajia on seuraavasti.
Yli 300000 ansaitsevia 5000
Yli 150000 ansaitsevia 20000
Yli 100000 ansaitsevia 55000
Eli korkeasti palkattuja yritysjohtajia on vähän, eikä noin pienillä summilla ole suuurta merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Mutta vaikutus moraalikatoon tai kansan kahtiajakoon on merkittävä, etenkin kun suuri palkka nousee päähän ja saa henkilön uskomaan olevansa jumala
Ei, vaan tarkoitan, että ne NHL-jengit eivät pelaa yhtään parempaa lätkää, maksetaan heille 50 000 tai 10 miljoonaa.
Ja toisaalta ne pelaajat, jotka ovat lähteneet NHL:än, eivät sitten enää pelaa Jokereissa. Areenalla pelattaisiin siis todennäköisesti keskimäärin parempaa jääkiekkoa, jos NHL:ssä ei olisi niin korkeat palkat.
Ei, vaan juuri esimerkki nollasummapelistä. Vain yksi liiga pystyy olemaan maailman kovatasoisin. Sitä kovatasoisinta liigaa sitten fanitetaan kovasti, mutta ennen kaikkea huonompitasoisten kustannuksella.
Oleellista on se, että urheilu on luontaisesti nollasummapeliä. Se, että Usain Bolt juoksee 100 m aikaan 9.63s ei merkitse itsessään oikeastaan yhtään mitään. Se, että hän juoksee muutaman sadasosan nopeammin kuin kukaan muu maailmassa, sen sijaan merkitsee.
Ja sama koskee luonnollisesti joukkuepelejä. Se, että joukkueen X pelaajat osaavat luistella kovaa, lyödä kiekkoa, jne. ei sinällään merkitse mitään. Se, että he voittavat joukkueen Y pelissä, sen sijaan merkitsee.
Tämä on siis selvänä erona vaikkapa matkapuhelinten valmistukseen. Jos Nokia valmistaa hyvän puhelimen, tällä on absoluuttinen hyvinvointiarvo ihmisille. Ihmiset saavat siitä puhelimesta saman ilon riippumatta siitä, ovatko muut valmistajat parempia vai huonompia kuin Nokia.
Niin, tuo yhdistettynä siihen mainitsemaasi 150 000 euron vuosituloon on juuri se, mitä kutsuin lähes lottovoitoksi tavalliselle ihmiselle. Ei siis kuulosta mitenkään hirvittävältä taloudelliselta pelotteelta, vai olisitko sinä ihan paniikissa, jos sinun pitäisi olla työtä tekemättä vuosi, mutta saisit siitä hyvästä 150 000:n tulot?
Veikkaisin, että monikin duunari vaihtaisi ne viikkojen yt-neuvottelut mielellään siihen, että voisi tulla 2:ssa minuutissa pois potkituksi, mutta saisi sitten tuollaisen korvauksen.
Samuli Saarelma:
” Ne kilpailut ovat olemassa, maksetaan niille pelaajille 50 000 tai 10 miljoonaa. ”
Eivät ole. Ne ovat erilaisia kilpailuja joissa pelaavat eri pelaajat ja joihin pelaamaan pyrkii eri määrä harrastajia.
“NHL-jengit eivät pelaa yhtään parempaa lätkää, maksetaan heille 50 000 tai 10 miljoonaa.”
Kyllä pelaavat. Palkat vaikuttavat siihen, paljonko ammattiurheilijoiksi pyrkiviä on, kuinka suuresta pyrkijäjoukosta joukkueiden pelaajat valitaan, paljonko he harjoittelevat, paljonko rahaa he käyttävät ostaakseen palveluita esimerkiksi lääkärinhoitoon, hierontaan, henkilökohtaiseen valmennukseen jne. Kaikilla näillä ja monilla muilla asioilla on vaikutusta siihen, miten hyvää lätkää he pelaavat.
No johan oli populistinen ja tyhmä heitto Pekalta. Perusteliko hän tarkemmin kantaansa?
Näytäpä jotain todisteita tästä. Euroopan jalkapalloliigoissa palkat ovat luokkaa 10–100-kertaisia verrattuna siihen, mitä ne olivat joskus 1980-luvulla. Pelaavatko eurooppalaiset nuoret nykyisin yhtään enempää jalkapalloa kuin pelasivat silloin? Mitä tuohon harjoittelumäärään tulee, niin jos jalkapalloilijalle maksetaan niin paljon, että hän voi täyspäiväisesti treenata, niin hänen treenaamisensa ei kyllä lisäänny mihinkään, vaikka hänelle maksettavaa palkkiota kuinka korotettaisiin. Ne miljoonapalkkioita nostavat harjoittelevat pari tuntia päivässä. Sitä enemmässä treenaamisessa ei ole edes järkeä, koska ihmisen fysiologia ei sitä edes kestä.
Jollain hierojilla ym. oheistoiminnalla ei ole juuri mitään merkitystä pelaajien pelitaitoon. Toki niihin rahaa saadaan uppoamaan, mutta lopullinen tuote, sen pelin taso, mitä katsoja tv:stä näkee, ei ole oikeastaan mitenkään parempaa kuin oli 30 vuotta sitten.
NHL ja Englannin jalkapalloliiga (tosin hieman eri nimellä) oli olemassa jo 30 vuotta sittenkin. Niissä molemmissa pelaavat ja pelasivat jo aikoinaan parhaat pelaaajat. Tämä ei ole muuttunut mihinkään. Se, mikä on muuttunut, on pelaajille maksettavien palkkioiden suuruus.
Nimenomaan 100m juoksu on vielä enemmän sama tuote vaikka kuinka ajat kehittyisivät paremmiksi verrattuna joukkuepeleihin. Katsojalle tuote on TÄYSIN sama vaikka parhaimmat satasen juoksijat juoksisivat sekunnin huonompia aikoja kuin nyt!
Jäkiksessä ja jalkapallossa on sentään eroa divari- ja maailmanluokan peleissä, mutta satasen juoksussa ei varmasti kovinkaan kummoisia eroja ei-harrastajan silmissä tule.
Ei tosiaan tarvitse käydä kuin kansantaloustieteen peruskurssilla kun tämä käy ilmi. Puhutaan myös sitä, että talouden tehokkuudesta — aivan kuin tehokkuus olisi joku itsetarkoitus. Eivätkös ihmiset ja yhteiskunta ole tärkeämpiä?
Eikös se tärkeämpi vaikutus tuolla ole se, että nuo pätevät ihmiset ovat tällöin pois hyödyllisemmistä töistä muualla yhteiskunnassa?
Tuo saattaa tulla suoraan Platonilta.
Perusteluista en tiedä kummaltakaan.
Anonyymi kirjoitti:
“(Osakeyhtiön)Rajoitettua riskiä hyväksikäytetään törkeästi. … Pahimmassa tapauksessa valtio joutuu tukemaan tällaista yhtiötä, jottei se kaatuessaan veisi muuta taloutta mukanaan…
Oikeampaa olisi kasvattaa suurten yritysten omistaja- ja johtajavastuuta siten, että heille tulisi henkilökohtaista vastuuta…”
Tässä taas on populismin kukkanen, joka onkin parasta kirjoittaa nimimerkin suojasta.
Tässä Anonyymi nimittäin paljastaa olevansa täysin tietämätön osakeyhtiön toimintaa säätelevistä laeista.
Lain mukaan asia on nimittäin niin, että toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että yhtiö asetetaan konkurssiin, jos sen rahat loppuvat.
Kyllä se vaan on niin, että kaikenlaisten anonyymien kannattaisi tulla tänne eturintamaan taistelemaan uusista vienti-kaupoista isänmaallemme, eikä käyttää aikaa väärän tiedon levittämiseen.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka tekee konkurssin, jos uskoo väärään tietoon
Vastuussa siitä “että” vai “jos”?
Ja millä tavalla vastuussa?
Minusta suuren yrityksen johtajistolla, suurosakkailla, tilanteeseen syyllisillä osapuolilla, jne. pitäisi olla henkilökohtaista taloudellista vastuuta todistustaakasta riippumatta eikä vain sen mukaan, mitä oikeudessa saadaan todistettua, jos joku viitsii sinne haastaa ja tarpeeksi riidellä.
Sitä paitsi kädestä suuhunhan nuo elävät. Vakavaraisuusasteet lienevät 10% ja alle eli vastuita kantavat enimmäkseen aivan muut kuin ne, jotka korjaavat voitot. Harvalla yrityksellä on arvo kiinni myytävässä omaisuudessa. Jos tulee huono vuosi, iso firma tekee tappiota ja ottaa lisää lainaa. Lopulta se kaatuu veloissa.
Varsinkin pankeille tällaiselle näyttäisi olevan tarvetta. Ei tarvitsisi pumpata rahaa Kreikalle, jos lainaajapankeilla olisi niin paljon omaa varallisuutta, että niiden voisi rauhassa antaa kaatua. Jäisivät riskilainat antamatta, jos niitä myöntävät tietäisivät mahdollisesti joutuvansa niistä vastuuseen.
Olitko jo kokeilemassa?
Huono idea. Talouskasvu perustuu uusille ja rohkeille innovaatioille. Jos riskinotosta tehdään liian vaikeaa, nämä innovaatiot jäävät kehittämättä ja talouskasvu jähmettyy.
Taitaisi Anonyymillä päästä anonyymit housuunsa, jos uskaltautuisi esittelemään edellä mainittuja ajatuksiaan niille suomaisille yrittäjille, jotka Mauno Koiviato ja Esko Aho ajoivat tarpeettomasti henkilökohtaiseen konkurssiin 90-luvulla.
Toisin kuin yrittäjät, populistit eivät kuitenkaan koskaan todella joudu vastamaan teoistaan. Jälkeenpäin voivat sanoa, että vähän kaduttaa…
Anonyymin ajatukset näyttävät tulevan suoraan ideologiseen konkurssiin menneen Marxin kalmanhajusista kirjoista.
Onneksi tällaisten ajatusten esittäjät ovat jo Suomessakin auringonlaskun ratsastajia.
Tilalle tulevat kansainvälisesti ajattelevat, iloiset ja energiset nuoret suomalaiset, jotka uskovat ruusuiseen tulevaisuuteen markkinataloudessa.
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka uskoo enemmän Kantiin kuin Hegeliin
Aijaa. Viimeksi kun näitä asioita tentin, niin kalvinimsi luettiin vankasti protestanttisiin suuntauksiin. Ehkä uudempi tutkimus on tuonut uusia johtopäätöksiä.
“Aijaa. Viimeksi kun näitä asioita tentin, niin kalvinimsi luettiin vankasti protestanttisiin suuntauksiin. Ehkä uudempi tutkimus on tuonut uusia johtopäätöksiä.”
Vaikka luetaankin niin eroja on. merkittävin ero on juuri tuo kalvinismin periaate, että Jumala palkitsee hyvän ja hurskaan jo maan päällä.
Eli varakkaat ihmiset ovat Jumalan valittuja ja muita parempia
Luterilaisessa ajattelussa palkkio tulee kuoleman jälkeen
“Lain mukaan asia on nimittäin niin, että toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että yhtiö asetetaan konkurssiin, jos sen rahat loppuvat.”
Useimmiten konkurssia hakevat velkojat, toki johtokin voi hakea konkurssia,mutta käytännössä velkojat
Useinhan tuo johto on hävinnyt rahojen kanssa ja pesästä ei löydy edes vastaa millä nuijia olemattoman omaisuuden huutokauppa
Eliitillä on aika erikoinen moraali, tehdäkseen työnsä kunnolla hänen pitää saada kuukin taivaalta
Tavis taas ei voi astettaa juurikaan ehtoja vaan hänen pitää tyytyä standardiin
Suurin vaje näyttää olevan eliitin vakava moraalivaje.
Jos Ollilalla olisi siivoojan työmoraali niin hän oliis johtainut Nokiaa siivoojan palkalla
Voisin kannattaakin, mikäli sama vastuu laitetaan koskemaan myös ay-johtajia.
Jos laittomasta lakosta voisi sen organisaattori joutua maksamaan itse aiheutetun liikevaihdon menetyksen, niin kyllä voin lämpimästi kannattaa sitä, että pankkien johtajankin pitäisi joutua vastuuseen, mikäli on esimerkiksi törkeällä riskinotolla tai vastaavalla laittomalla toiminnalla aiheuttanut pankkinsa kaatumisen. Kyseessä on sama asia, muiden rahojen tuhoaminen oman toiminnan hyväksi.
Minun käsittääkseni kalvinismin ja protestantismin ero on siinä, että ensin mainitussa ei ole mitään mahdollisuutta tietää onko jumalan valittu, jälkimmäisessäkään tietoa ei ole sen enempää, mutta siinä itselleen uskotellaan, että tekemällä kovasti hyvää (tässä tapauksessa painamalla duunia) voi tarkkailla ok-merkkiä jepeltä, että olisiko sittenkin valittujen joukossa.
Mutta onko tässä nyt ihan oikeasti tarkoitus käydä teologista saivartelua, vai esittää perusteluja miksi suuret tuloerot ovat joko erinomainen juttu, tai vaihtoehtoisesti kokolailla persiistä?
Itse ymmärrän insentiivin merkityksen, ja luullakseni kaikki muutkin ymmärtävät. Sillä eihän meistä kukaan olisi edes syntynyt elleivät vanhempamme olisivat ymmärtäneet koko konseptia.
Mutta siitä en ole lainkaan varma, onko insentiivin päämäärä usein/aina/lähtökohtaisesti asia mitä kannattaa tavoitella. Jos kannattaa, ongelmaa ei ole. Jos ei kannata, ongelma lienee ihan todellinen.
Jatkan vielä hieman edellistä pohdintaa.
Toistaiseksi suuret tuloerot ovat reaalimaailmassa aina merkinneet konkreettisten muurien ja aseistettujen joukkojen ilmestymistä. Ja toistaiseksi pääoma on aina tupannut keskittymään harvoille. Kuten eräs partasuu aikoinaan yritti kaikille tolkuttaa.
Kun yksi puhuu kapitalismin valuviasta, toinen puhuu siitä, että maailma on vieläkin liian vähän kapitalistinen — ja siksi kone yskii.
Talousopit toimivat aina hyvin teoriassa. Käytäntö on usein jotain aivan muuta.
“Toistaiseksi suuret tuloerot ovat reaalimaailmassa aina merkinneet konkreettisten muurien ja aseistettujen joukkojen ”
Suomessa on jotain maailman TOP5 pienimmät tuloerot joten tuo ei ole kyllä kovinkaan relevantti uhkakuva. Aivan kuten ei ole kommunismilla pelottelu jokaisen veronkorotuksen yhteydessä.
Suomessa on ollut hyvin pienet tuloerot, mutta enmää emme kuulu TOP5:een.
Näytä minulle siivoja, joka kieltäytyisi Jorma Ollilan palkasta.
“os laittomasta lakosta voisi sen organisaattori joutua maksamaan itse aiheutetun liikevaihdon menetyksen, ”
Pankinjohtajien tapauksessa se voisi olla hukattujen pääomien määrä.
Liikevaihto ei ole oikein missään järjestelmässä korvausperuste , yleisin korvausperuste sopimusrikkomuksissa on katteen menetys.
Toinen voisi olla voiton menetys, mutta sen näyttäminen on jo vaikeaa.
Mutta mitä suuremmat ovat korvaukset, sitä useampi tuomittu siirtyy veronmaksajien elätettäväksi tai elämään harmaan talouden puolella
“Suomessa on ollut hyvin pienet tuloerot, mutta enmää emme kuulu TOP5:een.”
Aika lähelle kuitenkin, datasetistä riippuen sijoitus 6–8.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_income_equality
Pari huomiota:
Pienet tuloerot eivät takaa hyvää elämänlaatua, vaikkakin äärimmäisen suuret tuloerot kertovat yleensä kehnosta elämänlaadusta. Maailmanpankin datoissa aivan Suomen lukeman (27) kintereillä tulevat Ukraina (28) ja Afganistan (29). Irakilla ja Luxemburgilla on sama tulos (31) kuin Romanialla ja Bangladeshilla, hiukan Etiopian (30) takana. Jne. Silti Afganistanissa tarvitaan enemmän muureja talon suojaksi kuin Luxemburgissa.
Ruotsi ja Suomi ovat tällä hetkellä aivan tasalukemissa; 1970-luvulla Ruotsin tuloerot olivat selvästi Suomea pienemmät. Suomen muutos on tässä suhteessa naapuria vähäisempi, ei suurempi.
1970-luvulta tähän päivään tultaessa ehkä eniten tuloeroja tasannut maa on Kreikka. No sielläpä meneekin loistavasti. Myös Espanja ja Irlanti ovat tasanneet tuloeroja viime vuosikymmeninä. Hieman myös Belgia. Yllättäen saamme näin muodostettua Euroopan velkaongelmaisten valtioiden listan.
Tuloerot ovat tasaantuneet mutta talous ei ole sekaisin hiljattain itsenäistyneissä maissa: Viro, Slovenia, Slovakia. Kaksi viimeksimainittua kiilaavat Suomea sieltä “top” viitosesta.
Kerroin vain mikä on lopputulos. Jos sitä ei hirveästi estellä, siis.
Yleistä filosofointia tässä harrastin, Syltty. Se mitä Suomessa tapahtuu tai ei tapahdu, ei globaalissa mittakaavassa merkitse mitään. World could care less.
Ahaa! Todennäköisyyslaskentaa. Nam, nam.
Todennäköisemmin niistä maailman siivoojien armeijoista löytyy joku joka ei moraalisista syistä ottaisi joko paikkaa tai palkkaa (tai molempia) vastaan kuin siitä leegiosta yritysjohtajia jotka voisivat kokea toimivansa samalla tavalla.
Mutta ymmärrän kyllä pointtisi. Ihminen on ahne.
Mutta koskka jeppe, allah ja kumppanit eivät enää valmista lisää maailman resursseja, niin on ihmiskunnan moraalinen velvollisuus pyrkiä suitsimaan tätä ahneutta mikäli oletusarvoisesti haluamme ihmiskuntana jatkaa siihen saakka kunnes aurinko sammuu (tai kun kykenemme vaihtoehtoisesti häippäsemään interplanetaarille ryöstöretkelle tavoitteenamme löytää toinen resurssiplaneetta jossa suinkin voimme havaita kykenevämme asumaan, jotenkin, jollain tavoin).
***
En tiedä, ehkä moraalia ei vaan ole annettu kaikille samalla mitalla. Evoluutiokin on ollut sillä tavalla lyhytnäköinen hempukka, että funtsi, että “F*ck it, kilpailkoon verissä päin suatana, see if I care…”
Kalvinistisessa Amerikassa on pidetty huipujohtajien palkkoja merkkinä johtajien ja samalla yritysten (siunauksellisesta) menestyksestä.
Presidentti Barack Obama on toista mieltä. Hän pitää johdon suuria palkioita ahneutena ja uhkana, koska johtaja ottavat ja ovat ottaneet kohtalokkaan suuria riskejä.
Paljon kertoo Barack Obaman uskonnollinen ja sosiaalinen tausta, joka on erilainen kuin edeltäjiensä. Obama haluaa pelastaa kansakunnan ahneudelta (creed) ja saada tilalle tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tämä näkyy hänen kuuluisassa YES WE CAN ‑puheessaan joka alkaa ja loppuu seuraavasti:
“It was a creed written into the founding documents that declared the destiny of a nation.
Yes we can.
…
.…..
Yes we can to justice and equality. Yes we can to opportunity and prosperity. Yes we can heal this nation. Yes we can repair this world. Yes we can”
Öh…
“creed” on usko(nkappale).
“greed” on ahneus.
Otetaanko ajattelu uudestaan?
No huh. Ahneus ei ole englanniksi “creed” vaan “greed”. “Creed” tarkoittanee tässä eräänlaista uskontunnustusta eli juurikin sitä “Yes we can” ‑asennetta.
Minulle tulee aina näistä tämänsortimentin avauksista mieleen patruunatalous. Meinaako bloginpitäjä, että paluu patruunatalouteen olisi hieno asia? Kummalla puolella bloginpitäjä meinasi olla: patruuna vai palkkaorja?
Sitä paitsi, jopa silloin ihanalla 70-luvulla pomot osasivat ulosmitata omansa. Silloin se nyt vain tehtiin muunkaltaisilla etuuksilla, osa sellaisia joita ei saa enää edes rahalla. Kuinka monessa firmassa johtajille pokkuroidaan kun tulevat käytävällä vastaan, ja kuinka monessa paikassa voi olla keskellä päivää täysin kännissä kun sattuu olemaan johtajatasoa?
Hyvä ja aivan oikea havainto. Korvaniko kuulivat väärin vai mistä syystä moinen gömmähdys. Asia ei muuksi muutu.
Ahneus on englanniksi greed. Sana ‘creed’ on suomeksi usko tai uskotunnustus vrt latinaksi credo.
Että kumpaakohan presidentti Obama on tarkoittanut?
Huipputulojen kasvu kytkeytyy yhteiskunnan muutokseen.
Suomessa kuten myös Saksassa oli aikoinaan pula pääomista. Siksi yritysmaailma kytkeytyi pankkeihin. Oli KOP:n ja SYP:n leiri. Pääomien puutteen vuoksi perustettiin myös paljon valtionyhtiöitä.
Sitten rahamarkkinoita avattiin ja yhtiöitä alettiin listata enenemässä määrin pörsseihin. Pankkikytkennät purkaantuivat ja pankkien rooli muuttui. Samaan aikaan yhtiöt kansainvälistyivät ja kasvoivat.
Yhtiön hallituksissa alettiin miettiä sitä, että johdolle täytyy maksaa riittävästi, jotta se puristaisi omistajille entistä isommat voitot.
Tätä taustaa vasten katsottuna näköpiirissä on, että johdon palkkiot entisestäänkin kasvavat. Globaalisaation myötä tapahtuu edelleen keskittymistä ja isojen yhtiöiden voitot kasvavat. Superahneet ja röyhkeät johtajat pystyvät tuomaan omistajille entistä suurempia voittoja.
Kehityksellä on kielteisiä piirteitä. Periaatteessa julkinen valta voisi puuttua asiaan. Mutta, koska julkinen valta on kytköksissä vahvasti talouselämään, niin asia jää juhla- ja vaalipuhetasolle (sekä blogikirjoituksiin).
Mitä tapahtuu Outokummussa. Kävi miten kävi, mutta varmaa on, että johdon palkkiot kasvavat.
Paljonkos tuolloin oli suuryrittäjiä?
Ja eiköhän muiden ajamissa tarpeettomissa konkursseissa ongelma ole juuri siinä, että ne ovat a) muiden ajamia ja b) tarpeettomia.
Omalla logiikallani olisivat myös pankinjohtajat olleet kusessa. Ehkäpä sitä holtitonta lainanantoa olisi sitä kautta vähän enemmän mietitty.
Siis eihän suomalaiset pääse koskaan oman teollisuutensa omistajaksi kun meidän kaikkein rikkaimat ovat täysin perseauksia verrattuna kansaivälisiin rikkaisiin ja heidän pyörittämään rahaan.
Mutta voihan kansa elää silläkin tavalla, että tekee orjapalkalla tuotekehitystä ja patentointia rikastuttaakseen rahoittajiaan. Eli pääomaköyhällä Suomella on sama kohtalo kuin Kiinalla. Tehdään töitä muiden kuin oman maan kansalaisten hyväksi.
Eurooppalaiset pankit lainasivat viimeisten vuosien aikana massiivisesti rahaa USA:sta lyhyillä ja keskipitkillä lainoilla. Lainatut rahat pankit sijoittivat pitkäaikaisiin sijoituksiin, jotka tuottivat yli lainojen kustannusten. Voittoa tuli helposti ja huippubonuksia jaettiin.
Mutta sitten eurokriisin vuoksi lainojen saanti USAsta tyrehtyi viime vuoden loppupuolella. Ja koska lainojen ja sijoitusten aikajänne oli keinottelukuvion vuoksi epätasapainossa, pankkeja uhkasi paha likviditeettikriisi.
Tilanteen seurauksena EKP tuli joulukuussa apuun masiivisella halpakorkoisella kolmen vuoden luototuksella. Tilanteesta selvittiin taas vähäksi aikaa. Ja pankeilla on nyt rahaa. Ja lisää on luvassa helmikuun lopussa.
Mutta kuinka pankkiirit nyt sitten käyttävät hallinnassaan olevat EKP:ltä lainatut likvidit rahat?
Varmaa on, että ahneus voittaa taas. Pankkiirit tietävät, että heillä on ajoitusetu. Kun heillä on käytössään miljardeja euroja, he ehtivät vastaavilla tavoilla kerätä taas hyvät bonukset. Kun sitten tilanne uudelleen kiristyy (EKP:lle pitää maksaa lainat takaisin), julkisen vallan on uudelleen pelastettava pankit (todennäköisesti uudella lainakierroksella). Muuten talous sakkaa.
No, onko tässä tapauksessa huipputulojen maksaminen muilta pois? On. Mutta tässä tapauksessa myös pankkien omistajat tienaavat ja siksi niiden kannattaa palkata pankkiireiksi kaikkein ahneimmat ja röyhkeimmät tyypit, jotka osaavat keinottelun.
Ja koska rahavirrat jatkuvasti kasvavat, niin myös ökybonusten määrät jatkavat kasvuaan.