Tiedot Suomen kauppataseen vajauksesta ovat huolestuttavia. Vaikeuksiin joutuneilla euromailla ensin vaihtotase on mennyt vahvasti miinukselle ja muutama vuosi tämän jälkeen julkinen talous on sukeltanut. Kun yhteisvaluuttaa siirryttiin, ajateltiin, ettei kansallisilla vaihtotaseilla olisi enää merkitystä. Jokainen kotitalous ja yritys on vastuussa omasta taloudestaan eikä kansantalouden aggregaattisuureilla ei ole merkitystä. Jälkeenpäin ajatellen ajatus oli ihan hölmö, mutta jälkeenpäin on aina helppo olla viisas.
Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että kansantalous velkaantuu nettomääräisesti. Jos kansantaloudessa kovin moni yksikkö velkaantuu, ennen pitkään velkaantujat alkavat rajoittaa velkaantumistaan eli säästää menojaan. Ne säästyvät menot ovat – tai siis olivat – toisten tuloja. Velat eivät kansantaloudesta katoa, vaan se siirtyvät toiselta toiselle. Varma häviäjä tässä on julkinen talous, sillä kun taloudellinen aktiivisuus laskee, verotulot vähenevät ja työttömyyskorvaukset kasvavat.
Joillakin nyt korviaan myöten suossa olevilla mailla julkinen talous meni 2000-luvun alussa ihan mukavasti. Yksityisen talouden kupla tuotti myös paljon verotuloja, jotka kuplan puhkeaminen vei.
Jos meidän vaihtotaseemme pysyy alijäämäisenä, taloutemme joutuu ennen pitkää kysyntälamaan. Silloin on valtiotaloudessa tasapainottamista – varsinkin kun noissa oloissa verojen korottaminen ja menojen karsiminen ei tasapainota julkista taloutta vaan syventää lamaa.
Mekin kärsimme siitä, että euro on dollariin nähden yliarvostettu. Voidaan sanoa, että syksyn tuporatkaisun palkankorotukset olivat liian suuria. Mutta jos Euroopassa kaikki ryhtyvät harjoittamaan kilpaa deflatorista politiikkaa, se vie Euroopan varmaan taantumaan. Meidän palkankorotuksemme eivät olleet liian suuria vaan Saksan liian pieniä. Ja keskuspankki pönkittää järjettömästi Euron yliarvostusta.