Edellisessä artikkelissa puhuin kovin yleistävästi lahjakkuudesta. Kuitenkin kyse on laajemmin ominaisuuksista, joista on hyötyä elämässä menestymiselle. Kuva toinen puoli muodostuu ominaisuuksista, joista on haittaa.
Näitä on ennen kaikkea terveys ja valitettavan korostetusti mielenterveys, sillä mielenterveyden ongelmia nyky-yhteiskunta sietää paljon huonommin kuin perinteinen maatalousyhteiskunta. Skitsofrenian kanssa pärjäsi heinäpellolla, mutta huonosti modernissa liike-elämässä. Tiedämme, että köyhät ovat paljon sairaampia kuin rikkaat, mutta minä ainakaan en tiedä, onko tyypillisempää, että sairaus tekee köyhäksi kuin että köyhyys tekee sairaaksi.
Päihderiippuvuus suuntaa yhteiskunnallisen kehityksen herkästi vauhdilla alaspäin. Köyhyys ja juoppous korreloivat voimakkaasi. Tässä syy- ja seuraussuhde lienee pääosin niin päin, että juoppous tekee köyhäksi. On toki totta, että jos on lievääkin taipumusta juomiseen, työttömyysjaksot eivät riskiä ainakaan vähennä.
Edullinen ulkonäkö on menestystekijä sekin. Eikä ihan vähäinen. Myös miehillä.
Kognitiivisista kyvyistä on suuresti hyötyä. Eniten on tietoa älykkyystestien määrittelemästä älykkyydestä. Tarkoitan, mitä kirjoitan. Älykkyys ei ole mikään selkeä lahjakkuuden laji, vaan se määritellään mittarin kautta. Kyse on keskenään korreloivista kognitiivisen lahjakkuuden alalajeista, joista lasketaan vähän mielivaltaisesti painotettu keskiarvo. Se on vähän samanlainen käsite kuin pistemäärä kymmenottelusta. Samaan pistemäärään voi päästä kovin erityyppisillä osatuloksilla.
Ihan kunnossa nuo älykkyysmittarit eivät kyllä ole. Huippupisteisiin päätyvät ovat usein aika outoa joukkoa, eivätkä he aina menesty maailmassa mitenkään hyvin.
Uskon (pelkään) että lahjakkuuden alalajeihin päästään paljon paremmin käsiksi jonkin ajan kuluttua, kun henkisten ominaisuuksien periytyvyydestä tiedetään enemmän. Sen jälkeen käsite ”älykkyys” saattaa kadota käytöstä. Puhutaan enemmän muistin rakenteesta, päättelykyvystä ja esimerkiksi impulsiivisuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Tätä odotellessa älykkyystestien määrittämä summakäsite on aivan kelvollinen.
Se millaisia kognitiivisia kykyjä vaaditaan, vaihtuu yhteiskunnan kehittyessä nopeasti. Muutama vuosikymmen sitten matemaattiset kyvyt olivat hyvin tärkeitä ja ovat ne vieläkin, mutta verbaalisten taitojen merkitys on kasvamassa. Erilaiset vuorovaikutuskyvyt arvatenkin korostuvat. Jos älykkyystestien ennustavuudesta halutaan huolehtia, tuon painotetun summan painoja on kenties syytä ajanmukaistaa aika-ajoin ja laajentaa testiä. Kyky luoda kauneutta esimerkiksi korostuu.
Jotkut harvat voivat menestystä musikaalisilla tai urheilullisilla lahjoilla. Tämä on hyvin valikoivaa. Sillä, että näillä aloilla kuuluu toiseksi ylimpään kymmenykseen, ei suurta menestystä luo, mutta hyvin pärjää, jos kuuluu älykkyystestissä toiseksi ylimpään kymmenykseen. Muotoilu vaatii omat osaajansa, mutta Suyomi ei tekisi mitään kahdella miljoonalla huipputason muotoilijalla.
Sata vuotta sitten riuska työmies oli arvokkaampi kuin heiveröinen hintelä. Sillä ei ollut merkitystä, jos riuskalla työmiehellä ei oikein ollut lukupäätä ja jos se heiveröinen hintelä hakeutui mielellään lukemaan outoja kirjoja. Sitä emme tiedä, mitä ominaisuuksia arvostetaan 50 vuoden päästä.
Yksi tärkeä näkökulma on se, kuinka esimerkiksi mielenterveysongelmat tai oppimishäiriöt voivat peittää lahjakkuuden ja estää todella älykkäänkin ihmisen menestyksen. Lukihäiriö tai ylivilkkaus eivät ole älyn vammoja, ja niitä voidaan helpottaa huomattavasti, jos ne tunnistetaan ajoissa. Usein näiden riskiryhmiin kuuluvien lasten tunnistamisen ajatellaan johtavan syrjintään — jotta näihin lapsiin ei tuhlattaisi resursseja senkään vertaa kuin muihin — vaikka tarjoituksena olisi päinvastainen: antaa enemmän tukea kuin niille, jotka eivät sitä tarvitse.
Ihanneyhteiskunta lienee sellainen, jossa yksilöillä on mahdollisuus hyödyntää ja kehittää omaa potentiaaliaan, lisätukea erityisissä ongelmatilanteissa on saatavilla, ja kaikille taataan yhtäläinen ihmisarvo ja perusoikeudet henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta.
Yhtäläistä arvostusta — joka esim. palkassa näkyy — erilaisille ja eritasoisille lahjakkuuksille on mahdotonta ja tarpeetontakin taata. Minä nyt vaan arvostan enemmän huippututkijan lahjakkuutta kuin keskinkertaisen urheilijan kykyjä, enkä edes pyydä sitä anteeksi, mutta tämä ei toki ole urheilijan vika, eikä tarkoita että hän olisi ihmisenä jotenkin vähäarvoisempi. Kaikki eivät ihan määritelmänkään vuoksi voi olla huipulla, vaikka huippuja onkin yhtä monta kuin lahjakkuuden lajeja — mutta ei tarvitsekaan.
“Erilaiset vuorovaikutuskyvyt arvatenkin korostuvat.”
Sosiaalisesti lahjattomalla tai kyvyttömällä ei tosiaan tee juuri missään ammatissa enää mitään. Samoin kyky sietää epävarmuutta on entistä tärkeämpi.
Onneksi kognitiivisia kykyjä voi kehittää huomattavasti. Hiukan tosin huolestuttaa, mihin suuntaan koululaitosta ollaan kehittämässä. Onhan todettu, että esimerkiksi ulkoa opettelu kehittää monella tapaa aivoja, mutta siitä ollaan ilmeisesti luopumassa kokonaan koulussa, kun kaiken voi tarkistaa netistäkin.
Vielä kun nähtäisiin se päivä, että sosiaalidemokraattinenkin tiedemies tunnustaisi, että ihmisten älykkyydessä tms. lahjakkuudessa on eroja, joita ei kertakaikkiaan voi tai edes kannata tasapäistää kaikin keinoin ja rahaa säästämättä.
Sekoittaakohan globalisaatio, erilaisen perimän omaavien ihmisten kulku maasta toiseen, koko meritokratian ajatuksen? Rajat ovat meilläkin auki, tulla ja mennä.
Meiltäkin monet “parhaat” lähtevät maailmalle, kuka Brysseliin, kuka muihin kansainvälisiin tehtäviin. Tosin aika usein sieltä tullaan sitten takaisin, sulka hatussa.
Itähelsinkiläistä koulua käyvän lapseni luokalle tuli venäläislapsia, jotka ovat aivan huippuja matematiikassa (PISA-pisteet nousevat!) mutta monissa muissa aineissa (ainakin vielä jonkin aikaa) huonoja (PISA-pisteet laskevat!).
Kouluissa muuten vanhemmat taktikoivat lapsiaan musiikkiluokille ja musiikkilukioihin, koska niiden taso on keskivertoa parempi. Mistähän sekin johtuu?
Noita vuorovaikutuskykyjä ei voi kyllin korostaa. Hyvällä supliikilla pääsee vaikka presidentiksi!
Olen ajatellut mahdollisimman osuvaa suomennosta meritokratialle, ja paras sana joka on mieleen tullut on ‘menestyskyvykäs’. Ja tällä mittarilla sitten jaetaan ihmisiä eri asuinalueille. Tai asuinneliöiden mukaiseen asumisrakenteeseen.
Meritokratiaa paljon mielenkiintoisempi pohdittava on 7%-sääntö. Eli jos vaikka öljyn hinta kasvaa 7% vuodessa, niin se tuplaantuu vuosikymmenessä. Ja mikäli öljynkulutus kasvaa 7% vuodessa, niin käytämme tällä vuosikymmenellä enemmän öljyä kuin koko tätä vuosikymmentä edeltävässä ihmiskunnan historiassa.
Ainakin rekrytointiprosesseissa käytetään jo laajasti persoonallisuusanalyysejä (esim. DISC ja Myers–Briggs). Riittävällä määrällä kysymyksiä/tehtäviä saadaan jonkinlaista tietoa henkilön suuntautuneisuudesta erilaisilla tunne- ja käyttäytymistapojen akseleilla. Yritykset pyrkinevät rakentamaan henkilöstönsä sopivassa suhteessa erityyppisiä osaajia.
Esimerkin Myers-Briggs ‑jaottelussa suurin väestöryhmä kuuluu profiileihin, joissa korostetaan tosiasiallisuutta intuitiivisuuden sijaan. Useat yhteiskuntaa kasassa pitävät tehtävät eivät vaadi kyseenalaistamista, vaan pikemminkin tosiasiallista pysyvyyttä. Monet lahjakkuuksiin luetut tehtävät taas kuuluvat tässä jaottelussa intuitiiviseen leiriin: idealisti, keksijä, tutkija, johtaja.
Kuten Osmo toteat, lahjakkuuden mittaaminen pelkällä kuviopäättelytestillä ei vastaa nyky-yhteiskunnan selviytymistaistelua kovinkaan hyvin. Oleellista on kuulua kyseenalaistavaan marginaaliseen persoonallisuusryhmään, ja osata tavallaan “sparrata” ajatuksillaan tai töillään suurempaa yleisöä.
Kautta aikain sosiaaliset kyvyt ovat olleet kognitiivisiä kykyjä tärkeämpiä menestykselle. Kognitiiviset kyvyt painottuvat vain, koska koulu mittaa niitä ja niiden perusteella valitaan oppilaitoksiin sisäänpääsevät. Kognitiivisistä kyvyistä ei ole hyötyä enää käytännön työelämässä (yliopistomaailman ulkopuolla) ellei myös sosiaaliset kyvyt ole kunnossa. Oikeastaan Osmo on hyvä esimerkki, vaikka älyä on kuinka, niin esittäminen (näissäkin blogeissa) on koukeroista ja vaikeaselkoista jolloin sanoman vaikuttavuus katoaa. Vastaanottajat eivät ymmärrä, tai ymmärtävät väärin, vaikka tarkoitat mitä kirjoitat. Vihreillähän on laajemminkin sama ongelma (esim. edellinen puheenjohtaja).
Sosiaalisen älykkyyden vaatimukset tulevat korostumaan tulevaisuudessa kun työelämässä vaaditaan entistä enemmän ryhmässä työskentelyä ja esimiestyö muuttuu suorituksen määrittelystä ja ohjaamisesta asiantuntijatiimien valmentamiseksi.
Kädentaidot ovat myös lahjakkuuden osa-alue joka tulee korostumaan. Sata vuotta sitten riuska työmies saattoi toki pärjätä voimillaan, mutta kädentaitajat pärjäsivät lahjakkuudellaan. Suutarit, räätälit, puusepät ja muut silloisten kulutustavaroiden valmistajat olivat todella lahjakkaita ja taitavia, heillä oli kykyä hahmottaa esineet käyttäjän tarpeiden mukaan ja valmistaa ne sitten.
Älykkyyden mittaamisessa ryhdytään tulevaisuudessa varmasti mittaamaan myös noita sosiaalisia ja taidollisia kykyjä. Ja eiköhän noita taitoja palauteta koulujenkin opetukseen.
Mielenkiintoinen blogimerkintä, sikäli kun itseänikin aihepiiri kiinnostaa ja koskettaa.
Ensinnäkin olisin kysynyt Osmo Soininvaaralta, että mihin perustat väitteesi, että skitsofreniaa poteva pärjäsi ennen heinäpellolla?
Jatkan sitten kun olet vastannut.
Vähän outo tyyppi pärjää maataloustyössä ja voi tehdä sitä myös itsekseen, mutta modernissa toimistotyössä heikommin. Minulla ei ole tähän mitään tutkimustietoa, pelkkää mutua — ja kaunokirjallisia kertomuksia kylähulluista.
En ihan käsitä tätä juttua. Riuskia ja osaavia työmiehiä/naisia tullaan tarvitsemaan aina, En voi vielä uskoa yhteisöön, missä koneet yms korjaavat itsensä. aina tulee olemaaan ihmisiä, jotka eivät pysty hoitamaan kaikkia asioita, eikä kaikkia asioita voida automatisoida. Jokaisella yksilöllä on perimänsä, enkä osaa siitä oikein mitään sanoa, mutta kaiketi sillä joku vaikutus on. Älykkyys ja viisaus lienevät aika vaikeita määritellä, koska niistä kai erilaisia käsityksiä.
En tiedä onko Mensan testi esimerkiksi todella hyvä määrite älykkyydelle. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tänään jokainen kohtuullisen älykäs/viisas yksilö pääsee koulutukseen ja sitä kautta parempiin hommiin. Vai onko enää parempia hommia?
Tulee vielä mieleen käsitteet viisaus ja älykkyys. Viisas voi olla vaikkei olisi erityisen älykäs ja älykäs voi olla vaikkei olisi kauhean viisas.
Todellisessa elämässä ehkä pärjäävät ne, joilla on sopivassa suhteessa kumpaakin: opittua tietoa ja kokemusta, sekä kykyä soveltaa niitä ja keksiä uutta. Hyvin harvat ovat suvereeneja molemmilla tavoilla.
Ja sitten on vielä sellainen vaikutin kuin kunnianhimo, joka usein on kaikkein tärkein tekijä siinä, miten ihminen sosiaalisessa ja taloudellisessa mielessä menestyy.
“Ihanneyhteiskunta lienee sellainen, jossa yksilöillä on mahdollisuus hyödyntää ja kehittää omaa potentiaaliaan”
Potentiaaliaan rikollisuuteen? Kivien potkimiseen?
Potentiaaliaan hyödyllisiin asioihin? Sen hyödyntämisen mahdollisuushan ihmisillä määritelmällisesti on. Tarkoitatko sitä, että lait eivät saa kieltää ihmisiä tekemästä hyödyllisiä asioita?
Kenties sitä, että jos on mahdollista tehdä yhteiskunta, jossa voit käyttää taitoasi X hyödyksi, niin myös ihanneyhteiskunnassa pitäisi voida?
Mitä järkeä on panostaa tällaiseen, jos sen taitosi X hyödyntämisen mahdollistaminen vaatii enemmän resursseja kuin mitä sitten taidollasi X saadaan tuotettua?
Ellet tarkoita sellaista, tarkoitatko vain yhteiskuntaa, jossa hyödynnetään kaikki nettohyödyllinen, siis utilitaristisesti optimaalista yhteiskuntaa?
Siis ei panosteta miljoonaa jonkun estetiikan kykyjen kehittämiseen, jos ne sitten tuottavat vain puolen miljoonan hyödyn verrattuna paljon halvempiin uriin.
Kirjoitit että älykkyysmittari ei ole kunnossa, koska parhaat tulokset saavuttavat eivät aina menesty elämässään. Itse asiassa mittari on kohdallaan, koska yhteiskunnassa parhaiten menestyvät jonkin verran keskimääräistä älykkäämmät. Älykkyysosamäärän noustessa tietyn tason yli poikkeama “normaalista” on jo liian suuri. Se kertoo enemmän yhteiskunnasta kuin mitatusta älykkyydestä.
Unohdit listasta itsekurin. Se selittää vissiin menestystä enemmän kuin IQ. (Tai voit kutsuu sitä aikapreferenssiks, jos itsekuri on liian latautunut sana.)
Ise asiassa olennaista on, että älykkyyden ja elämässä menestymisen välille on piirrettävissä selkeä regressiosuora. Älykkäät menestyvät keskimäärin paremmin kuin ei-älykkäät.
Vrt. miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset, mutta on myös jättinaisia ja kääpiömiehiä.
“Ihan kunnossa nuo älykkyysmittarit eivät kyllä ole. Huippupisteisiin päätyvät ovat usein aika outoa joukkoa, eivätkä he aina menesty maailmassa mitenkään hyvin.”
Perustuukohan myös yllä oleva tekstisi mutu-tuntumaan tai kaunokirjallisiin kertomuksiin kylähulluista? Toivoisin, että asioista otettaisiin selvää ennen kuin niitä aletaan julkisesti esittämään.
Esimerkiksi Suomen Mensa ry:n jäsenistö kattaa varmasti koko sosiaalisen kirjon, mutta valtaväestöön verrattuna järjestössä selvästi nousee joukko omalla alallaan lahjakkaita ja arvostettuja osaajia. Erityispiirteenä näkisin nimenomaan laaja-alaisen osaamisen ja poikkeuksellisen nopean oppimis- ja omaksumiskyvyn. Se vanhanaikainen mielikuva sosiaalisesti lahjattomasta älyköstä pullonpohjalasit nenällä joutaisi jo nykypäivänä romukoppaan.
Kiitos vastauksesta. Tietosi skitsofrenian historian suhteen lienee osin virheellinen, koska skitsofreniaan siis psykoosioireiluun löytyi antipsykoottinen lääke vasta 1950-luvun jälkeen. Kylähulluja on ollut kyllä mukana varmaankin heinäpelloilla, mutta tuskin psykoosissa heikäläisistä paljonkaan iloa on työssä ollut. Mielisairaalat olivat ennen elinikäisiä sijoituspaikkoja juuri sen vuoksi koska raskaaseen psykoosioireiluun ei ollut lääkitystä. Ennemminkin sanoisin, että vanhan ajan masentuneet pärjäsivät niissä töissä, jotka eivät olleet niin paljon aivoja kuormittavia kuin nykyiset työt.
Voi olla, että olen väärässä, että otin väärän sairauden. Nuo pylväspyhimykset kuitenkin olivat ihan siedettyjä ja jopa palvottuja. En tiennyt, että skitsofreenikko on koko ajan psykoosissa.
Olennaista on, että psyykkistä poikkeavuutta siedettiin paremmin.
Tunneäly… ei vielä kovin arvostettu, mutta korvaamaton lahja — koko yhteiskunnalle…ns. “viisaudesta” puhumattakaan.
Olen joskus kuullut väitteen, että (hyvin) älykkäät ihmiset olisivat myös kärsimättömiä eivätkä esim. jaksaisi kuunnella, kun puhutaan asioista, jotka he jo tietävät. Osmo mainitsi impulsiivisuuden ja pitkäjännitteisyyden. Nämä asiat voivat hyvinkin olla geneettisesti kytköksissä. Ehkä “liian” älykkäät ihmiset ovat liian impulsiivisia, että jaksaisivat tehdä yhteistyötä muiden kanssa tai opiskella asioita tai tahkota asioiden parissa, jotka eivät heti ratkea.
Osmo Soininvaara,
Juu, yksi hyvä leffasuositus erilaisuuden sietämiseen on mielestäni Koirankynnen leikkaaja. Lääketiede on tehnyt ihmeitä skitsofreniaan sairastuneille antipsykoottisten lääkkeiden muodossa, sikäli kun paranemisestakin voi haaveilla noin 15 prosenttia skitsofreniadiagnosoiduista. Skitsofrenian keskeisin oire on nimenomaan psykoosi, joka tarkoittaa käytännössä harhaisena elämistä.
Tietosi skitsofreniasta ovat kovin vajaavaisia jos ajattelet, että skitsofrenian pääkriteeri on outous muiden silmissä. Ennen nykyisiä psykoosilääkkeitä kuulo- ja vainoharhat sekä sairaudentunnottomuus johtivat konflikteihin ja työkyvyttömyyteen myös agraariyhteiskunnassa. Vai miksi luulet, että 1800-luvulla perustettiin valtavia mielisairaaloita. Jos esimerkiksi peltotöissä ajattelee veljensä olevan ruumiillistunut saatana ja kuulee hevosen kehottavan itsemurhaan niin ongelmia voi ilmetä.
Nykyajan hoidolla osa skitsofrenia-potilaista saadaan peltotyökuntoon, tulevaisuudessa paremmat lääkkeet varmasti mahdollistavat myös monimutkaisemman työn joka nyt on todellisuutta vain hyvin pienelle osalle. Usein iso saavutus voi olla jo se, että skitsofreenikko pystyy asumaan kotona lääkkeiden turvin eikä vaadi sairaalahoitoa. Psykoosilääkkeet lasketaan useissa katsannoissa lääketieteen kymmenen suurimman saavutuksen joukkoon.
Eri asia on sitten ne “oudot tyypit”, joita maatalousyhteiskunta sieti paremmin: lievästi kehitysvammaiset, persoonallisuushäiriöiset, kapea-alaisesti harhaluuloiset, pakko-oireiset, osa bipolaarisista yms.
OS:
“Olennaista on, että psyykkistä poikkeavuutta siedettiin paremmin.”
Radiosta tulee tällä hetkellä sarja Hulluuden historia. Aika karseita esimerkkejä siitä sietämisestä tai oikeastaan sen puuttumisesta. Viime viikonlopun Kansan Uutisissa oli artikkeli Seilin saaresta, jossa mielisairaita hoidettiin parinsadan vuoden ajan. Sietäminen oli silloin sellaista, että matka saarelle oli useimmiten yksisuuntainen.
Luova ongelman ratkaisu on ehkä ihmisen määräävin lajillinen piirre. Vaikuttasi siltä, että kuvitellaan tämän ominaisuuden käytön kasvaneen huomattavsti viimeisen kahden-kolmen sukupolven aikana. Epäilen.
1800-luvulla useat agraariyhteisön tarvitsemat välineet taloista haravoihin olivat jotakin mitä nykyään saatettaisiin kutsua uniikkikappaleiksi. Sellaisen valmistaminen vaati aina luovaa ongelmanratkaisua (millaiseksi veistän tämän kappaleen, jotta se sopii noihin olemassaoleviin jne.) On toki hyvin mahdollista, kenties jopa luultavaa, että noiden ongelmien harjaannuttamat saisivat tämän päivän äö-testeissä idiootin paperit. Vaikka yksilöt lähtökohtaisesti olisivatkin tismalleen yhtä lahjakkaita kuin tämän päivän yksilöt.
Samalla tulee mieleen, että (etenkin) alemman koulutuksen töissä kaiken standardoinnilla ja säännöstelemisellä saattaa olla lamauttava vaikutus yksilön kykyyn ja haluun käyttää luontaista kykyään ongelman ratkaisuun.
Aihetta sivuaa sopivasti Jani Kaaron taannoinen kolumni HS:ssa, “Järjen asialla”: http://www.hs.fi/ulkomaat/J%C3%A4rjen+asialla/a1305545449738
Persoonallisuustestit ovat arvokkaita siinä, että niiden avulla voidaan palkata kuhunkin tehtävään luonteeltaan sopiva ihminen. Mutta jos on älykäs, löytyy kyllä hyvin palkattuja tehtäviä kaikenlaisille luonteille, nyky-yhteiskunnassa jopa melko autistisille.
Älykäs voi pitkästyä itseään tyhmempien seurassa, mutta se tuskin kertoo älykkään ihmisen kärsivällisyyden tasosta. Kuinka pian se tyhmempi kyllästyy älykkäämmän ironisiin metatekstuaalisiin nokkeluuksiin, joiden ymmärtäminen edellyttäisi laajaa tietämystä?
Osmon perusvirhe on siinä, että hänelle älykkyys on jokin konstruktio eikä löydös.
” Jos älykkyystestien ennustavuudesta halutaan huolehtia, tuon painotetun summan painoja on kenties syytä ajanmukaistaa aika-ajoin ja laajentaa testiä. Kyky luoda kauneutta esimerkiksi korostuu.”
Eivät älykkyystestit ole olemassa ennustaakseen, vaan mitatakseen älykkyyttä. Jos yleisälykkyyden merkitys yhteiskunnassa vähenee tulevaisuudessa, siinäpä vasta mielenkiintoinen ilmiö, mutta sehän ei selviä kuin mittaamalla sitä riippumatonta muuttujaa riippuvasta muuttujasta riippumattomalla tavalla.
Se yleisälykkyys ei ole objektiivista yleisälykkyyttä vaan aika mielivaltainen lineaarikombinaatio eri lahjakkuuden alueita mittaavista asioista. Lineaarikombinaatiota voidaan suunnata toisella tavalla.
Tarkoitan sitä, että ei painosteta lasta lääkäriksi siksi että isäkin on, jos hän on musikaalisesti lahjakas ja olisi onnellisempi muusikon uralla. Eikä ohjata naista sairaanhoitajaksi jos hän on epäsosiaalinen ja osoittaa matemaattista lahjakkuutta. Ja niin edelleen.
Yhteiskunnan tarkoitus lienee tuottaa hyvinvointia kansalaisilleen — ennemmin kuin että kansalaiset ovat olemassa hyödyttääkseen yhteiskuntaa. Yksi tapa tuottaa hyvinvointia on mahdollisuuksien mukaan tukea ihmisiä niissä toiminnoissa, joihin heillä on luontaista taipumusta. Nyky-Suomessa tähän suuntaan on tultu, mutta ei se täydellisesti toteudu. Tämä voisi sitä paitsi maksimoida yhteiskunnan hyödyn: ihmiset ovat yleensä tuottavampia tehdessään asioita, joista he nauttivat ja joihin heidän luontaiset kykynsä sopivat.
Rikollisuus ei kyllä taatusti ole mikään lahjakkuuden laji. Sillä saralla menestyminen vaatinee joustavuutta, paineensietokykyä, luovuutta, johtamistaitoa — ominaisuuksia, joita voisi käyttää hyväänkin. Ehkä joku päätyy rikolliseksi siksi, että häntä on perhe- tai sosiaalisen taustansa vuoksi ohjattu hänelle täysin sopimattomalle alalle, ja on siksi päättänyt heittää kaiken sikseen.
Puhe oli huippupisteistä. Mensaan pääsee jos on noin sadantuhannen eniten kyselylomakkeesta pisteitä saavan ihmisen joukossa Suomessa. Onko se Helsinki City Marathonin kymmenestuhannes maaliin tullut huippumaratoonari? Onko Suomessa satatuhatta huippuälykästä? No ei.
Oikeasti huippuälykkäät ovat kyllä usein outoa porukkaa, siitä ei pääse mihinkään. Ja todettakoon vielä, että sen verran paljon älykkäämpiä kuin tavallinen tallaaja, että pitäisi olla aivan päivänselvää, että älykkyys ei ole normaalijakautunut ilmiö. Vaikka joku sen enemmän tai vähemmän hyvä mittari olisikin niin valittu.
WAIS eli länsimainen psykologien kehittämä älykkyyden testausmenetelmä lienee käsittääkseni kyllä jatkuvassa kehityksessä, mutta ei kai sitä joka vuosi uutta painosta palikoineen nikkaroida?
Tuota — eikös ainakin yleisälykkyyteen uskovat älykkyystutkijat ole vankasti sitä mieltä, yleisälykkyys (g‑factor) on todellinen ominaisuus, joka vastaa aivojen prosessointitehoa. Tätä prosessointitehoa ei tietysti voida suoraan mitata, mutta älykkyystestien erilaiset osiot yleisen käsityksen mukaan pystyvät mittaamaan sen ilmentymiä varsin luotettavasti.
Lisäksi koska mitattu älykkyysosamäärä korreloi usein varsin vahvasti monien testien ulkopuolella olevien menestystekijöiden kanssa, oletetaan, että ÄO korreloisi varsin vahvasti oletetun yleisälykkyyden tason kanssa.
Itse pitäisin tätä varsin järkeenkäyvänä, koska yleensä älykkäät ihmiset kykenevät oppimaan kaiken mihin he vain viitsivät panostaa riittävästi. Ei siis ole (ehkä joitain poikkeuksia lukuunottamatta) olemassa mitään yksittäisiä kapeasti suuntautuneita älykkyyden lajeja vaan joustava ja muokkautuva yleisälykkyys.
Älykkyys korreloi voimakkaasti yksilön kompetenssin kanssa, mutta terveys on edellytys minkäänlaiselle markkina-arvolle. Älykkyys determinoituu vahvasti geneettisesti, mikäli ympäristö tarjoaa vähintään kohtuullisen viriketason ja ravitsemuksen. Hyvin köyhistä oloista ponnahti mm. nigerialainen musta matemaatikko / tietokonenero Philip Emeagwali, ÄO 190 pistettä (keskihajonnalla 15) Yleensä vastaavista oloista ÄO on keskimäärin 70 pinnan kieppeillä ja syyksi katsotaan ympäristöseikat. Philipin kaltaiset superafrot imetään luonnollisesti Amerikkaan.
Älykkyys on yksi mittari, mikä ennustaa sopeutumiskykyä teolliseen yhteiskuntaan. Heikkolahjaisilla ei ole kompetenssia tämän päivän työmarkkinoilla, ainakaan tietoyhteiskunnan palvelijoina. Tasokasta/ennakkoluulotonta tieteellistä tutkimusta ei ole mahdollista tehdä järin alhaisella älyllisellä suorituskyvyllä, älykkyys on ehdottoman biologinen ominaisuus. Sitä ei sovi unohtaa. Älykkyys ei ole ihmisarvon mitta, se kuvastaa vain välinearvoa. Yhteiskunnalle sillä välinearvolla on toki väliä, mutta vähän lapsellisempi ihminen voi olla hyvä ystävä.
Eräs tiedemies sanoi minulle, että tieteellisessä tutkimuksessa hänen alallaan keskihajonnan ero ÄO:ssa vastaa hyvinkin viiden vuoden koulutusta. Uskon, että Oden ennakkoluulottomuus ja kyky ajatella näennäisyyksiä kyseenalaistaen liittyy kohtuullisen korkeaan älylliseen suorituskykyyn. Onko Oden ÄO:ta mitattu?
Käsite “sosiaalinen älykkyys” on varmaankin yksi kaikkein väärinymmärretyimpiä ja/tai ‑käytetympiä käsitteittä näissä älykkyyskeskusteluissa.
Yleisestihän sosiaalisella älykkyydellä tunnutaan tarkoittavan kykyä/halua kaveerata jatkuvasti kaikkien kanssa kaikkialla, viihtymistä seurassa ja huomion keskipisteenä oloa. Vastaavasti syrjäänvetäytymistä ja muuta sosiaalista passivisuutta pidetään sosiaalisen älykkyyden puutteen merkkeinä.
Todellisuudessahan “parhaat seuramiehet/naiset” ovat monasti sosiaalisesti hyvin lahjattomia (eli siis esim. tuppautuvat seuraan hölöttämään omiaan vaikka muut yrittäisivät sanattomasti viestiä, että nyt olisi muutakin tekemistä) ja käytännössä läheisriippuvaisia tai yksinäisyyttä pelkääviä.
Älykkäät (mutta seuransa valitsevat) ihmiset ovat sen sijaan useimmiten hyvin lahjakkaita myös sosiaalisten tilanteiden ymmärtämisessä, toisen ihmisen asemaan asettumisessa yms. eli käytännössä sosiaalisesti hyvin älykkäitä — mutta ehkä varsin ronkeleita seuransa suhteen.
Sinänsä olisi toki hyvä, että oikea sosiaalinen älykkyys otettaisiin huomioon esim. asiantuntijaorganisaatioiden esimiesten valinnanssa — nykyisinhän esimiestehtäviin päätyy edelleen näitä “toimistokuukkeleita” ja esimiehen hyvyys riippuukin yleensä siitä kuinka vähän hän haittaa oikeaa työntekoa.
Mikäpä siinä. Tosin tuskinpa tulokset hirveästi muuttuisivat perinteisten älykkyystestien tuloksista — sosiaalisen älykkyyden lisäksi käden taidot riippuvat vahvasti (mm. kolmiulotteisen hahmottamisen kautta) yleisälykkyydestä.
Lahjakkuuden merkitystä liioitellaan: tuotannonsuunnittelulla ja standardoinnilla ykisttäiset tehtävät tuotannossa on vakioitu niin, että se voidaan hoitaa tehtävään koulutetulla taviksella.
Noilla soveltuvuustesteilläkään ei ole juuri merkitystä,sillä ihmiset oppivat nopsaaan vastaamaan “oikein ” testeissä eli manipuloivat tuloksen itselleen myönteiseksi
Nykyajan johtajat ovat teoreettisetsi hyvin koulutteuja ja varmaankin lahjakkaita, mutta puuttuu kokemusta ja kontrolli on tiukkaa, joten uusiin ja poikkeaviin ja riskialttiisiin ratkaisuihin ei juurikaan päädytä.
Ratkaisut haetaan bench markingilla eli kopioimalla muita ja niinpä pörssiyhtöissä rakenteet ja toimintavat ovat samanlaisia.
Eipä siinä luovuudelle ja lahjakuudelle juuri sijaa jää
Marko, Osmo on oikeassa, mutta niin olet sinäkin. G‑tekijä eli g‑faktori voidaan painottaa periaatteessa mielivaltaisella tavalla. Pidän itse koko faktorianalyysiä vähän omituisena, koska siinä faktoreita pudotellaan enemmän tai vähemmän mielivaltaisella tavalla. Toisaalta, g‑ladattuja ilmiöitä on niin paljon, että niiden “kaikkien” huomioonottaminen olisi jo sinänsä aivan mahdotonta. g‑tekijä on läsnä esimerkiksi reaktioaikatesteissä, työmuistia mittaavissa testeissä, hahmontunnistuksessa, jne. Naisilla jopa lantion ja vyötärön suhteessa on merkittävästi g‑tekijää mukana.
Mielenkiintoinen kirjoitus.
Mä jäin miettimään, miksi tämä on nyt ajankohtainen?
Lahjakkuuden allehan putoaa useita käsitteitä:
1. älykkyys, oppimiskyky
2. sosiaaliset kyvyt, miellyttävyys
3. sinnikkyys, henkinen voima (ml. terveys)
4. spesifit talentit: liikunnallisuus, taiteellisuus
— yleensä menestyy jos omaa kahdessa keskimääräistä paremmat taidot
Vammaistutkimuksen seuran tutkimukset eivät ole tähän mennessä mielestäni tukeneet tulkintaa että erilaisuutta (ml. mielenterveyden menettämisen mukanaan tuomat vammautumiset) kyettiin tukemaan paremmin agraariyhteiskunnassa.
Haaste on nimenomaan se, että tiedonvälitys ja tallennettu tieto on nykään niin paremmin saatavilla.
Jos et ole huomannut niin kyseiset “koulutetun apinan tehtävät” ovat karkaamassa hyvää vauhtia Kiinaan.
“Muotoilu vaatii omat osaajansa, mutta Suyomi ei tekisi mitään kahdella miljoonalla huipputason muotoilijalla.”
Tämä on holhoavaa ajattelua, jossa muotoilu käsitetään yksiulotteisesti. Jos joka toinen suomalainen olisi muotoilija, olisi muotoilu todellisuusperiaate, joka kattaisi kulttuurin kokonaisuudessaan. Se voisi aivan hyvin olla mahdollista. Jos tutustuu muotoilun teoriapuoleen, näkee nopeasti miten ehtymätön sarka se on.
Ylipäätään nykyistä elämänmenoa määrittää se, mihin ihmiset orientoituvat, eikä enää se, mitä heidän käsketään tehdä. Pitkälle kouluttaminen on luonut illuusion siitä, että kuka hyvänsä voi ryhtyä mihin vain, jos vain kyvyt ja sitkeys riittävät.
Tässä on myös paradoksinsa, jotka ovat lyöneet silmille. Suomessa on tällä hetkellä noin 6000 työtöntä kulttuurialan tutkinnon suorittanutta. Määrä on kasvanut nopeimmillaan tuhannella vuodessa. Kaikista työttömistä tämä porukka on täysin yliedustettuna.
Kun puhutaan sopeutumisesta ja pärjäämisestä, on tämä jengi taloudellisesta näkökulmasta joukko epäonnistuneita. Toisaalta maailmassa, joka on tullut hulluksi, he edustavat vaihtoehtoa. He eivät osallistu siihen pärjäämiseen, joka vaatii kasvavaa kulutusta rajallisilla resursseilla.
Mielenterveysongelmaisten asemakin on historian saatossa yksinomaan parantunut. Nyt psyykkisesti sairaita kohdellaan ihmisinä toisin kuin vielä hetki sitten. Samalla entisajan mielenterveyssairaudet, kuten hysteria tai homoseksuaalisuus, ovat joko kadonneet tai hyväksytty luonnollisiksi ominaisuuksiksi. Niitä entisajan heinäpeltoja tuskin kannattaa humanistisista syistä kaihota.
Nyky-Suomessahan ei enää ole edes tyhmiä. He ovat kadonneet. Nyt puhutaan erityisryhmistä ja oppimisvaikeuksista.
Olkoon y havaittujen muuttujien vektori ja L on ns. latauskertoimien matriisi. f on keskenään ortogonaalisten havaitsemattomien muutujien muodostama vektori. U on jokaiseen havaintoon liittyvän ns. idiosynkraattisten komponenttien muodostama vektori.
Vektorimuodossa malli voidaan esittää seuraavasti
y=Lf+U
Jos oletetaan että idiosynkraattinen komponentti ja faktorit vektorissa f ovat riippumattomia niin mallin yhteisvaihtelu on seuraava:
Sigma=LVL’ + G, jossa V ja G ovat faktorien ja idiosynkraattisen komponentin varianssi-kovarianssimatriisit. Faktorien vaihtelun voi olettaa vaikka ykköseksi. Ortogonaalisuusoletuksen vuoksi lopputulos on identiteettimatriisi.
Identifioimattomuus tarkoittaa sitä että meillä voi olla ortogonaalinen transformaatiomatriisi P, jolla kertomalla y voidaan saada täsmälleen alkuperäistä rakennetta vastaava varianssi-kovarianssihajoitelma. Erilainen tulkinta voidaan saada muunnokselle PLf…
“Jos et ole huomannut niin kyseiset “koulutetun apinan tehtävät” ovat karkaamassa hyvää vauhtia Kiinaan.”
N 10 % työpaikoista hävisi jo ennen kuin Kiina oli olemassa markkinoilla ‚suurin syöjä on tuottavuuden nousu
Nämä ovat kaikki hyvin raskaasti g‑ladattuja. Kuviopäättelytesti mittaa korrelaatiolla jotain luokkaa 0.3 kaikkia noita kolmea viimeistä.
Hamilo, minusta persoonallisuustesteihin nojaaminen työhönotossa tai arvioidessa soveltuvuutta jollekin alalle, on vähintäänkin ongelmallista.
Esimerkiksi joidenkin psykologisten soveltuvuustestien toimivuutta opiskelijavalinnoissa on tutkittu ja saatu tulokseksi se, että ne joillain mittareilla mitattuna pikemminkin huononsivat valintatulosta.
Ja kun näkee nykyäänkin varsin kaistapäisillä ehdoilla olevia työpaikkailmoituksia, niin minulla ei ole kovinkaan suurta luottamusta sen suhteen, että työnantajat osaisivat oikeasti formuloida kaipaamansa persoonallisuustyypit itsensä kannalta kovinkaan optimaalisesti. Helposti pelataan mielikuvilla ja muodissa olevilla asioilla, jotka eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Ja ongelmana on usein myös ajatus siitä, että optimaalinen valinta edellyttäisi kaikkien samaa tehtävää tekevien työntekijöiden olevan persoonaltaan samanlaisia, vaikka monessa tehtävässä saataisiin hyötyä nimenomaan siitä, että kaikki työntekijät eivät ole liian samanlaisia.
Psykologia muutenkin valitettavan usein tuntuu harhautuvan enemmän pseudotieteen alalle. Vaikuttaa siltä, että kriittisen tarkastelun kestäviä tuutkimustuloksia helposti varsin kritiikittömästi ollaan valmiita yleistämään toimimattomalla tavalla.
Eräs surkuhupaisa tutkimus tutki psykologian opiskelijoiden ja ammattilaisten kykyä ennustaa erityyppisten ihmisten käytöstä todellisen elämän tilanteissa. Lopputulos oli se, että mitä pidempi kokemus oli taustalla, sitä vahvemmin uskottiin omiin ennustuksiin. Valitettavaa vain oli, että psykologisen koulutuksen/kokemuksen pituudella ei tuntunut olevan ainakaan positiivista korrelaatiota ennustusten osuvuuden kanssa.
Skitsofreniasta tuli mieleeni, että kuinka antibioottien keksimisellä oli varsin tärkeä rooli mielisairauksien hoidossa, vaikka sitä ei nykypäivänä usein enää muisteta. Ennen antibiootteja, neurosyfiliksestä kärsivät muodostivat merkittävän osuuden mielisairaaloiden asukkaista.
Kenties skitsofrenian tai joidenkin muiden vakavien sairauksien taustalla on esimerkiksi virusinfektioita tai muita sellaisia syitä, joihin voidaan tulevaisuudessa puuttua tehokkaasti, kunhan sairauden syntyä opitaan paremmin ymmärtämään. Myös osa perinnöllisistä riskitekijöistäkin voi olla ohitettavissa tehokkaasti hoidolla, kunhan nämä riskitekijät ja niiden vaikutus löydetään.
Meritokratiasta ja politiikasta vielä vuoden pääteeksi. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa:
1990-luvun laman aikaan Suomi investoi koulutukseen ja tutkimukseen, yliopistojen rahoitusta lisättiin ja Tekes-rahoituksella kehitettiin teollisuutta hyödyntämään uutta työvoimaa. Silloin 4% BKT:sta R&D menoina oli maailman huippuluokkaa.
Suomen investointi onnistui, tietoyhteiskuntaan siirtyminen nopeutui, lisäksi oli tuuria ja yksi Nokia. Tämän hypyn tulokset alkoivat näkyä ennen muuta 2000-luvun alkuvuosina.
2010-luvulla on jo useita muita koulutusintensiivisiä maita, 4% BKT.stä R&D:ssä ei ole enää ainutlaatuista, pikemminkin välttämätöntä vientikilpailussa.
Vuorineuvos Tauno Matomäki tiivisti aikoinaan, että “emme me täällä pärjää, jos pesemme toistemme paitoja”. Niin ja siihen tavataan vastata, että emme me pärjää, jos teemme toisillemme polkupyöriä. Suomi on vientimaa. Perinteisesti täällä on omaksuttu ja otettu käyttöön teknologiaa nopeasti, nykyään jo myös kehitetään omaa teknologiaa itse.
Nykyhallituksen ohjelmassa ei jäänyt paljoa liikkumavaraa millekään Suomen teollisuutta uudistavalle toiminnalle, opposition ohjelmassa taas ei lainkaan. Ilmeiesti Suomessa ei mene vielä tarpeeksi huonosti, jotta mikään muuttuisi.
Meritokratiassa kuten demokratiassa ihmisille annetaan mahdollisuuksia.
Tulvaisuutta ei voi tietää, mutta erilisia mustia joutsenia siellä varmasti tulee vastaan. Putinin vallan horjumista ei olisi osattu aavistaa vuosi sitten.
2010-luvulla Suomessa tulee yliopistojärjestelmässä entistä tärkeämmäksi muuntokoulututus. 1990-luvun alussa ns relandern rahat hoitivat tätä aluetta, monesta humanistista tuli ict-nikkari.
Millaisia poliittisia linjoja olisi edistettävä
* 4% BKT:stä R&Dhen on välttämättömyys, luultavasti yliopistojen rahoitusta on lisättävä, koska teollisuus ei enää pysty ostamaan yleishyödyllistä tutkimusta ja samalla yleisrahoittamaan yliopistojen hallintoa.
* Laadullisesti paremmin koulutettu kansakunta on joustavampi. Muunto- ja täydennyskoulutuksen rahoittaminen on entistä tärkeämpää. Ei ole mitään tolkua, että yliopistoissa on n 700 eri sisäänottoputkea ja amk:seissa lisäksi vielä hieman enemmän.
* Hyvistä maahanmuuttajista kilpaillaan kaikkien maiden kesken. Suomesta lähtee aivoja, samalla niitä on saatava myös tänne muualta.
* Palveluteollisuus on matalamman tuottavuuden teollisuutta kuin perinteinen suomalainen vientiteollisuus. Tuloerot eri alojen välillä kasvavat, kohtuullisen palkkatasaon alat on hyväksyttävä.
“Luokkayhteiskunta” ‑keskustelussa kuuluu paheksua sitä, että eri alojen tuottavuus ja palkat ovat erilasia. Miksi ihmeessä, jos pysytään kohtuudessa? Se luo juuri dynamiikkaa yhteiskuntaan ja antaa mahdollisuuksia valintoihin.
* Yksityisellä puollella palkkojen on syytä olla korkeammat kuin julkisella sektorilla, jolla taas työsuhdeturva on kattavampi.
* Mahdollisuus siirtyä julkiselta sektorilta yksityselleja päinvastoin — nykysin meno eteenkin kunnissa on ollut aika suljettua ja virkauraa suosivaa.
* Yhteiskunnalle kaikkein kalleinta on syrjäytyminen, pienessä maassa on kaikkien potentiaalia pystyttävä hyödyntämään. Oden meritokratia puheenvuorossa minusta pointti on, että kun emme tiedä mikä ‘merit’ on se jota tarvitaan monimuotoisuus on hyväksi — ja osaamisen tukeminen on tärkeää.
Meritokrtaiaa on, että saadaan juoppo raitistumaan ja toimeentulotuelta pienipalkkaiseen työhön. samalla se meritsee myös suvaitsevaisuutta omalla työllään rikastumista ja yriittäjyyttä kohtaan.
* Asenneilmastossa Suomi pärjää jos täällä arvostetaan osaamista — nörttiyttä — ja yrittäjyyttä. Se luo edellytyksiä monelle muulle asialle.
* Suomella ja suomalaislla on oltava käsitys myönteisestä tulevaisuudesta, johon voi itse vaikuttaa tekemisellä ja osaamisella. Teollisten työpaikkojen siirtyminen muualle on vähän kuin maatalouden rakennemuutos — myös mahdollisuus.
Poliittisesti tämä kuulostaa jonkinlaiselta yhdistelmältä Vihreää politiikkaa, sosiaalipuolelta, ja Kokoomuksen politiikkaa, yrittäjyyspuolelta. Ohjelmana tämä ei villitse kansanjoukkoja.
Hyvää vuotta 2012!
Olen kirjoittanut jonkin verran pseudotieteellistä psykologiaa vastaan toimittajana, bloggarina ja tietokirjailijana, joten en todellakaan väitä sitä yleistä vaikutelmaasi vastaan, että roskaa on tällä alalla ja paljon.
Kuitenkin esimerkiksi Turussa sairaanhoitajakoulutuksessa on saatu keskeytysprosentti puolittumaan vaihtamalla rekryävä firma parempaan. Minä esimerkiksi en pääsisi siellä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ja jos hetkeksi eläydyn potilaan asemaan, niin kyllä se varmaan on ihan hyväkin niin.
http://www.tiede.fi/artikkeli/1394/psykotesti_seuloo_hyvia_investointeja
Vähän harhaanjohtavasti sanottu. Heijastaa sellaista romanttista historiakäsitystä, josta myös tuollainen puhe yhteisön hellimistä kylähulluista kumpuaa. Yksinkertaiset työtehtävät mahdollistivat työnteon nykyajan standardeilla psyykkisesti vajaakuntoisena. Poikkeavuuden sietäminen oli silti muuten vähissä.
Mielisairaiden ongelma ratkaistiin esimerkiksi 1700-luvulla usein hyvin käytännönläheisesti laittamalla ihminen maakuoppaan tai kahlitsemalla seinään, suukapula tarvittaessa. Jos asia kiinnostaa niin voi perehtyä esimerkiksi historioitsija Edward Shorterin teoksiin.
Menneiden aikojen mielisairaaloiden kuten Seilin demonisointi meidän aikamme standardeista käsin muodostaa helposti virheellisen kuvan. Voisi esimerkiksi miettiä niitä vaihtoehtoisia kohtaloita, joita näillä ihmisillä oli, niin asetelma helposti kääntyy päälaelleen.
Nyt jo tiedetään, että esimerkiksi äidin raskauden aikana sairastettu influenssa tai toksoplasmoosi ovat lapsen skitsofrenian riskitekijöitä.
Nähdäkseni Ode käsittelee tätä lahjakkuuskysymystä vähän yksipuolisesti. Lahjakkuus nähdään vain yksilön markkinakelpoisuutena. Kun puhutaan jonkun ominaisuuden hyödyllisyydestä, pitäisi täsmentää tarkoitetaan kun hyödyllisyyttä yksilölle itselleen vai koko yhteiskunnalle. Nykyisessä työelämässä pärjää hyvin hyvällä supliikilla, mutta kuinka paljon nämä ominaisuudet hyödyttävät koko kansantaloutta?
Kun aiheena on yksilön omainaisuuksien vaikutus luokkarakenteeseen, väkisin painottuu niihin ominaisuuksiin, joilla on vaikutusta markkinakelpoisuuteen
Tässä varmaan kirjoittajat puhuvat toistensa ohi. On muistettava, että psyykkisten ja neurologisten häiriöiden kenttä on hyvin laaja. Kukaan ei varmaankaan kiellä sitä, että psykoottisten (eli arkikielellä seinähullujen) kohtelu oli surkeaa. Kuitenkaan nämä henkilöt eivät muodosta kuin aivan mitättömän vähemmistön kaikista mielisairaista, autistisista ja kehityvammaisista. Heistä suurin osa kykeni selviytymään jollain tapaa yhteisön jäseninä ja useimmiten turvautumatta köyhäinapuun.
Vanhanajan maalaiskulttuuri sieti “erilaisuutta” varsin hyvin, kunhan tuo erilaisuus ei kyseenalaistanut perusarvoja: esivaltaa, kirkkoa tai uskontoa.
Mutta mitä “luokkarakenne” ja “markkinakelpoisuus” tarkoittavat kun hengissäpysyminen on taattua ? Osattomuutta tuottavuuden kasvusta ja kumulatiivisesta osaamisesta ja tästä johtuvaa umpikujaa ?
Markkinakelpoisuus ja markkina-arvo näyttävät aivan toisenlaiselta jos diskonttokorko otetaan huomioon. Silloin luokkayhteiskunnan huipulla on älyllinen eliitti. Käytännössä arvostus näkyy niin että kohtuullisen pienellä kustannuksella (yksityisen ja julkisen sektorin välinen palkkaero) meritokraattisessa akateemisessa maailmassa pääsee osalliseksi samanlaisesta riippumattomuudesta joka yksityisellä sektorilla edellyttää merkittävää menestymistä.
Toinen ääripää on passivoitunut syrjäytyjä joka ei kykene tai halua omaksua edes valmiiksi pureskeltua tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Yleisemmin: yhteiskunnallisiin alaluokkiin kuuluva ei ole koskaan päässyt osalliseksi minkäänlaisista todellisuuden selitysmalleista, nykyaikana ei enää edes uskonnollisista sellaisista. Sitten kuollaan nuorempina kun syy-seurausketjut ovat epäselviä.
Olisiko niin että luokka-aseman periytymisessä on pitkälti kyse tiedon välittämisestä siitä mikä on relevanttia, eli mitä signaaleja pitäisi uskoa ? Ilman relevanssifiltteriä on helppo ajatella että lähiöostarissa kuuluu olla pelkkiä juottoloita ja kebab-pizzeria, televisiosta pitää primetimenä tulla aivotonta tuubaa, mainostettuja elintarvikkeita kannattaa syödä, ja tiedonvälityksen pitääkin olla nopeatempoista tekstuuria ?
Toisinsanoen koulutetut vanhemmat ja “normaali” kotitausta valmistaa nuorta valitsemaan punaisen pillerin kun valinnan aika väistämättä tulee, siinä missä valmiiksi syrjäytynyt ei ymmärrä koko kysymystä, ja loppuelämä onkin tasaista alamäkeä ja objektin elämää.
Mielisairaus on määritelmällisesti psykoottinen sairaus. Skitsofrenian esiintyvyys on prosentin luokkaa ja se sisältää käytännössä aina psykoosioireita. Lisäksi ovat psykoottinen masennus, psykoottinen mania, päihdepsykoosit, dementia jne. En pitäisi heitä mitättömänä vähemmistönä.