TUTKAS järjesti eduskunnassa seminaarin sektoritutkimuksen tulevaisuudesta. Oli hyvä seminaari. Kuulimme paljon mielenkiintoista Norjan ja Tanskan päätöksistä. En kuitenkaan ryhdy referoimaan niitä, vaan esitän lyhennelmän omasta kommenttipuheenvuorostani.
Tutkimusta käytetään liian vähän
Aikanaan peruspalveluministerinä yllätyin siitä, kuinka heikosti tutkimus oli yhdistetty päätöksentekoon, vaikka STM:n alaisuudessa toimi neljä sektoritutkimuslaitosta: STAKES, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja STUK. Osittain kyse oli osaamisesta. Tutkimusta ei voi käyttää, ellei itsellä ole tutkimusosaamista. Jouduin joskus opastamaan valmistelijaa asianomaisen STAKESin tutkijan pakeille, jotta tämä osaisi laskea lakiuudistusten talousvaikutukset oikein. Tarvittiin mikrosimulointia.
Yhteydet kansanterveyslaitokseen olivat paljon elävämmät. Ehkä siksi, että lääkäreillä on yleensä väitöskirja takanaan ja jonkinlainen tuntuma tutkimukseen.
Minulle tarjoutui tilaisuus palkata Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Jussi Huttunen ylijohtajan sijaiseksi ministeriöön. Tuona aikana kaikki KTL:n tiedot olivat käytettävissämme.
Tutkimus lähemmäs päätöksentekoa
Tulin vakuuttuneeksi, että tutkimusta ei pidä vähentää, koska hyvään tietoon pohjautuvat päätökset ovat paljon parempia. Varsinainen ongelma on kuitenkin ministeriöiden kyvyssä käyttää hyväksi tutkimustietoa. Tutkijakoulutuksen saaneita henkilöitä tarvitaan ministeriöissä enemmän. Sekään ei riitä, vaan ministeriöiden toimintaa tulee kohentaa niin, että tieto kulkee organisaatioiden sisällä, koska ei kaikilla voi olla tutkijakoulutusta.
VATT esimerkki onnistumisesta
VATT suhteessa valtiovarainministeriöön on mielestäni loistava esimerkki onnistumisesta. Tähän on osoittain syynä se, että VM:ssä on runsaasti tutkijakoulutuksen saaneita, joten tutkimusta osataan käyttää.
Tosin kun minulla oli vuosi sitten muutaman kuukauden ajan työhuone VATT:ssa opin tietämään, että VATT:ssa on paljon enemmän hyvää tutkimusta, joka ei ole päässyt vaikuttamaan päätöksentekoon. Yhtä siellä ei kuitenkaan osata. Sosiaalipolitiikan ymmärrys on heikkoa. Mutta niin oli aikanaan STAKESissa talouden ymmärrys. Olisiko nämä kaksi pitänyt liittää toisiinsa sen sijaan, että STAKES yhdistettiin KTL:N kanssa?
Höllempään tulosohjaukseen
Jos tutkimus saadaan lähemmäs päätöksentekoa, sitä ei tarvitse ohjata niin voimakkaasti kuin STM nyt ohjaa. Elävä kytkentä päätöksentekoon ohjaa itsestään relevantteihin kohteisiin.
Sektoritutkimusta ei voi korvata tilaustutkimuksella
Yliopistot ovat esittäneet, että sektoritutkimus korvattaisiin tilausmäärärahoilla, joilla valtio tilaisi tutkimusta yliopistoilta. Ei hyvä.
Minulle esiteltiin joskus suunnitelmia uudesta rokotusohjelmasta, jonka oli määrä tulla voimaan vuosien päästä. (On nyt jo tullut.) Poimin siitä erilleen ikäihmisten ilmaisen influenssarokotuksen. Jos se on kannattavaa vuonna 2008, se on varmaankin kannattavaa jo vuonna 2002. Halusin kuitenkin tätä ennen tarkistaa, kumpaa vanhusten influenssarokotus pidentää, elämää vai kuolemaa. Soitin KTL:ään ja asia ratkesi varttitunnissa. Influenssarokotus lisää terveitä elinvuosia. Mihin olisi soittanut, jos KTL:ää ei olisi, vaan olisi vain suuri määrä tilaustutkimuksia. Tutkimuksessa olennaista ei ole tutkimusraportti vaan kumuloituva osaaminen. Siksi Nokialla on oma tutkimuslaitoksensa ja siksi valtio tarvitsee sektoritutkimuslaitokset.
Perustutkimusta ei pidä rajata kokonaan ulos
Esitys perustutkimuksen siirtämisestä korkeakouluihin on oikean suuntainen mutta ylimitoitettu. Tiukkaa rajaa ei voi tehdä eikä pidäkään.
Tutkimuslaitosten tulee verkottua tehokkaammin keskenään
Toimiessani aikanaan sektoritutkimuksen neuvottelukunnassa havaitsin, että kovin samojen aiheiden piirissä toimivat laitokset eivät tunne toistensa toimintaa. Päällekkäisyyksiä ei pidä väkivaltaisesti karsia, mutta vuorovaikuttamista tulee lisätä.
Tulokset julkisia
Valtion tutkimuslaitosten tutkimuksen tulee olla pääsääntöisesti avointa ja raportit on saatava ilmaiseksi netistä.
Ulkopuolelta saatu rahoitus pois tuottavuusohjelmasta
On jokseenkin pöhköä, että ”tuottavuuden” nimissä KTL tai STUK eivät voi ottaa vastaan hyvinkin rahakkaita tehtäviä ulkomailta, koska henkilötyövuosien määrä kasvaisi. Tämä onkin päätetty korjata. Koska asia on päätetty korjata jo moneen kertaan, nyt se pitäisi myös korjata.
Rakennusalaa tukevaa tutkimusta
Valtion tutkimusrahoista kovin suuri osa menee maa- ja metsätalouden hyväksi, vaikka näiden alojen kansantuoteosuus on vaatimaton. Asiaa voi perustella maatalouden yritysrakenteella, joka ei itse pysty tutkimusta rahoittamaan toisin kuin teollisuus. Sama yritysrakenneongelma estää kehitystyötä rakennusalalla. Pitäisikö sitäkin siis tukea valtion rahoittamalla tutkimuksella?
Erittäin hyvä kirjoitus, Ode. Samantapaiseen asiaan kiinnitti C.P.Snow huomiota kirjassaan ”Kaksi kulttuuria”, josta muistaakseni jukaistiin 70-luvulla suomennos mikä sisälsi myös suomalaisten älykköjen puheenvuoroja. Siinä huoli kohdistui ennen kaikkea viestinnän ja vuorovaikutuksen mahdottomuuteen (luonnon)tiedemiesten ja humanistis-juridisen hallinon välillä selkeästi erilaisen sivistyksen ja siitä johtuvan kielellisen eriytyneisyyden vuoksi. Silloin atomisodan pelko oli todellinen ja korosti lunnontieteiden ymmärtämisen merkitystä. Nykyään myös jopa sosiaalipuolella tunnutaan pyrittävän omaan muille vaikeaselkoiseen kieleen (KELA etunenässä) tietotekniikasta tai terveysasioista puhumattakaan. Syynä taitaa olla oman valta-alueen ja työpaikan turvaaminen ja jonkinlainen pätevyyden osoittaminen, mikä ei perusteluna ole kovin kunnioitettavaa yhteisten asioiden hoidossa, vaikkakin inhimillistä.Tämä kaikki hallinnon sisällä.
Itseään päättäjiksi kutsuvat ovat rajoittuneisuuksineen sitten aivan oman messunsa väärtti korulauseineen ja vertauksineen, joilla peitellään omaa vieraantuneisuutta, suppeaa todellisuuskäsitystä ja vaikeuksia ymmärtää asiasisällöltään vaikeita viestejä heikon sivistyksellisen valmiuden vuoksi.
P.S. Esittelyasiakirjoissa pitäisi kieltää ns. sivistysanojen ja vierasperäisten ilmaisujen ja sanontatapojen käyttö. Saattaisi jopa selkeyttää valmitelijoiden ajattelua.
– On fiksua pitää yllä myös käytännön hallintotyötä ja systemaattisesta ei-kaupallisesta tutkimuksesta hyötyviä kaupallisia aloja palvelevaa tutkimusta. Perustutkimuksen ja kaupallista kiinnostusta herättävien alojen lisäksi tarvitaan myös tällaista selvemmin käytännön tarpeisiin tähtäävää tutkimusta.
– Laitosten lukumäärä kuulosti hieman suurelta. Voisiko niitä yhdistää isommiksi (mutta edelleen samalla filosofialla toimiviksi)? Näin päällekkäisyyksiäkin poistuisi ja synergiahyötyä ehkä syntyisi.
– Tutkimustulosten vapaa saatavuus ja ahkera levitys on tällä sektorilla oleellista. Voisi myös tietoisesti panostaa siihen, että saavutetut tulokset ja tutkimuksen kohdealueetkin tehdään mahdollisimman ymmärrettäviksi kaikille (hallinnolle, yrityksille, kansalaisille).
mihin tutkimukseen perustui Sipoon varastaminen? Sitä muistaakseni perusteltiin vain sillä, että kun yhdyskuntarakenne on lecähtänyt länteen niin myös itään pitää saada lähiöitä.
Aikaisemmin oltiin haukuttu läntisiä kuntia vastuun kantamisesta ja kerman kuorinnasta ja sitten syytettiin Sipoota siitä kun se ei kanna vastuuta eikä kuori kermoja.
Minä juttelin sipooliitoksen aikoihin yhden ison kokoomusvaikuttajan kanssa ja hän tuumasi että kyse on vain ja ainoastaan vastavedosta Espoolle hyvien veronmaksajien kalastelussa.
Pieleen meni, sinne tulee metro ja samanlaista mattoa kuin vuosaaressa on. Hieno suoritus.
Tuosta voi myös vetää johtopäätöksen, että ministeri ilman tutkijaoulutusta on hyödytön? Voi olla, että olet oikeassa.
VATT tekee hyvin asenteellista tutkimusta, joten en kyllä pitäisi sitä minään onnistumisen mittapuuna. 😀 Seppo Honkapohjan kommentit suomalaisten kansantaloustieteilijöiden tasosta kannattaa ottaa vakavasti. On muitakin tapoja tutkia taloutta kuin marxilainen. 😉
Stakesia ja KTL:ää ei ainakaan olisi pitänyt yhdistää. Kyseisessä sekasikiössä työskentelevänä voin kertoa, että hallinnon määrä on fuusion jälkeen moninkertaistunut ja varsinaisen tutkimuksen tekeminen vähentynyt, kun aika menee erilaisten osavuosiseurantojen ja toimintasuunnitelmien tekemiseen. Edelleen, vaikka fuusiosta taitaa olla jo 3 vuotta, THL:ssä on kaksi eri porukkaa: sisäisiä suunnitelmia väsäävät kehittämis”päälliköt” ja nyt jo vähemmistönä olevat tutkijat.
Jos sektoritutkimuslaitoksia ylläpidetään, niiden pitäisi nimenomaan olla kapealle sektorille erkoistuneita huippuyksiköitä, jossa olisi vain sen verran henkilökuntaa, että kaikki tuntevat toisensa ja asiat sujuvat jouhevasti ilman turhaa byrokratiaa.
-erittäin hyvä kirjoitus
tässä esimerkki taas säästämisestä tuleviin eläkkeisiin kun tätäkään alaa ei saa tulevat leikkauslistat koskea….
-no mistä me säästetään?
Kauniita sanoja sektoritutkimuksesta, mutta tässä yhteydessä tutkijakansalaisen mieltä edelleen kaihertaa se tapa, jolla Merentutkimuslaitos lakkautettiin. Siinä oli vireä ja elinvoimainen sektoritutkimuslaitos, joka haki ansioituneesti ulkopuolista rahoitusta ja tuotti tieteellisesti korkeatasoisia julkaisuja. Yhdistäminen Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa lobattiin alun perin läpi nimenomaan sellaisille virkamiehille, joilla ei ollut itsellään tutkijakoulutusta eikä minkäänlaista kykyä arvioida laitoksessa tehdyn tutkimuksen tasoa. Sen sijaan tutkijoista koostuneen kansainvälisen arviointipaneelin huomiot jäivät vaille painoarvoa.
Tässä tapauksessa olisi juurikin toivonut, että tieteellistä asiantuntemusta olisi oikeasti arvostettu päätöksenteon tukena. Ja Vihreäthän äänestivät kaikki lakkauttamisen puolesta, Erkki Pulliaista lukuunottamatta. Sen jälkeen ei ole tämä tutkija Vihreitä äänestänyt. Toisinaan kansa muistaa.
”Tutkijakoulutuksen saaneita henkilöitä tarvitaan ministeriöissä enemmän. Sekään ei riitä, vaan ministeriöiden toimintaa tulee kohentaa niin, että tieto kulkee organisaatioiden sisällä, koska ei kaikilla voi olla tutkijakoulutusta.”
Tutkijakoulutuksen saanut ei ole välttämättä hyvä päätäjä ,koordinoija, junailija
Olen törmännyt ongelmaan, jossa tutkijana toimineesta on tehty junailija ja asioiden eteneminen on juuttunut pilkun pyöritykseen tai henkilön näkemyksen kapea-alaisuuteen
Tämä on tietysti riippuvainen henkilökohtaisista ominaisuuksista, mutta tutkijaksi valikoituvat tietyillä ominaisuuksilla varustetut ihmiset,
Tutkijatkin ova vain ihmisiä omine arvomaailmoineen, joten ei etenkään yhteiskunnallinen tutkimus ole arvoneutraalia.
Tutkimuksiakin pitää arvoida sen tehnee henkilön ja hänen sidosryhmiensä valossa
Sinänsä on kannatettavaa, että päätöksenteko perustuisi edes jonkin verran tutkimukseen.
Tieteellinen tieto, mitä se onkaan, varsinkin yhteiskuntatieteissä? Hypoteesit korvaavat kovaa aineistoa, mikä sitten verhotaan monimutkaisiin kielikoukeroihin. Samalla arvot ujutetaan mukaan tosiasioihin. Parasta on se, että ”tieteellisen tutkimuksen” tekijät eivät usein edes näe mitään suurta ongelmaa asiassa. Ideaalein tilanne olisi se, että tärkeimmistä hankkeista saataisiin useamman tahon toisistaan riippumatta tekemää tutkimusta. Yliopistosektorihan ei tällä hetkellä kykene ajan puutteesta, tietosuojasyistä ja kannustinsyistä johtuen ”tarkastamaan” tehtyjä sektoritutkimuksia. On huvittavaa toisinaan, kun tiedeyhteisön sisäisissä verkoissa aletaan perkaamaan jotakin tutkimusta. Turhan usein tehdyn tutkimuksen arvo ei ylitä vessapaperin arvoa.
Kai sitä jotain muutakin pitää tutkia kuin sektoreita.
Tepa,
Ehdotin liitoksienkin mahdollisuuden tutkimista, mutta jos näyttää todennäköiseltä, että uudistuksiin mennään byrokratian ehdoilla eikä tutkimuksen ehdoilla, on tosiaan järkevämpi unohtaa kaikki uudistukset. Kuvailemasi byrokratia voi tosiaan tappaa tehokkaasti tuloksenteon. Jos aiempien muutosten ongelmia ei tunnusteta, riski voi olla liian suuri. Hajanaisuuden ja mahdollisen nurkkakuntaisuuden ja päällekkäisyyden aiheuttamat ongelmat pitää tietenkin ottaa myös vaakakuppiin.
Tutkimus on helppo alue säästöille, koska se ei koske välittömästi kuin pientä määrää ihmisiä. Sen lisäksi asiallinen tutkimus on idioottimainen säästökohde, koska ulkoistettu tutkimus ei vastaa kootulla asiantuntemuksella tehtyä.
Tässä voisi taas muistuttaa, että taloudellisen menestyksen eväät löytyvät vaihdannasta ja erikoistumisesta. Sama pätee tutkimukseen. Ei ole sellaista erikoisalaa kuin ”tutkimus”, vaan tutkijoidenkin pitää erikoistua johonkin.
Suomessa tehdään kyllä paljon surkeaa höpöhöpötutkimusta. Jos sitä tehdään sektoritutkimuslaitoksissa, siitä pitää päästä eroon. Ratkaisu ei kuitenkaan ole höpöhöpön ulkoistaminen tohtoriopiskelijoiden harjoitustyönä tehtäväksi. Yliopistoissa teetetty tutkimus on usein laadultaan varsin vaihtelevaa. Ammattitaitoinen alaan erikoistunut kokenut tutkija tekee nopeammin ja parempaa jälkeä vähemmällä byrokratialla.
Valtion kannalta järkevä tutkimus voi olla aika hyvä sijoitus. Jos vaikkapa sosiaalitukijärjestelmää tutkimalla voidaan saavuttaa nykyinen taso promillen halvemmalla, siihen kannattaa laittaa aika monta ihmistä tutkimaan asiaa.
Tosin sillähän ei sinänsä ole väliä, tehdäänkö tutkimusta suoraan valtiolla vai jossain yliopistossa. Olennaisempaa on se, että tutkimuksen rahoituksen ja arvostuksen pitää olla sillä tavalla kunnossa, että hyvät tutkijat suostuvat tekemään sitä. Voihan asian järjestää yliopiston yhteyteenkin, mutta tilaustyönä se ei toimi.
Valtio voisi myös olla sillä tavalla poikkitieteellinen, että asioita laitettaisiin tutkimaan vähän eri alojen edustajat. Tällä pääsisi vähän sotkemaan monilla aloilla vallitsevaa koulukuntiin linnoittautumista. Sosiaalipolitiikan tutkijalle voisi laittaa kaveriksi matemaattisen mallinnuksen asiantuntijan.
Tai entä jos valtio perustaisi oikein kunnon tutkimusinstituutin? Palkka ja resurssit sitä tasoa, että paikoista tapellaan. Ja toisaalta myös vaatimustaso sitä tasoa, että tulosta tulee.
”Sama yritysrakenneongelma estää kehitystyötä rakennusalalla. Pitäisikö sitäkin siis tukea valtion rahoittamalla tutkimuksella?”
Mikään yritysrakenneongelma ei estä kehitystyötä rakennusalalla.
Rakennusalan ei yksinkertaisesti tarvitse kilpailla tutkimalla ja kehittämällä teollisuuttaan, kun se voi kääriä hirmuiset voitot tuottamalla pelkkää bulkkia. Yritysten satsaukset tuotekehitykseen olisi pelkkää rahanhukkaa kun tekemällä ”sitä mitä on aina tehty” ja keskittymällä pelkkään katteen maksimointiin pärjää paremmin. Katten maksimointi sitten tapahtuu hyvin mielikuvituksellisin keinoin, joista hyvä ”yhteistyö” virkamiesten ja päättäjien kanssa on yksi esimerkki.
Helsingin kaupunki tukee tuota rakennusalan jämähtäneisyyttä omalla toiminnallaan erittäin voimakkaasti, ja Osmo on tuossa tukemiessa yksi näkyvimpiä poliitikkoja. Mikä lie syy, mene ja tiedä, voi olla jopa pelkkää ”hyväntahtoista idiotismia”.
Tällä viikolla uutisoitiin asuntohinnoiltaan maailman 20 kalleita kaupunkia. Helsinki oli komeasti 13. sijalla. Edellään sellaisia pikkukaupunkeja kuin Lontoo, Hong Kong, Pariisi, Moskova, New York, Tokio, Rooma jne. Listalle ei mahdu yhtään pohjoismaista kaupunkia, eikä yhtään muutenkaan Helsinkiä vastaavaa paikkaa. Ainoa selitys Helsingin mukanaololle tuossa seurassa on rakennusliikkeiden räikeä ylihinnoittelu, jonka taas mahdollistaa ala-arvoinen kaavoitua- ja maankäyttöpolitiikka.
Jos valtiovetoista tutkimusta rakennusalalle halutaan, tulisi tutkimus kohdistaa näihin rakentamista ohjaaviin (lue kilpailua rajoittaviin) virkakoneistoihin ja poliittiseen päätöksenteon malleihin, joiden seurauksena alan tellisuus voi laistaa oman tutkimuksen ja tuotekehityksen. Tutkimuksen voisi aloittaa vaikka siitä, miten Helsinki ei pysty kaavoittamaan edes itse itselleen asettamien tavoitteiden mukaisia määriä asuntotuotantoon
KariS
En ole kiimnteistölautakunnassa v aan kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Harkitsin kyllä kiinteistölautakuntaakin, mutta totesin, että urakka olisi niin jättimäinen, ettei siihen yksityisyrittäjä voi lähteä runsaan satasen kokoukspalkkioilla. Ehkä sitten eläkkeellä. Jos silloin vielä jaksan.
Kannatan ajatusta valtion korkean profiilin tutkimusinstituutista. Tuo poikkitieteellisyys oikein toteutettuna on jotain, mihin kaupalliset laitokset harvoin kykenevät. Samoin valtion rahoitus mahdollistaa hypoteesien testaamisen eri tavalla kuin kaupallisella puolella: hypoteesit voivat olla villimpiä, ja liittyä epäseksikkäisiin aloihin kuten vaikka pitkäaikaisten mielenterveyshäiriöiden kuntoutukseen.
Paljon on kuultu poliittista hyminää siitä, kuinka innovaatiot, koulutus ja tutkimus ovat tärkeitä – ja toisella kädellä leikataan samaan aikaan resursseja. Empiirisen kokemukseni mukaan valtion tutkijoiden palkat pysyvät kuopassa vuodesta toiseen; lisäriemua tuottavat erilaisten tuottavuuden seurantajärjestelmien ja muiden ö-luokan reistailevien tietokonesovelluksien käyttö (kun sihteerit on ulkoistettu), jatkuvat organisaatiouudistukset, ikuinen epävarmuus oman työn jatkumisesta jne jne, kiihtyvällä tahdilla.
Ei ihme, ettei tutkijan ura nykyisellään saa jokaista nuorta hoosiannaa huutamaan. Korkean profiilin tutkimuslaitos toisi tutkijuuteen särmää, ja kaivatun lisäpotkun aidosti uusille innovaatioille, joilla voisi olla myös kansainvälistä arvoa. Yksinkertaistaen politiikan anteeksi talouden kielelle: tällä melko kohtuullisella sijoituksella olisi varsin korkea odotusarvo, ja saavutettuja tuloksia kelpaisi retostella puolueen kuin puolueen saunailloissa omina ansioina.
Moro Osmo!
Tutkimukset voi olla tosi hyviä, mut kun ne ei näy päätöksenteossa. Joten voimme aivan hyvin lopettaa turhat ja rahaa vievät tukimuslaitokset kuten: STAKES, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja mitä niitä nyt onkaan.
Päällekkäisyyttä on myös paljon ja usein Tutkimuslaitokset on vain suojatyöpaikkoja ja veronmaksajien rasitteita. (Lumetutkimus)
Tutkimukset jos mitkä voitaisiin ulkoistaa ja tehdä ns. täsmätukimusta jotka myös vaikuttaisivat päätökentekoon , näin säästettäisiin miljoonia euroja.
Todellista tieteellistä tutkimustietoa hyödynnetään yleensä nopeasti. Sitten on kaikenlaista muuta tutkimusta, joka on tekijänsä näköistä.
Luulenpa, että tutkimustietoa ei niin paljon ”hyödynnetä”, koska nimenomaan ymmärretään miten tutkimusta tehdään. Tajutaan, että sosiaali- ja taloustieteelliset tutkimukset eivät edusta mitään objektiivista tietoa edes siinä määrin, että niiden varaan voisi mitään rakentaa. Näistä tutkimuksista intoilevat juuri ne, jotka eivät ymmärrä, että tutkimustuloksista saadaan juuri sellaisia kuin tarve vaatii.
On vielä erikseen ihan nollatutkimukset, joista maikkari sitten uutisoi: Nyrkinisku kasvoihin tuottaa kipua.
Ihan vaan omana ajatuksena noin lähes 40 vuoden tavallisena ihmisenä (TKK/Otaniemi) olen ollut monta kertaa ihmeissäni lukiessani erilaisista tutkimuksista kirjoitettuja artikkeleita. Toki pitää olla akateeminen vapaus ja kaikki saa tutkia, mitä haluavat, mutta olisiko ainakin silloin, kun niihin menee yhteisiä rahoja, jotenkin jollakin oikeus pikkasen edes ohjata kohteita. On vaan joskus tuntunut, että on tutkittu oikein hienosti juttua, jonka joku olisi kertonut ihan noin lonkalta. Eli vahtiiko kukaan, miten verovaroja käytetään tutkimukseen? Olisiko edes tarpeellista?.
Minun mielestäni nykyisestä sektoritutkimuksesta pitää luopua. Tilalle pitää saada riippumatonta sektoritutkimusta.
Perustelen asian huomenna lauantaina, jolloin todistan, että sektoritutkimus tuottaa tutkimustuloksia, jotka sopivat hallinonalan, ao. ministeriön, etujärjestön ja toimialan poliittisiin intresseihin
Usein, kun tilanne on stabiili, sektorin erityisosaaminen tuottaa hyvää syvällistä tietoa. Mutta muutostilanteessa rajoittuneisuus sektorin vallitseviin doktriineihin saattaa olla vakava haitta.
Kävin kuuntelemassa erään valtionvarainministeriön virkamiehen esitystä eurokriisistä. Esitys oli ensituntumalta erinomainen. Mutta silti jäi kalvamaan tunne, että jotain jäi puuttumaan.
Vasta jälkeenpäin tajusin, että hän ei esimerkiksi esittänyt näkemyksiä optimaalisista valuutta-alueista eikä vertailuja Japanin ja USA:n tilanteisiin.
Virkamies oli juossut EU:n kokouksissa vuosikausia ja varmaankin eri euromaiden vastaavat huippuvirkamiehet ajattelevat suurin piirtein samalla tavalla. Tilanne pitkittää eurokriisin voittamista.
”Tutkimukset jos mitkä voitaisiin ulkoistaa ja tehdä ns. täsmätukimusta jotka myös vaikuttaisivat päätökentekoon , näin säästettäisiin miljoonia euroja.”
Tilaustutkimusten ongelma on varsinkin taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa, että niillä pyritään vahvistamaan tilaajan jo esittämää mielipidettä.
Tilaustutkimus ei ole riippumatonta tutkimusta
“Minun mielestäni nykyisestä sektoritutkimuksesta pitää luopua. Tilalle pitää saada riippumatonta sektoritutkimusta.”
Perustelen tämän seuraavalla esimerkillä. Siteeraan Etelä-Suomen Sanomia 16.3.2009:
“Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei suostu kertomaan, mikä taho on hyötynyt ruuan hinnan rajusta noususta. Anttilan viime vuonna perustama työryhmä tutki, onko ruuan hinnan nousu siirtynyt tuottajalle, teollisuudelle, kaupalle vai kuljettajalle. Sen sijaan työryhmä ryhtyy nyt pohtimaan, miten kuluttajat saadaan hyväksymään hinnan nousu.
– Emme hae syyllisiä, mitä kenenkin taskuun on mennyt. Tiedän kyllä vastauksen, mutta en suostu vastaamaan, koska se ei vie hankettani eteenpäin, ministeri Anttila sanoi Radio Voiman haastattelussa vieraillessaan Lahdessa.”
Radio Voiman lähetyksessä esiintyi myös MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä. He olivat saapuneet Lahteen yhteisellä kuljetuksella.
Seuraava esimerkki valaissee, miksi ministeri kieltäytyi kertomasta tutkituttamaansa tietoa ruuan hinnanmuodostuksesta.
10.11.2011 Maa- ja Metsätalousministeriön sektoritutkimuslaitos MTT julkaisi reikäleivän hinnan koostumuksen. Tutkimuksen mukaan kaupan asema vahvistunut ruokaketjussa ja tuottajan asema on heikentynyt.
Tutkimuksessa on esimerkkinä suomalaisen ruuan ikoni ruisreikäleipä. Tutkimuksen esittelykalvossa kuvataan, miten vuonna 2000 tuottajan osuus ruisreikäleivän hinnasta oli 4,9 ja vuonna 2011 se oli enää 4,0 prosenttia.
Osoittiko tämä siis, että “alkutuotannon osuus kuluttajahinnasta on pienentynyt”, kuten kyseistä asiaa tulkitaan esittelykalvossa.
Tutkimuksessa alkutuotanto tarkoittaa kotimaista alkutuotantoa ja viljelijää. Ei ole kovin pitkä aika, kun esimerkiksi Fazer leipoi kaiken ruisleipänsä tuontirukiiseen, koska kotimaista myllylaadun ruista ei ollut saatavissa. Nyt on ollut hyvälaatuinen ruissato, ja kotimaisen rukiin osuus ruisleivässä on huipussa eli 60 prosentissa.
Jos ministeri Sirkka-Liisa Anttila olisi selostanut ruisleivän hintarakennetta, se olisi ollut hieman noloa, kun juuri sinä vuonna oli 0-vuosi. Samaan aikaan ministeriä ja MTK yhdestä suusta julistivat, miten maatalous työllistää suoraan ja välillisesti 300.000 suomalaista.
MTT:n tutkimuksessa kotimaisen alkutuottajan osuus on nelisen prosenttia. Suuresta osasta reikäleivästä vastaa ulkomainen alkutuottaja, jonka panos näkyy kalvosarjan ”myllyn osuus” -siivussa.
Maa- ja metsätalousministeriö on esimerkki härskeimmästä päästä. Siellä poliittinen ja jopa korporativistinen johto määrittää mitä tutkimusta tehdään ja mitä EI tehdä ja jos tehdään niin esitetään vain ne tulokset, jotka sopivat omiin tarkoitusperiin.
Ei tällainen maaperä voi olla hedelmällistä laadukkaan ja riippumattoman tutkimuksen kannalta.
Olen varma että joka sektorilla on omat Galileinsa jopa Valtionvarainministeriöllä. Vai miksi siellä puhuttaessa eurokriisistä käytetään terveystutkimuksen termejä: tartuntavaara, infektoitua, saastua jne.
Tästä syystä sektoritutkimuksen napanuorat pitäisi katkaista ja perustaa riippumaton sektoritutkimusten organisaatiot vaikka alan opinahjojen yhteyteen.
Hyvä ja tärkä kommentti.
Työnjako tutkimuslaitosten ja tiedeyliopistojen palveluyksiköiden on kehitettävä. Samalla on huolehdittava, etteivät sektoritutkimuslaitoksen nuukahda suojatyöpaikoiksi.
Historiallisesti erillisiä tutkimuslaitoksia on ollut aika paljon. Rakenteellinen kehittäminen on siksi tarpeen.
Tutkimustietoon persutuva päätöksenteko politiikassa on hyödyllisempää kansalaisille kuin satunnaisten ideoiden toteuttaminen. Tiedon lsiäksi politiikalle jää silti roolinsa päätöksenteossa.
Suomessa sektoritutkimuslaitokset ovat suuria ja työllistävät paljon ihmisiä. Esimerkiksi Työterveyslaitos työllistää Suomessa ihmisiä lähes yhtä paljon kuin vastaava laitos USA:ssa, puhumattakaan Tanskassta tai Ruotsista, jossa vastaava laitos lopetetiin osin poliittisista syistä.Varmasti on paljon hyvää tutkimusta, mutta ehkä jonkin sektorin tutkimuksen aika on ajanut ohi. Toivoisi, että VATT:n tutkimusta kuntien tehokkuudesta palvelujen tuottajana käytettäisiin paremmin hyväksi mm. kuntauudistuksessa. Nythän se on aktiivisesti unohdettu, koska tulokset näyttävät vähän ”vääriltä” hallituksen ideoiden suhteen (tutkimuksen mukaan tehokkaimpia palvelun tuottajia ovat 5000-20000 asukkaan kunnat).
Entisenä sektoritutkijana kannatan kyllä perustutkimuksen siirtämistä yliopistoihin. Myöskin voisi ehkä joitakin laitoksia lakkauttaa ja liittää niitä yhteen. No, näinhän on tehtykin.
Julkisoikeudellinen yhteisö voisi olla parempi kuin suoraan budjettilaitos. Budjettirahoitus jäykistää ja laiskistaa tutkijoita tyyliin ” ei voida mitään tehdä kun ei ole virkoja”.