Vastaukseni HS-raadille
1) Kyllä
Tai jos ei parhaat, niin joukon hyviä nyt joka tapauksessa. Erityisen hyödyllisiä voittajat ja ehdokkaat ovat niille, jotka eivät seuraa kirjallisuutta ja ehdi lukemaan kaikkia arvosteluja. Tietysti käsitys hyvästä kaunokirjallisuudesta on makuasia, mutta lajissaan laadukkaita kirjoja kärkisijoille yltävät aina ovat. Ehdokkaita koskeva keskustelu valottaa asiaa lisää kertoessaan minkä kirjallisuuden lajin edustajasta on kyse. Laila Hirvisaaren kirjan luonnehdinta prinsessasaduksi toimii joillekin varoituksena ja toisille mainoksena. Hyvä näin.
Toki nämä kilpailut pelkällä olemassaolollaan lisäävät kotimaisen kirjallisuuden myyntiä. Tuskin niitä ihan sattumalta järjestetään juuri joulun alla.
Olen itsekin voittanut aikanaan Pro Oeconomia-palkinnon kirjastani Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Ilman tuota palkintoa mainittu kirja olisi jäänyt vailla huomattavaa osaa siitä huomiosta, jonka se sai.
====
Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi on ollut pitkään loppuunmyyty, ja olen poistanut sen myynnistä sivuiltani. Sitä löytyi kuitenkin laatikollinen, joten olen palauttanut sen myymieni kirjojen joukkoon. Kirjakauppaan pääsee kohdasta julkaisut
Finlandia-palkintoa on jaeltu myös ihan potaskalle. Olen ollut vasta kerran samaa mieltä kuin valitsija, Hotakaisen kohdalla. Melkoista sontaa siellä muutoin on valittu.
Hyvä Osmo, seurasin vinkkiäsi julkaisut-sivulle, josta valitettavasti löytyi kuollut linkki mainitsemasi kirjan verkkoversioon.
Kyllä kirjan tilaamistiedot löytyvät sieltä sivun alareunasta. Tuota linkkiä en pysty nyt korjaamaan, koska olen maakuntaparlamentin mukana Tallinnassa, eikä netti toimikaan laivassa. Kommukalla se on haastavaa. En itseasiassa ymmärrä, minne linkin pitäisi johtaa.
Mulla ei ole mitään kirjallisuuspalkintoja vastaan koska ne kannustavat kirjoittamaan mahdollisimman hyvin. Jos ei niitä olisi niin kirjat olisivat tasoltaan kuin entisessä DDR:ssä.
Kirjallisuuspalkinnot auttavat kustantajia keräämään lisää lantteja kirstuunsa. Pikku palkintorahoilla saadaan huomattavaa ja suhteessa halpaa medianäkyvyyttä. Koko prosessi on vain kirjojen mainostamista varten.
“Suomen Kirjasäätiö on Suoman Kustannusyhdistyksen ja opetusministeriön vuonna 1983 perustama säätiö, jonka tehtävänä sääntöjensä mukaan on edistää kotimaista kirja- ja sanataidetta.
Säätiö tunnetaan parhaiten sen jakamista kirjallisuuspalkinnoista, joista tunnetuimmat ovat vuosittain jaettavat Finlandia‑, Tieto-Finlandia- ja Finlandia Junior ‑palkinnot. Nämä palkinnot ovat suuruudeltaan 30 000 euroa. Muita säätiön rahoittamia kirjallisuuspalkintoja ovat Pikku-Finlandia, Alvar Renqvist ‑palkinto, Eino Leinon palkinto sekä Mikael Agricola ‑palkinto.”
http://www.kustantajat.fi/yhdistys/
Tieto-Finlandia nyt ainakin meni oikeaan osoitteeseen — jäkälät eivät ennen tätä kirjaa erityisemmin kiinnostaneet, mutta kirja sai mielen muuttumaan. Eikä muitakaan palkintoehdokkaita passaa kummemmin moittia, hyviä olivat.
Olen samaa mieltä Osmo S:n kanssa. Kirjallisuuspalkinnot tai niiden ehdokasasettelut nostavat julkista keskustelua kirjallisuudesta, siinä on niiden suurin ansio. Palkinnon ei tarvitse olla edes rahallisesti merkittävä: esim. takavuosien Koskenkorva-palkinto sai runsaasti julkista huomiota. Ilman palkintoja kirjallisuuskeskustelua kävisivät vain tutkijat ja kirjailijat, valitettavasti.
Kyllä äsken kokeillessani vielä löytyi tuo Hyvinvointivaltion eloonjäämisopin verkkoversio. Linkki johti väärään paikkaan, mutta siellä oli ohjeet. Eli kokeilkaa tuolta:
http://komposti.vihrealiitto.fi/hv-valtio/
Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi löytyy osoitteesta http://komposti.vihrealiitto.fi/hv-valtio/ (vähän ehkä mauton osoite)
Olin omassa HS-raadin vastauksessani käytännössä täsmälleen päinvastaista mieltä kuin Osmo. Koska aina joskus minua syytetään siitä, että olen muka aina kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä — mikä ei pidä alkuunkaan paikkaansa — niin tulkoon tuo vastaus lainatuksi tähän:
Eilen tapasin erään helsinkiläisen suurkustantajan kustannustoimittajaa ja keskustelun kääntyessä tähän suuntaan kerroin hänelle, että tämän viikon kysymyksessä tullaan kysymään tätä ja itse vastasin näin ja näin. Hän puhkesi nauramaan ja totesi, että täsmälleen näinhän asia on — tarkoittaen erityisesti viimeistä kappaletta.
Kustannusmaailman sisällä nykyistä suomalaista kirjallisuuspalkintokulttuuria pidetään (ei tietenkään yksimielisesti, mutta) yleisemminkin jossain määrin epäterveenä, irrationaalisena jne. Tätä pidetään vain epäkorrektina sanoa ääneen. Kannattaa lukea muidenkin ei vastanneiden kuin minun perustelut vastaukselleen; heidän joukossaan kun on paljon kirjallisuusihmisiä, jopa itsekin palkittuja sellaisia.
Tommi U:
vaikka näkemyksesi on pääosin ymmärrettävä, se sivuuttaa minusta yhden kirjallisuuspalkintojen ja aivan erityisesti, ehdokkuuksien, tärkeän puolen.
Ihmisillä on sangen rajallinen määrä aikaa lukea kirjoja. Juuri aikarajoitteen vuoksi luen ehkä maksimissaan parikymmentä kirjaa vuodessa, ja esimerkiksi tänä vuonna lukemistani kirjoista yli 10 prosenttia on ollut tämän blogin kommentoijien tai kirjoittajien kirjoittamia. Tämä lienee vähän keskiarvoon suhteutettuna, mutta paljon mediaaniin suhteutettuna, suurin osa lukee vähän, mutta muutamat lukevat todella paljon.
Niille, jotka lukevat melko vähän, mutta joille yksi motiivi tässä lukemisessa on ajatuksia herättävän ja “ajankohtaisen” kirjallisuuden lukeminen, kirjallisuuspalkinnot ja myyntiluvut auttavat paljon. Kuten Tommi, minäkin olen snobi siinä mielessä, että kartan Finlandiapalkintoehdokkaita. Olen tämän sanonut ääneenkin moneen kertaan, ja myönnän tässäkin että syy on snobismi, koska minusta on hauskaa olla lukenut kirjoja, joita muut eivät välttämättä tunne; tunnetuista kirjoista voi sitten lukea vaikka takakannet tai Wikipedian selityksen juonesta, jos haluaa pysyä kärryillä muiden keskusteluissa.
Mutta osa ihmisistä ihan oikeasti arvostaa sitä, että muutkin ovat lukeneet samat kirjat. Tätä kutsutaan verkostovaikutukseksi. On toki jokseenkin epäreilua, että kirjailijat jakavat näitä ehdokkuuksia ja palkintoja toisilleen, yleensä vieläpä sen perusteelle, kuka nyt on kenenkäkin kaveri. Etenkin, kun tämä synnyttää verkostovaikutuksia ja siten täysin ansiottomia tuloja näille kirjailijoille.
Itse en paheksu sitä, että koordinoidaan ihmisten lukutottumuksia. Mutta rehellisyyden nimissä, tekijänoikeudelliset asiat noissa kyllä tekevät touhusta liki puhdasta rent-seekingiä. Verottaja voisi vallan hyvin lätkäistä vaikkap 40 prosentin ylimääräisen ALV:n finlandiaehdokkaille, ja vielä 20 prossaa lisää voittajalle. Hinta ei siitä nousisi, mutta tämä rent-seeking voitto menisi sentään jollekin muulle kuin pelaajalle. Vielä parempi tietty olisi peruuttaa tekijänoikeudet kokonaan noilta kirjoilta. Silloin verkostovaikutus olisi suurempi. Hyvää kannattaa subventoida.
Olisikohan kirjallisuuden, kustantajien, kirjailijoiden ja lukijoiden kannalta parempi että näitä kilpailuja ei enää järjestettäisi.
Tällöin ne tyhmät lukijat jättäisivät vaille mainostusta jääneet kirjat lukematta ja lainaamatta, joka epäilemättä olisi vähemmän mainostettujen ja vähemmän mediaseksikkäiden kirjailijoiden kannalta oikeudenmukaista.
Myöskään ilkeät kaupalliset kustantajat eivät kirjamyynnin vähentyessä enää saisi ökyvoittojaan vaan ajautuisivat vähitellen turmioon ja valtion rahoitettavaksi, joka mahdollistaisi jatkossa paljon oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman poliittisen kulttuuriohjauksen.
Lukijatkin voisivat sijoittaa rahansa johonkin hauskempaan ja kohottavampaan jolloin heidän elämänsä paranisi. Tosin sitten kulttuurieliitin pitäisi keksiä kokonaan uusia keinoja tuulipukuväen halveksumiseen.
Minä kadehdin ihmisiä, jotka haltioituvat taiteen äärellä. Käsittääkseni jotkut jopa sekoavat taidemuseoissa, alkavat kyynelehtiä, menettävät ajantajun tai jopa pyörtyvät.
Minäkin tykkään taidenäyttelyistä, mutta nautinto on enempi tyyliä: “mitähän se tolla yrittää sanoa?”
Ehkä lähimmäs haltioitumista pääsin teininä musiikkia kuunnellessani. Joku Wilcon Jesus etc saa kylmät väreet vanhallakin selkäpiihin.
Hyvä kirjallisuus on tehnyt myös vaikutuksen. Pakko on mainita banaalisti Linna ja Waltari. Mutta ei haltioitumista tälläkään rintamalla.
Olen siis jotenkin vajaa, kun en syty kuin ehkä puoliksi.
Olisiko kuitenkin niin, että haltioituvat ihmiset ovat oma rotunsa. Siis nämä jotka saavat valitsevat Finlandia-ehdokkaita.
Minä en karta finlandiapalkintoehdokkaita. Ja snobi on joku, joka antaa muiden ihmisten mieltymysten muokata esteettistä makuaan — päinvastaiseen suuntaan, mutta täsmälleen samalla tavalla kuin antisnobi, joka lukee vain palkittuja ja menestyneitä kirjoja. Tällaista itsensä mukauttamista muiden ihmisten mieltymyksiin tarkoitukseni oli nimenomaan kritisoida. Se on minulle yhtä vastenmielistä näissä molemmissa tapauksissa.
Eikä kirjallisuusmaailman ja kustannusalan sisäinen epämukavuuden tunne kirjallisuuspalkintokulttuurin suhteen ylipäänsä sijoitu mitenkään millekään snobismi/ei-snobismi-akselille tai menestyskirja/ei-menestyskirja-akselille. Esimerkiksi kustannustoimittaja, jonka kerroin olleen samaa mieltä kanssani, on itse toimittanut kirjoja, jotka ovat voittaneet useita merkittäviä palkintoja, myös Finlandian. Henkilökohtaisesti yksityishenkilönä hän pitää näitä palkittuja kirjoja nimenomaan hyvinä kirjoina, ei huonoina. Hän on silti samaa mieltä kanssani, koska näkee asian olevan niin kuin sanon, halusipa hän tai kuka tahansa muu sen olevan niin tai ei.
No, jos palaamme tähän alkuperäiseen kysyttyyn kysymykseen, niin se kuului sanasta sanaan: “Auttavatko kirjallisuuspalkinnot lukijoita löytämään vuoden parhaat teokset?” On tietenkin mahdollista määritellä “parhaat teokset” niin, että se tarkoittaa ‘teoksia, jotka ajanpuutteesta kärsivän lukijan on tarkoituksenmukaisinta lukea, jotta hän olisi lukenut mahdollisimman monta juuri niistä kirjoista, joiden lukemista hänen sosiaalisissa ympyröissään eniten arvostetaan’. Mutta tällainen määritelmä tälle arkiselle luonnollisen kielen ilmaukselle on kyllä melkoisen… eksentrinen.
Sanoin, että lukija, joka luottaa palkintoihin hyvien kirjojen toivossa, ei ansaitse löytää hyviä kirjoja. Sen sijaan en sanonut yhtään mitään siitä, ansaitseeko lukija, joka luottaa palkintoihin tarkoituksenmukaisten kirjojen toivossa, löytää tarkoituksenmukaisia kirjoja. En sano siitä mitään nytkään. Paitsi totean, että jos joku luulee vastaukseni myös tähän jälkimmäiseen kysymykseen olevan yhtä yksiselitteisesti kielteinen, hän on väärässä.
Jokseenkin hassu ehdotus, koska se ehdottaa siirtymistä systeemiin, jossa me Suomessa elämme jo nyt valmiiksi.
Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion ensi vuoden budjetissa on 429 122 000 euroa. Pelkät valtion taiteilija-apurahat, jotka menevät suoraan tekijöille konkreettiseen kokopäivätyöhön ja ovat kadehdittuja harvinaisuuksia, ovat yksistään 13 391 000 euroa. Ilman tämänkaltaista tukea ei esimerkiksi kotimaista kaunokirjallisuutta välttämättä kovin paljoa julkaistaisi. Koko kotimaisen kaunokirjallisuuden arvonlisäveroton nettomyynti kaikilta kustantajilta yhteensä on Suomessa ollut viime vuosina vain noin 20 000 000 euroa. Vaikka budjetin kulttuurimomentista vain viisikin prosenttia menisi suoraan tai välillisesti (esim. kirjastojen ostot) nimenomaan kotimaisen kaunokirjallisuuden tukemiseen — en lähtenyt tässä laskemaan tarkempaa arviota — niin se olisi silloin jo enemmän kuin koko tämän kirjallisuuden myynnin arvo.
(Finlandia-palkintosumma on 30 000. Sillä voisi siis halutessaan ostaa noin joka seitsemännensadannen niistä kotimaisista kaunokirjoista, joiden oman myynnin edistämiseksi se jaetaan. Aika kallis markkinointikeino! Tätä miettiessä alkaa jo melkein ymmärtää Tiedemiehen äärimmäisiä tekijänoikeuskantoja.)
On ihan kiva huomata, että Soininvaara ja Tommi Uschanov ovat jostakin asiasta eri mieltäkin, vaikka en ole esittänytkään kritiikkiä Soininvaaran nuoleskelijoita kohtaan ennenkään.
Kirjallisuuspalkinnot ovat käsittääkseni valikoituja teoksia, joiden valintaan vaikuttaa suuresti hyvin epämääräiset kriteerit. Jos käsikirjoitus on ensinnäkin miellyttänyt kustannustoimittajaa, voi jo onnitella itseään. Se että kustannettu kirja sitten vielä miellyttää Finlandia-palkintoraatia, voi ehkä jo taputtaa itselleen, koska suurin osa kirjalijoista elää itse asiassa julkisuudesta ja rahasta eikä niinkään kirjan sisältävästä sanomasta.
Kirjallisuus on mielestäni makulaji. Eniten myyvät kirjailijat tavoittavat rahvaan maun tavalla tai toisella, joka ei mielestäni saisi olla ensisijainen kriteeri kirjojen paremmuutta arvioitaessa. Siksi voisi olla hyvä, että kirjallisuuspalkinnot nostaisivat esille myös hieman pimentoon jääviä pienten piirien kirjoja, kuten etenkin Tieto-Finlandia palkinto mielestäni tekeekin.
Minä väitän, että jos esim. John Irvingin olisi suomalainen, hänen tuotantonsa ei voisi koskaan nousta Suomessa Finlandiapalkinnon arvoiseksi, koska se on niin suosittua, mutta Kurt Vonnegutin esitykset voisivat.
Pidän kummankin kirjailijan tavasta esittää maailmaa.
Joskus tuntuu siltä, että Finlandiapalkinnossa on kysymys jostakin ihan muusta kuin kirjallisuudesta. Ehkä enemmän jostakin kirjallisuuspiirien taistelusta tai politiikasta eikä kirjallisista arvoista? Tai sitten en vain tajua aina, sekin on hyvin mahdollista:)
Hermiitti:
“Eniten myyvät kirjailijat tavoittavat rahvaan maun tavalla tai toisella, joka ei mielestäni saisi olla ensisijainen kriteeri kirjojen paremmuutta arvioitaessa.”
Ajatus siitä, että rahvaan makunystyröitä käytettäisiin edes toissijaisena kriteerinä kirjojen paremmuutta arvioitaessa, on luotaantyöntävä. Tunnettu tosiasiahan on, että rahvaan ja (miten tämän nyt kirjoittaisi kauniisti) hieman sofistikoituneemalla tunneherkkyydellä ei ole, eikä tule olemaan mitään yhtenäistä. Ja hyvä niin.
On täysin mautonta, että se James Hirvisaari nostettiin Finlandia-ehdokkaaksi.
Kaikki tekstissäni esiintyvät kirjoitus- ja ajatusvirheet ovat palvelijani tekemiä.
WorkingClassNerolle. Mielestäni kyky haltioitua musiikista, kirjasta tms. ei ole kenelläkään vakio. Hyvän lukuelämyksen voi pilata lukemalla kirjan väärään aikaan: liian nuorena, liian vanhana, liian väsyneenä, liian onnellisena… Minulla on ainakin aikoja, jolloin vain tietokirjat maistuvat ja toisia aikoja jolloin haluaa lukea tietynlaisia novelleja tai romaaneja.
Sivuhuomautuksena: Minusta olisi ihan terveellistä jos Suomessa Finlandia-palkinto olisi vähän enemmän yksi palkinto muiden joukossa. Tietysti se voisi olla tärkein, mutta kuitenkin niin, että hyväksytään sen olevan vaan yhden tyypin suositus. Toki tällä suosisutksella on kustannusyhdistyksen 30 000 euroa ja arvovalta taustalla, mutta siltä kyseessä on vain yksi ouheenvuoro kirjallisuudesta. Minusta on ihan mielenkiintoista tietää mitä joku meritoitusnut kulttuuritoimittaja on mieltä tämän vuoden julkaisuista. Jos ennakkokäsitykseni palkitusta teoksesta ei vastaa sitä, mitä palkintoperusteluissa kerrotaan, saatan ottaa kirjan käsiini.