Runsas viikko sitten osallistuin pienehköön sosiaalipolitiikan asiantuntijoiden pohdintailtaan vanhuspalvelulaista eli ikälaista. Asiasta alusti peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsson. Hän näytti kuvia iloisista ja pirteistä vanhuksista ulkomailla ja yksinäisyyteen vajonneista Suomessa. Vanhusten asema on Suomessa huonompi kuin muualla. Sitä on pakko parantaa.
Tuohon oli pakko vastata, että nuo kuvien iloiset vanhukset eivät ole kunnallisia vanhuspalveluja vielä nähneetkään. Miksi me näemme ulkomailla niin pirteitä vanhuksia ja miksi he meillä ovat vetäytyneet dementoituneeseen apatiaan?
Eino Leino sanoi sen jo sata vuotta sitten:
Muualla tulta säihkyy harmaahapset;
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill’ ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.
Pessimistisin vastaus on, että ongelmamme on geneettinen. Lohdullisempi on, että se liittyy pohjoisen yksipuoliseen ravintoon ja kaamokseen. Ravinto on monipuolistumassa ja D-vitamiinia saa purkista. Sitä paitsi emme näe ulkomailla niitä vanhuksia, jotka nyhjöttävät apaattisina sisätiloissa, koska he nyhjöttövät sisätiloissa.
Yhteisöllisyydestä voi olla kyse. Maassa, jossa perheet eivät aterioi yhdessä, elämäntapa kohtelee huonosti vanhuksiaankin. Muuttoliikkeen takia vanhukset asuvat kaukana lastenlapsistaan. Yksinäisyys johtaa apatiaan.
Olennainen ero on siinä, että melkein kaikissa muissa maissa huolenpito vanhuksista on lain tai tradition pohjalta on sälytetty lapsille, käytännössä naisille. Kansantaloudellisesti tämä on tehotonta, tai olisi ainakin koulutettujen naisten Suomessa. Kansantalous voi paremmin, kun naiset käyvät palkkatyössä ja maksavat palkastaan veroja ja asiaan erikoistuneet hoitavat vanhuksia. Eri asia on, miten vanhukset voivat.
Meillä työssä käyvät tekevät pitkää työaikaa verrattuna muihin Euroopan maihin. Tämä johtuu siitä, että osa-aikatyötä tehdään niin vähän. Tämän haittavaikutuksiin kuuluu, että kansalaisyhteiskunta toimii huonommin.
Toisaalta, ei se vanhusten tilanne auvoinen ole sielläkään, missä suku on vastuussa. Joillakin asiat ovat hyvin, toisilla taas hyvin huonosti. Oikeusturva on vähäinen ja erot kohtelussa suuria.
Joukkomme oli varsin yksimielinen, että vanhuspalvelulaki on huono esitys, vaikka sen tavoite onkin hyvä. Ainakin jäykkiin ikäluokkiin perustuva on tehoton, koska ihmiset ikääntyvät kovin eri tahtiin. Joku sanoi, että oikeastaan pitäisi vain poistaa vammaispalvelulaista rajoitus, ettei laki koske ikääntymisestä aiheutuvaa vajaakuntoisuutta. Kuulen jo vastalauseet korvissani: Vanhuus ei ole vamma!” ”Vammaiset eivät ole mitään dementikkoja!”
Normitus vie aina tehottomuuteen. Jos jotain pitäisi normittaa, normitettakoon kuinka paljon kunnan on vanhuspalveluihin käytettävä. Sekin on tehotonta, mutta vähemmän tehotonta kuin jäykät normit. Rahan käytössä saisi edes käyttää järkeä.
Lakiin ei oikein voi kirjoittaa, että ihmisten tulisi käyttäytyä sivistyneesti ja inhimillisesti, vaikka juuri tästä on kyse.
Pahimmillaan vanhuspalvelulaki, ikälaki, vain ulkoistaa huolenpidon ikäihmisistä kokonaan yhteiskunnalle, mutta ei paranna itse vanhusten asemaa. Käytäntömme vain etääntyisi niistä muista maista, joissa vanhusten asema on parempi. Se olisikin siis omaisten vapautuslaki. Tätä voi tietysti pitää myös hyvänä asiana, mutta ainakin se tulisi kalliiksi.
Jos omaishoidon tukea kehitetään, se voi houkutella joitakin eläkeikää lähestyviä jäämään kotiin hoitamaan isäänsä tai äitiään. Nythän vuorotteluvapaata käytetään paljon tähän. Euromääräinen korvaus toimii kansantaloudellisesti ja yksilötasolla oikein. Se houkuttelee pois töelämästä niitä, joita ei siellä kovasti tarvita (pieni palkka) ja/tai niitä jotka viihtyvät työssään huonosti. Vanhuksen hoito laitoksessa maksaa 4000 euroa kuussa, joten ei ole kansantaloudellisesti huono vaihtoehto, että 1500 euroa kuussa ansaitseva jää pois töistä vanhempiaan hoitamaan. Sen sijaan ei olisi hyvä, että sydänkirurgi jättäisi työnsä vanhuksiensa vuoksi.
Missähän niitä yksinäisyyteen vajonneita vanhuksia näkee?
Kun itse tarkastelen niin lähipiiriäni kuin muitakin eläkeikään ehtineitä, niin touhua ja elämäniloa näyttää olevan huomattavasti enemmän kuin konsaan työssäkäyvillä. Vanhukset matkustelevat nyt kun eivät silloin aikanaan ehtineet tai ei ollut varaa. Heillä on harrastuksia, he laittavat pihoja, marjastavat, sienestävät jne.
Viranomaset ja etenkin (vasemmisto)poliitikkot ovat omia tarkoitusperiään varten luoneet tuon mielikuvan sairaista ja apaattisista suomalaisvanhuksista. Onhan toki heitäkin, mutta se suuri enemmistö on ihan reipasta ja aktiivista porukkaa.
Ei vanhukset itse havittele laitoshoitoa, sitä ajavat nämä ”sosiaalitantat” jotka kuvittelevat viranomaisten tietävän paremmin miten vanhuksia tulee hoitaa kuin vanhusten itsensä, ja ovat mm. tällä lailla ulkoistamassa myös vanhusten ajattelun yhteiskunnalle.
Suomessa vanhukset sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle jo melko nuorina, oliko se 65 tai sinnepäin. Dementoitumista varmaan lykkäisi, jos itse kukin voisi osallistua työ- ja muuhun yhteiskunnalliseen elämään kuntonsa mukaan ilman ikärajoja. Nyt eläkeiän saavutettuaan kaikki portit normaaliin elämään sulkeutuvat ja pitää keksiä jotakin eläkeläiselle ”sopivaa” näennäispuuhastelua.
Vois myös olla kätevää, jos jollain tapaa saatais hyväkuntoset eläkkeellä olevat vanhukset jeesaamaan huonompikuntosia vanhuksia. Eläkeläisillä on varmaan monilla suht paljon ylimäärästä aikaa, josta ne vois ehkä mielelläänkin käyttää osan olemalla hyödyks muille.
Tulevaisuudessa eläkeläiset osaa myös käyttää nettiä, jonka luulis vähentävän jonkin verran yksinäisyysongelmia.
Vammaispalvelulaki pitänee nimetä vajaakuntoisuuspalvelulaiksi.
Se että sydänkirurgi jättää työnsä vanhuksiensa vuoksi on periaatteessa hyvä asia. Ei ehkä paras yhteiskunan työnjaon optimaalisuuden kannalta, mutta ehkä optimaalinen sydänkirurgille ja ehkä hyvinkin tärkeä hänen vanhuksilleen.
Jos vanhuksen hoito laitoksessa maksaa 4000 euroa kuussa, myös omaishoitajalle voisi maksaa suunnilleen 4000 euroa kuussa. Sama hinta, vanhuksen kannalta jälkimmäinen vaihtoehto on useimmiten (ei toki aivan aina) parempi.
”Vanhuksen hoito laitoksessa maksaa 4000 euroa kuussa, joten ei ole kansantaloudellisesti huono vaihtoehto, että 1500 euroa kuussa ansaitseva jää pois töistä vanhempiaan hoitamaan. Sen sijaan ei olisi hyvä, että sydänkirurgi jättäisi tyhönsä vanhuksiensa vuoksi.”
Jos yksi henkilö jää hoitamaan yhtä vanhusta kotiin, se tulee kalliimmaksi kuin laitoshoito, koska menetetään tämän työpanos. Laitoshoidossa on yhtä hoitajaa varten useita vanhuksia. En pääse laskuissani mitenkään siihen, että esim 1650€ tienaavan lähihoitajan kannattasi kansantaloudellisesti hoitaa potilas kotona. Olitkohan Osmo unohtanut työpanoksesta tulevan hyödyn tai laitoshoitajien maksamat veroeurot.
Minä mielelläni käyttäisin ylimääräistä aikaani vanhusten kanssa esim. shakin peluuseen. En vain tiedä miten asiaa tulisi lähestyä: voiko vanhainkotiin kävellä sisään ja lähestyä ihmisiä suoraan, vai meneekö se jonkun byrokratian kautta?
Nk. kummivanhusjärjestelmä toimisi tasan varmasti Suomessa. Meillä on niin paljon ihmisiä jotka voisivat (ja haluaisivat) mennä aikansa kuluksi seurustelemaan vanhempien ihmisten kanssa. Tällä hetkellä lähin kohtauspiste on lähiöbaari keskellä päivää, ja se nyt ei monestakaan syystä ole se paras mahdollinen paikka.
Maaseudullahan tuo malli on toiminut iät ja ajat, monta sukupolvea mahtuu samaan asumustopiiriin.
Ongelma on kaupungit ja varsinkin pk seutu jossa on mielettömät asuntojen hinnat ja ahtaus .
Vanhusten kotihoito toki tuo sen ikkunan mamujen harmaanseen työllistymiseen, kuten mm Italiassa on käynyt. Liekö se kenenkään etu ja toive?
”Missähän niitä yksinäisyyteen vajonneita vanhuksia näkee? ”
No ei kai heitä näe jos he ovat neljän seinän sisällä 24/7. Muutenkin teikäläisen lähipiirissä näyttää olevan vain aktiivisia, hyväkuntoisia ja -tuloisia eläkeläisiä.
> Kun itse tarkastelen niin lähipiiriäni kuin
> muitakin eläkeikään ehtineitä, niin touhua ja
> elämäniloa näyttää olevan huomattavasti enemmän
> kuin konsaan työssäkäyvillä.
Laitoksessa apaattisena istuva tai makaava vanhus on yleensä ehtinyt olla aika kauankin eloisa eläkeläinen. Sitten terveys on pettänyt ja laitos kutsunut.
Viimeiset vuoden ovat nykyään ihmiselle kovin raskaita, koska lääketiede pitää ihmiset hieman turhankin pitkään elossa.
Noista geeneistä. Asiahan korjaantuu geeninvaihdolla. Käsittääkseni projekti sijaitsee biomedicumissa. Menossa
on mentorointivaihe parkkiintuneiden busines-enkeleiden
siivellä -ja taatuin tuloksin. Odotellessani 120v. -geeniä
+ kauniina(=haluttavana) -geeniä, tyydyn kasvuhormoneihin, NHL-ura!
Mitä nyt tuohon D-vitamiiniin tulee,niin oma kroppani tuotti
kriteerit täyttämätöntä ja siis purkille minäkin.
Kiitos villi-ihmisen , sen Aadaminaikuisen, kuristamisesta
sivistyneeksi aineenvaihduntayksiköksi -potta / pulpetti
-istujaksi, älyämme netittää ruokien tuoteselostuksia, turvatiedettä. Ja tuntea mikroböölejä, ihmisarvokkuutta.
Mikko Pukkinen joka viikolla uutisissa malttiloi liksa-asioita,
uudistaa päivät arkisemmat hoivakoti osakeyhtiöiden uusperustantaa (vaihe 1.) ja sitten niiden yhdistämistä (vaihe 2).
Lopulta ne annetaan ulkomaisen toimijan kuten IK tai Bridgepoint käsiin (vaihe3). Kasvua TerveystaloMehiläiselle
-HUS Privat on on jo toteutusputkessa.
Äiti Teressako se oli toimittamassa nunniaan vanhustenapuihin
Suomeen kun näitä kidutetaan ! Lisäisin vain yhdenvertais
-hyvinvointivaltion äänestäjänä että kyllä nuorempiakin.
Mutta siihen turtuu jatkokoulutus-elinkautisopiston yliasteilla.
Katso vaikka johtokunnan levollisuutta! – ja usko mitä Sinulle
parhaaksesi koko ajan vimmatusti aiotaan.
Jukka Sjöstedt
Vammaispalvelulain nojalla vammainen voi saada kotiinsa henkilökohtaisen avustajan, joka ulkoiluttaa koiran, käy kaupassa ja siivoaa. Mutta tavallisen vanhuksen kunnallinen kotipalvelija ei tuollaisia palveluja saa tehdä, vaikka vanhuksen kunto vastaisi täysin vammaisen kuntoa.
Käytännössä en kuitenkaan pidä tarpeellisena, että vammaisten palveluja ryhdyttäisiin tarjoamaan myös tavallisille vanhuksille. Ongelma ei ole siinä, vaan pikemminkin siinä, että useissa tapauksissa kotipalvelijalla tai laitoshoitajalla pitäisi olla hiukan enemmän aikaa vanhukselle ja hieman parempi palveluasenne, jotta asiallinen ja inhimillinen palvelu pystytään antamaan.
Mielestäni tarvitaan tehokas laatukontrolli ja tehokkaat välineet tarvittaessa puuttua kuntien heikkotasoiseen palveluun.
Tehokas laatukontrolli ei synny yksinomaan vanhuspalvelulain normeilla. Laatukontrolli pitää käytännössä järjestää työntekijöiden, omaisten, kunnan systeemien ja ulkopuolisten valvojien kautta. Siitä syntyy hieman lisäkustannuksia, mutta sillä tilanne voidaan korjata.
”Kun itse tarkastelen niin lähipiiriäni kuin muitakin eläkeikään ehtineitä, niin touhua ja elämäniloa näyttää olevan huomattavasti enemmän kuin konsaan työssäkäyvillä. ”
Katselet liian nuoria.Kun ihmiset ovat 80-90-vuotiata niin kaverit ja ikäise suksulaiset ovat harvassa.
Kulumistakin on jo niin paljon, että normaali itsenäinen kulkeminen ei enää käy, vaikka halua olisi.Väsy voi iskeä missä vain
”Suomessa vanhukset sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle jo melko nuorina, oliko se 65 tai sinnepäin.”
Nykyään ihminen luokitellaan vanhukseksi jo 50+ vuotiaana ja häntä aletaan savustaa ulos työelämästä.
Hyvä esimerkki oli SDP:n kanta ikääntyneisiin. Kysyin usealta kansanedustajaehdokkaalta vaalien alla mitä SDP:llä on tarjottavana n 60-vuotiaalle työttömälle. Sain SDP:n vanhuspoliittisen jargonin, jossa puhuttiin lähinnä laitos -ja saattohoidosta !!
Eli meillä politiikan huipulla pidetään +50-vuotiasta ruumisarkkukamana
Kun pyysin tarkennuksia niin Ilkka Taipale lähetti alkoholiongelmasta selviämisen oppaan !!!
Enpä usko, että ikääntymistä mitenkään vakavasti otetaan politiikan huipulla.
Näillä jutuilla on hyvä hauskuttaa vieraita
Todellakin hyväkuntoiset eläkeläiset voisivat hyvinkin jeesata lähellä asuvia huonokuntoisempia vanhuksia vaikkapa tekemällä osa-aikaista työtä kunnan palkkalistoilla.
Mutta työelämän pelisäännöt on tehty järjettömän jäykiksi ja nykyinen ajattelutapa on väärä.
Jos nykyisin havaitaan jokin ongelma palveluissa halutaan asia korjata heti vaatimalla työntekijöiltä lisää pätevyyttä ja lisää koulutusta. Näin suljetaan pois esimerkiksi tavallisten naapureiden käyttämisen palvelujen tarjoamiseen.
Ajattelutapaa pitäisi muuttaa. Tietenkin tarvitaan myös ammattitaitoista henkilökuntaa. Mutta monet palvelut voitaisiin silti toteuttaa osittain tavallisten ihmisten toimesta. Kysymys on järkevästä työnjaosta ja valvontasysteemistä.
Pienten siirtymäaikojen vuoksi lähellä asuvalla eläkkeellä olevalla naapurilla olisi enemmän aikaa vanhuksen kotipalveluun kuin tavanomaisella kunnan työntekijällä. Eikä tarvittaisi mitään työntekijöiden taukotupia. Saataisiin pienemmällä rahalla aikaiseksi parempaa palvelua.
Ei esimerkiksi vanhuksen laittaminen iltaisin nukkumaan vaadi mitään ihmeellistä koulutusta. Kunnalliset kotipalvelijat tekevät sen usein viiden minuutin pikakäynnillä, jolloin siirtyminen asiakkaalta toiselle saattaa viedä 10 minuuttia. Lähellä asuva eläkeläistyöntekijä voisi tehda saman pienemmällä kiireellä.
Eläkeläisnaapuri voisi esimerkiksi käydä vanhuksen luona kaksi kertaa päivässä ja kunnan ammattitaitoinen vakituinen kotipalvelija kerran, kotisairaanhoitaja puolestaan kerran kahdessa viikossa.
Jos emme muuta palvelujen tuottamisen tapaa, meiltä saattaa loppua ammattitaitoiset vanhuksia palvelevat henkilöt.
Eikä se vanhustenhuolto ole kovin helposti rakennettavissa ikääntyneiden lasten varaan
Minullakin on yli 80-vuotiaat vanhemmat Lapissa.
Mutta kotona Helsingissä on vielä kaksi lasta ja hekin vaativat päivittäistä huoltoa.
Ja jotta tilanne ei olisi yksinkertainen niin vanhin lapsi on omillaan ja hänellä kaksi lasta, joiden hoidossa auttelen myös, nytkin 2,5 vuotias pyörii jaloissa
Ja työttömänä työkkäri holhoaa yhdestä suunnasta ja sanelee aikatauluja
Kun eläkeikäni on 65-vuotta niin olen vielä viisi vuotta kyykytettävänä
Eikä tuo matkailu Hki-Oulu-Rovaniemi mitenkään halpaa ole, joten ei sitä tehdä Osmon suunnittelemilla pikkualmuilla
Eli kun nykyään lapsia tehdään yhä vanhempina niin tilanne on tällainen monella
jrn
Minä mielelläni käyttäisin ylimääräistä aikaani vanhusten kanssa esim. shakin peluuseen. En vain tiedä miten asiaa tulisi lähestyä: voiko vanhainkotiin kävellä sisään ja lähestyä ihmisiä suoraan, vai meneekö se jonkun byrokratian kautta?
No eiköhän sinne voi kävellä ihan sisään. Tai (Helsingissä) viranomaisten kautta saa tieto osoitteesta http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/vapaaehtoistoiminta
jrn:
No eiköhän sinne voi kävellä ihan sisään. Tai (Helsingissä) viranomaisten kautta saa tieto osoitteesta http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/vapaaehtoistoiminta
Jukka Sjöstedt:
Noista geeneistä. Asiahan korjaantuu geeninvaihdolla. Käsittääkseni projekti sijaitsee biomedicumissa. Menossa
on mentorointivaihe parkkiintuneiden busines-enkeleiden
siivellä -ja taatuin tuloksin. Odotellessani 120v. -geeniä
+ kauniina(=haluttavana) -geeniä, tyydyn kasvuhormoneihin, NHL-ura!
Voisitko kertoa vähän tarkemmin, mitä ihmettä tarkoitat tällä Biomedicumissa käynnissä olevalla geeninvaihtoprojektilla?
Vanhus tarkoittaa tässä varmaan laitoshoitoon päätynyttä. Muilla vanhuksillahan menee niin lujaa kuin Suomessa nyt voi mennä. Yksi ero on saksalaiskommentin mukaan, että Suomessa ei laitoksissa saa tarjota alkoholia. Niistä puuttuvat ravintolatkin.
Suomessahan ei muutenkaan ymmärretä ravintoloiden merkitystä elämänlaadun parantajina. Muualla lapset ja lastenlapset viettävät vanhusten kanssa aikaa nimenomaan ravintoloissa. Syödään, juodaan pelataan, jutellaan, istutaan iltaa.
Suomessa taas ravintolaruoka maksaa sikana ja kaupungit kaavoitetaan niin hajanaisesti, että vain kaikkein hyvätuloisempien tai muuten rikkaiden alueille syntyy riittävästi kysyntää säädyllisille seurusteluravintoloille.
On kuin Suomessa tahallaan tahdottaisiin viedä ne viimeisetkin arkipäivän ilot kansalaisilta, siis niiltä, joiden kuukausipalkka ei ole kansanedustajan tasoa, jotka asuvat korpeen rakennetussa lähiössä tai liian matalissa kerrostaloissa keskustoissa ja joutuvat maksamaan taksinsa itse. Siis myös vanhuksilta.
No, onneksi meillä sentään puolestaan on kaamos, lumimyrskyt ja synkkä metsä, joita sivistyskansojen jäsenet meiltä kadehtivat.
”Vammaispalvelulain nojalla vammainen voi saada kotiinsa henkilökohtaisen avustajan, joka ulkoiluttaa koiran, käy kaupassa ja siivoaa. Mutta tavallisen vanhuksen kunnallinen kotipalvelija ei tuollaisia palveluja saa tehdä, vaikka vanhuksen kunto vastaisi täysin vammaisen kuntoa.”
Näin on, vanhuksella ei ole vammaislain mukaiseen avustukseen kuin aivan äärirajoilla esim äitini liki 100 vuotia tätini asui yksin keskellä ei mitään Lapissa. Hän ei päässyt hoitolaitokseen, mutta kunto ei riittänyt edes ulkoiluun.
Kunta kustansi kaksi kertaa viikossa avustajan , joka pesi mummon paljussa ja tyhjensi likasangot, talossa kun ei ollut viemäriä, vesi sentään tuli.
Lapset olivat jo kuolleet ja Ruotsiin menneinä eivät lapsenlapset enää pitäneet yhteyttä Suomeen
Tutuilla ei ollut enää ajokorttia,joten mummo oli aivan yksin lopun aikaa
Tällaista on vanhusten ”hoito” 2010, onneksi kuolema korjasi keväällä
Minä odottelen toiveikkaana vanhusten/senioreiden yhteisöasuantoja, jossa voisin voimieni (nyt niitä vielä on) mukaan auttaa muita ja myöhemmin saada tarvitessani apuia muilta. Ja jossa on hyvät edellytykset tavata muita, niin ettei yksinäisyys yllätä. En edellytä sen olevan yhteiskunnan rakennutama laitos, olen valmis käyttämään siihen nykyisen mökkini arvon (esim asumisoikeusasunto voisi olla hyvä mahdollisuus.)
Nythän laitoksiin ei pääse, ennenkuin on niin huonossa kunnossa, ettei yksinään pärjää. Eikä isoissa kaupungeissa kai silloinkaan.
Usein parjattu laitos voi olla vanhukselle paljon mukavampi ja turvallisempi kuin oma koti, josta ei itse pääse ulos ja jossa piipahtaa hoitaja pari -kolme kertaa päivässä. Ongelmallisia ovat tehostettu palveluasuminen, jossa virallisesti vanhus asuu omassa kodissaan ja elää itsenäisesti, vaikka ei ehkä enää siihen käytännössä kykene. Kuitenkaan hänestä ei huolehdita samanlaisesti kuin varsinaisessa laitoksessa. Ellei ole omaisia apuna tai ystävällistä ja huolehtivaa henkilökuntaa (sitä kyllä varmaan suurin osa vanhusten hoitajista on), tilanne voi olla hankala, kun kukaan ei huolehdi esim. lääkityksen seuraamisesta ja tarpeellisista muutoksista.
Kun ussein puhutaan siitä, että vanhuksen pitäisi saada asua mahdollisimman pitkään omassa kodissa, pitäisi olla myös sellaisia koteja, joissa on hyvä olla vaikka elämän loppuun asti. Olisiko ARA:lla tekemistä?
Osmo, ei saa sanoa ääneen, että liialliset sosiaalipalvelumme ovat vahingiksi ihmisille. 😉 Jokuhan voisi vetää johtopäätöksen, että budjettileikkaukset on tehtävä suurimpaan kuluerään, sosiaali- ja terveyspalveluihin (70% yhteiskunnan menoista).
Vanhusten ottaminen vammaispalvelulain piiriin kuulostaa hyvältä ja yksinkertaiselta ajatukselta.
Pakkohoitoahan ei missään tarkoiteta, reippaat ja aktiiviset vanhukset saakoot touhuta entiseen tapaan, niin kauan kuin pystyvät.
tunnen useita suomalaisia, jotka ovat muuttaneet nuorina maailmalle ja tekevät duunia ja katsovat eteenpäin vaikka ovat jo yli seitsemänkymppisiä. Bisnes on verissä. Kerran kysyin yhdeltä tällaiselta että millonkas ajattelit jäädä eläkkeelle ja hän vastasi että ”ja ryyppäisin itseni hautaan? Ei kiitos minä painan duunia mieluummin”.
Suomessa aletaan valmistautumaan hautaan jo viiskymppisinä.
Tiedän tällaisen tapauksen, missä naapuriapua hyväksikäytetään korvauksetta. En usko, että on mitenkään ainoa tapaus lajiaan, vaan aika paljon on tällaisen epävirallisen avun varassa. Jos homma virallistettaisiin, niin sittenhän sitä pitäisi varmaan jotain maksaakin.
Suomalainen ravintolaruoka on itseasiassa erittäin kilpailukykyistä hinnaltaan ja laadultaan. Kokemusta on viimeisen vuoden ajalta useastakin Välimeren maasta. Saman vitosen tai kympin se perusruoka siellä keski-Euroopassakin yleensä maksaa.
Suomessa saa hyvän lounaan 6-8 eurolla, keittolounaan jopa 3 eurolla.
Aika paljon noissa kahviloissa ja lounaspaikoissa näkyy eläkeläisiä päivisin. Työväenopiston harrasteryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, on eläkeläisten päivätansseja, hienoilla kuntoklubeilla on päivisin eläkeläisten ryhmiä yms. tuntuu että jos vain kiinnostaa niin eläkeläisille löytyy ainakin kaupungeista lähes jatkuvasti kaikkea aktiviteettia.
Muistetaan nyt vain se jokapäiväinen uskontunnustuksemme hyvinvointiyhteiskunnalle, joka hoitaa vanhukset ja lapset tehokkaasti ammattitaitoisesti koulutetulla työvoimalla siisteissä ja steriileissä laitoksissa. Kiitokset yhteiskunnalle joka vapauttaa meidät työtätekevät näistä raskaista velvollisuuksista.
Liian vanha: ”Nykyään ihminen luokitellaan vanhukseksi jo 50+ vuotiaana ja häntä aletaan savustaa ulos työelämästä.”
Tässä on paljon perää ja se riippuu ennen kaikkea siitä, että ikääntyneille työntekijöille pitää usein maksaa paljon enemmän samasta työsuorituksesta kuin nuoremmille työntekijöille.
Useimmissa tämän päivän töissä suoritustason keskimääräinen huippu on jossain 50 vuoden tietämissä, joissain hommissa selvästi alle, toisissa taas vähän yli. Ihmisten välinen vaihtelu on tietysti suurta, mutta keskimäärin se menee jotenkin noin. Useimmissa töissä palkkaus taas ei perustu suoraan henkilökohtaiseen suoritukseen vaan jatkuu 50 ikävuoden jälkeen samalla tai jopa korkeammalla tasolla, vaikka tuottavuus alkaa keskimäärin vähitellen alentua. Näin keskimääräinen kuilu suorituksen ja palkkakustannusten välillä kasvaa. Pieni osa 50-vuotiaista, huomattava vähemmistö 55-vuotiaista, ehkä jo enemmistö 60-vuotiaista ja valtaenemmistö 65 vuotta täyttäneistä tuottaa työnantajalleen tappiota – ei siksi, etteikö heidän työllään olisi arvoa vaan siksi, ettei suoritus vastaa enää kustannuksia.
Jos organisaation johdolla on ylipäätään mitään keppiä tai porkkanaa toimia kannattavasti tai saada tuotoksia aikaan kohtuullisin kustannuksin, sille syntyy tarve saada ikääntyneet eläkkeelle. Ja jos organisaaatiossa porkkanaa tai keppiä on tarjolla myös muulle henkilökunnalle organisaation tavoitteiden saavuttamisen tai kustannusten jahtaamisen perusteella, myös työtoverit voivat hyötyä siitä, jos saavat ikääntyneet ripustamaan hanskat naulaan.
Ja jos taas suoritustasoltaan heikentyneitä ikääntyneitä ei tavalla tai toisella saada ulos, se voidaan työpaikalla tulkita työmoraalia heikentäväksi viestiksi siitä, ettei kustannusten pitämisestä kurissa ja suoritustasosta ylipäätään välitetä täällä. Se on vaarallinen viesti, jonka lähettämistä esimiehet yleensä haluavat varoa.
Eri tasojen esimiehet niin yksityisella kuin julkisellakin puolella ovat siis usein puun ja kuoren välissä. Laki kieltää ikäsyrjinnän mutta paine ikääntyneiden saattamiseen työelämästä ulos voi olla kova, usein sekä ylhäältä että alhaalta.
Fiksu ratkaisu tähän olisi tietysti se, että alennetaan ikääntyneiden kustannuksia työnantajalle niin että ikääntyneetkin ovat työyhteisöilleen kannattavia ja haluttavia työntekijöitä. Tähän voidaan päästä monin eri tavoin, esimerkiksi alentamalla työnantajan sosiaaliturvamaksuja ikääntyneiden osalta, joskaan tämä yksin ei kovin pitkälle auta.
Japanissa on tai ainakin oli kuulemma tapana, että eläkeikä oli verraten alhainen ja sen jälkeen valtaosa ihmisistä täydensi vaatimattomia eläkkeitä jatkamalla työtä eri sopimuksella, saman tai eri työnantajan palveluksessa, alemmalla palkalla ja yleensä helpommissa hommissa. Tämä kuulostaa fiksummalta kuin se suomalainen ratkaisu, jossa osa ikääntyneistä painaa viimeisinä vuosinaan hampaat irvessä ollakseen suuren palkkansa arvoinen samalla kun esimiehet ja joskus työtoveritkin miettivät keinoja kalliiksi käyvien ikääntyneiden tyrkkäämiseksi eläkkeelle.
Hallitusherroiksi alle kuusikymppisinä ryhtyvät yritysjohtajat ovat muuten Suomessakin tällaisen japanilaistyyppisen järjestelyn piirissä eli vaihtavat työuransa loppuvuosina helpompiin hommiin ja alemmille liksoille. Voisiko siitä ottaa laajemminkin oppia?
Terveys- ja sosiaalitoimessakin pätee kaksi lakia: 1. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla. 2. Laatu ja määrä ovat aina kääntäen verrannollisia. Terveyttä hoidettiin Suomessa pitkään rakentamalla seiniä. Nykyään pitää lisäksi pystyttää juridiikka ja it. Onnellisena entisaikana sielua hoiti kirkko ja ruumista kyläyhteisö. Nykyään tiedostava kuluttaja luovuttaa autonomiansa lääkärille, juristille, ekonomille tai naamakirjalle, kun ne osaavat markkinoida itseään vielä paremmin kuin entinen papisto. Kaikkien tavoitteena on, että lypsävä lehmä eläisi pitkään – laadusta ei ole niin väliä. Valtio kouluttaa lisää lääkäreitä, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, lähihoitajia ja tulevaisuudessa kai hoiva-assistenttejakin julkiselle sektorille, jonka noidankierre on selvä: lisää velvoitteita, vähemmän liksaa – laadusta ei ole niin väliä. Mitä tulee seniorilaista? Paljon porua, vähän villoja.
Se jäi sanomatta, että ei mikään laki kykene parantamaan vanhusten asemaa sillä ongelma on päättäjien moraalivaje eli huono hoitokin kelpaa jos se on halpaa
Toinen ongelma on byrokratia, työtön ei voi hoitaa omaisiaan sillä silloin hän ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ja menettää työttömyyskorvauksen ja työttömän statuksen
Kun +50-vuotiata työttömiä on 100000 ja he ovat potentiaalisia omaishoitajia niin byrokratia estää omaishoidon
Ensimmäinen kädenojennus nykyiseltä hallitukselta huonokuntoisten eläkeläisten suuntaan olisi osa-aikaisen työnteon tekeminen kannattavaksi. Suurin ongelma tuli Osmon tekstissä jo esille: muualla kyetään tekemään osa-aikatyötä, jonka ohessa hoidetaan niin lapset kuin vanhuksetkin, meillä Suomessa tosiaan painetaan liian pitkää työpäivää. Keveämmällä työnverotuksella tehtäisiin osa-aikatyöhön siirtyminen kannattavammaksi (tällä hetkellä suuri osa työikäisestä aikuisväestöstä työskentelee täyspäiväisesti, koska osa-aikaisen työn palkka ei riitä toimeentuloon) ja kevennettäisiin sosiaali- ja terveysalan budjettia kun tarve näihin julkisesti tuotettuihin palveluihin vähenisi. Suomessa kovin harva äiti esimerkiksi siirtyy äitiys- ja vanhempaivapaalta osa-aikatyöhön, vaan perheenlisäyksen jälkeen palataan samaan täyspäiväiseen työrytmiin kuin ennen lapsen saamista, ja lapsia hoidetaan yhtä pitkä päivä kunnallisessa päivähoidossa. Suurten ikäluokkien vanhetessa myös hoidon tarve tulee räjähtämään käsiin ja pelkästään julkisin voimin tätä tarvetta ei pystytä täyttämään. Tarvitaankin sekä asennemuutosta että valtiollisen tason päätöksentekoa, jotta tulevat vanhukset (tästä 10-20 vuotta ajassa eteenpäin) tulevat pärjäämään pitempään ilman laitoshoitoa ja muita julkisin varoin tuotettuja sosiaalipalveluja.
Yhdyn aikaisempien kirjoittajien kommentteihin siitä, että meillä Suomessa myös suhtaudutaan vanhempaan väestöön kovin merkillisesti. 60+ (saatikka 50+!) ikäinen ihminen ei automaattisesti tarkoita vanhusta tai eläkeleläistä, vaan etenkin yrittäjäpuolella on valtavasti ihmisiä, jotka painavat töitä vielä 70+ ikäisinä. Työajan joustoilla saataisiin myös palkkatyöntekijöille lisää työvuosia, jos terveys siihen antaa myöten. Mikään pakko ei tulisi olla eläköityä ilman omaa halua, vaan töissä pitäisi saada olla niin pitkään kuin tuntee jaksavansa. Suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä työmarkkinoilta katoaa myös valtavasti ns. hiljaista tietoa, joka tulisi valjastaa tulevien työssäkävijäsukupolvien käyttöön. Sysäämällä ihmisiä eläkkeelle sen sijaan, että heille kyetään jakamaan osa-aikaista työtä ei voiteta mitään, vaan hävitään henkisessä pääomassa. Erinomainen esimerkki tästä oli aikanaan Vihreässä Langassa haastateltu Juha Hernesniemi (Vihreä Lanka 29.10.2010): Juha Hernesniemi on nyt 63-vuotias ja suunnittelee leikkaavansa vielä kymmenen vuotta, ehkä enemmän.
”Ihminen voi lopettaa uransa seinään ja jättää kaikki pulaan. Sillä lailla voi tehdä itsestään korvaamattoman. Tai voi siirtää elämänaikaisen oppinsa uudelle sukupolvelle.”
jrn kirjoitti: ”Minä mielelläni käyttäisin ylimääräistä aikaani vanhusten kanssa esim. shakin peluuseen. En vain tiedä miten asiaa tulisi lähestyä: voiko vanhainkotiin kävellä sisään ja lähestyä ihmisiä suoraan, vai meneekö se jonkun byrokratian kautta?
Nk. kummivanhusjärjestelmä toimisi tasan varmasti Suomessa. Meillä on niin paljon ihmisiä jotka voisivat (ja haluaisivat) mennä aikansa kuluksi seurustelemaan vanhempien ihmisten kanssa. …”
Kyllähän tällaista kummivanhustoimintaa on Suomessakin olemassa. Omaan lähipiiriini kuuluva henkilö käy kerran viikossa paikallisessa vanhainkodissa tunnin tai parin ajan rupattelemassa erään yhdeksänkymppisen vanhuksen kanssa. Ymmärtääkseni tämä on ollut puolin ja toisin kovin antoisaa.
En valitettavasto osaa suoralta kädeltä kertoa, mitä kautta tämä järjestyi, mutta googlaamalla ja muutamalla puhelinsoitolla vaikkapa niihin vanhainkoteihin uskoisin asian selviävän. Toivotan lämpimästi menestystä, mikäli innostut etenemään asiassa.
TL
Suomalainen ravintolaruoka on itseasiassa erittäin kilpailukykyistä hinnaltaan ja laadultaan.
Lounasravintolassa epäilemättä näin, mutta ei niissä vietetä perheen kanssa aikaa tai istuta iltaa, vaan käydään vauhdikkaasti syömässä ja ne ovat auki ainoastaan päivällä.
”Sysäämällä ihmisiä eläkkeelle sen sijaan, että heille kyetään jakamaan osa-aikaista työtä ei voiteta mitään, vaan hävitään henkisessä pääomassa.”
Suomessa ihmiset sysätään kortistoon ja sossun luukulle, ei eläkkeelle. Varhaiseläkkeet on lopetettu, joten käytännössä nuo ns ”eläkejärjestelyt” ovat potkimista kortistoon.
On tietysti hienoa esim Nokian kannalta puhua eläkejärjestelyistä, mutta todellisuudessa ihmiset menevät työkkärin tai sossun luukulle
Osa-aikaisuuden valtamaita ovat Hollanti, Saksa, Iso-Britannia,Tanska, Ruotsi, Itävalta Belgia. Hollannissa osa-aikaisten osuus on jopa 40 % työvoimasta, muissa n 25 % kahta puolta
Suomessa heitä on n 14 % mikä ei ole kuitenkaan kaukana EU-keskiarvosta , n 17 %(Eurostat)
OS: ”Normitus vie aina tehottomuuteen”.
Pierre-Joseph Proudhon ja Friedrich Hayek olisivat, jos vielä eläisivät, varmaankin samaa mieltä.
Spontaani järjestys johtaa kuitenkin yhteiskunnat yleensä vielä suurempaan tehottomuuteen ja jopa suoranaiseen katastrofikierteeseen. Esim. USAssa pankkiirit saivat vapaasti lainata tyhjätaskuille rahaa ja rakennella tämän bisneksen verhoksi valtaisan pyramidihuijauksen. Tällä spontaanilla huijauksella ja sen seurauksilla on ollut myös maailman vanhusten elämänlaatuun valtaisat vaikutukset. Luulen, että se on vetänyt muutaman suomalaisenkin vanhuksen suut mutrulle.
Normitus ei liioin ole automaattisesti este yhteisöllisyyden toteutumiselle. Normien perustalle rakennettu ”hyvinvointivaltio on päässyt modernissa maailmassa lähemmäksi toiminnallista yhteisöideaalia kuin yksikään yhteisö” (Heikki Lehtonen (1990) Yhteisö. Tampere: Vastapaino, s. 255).
Ikävuosien 60-75 välillä suurin osa suomalaisista on vielä ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa ja suoriutuisi työtehtävistä hyvin. Nopeiden päätöksien ja uuden opettelun vaatimukset voivat joissain töissä olla kuitenkin niin kovat, että tuottavuus jää alle palkan, erityisesti kun meillä on vähän nihkeä suhtautuminen siihen, että palkkaa voisi alentaa.
Tämä johtaa siihen, että kun palkkaa ei voida käytännössä laskea, niin pitää potkia ulos vaikka kepulikonstein.
Isäni on eläkkeellä, mutta tekee töitä edelleen puolipäiväisesti ja iltaisin ja viikonloppuisin tekee vastaavia hommia vielä harrastuksenaan. Hän joutui kylläkin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo kuusi vuotta sitten selän pettämisen vuoksi. Kun selkä on pultattu jäykäksi ja käveleminen hidasta, työ nyt vaan ei ole kovin tuottavaa, vaikka olisi kuinka hyvä siinä.
Suomessa tarvittaisiin jotain tämän kaltaista enemmän. Isoissa firmoissa tämä ei onnistu ollenkaan, koska yhtäältä työnantajalla on jäykät prosessit ja toisaalta ammattiliitot ovat heti raivoamassa ja pistämässä hommalle stopin jos joku tekee töitä vähänkään pienemmällä palkalla. Pienissä perheyrityksissä voi näin vielä tehdä.
Koko eläkesysteemissä ei kyllä minusta ole oikein mitään järkeä. Miksi terveen ihmisen eläkkeen pitäisi määräytyä yhtään mistään muusta kuin siitä, mihin hän on itse säästänyt? Vakuutuksin voidaan hoitaa sairaseläkkeet tapauksissa, joissa vammautuu tms, mutta suurin osa sairaseläkkeistä tulee tosiasiassa bunroutin tms. psyykkisen syyn takia, ja tämä voitaisin välttää, jos hellittäminen olisi mahdollista.
Yksinkertainen keino lisata tyontekijoita vanhuspalveluihin olisi rekrytoida hyvakuntoisia elakelaisia seuralaisiksi ja ulkoiluttajiksi vanhainkoteihin/kotipalveluun. Nyt taman pitkalti estaa se, etta jos saa elaketta ja rinnalla tekee palkkatyota, palkasta menee jopa 60% veroa.
Kaikki elakkeiden paalle tienattavat palkat voisivat olla verottomia, ainakin tiettyyn tulorajaan saakka. Niin moni hyvakuntoinen elakelainen voisi tienata osa-aikatoissa. Taloudellinen toimeliaisuus lisaantyisi, elakelaisten ostovoima kasvaisi, matalapalkkaisiin osa-aikatoihin saataisiin lisaa tekijoita.
Entas jos elakeikaiset saataisiin myos lapsia hoitamaan osa-aikaisina perhepaivahoitajina? Pienikin palkka (vaikkapa nettona 700-1000e/kk) olisi varmasti monelle tervetullut lisa elakkeen paalle.
Myös Punainen Risti järjestää vanhusten ystävätoimintaa.
Syltty:
Usein puhutaan että Suomessa ei ole Eurooppalaista kaupunkikulttuuria, ja käsitän sen niin että Välimeren maissa matkailleet kaipaavat niitä kaupunkien vanhoja kävelykeskustoja joissa on kilometritolkulla ulkoilmaravintoloita täynnä ihmisiä ja elämää. Se on usein lähinnä pintaa maissa joissa on kymmeniä miljoonia asukkaita.
Ilmasto ja sijainti on toki yksi tekijä. Vielä suurempi tekijä tuon ”kaupunkikulttuurin” syntymiseen on veronkierto, säädöksien kierto, yrittämiseen pakottava heikko sosiaaliturva, halpatyövoiman saatavuus ja halpatyövoimavetoiset puoli-ilmaiset maataloustuotteet. 3€ tuore tapas ja paikallinen viini voi hyvinkin olla afrikkalaisen kalastamaa ja tomaatti pimeällä työvoimalla kasteluviljeltyä.
Kaupunkien ulkopuolella on Etelä-Euroopassa on usein ränsistynyttä, apaattisen näköisiä ihmisiä, väsyneen näköisiä vanhuksia, kerjäläisiä, Itäblokin tyttöjä tyrkyllä minihameissa yms. yleiseurooppalaista kulttuuria.
Kyllä se yhteisöllinen perhekulttuuri syntyy äkkiä Suomeen kun puolitetaan eläkkeet ja sosiaalituet. Pienipalkkainen palvelutyökin voi alkaa äkkiä houkuttelemaan monia työttömiä.
Itse jo 1970-luvulla interraililla Ruotsin etäläosassa huomasin, että Suomi on aika kaukana Keski-Euroopasta kuten on myös liki Turun tasoinen maantieteellinen Tukholma paikaltani katsottuna.
Mutta mennään nyt sitten täällä Suomessa kun yritetään olla muka jonkin sortin keskieurooppalaisia (Jutan pärstän kuvilla joka päivä hesarista katsottuna). Rehni (O Rehn) taitaakin olla 1. suomalainen perinteisten eurooppalaisten vallanpitäjien komerossa, joka asemansa puolesta on ryhtyy jonain päivänä omiaan pilkkaamaan.
TL: ”Usein puhutaan että Suomessa ei ole Eurooppalaista kaupunkikulttuuria, ja käsitän sen niin että Välimeren maissa matkailleet kaipaavat niitä kaupunkien vanhoja kävelykeskustoja joissa on kilometritolkulla ulkoilmaravintoloita täynnä ihmisiä ja elämää.”
Ko. palvelujen alhainen kysyntä on kyllä johtunut Suomen alhaisesta palkka- ja elintasosta – eikä se vieläkään kovin hyvä ole. Pärjätään, kun molemmat puolisot käyvät töissä, Välimeren maissa tullaan toimeen yhden työssäkäyvän palkalla.
”Yksinkertainen keino lisata tyontekijoita vanhuspalveluihin olisi rekrytoida hyvakuntoisia elakelaisia seuralaisiksi ja ulkoiluttajiksi vanhainkoteihin/kotipalveluun. Nyt taman pitkalti estaa se, etta jos saa elaketta ja rinnalla tekee palkkatyota, palkasta menee jopa 60% veroa.”
Tulojen ja eläkkeen pitäisi olla aika isot, että lisätöistä menisi näin suuri vero. Suomessa on kokonaisverotus, joka ei erittele, mikä osa tuloista tulee päätyöstä ja mikä sivutyöstä. Liika ennakonpidätys palautetaan veronpalautuksina takaisin.
Ennakonpidätys sivutyöstä voi olla tuota luokkaa, etenkin, jos ei toimita sivutuloverokorttia tai sivutuloverokortissa on liian korkea ennakonpidätysprosentti ja jos se on liian korkea, sen voi vaihtaa.
Seuraava aloitus voisi olla ajankohtainen: ”Vanhuspalveluiden rahoitus 20-luvulla”
Hyvinä vuosina tehtyjen laskelmien mukaan Suomen talous kestää väestömme vanhenemisen aihuttamat kustannukset. Nyt olisi aika tehdä korjaukset näihin ennusteisiin. Suomea odottaa pitkä taantuma, joka kääntyy reaaliseksi kasvuksi vasta väestömme ikärakenteen korjaantuessa, joskus 40-luvulla.
Suomessa tehdään politiikkaa neljän vuoden aikajänteellä. Mielestäni viisaan kansan tulisi valmistautua tulevaan. Uskon, että tulevissa vaaleissa käydään keskustelua otsikoilla: ”Vanhukset vs. humanitäärinen maahanmuutto; vanhukset vs. kehitysapu; vanhukset vs. maailmanparantaminen; vanhukset vs. punavihreät; hyvinvointivaltio ja talousromahdus”
Tuntuu pahalta laittaa vastakkain vanhukset ja muut humaanit (ei suomalaisille tarkoitetut avustukset ), mutta se on realismia ja ilmenee ”populistien” nousuna. Minä olen näistä asioista keskustellut vannoutuneiden kokoomuslaisten kanssa ja ajatukset ovat pienen alustukseni jälkeen yllättävän samansuuntaiset. Fakta on muuten niin, että Suomessa ei edes mukavarakkaalla keskiluokalla ole varaa maksaa kallista laitoshoitoaan. Suomessa omaisuudet ja eläkkeet kovin pieniä ovat.
Kotipalvelussa työskentelevä lähihoitaja-äitini sanoi, että suurin osa vanhuksista on tyytyväisiä elämäänsä kunhan saavat hieman piristystä päiväänsä. Laitoshoidossa tillanne voi toki olla toinen.
”Usein puhutaan että Suomessa ei ole Eurooppalaista kaupunkikulttuuria, ja käsitän sen niin että Välimeren maissa matkailleet kaipaavat niitä kaupunkien vanhoja kävelykeskustoja joissa on kilometritolkulla ulkoilmaravintoloita täynnä ihmisiä ja elämää.”
Ei tarvitse mennä Etelä-Eurooppaan perheille sopivia seurusteluravintoloita etsimään. Kyllä perheravintolakulttuuri löytyy melkein kaikkialta muualta paitsi Pohjoismaista pois lukien Tanska ja poikkeuksellisen vauraat ja tiheästi asutut alueet á la Södermalm.
Vaikka en ole asiaan yhtään perehtynyt ja joudun menemään selkäydintuntumalla, olen aika varma, että se johtuu a) ruuan hinnoista, b) juomien hinnoista, c)säätelystä, d) ahdistunutta kököttämistä suosivasta perinteestä ja d)typerästä kaupunkisuunnittelusta, joka ei luo riittävää kysyntää.
Keski-Euroopassa ihmiset perustavat talojensa kellarikerrokseen ravintoloita, joihin lähialueen muutamasta kymmenestä omakotitalosta perheet kokoontuvat ehkä yhtenä iltana viikossa syömään, juomaan, heittämään tikkaa, laulamaan ja niin pois päin. Itsekontrolli pelaa naapurien keskuudessa ja lapset oppivat ihmisiksi. Suomessa kun tuollaista ehdottaisi, virkamies kuolisi järkytyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen.
Tietysti Saksassa, Ranskassa, Holannissa jne. on myös ihan tavallisia seurusteluravintoloita vaikka millä mitalla, joihin voi viedä lapset ja isovanhemmat iltaa viettämään.
Toivottavasti maahanmuuttajien kotouttaminen ei onnistu niin hyvin, että jämähtävät omiin koteihinsa suomalaiseen tapaan.
TL: ”Usein puhutaan että Suomessa ei ole Eurooppalaista kaupunkikulttuuria… Välimeren maissa matkailleet kaipaavat niitä kaupunkien vanhoja kävelykeskustoja… Se on usein lähinnä pintaa maissa joissa on kymmeniä miljoonia asukkaita.”
Olipa poikkeuksellisen negatiivinen kuva, suoraan turistirysään kävelleeltä. Ehkä Bulgariassa tai Romaniassa näkee apaattisia, likaisia, köyhiä vanhuksia turistikeskustojen ulkolaidoilla istuksimassa. Espanjassa, Italiassa, Ranskassa en ole koskaan törmännyt tällaiseen dystopiaan, vaan kyllä siellä keskustan ulkopuolellakin on elämää, ihmisiä, aktiviteetteja, yhdessä ruokailevia perheitä.
Monissa eteläisemmissä maissa ravintola- ja kahvilahetket kuuluvat arkeen yhtä erottamattomasti kuin Suomessa jokailtainen työpäivänjälkeinen kokkailu, koska ulos ei ole varaa mennä syömään. Lounasruokailu voi Suomessa olla edullista, mutta moniko käy lounaalla yhdessä koko perheen kanssa, vieläpä isovanhemmat mukaan ottaen? Voi olla, että yhteisruokailu liittyy keski- ja eteläeurooppalaiseen perinteeseen, jossa vanhukset ja lapset hoidetaan perheen kesken. Silloin luonnollisesti vanhukset ja lapset ovat niin erottamaton osa perhettä, että heidän kanssaan vietetään aikaa muutenkin, ulkona ruokaillen, kahviloissa ja puistoissa oleillen.
En todellakaan haikaile Suomeen Britteihin kaavailtua BS-mallia (big society eli bullshit society), jossa julkissektori korvataan kokonaan vapaaehtoisvoimilla: hoitoala, koulutus, jopa poliisivoimat korvattaisiin naapurusto-hoitoloilla, kotikouluilla ja vapaaehtois-korttelipoliiseilla. Mutta Suomi on kulttuurisesti poikkeuksellisen kaukana inhimillisemmistä maista, joissa perhe ymmärretään useamman sukupolven kokonaisuudeksi, pariskunta keskenään tai lastensa kanssa ei ole vielä kokonainen perhe.
Osasyynä tähän on Suomen jäykkä viranomaistulkinta, jossa esimerkiksi aikuisia lapsia ei enää pidetä perheen osana, eikä isovanhempia ole missään vaiheessa luettukaan perheeseen. Toinen syy luonnollisesti ovat pitkät välimatkat, Suomessa on jopa harvinaista kahden tai kolmen sukupolven asua samalla paikkakunnalla, kaupungistumisen ja työpaikkojen perässä vaeltamisen vuoksi. Olen kyllä itsekseni hiljaa ihmetellyt, miksi Suomessa niin harvoin isovanhemmat muuttavat lasten ja lastenlasten perässä, vaan jäävät mieluummin peräkylille. Luulisi, että kotiseuturakkauden ja urautuneisuuden voittaisi jokapäiväinen tai -viikkoinen mahdollisuus viettää aikaa rakkaiden läheisten seurassa.
Papparainen: ”Hyvinä vuosina tehtyjen laskelmien mukaan Suomen talous kestää väestömme vanhenemisen aihuttamat kustannukset. Nyt olisi aika tehdä korjaukset näihin ennusteisiin.”
Suomen talous kyllä kestää, mutta ”vanhukset” joutuvat itse kustantamaan suuremman osan palveluistaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä.
Ja siihen niitä koko ajan paranevia eläkkeitä tarvitaankin. Suurin osa eläkeläisistähän on työeläkkeellä ja pärjäävät kohtalaisesti. Muiden kohdalla toimiva sosiaaliturva olisi tarpeen.
Eräs ystäväni on maasta jossa vanhuksia kunnioitetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Hänellä on valokuva jossa sukulaiset tapaavat hänen vanhaa äitiään. Se kuva kertoo mistä on kysymys. Äiti istuu tuolilla nurmikolla ja sukulaiset ympärillään kumartamassa. Tavassa jolla he ovat tervehtimässä on jotain sellaista vanhemman ihmisen suurta kunnioitusta. Ystäväni äidillä on asiat hyvin, hänellä on huolehtivia sukulaisia ympärillään.
Minusta olisi paikallaan miettiä sitä, miksi me suomalaiset emme auta toisia ihmisiä? Minä ainakin muistan sen ajan, kun yritin auttaa niin sain viranomaisilta aika kylmää kohtelua. Asiat eivät minulle kuuluneet. Se on ainakin yksi ongelma. Meillä jokaisella on laissa suotu niin tiukka yksityisyys, että se jo rajaa auttajatkin pois.
Toisaalta myös saattaa olla niinkin, että luullaan joutuvamme liian suureen vastuuseen toisesta ihmisestä, jos autamme. Emme halua sellaista. Saatamme luulla, että tämä johtaa tilanteeseen jossa meiltä menee aivan liikaa voimavaroja ja jäämme jonkinlaiseen moraaliseen kahleeseen. Näin ei saisi olla.
Jos suunnitellaan vammaisille ja ikääntyneille yhteistä vajaakuntoisuuspalvelua, kannattaa muistaa, että me vammaiset tarvitsemme näitä palveluita myös kiireisissä ja tuottavissa elämänvaiheissa, kuten työ- ja perhe-elämässä.
Itse vammauduin kolme vuotta sitten vaikeasti raskauden ja synnytyksen yhteydessä. Siis elämän kiireisimmässä vaiheessa, lasteni ollessa 0- ja 2-vuotiaat.
Suomen nykyisen upean vammaispalvelulain ansiosta olemme saaneet kotikunnaltamme Helsingiltä tukea niin, että olen kyennyt kantamaan vastuun pienten lastemme arjesta vammastani huolimatta. Ilman tätä tukea olisimme olleet todella liemessä.
Vammaispalvelun tukivaihtoehtojen monipuolisuus sekä palvelun nopeus ovat myös rohkaisseet minut suunnittelemaan nyt paluuta työelämään.
Jotta voin luottaa työnsaantimahdollisuuksiini vammaisena, työnantajien on voitava luottaa siihen, ettei vammani estä minua työskentelemästä terveiden kollegojeni (olen korkeakoulutettu) veroisesti. Minun on siis voitava vakuuttaa tulevat työnantajani siitä, että saan työelämässä tarvitsemani apuvälineet nopeasti ja joustavasti, kulloisenkin tarpeen mukaan, ja voin näin ollen keskittyä itse työelämän haasteisiin.
Jos asioisin vajaakuntoisuuteeni liittyvissä asioissa jatkossa ”samalla luukulla” kuin kaikki kotikuntani ikääntyneet, saisinkohan enää tukea niin kattavasti ja yksilöllisesti kuin tarvitsen elääkseni lapsiperheen työssäkäyvän vanhemman elämää?
”Pieni osa 50-vuotiaista, huomattava vähemmistö 55-vuotiaista, ehkä jo enemmistö 60-vuotiaista ja valtaenemmistö 65 vuotta täyttäneistä tuottaa työnantajalleen tappiota – ei siksi, etteikö heidän työllään olisi arvoa vaan siksi, ettei suoritus vastaa enää kustannuksia.”
Minun työpaikallani kaikkein tuottavimmat ihmiset ovat olleet 60 ja yli. Kaikkein parhaimmat ovat naisia, joilla on itsellään lapsia (ja jo lapsenlapsiakin). Heidän kohdallaan kyse on tulospaineen alaisesta ja raskaasta myyntityöstä, jossa asiakkaat ovat jollakin tapaa vaikeita lähes aina. Nuorilla ei hermo kestä juonittelua ja muuta tylyyttä juuri lainkaan. Toisaalta asiakkaat eivät kunnioita nuoria yhtään. Ehkä siksikin, että he eivät osaa olla tarpeeksi hienotunteisia, koska eivät kykene vielä iästään johtuen havaitsemaan ihmisten mielentiloja ja osaa käyttäytyä niiden mukaisesti. Eikä nuorilla monesti vain ole sitä kunnioitusta, koska tarpeelliset nöyryytykset ovat kokematta…
Vanhemmat eivät ota kuulemaansa niin raskaasti ja heillä on herkät korvat sekä kyky olla näkemättä ihmisiäkään mustavalkoisesti. ”Vanhukselle” asikkaalla on vain huono päivä sillä kertaa, nuorelle kiukutteleva asiakas on ihmisenä läpimätä. Ja sehän kuuluu äänestä ja näkyy ilmeistä sekä eleistä. Mikään ei silloin toimi.
Itse olen 50 vuoden ikäinen pojanvesseli ja arvioni mukaan vielä kymmenen vuoden kuluttua asiantuntijatehtävässäni huomattavasti parempi ja tehokkaampi kuin 25 vuoden ikäisenä. Tätä pitää tosin kysyä asian ajankohtaistuessa toimitusjohtajaltamme, joka on silloin 82-vuotias.
On selvää että joissain töissä korkean iän tuomasta kokemuksesta on enemmän hyötyä kuin iän tuomista vaivoista. Pääosin näin ei ole.
En usko että esimerkiksi omat vanhempani ovat olleet siinä kuudenkympin kieppeillä kumpikaan kovinkaan kummoisia työntekijöitä. Sen verran paljon kumpikin oli viimeisinä työvuosinaan saikulla, ettei kovinkaan kummoinen räkänokka tarvitse olla, että pistää paremmaksi, puhumattakaan 10v nuoremmasta jo 20-30v kokemusta omaavasta kollegasta.
Harmaantuva pantteri
Itse olen 50 vuoden ikäinen pojanvesseli ja arvioni mukaan vielä kymmenen vuoden kuluttua asiantuntijatehtävässäni huomattavasti parempi ja tehokkaampi kuin 25 vuoden ikäisenä.
Mutta oletko 10 vuoden kuluttua vieläkin tehokkaampi kuin tänään? Oletko tänään tehokkaampi kuin olit 5v sitten?
Olen nyt 33 vuotta. Olen aivan varma että kuudenkympin kieppeillä, jos vielä teen näitä samoja hommia samalla tavalla, en pärjää enää kuten nyt pärjään. Ei ole mahdollista. Joudun opettelemaan liikaa uusia asioita ja se stressaa jo nyt. Joillakin vanhemmilla kollegoilla on selvästi minua enemmän ongelmia pysyä perässä.
”kotipalvelijalla tai laitoshoitajalla pitäisi olla hiukan enemmän aikaa vanhukselle ja hieman parempi palveluasenne, jotta asiallinen ja inhimillinen palvelu pystytään antamaan.”
Mikä on kotipalvelija? Minä olen kunnallinen kotiavustaja, en ole kuullut palvelijoista kuin suomalaisissa elokuvissa, eivätkä kunnan tarjoamia ole nekään olleet.
Tule näyttämään meille vaikka vapaaehtoisesti sitä asennetta sillä asiakasmäärällä mitä meillä on!
Työntekijät eivät niitä sääntöjä ja aikarajoja järjestä, työntekijät yrittävät kokoajan kasvavien tulosvaatimusten mukaisesti selvitä.
Häpeä varjoasikin tuollaisen kirjoittaja.
Lainaan Riitta Räsäsen kannanottoa omaa väitöstutkimustaan esitellessään eräässä toisessa yhteydessä. Tuo väitös koski vanhusten kokemaa elämänlaatua laitoshoidossa:
”Keskustelun rajoittumista viime vuosina lähinnä vain kielteiseksi pidän uhkana itse toiminnan sisällön asialliselle ja laajemmalle tarkastelulle. Se voi jopa vähentää kehittämistyötä sekä heikentää hoitoalan ammattilaisten hakeutumista alalle, työssä pysymistä ja jaksamista sekä alan yleistä kehittymistä.
Usein yksittäisten, kielteisten laatukokemusten perusteella tehdyt yleistykset ovat olleet irrallisia ja yksittäisiä sekä täysin irrallaan laadun kokonaisuudesta. Erityisesti laitoskulttuuriin on yhdistetty rutiinimainen toiminta, vanhusten vähäiset yksilölliset mahdollisuudet ja lääketieteellinen ajattelumalli. Epäasiallisesta kohtelusta on myös viestitty. Vaikka aikaisemmat tutkimukset kertovat laatuongelmista, myös myönteisestä kehityksestä on paljon näyttöä.
Miksi ihminen haluaa aina vain mässäillä ikävillä, joskus hyvin yksittäisillä tapauksilla, joiden luotettavuudesta ei edes ole näyttöä? Usein draaman tuntu on päällimmäisenä. Politiikan teossa näen sen vastuuttomana. Onkin jo todettu, että poliittinen keskustelu on haitannut alalle hakeutumista”
Kuten huomaamme, Osmon avaus ja referointi Guzenina-Richardsonin alustukseen osuu suoraan tuohon viimeiseen kappaleeseen. Osmokin siis edesauttaa sellaista poliittista keskustelua joka jopa haittaa vanhusten hoidon kehittymistä. Näin siis tuoreen väitöksen mukaan. Osmo, taas kerran, katse peiliin
Aika moni näköjään syyttää valtiota, kuntia ja päättäjiä siitä, että vanhuspalvelut tuotetaan mahdollisimman halvalla. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että vanhukset hoidetaan halvalla, koska me asiakkaat ja omaiset emme halua maksaa niistä. Tälläkin hetkellä vanhukselle saa huippulaatuista yksityisesti tuotettua hoitoa, mutta ei, me haluamme että kunta hoitaa mummot ja mieluummin ilmaiseksi tai ainakin niin, että veroja ei tarvitse paljoa maksaa. Miksi ne mummot pitää kyörätä sinne kunnalliseen hoitokotiin, jos niiden laatu tuohduttaa?
KL: Usein puhutaan että Suomessa ei ole Eurooppalaista kaupunkikulttuuria, ja käsitän sen niin että Välimeren maissa matkailleet kaipaavat niitä kaupunkien vanhoja kävelykeskustoja joissa on kilometritolkulla ulkoilmaravintoloita täynnä ihmisiä ja elämää.
En tiedä välimeren maista, mutta esim. Iso-Britanniassa on ihan arkipäivää mennä mummojen, paappojen, lasten ja vanhempien kanssa lähipubiin syömään, pelaamaan biljardia ja ottamaan tuopilliset ja jutustelemaan, ihan tavallisena arki-iltana. Pubit eivät ole mitään suomalaisia lähiöräkälöitä eivätkä varsinaisia ravintoloita. Sunnuntaisin niissä tarjoillaan brunssia, ja joka ainoa kulmakunnan pubi on täynnä perheitä. Suomessa brunssilla voivat käydä lähinnä Punavuoren hipsterit tai ne, joilla on varaa käydä Salutorgetissa koko perheen voimin.
Muutettuani takaisin Suomeen kaipasin tätä illanistumismahdollisuutta kaikkein eniten. Täällä ei kerta kaikkiaan ole tarjolla mukavaa, kohtuuhintaista illanistumispaikkaa, johon voisi sen kummemmin laittautumatta viedä 90-vuotiaan mummonsa ja kaverin 3-vuotiaan tenavan. Lähiöräkälöitä kyllä riittää.