Kaupunginvaltuustossa kiisteltiin sopimuskoulujen (entiset yksityiset oppikoulut) sopimuksista. Demarit esittivät, että sopimuskoulujen oppilasmääriä pienennetään, vaikka halukkaista ei ole pulaa. Ongelmana on se, että koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat huonoista kouluista näihin ”eliittikouluihin”.
Sanoin tästä näin:
Kaupunginosien segregaatio jyrkentyminen on erittäin paha asia. Keskeisenä tekijänä tässä on koulun taso ja maine. Apulaiskaupunginjohtaja Haataisen ajatus siitä, että vähentämällä mahdollisuutta hakeutua sopimuskouluihin pakottaisi hyväosaisten perheiden lapset maineeltaan huonoihin kouluihin, on ymmärrettävä lyhyellä aikavälillä, mutta turmiollinen pitkällä aikavälillä.
Jos huonomaineisen koulupiirin asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta saada lapsiaan hyvään kouluun kuin muuttaa pois alueelta, he muuttavat. Tämä jyrkentää alueellista segregaatiota. Näin on käynyt Vantaalla, mutta juuri tämä mekanismi on jyrkentänyt kaupunginosien välisiä eroja monissa maissa.
Me emme saa nostaa käsiä pystyyn koulujen välisen eriarvoisuuden edessä. Parempi keino kuin yrittää pakottaa ”hyviä” oppilaita ”huonoihin” kouluihin on tehostaa positiivista diskriminointia. Siis sitä, että alueella, jossa kovin monella oppilaalla on vaikea kotitausta, koulu saa oppilasta kohden enemmän resursseja. Tähän kannattaa käyttää rahaa aika paljon, sillä segregaatio on ongelmana hyvin kallis.
Erittäin hyvin ja selkeästi sanottu.
OS: “Siis sitä, että alueella, jossa kovin monella oppilaalla on vaikea kotitausta, koulu saa oppilasta kohden enemmän resursseja.”
Kannatetaan, tosin sillä varauksella että kompensaationa maksajiksi joutuvien parempien alueiden kouluille kaupunki perustaa jokaiselle koululle säätiön, kannatusyhdistyksen tms jolla tehdään yksityisen rahan kaataminen kouluihin pienessä (lahjoitukset) ja isossa (testamentit) mittakaavassa mahdollisimman vaivattomaksi ja mahdollistetaan kerhotoiminta, leirikoulut jnpp.
Hyvissäkin kouluissa tuntuu turhan niukka rahoitus aiheuttavan kaikenlaista säätämistä ja mielipahaa vaikka vanhempien resursseilla asiat pystyttäisiin hoitamaan helposti kuntoon.
Yksityiset koulut ovat turvassa positiivisen diskriminaaion negatiivisilta puolilta siinä, että ne saavat valtiolta rahat suoraan ohi kunnan ja tuo raha vastaa osapuilleen keskimääräisiä kustannuksia. Kaupunki voi(si) diskriminoida parhaita koulujaan aliresursoinnilla, mutta sopimuskoulujen suhteen niin ei voi tehdä. Parhaiden koulujen diskriminointi olisi silkkaa negatiivista kateutta, sillä sieltä ei saisi siirretyksi kuin korkeintaan satoja tuhansia euroja.
Kauniisti puhuttu. Sitten voisitkin kertoa, kuinka monta miiljaardia voit osoittaa rahaa “huonompien alueiden” kouluille lisää ja mistä tämä raha on pois. Ettei jää pelkäksi puheeksi.
Positiivisen diskriminaation rahat kolminkertaistettiin juuri miljoonasta kolmeen. Ne voisi ehkä kolminkertaistaa uudestaan. Ongelman vakavuuteen ja hintaan nähden kyse on pennosista.
Keneltä se on pois jos lahjakkaat lapset keskittyvät joihinkin kouluihin? Äkkiseltään luulisi homogeenisemmän oppilasmassan helpottavan opetustyötä sekä “eliittikoulussa” että siinä tavallisessa koulussa. Eikö noihin sopimuskouluihin kuitenkin yleensä ole tasokokeet oppilaille? Eli pääsyyn ei suoranaisesti vaikuta vanhempien tulotaso tai koulutus.
Yksityisiin oppikouluihin ei ole tasokokeita (pl SYK) mutta moneen erityistehtävän saaneeseen kouluun on “soveltuvuuskokeet”.. Nuo soveltuvuuskokeet ovat eräänlaisia yksipuolisia älykkyystestejä. Niitä on myös kaupunginkouluissa. Minä olisin tuskin päässyt Kruununhaan yläasteen tanssilinjalle.
Eiköhän asia ole niin, että mitä enemmän ihmisiä lokeroidaan omiin luokkiin, niin sitä enemmän myös ennakkoluulot kasvavat. Tämä sama pätee mielestäni myös eliittikouluihin, joka tuo mieleen paluun menneisyyteen.
Ja sitäpaitsi ei peruskouluikäinen voi omaksua eliittikoulussa akateemista älykkyyttä milloinkaan, vaikka olisikin potentiaalinen nero. Huolestuttavaa on mielestäni koulumaailmassa sekin, että joihinkin niin sanottuihin eliittilukioihin pääsee sisälle vain jos peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo on yli yhdeksän. Joko peruskoulun arvosteluasteikko on liian lepsua tai sitten meillä on todellakin nero sukupolvi.
Sopimuskouluja on kovin monenlaisia Helsingissä eivätkä ne kaikki suinkaan ole erityisen suosittuja. Eli tässä kohtaan minusta on virheellinen käsitys. Jos kaikki Helsingin lukiot olisivat Helsingin kaupungin, niin nykyisistä sopimuskouluista pari olisi ensimmäisten joukossa Pajusen listalla lopetettavana.
Tämä uutinen viimeistään vahvistaa käsitykseni siitä, että oli oikein aloittaa säästäminen lasteni saamiseksi ulkomaille kouluun. Demarien kommentissa: “Ongelmana on se, että huonosta kouluista koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat näihin ”eliittikouluihin”” ei ole päätä, ei häntää. Kurjuudenko pitäisi olla tavoiteltava asia koko tasapäisessä lottovoittajien Suomessa? Taitaa olla apulaiskaupunginjohtajan aika ottaa peili käteen ja todeta, etteivät koulujensa asiat ole ihan kunnossa, kun kerran kansa äänestää kouluasioissa väärin?
Todettakoon vielä tarkennukseksi että minusta jokaisessa helsinkiläisessä koulussa on tarjolla tasokasta opetusta. Myös näissä vähemmän tällä hetkellä ‘suosiossa’ olevissa sopimuskouluissa. Hyviä kouluja löytyy kaikkialta (opetuksen suhteen), joten enemmän kääntäisin katsetta yleiseen sosiaalipolitiikkaan. Jos aikuiset voivat hyvin, niin todennäköisesti heidän lapsensakin. Jos jonnekin kasaantuu ‘pahoivointia’ niin valitettavasti se heijastuu koulun oppilaissa. Koulu voi ja tekee parhaansa, mutta ei se voi yksin muuttaa maailmaa.
Vaikket sitä auki kirjoittanutkaan, niin ongelmahan liittyy nimen omaan alueisiin, joissa on paljon maahanmuuttajia, etenkin kolmannesta maailmasta maahanmuuttajia. Kansainvälisesti katsottuna on melkeinpä luonnonlaki, että moinen keskittyminen johtaa “valkopakoon”, mikä puolestaan johtaa segregoitumiseen niin asuinalueiden kuin koulujen puitteissa. Näin myös esimerkiksi Ruotsissa, vaikka siellä on ongelmaan asian tiimoilta poltettu rahaa ja rutkasti.
Oletko aivan varma, että ongelmat huonomaineisissa kouluissa ovat sellaisia, että ne voidan rahan avulla voittaa? Yksi keskeinen oppimiseen vaikuttava tekijä on nimittäin motivaatio ja valitettavasti taitaa olla niin, että suuri osa tästä motivaatiosta syntyy tai häviää kotioloissa. Miten siihen vaikutetaan kouluun sijoitetulla rahalla?
Positiivisesti diskriminoidut koulut saavat varmasti kulutettua kaikki rahat joita niihin kaadetaan. Toivottavasti satsauksen tuomaa lisäarvoa myös arvioidaan. Minusta olisi suuri virhe kuvitella, että kaikki maailman ongelmat johtuvat liian vähäisistä resurssoinnista.
Tästä on ollut kai puhe aikaisemminkin. Mitä ihmeen yksityiskouluja ne ovat, jotka saavat julkista rahaa täyden toiminnan ylläpitämiseen? Edes lukukausimaksuja ei ole. Yksityiskouluja hinkuvat saisivat maksaa kustannukset viimeistä senttiä myöten itse. Ei taida olla innokaita. Kyse on itse asiassa melkoisesta puliveivauksesta, koska vain tietyllä porukalla on pääsy noihin ja kyllä niiden oppilasaines on ylemmistä tulo- ja yhteiskuntaluokista.
Varhainen vaikuttaminen, siinä se. Yhden rikollisen nettovaikutus lasketaan miljoonissa euroissa. Montaa sielua ei tarvitse koulupsykologin pelastaa, niin on palkkansa ansainnut. Kärryillä pitäisi pysyä alusta asti. Onkohan tuo peruskoulun oppisuunnitelma ihan kaikille sopiva lainkaan?
On hyvä huomioida se, että sopimuskoulut ovat osa Helsingin peruskoulujärjestelmää ja suuri osa sopimuskouluista on ihan tavallisia lähikouluja, jotka toimivat omalla alueellaan ja pyrkivät kehittymään lähikouluna oman oppilaaksiottoalueensa tarpeita vastaamaan. Koulut painivat samojen haasteiden kanssa kuin mikä tahansa muu koulu Helsingissä ‑mutta tässä tulee PD-rahoituksen kääntöpuoli: usein pienemmillä resursseilla. On todella valitettavaa, että kun on puhe sopimuskouluista, niin jopa kaupungin tason valtaakäyttävät näkevät järjestelmän yksioikoisena ja sopimuskoulut hahmotetaan ensisijaisesti eliittikouluiksi.
Pelastakaa edes lapset näiden lahjakkuusluokittajien ja
työvoima-yksiköiksi kasvattajien kynsistä !
Mistähän näiltä periltä ‚enää, voisi löytää eliittikoulun ?
Sellaisen jonka ideaali olisi ihmisen luovuttamattoman
ainutkertaisuuden ja erityis-sielukkuisuuden herättäminen.
Että eläisi elämäänsä omista potentiaaleistaan nauttien ja
työstä nauttien seuraten vanhaa lupausta ihmisoikeudesta
nousta jumalansakaltaisuuteen. En laskisi näiksi normini
esikuvittajiksi työkuva-Ihalaista tai elinkeinotarve-Pekkarista.
(Vai keitä nämä patistelijat, työvoima-yksikköjen sorvarit
tällä kertaa ovatkaan ? Sinnemäkiä ja Filatoveja joku aika sitten.)
Kun Mikael Liliukselta kysyttiin miksi noin iso liksa,hän vastasi
että lasten pelastaminen kouluihin Lontooseen tulee kalliiksi.
Nim. rakasta Esivaltaa
Aiheen vierestä:
Toteutuiko tuo perusturvan korotus kytköksellä ansiosidonnaiseen vai ei? Yhdessäkään lehdessä ei ole asiaa mainittu.
Ja jos toteutui kytköksellä, montako miljoonaa meni perusturvaan ja paljonko eliittityöttömille?
Se toteutui kytköksellä. Tai siis toteutuu.
Näiden eliittilukioiden sisäänpääsykeskiarvoon vaikuttaa kaksi tekijää. Toinen on arvosanojen inflaatio. Toinen on puolestaan se tosiseikka, että lukioiden oppilasvalinta on valtakunnallinen. Nämä Helsingin eliittilukiot imevät parhaat oppilaat kaikkialta Uudeltamaalta, jopa kauempaakin. Lopputuloksena on Uudenmaan lukioiden jyrkkä eriarvoistuminen: maakunnan syrjäisempien alueiden lukiot ottavat Helsingistä huonoja oppilaita ja oppilasaineksen laatu on näissä kouluissa monesti tasaisen heikkoa. Juuri oppilasaineksen laadun vuoksi on hankalaa arvioida pääkaupunkiseudun lukioiden pedagogista tasoa. Jos koulu ottaa oppilaita vain ysipuolikkaan keskiarvolla, ei opettajien työ ole kovin vaikeaa. Oppilaat oppisivat melkeinpä ilman opettajaakin.
Lukioiden eriarvoistuminen on kuitenkin vain alueellinen, ei valtakunnallinen ilmiö. Maaseutukaupungeissa ja ‑taajamissa, joissa on vain yksi lukio eikä lähiseudun kaupunkilukioita kilpailemassa, oppilasaines on Gaussin kellokäyrän mukaista. Siihen kuuluu niin heikkoja kuin hyviäkin oppilaita. Vastaavasti näitä lukioita syöttävien yläasteiden opettajilla ei ole intressiä antaa numeroita yläkanttiin, koska kaikki oppilaat pääsevät halutessaan lukioon.
Rahan syytämisellä ei muuteta mitään, rahalla ei voi ostaa tasa-arvoa.
Tasa-arvoisuus lähtee kotoa ja jos lapsi kasvatetaan siihen, että hän on muita ylempänä tai että hän lahjakkaampi kuin muut.
Ei tuolla rahan syytämisellä mitään segretaariota estetä , jos ei tuolla Haataisen systeemilläkään
“Jos koulu ottaa oppilaita vain ysipuolikkaan keskiarvolla, ei opettajien työ ole kovin vaikeaa. Oppilaat oppisivat melkeinpä ilman opettajaakin.”
Tämäkin on pelkkä myytti, ei 10 oppilas ole sen helpompi hallittava ja opetettava kuin 7 oppilaskaan. Eivät luonne ja lahjakkuus korreloi mitenkään. Tuo 10-oppilas voi olla kiusaaja tai häirikkö siinä, missä 7 oppilaskin.
Ei Einsteinkaan ollut mallioppilas eikä kuuliainen oppilas, päinvastoin
Me kaikki Suomessa odotamme, että kaikilla on tarjolla samat mahdollisuudet.
Maailmankuvallisesti eroa on siinä ovatko kaikki samanlaisia vai erilaisia hyödyntämään mahdollisuuksia.
Maahanmuuttajalapsissa on ihan yhtä lahjakkaita ja lahjattomia kuin meissä muissakin. Jos heidän kykynsä jätetään huomuiotta sen takia, että osaavat vaikka phastua eivät ruotsia, luvassa on ongelmia.
Eritysopetuksen hajauttaminen luokkatasolle taas on ymmärrettävää, koska erityslapislle ei haluta antaa leimaa. Edistääkö se heidän osamistaan, oppimistaan ja ennen muuta muiden mahdollisuuksia on sitten toinen juttu. Pari adhd ja autisminkitrjon tapausta luokassa on aika paljon.
Koulujen eritytymistä on maailmalla tutkittu pitkään.
Luontevin tapa olisi antaa myös menestymisen ja pätemisen mahdollisuuksia sekä myönteisiäö esimerkkejä myös rakemmilla alueilla kasvaville lapsille. Suomeksi: maahanmuuttajapainotteisilla alueilla lisätään peruskoulussa luonnontieteiden (matematiikka, biologia) ja kielten painotusta samalla kun lisätään eritysopetusta.
Eikä tämä poista sitä, etteikö eliittikouluissa olisi myös ongelmanuoria, huumeita ja kiusaamista.
Tim Harfordin peliteoriaa kansantajuistava kirja, The Logic of Life, on aika hyvä. Ei tarvitse edes kirjastosta tilata. Pitkät pätkät käsittelee segregaatiota. Mielenkiintoinen on selostus Moving to Opportunity ‑kokeesta jossa:
One-third, chosen at random, were offered nothing additional, although they continued to qualify for residence in public housing, built by the government and with rents fixed at 30 percent of
household income. One-third were offered “Section 8”-vouchers, which enabled them, if they wished to move, to live in private housing under similar conditions: They paid 30 percent of their household income; the voucher covered the rest. The final third, also chosen at random, were enrolled in the “Moving to Opportunity~scheme. Moving to Opportunity aimed to find out what happened when households moved away from the ghettos to areas with low levels of poverty. Participants in the scheme were offered special relocation counseling to help them find a home in a new area of town and were given housing vouchers that covered all rent above 30 percent of their income. But there was a catch in all of this: The vouchers were only valid if the family managed to find a place to live in a neighborhood
with a poverty rate below 10 percent.
Netistä voi googlata lisää, esim: http://en.wikipedia.org/wiki/Moving_to_Opportunity.
Koe ei epäonnistunut täysin — kun siis toivottiin alueellisen segregaation vähentämisen vähentävän myös muita sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi tyttöjen koulumenestys parani huomattavasti. Masentavaa kuitenkin on, että monilta osin tulokset jäivät laihoiksi; rikollisuuskaan ei vähentynyt lainkaan.
No, Helsinki ei ole Boston, herran kiitos. Suomi voisi kuitenkin ottaa oppia USA:sta siinä, että kokeiltaisiin erilaisia järjestelyjä ja katsottaisiin kuinka homma pelittää.
Mikä sitten toimii, jos uusasuttaminen ei?
Harford on pongannut acting white ‑ilmiön (Freackonomicsista kai). Tarkoittaa, että tietyissä vähemmistöissä halveksitaan esimerkiksi koulumenestystä, koska valtaa pitävä valkoinen väestö sitä arvostaa.
Ruotsissahan tehtiin kohua herättänyt gradu(?), jossa haastateltiin paikallisia mamu-nuorukaisia. Tärkeä osa maailmankatsomusta oli kantaväestön ja sen asenteiden halveksunta jos ei peräti viha. Väkivalta kantaväestön “nössöjä” nuorukaisia kohtaan oli suosittua ajanvietettä. Saksan osalta löytyy Youtubesta samanlaista asennetta kuvastava dokkari turkkilaisnuorisosta.
Tämä asenne on halla-ahojen mielestä sisäänrakennettu tiettyihin kulttuureihin. Järkevämpää on tietysti ajatella, että ilmiö syntyy vuorovaikutuksessa, koska muuten voi yhtä hyvin nostaa kädet pystyyn antautumisen merkiksi.
Harfordin mielestä tärkeää olisi — yllätys, yllätys –taistella kielteisiä stereotypioita vastaan. Mutta ei niin, että oletettaisiin “suomalaisten olevan läpirasistinen kansa” (Tervo). Sen sijaan pitäisi yrittää vaikuttaa erityisesti työantajien asenteiden vivahteisiin.
Hyvinkin pieni asenteellisuus nimittäin johtaa peliteorian ja tutkimusten mukaan huono-osaisuuden kasautumiseen: Jos isä ei pääse töihin, perhe muuttaa “slummiin” ja kertoo lapsilleen, että koulutus ei kannata, koska töihin ei pääse. Lapset alkavat sabotoida koulunkäyntiä ja “valkoiset” pakenevat. Ja niin edelleen.
Tietysti pitää muistaa, että suomalaistenkin keskuudessa huono-osaisuus kasautuu. Tietyillä etnisillä vähemmistöillä ongelma on kuitenkin vielä polttavampi, koska he erottautuvat jo ulkonäkönsä puolesta.
En minäkään oikein ymmärrä tätä huolta. Ne huonojen koulujen ongelmat ovat mitä ovat, mutta kuten jo aiemmin totesin, se että ns. hyvät oppilaat tai ns. parempiosaiset lapset hakeutuvat johonkin muuhun kouluun, ei ole mitenkään näiden koulujen resursseista pois.
Demareiden käsitys tasa-arvosta on ilmeisesti se, että vanhemmat eivät saisi tehdä kerrassaan mitään valintoja, jotka vaikuttavat lasten koulutukseen. Tässä ei ilmeisesti yleisemminkään ole kyse mistään muusta kuin kateudesta ja kiusanteosta.
Ennakkoluulojen syntyminen on mahdollista kahta reittiä. Toinen tapahtuu mielikuvien kautta silloin, kun ei olla kontaktissa johonkin ihmisryhmään. Toinen syntyy omakohtaisesta kokemuksesta. Ensimmäisen tyyppinen ennakkoluuloisuus karisee, kun elämänkokemusta tulee, mutta jälkimmäinen ei koskaan.
Kun on tarpeeksi katsellut narkkareita ja muita sosiaalitapauksia, jotka ehdoin tahdoin tuhoavat oman, lastensa, ja naapureidensa elämän, ei enää edes koe itseään ennakkoluuloiseksi. Vaan viisaammaksi.
Näen erityiskouluissa perusteluja sellaisissa tapauksissa että oppilas on todella keskimääräistä niin paljon lahjakkaampi että tavallisessa koulussa he eivät tekisi mitään. Toki voidaan sellaisessa tapauksissa nostaa yhden luokan yli.
Koulujen erilaistuminen on ongelma siinä tapauksessa, että myös opettajien ja opetuksen laatu erilaistuu. Nythän asia ei ole niin, vaan missä tahansa koulussa saa hyvää opetusta.
Toinen ongelma on tieteysti sekä eliittikoulujen että ns. huonojen koulujen oppilaiden vierautuminen yhteiskunnan todellisuudesta. Olisi terveellistä tottua pienestä pitäen siihen, että yhteiskunnassa on monenlaisia ihmisiä.
Yhden luokan yli nostaminen ei auta siihen ongelmaan, että eri oppilailla on erilainen opiskelumotivaatio. Sillä on iso vaikutus luokan sosiaaliseen toimivuuteen. Saati sitten opetuksen pedagogiseen toteutukseen.
Opiskelumotivaatio taas tulee pitkälti kotoa. Lahjakkuudella on toki tekemistä koulumenestyksen kanssa, mutta lahjakkuuskin on vain osin synnynnäistä. Se loppuosa tulee pitkälti kotoa.
Onko oikein laittaa motivoitunut oppilas luokkaan, jossa on kaksikymmentä EVVK-asenteella liikkeellä olevaa oppilasta, ja jossa motivoitu oppilas todennäköisesti tulee kiusatuksi? Minun on hyvin, hyvin vaikea uskoa, että lahjakas ja motivoitunut oppilas hyötyisi tällaisesta ympäristöstä.
Vielä parempi kysymys on se, hyötyisivätkö ne huonommista asemista lähtevät oppilaat niistä paremmista asemista lähtevistä oppilaista luokallaan? Tuskin. Lopputulos olisi se, että kukaan ei hyötyisi mutta osa porukasta kärsisi.
Segregaatio on ongelma, ja sitä vastaan taistelemiseen kannattaa investoida isostikin rahaa. Jostain syystä kuitenkin jo tilanteen kartoittaminen — valtakunnalliset kokeet peruskoulussa — nostavat monessa paikassa karvat pystyyn. Perusongelma on kuitenkin kotiolojen erilaisuus, ei koulujen erilaisuus.
(Ja kyllä minäkin vastustan nykyisenkaltaista lukioiden ranking-listaa. Siinä pitäisi aina ottaa huomioon kirjoittaneiden peruskoulukeskiarvot. Sellainenkin lukio on aivan huippua, joka tekee heikosta aineksesta keskinkertaisia ylioppilaita!)
Nykyisellä järjestelmällä segregaatiokehitys ei ole niinkään tulosta koulujen hallinnoinnista, vaan siitä että on eritasoisia kouluja. Segregaatio syntyy mahdollisuudesta valita oma koulu, ei koulun mahdollisuudesta valita oppilaansa. Kaikki yksityiskoulut eivät ole kermankuorintaa, ja kaupungin koulujenkin välillä on suuria eroja. (Jos kyse olisi koulujen hallintojärjestelmien eroista, kaikista kouluista kannattaisi tehdä yksityiskouluja…)
Segregaatio syntyy nykyjärjestelmässä perheiden erilaisesta panostuksesta lapsen koulunkäyntiin. Nyt kontulalaisella yksinhuoltajaäidillä on täydet aineelliset mahdollisuudet laittaa lapsensa vaikka SYK:iin. Mutta esimerkiksi viidentuhannen euron lukukausimaksu veisi tämän mahdollisuuden kokonaan ja peruuttamatta. Olisiko se hyvä?
Käsittääkseni osapuilleen ainoa tapa hävittää koulujen erot olisi arpoa kaupungin kaikki koululaiset eri kouluihin. Pakollinen alueellisen koulun käyttäminen tekisi segregaatiosta taloudellista ja vauhdittaisi entisestään asuinalueiden eriytymistä.
“Onko oikein laittaa motivoitunut oppilas luokkaan, jossa on kaksikymmentä EVVK-asenteella liikkeellä olevaa oppilasta, ja jossa motivoitu oppilas todennäköisesti tulee kiusatuksi? Minun on hyvin, hyvin vaikea uskoa, että lahjakas ja motivoitunut oppilas hyötyisi tällaisesta ympäristöstä.”
Kyllä siitä siinä mielessä hyötyy, ettei tule epärealistisia käsityksiä ihmisistä, kuten jossain pumpulissa pidetyssä ryhmässä. Meidän kaveriporukassa moni sanoo hyötyneensä meistä motivoituneimmista oppilaista, kun eivät kehdanneet olla kovin paljon huonompia.
Opettajallehan lahjakas ja motivoitunut oppilas on sikäli hankala, kun ruvetaan helposti syyttämään tämän lemmikin suosimisesta.
Olin itse juuri tuollainen lahjakas(?) ja motivoitunut oppilas kohtuullisen heikossa koulussa (oppilasaines, ei opetus), joten kokemusta on.
Jos lahjakkaiden opetusta haluttaisiin parantaa, pitäisi luopua pakkomatematiikan opetuksesta, koska siitä ei ole hyötyä kuin näille (meille?) lahjakkaille, mutta heikomman aineksen mukana roikottaminen syö kohtuuttomasti vaatimustasoa.
Valmistuin keväällä opettajaksi ja opinnoissa käsiteltiin mm koulumenestykseen vaikuttavia tekijöitä.
Koulun:opettajan, luokkakoon , tovereiden etc vaikutus on vain n 5 %
Koululla ei siis ole juurikaan väliä, jos se täyttää perustason.
Suurin koulumenetykseen vaikuttava tekijä on sosiaalinen tausta, erityisesti äidin.
Lahjakkuutta on yritetty määritellä ja yleisin lienee Gardnerin kahdeksan lahjakkuuden määrittely.
Harva oppilas on lahjakas ja useimmat heistäkin vain yhdellä alueella.
Kun lahjakkaita on Gaussin käyrän mukaisesti jakaantuneina ja yleisesti lahjakkaina pidetään parhaimpaan 1–5 % kuuluvia
Näin Suomen peruskoulussa on vain 5000- 25000 aidosti lahjakasta eli n 8 per koulu.
Helsingissä heitä olisi n 2500 ja 9 luokalle jakaantuneina n 250 ja kahdeksaan lahjakkuusryhmään jaettuna n 40 per luokka eli Helsingin kokoinen kaupunki saisi kasaan erityisopetusta tarjoavan koulun, jos valinta on väljä.
Ongelma on valinta sillä vanhemmilla on oma käsityksensä oman lapsen lahjakkuudesta.
Mutta nykyään voi olla aktiivinen itsekin, esim yliopistot järjestävät verkkokursseja monessa aineessa, matematiikassa tarjonta on monipuolista
Myöskin muita keinoja on esim poikani oli kesän töissä Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella
Vaatimuksena oli 10 matikassa ja fysiikassa, opettajan suositus ja testeissä selviytymien
Luokan yli hyppääminen on harvoin hyvä ratkaisu, koska ihmisten on kehityttävä muutenkin sosiaalisesti. (Eräs tutuistani pääsi lääkikseen 17 vuotiaana, menestyi kyllä sielläkin hyvin, mutta ei käsitääkseeni suosittele samaa muille)
Opinto-ohjaus on ongelma-alue, mutta enemmän on se, että ihan perinteisissä kouluaineissa menestyminen koehtaan yhteiskunnassa vielä typerämmäksi kuin yrittäjyys!
Urheilijoille, laulajille, näyttelijöille ja piirtäjille on faniryhmänsä ja kannustajansa.
Jos laskeminen sujuu ja tähdet kiinnostavat, se on jo opettajienkinkin mielestä erikoista.
Miten kertoa demareille, että ylipäätään koulussa olemista ja menestymistä pitäisi arvostaa enemmän — ja myös näille nörteille tarjota jotain kannustusta.
Poikien tragedia on, että kehnon peruskouluodistekuksen kanssa päästään keskinkertaiseen lukioon, josta sekä sosiaalisesti että sen ansiosta myös taidollisesti ei kovin kummllisia mahdollisuuksia jatkoon ole. Siihen Aallon tyttökampanjat ja innokas Linda Liukas eivät paljoa tarjoa välineitä.
Osmo, mielestäni olet täysin oikeassa. Oma perheeni on juuri tuollainen perhe, jossa on korkeasti koulutetut vanhemmat ja kolme koulussa hyvin menestyvää lasta. Ei meitä mikään mahti saisi panemaan lapsiamme lähikouluun, jos se olisi mielestämme huono. Joko panisimme lapsemme siinä tapauksessa sopimuskouluun tai vastaavaan tai jos se ei olisi mahdollista, muuttaisimme alueelle, jossa on parempi lähikoulu.
Meillä ei ole tosin ollut tarvetta panna lapsiamme vaihtoehtoisiin kouluihin, koska lähistöllä olevat peruskoulut ovat olleet tarpeeksi hyviä.
Uskon kyllä positiivisen diskriminoinnin auttavan huonoina pidettyjen koulujen saamiseksi paremmiksi. Esimerkiksi tietääkseni maahanmuuttajaperheissä suhtaudutaan koulunkäyntiin yleensä hyvin myönteisesti. Ongelmaksi voi kuitenkin tulla lasten puutteellinen kielitaito. Ylimääräisillä resursseilla on sekä mahdollisuus tehostaa suomen kielen opetusta että palkata avustajia tukemaan kieltä huonosti osaavien lasten oppimista.
On kuitenkin väärin luulla, että ongelmat johtuisivat pelkästään maahanmuuttajataustaisten koululaisten määrästä. Muistan jo 1985 erään Jakomäessä opettajana toimineen henkilön kertoneen alueen oppilaiden haastavuudesta. Tuskinpa alueen kouluissa oli siihen aikaan montakaan maahanmuuttajatautaista lasta.
Liian vanha: “Tämäkin on pelkkä myytti, ei 10 oppilas ole sen helpompi hallittava ja opetettava kuin 7 oppilaskaan. Eivät luonne ja lahjakkuus korreloi mitenkään.”
Olen tästä eri mieltä. Yksi lapsistani on eliittilukiossa (tosin kaupungin lukiossa eikä sopimuskoulussa), johon lapseni aloitusvuonna sisäänpääsykeskiarvo oli vähän päälle 9,3. Lapseni koulunkäyntiä seurattuani voin kertoa, että siellä pärjää ihan hyvin keskinkertainenkin opettaja. Oettajan opetustyylistä riippumatta oppilaat keskittyvät tunnilla kuuntelemaan, mitä opettaja sanoo, tekevät kiltisti annetut tehtävät ja jos opettaja selittää jonkin asian epäselvästi, oppilaat pystyvät kyllä selvittämään asian itse lukemalla sen kirjasta. Tosin jos opettaja ei hallitse kunnolla opettamansa aineen asiasisältöä, niin siitä hän jää kyllä helposti kiinni.
Toinen lapseni on lukiossa, johon pääsee numeroa alhaisemmalla keskiarvolla. Kyllä minulle on tullut kaikesta se kuva, että tässä toisessa lukiossa panostetaan oppilaista ja heidän oppimisestaan huolehtimiseen aivan eri tavalla kuin ensimmäisen lapsen eliittilukiossa.
“Ongelma on valinta sillä vanhemmilla on oma käsityksensä oman lapsen lahjakkuudesta.”
Tosi on, ja sitten tälle niin-lahjakkaalle hanipuppellille etsitään eliittikoulu. Henk. koht. kokemukseni perusteella epäilen etteivät soveltuvuustestit (missä niitä käytetään) mittaa juurikaan epämääräisesti määriteltyä “lahjakkuutta” tai “älykkyyttä” (muistakaa toki tapaus Einstein), vaan oppilaan motivaatiota ja ennen kaikkea keskittymiskykyä, pahimmassa tapauksessa sitä kuinka vaativia oppilaan vanhemmat ovat.
Eliittikoulujen sijasta pikemminkin pitäisi kehittää ns. “hyvien oppilaiden”, kymppejä mahdollisuuksia osallistua omaa mielenkiintoa vastaviin harrastuksiin, tehdä matematiikan tunneilla omaa suoritustasoa vastaavia tehtäviä siinä missä muut oppilaat puuhaavat perusjuttuja. ym ym. Kenties yläasteella mahdollisuus siirtyä lukiomatematiikkaan jo yläasteella jos tunneilla pitkästyy kuoliaaksi, ja lukiossa jotain tiedeprojekteja yhdessä korkeakoulujen kanssa kiinnostuneille…
Myös Suomen Akatemian Viksu-kilpailun tapaisia juttuja pitäisi tukea. Itse olisin halunnut varmaan osallistua, mutta kuulin koko kisasta valitettavasti vasta hieman liian myöhään…
Vielä yksi argumentti luokkien yli hyppäämistä vastaan:
Ongelma on, että vaikka tavallinen suomalainen peruskoulu tarjoaa kyllä hyvän perusopetuksen, se ei tarjoa kovin kummoisia mahdollisuuksia musiikillisen, matemaattisen, tai minkään muunkaan lahjakkuuden kehittämiseen. Näitä mahdollisuuksia ei tule lisää luokan yli hyppäämällä.
“Olen tästä eri mieltä. Yksi lapsistani on eliittilukiossa (tosin kaupungin lukiossa eikä sopimuskoulussa), johon lapseni aloitusvuonna sisäänpääsykeskiarvo oli vähän päälle 9,3. Lapseni koulunkäyntiä seurattuani voin kertoa, että siellä pärjää ihan hyvin keskinkertainenkin opettaja. ”
Minulla on 2 poikaa lukiossa, jossa sisäänpääsyyn vaaditaan 9,3 . Olen ollut valvojana monilla retkillä ja keskustellut opettajien kanssa.
Ei hyvä koulumenestys takaa aurinkoista ja sosiaalista luonnetta vaan lahjakas lapsi voi olla aivan yhtä hyvin kiusaaja ja häirikkö .
Yleensä se menee näin, että mitä suurempi
asiantuntija sitä hankalampi ihminen.
Lisää voi harrastaa vaikka kuinka paljon, matematiikassa voi kokeilla esim yliopistojen matikkakerhoja, verkko-opintoihin kun ei edes tarvitse matkustaa.
Ja avoimen yliopiston kursseilla voi kokeilla vaikka kuinka korkeaa matematiikkaa.
Useinkaan ei ole kysymys todellisesta tarpeesta vaan laiskuudesta ja/tai lahjattomuudesta: Kyllähän minä tai lapseni kehittyisin/kehittyisi, mutta kun koulu rajoittaa
Eliittikoulutarve kumpuaa segretaarion edistämisen halusta. En minäkään lapsilleni eliittikoulua opiskelun takia suositellut vaan sosiaalisten mahdollisuuksien laventamisella.
Hyvä veli-järjestelmä on voimissaan ja on hyvä jos on tuttu potentiaalisten menestyjien kanssa.
Eliittikoulu on todellakin vain ja ainoastaan eriarvoisuuden lisäämistä varten
Abi: “Tosi on, ja sitten tälle niin-lahjakkaalle hanipuppellille etsitään eliittikoulu.”
Niin pitääkin. Lahjakkaimmat pärjäävät aina, sen sijaan lukumäärällisesti valtavasti suurempi kakkosketju eli yleislahjakkaat puurtajat pitää viimeistään lukiossa opettaa tekemään töitä ajattelun avartamiseksi, ja silti he vielä näpertävät akateemista perustutkintoa kun lahjakkaimmalla aineksella on jo väitöskirja valmiina.
Minä taas en ymmärrä tätä “oppiipahan sitten että ihmiset ovat erilaisia”, tässä argumentissa ei ole mitään järkeä. Yhtä lailla voitaisiin lopettaa kaikki kiusaamisen vastustuskampanjat sun muut, koska turpaansa saamalla oppii että elämä on kovaa.
Toinen melkein asiaan liittyvä huomio: Yksityiskoulut olisivat mainio juttu, jos niille vain annettaisiin enemmän vapautta. Englannissa yksityiskoulut ovat innovoineet esimerkiksi poikien koulumenestystä parantavia käytäntöjä. Suomessa monopoli jyrää ja viranomainen suunnittelee koulua ensitäkin enemmän tyttöjen ehdoilla (kuulostaa uskomattomalta mutta on mitä ilmeisimmin totta).
Mutta, hei, onhan Suomen koululaitos maailman paras. Nope, sano ope, Suomen koululaitos on kohtalaista tasoa, jos mamujen määrä vakioidaan. Poikien kielellinen osaaminen suhteessa tyttöihin tosin on huonoin PISA-tutkituissa maissa.
Eli kun kerran Suomen valtiollinen koululaitos ei osaa poikia opettaa, miksi helvetissä ei anneta muiden yrittää?
Koulun keskusjohtoisuus ilmenee samalla tavalla ongelmana muidenkin oppimisongelmaisten ryhmien kohdalla.
Kansalainen kirjoitti peliteoriasta ja segrekaatiosta, josta ainakin itselleni tuli mieleen että pitäisikö ainakin siis kunnissa ja valtiolla alkaa harrastamaan diskriminaatiota palkatessa “ei syntyperäisiä suomalaisia”? Eli ainakin niin, että jos on kaksi lähes samanarvoista hakijaa, niin sitten ei kanta-Suomalainen menisi aina edelle. Samoin koulutuksessa voitaisiin helpottaa maahanmuuttajien sisäänpääsyä.
Jos palkkaus- ja koulutuspolitiikassa pyrittäisiin ehkäisemään huono-osaisuutta, voisi segrekaatiota parhaiten estämään. Ja että “eliittikouluihin” sisäänpääsyssä määräisi myös etninen tausta esim. alemman sisäänpääsyrajan muodossa.
Jos “todellisia lahjakkaita” onkin vain se max 5%, ei heillä ole juuri vaikutusta segregaatioon. Segregaatiokehitys muodostuu ihan keskinkertaisen älykkäiden lasten vanhempien asenteesta oppimista kohtaan. Kansan suussa lahjakkaana pidettyä lasta on opetettu oppimaan 7 vuotta jo ennen koulun aloittamista. On luettu kirjoja ajatuksella ja keskustellen läpi, on tehty arkisia asioita yhdessä, opittu syy-seuraussuhteita kokonaisuuksia, yksityiskohtia, vaadittu keskittymistä, palkittu oikeasta ja rangaistu väärästä. Tämän jälkeen osaamisen osoittaminen koulussa ei ole juttu eikä mikään, kaikki koulusta tuleva oppi rakentuu nätisti olemassaolevan maailmankuvan päälle ja vahvistaa sitä. Yhtäkkiä saa kuulla olevansa joku eliittilahjakas. Sen sijaan jos vanhemmat ovat laiminlyöneet kasvatuksen ja opetuksen ennen koulua joutuu lapsi aloittamaan ikäänkuin 7 vuotta muita jäljessä. Ei ihme jos ei suju. Lisäksi näiden vanhempien malli kotona ei tue koulun tavoitteita. Turha puhua maahanmuuttajalapsista ongelmana kun suurin ongelma on välinpitämättömät vanhemmat taustasta riippumatta.
Odella oli ihan hyviä pointteja.
Nuorempi poikani oli Olarin luonnontiedelukiossa. Hybvä ratkaisu. Vältti virheeltä, joka vei isukin turmioon, eli kuvitteelmasta lahjoistana liikaa.
Ei, lahjakkaammat eivät automaattisesti pärjää aina, eikä vapaa-ajan kerhoilla ja verkkoaktiviteeteilla ei voida korvata hyvää kouluopetusta.
“Sen sijaan jos vanhemmat ovat laiminlyöneet kasvatuksen ja opetuksen ennen koulua joutuu lapsi aloittamaan ikäänkuin 7 vuotta muita jäljessä. Ei ihme jos ei suju. Lisäksi näiden vanhempien malli kotona ei tue koulun tavoitteita.”
Suomessa tasoerot oppilaiden välillä olivat PISA tutkimukseen mukaan pienimpiä
Mielestäni on ihan oikeutettua, että vanhemmat haluavat lapsensa “parempaan” kouluun kauemmaksi, jos niin parhaaksi näkevät ja jaksavat lastansa sinne kuljetella. Hullua taas on, että toisaalta näitä lapsia (lasten vanhempia siis) houkutellaan valitsemaan lähikoulu tekemällä lähikouluun soveltuvuuskoeluokkia pääsykokeineen. Tämä saattaa jakaa jäljellejäävät oppilaat kahteen kastiin: toiselle luokalle pääsevät “hyvät” ja toiselle jää huonot, häiriköt ja vaikkapa integroidut oppilaat. Näin siis pahimmassa tapauksessa, ei aina. Joka tapauksessa vanhempien aktiivisuus ja kiinnostus lapsensa koulunkäyntiin vaikuttaa, kuka luokalle hakee, kuka ei. Tämä taas vaikuttaa mm. luokan työrauhaan.
Lähikoulu pitäisi pitää tasa-arvoisena jokaiselle oppilaalle.
Miksei lähikoulussa voisi palata tasokursseihin? Luokan sisällä matemaattisesti lahjakkaille pienryhmässä vaativampaa matikkaa, muille nykyisenkaltaista (ei siis suppeita kursseja kuten ennen muinoin). Samoin kielissä. Ope voisi auttaa valitsemaan oikean tason. Tasolta toiselle voisi vaihtaa. Moni maahanmuuttaja, vaikkei kieltä osaisikaan niin hyvin on lahjakas mm. matikassa, samoin osa erityisoppilaista.
En yleensä jaksa kauheasti uskoa siihen oikeistolaiseen marinaan suomalaisesta tasapäistämisestä, mutta kouluista puhuttaessa houkutus on kyllä suurempi kuin koskaan muulloin.
Yksityiskouluja ei saisi olla, tai ainakin ne pitäisi poistaa keskiluokan ulottuvilta lakkauttamalla valtion tuki. Kuitenkin yksityiskoululaisten vanhemmat maksavat koulutuksesta veroissaan siinä missä muutkin, ja lukukausimaksujen periminen on pääsääntöisesti kielletty lailla. Poistaa pitäisi silti, että eivät olisi keskiluokan kakarat siellä yksityiskouluissa tosi rikkaita häiritsemässä.
Esimerkiksi vähemmistökieliyhteisö ei tietenkään saisi itse perustaa omaa koulua lapsilleen, vaan sitä pitäisi anoa valtiolta. Valtion suosima pedagogiikka on ainoa sallittu, ja jos ajattelet kasvatuksesta eri tavalla (esim. Steiner, Montessori tai mikä tahansa muu), se on voi voi.
Niinhän se menee, että jos lapset eivät kohtaa koulussaan yhteiskunnan koko kirjoa, syntyy yhteiskuntaryhmien välisiä ennakkoluuloja. Lahjakkaiden lasten tylsistyttäminen horrokseen on pieni hinta sosiaalisesta sekoittamisesta, joka estää ennakkoluulojen syntymisen. Tämän käytännön ansiosta Suomessa ei ole lainkaan sosiaaliryhmien välisiä ennakkoluuloja.
Voivathan ne lapset sitä paitsi kotona vapaa-ajallaan opiskella pidemmälle, kun pakollinen toisten lukemaan oppimisen vierestä seuraaminen on ensin aamupäivällä lusittu pois. Lopuksi haukutaan tietenkin hienohelmaksi, kun edes kehtaa kyseenalaistaa rivissä marssimisen hienouden. Ties vaikka vierustoveri rivissä olisi se seuraava lapsena väärinymmärretty fysiikan nobelisti.
Anteeksi vain tämä pisteliäisyyteni. En minä usko, että kukaan mitään pahaa tarkoittaa, mutta tämä kouluasioihin liittyvän sovinnaisuuden määrä on vain jotain aivan käsittämättömän posketonta.
En odota seuraavalla anekdootilla olevan mitään todistusvoimaa muille kuin itselleni, mutta kävin kerran tutustumassa erääseen suurehkoon kouluun, jonka yläasteella on muutama rinnakkaisluokka. Opettajat olivat yleensä samoja koulun kaikille luokille. Eräs luokka koulussa oli nimeltään “kieliluokka”, ja sille piti erikseen hakea kokeella, jossa testattiin englannin kielen taitoa.
Ehkä vähemmän yllättävästi englannin kielen taito kuudennen luokan lopussa korreloi vahvasti yhden jos toisenkin asian kanssa, ja luokan oppilasaines oli kauniisti sanottuna valikoitunutta. Meininki oli kuin toisesta maailmasta verrattuna naapuriluokkaan. Ennen kuin kävelin luokkaan, opettajat katsoivat aiheelliseksi valistaa minua, että kyse ei ole mistään eliittiluokasta, tänne voi hakea kuka tahansa, kyse ei todellakaan ole eliittiluokasta. Ei kai sitten ollut, kun kerran niin sanottiin.
Segregaation inhimillisestä ja taloudellisesta haitallisuudesta ja haittojen torjumisen tärkeydestä olen Osmon kanssa tietenkin samaa mieltä.
Luokan yli hyppäämisessä on myös se ongelma, että itseään vanhempien (ja todennäköisesti isompien) lasten keskuudessa ei pärjää esim. liikunnassa. Riski kiusatuksi tulemisesta kasvaa. Ylipäätään huippuälykäs nörttikin on tunne-elämältään kypsymättömämpi kuin vuotta vanhemmat lapset. Ajokortinkin saa myöhemmin jne.
Mistäkö tiedän? No kun itse hyppäsin aikanaan ensimmäisen luokan ylitse.
Kannatan erillistä opetusta matemaattisesti lahjakkaille. Näen jo turhautumisen alkeita omassa lapsessani, joka ensimmäisellä luokalla voisi hyvin tehdä kuudennen luokan matematiikan tehtäviä. Opettaja tosin on kieltänyt laskemasta edes ekan luokan kirjaa omatoimisesti eteenpäin 🙁
Olen Totuuskomission kanssa kovin samaa mieltä. Opetusjärjestelmämme hyväksyy valtion voimakkaasti tukeman erillisen opetuksen liikunnallisesti tai musikaalisesti lahjakkaille, mutta matemaatt6isesti lahjakkaille, missä ei minusta ole mitään logiikkaa.
Tässäkin asiassa on useita tapoja edetä. Osa ei vaadi kuin viitseliäisyyttä opettajalta. Esimerkiksi itse olen kohtuullisen hyvä matematiikassa (lukioaikoinani 30 parhaan joukossa lukion matematiikkakilpailussa), vaikken oikeasti lahjakas olekaan. Ne todelliset kärkimiehet painivat ihan eri sarjassa, minkä onneksi sain oppia jo ennen yliopistoa. Koulun näkökulmasta olin kuitenkin “lahjakas”.
Hyvä oppilas todellakin tylsistyy peruskoulun matematiikantunnilla. Opettajan ratkaisu oli yksinkertainen: “Laske rauhassa matematiikankirja läpi, äläkä kiinnitä opetukseen huomiota, jollei siltä tunnu.” Tulos oli hyvä: opin tekemään töitä ja sain aivan älyttömän vahvan rutiinin laskea yksinkertaisia laskuja. Tästä on myöhemmin ollut samanlaista hyötyä kuin pianistille loputtomasta perusharjoitusten teosta. Matematiikkaa opitaan laskemalla hirveästi yksinkertaisia tehtäviä (tai todistamalla naurettavan yksinkertaisia lauseita). Eli ei peruskoululaisen hirveästi tarvitse oppia lukiomatematiikkaa. Aika lahjakkallekin oppilaalle riittää, että opettelee sen peruskoulumatematiikan selkärankaan. (Olen saanut matemaattisten aineiden opettajan pätevyyden, joten on minulla jotain teoreettistakin pohjaa tuon anekdoottina esittämäni tueksi.)
Tuo yllä kuvaamani eriyttäminen oli näennäisestä helppoudestaan huolimatta opettajalle raskasta, sillä monet protestoivat äänekkäästi: jos olen jo saanut laskea etukäteen tunnilla kaikki kirjan tehtävät, minulle ei jää kotitehtäviä! Eihän tällaista epätasa-arvoa voi sietää.
Ja sitten vielä se ruotsi, joka lienee jatkossa tehokkain sggrekaation väline mitä kuvitella voi.
Matemaattisesti lahjakas ulkomaalaistaustainen saa kohtuullisesti nähdä vaivaa suomen oppimiseen, mutta ruotsin taidon puuttuminen sulkee pois lukiosta ja yliopistoista Suomessa.
Tähän haaskuuseen ei pitäisi olla varaa.
Lisäksi ruotsin valinta tehdään 13-vuotiaana, joka on surkein mahdollinen ikä ihan jokaiselle lapselle.
Minulle ja muille on ihan hyvä oppia ruotsia tai jotain yläasteella ja on oikein että yhteiskunnalla on siihen porkkana. Aikaansa ilti voisi käyttää jonkin muun kielen parissa, jos siihen on kiinnostusta.
“Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio”
“Peruskoulu
Peruskoulun painotukset: matematiikka ja liikunta.”
Ainakin Helsingistä löytyy matematiikkaan erikoistuneita kouluja.
Vantaalla joissain kouluissa on matematiikan tasoryhmiä
Suurin ongelma on, ettei matemaatikoille juurikaan löydy töitä ja niinpä tohtoritasolla päätyy useimmiten opettajaksi kouluun
Eiks samalla logiikalla pitäisi myös vähentää ruotsinkielisten koulujen sisäänottoa? Näissähän on usein parempi keskiarvo kuin suomenkielisssä. Oppilaiden vanhemmat on myös keskimääräistä useammin ylempää sosiaaliluokkaa, joten ruotsinkieliset koulut selvästi ylläpitävät segregaatiota.
Muutenkin uskomatonta että yksityiskoulujen oppilasmääristä edes päätetään kunnissa. Se, paljonko oppilaita yksityiskoulu haluaa, tulisi olla koulun oma kaupallinen päätös. Hyvin kuvaavaa siitä ajattelutavasta mikä suomessa vallitsee, että on ihan normaalia että valtio puuttuu ja sääntelee kaikkea kaupallista toimintaa pilkun tarkasti.
Onneksi viime aikoina on syntynyt virkistävää liikehdintää, esim popup-ravintolat.
Yksityisissä kouluissa viranomaisen rooli tulisi olla ainoastaan valvoa että lapsia kohdellaan kouluissa hyvin ja luvattua opetussuunnitelmaa noudatetaan.
“Hyvin kuvaavaa siitä ajattelutavasta mikä suomessa vallitsee, että on ihan normaalia että valtio puuttuu ja sääntelee kaikkea kaupallista toimintaa pilkun tarkasti.”
Suomessa yksityiskoulu ei ole kaupallista toimintaa, sillä rahat tulevat valtiolta eikä organisaatio saa tuottaa voittoa.
Jos yhteiskunta on palvelun ostaja niin se voi kertoa mistä se haluaa
Eikä yksityiskoulu mitään tasoa takaa, kävin aikoinani yksityisen oppikoulun eikä sen rauhattomampaa ja huonompaa koulua löydy.
Opettajatkin kiusattiin ulos yhdessä-kahdessa lukukaudessa
Liian vanha: “En minäkään lapsilleni eliittikoulua opiskelun takia suositellut vaan sosiaalisten mahdollisuuksien laventamisella. Hyvä veli-järjestelmä on voimissaan ja on hyvä jos on tuttu potentiaalisten menestyjien kanssa.”
Vaikka yksi lapsistani on eliittilukiossa, niin minulle ei ollut koskaan tullut mieleenikään, että joku voisi valita lukion tuollaisella perusteella. Oma lapseni valitsi lukionsa siksi, että hän halusi lukioon, jossa oppilaat ovat motivoituneita opiskelemaan ja ymmärtävät asiat helposti niin, että tunneilla ei tarvitse kuunnella sitä, kun opettaja tankkaa perusasioita moneen kertaan. Toinen tärkeä syy oli se, että lapseni halusi kerrankin olla koulussa tavallinen oppilas eikä se, jonka osaamiseen ja menestymiseen opettajat ja muut oppilaat aina kiinnittävät huomiota. Lisäksi häntä kiinnosti se, että lukiossa on tarjolla laaja ja monipuolinen valikoima erilaisia kursseja. Kaikki nämä tavoitteet ovat toteutuneet hyvin lapseni lukiossa.
Me vanhemmat emme mitenkään suositelleet juuri tätä lukiota lapsellemme. Itse asiassa emme olleet edes miettineet ko. lukiota mahdollisena vaihtoehtona, ennen kuin joskus 9. luokan syksyllä lapsi itse ilmoitti haluavansa sinne.
“Riski kiusatuksi tulemisesta kasvaa. Ylipäätään huippuälykäs nörttikin on tunne-elämältään kypsymättömämpi kuin vuotta vanhemmat lapset”
Hyvä oppilas on poikkeava siinä kuin muutkin poikkeavat. Erityisesti jossain kolmannelle-viidennellä ennen koulua syntyneet erot ovat tasoittuneet ja moni “lahjakas” osoittautuukin tavikseksi ja se aiheutta katkeruutta.
Kiusaamisen jatkuminen riippuu myös kiusattavan itsensä suhtautumisesta, vahva pärjää tässäkin
Mutta kyllä nykyisessä koulussa on paljon kiusaamisen estäviä tekijöitä esi oppilaiden oma aktiivisuus.
Mutta mikä on kiusaamista onkin jo suurempi ongelma, siitä on monta mielipidettä ja monet vanhemmat/opettajat ovat lähinnä hysteerikkoja.
Suurimpia ongelmia tänä päivänä koulussa ovat vanhemmat, jotka a) sallivat oman lapsensa häiriköinnin ja puolustavat stp, eikä taustalla aina ole perheen sosiaaliset ongelmat, suurimmat häiriköt löytyvät ns hyvistä perheistä, jotka eivät hyväksy, että lapsi on tavis
2) ahdasmielisyys ja kontrollointi, lasta suojellaan aivan liikaa nykyään, kyllä maailma on oikeasti riskejä täynnä oleva paikka eikä ylisuojelu auta selviämisessä.
Esim lehtien luvun ja uutisten katselun kieltäminen on jo sellaista lasten suojelua etten enää ymmärrä sen positiivista vaikutusta.
Mitä tulee tuohon alun kommenttiin erojen tasoittumisesta ja järjestyksen muuttumisesta niin meillä on koulutusjärjestelmässä aukko: Se on esikoulu. Se on liian lyhyt ja periaatteessa se on päivähoitoa, josta peritään maksu
Esikoulun pitäisi alkaa jo 3–4 vuotiaana ‚se tasoittaisi tehokkaasti ala-asteen eroja
‘se ei tarjoa kovin kummoisia mahdollisuuksia musiikillisen, matemaattisen, tai minkään muunkaan lahjakkuuden kehittämiseen. Näitä mahdollisuuksia ei tule lisää luokan yli hyppäämällä.’ (Olli Pottonen)
Tuleeko niitä mahdollisuuksia lisää sillä, että kaikkien on pakko kärvistellä yhtä kauan siellä koulussa, vaikka ei mitään oppisikaan?
Misery loves company, sanotaan englanniksi. En näe mitään muuta motiivia tälle innolle pistää hikarit lusimaan yhtä kauan kuin muutkin ja mielellään mahd. vittumaisessa seurassa.
‘Luokan yli hyppäämisessä on myös se ongelma, että itseään vanhempien (ja todennäköisesti isompien) lasten keskuudessa ei pärjää esim. liikunnassa.’ (Totuuskomissio)
Minä en hypännyt luokan yli, ja pakkoliikunta oli silti syvältä. Hyppäämättömyys ei ratkaise ongelmaa, joka johtuu ihan muusta kuin oppilaista, jotka eivät jaksa innostua pallon potkimisesta. Ongelman voisi ratkaista silläkin, että poistettaisiin koko ‘oppiaine’: minä en oppinut edes niiden voikkamaikoille niin rakkaiden laumalajien sääntöjä. Ei niin, että niitä olisi ikinä tarvinnut mihinkään. Jotain rajaa tässä lasten ajan haaskaamisessa yhdentekevyyksiin.
Ohimennen sanottuna, happosa, ruotsinkieliset eivät pärjää koulussa yhtä hyvin kuin suomenkieliset. Kun luulee muuta, kyse on ennakkoluulosta.
Suomenruotsalaisten sosiaalinen asema myös vastaa aika tarkkaan suomenkielisten vastaavaa, vaikka maanviljelijöitä on enemmän — ja toki myös niitä rikkaita, mutta heikäläisten määrä on tilastollisessa vertailussa merkityksetön. Aika hämmästyttävää, muuten, että ei mene sen paremmin, kun ajattelee minkälaisia etuoikeuksia heikäläisille jaellaan.
Yksityiskoulujen oppilasmääristä päätetään kunnissa siksi, että ne (ja usein myös valtio) maksavat laskut. Liiketaloudellisilla periaatteilla toimivia koulujahan Suomessa ei ole.
Suomessa minkään tason yksityinen koulutus ei saa tavoitella voittoa. Tämä on poliittinen päätös, joka on tehty säädettäessä perusopetuslaki ja muut opetushallinnon lait. Kenelläkään ei voi olla “kaupallista” perustetta ottaa oppilaita. (Yksityisessä ammattikoulussa voi olla oppilasmäärän mitoituksen pohjana oman koulun palveleman yrityksen henkilöstötarve, mutta tämä on ihan eri asia.) Vastineena tästä epäkaupallisuudesta yksityiset peruskoulut, ammattikoulut ja lukiot saavat rahoituksensa yhteiskunnalta.
Suomessa yksityiskoulun olemassaolon taustalla on aina uskonto tai jokin muu ideologia. Nämä ovat ainoat lailliset syyt perustaa yksityinen peruskoulu. Asian luonteen perusteella on selvää, että jos uskonnollinen tai ideologinen koulu saa määritellä itse oppilasmääränsä, se määrittää sen mahdollisimman suureksi. Jotta julkiselle maalliselle ja suunnilleen arvoneutraalille koululle jäisi sija, ei yhteiskunnan varoja voida työntää loputtomasti yksityisille ideologisille ja uskonnollisille kouluille.
Helsingissä on runsaasti entisiä oppikouluja, jotka ovat jatkaneet sopimuskouluina ilman mitään uskonnollista tai muuta taustaa. Niillä on oma oppilaaksiottoalue, mutta niihin pyritään muualtakin. N e ovat hallinnollisesti itsenäisiä m utta toimivat veronmaksajien rahoilla saaden kiinteän euromäärän oppilasta kohden.
Harfordin kirjasta tuli jotain mieleen, kun kirjoitin viestiä yllä. Ihmisethän vastaavat kannustimiin. Siinä yksi syy, miksi afro-amerikkalaiset miehet eivät paljoa opiskele. Töitä ei kuitenkaan saa. Hyödyllisempää on suunnata tarmo vaikkapa huumekauppaan tai johonkin muuhun, jossa rotuennakkoluulot eivät paina.
Suomenruotsalaiset myös näyttäisivät panostavan koulutukseen vähemmän kuin finnit. Löytyykö huonon motivaation taustalla kannustin tai sen puute? Ilman mitään todistusaineistoa veikkaan, että syy on päinvastainen kuin jenkkimustilla: töitä saa ilman kovia ponnisteluja.
Usein näkee väitettävän, että jossakin eksoottisessa etnisessä ryhmässä on jotain vikaa, kun eivät kerran mamuina tee töitä yhtä paljon kuin jenkit, ruotsalaiset, japanilaiset ja tietyt muut ryhmät. Miksiköhän?
Ja miksiköhän tytöt keskimäärin panostavat kouluun niin paljon enemmän kuin pojat? Siksikö, että tietävät, että eivät muuten pärjää miesten kanssa työmarkkinoilla, kuten Harford arvelee? Vai vertautuvatko osa suomalaispojista afroamerikkalaisiin eli he tietävät, että töitä ei saa vaikka opiskelisi?
Nimim. happosa, ruotsinkielisten koulujen oppimistulokset ovat hieman huonompia kuin suomenkielisten, ainakin lukioissa.
Ehkä syynä on ruotsinkielisten korkeakoulujen suurempi sisäänotto suhteessa kieliryhmien kokoon.
Anteeksi, Osmo. Olin väärässä yleistäessäni yksityiskoulujen taustaa. Meillä täällä pääkaupunkiseudun ulkopuolella on hyvin vähän muita yksityiskouluja kuin uskonnollisia tai Steiner-kouluja. Ne pari, kolme yksityistä entistä oppikoulua Turussa ja Tampereella ovat nekin ainakin historiallisessa mielessä ideologisia: yksityiskouluksi jääminen 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa oli niin työläs hanke, että siihen ryhtyminen edellytti ideologista vakaumusta yksityisen koulutuksen siunauksellisuudesta.
‘Mutta mikä on kiusaamista onkin jo suurempi ongelma’ (liian vanha)
Suurempi kuin kiusaaminen? Kai tuo on se opettajanäkökulma: kiusaajat potkivat vain pienempiään, mutta kiusatut ja niiden vanhemmat tulevat häiritsemään opettajia, ja se on jo kohtuutonta.
lurkki, nyt kommunikaatio ei ihan onnistunut. Kyllähän se yhden luokan hyppääminen yli vähän helpottaa. Mutta jos sillä vähennetään peruskoulussa ‘lusiminen’ yhdeksästä vuodesta kahdeksaan, niin ei ongelma ei ole vielä ratkaistu, kyllähän se kahdeksan vuottakin on liikaa. Siis pitäisi tavalla tai toisella uudistaa peruskoulua niin ettei siellä olo olisi turhaa lusimista.
Kans alainen
Siinä yksi syy, miksi afro-amerikkalaiset miehet eivät paljoa opiskele. Töitä ei kuitenkaan saa.
Epäilemättä USA:n nykyinen presidentti allekirjoittaa tämän väitteen.
(myönnetään, Obama ei ole täysin musta)
‘Obama ei ole täysin musta’ (Syltty)
Ja juuri Afrikasta tulleet (kuten Obaman isä) lasketaan eri ryhmään kuin afro-amerikkalaiset (orjien jälkeläiset). Wikipedia sanoo:
‘African immigrants to the U.S. are among the most educated groups in the United States. Some 48.9 percent of all African immigrants hold a college diploma.’
http://en.wikipedia.org/wiki/African_immigration_to_the_United_States
“lurkki, nyt kommunikaatio ei ihan onnistunut. Kyllähän se yhden luokan hyppääminen yli vähän helpottaa. Mutta jos sillä vähennetään peruskoulussa ‘lusiminen’ yhdeksästä vuodesta kahdeksaan, niin ei ongelma ei ole vielä ratkaistu, kyllähän se kahdeksan v”
Tämä olisi helppo ratkaista eli oppilas käy oman ja ylemmän luokan kokeissa eli 3‑luokkalainen käy kolmannen ja neljännen luokan kokeet ja jos menestyy hyvin niin voi aloittaa 3‑luona jälkeen 5‑luokalla.
Mutta on sen verran rankka, että enpä pistäisi omaa lastani siihen rääkkiin. Miksi pitäisi valmistua peruskoulusta 12–13-vuotiaana ?
Tylsistyminen ei ole se ongelma .Keltikankaan mukaan se on luonne eli henkilön keskittymiskyky on niin huono, että hän ei yllä lahjakkuutensa tasolle
Haastattelin tuossa yhtä jo eläkkeelle jäänyttä opettajaa, joka opetti yhdessä niistä kouluista, joissa tasokurssittomuutta kokeiltiin ennen kuin tasokursseista kokonaan luovuttiin. Tasokurssittomuuden etuja olivat:
1. Ne tunnolliset tytöt, joille ei suositeltu laajaa vaan keskikurssia, tuppasivat pettymään eivätkä keskikurssilla oikein jaksaneet panostaa opiskeluun, koska heidät oli jo määritelty keskinkertaisiksi. Tasokurssien poistaminen paransi näiden oppilaiden oppimistuloksia ihan selkeästi.
2. Suppeita kursseja oli ihan mahdoton opettaa: kun kaikki koulun häiriköt olivat samalla luokalla, melu oli ihan mahdoton (ihan lohdullista kuulla, ettei häiriköinti ole mikään nykyajan ilmiö). Kun näitä oppilaita oli yksi tai kaksi luokalla, he eivät pelkästään häiriköineet, vaan saattoivat jopa oppiakin jotain.
3. Fiksut pärjää aina eli parhaiden oppilaiden oppimistulokset eivät juuri heikentyneet.
Kaipa tästäkin kokeilusta on aikoinaan raportteja kirjoitettu, joku innokas voisi niitä esiin kaivaa.
Hän on valkoisten kasvattama…
“Eliittikouluja” tarvitaan siitä syystä, että normilahjakkaat koululaiset oppisivat tekemään edes hiukan töitä opiskelunsa eteen. Jos maleksii koko peruskoulun ja kenties lukionkin läpi luokkansa tai luokkatasonsa parhaana ilman, että joutuu missään vaiheessa ponnistelemaan koulunkäynnin eteen, se kostautuu myöhemmässä elämässä. Hyvätkin oppilaat tarvitsevat vertaisryhmää ja kirittäjiä, jotta saavuttavat oman potentiaalinsa (tai edes oppivat hiukan sitä työntekoa).
JOs nyt ottais kantaa alkuperäiseen postaukseen, kun tämän keskustelun ydin näyttää olevan sitä samaa tuubaa, jota koulussaan 70-luvulla päähänpotkitut nerot tähän blogiin tapaavat toistuvasti tuottaa.
Sinulla on Osmo yksi premissi väärin. Todellisuudessa te kaupungin kaavoittajat olette ajaneet tietyt koulut kestämättömään tilanteseen ja nyt, kun demarit tämän kehtaavat myöntää, sinusta kuitenkin white flightia voidaan padota vain “positiivisella diskriminaatiolla”.
1. Positiivinen diskriminaatio on ollut tähän mennessä vain vitsi: säälittävän pieni osuus kokonaisbudjetissa. Jos se miljoona kymmenkertaistettaisiin, voi olla niin, että opettajapako tyrehtyisi, mutta oppilaspaon kääntämiseen sekään ei välttämättä riittäisi.
2. Ei semmoinen koulu, jossa on vain puolikielisiä maahanmuuttajia ja sellaisten kantasuomalaisten lapsia, joiden vanhemmat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita jälkikasvunsa koulusta, ole hyvä kasvuympäristö kenellekään. Mutta te olette Helsingissä päästäneet tilanteenne tällaiseksi. Siinä ei todellakaan lisäraha auta.
Mitäkö kannatan?
KOulupiirien rajat sellaisiksi, että yhteen kouluun tulee oppilaita sekä paremmilta että huonommilta alueilta. (Kaavoittajien typeryyden takia tämä ei esim. kaikilla ala-asteilla onnistu ja silloin pirusti positiivista diskriminaatiota.)
Erikoisluokat alueellisiksi: jos haluaa opiskella japania tai tanssia, se pitää olla mahdollista jos ei nyt lähikoulussa niin ainakin oman alueen koulussa. Ei kaikkia erikoisluokkia samaan kouluun.
Touko Mettinen
Monilahjattomuus
Siinä yksi syy, miksi afro-amerikkalaiset miehet eivät paljoa opiskele. Töitä ei kuitenkaan saa.
Epäilemättä USA:n nykyinen presidentti allekirjoittaa tämän väitteen.
Ja juuri Afrikasta tulleet (kuten Obaman isä) lasketaan eri ryhmään kuin afro-amerikkalaiset (orjien jälkeläiset).
Hän on valkoisten kasvattama…
Ja epäilemättä rasistiset valkoiset työnantajat, ne jotka eivät siis palkkaa edes kouluttautuneita afro-amerikkalaisia, tekevät selvän eron afrikkalaiselle mustalle, valkoisten kasvattamalle mustalle ja todelliselle afro-amerikkalaiselle.
Aivan varmasti näin.
Touko Mettinen: “KOulupiirien rajat sellaisiksi, että yhteen kouluun tulee oppilaita sekä paremmilta että huonommilta alueilta. (Kaavoittajien typeryyden takia tämä ei esim. kaikilla ala-asteilla onnistu ja silloin pirusti positiivista diskriminaatiota.)
Erikoisluokat alueellisiksi: jos haluaa opiskella japania tai tanssia, se pitää olla mahdollista jos ei nyt lähikoulussa niin ainakin oman alueen koulussa. Ei kaikkia erikoisluokkia samaan kouluun.”
Olen samaa mieltä, että erikoisaineita lähikouluun. Mutta tarvitaanko erikoisluokkia? Jos tarvitaan, niin miksi? Tuottaako tällainen erikoisluokka koulun sisällä ongelmia eli segregaatio siirtyykin koulujen väliltä koulun sisälle? Erikoisluokkiin kun tuppaa valikoitumaan “valikoidut”, ei ehkä aina lahjakkaimmat.
(Aiheesta on tehty tutkimuksiakin.) Onko tämä ongelma vai ei, siitä voi olla ainakin kahta mieltä. Ehkä se estää koulutettujen vanhempien lasten pakoa lähikoulusta tai jopa asuinalueelta, mikä on varmasti hyvä asia.
Jos lähikoulun ainoan erikoisluokan aine ei omaa lasta kiinnosta tai lapsi ei ole aineessa lahjakas ja vaarana on jonkinlainen luokkajako, niin mitäs se vanhempi (lapsi) sitten valitsee? Mielestäni lähikoulussa rinnakaisluokkien tulisi olla oppimisympäristöltään kohtuullisen samankaltaisia. Samat verorahathan me maksamme. Ne koulutetut vanhemmathan tietenkin maksavat enemmän…
Lahjakkaiden erityisluokkia ja ‑kouluja on vastustettu kahdella osin ristiriitaisella argumentilla: 1) ne lisäävät epätasa-arvoa, 2) niistä ei ole hyötyä, fiksut kun pärjäävät aina. Argumentti 1) on hyvä ja pitää ottaa huomioon, mutta argumenttia 2) minun on vaikea uskoa. Etenkin kun väitettä ‘fiksut pärjäävät aina’ ei ole tapana juuri perustella, se vain esitetään aksioomanomaisesti. Tai sitten sitä perustellaan jotenkin No True Scotsman-henkisesti: jos fiksu henkilö ei pärjännytkään, hän ei ollut oikesti fiksu.
Riitan kommentti tuossa yllä oli positiivinen poikkeus, siinä oli hyviä perusteluja, joista olisi hyvä saada tarkempaa tietoa.
Kysymys on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, koska olen pärjännyt, enkä todellakaan usko että se on vain fiksuuteni ansiota, vaan iso kiitos kuuluu erinomaiselle opetukselle ja oppimisympäristölle. Toivoisin että muutkin hyvät opiskelijat saisivat riittävän vaativaa, hyvää opetusta.
Obama ei kuulu siihen jengiin, jossa acting white ‑paheksunta johtaa kouluttautumisen halveksimiseen. Obama on päinvastoin liikkunut sellaisissa ympäristöissä, jossa koulutusta arvostetaan ja jossa ihonväristä on ollut hyötyä. Työnantajat ja puolue pikemmin hyppivät ilosta, kun löysivät mustan IVY League ‑hemmon.
Toisessa ääripäässä ovat sitten ne mustat, joista Sudhir Venkatesh kertoo kirjassaan Gang Leader for a Day: A Rogue Sociologist Takes to the Streets. Aika mainio kirja, muuten. Heikäläisille ei edes huippuyliopistossa opiskelu avaa ruusuisia näkymiä sen paremmin uran kuin lähipiirin arvostuksen muodossa. Nämä tyypit eivät todella halua näytellä valkoista. Huumekauppa ja jengin johtaminen näyttää paremmalta vaihtoehdolta. Alemmilla portailla ei huumekaupasta tienaa edes minipalkkaa, mutta on sentään mahdollisuus tavoitella amerikkalaista unelmaa, vaikka todennäköisempi tie vie vankilaan tai ruumishuoneelle.
No, kyse on tietysti paljon tässä lyhyesti hahmoteltua monimutkaisempi ja katu aina tietysti kaksisuuntainen. Tarkoitan tietysti sitä, että olisi hölmöä laittaa kaikki syy yhteiskunnan niskaan, kun ihmiset kuitenkin valitsevat harrastuksekseen esimerkiksi silmittömän ammuskelun ohiajavasta autosta — tai ohikulkevien kulkuneuvojen kivittämisen, mikä on suosiossa länsinaapurimme lähiönuorison keskuudessa.
Mikä tässä lopulta on ongelmana? Peruskoulun puolella toimii lähikouluperiaate jollei sitten ole ajatellut jotain erityiskoulua tyyliin urheilu tai musiikki. Ja peruskoulun puolella tuskin realistista puhua huonomaineisista *kouluista*. Enemmän tällöin kyse on mielikuvasta alueesta. Ja jos joillakin alueilla on erityisiä haasteita, niin IMO on aivan oikein kanavoida enemmän resursseja kyseisten alueiden kouluille, kuten Ode tuossa ehdottaa. Toisella asteella (ammattikoulut ja lukiot) kohdalla taasen on olemassa täysi valinnanvapaus jos vain keskiarvo antaa myöten.
Niistä tasokursseista vielä. Ehkei niitä tarvitse sillä nimellä muuten kutsua, jos kokeilu oli aikoinaan epäonnistunut? Jos se olisi vaikka eriytettyä opetusta siinä missä tukiopetuskin. Luokan lahjakkaat lapset vaan saavat välillä hieman vaativampaa opetusta esim. matikassa ja kielissä. Jos nykyinen perustason aineoppimaaärä opetetaan kaikille, otettaisiin tässä myös lahjakkaat huomioon. Eihän jo lukemaan oppinut ekaluokkalainenkaan joudu opettelemaan kirjaimia muiden kanssa, vaan saa sopivan tasoisia äidinkielen tehtäviä.
Olen kuullut, että ainakin yhdessä espoolaisessa koulussa yläasteella opetetaan hieman vaativampaa matematiikkaa “lahjakaille” ja/tai motivoituneille oppilaille eri ryhmässä. Ei siihen mitään luokkia tarvita, jakoryhmiä lähinnä.
Parempihan se näin on, kuin se että ne lahjakkaat koulutettujen lapset lähetetään muihin kouluihin ja lähikoulu kurjistuu ja pahimmillaan koko asuinalue sen mukana.
Oletko ihan varma, että Keltikangas-Järvinen väitti kaiken tylsistymisen koulussa johtuvan synnynnäisistä luonteenpiirteistä? Pointti hänellä taisi olla se, että iso osa tylsistymistä on temperamenttikysymys ja johtuu ihan muusta kuin liiasta osaamisesta.
Jos muistelen omaa koulunaloitustani, niin sujuvasti lukevalla ja matematiikassa viisi vuotta muita edellä olevalla lapsella ei ollut ihan helppoa. Tunnit olivat ihan aidosti tylsiä, toisten tankkaamisen kuunteleminen ei ollut kovin kehittävää mihinkään suuntaan edes näin jälkikäteen ajatellen. Ja kun akateemisesti suuntautuneen lapsen kiinnostuksen kohteet olivat aivan jossain muualla kuin suurimmalla osalla muista, välitunnit sisälsivät yksinäisyyttä ja kauhua.
Noilta vuosilta käteen jäi karkeasti kolme asiaa. Oppi siitä, kuinka tuijotetaan seinään eikä tehdä mitään. Oppi siitä, miten ketjusilmukoita virkataan. Ja pelko toisia lapsia kohtaan. Yrittämälläkään en keksi, miten tuo kokemus hyödytti minua, tai miten minun ja muiden nörttien paikallaolo olisi hyödyttänyt muita.
Ja muuten tuo tapahtui aikana, jolloin tummaihoisia näki vain televisiossa. Kiusaavat ja kouluosaamista halveksivat kuspäät olivat kyllä ihan made in Finland ‑jengiä.
On ilman muuta huono asia, jos koulut eriytyvät kahteen ryhmään: opiskelu- ja ruokailupainotteisiin. Jos kuitenkin lähdetään tekemään jotain väkivaltaista yhdistämistä koulujen välillä, tehdään vääryyttä opiskelupainotteisia oppilaita kohtaan.
Se pitää kyllä paikkansa, että parhaat oppilaat selviävät huonommallakin opetuksen tasolla — tai ehkä siitä huolimatta. Mutta jos hyvilläkin oppilailla pitäisi olla oikeus haastavaan ja todellisen potentiaalin täyttävään opetukseen, niin opettajan täytyy olla melkoinen MacGyver tehdäkseen sen samassa ryhmässä jakauman toisen pään kanssa.
Eli jonkinlainen akateemisen tason mukainen ryhmäytyminen pitää sallia, tai sitten tasapäistäminen suoritetaan hyvien kustannuksella. Tämäkin on kyllä ihan mahdollinen poliittinen valinta, mutta se on silloin hyvä tunnustaa.
Helsingin ongelma ei ole se, jos muutama prosentti oppilaista siirtyy jollain tavalla haastavamman opetuksen piiriin. Segregaatio-ongelma alkaa siitä, kun se jakauman keskiosa alkaa häipyä.
Tuohon tasokurssien poistamiseen liittyi luokkakokojen pienentäminen, esimerkiksi omalla luokallani yläasteella 80-luvun lopulla oli 14 oppilasta (tosin osa tunneista, esimerkiksi historia, oli naapuriluokan kanssa yhdistettynä). Tämän kokoisessa luokassa eriyttäminen onnistui hyvin ja nopeimmat saivat esimerkiksi matematiikan tunneilla haastavampia tehtäviä. Sitten tuli 90-luvun lama ja luokkakokoja kasvatettiin.
Uskoisinkin, että moni nykykoulun ongelmista ratkeaisi ihan luokkakokoja pienentämällä, ilman sen kummempia kommervenkkeja.
Nimimerkki “Ritta”: “Uskoisinkin, että moni nykykoulun ongelmista ratkeaisi ihan luokkakokoja pienentämällä, ilman sen kummempia kommervenkkeja.”
Luokkakokojen merkittävä pienentäminen on taloudellisesti melkoinen “kommervenkki”. Vihreiden mikä-mikä-maassa se on tietenkin vain tahdon asia, mutta reaalimaailmassa resursseillakin on rajansa.
Pienen vähemmistön positiivinen syrjintä on toki taloudellisesti mahdollista, mutta yleinen luokkakoon pienentäminen onkin sitten jo ihan toinen juttu.
Luokkakokojen pienentäminen yleisesti on varsin tehoton tapa parantaa opetusta. Se on kuitenkin perusteltua silloin, kun luokassa on paljon erityistä huomiota vaativia oppilaita.
Muutama havainto keskusteluun näin yläasteen opettajan näkökulmasta.
Peruskoulun oppisisältö on niin helppoa, että likimain kuka tahansa pystyy vähäisellä työllä saamaan arvosanan kahdeksan.
Ns. huonojen oppilaiden ongelma ei ole se, etteivät he kykenisi omaksumaan opetettuja aiheita. Lähinnä heitä vaivaa motivaation ja keskittymiskyvyn puute. Suurelta osin peruskoulu on näille oppilaille ajan haaskausta.
Häiritsevästä käytöksestä kärsii koko luokka, mutta eniten ne oppilaat, joilla on motivaatiota opiskeluun, mutta hidas oppimistahti. Hyvät oppilaat kykenevät usein paikkaamaan menetetyn opetusajan itsenäisellä työllä.
Kannattaa muistaa, että opettajan opetuksen sisältöä ei määrää niinkään luokan koostumus vaan opetussuunnitelma. Koska opetettavaa asiaa on paljon ja aikaa vähän, joutuvat opettajat joka tapauksessa kiirehtimään asioiden läpi. Niinpä opetus on kaikissa kouluissa likimain samanlaista.
Rauhallisen luokan siunaus on siinä, että koko tunti voidaan käyttää opetukseen ja että luokassa vallitsee oppimiseen kannustava ilmapiiri. Jos jotkut julkiset koulut epäonnistuvat tällaisen oppimisympäristön tarjoamisessa, on sulaa hulluutta rankaista siitä yksityisiä kouluja karsimalla niiden oppilaspaikkoja.
“Se pitää kyllä paikkansa, että parhaat oppilaat selviävät huonommallakin opetuksen tasolla – tai ehkä siitä huolimatta. Mutta jos hyvilläkin oppilailla pitäisi olla oikeus haastavaan ja todellisen potentiaalin täyttävään opetukseen,”
Koulun vaikutus menestykseen on vain n 5 %. Koulu ja muukin työ on pääsin rutiinia ja eikä se akateeminen maailmakaan mitään värikästä elämää ole.
Ja yrität vain suurennella eroja, eivät ne todellisuudessa noin suuria ole eivätkä koskaan ole olleet.
Ongelmasi johtuivat ja johtuvat omasta egostasi, katselet nokkavartta pitkin muita. Sillä keinoin päätyy aina kiusatuksi.
Mitä tulee lahjakkaan lapsen opetukseen niin ei lahjakasta tarvitse opettaa sana varsinaisessa merkityksessä, riittää, että hänet autetaan polun päähän.
Eikä oppiminen opetukseen perustu vaan jokaisen yksilön omaan oppimiseen, niinpä nykyään nuo taviksetkin joutuvat nykyään itse etsimään tietoja ja opettelemaan ne.
Onko kukaan käynyt koulussa pitkään aikaan. Ongelma ei ole oikeastaan se, että millaisia oppilaita koulussa on yms.
Ongelma on paljon laajempi yhteiskunnallinen kysymys: viime aikoina mediassakin esillä ollut puuttumattomuuden kulttuuri. Yksilön vapaudesta on tullut varsinkin lasten osalta aivan liian määräävä tekijä. Samassa yhteydessä opettajan “rangaistusvalikoima” on pienentynyt olemattomiin. Mitä tehdä itseriittoiselle, ilman auktoriteettia kasvaneelle esiteinille kun puhe ei tehoa? Tietenkin jättää kolmannen huomautuksen jälkeen jälki-istuntoon. Kyllä varmasti käytös paranee!
Lähipiirissäni olevat opettajat toteavat kylmästi, että yhden sukupolven osalta peli on menetetty jo. Tulemme luultavasti lähitulevaisuudessa näkemään entistä itseriittoisempia ja välinpitämättömämpiä nuoria aikuisia. Toivottavasti olen väärässä.
Tässä nippu ratkaisuehdotuksia:
Yhteiskunnan asenneilmapiirin tulee muuttua. Tiukempi kuri, vanhemmille sanktiot heitteillejätöstä, jos ei kuria pidetä. Vanhemmuuden “peruskoikeuden” kyseenalaistaminen.
Kouluihin selvästi pienemmät luokkakoot, lisää avustajia. Pieni hinta tulevien ongelmien ehkäisemiseksi.
Opettajan rangaistusvalikoiman selkeä kasvattaminen. En kannata kivun tuottamista, mutta lapseen pitää voida koskea ilman pelkoa oikeusjutusta! Samoin pitää voida “nolata” eli antaa julkinen rangaistus typerästä käytöksestä — kääntää huonon käytöksen coolius typeryydeksi.
Halu lähettää lapset eri kouluun korjautuu sillä, että työrauha varmistetaan riittävillä resursseilla. Tähän ei taida oikotietä olla.
“Luokkakokojen pienentäminen yleisesti on varsin tehoton tapa parantaa opetusta. Se on kuitenkin perusteltua silloin, kun luokassa on paljon erityistä huomiota vaativia oppilaita.”
Tarkkailuluokat taisivat olla ennen tapa hoitaa nämä “erityistä huomiota vaativat oppilaat”. Nykyään ei varsinaisia “tarkkiksia” ei ole, vaan luokan vähemmän ongelmallisten oppilaiden (ja heidän vanhempiensa) edellytetään osoittavan ymmärrystä luokan häiriköille.
Itse ymmärrän varsin hyvin, että lastensa parasta ajattelevat vanhemmat eivät tällaisen solidaarisuuden päälle ymmärrä, vaan vaihtavat tarvittaessa koulua tai asuinseutua. Esimerkkinä eräs ex-vihreä Hollannista:
http://ozziesaffa.blogspot.com/2010/12/netherlands-first-nimby-now-nwmk.html
Osmo: luokkakokojen koolla on valtava merkitys opetuksen laatuun. Se luonnollisesti vähentää opetustyön tuottavuutta, mutta oppilaan näkökulmasta ero on huomattava.
Jos opetus koostuu vain opettajajohtoisesta luennoimisesta, luokkakoolla ei ole niin suurta merkitystä. Tosin tällöinkin opettajan mahdollisuudet pitää järjestystä, antaa henkilökohtaista palautetta harjoituksista ja seurata yksittäisten oppilaiden oppimisprosessia heikkenevät huomattavasti.
Harjoitusten/kokeiden jälkeinen henkilökohtainen palaute on yksi tärkeimmistä oppimiseen vaikuttavista tekijöistä.
Suuressa luokassa oppilaat muodostavat massan, jossa jokaisen oppiminen jää yksin oppilaan vastuulle.
Pienten luokkien etu on siinä, että ne antavat opettajalle enemmän liikkumavaraa opetuksen suhteen. Pienissä ryhmissä voidaan toteuttaa tutkivaa oppimista (graduseminaarityyliin), väittelyitä, esiintymisharjoituksia, vuorovaikutteista toimintaa, käytännön kokeita ja erilaisia projekteja. Suurissa luokissa tällaiseen ei aika riitä.
Nämä ovat juuri niitä taitoja, joita oppilaat tarvitsevat työelämässä. Lisäksi pienryhmissä oppilaiden motivoiminen on huomattavasti helpompaa.
Niissä tutkimuksissa, joissa luokkakokojen ei ole todettu vaikuttaneen oppimistuloksiin, on oppimista tarkasteltu liian kapeakatseisesti esimerkiksi vain koesuoritusten kautta.
Timo.
Etsipä jokin empiirinen tutkimus, joka tukisi tuota väitettä. Minun tietääkseni opetusryhmäkoon vaikutusta ei ole voitu osoittaa empiirisesti.
Liian vanha: jos koulun vaikutus menestykseen on vain n. 5 % (mikä tuon luvun lähde on?) niin se ei ole todiste siitä että opetuksen laatu on merkityksetöntä, vaan se on todiste siitä, miten surkeaa opetuksen laatu on.
Itse kehottaisin tässä keskustelussa vielä lukemaan uudelleen Viherinssin kirjoitukset. Ne vastaavat omaa kokemustani ja käsitystäni oppilaiden ja koulujen eroista.
Pienet luokat ja opetusryhmät eivät ole mikään tae sille, että opetus on hyvää ja oppilailla hyvä olo. Pienessä luokassa paha olo on päinvastoin aivan erityisen pahaa. Usein tuntuu siltä, että opettajajärjestöjen vaatimukset luokkakoon pienentämisestä ovat ennen kaikkea ay-politiikkaa (pitää saada mahdollisimman paljon maksavia jäseniä).
Erityistä huomiota vaativien oppilaiden tunnistaminen on pitkänpuoleinen prosessi. Siitä että “kaikki” (siis luokkakaverit ja opettajat) tietävät jonkun lapsen vaativan erityishuomiota menee pitkään siihen, että tämä asia on saatu myös virallisesti kirjoihin ja kansiin sekä lisäresurssit budjetoitua. Lisäksi tällä tavalla ei voida oikein niitä lahjakkaimpia huomioida, koska aina joku jolla on isompia ongelmia kuin tylsistyminen vie ne vähäiset resurssit. Lahjakkaiden erikoisluokista voisi periaatteessa tehdä vähän normiluokkia isompia, mutta siitä silti kärsivät ne, jotka eivät ihan pääse näille erikoisluokille, koska keskinkertaiseksi määritteleminen syö opiskelumotivaatiota.
Mutta joo… tiedän, että taloudellinen tilanne kunnissa on ihan erilainen kuin tasokurssien poistuessa 80-luvun lopulla, kun suuret ikäluokat olivat työelämässä, sotien karsimat pieniä eläkkeitä nostaneet ikäluokat eläkkeellä ja pienet ikäluokat koulussa.
Osmo. Kouluopetus ja oppiminen ovat prosesseja, joita on vaikea mitata empiirisesti. Koulut kun eivät ole tutkimuslaitoksia ja oppilaat eivät ole laboratoriorottia.
Jos opetusryhmäkoon merkitystä haluttaisiin mitata empiriisesti, edellyttäisi tämä pitkäjaksoista ja perusteellista tutkimusta, jossa oppilaat tulisi jakaa tasavertaisiin ryhmiin ja opettajien pitäisi olla molemmille ryhmille samoja.
Kuitenkaan itse opetuksen ei tulisi olla näille verrokkiryhmille samanlaista, sillä pienempi ryhmä mahdollistaa monipuolisemmat opetusmetodit.
Jos suurelle luokalle ja pienryhmälle opetetaan vain luennoimalla, ei luonnollisesti tuloksissa ole suurta eroa. Tosin kuten jo aikaisemmin mainitsin, pienryhmä on paremmassa asemassa laajemman henkilökohtaisen palautteen, läheisemmän seurannan ja paremman kurinpidon kautta.
Tiedän toki tutkimuksista, joissa luokkakoon ei ole todettu vaikuttavan oppimistuloksiin. Väittäisin, että näissä tutkimuksissa on tehty ratkaiseva virhe juuri siinä, että molempia ryhmiä on opetettu samalla tavoin. Lisäksi oppimista on epäilemättä mitattu vain perinteisin metodein, eikä esim. esiintymistaitojen kehittymistä yms. ole otettu huomiooon.
Osmo, alla olevasta linkistä löytyy yhteenveto eräistä Yhdysvalloissa suoritetuista tutkimuksista. Yhteenvedon mukaan pienemmällä luokkakoolla olisi selviä positiivisia vaikutuksia.
http://ed.gov/pubs/ReducingClass/Class_size.html
Timo ja kumppanit,
Itselläni ei ole ollut suoraa kosketusta peruskouluun sitten vuoden 1994, jonka vuoksi tietoni ovat hyvin puutteeliset eli lähinnä median varassa.
Onko edelleen se tilanne, että ala-asteella luokkakoko on suurempi kuin yläasteella, vaikka joissakin oppiaineissa yläasteella saattaakin olla suurempi ryhmä kuin mitä ala-asteen luokkakoko.
Yksi keskeinen ongelma lienee, että peruskoulu joutuu liikaa paikkaamaan heikkolaatuista vanhemmuutta siinä kumminkin epäonnistuen, kun katsotaan nuorten syrjäytymislukuja.
Vailla Timolta tivaatkin Osmo, niin minä koetan vastata.
1. Ensinnäkin muistuttaisin taannoisen avauksesi siitä, miksi maassa on lukematon määrä kasvatustieteen professoreja mutta hyvin vähän sellaista tutkimusta, josta olisi apua käytännön pääteöksenteossa. Tämä luokkakoon vaikutus oppimiseen on yksi sellainen aihe.
2. Toiseksi, muistan itsekin nähneeni referaatteja tai lehtijuttuja sellaisesta tutkimuksesta, joka todella väitti, että luokkakoolla ei ole merkitystä oppimistuloksiin. Minä siirsin nämä “tutkimustulokset” hyvin nopesti kategoriaan “kasvatustieteen nollatutkimus”.
2.1. Miksikö? Siksi, että empiirisesti tiedän, että suosituissa kouluissa on isommat opetusryhmät kuin epäsuosituimmissa, ja suosituimmissa kouluissa on parempi oppilasaines kuin epäsuosituimmissa. Suosituimmat koulut joutuvat ihan luokkahuoneiden puutteen takia muodostamaan yli 30 oppilaan luokkia ja silti niissä saataa jäädä tuntikehystä (eli rahaa) käyttämättä, koska ei yksinkertaisesti ole tiloja tai tarvetta enempään.
3. Näissä suosituissa kouluissa opettajien osa on tietysti siinä mielessä mukavampi, että oppilasaines on parempaa, töitä riittää ja arvostus vanhempien silmissä on korkea. Ongelmana on se, että tilat ovat äärimmäisen ahtaat, opetus on aika perusluennointia ja yleinen tunne siitä, että vielä parempaan pystyisi, jos olisi v’h’n pienemmät luokat.
4. Epäsuosituissa kouluissa on pienet luokkakoot. Se EI johdu mistään positiivisesta diskriminaatiosta, vaan siitä, että noissa kouluissa ei esim. makseta kirjastonhoidosta tai luokanvalvojuudesta samaa kuin “hyvissä kouluissa”. (Ai että työehtosopimuksen vastaista vai? Tiedän kouluja, joissa luokanvalvojuudesta maksetaan vain puolet: 8A:n valvoja saa palkan syksyllä ja 8B:n valvoja saa palkan keväällä.Tällaisten koulujen opettajat mieluummin luopuvat lakisääteisistä rahoistaan kuin kasvattavat luokkakokoja yli sietokyvyn.)
5. Summa Summarum. Paradoksaalisesti meillä on hyvissä kouluissa suurimmat luokkakoot, vaikka niissä olisi eniten resursseja (kun se on oppilaskohtaista se raha). Jos luokkakoon vaikutus ei tutkimustuloksissa näy, senhän täytyy johtua siitä, että huonot koulut osaavat käyttää saamansa rahat tehokkaammin kuin hyvät. Eli pitäisikö meidän nyt leikata Sykin budjettia?
6. Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin: suosittujen koulujen on mahdollista tarjota esim. huilunsoiton yksityisopetusta siksi, että tuntikehyksestä jää yli.
Touko Mettinen
ope
‘Olen kuullut, että ainakin yhdessä espoolaisessa koulussa yläasteella opetetaan hieman vaativampaa matematiikkaa “lahjakaille” ja/tai motivoituneille oppilaille eri ryhmässä.’ (valittaja)
Tuttu kieltenopettaja, nyt jo eläkkeellä, osallistui piilotasokurssien ylläpitoon ottamalla omaan ryhmäänsä aina ne oppilaat, joiden kohdalla ei ollut toiveita vieraiden kielten oppimisesta.
Toisissa ryhmissä päästiin oppimaan kieliä, tässä ryhmässä opeteltiin ihmistapoja ja muuta tarpeellista perusasiaa.
Minä en kyllä muista, että meidän koulussamme olisi päässyt laajaa suppeammalle tasolle olematta selvästi allerginen oppimiselle. En tiedä, oliko niissä suppeissa ryhmissä tyttöjä ollenkaan — taisi olla vain niitä sällejä, joille koko ylä-aste oli ruokatunteja lukuunottamatta ajan haaskuuta.
Seuraan itse aitiopaikalta omien alakouluikäisten lasteni kautta helsinkiläisen “keskitason” peruskoulun arkea. Kilpailu (hyvistä) oppilaista ja hyvistä opettajista vaikuttaa koululaisten arkeen. Lakkautamisuhkaakin vilautellaan välillä. Kakkosella luokat hajoavat painotusluokan takia. Erikoisluokka tarvitaan, etteivät oman alueen oppilaat hakeudu muihin kouluihin ja että saadaan hyviä opettajia kouluun. Vanhemmat preppaavat lapsiaan pääsykokeisiin, samalla ihmetellen, miksi ihmeessä tällaisia painotuksia tehdään ja laitetaan lapsetkin kilpailemaan keskenään. Lapset pettyvät epäonnistuessaan kokeissa, vanhemmat ehkä vielä enemmän.
Erityisoppilaita integroitu tavalliseen luokkaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Maahanmuuttajia tuntuu asettuvan alueen vuokrataloihin yhä enemmän ja leijuu lisäuhkana koulun yllä.
Työrauha lähes jokaisen luokan kohdalla jollain lailla ongelmallista. Toisen lapseni kohdalla ihan surkea. Mitä teinimpiä oppilaita, sen pahempaa. Kannabistakin kuulemma koulussa käytetään. Osa vanhemmista on ulkoistanut lastensa kasvattamisen koululle. Hyvät vanhemmat päivittelevät huonojen lapsia ja miettivät lapselleen pakotietä pois. Me tavalliset yritämme viritellä yhteistyötä.
Silti pidän lähes kansalaisvelvollisuutena pitää lapseni lähikoulussa vaatimatta mitään sen kummempaa kuin työrauhaa ja samalla yritän itse tehdä sen eteen töitä omieni ja muidenkin lasten kohdalla. Pidän huolta siitä, että hiilen kiertokulku ja ruotsi-suomen historia menee kaaliin, jos ei koulussa, niin täällä kotona kaupungin vuokratalossa.
Silti ajattelen, että lasten koulu on (ollut)kyllin hyvä kouluksi. Tämä nykyinen kilpailu ja tavallisen lähikoulun aliarvioiminen, jota tämäkin keskustelu ruokkii, tekee siitä ikävän.
‘Silti pidän lähes kansalaisvelvollisuutena pitää lapseni lähikoulussa’
Miksi? Kyseessä on palvelu, josta sinä maksat. Sen laatu on palveluntuottajan vastuulla, ei sinun ja lastesi.
(Sekä-että kokemusta omaavana sanoisin, että akateeminen maailma on yritysmaailmaan verrattuna hyvinkin värikäs. Ei kyllä välttämättä positiivisessa mielessä…)
Mutta mitä tarkoitat tuolla “koulun vaikutus menestykseen on vain 5 %”? Mitä sisältää käsite “koulu”? Entä käsite “menestys”? Ts. jos on lukema, niin jollainhan se on mitattukin.
Minun on vaikea uskoa (mikä ei kyllä välttämättä tee väitettä vääräksi!) sitä, että sillä olisi vain marginaalinen merkitys menestymiseen, jos lapsi jätettäisiin kokonaan koulun ulkopuolelle. Tästä syystä kuitenkin suhtaudun tuohon lukemaan kovin suurella varauksella.
Onko kiusatuksi joutuminen mielestäsi aina kiusatun syy, vai koskeeko tämä vain minun erikoistapaustani?
Jos puhutaan opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamisesta, tämä pitää varmasti paikkansa. Voi jopa riittää että annetaan kirja käteen ja kerrotaan kokeen ajankohta.
Jos taas tarkoitus on saada yksilö täyttämään potentiaalinsa mahdollisimman hyvin, sitä polun päähän auttamistakin tarvitaan aika paljon. Ja se työ taas poikkeaa opettajan muusta työstä, jolloin opettajan aikaresurssien takia kovin heterogeenisessa ryhmässä täytyy tehdä valintoja.
Suosittujen koulujen on mahdollista tarjota huilunsoiton yksityisopetusta siksi, että vanhemmat maksavat sen:
http://www.syk.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=183&Itemid=134
Sellaiset vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, lykkäävät ne jonnekin SYKkiin. Sellaiset vanhemmat voivat jopa maksaa rahaa siitä hyvästä, että lapset oppivat soittamaan huilua, kannelta tai sähkökitaraa.
Mettisen Toukon kannattaisi miettiä, miten saisi vanhemmat kiinnostumaan.
Lurkki: minäkin pidän lähes kansalaisvelvollisuutena laittaa lapseni lähikouluun. Minulle koulu ei ole vain palvelu vaan osa lähiyhteisöä, jonka toimintaan haluan osallistua ja omalta osaltani pitää sen laadun hyvänä. Samalla koen kansalaisvelvollisuudekseni käyttää julkista terveydenhoitoa.
Palveluajattelu on minusta suorastaan yhteiskuntaa rapauttavaa. Urheiluseuran vapaaehtoisilta oletetaan palveluja, kun jotain kerran maksetaan. Sama näkyy partiossa, huoltajat kuvittelevat ostavansa jotain harrastetuotetta sen sijaan että ymmärtäisivät kyseessä olevan yhteinen juttu, jota kaikki tekevät ilman voittotavoitetta.
Omat kokemukseni Helsingin yksityiskouluista eivät ole mitenkään elitistisiä. Oppilaaksiotto ei ole räjähtänyt käsiin, oppilailta ei edellytetä sen kummempia omia rahallisia panoksia, soveltuvuuskoeluokkia ei ole enempää kuin muuallakaan (pl. Syk) Se mistä opettajana olen kateellinen on vapaus. Yksityiset voivat palkata oman takkarin, perustaa nettisivunsa mihin haluavat sillä sisällöllä josta on koululle hyötyä, ostaa sieltä mistä saa sopivimman tuotteen, kehittää ruokailua ilman pakkokasvispäiviä, olla tekemättä kaikkia strategioita yms. virastopapereita.. eli keskittyä opettamiseen ja oppimiseen.
Itselläni on ollut 24–32 oppilaan luokkia. Oikeasti en ole havainnut luokkakoon vaikuttavan viihtyvyyteen enkä tuloksiin. Opettaja uupuu kyllä isossa ryhmässä helpommin. Tutkimuksissa pieniä luokkia on ollut myös kyläkouluissa, joten Toukon teoria hyvien kasaantumisesta luokkakoon merkityksessä ei välttämättä pidä paikkaansa.
Tämä väite on muuten pahasti hakoteillä. Vuoden 1983 peruskoululaissa oli täsmälleen samat rangaistukset kuin vuoden 1998 perusopetuslaissa: nuhtelu, laiskanläksylle jättäminen luokasta poistaminen (enintään 30 min.) jälki-istuntoa enintään 2 h. Lisäksi rehtori voi lähettää esim. humalaisen oppilaan kotiin (tai lastensuojeluun). Määräaikaista erottamista voi käyttää vain “monijäseninen toimielin” eli opetuslautakunta. Vain erottamisesta voi valittaa, jälki-istunnoista ja laiskanläksyistä ei voi kuin kannella jälkikäteen. Tällä vuosituhannella on vielä selkiytetty tilannetta antamalla opettajalle ja rehtorille oikeus poistaa oppilas luokasta väkisin, jos puhe ei riitä. Ainoa ero on siinä, että erityisesti ala-asteella käteväksi koettu pikajälki-istunto (enintään 30 minuuttia samana päivänä ilman erillistä ilmoitusta kotiin) on poistunut.
Oppilasta ei ole saanut lyödä koskaan sotien jälkeen. Oppikouluissa karsserista (pimeää koppia enintään 5 h tai valoisaa enintään 12 h) luovuttiin joskus 1960-luvulla. Eri asia on se, että nykyään vanhemmat suhtautuvat opettajiin väärin.
Opettajan tulee vanhemmille olla auktoriteetti. Hän on heidän lapsensa esimies ja tähän julkista valtaa toisasiallisesti käyttävä virkamies, ei mikään “palveluntarjoaja”. Vanhempien perustehtävä on luoda kotona ilmapiiri, jossa opettajan kanssa toimeentuleminen on itsestäänselvyys. Vaikka opettaja olisi väärässäkin, on tätä toteltava ja vanhempien on kotona nuhdeltava ja tarvittaessa vielä rangaistava koulussa rangaistua lasta. Jossei muusta niin siitä, että on joutunut vaikeuksiin opettajan kanssa. Se ei ole hyväksyttävää, vaikka lapsi olisikin ollut oikeassa.
Nykyään ongelmana on se, että liian moni vanhempi pitää lapsensa, ei opettajan puolta. Opettaja on koulussa sama kuin yhteiskunta, ja lapsen on opittava elämään yhteiskunnassa joutumatta vaikeuksiin. Todella lapsensa puolta pitävä on oletuksena opettajan tukena näennäisesti lastaan “vastaan”.
‘Minulle koulu ei ole vain palvelu vaan osa lähiyhteisöä, jonka toimintaan haluan osallistua ja omalta osaltani pitää sen laadun hyvänä.’
Minulle lähikoulu on käytännöllisin vaihtoehto, ja kun sen laatu on OK, niin mikäs siinä.
Täkäläinen lähiyhteisö on sekin ihan OK.
Mutta jos koulu muuttuu kurjaksi ja lähiyhteisö vastenmieliseksi, minulla ei tod. ole velvollisuutta jäädä kärsimään siitä.
Nykykoulun ongelma taitaa tosiaan olla tässä. Moni opettaja kuvittelee yhä voivansa kohdella lapsia miten hyvänsä ja loukkaantuu, jos vanhemmat pitävätkin lastensa puolta. Kannattaisi tosiaan katsoa peiliin ja muuttaa omaa käytöstään tai jopa alaa, jos tuntuu siltä, että ei saa sen enempää lapsilta tai heidän vanhemmiltaan minkäänlaista arvostusta. Nykymaailmassa se arvostus pitää ansaita ja hyviä opettajia aivan varmasti arvostetaan edelleen.
Sitä voidaan toki pähkäillä, onko tämä oikein vain väärin, mutta näin vanhemmat toimivat ja sen kanssa nyt vain on elettävä.
Erastotenes aleksandrialainen kirjoitti “…Jossei muusta niin siitä, että on joutunut vaikeuksiin opettajan kanssa. Se ei ole hyväksyttävää, vaikka lapsi olisikin ollut oikeassa.”
Siis vanhempien ei pitäisi paitsi olla puolustamatta huollettaviensa lasten etuja neutraaleissa tilanteissa, vaan myös silloin kun lapsi on objektiivisesti katsoen oikeassa?! Halutaanko lapsista koneita ilman kykyä itsenäiseen ajatteluun?
Koulu ja opettaja nimenomaan ovat palvelunterjoajia. Vanhemmat maksavat veroja ja näillä veroilla kustannetaan julkisia palveluja, mm kouluja.
“‘Silti pidän lähes kansalaisvelvollisuutena pitää lapseni lähikoulussa’
Miksi? Kyseessä on palvelu, josta sinä maksat. Sen laatu on palveluntuottajan vastuulla, ei sinun ja lastesi.”
Lurkki, tottakai olen ollut yhteydessä palveluntarjoajaan eli kouluun. Kuitenkin pystyn katsomaan asiaa myös palveluntarjojan näkökulmasta: näen koulujen välisen kilpailun, resurssipulan, vanhempien vaatimukset ja rahoituspuolen yhä pahenevan ongelman.
Jotain voi yrittää itsekin tehdä. Pelkästään vanhempien välinen yhteistyö voi auttaa asiaa esim. työrauhan suhteen. Se on myös ongelmia ennaltaehkäisevää, ihan ilmaista ja saattaa avartaa maailmankuvaa.
Minua suoraan sanottuna jyrsii aika tavalla tämä ajattelutapa, että minun pitää tehdä oma työni viimeisen päälle kunnolla, jotta saan työni myytyä asiakkaalle, mutta minun pitäisi kiltisti hyväksyä se, jos lapsiani kasvattavat ammattilaiset hoitavat työnsä miten sattuu.
‘Jotain voi yrittää itsekin tehdä. Pelkästään vanhempien välinen yhteistyö voi auttaa asiaa esim. työrauhan suhteen.’ (valittaja)
Tuo toimii yhteistyökykyisten vanhempien kanssa. Varsinaiset ongelmayksilöt ovat sitten ihan muuta, ja tällä hetkellä niihin ei näytä toimivan kuin segregaatio.
Miksi on kaikille on itsestään selvää, että huonot oppijat tarvitsevat tukiopetusta, ts. keskiarvon mukaan tehty opetussuunnitelma ei ole heille optimaalinen, mutta kun on puhe gaussin käyrän toisesta puolesta, ei voida ymmärtää että keskiarvon mukaan tehty opetus on heille aivan yhtä kaukana optimaalisesta?
Yhteiskunnassa on vähän haastavia, paljon keskivaikeita ja vähän yksinkertaisia tehtäviä. Tarvitaan siis muutamia neroja, paljon yleissivistyneitä ja muutamissa asioissa ei henkilön sivistys tuo mitään lisäarvoa työn lopputulokseen. Tämä tulisi pitää mielessä, eli tarjota optimaalista opetusta kaikille ryhmille. Glomalisoituvassa maailmassa meillä ei ole varaa uhrata lahjakkaiden lasten potentiaalia suuriin innovaatioihin vain siksi, että kukaan ei pahoittaisi mieltään siitä, että toiset ovat parempia kuin toiset.
Segregaatio katsotaan suoraan pahaksi asiaksi. Onko tässä takana jotain muita argumentteja kuin sosialistinen tasapäistäminen?
‘Segregaatio katsotaan suoraan pahaksi asiaksi. Onko tässä takana jotain muita argumentteja kuin sosialistinen tasapäistäminen?’ (vts)
Kai tässä on laskettu, että desegregoimalla vähennetään laskennallisesti netto-ongelmia.
Ja lapset ovat vielä käskytettävissä. Vaikka esim. aikuisten normikansalaisten ja sekakäyttäjien integrointi ehkä vähentäisikin esimerkiksi henkirikoksia (kun riidan toinen osapuoli olisi tolkuissaan), tämän toteuttamiseen ei ole keinoja. Onneksi.
Opettaja ei ole lapselle palveluntarjoaja vaan lapsen lähin esimies heidän yhteisessä työpaikassaan koulussa. Yhteiskunnassamme on huono idea olla riidoissa esimiehensä kanssa. Se johtaa vaikeuksiin. Tämä on paras oppia mahdollisimman nuorena. Eli vaikka opettaja olisi väärässä, on paras taipua ja purra hammasta. Opettajan kanssa riiteleminen on lapsen edun vastaista ja vanhempien on lopetettava tällainen itsetuhoinen käytös ihan niin kuin he puuttuisivat vaikkapa itsensäviiltelyyn.
Toki lapsen pitää olla myös itsenäinen ajattelija ja kyseenalaistaa opettaja. Järkevät vanhemmat (ja opettajat) opettavat lapsen olemaan opettajan kanssa eri mieltä tavalla, josta ei joudu kurinpitotoimien kohteeksi. Esimiehelle tai opettajalle keljuilu on taitolaji.