(Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suomen Kuvalehdessä. Tämä teksti ei vastaa täysin julkaistua, koska painetusta tekstistä jouduttiin tilanpuutteen vuoksi lyentämään kohta haja-asutusalueiden kuntien asemasta)
Hallitusohjelman voimakkaimmat kirjaukset koskevat kuntauudistusta. Tekstiä sorvannut kunta- ja hallintotyöryhmä oli hallitusneuvottelujen yksimielisin ja yhteistyökykyisin. Ohjelman ydin on tässä.
”Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta. Vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen.
Kuntarakenteen eheytyessä ja vahvistuessa tarve kuntien välisille yhteistoimintarakenteille vähenee, mikä selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa, ja vahvistaa paikallista demokratiaa.”
Aikanaan PARAS-hankkeen yhteydessä Keskusta ajoi mallia, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut olisi annettu maakunnille ja kuntarakenne olisi jäänyt ennalleen, demarit kuntien yhdistämistä vahvoiksi peruskunniksi. Lopputuloksena molemmat saivat estetyiksi toistensa ajatukset. Sen sijaan, että työ olisi julistettu epäonnistuneeksi, palvelurakennetta alettiin sotkea pakollisilla yhteistoimintahimmeleillä.
PARAS-hankkeen yhteistyömallit tuottivat sekavan kokonaisuuden. Yhteistyöorganisaatiot ovat hallinnollisesti raskaita ja veivät päätösvallan kauas kunnallisen demokratian ulottumattomiin. Yhteistoiminnassa ei ole sääntöjä siitä, miten erimielisyydet ratkotaan. Neuvotteluista tulee pitkiä ja raskaita. Tehtyyn työmäärään nähden aikaansaannokset ovat vaatimattomia. Helsingissä jotkut virkamiehet ovatkin leikillään esittäneet, että seutukokouspäiviksi tulisi rauhoittava lääkitys työsuhde-etuna.
Kunnan sisällä kunnan talousjohto pääsee tarkistamaan virkamiesten rahankäytön tarkoituksenmukaisuuden, mutta kuntayhtymässä rahankäyttöä valvovat vain luottamusmiehet. PARAS-hanke loi menojen-lisäysautomaatin.
Kansanterveyslaitoksen entisen pääjohtajan Jussi Huttusen mukaan PARAS-hankkeen parasta puoli on, että malli on niin huono, ettei se voi jäädä pysyväksi. Lievemmin huonon kanssa voisi joutua elämään vuosikymmeniä.
Nyt tarkoituksena onkin korvata hallintohimmelit vahvoilla kunnilla, jotka selviävät pääosasta palveluja yksin. Kunnan tulisi muodostua työssäkäyntialueesta. Suurimmassa osassa Suomea tämä tarkoittaisi ympäröivien kuntien liittämistä keskuskaupunkiin.
++++
Kaupunkiseutujen välillä on harvaan asuttuja kuntia, jotka eivät kuulu oikein mihinkään työssäkäyntialueeseen. Monen mielestä nämä pienet ja taloudellisesti heikot kunnat tulisi lakkauttaa, vaikka etäisyyksistä tuleekin pitkät. Tästä ei ole välttämättä mitään hyötyä. Palvelujen järjestäminen harvaanasutuilla alueilla on kallista, eikä se kuntaliitoksella halpene. Moni syrjäinen kunta toimii tehokkaasti kuntalaisten talkoohengen voimin. Kuntaliitos tappaisi tämän innon.
Suomessa kunnat jakautuivat aikanaan maalaiskuntiin, kauppaloihin ja kaupunkeihin, joilla oli erilaiset tehtävät ja velvoitteet. Pitäisikö samanlainen erottelu tuoda takaisin? Syrjäseuduille soveltuisi rajoitetun toimivallan kuntamalli. Suurille kaupungeille taas voisi siirtää monia valtion nyt hoitamia tehtäviä.
Pienet syrjäiset kunnat voisivat huolehtia itsensä kokoisista asioista ja ostaa esimerkiksi terveyspalvelut isommalta kunnalta. Päijät-Hämeessä Kärkölä ostaa jo nyt melkein kaikki palvelunsa Hollolalta.
Isäntäkuntamalli, jossa iso kunta tuottaa pientenkin kuntien palvelut, on hallinnon selkeyden vuoksi yhteistyöhimmeliä parempi. Jos ylilääkäri haluaa terveyskeskukseen kalliin tutkimuslaitteen, hän joutuu perustelemaan sen kunnan talousjohdolle eikä vain kevyelle luottamusmiesorganisaatiolle.
+++++
Kuntarakenteen pahimmat ongelmat ovat kasvavilla kaupunkiseuduilla. Se näkyy hajonneena yhdyskuntarakenteena, suurina kustannuksina, pitkinä etäisyyksinä, huonona palvelutasona ja heikkona elinkeinopolitiikkana. Jo huono yhteistyökyky tuottaa yhteen sopimattomia ratkaisuja. Yhteistyötä harjoittelemalla ei eteenpäin päästä, sillä taloudelliset pelisäännöt ohjaavat kunnat hedelmättömään miinussummakilpailuun keskenään. Kunnan kannattaa houkutella alueelleen varakasta ja tervettä väestöä, josta koituu vähän menoja ja paljon verotuloja. Tämän epäsosiaalisuuskilpailun taloudellinen ja sosiaalinen hinta on suuri.
Saamme parempia kaupunkeja, jos moneen kuntaan hajautuneet kaupunkiseudut yhdistetään työssäkäyntialueittain yhdeksi kunnaksi. Niistä tulee kuitenkin jo Turun ja Tampereen seuduilla kovin isoja, Helsingin seudusta puhumattakaan. Kunnallisen demokratian pitäisi olla myös lähivaikuttamista. Ilman jonkinasteista lähidemokratiaa suuret kunnat eivät tulee saamaan asukkaidensa hyväksyntää.
Suurimmilla kaupunkiseuduilla pitäisi pyrkiä kaksitasoiseen hallintoon. Isot asiat ratkaistaan koko seudun tasolla ja pienet asiat lähellä. Tämä voidaan tehdä kahdella tavalla. Voidaan yhdistää kunnat suurkunnaksi ja toteuttaa sen sisällä voimakas kunnanosademokratia suoraan valittuine valtuustoineen. Tai voidaan säilyttää pienemmät kunnat, mutta siirtää suuret asiat kaupunkiseudun hallinnolle, jota johtaa suorilla vaaleilla valittu seutuhallinto.
Suuri osa pienempien kuntien kunnallispoliitikoista varmaankin kannattaisivat jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska tutut kuviot säilyisivät. Kansalaisten kannalta ensimmäinen kunnanosahallinto voisi olla parempi, koska siinä päätösvalta saadaan lähemmäs. Myyrmäkeläiset päättäisivät mielellään itse paikallisista asiois-taan kierrättämättä niitä Vantaan valtuuston kautta. Lähidemokratialle pitää antaa paikallisissa kaavoitus-asioissa. voimakas paino, mutta nimbyilyn välttämiseksi ei viimeistä sanaa.
Jos kuntaliitosten sijasta päädyttäisiin seutuhallintoon, olisi välttämätöntä muuttaa kuntien välisiä taloudellisia pelisääntöjä. Kilpailu hyvistä veronmaksajista loppuisi, jos verotusoikeus olisi seutuhallinnolla, joka jakaisi verotulot kunnille asukasluvun suhteessa. Valtaosa Suomen kunnista elää jo nyt käytännössä ilman omia verotuloja. Peräti 239 Manner-Suomen 320 kunnasta saa taattuna tulona verontasausjärjestelmästä noin 92 prosenttia kaikkien kuntien keskimääräisistä verotuloista eli asukasta kohden noin 3 000 euroa. Omia verotuloja ne saavat vain siltä osin, kuin niiden veroprosentti ylittää kuntien keskiarvon.
Jos verot kerättäisiin kaupunkiseuduittain yhteiseen kassaan, kilpailu hyvistä veronmaksajista loppuisi, mutta kiinnostus elinkeinojen ja työllisyyden edistämiseen jatkuisi. Elinkeinopolitiikan insentiivit kääntyisivät oikein päin. Kuntien ei kannattaisi kaapata menestyviä yrityksiä naapureiltaan, vaan yhdistää voimansa koko seudun menestyksen hyväksi.
++++++
Kauniaista ei saa mitenkään vapaaehtoiseen kuntaliitokseen. Nykytilanne on sille niin edullinen. Pitääkö kuntajaon tarkistuksen takana olla jokainen yhdistettävä kunta erikseen, vai riittääkö, että enemmistö uuden perustettavan kunnan asukkaista tukee hanketta? Jos jokaisen kunnan erikseen on hyväksyttävä kuntaliitos, eikö olisi johdonmukaista, että myös nykyisten kuntien osa-alueiden, vaikkapa Kulosaaren tai Westendin, tulisi voida erota omaksi kunnakseen? Jokainen ymmärtää, mihin tämä johtaisi.
Onko Chartago hajoitettava?
Minä en voi sietää yksioikoista ajattelua jossa kunnat hävitetään Helsingin poliittisten voimien valtapyrkimysten vuoksi.
Olishan se kivaa että Osmo pääsisi pääättämään Espoon asioista. Mutta se on kivaa vain Osmon näkövinkkelistä. Espoolaisten mielestä se ei ehkä olisi niin kivaa. Ja jengi jatkaisi Osmon johtamassa kaupungissa pakoaan aina vaan kauemmaksi.
Osmo kehuu kuinka hyvin Helsingin tonttipolitiikka on onnistunutta kun hinnat on niin kovat että näyttää olevan tulijoita.
Menijöitä tällä osmon kehumalla tonttipolitiikalla taitaa olla enemmän. Ja loputkin asuu kanakopeissa helvetillisillä hinnoilla.
Tappakaa kuntaliitoksilla kuntienvälinen kilpailu ja saatte epäterveen maailman jossa kaikki maksaa aivan v.…sti.
Hallistusohjelman mitäänsanovuutta jo moitinkin edellisessä blogiartikkelissa, mutta tässä vähän tarkempia kommentteja.
“vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne”
Tällainenhan meillä jo on.
“luonnollisista työssäkäyntialueista”
Tällaisia taas ei ole. (paitsi jos “luonnolliseen” alueeseen kuulumisen tekniseksi mittariksi sovitaan vaikkapa se, että yli 20% jonkun kunnan tai luonnollisen työssäkäyntialueen työvoimasta käy töissä tietyllä toisella alueella)
“riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta”
Nykyinen kuntarakenne on juuri tällainen (lukioitakaan ei ole jokaisessa kunnassa, mutta tuo ei liene mikään ongelma).
“kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan…”
Merkitys epäselvä. Kai kunnat kykenevät jos ei vikojakaan osoiteta.
“Kuntarakenteen eheytyessä ja vahvistuessa tarve kuntien välisille yhteistoimintarakenteille vähenee,..”
Kuntien välisen yhteistoiminnan tarve tosiaan vähenee. Mutta alueiden riidat piilotetaan nyt kuntien sisälle.
“…mikä selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa, ja vahvistaa paikallista demokratiaa.”
Kuntien lukumäärän vähentäminen yksinkertaistaa, mutta selkiytäminen on jo toinen juttu. Ei todellakaan vahvista PAIKALLISTA demokratiaa, vaan korvaa paikallisen päätöksenteon alueellisella päätöksenteolla.
Tästä ohjelman ytimestä minulle jää käteen vain halu yhdistellä kuntia ja epämääräiset viittaukset siihen, että nykyiset kunnat eivät olisi kykeneviä hoitamaan hommiaan, tai että suurempi yksikkökoko jotenkin ratkaisisi kaikki inhmisten välisen yhteistyön ongelmat.
Hyviä systeemin ja laajojen syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen perustuvia ehdotuksia. Mitenköhän näitä malleja voisi jotenkin empiirisesti vertailla nykytilanteeseen tai muihin kilpaileviin vaihtoehtoin? Jos vertailu olisi mahdollista, niin olisiko mallintamisen tulos kaikille niin ilmeinen ja ristiriidaton, että hyvä päätös voitaisiin tehdä nopeastikin? Todennäköisesti ei. Näin ollen kysymys onkin siitä, millä tavalla ihmiset, muut päättäjät ja media saataisiin monimutkaisissa asioissa parhaimmalta näyttävän vaihtoehdon taakse ja miten parhain vaihtoehto voidaan löytää? Miten läpinäkyvyys voi toteutua tällaisissa monimutkaisissa kokonaisuuksissa?
Osmo, olet tuossa täysin väärässä. Alueelinen kaavoitus ja kokonaisuuden ohjaaminen kuuluu valtion aluehallinnolle. Kunnat, joilla on verotusoikeus, taas toimivat valtionhallinon vastavoimana ja estävät päättömimmät suunnitelmat.
Maailmalla aluehallintojärjestelmä koostuu yleensä lääneistä (vast), jotka joskus on jaettu pienemmiksi osasiksi. Nämä toteuttavat suuret alueelliset infrahankkeet. Hyvin yleistä on, että pääkaupunkiseutu on erotettu kokonaan läänijärjestelmästä. Onko Suomessa todellista tarvetta kaksiportaiseen aluehallinto-organisaatioon, on kyseenalaista. Meitä on vähemmän kuin yhden vähän suuremman kaupungin verran kokonaisuudessaan.
Pariisissa suurin meidän kuntaa vastaava yksikkö, kaupunginosa, taitaa olla 140 000 asukasta, Lontoon väkiluku on noin 10 000. Pääkaupunkiseudun yhdistäminen yhdeksi kunnaksi on päätön ajatus.
Aluehallinnon uudistus meni niin pahasti kiville, joten se joudutaan repimään kohta uudestaan auki. Samalla kannattaa pääkaupunkiseutu Kehä III:a myöten erottaa tulevasta Uudenmaan Läänistä. Alueen kunnat voidaan pilkkoa pienemmiksi ja tehokkaammiksi samassa rytäkässä. Kun aöueen johtajan titteliksi annetaan ylipormestari, on ajatus myyty Kokoomukselle.
“Pienet syrjäiset kunnat voisivat huolehtia itsensä kokoisista asioista ja ostaa esimerkiksi terveyspalvelut isommalta kunnalta.”
Tämä on hyvä lähtökohta. Jos tarkoitus ei ole ajaa pienten kuntien palveluita alas, hyvin toimiva malli olisi juuri sellainen, jossa pienet kunnat voivat itse päättää mistä suunnsata palvelunsa tilaavat, vai hoitavatko yhteistyössä toisten pienten kanssa tai itse. Pysyviä “isäntäkuntia” en kaipaa, vaan pitäisi olla periaatteellinen mahdollisuus olla yhteistyössä eri suuntiin ja eri kokoisten kuntien kanssa.
Kaikissa muissa kuin alueiden paikallista itsemääräämisoikeutta säilyttävissä malleissa nyt itsenäiset pienet kunnat jäävät helposti isompien kuntien hyväntahtoisuuden varaan.
“Jos jokaisen kunnan erikseen on hyväksyttävä kuntaliitos, eikö olisi johdonmukaista, että myös nykyisten kuntien osa-alueiden, vaikkapa Kulosaaren tai Westendin, tulisi voida erota omaksi kunnakseen? Jokainen ymmärtää, mihin tämä johtaisi.”
Ihan hyvä näin. Mihin pahaan eroaminen johtaisi?
Onko tarkoitus muuten, että jos joku kunta hyväksyy nyt kuntaliitoksen, mitään paluuta itsenäisyyteen ei ole?
Mitä haittaa (muutosprosessin mutkien lisäksi) siitä olisi, että joku (luonteva) osa kunnasta eroaisi omaksi kunnakseen? Katajanokka kykenisi kyllä tuottamaan peruspalvelunsa itsekin. Ratikkaliikenteestä pitäisi sopia Helsingin kanssa.
Nuo kuntalaisille tehdyt äänestyskyselyt liittyäkö naapurikuntaan vai ei tuntuvat kovin tyhjänpäiväisiltä. Jos jotenkin saisi selville mitä lysti maksaa niin siihen voisi ottaakin kantaa.Tämä ei nykyään ole kuitenkaan mahdollista. Joten kyllä pakotteita tarvitaan yhdistämispuuhissa.
Juho Laatu: “Ihan hyvä näin. Mihin pahaan eroaminen johtaisi?”
Ei mihinkään — jos oletamme, että tasasummavero on oikeudenmukainen ja toimiva verotusjärjestelmä ja että kaikista kuntalaisten välisistä tulonsiirroista tulisi luopua.
Vai vastasinko nyt trolliin?
Elmo Allén,
Verotulojen tasaus kuntien välillä on tosiaan yksi keskeinen kuntauudistuksen taustalla oleva tekijä. Ajattelen asiaa niin, että Suomen kaltaisessa maassa on ilmeisesti tarkoitus tuottaa peruspalvelut jokseenkin saman tasoisina kaikille kansalaisille. Kaikki kunnat tuottavat niitä myös jokseenkin samalla hinnalla. Siksi luontevin tapa kerätä rahoitus peruspalveluille olisi ottaa ne valtion veroista, ja maksaa sitten kunnille asukasluvun, koululaisluvun jne. mukaan. Näin pääsisimme yksinkertaisempaan järjestelmään, ja eroon kuntien välisistä tulonsiirroista.
Osmo, sinun kannattaisi tulla oikein ajan kanssa tutustumaan Turun alueen tilanteeseen ennen kuin rupeat ympäröiviä kuntia pakolla keskuskuntaan liittämään. Turku ja sen hallinto on jotain käsittämättömän jähmeää. Jos tällä kaupunkiseudulla ei olisi kilpailevia ympäristökuntia olisi Turun elinkeinopolitiikka karkoittanut jo viimeisenkin yrityksen alueelta. Järjettömän hintaisesti tuotetut keskinkertaiset palvelut olisivat karkoittaneet loputkin asukkaat.
Ei kuntien välinen kilpailu aina pahasta ole. Joskus se on jopa hyvästä. Ainakin täällä Turun alueella.
Elmo, tasaverohan suosii pienituloisimpia!
Juge, Osmo saa nyt jo päättää lauttasaarelaisten asioista. Luulen että se on kivaa paitsi Osmon, myös muiden ei-larulaisten mielestä. Toki me täällä rannikolla haluaisimme että Huopalahden kunta palautettaisiin. Sillä saataisiin lisää kuntia ja niiden välistä kilpailua tänne pääkaupunkiseudulle. Se varmaan ratkaisisi seudun ongelmat.
No, näin turkulaisena mua eniten rasittaa se, että monet tuntemani naantalilaiset, maskulaiset, lietolaiset, raisiolaiset, kaarinalaiset ja ruskolaiset käytännössä saavat kaikki Turun tarjoamat edut (kulttuuri ym.) mutta eivät missään tapauksessa olisi valmiita maksamaan niistä (kuin max. pääsymaksun). Silti he ovat töissä Turussa eli nekin verorahat menevät naapurikuntiin.
Touko Mettinen
kunnallisverosta puolet työkuntaan?
Tämä on ilmeisewsti mielipiteesi eikä käsityksesi olevasta tilanteesta. Valtion aluehallintoa ei ole rasitettu demokratialla, vaan se on pelkkää virkamiestoimintaa. Olisi aika iso muutos suomalaiseen demokratiaan sulkea kaavoitus kansanvallan ulottumattomiin.
Kalle;
Kalle on useaan kertaan kirjoittanut, että kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kunnan optimikoko on jotain kovin pientä.
Jos ranskalainen kaupunginosa vastaa Kallen käsitystä kunnan kansainvälisestä vastineesta, alan ymmärtää, mistä tämä järjen vastaiselta tuntuva väite kumpuaa.
Kun etsitään suomalaisen kunnan optimikokoa, tärkeimmät mitoittavat tekijät ovat se, minkä kokoisessa yksikössä kannattaa kerätä verotuloja ja mikä on sopiva taso tuottamaan ja ennen kaikkea rahoittamaan terveydenhuolto. Kunta on ennen kaikkea terveydenhuoltoyksikkö. Sen lisäksi sillä on vähäisiä muita tehtäviä. Tai siis yksi tärkeä. Maankäytöstä päättäminen.
Ranskalaisella kunnalla ei ole verotusoikeutta eikä se tuota eikä maksa terveydenhuoltoa eikä oikeutta kaavoittaa (ainakaan Pariisissa). Se ei ole vastuussa julkisesta liikenteestä eikä sosiaalisesta asuntotuotannosta. Sen sijaan se taitaa ylläpitää paikallispoliisia (en ole varma, ainakin Italiassa on kunnallinen poliisi). Se muistuttaa suomalaista kuntaa yhtä paljon kuin jugurtti muustuttaa pihviä.
“Kun etsitään suomalaisen kunnan optimikokoa, tärkeimmät mitoittavat tekijät ovat se, minkä kokoisessa yksikössä kannattaa kerätä verotuloja …”
Miksi joku koko olisi verojen keruupuolella parempi kuin toinen? Kai se mihin rahat aiotaan käyttää ratkaisee optimaalisen keräystavan ja ‑tason. Valtio kerää yleisiin tarpeisiin, kunta paikallisiin (lähinnä itse päätettyihin, muista kunnista poikkeaviin) tarkoituksiin.
“… ja mikä on sopiva taso tuottamaan ja ennen kaikkea rahoittamaan terveydenhuolto. ”
Terveydenhuolto tulee toteutta tai ainakin koordinoida valtion tasolla siksi, että tietyt osat siitä kannattaa joka tapauksessa toteuttaa keskitetysti, valtion tai keskusssairaaloiden tasolla (sydänleikkaukset, muut leikkaukset jne.). Sellainen arkipäiväinen perusterveydenhuolto, joka ei vaadi tuollaista keskittämistä kannattaa toteuttaa mahdollisimman lähellä kansalaisia. Koko skaala yhden päivystävän tai vastaanottavan lääkärin asemien tasolta alkaen on siis käytössä.
Rahoitus kannattaisi hoitaa valtion tasolla. Syy on se, että tarkoitus on tuottaa saman tasoiset palvelut kaikille — ei hyviä palveluita rikkaille ja huonoja köyhille. Nuo rahat voi sitten jakaa vastuiden mukaan (asukkaiden määrä, hengityshalvauspotilaiden lukumäärä jne.) paikallisille ja keskitetyille toimijoille. Paikallisesti palvelut voidaan toteutta jokseenkin samalla taksalla ympäri Suomen.
Kalle, minä puhuin tasasummaverosta; siitä, että jokainen maksaa saman summan riippumatta tuloista. Sekö suosisi pienituloisia?
Siihenhän se äärimmillään johtaisi, jos westendiläiset ja kaikki muut irtautuisivat omaksi kunnakseen, koska yhden westendiläisen lääkäripalvelut (muun muassa) eivät maksa ainakaan yhtään enempää kuin yhden suvelalaisenkaan. Kunta tarvitsee veroja vain tuottamiinsa palveluihin, joten suurituloisten kunnassa maksettaisiin veroja henkeä kohti saman verran kuin pienituloistenkin. Se on tasasummavero, ei siis suhteellinen eikä progressiivinen vero. Mutta suomalaisessa järjestelmässä pidetään oikeudenmukaisena, että terveydenhuolto on käyttäjälleen mahdollisimman pitkälle maksuton ja kustannetaan maksajiensa tulotasoon suhteutettuna (ja hyvä järjestelmä onkin, koska ihan käytännön kokemuksin tiedetään, että päinvastainen ei toimi). Siksi moni westendiläinen maksaa aika monen muunkin terveydenhuollosta, mutta jos Westend olisi oma kuntansa, he maksaisivat vain omastaan.
Juho Laatu taas ilmeisesti halusi ehdottaa, että kunnat eivät tuottaisikaan palveluita tai eivät ainakaan verottaisi mitään. En tosin ymmärrä, miten se liittyy tähän keskusteluun, koska suomalainen kunta nimenomaan on verotusyksikkö ja puhuttiin siitä, mitä seuraa jos verotusyksikköjä hajautetaan entisestään.
Ilman verotusta toimivat kaupunginosahallinnot ovat asia erikseen, ja onhan ne tässäkin keskustelussa mainittu. Miksi siis sotkea keskustelua ehdotuksella, että kaupunginosista tehtäisiin kuntia, jotka eivät olekaan kuntia? Puhutaan sitten jostain muusta kuin kunnasta.
”Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne.”
Kuntaliitoksissa ei ole mitään vikaa,
kunhan paikallishallinto pidetään asukkaiden saavutettavissa.
Liikenne tulisi myös suunnitella palvelemaan tasapuolisesti eri kaupunkikeskuskusia;
Pisara-rata on, ainakin espoolaisesta ja itä-helsinkiläisestä näkökulmasta, täysin järjetön suunnitelma. Siitä on käyty keskustelua lansivayla.fi ‑sivustolla koko kesän.
“Peräti 239 Manner-Suomen 320 kunnasta saa taattuna tulona verontasausjärjestelmästä noin 92 prosenttia kaikkien kuntien keskimääräisistä verotuloista eli asukasta kohden noin 3 000 euroa. Omia verotuloja ne saavat vain siltä osin, kuin niiden veroprosentti ylittää kuntien keskiarvon.”
Kunnilla on liian laaja tehtäväkirjo vastuullaan.
Alueelliset tuloerot ovat suuret eikä näsiiä pienissä kunnissa kerry omia verojatuloja kuin koirilta.
Nykyinen kuntarakenne estää myös verotuksen kehittämsen, kun kaikkein pieneimpiäkin tuloja o verotettava näiden köyhien kuntie vuoksi eli ensin ihminen verotetaan sossun luukulle ja kierrätetään rahaa monimutkaisten järjestelmien kautta takaisin .
Toine ongelma ovat hankinnat, nyt kun ostajia on 350 niin julkisen sektorin mittakaavaetu
jää saavuttamatta.
Erityisesti tietojärjestelmissä syntyy tuhlausta kahdella tasolla: Itse järjestelmien hankinnassa ja ylläpidossa.
Vielä vakavampi ongelma ovat tietosisältöjen poikkeavuudet ja niinpä tietoa ei voida käyttää valtakunnallisetsi esim kun potilas muuttaa kunnasta toiseen niin potilastiedot on muutettava vastaamaa uuden asuinkunnan standardia. Ja se o tehtävä manuaalisesti, koska kuntien sisäinenkin koodaus on epätäsmällistä
juge: Mitenkähän nykyisessä niin demokraattisessa järjestelmässämme pääsee Vantaalainen tai Helsinkiläinen Espoossa työssä käyvä vaikuttamaan työmatkaliikenteeseensä? Ei kunnallis- eikä valtiollisten vaalien kautta. Tai miten Espoolainen, vaikkapa Otaniemen asukki, joka työskentelee Kumpulassa, pääsee vaaleissa vaikuttamaan työmatkaliikenteeseensä (bussi 506)?
Lähidemokratiassa on ongelmiakin, jos päätäntävaltaa ei siirretä työssäkäyntialueen tasolle.
Elmo Allén kirjoitti: “Juho Laatu taas ilmeisesti halusi ehdottaa, että kunnat eivät tuottaisikaan palveluita tai eivät ainakaan verottaisi mitään.”
Koska kuntien verotulojen ja niiden terveydenhoitokulujen suhde vaihtelee kunnittain, joudutaan turvautumaan kuntien väliseen verotulojen tasaukseen. Jos valtio keräisi verot näiltä osin, mitään tällaista tasausongelmaa ei olisi, vaan valtio voisi maksaa kaikille sovitun summan, kullekin tarpeiden mukaan.
Valtio voisi periaatteessa myös toteuttaa nuo terveydenhoitopalvelut samaan tapaan kuin se nyt toteuttaa poliisipalvelut kaikkiin kuntiin (niin tasaisesti kuin nyt toteuttaa). Mutta oletin, että kunnat toteuttaisivat ne edelleen itse. Ehkä tässä asiassa on hyvä sallia nykyiseen tapaan paikallisia poikkeamia, toteuttaa palvelut asukkaiden omien toiveiden mukaan (kunnallisen demokratian alla), ja ehkä kunta voi myös toteuttaa parannettuja palveluita itse keräämillään ylimääräisillä verorahoilla.
Oletan että kuntien olisi käytettävä kaikki valtion terveydenhoitoon antamat rahat nimenomaan tähän tarkoitukseen (tai laitettava kassaan odottamaan käyttöä).
En maininnut yllä kuntauudistusta. Nämä asiat eivät siis ole mikään peruste kuntien rajojen siirtelyille. PARAS-hankkeessa on puhuttu 20000 asukkaan kunnista, mutta terveydenhoitopuolella ei toisaalta vain koko maa pystyy tuottamaan tietyt palvelut, ja tavallisimmat palvelut taas hoituvat hyvin pienissäkin kunnissa. 20000 kuulostaa siis aika kenotekoiselta rajalta, ja vielä oudommalta perusteelta vaadittavan kuntakoon määrittäjänä.
Ovatko nämä pienet kunnat niitä “hevonkuusessa” sijaitsevia?
Yleensä olen pitänyt Osmo Soininvaaraa fiksuna ja asialinjalla olevana poliitikkona. Mikäli Taloussanomissa esitetty lainaus on oikeasti hänen suustaan, joudun tarkistamaan kantaani.
Ihmisiä ei saa miettimään asioita jos heidän itse valitsemansa elämäntyyli ja kotipaikka kuitataan alatyylisellä ilmaisulla.
Luulisi Heinolan rollaattorikommentin vastaanoton jo opettaneen että ylimielisyys ei auta politiikassa.
Kommentti Smashille 22.8.2011 kello 8:46
Pisara-rataa voi arvostella monesta näkökulmasta, joista tässä mainitsen kaksi.
Ensiksi sitä voi kritisoida koko maan tasolla. Hanketta on puolusteltu muun muassa puolitotuuksilla (selviää vaikkapa verrattaessa Sinnemäen kannanottoa Etelä-Suomen Sanomien kirjoitukseen).
http://annisinnemaki.net/component/customproperties/tag/Tagit-liikenne.html
http://www.ess.fi/?article=327157
Toiseksi kabinettipolitiikkakin tuntuu olevan projektissa mukana.
http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62646-onko-kolmasosa-paljon-vai-vahan-2222011
Ongelma onkin siinä, että poliitikot ja virkamiehet keskustelevat vain keskenään. ”Kun herra antaa viran, se antaa myös järjen” kuuluu sanonta. Meillä herrat ja viranhaltijat tuntuvat ymmärtävän asiat yhä niin, ettei rahvaalla sitä järkeä sitten ole ollenkaan.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
http://www.rautatiematkustajat.fi
Eikös sille 20 000 asukkaalle ollut se perustelu, että silloin terveyskeskuksessa on sen verran lääkäreitä, että pikkaisen pystytään erikoistumaan eikä kaikki mene ihan kaaokseen heti jos yksi lääkäri on itse sairaana tms.
Niin kauan kuin Myyrmäellä ja Myyrmäen asukkailla ei olisi kaavoitusmonopolia alueellaan ja oma osuutensa verotuloista ei lähidemokratia aidosti toimi.
Raha liikkuu maankäytössä ja juuri se mitä rakennetaan ja miksi ja millä rahalla pitäisi olla kyseisen alueen asukkaan päätettävissä. Jo nykyisellään asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa omaan asuinympäristöön ovat liian huonot. Käytännössä jos kunta seuraa prikulleen kaavoitusta käyttävää lakia ja valtuutetut eivät kaavaa vastusta, ei asukkaalla ole mahdollisuuksia kaava-hanketta estää. Ja mitä pienempi joukko on päättämässä asioista sitä enemmän tuo antaa mahdollisuuden korruptioon. Usein valtuutettuja ei jaksa kiinnostaa muu kuin sen oman kodin läheisyyteen rakennettava skeittipuisto. Ja korruptio on suurin uhka Suomen tulevaisuudelle ja minusta seutuhallinto antaa siihen paljon mahdollisuuksia…
Kunnat tappelevat keskenään hyvistä asukkaista, jonka takia maankäytöstä pitäisi päättää yhdessä, mutta eikö se kannusta rakentamaan hyvää ympäristöä? Jos kuntien ei pitäisi kilpailla asukkaista, niin eikö kuntien kannata rahaa säästääkseen rakentaa mahdollisimman halpaa ympäristöä ja tarjota mahdollisimman huonosti palveluja mitä vain laki sallii?
Eikö siis pitäisi pyrkiä lisäämään alueiden keskinäistä kilpailua, ainakin jossakin määrin?
Jos Itäkeskuslaiset saisivat itse päättää mitä alueelle rakennetaan, eikö olisi todennäköistä, että alue kehittyisi parempaan suuntaan ja asukkaat saisivat parempia palveluja ja erityisesti niitä palveluja mitä he oikeasti tarvitsevat?
Itäkeskuslaiset voisivat käyttää rahansa paremmin ja ne eivät kuluisi hukkaan ylimääräiseen byrokratiaan, henkilöstön ulkomaanmatkoihin, uhreiluseurojen ylimmääräisiin tukiin.
Minulle ei ole ihan selvä mitä “lähidemokratialla” tarkoitetaan tai mikä olisi suurkunnan rooli sitten loppupeleissä maankäytöstä päätettäessä, mutta oli nimitykset mitä tahansa päätöksentekovaltaa myöskään maankäytön suhteen ei saisi antaa entistä harvemmalle joukolle, vaikka ne kuinka olisi vaaleilla valittu.
Tämä on vanhan kertausta, mutta edelleenkin jaksaa huvittaa että pienkunnallista itsehallintoa puolustavien vastaus joka ongelmaan tuntuu olevan siirtää valta ja vastuut valtiolle. Toisaalta halutaan paikallinen päätösvalta, mutta ei varsinaisesti päättää mistään?
Osmo, kun katsoo minkälaista jälkeä kuntien kaavoituksesta syntyy, ei se ainakaan huonompaan suuntaan voisi mennä. 😉 Sitäpaisi jo nyt, maakuntakaavat ja maankäyttösuunnitelmat tehdään nytkin valtion virkatyönä. Kuntien kaavoituksessa puututaan lähinnä asioihin, jotka todellisuudessa kuuluvat suurelta osin tontin omistajalle! Tontin omistajan ääni taas ei kuulu suuressa kunnassa, jollei satu olemaan SOK. Onneksi sentään suurilla yrityksillä on ollut vääntövoimaa romuttaa Helsingin päättömiä ideoita.
Kunkin pitäisi pysyä reviirillään. Kunnan reviirinä on hoitaa koulutusta, terveydenhoitoa ja luoda edellytyksiä elinkeinotoiminnalle sekä asumiselle. Ei kunnan tehtävänä ole harjoittaa elinkeinotoimintaa eikä varsinkaan estää sitä. Kunta ei myöskään asu. Terveydenhoidonkin vastuut nykymuodossaan ovat kyseenalaiset. Jos valtio haluaa säädellä terveydenhoitoa, ottakoot sitten hoitaakseen.
Touko, Turku on hyvä esimerkki. 🙂 Siellä päätöksenteon johtotähtenä on viimeiset viisikymmentä vuotta ollut estää elinkeinotoimintaa ja hankaloittaa asumista. Sitten vielä ihmetellään, miksi työpaikat ja asukkaat pakenevat. Sen verrran tuttuja on tuolla suunnalla, että olen kuullut todela huimia juttuja. Jollain kulttuuritarjonnalla tms. toissijaisella asialla ei ole mitään tekemistä kokonaisuuden vetovoimaisuuden kanssa.
Osmo, muutama vuosi sitten kuulin VM:n laskeneen, että suomalainen kunta on tehokkaimmillaan, kun asukkaita on 16 000. Voi hyvin pitää paikkansa. Terveydenhoito Helsingissä on yhtä kallista kuin Pohjois-Lapissa. Helsinki yksinkertaisesti on tehoton.
Marko, jos tuon 20 000 asukkaan perustelu todella on terveyskeskusten koko, niin sekin romuttuu, kun nuo DDR:n ulkoilmamuseot lakkautetaan! 😀
Marko Hamilo,
Joo, jotain tuollaisia perusteluita kai oli. En muista tarkkaan. Voisi myös laskea montako lääkäriä tarvitaan ympärivuorokautiseen päivystykseen jne. Toisaalta nytkään hommia ei enää hoideta vakituisten kunnanlääkäreiden avulla, vaan vuokratyövoimalla. Vuokrafirmasta löytyy lääkäri sairastuneen tilalle tarvittaessa.
Eri hoitomuodoissa on varmasti monia eri tasoja, joten mikään kokoluokka ei liene radikaalisti muita parempi. Vielä voisi ajatella niin, että vaikka päivystys olisi viikonloppuisin ja öisin naapurikunnassa, ja leikkauksissa joutuisi käymään vielä kauempana, pienen kunnan asukkaiden etu voisi silti olla pitää oma terveyskeskus lääkärin vastaanottoineen ja muine peruspalveluineen. Raha ei kai ole ongelma, sillä nytkin monet pienet kunnat tekevät noin, ja taloudellisestikin.
“Kun etsitään suomalaisen kunnan optimikokoa, tärkeimmät mitoittavat tekijät ovat se, minkä kokoisessa yksikössä kannattaa kerätä verotuloja ja mikä on sopiva taso tuottamaan ja ennen kaikkea rahoittamaan terveydenhuolto. ”
Kannattaisi siirtää terveydenhuolto valtiolle, niin ei tarvitsisi pohtia tällaisia puoliväkisin keksittyjä mittakaava-asioita. Olisi muutenkin kätevää kun puolikuollutta mummoa ei tarvitsisi lähteä keskellä yötä roudaamaan jonnekin lapin perukoille anbulanssilla.
Paula
Raha liikkuu maankäytössä ja juuri se mitä rakennetaan ja miksi ja millä rahalla pitäisi olla kyseisen alueen asukkaan päätettävissä.
Eli siis ei rakennettaisi ollenkaan, koska rakentaminen haittaa aina alkuperäisiä asukkaita. Potentiaalist uudet asukkaat, jotka tällä hetkellä asuvat vielä jossain muualla, eivät osallistu päätöksentekoon.
Ja saman tien sitten menee valtiolle ainakin vanhusten ja vammaisten hoito, muuten tuossa käy niin että kunta työntää vanhainkodista sairaalaan eli valtion kustannettavaksi ja toisin päin. Oikeastaan tukiasunnotkin, päihdeongelmaiset, jne. Tuossa tullaan taas sitten siihen että vaihtoehdoksi kuntien yhdistämiselle tarjotaan Suomen kokoista kuntaa, koittakaa nyt päättää että halutaanko hajauttaa ja keskittää.
Kuntaliitoskonsultit sanovat, että liitosten vastustaminen ei perustu tietoon vaan tunteeseen.
Voisi sanoa, että yksikään kuntaliitos ei ole perustunut tietoon vaan uskoon, sokeaan uskoon suuremman yksikön tehokkuudesta.
Vuoden 2010 kuntien tilinpäätökset kertovat mm., että suurten kaupungien menot per asukas olivat kalliimasta päästä. Helsingissäkin menot per 7.100 e/asukas. Maagisen 20.000 asukaan Pietarsaari käytti kaikista kunnista kolmanneksi eniten rahaa per asukas (10.107 euroa).
Tässä katsannossa tehokkaimpia kuntia ovat pienet mantereen ja erityisesti Ahvenanmaan kunnat. Kärkeä pitää Jomala (4107 euroa/asukas). Ahvenanmaalla asioita on keskitetty maakuntahallinnon hoidettavaksi.
Kuntaliitoksissa säännönmukaisesti kustannukset ovat nousseet, ennen tehokkaasti hoidettuja pienemmän liitoskunnan asioita on alettu hoitaa ison kunnan raskaalla koneistolla.
Ainakin ne kuntaliitokset, jotka minä tarkemmin tiedän ovat olleet kovin epäanalyyttisia ja mekaanisia ylärakenneliitoksia.
Evert
Vähän kritiikkiä tilastollisille tarkasteluille.
Pienten kuntien bruttomenot ovat tietysti pieniä, koska niillä ei ole liiketoimintaa (joka tuottaa voittoa, muta näkyy bruttomenoina). Ei energialaitosta, ei ratikoita, ei metroa, ei satamaa. Ahvenanmaalla ei edes terveydenhuoltoa, koska siitä vastaa maakunta.
Katso pienten kuntien veroprosentteja ja katteita.
Sama koskee näitä Kallen siiteeraamia “tutkimuksia” pienten kuntien tehokkuudesta. Pienillä kunnilla on vähän omaa toimintaa, siksi ne ovat “tehokkaita”
Pienten kuntien ei myöskään tarvitse huolehtia katuverkostaan, koska valtio armeliaasti lahjoittaa teiden ylläpidon niille.
Siis mitä?
Valtion viranomaiset ei vät tee maakuntakaavoja. Niiståä vastaavat maakuntaliitot, eli ne ovat kunnallispoliitikkojen peukalon alla.
Ystäväni on työskennellyt tk:ssa Ivalossa sekä virassa että nyt ulkoistetulla firmalla, eikä siinä nyt siinä mielessä suurta eroa ole, että erikoislääkärit ovat yhtä kaukana kuin aiemminkin ja jos joku jää pois töistä, ei sitä kukaan mistään tule paikkaamaan. On helpompi jos 19 jakaa poissaolevan kahdennenkymmenennen työt kuin jos yksi joutuu ottamaan kahden listan.
Olisikohan sillä jotain tekemistä esimerkiksi tilakustannusten kanssa?
Helsingissä on korkeampi hintataso, ja korkeammat palkat, kuin muualla maassa. Päiväkoditkin varmaan tulevat halvemmaksi Pohjois-Lapissa, mutta päivittäisenä matkana tuo on vähän kohtuuton lapsille.
Eikä tämä ole mikään ongelma koska myös palkoista maksettavat verot ovat korkeammat. Paitsi että niitä verotuloja siirretään pois Helsingistä.
VATT tutki terveyskeskusten tehokkuutta ja tuottavuutta vuonna 2009. Kihniö oli tehokkain ja Kauniainen tehottomin. Koko listan löysin MTV:n sivuilta (ks. linkki). Kihniön strategiasta linkkasin mukavan Aamulehden artikkelin. Se ihannoi pienuutta, mutta ehkä tuo artikkeli tarjoaa lukijoille hyvää vastapainoa jatkuvasti kuulemallemme suuruuden ihailulle ja suuruuden tehokkuusolettamukselle.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/04/855093
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194664426978/artikkeli/puheenaihe+kihnio+tekee+mita+lystaa+ja+menestyy.html
Osmo on kyllä osin oikeassa kritisoidessaan lukujani. Saamani tiedon mukaan, vaikka kunnan palveluja hoitaa joku ylempi taso, niin kustannukset maksetaan/kohdistetaan kunnalle.
Voin olla väärässäkin. Kuntahallinnon kirjanpito on monimutkaista ja sekalaista ja paljon työtä vaativaa. Se pitäisi yksinkertaista ja harmonisoida (kuten tietojärjestelmätkin), mutta se vaatisikin aivotyötä ja analyysia toisin kuin mekaaniset kuntaliitokset.
Marko Hamilo,
Tuossa Ivalon tapauksessa voisi myös ajatella, että on parempi, jos potilaat voivat käydä omassa terveyskeskuksessa ykdeksän kertaa kymmenestä, ja sitten vaikkapa Sodankylässä silloin kun omat lääkärit eivät pysty palvelemaan. Parempi näin kuin käydä aina Sodankylässä. Eli, jos lääkäreitä ei saada siirrettyä tilapäisesti sinne, missä tarve on, potilaat voivat siirtyä tilapäisesti.
Pysyviä erikoislääkäreitä Ivaloon tuskin saadaan missään mallissa. Rovaniemi voi olla lähin kaikki erikoislääkäripalvelut tarjoava paikka. Kiertävät lääkärit voivat tarjota myös erikoislääkärin palveluita Rovaniemeä pienemmissä kunnissa.
Lapin itä- ja pohjoisosista voisi ehkä raapia kasaan tuon 20000 asukasta, mutta silti, pienemmät terveyskeskukset tuntuvat järkevämmiltä, vaikka joutuisivatkin hankkimaan joitain erikoispalveluita ja päivystyksiä muualta.
Aiemmin linkkaamassani artikkelissa Kihniöläiset tuntuivat tyytyväisiltä Parkanon yöpäivystykseen ja Tampereen erikoispalveluihin.
Miltäköhän se vertailu näyttäisi jos luvut korjaisi paikallisella ostovoimakertoimella?
Ode, voisiko jotain tuollaista saada kuntauudistukseen mukaan, eli siis että paikallinen kustannustaso otettaisiin huomioon valtionosuuksissa?
Osmo: “Valtion viranomaiset eivät tee maakuntakaavoja. Niistä vastaavat maakuntaliitot, eli ne ovat kunnallispoliitikkojen peukalon alla.”
Kyllä, mutta jos päätös ei miellytä (vähän kärjistäen) ympäristöministeriötä, kaavaa ei vahvisteta ja prosessi alkaa alusta jne.
tpyyluoma kirjoitti: “Miltäköhän se vertailu näyttäisi jos luvut korjaisi paikallisella ostovoimakertoimella?”
Mihin suuntaan tuloksia korjattaisiin, ja miten muutos vaikuttaisi loppupäätelmiin terveydenhoidon toteuttamistavoista?
Ehkä Kihniö voisi toteuttaa osan naapurikuntienkin palveluista, koska Kihniön palkka- ja muut kulut saattavat olla hieman muita alhaisemmat.
Helsingin palveluista osan voisi muuten ehkä ostaa halvemmalla Nurmijärveltä ja Sipoolta. Etäisyydet ovat ainakin lappiin verrattuna lyhyet, joten matkojen pituudesta homma ei kai olisi kiinni.
VATT:in tutkimus kai osoitti, että kaiken kokoiset kunnat pystvät tuottamaan palvelut kustannustehokkaasti. Vaikka yksi pienimmistä voitti, eivät suuretkaan kunnat olleet systemaattisesti hännillä. Kai kyse on enemmän hallinnon järkevyydestä kuin kunnan koosta.
Kustannustason huomioonotto valtionosuuksissa voi olla tästä syystä turhaa. Järkevä kustannustaso näyttää olevan vakio. Ehdotin toisaalla, että valtio maksaisi könttäsumman kullekin kunnalle sen laskettujen tarpeiden mukaan. Järjestäköön kukin sitten palvelunsa tavalla, joka kuntalaisia eniten miellyttää. (Ja valtio pitäköön vapaata kilpailua ja valinnanvapautta rajoittavat pakotetut isäntäsuhteet vain hallitusohjelmassaan.)
Tuossa VATT tutkimuksessa oi mielenkiintoisia havaintoja:
1.Tehokkaimpien terveyskeskusten palveluihin oltiin tyytyväisempiä kuin tehottomien.Tehokkaat kykenivät tuottamaan parempaa palvelutasoa esim ajan sai muutaman päivän sisälle, tehottomissa odostusaika oli viikon-viikkoja
2.Tehottomuuden keskiarvo ei ollut mitenkään erityisen huono, tehokkuus oli keskimäärin 92 % maksimista. Tehottomuus varioi 2–18 % välillä.
Nuo suurimmat arvot ovat tietysti jo huonoja
3. Tehokkuus oli sidoksissa johtamistapaan, ei siihen kuka johtaa.
4. Tehottomissa tehokkuus varioi enemmän ajan suhteen kuin noissa tehokkaissa eli tehokaat kykenivät vakaampaan toimintaan
5.Lääkäreiden vaihtuvuutta pidettiin yhtenä merkittävänä tehottomuuden ja huonon palvelutason aiheuttajana
Luin uudellee Osmon avauksen ja olen samoilla linjoilla. Nämä PARAS-kuntaliitokset ovat talloneet sen vähänkin demokratian mitä on ollut. Apukunta kun liitetään emokuntaan, ei ole kuntaliitoskahvit jäähtyneet, kun jo alkaa “demokratia”, jossa asiat ja toiminnot pala palalta siirtyvät entisen emokunnan eduksi ja puolelle.
Parempia ovat seudulliset kuntaliitokset, vaikka ne eivät sinänsä mitään tehokkuutta tuo. Ne antavat kuintenkin pelivaraa ja mittakaavaetua, jottei jotain kulmakuntaa “tehosteta” ihan vain näyttämisen halusta olemattomiin. Päijät-Hämeen kuntaliitos olisi sekin ollut paljon turvallisempi kuin pienempi liitos sillä seudulla.
Sitä voi kysyä mihin se kunnallinen demokratia häviää, kun sitä ei kunnissa juurikaan ole. Suurin puolue kunnissa on kuntapuolue eli kunnan omat työntekijät valvomassa omia etujaan. Onpa niitä kuntia joissa luottamuspaikoista yli puolet on kuntatyöntekijöiden hallussa.
Demokratia vaatii toisenlaista toimintakulttuuria. Ei se pelkillä määräyksillä ja rakenteilla synny. Onhan kuntalaissa nytkin hienot pykälät, joita tuskin koskaan käytetään. Esimerkiksi kuntalain 27 pykälä määrää seuraavaa:
Valtuuston ON PIDETTÄVÄ huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa;
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa;
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua; sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.
Määräykset ja paragraafit ovat jo olemmassa. Niitä pitäisi vain kunnioittaa ja noudattaa. Pitäisikö kuntalain rikkomisesta rangaista ja sakottaa kuntia samalla tavalla kuin on muualla yhteiskunnassa rangaista lain rikkojia?
Olen jo joskus aikaisemmin heittänyt vielä radikaalimman ehdotuksen täällä: maaseutukunnat pitäisi “lakkauttaa” kokonaan.
Antakaas kun selitän: käytännössä kunta koostuu ihmisistä ja toiminnoista. Uuden kuntamallin myötä isot kaupungit ja niiden ympäryskunnat yhdityvät toimintotasolla kokonaisuudeksi, mikä on varsinkin maankäytön kannalta hyvä. Mutta miksi ne valtavat maa-alueet, jotka eivät varsinaišesti kuulu kunnan toimintaan “kuuluvat” silti kunnalle? Mielestäni tähän pitäisi tehdä kaksiportainen hallintosysteemi, jossa maakunnat järjestävät vaativammat palvelut. Kunnat sen sijaan olisivat erityisesti rakennetun ympäristön muodostamia alueita — siis taajamia.
Sen sijaan haja-asutusalueet voisivat olla vain maakunnan “hallinnoimia”. Maaseutukylät voisivat päättää pitkälti omista asioistaan ja miksei jostakin voisi syntyä aikanaan vaikkapa uutta taajamaa.
Muutama perustelu:
‑taajama-alueen hajautuminen vaikeutuisi, koska rakentamisen tulisi tapahtua ensisijaisesti määritellyn taajama-alueen sisälle.
‑kuntapäättäjien (olisikos nyt sitten kaupunginosatasolla tai miten..) ei tarvitsisi päättää maaseudun asioista, jotka eivät heitä käytännössä koske.
‑maaseudun teennäiset rajat poistuisivat, jolloin haja-asutusasukkaat voisivat hakea palvelunsa sieltä, mistä parhaiten saavat.
‑maaseutukylät voisivat päättää itsenäisesti asioistaan maakuntahallinnon tuella ja avustuksella.
Miltä kuulostaa?
tpyyluoma: tilakustannukset ovat Helsingissä korkeammat, mutta se on paljolti rahaa taskusta toiseen. Helsinki päättää periä itseltään “markkinavuokraa”, kun se rakentaa oman talon omalle maalleen. Markkinavuokra on korkea. Helsingin tiheä asutus ja tiivis infrastruktuuri huomioon ottaen on hämmästyttävää, että rannikon pikkukunnat pääsevät niin paljon pienempiin kustannuksiin.
Mistä se johtuu? Siitä, että pienissä yksiköissä ihmiset välittävät.
Pekka Taipale: “Mistä se johtuu? Siitä, että pienissä yksiköissä ihmiset välittävät.”
Tiivistetysti, kyllä. Isoissa yksiköissä on houkutus syventää organisaatiota kun sitä pitäisi leventää, ja pyrkimys organisatoriseen selkeyteen ja helposti mitattaviin suureisiin ylikorostuu. Ylätasolla voi sitten teeskennellä että mitattavuus ja johtaminen jotenkin liittyisivät toisiinsa ja asiat ovat hallinnassa kun ne ovat raportoitavissa. Lopputuloksena suorittavalla tasolla työn hallinta katoaa ja samalla välittäminen.
Pienen yksikön “välittämisellä” on sitten se raadollisempi puoli joka ajaa vähemmän tuottavia kuntalaisia Helsinkiin, kun suurissa yksiköissä kustannuksista ei niin välitetä. Vai tunteeko kukaan esimerkiksi erityispalveluita tarvitsevaa perhettä joka olisi muuttanut pois Helsingistä paremman palvelutason perässä ?
Panu Heinonen,
Melko samanlaiseen tulokseen päädytään, jos pienennetään kuntakokoa nykyisestä kylätasolle. Tämä tarkottaisi, että kukin kylä voisi itsenäisesti päättää hankkiiko palvelunsa (valtion myöntämällä könttäsummalla) entiseltä kuntakeskukselta, toiselta kunnalta, maakunnalta, kylien yhteenliittymältä, valtiolta tai joltain kaupalliselta toimijalta. Oletan että kylät ovat niin pieniä, etteivät pysty pyörittämään kokonaista terveyskeskusta yksin. Mutta varmasti ovat kykeneviä arvioimaan mistä suunnasta saa parhaat palvelut.
“Tuossa Ivalon tapauksessa voisi myös ajatella, että on parempi, jos potilaat voivat käydä omassa terveyskeskuksessa ykdeksän kertaa kymmenestä, ja sitten vaikkapa Sodankylässä silloin kun omat lääkärit eivät pysty palvelemaan.”
Heh, Ivalon pohjoispuolella on vielä Utsjokikin.
Nuorgamista tulee matkaa Ivaloon 210 km ja Ivalosta Sodankylään vielä 160 km.
Pitää olla aika sairas, jotta viitsii lähteä Nuorgamista käymään Sodankylän terkkarissa.
Lahjoitetaan syrjäseudut Norjalla, Ruotsille ja Venäjälle, jos Suomella ei ole varaa huolehtia noiden alueiden palveluista.
Utsjoella on asukkaita n 1300, Inarin kunnassa 7700 ja Sodankylässä 10000, joten kyllä niistä yksi tavoitteen mukainen terkkarialue teoriassa saadaan,mutta miten resurssit jaetaan, jotta palvelukin pelaisi, on sitten toinen asia
Taipale. Ensinnäkin se rahan siirto taskusta toiseen näkyy terveydenhoidon menona. Toiseksi tilan kustannus kaupungin kannalta on sama kuin sen markkinahinta, eli se hinta minkä tilasta saisi jos sen antaisi vuokralle.
Tällainenkin yhdistys on olemassa; joka muuten suhtautuu Pisara-projektiin epäillen ja pitää sen suunnittelua puutteellisena.
http://www.rautatiematkustajat.fi/
Juho Laatu: kyllä periaatteeaaa juuri näin. Kylä tai taajaman osa olisi jollain tapaa itsenäinen. Tosin esim. terveyspalveluiden tai koulutuksen järjeatäminen tuolla tasolla on turhaa. Maaseudulla vapaus valita olisi tässä suhteessa suurempi, mutta väkimäärä niin marginaalinen, ettei sillä ole käytännössä merkitystä mistä taajamasta palvelunsa hankkii.
Taajamissa tällaisilla “kyläneuvostoilla” olisi jonkinlaista sanomista esim maankäyttöasioissa. Päävelvollisuus sillä olisi kuitenkin saada alueen asukkaiden mielipiteitä ja kehitysehdotuksia eteenpäin ja päättää jonkinlaisen budjetin käyttämisestä kylän toimintaan; lapsivaltaisilla alueilla kerhoja, toisenlaisilla vaikkapa vqnhuspalveluita jne.
Panu Heinonen,
Aivan. Jos kylä on niin yhtenäinen kokonaisuus, että kyläläiset vaikuttavat yhteisiin asioihin mieluummin kylänä kuin jossain suuremmassa yksikössä, voisimme heille myöntää oikeuden ajaa omia asioitaan. Koolla ei tässä ole mielestäni merkitystä, vaikka hallitus ajaakin tiukasti vain päätöksiä tekevän yksikön koon kasvattamista ratkaisuna (kuviteltuihin) ongelmiin. Intressiristiriitoja ihmisten ja alueiden välillä tulee joka tapauksessa. Luontevalla aluejaolla ne pysyvät ehkä pienimpinä.
Hallituksen uudeksi teemaksi keksimä termi “työssäkäyntialue” ei muodosta kovin luonnollisia alueita, eivätkä sen mahdolliset edut (vaikkapa joukkoliikenteen järjestelyissä) kuitanne uuden keinotekoisen jaon tuomia uusia ongelmia.
Kylän kannalta tuollaisessa itsenäisen päätöksenteon sallivassa mallissa parasta on se, että kylän palvelut pysyvät hyvinä, koska on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että kylä vaihtaa palveluiden tuottajaa. Kustannukset pysyvät samoina.
Jo se, että johonkin kuntaan kuuluvilla kylillä olisi oikeus halutessaan tehdä itsenäisiä päätöksiä (vaikkapa ylimääräisellä kansanäänestyksellä) toisi niille sen edun, että myös niiden intressit otettaisiin huomioon päätöksenteossa. Ymmärsin että hallituksen aie on olla sallimatta erkautumista ylemmälläkään kuntatasolla nyt tehtävistä (kai pakko-) liitoksista.
Voi olettaa, että usien suurkuntien reuna-alueiden palvelutaso laskee (ilman että saavutettaisiin säästöjä).
Työssäkäyntialue on hyvä ajatus kun pohditaan joukkoliikenneratkaisuja, kaupunkirakenteen kehitystä ja palvelualueoden saavutettavuutta. Tähän järjestelyyn tulisi kuulua kiinteänä osana nämä ns.kylät.
Koko kuntakäsitteestä tulisikin ehkä luopua.
Eli hierakisesti:
Valtio,
Maakunta joka hoitaa myös maaseudun asiat,
työssäkäyntialue(kaupunki) tai taajama(pieni erillinen keskus) tai maaseutukylä,
Kylä (kaupunginosa tai taajaman osa)
Oleellista on, kuten aikaisemminkin mainitsin, muodostaa jo olemassa olevien rakennettujen alueiden ympärille kasvun rajat jolloin rakentaminen keskittyisi sinne, missä on rakentamista jo ennestään. Taajaman ulkopuoliset kauppapaikat tulisi torpata tyystin.
Politiikan tutkija ja taloustieteen Nobel-palkinnon saaja Elinor Ostrom vetoaa aviomiehensä Vincent Ostromin tutkimuksiin perustuvaan “monikeskiseen hallintojärjestelmään/lähestymistapaan” (a polycentric approach):
“Drawing on the rich tradition of public sector development in the United States, the authors urged readers to think of the public sector as a polycentric system rather than a monocentric hierarchy. In a later essay, Vincent Ostrom (1999: 57) defined a polycentric order as ‘one where many elements are capable of making mutual adjustments for ordering their relationships with one another within a general system of rules where each element acts with independence of other elements.’”
Yleisesti Elinor Ostrom perustelee, että monikeskiset hallintojärjestelmät vähentävät systeemin väärinkäyttöä, koska pienissä yksiköissä on helpompi saada yhteisymmärrys ja saadaan parempia ratkaisuja yhteisestä kulutuksesta. Toisaalta tarvitaan myös laajempia yksiköitä verotukseen, jotta ei saada haitallista verokilpailua, jossa jotkut kunnat käyttävät ilmaiseksi toisten kuntien maksaamat palvelut.
“Polycentric metropolitan regions tend to reduce opportunistic behavior even though no institutional arrangement can totally eliminate opportunism with respect to the provision and
production of collective goods. Allowing citizens to form smaller-scale collective consumption
units encourages face-to-face discussion and the achievement of common understanding. Creating larger collective consumption units reduces the strategic behavior of the wealthy trying to escape into tax havens where they could free ride on the tax contributions of citizens in other jurisdictions. Larger units also can more effectively cope with urban goods and services that have large-scale effects and real economies of scale.”
(A Polycentric Approach for Coping with Climate Change. Background Paper to the 2010 World Development Report)
*****
Berliini tavallaan ei ole kaupunki, vaan osavaltio. Se koostui v. 1990 23:sta “Bezirk”-piirikunnista, jotka liitettiin pareittain yhteen v. 2001, joten niitä on nyt enää 12, esim. Neukölln, Friedrichshain-Kreuzberg, Charlottenburg-Wilmersdorf. Jokaisessa asuu n. 200.000–300.000 asukasta. Niillä on ikään kuin oma kunnanvaltuusto ja ‑hallitus ja esim sosiaalihallinto. Silti jotkut palvelut (liikennelaitos, jätehuolto jne.) toimivat koko kaupungin/osavaltion alueella, julkinen liikenne on lisäksi yhteisessä organisaatiossa ympäröivän Brandenburgin osavaltion liikennelaitosten ja ‑yritysten kanssa (esim. yhteinen tariffi). Ongelmat ovat kuitenkin vähän samat kuin Suomen pääkaupunkiseudulla, koska monet ihmiset muuttavat naapurikuntiin, jotka sijaitsevat toisessa, Brandenburgin osavaltiossa. Kahden osavaltion liitos vastustettiin 90-luvulla kansanäänestyksessä Brandenburgin osalta, mutta kuitenkin jonkinlainen yhteistyö järjestettiin, kuten yhteistä seutusuunnitteluelintä.