Vaikka reaalitalous on Euroopassa kunnossa, raha- ja finanssisektorit eivät ole.
Olen aiemminkin kirjoittanut, että pankkien pyrkimystä luoda rahaa luottoekspansion kautta pitäisi rajoittaa. Kehittyneet ja innovatiiviset rahoitusinstrumentit pitäisi kieltää. Ne on kehitetty vain kiertämään luottoekspansiota säätelevää lainsäädäntöä.
Ihmettelen, että ne, jotka ovat niin huolestuneita valtioiden ja keskuspankkien kansantalouteen työntämien rahojen vaikutuksesta, eivät loksauta korvaansakaan sille rahamarkkinoiden ryntäilylle, joita luottoekspansio aiheuttaa. Koska luottoekspansioraha on velkaa, se ei synnytä niinkään inflaatiota kulutushinnoissa kuin pääomahyödykkeiden hinnoissa. Asuntokuplat ovat tästä hyvä esimerkki. (Artikkelin lopulla yritän esimerkin avulla osoittaa, mitä on luottoekspansio.)
Nuo aika-ajoin puhkeavat ja maailmantalouden sekaisin saavat rahoituskuplat ovat suurena syynä myös julkisen talouden moitittuihin alijäämiin. Vuoden 2008 romahduksen jälkeen kaikkien valtioiden piti elvyttää voimakkaasti ja se velkaannutti valtiot pahan kerran.
Jos luottoekspansiota hillitään, kansantaloudessa on tietysti vähemmän rahaa. Tämä voidaan kompensoida laskemalla enemmän liikkeelle keskuspankkirahaa. Siitä muuten korot tulevat keskuspankkien kautta julkisen sektorin hyväksi kun luottoekspansiorahasta korko menee yksityisiin taskuihin. Keskuspankkiraha on vakaampaa. Äärimmilleen viritetty luottoekspansio voi kaatua yhteen ilkeämieliseen huhuun.
Entä sitten julkinen sektori ja sen velkaantuneisuus?
Kuten sanottu, suuri osa tästä velkaantumisesta on syntynyt tulipalojen sammuttamisesta, mutta koska noita tulipaloja riittää sammutettavaksi, hyvinä aikoina julkisen talouden pitäisi olla selvästi ylijäämäinen, kuten Suomessa on ollutkin. Populistisen politiikan vangiksi joutuneet maat eivät ole pystyneet samaan. Se on tuomittavaa.
Jos talous kasvaa keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa ja julkisen sektorin alijäämä on normaaleinakin aikoina neljä prosenttia BKT:sta, eli aivan liian paljon, ihmisten elintaso kulkee pari kolme vuotta edellä. Ei kannattaisi tällaisen ahneuden takia saattaa valtiota vesilastiin.
Paljolti valtioiden velkaantuminen johtuu siitä, että maan vaihtotaseen ollessa alijäämäinen, tasapainoinen budjetti veisi kansantalouden lamaan. Teollisuusmaiden vaihtotaseen alijäämät ovat suurelta osin seurausta globaalin työnjaon muutoksesta. Tai siis ne ovat seurausta Kiinan vaihtotaseen ylijäämästä.
Olisi paljon parempi, jos maailmassa ei olisi niin paljon rahaa, joka on valmis rahoittamaan kroonisesti alijäämäisiä vaihtotaseita. Maailma olisi tasapainoisempi, jos alijäämämaan valuutta saisi devalvoitua markkinoilla, jolloin vaihtotaseet tasapainottuisivat automaattisesti. Kelluvien valuuttakurssien maailma olisi parempi.
Syntipukkina moni pitää Kiinaa, joka ei anna valuuttansa kellua. Maan politiikka tuntuu jopa hölmöltä, koska miksi köyhät kiinalaiset rahoittavat rikkaiden amerikkalaisten elämistä velaksi. Miksi kiinalaiset eivät käytä rahojaan omaan elintasoonsa?
Voi olla, että Kiina ei pystyisi elämään tasapainossa olevan vaihtotaseen kanssa. Kiinassa ei ole kunnollista eläkejärjestelmää, joten kaikkien on säästettävä pahanpäivän varalle. Ilman reipasta vaihtotaseen ylijäämää kotitalouksien säästäminen ajaisi maan lamaan. Tällä muuten Paul Krugman selitti joskus Japanin talouden pitkäaikaista kuukahtamista nollakasvuun.
Etelä-Euroopassa on syytetty vaikeuksista kilpailukykyään parantanutta Saksaa. Toden totta. Saksan sisäinen devalvaatio on nostanut Euron arvon selvästi korkeammaksi kuin olisi optimaalista Espanjan tai Italian – tai jopa Suomen – kannalta.
Jotta Euroopan todellinen tilanne vastaisi sen hyvää reaalitaloudellista tilannetta, pitää rahamarkkinoiden häiriköinti saada kuriin ja Euron arvon suhteessa aasialaisten valuuttojen arvoon laskea huomattavasti. Oli virhe laittaa Etelä-Euroopan maat samaan valuuttaan, mutta siellä ne nyt ovat.
Minun piti kirjoittaa tämä artikkeli lauantaina. Suunnittelin sanovani, että tästä sinänsä akuutista tilanteesta päästään parhaiten setelirahoituksella. Se on huonoa politiikkaa, mutta huonoista vaihtoehdoista kuitenkin paras. EKP ehti edelle ja ostaa nyt valtion papereita. Se muuttui siis jälkiviisaudeksi.
====
Luottoekspansiolla tarkoitetaan suunnilleen seuraavaa. Oletetaan, että pankilla pitää olla omaa pääomaa 1/9 liikkeellä olevan lainan arvosta. Yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan aluksi, että pankkeja on vain yksi.
Ensin pankilla on rahaa miljoona euroa. Se saa lainata siitä 900 000 euroa, jolloin omaa rahaa on satatuhatta eli yhdeksäs osa osa lainamäärästä. Lainanottaja ei nosta rahoja vaan tallettaa ne pankkiin. Jos hän ostaa jotain, myyjä tallettaa rahat tilille, joten Pankilla on edelleen kassassa miljoona euroa. Niistä se saa enää lainata 810 000 euroa, mutta tuokin raha jää edelleen pankkiin. Niinpä se voi taas lainata lisää ja taas lisää. Vakavaraisuussäännön takia joka kierroksella lainattavaksi jää aina vähemmän ja vähemmän. Tässä tapauksessa miljoonan euron alkupääoman voi lainata yhdeksään kertaan, koska omavaraisuussääntö oli 1/9. Jos se olisi 5 %, pankki voisi lainata saman rahan kahteenkymmeneen kertaan ja jos se olisi prosentti, sen voisi lainata sataan kertaan.
Voimme tässä vaiheessa poistaa tuon oletuksen yhdestä pankista. Lainanottajan raha voi virrata pankista ulos päätyäkseen toiseen pankkiin, joka voi taas lainata 9/10 siitä jollekin toiselle. Kun yhden pankin sijasta tarkastelemme koko pankkijärjestelmän kykyä antaa lainaa, emme tarvitse enää oletusta yhdestä pankista.
Mitä pienemmät ovat vakavaraisuusmääräykset, sitä suuremman pudotuksen pankin lainanantokykyyn aiheutuu, jos joku ei pystykään maksamaan lainaansa. Ellei julkinen valta tulisi apuun, muutama isompi konkurssi voi kaataa koko korttitalon.
Miten olisi jos annettaisiinkin palkkojen joustaa valuuttakurssien sijaan? Miksei voida hyväksyä sitä, että palkkojen absoluuttiset euromääräiset erot voivat olla kymmenkertaiset kun tuottavuuserotkin ovat?
Tai miten olisi, jos labiilin järjestelmän hitaan säätämisen sijaan pyrittäisiin aikaansaamaan itsesäätyvä järjestelmä jonka takaisinkytkentä on niin vahva, että se on itsestabiloituva?
Mm. talletussuoja ja lähes 100% varmuus siitä, että valtiot bailouttaavat valtaosan kaatuneen pankin rahoittajista aiheuttavat valtavat moral hazardit ja epästabiloivat systeemiä.
Vaikka molempien tarkoitus on toki stabiloida järjestelmää, ne todellisuudessa aiheuttavat ylivivutusta ja huoletonta riskinottoa. Kaikki kun tietävät, että todellisuudessa riskin kantavat veronmaksajat ja voitot kerää sijoittaja.
Mitä isommat vakausrahastot rakennetaan, sitä suurempaan velanottoon ja äänestäjien lahjomiseen ne kannustavat.
Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta ehkäpä toisto ei ole pahitteeksi. Noita ei pidä kieltää, mutta niiden aiheuttama pääomavaade pitää laittaa sellaiseksi, että pankit mieluummin käyttävät vähän vähemmän innovatiivisia instrumentteja. Tämä vielä mahdollistaisi jonkun todellisen innovaation syntymisen (joskin olen hieman skeptinen sen suhteen, että sellaisia syntyy).
Merkittävämpi rahoitussektorin kokoon vaikuttava tekijä on verotuksen valinnat. Yritysten voitonjako vieraalle pääomalle on paljon kevyemmin verotettua kuin omalle pääomalle, ja korkeamman kiinteistöveron sijaan asuntovelkoja tuetaan verovähennyksin. Molemmat ovat käytännössä hyödyttömiä markkinoiden vääristäjiä, jotka paisuttavat rahoitussektoria ja yhteiskunnan velkaantuneisuutta.
Voihan sitä syyttää pankkeja ja pankkilakeja. Mielestäni todelliset syylliset ovat kuitenkin poliitikot. Jokaisessa maassa omansa. Suomessa poliitikot ovat keskittyneet tukiaisten jakamiseen kansalle ja velkarahalla. Ei ole munaa myöntää kansalle totuutta.
Vaaleissa kansa ilmaisi selkeän vaatimuksen noudatetun politiikan muuttamisesta. Seurauksena muodostettiin hallitus, jonka lähtökohtana oli noudatetun EU-politiikan jatkuminen ennallaan. Kansan vaatimus muutostarpeesta ohitettiin vaivatta.
Portugalille siunattiin jo ennen uutta hakllitusta uusi tukipaketti. Tämä lanseerattiin ”viimeiseksi” ilman reaalivakuutta annettavaksi avustukseksi. Pari viikkoa sitten lupailtiin Kreikalle jo toinen tukipaketti. Muka vakuita vastaan. Sivussa luovutettiin EU:lle keskustelutta Suomen itsemääräysvalta talousasioissa ilman tarkempaa keskustelua asiasta. Nyt eilen hyväksyttiin EKP:n setelirahoitus Italian ja Espanjan pelastamiseksi. Parasta aikaa Rehn vaatii pikaista hyväksyntää väliaikaisen tukirahaston kasvattamiselle ja rahastolle valtuuksia jakaa Suomen takaamia varoja kysymättä asiaa Suomelta tai suomalaisilta.
Ja Osmo syyttää asiasta pankkeja. Kriisin kaikissa vaiheissa on kysytty ratkaisuehdotuksia nimenomaan pankkien edustajilta. Neuvoja on saatu ja niitä on noudatettu välittämättä veronmaksajaille tulevista miuljardilaskuista. Pankit ovatkin selvinneet kriisista hienosti. Ja maailmalla kriisi jatkuu, laajenaa ja pahenee koko ajan.
Osmo väittää siis syyn olevan pankeissa. tai sitten lainsäädännössä, jolla pankkeja ohjataan. Ihmettelen, miksi Osmo ei kohdista kritiikkiä oikeaan osoitteeseen. Syyllisiä ovat poliitikot. He määräävät säännöt. Poliitikot laativat lait. Poliitikot muodostavat hallitukset. Jotkut poliitikoista valitaan hallitukseen, jossa ne ajavat entistä tuhon politiikkaa vastoin kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Muutosta lupailleet politiikot jäävät oppositioon. Ja Osmo syyttä kaikesta pankkeja. Näinhän toimii auomalainen kansanedustaja.
Osmo: Hengaileeko se Uuspaavalniemi vieläkin siellä eduskunnassa, vai mistä ihmeestä sä nämäkin teoriat oot repässy?
Eiköhän se luottoekspansio nosta kaikkia hintoja ihan samalla tavalla, eikä pelkästään pääomahyödykkeissä. Sen lisäks se ei oo mitään ryntäilyä vaan ihan normaali toimintaa. Olisit vissiin samalla kieltämässä kaikki bonuspisteet yms. kun nekin aiheuttaa luottoekspansioo?
Ei. Niihin on syypäänä poliitikot ja äänestäjät.
Ja raha julkisen sektorin taskuissa on huomattavasti parempi kuin yksityisten ihmisten! eiku…
Todisteet tiskiin vaan!
? Miten niin veisi? Väitätkö, että Kiina on lamassa?
Ei. Ne on seurausta siitä, että kehittyvät maat haluaa ostaa kehittyvien maiden omaisuutta ja ovat siitä hyvästä valmiita lähettämään kehittyviin maihin tavaraa.
Koska poliitikot ajavat omia, eivät kansalaistensa, päämääriä.
Säästäminen ei vähennä kokonaiskysyntää. Krugman selittää Japanin talouden pitkäaikaisen kuukahtamisen Japanin keskuspankin möhlimisellä niinkuin lähes kaikki muutkin.
Vika ei oo rahamarkkinoissa, vaan EKP:ssä ja tietysti Kreikassa yms. Te poliitikot ootte aina syyttämässä markkinoita, kun ne ei käyttäydy just niinku te haluaisitte. Kiukuttelu on aika lapsellista. Ne vaan osoittaa, mikä toimii ja mikä ei.
”os talous kasvaa keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa ja julkisen sektorin alijäämä on normaaleinakin aikoina neljä prosenttia BKT:sta, eli aivan liian paljon, ihmisten elintaso kulkee pari kolme vuotta edellä. Ei kannattaisi tällaisen ahneuden takia saattaa valtiota vesilastiin. ”
Kysymyshän on vain yleisesti hyväksytyn reaganilaisen politiikan noudattamisesta eli alennetaan veroja velkarahalla aj luotettan, että kasvu täyttää vajeet.
Olisiko Reagan sittenkin ollut väärässä ??
Pankkikriisi on todellakin ratkaistavissa setelirahoituksella, mutta tämä on vain osatotuus.
Esim. Kreikalle lainataan tällä hetkellä n. 10 000 e/henkilö/vuosi eikä tämän rahan tarve ole poistettavissa luottoekpansiota rajoittamalla. Tilanne on ratkaistavissa lähinnä ulkopuolisilla tulonsiirroilla tai kiristämällä verotusta tai leikkaamalla julkista sektoria Kreikassa. Tai irrottamalla Kreikka eurosta ja siirtymällä halpaan drakmaan, mikä sekin laskisi kreikkalaisten elintasoa nykytilanteeseen verrattuna. Eikö tämäkään siis ole reaalitalouden ongelma?
Soininvaara:
Eikös Uusipaavalniemi sanonut tästä etuviisaasti jo lähes vuosi sitten? Muistaakseni kaverille nauroivat lähes kaikki taloudesta muka tietävät.
Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on paneutunut talouskriisiin:
http://finance.aalto.fi/en/people/puttonen/velkatikittaa27-5-2011.pdf
Johtopäätökset ovat paikoin jopa häkellyttävän helppoja ja ilmeisiä, mutta niitä ei pystytä toteuttamaan. Rehellisesti ääneen myöntäminen, että nyt pitää laskea kaikkien elintasoa on poliittinen itsemurha. Osmokin puhuu leppoistamisesta…
Tulikohan tuplapostaus…
Ruotsi on ongelmissa oman ylivahvan valuuttansa kanssa, jossa vahvuus ei johdu maan taloudesta.
Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja onneksi alentavat Euron arvoa suhteessa dollariin.
Tässä on vielä maksettavana Irakin ja Afghanistanin sodat, mikä on maailmantaloudelle aika iso lasku.
Suomi oman valuutan kanssa olisi aika isoissa ongelmissa ja inflaatiokierteessä.
Euroopassa olisi parasta pitää huolta, ettei yksikään pankki ole liian iso tehdäkseen konkurssin. Se tosin vaatisi asiallista pankkivalvontaa ja vähemmän suuruuden ihannointia.
Poliitikoilla on erityinen vastuu tässä tilanteessa huolehtia uusien kasvuyritysten elinmahdollisuuksista Suomessa.
Lamaa hoidetaan deflaatiolla?
Parhain Osmo Soininvaara,
miksi sotket keskuspankkitoiminnan talletuspankkitoimintaan?
Onko Nordealla oikeus painaa rahaa?
Onko Nordean taseessa lainat = talletukset, noin keskimäärin?
OK, tämä on tietynlainen koepallo.
Luottoekspansio on yleensä hyvä asia, kun erilaiset tahot keksivät keinoja parempaan riskienhallintaan. Parempi riskienhallinta taas, totta tosiaan. lisää rahaa eli vaurautta maailmaan. Kehitysmaiden yksi keskeinen ongelma onkin ”luottoekspansion puute” eli huonot mahdollisuudet riskienhallintaan.
Joskus riskienhallinta ei onnistu syystä tai toisesta ja joskus seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Tämä ei kuitenkaan käsittääkseni voi tarkoittaa että riskienhallinnan parantamisesta luovutaan tai sitä ruvetaan harrastamaan pelkästään keskuspankkien kirjoituspöytien takaa. Sehän tarkoittaisi vaurauden kasvun keinotekoista hillitsemistä, ja ihmiskunnalle ei moiseen ole nyt varaa.
Suurin ongelma lieneekin se, että näillä uusia finanssi-instrumenttejä suunnittelevilla valopäillä ei ole kepit ja porkkanat oikean kokoisia. Eikä siis se, että he niitä suunnittelevat.
Toinen juttu on tämä reaali- ja finanssitalouden jyrkkä erottaminen toisistaan. Vaikka tuollaisella erottelulla voi keksiä teoreettiset syyt, luulen että pääasiassa kyse on ajatusvirheestä. Kovalla äänellä puksuttavan ja hurjasti tärisevän koneen täytyy nyt vain olla eri asia kuin jotkut ihme rahoitusmekanismit, joista ei ota selvää vanha Erkkikäään.
Sepi kirjoitti 9.8.2011 kello 1:38
Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on paneutunut talouskriisiin:
http://finance.aalto.fi/en/people/puttonen/velkatikittaa27-5-2011.pdf
Siis Puttonen on leikannut ja liimannut lehtijuttuja, lopputuloksena
”kirja”.
Kiina ei ole lamassa, mutta kiinalaiset talousasiantuntijat ovat sanoneet, ettei Kiina voi revalvoida, koska se johtaisi lamaan. Kun kansalaiset säästävät, jostakin on tultava lisää kysyntää. Kiinassa investoidaan paljon, mutta vähemmän, kuin kansantalous säästää. Sitähän se vaihtotaseen ylijäämä on.
En sanonut, että syy on pankkien, sillä pankit noudattavat niitä sääntöjä, joita valtio on niille asettanut. Yritin sanoa, että valtion olisi asetettava niille tiukemmat vakavaraisuussäännöt, jolloin luottoekspansio vaimenee. Ajatus ei ole täysin omaperäinen, sillä näinhän on jo päätetty tehdä.
Yhdysvaltain asuntokuplaan poliitikot ovat olleet syyllisiä, koska investointipankkeja painostettiin antamaan asuntolainoja varattomille. Ymmärtääksen näissä rakennelmissa koko järjestelmän omavaraisuusaste oli prosentin luokkaa, eli luottoekpansiokerroin sata. Poliitikkojen tahto ei kuitenkaan tainnut ulottua ihan näin pitkälle. Rahoitusvalvonta petti. Tehtiin liian innovatiivisia järjestelyjä.
Arabimaissahan on tätä Artturin ohjetta noudatettu ja siirretty valtioille kuuluvia rahoja yksityisten taskuun. Eteenpäin Gaddafin viitoittamaa tietä!
Väittääkö Artturi nyt, että esimerkiksi Yhdysvalloissa asuntojen hinnat ovat liikkuneet käsi kädessä kulutushyödykkeiden hintojen kanssa vai että saatavilla olevan velkarahan määrällä ei ollut mitään tekemistä Yhdysvaltojen asuntokuplan kanssa?
Osmo avaus on erinomainen, mutta se koskenee vain yksityistä sektoria.
Suomen kunnat ottavat lisälainaa miljardin euron vuosivauhdilla. Rahaa niille taikoo Kuntarahoitus. Toukokuussa se laski liikkeelle 1,5 miljardin dollarin velkakirjat, jotka menivät hyvin kaupaksi. Suurin ostaja oli julkinen taho eli keskuspankit!
Sijoittajatyyppi:
· Keskuspankit 52 %
· Pankit ja yksityispankit 26 %
· Eläke- ja vakuutusyhtiöt 13 %
· Varainhoitajat 9 %
Alue:
· Aasia 34 %
· Eurooppa 28 %
· Pohjoismaat 19 %
· Muut alueet 19%
Miten suuri osa markkinaturbulenssista julkisen sektorin aiheuttamaa? Keskuspankkeja ei yksityisten pankkien vakavaraisuusmääräykset koske. Päinvastoin ne saavat painaa rahaa!
p.s. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon kriisimaiden kuntasektorilla on velkaa.
Osmo: ”Yhdysvaltain asuntokuplaan poliitikot ovat olleet syyllisiä, koska investointipankkeja painostettiin antamaan asuntolainoja varattomille.”
Joo, painostettiin, mutta ei pakotettu. Olihan Suomessakin ennen 90-luvun lamaa pankkeja, jotka eivät menneet halpaan – ja ne ovat edelleen olemassa.
En ole tarkemmin selvitellyt tätä asiaa, mutta minulle on tullut tämä käsitys: maailman vapaa ja nopeasti liikuva, spekulatiivinen rahamäärä on yli 10 kertaa koko maapallon BKTn kokoinen.
Oleellista on se, että tätä rahaa ei mikään valtio tai muukaan taho voi käytännössä ollenkaan kontrolloida.
Tällainen silmitön rahamäärä velloo ketterän-dynaamisesti vuorokauden ympäri. Se pyrkii koko ajan löytämään parasta tuottoa ja pääsemään äkkiä irti huonosti tuottavista kohteista.
Maailma näyttää olevan kuin vaarallinen viidakko, jossa sapelihammas-tiikerit väijyvät saalista!
Tällaisessa viidakossa ei kannata ruveta leppoistelemaan, sillä silloin tulee syödyksi!
Kaiken toiminnan perustaksi pitää ottaa ensinnäkin riskien mahdollisimman realistinen ja jatkuva hahmottaminen.
Toiseksi: Jotta mitään positiivista kehitystä syntyisi, sopiva määrä riskiä on pakko ottaa.
Kolmanneksi: Otettua riskiä pitää osata fiksusti hallita.
Valitettavasti jo riski-sana on Suomessa tabu, saati sitten se, että siitä voisi järkevästi keskustella.
Mennään vaan puuhun vapisemaan ja uikutetaan, että eihän me mitään riskiä oteta….
Seppo Korppoo
Yrittäjä, joka on taas lähdössä kavereitten kanssa viidakkoon ja toivoo palavansa liha olalla.
Osmon juttu on yleisesti ottaen hyvä, mutta pörssien rooliin ei ole puututtu. Otaksun, että sillä olisi merkitystä.
Mielestäni tätä ns. sijoitustoimintaa pitäisi alkaa jälleen kutsumaan vanhalla, oikealla nimellä: pörssikeinottelu.
Väite, että pörssit toisivat rahoitusta yrityksille on täyttä puppua, siitä rahasta mikä pörsseissä pyörii ilmeisesti vain prosentin murto-osan murto-osa tulee yritystoiminnalle, muu osa on keinottelua. Ja nyt kun pörssikurssit ovat laskeneet ja pienissäkin pörsseissä menetykset ovat miljardiluokkaa, mitähän rahaa sen oletetaan olevan? Ja missä se oli ja mihin se meni?
Kyllä kai tämä sitä luottoekspansiota tuottaa ja lisää olemattoman rahan määrää.
Innovatiivisten rahoitusinstrumenttien kieltäminen ja edes ottaminen syntipukiksi on minusta jokseenkin populistista hömpötystä. On toki totta, että osaa näistä on käytetty vakavaraisuussäädösten kiertämiseen, mutta tämä on sääntelyn itsensä seuraus. Se, mikä pitää estää, on nimneomaan pääomarajoitteiden kiertäminen niin, että pankki pääsee ”painamaan rahaa” enemmän kuin säädökset antavat myöden.
Sensijaan innovatiivisten rahoitusinstrumenttien joukkoon kuuluu tavallisen ihmisen korvaan kaikenlaisia futuureita, warranteja, optioita, ja monia papereita, jotka ovat oikeasti hyödyllisiä keinoja myydä riskiä niille, jotka sitä haluavat kantaa. Ongelmaksi tämä muodostuu vasta, kun riskiä myydään tahoille, jotka sitä eivät kykene kantamaan niin, että riski on yritetty jotenkin piilottaa innovaatioiden alle.
Suurin vika on minusta ollut siinä, että valtioiden paperit ovat kelvanneet vakuudeksi niinkuin käteinen. USA:n valtion papereiden kohdalla tämän vielä ymmärtää, koska keskuspankki voi aina ostaa ne, mutta Euroalueen kohdalla tämä on ollut mahdollista vasta viime aikoina ja silloinkin rajoitetusti. Minusta se pitäisi kieltää, koska se on varastamista Saksalaisilta eläkeläisiltä.
Muutenkin tämä uuskeynesiläinen moralismin sekoittaminen talouspoliittiseen puheeseen on ihan hullua. Siis, säästämisen demonisointi. En usko että Osmo sitä tarkoitti, mutta moni varmasti lukee tämänkin tekstin sellaisena, että saksalainen työläinen on ollut täysi moraaliton sika ja ahmatti, kun on suostunut palkkamalttiin ja vielä säästänyt eläkepäiviään varten. Hui olkoon mitä sikailua.
Ristiriita sen suhteen, mitä ihmiset oikeasti haluavat ja mitä heille tarjotaan, tuntuu mahdottomalta. Ahdistaahan se.
HS:n Kuukausiliitteessä oli juttu Kristiinankaupungista, joka on Suomen ensimmäinen cittaslow. Ja ainoa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Cittaslow#List_of_Slow_Cities_in_Finland
Maksaisin mielelläni vähän lisää veroja ja tekisin muutaman tunnin vähemmän töitä, jos saisin elää leppoistamisperiaatteiden mukaisesti. Kuluttamiseni suuntaisin sen mukaisesti.
Voisiko Suomesta tulla millään politiikalla ”hidas valtio”? Hypättäisiin pois oravanpyörästä. Töitä toki tehtäisiin ja kunnolla tehtäisiinkin, mutta turhaa hätäilyä ja riskejä välttäen, harkiten ja huolella investoiden; koulutuskin olisi laaja-alaista ja perinpohjaista. Ei maisterimyllyjä. Kaikkeen olisi aikaa. Työ tuottaisi ihan oikeata lisäarvoa.
Eurosta ja EU:sta ei erottaisi, mutta pyrittäisiin reilusti alijäämäisiin budjetteihin hyvinä aikoina – kerättäisiin pesämunaa vaikeita aikoja varten. Sijoituksilla tähdättäisiin vain kohtuullisen tuottoon. Keskityttäisiin ympäristönsuojeluun tosissaan. Lisättäisiin ihmisten hyvinvointia puhtaalla luonnolla.
Kaavoitus suosisi cittaslow-aatteen periaatteita. Kaikkialla pääsisi fillarilla lähikauppaan ja kirjastoon. Rakennettaisiin hyvinvointia, ei pahoinvointia. Taiteet ja tieteet kukoistaisivat.
Tässä vaiheessa sitten aina herään säpsähtäen… Kaikesta tällaisesta haaveileminen on aivan mahdotonta. Peli on menetetty. Finanssipelit, mahdoton kiire ja pörssikurssit vievät meitä kuin pässiä narussa. Miten tästä pääsee pois?!?
Kyllä niitä pankkeja ja pankkiireja voi syyttää. Ei rahoitussektori ole mikään passiivinen toimija politiikassa, niin kuin ei mikään muukaan. Kyse on vain siitä, että kellä on rahaa on myös vaikutusmahdollisuus laatia säännöt itselle sopiviksi. Kiinaongelmakin liittyy tähän. Ei Kiina yksipuolisesti kykene pitämään tilannetta yllä. Kun ylemmän eliitin etu on se, että halpaa tavaraa on saatavilla inflaation pysyessä kurissa, voi Kiina harjoittaa politiikkaansa johtui se sitten heillä mistä tahansa.
”Nuo aika-ajoin puhkeavat ja maailmantalouden sekaisin saavat rahoituskuplat ovat suurena syynä myös julkisen talouden moitittuihin alijäämiin. Vuoden 2008 romahduksen jälkeen kaikkien valtioiden piti elvyttää voimakkaasti ja se velkaannutti valtiot pahan kerran.”
Vai niin, minä kun olen luullut että Keikan, USA:n, Japanin yms. valtionvelka on pääosin vanhempaa perua. Kiinakin elvytti hyvin voimakkaasti mutta valtionvelka taitaa olla negatiivinen?
Fiksu idea on jakkaa pankkisetori kahtia:
a) peruspankkitoimintaa hoitavaan tylsään ja säädeltyyn sanoisinko perinteiseen pankkitoimintaan.
b) riskipitoiseen rahoitustoimintaan keskittyvät pankit, joilla on mahdollisuus tehdä konkurssi ja myös mahdollisusu kehittää uusia rahoitusvälineitä.
Tällöin sekä rahoittajat että asiakkaat tietävät eronn näiden välillä. Nykyisin finanssialanperustoimijat ovat kaikkea mahdollista.
Kanattaa muistaa, että aikoinaan 1800-luvulla vekseli oli juuri riskipitoinen uusi maksuväline.
Valvonnan ja rajoitusten kiristämistä vaaditaan, kun vahinko on jo tapahtunut. Sitten hyvät vuodet synnyttävät uuden reaganin, joka sanoo, ettei valvontaa tarvita vaan vapautta. Vallitseva ideologia nostaa esikuvikseen kaikki rajoitukset poistaneet valtiot (jotka sortuvat kun maailman huomio on muualla). Vallitseva ideologia valtaa yliopistot, eikä taloudessa, sen opetuksessa tai tutkimuksessa ole kuin yksi malli. Jos tämä malli on ristiriidassa todellisuuden kanssa, vika on poliitikoissa.
’
Tämä on edelleen finanssilegenda; holtittomia luottoja myönnettiin ihan kaikissa tuloluokissa ja sitä suurempia mitä suuremmat tulot.
Osmo:”Kehittyneet ja innovatiiviset rahoitusinstrumentit pitäisi kieltää.”
Taloutta luettuani ymmärrän aika monet rahoitusinstrumentit ja niiden käyttötarkoitukset. Kahta en kuitenkaan ymmärrä: Euroopan rahoituksenvakausmekanismi ja Euroopan rahoitusvakausväline. Eikö nämä voitaisi jo kieltää?
Osmo: ”Yhdysvaltain asuntokuplaan poliitikot ovat olleet syyllisiä, koska investointipankkeja painostettiin antamaan asuntolainoja varattomille. Ymmärtääksen näissä rakennelmissa koko järjestelmän omavaraisuusaste oli prosentin luokkaa, eli luottoekpansiokerroin sata. Poliitikkojen tahto ei kuitenkaan tainnut ulottua ihan näin pitkälle. Rahoitusvalvonta petti. Tehtiin liian innovatiivisia järjestelyjä.”
Pieni tarkennus: Investointipankit eivät tietenkään antaneet asuntolainoja pultsareillekin, vaan kivijalkapankit, joista moni on/oli erikoistunut asuntolainoitukseen. Uusliberaalit korostavat tätä poliittista painostusta todistaakseen, että finanssikriisin aiheuttivat poliitikot, amerikkalaisessa presidenttivetoisessa systeemissä siis viime kädessä Iso Paha Valtio. Näin päästään siihen uskomattomaan lopputulemaan, että finanssikriisin ja globaalin laman aiheutti liiallinen – ei liian vähäinen – sääntely. Tässä kyllä pyromaani syyttää tulitikkuja.
Olennaista on näet, että asuntolainapankkien oma riski näistä nimellä ”Hiiri, Mikki, Mr.” jaetuista lainoista oli olematon (=moral hazard), koska niillä oli hurja kysyntä jälkimarkkinoilla investointipankkien paketoimina luottojohdannaisina (CDO). Velkavivun ansiosta CDO-papereiden nimellisarvo oli monikymmenkertainen vakuusarvoihin nähden, mikä aiheutti biljonan (12 nollaa) luottoriskin samaan aikaan, kun asuntojen hinnat olivat jo laskussa ja rakentaminen hyytynyt.
Poliitikkojen syyttäminen menee sikälikin ohi maalin, että kun asuntolainapankit eivät kyenneet tyydyttämään johdannaismarkkinoiden janoa, investointipankit ryhtyivät rakentamaan synteettisiä kopioita ”alkuperäisistä” asuntolainapaketeista. Vuonna 2006 ja alkuvuonna 2007 synteettisten johdannaisten kauppa ohitti oikeiden asuntoluottojohdannaisten kaupan.
(Luoton loppu, ss. 87-90.)
Mitään kuplaa ei olisi, jos ihmiset sijoittaisivat suoraan omia rahojaan, kuten kunnon kapitalisti.
Ongelma on, että ihmiset ulkoistavat varallisuutensa hoidon kaiken maailman ruletti-reiskoille, eli sosialisteille.
Jahas, pilkkiin tarttui 21 Ilkkaa, 1.000 PKC:ta, jatkan pilkintää.
Timo Harakka: Näin päästään siihen uskomattomaan lopputulemaan, että finanssikriisin ja globaalin laman aiheutti liiallinen – ei liian vähäinen – sääntely.
Tämä on ”uskomatonta” vain samassa mielessä kuin on ”uskomatonta”, että promillerajan pudottaminen 0.5:stä 0.2:een lisää, eikä vähennä rattijuoppoutta.
Sääntely on toki pielessä, mutta vika ei ole sen paremmin liika sääntely kuin liian vähäinen sääntelykään. Vika on siinä, että sääntely on ollut muodoltaan sellaista, että se on pikemminkin vähentänyt kuin lisännyt rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä.
Jos ei olisi mitään rajoitteita normaalien reservivaatimusten tms. oppikirjapankkiteorian lisäksi, ja tämän päälle pankkien taseet olisivat julkiset, niin ongelmaa ei olisi koskaan muodostunut tai se olisi ollut paljon vähäisempi. Tämä on siis esimerkki tilanteesta, jossa vähäisempi säätely ihan oikeasti olisi johtanut parempaan lopputulokseen.
Sensijaan sääntely on ollut muotoa, jossa joidenkin lainapapereiden kirjaaminen riskittömäksi pääomaksi on luvallista, ja tämän päälle on sitten keksitty keinot joilla oikeasti korkeariskinen paperi on saatu puljattua samaan luokkaan valtion velkakirjojen kanssa. Tästä ei ole haluttu luopua, joten tätä katastrofia on yritetty paikata lisäämällä säädöksiä säädösten perään. Lainojen paketointia ei edes haluttu saada läpinäkyväksi, koska FNMA ja FHLMC (tuttavallisemmin fannie ja freddy) olivat isoa ”puolivaltiollista” bisnestä, jolla toisaalta koettiin olevan merkittävä ja tärkeä sosiaalinen tilaus, koska niiden ajateltiin mahdollistivan laajemman asuntoja omistavan keskiluokan.
Pointtina on, että sen paremmin käsitys ”liikaa” kuin ”liian vähän” sääntelyä ei ole oikea. Kumpikin käsitys on yhtä höpsö kuin se, että jossain Top Chef-kisassa tuomarit kiistelisivät yksinomaan siitä, onko ruoassa liikaa vai liian vähän suolaa. Kamoon.
Raimo K: Osmo: “Yhdysvaltain asuntokuplaan poliitikot ovat olleet syyllisiä, koska investointipankkeja painostettiin antamaan asuntolainoja varattomille.”
Joo, painostettiin, mutta ei pakotettu. Olihan Suomessakin ennen 90-luvun lamaa pankkeja, jotka eivät menneet halpaan – ja ne ovat edelleen olemassa.
Noh, riippuu tietysti siitä, mihin painostamisen ja pakottamisen rajan laittaa. Kyllä liike- ja säästöpankkeja (ei siis investointipankkeja) aika voimallisesti suostuteltiin löysäämään lainojen ehtoja ja myöntämään luottoja vähävaraisille ja köyhille.
Yhtenä taustaideana näyttää olleen käsitys, että vähemmistöjen suhteellisesti pieni osuus lainansaajissa johtui syrjinnästä (eikä siitä, että vähemmistöt olivat yleensä valtaväestöä köyhempiä). Tämän vuoksi pankeille asetettiin tavoitteita siitä kuinka paljon niiden piti suunnata lainoitusta köyhille alueille. Jos näitä rajoja ei saavuttanut, niin pankki ei voinut mm. yhdistyä toisen pankin kanssa (mikä oli selvä haitta, koska säätelyn purun vuoksi USAssa oli menossa pankkien fuusioaalto). Lisäksi paikalliset Fedit uhkailivat ottavansa käyttöön uhkasakon elleivät pankit ”tasa-arvoista” lainanantoaan.
Tämä synnytti myös osaltaan markkinoita subprime-johdannaisille, koska säätelyä höllättiin niin, ettei pankkien tarvinnut suoraan itse myöntää ”specially affordable” -lainoja vaan riitti, että niillä oli riittävästi jälkimarkkinoilta ostettuja subprime-papereita kassaholvissaan.
Lisäksi oli olemassa useita äänekkäitä ja aktiivisia kansalaisjärjestöjä, jotka uhkailivat ”rasistisia” pankkeja mielenosoituksilla ja boikoteilla sekä painostivat poliitikoita toimimaan asiassa.
Samaan aikaan paikalliset Fedit ja USAn keskushallinto viestivät säätelyn roskakoriin heittämisestä ohjeistamalla pankkeja keksimään ”luovia keinoja” asiakkaiden luottokelpoisuuden tarkistamisessa. Esim. Bostonin Fedin raportti perusteli subprime-lainojen vähäisiä riskejä sillä, että vaikka vähävarainen asiakas joutuisi hetkellisesti maksuvaikeuksiin, niin olisi hyvin mahdollista, että kunta tai joku hyväntekeväisyysjärjestö vastaisi lyhennyksistä.
tpyyluoma:
Siis sun mielestä siis se, että valtion ohjauksessa olleet Fannie Mae ja Freddie Mac työnsivät kaksi biljoonaa dollaria käytännössä maksukyvyttömille asunnonostajille oli täysin merkityksetöntä. Tai se, että kaikki sääntöjen taivuttaminen, unohtaminen ja kiertäminen tehtiin viralliseksi käytännöksi siksi, että Fannie ja Freddie olisivat voineet täyttää niille langetetun tehtävän tasa-arvon kasvattamiseksi ja amerikkalaisen unelman mahdollistamiseksi kaikille kansalaisille.
OS:
Joo, Fannien Maen ja Freddien Macin omavaraisuusaste oli tosiaan kuplan huipulla luokkaa 1,2%, mutta sillä ei poliitikkojen mukaan ollut niin väliä, kun niillä oli se Yhteiskunnallinen Tehtävä. Eihän kukaan halunnut kieltää amerikkalaista oikeutta omaan asuntoon ja siksi oli ihan ok olla vaatimatta Fannielta ja Freddieltä minkäänlaisia omavaraisuusasteita.
Rahoitusvalvonta ei myöskään mitenkään vahingossa pettänyt vaan se pantiin ihan tarkoituksella jäähylle. Esim. Fannie Mae rikkoi pörssin tiedotussääntöjä ja olisi pitänyt potkia pörssistä ulos – pörssijohto kuintekin SEC:n ja poliitikkojen siunauksella totesi, että eipä tuo haittaa, kun on se Yhteiskunnallinen Tehtävä.
Fannien ja Freddien johto myös keitti kirjanpitoaan täysin Enron tyyliin, mutta ainoa seuraus kiinnijäämisestä oli ylimmän johdon vaihto. Valvontaa ei kiristetty, koska näillä yhtiöillä oli puristusote poliitikkojen kulkusista – ja toisaalta taas koska poliitikot olivat hyvin mieltyneitä Yhteiskunnalliseen Tehtävään.
Virkamiehille Fannien ja Freddien väärinkäytösten ja koko viritelmän riskien osoittaminen merkitsi yleensä potkuja. Säännösten höllääjille ja muille auttajille taas yleensä löytyi hyväpalkkainen paikka jostain sivukonttorista.
Timo Harakka:
Niin, uusvasemmiston suustahan me kuulemme totuuden – koko kriisi oli vain ilkeiden ja ahneiden (yleensä juutalaisten) investointipankkiirien sekä uusliberalismin syytä eikä valtiolla tai poliitikoilla ollut osaa eikä arpaa asiaan. Siksipä me tarvitsemme aivan välttämättä lisää säätelyä ja kontrollia – sekä merkittävästi suuremman ja aktiivisemman (vasemmistovetoisen) valtion.
”Yhdysvaltain asuntokuplaan poliitikot ovat olleet syyllisiä, koska investointipankkeja painostettiin antamaan asuntolainoja varattomille.”
Ei se näin mennyt: Sääntelyä vähennettiin erityisesti Bushin aikana ja osittain valtiolliset Fanny Mae ja Freddie Joku valjastettiin suureen huijaukseen.
Paikallispankit saattoivat myöntää velkoja ja myydä velan oitis näille valtiollisille yhteisölle, jotka paketoivat lainat ja myivät edelleen ympäri maailman sijoittajille.
Alun perin lainaa myöntäneellä pankilla ei ollut mitään vastuuta, koska velka myytiin heti. Tuloa syntyi tietysti myyntipalkkiosta.
Tämä houkutti laatimaan lainaehdot, jotta tilanne näytti kelvolliselta aluksi eli lyhennykset 0 tai hyvin pienet, korko nouseva.
Aluksi homma toimi , mutta kun lyhennykset ja korot nousivat niin maksukyvyttömyys tuli ilmi.
Mutta aika oli kylemtänyt jäljet…
Bush järjesti kavereidensa kanssa Suuren Puhalluksen, mutta harva uskaltaa sanoa totuutta
USA:n asuntokuplaperustui reaganilaiseen ajatteluun: Palkat nousevat kun veroja lasketaan ja kasvu kiihtyy.
Sen vuoksi lyhennykset ja korot kasvavat jälkipainotteisesti.
Kun tulot eivät nousseetkaan kuin ylimmissä desiileissä nin arvio petti pahasti.
Vuonna 1999 alimman 50% palkat eivät enää nousseet eivätkä sen jälkeenkään, joten kupla puhkesi, mutta riskit oli suurimmaksi paketoitu ja myyty ulkomaille
”Siksipä me tarvitsemme aivan välttämättä lisää säätelyä ja kontrollia – sekä merkittävästi suuremman ja aktiivisemman (vasemmistovetoisen) valtion.”
Näyttää enemmänkin siltä, että pankkiirit tarvitsevat valtiota tappioiden korvaamiseen ….
Lastakin on kontrolloitava enemmän, jos hän käyttää vapautta väärin ,miksi pankiirit poikkeaisivat lapsista ?
Liian vanha:
Ei vaan homma laitetiin liikkeelle jo Clintonin kaudella, jolloin asuntoministeri Cisneros hyödynsi ensimmäistä kertaa FHEFSSA -lakeja asettamalla Fannielle ja Freddielle tavoitteet vähätuloisille ja kyöhille suunnattuun asuntolainoitukseen. Samalla asutoministeriö laski selvästi lainojen kelpoisuusvaatimuksia.
Bush toki jatkoi samoilla linjoilla ja jopa kasvatti subprimelainatavoitteita – sekä piti valvonnan löysänä. Toki täytyy antaa sen verran tunnustusta, että Fanniesta ja Freddiestä paljastuneiden kirjanpitovääristelyjen jälkeen valvontaa yritettiin tiukentaa, mutta hankeet kaatuivat Kongressin vastustukseen (Fannie käytti 170 milj. USD lobbaukseen vuosikymmennessä, monien poliitikkojen perheenjäsenet ja sukulaiset olivat saaneet työpaikan Fanniessa ja Freddiessä).
Näinhän se systeemi oli toiminut jo siitä alkaen kun Roosevelt Fannie Maen perusti.
Alunperin lainan myöntäneillä pankeilla oli tiukka velvollisuus tehdä kattava selvitys lainan hakijan kelpoisuudesta. Jos selvityksiä oli laiminlyöty tai tehty huolimattomasti, pankkia sakotettiin ankarasti. Tämä kaikki muuttui näiden nk. affordable housing yms. -ohjelmien alettua. Vaatimustasoa laskettiin virallisesti, pankkeja suorastaan kehotetiin olemaan luovia kelpoisuusehtoja tulkittaessa ja kaikkialta viestitetiin, ettei selvityksien todenperäisyyttä aioittaisi juurikaan valvoa.
Fannie ja Freddie olivat mukana tällaisten lainatyyppien suunnittelussa mm. suurimman lainanantajan Countrywiden kanssa.
Höpö, höpö. Poliitikot vasemmistolaista demokraateista uuskonservatiivisiin republikaaneihin kuvittelivat talouden lakien lakanneen toimimasta ja tasa-arvoisuuden ja amerikkalaisen unelman toteutuvan myöntämällä maksukyvyttömille asuntolainoja.
kse, maksukyvyttömyys on suhteellinen asia, riippuu siitä paljonko on velkaa. Pienituloisuus on toinen juttu.
Ja siitä rotusäätelystä ja muusta nyt edelleenkin kannattaa lukea ja sisäistää allaoleva. Esimerkiksi tämä:
http://www.calculatedriskblog.com/2007/10/hmda-data-on-high-priced-loans.html
Etenkin republikaanit ovat tykästyneet selittämään finanssikriisiä juuri edellä sivutuilla legendoilla Community Reinvestment Actistä ja muista tavoista, joilla on muka painostettu lainanantoon varattomille. Tiettyä perää voi toki olla siinä, että poliitikot eivät ole kiinnittäneet läheskään tarpeeksi huomiota yksityisvelallisten velkaantuneisuuden kasvuun, sillä se on kompensoinut paikalleen jämähtänyttä palkkatasoa, mutta hyvää syntipukkia siitä ei finanssikriisille saa.
Erilaisia myyttejä on kumottu kerta toisensa jälkeen, ja tässä esim. yksi kooste: http://economistsview.typepad.com/economistsview/2011/07/reckless-endangerment-of-the-truth.html
Valittuja paloja:
”In this story of the crisis, the Community Reinvestment Act, Fannie and Freddie, Democrats promoting home ownership, and the middle and low income households that received home loans they couldn’t afford are cast as the villains. Had government stepped out of the way and pursued laissez-faire policies, the crisis would not have happened.
However, the evidence does not support [this] explanation. First, with respect to the CRA, the main culprits in the crisis were private sector financial institutions that were not subject to the requirements of the CRA. In the story being pushed by free market advocates, the CRA forced banks to make loans to unqualified, low-income households. When those loans blew up, it caused the financial crisis. But the largest players in the subprime market were private sector firms that were not subject to the CRA’s rules and regulations. For example, ’Only one of the top 25 subprime lenders in 2006 was directly subject to the housing law that’s being lambasted by conservative critics.’ The largest losses had nothing to do with banks covered by the CRA.”
…
”[D]uring the important years in the build up to the crisis, from 2002 until late in 2006, Fannie and Freddie were losing subprime market share to private sector firms. For example, as noted by McClatchy News, ’More than 84 percent of the subprime mortgages in 2006 were issued by private lending institutions,’ and ’Private firms made nearly 83 percent of the subprime loans to low- and moderate-income borrowers that year.’ The loss of market share ended in late 2006, but by then the crisis was already set in motion.
Second, one of the reasons that Fannie and Freddie lost market share is that they faced more restrictions on their activities than firms in the unregulated shadow banking sector. Fannie and Freddie eventually found ways around these restrictions as they moved aggressively to prevent further loss of market share in late 2006, but prior to that time the restrictions were effective. If firms in the shadow banking sector had been subject to similar rules and regulations, and had the rules and regulations been enforced aggressively, things might have turned out very differently.
Third, the targets for home ownership that supposedly led to Fannie and Freddie’s aggressive entry into subprime markets were set in 1992. If these targets were the problem, why didn’t the crisis occur sooner?
Fourth, if Fannie and Freddie had never existed, securitization would have likely happened anyway.”
tpyyluoman lähde:
Kirjoittaja on nyt tainnut ymmärtää subprime-luokituksen hivenen väärin. Kyse ei ole vain mahdollisista maksuhäiriöistä vaan yleensä luottohistoriasta ja arvioidusta maksukyvystä. Subprime-luokitukseen voi riittää jopa vain se, että aiempi luottohistoria puuttuu kokonaan. Muita syitä ovat mm. säännölisten tulojen puute, se ettei ole mitään omaisuutta yms.
Asuntolainoja vaadittiin tai ainakin voimakkaasti suositeltiin myönnettäväksi ihmisille, joilla ei ollut vakituista työpaikkaa, joiden tulot olivat alle 60% alueen mediaanista ja joilla saattoi olla aiempia maksuhäiriöitä. Tietysti tällaisia asiakkaita voi halutessaan kutsua ”pientuloisiksi”, mutta kyllä minä väittäisin heitä käytännössä maksukyvyttömiksi – minkä historia onkin osoittanut.
Sepi:
Ei onnistu. Palkat joustaa liian hitaasti.
JTS:
Mutta onneks se sattuu johtumaan just siitä.
heh… nyt sun analogia meni kyllä väärin päin. Sähän tässä haluut imuroida yksityisten ihmisten rahoja poliitikoille.
tcrown:
En kumpaakaan.
Timo Harakka:
Miks niillä oli hurja kysyntä jälkimarkkinoilla?
Mitenköhän EKP:n ja sen 2% inflaatiotavoitteen tulee käymään? Nyt puhutaan, että EKP joutuisi ostamaan jopa 850 mrd € edestä Italian ja Espanjan velkakirjoja markkinoiden rauhoittamiseksi. Kyse on siis aika mittavasta setelirahoitukseta valtioiden velkaongelmien ratkaisemiseksi.
Tämän markkinoille pumpatun uuden raha pitäisi kaiken järjen mukaan näkyä ennemmin tai myöhemmin nousseena inflaationa. Kun inflaation johtuu setelirahoituksesta eikä talouden kuumenemisesta, korkoase lienee tehoton – tai tuhoisa. EKP pitänee siis kiltisti niellä viimeinenkin periaatteensa ja antaa inflaation laukata kunnes rahan arvo on taas kohdallaan.
Luottaako kukaan enää tämän jälkeen EKPhen jämäkkänä ja suoraselkäisenä toimijana? Pystyykö EKP enää palaamaa hintavakautta edistävään rahapolitiikaansa?
Lyhyeksi myyminen on yksi asia jonka minä kieltäisin välittömästi. Nykyäänhän esimerkikis hopeaa myydään lyhyeksi viikossa tyyliin saman verran kuin sitä tuotetaan vuodessa. Tämä luo valtavan ylitarjonnan ja hinnat romahtavat.
Se että myyjä pystyy myymään jotain sellaista mitä hänellä ei ole, luo ylitarjontaa, ja tämä romahduttaa markkinoita. Mikäli tästä päästään eroon niin ollaan taas askeleen verran paremmassa tilanteessa.
kse:
no kunhan nyt ekana saatas EKP palauttamaan NBKT:n sen trendiuralle, niin voidaan sit alkaa spekuttamaan, että meneekö se siitä yli.
Toistaseks ongelma ei oo liian paljon NBKT:ta vaan liian vähän.
En ole lukenut kaikkia kommentteja, mutta ainakin tälle pitkän matematiikan lukijalle jäi hieman hämäräksi Osmon laskuoppi.
1.) Yksi yhdeksäsosa miljoonasta _ei_ ole satatuhatta. Tämä selviää jakamalla miljoonan (1 000 000) sadalla tuhannella (100 000), mikä on yhtä kuin 1/10 (= 10 %), mitä ilmeisesti on tarkoitettu. (1 000 000 * 0.9 = 900 000, 900 000 * 0.9 = 810 000, jne.)
2.)
”Lainanottaja ei nosta rahoja vaan tallettaa ne pankkiin. Jos hän ostaa jotain, myyjä tallettaa rahat tilille, joten Pankilla on edelleen kassassa miljoona euroa. Niistä se saa enää lainata 810 000 euroa, mutta tuokin raha jää edelleen pankkiin. Niinpä se voi taas lainata lisää ja taas lisää.”
”Vakavaraisuussäännön takia joka kierroksella lainattavaksi jää aina vähemmän ja vähemmän. Tässä tapauksessa miljoonan euron alkupääoman voi lainata yhdeksään kertaan, koska omavaraisuussääntö oli 1/9. ”
Mi-täh? Miksi muka yhdeksään kertaan?
(Osmon ensimmäisen kappaleen mukaan:) Lainatuista kappaleista ensimmäisessä pankki saa miljoonasta eurosta lainata asiakkaalle A yhdeksän kymmenesosaa (mikä on yhtä kuin 9/10 mikä on yhtä kuin 0,9 mikä on yhtä kuin 90 %), siis 900 000 euroa. Kyseiset 900 000 euroa palaavat pankin kassaan talletuksena, joista pankki saa lainata eteenpäin jälleen 90 %, siis 810 000. Saman periaatteen mukaisesti 810 000 eurosta lainataan jälleen 90%, siis 729 000 euroa. Tämä kierrätys jatkuu ja jatkuu ja …
Eli toisin sanoen:
1. kierroksella pankki lainaa: 1 000 000 * 0,9 = 900 000
2. kierroksella pankki lainaa: 900 000 * 0,9 = 810 000
3. kierroksella pankki lainaa: 810 000 * 0,9 = 729 000
jne.
Saman sarjan voi ilmaista toisessa muodossa:
1. kierroksella pankki lainaa: 1 000 000 * 0,9 = 900 000
2. kierroksella pankki lainaa: 1 000 000 * 0,9 * 0,9 = 810 000
3. kierroksella pankki lainaa: 1 000 000 * 0,9 * 0,9 * 0,9 = 729 000
jne.
Kuten näemme, miljoona kerrotaan luvulla 0,9 ensimmäisellä kierroksella yhden kerran, toisella kierroksella kaksi kertaa, kolmannella kolme, jne.
Merkitään sitä monesko lainauskierros on meneillään mielivaltaisella merkillä ’n’, jolloin
n. kierroksella pankki lainaa: 1 000 000 * 0,9 * 0,9 * 0,9 … (0,9 toistuu n kertaa)
Eli kerrotaan n kertaa 1 000 000 luvulla 0,9. Hyödyntääkkmme tämän ilmaisemiseen mullistavaa _potenssin_ käsitettä:
n. kierroksella pankki lainaa 1 000 000 * 0,9 potenssiin n euroa
eli 1 000 000 * 0,9^n euroa. (kuvitelkaa mielessänne kirjain ’n’ yläindeksiin ysin yläpuolelle)
Ei ole mitään syytä, miksi ’n’ ei voisi olla yhdeksän, kymmenen tai yksitoista. Sijoittakaamme ’n’:n tilalle siis yksitoista
1 000 000 * 0,9^11 = 313810.59609
Toisin sanoen, 11. kierroksella ”pankki antaa lainaksi asiakkaan tallettamaa lainarahaa” -karusellissa pankki voi lainata noin 314 000 euroa. Luvulle n ei ole ylärajaa, so. pankki voi (Osmon esimerkin sääntöjen mukaisesti) antaa samaa rahaa lainaksi ad infinitum – tosin kierrosten myötä rahamäärä, jonka pankki voi lainata käy yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Esimerkiksi kierroksella numero 100 (eli kun n = 100) pankki voi (tämän periaateen mukaan) kassastaan olevasta miljoonasta antaa lainaksi voin noin 26 euroa.
Sanaa tai käsitettä ”luottoekspansio” en ole koskaan aikaisemmin kuullut, joten en tiedä missä Osmon selitys menee vikaan, mutta jossain se selvästi menee vikaan. Luottoekspansiosta en edellenkään tiedä mitä se on.
Abi. Matematikka on hankalaa. Meinasin itse pudota vastakkaiseen ojaan kuin sinä. Alunperin esimerkissäni oli, että vakavaraisuussääntö on 10% kunnes huomasin, että nuo luvut pätevät vain, jos vakavaraisuussääntö on 1/9.
Kun pankki lainaa 900 000 euroa, sillä jää vakuudeksi 100 000 euroa, mikä on 1/9 annetun lainan määrästä. Ja niin edelleen. Kun lankki voi lainata lopun määrättömän monta kertaa, syntyy geometrinen sarja, jonka summa on 1/p, missä p on vakavaraisuusehto.
Luottoekspansio on ihan peruskauraa. Opetettiin jo 1970-luvulla, mutta silloin se ei ollut tärkeä.
Maukka3:
Arttu B kyseli Odelta, että ”Hengaileeko se Uuspaavalniemi vieläkin siellä eduskunnassa, vai mistä ihmeestä sä nämäkin teoriat oot repässy?”
Ainakin ajatus pankkien tolkuttoman vipuamisen epätoivottavista vaikutuksista ja ehdotuksia panna sille suitsia, löytyy kyllä lukemattomien näitä asioita pähkäilleiden taloustieteilijöiden kirjoituksista. Pankit itse ovat tietenkin lobanneet vastaan ja väittäneet, että tiukempi vaatimus omasta pääomasta (Oden ilmauksin vaikeutettu luottoekspansio) heikentäisi niiden lainanantokykyä ja kuristaisi taloutta. Siihen lobbaukseen suuri joukko nimekkäitä taloustutkijoita vastasi julkisella kirjeellä Financial Timesissa, että höpö höpö. Referenssi ja taustaa löytyy täältä:
http://www.gsb.stanford.edu/news/research/admati.etal.html
Osmo kirjoitti: ”Syntipukkina moni pitää Kiinaa, joka ei anna valuuttansa kellua. Maan politiikka tuntuu jopa hölmöltä, koska miksi köyhät kiinalaiset rahoittavat rikkaiden amerikkalaisten elämistä velaksi. Miksi kiinalaiset eivät käytä rahojaan omaan elintasoonsa?”
Eivätkö Kiinalaiset ole siis tällä tavoin yrittäneet hillitä jo ennestään astronomisen nopeaa talouskasvuaan. Jos kaiken viennin kautta tulvivan rahan sijoittaisi kotimaahan homma räjähtäsi käsistä (ja tällä en siis vittaa surullisen kuuluisaan kotimaiseen nettiforumiin, vaikka joku neropatti niin saattaisi kuvitellakin).
Mikäli Kiinan talous jatkaa kasvua, enemmin tai myöhemmin maa joutuu kilpailemaan kehittyneiden maiden kanssa samoilla ehdoilla. Bulkkituotanto siirtyy uusiin halvan työvoiman maihin. Ehkä Kiinassa varaudutaan Keynesin oppien mukaan tulevaan kasvun hidastumiseen vähän samaan tapaan kuin Norja rahastoi öljyrahojaan. Ehkä Kiinassa jopa ajatellaan, että he pystyvät kilpailemaan halvan työvoiman avulla näin pidemmälle tulevaisuuteen tai ehkä saavuttaa suuremman osuuden markkinoista tulevaisuudessa. Monestihan kiinalaiset katsovat pidemmälle tulevaisuuteen kuin vuosineljänneksiin tuijottavat länsimaalaiset.
Reservivaatimus 10% lasketaan yleensä esimerkeissä koko pääomasta, eli jos on miljoona talletuksia, siitä pitää 100 000 pitää pankissa ja 900 000 saa lainata eteenpäin. (Vakavaraisuus lasketaan vähän toisin; pankeilla on lisäksi oman pääoman vaatimus, mutta sivuutan sen tässä)
Luottoekspansio tuottaa geometrisen sarjan:
1M + 0.9*1M + 0.9^2*1M + …, joka suppenee, ja jonka raja arvo on [1/(1-0,9)]*1M = 10M.
Eikö tuo luottoekspansio olisi paljon helpompi selittää niin, että kuviossa on mukana tallettajan ja lainanottajan lisäksi pankin omistaja (tai sijoittaja)? Tallettajan ja sijoittajan raha (pankin oma pääoma) käyttäytyvät ihan eri lailla taseessa.
Sijoittaja laittaa 8 latia. Tallettaja 100 latia. Lainaaja lainaa 100 ja maksaa korkoa 5 latia. Korkomarginaali on 1 %-yksikkö, sijoittaja saa 1 latin ja tallettaja 4. Sanotaan että lainaaja osti rahoillaan talon, ja kiikuttaa ne pankkitililleen. Pankkki ei voi ottaa niistä siivua sivuun omaksi pääomakseen ja lainata edelleen, vaan sen täytyy jostain houkutella myös lisää sijoituksia. Jätetään nyt sitten harjoitustehtäväksi miettiä, miten.
@Pekka Pessi. Luottoekspansio nimenomaan ei tarkoita sitä, että pankki lainaa holveissa jo olevia tallettajien rahoja eteenpäin. Pankki lainaa sen sijaan ”keksittyä” rahaa, siis sitä ”siemenrahoista laajennettua” (ekspansio).
Arkijärkeen asia ehkä helpommin käy niin, että kun pankista haetaan lainaa, kirjanpitoon kirjataan toiseen sarakkeeseen myönnetty laina (vaikka 100 000e) ja toiseen lainan vakuutena olevan asian arvo (esim. asuntolainalla ostettava kesämökki, hintaa 100 000e). Pankilla ei siis tarvitse konkreettisina talletuksina olla tuota 100 000 euroa omistuksessaan missään vaiheessa, jotta se voi lainata kyseisen summan.
Luottoekspansiossa oletus on, että pankki tulee saamaan kyseisen summan tulevaisuudessa, lainanlyhennyksinä. Korot tietysti maksetaan vielä päälle. Ja joku täällä kyseli, onko Nordealla muka oikeus painaa rahaa. Ei ole, mutta Nordealla on oikeus kirjata uusia bittejä tileilleen eteenpäin lainattaviksi = luottoekspansio.
kse:
Kirjoittaja nyt kuitenkin yksi auktoriteettaja aiheesta, eli epäilen tuota suuresti. Sub-prime tarkoittaa luottoluokituksena jenkkien FICO scorea alle 640 (asteikko 350 – 850, 80%, mediaani 723) ilman minkäänlaista luottohistoriaakin se on yli 700. Suomeksi, tuollaisen luottoluokituksen saadakseen on täytynyt sössiä luottojen kanssa jo ihan kunnolla.
FICO ei mittaa tuloja tai ylipäänsä maksukykyä vaan luotettavuutta, miksi näin vaikka http://www.mint.com/blog/credit-2/credit-score-salary-09132010/
Anonyymi:
Tuo nyt on sitä M15-tason finanssitaloutta. Olet pihalla kuin pala Ailsa Craigia nurmikolla.
Ei, pankki ei luo rahaa noin. Pankki luo rahaa niin kuin Osmo yllä selitti: joku sijoittaa pankkiin, pankki lainaa rahaa, lainaaja ostaa rahoilla jotain, myyjä tallettaa rahat takaisin pankkiin, jolloin pankki voi taas lainata rahaa, jne. Tämän luottoekspansion laajuutta säätelee taas pankin vakavaraisuusvaatimus eli minimi omavaraisuusaste eli nykyisin oman pääoman määrän ja taseen suhde.
Osmo kuvaa luottoekspansiota harhaanjohtavasti suppenevana sarjana (ilmeisesti luottoekspansio toimii Osmon esittämällä tavalla, jos pankkien vakavaraisuutta säädellään keskuspankkitalletuksilla tms.). Minä tietysti jätin koko ekspansion kuvaamatta ollenkaan, koska luottoekspansio on tapahtunut aika päiviä sitten ja kiinnostavat jutut tapahtuvat silloin kun luottoekspansio hätyyttää rajojaan.
Todellisuudessa käy siis niin, että pankilla on miljoona euroa omaa pääomaa. Se lainaa miljoonan. Lainaaja ostaa jotain kivaa itselleen ja myyjä tallettaa miljoonan pankkiin. Pankinjohtaja toteaa, että pankin omavaraisuusaste on 50 % ja taseessa on miljoona löysää, nyt tulee huonot bonukset, ja lainaa miljoonan. Lainaaja ostaa, myyjä tallettaa miljoonan pankkiin. Pankinjohtaja toteaa, että pankin omavaraisuusaste on 33 % ja taseessa on miljoona löysää, nyt tulee huonot bonukset, ja lainaa miljoonan. Tätä jatketaan niin kauan, kun omavaraisuusaste on päälle minimin.
Jos omavaraisuusasteen pitää olla 8 %-yksikköä, niin pankin luottoekspansio voi olla 12,5-kertainen omaan pääomaan nähden. Jos omavaraisuusaste on 4 %-yksikköä, niin ekspansio on 25-kertainen omaan pääomaan nähden. Jos omavaraisuusaste on 1 %-yksikkö, luottoekspansio on 100-kertainen.
Miksi iso luottoekspansio ei ole hyvä juttu – kaikkihan pitävät rahasta? Eli kuten Osmo selitti, ongelmia tulee kun joku nimeltämainitsematon kansanedustaja jättää curling-hallinsa lainat maksamatta. Pankilta puuttuvaa rahaa ei suinkaan vähennetä talletuksista, vaan pankin omasta pääomasta. 100 000 euron luottotappio tarkoittaa sitä, että 4 %-yksikön omavaraisuusasteella pankin on vähennettävä luotonantoaan 2,5 miljoonalla eurolla. 1 %-yksikön omavaraisuusasteella pankin on vähennettävä luotonantoaan 10 miljoonalla eurolla. Tätä ilmiötä kutsutaan kontraktioksi.
Toinen asia, mitä pankkitoiminnasta kannattaa tajuta, on se mistä pankin tuotot tulevat. Äärimmilleen yksinkertaistettuna tuotto on tase kertaa korkomarginaali, eli otto- ja antolainauksen korkoero. Tasetta ja samalla tuottoa pääsee kasvattamaan joko lisäämällä omaa pääomaa tai laskemalla omavaraisuusastetta.
Pankkiin sijoittaneet taas ovat kiinnostuneita oman pääoman tuotosta (ROE). ROE on karkeasti korkomarginaali jaettuna omavaraisuusasteella. Pankkiin sijoittamista voi pitää vivutuksena, jossa oman pääoman lisäksi peliin laitetaan omavaraisuusasteen mukainen määrä pankin talletuksia tai muuta ottolainoitusta. Sijoittajan saamaa tuottoa voi silloin lisätä laskemalla omavaraisuusastetta. Riski tietysti kasvaa samalla.
Luottoekspansio on ehka opetettu jo 1970-luvulla, mutta se ei tarkoita, etta se oli silloin yhtaan enempaa totta kuin nykyaankaan.
Taman ketjun lukijoilta nayttaa jaaneen huomaamatta askettainen uutinen, jossa Englannin keskuspankki vahvistaa sen, mita aktivistiryhmat ovat toitottaneet jo vuosia:
http://www.talouselama.fi/uutiset/keskuspankki+kertoo+mista+raha+tulee++ja+kuinka+se+tuhotaan/a2238066
Raha syntyy myonnettyina lainoina tyhjasta, piste. Tai pikemminkin vastineena tulevaisuuden tuotto-odotuksista.
Ymmärtääkseni pankkien väliset nettorahansiirrot pitää edelleen hoitaa keskuspankkirahalla. Eli jos pankki luo tilivaluuttaa liikaa (eli siis lainaa) ja asiakkaat vievät rahat toisiinpankkeihin, käy hassusti kun muut pankit eivät hyväksy tilirahaa.