Ketjussa ”Köyhäily on eri asia kuin köyhyys” nimimerkki Paju esitti merkittävän näkökohdan siitä, miksi asuntoja on tyhjillään. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa aiemmin.
Kun vanhus siirtyy pitkäaikaiseen laitoshoitoon, häneltä jää usein asunto tyhjäksi, joskus jopa vuosiksi. Vanhus ei halua myöntää itselleen, ettei vanhaan kotiin enää palata, eikä hänellä ole voimia myydä tai vuokrata asuntoa. Nimimerkki Paju kertoi syyn siihen, mikseivät myöskään lapset ryhdy toimiin tyhjän asunnon vuokraamiseksi.
Pitkäaikaishoidossa hoitomaksu on 82 prosenttia vanhuksen tuloista, mukaan luettuna vuokratulot. Asuntoa ei kannata vuokrata, kun vuokratulo menee lähes lyhentämättömänä kunnalle.
Tämä sääntö pitää muuttaa. Vaikka se onkin sosiaalisesti epäoikeudenmukaista, vuokratulot yhdestä asunnosta tulee jättää maksulaskelman ulkopuolelle, koska yhteiskunnan tappiot tyhjillään olevasta asunnosta ovat melkoiset. Asia ei vaadi maksuasetuksen muutosta, koska maksuasetus määrää vain maksun ylärajan. Esimerkiksi Helsingin kaupunki voisi toteuttaa asian omalla sisäisellä ohjeistuksellaan. Voisiko Paula Kokkonen viimeisenä virkatyönään…?
Porkkanan sijasta voisi tietysti käyttää myös keppiä, mutta en pitä tätä mahdollisuutta realistisena. Opiskelijalle lasketaan toimeentulotukilaskelmassa opintolaina tuloksi, vaikka sitä ei nostaisikaan. Taitaisi nousta aikamoinen haloo, jos sama tehtäisiin laitoshoidossa olevan vanhuksen vuokratulolle, jota hän ei saa, koska asunto on tyhjillään.
Muualla asia on hoidettu kovakouraisemmin. Pääsääntö Euroopassa on, että laitoshoidon maksu riippuu paitsi tuloista, myös omaisuudesta. Silloin tyhjä asunto on pakko myydä.
Yhteiskunnalliset tappiot tyhjästä asunnosta riippunevat paikallisista asuntomarkkinoista. Helsingissä asialla on enemmän merkitystä kuin Varkaudessa, joten ehkä asiasta ei edes kannata yrittää säätää lailla, vaan jättää päätökset paikallisesti tehtäviksi.
Muuten on mielenkiintoinen kysymys, ollaanko tuolla 82 prosentin “veroasteella” Lafferin käyrän väärällä puolella. Voitaisiinko pienemmällä tulojen pidättämisellä lisätä sekä yksittäisen maksajan että yhteiskunnan tuloja?
Entä mitä mieltä yleisesti siitä, että hoitomaksu vie 82% tuloista? Kannataako jo järjestää omat asiat niin, että mahdollisimman pieni osuus vanhuuden tuloista tulee omalla nimellä (esim. vrallisena eläkkeenä), ja mahdollisimman suuri osuus tuloina, jotka voi ohjata suoraan perillisille?
Yhden omaisuuslajin kohtelu poikkeaa Suomessakin. Nimittäin metsää omistavan vanhuksen hoitopäivämaksun perustaksi lisätään laskennallinen metsätulo, vaika todellista tuloa ei olisikaan. Näinhän yleensä aina asia on, sillä laitoshoidossa olevalla ei ole enää voimia aktiiviseen metsätalouteenkaan.
Vastaavaa asuntojen hukkakäyttöä nähdään opintotuen piirissä olevien keskuudessa.
Esimerkiksi korkeakouluopiskelijan tapauksessa
18–19 vuotias opiskelija saa vanhempien luona asuessaan opintorahaa 55€.
Jos hän puolestaan ottaa vastaan halvan soluasunnon (vuokra 250€) niin tukia jää käteen ~250€. Asunto kannattaa ottaa vaikkei siinä aikoisi asua. Asunnon ottamiseen kannustaa myös käytäntö jonka mukaan yksiötä ei saa hakea ennen kuin on “asunut” soluasunnossa. Tällainen käytäntö löytyy ainakin AYY:ltä ja HOAS:lta.
20-vuotta täyttäneiden kohdalla ero on 122€ vs 250€.
Voidaan tietysti ajatella, että omilleen muuttamiseen kannattaa kannustaa. Asia on kuitenkin ikävä koska asunto saattaa olla pois toiselta opiskelijalta. Näin ainakin pääkaupunkiseudulla.
Anekdoottina kerrottakoon, että omassa soluhuoneistossani oli viiden vuoden asmiseni aikana ainakin kaksi tällaista tapausta. En tiedä missä huoneiden vuokraajat asuivat, mutta eivät ainakaan siinä solussa.
Hölmöä pitää mummon kämppää tyhjillään. Yhtiövastike syö helposti 18% “kahvirahat” Nämä asunnot ovat usein aikalailla peruskuntoisia, joten kannattaa tehdä kunnon remppa ja vuokrata asunto siistille vuokralaiselle kohtuuhintaan. Esim: yhtiövastike 240/kk, remontti 36.000,- kuluineen, jaksotettuna 10 vuodelle 300,-/kk.
Vuokra 550/kk. Kuka häviää??
Mites jos kin tyhjät asunnot hyötykäyttöön? Eli sijoitettaisiin niihin kaupungin vuokralaisia. Kruunuhaka, Katajanokka ja Töölö saisivat näin lisää pienituloisia asukkaita. Ghettoutumista vastaan voisi taistella esim. sijoittamalla isoihin Eiran asuntoihin somaliperheitä.
Mainitsemasi eurooppalainen periaate olisi selkein ja oikeudenmukaisin.
Eikö opiskelijoiden pakkolainanotto-pykälä voitaisi poistaa? Minkään muun ryhmän sossu ei oleta nostavan lainaa elääkseen.
Tämä päättely on täysin totta, koska oma äitini ei juuri tuosta syystä viitsi nähdä vaivaa isoäitini asunnon vuokraamiseen. Isoäiti on maannut hoitokodissa 6 vuotta, josta yhden vuoden ajan asunto oli vuokralla tuttavalla, joka maksoi vastikkeen verran vuokraa, jolloin vuokratuloa ei syntynyt.
Asunto on pieni kaksio keskustassa, jolla olisi kysyntää vuokramarkkinoilla. Nyt se makaa tyhjillään ja todennäköisesti menee isoäidin kuoltua myyntiin.
Voidaan myös jossitella, että jäisikö asunto vuokramarkkinoille, jos äitini olisi 6 vuoden aikana harjaantunut vuokranantajaksi vuokratessaan asuntoa..
Käsittämätöntä, että näin selkeä ja räikeä epäkohta tulee täällä Osmon Blogilla ilmi. Eikä taida olla ainoa asia.
Eikö viranhaltijoiden päässä raksuta vai onko koulutus pielessä? vai missä on vika — viranhaltijoiden työkulttuurissa?
Voisiko myös päättää että omaisuudeton vanhus ei saisi hoitoa? Tai ainakin tutkia miksi omaisuutta ei monen potentiaalisen työvuoden aikana ole kertynyt..
Omaisuuteen liittyvät säännökset aiheuttaisivat tarpeetonta kikkailua keskimääräisen varallisuustason omaavilla perheillä. Varakkaammilla ongelmaa ei olisi jos he kerran maksaisivat yksityisestä hoivasta sen markkina-arvoa vastaavan summan.
Voisiko leikillisesti päättää että otetaan tulot pois tuloperusteisten progressiivisten maksujen määräytymisperusteista? 🙂
Usein vuokralaiset hyötyvät siitä, että sijoitusasunnon omistavan vanhuksen lapset tai muut asianhoitajat eivät samasta syytä viitsi tehdä sopimuksen mukaisia vuokrankorotuksia, kun ainoa hyötyjä vaivannäöstä olisi kunta. Jos pitkäaikaishoidossa olevien vuokratulot eivät vaikuttaisi hoitomaksuun, vuokrat todennäköisesti korotettaisiin herkemmin.
Toisaalta kyllä tässä asiassa keppikin on tavallisesti käytössä. Hoitolaitoksessa olevan vanhuksen entisen kodin kustannus ei useinkaan ole pelkkä 18 %:n vaihtoehtokustannus saamatta jäävästä vuokratulosta (vähennettynä pääomaverolla)vaan lisäksi tulee yhtiövastikkeet tai muut vastaavat menot. Olen aika varma, että vanhuksen tulojen hoitomaksujen jälkeinen osa (verolla vähennettynä) ei usein edes riitä yhtiövastikkeen tms. hoitamiseen. Vanhus ei asiaa todennäköisesti edes huomaa, mutta tuskin pitäisi olennaisena, vaikka huomaisikin.
Lapsille taas varmaan aika harvoin ensimmäinen näkökulma asiaan olisi yhteiskunnan kokonaisetu tai muu vastaava abstraktio. Vai olisiko houkuttelevaa mennä esittämään vaikkapa äidilleen tämän kodikseen tuntemansa paikan hävittämistä yhteiskunnan asumisolojen kehittämisen nimissä.
Tilanne tietysti muuttuu, jos vanhus on holhouksenalinen tai jos lapsilla on valtakirja toimia ilman, että vanhuksen kanssa tarvitsee asioista erikseen neuvotella.
Kun tämä epäkohta korjataan saadaan jälleen yksi asunto yksinhuoltajan avomiehelle joka ei tukien menetyksen vuoksi voi olla siellä kirjoilla missä asuu. Ja me maksamme jälleen yhdelle asumistukea, että tappioksi meni.
Mitenköhän tämä vaikuttaa oman asuntonsa menettävään vanhukseen?
Pikkulinnut ovat laulaneet ongelmista, joita esiintyy holhouksen alaiseksi julistettavien vanhuksien edunvalvojien pikaisista asuntojen myyntipäätöksistä tms.
Nykyjäänhän sinkut asuttavat 50 prosenttia asuntomarkkinoista. Että monikohan näistä on sellainen, että kuolleessaan hänellä ei ole omaisia kelle jättää perintönsä ja asuntonsa. Vai onko hoitokoti putsannut hoidokkaan puhtaaksi jo ennen kuolemaansa?
No kannattaa ainakin ajatella kissojen tulevaisuutta testamentissaan kun kuolee ilman lähisukulaisiaan.
Toisena säästöehdotuksena: Mitäpä jos tarjottaisiin mahdollisuus etukäteen kieltäytyä pitkäaiakaislaitoshuollosta aivotoiminnan rappeuduttua tarpeeksi? Lähiomaista tuo on kohdannut, ja mielessä on käynyt kuinka yhteiskunta käyttää paljon enemmän varoja hänen hoitoonsa nyt kun se enää tuottaa vain lisää tuskaa, kuin silloin kun siitä olisi voinut olla hänelle oikeati hyötyä. Omalle kohdalleni kuviteltuna minusta on selvää, että niin morfiinipiikki, hypotermiakuolema tai vaikka hirttoköysi olisi mieluisampi vaihtoehto kuin vuositolkulla tälläistä hoitoa.
(eipä ole myöskään erityistä hinkua maksimoida yhteiskunnan saamia hoitokorvauksia hoidosta jonka tiedän, että hoidettava ei olisi halunnut)
Tuo varallisuuden ottaminen huomioon on monella tapaa ongelmallinen juttu. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että työnteko ja säästäminen muuttuu tavallisella ihmisellä hyödyttömäksi, jos ajatellaan ihmisen työskentelevän itsensä lisäksi myös perillistensä hyväksi. Kunta ulosmittaa omaisuuden ennen kuolemaa niin, ettei perillisille jää mitään.
Erityisen ongelmalliseksi tämä muodostuu siksi, ettei ihminen itse päätä hoidontarvettaan. On ihan tuurista kiinni, joutuuko laitoksessa kitumaan kuukauden vai vuosikymmenen. Vanhuksen houkutus tehdä itsemurha tai omaisten houkutus “avittaa” vanhuksen kuolemaa kasvaa kummasti, jos laitoshoitoa pohditaan tällä tavoin.
Mikäli halutaan vanhusten osallistuvan tulojensa lisäksi myös omaisuudellaan hoitonsa rahoittamiseen, on oikeudenmukaisempaa säätää esim. kaikille yli 55-vuotiaana kuolleille kunnallinen perintövero. Tällä saadaan sama taloudellinen vaikutus, mutta vältetään se, että laitokseen juuttumisen satunnaistekijä määrää jälkeenjäävän omaisuuden suuruuden.
Britanniassa suunnitellaan sellaista, että vanhus joutuu maksamaan itse tiettyyn kattoon asti (olikohan se 35 000 puntaa), mutta sen jälkeen laitoshoidon kustannukset maksaa valtio. Ja kai täysin varattomilta valtio maksaa heti nollasta lähtien, en tiedä.
Tässä ajatuksena on se, että ensinnäkään laitoshoitoon joutuminen ei yleensä tuolloin vie koko omaisuutta (jos ajatellaan, että vanhuksella on täysin maksettu omistusasunto) ja ehkä vielä tärkeämpänä se, että tällaisessa systeemissä on mahdollista saada yksityiset vakuutusyhtiöt tarjoamaan tuotteita.
Nehän kammoksuvat sitä, että korvausvastuut ovat rajattomia, joten eivät tarjoa vakuutuksia, jotka korvaisivat kaikki kustannukset laitoshoitoon joutuvilta vanhuksilta. Sen sijaan, jos yksityisessä vastuutasossa on katto, ne pystyvät helpommin laskemaan sitä, mitä riskit ovat ja mitä vakuutusmaksujen pitää olla.
Tällöin markkinoille tulee vakuutuksia, jotka kattavat ne kustannukset tuohon rajaan asti ja joita vanhukset voivat ottaa, jos pelkäävät sitä, että laitoshoitoon joutuminen vie heiltä kovalla työllä kerätyt säästöt. Tietenkin keskimäärin vakuutusyhtiöt keräävät omansa pois, mutta taakka jakaantuu joka tapauksessa tasaisemmin eri vanhusten välillä.
Onpa silti syytä pitää mielessä, että laitoshoidon maksu kattaa vain noin 20% ko. hoidon kuluista, joten en pidä perusteltuna omaisutta omaavan vanhuksen subventoimista perillisten hyväksi.
Tässä mielessä on sivuseikka, mitä omistaja asunnollaan tekee.
Osmolle:
Ainakin Helsingin kaupungin seniori-info sivujen mukaan hoitomaksu on 85 % nettotuloista.
http://www.hel.fi/wps/portal/Sosiaalivirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/Sosv/fi/Neuvonta/Seniori-info/senioriinfo_toimeentulo
Jussille:
Olet laskenut tuossa laskelmassani kuukausittaisiin kuluihin myös lainan lyhennyksen. Kuitenkaan vuokra-asunnon parantamiseen otetun lainan lyhennyksiä ei saa vähentää vuokratulosta, ainoastaan korot. Remontin pääoma lisätään hankintamenoon ja vaikuttaa sitten aikanaan myyntivoittoon. Nimimerkillä kokemusta on.
Jos siis mummo toimisi kertomallasi tavalla, hänelle olisi korkoja n. 75 € ja lyhennystä. 225 €. Lopputulos olisi siis:
Vuokra (550) — vastike (240) — korot (75 €) =vuokratulo 235 €. Tästä verottaja ottaa uudella 30 % verokannalla 70,50 €, jää 164,50 €.
Tästä taas hoitolaitos ottaa 139,83 €, mummolle jää 24,67 €. Ja tällä hänen pitäisi siis lyhentää lainaa 225 €. Koska mummolla ei saa olla likvidiä omaisuutta (pankkitilit ja osakkeet on pitänyt käyttää hoitomaksuihin kokonaan), niin millä mummo maksaa tuon ylimääräiset 200 €? Käytännössä minkäänlaisen velan ottaminen vuokra-asunnon kunnostamiseen on mahdotonta.
Jos kyse on velattomasta asunnosta, niin silloin mummolle jäisi käteen 32,55 €. Siinä voi miettiä kannattaako ottaa riskiä siitä vuokralainen vaikka rikkoo jotakin ja asunnon arvo voi muutenkin laskea jo ihan normaalista kulumisesta. Ja moniko tuolla korvauksella haluaa nähdä vaivaa.
Hyvä idea. Opiskelijoiden suhteen oli myös käytäntö että puolison tulot vaikuttivat tukiin, mistä tietenkin seurasi vähemmän yhteisasumista, mutta tämä muutettiin. Muilla pariskunnilla sinkkukannustimet on täysillä voimassa, esim. työmarkkinatuen puolison tuloharkinta.
Yleisemmin ottaen, minäkin rupean huolestumaan vanhenevan väestön pitkäaikaishoidon kustannuksista jos (asunto)varallisuutta ei voi käyttää sen rahoitukseen. Tämä olisi yksinkertaisinta hoitaa niin että osa hoitomaksuista olisi lainaa jonka kuolinpesä aikanaan maksaa.
Evert: tuskin viranhaltijoiden päänraksutuksessa vikaa on. Kyse on siitä, miten koko julkisen sektorin organisaatio on organisoitu. Jokainen virkamies ja virasto huolehtii omasta tontistaan, yhteisvaikutuksista ei kukaan.
Näin se ei kyllä lain mukaan ole. Omaisuus ei vaikuta hoitomaksuun mitään. Huhut tosin kertovat, että joissakin kunnissa menetellään esittämälläsi tavalla sen enempää laista piittaamatta.
Jonkinlainen porsaanreikä on myös laitoshoitoa kevyemmässä palveluasumisessa, jonka maksuista ei ole säädetty oikein mitään. Jotenkin tuntuisi kohtuulliselta, etteivät palveluasunnon maksut saisi olla ainakaan raskasta laitoshoitoa korkeampia. Tämä epäkohta oli tarkoitus korjata, mutta nyt en muista, eikä tällä mökin surkealla mobiiliyhteydellä asia myöskään selviä, hoitiko Risikko asian vai jäikö se aikeeksi.
Maltilla: “Ainakin Helsingin kaupungin seniori-info sivujen mukaan hoitomaksu on 85 % nettotuloista.”
Hoitomaksu ei ole 85% mistään tuloista, vaan 85% on maksimi — hoitomaksu on maksuasetuksen mukainen ja jos tuloa on enemmän, siihen ei tietenkään kajota. Jos tuloa on vähemmän, hoidettavalle jää aina tuo 15% suojaosuus.
Ja laitoshoidon kuluista asetuksen mukainen hoitomaksu kattaa siis vain noin 20%.
Monen mielestä tuntuu olevan niin, että yhteiskunnan pitää kustantaa mummun hoito, jotta omaisuus jäisi (usein) hyvin toimeentuleville keski-ikäisille perillisille. Tietysti he osallistuisivat veroillaan hoidon maksuun.
Nykyään laitoshoitoon joutuvat vanhukset ovat jo siinä kunnossa, etteivät he omaa rahaa tarvitse, koska yhteiskunta maksaa hoidon ja ruuan, eikä koko ajan vuoteessa oleva muuta tarvitsekaan.
Palveluasumiseen kunnat ovat siirtyneet siksi, että silloin Kela osallistuu asumis- ym tuillaan kustannuksiin. Asukkaat ovat hyväkuntoisempia eikä heille jäävää rahaa taata mitenkään.
Olisi kyllä kunnon keskustelun aihe, miten omaisuuteen pitää suhtautua, kun tarkastellaan, paljonko yhteiskunta (me kaikki) maksaa vanhusten hoidosta ja paljonko hänen pitää osallistua siihen itse myös omaisuudellaan. Minusta tyhjänkin asunnon vuokratuotto pitäisi ottaa tuloksi huomioon.
Mielestäni keskusteluissa on jäänyt pienelle huomiolla se seikka, että Osmon esittämä muutos vapauttaisi tyhjillään olevia asuntoja vuokramarkkinoille.
Esim. dementiavanhukset voivat elää hyvinkin pitkään hoitolaitoksessa ja heidän osaltaan asioista päättävät lähiomaiset / edunvalvoja. Nykyisessä mallissa vuokranantajan velvollisuuksien (veroilmoitukset, vuokrasopimukset jne) hoitaminen ei ole millään tavalla kiinnostavaa, koska leikkuri vie kunnalla vuokratulon. Valitettavasti on helpompaa makuuttaa asuntoa tyhjillään vuosikausia kuin käydä tuottamaan rahaa kunnalle. (jonka vanhustenhoitopalveluihin lähiomaiset ovat melkein aina pettyneitä.)
“…joissakin kunnissa menetellään esitt hoitoonämälläsi tavalla sen enempää laista piittaamatta.”
Tapasin keskisuomessa vahus joka oli sairastanut syopaan ja oli todella vihainen viranomaisille koska pakottavat “tuhlaamaan” omaisuutensa hoitoon ja sitten vasta saisi sita “ilmaista” hoitoa josta han on maksanut veroja koko tyoelaman aikana.
Han puhui rajayttaa itsensa virastossa jossa naista asioista paatetaan kun syopa on terminaalifaasissa.
Ehka suomessa on lahitulevaisuudessa sairaita vanhuksia jotka maksettuan veroja koko elama, rajayttavat itsensa talibaanien tapaan koska menettavar koko omaisuutensa valtiolle hoidon nimessa.
Tai ehka ei. Suomalaiseen luonteeseen ei taida kuulua silmitonta vakivaltaa. Mutta se kertoo asian vakavuudesta ja virkailijoiden ja paattajien kyvyttomyydesta ottaa asia vakavasti.
Maltilla,
Laitoshoidossa mummolla saa olla omaisuutta, kuten Osmo yllä totesi. Palvelu- ja tehostetun palveluasumisen käytännöt ovat pakanamaan kartta, joka tulisi perata ja yhdenmukaistaa valtakunnalisesti. Kyllä minä sain jaksottaa mummon vuokra-asunnon remonttikulut 10v. tulonhankkimiskuluina. Lainaa tosin ei tarvinut ottaa,mummolla on hilloa, joiden korot ainoastaan vaikuttavat hoitomaksuihin. Hoitomaksu halpeni.
Kerettiläinen ajatukseni onkin, että kunnat innokkaasti purkavat laitoshoitoa palveluasumisen suuntaan “inhimillisyyden ” vedoten. Laitosmaksussa on “all in” palveluasumisessa käytäntö voi olla: hoito+lääkkeet+asuminen(vuokra)+ateriat+vaatehuolto+ulkoiluttaminen, + , +… Tätä Risikon nyt tulisi perata!
Taitaakin olla uuden peruspalveluministerin Guzenina-Richardsonin tontilla
Erastotenes, tuo omistamisongelma pienenee minusta sillä, että laitoshoidon maksulle pannaan jokin katto, jonka yli meneviä menoja ei joudu maksamaan omistuksistaan (joku tulokontribuutio on siltikin paikallaan).
Tällöin ei toisaalta tarvitse pelätä sitä, että laitoshoitoon lähteminen vie kaiken omaisuuden, mutta toisaalta suuressa osassa tapauksia veronmaksajat eivät joudu kantamaan koko taakkaa laitoshoidosta.
Periaatteessa kyse on vähän samasta kuin terveydenhoidon omavastuuosuuksissa. Niillä pienistä hoidoista saadaan kerättyä rahaa hoidon saajalta, mutta toisaalta kellekään ei ole taloudellinen katastrofi sairastua niin vakavasti, että tarvitsee hyvin kallista hoitoa.
Ja kuten sanoin, oletettavasti hoitomaksukatto tarkoittaisi sitä, että markkinoille tulisi vakuutuksia, joilla sen omavastuuosankin saa katettua, koska vakuutusyhtiöidenkään ei tarvitsisi pelätä sitä, että joutuvat joidenkin kohdalla maksamaan jopa vuosikymmenen korkeita laitoshoitomaksuja.
Hyvä keskustelu. Kysymys on ettinen ja vaikea.
Tyyppitapaus lienee leski(rouva) joka on asunut aikanaan perheelle (4 henk.) ostetussa asunnossa. Kolme vuotta sitten yksin pärjääminen ei enää onnistunut ja leski siirrettiin huonontuneen muistinsa vuoksi laitokseen. Ensin jollekin tilapäisosastolle, ehkä hän vielä kotiutuisi. Sitten kuitenkin jossain vaiheessa vakipaikka ja leski sai oman huoneensa. Vanha koti, 107 m² odottaa tyhjänä kaikkine tavaroineen. Mitä pitäisi tehdä?
Jos oltaisi vain rationaalisia, mummon olisi kannattanut myydä asunto ja pienentää irtaimistonsa ehkä jo kun lapsen lähtivät kotoa, tai kun jäi eläkkeelle. Viimestään kun jäi leskeksi. Mutta kukapa sitä kotoaan muuttaisi. Eläke riittää hyvin isonkin asunnon maltilliseen vastikkeeseen.
Tässä maassa jossa kaikki pitää ansaita, istuvat vanhemmat myös omaisuutensa päällä. Vanhemmista on hauska katsoa, kun ruuhkavuosia viettävä lapsensa tekee lapsia, töitä, korjaa asuntoa ja sietämättömissä veloissa. Kunpa olisi voinut sahata opiskelemaan lähtiessä sen oman huoneensa edes irti.
Suosittelen erittäin lämpimästi Niku Määttäsen kirjoitusta (http://staff.etla.fi/maattanen/leskirouva.pdf), jossa käsitellään tätä ja muita tähän läheisesti liittyviä asioita analyyttisesti. Toivottavasti Suomesta löytyy riittävästi poliitikkoja, jotka uskaltavat lähteä korjaamaan näitä ongelmia järkiperusteilla sekä kansalaisia, jotka palkitsevat tällaisia poliitikkoja kannatuksellaan.
Mika, erinomainen artikkeli Määttäseltä. Hänen tekstistään saa sen kuvan, että kiinteistöveron nostaminen (ja asunnon vaihtamiseen liittyvän varainsiirtoveron poistaminen) auttaisi tähänkin ongelmaan, kuten niin moneen muuhunkin asumisen ongelmakohtaan.
Helsingissä maistraatti vaatii ennen pitkää edunvalvojaa joko myymään asunnon tai vuokraamaan sen markkinahintaan. Jos omistaja on laitoshoidossa, asunnon myyminen luonnollisesti kannattaa, koska kauppahinta voidaan sijoittaa sellaisiin osakkeisiin tai rahastoihin, joista ei tule pääomatuloja. Toisaalta edunvalvonnan alaisen henkilön asunnon myynti vaatii sen verran paperisotaa, että himppasen syrjemmässä asuntoa helposti pitää vuokralla sukulaisille vaikka pelkkää vastiketta vastaan.
hoitomaksukäytäntöön lisää läpinäkyvyyttä
tälläkin foorumilla epäillään että 85% tuloista menee vanhusten hoitoon.
Valitettavsti kokemukseni mukaan kuntien hintalistoissa on tarkkaan esitetty miten hoitomaksu lasketaan, mutta niistä tuntuu usein puuttuvan lause : HOITOMAKSU EI KUITENKAAN SAA LITTÄÄ HOIDOSTA SYNTYVIÄ KUSTANNUKSIA.
Usein kunnat eivät itsekään tiedä mitkä ovat hoidosta syntyvät kustannukset saatikka että voisivat yksityisekstorin tapaan antaa ´hintalistan´ vanhustnhoidon taksoista.
Omalla kohdallani jouduin selvittämään ko. asiaa jopa suoraan kaupungin korkeimman johdon kautta kun asumassani kunnassa koko vanhustenhoidon sektori ei tiennyt mikä on maksimihoitokustannus eikä virkamiehiä ollut myöskään ohjeistettu lain mukaiseen maksimikustannuksesta. Vanhuksia oli kuulopuheiden mukaan ´ryöstetty´. Asunnot pakkomyyntiin jne… Totuudesta en tiedä, mutta “niin asiat ovat kuin ne näyttävät olevan”.( UKK, mukaeltuna)
Kun asia näyttää tältä onko ihme jos kunnallisen puolen sinänsä hyviä palveluita kohtaan vallitsee pelko ja laajemmin valitaan yksityistämistä.
Yksityistämisen jälkeen jostain syystä taksat löytyvät ja pelko poistuu.
Onko lapsilla siis oikeus vanhempiensa keräämään omaisuuteen. Eikö olisi parempi käyttää omaisuus siihen, että vanhemmat saisisvat hyvän hoidon kuolemaansa asti. Kun veroja ei saa nostaa, yhteiskunta ei siihen kykene.
Itse olen jo sopinut lasteni kanssa, että he ovat saaneet osansa ja itse voin käytää omaisuuteni, miten parhaaksi katson. Haluan elää vanhanakin mahdollisimman mukavasti omalla kustannuksellani, niin että voin myös itse hallita tilannettani ja hoitajiani.
Helposti tulee kyyniseksi ja miettii, josko myis omaisuutensa kokonaan ja lähtis pitkälle Karibian risteilylle. Vanhempi sukupolvi vierasti kaikenlaista verokikkailua ja yksinkertaisesti luotti viranomaisiin. Säästivät kylläkin pankkiin rahat omien hautajaistensa järjestämiseksi. Verottajaltahan ei saa ohjeita jos kysyy että miten noita veroja voi näppärimmin kiertää. Kukaan ei tule vanhukselle neuvoja antamaan. Tuo pykäläviidakko erityisesti tukiasioissa on yksi suuri kaaos. Kun kysyimme juristilta neuvoja (1000 €)saimme selville mm. sen että riippuu sitten verottajakunnan käytännöistä. Kyllä silloin ollaan jo lähellä mielivaltaisuutta, jos ei ole asetuksia mihin nojata.
Mai:
Sinun oikeuttasi tuohon tuskin kukaan edes yrittää kiistää. Monet toiset vanhemmat taas ovat tehneet töitä ja säästäneet tarkoituksenaan jättää jotain lapsilleen; pitäisikö heilläkin olla oikeus siihen?
(olin aikanaan samoilla linjoilla kanssasi; mm asuntojen hinnat ovat saaneet ajattelemaan asiaa uudestaan, vaikka itse nyt nettovelattomana kämppäni omistan ennen ensimmäisenkään perintöeuron vastaanottamista)
Voisipa kai lisätä, että jos rakennetaan yhteiskuntaa, jossa olet itse vastuussa itsestäsi kun voimat ja terveys loppuvat — niin tälläisen voisi kai toteuttaa myös alhaisemmilla veroprosenteilla. Mitä tässä on keskiliuokalle? Ensin korkeat verot, ja sitten maksat kaiken kuitenkin uudestaan jos/kun apua tarvitsisit?
Jos vanhus on oikeustoimikelpoinen ja täysjärkinen niin huolehtikoon asiasta järkeväksi katsomallaan tavalla.
Jos taas kyse on henkilöstä, jonka asioista muutenkin päättävät toiset olkoon heidän tehtävänsä tehdä asianmukaiset ja järkevät päätökset. Ei kai nyt ole järkevää maksaa esimerkiksi yhtiövastiketta kovin pitkään asunnosta jota pidetään tyhjillään. Toisaalta asuntoirtaimiston siirtäminen vuokrauksen tieltä johonkin varastoon maksaa helposti yhtiövastikkeet verran.
En ymmärrä miksi asuntopolitiikkaa pitäisi tuollaisilla poikkeussmääräyksillä ohjata.
Oikeustoimikelpoisen ihmisen ollessa kyseessä kannattaa muistaa että kyse on hänen kodistaan ja hänen itsemääräämisoikeudestaan. Ei mistään bisnes-objektista.
Lisäksi Suomessa muutenkin pitäisi minun ja monen muun mielestä yrittää pitää ihmiset omissa kodeissaan mahdollisimman kauan. Silloin tämän 85% säännönkin merkitys vähenee.
Eikö Osmo ollut jossain määrin asuntotulon kannattaja. Tyhjästä asunnosta syntyy asuntotuloa, joka tulee ottaa huomioon mummon hoitomaksussa -> mummon asunto on myytävä, ongelma ratkaistu.
Ei minusta vanhusten omaisuus kuulu perikunnalle ennen kuolemaa vaan se pitää käyttää vanhuksen hoitoon.
Raha ei ehkä tässä ole se ratkaiseva asia, koska jopa useamman satasen yhtiövastike maksetaan mieluummin kuin että katetaan se vuokraamisella.
Ongelmana tuntuu enemmänkin olevan se, mitä vanhuksen tavaroille pitäisi tehdä. Helpoin ratkaisu on siis olla tekemättä yhtään mitään. Eipä tule sanomista eikä moitita ahneeksi.
Tästä aiheesta on muuten ollut keskustelua Kauppalehden keskustelupalstalla vuosi-pari sitten.
Asian voi myös ratkaista niin, että vanhus myy asunnon vaikkapa yhdelle perillisistään, laina-ajaksi pankin vastaavaan kauppaan myöntämä, esimerkiksi 15 vuotta ja koroksi 0%.
Perillinen voi sitten itse vuokrata asuntoa ja lyhentää vuokratuotolla vanhukselta otettua lainaa.
Täysin laillinen ja monesti myös verotuksellisesti erittäin tehokas vaihtoehto. Helpottaa myös perinnönjakoa, kun asiaa mietitään etukäteen.
Korkein Hallinto-oikeus on asettanut 2001 päätöksellään vuokranantajat eriarvoiseen asemaan.
Jos huoneiston perittyään remontoi sen heti, ennen
vuokrausta ei remontointikuluja voi vähentää vuoratuloista.
Vuokrasuhteen on jatkuttava yli 6kk jonka jälkeen
remontointikulut voi vähentää vuoratuloista.
Onko syynä se, että näin saadaan asunnot mahdoilisimman pian vuokralaisten käyttöön,
eikä myöskään tarvitse pitää asuntoa tyhjillään
mahdollisen remontin takia.
Vähintä mitä IÄNNÖITSIJÄLTÄ olisi odottanut, kun
käy ilmoitamassa remontista, että hän muistuttaa tästä SUDENKUOPASTA ja hilitsee näin remontointi intoa.
Monesti perilliset haluavat vuokrata asunnon, jotta se säilyisi suvussa myöhempää tarvetta varten. Hoitomaksun laskentatavassa on valitettavasti yksi perustavanlaatuinen ongelma. Vanhuksen hoitokodin hoitomaksuun vaikuttaa korottavasti asunnosta saadut vuokratulot, mutta asunnon vastiketta ei vähennetä tästä vuokratulosta. Tämän takia asuntoaan vuokraava vanhus häviää joka kuukausi asunnon vastikkeen verran rahaa.
Verotuksessa vastike hyväksytään vähennykseksi. Esimerkiksi asuntoaan vuokraavat opiskelijat ovat paremmassa asemassa, kun verrataan hoitokodissa asuvaan vanhukseen. Kela saa opiskelijan pääomatulotiedot suoraan verottajalta ja näin ollen vuokratulosta vähennetään siihen kohdistuvat asunnon hoitokulut. Eli opiskelijalle todellisuudessa käteen jäävä tulo vaikuttaa opintotukeen alentavasti.