Köyhäily on eri asia kuin köyhyys

Suh­teelli­nen köy­hyys­ra­ja – kuusikym­men­tä pros­ent­tia medi­aan­i­t­u­loista – on nyt noin 1100 euroa yksi­na­su­val­la. 1960-luvul­la hin­tain­dek­sil­lä kor­jat­tuna raja kul­ki jos­sain 380 euron tietämil­lä. Tuol­loin köy­hät oli­vat todel­la köy­hiä. Osit­tain luku­ja sot­kee omavaraistalouden osu­us, joka ei koskaan näy täl­lai­sis­sa luvuis­sa eikä pien­ti­lan pirtistä las­ket­tu asun­tomeno­ja. Hin­tain­dek­sistäkin voi esit­tää mielip­iteitä, kos­ka sitä painaa alas eri­laisen turhan rihka­man hal­ven­tu­mi­nen hal­patuon­ti­maid­en ansios­ta. Vält­tämät­tömyyshyödykkei­den osalta hin­take­hi­tys voi olla kovin eri­lainen. Oli miten oli, 1960-luvun elämän­ta­paan riit­ti hyvin vähän rahaa.

Jos ei piit­taa sosi­aal­i­sista suhteista eikä koe vält­tämät­tömäk­si elää kuten muut elävät, voi Suomes­sa yhä elää hyvin hal­val­la, kuten nim­imerk­ki Az:n kir­joi­tus osoit­ti. Kom­menteis­sa tapaus­ta tun­tem­at­tomat ovat pitäneet Az:taa hän­tä tun­tem­at­ta erakkolu­on­teena, joka sik­si tulee niin vähäl­lä toimeen; eihän se muuten olisi mah­dol­lista. Sanon taas, että huo­mat­ta­va osa opiske­li­joista tulee toimeeni­han yhtä vähäl­lä, mut­ta heitä ei pide­tä erakkolu­on­teina. Pienet menot eivät katko sosi­aal­isia suhtei­ta, kos­ka muutkin opiske­li­jat ovat yhtä köyhiä.

Jos hyp­pää yksin ora­van­pyörästä, joutuu syr­jään muista, mut­ta jos isom­pi joukko tekee sen yhdessä, voi elää sosi­aalis­es­ti tyy­dyt­tävää elämää hyvin pie­nil­lä tuloil­la. Vihreän liik­keen alkuaikoina liik­keen liepeil­lä oli joitain nuorten aikuis­ten asuinkom­muune­ja, jot­ka tuli­vat toimeen niin pie­nil­lä tuloil­la, ettei verot­ta­ja moi­seen uskonut, vaan lätkäisi arviovero­tuk­sen.  Ihmisen, joka on totut­tau­tunut suuri­in menoi­hin, on erit­täin vaikea siir­tyä elämään pie­nil­lä menoil­la. Asun­to on mikä on, on tul­lut riip­pu­vaisek­si autos­ta. Totun­naiset asi­at vievät paljon rahaa, eikä van­ho­ja sosi­aal­isia suhtei­ta voi vai­h­taa sel­l­aisik­si, jot­ka eivät vaa­di rahankäyttöä.

Jokin YK:n jär­jestö on tuot­tanut köy­hyys­määritelmän, jon­ka mukaan köy­hä on henkilö, joka ei rahan puut­teen vuok­si pysty elämään yleisen elämän­ta­van mukaista elämää. Koko kansan vaurastues­sa tämän määritelmän mukainen köy­hyys­ra­ja nousee. Toisaal­ta elämän­ta­van pirstaloi­tu­mi­nen tuot­taa alakult­tuure­ja, jois­sa tämän määritelmän mukainen köy­hyys­ra­ja voi olla hyvin eri­lainen. Maa­han­muut­ta­jista moni lähet­tää osan toimeen­tu­lotues­ta perheilleen. 

Oma käsi­tyk­seni on, että syr­jäseu­tu­jen rak­en­teel­liseen työt­tömyy­teen liit­tyy paljon vapaae­htoista köy­häi­lyä, jos­sa työtön on täysin tyy­tyväi­nen elämän­ta­paansa – ihan yhtä tyy­tyväi­nen kuin Az omaansa. Jos pidämme nim­imerk­ki Az:n tapaus­ta ongel­mana hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan taloudelle, miten voimme kat­soa tätä ilmiötä sormien läpi? Maa­pal­lon tilaa ajatellen mei­dän tulisi olla kiitol­lisia siitä, että moni val­it­see vapaae­htois­es­ti elämän­ta­van, joka ei juuri maa­pal­lon tilaa horjuta. 

Yhteen­ve­t­ona Suomes­sa on mah­dol­lista vali­ta vapaae­htoinen köy­häi­ly ja elää hyvin pie­nil­lä menoil­la. Mitä hyväo­saisem­pi on, sitä helpom­min tämä käy. Köy­hyys ja köy­häi­ly ovat aivan eri asioita.