Edellisessä ketjussa tuli useaan otteeseen esille väite, että jos joku on työtön vaikka vapaaehtoisesti, hänen ansiostaan joku toinen pääsee töihin. Väite esiintyy julkisessa keskustelussa taajaan. Mielestäni se on pääasiassa virheellinen. Paljon totuudenmukaisempi on väite, että työpaikkojen määrä sopeutuu (viipeellä) työvoiman tarjontaan. Niinpä, jos sata työkykyistä ja ammattitaitoista henkilöä jättäytyy työvoiman ulkopuolelle, työllisyys alenee pienen sopeutumisvaiheen jälkeen liki sadalla.
Jos henkilö on työkykyinen ja –haluinen, asuu mielellään kaupungissa ja ammattitaito on kunnossa niin, että hänen palkkaamisensa tuottaa voittoa, ennen pitkään ilmaantuu yrittäjä, joka luo hänelle työpaikan.
Kansantaloudessa vallitsee tasapainotyöllisyys. Siihen vaikuttavat seuraavat seikat:
1) Suhdannevaihtelut.
2) Koulutustaso.
3) Väestön terveys ja työkykyisyys (jakauma).
4) Sosiaaliturva
5) Palkkarakenne
6) Aluerakenne
7) Rakennemuutoksen vauhti
8 ) Työmarkkinoiden kitka
9) Ja paljon muuta.
Suhdannevaihtelujen vuoksi työllisyyden taso tietysti vaihtelee, mutta silloinkaan työpaikkojen määrä ei ole ulkoa annettu, vaan listan muut tekijät vaikuttavat siihen.
Modernin yhteiskunnan on vaikea työllistää ammattitaidottomia tai tyystin väärin koulutettuja sellaisilla ehdoilla, että palkalla tulee yksin toimeen. Koulutusjakauma vaikuttaa olennaisesti tasapainotyöllisyyteen.
Nykyaikainen tuotantoelämä asettaa paljon kovempia laadullisia vaatimuksia työntekijöiden terveydelle ja työkykyisyydelle. Työnantajan sosiaalinen vastuu työtekijöistään lisää valikointia työhönottotilanteessa ja siten alentaa työllisyyttä – niiden monien myönteisten vaikutusten ohella, joita tällä on. Työnantajan vastuutta on toki myös toisensuuntainen vaikutus: se pakottaa työnantajat huolehtimaan työntekijöidensä terveydestä.
Antelias sosiaaliturva saa aikaan sen, ettei työntekijöiden tarvitse suostua millaisiin ehtoihin hyvänsä. Maissa joissa sosiaaliturvaa ei ole, kukaan ei ole täysin työtön vaan yrittää repiä elantonsa kaupustelulla hanttihommilla tai rikollisuudella. Työllisyyden ja tasaisen tulonjaon välillä näyttää siis olevan ristiriita. Tämä ristiriita on kuitenkin suurelta osin torjuttavissa sallimalla ansiotulojen ja tulonsiirtojen yhdistäminen. Tässä asiassa Suomi (= työmarkkinajärjestöt) jääräpäisyydellään tuottaa rakenteellista työttömyyttä aivan turhaan.
Palkat eivät määräydy markkinoilla vaan niistä sovitaan työehtosopimuksissa. Kovin kaukana markkinaratkaisusta olevat sopimukset tuottavat työttömyyttä hinnoittelemalla osan työvoimasta ulos.
Harvaan asutuilla seuduilla työttömyys on paljon yleisempää kuin suurilla työssäkäyntialueilla, koska jos väkeä on vähän, työvoimaa ja työpaikkoja on vaikea saada kohtaamaan. Halukkuus muuttaa työn perässä parantaa työllisyyttä.
Nopea rakennemuutos tuottaa työttömyyttä. Kun paperitehdas suljetaan, osa työvoimasta jää pitkäksikin aikaa työttömäksi, mutta vaikutus tuskin ulottuu seuraavaan sukupolveen. Samoin käy, jos ammatteja katoaa. Aiemmasta ammattilaisesta tulee käytännössä kouluttamaton, jonka mahdollisuudet saada työtä ovat heikot.
Mitä suurempi on kitka työmarkkinoilla, sitä korkeammaksi rakenteellinen työttömyys kasvaa. Tässä yhteydessä aina puhutaan Tanskan mallista, jossa irtisanominen on helppoa, minkä takia kynnys palkata väkeä on matala.
Taloustieteissä puhutaan NAIRUsta, (Non-Accererating Inflation Rate Unemployment) eli työttömyyden tasosta, jonka alittaminen alkaa kiihdyttää inflaatiota. Tämä taso ei ole vakio, vaan riippuu kaikista noista yllämainituista tekijöistä.
Hyvä työllisyysaste on kannatettava tavoite, mutta ei tavoitteensa absoluuttinen. Kuten yllä olevasta luettelosta näkee, monet työllisyyttä edistävät toimet tuottavat sivuvaikutuksena muuta harmia.
“ennen pitkään ilmaantuu yrittäjä, joka luo hänelle työpaikan”
Tai sitten ei.
Asialla on yhteys myös toista kautta: henkilön mentyä töihin hänellä on käytettävissä enemmän rahaa, jonka hän luultavasti kuluttaa. Niin ikään, sen sijaan että valtio maksaisi työttömälle, työllinen maksaa verojaa valtiolle, jolloin myös valtiolla on varaa kuluttaa enemmän. Kaikki tämä lisääntynyt kulutus (tavaroiden ja palveluiden ostaminen) lisää luonnollisesti työvoiman tarvetta. Työn tekeminen ei siis ole keneltäkään toiselta työntekijältä pois.
Oden pohdinta on mielenkiintoista ja oikeansuuntaista makrotalouden tasolla.
Jos sen sijaan on kyse yksittäisestä työnantajasta, jonka työtehtävien määrä on “tietty” (totta kai työntekijän tuottavuus pitkään kasvaa, mutta niin kasvaa myös työtehtävien määrä — akateemisilla aloilla esimerkiksi vaatimukset byrokratian tarpeisiin vastaamisesta monesti kasvavat ja/tai toiminnan volyymin kasvu tuo lisätyötä), ja yksi tai useampi tämän työnantajan työntekijä jää esimerkiksi vuorotteluvapaalle tai osa-aikaeläkkeelle, niin hänen/heidän työtehtäviensä tekijä(t) tarvitaan, eli työpaikan osittainkin vapautuessa joku uusi työllistyy. Näin etenkin, jos tehtäviä ei voida niiden sisältöjen takia jakaa muille työpaikassa jo toimiville — tai jos ne aikataulullisesti eivät sovi tai niitä ei muusta syystä saada muiden työpaikassa jo toimivien tehtäväksi, mikä käytännön työelämässä on tavallista.
Lisäksi pitää ottaa huomioon globaalistuminen. Suurenkin toimialan koulutetut työntekijät saattavat kärsiä globaalissa paineessa huomattavasti, jos toimialan keskeisten toimijoiden tuotantoa siirretään ulkomaille ja kenties tuhansille tämän toimialan spesifeihin tehtäviin erikoistuneille ihmisille ei ole enää käyttöä (eikä heitä kyetä nopeasti kouluttamaan toisiin tehtäviin). Näin kansainvälinen kilpailu siirtää työpaikkoja maista toisiin. Tähän Ode viitannee kirjoittaessaan rakennemuutoksesta. Tämä lienee suuri huolenaihe Suomen tulevaisuudessa. Meillähän ei enää ole tuotantoteknistä etumatkaa verrattuna muihin maailman maihin. Kuinka kauan pärjäämme kansankuntien välisessä kilpailussa suhteellisen hyvällä koulutuksellamme, rauhallisella yhteiskunnallamme ja toimivalla infrastruktuurillamme? Koulutuksestahan ollaan nyt leikkaamassa 200 miljoonaa, vaikka intialainen keskitason akateeminen on jo kauan ollut yhtä hyvä kuin suomalainen huippu; yhteiskuntamme on jo pitkään epätasa-arvoistunut, mikä on osaltaan aikaansaanut Soinin joukkojen esiinmarssin (mikä ei ainakaan helpota kansainvälistä toimintaamme eikä houkuttele ulkomaalaisia tänne esimerkiksi työntekijöiksi); ja raideliikenne ja osittain tiestö on jäänyt kehittämättä — miten voi olla, että esimerkiksi moottoritietä itärajalle ei ole vieläkään saatu aikaiseksi, vaikka sen tarve on ollut ilmeinen jo ainakin 20 vuotta?
Unohdat listaltasi kokonaan pari työllisyyden kannalta hyvin oleellista asiaa. Verotuksen tason ja työllistämisen sivukustannukset. Verotuksella tarkoitan yleisesti veroastetta, ei palkkaveroa.
Tanska, jonka mainitsit, on pitänyt työllistämisen sivukulut matalina, mikä on osaltaan parantanut maan työllistymismahdollisuuksia ja talouskasvua. Tanskassa onkin selkeästi Suomea alhaisempi työttömyys. Myös pääoma- ja työmarkkinoiden sekä liiketoiminnan sääntely ovat Tanskassa poikkeuksellisen vähäisiä, mikä myös osaltaan auttaa työllistymistä.
Tanskassa työtekijöiden palkkataso on korkeampi kuin Suomessa, mutta vastaavasti myös tuloverot ovat korkeammat. Työnantajalle tanskalainen tyntekijä on kuitenkin edullisemppi kuin suomalainen, kiitos vähäisten sivukulujen.
Tanskan mallista voisi siis vetää yhteen, että mitä vähemmän poliitikot puuttuvat yhteiskunnan toimintaan, sitä paremmin yhteiskunta tyällistää ja sitä parempi ostovoima ihmisillä on.
Meidän malli, jossa poliittinen koneisto puuttuu kaikkeen ja ohjaa tulonsiirroilla yhteiskuntaa on tehoton ja luo vain työttömyyttä
Vanha omavaraistalouden ajalta periytyvä sanonta sanoo että, tekevä löytää töitä. Nyt kun eletään paljolti toisten järjestämien työpaikkojen varassa, järjestelmä on monimutkaisempi ja siksi hitaampi sopeutumaan. Lisäksi poliitiokot ja työmarkkinajärjestöt virittelevät virittelevät järjestelmään taitamattomuuttaan lisää esteitä.
Mutta periaatteessa täystyöllisyys on ainoa järkevä tapa elää. Tai kai tätä pitää korjata niin, että vain ne, jotka kykenevät tekemään töitä, kannattaa laittaa tekemään töitä. Järkeviin työttömistettäviin voi laskea kaikki terveet ja sairaat, joille työ tuottaa enemmän tuskaa kuin mitä heille halutaan tuottaa.
Yhteiskunta voi valita optimaalisen sosiaaliturvan tason niin, että oikeat henkilöt työllistyvät ja oikeat jäävät työttömiksi. (Lisäksi tietenkin eläkkeitä, hätäapua yms.)
Maaseutuasuminen on sellainen etu(!:), josta joutuu maksamaan vähän pienempänä ja satunnaisempana työpaikkatarjontana (paitsi jos pitää nimenomaan maaseututyöpaikoista). Usein asuinpaikan valintaa (omassa kunnassa tai kaupungissa pysymistä, tai myös muuttoa jonnekin) on pidetty asiana, joka on ihmisen perusoikeus. Toinen vaihtoehto on ohjata työttömät kuntiin, joissa on vapaita työpaikkoja tai joissa on heille sopivan halpoja asuntoja, ja kieltää heiltä pääsy mieluisimpaan kuntaan. Ehkä paras on jos työtön saa itse valita vähiten kiusaa aiheuttavan ja eniten rahaa käteen jättävän vaihtoehdon.
Työllistymisen esteet voisi jakaa työntekijän omista mieltymyksistä ja taidoista johtuviin ja yhteiskunnan asettamiin rajoitteisiin. Yhteiskunnan asettamat pitäisi poistaa kokonaan. Vain pieni hitaus järjestelyissä on väistämätön.
Yhteiskunnan kykyä reagoida tehokkaasti suhdanteisiin voisi kuvata joustavuudeksi. Sitäkään ei tarvitse sietää. Senkin voi periaatteessa optimoida niin, että siitä johtuva työttömyys lähes häviää.
Yksilöidenkin tilannetta voidaan parantaa koulutuksella ja muulla tuella. Mutta periaatteessa yhteiskunta on heitä varten eivätkä he talouden koneistoja varten, joten hyvin säädetyssä yhteiskunnassa he voivat ratkaista asiat itse omien mieltymystensä mukaan.
Pari huomiota tekstistä.
- Termejä sosiaaliturva vs. tulonjako voisi käyttää tarkemmin. Minulle sosiaaliurva puhuu siitä, miten palkkahaitarin alapäätä kohdellaan. Tulonjako taas viittaa koko palkkahaitariin.
- “Palkat eivät määräydy markkinoilla vaan niistä sovitaan työehtosopimuksissa.” Tuo lause ikäänkuin olettaa, että työehtosopimukset ovat kokonaan markkinoista ja niiden ohjaavasta vaikutuksesta riippumattomia. Sanoisin mieluummin, että työehtosopimuksetkin ovat osa markkinamekanismia, mutta niihin ja neuvottelukäytäntöihin on valitettavasti kertynyt hyvä määrä kalkkia.
Työpaikkojen määrä sopeutuu työvoiman tarjontaan simulaatioissa, joissa on nk. luonnollinen työttömyys, täystyöllisyys.. kansantaloudessa työttömyyden tulisi olla jollain tapaa terveellä pohjalla.
Suuren työttömyyden vallitessa (kuten Suomessa) työpanos voi olla joltain muulta pois, ellei työnkuva luo lisää työllisyyttä. Epäterveillä työmarkkinoilla Osmon esimerkin ei voi väittää toimivan; kysymyksessä on pikemminkin arvaus.
“Antelias sosiaaliturva saa aikaan sen, ettei työntekijöiden tarvitse suostua millaisiin ehtoihin hyvänsä. Maissa joissa sosiaaliturvaa ei ole, kukaan ei ole täysin työtön vaan yrittää repiä elantonsa kaupustelulla hanttihommilla tai rikollisuudella”
Ei pidä aivan paikkaansa, ei Indonesiassakaan ihmiset lähteneet töihin millä ehdolla ja millä palkalla tahansa.Jokainne harkitsi tarkasti , kanntaako pienellä palkalla lähteä töihin vaikka vaihtoehtona oli 0‑sosiaaliturva.
Pienipalkkaisen on harkittava paljon tarkemmin töllistymisen kannattavuutta kuin suuripalkkaisen
Siellä yleisen sosiaaliturvan korvasi perheen tuoma turva ja niinpä kotitalouden koko olikin 6–10 alueesta riippuen.
Aina jollakin oli työtä ja se taaksi leivän pöytään.
Onettomia olivat ne , joilla ei ollut perhettä, he olivat sitten niitä, jotka joutuivat töihin hikipajoihin, piioiksi puoliorjia tai kerjäläisiki.
Mitä tulee työpaikkojen määrään niin eivät ne ole todellakan vakio, mutta työpaikkojen määrän kasvu on sidoksissa työpaikkojen hävikkiin ja toisaalta ihmisten kulutuskyvyn kasvuun.
Teknologian kehittyminne ja tuottavuuden kasvu syövät työpaikkoja, joten ei riitä, että joku joskus keksii uutta tekemistä vaan on keksittävä jatkuvasti uutta tekemistä, joka luo enemmän työpaikkoja kuin entisiä häviää.
Ja uusia työpaikkoja syntyy vain jos ihmisten kulutuskyky kasvaa, pelkkä työvoiman määrän kasvu ei riitä.
Tämä näkyy siinä, että lähellä täystyöllisyyttä ovat vain maat, joissa kaikilla on kulutuskykyä ja reaalitulot kasvavat.
Kannattaa tutustua maitten työllisyysasteisiin
“Paljon totuudenmukaisempi on väite, että työpaikkojen määrä sopeutuu (viipeellä) työvoiman tarjontaan.”
Miksi sitten karkeasti yleistäen kautta koko läntisen Euroopan työttömyys nousee. Erityisesti hyvin elättävien työpaikkojen määrä pienenee.
miksi esimerkiksi Espanjan valtava työttömyys ei lisää työpaikkoja?
“Mitä suurempi on kitka työmarkkinoilla, sitä korkeammaksi rakenteellinen työttömyys kasvaa. Tässä yhteydessä aina puhutaan Tanskan mallista, jossa irtisanominen on helppoa, minkä takia kynnys palkata väkeä on matala.”
Hupijuttu,kertoo vain Osmon huonosta työelämän pelisääntöjen tuntemuksesta.
Tanskakin on länsimainen sivistysvaltio, ei sielläkään ketään voi irtisanoa mielivaltaisesti ja vielä vähemmän ilmaiseksi.
Tanskakin on YK:n ‚EU:n, EIT:n, ILOn etc jäsen ja noudattaa niiden sääntöjä.
Näin ollen Tanskassakaan ei voi rtisanoa pärstäkertoimen mukaan, ei sukupuolen, ei sukupuolisen suuntautuvuuden, ei ihonvärin,ei rodun, ei pukeutumisen,ei mielipiteiden,ei ay-liikkeen jäsenyyden vuoksi etc
Pätevä syy on siis tuotannollisista ja taloudellisista syistä tapahtuva irtisanominen
Henkilökohtaisista syistä tapahtuva työsuhteen päättäminen on perusteltava ja työntekijällä on tietysti oikeus riitauttaa työnantajan väite viedä asia oikuetaan ja mikäli oikeus toteaa perusteen vääräksi niin kertomisesta tietysti rankaistaan eli työnantaja joutuu maksamaan korvauksia ja törkeässä tapauksessa työnantaja syyllistyy jopa rikokseen.
Se mikä tekee Tanskan mallista joustavan on, että työelämän asioista päätetään kaksikannassa eli työehtosopimuksissa, valtio ei säätele esim irtisanomisaikoja vaan ne ovat alakohtaisia
Suomessa porvarihallitus yritti keskittää työelämän säätelyn palkkoja lukuunottamatta valtiolle.
Mutta eipä tuo Tanskankaan malli tunnu enää toimivan sen verran paikallinen porvarihallitus on vesittänyt sitä ja nyt työttömyys on jo 7,4 %.
Samassa Eurostatin tilastossa Suomen työttömyys oli 7,8 %, joten ero on kutistunut olemattomaksi.
Tanskan työttömyys on kasvanut,koska Tanska lopetti varhaiseläkkeet ja velvoitetyön
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/tgm/table.do?tab=table&language=en&pcode=teilm020&tableSelection=1&plugin=1
Tuosta voi tarkistaa EU:n työttömyysluvut
Näin se on, sitä mieltä olen vakaasti.
Tuohon sinulla tuskin on mitään todistusaineistoa esittää. Jos on, olisin kovin kiinnostunut asiasta.
Jos väitteesi pitäisi paikkansa, niin sehän tarkoittaisi sitä, että meillä on virallisenkin tilaston mukaan n. 260 000 työtöntä turhaan, ollut parikymmentä vuotta, sillä jos sopeutumista olisi tapahtunut, niin kai tuon ajan olisi pitänyt riittää. Oikeastihan työttömiä on em. lukua rutkasti enemmän.
Jos työmarkkinat sopeutuisivat työvoiman tarjontaan, niin miksi ihmeessä sitten niin suuri joukko joutuu tekemään työtä palkatta, vai tarkoitatko, että myös palkaton työ on mainitsemaasi sopeutumista?
Itse asiassa työmarkkinat näyttävät hyvin sopeutuvan siihen, että tarjolla on yhteiskunnan kustantamia työntekijöitä, mikä on täysin järjetöntä, sillä tuohan tarkoittaa sitä, että moni palkkatyöpaikka muuttuu palkattomaksi työpaikaksi, jonka osalta työnantajan työvoimakustannukset ovat 0 euroa.
Luin jostain, että huhtikuussa palkattomassa työssä oli n. 115 000 työtöntä. Ja kun otetaan huomioon vielä ne työvoimakoulutukset, joissa on vain lumeeksi koulutusta ja suurimmaksi osaksi palkatonta työtä, em. lukuun voitaneen lisätä lähes toinen mokoma.
Menee hiukan sivuun, mutta minusta on kummallista, että lainsäätäjän ja viranomaisen taholta kierretään työsopimuslakia sillä, että kun palkattoman työntekijän kanssa ei tehdä työsopimusta, niin silloin kyse ei ole työsuhteesta. Näin voidaan kiertää niin työaika‑, palkka‑, työturvallisuus- yms. säännökset. Miten voidaan kansalaiselta edellyttää lainkunnioitusta, kun sitä ei näköjään edellytetä päättäjiltä ja viranomaisilta?
Eipä taida saada aikaan tuollaista. Jos noin olisi, niin eipä taitaisi juurikaan olla palkattomaan työhön suostuvia. Mutta jos vaihtoehtona on se, että leipä menee suusta, niin siinä on monella valinnamahdollisuudet vähissä.
Sehän on niin, että jos työvoimatoimisto lähettää työhönosoituksen tai nykyisin ilmeisesti työtarjouksen, niin nimikkeistä riippumatta se on karenssin tai työvelvoitteen paikka, jos työtön ei työtä ota vastaan, jos ns. 3 kk:n ammattitaitosuoja on kulunut. Ei siinä katsota työehtoja eikä työnlaatua, jos kyse on laillisesta työstä.
Tietysti voi aina kieltäytyä ja päätyä alennetulle toimeentulotuelle, mutta palkkatyön kohdalla tuollainen ratkaisu taitaa olla vain Az:n tapaisten harvinaisten poikkeusyksilöjen ratkaisu. Sen sijaan jos kyse on palkattomasta työstä, niin minusta pitäisikin siitä kieltäytyä, jos vain kantti ja elämäntilanne kestää.
Olen joskus lukenut tekstin, jossa oli vertailtu muistaakseni vuoden 1990 aikana tehtyjä vuotuisia työtunteja ja sitten vuoden 2000 aikana tehtyjä vuotuisia työtunteja. Tekstistä selvisi, että tehtyjen työtuntien määrä oli reippaasti vähentynyt vuoteen 2000 mennessä, ts. työn määrä oli vähentynyt. Tuohan tarkoittaa, että tarvitaan myös vähemmän työntekijöitä, mikä ilmeisesti johtuu paitsi Suomesta kadonneista työpaikoista niin myös teknisestä kehityksestä. Tilastonikkarit voisivat selvittää asiaa tarkemmin.
Aikaisemmin taisin kysellä lausunnon perään, jossa todettiin toimeentulotuen perusosan alentaminen perustuslain vastaiseksi (mitä se mielestäni kyllä onkin), mutta lausunto taisikin koskea palkattoman työn perustuslainvastaisuutta. Yhtä kaikki, lausunto kuuluu lakiin julkisesta työvoimapalvelusta (‘orjatyölaki’) tehtyjen muutosten valmisteluaineistoon. Lainmuutokset tulivat voimaan vuoden 2006 alussa.
8) Jes, hymiö päälle. Muuten hyvä teksti!
“Niinpä, jos sata työkykyistä ja ammattitaitoista henkilöä jättäytyy työvoiman ulkopuolelle, työllisyys alenee pienen sopeutumisvaiheen jälkeen liki sadalla.”
Toisin sanoen työttömyys nousee liki sadalla pienen sopeutumisvaiheen jälkeen.
Onko siitä mitään näyttöä että keskimääräinen koulutustaso korreloi työllisyysasteen kanssa? Yksilön työllistymisen suhteen toki on, mutta väestötasolla vähän epäilen tuota. Ja joo, yhteiskunnassa jossa vallitsee lukutaidottomuus varmaankin sen poistaminen vaikuttaa, mutta siis normaalissa länsimaisessa vaihteluvälissä.
Ja toisaalta korkea työttömyys tuottaa monenlaista ei-ilmeistä harmia. Esimerkiksi syrjintää palkkaustilanteissa, siinä vaiheessa kun hommaan on kymmenen hakijaa jotka olennaisilta ominaisuuksiltaan on kaikki ihan tarpeeksi hyviä niin valikointi tehdään sitten epäolennaisuuksien perusteella kun ei muitakaan eroja ole. Tuo on hyvin lannistavaa sen kannalta joka karsiutuu uudestaan ja uudestaan esimerkiksi iän, sukupuolen, tms. perusteella. Se ei ole ihan sattumaa että kansainväliset suuryritykset keksivät puuttua kovin käsin erillaiseen syrjintään keskellä 90-luvun noususuhdannetta ja varsinkin Yhdysvalloissa hyvin matalan työttömyyden aikana.
Ohessa tanskalaisen tutkijan Niels Westergaard-Nielsen arvio Tanskan työttömyyden vähenemisen syistä.Samoilla keinoin Suomenkin työttömyys tippui 80-luvun lopulla Tanskan lukuihin
“Conclusion
The new labour market policies from the mid-1990s seem to have been rather successful in
reducing unemployment but a large part of those formerly counted as unemployed, is now found
under different activation and education programmes. Thus, the total number of the relevant age groups receiving labour market transfer payment rose until 1996 and has not been reduced with as much as the open unemployment due to the labour market programs. As a consequence, Denmark has become the country that uses the highest expenditures on labour market policies among all European countries.”
http://www.politiquessociales.net/IMG/pdf/90.pdf
“Onko työpaikkojen määrä vakio”
Vähän hassulta kuullostaa tuollainen ym. käsite.
Ensiajattelulla tulisi varmasti määrittää, että mikä työpaikka on ja työ on.
Voiko työksi kutsua sellaista työtä, mihin työtön karenssin uhalla käytännössä ajetaan. Ja onko työ sellaista, mistä työntantajan ei tarvitse maksaa työnantajamaksuja — eikä järjestää työterveyshuotoa “työntekijöilleen”.
Ja onko työ sellaista, että työtön kotonaan kehittää itseään ilman työvoimaviranomaisen käskytystä esim. tutustumalla approbatur tasoiseen matematiikan saloihin.
Sanalla sanoen, saako tulevaisuudessa “tarpeeksi viisas työtön” määritellä sen, että mitä tulee oikeasti työttömänä tekeemään, ns. työtä! Toki työvoimaviranomainen tarkkailee, että työttömät eivät voi tehdä “oikeata” työtä kun työttämyyskorvausta nauttivat ! Mutta ilmaiseksi (ilman palkkaa) työttömät saavat tehdä vaikka mitä työvoimaviranomaisen/verottajan määrittämään työtä.
Uskoisin tässäkin mieluummin suhteellisuusteoriaan kuin kvanttiteoriaan. Työvoiman määrä ei ole vakio vaan suhteellinen. Tilastokeskus yrittää hahmottaa asiaa seuraavasti:
http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/tvt/05/index.html
Pitäisi keksiä työvoiman määrän suhteellisuusteoria, eli alan Einsteinia kaivataan.
Uusien palkallisten työpaikkojen syntyminen ei ole mikään maaginen prosessi, eikä millään tapaa nollasummainen edes suljetussa taloudessa.
Ajatellaan pientä kylää, jossa on alkujaan vain maanviljelijöitä. Kaikki kyntävät peltonsa käsin. Sitten joku löytää järvenpohjasta rautaa ja alkaa takoa auroja. Koska aura mahdollistaa vaikka nelinkertaisen tuottavuuden, niin äkkiä ei kaikkien tarvitsekaan viljellä maata täysipäiväisesti. Katojen varalta pystytetään sosiaaliturva™, eli osa viljasta laitetaan talteen ja annetaan sitten niille, joita kato kohtaa. Äkkiä kato alkaakin kohdata useampia viljelijöitä. No, ei hätiä, koska nämä viljelijät eivät kuole nälkään sosiaaliturvan ansiosta. Nyt he ovat työttömiä.
Jos nyt joku alkaa vaikka kasvattaa hevosia, niin näistä ovat monet maanviljelijät kiinnostuneita, sellaisen kun laittaa auran eteen, niin työtaakka kummasti kevenee. Hevostilallinen tarvitsee kuitenkin heinää hevosten ruoaksi, ja apuvoimaa lannan kärräämiseen.
Näissä kommenteissa tuntuu välistä, että auran takoja ja hevostilan perustaja ovat jonkunlaisia konnia, jotka vievät leivän muiden suusta.
Kelataan muutama vuosisata (tai ‑tuhat) eteenpäin. Porukka vääntää ohjelmistoja erilaisten vimpainten parempaan ohjailemiseen, koneita siihen koneita tähän. Aina jostain löytyy vähän viilattavaa tai kehitettävää, tai joskus jopa keksitään uudelleen jokin jo tarpeettomaksi luultu palvelu, kun saadaan se konseptoitua uudelleen. Näistä niitä työpaikkoja syntyy. Ongelmaksi muodostuu marginaalilla usein se, että syntyneestä lisäarvosta viedään yli puolet pois. Kyllä se tappaa dynamiikkaa aika tehokkaasti.
Osmo: “Palkat eivät määräydy markkinoilla vaan niistä sovitaan työehtosopimuksissa.”
Tämähän ei pidä paikkaansa — kyllä ne ovat markkinamekanismin piirissä.
Toinen paikkaansa pitämätön oletus on, että työmarkkinat olisivat tarjontavetoisia — ei varmaan ole! Ei mikään yritys kyttää työvoiman tarjontaa sillä tarkoituksella että kun sopiva työntekijä löytyy, se palkataan. Yksinkertaistaen voisi kategorisesti todeta, että tuotantolinjalle ei perusteta lisätyöasemia sillä perusteella, että sopivia henkilöitä kuljeskelee portin ulkopuolella.
Työvoiman kysyntä määräytyy hyödykkeiden kysynnän mukaan — tutkimus ja tuotekehitys on ainoa kestävä työllistämis“temppu”.
> Onko siitä mitään näyttöä että keskimääräinen koulutustaso korreloi työllisyysasteen kanssa? Yksilön työllistymisen suhteen toki on, mutta väestötasolla vähän epäilen tuota. Ja joo, yhteiskunnassa jossa vallitsee lukutaidottomuus varmaankin sen poistaminen vaikuttaa, mutta siis normaalissa länsimaisessa vaihteluvälissä.
Öh? Missä olit, kun nykyajan itsestäänselvyyksiä on selvitelty 🙂 Katso esmes sivu 10 (Kuvio 3. 15–74-vuotiaan väestön työllisyysasteet koulutusasteittain v. 2000–2007, %):
http://www.tem.fi/files/23550/Tyottomyys_eri_koulutustasoilla.pdf
Kannattaa muuten tsekata saman julkaisun sivun 21 “Kuvio 16. Suurimmat työttömien määrän laskut koulutuksittain v. 2008 ja 2009 ensimmäisten vuosineljännesten välillä, henkilöä”. Itse ainakin olen tuon nähtyäni nauranut makeasti kaikille, jotka suosittelevat työllistymistä tai kouluttautumista aloille, joilla on töitä. Jos ei asiaa ymmärrä, niin käytännössä ei ole _mitään_ koulutusta, joka työllistäisi (muutaman kymmenen henkilön “etu” on olematon), paitsi palaaminen takaisin kansakoulutasolle (yli 4000 hengen työttömyyden parannus!), minkä asian kyllä ymmärtää huonoksi ideaksi vähän miettimällä.
> Esimerkiksi syrjintää palkkaustilanteissa, siinä vaiheessa kun hommaan on kymmenen hakijaa jotka olennaisilta ominaisuuksiltaan on kaikki ihan tarpeeksi hyviä niin valikointi tehdään sitten epäolennaisuuksien perusteella kun ei muitakaan eroja ole. Tuo on hyvin lannistavaa sen kannalta joka karsiutuu uudestaan ja uudestaan esimerkiksi iän, sukupuolen, tms. perusteella.
Älä muuta sa!
“vaikka intialainen keskitason akateeminen
on jo kauan ollut yhtä hyvä kuin
suomalainen huippu;”
ei pidä paikkaansa. Opiskellessani MIT:ssä suurin osa intialaisista ei ollut yhtä hyviä kuin suomalainen huippu. Yhtä intialaista (heitä oli vuosikkurssillamme 10 kpl 60:stä) lukuunottamatta kaikki olivat minua huomattavasti huonompia akateemisesti, osa huomattavastikin.
Minusta on uskomaton taloustieteen teorian luoma näköharha, että työvoiman tarjonta sinällään luo töitä. Pikemminkin niin päin, että kysynnän kasvu luo työtä, koska silloin yrittäjä tarvitsee jonkun tekemään lisääntyneet työt (ellei sitten hanki jotain laitetta, joka tekee työt hlön puolesta, kuten tietokone on vähentänyt ihmistyövoiman määrän tarvetta). Kysyntä puolestaan ei kasva, mitä useampi on työtön, koska käytettävissä olevat varat ovat pienemmät.
Ihmettelen myös poliitikkojen sokeutta työpulaa kohtaan. Työelämän tutkijat ja sosiologit ovat jo kauan varoitelleet siitä, miten työpula koittaa, kun työtä automatisoidaan koko ajan enemmän. Minusta sitkeä, vakiona pysyvä työttömyysprosentti (ja euroopanlaajuisesti koko ajan kasvava työttömien, vajaatyöllisten ja alipalkattujen koulutettujen ihmisten määrä) kertoo juuri siitä, että työtä ei enää ole kaikille, eikä sitä synny siitä, että työvoimareserviä on/kasvatetaan.
Esim. Espanjan ja Kreikan levottomuudet johtuvat osin siitä, että akateemisesti koulutetut nuoret aikuiset ovat kypsähtäneet siihen, että tarjolla on vain pätkätöitä tonnin kuukausipalkoilla, vaikka verotus ja elinkustannukset ovat suht lähellä Suomen tasoa. Joku muu tässä talousjärjestelmän ontumisessa nyt klikkaa kuin (osaavan) työvoiman liian pieni reservi.
Turkka Louekari:
Tai Keynesiä mukaillen, ennen pitkää olemme kaikki kuolleita.…
Tilastokeskuksen mukaan BKT on vasta saavuttamassa tason, mikä sillä oli vuonna 2008:
http://www.stat.fi/til/ntp/2011/01/ntp_2011_01_2011-06–03_tie_001_fi.html
Synnä notkahdukseen ei ollut listan kohta 2, tai mikään siitä ylöspäin (voi tietysti sanoa, että meneillään on “rakennemuutos” ‘teollisuustyöpaikkojen valuminen Kiinaan ja muualle Aasiaan’, mutta tuokaan ei ollut se, mitä vuonna 2008 tapahtui)
Ottaen huomioon tuottavuuden kasvu kolmessa vuodessa, eikö ole perusteltua sanoa, että meillä on vieläkin aika monta kymmentä tuhatta ihmistä, jotka olivat töissä v 2008, mutta joiden työpanokselle ei ole nykyisin kysyntää?
Ilmaisen työn teettäminen on aika suuri ongelma, erityisesti tilanteessa, jossa palkkatyön teettäminen on tehty kansainvälisesti verraten erittäin kalliiksi ja hankalaksi.
Työvoimaviranomaisten yrityksille tarjoama ilmainen työvoima luo väärän suuntaisen insentiivin; ainakaan pidempiaikaiseen työsuhteeseen kukaan ei haluakaan palkata ketään, jos kerran ilmaisia harjoittelijoita saa aina. Erityisesti kun harjoittelijoita ei tunnu koskevan mikään työlainsäädäntö.
Olisiko siinä mitään ideaa että ainakin katsottaisiin ilmaisten harjoittelijoiden olevan aina työsuhteessa harjoittelupaikkaansa? Tämä tasapainottaisi tilannetta jo jonkin verran. Jos vielä lisäksi työkkärin kautta tulevalle harjoittelijalle saisi maksaa pientä palkkaa (vaikka 50 prosenttiin työmarkkinatuen määrästä saakka) ilman että se vähentäisi tukia, tilanne olisi jo paljon vähemmän markkinoita vääristävä.
Onko työpaikkojen määrä vakio.
Varmasti se ei ole vakio. Kuitenkin työpaikkojen määrä on on liki vakio vakiintuneessa tilanteessa. Eniten työpaikkojen lukumäärään vaikuttavat maailman, maan, toiminta-alan ja talouden suhdanteet, eli muutokset.
Olen ikäni ihmetellyt sitä, miksi ihmisillä on vakiopituiset työajat? Miksi työntekijöiden lukumäärän pitää seurata tätä suhdanteista johtuvaa työn määrän muutosta? Tuntuisi paljon järkevämmältä, jos kaikkien ihmisten työaikaa muutettaisiin työn määrän eli suhdanteiden mukaan.
tpyyluoma:
Tää varmaan riippuu tulonsiirroista ja minimipalkasta. Jos minimipalkka on niin korkee, että pienen tuottavuuden töitä ei voi teettää tai tulonsiirrot niin isot, että pienen tuottavuuden töitä ei kannata tehdä, niin tuottavuuden nostaminen varmaan korrelloi työssäkäynnin kanssa.
Osmo voisit muuten vähän avata niitä näkemiäsi harmeja työllistymistä edistävässä politiikassa.
OlliJT:lle
Työtön henkilö kuluttaa melko puhtaasti kotimarkkinoihin. Sen sijaan, kun tämä rupeaa saamaan hieman enemmän käyttörahaa niin kulutus voi olla antimerkantilistisempaa. Esim. ulkomaanreissut lomatarkoituksessa ovat vain tappiota kansantaloudelle ja pääoman vastikkeetonta siirtämistä toiseen valtioon. Auto on aina ulkolainen hankinta, kuten useimmat luksustuotteet.
Valtion lisääntyvät verotulot ovat kansantaloudelle aina plussaa, mutta kulutus välttämättä ei. Riippuu kuluttavan ihmisen toiminnasta onko siitä haittaa vai hyötyä. Se voi myös olla ympäristöä rasittavaa ja tätä kautta kansantaloutta nakertavaa. Runsas verotus takaa valtiolle mahdollisuuden tuottaa palvelut kotimaisena ja rajata kerskakulutusta. Tämä auttaa kansantalouteen, mikäli verotus on samassa arvossa kansalaisten mielestä kuin siitä saatava hyöty.
Globaalius vaikuttaa siihen, että verotus ei voi olla selkeästi maailman suurinta ja myös siihen, että kulutus ei lisää työllisyyttä, kuten taloustieteen malleissa kansallisvaltioita varten.
“Tanska, jonka mainitsit, on pitänyt työllistämisen sivukulut matalina, mikä on osaltaan parantanut maan työllistymismahdollisuuksia ja talouskasvua. Tanskassa onkin selkeästi Suomea alhaisempi työttömyys. Myös pääoma- ja työmarkkinoiden sekä liiketoiminnan sääntely ovat Tanskassa poikkeuksellisen vähäisiä, mikä myös osaltaan auttaa työllistymistä.”
Mikään väittämistäsi ei pidä oikein paikkaansa.
Työantajakulut ovat tuntia kohden Tanskassa 31,8 euroa ja Suomessa 26,83
http://www.europe.adp.com/tools-and-resources/downloads
Ja kuten edellä totesin Tanskan työttömyys on hiipinyt 2005 jälkeen 7,4 % ja Suomen 7,8 eli lähes samaksi.
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/tgm/table.do?tab=table&language=en&pcode=teilm020&tableSelection=1&plugin=1
Pääoman tarve on Tanskassa pienempi johtuen elinkeinoelämän erilaisuudesta. Kun Suomessa työpaikkojen syntymiseen tarvitaan 2–3 % kasvu niin Tanskassa riittää 1–1,5 %
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/aikakausi/tak/2005/02/TAK_2005_2_1.pdf
Tanskassa ja Suomessa ei ole minimipalkka vaan alakohtainen työehtosopimuksiin perustuvat minimisäännöt ja orjuuden kieltävä laki.
Näiden perusteella Tanskan minimipalkka on n 10 euroa tunnilta, Suomen jää n 6 euroon
Kannatta
Kannattaa lukea Ksantipan kommentti.Luvut eivät ole aivan oikeita, mutta asiat ovat juuri noin.
Meillä tehdään jo liki tuo 115000 htv työnantajalle ilmaista työtä.
Systeemin ulkopuolella olevan syrjäytyneen pitäisi maksaa, jotta pääsiis töihin.
Nämä ilmaiset orjatyöt ovat kasvava ongelma työmarkkinoilla.
Lisäksi työkkäristä on tehty työnantajien työntekijöiden luokittelulaitos, joka jakaa työntekijät A‑, B‑luokkaan ja C ‑luokkaan. Enää ei puutu kuin tähti rinnasta, tietokannassa se jo on
Työpaikkojen määrä ei ole vakio, myönnän. Toisaalta eroja työttömien määrässä eri valtioissa voi tuskin selittää sillä, että esim. tanskalaiset olisivat luonteeltaan työhaluisempia kuin suomalaiset. Julkinen keskustelu — tälläkin blogilla — keskittyy kuitenkin kummallisen paljon työttömien työhaluihin. Työmotivaatiokaan ei ole vakio! Korkea tai matala motivaatio eivät usein kerro yksilön luonteesta ja moraalista paljoakaan — enemmän on kyse elämäntilanteesta ja asemasta ryhmässä. Työttömän kohdalla työhaluja saattaa hyvinkin viedä sosiaaliturvan sääntöjen sekavuus ja ristiriitaisuus — työtä ei uskalla ottaa vastaan, jos ei oikein tiedä mitä kaikkea siitä seuraa. Vielä enemmän työhaluja syö luuserin leima.
En ymmärrä myöskään miki Osmo kannattaa mielivallan lisäämistä yhteiskunnassa, se johtaa vain vastareaktioihin.
Irtisanomisen helpottaminen merkitsee työntekijöiden mielivaltaisen kohtelun lisäämistä yhteiskunnassa.
Itse olen hyvä esimerkki, miten ihmistä voidaan kohdella:
En halunnut eläkeputkeen enkä lähtenyt vapaaehtoisesti, hain lukuisia minulle sopivia paikkoja , mutta aina valittiin nuorempi useimmiten tehtävää osaamaton.
Riitautin lopulta irtisanomiseni ja sain yllätyksekseni kuulla, että olen kieltäytynyt tarjotusta työstä ???
En ollut kuullutkaan asiasta.Riita eteni sitten luottamusmieheltä pääluottamusmiehelle ja lopulta liittotasolle.
Väite kieltäytymisestäni pysyi työnantajan kantana ja lopulta päädyimme oikeuteen ja aloin kaivaa esiin tuön kieltäytymisen kohteen. Kun sain selville rekrytoivan esimiehen hän kertoi, ettei hän ole tarjonnut minulle mitään, eikä sijoittamisestani ole kukaan hänen kanssaan edes keskustellut .Eikä hän olis minua palkannut, ei hän halunnut kilpailijaa vaan työntekijän
Eli aikaisempi esimieheni oli keksinyt jutun, koska hänen velvollisuutensa oli ollut sijoittaa minut mutta hän ei ollut onnistunut tai ei edes yrittänyt, koska arveli minun tyytyvän eläkeputkiratkaisuun. Työtarjous oli hätävalhe
Työnantjaliitto oli palkannut tunnetun lakifirman hoitmaan asiaa ja hekin olivat yllättyneitä tilanteesta, mutta esittivät sitten työnantajalle sovintoa mihin sitten päädyttiinkin.
Tarkistin vielä kuka maksaa työnantajan lakimiehen ja minun lakimiehne kulut:Vastaus oli työnantajaliitto, ei yritys. Yritys vastasi vain korvauskuluista eliaiheuttamastaan vahingosta.
Väärän tiedon levittäjä on edelleen hyvässä asemassa yrityksessä.
Pitäisikö siis sallia työnantajalle mielivaltainen työntekijän kohtelu ja perättömien kertominen työntekijästä ?
Sitähän tuo työnantajan aseman suosiminen merkitsee.
Ksantippa:
Ja onko siis palkaton työ (josta kirjoitit pitkät pätkät) tosiaan tuota “laillista työtä”?
Onko väitteesi nyt siis se, että työvoimatoimisto voi määrätä työttömän palkattomaan työhön ja jos tämä ei siihen suostu, niin ottaa sitten työttömyyskorvauksen pois? Tämä kuulostaa varsin uskomattomalta. Nämä ihmisethän eivät palkattomassa työssä ollessaan ole enää työmarkkinoiden käytettävissä, joten he eivät saa enää työttömyyskorvausta. Millä nämä palkatonta työtä tekevät oikein elävät? Toimeentulotuellako?
Tavallinen teknikko:
Ei, tämä on opiskelua. Jos työtön ryhtyy opiskelijaksi, niin sitten hän voi hakea opintotukea, mutta ei ymmärrettävästi ole sitten enää työmarkkinoiden käytössä.
Yksi asia, jonka parustulo tekisi helpommaksi, olisi varmasti juuri tämän joustavamman siirtymisen opiskelusta työhön ja päinvastoin.
Nyt henkilö, joka on hakeutunut sellaiseen koulutukseen, jota itse haluaa ja jonka hän itse uskoo parantavan haluttavuuttaan työmarkkinoilla, on opiskelija ja saa vähäisempää tukea yhteiskunnalta kuin työtön, joka on karenssikepillä pakotettu vastoin tahtoa kurssille, josta hän ei ole kiinnostunut, ja joka todennäköisesti ei paranna hänen arvoaan työmarkkinoilla.
Kuten aloituksessa todistit, on erilaisia muuttujia jotka määrittävät rakenteellisen työttömyyden tason.
Jos joku tässä tilanteessa vapaaehtoisesti siirtyy työttömien joukkoon, niin kyllähän hän vapauttaa yhden työpaikan jonkun muun käyttöön.
Jos esim marketissa kannattaa minimipalkan ja sivukulujen vuoksi pitää ruuhka-aikana vain 8 kassaa 10:stä avoinna, niin äitiyslomalle siirtyvä kaupankassa vapauttaa yhden työpaikan jollekin muulle.
Vaikka työttömiä olisi kuinka paljon, ei kauppa silti palkkaa yhdeksättä kassaa koska rajahyöty jää saavuttamatta.
Minun käsitykseni talouden dynamiikasta on, ettei näin käy kuin hyvin lyhytaikaisesti tai niin pienillä paikkakunnilla, etteivät työmarkkinat toimi. Jos joku siirtyy vapaaehtoisesti työttömien joukkoon, yrtysten mukaan kelvollista työvoimaa on yksi vähemmän ja ennen pitkää on myhös yksi työsuhde vähemmän.
Kyllä kyttää. Omassa työssäni olen harrastanut tuollaista kyttäämistä vaikka kuinka paljon. Jos sopiva osaaja löytyy, syntyy työpaikka. Tarvitaan kuitenkin riittävän hyvä osaaja, että syntyy kannattava työpaikka. Ihmisiä etsitään oppilaitoksista, puskaradiolla ja vaikka kilpailijoilta.
Tätä muuten tehdään silläkin, että yritykset pistävät työpaikkailmoituksia näkösälle, vaikka työpaikkojakaan ei ole. Jos sopivia löytyy, heitä sitten sijoitetaan sopiviin paikkoihin. Ja niillä paikoilla ei ole välttämättä paljonkaan tekemistä ilmoituksissa olevien paikkojen kanssa.
Jos työntekijä tekee yksinkertaista fyysistä työtä, eri yksilöiden välinen tuottavuusero on suhteellisen pieni. Joku vääntää ruuvia nopeammin, joku vähän hitaammin. Erot eivät kuitenkaan ole kuin tyypillisesti kymmeniä prosentteja.
Mutta jos työntekijä tekee pääosin oivaltamista vaativaa työtä, erot venyvät huikeiksi. Toinen näkee oikean ratkaisun intuitiivisesti heti, toinen ei edes tiedä, mistä sitä hakisi.
Ja kun me Suomessa kovasti yritämme myydä sitä osaamista ulkomaille, niin tämäntyyppiset työtehtävät ovat jopa varsin yleisiä. Ei esimerkiksi ole mitään helppoa tapaa löytää hyvää johtajaa, hyvää tuotekehittäjää tai hyvää myyjää. Kuitenkin kaikkia näitä tarvitaan.
Työpaikkojen määrä siis riippuu ihan merkittävästi saatavilla olevasta työvoimasta.
“Jos joku siirtyy vapaaehtoisesti työttömien joukkoon, yrtysten mukaan kelvollista työvoimaa on yksi vähemmän ja ennen pitkää on myhös yksi työsuhde vähemmän.”
Tuo edellyttää,että kaikki työttömät ovat epäkurantteja.Pienellä paikkakunnalla juuri sopivaa on vaikeampi löytää kuin suurella.
Työmarkkinoiden dynamiikka itse asiassa lisää työttömyyttä.
Nyt dynamiikka tuottaa n 8000000 työttömyysjaksoa, keskimäärin 14 viikon pituisia eli se merkitsee keskimäärin n 215000 työtönten joukkoa
Kun vielä 80-luvulla dynamiikka oli huonompi ja työsuhteita päättyi vain 200000 niin se aiheutti vain 54000 hengen työttömyyden.
Kannattaisi tutustua logistiikkaankin ja esim varsaton kiertoon, se sopii työttömyyden omonaisuuksien tarkasteluunkin
Luhyt irtisanomisaika ja yritysten pitkä rekrytointibyrokratia tehostavat työttömyyden kasvua
“Työpaikkojen määrä ei ole vakio, myönnän. Toisaalta eroja työttömien määrässä eri valtioissa voi tuskin selittää sillä, että esim. tanskalaiset olisivat luonteeltaan työhaluisempia kuin suomalaiset. Julkinen keskustelu – tälläkin blogilla – keskittyy kuitenkin kummallisen paljon työttömien työhaluihi”
Ruotsin ja Tanskan korkea työllisyyaste johtuu laajemmasta julkisesta sektorista. Suomessa pitäsi olla n 200000 henkeä enemmän julkislela sektorilla, jotta sen koko vastaisi henkilömäärältään noita maita
Liian vanha kuvittelee yhä, että yksityisen sektorin työpaikoista on päätetty luomiskertomuksen yhteydessä eikä niihin vaikuta mitään se, kuinna suuren osan työvoimasta julkinen sektori on ottanut käyttöön.
Liian vanha:
Päin vastoin! Mitä joustamattomammat työmarkkinat sitä kamalampi kohtalo on saada potkut ja sitä enemmän sitää nöyryyttämistä. Jos työmarkkinat on joustavat, niin aina voi vaihtaa sinne missä työntekijöitä kohdellaan kunnolla.
Tästähän on jonkun verran huhujakin, että niillä työpaikoilla joissa pomot ei oo tulosvastuussa ja palkat on niin paljon markkinapalkkoja paremmat (=julkisella sektorilla) kiusaamista esiintyy.
“Jos työmarkkinat on joustavat, niin aina voi vaihtaa sinne missä työntekijöitä kohdellaan kunnolla.”
Ei voi, koska entinen työnantajasi levittelee valheita sinusta etkä voi korjata niitä mitenkään
Et sinä saa kertoa perättömisä naapuristakaan joutumatta leivättömän pöydän ääreen, miksi työntekijä on erilainen yksilö oikeuksiltaan kuin naapurisi ?
“Liian vanha kuvittelee yhä, että yksityisen sektorin työpaikoista on päätetty luomiskertomuksen yhteydessä eikä niihin vaikuta mitään se, kuinna suuren osan työvoimasta julkinen sektori on ottanut käyttöön.”
Heh et näköjään kiimaltasi ehdi lukea tekstiä, en sanonut työpaikkojen määrän olevan vakio.
Tanskan ja Ruotsin julkisen sektorin suuruus johtuu ns velvoitetyöllistämisestä eli epäkurantti työvoima joka ei kelpaa yksityiselle päätyy julkiselle sektorille.
Tosin leikkaukset ovat vähentäneet tätä työllistämistä, mikä näkyy työttömyyden kasvuna
Ideaalitilanne työntekijän kannalta on sellainen, jossa tietää aina halutessaan löytävänsä töitä. Siinä tilanteessa ei haittaa lainkaan, jos pomo irtisanoo työntekijän sillä perusteella, että tämän naama ei miellytä. Nimittäin siinä tilanteessa yleensä pomonkaan naama ei miellytä.
Mielivalta ei ole firman kannalta hyödyllistä. Firman kannalta hyödyllistä on ottaa tuottavia työntekijöitä ja hankkiutua tuottamattomista työntekijöistä eroon. Ja yllättäen se on hyvän työllisyyden vallitessa myös kansantalouden ja yksilön kannalta edullista. Yksilönkin kannattaa hakeutua mahdollisimman tuottavan työhön, koska siitä saa markkinataloudessa parhaan palkan.
Valitettavasti emme ole yllämainitussa tilanteessa, joten työnantaja voi työttömyysaloilla käyttäytyä sangen epämiellyttävästi. Se ei kuitenkaan ole oikein helposti lakiteitse korjattavissa, kun ongelma on ylitarjonta työvoimasta. Markkinatalouden tapa korjata asema olisi laskea palkkoja, mutta siinä tulevat sovitut minimipalkat ongelmaksi.
Mutta tässäkin tilanteessa on niin, että jos työntekijän voisi irtisanoa sormia napsauttamalla, työttömille olisi enemmän työpaikkoja tarjolla kahdestakin syystä. Työllistäminen lisääntyisi ja irtisanottujen tilalle tarvittaisiin väkeä. Vaikea irtisanominen palvelee tasan ja vain niitä ihmisiä, jotka ovat töissä.
Työntekijän suunnasta katsottuna ongelma on siinä, että nyt irtisanotuksi tuleminen aiheuttaa sekä suuren sosiaalisen katastrofin että vaarantaa talouden. Tähän pitäisi keksiä resepti.
Meidän pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että jokaiselle on töitä. Se onnistuu sillä, että kullekin henkilölle voidaan maksaa markkinaehtoista palkkaa (yläraja tuottavuudesta, alaraja saatavuudesta). Monen kohdalla tämä palkka jäisi alle toimeentulominimin, mutta juuri siksi tarvitaan jokin Osmonkin rummuttama perustulomekanismi. Samalla päästäisiin eroon ilmaisista harjoittelijoista ja muista systeemin hölmöilyistä.
Vaikka tämä juttu nyt lähtee toisille urille kuin on kai tässä viestiketjussa tarkoitus, niin ehkä kuitenkin on lupa selvittää asiaa tarkemmin, vaikka olenkin linkannut pariinkin otteeseen toisaalla oleviin viestiketjuihin, joissa palkatonta työtä selvitetään tarkemmin.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että palkaton työ on orjatyötä, mutta tuotahan ei virallisesti myönnetä.
Palkaton työ on työtä, jota tehdään erilaisin nimikkein alla, kuten työharjoittelu, työelämävalmmennus jne. Siinä työnantajan työntekijäkustannukset ovat 0 euroa, koska veronmaksajat kustantavat lystin.
Nimikkeet ovat nimikkeitä, on tavallista, että kyse on normaalista työstä.
Joku on jopa perustanut ulkomaille muistaakseni jonkun tuotantopisteen työnantajan lukuun palkattomana työnä lupauksella, että projektin päätyttyä hän työllistyisi palkallisena yritykseen. No, kun projekti oli valmis, se oli hyvästien aika. Tämä sisältyi johonkin tv-ohjelmaan, olisiko ollut muutaman vuoden takainen MOT.
Olen joskus lukenut työpaikkailmoituksen, jossa oli tosi kovat koulutukselliset ja työkokemusvaatimukset ja sitten siinä kerrottiin, ettei palkkaa makseta, vaan kyse oli ‘työharjoittelusta’ työttömyyskorvauksen varassa. Nuo ilmoitukset katosivat mol.fi:n sivuilta, kun niitä alettiin kopioida keskustelupalstoille.
Työharjoittelun nimikkeillä on ajettu täysperävaunullista rekkaa yksin yms.
Väärinkäyttöhän nuo tuollaiset jutut ovat, vaan työvoimatoimistot viis välittävät asiasta.
Palkatonta työntekijää ei koske mitkään työsopimuslain säännökset, koska virallisesti ei solmita työsopimusta, vaikka työstä sovitaankin. Metkaa, eikö totta. Sopimus tehdään työnantajan ja työvoimaviranomaisen välillä ja onhan siinä mukana tietysti työtönkin, mutta yleensä vain pelinappulana.
Työnantajan maksama palkka on palkattomassa työssä 0 euroa, orjatyöläinen saa työttömyyskorvauksen lisäksi 9 euron ns. ylläpitokorvauksen/työpäivä työssäkäyntikustannuksiin.
Kyllä. Tietyin ehdoin.
Tietty työttömien joukko voi kieltäytyä ilman työttömyyskorvauksen menetystä palkattomasta työstä, jos on osannut pitää huolta siitä, ettei palkaton työ ole missään muodossa mainittu työllistymissuunnitelmassa. Vaan tuossa se ongelma sitten piileekin, palkaton työ voidaan ilmaista niin kierosti, ettei sitä asiaan perehtymätön heti tajua. Kuriositeettina: laissa puhutaan työttömän palvelusta, vaikka kyse on oikeasti ihan muusta.
Mutta jos palkaton työ on jossain muodossa mainittu työllistymis/aktivointisuunnitelmassa, niin jos työtön kieltäytyy palkattomasta työstä, työttömyyskorvaus menee kahdeksi kuukaudeksi katkolle ja toimeentulotuen perusosaa alennetaan.
Toistuva temppu tietää sitten kolmen kuukauden työssäolovelvoitetta, työttömien parissa ikuiseksi karenssiksi mainittua, sillä työttömyyskorvaukseton aika voi jatkua vaikka eläkeikään, jos ei ehtoa täytä. Ja toimeentulotukea alennetaan lisää.
Sen sijaan seuraavassa lakilainauksessa mainittu porukka on sitten täyden mielivallan alla. He menettävät työmarkkinatukensa, jos eivät suostu kaikkein nöyryyttävimmäksi koettuun palkattomaan työhön eli kuntouttavaan työtoimintaan, joka voi kestää jopa kaksi vuotta. Passittaa voidaan siitä riippumatta, mikä on ikä, koulutus tai työkokemus tai kunto. Onpa käynyt niinkin, että kun joku ei ole suostunut, on tarjottu vaihtoehdoksi passitusta mielenterveystoimistoon.
Periaatteessa he ovat työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka heitä ei työttömyystilastoihin palkattomassa työssä ollessaan luetakaan. Mm. tämän vuoksi työttömyystilastot eivät kerro totuutta työttömien määrästä.
Muutama juttu lisää omaani ja muihin edellisiin kirjoituksiin:
Esimerkiksi henkilön lähtö vuorotteluvapaalle tai osa-aikaeläkkeelle mahdollistaa sen, että uusi henkilö saa työtä. Tosin vain ehkä lyhyeksi ja osaksi aikaa. Työpaikkojen määrä sinänsä ei tietenkään lisäänny. Kyseessä on siis lähinnä työn jakaminen.
Työpaikkojen absoluuttista määrää kansakunnassa kasvattanee lähinnä kansakunnan väkiluvun vahva nousu ja siitä aiheutuva voimakkaasti kasvava (esimerkiksi palvelujen) kysyntä ja/tai maailmantalouden toiminnan huomattava vilkastuminen (tuottavuuden ja määrien vahva kasvu), mikä näkyy selvänä kysynnän lisäyksenä kansakunnassa. Jälkimmäistä auttavat vielä viennin kannalta edulliset valuuttakurssit. Nämä kummatkaan eivät kuitenkaan liene tässä maailmantilanteessa vihreitä tavoitetiloja, ainakaan kohtuutalouden kannalta katsoen.
Pitemmällä aikavälillä tuottavuuden jatkuva kasvu pyrkii vähentämään työpaikkojen määrää (esimerkiksi yrityksissä/maissa X ja Y), vaikka se toisaalta mahdollistaa suuremmat palkat, jotka luovat kysyntää ja sen myötä työpaikkoja (esimerkiksi yrityksiin/maihin Z, Å). Kasvanut kysyntä ei läheskään aina kohdistu kotimarkkinoihin vaan voi hyödyttää pääasiassa ulkomaita (mikä ei ole monessa suhteessa ekologisesti edullista).
Ode ei missään kirjoituksessaan todennut, että suuri työttömyys loisi lisää työpaikkoja — että sopeutumista tapahtuisi tähänkin suuntaan (toki suuri työttömyys luo lisää työpaikkoja, mutta vain työttömien asioita hoitaviin yksiköihin ja väliaikaisesti!). Sopeutumista tapahtuu tuottavuuden nousun takia niin, että kun osa ihmisistä luopuu työpaikoistaan, niin heidän jättämänsä tehtävät hoidetaan tuottavuuden kasvun kautta — pitemmällä aikavälillä. Näin on sekä kansantalouden että yksittäisen talousyksikön, yrityksen tai muun, kohdalla. Tietysti tuottavuuden kasvu voi olla eri toimialoilla erilaista, Suomessa yleensä kuitenkin pääsääntöisesti vähäistä.
Suomen työelämässä on jatkuvasti runsain mitoin erilaisia harjoittelijoita. Heitä tulee niin korkea-asteen ja keskiasteen oppilaitoksista, oppisopimuskoulutuksen kautta, työvoimakoulutuksen piiristä kuin suoraan TE-toimistojen kautta. Kaikissa tapauksissa heidän harjoittelujaan säädellään ja valvotaan. Säätely tarkoittaa sitä, että heidän työaikansa ja
‑tehtävänsä on määritelty kirjallisella sopimuksella. Valvonta taas tarkoittaa sitä, että oppilaitos tai TE-toimisto pitää yhteyttä työnantajaan ja harjoittelijaan harjoittelun aikana joko käymällä harjoittelupaikassa tai olemalla työnantajaan ja harjoittelijaan puhelinyhteydessä, tai molempia. Harjoittelijoita koskee sama perusvakuutusturva kuin varsinaisia työntekijöitäkin. Lisäksi harjoittelijat tekevät erilaisia oppilaitoksen antamia, harjoitteluun liittyviä tehtäviä harjoitteluaikanaan.
Taloudellisesti katsoen harjoittelut ovat selvä tuki työnantajille, ja niiden vuoksi jää syntymättä työpaikkoja. Toisaalta jos niitä ei olisi, miten opiskelijat voisivat harjaantua käytännön työtehtäviin. Tietenkin voidaan kysyä, voisiko harjoittelujen ja työpaikkojen synnyttämisen välille saada aikaan nykyistä paremman tasapainon; voisiko harjoitteluja siis olla hieman vähemmän ja työpaikkoja syntyä hieman enemmän. Kaikissa järjestelmissä on kehittämistä — tässäkin.
Voidaan sanoa, että esimerkiksi Helsingin keskustan suuressa ruokakaupassa saattaa olla 10 harjoittelijaa samanaikaisesti: hyllyttämässä ja ottamassa vastaan tavaroita, purkamassa kuormia. Tästä on eittämättä suuri taloudellinen hyöty työnantajalle, kun näin on vuoden ympäri. Ja: Kuinka kauan tavaroiden hyllyttämistä, vastaanottamista ja purkamista pitää harjoitella? Ettei pitkillä harjoitteluilla ja koulutuksilla itse asiassa piiloteta työttömyyttä? Tavaratalossa harjoittelijoita voi samanaikaisesti olla vaikka 30.
Esimerkiksi maahanmuuttajien voi sanoa harjoittelujen kautta maksavan suomalaiselle yhteiskunnalle takaisin sen/sitä, että heidät on otettu tänne ja he saavat täällä tulonsiirtoja. He kun ovat harjoitteluissa useasti, koska ovat monet paljon työttömänä ja työvoimakoulutuksissa. Maahanmuuttajien yleinen työttömyysprosentti on noin tupla maamme yleiseen työttömyysprosenttiin verrattuna, ja monien yksittäisten mamuryhmien työttömyysprosentti on jopa moninkertainen maamme yleiseen työttömyysprosenttiin verrattuna.
Osmo Soininvaara:
“Minun käsitykseni talouden dynamiikasta on, ettei näin käy kuin hyvin lyhytaikaisesti tai niin pienillä paikkakunnilla, etteivät työmarkkinat toimi. Jos joku siirtyy vapaaehtoisesti työttömien joukkoon, yrtysten mukaan kelvollista työvoimaa on yksi vähemmän ja ennen pitkää on myhös yksi työsuhde vähemmän.”
Liiketaloustieteessä voidaan ajatella noin, mutta kansantaloudessa tulisi työpaikkojen ja työllisten määrän mennä mahdollisimman tasan ikään kuin rajahyötyteoriaa mukaillen. Ajatellaan mieluummin koko kansantalouden etua kuin jonkin yrityksen, joka pääsee valitsemaan kymmenistä pätevistä sen “hyvän tyypin”. Suuri työttömyys (yli 5%) on häiriö työmarkkinoilla, joka tulisi korjata. Niin kauan kuin häiriö on niin niitä malleja ei voida soveltaa, jotka eivät toimi juuri selllaisessa häiriössä.
Ihannetilanne on se, että kaikkien työpanos saadaan käyttöön. Jatkuva työvoimapula olisi parempi kuin työttömyys. Ei tietenkään pulasta kärsivien yritysten etu, mutta kokonaiskansantaloudellinen nettotuotto olisi suurempi työpanoksella mitattuna. Kansantaloustieteeseen yritetään politiikan avulla ujuttaa liiketaloudellisia oppeja, jotka eivät sovi kokonaiskuvan luomiseksi ja kansan hyvinvoinnin kasvattajiksi.
Vielä Tanskasta
Työttömyyslukuja vertaillessa kannattaa huomioida työssäkäyntialueet. Tanska on pieni ja melkein pyöreä, johon ei tarvita kahta työssäkäyntialuetta enempää. Suomessa työssäkäyntialueita on etäisyyksien vuoksi viljalti.
Tanskan runsaskätinen työttömyyskorvaus (1300€<) pitää kansalaiset paremmassa työkunnossa ja motivoi työnhakuun. (Gallie&Paugam 2002 havaitsivat Euroopassa halukkaimpien työnvastaanottajien olevan isoimmilla korvauksilla elelijät toisin kuin uusliberalistit väittävät ilman vastaavaa tutkimustietoa). Työn vastaanottamiseen on velvoite, jota laiminlyödessä voi pudota Suomen tasoiselle perusturvalle.
Tanskan kansalaispalkka koskee vain kansalaisia, ei maahanmuuttajia.
Tanskassa on kätevät yhteydet työllistyä Saksassa ja tehdä läheistä kauppaa useiden valtioiden kanssa.
Suosittelisin Suomessa valtion tukevan yritysten starttirahoja ja lisäävän omaa tutkimusta ja kehitystä vähentämisen sijaan. Sekataloudessa valtio ja kunnat ovat tärkeimpiä työpaikkojen luojia.
Työttömyyden syitä on niin monia, että ihmetyttää, miten tuo ihmisten laiskuus on usein sijalla yksi selittävänä tekijänä. EKP nostaa muutaman prosenttiyksikön kymmenyksen korkoa, ja taas meillä on euroalueella muutama kymmenen tuhatta laiskuria lisää.
Raimo K: “Ei mikään yritys kyttää työvoiman tarjontaa sillä tarkoituksella että kun sopiva työntekijä löytyy, se palkataan.”
Viherinssi: “Kyllä kyttää. Omassa työssäni olen harrastanut tuollaista kyttäämistä vaikka kuinka paljon. Jos sopiva osaaja löytyy, syntyy työpaikka. Tarvitaan kuitenkin riittävän hyvä osaaja, että syntyy kannattava työpaikka.”
Olisitpa lukenut kommenttini loppuun.
Kyllä teidänkin firmassa on TUOTANNOSSA syntynyt sellainen tilanne, että työvoimaa tarvitaan, sitten voidaan alkaa kyttäämään. Tuotanto eli tuotteiden kysyntä luo työpaikkoja, ei se että työvoimaa löytyy.
Osmo: ” kuinka suuren osan työvoimasta julkinen sektori on ottanut käyttöön.”
Vai että ottanut käyttöön?
Kyllä se markkinamekanismi tässäkin toimii, julkinen sektori kilpailee työvoimasta samoilla markkinoilla kuin yksityinenkin.
… ja noin yleisesti ottaen työntekijän irtisanominen ei ole missään niin helppoa kuin Suomessa — mitään sivukuluja tai erorahoja ei tule. Työttömyyspäivärahatkin maksetaan kollektiivisesti yrityksen maksettavaksi tulee vain pieni murto-osa.
Tarvitaan vain taikasana “tuotannolliset ja taloudelliset syyt” ja se on siinä.
Kunpa vaan olisi oikeata tietoa esim. Tanskan työmarkkinoilta, että miten siellä ovat työtä työttömille järjestäneet. Tuleeko Tanskassa pitkäaikaistyöttömän statukselle päässeen herätä ennen sian pieremää kello 0600 aamulla ja valmistautua lähtemään n. 1,5 tunnin työmätkalle bussilla tyhjää toimittamaan. Sitten ns. työpaikalle saavuttuaan, tulee kaiketi etsiä vapaa penkki jostain nurkasta päästäkseen työtään toimittamaan. Hiukan kuten ennen aikoinaan Roine Digitalilla järjesti porukkansa työympäristöä.
Kyllä minäkin olisin valmis tekemään tuottamatonta työtä, kunhan vaan työnsisältö olisi sellaista, että järki-ihmisten kanssa asioita voisi hunttailla suunnasta ja toisesta kolmanteen.
Mutta on aivan käsittämättömän hölmöä lähettää kaikkia työttömiä “työkkärin noteeraamaan suomalaisen standardi peruspöljän” työhön.
Tosin kaiketi ei Tanskankaan mallisssa kaikki työttämät päädy “mukaavaan työttömien töihin”, vaan kenties päätyvät käsin kuorimaan perunoita vanhusten hoitolaitoksiin. Saavatpahan vanhukset ainakin maukkaita perunoita laitoskeittiöiden kumiperunoiden sijaan.
Osmo S oli luetellut pitkän listan asioista, jotka vaikuttavat työttömyysasteeseen (tai työllisyysasteeseen) Eli tasapainotyöllisyyteen.
Mutta mielestäni siitä puuttui kokonaan työn hinta muissa maissa. Vai sisältyikö se kohtaan 9 = “paljon muuta”
Globaalissa maailmassa, missä työt, tuotteet, rahat ja ihmiset liikkuvat vapaasti, on selvää, että töitä teetetään mieluiten siellä, missä se tulee halvimmaksi. Varsinkin, jos työn tulosten siirtäminen niiden tarvitsijoille ei ole mikään ongelma.
Moni kirjoittaa täällä myös palkattomasta työstä ja siitä, miten se vaikuttaa työllisyyteen.
Minun mielestäni pitäisi selvästi erottaa toisistaan itsepalvelutyö ja vieraille ihmisille tehtävä palkaton tai alipalkattu työ.
On selvää, että jos työn teettäminen on kovin kallista, mutta työtulokset silti ihmisille tarpeellisia, niin yhä suurempi osa siitä työstä siirtyy itsepalveluksi. Ei ole vaikeaa luetella työtehtäviä, jotka 50 vuotta sitten teetettiin (pientä maksua vastaan?) muilla ihmisillä, mutta jotka nykyään tehdään itse. Tai jätetään kokonaan tekemättä.
Esimerkiksi joukkoliikenteen väheneminen ja yksityisautoilun lisääntyminen on siirgtymistä maksullisten palvelujen käytöstä kohti itsepalvelua. Ja sama kehitys on nähtävissä kaikilla inhimillisen elämän alueilla.
“Edellisessä ketjussa tuli useaan otteeseen esille väite, että jos joku on työtön vaikka vapaaehtoisesti, hänen ansiostaan joku toinen pääsee töihin. Väite esiintyy julkisessa keskustelussa taajaan. Mielestäni se on pääasiassa virheellinen.”
Minä hahmottaisin tilanteen näin: Jos työttömyys on suhdannetyöttömyyttä, pitää väite paikkansa ja joku työttömänä ollut saa työpaikan. Keskipitkällä aikavälillä työttömyyden taso laskee NAIRUn tasolle, jolloin käytännössä kyseessä on rakennetyöttömyys. Tällöin jonkun vapaaehtoinen työttämyys lisää työttömyyttä.
Kyttäämistä tarvitaan siinä vaiheessa, kun lähdetään tekemään jotain uutta ja investoidaan johonkin; otetaan uusi ihminen ja toivotaan, että hän pystyy jollain aikavälillä synnyttämään enemmän kuin palkkansa verran tuloja.
Yksinkertaisin esimerkki on tuotekehitys. Jos tuotekehitys onnistuu, tuloksena on uusia tuotteita, jotka sitten joskus myöhemmin heijastuvat toki kassavirtana. Mutta ne eivät heijastu nyt, ja niihin liittyy suuri riski. Riskiä voi pienentää sillä, että ottaa niitä asioita tekemään ihmisiä, joiden uskoo voivan saada homman hoidettua.
Sama koskee kuitenkin myös vaikkapa markkinointia uusille asiakasryhmille tai liiketoiminnan kehittämistä. Ideat voivat olla vaikka kuinka hyviä ja toimivia, mutta niitä toteuttamaan pitää löytää riittävän kyvykkäitä ihmisiä.
Tämä voi tuntua korkealentoiselta, mutta meidän vientiteollisuutemme myy koko ajan enemmän ja enemmän osaamista ja vähemmän perinteisesti tuotettua tavaraa. Ja kun myydään osaamista, tekijöiden osaaminen on kovinkin kriittinen tekijä.
Kyttäämistä ja rekrytointia voidaan ja pitää tehdä huomattavasti ennen kuin on senttiäkään tuloja. Tuotannon laajentaminen on sitten vähän toisenlainen ongelma, se ei yleensä ole niin haastavaa tai yksilöistä kiinni.
Kannattaisi myös pohtia sen mahdollisen työtä tarjoavan yrityksen ja yrittäjän näkökulmaa. Miksi Suomeen syntyisi uusia työpaikkoja?
Sopivan työvoiman saatavuus on merkittävä tekijä. Nokialat vapautuva työvoima on merkittävä mahdollisuus myös laajentaa jotain muuta toimintaa
Työvoiman tuottavuus vaikuttaa maavertailussa, infrastruktuuri ja sopivuus logistiikkaan maan sisällä. Kaivos on siellä missä on malmia ja joskus muulloinkin raaka-aine ratkaisee sijainnin.
Niin, maksavat asiakkaat ovat ykkösasia.
Maahanmuuttajat ovat työllisyydelle hyvä asia. Tämä selviää nopeasti kaikissa perinteisissä maahanmuuttomaissa, myös USA:ssa.
Maahanmuuttajat tuovat osaamista ja työvoimaa. Samalla taloudellinen toimeliaisuus muutenkin kasvaa ja luo typaikkoja.
Monikulttuurinen yhteiskunta ylipäätään tuottaa ympäristön, jossa yritystoiminta voi menestyä. Ensimmäisenä monipuolistuu ruoka.
Käsittääkseni edelleenkin Nokia työllistää Suomessa useaman romanialaisen kuin mitä heitä on täällä kerjäläisinä.
JTS:
>Käsittääkseni edelleenkin Nokia työllistää
>Suomessa useaman romanialaisen kuin mitä
>heitä on täällä kerjäläisinä.
Varmastikin. Mutta taloudellista toimintaa ja työpaikkoja Suomeen ei kuitenkaan synny “monikulttuurisuudella”, eli sillä, että tänne muuttaa mahdollisimman paljon romanialaisia kerjäläisiä. Pitäisi olla firmoja, joiden on kannattavaa palkata niitä koulutettuja ja osaavia romanialaisia (joita minunkin tuttavapiiriini kuuluu koko joukko). Nuo Nokialla jne työskentelevät romanialaiset ovat näet pääasiassa lähinnä noloja maanmiestensä toilailuista ja touhuista. He eivät ole myöskään kiinnostuneita verorahoitteisesta monikulttuuriteollisuudesta. Ei ole yhtään mitään järkeä edistää sitä, ei kenellekään.
Viherinssi kirjoitti 8.7.2011…
En väitä vastaan.
Oma kommenttini oli tarkoitettu yksikertaiseksi versioksi.
Työpaikkojen määrä ei tietenkään ole vakio, vaan kyse on talouden dynamiikasta. Listasit koko joukon työllisyyteen vaikuttavia asioita, mutta ehkä tärkein jäi sanomatta. Se mihin koulutetaan ja mitä yhteiskunta mahdollistaa on paljon tärkeämpää kuin koulutustaso tai tuo kohtasi muut asiat.
Mitä enemmän meillä on ihmisiä töissä, yrittäjinä tai muutoin, sitä enemmän meillä tarvitaan työntekijöitä.
Jokainen töissäkäyvä ihminen kuluttaa ja luo työpaikkoja. Työpaikkoja vaan syntyy nähtävästi niille aloille joille Suomessa ei paljoakaan kouluteta väkeä. Noihin sitten työntekijät tulevat ulkoa ja verotkin jää maksamatta kun pestit pidetään alle 6 kk pituisina.
Avainasemassa Suomen kilpailukyvyn kannalta on se mihin koulutamme, ei koulutustaso itsessään.
Viherinssi:
Tarkemmin sanoen vain niitä, jotka ovat työhönsä tyytyväisiä ja pärjäävät siinä hyvin. Tyytymättömät ja ylistressaantuneet hyötyisivät siitä, että voisivat mahdollisimman helposti päästä johonkin toiseen paikkaan kokeilemaan, josko match olisi parempi.
Kiitos erinomaisista kommenteistasi. Toivon, että mahdollisimman moni lukee ajatuksen kanssa kaiken näihin kommenttiketjuihin kirjoittamasi.
Luinpa tässä mielenkiintoisen kirjan (toista kertaa): Misha Glenny, Mc Mafia.
Yksi pointseista oli, että koko Euroopassa on krooninen työvoimapula, mikä johtaa ihmisten salakujetukseen sinne/tänne.
Tämähän saattaa hyvinkin olla totta — ja sehän rajoittaa talouskasvua.
Heh, tämä on taas näitä kompakysymyksiä.…
Mutta kerronpa ihmettelijöille sen, että työllisyyttä voidaan edistää luomalla uutta tuottavaa liiketoimintaa.
Onkin aika ihmeellistä, että suomessa keskitytään esim. tuohon Osmon listaan, eikä perusteta korkeakouluja, joiden tarkoituksena olisi synnyttää uutta erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Yhteiskunta on tässä liian passiivinen. Meille koulutetaan vvain työvoimaa, ei innovatiivisuutta ja riskinottokykyä.
Jos työpaikka-käsitteen sijaan asiaa lähestyttäisiin kapasitetti-termillä päästäisiin monessa asiassa uudelle tasolle.
Havainnollistan asiaa kuvitteellisen Pylkänmäen osuuskaupan avulla. Pylkänmäen osuuskaupassa on 12 myyjän työpaikkaa. Kesällä on lisäksi 4 kesätyöpaikkaa ja Jouluna 3 kiireapulaisen paikkaa. Melko tasaista menoa siis paria kautta lukuunottamatta.
Pylkänmäen osuuskaupan työvoiman kokonaiskapasiteetti vaihtelee siis 12:a 16.a työntekijään. Liiketilojen sisällä kapasiteettia käytetään kuitenkin tavalla, josta Pylkänmäen kunnan johto voi vain uneksia omassa organisaatiossaan.
Pylkänmäen osuuskaupassa on neljä kassalinjaa. Päivä aloitetaan yhdellä kassayksiköllä. Muu kapasiteetti on hyllyttämässa tavaroita yms. Mutta heti kun kassa havaitsee jononmuodostusta, hän painaa nappia, ja myymälässä kaikuu kuulutus:
“Kassalla tarvitaan apua!”
Hyllytyskapasiteetista irtoaa samantien yksi henkilö, joka rientää avuksi toiselle kassalle. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ideaalisella tavalla.
Kapasiteetti-käsitettä pitäisi käyttää myös karkeammalla tasolla tyovoimapolitikassa ja kansantaloudessa. Ei ole järkeä, että asfalttimies on kesän töissä ja talven kortistossa. Tai Lapin rinnetyövoima kesän kortistossa käyttääkseni kouluesimerkkiä.
Työvoimakapasiteetti on paljon joustavampi ja tehokkaampi instrumentti kuin työpaikka-ajattelu.
Työpaikkojen määrä on suurten lukujen valossa vakio, mutta kapasiteetin tarve ja kohdentuminen vaihtelevat aikaikkunasta ja toimialasta riippuen valtavasti. Puhuminen työpaikoista eikä kapasiteetista peittää tämän vision.
Toistaiseksi oletan, että ihmisen taipumus rikolisuuteen ei selviä ainkanaan siitä minkä maan passi sattuu olemaan. Samoin lahjakkuus ja älykkyys ei tule tietyn passin mukana.
Suomen ulkomaalaiskeskustelussa valitettavasti ei ymmärretä, että maailmassa kilpaillaan lahjakkaista ihmisistä ja heitä yritetään saada muuttamaan lähes maahan kuin maahan niin työhön kuin opiskelemaan.
Suomeen on syntymässä kykypotentiaalia liiketoimintaan niin Venäjälle kuin eri arabimaihin, Vietnamiin, Thaimaahan jne juuri maahanmuuttajien ansiosta.
Verorahoilla kustannetussa monikulttuurisuudessa on kysymys siitä millasia asioita toisen sukupuolen maahanmuuttujat tekevät kotimaansa hyväksi.
Valitettavasti pakkoruotsi on erittäin tehokas tapa pitää maahanmuuttajat erossa koulutuksesta ja muutenkin poissa kehittämästä yhteiskuntaa.
Jos Suomessa kansalaismielipide ohjataan siihen, että täällä ei akivata ylipäätään romanialaisia ja irlantilaisia, niin Suomi on menettävä osapuoli.
Rosvot — niin omat kuin muidenkin — pitää hoitaa oikeusvaltion perinteen mukaisesti tuomittavaksi. siitä tuskin kukaan ei liene mitään muuta mieltä.
Julkisen sektorin — kunnan ja valtion — tryöpaikat jostain syystä ovat erityisen kiinnostuksen kohteena ja työpaikka monelle intellektuelli tarkoittaa muiden verovaroilla kustannettua elämänmuotoa.
Ode on varmasti oikea henkilö pohtimaan miksi Suomessa on itseisarvo saada ihmsisä kunnan hommiin pysyvään eläkkeelle jotavaan uraputkeen sen sijaan että käytettäisiin yksityisen puolen osaamista silloin kun sitä tarvitaan ja on saatavilla. Ammatitaidostaan jälkeen jäänyt kunnallinen virkamies tuntuu olevan aina parempi vaihtoehto kuin projektiin kilpaileutettu yrittäjäasiantuntija?
Osa ongelmaa on toki kuntien ja valtion onneton kyvykyys edes kilpailuttaa ja vertailla saati sitten ostaa palveluita. Tämä onglema lienee hoidettavissa ja takaiskuista voinee ottaa oppia.
Onnetonta tekemistä ja sähläämistä syntyy kunnan ja valtion työnä siinäö kuin muillakin, yleensä pienemmällä uutisoinnilla.
Mutta — yliopistotutkijalle ainoa ura tuntuu olevan olla yliopistossa kouluttamassa lisää samanlaisia… eikä mieleen tule, että maailma on mahdollisuuksia täynnä ja hommia voi tehdä yrittäjänä.
Suomen ylisuurelta kuntasektoruila ainakin viidessä vuodessa eläköityy niin paljon ihmisiä, että ratkaistavana on sekä eläkeongelma että työn organisointi. Valitettavasti helpompaa on jatkaa kuten ennenkin, mutta se ei vain onnistu.
SDP ja Vasemmistoliitto toki haluavat jokaisen kunnan hommiin, mutta miksi en kyllä oikein ymmärrä.
Asiakkaana julkinwen sektori ainakin pystyy myös kehittämään yksityisen puolen työpaikkojen syntymistä ja samalla näiden yritysten mahdollisuutta kasvaa siellä yksityisellä puolella.
Minun käsittääkseni kilpailuttamisen syynä on yliampuva lainsäädäntö, jossa kilpailun säännöt ylittävät järjen käytön. Se johtaa kohtuuttoman suurin transaktiokustannuksiin. Kun vähäisistäkin kilpailutuksista rutiininomaisesti valitetaan ja markkinatuomioistuin määrää rutiininomaisesti täytäntöönpanokiellon, on paljon järkevämpää tehdä tise vähän huonomminkin kuin alistuaq kilpailutuksen riskeille. Yrityksillä ei ole taakkanaan samoja sääntöjä vaan niillä on oikeus käyttää järkeä ostotoiminnassaan.
Joas joku pystyy yksikäsitteisen riidattomasti määrittämään vanhustenhoidon laadun, kannattaa tavoitella nobelinpalkintoa.
JTS:
Tilastokeskus mukaan Suomessa oli v 2009 yhteensä 556 palkansaaja, jotka olivat Romanian kansalaisia, joista tietysti vain jokin murtto-osa työskentelee Nokialla. Jo kerjäläisten määrä taitaa olla suurempi, vaikka murtomiehet ja muut päätoimiset varkaat jätettäisiin laskuista.
Osmo: “Jos joku pystyy yksikäsitteisen riidattomasti määrittämään vanhustenhoidon laadun, kannattaa tavoitella nobelinpalkintoa.”
Niinpä. Mutta vastaus tähän ei ole ´hällä väliä´ asenne, vaan laatua pitää vaatia. Sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla.
Miten teet sellaisen kilpailutuksen, jossa laadun ja hinnan tasapainmo ratkaisee, kun laatua ei pysty määrittelemään juristinpitävästi.
JTS: “SDP ja Vasemmistoliitto toki haluavat jokaisen kunnan hommiin, mutta miksi en kyllä oikein ymmärrä.”
Vaikea on ymmärtää, jos on 20 vuotta ajasta jäljessä.
Ehkä sentään muistat Lipposen uusliberalistisen talouspolitiikan?
Osmo:
Annat palveluseteleitä.
Raimo K, kunnallisella puolella ehkä voidaan palkata vanhusten hoitoon kunnon johto, jolta sitten vaaditaan järjestämään hyvälaatuisia vanhuspalveluita ja jätetään se laadun määrittely heidän itsensä varaan. Heille juoksee palkka riippumatta siitä, miten he sen määrittelevät, joten jos he ovat kunnollisia ihmisiä, he todennäköisesti määrittelevät sen niin, että se vastaa sellaista, mitä oikeasti halutaan ja pyrkivät sitten resurssien puitteissa toteuttamaan sen mahdollisimman hyvin. Tässä tietenkin heikko kohta on tuo “kunnon ihmisiä”.
Yksityisellä puolella homma toimii eri tavoin. Siellä yritysten johdon ainoa tehtävä on maksimoida osakkeenomistajien voitto. Tämä on se asia, mitä heidät on palkattu tekemään. Tällöin ainoa tapa vaatia heiltä laatua on tehdä se sopimuksin ja tässä vanhustenhoitoasiassa se on juuri äärimmäisen vaikeaa, kuten OS kirjoittaa. Joka tapauksessa tässä vaihtoehdossa ei siis voida luottaa edes tuohon “johto on kunnon ihmisiä” ‑puoleen, koska aivan riippumatta, minkälaisia he ovat, heidän tehtävä on tuo voiton maksimointi. Kunnolliset ihmiset tietenkin pysyvät lain puitteissa, mutta jos lailla sitovien sopimusten kirjoittaminen on hyvin vaikeaa, tämä ei juuri auta mitään muuta kuin ehkä siivoamaan kaikkein pahimmat tapaukset pois.
Niin eli kyse on siitä kumpi sen laadun pystyy paremmin määrittelemään, kunnan palkkalistoilla oleva byrokraatti, vai asiakas.
Kuten melkein missä tahansa muussakin asiassa mun rahat on asiakkaan puolella.
Sen sinänsä voin kyllä uskoa, että kunnan kannattaa mieluummin tuottaa palvelut itse kuin ostaa palvelut ulkoa, jos laadunmäärittelyä ei voida samalla ulkoistaa asiakkaille näissä tapauksissa missä laatu on kovin subjektiivista.
Mutta tietysti mitä subjektiivisempaa se laatu on, niin sitä tärkeämpää on antaa asiakkaiden itse määritellä se.
Raimo K
Ehkä sentään muistat Lipposen uusliberalistisen talouspolitiikan?
Mikäs siinä oli niin uusliberalistista? Sekö, ettei silloin aikoinaan lähdetty Kreikan tielle, vaikka siihen oli hyvät saumat ja kansan mandaatti?
Miksi et Osmo ottanut esille investointien merkitystä työllisyydelle?
Yhteisön käytettävissä olevat reaalisäästöt määrittävät työllisyyden tason. Jopa palvelut tarvitsevat suuren määrän välituotteita omassa tuotantoprosessissaan. Eli niitä reaalisäästöjä…
Seuraava esimerkki perustuu John Stuart Millin, David Ricardon ja John Hicksin teoksiin.
-Oletetaan että yrittäjillä on hallussaan reaalipääoma, jolla maksetaan työntekijöiden palkat ja tuotannossa tarvittavat tuotantopanokset (kansantalouden tilinpidossa välituotekäyttöä sekä palkansaajakorvauksia ja marxilaisessa kirjallisuudessa kiertävää pääomaa). Työntekijät vaihtavat työpanoksensa yhteisön varastoissa oleviin kulutushyödykkeisiin, jotka ovat yrittäjien omistuksessa eli palkat ovat ennakkoa yhteisön palkkavarannosta. Tuotannosta syntyvät hyödykkeet valmistuvat jokaisen aikaperiodin lopussa. Osa käytetään seuraavalla periodilla yrittäjien ja työläisten kulutukseen ja osa tuotantopanoksena loppujen jäädessä varastoihin.
-Nyt joku keksii että on mahdollista tuottaa koneita, jotka käytössä vaativat vähemmän välituotekäyttöä sekä työvoimaa kuin aiempi tuotantoteknologia. Ainoa haittapuoli on vain se, että jokaisen koneen tuottaminen vaatii alussa suuren määrän tuotannossa aiemmin käytettyjä panoksia jotta sen voisi edes valmistaa. Koneen pääomakustannukset jaetaan laskennalliseen korkoon ja poistoon koko sen käyttöiän ajalle.
-Yrittäjä tarkastelee investointia siitä näkökulmasta että tuotannon arvo – välituotekäyttö – palkkakulut – koneen pääomakulut > aiemman tuotantoteknologian tuotannon arvo miinus vastaavat kustannukset. Tämä tuotto voidaan suhteuttaa sidottuun pääomaan, jolloin saadaan pääoman tuoton suhdeluku. Uusi tapa otetaan käyttöön jos uusi suhdeluku on aiempaa suurempi ja ylijäämän taso aiempaa suurempi.
Nyt ei edes tarvitse olettaa että uuden teknologian myötä alussa syntyisi aiempaa suurempi määrä tuotantoa vaan riittää että toimintaylijäämän (tai yrittäjien itselleen ”riistämän” lisäarvon määrä marxilaisessa kirjallisuudessa) absoluuttinen määrä on aiempaa suurempi.
Ensimmäisten koneiden tullessa voi käydä niinkin että tuotannon määrä on aiempaa pienempi koska osa tuotantopanoksista tarvitaankin koneiden rakentamiseen ja yrittäjät eivät sen hetkisillä reaalisäästöillä pysty työllistämään loppuja työllisiä.
Näin siis pääomainvestoinnit aiheuttaisivat työttömyyttä kun niitä rakennetaan yhtäkkiä suuria määriä.
Miten tilanne ratkeaa?:
Ongelma edellisessä tilanteessa on lähinnä se, että yhteisön reaalisäästöt eivät riitä investointeihin ja kulutushyödykkeiden samanaikaiseen tuotantoon. Jos varastoissa olisi ollut riittävästi hyödykkeitä, niin samanaikaisesti olisi ollut mahdollistaa tehdä uudet investoinnit, laajentaa olemassa olevaa tuotantoa sekä kuluttaa. Perinteinen tapa kiertää säästöjen vajavaisuutta on lainata ulkomailta, mutta investointien pitää onnistua jotta lainat voidaan maksaa takaisin.
Toinen vaihtoehto on se, että työläiset tinkivät palkoistaan jolloin jää enemmän säästöjä käytettäväksi tuotannossa. Tätä kutsutaan Ricardo Efektiksi. Kehitysmaissa ihmistyövoiman käyttö voi olla hyvinkin järkevää koneiden sijaan jos konetunnin kustannus on riittävän suuri verrattuna ihmistyötunnin kustannukseen per tuotettu yksikkö.
Neuvostoliitossa säästöjen vajavaisuus ratkaistiin pakkosäästämisellä; säätelemällä suoraan työläisten ja maanviljelijöiden kulutusmahdollisuuksia sekä käyttämällä vankityövoimaa.
Onko hyödykkeiden kysyntä työvoiman kysyntää?:
Hyödykkeiden kysyntä ei ole työvoiman kysyntää vaan ainoastaan reaalisäästöjen suurempi määrä mahdollistaa isomman työpanoksen käytön tuotannossa.
Friedrich Hayekin mukaan tämän asian ymmärtäminen erottaa ekonomistin muista. Asia olikin näin ennen kuin Lordi Keynesin alikulutus-harhaoppi pääsi vallalle. Keynesiä oli tosin jo edeltänyt Thomas Malthus ja John Law.
Kysyntä vaikuttaa tuotannon rakenteen kautta, mikä sinänsä on itsestän tärkeä asia, mutta säästöt ovat talouskasvun todellinen lähde.
Silloinkun investoinnit olivat betonia ja rautaa, nuo teoriat pitivät edes osittain paikkansa. Kun investoinnit ovat tietoa ja älykkyyttä ja automaatiota, vaikutus työllisyyteen on päinvastainen.
Tärkeintä osaa investoinneista ei enää edes lasketa investoinneiksi, vaan ne kirjataan suoraan kuluiksi.
Paavo Häikiö kirjoitti:
“Jokainen töissäkäyvä ihminen kuluttaa ja luo työpaikkoja. Työpaikkoja vaan syntyy nähtävästi niille aloille joille Suomessa ei paljoakaan kouluteta väkeä. Noihin sitten työntekijät tulevat ulkoa ja verotkin jää maksamatta kun pestit pidetään alle 6 kk pituisina.
Avainasemassa Suomen kilpailukyvyn kannalta on se mihin koulutamme, ei koulutustaso itsessään”
Olen hieman eri mieltä. Jokainen elossaoleva ihminen kuluttaa ja luo siis työtilaisuuksia itselleen ja toisille ihmisille — riippumatta siitä käykö hän palkkatyössä vai ei.
Se mille alalle syntyy työpaikkoja, riippuu siitä
— miten tarpeellisia, miellyttäviä ja hyödyllisiä sen työn tilokset ovat muille ihmisille
— millä hinnalla ihmiset voivat niitä työtuloksia ostaa
— paljonko ihmisillä on rahaa ostella toisten ihmisten tekemän työn tuloksia.
Avainasemassa ei siis ole se, kuinka syvällisesti ihmisiä koulutamme eli heidän koulutustasonsa. Mutta ei myöskään se, mille alalle heitä koulutamme.
Tärkeintä on, että he tekevät työtä, jonka tuloksille on maailmalla kysyntää, ja että he tekevät työtä sellaisella hinnalla, että se ei käännytä ostajia etsimään tuotetta halvemmalla jostain muualta tai tekemään kyseistä työtä itse.
Osmo, myös välituotekäyttö ja varastoissa olevat kulutushyödykkeet eli klassisen poliittisen taloustieteen kiertävä pääoma on pääomaa ja edellyttää aiempia reaalisäästöjä.
Koulutusinvestoinnit voivat jopa edellyttää tietyssä mielessä suurempia panoksia kun opiskelijat eivät välttämättä osallistu koko työpanoksellaan tuotantoon vaan käyttävät aikaansa opiskeluun usean vuoden ajan. Millaisilla yhteisöillä on varaa tuottaa tällaiset investoinnit?
Jopa Adam Smith luokitteli koulutuksen investoinniksi vaikka samalla luokitteli koulutuksen myötä tulleen kasvaneen palkan työtuloksi eikä korvaukseksi jo tehdyistä investoinnneista, mikä on ristiriitaista.
Investoinnin ja välituotekäytön eli kiinteän ja kiertävän pääoman ero on aina ollut hyvin mielivaltainen, myös 1800-luvulla.
Tutki vaikka kansantalouden tilipidosta millainen kustannusrakenne eri toimialoilla on. Kuinka paljon maksetaan palkansaajakorvauksia suhteessa bruttotuotantoon, kuinka paljon on pääoman käyttökustannuksia ja kuinka paljon ulkoisia materiaaleja ja palveluita…
Osmon teesien mukaan palveluiden kustannukset koostuisivat vain palkansaajakorvauksista eikä niissä olisi pääomakomponenttia mukana…
Austrian,
Minustakin koulutusinvestoinnit ovat investointeja, muta kansantalouden tilinpidon mukaan ne eivät ole vaan ne kirjataan kuluiksi. Kun valitetaan, että investoinnit ovat vähentyneet, ja vedotaan kansantalouden tilinpitoon, silloin tietysti tarkoitetaan aineellisia investointeja.
Austrian kysyy: “Miksi et Osmo ottanut esille investointien merkitystä työllisyydelle? ”
Minä olen tuosta samaa mieltä (?) kuin Osmo S.
Tyypillisesti investointeja tehdään, jotta samat tuotteet saataisiin aikaan vähemmällä ihmistyöllä kuin ennen. Investoija haluaa tarjota vähemmän työpaikkoja kuin hän tarjosi aikaisemmin (=maksaa vähemmän palkkaa), mutta tuottaa silti saman tai suuremman määrän myytävää tuotetta kuin aiemmin.
Investointeihin perustuva työllistäminen on oikeastaan vaarallista, koska se aiheuttaa tuotantokoneiden keskittymistä ja suurenemista. Ja sitä, että yhhä suurempi osa ihmistyöstä palvelee koneita eikä ihmisiä. Kuinkahan moni ihminen Suomessakin on jo tällä hetkellä tuotantokoneiden ja tuotantoprosessien suunnittelija, rakentaja, asentaja ja kunnossapitäjä. Ja siitä huolimatta tuotantoprosessit ovat entistä haavoittuvampia ja vaikeammin korjattavissa, jos ne menevät rikki tai toimivat väärin tai ei-toivotulla tavalla.
Syltylle
“Ehkä sentään muistat Lipposen uusliberalistisen talouspolitiikan?”
“Mikäs siinä oli niin uusliberalistista? Sekö, ettei silloin aikoinaan lähdetty Kreikan tielle, vaikka siihen oli hyvät saumat ja kansan mandaatti?”
Ehkä ennemmin pitäisi kysyä, mikä siinä ei ollut uusliberalistista. Kun kerran kysyt, niin uusliberalistista politiikkaa oli ainakin:
Yksityistämiset, joilla tuhottiin kansalaisten omaisuus polkuhintaan (Fortum, Outokumpu, Postipankki jne).
Hyvinvointipalveluiden alasajo.
Tuloerojen kasvattaminen progressiota vähentämällä.
Rikkaimpien suosiminen erilaisin helpotuksin.
investoinnit ovat edelleen rautaa jne.
Missä todellisuudessa elät?
Yksikään solu ei tuota mitään ilman rautaa ja betonia. Edes sun kaupunkirakennetta ei synny ilman betonia ja rautaa.
Lopettaisit nuo lapselliset jutut.
Jotenkin olen ajatellut, että Nokian tai Apllen investoinnit softaan ovat olleet merkittävämmässä roolissa kuin yhtöiden investoinnit rakennuksiin ja tuotantolaitteisiin.
Erkki M,
Ei siitä niin kauaa ole kun 70% (1920) suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Oletko myös sitä mieltä, että ne investoinnit, joilla tämä lukumäärä on pudotettu muutamaan prosenttiin, olivat vaarallisia?
Toivon todellakin että Osmo ei ole kanssasi samaa mieltä.
Kimmo
Yksikään Nokian insinööri tai Applen taiteilija ei käy töissä jollei infra ole kunnossa.
Laitapa ne Utsjoelle teltaan, syntyykö kännyköitä?
OS,
Applen ja Nokian omat kulut ovat tosiaan enemmän aineettomia mutta niiden alihankkijoiden on edelleen investoitava aineellisiin hyödykkeisiin.
Pitää päästä arvoketjussa erilaiseen asemaan että voi unohtaa suurimmaksi osaksi aineelliset investoinnit.
Tämän tulovirran avulla voi hankkia ulkomailta hyödykkeitä, joiden valmistamiseen tarvitaan aineellisia investointeja.
Kännykän valmistaminen maksaa muutaman euron. Niiden valmistamiseen tarvittavia aineellisia investointeja kannattaa verrata tähän rahalliseen volyymiin. Kännykän arvon markkinoilla on paljon suurempi. Tämän arvon takana on aineettomia investointeja, jot6ka yleensä eivät näy kansantalouden tilinpidossa investointeina.
Suure, joka näkyy kansantalouden kirjanpidossa investoiteina, ei ole pitkään aikaan tarkoittanut mitään.
Juge,
Aineeton todellisuus on todellisuutta siinä missä rauta ja betonikin. Nykyaikana aineettomin välinein voi tuottaa paljon suurempaa arvoa kuin materiaalipohjaisella tuotannolla, vaikka materiaali onkin aina jonkinlaisessa roolissa.
Juge, tuossa näkökulmassa on sellainen ongelma, että jos se viedään loogiseen päätökseensä, ei ole olemassa mitään muita investointeja kuin siementen kylväminen, koska ilman ruokaa ei voitaisi elää edes siellä teltassa. Siksi kaikki valtion rahat pitää pistääkin maataloustukeen.
KimmoO:
En tarkoittanut investointien vaarallisuudella maatalouden koneellistumista. Enkä ylimalkaan sitä, että ihmiset haluavat helpottaa omaa työtään hankkimalla koneita (esim. tiskikoneen, pesukoneen tai pölynimurin)
Tarkoitin vaaroja, jotka aiheutuvat siitä, että hyvin suuri joukko ihmisiä tulee4 riippuvaiseksi yhdestä koneesta tai yhdestä tehtaasta. Esimerkiksi yhdestä voimalaitoksesta tai yhdestä lennonjohtojärjestelmästä tai rautateiden ohjausjärjestelmästä tai lipunmyyntijärjestelmästä.
Tämän on todennut jo elektroniikkateollisuuskin, joka on varsin riippuvainen muutamasta avainkomponentteja valmistavasta tehtaasta. Ja niissä sattuvista tulipaloista.
Myös paperiteollisuudesta löytyy esimerkkejä. Aikoinaan paperikoneiden käyttöhenkilökunta vastusti tietokoneiden tuloa paperitehtaisiin, koska he osasivat käyttää koneita ilmankin tietokonetta ja se oli heille vain ylimääräinen laitteisto, jota piti opetella käyttämään entisten taitojen lisäksi. Mutta nykyään tuskin löytyy enää paperikonetta ja sitä käyttävää miehistöä, joka pärjäisi työpaikallaan ilman muualta ostettua ja muiden ihmisten suunnittelemaa ohjausjärjestelmää.
Joskus tulee myös mietittyä, johtuuko teollisuushaarojen fuusioituminen vain yhden tai muutaman monikansallisen yhtiön haltuun siitä, että pienillä firmoilla ei enää ole varaa uusimpiin (työvoiman tarvetta vähentäviin) investointeihin.
Jos tällainen suuryhtiö ei sitten pystykään vastaamaan huutoonsa eli toimittamaan vastaanottamiaan tilauksia, ei asiakkailla ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa parempia aikoja.
Tiedemies kirjoitti “ei ole olemassa mitään muita investointeja kuin siementen kylväminen, koska ilman ruokaa ei voitaisi elää edes siellä teltassa. Siksi kaikki valtion rahat pitää pistääkin maataloustukeen.”
Ei siementen kylvämiseenkään tarvita rahaa tai rahallista maataloustukea. Siihen tarvitaan vain sen verran tietoa ja järkeä, että jätetään osa edellisen kesän sadosta käytettäväksi siemenviljaksi. Ihmisten kyky suunnitella omaa toimeentuloaan kestävästi on paljon vanhempi asia kuin rahatalous tai valtioiden antama tuki tärkeille elinkeinoille.
Suomen tärkein vientituote 1800-luvulla oli voi. Eikä siihen tarvittu maataloustukea.
Otan esimerkin 10.7.2011 kello 13:12 postaamastani kapasiteettinäkökulmasta.
1000 yksityisen puolen työpaikkaa on 1000 työpaikkaa julkisella puolella,
mutta, julkisen puolen 1000 työpaikan kapasiteetti on pahimmillaan vain 87 % prosenttia yksityisen puolen kapasiteetista.
Julkisen puolen eläkeikää pitäisi nostaa 40 vuoden työuralla viisi vuotta, jotta kapasiteetti/työpaikka vastaisi yksityisen puolen kapasiteettia/työpaikka,
Julkisella puolella 68 eläkeikä vastaa yksityisen puolen 63 vuoden eläkeikää, jotta päästään tasoihin aktiivisen työsuoritteen kannalta.
Edellä oleva laskelma on tehty parametreillä, että julkisella puolella ((valtio, kunnat, valtion kuntien laitokset sekä useat yritykset) vuosilomat ovat pisimmillään 11 viikkoa, kun ne ykstyisellä puolella ovat vain viisi viikkoa.
Harppaus julkisen puolen lomien pituuteen tapahtui, kun loma-ajaksi alettiin laskea vain viisi viikonpäivää aiemman kuuden sijaan.
Kun ottaa huomioon julkisen puolen osuuden työvoimasta, niin puhutaan kestävyysvajeen suuruisesta asiasta.
Asiaan voi tutustua vaikkapa täällä:
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/07/14/virastot-tyhjillaan–virkamiehet-11-viikkoa-lomalla/20119786/139?ref=tf1
Kannattaa vilkaista myös jutun kommentteja.
___________________________________
Turn private troubles into public issues.
C.. Wright Mills
Evert the Neverest;
Pitääkö tuo taloussanomien väite “Vuosilomalain mukaan lomaa kuluu aina kuusi päivää viikossa, mutta meillä sitä kuluu viisi päivää viikossa, Nybondas-Kangas huomauttaa. Sama käytäntö on levinnyt valtiolle.”
tosiaan paikkansa?
Kun itse olin töissä (yksityisessä teollisuusfirmassa) siellä pidettiin tarkkaan huolta, että kukaan ei voinut jakaa lomaansa 5 päivän pituisiin pätkiin, vaikka olisi kuinka mieli tehnyt. Poikkeuksena vain sellaiset viikonloput, joissa lauantaikin oli yleinen vapaapäivä.
Jos kunnissa ja valtiolla ei noudateta tässä asiassa lakia ja yleistä käytäntöä, niin se on törkeää! AY-järjestöjen pitäisi puuttua asiaan. Tai muuttaa lakia niin, että lauantaipäiviä ei laskettaisi lomapäiviksi, vaan ne olisivat muuten vaan vapaa-päiviä, jos ko alalla noudatetaan 5‑päiväistä työviikkoa.
Mutta en usko, että tuosta asiasta aiheutuu tarve siirtää eläkeikää 5 vuotta eteenpäin,
Ja jos meitä uhkaa työvoimapula, niin pitäisikö puhua sittenkin lomien lyhentämisestä eikä eläkeiän kasvattamisesta? Uraputkeaan rakentava ja asuntovelkansa kanssa kamppaileva nuori olisi useimmiten töissään tehokkaampi kuin yli-ikäinen vanhus, joka tekee työtä vasten omaa tahtoaan. Eikä oikeastaan tarvitse enää juuri palkkaakaan.
Olen ollut itse valtiolla töissä ja silloin ei lomia saanut puliveivata ja pätkiä. Jokaiseen lomaan tuli maksimaalinen määrä lauantaipäiviä.
En tiedä milloin tällainen kreikkalainen käytäntö on tarttunut Suomeenkin, että lomapäiviin ei lasketa lauantaipäiviä.
Sen tiedän, että kesäaikana valtion (ja kuntienkin) virastot muuttuvat lehtilukusaleiksi. Lomalla ollaan vuorotellen ja “vahdissa” olevat pyörittelevät peukaloita ja lukevat lehtiä. Joku ehkä rakentaa ja soittelee valtion laskuun rakennusasioita.
Eräs pomo, joka rakensi, tuli kesällä töihin vain soittaakseen talon rakentamisen tarvitsemat puhelut.
Onko valtiolla mitään tunnuslukuja edes, joilla seurataan henkilöstön joutuisuutta?
Asioiden käsittelyajat hallinnossa ovat venyneet siihen malliin, että on voi kysyä, onko valtiolla menossa jonkin sortin italialainen laiskottelulakko.
Tuo taloussanomien uutisointi on hiukan harhaanjohtava. 11 viikkoa lomaa ei kyllä saa, mutta monissa virastoissa on mahdollista vaihtaa lomarahat vapaaseen. Lopputulos työntekijän kannalta on siis sama kuin ottaisi lomarahat käteen ja pitäisi palkatonta vapaata. Palkallista lomaa on maksimissaan 7 ½ viikkoa. Toki sekin on enemmän kuin yksityisen 5 viikkoa, perinteisestihän valtiolla on ollut lyhyemmät työajat ja pienemmät palkat. Ja kyllä, olen täysin tietoinen että etenkin suorittavassa portaassa valtiolla voi nykyään olla parempi palkkataso kuin yksityisellä, mutta se nyt ei suoraan liity lomiin.
Se taas että nykyään lomaa kuluu 5 vrk/vko on sovittu työ/virkaehtosopimuksella. Niillä saadaan ihan lain nojalla poiketa lain määräyksistä. Tällä ei kuitenkaan pidennetty kenenkään lomia päivääkään. Ns. täyslomalaisen, eli yli 15 palvelusvuotta lomat oli aiemmin maksimissaan (talvipitennyksellä jonka käytännössä kaikki ottivat) 45 vrk. Nyt loma on 38 vrk ja talvipitennyksestä luovuttiin. Vastaavasti lomaa kuluu vain se 5 päivää viikossa. Sekä työnantaja että työntekijät olivat vahvasti sitä mieltä, että on kaikille helpompi kun ei tarvitse laskea kuuluuko joku lauantai lomaan ja mitä tehdä kun on pidetty parin päivän vapaita. Ja koska kumpikaan ei menettänyt mitään, niin sopu saatiin aikaan. Olen vahvasti sitä mieltä että yksityiselläkin puolella pitäisi sopia vastaavasti, eli lyhentää muodollista lomakertymää ja käyttää vain 5 päivää viikossa. Kenen etu muka on jonnekin 1950-luvulle jämähtänyt lomanlaskentakaava, jolloin työntekijä ei voi helposti tietää lomapäiviensä kulutusta ja työnantaja joutuu käyttämään aikaansa johonkin irtopäivien lauantai laskelmiin? Ja tällä ei olisi mitään vaikutusta lomamäärään tai kansantalouteen (paitsi että pari HR-ihmistä pääsisi tekemään jotakin hiukan mielekkäämpää).
Viherinssi:
“Meidän pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että jokaiselle on töitä. Se onnistuu sillä, että kullekin henkilölle voidaan maksaa markkinaehtoista palkkaa (yläraja tuottavuudesta, alaraja saatavuudesta). Monen kohdalla tämä palkka jäisi alle toimeentulominimin, mutta juuri siksi tarvitaan jokin Osmonkin rummuttama perustulomekanismi. Samalla päästäisiin eroon ilmaisista harjoittelijoista ja muista systeemin hölmöilyistä.”
Siis jos jokaiselle maksetaan markkinaehtoista palkkaa, niin miksi valtion pitää sitten maksaa työntekijälle lisää, jotta työntekijä pysyisi hengissä? Tosiasiassa sinä ehdotat, että työntekijöille pitäisi voida maksaa alle markkinoilla määräytyvä palkka, mikä mahdollistetaan valtion välillisellä subventiolla työnantajille, eli perustulolla.
Ilmaisharjoittelu on ihan samanlainen subventio työnantajille, jonka väärinkäyttö vain pahenee jatkuvasti. Harjoittelijoiden väärinkäytön ongelmasta päästään aivan yksinkertaisella työsopimuslain muutoksella, eli säätämällä harjoittelun tapahtuvan aina työsuhteessa.
Korjaan vähän edellistä kommenttiani, sillä ymmärsin Viherinssin pointin aluksi väärin. Viherinssi kirjoitti, että palkan alarajan tulisi määräytyä työvoiman saatavuuden mukaan — ei siis markkinaehtoisesti. Tällöin epäilemättä valtion tukea tarvitaan, koska muuten työvoima kuolisi pois. Anteeksi, että luin kommentin turhan nopeasti.
Olen silti eri mieltä.
Shakeem
“Harjoittelijoiden väärinkäytön ongelmasta päästään aivan yksinkertaisella työsopimuslain muutoksella, eli säätämällä harjoittelun tapahtuvan aina työsuhteessa.”
Tuolla päästään kyllä samalla myös monesta harjoittelupaikasta.
“Päin vastoin! Mitä joustamattomammat työmarkkinat sitä kamalampi kohtalo on saada potkut ja sitä enemmän sitää nöyryyttämistä. Jos työmarkkinat on joustavat, niin aina voi vaihtaa sinne missä työntekijöitä kohdellaan kunnolla.
Tästähän on jonkun verran huhujakin, että niillä työpaikoilla joissa pomot ei oo tulosvastuussa ja palkat on niin paljon markkinapalkkoja paremmat (=julkisella sektorilla) kiusaamista esiintyy.”
Ei tuo ole mikään sääntö, vaan riippuu tilanteesta esim jos uusi työnantaja ei kysy entiseltä mielipidettä tai ei välitäsiitä. Usein kuitenkin kysytään ja uskotaan valheet .
Toiseksi, jos olet vähän paremmassa asemassa niin sinulla on kilpailukielto mikä estää oma alasi töiden tekemisen puoleenvuoteen-vuoteen.
Erityisesti , jos lähtö on riitainen niin työnantaja voi kiusalla estää uuden työn saannin tai pistää sinut vuosiksi oikeuteen. Kuluthan maksaa työnantajaliitto, ei yritys.
Voit olla iäkäs ja/tai menettänyt osan työkyvystä jolloin työllistyminen on heikkoa
Ja yleensäkin, miksi yrittäjällä/esimiehellä pitää olla oikeus puhua sinusta perättömiä eli harratsaa rikollsita toimintaa ????
Miksi minun pitäisi alistua ja antaa jonkun terrorisoida minua tai hiljaisia työtovereita ?
Käännätkö sinäkin toisen poskesi jos joku sinua lyö ?Ainahan voit juosta pakoon.
Mitähän jos isämme ja isoisämmekin olisivat vaihtaneet valtiota sotaa käymättömään ??
Artturikin eläisi Siperiassa ja hoitaisi poroja
“Tuolla päästään kyllä samalla myös monesta harjoittelupaikasta.”
Nyt nuo “harjoittelupaikat” korvaavat pienipalkkaisen työn, sekö on parempi ?