Vihreiden joukossa on monenlaista suhtautumista uskontoon ja kirkkoon. On toisaalta vimmaisia ateisteja ja toisaalta paljon seurakunta-aktiiveja. Kirkon sisällä vihreitä on paljon. Kirkon sisällä he ajavat tietysti samansuuntaisia arvoja kuin yhteiskunnassa yleensä. Monet heistä ovat aktiiveja Tulkaa kaikki -liikkeessä, joka vyörytti vahvasti syksyn seurakuntavaaleissa. Jos vastustaa homojen syrjintää yleensä, vastustaa sitä tietysti myös kirkon sisällä.
Vihreiden sisällä suhde kirkkoon ei ole kovin merkittävä, vaikka joillakin yksittäisillä henkilöillä onkin varsin jyrkkiä mielipiteitä. Siitä keskustellaan varsin vähän, koska yleensä kaikki kunnioittavat toistensa vakaumusta. Puolueena vihreillä ei ole kantaa uskontoon, vaan sen muodostaa jokainen vihreä itse. Puoluekokouksessa asiasta on joskus aloitteen pohjalta äänestetty ja saatu vähän millaisia tuloksia sattuu. Tällä ei ole sanottavaa merkitystä, koska käytännössä asiasta vihreiden osalta päättää eduskuntaryhmä eikä puoluekokous – ja eduskunnassa jokainen kansanedustaja itsenäisesti.
Oma kantani kirkkoon on muuttunut vuosien varrella täydellisesti – on tosin kirkkokin muuttunut niistä ajoista, jolloin oli ymmärrettävää piirtää pilakuvassa kokoomus mieheksi, jolla on kypärä päässä ja liperit kaulassa. Ainakin täällä etelässä olisi perustellumpaa kuvata vihreät liperikaulaiseksi naiseksi.
Arvostan kirkon diakoniatyötä suuresti. Olen myös ollut parissakin kirkkohallituksen asettamassa toimikunnassa, viimeksi kirkon eettisen sijoittamisen toimikunnassa.
Henkilökohtaisista kouluaikaisista kokemuksista johtuen olin aiemmin sillä kannalla, ettei uskontoa pitäisi kouluissa opettaa, vaan kirkko opettakoon sen itse. Nyttemmin olen täysin päinvastaista mieltä. En lähettäisi islaminuskoisia imaamikouluihin. Voisi kuitenkin harkita, olisiko mahdollista opettaa kristinuskon perusteita samassa luokassa luterilaisille ja ortodokseille.
Sitäkin on minulta kysytty, keitä vihreissä voi äänestää, jos haluaa äänestää kirkkoon myönteisesti suhtautuvaa ehdokasta. Koska asiasta keskustellaan meillä niin vähän, on pakko sanoa, että en kunnolla tiedä. Varmoja valintoja pääkaupunkiseudulla ovat kuitenkin Mari Puoskari ja Jukka Relander Helsingissä ja Tuija Brax ja Heikki Hiilamo sekä pastori Kari Kanala Uudellamaalla. Paljon muitakin on. Seurakuntavaaleissa ehdolla olleet vihreät löytyvät tästä.
Mitä mieltä olet siitä, että olisi yksi kaikille yhteinen uskontojen ja elämänkatsomustiedon oppiaine, jossa käytäisiin läpi maailman tärkeimmät uskonnot mukaanlukien näiden historiaa, eettistä pohdintaa. Ottaen huomioon, että kyse on Suomesta kristinuskon kannattaisi näytellä kohtuullisen suurta osaa – ihan kulttuurihistoriallisista syistä.
Tällaisessa järjestelyssä olisi se etu, että päästäisiin eroon siitä vaatimuksesta, että koulun pitäisi järjestää erillistä uskonnonopetusta jokaisen erillisen uskonnon edustajalle. Tulevilla suomalaisilla, olivat sitten ateisteja, kristittyjä, muslimeja tai hinduja olisi jossain määrin yhtenevät tiedot toistensa uskonnoista. Yhteiskunnassa, jossa uskomusten määrä kasvaa, tämä on mielestäni välttämätöntä.
Mitenhän nuo pirkanmaalaiset? Seurakuntavaaleissa oli kokonaista yksi vihreä ehdokas koko Tampereelta.
Ja tämä kysymys ei ollut varsinaisesti Osmolle, vaan jos joku pirkanmaalainen lukija osaisi vastata.
Se on muuten jännä, miten yksi ainoa opettaja saattaa saada hyvinkin ison vahingon aikaiseksi. Aika monen kirkostaeroamisen taustalla on ”uskossaan vahva” opettaja (ml. rippikouluopettajat).
Riitta, minun huono kokemukseni uskonnonopettajasta oli päinvastainen. Ylipitkän matematiikan luokka, jossa oli monia tulevia tiedemiehiä, pahoinpiteli henkisesti vähän naiivin uskonnonopettajan puolessa vuodessa sairauslomalle. Tunnustuksellinen pakkouskonnonopetus ateisteille ei ollut oikein hedelmällistä.
Siis hetkinen. Eli jos sinulta kysytään kuuluko vakaumuksellinen uskonnonopetus kouluun, vastaat kyllä. Ja kun kysytään miksi, vastaat: koska se on siten vähemmän vaarallista??
Höh, olisit nyt kertonut samalla ketä kannattaa äänestää jos haluaa äänestää sekularismia kannattavaa vihreää. Jyrki Kasvi ja Leo Stranius varmaankin, mutta ketä muita?
Kimmo, löytyy monia, joka vaalipiiristä.
Toivoisin saman suvautsevuuden leviävän muillekin aloille vihreissä. Turhan monissa asioissa vihreät ovat tiukan ”uskonnollisia” ja suvaitsevat vain yhden oikean kannan kuhinkin asiaan.
Osmo hyvä
Ortodoksit eivät ole evankelisluterilaisen kirkon eksotiaosasto. Mainitsemiasi ”kristinuskon perusteita” ei voi opettaa ortodokseille ja luterilaisille yhdessä, koska kyseessä on eri uskonto. Pelkistetysti sanottuna: me ortodoksit olemme sitä mieltä, että luterilaiset ovat monessa asiassa väärässä.
Vaihtoehdot olisivat opettaa 1)nykytavalla uskontoja, 2)elämänkatsomustietoa tai filosofiaa kaikille tai 3)johonkin uskomista, esimerkiksi Harry Potteriin tai Jeesukseen. Vaihtoehdossa 3 ei minusta ole mitään järkeä. Tässä ehdotuksessasi oli harvinaisen räikeä osoitus enemmistödiktatuurista. Samalla logiikalla voitaisiin opettaa ruotsinkielisille oppilaille ruotsia suomeksi.
Olen samaa mieltä tuosta uskonnonopetuksesta, yleissivistykseen nyt kuuluu tietää uskonnoista ml. muutkin kuin kristinusko. Rokottaa äärihörhöilyä vastaan sitä kautta että kuvitelmat siitä että uskonnot on jotain yksinkertaisia ja muuttumattomia monoliitteja pitäisi hävitä. Itse sain virallisesti tunnustuksellisella nimikkeellä erinomaista uskonnonopetusta lukiossa ml. eri uskonnot, ehkä erinomaisen opettajan ansiota.
Kristinuskon opetuksessa voisi olla ehkä vähän enemmän uskonnon filosofiaa, ajatus että kristinusko on jotenkin yksinkertainen asia hihhulimalliin on aatehistoriallisesti täysin absurdi, ja vaikka kirkkoisä Augustinus on sitäpaitsi erinomaiseen hauskaa luettavaa.
Kerätkää porukka vakaumuksellisia ateisteja, niin kyllä minä opetan uskontoa muutaman tunnin. Mutta sinne ei sitten tulla huutamaan, koska se on täysin vapaaehtoista.
On sitä yhteistäkin. Minusta on ihan turha erotella oppilaita, kun esimerkiksi käydään läpi VT:n kertomuksia. Muistaakseni uskontunnustuskin on sama, vai oliko tässä se eroa sen mukaan lähteekö Pyhä Henki ”isästä ja pojata” vai pelkästään ”isästä”?
Sitten kun puhutaan niistä asioista, missä on eroja, on hyvä jakaa oppilaat oman uskonnon mukaisiin ryhmiin.
Riitta:
Huonoja kokemuksia tosiaan seuraa yhdistelmällä uskovainen opettaja ja tunnustuksellinen opetus. Itsekin olen mm. saanut todistukseen pykälää huonomman uskonnon numeron, ainoana rikkeenäni se, että opettajan erikseen kysyessä kerroin rehellisesti olevani agnostikko.
Ikävintä on se, kuinka moni uskonnon hylätessään samalla myös kieltää oman henkisyytensä kokonaan. Uskonnontunnit ovat peruskoulussa ainoa foorumi jossa henkisyyttä edes jotenkin tarkastellaan, jolloin oppilas voi virhellisesti ymmärtää sen pelkästään uskontojen piiriin kuuluvaksi asiaksi. Lisäksi voi syntyä kuva, että etiikka ja moraali ovat olemassa ainoastaan uskonnon alueella, filosofiaa kun aletaan lukea vasta lukiossa. Jopa usko sanana aiheuttaa joissakin ateisteissa niin kylmiä väristyksiä, että sitä ei ole mahdollista käyttää keskustelussa ärsyttämättä heitä, vaikka puhe ei millään tavalla uskontoon liittyisikään.
Uskonnonopetus saisi mielestäni olla asiapohjaista ja tasapuolisesti kaikkia maailmanuskontoja käsittelevää, kuten Mikkokin tuossa ehdotti. Saman oppiaineen puitteissa (esim. ”Uskonnot ja etiikka”) voisi käsitellä myös etiikkaan liittyviä peruskysymyksiä uskonnoista irrallaan. Lisäksi voisi olla vaikka kerran viikossa rauhoittumiseen, itsetutkiskeluun ja ihmisen henkiseen ulottuvuuteen keskittyvä tunti, jossa tehtäisiin käytännön harjoitustehtäviä, kuten joogaa, hiljentymistä, rentoutumisharjoituksia, ryhmäkeskusteluja – kukin saisi vaikka itse valita itselleen sopivan jutun muutamasta vaihtoehdosta – mutta jota ei liitettäisi minkään yksittäisen uskonnon dogmatiikkaan. Henkisyys kun on ihmisessä ja olemassa ilman uskontoakin. Näin tunnustuksellisen opetuksen väitetyt henkiset hyödyt saataisiin paremmin koskemaan koko luokkaa eikä vain niitä, jotka uskovat kristinuskon Jumalaan (loppujen lähinnä kärsiessä ja kiristellessä hampaitaan).
Kimmo:
Osoitteesta http://www.uskonnonvapaus.fi/vaalit/eduskunta2011/ voi käydä tsekkaamassa ehdokkaiden mielipiteitä.
Osmo:
”Henkilökohtaisista kouluaikaisista kokemuksista johtuen olin aiemmin sillä kannalla, ettei uskontoa pitäisi kouluissa opettaa, vaan kirkko opettakoon sen itse. Nyttemmin olen täysin päinvastaista mieltä. En lähettäisi islaminuskoisia imaamikouluihin. Voisi kuitenkin harkita, olisiko mahdollista opettaa kristinuskon perusteita samassa luokassa luterilaisille ja ortodokseille”
Mut siis haluisitko, et siel opetetaan rukoilemista, kreationismia yms. tunnustuksellista kamaa, vai riittäiskö et kerrotaan kaikenlaisista uskonnoista yleisesti? Jos haluisit tunnustuksellista, niin miks?
En halua tunnustuksellista uskonnonopetusta. Sen kieltävät muuten jo Suomen kansainväliset sopimukset.
Minä kannattaisin uskontotietoa kouluun. Uskonto, meillä etenkin kristinusko, on edelleen tärkeä osa kulttuuria ja siksi olisi hyvä lasten oppia, mitä eri uskonnot, meillä painottuen etenkin kristinuskoon, opettavat eri asioista. En näe mitään syytä, miksi eri uskoisten ja ateistien pitäisi olla erillään. Minusta (ateistina) on ateistien ja muslimienkin hyvä tietää, kuka Jeesus kristinuskon mukaan oli ja mitä hän Raamatun mukaan opetti.
Hienompien oppierojen, joihin Janne Huttunen viittaa, viilaamisen voi sitten jättää koulun ulkopuolelle uskontokuntien vastuulle.
Ja tietenkin eettisistä kysymyksistä keskustelu sopii erittäin hyvin kouluun ja näissä asioissa on minusta vielä parempi, että paikalla on eri uskontojen edustajat ja ateistit samassa luokassa. Oleellistahan on saada lapset keskustelemaan, väittelemään, puolustamaan omaa kantaansa ja ennen kaikkea ajattelemaan omilla aivoillaan. Tämä osuus ei tietenkään sovi ihan pienimmille vaan johonkin ylä-asteelle tai lukioon. Itselleni lukion etiikan kurssi oli yksi lukion mielenkiintoisimmista kursseista, vaikka muuten pidin uskontoa ikävimpänä oppiaineena.
Ode:
”En halua tunnustuksellista uskonnonopetusta. Sen kieltävät muuten jo Suomen kansainväliset sopimukset”
Missäs vaiheessa tällanen kielto on tullu voimaan? Mä olin ala-asteella 80-luvun puolvälistä eteenpäin ja silloin siellä ainakin rukoiltiin ja veisattiin virsiä yms. Ruokarukouksetkin pakotettiin lukemaan, vaikken edes kuulunu kirkkoon. Se tosin loppui, kun mutsi kuuli siitä ja soitti kouluun. Hupaisinta muuten oli, kun meidän hieman Räsäsen Päiviä muistuttava luokanopettajamme syynäsi oppilasrivistöään juhlatilaisuuksissa ja varmisti, että joka penska lauloi Hoosiannaa täydellä antaumuksella. Ja jos ei laulanut, niin lauloi sitten ´jälkeenpäin soolona luokan edessä. Mut joo, täätietty ääriesimerkki.
Mut onks siis tosiaan niin, et uskonnonopetus on jo nykyään peruskoulussa ns. uskontotiedettä, jossa vaan höpistään uskontojen historiasta tavoista yms.?
En kannata ainakaan ihan varauksetta. Näin pääsiäisen lähestyessä on vähän hankalaa opetella ensin, mitä Raamattu kertoo ja jatkaa siitä sitten Koraanin opetuksella (Tämä menee muistinvaraisesti, tarkemmat sitaatit voi jokainen etsiä omasta Koraanistaan.):
”Ei Jeesusta, Marian poikaa, suinkaan naulittu ristiin, heistä vain näytti siltä. On herjausta sanoa, että Jumalalla olisi poika, koska Jumala on yksi. Jeesus oli ihmisen, Marian, poika.”
Kun kertomus samasta tapahtumasta eroaa näin paljon, niin siinähän menee pikkukoululainen ihan sekaisin, että miten se tarina oikeasti kulkee (eivätkä evankeliumien erot yhtään auta asiaa). Parempi kertoa vain, mitä oma uskonto opettaa ja mainita lyhyesti, etttä toiset uskovat eri tavalla.
Miten muuten islamilainen uskonnonopetus, onko siinä iloisesti shiiojen ja sunnien, wahhabien ja sufistien lapset sekaisin, eikä ristiriitoja tule? Vai onko käytännössä niin (kuten kai on kristillisellä puolellakin) että jos vanhemmat ovat kovasti uskovaisia johonkjn tiettyyn suuntaan, sanotaan lapselle ettei kannata uskoa väärän suunnan opettajan juttuja?
Rogue tuossa kertoi ala-astekokemuksistaan, jotka ovat suht. yhteneviä omieni kanssa samalta ajalta. Mm. uskontunnustus oli opeteltava ulkoa (tämä nyt vielä olisi ok, jos opeteltaisiin muidenkin uskontojen litanioita), ja aina välillä sitä sitten lausuttiin yhteen ääneen luokassa seisten. Olin ehkä herkkä lapsi, mutta se oli minulle oikeasti ahdistava kokemus, ja sen fiiliksen muisteleminen aiheuttaa edelleen pahoinvointia. Minulle oli äärimmäisen tärkeää olla aina rehellinen, ja tällainen pakottaminen seremonialliseen valheiden lasketteluun kaikkien kuullen tuntui sadistiselta. Samalla sain riemukkaan kuvan siitä, millaiseen hyveellisyyteen Jumalan sanan levittäminen käytännössä perustuu. Yök, toivon että meno tosiaan olisi muuttunut.
Uskonnonopetus muuttui tunnustuksellisesta oman uskonnon opetukseksi, kun Suomi liittyi Euroopan neuvostoon, jonka säännöissä tunnustuksellinen uskonnonopetus koulussa kielletään.
Riitta, miksi ylipäänsä noita juttuja pitäisi lapsille opettaa tosina tapahtumina?
Jos ja kun fiktiojutut ovat pikkukoululaisille liian vaikeita käsiteltäviä, opetettakoon heille jotakin sellaista, minkä he osaavat käsitellä. Vaikkapa yleisiä käytössääntöjä pohdiskelevaan tyyliin. Uskonnon opettamisen voi aloittaa sitten, kun oppilailla on henkiset edellytykset ymmärtää, etteivät kaikki pyhien kirjojen sisällöt ole faktaa. Eihän historiaakaan muistaakseni aiheen monisäikeisyyden ja epäjohdonmukaisuuden vuoksi opeteta ihan pienille.
Olen muuten vuosia sitten käynyt tätä samaa keskustelua tosielämässäkin erään henkilön kanssa, joka kannatti uskonnon opettamista pikkulapsille sen turvallisuuden tunnetta luovan funktion johdosta. Hänenkin nimensä oli Riitta, ja olipa vielä samalta paikkakunnaltakin kuin sinä. 😀
Tämän perustelun kyllä hyvin ymmärrän nykyajan peruskoulumaailmaan auttavasti tutustuneena. Moni pienikin lapsi joutuu elämään niin turvattomissa oloissa, että jos satujen kertominen auttaa heitä selviytymään, niitä kerrottakoon. Mutta onko noiden satujen pakko olla yksinomaan Raamatun satuja? Eikö uskontotunnin tilalla voisi ensimmäisillä luokilla olla vaikkapa ihan rehellisesti nimetty satutunti (lapsellehan sadutkin voivat olla yhtä totta kuin muut jutut), jossa voitaisiin käsitellä keijukaisia, haltioita, menninkäisiä ja enkeleitä sulassa sovussa? Näin uskonnon ahdistavat ja ikävät piirteet jäisivät pois opetuksesta, ja pikkulapset saisivat sen hyödyn, minkä tuon ikäisinä tarvitsevatkin.
Pitäisi vielä kertoa asiasta kouluille. Meille opetettiin, ettei ole pelastusta lestadiolaisuuden ja keskustapuolueen ulkopuolella ja että EU ja katolinen kirkko ovat samalla tavalla sielunvihollisen työtä. Biologiassa opetettiin, että Jumala loi, samoin fysiikassa. Kaikki tämä siis vuosituhannenvaihteen molemmin puolin.
Tosina tapahtumina? Oikeastaan se, mitä ”oikeasti” tapahtui on aika yhdentekevää. Oleellista on se, mitä oman uskonnon piirissä näistä tapahtumista kerrotaan. Isompana voi sitten laajentaa näkökulmaa siihen, mitä muut kertovat ja mihin muut uskovat.
Mutta siis, kysytkö nyt, ihan oikeasti, miksi jo pienille lapsille kerrotaan pääsiäisen vietosta ja pääsiäisen ajan tapahtumista? Liittyisikö mitenkään siihen, että pääsiäinen on tässä kulttuuripiirissä toiseksi merkittävin (tai merkittävin) uskonnollinen juhlapyhä?
Riitta:
Minusta tuossa on avainsana ”oma uskonto”, joka ei minusta juuri siksi sovellu lapsiin, että kyse ei ole heidän omasta uskonnostaan, vaan heidän vanhempiensa uskonnosta. Kukaan kuukauden ikäinen kastettava ei usko yhtään mihinkään (no, ehkä siihen, että saa äidiltään maitoa).
Ja minusta onkin hyvä asia, jos lapselta menee pää sekaisin sen suhteen, miten vaikkapa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen suhteen oikeasti kävi eikä usko sitä kristinuskon tarinaa samanlaisena totuutena kuin vaikkapa matematiikan tunnin 2+2=4:ä. Ei ole koulun asia doktrinoida lapsia jonkin uskonnon oppiin, vaan juuri uskontojen suhteen opettaa niitä eri käsityksiä siitä, mitä uskonnot ovat asioista mieltä. Sen doktrinoinnin voi jättää sitten kirkon ja/tai vanhempien harteille.
Ihan uskontojen itsensäkin kannalta olisi varmaan parempi, että niiden jäsenet olisivat pohtineet uskonasioita vähän enemmän kuin sen verran, että osasivat kirjoittaa koulussa koepaperiin, että Jeesus nousi kuolleista.
Riitta, mitä pääsiäiseen tulee, niin kyllä pääsiäistraditioista, joista muuten osa on varsin pakanallisia, voi hyvin kertoa siinä, mistä jouluna joulupukkitraditiostakin tai joulukertomuksesta, johon tuskin edes kovin moni kristittykään uskoo kirjaimellisesti kuten ei usko luomiskertomukseenkaan.
On aivan totta, että kristinuskolla on ollut historiallisesti merkittävä rooli vaikkapa juuri juhlapyhien suhteen. Ei tämä kuitenkaan minusta tarkoita sitä, että koulun olisi opetettava kristinuskon opetuksia vaikkapa pääsiäisestä totena yhtään sen enempää kuin vaikkapa uskomuksia virvontaan liittyen, mikä muuten lienee lapsille paljon jännempi pääsiäisen tienoilla oleva tapahtuma kuin itse pääsiäinen.
Saara:
Näkisitkö realistisena saada tän toimimaan peruskoulussa? Tollanenhan ei toimi ees sellasissa paikoissa, joihin penskat on tullu vapaaehtosesti, kuten erinäisten itämaisten kamppailulajien treenien yhteydessä. Vedin aikoinaan vuoden verran sellasta junnukarateryhmää, jossa oli noin 6-13v penskoja. Aikamoinen taikuri olis saanu olla, et olis saanu ne rauhottumaan tunnin ajaks saati leikkimään jotain meditaattoreita. Ja ne siis valikoituneita tyyppejä, jotka ainakin pääosin ite halus olla siel.
Osmo:
”Uskonnonopetus muuttui tunnustuksellisesta oman uskonnon opetukseksi, kun Suomi liittyi Euroopan neuvostoon, jonka säännöissä tunnustuksellinen uskonnonopetus koulussa kielletään”
Ja mikäs ero on teknisesti oman uskonnon opetuksella ja tunnustuksellisella uskonnon opetuksella? Onks oman uskonnon opetus säädetty jollain määräyksillä sellaseks, et siel ei saa esim. laittaa penskoja rukoilemaan tai väittää raamatun juttuja tosiasioiks?
Riitta:
Sanoisin, että lapsille on hyvä opettaa, miten omassa kulttuurissa on tapana viettää joulua/pääsiäistä/jne., ja minkälaisista tarinoista niiden viettäminen on saanut vaikutteita (esim. joulu: kekrijuhlaperinteestä ja kristittyjen Jumalan pojan syntymään liittyvistä kertomuksista). Sen sijaan kertomuksien opettaminen faktoina ei ole ollenkaan tarpeellista.
Samulilla hyvä pointti ”omasta uskonnosta”. Vaikka kuinka olisi lapsena omaa mielipidettä kysymättä kastettu, ei uskonto voi olla oma ennen kuin henkilö osaa itse sen ottaa omakseen. Ja tämä pitäisi saada tehdä mahdollisimman puhtaalta pöydältä ilman lapsesta alkaen tapahtuvaa aivopesua.
Osmo:
Muutettiinko samassa yhteydessä opetettavia sisältöjä vai koskiko muutos lähinnä määrittelyä?
Osmo vihreistä:
Lause olisi paljon tasapainoisempi, jos seurakunta-aktiivien sijalla olisi sanapari uskonnolliset hörhöt.
Nyt jälkimmäinen osa on ihan positiivinen tai vähintäänkin neutraali ja etuosa hyvin kielteisesti painottunut. ”Vimmainen” ei koskaan lupaa mitään hyvää tässä elämässä.
Oletko muuten höyrähtänyt uskoon vanhoilla päivilläsi vai miksi tulee tällaista uskontomyönteistä settiä jatkuvasti enemmän?
Sehän tiedetään, että vaimosi on seurakunta-aktiivi, mutta…?
Äänestäjien olisi hyvä tietää, koska minä ainakin aivan ehdottomasti preferoin puhtaasti tieteellisen maailmankuvan omaavaa ihmistä — uskovaiset ovat poissuljettuja.
AM, tuollainen biologian opettaja pitäisi ilmoittaa jollekin koulutarkastajille tai vähintään sen oman koulun rehtorille. Eivätkö oppilaiden vanhemmat nousseet takajaloilleen kreationismin opetuksesta evoluution sijaan?
Ensinnäkin, henkilökohtainen vakaumus on jokaisen yksityisasia eikä sitä kannattaisi julistaa tai siitä saisi tehdä poliittista agendaa. Se ei vain mielestäni kuulu yhteiskunnan päätäntävaltaan.
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että uskonnonopetus kuuluu kouluun. Kävin ala-asteella sekä ev.lut. että ort. opetuksessa koska pikkulasta ei saanut jättää yksin eikä ort. opetusta saanut järjestettyä samaan aikaan.
Se että sain ristiriitaista vakaumuksellista opetusta teki minusta hyvin kriitisen ihmisen jo pienenä, mistä olen kiitollinen. Mikäli koulussa olisi vain kaikien uskontojen yhteistä opetusta, ei opetettaisi oikeasti yhtään mitään uskontoa, vain tarinoita historiasta. Tämä ehkä sopisi ateisteille?
Kun teilläkin on niitä vimmaisia ateisteja ja seurakunta-aktiiveja, niin voisin suositella kultaista keskitietä: sekularismia. Sekularismissa katsotaan uskonnon olevan yksityisasia, eikä valtio tunnusta yhtäkään oppia. Uskonto pidetään erossa politiikasta ja laeista. Sopii yhdelle jos toiselle fundikselle, eikä maksa mitään.
Onko mielessäsi muita asioita, joita et vanhempien soisi siirtävän lapsilleen kuin oma uskonnollinen vakaumus? Miten tämän neutraaliuden käytännössä hoitaisit? Pitääkö joulukirkossa käydä lapsilta salaa?
Riitta:
En soisi mitään epätotuuksia väitettävän totuuksiksi.
Ei tarvitse. Jos vanhemmat ovat uskossa, ei sitä tarvitse lapsilta piilottaa. Voi kertoa uskostaan, kuitenkin tehden selväksi että kyseessä ovat nimenomaan uskomukset, ja muut ihmiset voivat yhtä hyvin perustein uskoa aivan toisin.
Kutoja:
Ei opetettaisi ”oikeasti”, siis tarkoitatko tunnustuksellisesti? Vai miksei keskenään ristiriitaisia uskontoja voitaisi opettaa yhtä aikaa oikeasti, kun vain muistetaan että kyseessä ovat uskonnot? Arvelisin näppituntumalla, että kriittisemmin siinä oppii ajattelemaan, kun keskenään ristiriitaiset asiasisällöt ovat yhtä aikaa pöydällä. Tai sitten eri aikaan (kuten sinun tapauksessasi), mikä nyt käytännössä toimii paremmin, mutta saman oppiaineen sisällä.
Historianopettaja voisi opettaa yleissivistyksen verran eri uskonnoista ja niiden muuttumisesta ajan mittaan ja kopioimisesta toisilta.
Filosofianopettaja voisi opettaa eettisiä pohdintoja. Kaikille yhdessä, jolloin saataisiin kulttuurienvälistä vuorovaikutusta.
Mielestäni Elinan kysymys tuossa yllä on varsin olennainen, mutta ilmeisesti myös sellainen, johon emme tule vastausta saamaan? Myös minulle tieteellinen maailmankatsomus välttämätön ehto käypälle ehdokkaalle. Pitääkö siis oma ääni suunnata viime metreillä muualle?
Jossain vihreiden ohjelmassa kannatetaan sitä, että koulussa olisi vain kaikille yhteinen elämänkatsomustiedon/uskontotiedon oppiaine. Itse kannatan tällaista ratkaisua vain osin.
Kannatan kyllä yhteistä oppiainetta, mutta minun mielestäni se pitäisi integroida historian ja yhteiskuntaopin yhteyteen. Näin syntyisi pitkälti samanlainen oppiainen kuin Yhdysvalloissa on ”social studies”: http://en.wikipedia.org/wiki/Social_studies
Toiseksi olen sitä mieltä, että kouluihin mahtuu myös vähäinen määrä tunnustuksetonta oman uskonnon opetusta, eli teologiaa. Teologiaa ei tosin kannata opettaa vielä alaluokilla. Itse kannatan tällaista teologian opetusta samasta syistä kuin Osmo: fundamentalismin torjumiseksi.
Rogue:
Oma liikunnanopettajani veti aina välillä rentoutusharjoituksia; ei pelkästään fyysisiä vaan myös henkisiä. Upposi meihin kokopäiväiseen hosumiseen kyllästyneisiin koululaisiin kuin häkä. Asiaan vaikuttanee toki se, että kyse oli tyttöjen liikuntaryhmästä.
En usko, että kaikki haluavat harjoittaa meditaatiota tai muuta hörhöltä kuulostavaa. Pitäisi olla riittävästi vaihtoehtoja tarjolla, jotta jokainen löytää omansa. Ja opettajankin pitäisi olla persoonallisuudeltaan sopiva.
Saara:
Miten samalla oppitunnilla voitaisiin opettaa kahden tai useamman uskonnon peruskäsityksiä?
-Luterilaiset oppilaat,
”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”
Taivaaseen pääsyyn ei kuulu hyvien tekojen tekeminen, tai lain noudattaminen. Pelastuminen vaatii vain uskoa.
-Luterilaiset eivät usko seuraavaa ja ortodoksit unohtakaa äskeinen, teidän pitää ihannoida Kristusta ja Hänen pyhiään, pyrkiä tulemaan samankaltaisiksi ja tällä tavoin jumaloitua.
Kutoja,
Eri uskontojen opettaminen olisi mahdollista, jos kyse ei olisi tunnustuksellisesta, ei siis kerrota, mitä kunkin pitäisi tehdä ja mihin uskoa. Kerrottaisiin, että luterilaiset uskovat näin ja ortodoksit näin. Osataanhan luterilaisessa uskonnossakin kertoa jotain buddhalaisuudesta. (Minulle opetettiin buddhalaisuudesta, että se on uskonto, jossa uhrataan lapsia jumalille, mutta tästä on vierähtänyt aikaa) Kovin pienille lapsille ei kuitenkaan voi mitään uskontotiedettä opettaa.
Pitäisikö lapset kasvattaa neutraalisti myös muiden aatteellisten ei-todistettavien käsitysten kuin uskonnon osalta?
Sananvapaus
Väkivallattomuus
Mielipiteen vapaus
Demokraattinen yhteiskunta
Sukupuolten ja ”rotujen” välinen tasa-arvo
Vain muutamia maintakseni. Miksi kummassa oletamme, että kasvattaisimme lapsemme automaattisesti kannattamaan edellämainittuja usein kristinuskosta kumpuavia käsityksiä, mutta uskonnon suhteen vanhemmat eivät saisikaan kasvattaa lapsiaan oman maailmankuvansa mukaisesti ikäänkuin lapset eivät eläisikään perheen arjessa uskonnon kohdalla.
Jostain syystä en usko hetkeäkään, että ateistiperheissä opetettaisiin lapsille tasapuolisuuden nimissä, että toisenlaisiakin maailmankatsomuksia on olemassa. Miksi juuri uskonnollisen vakaumuksen omaavien vanhempien pitäisi kasvattaa lapsensa uskonnottomien vaatimusten ja elämänkatsomuksen mukaisesti?
Rauhallista pääsiäistä kaikille oman uskomuksensa mukaan.
Noin sen olisi syytä mennä. Ja sitten voisi laajentaa paitsi muihin valtauskontoihin (nyt kai niitä jonkin verran käsitellään) myös muihin erilaisiia elämänkatsomuksiin.
Valitettavasti ainakin itselleni kerrottiin ”omista” uskomuksista nimenomaan tosiasioina. Ei ole mikään ihme, että meillä jotkut ihan tosissaan kuvittelevat kre(a)ti(o)nismin olevan tiedettä ja että Raamattu on jotenkin pätevä argumentti mihinkään yksityiseen tai yhteiskunnalliseen asiaan.
Osmo:
”Kovin pienille lapsille ei kuitenkaan voi mitään uskontotiedettä opettaa”
Miks lapsille ei voi opettaa uskontotiedettä? Voihan lapsille opettaa myös matematiikka-tiedettä ja biologia-tiedettä. Jos lapsille voi kertoa, että jumala loi maailman ja Nooa toi eläimet arkillaan tänne, niin kai niille voi kertoa saman siten, että mainitsee samalla juttujen olevan satua, johon monet ihmiset jostain syystä haluavat uskoa. Edellinen tapa olisi ”oman uskonnon opetusta(indoktrinaatiota)” ja jälkimmäinen ”uskontotiedettä”.
Juho Järvelin:
Nuo ovat arvoja, joita pidetään kaikille suomalaisille yhteisinä uskontokuntaan tai uskonnottomuuteen katsomatta. Siksi niitä on hyvä opettaa lapsillekin, toki samalla kannustaen heitä kriittiseen ajatteluun. Jokaisen kohdan kannatettavuutta on siis paikallaan ja mahdollista myös perustella.
Uskontojen vettenpäälläkävelemisiä sun muita tarinoita puolestaan ei voi perustella (eikä kannata, kysehän on uskonnosta), joten älköön niitä kerrottako tosina tapahtumina, vaan asioina, joita kyseisen uskonnon jäsenet uskovat tapahtuneen.
Kyllähän ne ihmisyyden perusasiat, muiden kunnioittamiset ja sen sellaiset, ovat kaikille valtauskonnoille enemmän tai vähemmän yhteisiä (ja nyt on turha vedota ääri-islamiin valtauskontona; valtaosa muslimeista on maltillisia). Se, että kuvittelemme näiden olevan jotenkin oman uskontomme aikaansaannoksia, lienee tulosta saamastamme yksipuolisesta uskonnonopetuksesta ja huima harppaus itsemme ylentämisen tiellä. Sivistynyt ihminen on saanut sen verran kattavaa ja puolueetonta tietoa eri uskonnoista, että ymmärtää pohjimmaisten eettisten arvojen olevan yleismaailmallisia, eikä suinkaan kristittyjen omaa keksintöä.
Ehkä ei, mutta minusta on suuri menetys, jos ei opeteta. Ihan yhtä suuri kuin sekin, jos uskovaisten lapsille opetetaan vain yhtä totuutta.
Eihän näin kukaan toivonut. Vaan että lapset kasvatettaisiin neutraalisti; ei minkään uskontokunnan (joihin lasken myös ateismin) vaatimusten mukaisesti vaan niitä kaikkia tasaveroisina vaihtoehtoina tarjoten.
Käytännössä lapsi saa kuitenkin läheisimmän kosketuksen siihen uskontokuntaan, johon hänen vanhempansa kuuluvat, koska siitä vanhemmat tietävät eniten ja se näkyy myös arjessa. Ei sen lisäksi enää tarvita satujen väittämistä tositapahtumiksi. Oma äitini hoiti asian mielestäni hyvin; hän kertoi uskovansa Jumalaan, ja samalla ettei Jumalan olemassaoloa voida todistaa, vaan se jää ikuisesti jokaisen henkilökohtaiseksi uskon asiaksi. No, itse en usko henkilöjumalaan enkä muuhunkaan yliluonnolliseen, mutta kasvoin näkemään, mitä hyötyä ihmiselle voi olla kyvystä uskoa asioihin, joita ei voida todistaa. Se, mihin uskomme, toteutuu omassa elämässämme todennäköisemmin kuin jokin, mihin emme usko lainkaan.
Kutoja:
Joo on yksityisasia etenkin yksityishenkilöillä. Poliitikkokin voi halutessaan pitää vakaumuksensa omana tietonaan, mut toisaalta äänestäjä voi vetää siitä vapaasti johtopäätöksensä. Äänestäjän näkökulmasta voi olla hyvinkin relevanttia, uskooko ehdokas satuihin vai ei. Tässä mielessä Elinan kysymys Osmolle on täysin aiheellinen.
Oden sananvalinta oli valitettavasti epäonnistunut, kuten Elina tuolla aiemmin jo esitti. ”Vimmainen ateisti” ei tunnu kovin osuvalta kuvaukselta ihmisestä, joka maailmanselityksessään nojaa kosmologian, biologian, ihmis- ja muiden tieteiden parhaisiin saavutuksiin, ja vain niihin. Itsekin katson olevani sellainen.
Mielestäni vihreän liikkeen aateperustalta löytyy nimen omaan tällainen tietellinen maailmankatsomus. Ei kai esimerkiksi ekologisia kysymyksiä, ilmastonmuutosta tai ydinvoimaa voi mistään muusta lähtökohdasta tarkastellakaan.
Jos nykytietämyksen pohjalta pitäisi rakentaa maailmanselitys ”puhtaalta pöydältä”, siis ilman vuosituhansien aatteellista painolastia, lähdeluetteloon tuskin sisältyisi ainuttakaan maailmanuskontojen pyhää kirjoitusta. Niitä yksinkertaisesti ei tarvita, yhtä vähän kuin vaikkapa Harry Potter -kirjoja.
Wikipediasta löysin seuraavia ajatuksia, jotka itse allekirjoitan täysin: ”On suorastaan uskomatonta, että eräät oppineet ajattelijat saattavat kannattaa jumalauskoa. … luonnolliseen, naturalistiseen todellisuuskäsitykseen luontevasti liittyvä ateismi on nykyajan järkevän ihmisen valinta ja osa yleissivistystä. Kukaan järkevä ihminen ei yksinkertaisesti voi enää suhtautua jumalauskoon tosissaan.”
Oikeastaan myös koko termi ”ateismi” joutaisi romukoppaan. Siinähän tietyssä mielessä lähtökohtana on, että olisi jotakin (= jumaluudet), joita vastustetaan tai kielletään. Minun mielestäni tämä asetelma on päälaellaan. Eihän meidän tarvitse erikseen vastustaa örkkien tai maahistenkaan olemassaoloa. Oikea tapa ajatella olisi, että normaalina pidetään tieteellistä maailmanselitystä, ja yliluonnollisiin asioihin syystä tai toisesta uskovat voivat sitten luoda omia rakennelmiaan.
Kun maailma näin on käännetty oikein päin, onkin suhteellisen helppoa ottaa kantaa erilaisiin yksittäisiin käytännön kysymyksiin, kuten vaikkapa siihen, mitä lapsille pitäisi opettaa. (Jos joku ei heti hoksaa, niin selitetään: kaikille tietenkin normaali maailmanselitys sekä kirkkoinstituutioiden historia ja oppi-, aate- ja kulttuurihistoria osana historianopetusta; kukin uskontokunta opettaisi omat uskomuksensa ja perinteensä omille jäsenilleen.)
Näinhän Neuvostoliitossa tehtiin, sanoo tähän heti joku riittävän vanha ja hyvämuistinen. Siihen totean, että siellä opetus ei suinkaan ollut tarkoitettu totuuden vaan kommunistiseen utopiaan uskovien propagandan välittämiseen, ja sisällöt sen mukaiset.
Nyt on vaalipäivä, ja kohta pitää keskittyä vaalituloksen seuraamiseen, joten ei tästä tämän enempää.
Kirjoitustensa perusteella Soininvaara vaikuttaa tavalliselta perusluterilaiselta. Sinänsä itse en pidä ehdokkaiden hengellistä vakaumusta tai sen puuttumista kovin tärkeänä asiana. Eihän tässä piispaa olla valitsemassa vaan kansanedustajia.
Suomi on muutan ainoa maa joka laskee yhdistyksen vapaaehtoisen jäsenmaksunkin veroasteeseen.
Ei kannata valittaa veroasteesta, jos kuuluu kirkkoon.
Miksi ei saisi valittaa veroasteesta, jos kuuluu kirkkoon? Menetääkö valitusoikeutensa myös, jos laittaa euron vaalikeräyslippaaseen kehitysvammaisten tms hyväksi?
Kyseessähän on kuitenkin vain kannatusmaksu tiettyyn tarkoitukseen, jonka ihmiset haluavat maksaa. Tuo tarkoitus voi olla ihmisten mielestä hyvä, kun taas verorahojen käyttötapa yleisemmin ei välttämättä ole.
Juho Järvelin:
Siinä mielessä kyllä, että noista asioista kannattaisi keskustella ja saada lapset huomaamaan a) miksi ne ovat hyviä arvoja ja b) mitä ongelmia niihin liittyy.
Esimerkiksi tuosta sananvapaudesta oli hyvää keskustelua tuolla toisessa ketjussa.
Väkivallattomuuteen liittyy myös omat ongelmansa. Onko esim. itsepuolustuksesta irtisanoutuminen järkevää?
Sama juttu demokratian suhteen. Ääritapauksessa demokratia on enemmistön diktatuuria, jossa vähemmistö kärrätään kaasukammioihin. Demokratiasta keskusteluun pitää siis aina sisällyttää keskustelu vähemmistöjen oikeuksista.
Sukupuolten tasa-arvosta saa myös hyviä keskusteluja. Onko esim. asevelvollisuuslaki vastoin sukupuolien tasa-arvoa. Rotujen tasa-arvosta on myös hyvä keskustella ja tuoda esiin historiallinen perspektiivi ja syy sille, miksi nykyisin pidämme rotuja tasa-arvoisina, vaikka aiemmin niin ei ole ollut.
Vaikka esim. USA:n itsenäisyysjulistus alkaa sanoilla, joiden mukaan tietyt asiat ovat itsestäänselvyyksiä, on minusta hyvä, että jokainen sukupolvi itse keksii sen, miksi ne ovat hyviä asioita, eivätkä ota niitä vain uskonnollisena totuutena menneisyydestä.
Ainakin itse ateistina opetan lapsilleni sen, mitä kristityt vaikkapa juuri pääsiäisestä uskovat. Kyllä se menee niiden muiden satujen seassa ihan hyvin. Se, uskovatko he Jeesuksen oikeasti nousseen kuolleista yhtään sen enempää kuin vaikkapa virpomisen tuovan terveyttä koko tulevaksi vuodeksi, on sitten heidän oma asiansa.
Minusta tämä ”satujen väittäminen tositapahtumiksi” on melkoinen olkiukko. Suomessa on uskonnollisia fundamentalisteja varsin vähän.
Mutta siis, sallitko iltarukouksen opettamisen? Vai mennäänkö siinä jo liian pitkälle?
Riitta:
Tuntemillani ihmisillä, samoin kuin mm. tällä palstalla kirjoittavilla, on kuitenkin aika paljon kokemuksia tästä. Määrittele se miten haluat, sitä tapahtuu ilmeisen yleisesti.
Ikään kuin minä voisin tällaisia sallia tai kieltää. Kyse on siitä, mitä preferoin.
Olen nähnyt sellaista iltarukouksen opettamista, jollaista en puoltaisi (samassa perheessä mm. annettiin lapsille päivittäisiä raamatunlukuläksyjä, vain vanha käännös kelpasi, ja opusta pidettiin kirjaimellisena totuutena), mutta en pitäisi sitä kategorisesti pahana. Riippuu, miten asia opetetaan ja minkä verran lapsella itsellään on asiaan vaikutusvaltaa. Lapsen henkilökohtaisena, sisältä kumpuavana voimauttamisriitinä se voi olla hurjan hyväkin tapa.
Mistäköhän kouluihin saataisiin täysin objektiivisesti uskontotietoa opettavia opettajia. Vaikka opettajat parhaansa tekisivät, kaikille yhteinen opetus loukkaisi yhden ja toisen oppilaan ja vanhempien vakaumusta vastaan. Muutamat vanhemmat kieltäytyisivät päästämästä lapsiaan uskontotiedon tunneille. Puolueellisuuden tai puolueettomuuden ongelma ei toki koulussa rajoitu vain uskonnonopetukseen, mutta siinä se todennäköisesti kärjistyisi. Uskonnossa kun on kyse perustavaa laatua olevasta vakaumuksesta ja monille herkästä asiasta.
Liki mahdotonta tavallisen opettajan olisi edes tietää riittävästi eri uskonnoista. Oppikirjassa lukisi pienemmistä uskonnoista pari riviä, jotka hyvällä tuurilla kertoisivat jotain olennaista kyseisestä uskonnosta, huonolla tuurilla eivät. Opetus keskittyisi väkisinkin suurimpiin uskontokuntiin, ennen kaikkea luterilaiseen tapaperinteeseen (jonka kohtalaisen hyvä tunteminen on toki kaikille Suomessa tarpeen). Pieniin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saisivat jatkuvasti tuntea olevansa ryhmässä poikkeavia ja pahimmassa tapauksessa joutuisivat jonkinlaiseen altavastaajan rooliin ja selittämään opettajalle oman uskontonsa perusasioita, joista ei itse ole saanut järjestelmällistä opetusta.
Uskon, että käytännössä toimii paremmin oman uskonnon opetus, jossa sentään on tiedossa, mistä vinkkelistä asioita katsotaan. Käytännössä muuttaisin onopetusta niin, että osa nykyisestä oppisisällöstä käsiteltäisiin yhteisesti (etiikkaa, uskontotietoa) ja osa edelleen oman uskonnon ryhmässä, jossa ei tietenkään ketään pakoteta mihinkään uskomaan mutta voidaan perehtyä syvällisemmin sen oman uskonnon oppeihin ja käytäntöihin. Näin on muihin uskontoihin tutustuessa jotain vertailupohjaa, joka helpottaa hahmottamista.
Henna Ruusu,
Kyllä esim. filosofian opettaja osaa kertoa monipuolisesti erilaisista keskenään ristiriitaisista koulukunnista ja teorioista – muistakin kuin siitä mikä hänelle itselleen on läheisin. Jos hän ei tähän kykene, hän ei ole pätevä opettaja.
Suomesta löytyy varmasti asiantuntijoita, jotka kykenevät oppikirjoihin kirjoittamaan enemmän kuin pari sanaa islamista, buddhalaisuudesta ja muista valtauskonnoista. Kaikkia mahdollisia uskontoja ei varmaan saisi opetusohjelmaan mahtumaan, mutta samanlaista karsintaa joudutaan muissakin oppiaineissa tekemään. Keskeistä olisi, että oppilas saisi tuntumaa muutamaan laajalle levinneeseen uskontoon, niiden syntyhistoriaan ja opinkappaleisiin.
Täydellinen objektiivisuus on tietenkin utopiaa, mutta jos nyt edes pyrittäisiin kohti objektiivisuutta, sen sijaan että tietoisesti opetetaan vain yhtä totuutta.
Vielä edelliseen: jos uskonnonopetus on vakaumuksetonta, siis tietopohjaista, oppilaiden vanhempien ei pitäisi siitä loukkaantua. Halukkaat voisivat lisäksi järjestää tunnustuksellista opetusta lapsilleen koulun ulkopuolella.
Opetus on tunnustuksellista, jos alakoululaiselle opetetaan uskontoa totena. ”Isä meidän”-rukous on uskon tunnustus.