Hankintalaki ei sovi sosiaali- ja terveyspalveluihin

Tämä on osa eduskun­tavaalio­hjel­maani, jota kehitetään inter­ak­ti­ivis­es­ti koti­sivuil­lani.

Merkit­tävänä esteenä yksi­ty­is­ten ostopalvelu­jen käytölle on liian puh­da­sop­pinen han­k­in­ta­la­ki – tai ken­ties vain sen tiukkapipoinen tulk­in­ta.  Sosi­aali- ja ter­veyspalveluis­sa laadun määrit­telem­i­nen on vaikea­ta. Usein han­k­in­tak­il­pailun voit­taa kil­pail­i­joista huonom­pi, kos­ka sen tar­jous vas­taa parhait­en puut­teel­lista tar­jous­pyyn­töä. On ylivoimaista määritel­lä juristin pitävästi, mil­laista laat­ua halu­taan. Moni EU-maa onkin rajan­nut sosi­aali- ja ter­veyspalve­lut han­k­in­ta­lain ulkop­uolelle. Mitenkähän laatukri­teer­it kir­joitet­taisi­in tar­jous­pyyn­töön, jos kaupun­ki tilaisi sin­fon­ian vuosi­juh­lien­sa kunniaksi?

Aina on ris­ki, että kil­pailun hävin­nyt valit­taa markki­natuomiois­tu­imeen ja tämä panee han­k­in­nan jäi­hin odot­ta­maan juristien kan­nan­ot­toa, vaik­ka viivästyk­ses­tä aiheutu­vat kus­tan­nuk­set ylit­täi­sivät riidan arvon moninker­tais­es­ti. Kun­nat pelkäävät kil­pailu­tuk­sen seu­rauk­sia ja vält­tävät sen takia ostamista eikä syyttä.

Tavanomainen vas­taus han­k­in­ta­lain kri­ti­ikki­in on, ettei kil­pailut­tamista ole vielä opit­tu. Voidaanko oppi­akaan? Ongel­mana on laadun määrit­te­ly järkevästi. Sen tekem­i­nen aukot­tomasti olisi kohtu­ut­toman työlästä ja kallista, jos ylipään­sä mah­dol­lista lainkaan. Ainakin Helsingis­sä han­k­in­ta­lakia tulk­i­taan niin, että osta­jan aiem­paa mainet­ta ei saa käyt­tää kri­teer­inä, kos­ka se vaikeut­taisi alalle pääsyä. Tämä on tui­ki jär­jetön­tä. Nyt kan­nuste­taan tekemään hyvä hake­mus. Jos mainet­ta saisi käyt­tää, se kan­nus­taisi pitämään maineesta huol­ta ja toim­i­maan hyvin.

Han­k­in­ta­laista vas­tu­us­sa ole­vat vas­taa­vat esimerkki­ta­pauk­si­in, että kun­nat tulk­it­se­vat lakia väärin eivätkä tunne kaikkia sen antamia mah­dol­lisuuk­sia. Laki, jota ei ymmär­rä sitä läpi luke­mal­la on lak­i­na huono. Väite liian tiukas­ta tulkin­nas­ta voi sinän­sä pitää paikkansa. Kun kun­nan lakimieheltä kysyy, saako näin tehdä, hän vas­taa var­muu­den vuok­si että ei saa, jot­ta ei tek­isi virkavirhet­tä. Toden­näköis­es­ti myös tuo kiel­to käyt­tää van­ho­ja meri­it­te­jä on kaupunki­le­gen­da, mut­ta sel­l­aine­na hyvin vahingollinen.

Oli miten oli, puh­da­sop­pinen han­k­in­ta­la­ki nos­taa ostopalvelui­hin liit­tyviä riske­jä ja transak­tiokus­tan­nuk­sia usein kohtu­ut­tomasti ver­rat­tuna kil­pailu­tuk­sen tuomi­in hyötyihin.

Jos tar­joa­jien tas­a­puo­li­nen kohtelu ja poti­laiden etu joutu­vat ris­tiri­itaan, poti­laan edun on voitet­ta­va. Kun­nal­liset palve­lut ovat ole­mas­sa kun­ta­laisia, eivät palvelun­tar­joa­jia varten. Uusi alalle tule­va yrit­täjä voi pitää epäreilu­na sitä, että annetaan pis­teitä hoito­suh­teen pysyvyy­destä, mut­ta hoito­suh­teen pysyvyys on tärkeä laatukri­teeri. Tärkeä laatukri­teeri on myös van­hus­ten palve­lu­talon sijain­ti, vaik­ka se antaakin etu­lyön­ti­ase­man sille, jon­ka palve­lu­ta­lo on hyväl­lä paikalla. Ei tämä ole sen kum­mallisem­paa kuin se, että Stock­man­nin tavarat­alolle on etua sijain­nista Helsin­gin Kol­men sepän pat­saan vieressä.

Han­k­in­ta­lain määräyk­siä ja tulk­in­taa on väl­jen­net­tävä huo­mat­tavasti sosi­aali- ja ter­veyspalvelu­ja ostet­taes­sa tai jos mah­dol­lista, ne on kumot­ta­va kokon­aan, kuten jotkut EU-maat ovat tehneet.