Pyöräilyn edistäminen on lähinnä kuntien asia, mutta valtiolta tarvittaisiin muutos liikennemerkkiasetukseen niin, että olisi käytössä myös vapaaehtoisen pyörätien merkki. Itävallassa se on tehty jalkakäytävän merkistä, jossa on lisäkilpenä ”Pyöräily sallittu”.
Pyöräilijöitä on kovin erilaisia. Toiset haluavat ajaa reipasta vauhtia ja ovat tottuneet ajamaan liikenteen seassa. Nopea pyöräilijä lähinnä kiroaa huonoa pyörätietä, jollainen helposti puolittaa pudottaa matkanopeuden. Yhdistetyt pyörä- ja jalankulkuväylät ovat jopa vaarallisia, jos niillä noudattaa pyörälle ominaista vauhtia. Toiset pyöräilijät taas pelkäävät autoja niin, että ajavat liikennesäätöjä rikkoen jalkakäytävillä, vaikka se onkin aika hidasta touhua. Kuopiossa pyöräilöijät määrätään liikennemerkillä jalkakäytäville, joka sopii jälkimmäiselle ryhmälle, mutta joka ensimmäisen ryhmän mielestä estää pyöräilyn kulkumuotona.
Molempia ryhmiä ei voi palvella yhtä aikaa, ellei pyörätiestä tehdä vapaaehtoista. Helsingin kaupunki esitti tällaista liikennesääntöjen muutosta, mutta valtiovalta ei siihen silloin suostunut.
Joskus pyöräilijä on syytä ohjata pyörätielle pakolla, koska hänestä olisi kohtuutonta haittaa autoilijoille. Sitä varten tulee nykyinen velvoittava liikennemerkki säilyttää vapaaehtoisen merkin rinnalla.
Kannatan ehdottomasti.
Mielellään vielä sillä lisäyksellä, että kuntien tulee siirtymäajan puitteissa (N vuotta) sisällä muuttaa nykyiset pakollisen pyörätien merkit vapaaehtoisen pyörätien merkeiksi, pois lukien ne tieosuudet, jotka erityisestä syystä tulee merkitä pakollisiksi pyöräteiksi. Mielellään vielä siten, että tällaisten pakollisten pyöräteiden täytyy olla laadultaan sen kielletyn ajoradan tasoa.
Lähinnä ihmetyttää, että tällaista merkkiä ei ole vielä tähän mennessä saatu aikaan, vaikka aikaa sellaisen suunnittelemiseen on ollut ainakin pari vuosikymmentä.
Mutta heitetään saman tien aihetta sivuava jatkokysymys: tulisiko mopoilun sallimiseen pyöräteillä tehdä muutoksia?
Mopoilun sallimisessa muutos mihin suuntaan? Nythän se on kielletty ellei sitä erikseen sallita.
Helsingissä tapahtuu aika vähän vakavia pyöräilyonnettomuuksia, koska liikenteen nopeudet ovat vähäisiä. Yksi harvoista tapahtui mopon törmätessä pyörään lähellä Kulosaaren siltaa alueella, jolla mopolla ajo oli kielletty.
Mikähän mahtoi olla valtiovallan perustelu kieltäytymiselle?
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Olisiko liikaa vaadittu, jos tämän sijasta autotiellä pitäisi erikseen indikoida se, että pyöräily on kielletty ja lähtökohtaisesti sillä saisi aina pyöräillä.
“Pyöräily sallittu” ‑merkki jalkakäytävällä tarkoittaa sitä, että autoväylällä pyöräilevä joutuu vilkuilemaan jalkakäytävän suuntaan nähdäkseen sen merkin, joka vaatii häntä siirtymään pois ajoradalta.
Vai jääkö minulta jotain oleellista huomaamatta?
Käytännössä ne pakolliset pyörätiet voisivat olla täsmälleen samat, joilla mopoilu on sallittu. Jos nopeasti ajava pyöräilijä hidastaa liikennettä, tekee sen silloin mopokin.
Eli yksinkertaisesti sellainen lainmuutos, että pyörätien käyttö on vapaaehtoiseksi ellei ole mopoilun sallivaa lisäkilpeä. Halpa muutos, ei tarvita yhtään uutta liikennemerkkiä.
Norjassa saa pyörällä yleensä ajaa missä vain — ainoastaan suurilla sisääntuloväylillä on pyöräily erikseen kielletty. Jalkakäytävällä pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus kaikkia muita, siis myös kävelijöitä kohtaan, pyörätiellä autoilijoita kohtaan. Ajoradalla pyörä on ajoneuvo muiden joukossa, samoilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla. Toimii aika hyvin.
Mikko Särelälle: Wienin liikennemerkkisopimuksessa pyörätiemerkki on säädetty velvoittavaksi. Tämän vuoksi tarvitaan jokin muu merkintätapa vapaaehtoiselle pyörätielle.
Erittäin hieno ehdotus. Mutta noin yksityiskohtana, jos jossain paikassa tarvitsee erityisesti kieltää ajoradalla pyöräily, se onnistuu tieliikenneasetuksen (ei siis liikennemerkkiasetukseen) merkillä 322 (Polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty), tai merkillä 561 (Moottoritie.) Mihin velvoittavaa pyörätiemerkkiä siis tarvittaisiin?
Osmo, paitsi moottoritiellä, “Joskus pyöräilijä on syytä ohjata pyörätielle pakolla, koska hänestä olisi kohtuutonta haittaa autoilijoille. “, milloin tälläistä haittaa tapahtuu? Ainakaan Kaliforniassa pyöräillessäni en ole mitään todellista haittaa huomannut autoille pyöristä tiellä huomannut, mikäli liikennettä on paljon, nopeus on hidas autoille jokatapauksessa, jos taas liikennettä on vähän, on autoille ohittaminenkin helppoa.
Jos nopein reitti pisteestä A Bhen on tietty tie, ei mielestäni omin voimin liikkumista saisi koskaan kieltää.
Kaliforniassa on useampi reitti jossa jopa moottoritiellä pyöräileminen on sallittu koska muut kiertotiet olisivat kohtuuttoman pitkiä.
Ville M
Sanoisin, että jos menisin Kulosaaren työmaan takia kavennetulla sillalla pyörätieltä ajotielle ja pysäyttäisin yhden kaistan taakseni, siitä voisi tulla sanomista.
Lisäkilpi voisi olla yksinkertainen ratkaisu. Sellaisella voi kai lieventää liikennemerkin normaalia merkitystä. Tosin pelkkä “Vapaaehtoinen” tekisi useimmiten sekä pyöräilyn että jalankulun vapaaehtoiseksi.
Kuopion ihanilla “rännikaduilla” nopeatkin pyöräilijät ja kävelijät mahtuvat mainiosti. Kuopion asemakaavassa on aivan mahtavaa kävelykaupungin ideaa — noin joka toinen katu on pihakadun omainen kapeahko “rännikatu”. Ruutuasemakaavassa fillarireitit ovat loogisia ja turvallisia.
Minua tänään koiraa ulkoiluttamassa ollut aito kalliolainen ystävällisesti potkaisi kylkeen kun en Hämeenkadun bussien sekaan uskaltautunut pyörällä ruuhka-aikaan.
Tarkennus Pompon kommenttiin: Wienin liikennemrkkisopimuksessa siis määrätään nykyään käyttämämme pyöreä pyörätien merkki velvoittavaksi.
Monissa maissa onkin käytössä neliön muotoinen pyörätien merkki, joka ei ole velvoittava. Esimerkkejä löytyy täältä
Kun nyt saa kaikesta esittää mielipiteensä, niin tuolla ketjun alkupäässä mainittiin mopot, ne pitäisi poistaa pyötäteiltä ja siirtää autojen sekaan. Mopojen ja mopoautojen nopeusrajoittaminen olisi lopetettava, opetamme nuoria jo pienestä pitäen halveksimaan lakia, poliisia ja perusteettomia sääntöjä.
Vaan mikä olisi tapa jolla bussipysäkkien kohdalle kerääntyneet ihmisjoukot saataisiin pysymään siellä pysäkin puolella? Nyt talvella ei olematonta pyöräliikennettä pieni levittäytyminen ehkä haittaa, mutta kevään tullen on kevyen liikenteen väylän pyöräkaista edelleen täynnä seisoskelijoita jotka eivät väistä vaikka näkevät lähestyvän pyörän.
Pitäisikö asvaltti maalata pysäkin takaa verenpunaiseksi vai käyttää jotain liiketunnistin-varoitusvaloja. Ehkä ei toisaalta kannata, sillä luultavasti nämä minä-minä-bussimatkustajat eivät kuitenkaan tajuaisi että vinkki koskee juuri heitä.
Ja muuten, jos ruuhka-aikaan ei uskaltaudu bussien sekaan, on syytä keksiä vaihtoehtoinen reitti tai taluttaa pyörää jos jalkakäytävälle menee. Ei autollakaan saa ajaa jalkakäytävän puolella vain sen vuoksi että pelottaa tai haluaa päästä nopeammin.
Pyöräilijäautoilijajalkamies:
Onnistuu yksinkertaisesti niin, että pyöräkaista on osa ajotietä, ei jalkakäytävää. Jos näin olisi, tuskin kukaan bussipysäkillä odottelija menisi pyöräkaistalle. Eiväthän norkoile ajotielläkään.
Tieliikenneasetusta muutettiin viime vuonna. Kuten Osmo jo totesi, Helsingin kaupunki halusi tällöin poistaa pyöräilijöiltä velvoitteen käyttää pyörätietä, ja niin halusivat muutkin. Liikenne- ja viestintäministeriö tyrmäsi tämän vetoamalla Wienin liikennemerkkisopimukseen.
Ratkaisuksi tosiaan kävisi uusi, ei-velvoittava pyörätien merkki, jollainen on käytössä Itävallan lisäksi muissakin Euroopan maissa. Samalla tulisi huolehtia, että tätä uutta merkki käytetään. Esimerkiksi voitaisiin velvoittaa kuntia vaihtamaan ajoradan vieressä kulkevat pyörätiet uudenmallisiksi, paitsi jos pyörätie on riittävän laadukas. Suoraviivainen laadun kriteeri olisi virallisen suunnitteluohjeen noudattaminen.
Wienin sopimuksesta selviää, että pyöräilijällä on tosiaan velvollisuus käyttää pyörätietä (sopimuksen merkki D 4, Suomen tieliikenneasetuksen merkki 422.) Sopimuksen englanninkielisestä alkuperäisteksistä (s. 44–45) selviää lisäksi, että pyöräilijällä on velvollisuus ajaa pyörätiellä, joka kulkee rinnan jalkakäytävän kanssa (D4 ja D5 rinnan; Suomessa 424 ja 425). Sen sijaan sopimus ei velvoita pyöräilijää ajamaan yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä (D4 ja D päällekkäin, Suomessa merkki 423). Jostain syystä sopimuksen suomennoksesta on jätetty tämä osa pois. Sopimuksessa on selvä logiikka: jos jokin tien osa on tarkoitettu pelkästään pyörien käyttöön, sitä on velvollisuus käyttää, muutoin ei.
Kun tieliikenneasetusta ryhdytään taas korjaamaan, samalla vaivalla voisi puuttua edellisessä muutoksessa pahentuneeseen epäselvyyteen suojatien yli pyöräilyn laillisuudesta. Petri Sipilä kirjoittaa aiheesta ansiokkaasti Poljin ‑lehdessä.
Lisättäköön, että tieliikenneasetus käytännössä tuntee jo ennestään liikennemerkin, joka on melko lähellä vapaaehtoista yhdistettyä pyörätietä ja jalkakäytävää. Kyseessä on merkki 312. “Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty”.
Juridisesti kyseinen merkki ei kuitenkaan osoita pyörätietä eikä jalkakäytävää, vaan ajorataa joka on varattu pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Tällä on sitten vaikutuksia koskien mm. jalankulkijan paikkaa tiellä, pyöräilijän väistämisvelvollisuutta tasa-arvoisessa risteyksessä ja pyöräilijän oikeutta ylittää tällaisen tien jatkeena oleva suojatie.
On paljon ihan pyörätien näköisiä teitä, jossa liikennemerkkinä on moottoriajoneuvolla ajo kielletty ja lisäkilpenä tontille ajo sallittu. Autoilijan kannalta tämä on vähän kohtuuton tilanne, sillä hän voi luulla tuota pyörätieksi ja luulla, että tällaiselta tieltä tulevan pyöräilijän tulisi väistää autoa, mutta kyse onkin tasa-arvoisesta risteyksestä.
Sulan maan aikana suurimman osan matkoistani pyöräilevänä en aivan tuosta vaan lähtisi taas yhtä uutta pyöräilysääntöä luomaan. Homma on riittävän sekavaa jo nykyisellään, on katuja joilla ajetaan autojen kanssa, siellä täällä on pyöräkaistoja ajoradan osana, on yhdistettyjä jalkakäytäviä/pyöräteitä ja on erillisiä pyöräteitä jne.
Eiköhän etenkin kaupunkisuuunnittelulautakunnassa olisi parempi keskittyä pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen pyörätieverkostoa kehittämällä ja sen epäkohtia korjaamalla eikä liikennesäännöillä ja ‑merkeillä kikkailuun.
Paradoksi on se, että Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto edustaa maan ehkä heikointa osaamista liikennesuunnitteluun ylipäätään, ja vaikka siellä nyt yksi uusi pyöräilyn ymmärtävä virkamies onkin, niin kyllä poliittiselta päätöksenteolta voisi odottaa vahvempaa suunnannäyttöä tässäkin asiassa.
KariS, sehän nimenomaan vähentäisi sekavuutta, jos voisi kulkea koko matkan ajoradalla sen sijaan, että jatkuvasti joutuu vaihtelemaan ajoradan, pyöräkaistan ja milloin missäkin kulkevan pyörätien välillä.
Haluaisin tieliikkennelakiin myös sellaisen muutoksen, jonka mukaan yksi alle kaksitoistavuotiaan kanssa pyöräilevä aikuinen saa pyöräillä jalkakäytävällä tai kävelytiellä, jos se on lapsen turvallisuuden kannalta perusteltua.
Olli Pottonen: Jos ymmärsin oikein niin Osmon esiinottama ajatus, jota on paljon pohdittu erilaisilla fillarifoorumeilla, sallisi pyöräilyn jalkakäytävillä. Tai sellaisilla jalkakäytävillä joissa olisi tuo lisäkilpi.
Ei siinä sinällään mitään, mutta minun pointti on, että jätetään nyt uusien liikennesääntöjen rukkaaminen ja käytetään niin henkiset kuin aineelliset resurssit liikenteen suunnitteluun niin, että pyöräilykin oikeasti helpottuu.
Helsingissä liikennesuunittelu on pirstottu ja ohjattu yksittäisten pikkuasioiden kanssa näpertelyksi, kokonaisuuden hallinta puuttuu ja sitä kautta niin autoilu, pyöräily kuin julkinen liikenne takkuaa. Kaikki kärsii.
Raideliikenteellä on sitten omat ongelmansa, junat kulkee ajallaan vai jos ei ole pakkasta, kuumaa, lumisadetta, lehtikeliä, vesisadetta tai kalusto ei ole rikki. Siis muutamana päivänä vuodessa. Muu liikenne tökkii aina. Bussit matelevat kaikista bussikaistoista ja liikennevaloetuuksista huolimatta, henkilöautoilijat istuvat turhissa ruuhkissa väärinsuunniteltujen liikennejärjestelyjen vuoksi, pyöräilijä ei tiedä missä ajaisi kun pyörätie muuttuu ykskaks jalkakäytäväksi kielletyn ajosuunnan kaduksi jne, ja ajaa sitten missä sattuu.
Jos suunnittelun lähtökohdaksi otettaisiin liikenteen sujuvuus, eikä jonkun liikennemuodon suosiminen muiden liikkumista vaikeuttamalla, koko systeemi sujuisi paremmin.
Tuntuupa menevän selvät asiat sekaisin. Pyöräilijällä ei jatkossakaan kuulu olla yhtään mitään asiaa jalkakäytävälle. Nyt puhutaan siitä että pyöräilijä saisi tietyissä tapauksissa ajaa pyörätien sijasta myös ajoradalla mikäli itse katsoo sen sujuvammaksi ja turvallisemmaksi.
Kannattaa muistaa että polkupyörä on ajoneuvo, jonka ajamiseen ei tosin tarvitse osata liikennesääntöjä.
Auto on myös ajoneuvo, mutta sen ajamiseen täytyy olla täysi-ikäinen, käydä kurssi ja suorittaa tutkinto hyväksyttävästi.
Jalan kulkemiseen ei tarvitse osata liikennesääntöjä, puolitoistavuotiaskin osaa kävellä (ja usein saa tehdä niin ilman vanhempien kontrollia), humalassa olo on sallittua eikä mielenterveyspotilaitakaan ole kielletty julkisilla jalkakäytävillä kävelyä.
Miten nämä ryhmät sopivat toistensa sekaan?
Sääntöjen mukaan liikkuvat ajoneuvot tulevat parhaiten toimeen keskenään kunhan kuljettaja-ohjaajat toimivat selkeästi, tarkkailevat ympäristöään ja tiedottavat muille aikeistaan.
Jalankulkijoista sen sijaan ei voi koskaan tietää.
Olisiko ajoradalla pyöräily mahdollista sallia siis vain silloin, kun pyöräilijällä on voimassaoleva ajokortti raskaampaan ajoneuvoon. Väyliä ei erotettaisi välineen mukaan vaan osaamisen mukaan.
KariS: Käytännössä tällä kuitenkin sallittaisiin monissa tapauksissa järkevin menettelytapa, jota tälläkin hetkelle yleisesti noudatetaan (johtuen tietysti valvonnan puutteessa). Uusien liikennemerkkien toimittaminen paikalleen on vieläpä melko edullista (verrattuna siis esimerkiksi asfaltin tekoon ja muihin liikenneväyliin todellisuudessa tehtäviin muutoksiin).
Polkupyörähän on siitä erikoinen ajoneuvo, että ulkoiset seikat vaikuttavat sen nopeuteen huomattavasti (erotuksena mm. moposta joka taas on vastaavasti siitä erikoinen moottoriajoneuvo, että se on suunniteltu kulkemaan huippunopeuttaan ylämäkeen, vastatuuleen ja tuntikausia kerrallaan). Pienikin alamäki antaa saman tien kymmenisen kilometriä lisävauhtia, kun taas ylämäkeen varsinkin raskaampi pyörä hyytyy.
Tässä tyyppiesimerkki Tampereelta: http://goo.gl/5A2wb KLV on kapea, käytännössä jalkakäytävä, johon on lyöty velvoittava pyörätiemerkki. Sillä on usein koiranulkoiluttajia, lapsia, ylöspäin mäkeä nousevia pyöräilijöitä. Nopeus mäessä nousee lähes polkemattakin 40 kilometriin tunnissa.
Vaihtoehdot ovat:
a) laskea mäki alas KLV:ää pitkin jarrutellen noin 15 km/h tunnissa (laillinen tapa)
b) laskea mäki alas KLV:ää pitkin niin lujaa kuin pääsee (laskettaneen liikenteen vaarantamiseksi)
c) laskea mäki alas ajorataa pitkin mahdollisen autoliikenteen tahdissa pysyen (sujuva, mutta lainvastainen tapa)
Tietä päivittäin käyttävä työmatka- tai harrastuspyöräilijä lähes poikkeuksetta valitsee c:n. Mentaalisella tasolla olisi kuitenkin toivottavaa, että sujuvin ja turvallisin tapa ajaa olisi myös laillinen.
(Tampereen “paraatipaikkoihin” kuuluvaa Itsenäisyydenkadun alamäkeä kohti keskustaa voisi joku luonnehtia saman tyyppiseksi paikaksi ja sen KLV:llä tapahtuikin paljon julkisuutta saanut, lähes kuolemaan johtanut tapaus, jossa ilmeisesti pelästynyt jalankulkija työnsi polkupyöräilijän ajoradalle suoraan bussin alle, mutta jätän fiksumpien arvioitavaksi, voidaanko ajorataa pitää siinä niin turvallisena, että sitä pitkin voisi ajaa)
KariS, ajatus on sallia ajoradalla pyöräily lähes kaikkialla; tämän olisi varmaan voinut sanoa Osmon avauksessa vielä vähän selkeämmin. Jalkakäytävillä pyöräilyn salliva lisäkilpi on vain lakitekninen jippo. Tarkoitus ei ole muuttaa yhtäkään nykyistä jalkakäytävää sallituksi pyöräreitiksi. Tarkoitus on muuttaa nykyiset pyörätiet joksikin, jota pitkin saa pyöräillä, jos ei halua kulkea ajoradalla. Wienin liikennemerkkisopimuksen mukaan tämä jokin ei voi olla pyörätie, mutta se voi olla jalkakäytävä, jolla on pyöräilyn salliva lisäkilpi.
Kirjoitat, että pitäisi käyttää henkiset resurssit liikenteen suunnitteluun eikä liikennesääntöjen rukkaamiseen. Eikö liikennesääntöjen kehittäminen muka ole liikenteen suunnittelua?
Fillaristo, mielenkiintoinen ehdotus. Mutta missä ajokortittoman pyöräilijän pitäisi kulkea, jos pyörätietä ei ole? Moottoriajoneuvon ajamiseenkaan ei muuten aina vaadita mitään kurssia tai tutkintoa.
Olli Pottonen: En ymmärrä. “Tarkoitus ei ole muuttaa yhtäkään nykyistä jalkakäytävää sallituksi pyöräreitiksi. Tarkoitus on muuttaa nykyiset pyörätiet joksikin, jota pitkin saa pyöräillä, jos ei halua kulkea ajoradalla”
Eikös tuossa ole ristiriitaa.
Minä kaipaan lisää selkeyttä, en lisää uusia vaihtoehtoja.
Tottakait liikennesääntöjen kehittäminen on liikennesuunnittelua sekin, mutta tarkoitin nyt sellaista ihan teknistä liikennesuunnittelua, eli pyörätieverkon kehittämistä suhteessa muuhun liikenteeseen, ja liikenteen kokonaisuuden parempaa hallintaa. Pyöräteiden tulisi muodostaa looginen verkko jossa ei välillä tarvitse ajaa autojen seassa tai jalankulkijoita väistellen
Helsingissä voisi jopa olla runkoverkko “high way” pyöräteitä, kaksisuuntaisia, kaistat toisistaan erotettuja kuten autoilla moottoritiellä, ja joiden lähelläkään ei olisi kävely sallittua, pahimmissa risteyksissä tunneleiden tai siltojen avulla eritasoratkaisuja jne. Kuulostaa ehkä utopistiselta, mutta monessa paikassa kuitenkin aika vähäisin muutoksin toteutettavissa. Siitä hyötyisivät kaikki, niin autoilijat kuin kevyt liikenne. Ja joukkoliikennekin silloin kun käyttää samoja katuja muiden kanssa. Ja ennenkaikkea tavoitetta pyöräilyn kaksinkertaistamisesta tukevaa.
Olli Pottonen: “Wienin liikennemerkkisopimuksen mukaan tämä jokin ei voi olla pyörätie, mutta se voi olla jalkakäytävä, jolla on pyöräilyn salliva lisäkilpi.”
Itse asiassa Wienin liikennemerkkisopimus ei millään muotoa estä ottamasta käyttöön vapaaehtoisen pyörätien merkkiä (tai mitä tahansa muuta merkkiä, jota ei sisälly kyseiseen sopimukseen).
Sen sijaan kyseisessä sopimuksessa sanotaan, että sinisellä pyöreällä kilvellä, jossa on polkupyörän kuva, saa merkitä ainoastaan pakollista pyörätietä (eli sitä ei voi käyttää esimerkiksi vapaaehtoisen pyörätien tai hirvivaroituksen merkkinä).
Vastaavasti, jos tiettyyn tarkoitukseen on Wienin liikennemerkkisopimuksessa määritetty merkki, niin kyseiseen tarkoitukseen on käytettävä kyseistä merkkiä (eli pakollista pyörätietä ei voida merkitä muulla kuin sopimuksessa määritellyllä merkillä).
Mikään ei muuten estä Suomea ehdottamasta muutoksia tuohon Wienin sopimukseen.
KariS, siis pointti on, että pyöräilijä saisi ajaa ajoradalla tai pyörätiellä sen mukaan miten itse haluaa. Jalkakäytävät pysyvät entisellään, eli niillä on sallittu vain jalankulku. Ilmeisesti tämä ei ole sitä, mitä sinä kaipaat, mutta juuri tätä minä ja muutkin kaipaamme.
Risto, olet aivan oikeassa. Jalkakäytävällä pyöräilyn sallivan lisäkilven sijaan voidaan ottaa käyttöön uusi vapaaehtoisen pyörätien merkki. Näillä vaihtoehdoilla ei kovin suurta eroa taida olla.
Riitta: Haluaisin tieliikkennekulttuuriin myös sellaisen muutoksen, että alle kaksitoistavuotias voisi turvallisesti pyöräillä aikuisen kanssa ajoradalla.
Hyvä kysymys.
Miksi heitä siis nyt ajetaan autotielle — joko autojen sekaan tai omalle kaistalleen kyynärpäätuntumalle bussien kanssa?
Milloin tällainen on mahdollista yleisellä tiellä liikkuvalle?
Kannattaa muistaa että polkupyörä on ajoneuvo, jonka ajamiseen ei tosin tarvitse osata liikennesääntöjä.
Absurdi väite. Kyllä pyöräilijän ja jalankulkijankin on osattava liikennesäännöt.
Ajoradalla ajamisen säännöt eivät ole niin vaikeat, etteikö niitä voisi opetella ihan itsenäisesti. Voisihan niitä opettaa peruskoulussakin. Eivät ne ole mitään salatiedettä, jota voi oppia vain autokoulussa.
Infran kehittäminen on tietysti tosi tarpeellista, mutta menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin Helsingissä on kelvollinen pyöräinfra. Sitä odotellessa pitäisi nimenomaan selkeyttää tieliikennelakia. Tieliikennelain parantaminen olisi nopea keino sujuvoittaa pyöräilyä ja taata pyöräilijän oikeusturva. Tieliikennelaki vaikuttaa myös asenteisiin ja sitä kautta turvallisuuteen. Siksi on tärkeää että laki on pyöräilijän osalta selkeä, ja tunnustaa pyörän vähintään tasaveroisena ajoneuvona, jolla tulee voida edetä ajamalla.
Autoilijan kannalta tämä on vähän kohtuuton tilanne, sillä hän voi luulla tuota pyörätieksi ja luulla, että tällaiselta tieltä tulevan pyöräilijän tulisi väistää autoa, mutta kyse onkin tasa-arvoisesta risteyksestä.
Tämänkin takia pitäisi perua vuoden 1997 lakimoka (TLL 14 § 4 mom) ja palata selkeään sääntöön “oikealta tulevaa väistetään”. Ja miksei suoraan, että ajoradalla ajava väistää aina pyörätiellä ja jalkakäytävällä kulkijaa. Se olisi selkeää. Puskasta tuleville pyöräteille voi aina laittaa tarvittaessa kolmiot. Tuo vuoden ‑97 lakimuutos on aiheuttanut hirvittävän määrän onnettomuuksille altistavia väärinkäsityksiä.
Wanhat kuoleman ja keski-iän välilä keikkuvat ennen ’85 syntyneet patut saavat päristellä mopolla ilman korttia.
Totta kai keskeisimmät liikennesäännöt tulee jokaisen pyöräilijän osata, vaikkei ajokorttia vaaditakaan. Ne opetetaan sitä paitsi koulussa alaluokilla (toivottavasti oikein).
Virossa on muuten käytäntö, jossa pyöräilijältä vaaditaan ajokortti, paitsi jos ajaa vain pyöräteillä (tai lapsi ajaa jalkakäytävällä). Ajokortti on siis pakollinen jos ajaa ajoradalla. Kortin voi suorittaa helposti peruskoulussa 10-vuotiaasta alkaen, mutta siihen liittyy kuitenkin teoria- ja ajokoe, joiden sisältö on laissa määritelty. https://www.riigiteataja.ee/akt/12831992
Tuohon kysymykseen, milloin Suomessa on mahdollista ajaa yleisellä tiellä moottoriajonevuolla ilman ajokorttia. Ennen vuotta 1985 syntyneiltä mopoilijoilta ei vaadita ajokorttia.
Mauno: “Kun nyt saa kaikesta esittää mielipiteensä, niin tuolla ketjun alkupäässä mainittiin mopot, ne pitäisi poistaa pyötäteiltä ja siirtää autojen sekaan. Mopojen ja mopoautojen nopeusrajoittaminen olisi lopetettava, opetamme nuoria jo pienestä pitäen halveksimaan lakia, poliisia ja perusteettomia sääntöjä.”
Mihin ihmeen oikeaan ja todelliseen tarpeseen niitä mopoja ja mopoautoja oikein tarvitaan? Siihen, että teiniviikset voivat kulkea koulumatkansa mopolla fillarin tai bussin sijaan? Ja sitten kokoontua iltaisin 2T-bensalle, tupakalle, limuviinalle ja teiniangstille haiseviin yleistä pahennusta herättäviin lösseihin?
Oikea ratkaisuhan olisi kieltää koko ajoneuvoluokka — siinä lakkaisivat ongelmat pyöräteiden terrorisointien kuin ajoratojen tukkimisenkin kohdalla. Ne teinit, jotka aivan ehdottomasti haluaisivat päästä päristelemään, voivat aivan taatusti odottaa vuoden kevarikorttia.
Ei ole mitenkään absurdia sanoa että pyöräilijän tai jalankulkijan ei oikeasti tarvitse osata liikennesääntöjä koska käytännössä näin todellakin on.
Teoreettisessa ihannemaailmassa kansalainen toki koulutetaan peruskoulussa hallitsemaan yhteiskunnassa tarvittavat taidot ja hän muistaa säännöt käyttäytyen niiden mukaan.
Tosielämässä kaupunkikaduilla ja kyläraiteilla kulkee monenmoista vipeltäjää joilla on outoja, jopa absurdeja, käsityksiä ja uskomuksia liikenteestä.
Monet näistä ovat aikuisia, elämässään muuten pärjääviä ja muulta käytökseltään täysin normaaleja eikä sääntöjen mukaan kulkevalla ole välttämättä mitään ennakkoaavistusta että tällainen absurdi vipeltäjä hyppääkin yhtäkkiä eteen.
Sääntöjen osaamista ja noudattamista ei myöskään millään lailla valvota. Satunnaisia punaisiapäinkävelykampanjoita tai syksyn fillarivaloratsioita lukuunottamatta poliisi jättää kevyen likenteen väylät niiden omien viidakon lakien armoille.
Rinnastan tässä tekstissä liikennesääntöjen osaamisen ja noudattamisen. Teoreettinen tilanne, että tiellä liikkuja ei osaa liikennesääntöjä mutta vahingossa tulee aina noudattaneeksi niitä, on epäoleellinen, koska silloin mitään ongelmaa ei ole.
Silloin ei ole myöskään absurdia sanoa että autoilijan ei oikeasti tarvitse osata liikennesääntöjä koska käytännössä näin todellakin on. Autoahan on täysin mahdollista ajaa tuntematta ja noudattamatta liikennesääntöjä ja jopa ilman korttia*. Se vain on laitonta. Ihan samalla tavalla on laitonta rikkoa liikennesääntöjä pyöräillen tai jalankulkijana. Ei pyöräilijää sen enempää kuin autoilijaakaan vapauteta oikeudessa vastuusta sillä perusteella, ettei hänen tarvitse osata liikennesääntöjä. Laki koskee kaikkia, ei vain ajokortillisia. Kyllä kaikkien tiellä liikkujien tarvitsee osata liikennesäännöt. Ja ne on mahdollista opetella itse.
Kyllä valvotaan. Kuten sanoit, pyöräilijöillekin tehdään ratsioita. (Ratsiat ovat muuten aina satunnaisia, muuten ne eivät olisi ratsioita.) Poliisi voi antaa pyöräilijälle sakot liikennesääntöjen rikkomisesta ihan samalla tavalla kuin autoilijallekin. Eikä sen tarvitse edes tapahtua ratsiassa. Autoilijoiden sääntöjen noudattamista valvotaan tietysti enemmän. Tämä voi ehkä johtua esimerkiksi siitä, että tonnien painoisella möhkäleellä, jolla pääsee reilusti yli 100 km/h, saa tyriessään aikaan huomattavan paljon pahempaa vahinkoa viattomille sivullisille, kuin muutamien kilojen painoisella pyörällä, jolla ajaessaan vaarantaa lähinnä itsensä. Mutta se ei tarkoita, etteikö pyöräilijän ihan juridisestikin pitäisi osata liikennesäännöt, ja etteikö sitä valvottaisi.
Jos liikennesääntöjen osaamisen “valvonnaksi” laskettaisiin ainoastaan ajo-oikeuden kontrolloiminen kuljettajantutkinnolla, yhtä lailla pitäisi väittää, ettei autoilijoidenkaan liikennesääntöjen osaamista valvota millään lailla. Nimittäin sen jälkeen, kun on kerran vuona kivi onnistunut ajotutkinnon läpäisemään. Sen jälkeen liikennesäännöt ovat voineet muuttua, mutta tietojaan ei ole tarvinnut päivittää ja vanhatkin tiedot voi unohtaa vapaasti. Ei niitä autoilijoiltakaan kukaan kysele. Ja niinpä tosielämässä todellakin näkee monenlaista autoilijaa, joilla on outoja, jopa absurdeja, ja erittäin vaarallisia käsityksiä ja uskomuksia liikennesäännöistä.
Valitettavasti ajokortti ei siis ole tae liikennesääntöjen osaamisesta. Tämän voi todeta ihan itse kävelemällä johonkin kadunkulmaan vaikka Helsingissä ja avaamalla silmät. Tai tässä eräs “tieteellisempi” lähde: Porin liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 (ks. luku 2.5 Liikennetutkimukset). Ei olisi mikään hassumpi juttu, jos kuljettajantutkinnon teoriakoe pitäisi uusia vaikka viiden vuoden välein. Peruskoulussa voisi olla oppivelvollisuuteen kuuluva liikennesääntökoe kaikille kansalaisille.
Palatakseni asian ytimeen: vapaaehtoinen pyörätie olisi loistojuttu, ja ajoradalla pyörällä ajamiseen ei tarvita ajokorttia.
*) Näitä kortittomia kuskejahan jää kiinni harva se päivä.
KSE kysäisi että mihin mopoja tarvitaan? Ne kuuluu jotenkin meidän kulttuuriin. Maasto-moottorivekottimista voisi ilkeästi sanoa että niitä tarvitaan marjanpoimijoiden ja ratsastajien kiusaksi. Nythän perustetaan Östersundomiinkin virallinen 1800 ha:n moottoriurheilupuisto. Vaikka ei ne Helsingin ja Vantaan Pärinämiehet siellä kansalaispuistossa tule pysymään, ovat ne jatkossakin koko tienoon riesana.
Mielestäni yli 12-vuotiaalla pyöräilijällä ei saisi missään olosuhteissa olla oikeutta ajaa jalankulkijoiden seassa. Jalkakäytävällä kulkevia pikkulapsia, vammaisia ja vanhuksia ei voi eikä saa vastuuttaa varomaan itseään nopeampia kulkijoita.
Itse inhoan sekaväyliä niin pyöräillessäni kuin kulkiessani jalankin. Koko nautinto karsiintuu jatkuvaan kanssakulkijoiden liikkeiden ennakointiin.
Jalankulkija on liikenteen perusyksikkö — jokainen meistä on jaloilleen laskeutuessaan jalankulkija, olemme sitten nousseet henkilöautosta, bussista tai vaikkapa pyörän satulasta.
Kun nykykäytäntökin — siis laiton pyöräily jalkakäytävällä — osoittaa kuinka vähän kanssakulkijoiden henki ja terveys heiluttaa aikuisia pyöräilijöitä, sumentaisi “vapaehtoinen pyörätie” lopunkin harkintakyvyn näiltä jalkakäytävien ritareilta.
Muuten olen sitä mieltä, että pyöriin tarvitaan katsastusvarusteeksi nopeusmittarin sekä ajajakohtainen vakuutuskilpi — olisi muuten autoissakin paljon parempi kuin nykyinen rekisterisysteemi.
Eero Pasanen ja Mikko Räsänen Helsingin kaupunginsuunnitteluvirastosta julkaisivat 1999 tutkimuksen “Pyöräilyn riskit Helsingissä.” Tutkimuksen mukaan kadunvarren pyörätiellä pyöräily on vaarallista-silloin pyöräilijä tulee risteykseen autoilijan kannalta hankalasti havaittavasti. Ajoradalla pyöräily on turvallisempaa.
Ajoradalla pyöräily tulee sallia, sekä sujuvuuden että turvallisuuden takia.
Minun mielessäni tämän voisi hoitaa yksinkertaistamalla mahdollisimman pitkälle. Koska laite nimeltä polkupyörä on sellainen, että sitä käytetään sekä pitkän matkan nopeavauhtisena liikennevälineenä että pikkulasten pihaleluna ja kaikenlaisena tuolta väliltä, pitäisi sitä pystyä käyttämään tarpeen mukaan.
Eli pyörällä saa ajaa joka paikassa, ellei sitä ole erikseen kielletty (moottoritie, erityisen kapea jalankulkuväylä). Siis tiellä, jalkakäytävällä, myös suojatiellä.
Tiellä pyöräilijällä on normaalit tienkäyttöoikeudet ja ‑velvollisuudet. Muualla pyöräilijät varovat ja väistävät kaikkea. Sovittavat vauhtinsa siis jalankulkijoiden mukaan. Näinhän asia on jo kävelykaduilla.
Yhdistettyä kevyen liikenteen merkkiä ei tarvittaisi lainkaan. Siellä missä ei saa ajaa tiellä, pitää olla erillinen/erotettu pyörätie.
Mopot saavat ajaa pyörätiellä niissä harvoissa paikoissa missä pyörätie on merkitty.
Jalankulkijoiden ja koiranulkoiluttajien ei tarvitse murehtia siitä kulkeeko keskellä tietä vai laidassa ja pitääkö varoa pyöräilijöitä vai ei (yli normaalin huomioimisen).
Pyöräilijät menettäisivät ylettömän kaahausmahdollisuutensa esim. keskuspuistossa, mutta saisivat sujuvat katuyhteydet.
Nastankylväjä on nähty! Ruoholahdessa, Lauttasaaren sillalla ja Kaivopuiston kulmilla on liikuskellut taas tuo hyvin pyöräilijöiden keskuudessa tunnettu nastankylväjä. Olen saanut paikata kuluvana keväänä taas kymmeniä renkaita. Miksi joku sairas ihminen koettaa parantaa maailmaa sillä että kylvää nastoja pyöräteille. Alussa luulin että sillä halutaan estää fillaristeja ajamasta jalkakäytävillä. Olen nyt löytänyt nastoja ainoastaan pyöräteiden puolelta. Tällä hommallahan saadaan pyöräilijät jalkakäytäville.
Meillä Suomessa, vaikka olisi vain yksi jalakulkija, hän ahdistuu jos tietää että fillaristi tekee vastoin sääntöjä ja ajaa jalkakäytävällä. Toisaalta jalakulkija ja koko muu liikenne saa vapaasti valita tai tukkia sen pyörätien puolen kun siltä tuntuu.
Jospa ostaisimme nastankylväjälle matkalipun Filippiineille tai jonnekin muualle Aasian maahan. Saisi huomata tilaa meillä vielä on, ja että ei se liikenteen vilske ketää tapa, ellet koe vastustamatonta halua hypellä hallitsemattomasti sinne tänne vaan säiytät, pääpiirteittäin suuntasi ja nopeutesi.
Moni on meillä Suomessa koettanut parhaansa saada minua osumaan itseenä 45 ympärivuotisen fillaristiurani aikana, siinä koskaa onnistumatta. Koirat, huuruikkunaiset autot ja kännykkäänpuhujat, kaikilta olen päässyt karkuun. Eikä eteeni pääse edelleenkään, sillä fillaristi kykenee vääjäämättä hallitsemaan itsensä ja ympäristöä oppii seuraamaan. Tämän voisi kertoa noille nastoja kylväville tolvanoille jotka ajattelevat että fillarin satulassa istuu yksi heistä.