Niukkuuden jakaminen: jokaiselle tarpeensa mukaan?

Keskustelu kiinan autoarpa­jai­sista herät­ti mie­lenki­in­toisen keskustelun siitä, miten luon­nol­lis­es­ti niukko­ja hyödykkeitä tulisi jakaa, ostovoiman vai arvioiden tarpeen mukaan. Muiden kiirei­den takia ehdin vas­ta osal­lis­tu­maan tähän keskustelu­un. [TARKENNUS: Tarkoi­tan luon­nol­lis­es­ti niukalla hyödyk­keel­lä hyödyket­tä, jota ei voi­da valmis­taa enempää]

On oikein jakaa ter­vey­den­huoltoa tarpeen, mut­ta muiden kuin vält­tämät­tömyyshyödykkeinen jako muun kuin ostovoiman mukaan johtaa älyl­liseen umpiku­jaan.  Ne kan­nat­taa myy­dä eniten tar­joavalle. Jos ostovoiman mukaan jakami­nen johtaa liian eri­ar­voiseen tilanteeseen, kor­jat­takoon tulon­jakoa, ei jakoperustetta.

On kau­nis aja­tus, että hyödyk­keet pitäisi jakaa peri­aat­teel­la jokaiselle tarpeen­sa mukaan. Kun tuotan­to vielä toteutetaan peri­aat­teel­la jokaiselta kyky­jen­sä mukaan, onkin päädyt­ty viime vuo­sisato­jen kauneim­paan unelmaan.

Ale­taan­pa kuo­ria asiaa.

Hyvä lähtöko­h­ta on, että niukat hyödyk­keet – vakka­pa auto­jen vaa­ti­ma katu­ti­la – omis­te­taan yhdessä. Ne, jot­ka saa­vat ne käyt­töön­sä, ovat velvol­lisia mak­samaan käyt­töoikeud­es­ta niille, jot­ka jäävät ilman. Huu­tokaup­pa on tässä oikeudenmukaisin.

Lähde­tään ole­tuk­ses­ta, että on oikein jakaa niukat hyödyk­keet arpo­ma­l­la, kos­ka arpaon­ni on jakau­tunut tasan mut­ta ostovoima ei ole. Jos köy­hää on arpa­jai­sis­sa lykästänyt, onko v äärin, että hän myy oikeuten­sa jollekin?  Jos A pitää järkevänä myy­dä ja B järkevänä ostaa, sil­loin kai molem­pi­en tilanne para­nee. Kuka voi väit­tää, että tämä kaup­pa loukkaisin jonkun kol­man­nen etua?

Jos jälki­markki­nat sal­li­taan, sil­loin ei loogis­es­ti voi pää­tyä muuhun kuin että alun­perinkin huu­tokaup­pa on oikeu­den­mukaisin. Huu­tokaup­pa­han tarkoit­taa, että niuk­ka hyödyke omis­te­taan ensin tasan ja osa myy oman osuuten­sa niille, jot­ka ovat valmi­it mak­samaan siitä enemmän.

Jos hyväksymme tulon­jaon sel­l­aise­na kuin se on, mik­si on enem­män väärin jakaa katu­ti­la ostovoiman mukaan kuin jakaa muut hyödyk­keet? Jos rikas ei saa käyt­tää rahaansa autonkäyt­töoikeu­den ostamiseen, hänelle jää enem­män rahaa käytet­täväk­si mui­hin hyödykkeisi­in. Kos­ka rikas on rikkaampi kuin köy­hä, hän voi aina ostaa jotain enem­män kuin köy­hä. Pitäisikö kaik­ki hyödyk­keet jakaa tarpeen mukaan? Jos kysytään, kumpi olisi perustel­lumpaa jakaa tarpeen mukaan ruo­ka vai autonkäyt­töoikeus, miten voidaan pää­tyä siihen, että köy­hät nähkööt nälkää, mut­ta autoil­la hei­dän pitää saada?

Jos emme hyväksy tulon­jakoa sel­l­aise­na kuin se on, muut­takaamme tulonjakoa.

Voidaan tietysti sanoa, että rahan merk­i­tys vähe­nee sitä mukaa kuin pois­tamme hyödykkeitä markki­noiden piiristä. Tulo­ero­jen merk­i­tys käy vähäisek­si, jos kaik­ki muu jae­taan kuponkeina, mut­ta tikkukaramelle­ja saa ostaa rahal­la. Tulon­jaon tasoit­ta­mi­nen on tämän päämääränkin suh­teen tehokkaampi tie kuimn se, että aivan taval­lisia hyödykkeitä pois­te­taan rahat­alouden piiristä.

…

Edel­liseen näh­den riip­puma­ton argu­ment­ti: yhteiskun­ta on huono arvioimaan tarpei­ta. Ruot­sis­sa pan­ti­in ben­sa kor­tille 1970-luvun öljykri­isin aikana. Kaik­ki sai­vat sitä yhtä paljon pait­si ne, jot­ka pystyivät osoit­ta­maan tarvit­se­vansa sitä enem­män. Näitä enem­män tarvit­se­via oli niin paljon, että osto-oikeuk­sia jaet­ti­in kolminker­tainen määrä aiem­paan kulu­tuk­seen verrattuna.