Poikani ei voinut osallistua erääseen tenttiin, koska ei saanut lainatuksi kurssikirjalainaamosta e-kirjaa. Bitit olivat päässeet loppumaan.
Kirjastot lainaavat e-kirjoja samaan tapaan kuin paperisia. Ne ostavat niitä tietyn määrän ja vain tuo määrä saa olla kerrallaan lainassa. Ei siis tiettyä lainauskertojen määrää. Niinpä paperisten kirjojen ohella myös e-kirjat loppuvat tenttien alla ja muulloin e-kirjoja lojuu elektronisessa kirjahyllyssä toimettomina.
Puute oppikirjoista on eräs syy siihen, että opinnot viivästyvät. Syynä se on naurettava. Paperisten kirjojen loppumin lainaamosta on aivan yhtä naurettavaa, vaikka paperin valmistus onkin kalliimpaa kuin bittien valmistus. Paperikirjan painaminen (marginaalikustannus) maksaa euron tai kaksi, siis paljon vähemmän kuin menee rahaa sen lainaamiseen. Kokonaiskustannuksia ajatellen olisi halvempaa jakaa kirjaa ilmaiseksi kuin ylläpitää lainaamoja.
Immateriaalioikeuksien laskuttaminen on hankalaa, koska nykykäytäntö johtaa typeriin hyvinvointitappioihin mutta kirjojen jakaminen ilmaiseksi saattaisi johtaa siihen, ettei niitä kirjoiteta jaettavaksi. en lähde nyt ratkomaan asiaa yleisesti. Oppikirjoihin on mielestäni olemassa ratkaisu, joka on nykyistä edullisempi kaikkien osapuolten kannalta.
Jos yliopisto ottaa jonkin kirjan tutkintovaatimuksiin, se maksaa tästä kirjan tekijöille kertakorvauksen, joka voisi olla yhtä suuri kuin se tuli, jonka k tekijät saavat nykykäytännössä. Tekijät eivät siis ainakaan häviäisi mitään. Tämän jälkeen yliopisto (kurssikirjalainaamo) voisi jakaa e-kirjaa ilmaiseksi jokaiselle läsnä olevaksi kirjoittautuneelle opiskelijalle tai myydä paperista versiota marginaalikustannusten hinnalla (maks. kaksi euroa/kpl). Itse suosisin tätä jälkimmäistä ainakin toisteiseksi, koska arvokkain kirja hyllyssä on tenttikirja, jonka on lukenut ja josta sen takia osaa etsiä unohtunutta tietoa.
PS.
Samasta syystä kansantaloudellisesti hyödytöntä on ”säästäminen” peruskouluissa oppikirjoja kierrättämällä. Oppikirjan tekijöille pitäisi maksaa sen mukaan, kuinka moni koululainen käyttää niitä eikä myytyjen kirjojen mukaan.
Liian vähäinen määrä tarjolla olevia pakollisia kurssikirjoja on yksi pahimpia yliopistoja vaivaavia ongelmia. Omat opintoni myöhästyivät arviolta vuodella vain sen takia, että jouduin peruuttamaan tenttejä, kun en saanut kirjoja käsiini.
Usein kävi myös niin, että kurssikirjojen painokset oli myyty loppuun, jolloin vaadittuja teoksia ei voinut edes ostaa kaupasta.
Ja kun kirjastossa ei riittänyt kappaleita kaikille halukkaille, ainoa vaihtoehto oli joko a) kokeilla onneaan tentissä lukematta kirjaa tai b) siirtää tenttiä kuukaudella tai kahdella eteenpäin ja toivoa, että varattu kirja ilmestyisi käsiini seuraavaan tenttiin mennessä.
Vaihtoehtoisesti hyvän oppikirjan tekijälle voitaisiin maksaa riittävä kertapalkkio ja tehdä sopimus, jossa oppikirja julkaistaan vaikkapa sopivalla Creative Commons lisenssillä, joka sallii uudelleen julkaisemisen ja muokkaamisen samaa lisenssiä käyttäen.
Tarkentaakseni vielä: kirjoituksessasi vaikuttaisi olevan taustalla oletus, että teoksen tekemisestä pitäisi maksaa suhteessa siitä koituvaan kokonaishyötyyn. Tämähän ei taloustieteellisesti ottaen pidä paikkansa. On riittävää, että teoksesta maksetaan jonkin verran enemmän kuin siitä, mikä on teoksen tekijän muu paras vaihtoehto rahan ansaitsemiseen.
Tämä vaihtoehtoishyöty on se hinta, joka tekijälle pitää vähintään maksaa, jotta teos tulee tuotetuksi. Sen ja yhteiskunnalle koituvan kokonaishyödyn erotus on sitten teoksen tuottama nettohyöty yhteiskunnalle. Ei ole mitenkään sanottua, että teoksen tuottajan pitäisi saada merkittävä osa tästä hyödystä – pikemminkin päinvastoin.
Tekijän pitää saada työstään kunnollinen korvaus, mutta oikeus ulosmitata suuri osa kokonaishyödystä yli rajahyödyn johtaa kärjistyviin tuloeroihin ja ”voittaja vie kaiken” talouteen.
Aika halpa ja toimiva ratkaisu voisi olla selainen, että valtio keräisi tilastot käytetyistä painokustannusten hintaisista ja elektronisista koulukirjoista ja maksaisi vuosittain niiden tuottajille käytöstä sopivan kannustavan summan.
Minä ainakin aikoinaan ostin itse ne kirjat joita ei kirjastosta vaan saanut.
Onko kukaan muu kuullut ostamisesta mitään? Pitääkö nykyään yhteiskunnan antaa kaikki ihmisille maksutta? Onko kaikki aina jonkuin muun syy?
@juho
Eiköhän myyjä kuitenkin kerro hintansa vielä toistaiseksi ihan itse jopa Suomessa.
Mikko Särelä kirjoitti:
Eikö voitaisi ajatella, että oppimateriaalien tuottaminen voitaisiin kilpailuttaa kuten muitakin julkisia hankintoja kilpailutetaan? Kilpailutuksen tuloksena tulisi olla saatavissa sekä painetut että sähköisessä muodossa vapaasti saaatavissa olevat versiot. Noudatettaisiin sitä yksinkertaista periaatetta, että julkisin varoin tehdyn tai teetetyn työn tulokset pitäisi olla vapaasti käytettävissä. Tätä samaa periaatettahan pitäisi noudataa myös tietojärjestelmien tekemisessä.
Markkinoilla voisi olla sekä ”kovan rahan” että yhteiskunnan varoin luotua materiaalia. Oppilaitoksilta voitaisiin mahdollisesti edellyttää, että ainakin tietty osa oppimateriaalista olisi vapaasti saatavilla olevaa. Opiskelijat ja koululaisten vanhemmat voisivat tämän perusteella tehdä omia valintojaan.
Tarvittaessa voitaisiin, kuten jo on ehdotettukin, antaa lisäkannustusta oppimateriaalin tuottamiseen keräämällä oppilaitoksista tiedot materiaalin käytöstä (lukiossa se voisi perustua nimenomaan suoritettuihin kursseihin) ja maksamalla täten todennetusta käytöstä sopivaa lisäkorvausta tekijöille.
Mikko Särelä kirjoitti:
Tekijän pitää saada työstään kunnollinen korvaus, mutta oikeus ulosmitata suuri osa kokonaishyödystä yli rajahyödyn johtaa kärjistyviin tuloeroihin ja “voittaja vie kaiken” talouteen.
Tämä Mikko tuskin lienee oppikirjojen kohdalla paha uhka. Vai onko Espooseen syntymässä tenttikirjakirjailijoiden aidattu kultaranta? Kirjoitetaanko oppikirjoja Bermudan veroparatiiseissa aurinkovarjojen alla Pina Colada kädessä?
Mallisi perusongelma, Mikko, on se, että hyvän (suositun) ja huonon (epäsuositun) oppikirjan kirjoittamisesta saisi saman verran rahaa. Mielestäni on selvää, että jonkinnäköinen kannuste kirjoittaa mahdollisimman suosittuja tenttikirjoja tulee olla olemassa.
Oden mallihan on tavallaan käytössä ohjelmistolisensseissä: Helsinki maksaa vuosittain noin viisi miljoonaa euroa Office-paketin käyttöoikeuksia. Samaan tapaan Helsingin Yliopisto voisi maksaa vuosittaisen könttäsumman jonkun tietyn kirjan tenttikäytöstä.
Jokos niitä e-kirjoja voi lainata kirjastosta vapaavalintaiseen laitteeseen, kuten esimerkiksi Linux-tietokoneisiin? Vai tehdäänkö tämänlaatuiset päätökset amerikkalaisissa suuryrityksissä suomalaisten kirjastolautakuntien sijaan?
Tenttikirjoilla rahastetaan varsin härskisti. Kasvatustieteen kursseilla oli kirjoja, joiden kirjoittajat olivat kursseja pitävät proffat. Kirjastosta liikeni ehkäpä muutama kymmentä näitä kirjoja, kun kurssilla oli yli 300 osallistujaa. Kirjojen hinnat pyörivät 30-40e tienoilla ja moni päätyi sitten ostamaan, kun ei muuten saanut.
Varsin tiheään tuntui myös uusia painoksia ilmenevän ja uusi painos oli aina olennainen ja suositeltu tenttiin.
Oman tulkintani mukaan innokkaimmat immateriaalioikeuksien puolustajat juuri ajavat hyvinvointitappioiden syntymistä.
Priimoja kulttuurituotteita (vrt. divaritavara) ei saa olla kirjastossa ”liikaa”, tai muuten niiden lainaaminen on liian vaivatonta, eli lainaajalle ei synny ”tarpeeksi” kustannuksia hukatun ajan yms. muodossa verrattuna siihen, että hän ostaisi kirjan kaupasta omakseen. Kirjastot on siis tarkoitettu armopalaksi niille ihmisille, joilla on enemmän niukkuutta rahasta kuin ajasta. Useimmat opiskelijat kuuluvat luonnollisesti juuri tähän ihmisryhmään, ja siinäpä sitten sitä taas jonotellaan.
Esimerkiksi Internet-kopionti poistaa tarpeen jonottaa suosittua kirjaa (tai levyä), ja on siksi ”väärin”. Kaiken sen mitä olen ikinä laittomasti kopioinut Internetistä olisin ihan yhtä hyvin voinut hakea itse kopioitavaksi kotikaupunkini pääkirjastosta.
Kurssikirjojen kohdalla tahallisesti aiheutettu niukkuus on tietenkin täysin anteeksiantamatonta typeryyttä. Onpahan taas yksi hyvä esimerkki siitä, miten poliittisessa liturgiassa ”opintojen jouduttaminen” on kamalan tärkeää, mutta kaikki tehostaminen pitäisi repiä juuri opiskelijoiden selästä. Hittoon vaan kirjastojen resurssointi ja tehostaminen, ja kyllä nuoret miehetkin hyvin joutavat tehdä vuoden verran turhia hanttihommia sivarissa.
Myös minä kannatan paperikirjojen painamista opiskelijoille marginaalikustannuksin, koska lukemistani sähköisistä tenttikirjoista ainoastaan kopiosuojaamattomat pdf-tiedostot ovat käytettävyydeltään edes lähes paperikirjaa vastaavat. Siihen en katso olevani oikea ihminen vastaamaan, millainen korvausjärjestelmä olisi tekijöiden kannalta kohtuullinen tai ”oikeudenmukainen”.
Onneksi myös aivan älyttömän kätevä ja joustava sähköinen tenttiminen on yleistymässä, mikä lieventää sitä ongelmaa, että kaikki tarvitsevat tenttikirjat juuri samaan aikaan kuukaudessa.
Lopetetaan mykyinen oppikirjakartelli, maksetaan kirjaintekijälle kertapalkkiot ja tilataan kirjat Kiinasta.
Niukkuus kirjoista on onneksi pian katoavaa kansanperinnettä kun Google skannaa ne kaikki ja myy kirjakaupassaan ja/tai print-on-demand -toimijoiden kautta. Käsitteet kuten ”loppuunmyyty painos” tai ”toimitusaika” saavatkin kadota.
Se ettei kurssikirjojen osalta ole päästy samankaltaisiin könttäsopimuksiin kuin tieteellisten julkaisujen ja aikakausilehtien osalta on kustantajien itse aiheuttama ongelma. Voi vain ihmetellä mikäli kirjankustantajat eivät itse tarjoa oppilaitoksille Osmon ehdottamaa hinnoittelumallia.
Samat ongelmat koskevat tieteellisten artikkeleiden maksullisuutta. Paitsi, että niiden kirjoittajalle ei maksetaan kirjoittamisesta mitään, vaan he(tai heidän edustamansa laitokset) maksavat siitä, että saavat artikkelin julkaistua…
juge kirjoitti: ”Eiköhän myyjä kuitenkin kerro hintansa vielä toistaiseksi ihan itse jopa Suomessa.”
En suositellut sosialisointia enkä pakkohinnoittelua. Oppikirjan tekijä vain voisi tuottaa kirjoja vapaaehtoisesti halvalla, koska voi luottaa siihen, että valtio tulee maksamaan maksuja hänelle kirjojen tuottaman hyödyn mukaan (ja valtio maksaisi vain ilmaisista ja painokustannusperiaatteella tuotetuista kirjoista).
Myös maksullisia kirjoja voi olla (tämän ansaintamallin lisäksi).
Pointti on siinä, että yksityisten kansalaisten paypal-maksut ilmaiskaman tuottajille ovat varsin epävarmoja ja unohtuvat helposti, mutta valtio maksaa säännöllisesti. Ja toinen pointti on siinä, että tällainen käytäntö olisi yksi ratkaisu digimateriaalin hankalaan kopiointi- ja maksatusongelmaan.
Periaatteessa homman voisi laajentaa myös kaunokirjallisuuteen ja muuhun tietokirjallisuuteen (ja muuhun informaatioon, ehkä kuttuuriinkin), sillä ainakin suomenkielisen kirjallisuuden kulutus ja tuotanto tapahtuu pääosin Suomessa.
Tilastojen keruun lisäksi maksuja voisi ohjailla jossain määrin myös kansalaisten antaman palautteen mukaan (=”maksakaa minun osuuteni tälle (minusta riippumattomalle) taholle” ).
Hannu: Myös esittämäni malli on käytössä ohjelmistokäytössä. Esimerkiksi oikeusministeriö on siirtynyt avoimen ohjelmakoodin Office -järjestelmään ja vastaavaa vaihtoa suunnitellaan käsittääkseni myös Helsingissä.
Olet oikeassa siinä, että ei ole täysin selvää miten moiseen tilanteeseen päästäisin siten, että saadaan hyvälaatuisia oppikirjoja. Ei tarkoita, etteikö siihen voitaisi päästä tai etteikö se olisi oikeasti tavoittelemisen arvoinen määränpää.
Viittaukseni ”voittaja vie kaiken” talouteen oli viittaus Osmon käyttämään analyysiin, jota nykyisellään käytetään hyvin yleisesti tiedon ja kulttuurin tuottamiseen liittyvässä keskustelussa. Huomio on siis paljon yleisempi ja koskettaa laajempaa osaa taloudesta kuin pelkästään tämä yksittäinen asia.
Jatkan jo aiemmin aloittamaani asiaa, koska se liittyy myös tähän koulukirjakysymykseen ja koska asia näyttää olevan muutenkin vaikea. Alkuperäisen aiheen lähtökohta oli se, että oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu. Ja katsotaan, onko tällaisesta teoretisoinnista apua musiikin/kirjallisuuden hinnoittelun kehittämiselle. Vastakkain ovat täydellinen hinnoittelu tekijänoikeuksilla ja täydellinen hinnoittelu ilman tekijänoikeuksia.
Siis miten aikaansaadaan yhden biteiksi saatettavan teoksen täydellinen hinnoittelu, jos täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, että hinta muodostuu ilman sekä kuluttajan että tuottajan ylijäämää eli 1) jokainen joutuu maksamaan teoksesta juuri sen verran kuin on siitä valmiskin maksamaan, 2) eikä kukaan, joka ei teoksesta mitään maksaisi, joudu siitä mitään maksamaan.
Tekijänoikeuksilla varustetun teoksen täydellinen hinnoittelu merkitsisi siten järjestelmää, jossa tekijä neuvottelisi hinnan jokaisen kanssa erikseen eikä kukaan ostaja voisi antaa teosta kenenkään muun kuunneltavaksi/luettavaksi tai kopioitavaksi.
Tekijänoikeuksitta täydellisessä hinnoittelussa tekijä asettaisi teoksen hinnaksi tasan sen, minkä edellisessäkin tapauksessa, mutta kaikki saisivat teoksen käyttöönsä vasta, kun viimeinenkin maksu on suoritettu, jonka jälkeen teos vapautuu aivan kaikille.
Kummallakin on hyvät ja huonot puolensa.
Tekijänoikeuksissa hyvää on se, että tämä järjestelmä on jo olemassa. Huono puoli on hinnoittelun epätäydellisyys ja kopioimiskiellon valvonnan työläys. Yksilöllinen hinnoittelu on lähes mahdoton suoritus, kun ostajia saattaa olla miljoonia. Kun tekijänoikeus on kaupallista omaisuutta, sitä ostetaan erilaisissa palasissa, erilaisilla ehdoilla ja eri hinnoilla, ja siten myös ostajat joutuvat sen kohteena olevista biteistä maksamaan eri hintoja erilaisissa tuotteissa. Nämä erot johtuvat kuitenkin tuottajapuolen tarpeista, eivät niinkään ostajan maksuhalukkuudesta. Ei tietoakaan täydellisestä hinnoittelusta.
Kopioimiskiellon valvonta on silti vakavampi ongelma, useassakin mielessä. Ensinnäkin, valvontaa on mahdotonta tehdä täydelliseksi, koska valvontamenetelmien kehittyessä myös niiden kiertämistekniikat kehittyvät. Toiseksi, tekijänoikeuksia ei voida kohdentaa tarkasti vaan niillä suojatulla teoksella on enemmän tai vähemmän epämääräiset ja kiistoja synnyttävät rajapinnat mm. plagiointiin ja vapaaseen käyttöön nähden.
Tekijänoikeusperustainen talous on periaatteessa valtion ohjaamaa, sosialistista taloutta. Tietotekniikan ja taiteiden kehityksen myötä sen pystyssä pitäminen tuottaa siksi yhä uusia ongelmia (mm. kuvaamasi oppikirjaongelma), jotka vaativat yhä uusien poikkeustapojen keksimistä, yhä monimutkaisempaa lainsäädäntöä, yhä enemmän poliiseja, lakimiehiä ja tuomareita, uusia panostuksia bittivarkaiden kiinnisaamiseksi ja pelotustuomioita lainrikkojille; kaikkea sitä kontrollia, jota aito taide ja tiede vieroksuvat.
Tekijänoikeuksitta toimittaessa huonoa on se, ettei tällainen järjestelmä ole vielä käytössä – tuskin edes ajateltu mahdolliseksi. Hyviä puolia on monta. Ensinnäkin, tällainen kaupankäyntitapa (siinä muodossa kuin esitin sen otsikon ”Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu” alla 27.12.2010 kello 19:53) pyrkii minimoimaan sekä tuottajan että kuluttajan ylijäämät. Teoksen myyjä pyrkii asettamaan hintansa tasan sen suuruiseksi, mitä kuluttajat ovat korkeintaan valmiit maksamaan ja mikäli tämä onnistuu, kauppa on täydellinen. Toiseksi, kun tekijänoikeuksia ei ole, kaikki ne resurssit säästyvät, jotka nykyisin kuluvat tekijänoikeuslakien säätämiseen ja valvontaan, oikeuksien hallintaan, ristiriitojen ratkaisemiseen ym. kontrolliin. Kolmanneksi, kyseinen taide/tiede vapautuu heti kaupan synnyttyä edelleen vapaasti jalostettavaksi eikä tekijänoikeusriitoja synny. Neljänneksi, tämä kaupantekotapa tarjoaa edullisen tavan myös yhteiskunnalle ostaa ja tukea sellaisia tekijöitä ja teoksia, joita se pitää tärkeinä. Esimerkiksi, kun oppikirjojen tekijät asettavat teoksensa myyntiin, mikä tahansa yhteiskunnallinen instanssi, koulu, yliopisto tai muu yhteisö voi valita sieltä mieleisensä teokset ja asettaa niille oman ostohintansa oman arviointinsa mukaan. Jos jokin teos saa riittävästi ostotarjouksia, se ostetaan kaikille vapaaksi. Viidenneksi, kun teoksen bitit ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, niiden jalostaminen fyysiseksi tuotteeksi, kirjaksi, äänilevyksi, teatteriesitykseksi tms. vapautuu aitoon markkinakilpailuun. Tekijänoikeustaloudessahan näin ei ole vaan tekijänoikeuksien haltija voi määrätä myös teoksen fyysisestä toteutuksesta, mikä tämän koulukirjaongelmankin osaltaan aiheuttaa.
Cls: ”Tenttikirjoilla rahastetaan varsin härskisti. Kasvatustieteen kursseilla oli kirjoja, joiden kirjoittajat olivat kursseja pitävät proffat. Kirjastosta liikeni ehkäpä muutama kymmentä näitä kirjoja, kun kurssilla oli yli 300 osallistujaa. Kirjojen hinnat pyörivät 30-40e tienoilla ja moni päätyi sitten ostamaan, kun ei muuten saanut.”
Törkeää rahastusta tosiaan, tuostahan saattaa professoritason asiantuntijalle jäädä käteen jopa useita tuhansia euroja. Verokiiloineen ei mene kahtakymmentäkään vuotta vaikkapa kylpyhuoneremontin rahoittamiseen.
Peruskoulun ja lukion oppikirjan käsikirjoitus on vielä halpa: siitä maksetaan tekijöille n. 16% kirjan verottomasta hinnasta – eli jos kirja maksaa 20€, sen veroton hinta on 18,50€ (8% alv) ja tekijöiden osuus n.3€/ kirja. Ja tekijöitä on yleensä 3 – 6.
Jos jollakulla olisi tarjota tekijöille parempi diili, he varmaan siihen tarttuisivat. Isojen kustantamojen hallinta on kuitenkin sitä luokkaa, että ei sitä helpolla murreta. Markkinointi nääs.
Touko Mettinen
alaa seurannut
Oppikirjojen tulisi olla kaikille vapaasti saatavilla kaikilta oppi-asteilta. Amerikkalaiset näyttävät olevan tässä edelläkävijöitä. Suomi taas näyttää ainakin elektronisten kirjojen suhteen hautautuneen omaan poteroonsa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Open_education
http://en.wikipedia.org/wiki/MIT_OpenCourseWare
Tartuit todellakin oikeaan ongelmaan! E-kirjakeskustelu on ollut välillä varsin tuskaista seurattavaa Suomessa. Paniikkia ja muutosvastarintaa on ilmassa. Digitaalisten teoskappaleiden lainausmäärien keinotekoinen rajoittaminen on hulluin idea vähään aikaan.
Veisin tämän vielä askeleen pidemmälle. Koko kirjastolaitoksesta ylipäänsä pitäisi muoodostaa kansalaisille laillinen teosten latauspalvelu, eli kirjastojen ylläpitämästä verkkopalvelusta voisi ladata teoksia laillisesti itselleen. Kirjastot neuvottelisivat tästä sopimukset oikeudenhaltijoiden kanssa etukäteen, jolloin rahavirrat olisivat turvatut. Muutoksen hyvinvointia lisäävä vaikutus olisi ilmeinen.
Tällaisen järjestelmän toteuttaminen ei edellyttäisi edes mitään lakimuutosta. Esteenä ovat ainoastaan kustantajat, jotka varmaankin yrittävät repiä tällaisista lisensseistä mahdottoman suuria summia. Oletan, että tämä on syy siihen, miksei tällainen järjestelmä ole jo toteutunut.
Jotenkin kustantajat ja kunnat pitäisi saada lähtemään tähän mukaan. En ole vielä keksinyt, miten se onnistuisi.
Kirjoitin asiasta taannoin blogiini: http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/37173-kirjastot-piraattipalveluiksi
Osmon kuvaamassa tilanteessa suosittelisin aktiivisia opiskelijoita särkemään e-kirjan DRM-järjestelmän ja kopioimaan kirjaa niin paljon kuin ehtivät. Kansalaistottelemattomuus kunniaan. Noin typerän kustantajan pitäisikin olla konkurssissa.
”Jos yliopisto ottaa jonkin kirjan tutkintovaatimuksiin, se maksaa tästä kirjan tekijöille kertakorvauksen, joka voisi olla yhtä suuri kuin se tuli, jonka k tekijät saavat nykykäytännössä.”
Miksi kertakorvaus? Maksutelevisiossa on maksutapa Pay per View eli samaa voi soveltaa e-kirjaan:
Yliopisto maksaa sovitun maksun per lainakerta. Voisi olla jokin maksu opiskelijallekin, jottei olisi turhia lainakertoja.
Käytännössähän monet opiskelijat esimerkiksi kuvaavat lukusalikappaleita itselleen digitaaliseen muotoon, koska kirjoja ei kaikille riitä, ja kuvaamalla digitointiinkin menevä aika on alle tunnin luokkaa. Sanoisin, että aika hyvä tuntipalkka monenkympin kirjasta, varsinkin opiskelijalle.
Eihän tuossa mitään järkeä ole, kun kunnon digitaaliset kappaleet voisivat olla suoraan kirjastolla jaossa, jolloin ne eivät tosiaan loppuisi kesken, jos homma olisi toteutettu fiksusti.
Itse olen kyllä ehdottomasti myös avoimen oppimateriaalin kannalla, ja kirjoitinkin siitä Opettaja-lehteenkin(joka ihanaa kyllä on saatavissa myös verkkomuodossa): http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2010_48/153068.htm
-Eetu Rantakangas, Piraattipuolueen kansanedustajaehdokas, Keski-Suomi
Oletan noiden kuitenkin olevan parempia kuin amerikkalaiset..?
Amerikkalaisilla on (ainakin nykyään) paha tapa kirjoittaa sujuvaa pinnallista tekstiä, jonka lukemiseen kuluu paljon aikaa, mutta joka ei lainkaan vaadi tai edes tue varsinaisen asian ajattelua tai ymmärtämistä.
Lisäksi sotketaan asiat siten, ettei kullekin yksittäiselle asialle jää selkeää omaa kohtaansa. Tämä yhdistettynä tarpeettomaan monisanaisuuteen tekee teoksesta myös soveltumattoman hakuteokseksi.
Kansantajuisuus on pahimmillaan aikamoista myrkkyä oppikirjalle.
Mikko H: ”Osmon kuvaamassa tilanteessa suosittelisin aktiivisia opiskelijoita särkemään e-kirjan DRM-järjestelmän ja kopioimaan kirjaa niin paljon kuin ehtivät.”
Tämä on juuri se käyttäytymismalli jonka takia kustantajien ei kannata muuttaa kuluttajatarjontaa sähköiseksi, eli kun kopiointi tehdään riittävän helpoksi (esim. suojataan vain jollain DRM:llä), tuote päätyy pian laittomaan levitykseen. Instituutiot olisivat luotettavampia sopimuskumppaneita, ja luultavasti ostaisivat teoksen siitä huolimatta että se olisi vapaasti mutta laittomasti ladattavissa.
Googlen sen sijaan kannattaa kirja skannata koska tulonmenetysriski on joka tapauksessa ulkoistettu kustantajalle ja tekijälle. Skannaus on äkkiä maksettu.
Onhan se huvittavaa, proffat, joiden keskipalkka on 5700€/kk http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article77353.ece
joutuvat keräämään lisätienestejä opiskelijoilta, jotka joutuvat käymään opintojen ohella töissä jotta voisivat maksaa edes kurssikirjat.
Mikko H kirjoitti:
Ongelma ei ratkeaisi pelkästään Suomessa tehtävillä tempuilla.
Kun olen katsonut edistyneempien opiskeljoiden tenttikirjoja ja muistelen omaa nuoruuttani niin kirjoista oli ulkomaankielisiä ja muualla julkaistuja melkoinen määrä ja olivat muuten aika kalliittakin ostaa. Riippuu varmaan opiskeluvaiheen lisäksi myös opiskelualueesta.
Oden ehdotukset voisivat toimia kotimaisten julkaisujen kanssa mutta kansainvälisesti ongelman ratkaisu olisi monta kertaluokkaa monimutkaisempaa.
Mikko Särelä:
[Quote]Tekijän pitää saada työstään kunnollinen korvaus, mutta oikeus ulosmitata suuri osa kokonaishyödystä yli rajahyödyn johtaa kärjistyviin tuloeroihin ja “voittaja vie kaiken” talouteen.[/Quote]
Mutta juuri tämähän on pelin henki nykyään kaikessa. Lisäksi suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että näin onkin oikein.
Vuodessa keskivertokoululainen lukee noin 25 kirjaa, joka tekee opintoasteesta riippuen 50-100 paperisivua per kirja (sivuluvun määrä jaettuna kahdella). Yhteensä päästään 1250-2500 paperiarkkiin. Koulu-uran aikana (12 vuotta) se tekee yli 20 000 arkkia. No kerrotaanpa se vaikka miljoonalla näin ollen 20 miljardia arkkia. A4- arkki painaa 5 grammaa. Näin säästyisi paperia noin 100 000 tonnia parin vuosikymmenen aikana pelkästään koulukirjoissa. Ja lasketaan muu kirjallisuus päälle. Sitten voidaan kyseinen luku moninkertaistaa. Euroopan mittakaavassa voidaan puhua kaikkiaan jo hiukan suuremmista luvuista.
Ipadit ja vastaavat ovat nykyään jo mukavampia räplättäviä kuin paprukirjat. Käsivaraisen kirjoituksen tunnistava näyttö olisi kanssa mukava (kehitetty jo aikaa sitten).
Sähköisen oppikirjan hinta voisi olla esimerkiksi 30 % alempi kuin paperisen, kun otetaan huomioon painokulut, kuljetukset ja kirjakauppojen kautta tapahtuva myynti. Välikädettömyys parantaisi kustantomojen katetta.
Lisäksi voitaisiin opettaa opiskelijoita aktiivisesti hakemaan tietoa internetistä. Tietoyhteiskunta vaatii soveltamaan tietoa ja itsenäiseen tiedonhakuun. Näin saataisiin ehkä houkuteltua poikia myös akateemiseen opiskeluun. Akateemisen opiskelun keskeisimpiä asioita on kyky soveltamiseen ja itsenäiseen tiedonhankintaan. Tablettiin yhdistetty langaton perinteinen näppäimistö voisi sopia joillekin.
juge,
Kurssikirjojen ostamisen mielekkyys vaihtelee voimakkaasti riippuen alasta. Meillä, jotka olemme opiskelleet teknillisissä yliopistoissa, kirjojen ostaminen oli ihan realistinen vaihtoehto: kirjoja on korkeintaan yksi kurssia kohden, monesti samaa kirjaa tarvitaan usealla kurssilla ja käytetyillä kirjoilla on toimivat jälkimarkkinat. Käytännössä 50 euron kirjasta saa myydessä ainakin 25 euroa ja samalla kurssikirjalla suorittaa parhaimmillaan kymmenkunnan opintopisteen verran kursseja. Kaikilla kursseilla ei edes tarvitse kirjaa, kun tekee hyvät luentomuistiinpanot.
”Humanisteilla” tilanne on ihan toinen. Jossain kahden opintopisteen kurssissa voi olla luettavana jopa kolme kirjaa, joilla ei tee kurssin päätyttyä mitään. Lisäksi ne sisältävät materiaalia, jota ei ole luennoilla käyty läpi. Tilanne on ihan toinen kuin teknillistieteellisellä alalla. Surullista kyllä, humanististen tai yhteiskunnallisten alojen lukeminen on paljon kalliimpaa kuin DI:ksi opiskelu, mutta siitä saa huonomman palkan.
Tampereen Yliopistossa oli vielä 2000-luvun alussa vapaa tulostusoikeus, joka sitten poistettiin kun jotkut ilmeisesti tehtailivat kirjoja ja tulostivat kymmeniä tuhansia arkkeja vuodessa.
Joillain kursseilla oli myös kurssikansio josta aineiston sai kopioida kopiokoneella itselleen, tai ostaa sen valmiina n. 2-5€ monistenippuna.
Mitä jos valtio tekisi diilin kustantajien kanssa, ja tarjoaisi opiskelijoille esim. 100€ (vapaaehtoisella) lukukausimaksulla vapaan käyttöoikeuden kaikkeen kurssimateriaaliin.
Sama pitäisi toteuttaa lukiokirjoilla, jotka nyt ovat lähinnä melkoista rahastusta ja eriarvoistavat perheitä.
Tuo sähköinen kurssikirjasto (ellibs) on aivan hirvittävää sontaa. Kustantajat ovat vetäneet palvelun tilaajaa kuin pässiä narussa. Mitä tuosta järjestelmästä ikinä onkin maksettu, se on ollut liikaa.
Yliopistojen kurssikirjat pitäisi kaikki OA-julkaista (Open Access, vähän niin kuin Open Source). Monetkaan tekijät eivät tuosta pahastuisi, kustannusyhtiöt siitä lähinnä vetäisivät herneen nenään. Tekijälle jää käteen joka tapauksessa hädin tuskin mitään.
Kurssikirjan tekijä käyttää kirjan kirjoittamiseen ehkä yhden henkilötyövuoden. Jos kyseessä on keskimääräinen norjalainen, tämä olisi pyöreästi €50k arvoinen pläjäys, brutto, jos henkilö saisi siitä palkkaa normaalina palkkatyönä. Tuplataan tämä, jotta kirjan kirjoittaja voi huilata vielä vuoden sen päälle.
Jos jokaisessa yliopistossa, joka kurssikirjaa käyttää, joka vuosi kahden opiskelijan opinnot viivästyvät puolella vuodella järjestelmän vuoksi, niin jo yhdessä yliopistossa opiskelevien joukossa hyvinvointitappion odotusarvo kirjaa kohden on valmistuneen vuotuisen tuottavuuspreemion suuruinen. Oletetaan, Stetson-Harrison-menetelmän nojalla, että tämä on noin €10k.
Jos kurssikirja on käytössä kahdessakymmenessä yliopistossa, tämä tarkoittaa, että järjestelmä tuottaa kaksinkertaisen hyvinvointitappion verrattuna kohtuulliseen korvaukseen koko siitä työstä, joka kirjan tekemiseen on mennyt.
Tämä on vähän samanlainen juttu kuin biopolttoaineet. Kun tekijänoikeus on nimetty oikeudeksi, siitä tulee maagisesti jotain hyvää. Vähän niinkuin biopolttoaineen on ihan pakko olla ympäristöystävällistä, kun sen nimessäkin on ”bio” ja se on niin luonnollista. Vaikka sitten primäärienergiaa kuluisikin kaksinkertaisesti hyötyyn verrattuna.
Oden malli toimisi vielä jotenkin kotimaisten tenttikirjojen kohdalla jos kaikki alan yliopistot Suomessa saadaan mukaan. Ulkomaisten kirjojen kohdalla tällainen ei onnistuisi mitenkään. Ongelmaksi muodostuu kirjojen kansainvälinen jälleenmyynti. Ei ole kestävää, että samaa kirjaa myydään Suomessa eurolla ja Tanskassa viidelläkymmenellä eurolla. Nykyäänkin jenkkeihin ”salakuljetetaan” paljon halpoja ”International Edition” kirjoja Euroopasta ja Aasiasta, vaikka hintaerot ovatkin ”vain” 50% luokkaa.
Kirjojen ilmaisjakelun rajoittaminen läsnäoleviin ja kurssille ilmoittautuneisiin ei auttaisi paljoa. Suomessahan on opiskelu maksutonta ja kurssi-ilmoittautumisia ei rajoiteta käytännössä mitenkään.
Realistisempaa olisi, että kirjastot neuvottelisivat kustantajien kanssa massa-alennuksia. Näin ne toivottavasti jo tekevätkin.
Tuli viime vuonna ostettua yksi todella inhottavalla DRM:llä suojattu kurssikirja. Kirjaa ei voinut tulostaa – mikä olisi helpottanut muistiinpanoja. Kirjaa ei voinut myöskään lukea kuin Windows-tietokoneella, _pääkäyttäjäoikeuksin_, _internet-yhteyden ollessa avoinna_. Ei liene ihme, että päätin käyttää hieman aikaa, ja mursin suojauksen saadakseni käyttökelpoisen version: tulostettavan ja normaalisti tietokoneeltakin luettavan. Ei muuten ollut edes vaikeaa – kuvakaappaukset on keksitty jo aika päivää sitten.
Ei jos DRM-tuote on tehty asiakkaalle todella epämiellyttäväksi käyttää, on turha itkeä asiakkaden murtavan suojauksen tai hankkivan helppokäyttöisen piraattituotteen.
Tenttikirjan skannaaminen kestää noin yhden Inception-leffan verran eli vähän toista tuntia. Skannattuja tenttikirjoa ei ole verkossa vaikka skannaamista harrastetaan. Miksi?
Väite, että hengentuotteen arvo olisi mitattavissa vaihtoehtoiskustannuksella, on hiukan hölmö. Kuten mikä tahansa sellainen malli, jossa luomisesta poistetaan kapitalistinen kannustin.
Osmon ehdotuksessa hyvää on se, että siinä kustantajat on ohitettu ja kauppa tapahtuisi tekijöiden ja valtion tai yliopiston välillä. Se tulisi lähelle omaa ehdotustani ja voitaisiin itse asiassa toteuttaa samalla menetelmällä.
Ongelmaksi jäisivät oppikirjat, joiden oikeudet ovat kustantajilla tai muilla oikeudenhaltijoilla, usein ulkomaalaisilla.
Kannatettava ajatus tämäkin, mutta täytyy muistaa kaksi realiteettia. Tekijänoikeus on nimenomaan oikeus rahastaa tiedon panttaamisella, ja toiseksi, kustantajat ovat pääsääntöisesti osakeyhtiöitä, joiden velvollisuus on tuottaa voittoa omistajilleen.
Ei kustantajilla ole tahtoa eikä mahdollisuutta luopua kannattavasta tiedon panttaamisesta vain jotta opiskelijat saisivat tietoa halvemmalla. Niinpä, jos tässä tapauksessa johonkin sopimukseen päästäisiinkin, se voisi olla vain sellainen, jossa kustantajat voittavat joidenkin toisten tietojen panttaamisella, joko kirjailijoiden tai veronmaksajien kustannuksella.
Kutoja
No niin, tässä on siis korkeakoulutuksen todellinen sanoma: kaverille ei jätetä. Antiikin Kreikan Akatemian lehdosta on vissiin tultu jonkin sortin täysi kierros. Suomi nousuun innovaatioilla ja silleen 🙂
Alumniterveiset TKK:lta…err Aalto yliopistosta…whatever ***koulu nykyään onkaan. Ihanassa entisessä opinahjossani oli kanssa käytössä sähköinen lainaaminen joillekin materiaaleille kirjastossa. Järjestelmään voi tutustua osoitteessa:
http://lib.tkk.fi/fi/ohjeet/oppaat/e_aineistot/ebrary_ellibs.html
”Ebraryn käyttö vaatii Ebrary Reader -lukuohjelman asentamisen omalle (tai esim. kirjaston) koneelle. Windows Vistaa käytettäessä ohjelma toimii ainoastaan Internet Explorerin avulla eikä sen käyttö ole mahdollista LINUX ja UNIX -ympäristöissä.”
Jos tästä pääsee yli, niin kirjoja voi lukea Acrobat Readerillä. Itse en koskaan päässyt niin pitkälle Mac OS X -käyttäjänä.
spottu kirjoitti 2.1.2011 kello 18:23 vastauksena Cls:n viestiin
”Törkeää rahastusta tosiaan, tuostahan saattaa professoritason asiantuntijalle jäädä käteen jopa useita tuhansia euroja. Verokiiloineen ei mene kahtakymmentäkään vuotta vaikkapa kylpyhuoneremontin rahoittamiseen.”
Ei professorin työ ole arvokasta sen takia, että professori tietää paljon asioita. Se muuttuu arvokkaaksi sen kautta, että tietoa hyödynnetään.
Jos ajatellaan, että kapitalismilla on jokin yhteiskuntaa hyödyttävä tarkoitus, mikä oikeuttaa sen olemassaolon, se ei ole rahan tuottaminen, vaan arvon tuottaminen. Tuotetun arvon voi sitten vaihtaa rahaan. (Premissin saa vapaasti haastaa.)
Cls:n esimerkissä rahastukseen oikeutti asema(n väärinkäyttö?) kurssivaatimuksien päättäjänä, melko olemattomalla arvon luomisella, -painosten päivittämisen muodossa.
Systeemi vaikuttaa hieman oudolta: opetuksen tuottamisella on selkeät marginaalikustannukset luennoitsijoiden ja opettajien työpanoksen, käytettävien tilojen ja muiden tarvikkeiden kuten atk-laitteiden takia. Taas valmiiksi tuotetun tiedon opiskelijoille siirtämisen marginaalikustannukset kopioinnin ja printtaamisen osalta olisivat olemattomat. Kuitenkin näistä ensimmäinen on ilmaista ja toinen maksullista.
Mielestäni tästä maksusta melko suuri osa on turhaa sen valuessa kustantajan ja kaupan välikäsille, jotka eivät tuota mainittavaa lisäarvoa netistä luettavaan tai printattavaan versioon nähden. Suunnittelisimmeko tällaisen systeemin puhtaalta pöydältä?
Ja sitten vielä yksi juttu: miksi vain opiskelijastatuksen omaaville? Onko jokin erityinen syy miksi muiden suomea ymmärtävien ei pitäisi tietää jotain mitä opiskelijoiden kuuluisi tietää?
Kirjastoissa on e-aineistoja aikamoinen kirjo, eikä nideajatteluun perustuva onneksi ole se yleisin. Kotimainen ellibs toimii noin, eikä ellibsin edustajan mukaan ole muuttamassa toimintatapojaan. Valitettavasti. On sääli, että vaikka uusi teknologia mahdollistaisi aivan uudenlaisia toimintamalleja, valitaan sellainen, joka jäljittelee vanhaa.
E-aineistot ovat siinäkin mielessä erilaisia kuin painetut, että kirjasto ei yleensä osta kirjan kappaletta, vaan käyttöoikeuden. Käyttöoikeudet ovat aika rajoitetut, ja kirjastot toimivat kustantajien/palveluntarjoajien ehdoilla. Kirjasto toimii välittäjänä, ei varsinaisena palveluntarjoajana, joten jos palvelu on teknisesti huono (tai äärimmäisen kallis), mutta sisältää esim. tärkeitä kurssikirjoja, on kirjaston ns. puun ja kuoren välissä. Toivotaan, että tilanne muuttuu ajan kanssa paremmaksi.
Ainakin tietotekniikkaa opiskelevat voivat olla tyytyväisiä siitä, että netti on pullollaan alan tenttikirjoja pdf-formaaatissa (tai chm-formaatissa). Viruksiakaan en ole havainnut pdf-kirjojen ”liitteenä”.
Mutta miten lie sitten esim. sosiaalialaa opiskelevat, kun sosiaaliala tuntuu olevan ainakin Suomessa sellaista, että täällä jylläävät sellaiset opintovaatimukset, mitkä eivät käy yksiin ulkomaisista kirjoista opittuina.
Ihmettelen,
Oden tilanteessa olisin lainannnut joltakulta kirjan toviksi ja kopioinnut sen. En ymmärrä, olisinko iso rikollinen? Tietysti kopiointikin maksaa, mutta ainakaan kirjan puutteesta ei pojan luvut jää kiinni. Itse jouduin aika kalliit kirjat ostamaan 60-luvulla, mutta poika sitten 90-20 vaihteessa osasi asioita hoidella.
Minusta Osmon tapaisessa perheessä selitys kirjan puutteesta tentin lykkäämiseen on, no ainakin omituinen. Ok, lisää kaikkia hienoja juttuja opiskelijoille, sehän on vaan hyvä. Mehän ne maksamme.
Antti:”Ei professorin työ ole arvokasta sen takia, että professori tietää paljon asioita. Se muuttuu arvokkaaksi sen kautta, että tietoa hyödynnetään.”
Tästä arvosta ei vaan olla valmiita maksamaan, vaan käytännössä ainoastaan sellaisista immateriaalituotteista jotka onnistutaan suojaamaan tai muuten pitämään salassa. Köyhä opiskelija saattaa silmää räpäyttämättä ostaa vaikka parin tonnin Macin jonka arvo perustuu suunnittelu- ja valmistusprosessien patenttisuojaukseen ja salassapitoon, mutta muutama kymmenen euroa kurssimateriaalista on ylivoimaista jonkin ad hoc moraalisen prinsiipin perusteella.
Mediateollisuus on mennyt viime aikoina nimenomaan siihen suuntaan että sisällöntuottajat mahdollistavat laiteliiketoiminnan (korvauksetta), Osmon ehdotus on siitä hyvä että se ui tässä suhteessa vastavirtaan.
”Mielestäni tästä maksusta melko suuri osa on turhaa sen valuessa kustantajan ja kaupan välikäsille, jotka eivät tuota mainittavaa lisäarvoa netistä luettavaan tai printattavaan versioon nähden.”
Akateemisen kirjakaupan kassa tuottaa minulle pelkkää negatiivista lisäarvoa, merkittävästi helpompaa ja nopeampaa olisi kävellä ohi kirja kainalossa. Ammattikirjallisuuskin olisi vaivattomampi etsiä vaan jostain kuin ostaa pdf:nä pdf-kirjakaupasta.
Ebrarylla ainakin on olemassa myös java-pohjainen lukija, joka toimii kyllä Linuxissa, Macissa ja kaikissa muissakin javalla varustetuissa järjestelmissä.
Ebrary on muutenkin jo lähtökohtaisesti paljon järkevämpi systeemi kuin Ellibs, siinä ei ole tuollaisia keinotekoisia rajoituksia (tosin käyttäjäkunta on rajattu tunnuksen haltijoihin, ts. yliopistojen opiskelijoihin ja henkilökuntaan).
Mediateollisuus on mennyt viime aikoina nimenomaan siihen suuntaan että sisällöntuottajat mahdollistavat laiteliiketoiminnan (korvauksetta), Osmon ehdotus on siitä hyvä että se ui tässä suhteessa vastavirtaan.
Laitteetkin ovat halpoja, jos ostaa commodity-tuotteita, eikä jotain omenalogollisia. Applen tuotteiden hintapreemiosta suurin osa ei tule patenttisuojista, vaan tavaramerkistä. Parintonnin macin kanssa yhtä tehokkaan raudan saa kolmella sataa gigantista. Se, mitä ei saa, on hienot logot ja ”look and feel”.
Ei sillä, patenttisekoilu tuo siihen toki silti parikin kymmentä prosenttia. Mäkkien koleus-preemiot ovat kuitenkin sadan prosentin luokkaa.
tiedemies: ”Laitteetkin ovat halpoja, jos ostaa commodity-tuotteita, eikä jotain omenalogollisia.”
OS X ei ole lisensoitavissa commodity-rautaan, ja käyttiksen kunnollinen BSD-runko erinomaiseen käyttöliittymään yhdistettynä on ainakin näin kehittäjälle Macin varsinainen lisäarvo. Eipä silti, erinomainen laite.
Epäloogisuus on siinä että tekijänoikeuksien moraaliset ongelmat nähdään yleensä suurimpina siellä missä oikeudenhaltija ei niitä pysty tehokkaasti puolustamaan. Joku Mac-raudan pakkomyynti käyttiksen kyljessä ei herätä minkäänlaisia intohimoja (ja miksi pitäisi, markkinat ratkaisevat sen aikanaan).
Epäloogisuus on siinä että tekijänoikeuksien moraaliset ongelmat nähdään yleensä suurimpina siellä missä oikeudenhaltija ei niitä pysty tehokkaasti puolustamaan.
Ei tässä ole mitään epäloogisuutta. Tekijänoikeuksien moraaliset ongelmat nähdään suurimpina siellä, missä ne ovat ilmeisimmät, ja se, että tekijänoikeuden valvominen on vaikeaa, johtaa siihen että ihmiset tulevat tietoiseksi sen mielettömyydestä. Lisäksi se, että oikeuksien puolustaminen on vaikeaa, johtaa vaatimuksiin alati rankemmista keinoista.
Vihreät ja muut tekijänoikeusjantterit ovat valmiita pistämään pystyyn poliisivaltion, jossa poliisiin verrattavia valtuuksia on lisäksi siirretty yksityisille tahoille, kaikki tekijänoikeuksien puolustamisen nimissä. Useimpien ihmisten mielestä se nyt vaan on ilmeistä, että jos jonkun tekijänoikeuden puolustamiseksi täytyy lakkauttaa laillisuusperiaate, oikeusvaltio, ja yksityisyydensuoja, niin ko. oikeus joutaa romukoppaan.
Joku Mac-raudan pakkomyynti käyttiksen kyljessä ei herätä minkäänlaisia intohimoja (ja miksi pitäisi, markkinat ratkaisevat sen aikanaan).
Mäkkikäyttis ja -softa ovat samanlaista rosvousta kuin M$:kin, sillä erotuksella, että valtio ja kunnat eivät sentään käytä mäkkiä yhtä laajalti eli kaada veronmaksajien rahaa rosvojen taskuun. Lisäksi raudan ja softan pakkomyynti ei ole niin paha rikos, jos ainoa syy hankkia se on pätemisentarve. Applen preemiot katoavat, kun koko karvalakkikansalla alkaa olla varaa sen tuotteisiin, se kun on statustuote, jonka arvo putoaa, jos siitä tulee tarpeeksi suosittu.
Entäs hyvinvointitappio jos koko kirja olisi jäänyt kirjoittamatta kun ei olisi mekanismia, jolla tekijä saisi korvauksen työstään?
En vaadi, että pitää kynsin hampain pitää kiinni nykyisestä systeemistä, joka on kaikkea muuta kuin optimaalinen, mutta haluaisin kuulla ehdotuksia siitä, miten pidetään hyödyllisten sisältöjen tuottaminen tekijöille taloudellisesti kannattavana jos tekijänoikeuksista luovuttaisiin.
Tässä oppikirjaesimerkissä asia on helpohko ratkaista ja mielestäni avauspostauksessa ollaan ihan oikeilla jäljillä. Yliopisto joka tapauksessa määrää käytettävät kurssikirjat joten se voisi yhtä hyvin myös maksaa niiden tekijöille könttäkorvauksen, jolla kappaleita saadaan valmistaa niin paljon kuin tarve on. Tai sitten oppimateriaalien tuotanto voidaan siirtää julkisesti rahoitettavaksi. Kuvittelisin, että ei olisi ollenkaan huono tai vaikea idea vaikkapa peruskoulun oppikirjoja tuottaa wikipohjaisesti niin että opettajat ja kasvatustieteilijät eri puolilta maata pääsevät muokkaamaan sisältöä vapaasti ja prosessia moderoivat opetushallituksen asiantuntijat.
Sen sijaan ihmisten henkilökohtaiseen kulutukseen tulevien sisältötuotteiden kanssa homma ei toimi näin jouhevasti. En ainakaan haluaisi, että valtio kilpailuttaisi puolestani kirjailijat ja hankkisi sitten lisenssin koko kansalle muutamaan Reijo Mäen dekkariin ja Juba Tuomolan koottuihin teoksiin…
Juuso Koponen kirjoitti:
miten pidetään hyödyllisten sisältöjen tuottaminen tekijöille taloudellisesti kannattavana jos tekijänoikeuksista luovuttaisiin.
No entä miten pidetään ”hyödyllisten sisältöjen tuottaminen tekijöille taloudellisesti kannattavana” nykysysteemissä, missä tekijänoikeuksista ei luovuta? Mutta kaikki kuitenkin käytännössä kopioivat.
Kysymys ei ole siitä, että muutos olisi jotenkin valinnainen. Meillä ei ole sitä vaihtoehtoa että kielletään tekniikan ja internetin ja ihmisten välisen tiedonvälityksen kehittyminen, ja pysytään vanhassa. Vaikka hyppisimme vihaisesti tasajalkaa, niin tekniikka kehittyi jo, internet kehittyi jo, tiedonvälitys kehittyi jo. Siihen pitää joka tapauksessa sopeutua, jotenkin.
Jatkanpa edellisestä:
Kasettimaksu on selvästi vanhaan pitäytymistä. Kasettimaksutulot tippuvat aina kun ihmiset eivät enää käytä vanhaa tekniikkaa. Nyt kun CD ja DVD-levyjenkin polttaminen on jäämässä historiaan, kasettimaksua päätettiin laajentaa ulkoisiin kovalevyihin. Muusikkojärjestöt olisivat halunneet laajentaa sen myös kännyköihin. Ehkä myös sisäisiin kovalevyihin tai kaikkiin tietokoneisiin?
Ehkä lähitulevaisuudessa SSD-muistien [1] tekniikka kehittyy ja hinta laskee niin, että kovalevyt (niin ulkoiset kuin sisäisetkin) jäävät historiaan. Sitten on taas kasettimaksu hupenemassa, ja taas muusikkojärjestöt joutuvat lobbaamaan kasettimaksun laajentamista.
Ehkä tulevaisuudessa kaikki laitteet käyttävät vain pieniä SSD-muistikortteja, ja samanlaisia muisteja menee niin musiikkisoittimiin, tietokoneisiin, kännyköihin, autoihin ja espressokeittimiin. Muusikkojärjestöt varmasti haluaisivat laajentaa kasettimaksun muistikortteihin. Tässä vaiheessa muusikkojärjestöillä tavallaan olisi ylimääräinen veronkanto-oikeus kaikesta informaation käsittelyyn liittyvistä elektronisista laitteista.
Suomessa olisi kolme tahoa joilla on veronkanto-oikeus: valtio, kirkko ja muusikkojärjestöt.
Siinä vaiheessa kun kasettimaksua menee uudesta autosta ja uudesta kahvinkeittimestä, ollaan varmaan jo aika kaukana kansan oikeustajusta. Lisäksi, kuten Osmo on selittänyt, tällaiset pisteverot vievät taloutta epätehokkaaseen suuntaan. Mutta tähän päädymme, jos jatkamme kasettimaksun laajentamisen tiellä aina kun uusi tekniikka syrjäyttää vanhan.
Jos taas emme laajenna kasettimaksua, se kuihtuu ennen pitkää pois. Sitten pitää pohtia tarvitaanko uusia tapoja joilla yhteiskunta tukee taiteen tekemistä.
[1] http://fi.wikipedia.org/wiki/SSD
spottu kirjoitti 3.1.2011 kello 23:22
”Tästä arvosta ei vaan olla valmiita maksamaan, vaan käytännössä ainoastaan sellaisista immateriaalituotteista jotka onnistutaan suojaamaan tai muuten pitämään salassa. Köyhä opiskelija saattaa silmää räpäyttämättä ostaa vaikka parin tonnin Macin jonka arvo perustuu suunnittelu- ja valmistusprosessien patenttisuojaukseen ja salassapitoon, mutta muutama kymmenen euroa kurssimateriaalista on ylivoimaista jonkin ad hoc moraalisen prinsiipin perusteella.”
Mielestäni yhden huonon systeemin olemassaoloa ei pitäisi käyttää toisen huonon oikeutuksena. Kaikki opiskelijat eivät osta kallista konetta, eikä mielestäni niin tekevienkään pitäisi kärsiä huonosta materiaalin hankintasysteemistä. Miksi pitäisi?
Maksakoot professoreille suoraan heidän materiaaleistaan, maksakoot kuukausipalkkana, tai vaikka muiden professorien tekemien viittauksien perusteella. Systeemi, jossa opiskelijat joutuvat ostamaan 20-30€ -kirjoja, joista saadaan muutama euro rahaa professorille on vain huono systeemi. Siinä maksetaan liian paljon liian pienestä kannustimesta. Tämä on niitä asioita, jotka voitaisiin toteuttaa paremmin. Mahdollisuus parempaan systeemiin ei ole tulevaisuutta, se on tätä päivää.
Mitä tulee Aplen, Nokian ja kumppanien patentteihin, voisin harkita koko patenttijärjestelmän hylkäämistä, tai ainakin patenttien reipasta lyhentämistä.
Antti: ”Mielestäni yhden huonon systeemin olemassaoloa ei pitäisi käyttää toisen huonon oikeutuksena.”
Järjestelmä joka on johtanut transistorista sekä Von Neumannin ja Chomskyn höpinöistä vaikka nykyisenkaltaiseen Maciin vain kuudessakymmenessä vuodessa ei ole ihan huono.
Se että nykyisin sisällön tuotantoon sijoitetut investoinnit valuvat tuottoina aloille joissa salassapito ja patentit ovat toimivia työkaluja, on vääristymä joka on syytä tavalla tai toisella korjata. Nykyinen tilanne muistuttaa liikaa vahvemman oikeutta eli anarkiaa.
Niin, on selvää että nykymalli tulee vähitellen tiensä päähän, ilman Tiedemiehen mainitsemaa poliisivaltiojärjestelyä ainakin. En usko, että edes useimmat ”Vihreät ja muut tekijänoikeusjantterit” sellaista haluavat, en minä ainakaan, joten pitää kääntää katse muualle. Samaa voi sanoa hyvitysmaksuista, jotka eivät ole enää vuosiin palvelleet tarkoitustaan millään tavalla.
Vaikka hyväksyttäisiin se tosiasia, ettei yksityistä kopiointia enää saa kuriin ilman poliisivaltiota, ei se ole vielä sama asia kuin tekijänoikeuksista luopuminen kokonaan. Julkinen sektori ja yritykset uskoakseni voidaan pitää tekijänoikeusruodussa paljon vähemmän kyseenalaisinkin keinoin. Mutta totta on, että joku kokonaan toisenlainen ratkaisu olisi hyvä löytää, perinteinen tekijänoikeusmalli tuskin kovin pitkään enää toimii.
Jos tekijänoikeuksia ei olisi, joku perustaisi piraattikirjapainon ja ottaisin kopioita suosituimmista kirjoista ja myisin niitä hyvin halvalla. Siihen loppuisi ammattimainen kirjailijan työ.
Onko tässä mitään mieltä, että kun luennoitsija joskus muinoin opiskellessaan on saanut tentistä täyden arvosanan lukiessaan ja oppiessaan jostakin tenttikirjasta jotain, mitä sitten myöhemmin vaatii tenteissä opettamiltaan oppilailtaan saman kurssikirjan muodossa.
Itse olisin sitä mieltä, että professoreiden ja muidenkin opettavien tulisi tuottaa sellaista oppimateriaalia, että ainakin yrittäisivät siirtää oppimaansa uusille tuleville osaajille omin käsin kirjoittamillaan kurssimateriaaleilla.
Ja kyllä oikeasta opista ja oikean professorin tuottamasta oppimateriaalista varmaankin maksettaisiin – josko vaan oppimateriaali olisi sellaista, että sitä ei voitaisi kopioida edes kolleegoiden toimesta.
Muuten Kiinassa ollessani oli kiva tavata paikkallisia opiskelijoita ja heidän oppimisympäristöön, kun vanhemmat opiskelijat opettivat nuorempiaan kampuksellaan. Mutta nuo tapaamani kiinalaiset olivatkin sellaisia opiskelljoita, joilleka ei ilmeisti tarvinnut takoa oppia päähän ennaltamäärättyjen oppikirjojen avulla.
Ongelma loppujen lopuksi opiskeluissa ei ole oppikirjojen puute, vaan sellainen puute, että kenelekkä voidaan asioita opettaa niin, että oppi menee myös perille.
Osmo: juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa kirjoittajan työ ei loppuisi. Valtion tai yliopiston (tai yliopistojen yhteisön) kannattaisi silti ostaa joltakulta oppikirja.
Vertaa: jos majakan valosta ei ole mahdollista laskuttaa, niin majakkaa ei rakenneta. Todellisuudessa majakoita rakennettiin yksityisilläkin rahoilla jo ennen antiikin aikaa.
Täydennetään vielä Erastotenes aleksandrialaisen kommenttia teknisistä opinahjoista: monasti teknisten alojen kursseilla ei ollut kurssikirjoja, koska mitään sopivaa kirjaa ei ollut edes olemassa.
Tällöin kursseilla oli pruju (http://urbaanisanakirja.com/word/pruju/), joka hinta oli käytännössä sen kopiointikustannukset plus 1-2% lisäkustannus jolla hoidettiin prujun junailleelle ilmaiskopio. Jos ei sattunut olemaan ensimmäisellä kahdella luennolla mukana, jossa kerättiin nimet prujulistaan, yleensä prujun sai joltakin kaverilta lainaan kopioitavaksi ja kopiokone lauloi.
Tätä taustaa vasten oudoksun ajatusta, että opinnot viivästyisivät kirjanpuutten vuoksi. Itse kävin kopioimassa käsikirjastokappaleen kurssikirjasta tenttiä varten, jos sitä ei saanut lainaksi. Siihen sai vielä tehdä omat merkintäsäkin hyvällä omallatunnolla.
ja kyllä ne digikuvatut kirjat kiertävät opiskelijaporukoissa, ainakin kädestä käteen.
Vaikkapa fysiikan moderni oppikirja syntyy pienemmistä kokonaisuuksista siten, että ensin hyvin pieniä palasia hierotaan vuosikymmen erikoistuneissa vertaisarvioiduissa lehdissä. Kun tiedon palaset vakiintuvat, katsausartikkelit ja tähän tarkoitukseen suunnatut sarjat julkaisevat vertaisarvioituja isompia kokonaisuuksia, joista voi jo hahmottaa oppikirjan kappaleen.
Näistä rakennettu pedagogisesti toimiva kokonaisuus edustaa tuhansien ammattilaisten työpanosta.
Käytännön tutkijan työssä pienen palan muodostaminen vaatii olennaisen seulomista satojen tuhansien vuodessa julkaistujen sivujen joukosta. Kiellot indeksoinnissa, esimerkiksi näkyvyys scholar.google.com:issa, sekä paywallit hidastavat tai jopa kokonaan kadottavat jo tehtyä työtä. Kun sivujen määrä kasvaa eksponentiaalisesti ja jos digitaalinen suojaus tiukentuu, niin järjestelmästä tulee niin kallis ja hankala, että tehokas tutkijan työ tulee mahdottomaksi. Hyvät osumat e-kirjoihin ovat tällä hetkellä sattuman kauppaa ja arxiv.com sekä scholar ja historiallisena arkistona books.google ovat elintärkeitä.
Järjestelmän immateriaalisten oikeuksien jakajiin pitää vielä lisätä sen infrastruktuurin mahdollistanut tiedollinen pääoma. Jokainen haku ja järjestelmän kehittyminen tiedon määrän kasvaessa riippuu miljoonista koodiriveistä, jotka ovat tällä hetkellä käytettävissä ilman korvauksia tekijöille.
Tässä linkki Donald Knuthin näkemykseen:
www-cs-faculty.stanford.edu/~uno/joalet.pdf
Ja hieman värittyneempää mielipidetekstiä Stallmanilta:
http://www.gnu.org/philosophy/right-to-read.html
Jos tekijänoikeuksia ei olisi, joku perustaisi piraattikirjapainon ja ottaisin kopioita suosituimmista kirjoista ja myisin niitä hyvin halvalla. Siihen loppuisi ammattimainen kirjailijan työ.
Tämä argumentti on kumottu niin moneen kertaan jo aiemmilla kerroilla, että en oikein pidä asiallisena sitä, että toistelet sitä uudestaan. Suosituimpien kirjojen kopioiminen, siis skannaaminen ja painaminen, on melko kallista. On totta, että sillä saa kilpailtua ulos neljänkympin kirjat, mutta ei vitosen pokkareita. Wordsworthin ja Penguinin klassikoita myydään nykyään halvimmillaan ehkä kolmella eurolla kirjakauppojen alennusmyynneissä. Kirjakauppa itse maksanee niistä jotain sen verran, joten tämä lienee aika hyvä arvio siitä hinnasta, jolla piraattikirjapainon kannattaa kirjaa myydä.
Tekijänoikeudesta luopuminen myöskään tuskin tarkoittaisi luopumista siitä, että tekijän nimeä saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin vapaasti. Tämän estää jo moni muukin syy kuin tekijänoikeus. Itse en voi esimerkiksi alkaa myydä itse kirjoittamaani kirjaa Osmo Soininvaaran kirjoittamana, vaikka se myisikin varmasti paremmin. Ihmisille voidaan myydä Osmon sertifioimia tai jopa peräti omistuskirjoittamia kirjoja, ja tästäkin ihmiset ovat valmiita maksamaan. Piraatilla ei liene oikeutta myydä Osmon allekirjoituksia sen enempää kuin kirjoitella sekkejäkään Osmon nimissä, ja tässäkään ei ole kyse tekijänoikeudesta.
Kopioita kirjoista varmaan tulisi markkinoille, eri asia on sitten, mitä tämä tekisi kustannusbisnekselle. Selvää on, että kirjojen hinnat laskisivat, mutta edes se ei ole selvää, että tulot vähenisivät. Tai no, ollakseni rehellinen, onhan se melkein varmaa. Mutta mitä sen on väliä? Ammattimaisesta kirjoittamisesta maksettaisiin edelleen, tällä kertaa vaan vähemmän.
Kustantamon kannattaisi ilman muuta maksaa kirjailijalle jokin merkittävä kertakorvaus teoksesta, jonka se uskoisi myyvän hyvin. Tämä toki lisäisi joulun, isänpäivän ja äitienpäivän alla tehtäviä kirjajulkaisuja, koska seuraavalle sesongille kopiot ehtisivät jo markkinoille. Uskon lisäksi, että ihmiset olisivat valmiita maksamaan pari euroa ylimääräistä niin, että rahat varmasti menisivät kirjailijalle. Tämäkin on helppo varmistaa niin, että on sertifioituja kirjakauppoja, jotka tilittävät tietyn määräsumman kirjailijalle.
Hyvä kirjailija voi saada myös samanlaisia sponsorisopimuksia kuin urheilijat nykyisin. Erilaiset up-front maksuihin ja ”julkaisen kun saan rahoituksen” jne. mallit eivät nykyilmastossa kehity lainkaan.
En sikäli epäile, etteikö ammattimainen kirjailijan työ vähenisi jos kopiointirajoituksista luovuttaisiin, mutta väite, että se loppuisi on aivan selvästi täysin väärä. Case in point, Boldrin ja Levine tekivät aika hyvin rahaa kirjallaan, joka on vapaasti ladattavissa pdf-muodossa netistä.
tiedemies:
jos uskot Ilkka Remeksen tienaavan yhtä hyvin, vaikka sallisi kilpailevan kustantamon ottaa piraattipainoksen tunti kirjan ilmestymisen jälkeen ilman tekijänpalkkioita tai uskot tuohon että kirjoitan kun te ensin maksatte malliin, eihän mikään estä kirjailijaa toimimasta näin jo nyt.
spottu kirjoitti 4.1.2011 kello 22:05
”Järjestelmä joka on johtanut transistorista sekä Von Neumannin ja Chomskyn höpinöistä vaikka nykyisenkaltaiseen Maciin vain kuudessakymmenessä vuodessa ei ole ihan huono.
Se että nykyisin sisällön tuotantoon sijoitetut investoinnit valuvat tuottoina aloille joissa salassapito ja patentit ovat toimivia työkaluja, on vääristymä joka on syytä tavalla tai toisella korjata. Nykyinen tilanne muistuttaa liikaa vahvemman oikeutta eli anarkiaa.”
Tai sitten olisimme saaneet nauttia Macin kaltaisista ohjelmista jo aiemmin, eikä kaikkien olisi täytynyt hankkia Windowsia. Jos siis kaikilla maailman tutkijoilla ja kehittelijöillä olisi ollut vapaat kädet ja heidän pienet lisäyksensä kokonaisuuteen olisivat olleet avoinna toisille. Lyhyemmillä patenteilla tuotteen ensiksi julkaiseva kuitenkin saisi rahat pois parhaiten maksavilta segmenteiltä, ja kaikki suunnittelutyöhön kunnolla panostavat saisivat vetoapua toisiltaan suhteessa pelkkiin valmistajiin ja patentteja laittomasti kopioiviin.
Osmo Soininvaara kirjoitti 5.1.2011 kello 9:39
”Jos tekijänoikeuksia ei olisi, joku perustaisi piraattikirjapainon ja ottaisin kopioita suosituimmista kirjoista ja myisin niitä hyvin halvalla. Siihen loppuisi ammattimainen kirjailijan työ.”
Ei tarvitse mennä kovin kauas Suomen rajojen ulkopuolelle, että näin tehdään. http://tallinn.allcapitals.com/d/35230/Kumalo/ . -Kirjasta kuin kirjasta kopio (tai usemapi) reilussa vartissa 1Eek/sivu lehtiökansiin sidottuna. Asiaa helpottaa jos proffat lainaavat kirjat liikkeelle ja neuvovat opiskelijoita hakemaan kopiot.
Käynyt mielessä, voisiko joku kirjakauppa perustaa tuollaisen Suomeen ja välittää tekijänoikeusmaksut sitä mukaa kun luomuksia tulostetaan. Varastoon ei paljoa pääomaa sitoutuisi.
Kallista? Jos kyseessä ei ole joku historiallinen harvinaisuus joka täytyy säilyttää eheänä, kirjan skannaus onnistuu täysin automatisoidusti laitteistolla jonka hankintahinta on muutama tonni. Selkä leikataan auki ja sivut syötetään paperinippuna automaattiskanneriin. Romaaneihin ja muihin tekstipainotteisiin kirjoihin riittävällä digipainolaadulla painokustannus on ehkä pari euroa per muutaman sadan sivun mustavalkoinen kirja kun painos on muutamia satoja kappaleita.
Penguinin klassikot ovat kirjoja, joissa alkuinvestointi on katettu jo aikoja sitten. Kotimaisen esikoiskirjailijan keskimääräinen myynti on ehkä 500 kpl, etabloituneella kirjailijalla muutama tuhat kpl. Jo nykyisillä kirjojen hinnoilla ja myyntimäärillä kirjailijoiden tulot ovat aika laihat. ”Alkuperäistuotteiden” myynti tuskin lisääntyisi jos markkinoille tulvisi laillisia piraatteja, joten paljonko kirjailija saisi jos paino- ja jakelukustannusten jälkeen jäisi vain pari euroa kustantamon ja kirjailijan kesken jaettavaksi?
Tiedemies: Selvää on, että kirjojen hinnat laskisivat, mutta edes se ei ole selvää, että tulot vähenisivät. Tai no, ollakseni rehellinen, onhan se melkein varmaa. Mutta mitä sen on väliä?
Kirjan kirjoittaminen, varsinkin tekijän ensimmäisen, on kuin yrityksen perustamista. Paljon työtä ja suuri mahdollisuus epäonnistua. Jos menestyminen on erittäin epätodennäköistä niin miksi haaskata lahjoja sellaiseen. Tämä ajattelu ei päde tietenkään kaikkiin mutta uskoisin useimpien kirjoittajien haluavan tienata sillä elanto ennemmin tai myöhemmin.
Miten Remeksen tienistit liittyvät tähän? Kyseessä oli kuitenkin *tiedeyhteisön* 99-prosenttisesti tekemä oppikirja.
Kun kirjoittaa julkaisun, niin allekirjoittaa sopimuksen, jossa luopuu kaikesta oikeudesta tekemäänsä ja sen jälkeen anelee lupia julkaista omia tekstejään. Muun muassa uudelleenjulkaisu käytännössä homman toimivana pitävässä arXvissa on pahimmillaan epämääräistä ja armopala. Ja siellä julkaistut tekstit pitää tarkemmin luettaessa hakea alkuperäislähteestä, koska lopullista versiota ei siellä saa sellaisenaan julkaista.
Kun liikevaihtoa per julkaisu tulee kustantajalle noin 4000$ (Knuth 2003), liikevoittoa näpäkästi 40 pinnaa, niin Suomen panostus kustantajan älyllisesti melko köyhällä työllä saavutettuun liike*voittoon* on 13M$. EU:n tasolla sama luku on noin 300M$. Teknisen palvelun laatu (esim. APS) on usein huonompi kuin arXivissa. Vaikka tuo raha lienee pennosia ollen vain kasettimaksun suuruinen, niin kuitenkin se on järjestelmästä, joka tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Penguinin klassikko maksaa kaksi euroa, uusi kirja 25-30 euroa. Olettaen, että hinta on ”oikea”, niin se maksimoi jollain aikavälillä tulot kirjasta, so. hinnan nostaminen karkottaisi liikaa asiakkaita ja laskeminen pudottaisi tuloja.
Kopiointi on ”kallista” siinä mielessä, että jonkun täytyy ottaa kirja, tehdä siitä ne kopiot ja laittaa ne myyntiin. Se kannattaa vain, jos niitä saa todella myytyä sillä kahdella eurolla, ei se logistiikkakaan ilmaista ole. Kopiokoneen omistaja ei tiedä a priori, mikä kirja myy hyvin ja mikä ei.
Esimerkissäsi nämä tuhannet ammattilaiset ovat tosin pääsääntöisesti kuolleet jo viime tai toissa vuosisadalla..
Olen käsittänyt, että tieteellisten kirjastojen hankintarahoista 75 – 80 % kuluu nykyisin tieteellisten aikakauslehtien hankintaan. Kustantamot ovat monopoliasemassa hinnoitellessaan julkaisujaan, joiden aineistot ne saavat tiedeyhteisöltä ilmaiseksi. Kun kirjastojen hnkintarahat eivät ole kasvaneet, jää melko vähän rahaa muun aineiston hankintaan.
En usko, että bittimuotoisten kirjojen hinnoittelu on ongelma. Kirjastot varmasti voisivat ostaa lisenssejä enemmän, jos niillä olisi rahaa. Samoin ne voisivat ostaa painettujakin kirjoja enemmän. Näin kirjastot voisivat palvella monipuolisemmilla aineistoillaan paremmin niin tutkijoita kuin opiskelijoita. Jo vuosia on puhuttu siitä, että aineistojen vähyyden takia opinnot viivästyvät.
Rahaa kirjastoilla olisi, jos tutkijat menisivät avoimiin julkaisuympäristöihin ja onnistuisivat murtamaan suurten tieteellisten kustantamojen yksinvaltiuden tieteellisten julkaisujen hinnoittelussa.
Osmo,
Et ole lukenut/ymmärtänyt kirjoituksiani, joissa, viimeksi 2.1.2011 kello 18:20, olen esittänyt, kuinka kirjailija tai kuka tahansa luovan työn tekijä, jonka teos on saatettavissa biteiksi, voi saada työstään markkinaehtoisen hinnan ilman tekijänoikeuksia, siis samanlaisella omistusoikeudella kuin suutarilla on valmistamiinsa kenkiin. En ymmärrä, mihin pyrit tämän kiistämällä.
Voit tietysti väittää, etteivät teoksesta kiinnostuneet viitsi tilata teosta, koska he odottavat saavansa sen muutenkin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Ellei ostajien yhteinen hintalupaus vastaa tekijän hintapyyntöä, kukaan ei saa teosta eikä rahoja. Tilanne vastaa nykyistä kustantajan suorittamaa karsintaa, johon tyssää arviolta 95% kaikista käsikirjoituksista ja demolevyistä. Mallissani karsinnan suorittaisivat suoraan kuluttajat eivätkä kustantajat. Jos todellista kiinnostusta on tarpeeksi, myös maksuhalukkuutta on tarpeeksi ja kauppa syntyy tasan sillä hinnalla, minkä tekijä itse katsoo itselleen riittäväksi ansioksi. Mikä tässä on mahdotonta tai väärin?
Toinen asia on, että kustantajat tekevät sinänsä arvokasta työtä, neuvovat, oikolukevat, äänittävät, mainostavat, saattavat bitit kirjoiksi jne. Kaikki nämä työt voidaan kuitenkin tehdä myös ilman tekijänoikeuksia, markkinaehtoisesti. Taiteilija voi ostaa haluamansa työt ja sisällyttää ne hintaansa. Ja jos teoksen bitit ostetaan ja ne vapautuvat yleiseen käyttöön, jokainen on vapaa jatkojalostamaan niitä kirjoiksi, äänitteiksi tms. ja myös paremmiksi teoksiksi markkinoiden ehdoilla. Eikö se ole oikein ja kohtuullista?
Mutta eihän mikään estä taiteilijaa toimimasta näin jo nyt? Sitä vaikeuttaa suuresti se, että tekijänoikeudet ovat synnyttäneet maailmanlaajuisen tuotantoyritysten, kustantajien, tekijänoikeusjärjestöjen ja muiden oikeuksista hyötyjien järjestelmän, joka tietysti vastustaa muutoksia. Mukana tässä ovat myös koko ruljanssin omistajat ja rahoittajat ja tietysti kaikki ne taiteilijat, jotka ovat tekijänoikeuksien avulla menestyneet. Miksi he luopuisivat heille edullisesta järjestelmästä, ainakaan ennen kuin uuteen tarvittava nettisivusto on laadittu, kehitetty ja kasvatettu kriittistä massaa suuremmaksi ja houkuttelevammaksi.
Ei se, että muut ottavat kirjoistaan hinnan estä ketään toista jakamasta omiaan ilmaiseksi eikä se estä myöskään sitä, että kuka tahansa tunnettu tai tuntemat5on kirjailija ilmoittaa jakavansa kirjoja ilmaiseksi, kunhan kansa on ensin kerännyt hänelle kolehtia hänen ilmoittamansa määrän. Jos tuo järje3stelmä toimii ja on nykyist6ä parempi, se toimii jo rinnan huonompien vaihtoehtojen rinnalla.
@anonyymi Esimerkissäsi nämä tuhannet ammattilaiset ovat tosin pääsääntöisesti kuolleet jo viime tai toissa vuosisadalla..
Yliopistoissa käytetään oppimateriaalina näinä vuosikymmeninä tuotettua aineistoa jo perustutkinnon loppuvaiheiden kursseisssa fysiikassakin.
Toisaalta, jos haluat käyttää sata vuotta vanhaa materiaalia tänä päivänä niin kysyt lupaa siihen kustantajalta. Ei-kaupallisiin pieniin painomääriin (ei välttämättä verkkojulkaisuun) saattaa saada ilmaiseksi esimerkiksi luvan uudelleenjulkaista kuvan koejärjestelystä.
Edes omia artikkeleitaan ei saa uudelleenjulkaista esimerkiksi väitöskirjan verkkoversiossa.
Kandivaiheen jälkeisten oppikirjojen ja vaikkapa ”Advances in Physics” -sarjan julkaisujen ero on häilyvä. Minun mielipiteeni on, että tätä tietoa ei pitäisi edes voida olla mahdollista sulkea.
Ilmeisesti perusongelma on siinä että koko akateeminen maailma pelaa sekä sosialismin että kaptitalismin pelisäännöillä yhtä aikaa.
Koska Euroopassa yliopistot ovat enimmäkseen valtiollisia ja opiskelijoille ilmaisia tai lähes, niin siksi ne kilpailevat niistä tekijöistä joihin sääntely ei ulotu, ja oppimateriaali on yksi niistä. Siis kyse ei ole yliopistojen välisestä kilpailusta joka koituisi opiskelijoiden eduksi, vaan siitä mikä yliopisto takaa parhaat edut professorikunnalle. Proffathan kirjoittavat itse ne kirjat ja heidän kesken vallitsee tietty nokkimisjärjestys. Arvostetun proffan kirja on kalliimpi kuin vähemmän arvostetun proffan ja siksi yliopisto jonka vakiokalustoon kuuluu enemmän niitä arvostettuja proffia ja jotka sisällyttää opintoihin heidän kirjoittamiaan kalliita kirjoja on arvostetumpi sekä tiedemaailmassa että valmistuneiden joukossa.
En tiedä oikeastaan mitään ratkaisua ongelmaan koska tiedemaailma on globaali. Opiskelijat itse tietävät sen, että alemman tason oppilaitoksissa voi lukea saman alan tutkintoja kuin yliopistossa, ja joiden oppimateriaali on halvempaa tai yhteiskunnan tukemaa mutta niitä tutkintoja ei arvosteta yhtä korkealle työelämässä, ja ylipistotutkinnon puuttuminen voi johtaa siihen että törmää urallaan lasikattoon, ja joihinkin julkisen sektorin virkoihinhan ei pääse ilman yliopistotutkintoa ollankaan.
Itse hiffasin aikoinaan (n 30 v sitten) kun opiskelin teknillisessä korkeakoulussa, että jos jotain kirjaa ei saanut kirjastosta niin teknillisten oppilaitosten samoja aineita käsittelevät kirjat olivat yhtä hyviä ja usein jopa selkeämmin kirjoitettuja kuin korkeakoulupuolen, ja niiden perusteella pystyi vastaamaan tentteihin ainakin niin hyvin että pääsi kurssilta läpi. En tiedä miten nykyisin on. Siihen aikaan ei myöskään valvottu juuri mitenkään oppimateriaalin kopioinita. Jos oli mahdollisuus käyttää joko oman tai vanhempien työpaikan kopiokonetta niin ne kävivät iltaisin kuumana.
Kyseisen järjestelmän eräs sovellus on todella jo toiminnassa, mutta ikävä kyllä, se on heikkenemässä. Yhteiskunta ostaa tieteellistä tietoa kaikille vapaaksi, yleensä tutkijoiden kuukausipalkoista muodostuneella summalla – ei suinkaan kolehtivaroin. Nyt on kuitenkin rinnalle syntynyt yksityisiä toimijoita, joille tekijänoikeudet antavat mahdollisuuden tehdä rahaa ja ostaa arvovaltaa luomalla keinotekoista niukkuutta tieteen tulosten saatavuuteen. Asia, josta tässä edellä nimimerkki sidemiete jo kirjoittikin.
Kysymys ei ole vain tekijänoikeuksista vaan koko kapitalistisen ideologian voimistumisesta. Jotta kokonaiskuva selvenisi, on ymmärrettävä miten sosialismi, kapitalismi ja markkinatalous eroavat toisistaan.
Sosialistisen selityksen mukaan yhteiskunta vaurastuu, kun tuotantovälineet ovat poliittisessa kontrollissa. Kun kansalaisten parasta ajavalla valtiovallalla on hallussaan kaikki tärkeät voimavarat, se pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisen tuotannon, josta kaikki hyötyvät. Myös kaikki informaatio, tieteet ja taiteet ovat valtiovallan ohjauksessa: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.
Kapitalistien tarkoituksena on yhteisen talouden kasvattaminen yksityisten yrittäjien omistuksessa ja ohjauksessa. Jotta pääomien kerääminen ja tuotannon kehittäminen tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti, valtiovalta antaa omistajille ja tuottajille tiettyjä etuja ja oikeuksia, mm. osakeyhtiöjärjestelmän ja IP-oikeudet. Yritykset voivat myös eri keinoin ohjata kaupantekoa. Tässä mielessä keskeinen on yrityksen oikeus säädellä pääsyä hallinnassaan olevaan informaatioon: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.
Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus ei ole talouden kasvattaminen eikä mikään muukaan yhteisesti määritelty hyvä, vaan yksilöiden välillä tasa-arvoisen, alhaalta ohjautuvan talouden luominen. Markkinataloudessa valtiovalta ei ohjaa taloutta erityisillä rajoituksilla tai oikeuksilla kuten IP-oikeuksilla. Tuottajatkaan eivät ohjaa kulutusta kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin mm. hallussaan olevien tietojen suhteen. Markkinatalous ohjautuu vain kuluttajien/ostajien valintojen tuloksena, kun jokaisella ostajalla on yhtäläinen pääsy kaikkiin tietoihin ja tuotteisiin.
Pääpiirteissään siis: Sosialismissa valtio omistaa kaikki taloudelliset tiedot. Kapitalismissa tuottajat omistavat oikeudet niihin. Markkinataloudessa kukaan ei omista oikeuksia mihinkään tietoihin/bitteihin.
Sosialismin kohtalo on jo tiedossa. Kapitalismin kohtalo on vielä vaakalaudalla. Niiden vaikeuksilla on yhtäläisyyksiä. Kun sosialismissa kaikki kentältä tulevat tiedot ihmisten jokapäiväisistä ongelmista, koskivatpa ne toimeentuloa, terveyttä, ihmissuhteita tai ympäristöä, vääristyvät matkalla ylös vaatimukseksi tehokkaammasta säätelystä, niin kapitalismissa ne vääristyvät vaatimukseksi enemmästä rahasta. Rahaa on luotava ja velkaa kasvatettava. Niinpä tänään ”kapitalististen” velkojen kokonaismäärä uhkaa ylittää kriittisen pisteen, jonka jälkeen tilejä ei enää saada tasapainoon kuin tilikirjat polttamalla, kaikkine ikävine oheistoimintoineen.
Tekijänoikeuksissa tärkein kysymys ei todellakaan ole se, miten jotkut kirjailijat ja muusikot pärjäävät vaan se, miten ratkaista ne ongelmat, mihin se ideologia on maailmantalouden johtanut, johon tekijänoikeudetkin perustuvat.
Minun mielestäni tähän ei ole kuin yksi kelvollinen vastaus. On luovuttava kapitalismin opeista ja opeteltava markkinataloutta, vaikka tekijänoikeudet menevät siinä samalla.