Onko kilpailu hyvä tapa arvioida muusikoiden kykyjä?

1)      on

Tehdään vas­takysymys: onko olympialais­ten mäen­lasku tuuli­sis­sa olo­suhteis­sa oikea tapa arvioi­da mäk­i­hyp­pääjien paremmuutta?

Musi­ikin arvostelu on aina sub­jek­ti­ivista. On vaikea uskoa, että varsi­naista filunkipeliä tapah­tu­isi siihen suun­taan, että joku lois­tosoit­ta­ja jätet­täisi­in tak­tis­es­ti pois. Toiseen suun­taan voi kyl­lä tapah­tua eli jotain heikom­paakin suosi­taan, mut­ta tuskin kuitenkaan voit­ta­jaa valittaessa.

Viu­luk­il­pailu antaa alalle lois­tavasti näkyvyyt­tä ja korot­taa joitakin tasaisen mas­san joukos­ta tähdik­si. Musi­ik­ki tarvit­see tähtiä. Objek­ti­ivista se tuskin on, mut­ta sille nyt ei voi mitään.

Ketä kiin­nos­taisi mäk­i­hyp­py, ellei siinä kilpailtaisi?

17 vastausta artikkeliin “Onko kilpailu hyvä tapa arvioida muusikoiden kykyjä?”

  1. Ei soit­to­taidon arvioin­ti ole täysin subjektiivista. 

    On ole­mas­sa hyvinkin tiukat kri­teer­it tekniselle osaamiselle esimerkik­si juuri Sibelius-viu­luk­il­pailus­sa, johon arvatenkin ajanko­h­ta huomioiden viittaat. 

    Esi­tys toki koos­t­uu sekä tekni­ikas­ta ja tulkin­nas­ta. Jälkim­mäisen kohdal­la tulee tietysti vah­vasti mukaan tuo­marin miel­tymyk­set. Myös soit­ta­jan per­soona ulkonäköä myöten on vähin­täänkin ali­ta­juis­es­ti vaikut­ta­va tek­i­jä kil­pailun lopputuloksessa. 

    Ver­taus mäk­i­hyp­pyyn on ihan hölmö. Eihän mäk­i­hypyssä, kuten ei muis­sakaan suori­tus­ta konkreet­tis­es­ti mit­taavis­sa lajeis­sa ole mitään muu­ta mieltä kuin kilpailu. 

    Musi­ik­ki ei sen sijaan maail­mas­ta lopu, vaik­ka ei olisi ensim­mäistäkään kil­pailua siltä sar­al­ta. Monille ihmisille musi­ikin tuot­ta­mi­nen ja kuun­telu on elin­tärkeää henkisesti.

  2. Olen tästä jok­seenkin samaa mieltä, mut­ta täy­tyy korostaa, että tiety­il­lä aloil­la kil­pailut julk­isu­ustem­pauksi­na toimi­vat parem­min kuin toisil­la. Lisäk­si on havait­tavis­sa, että kil­pailu­julk­isu­us on kas­vanut ver­rat­tuna per­in­teiseen arvostelu­julk­isu­u­teen ja tämä on osin negati­ivi­nen trendi.

    En tunne musi­ikin kent­tää kovinkaan hyvin, mut­ta kir­jal­lisu­u­den ja tieteen alal­la (ihmisti­eteis­sä eri­tyis­es­ti, mut­ta myös luon­non­ti­eteis­sä) on per­in­teis­es­ti kak­si tapaa kom­men­toi­da jotain teosta: kri­it­ti­nen keskustelu arvostelu­iden ym. kaut­ta sekä palk­in­to­jen jakami­nen. (Tieteessä myös rahoituk­sen saan­ti on nous­sut tärkeäk­si kri­teerik­si, mut­ta jätetään se nyt huomiotta.) Molem­pia tarvi­taan ja varsinkin tun­net­tavu­u­den kas­vat­tamisek­si päivä­me­di­as­sa on palkin­noil­la suuri merk­i­tys. Palkin­not eivät saat­ta­vat herät­tää teok­ses­ta keskustelua, joka sit­ten vaikut­taa koko alan kehi­tyk­seen, mut­ta eivät vält­tämät­tä. Arvoste­lut ovat jo itsessään kri­it­tisen keskustelun mekanismeja.

    Kun palk­in­to­julk­isu­u­den merk­i­tys kas­vaa (kuten minus­ta on käynyt) ei se vält­tämät­tä tue kri­it­tistä keskustelua. Esimerkkinä tästä toimii eloku­va­maail­ma, jos­sa jae­taan enem­män kan­sain­välisiä palk­in­to­ja kuin on eloku­via, jot­ka täyt­tävät kri­teer­it näi­hin kan­sain­välisi­in kil­pailui­hin osal­lis­tu­mis­es­ta. Tämä ei tarkoi­ta, että kaik­ki eloku­vat palk­i­taan, mut­ta tarkoit­taa kyl­lä sitä, että dvd-koteloiden kan­sis­sa on tärkeäm­pää maini­ta mitä palk­in­to­ja eloku­va on saanut, kuin miten eloku­vaa on arvioitu. Sama näkyy myös kir­jois­sa eri­tyis­es­ti englan­ninkielisessä maail­mas­sa, jos­sa juuri palkin­not maini­taan etu- tai takakannessa.

    Tämä on ihan ok, mut­ta arvostelu­iden saadessa vähem­mälle huomi­olle saa myös arvostelu­iden sisältämä keskustelu siitä mikä on hyvää eloku­vaa, tiedet­tä, kir­jal­lisu­ut­ta tai musi­ikkia vähem­män huomioi­ta. Minus­ta tämä ei ole hyväk­si kyseis­ten alo­jen kehi­tyk­selle. Siinä mis­sä palkin­not onnis­tu­vat keräämään alalle tai tietylle teok­selle huomio­ta sekä käyn­nistämään aiheesta keskustelua, ei ongel­maa tietenkään ole.

  3. Niin — miten ver­ra­ta Sibeliuk­sen viu­lukon­ser­ton tulk­in­to­ja? Tai: kumpi voit­taa, Berglundin tulk­in­ta Sibeliuk­sen neljännestä vai Salosen? Täysin absur­dia. Kaik­ki nämä kil­pailu­vi­ulis­tit ovat koulun­sa käyneet ja tutk­in­ton­sa läpäis­seet. Mis­tä siis kil­pail­laan? Eiköhän saman tien tehdä tästä big­broth­er-for­maat­ti­in sopi­va sirkus. Täl­lainen hoopoilu sopii amerikkaan ja venäjälle, ei sivistysmaihin.

  4. sehta:

    Tämä on ihan ok, mut­ta arvostelu­iden saadessa vähem­mälle huomi­olle saa myös arvostelu­iden sisältämä keskustelu siitä mikä on hyvää eloku­vaa, tiedet­tä, kir­jal­lisu­ut­ta tai musi­ikkia vähem­män huomioita.

    Kyl­lä palk­in­to­jenkin poh­jal­ta käy­dään keskustelua siitä mitä on hyvää taidetta.

    Kil­pailu musi­ikissa on suun­nilleen yhtä järkevää kuin kil­pailu muis­sakin taide­muodois­sa, joi­ta voi tal­len­taa ja myy­dä massamarkkinoilla.

    Kil­pailu urheilus­sa yms. taas on täysin eri asia, aivan kuten Eli­na selit­tikin. Oon itseasi­as­sa aika ihmeis­säni, että Osmo ei pysty tekemään eroa taiteen ja urheilun välil­lä tässä suhteessa.

  5. Toki on. Musi­ik­ki- ja taidek­il­pailuista on myös paljon mui­ta hyötyjä.

    Sibelius-kil­pailun väli­a­jal­la haas­tatel­lun Johan­na Korho­sen kom­men­tit musi­ikkik­il­pailu­jen hirviömäisyy­destä jäivät pahasti kaivele­maan ainakin itseäni. Kil­pailem­i­nen on kuulem­ma epäter­vet­tä, osal­lis­tu­jille liian rankkaa, ja “Kuka enää muis­taa niitä 200 alkueris­sä soit­tanut­ta?”. Oliko­han Johan­na miet­tinyt, kuin­ka mon­es­ta alkueris­sä soit­ta­neesta esimerkik­si hän itse olisi edes kuul­lut — saati kuin­ka mon­en soit­toa hän olisi kuul­lut — jos Sibelius-kil­pailua ei olisi?

    Kil­pailut ovat taiteil­i­joille oivalli­nen tapa saa­da näkyvyyt­tä, koke­mus­ta, kon­tak­te­ja ja Sibelius-kil­pailun tapauk­ses­sa myös mah­dol­lisu­u­den esi­in­tyä huip­puorkesterin kanssa. Kil­pailu­jen kaut­ta moni köy­hä ja jos­sain maail­man syr­jäisessä kolka­s­sa asu­va lah­jakku­us on saanut lyö­tyä itsen­sä läpi kan­sain­välisille esi­in­tymis­a­reenoille. Ehdot­tomat huip­pu­lah­jakku­udet ehkä löy­ty­i­sivät ilman kil­pailu­jakin, mut­ta juuri ne Korho­sen säälimät alkueri­in jäävät soit­ta­jat tuskin saisi­vat vas­taavaa näkyvyyttä.

    Taidek­il­pailut ovat siis yksi oivalli­nen taiteil­i­joiden tukimuo­to muiden joukos­sa. Lisäk­si ne ovat parhaim­mil­laan korkealaa­tu­ista viihdet­tä, ja sel­l­aise­na eri­no­mainen keino tutus­tut­taa suur­ta yleisöä edus­ta­mansa taiteenalan saloi­hin. En pysty kek­simään juurikaan parem­paa win-win ‑tilan­net­ta.

    Taide­aloil­la kil­pail­laan veris­es­ti joka tapauk­ses­sa — jär­jestet­ti­in kil­pailu­ja tai ei. Arvostet­tu­ja kil­pailu­ja jär­jestämäl­lä kil­voit­telus­ta saadaan tehtyä mah­dol­lisim­man reilua; sel­l­aista, jos­sa voit­ta­jaa ei ratkaise raha eivätkä suku­laisu­us­suh­teet vaan taidot. Taidek­il­pailuis­sa on myös se miel­lyt­tävä eri­ty­ispi­irre, että niis­sä häviäjätkään eivät joudu häpeään. Taidek­il­pailus­sa häviämi­nen ei tarkoi­ta huo­nout­ta eikä lah­jat­to­muut­ta, ja yleen­sä myös palkin­noit­ta jäävät ovat aidosti onnel­lisia voit­ta­jan puoles­ta. Onhan se joka tapauk­ses­sa taiteen voitto.

  6. Viu­lun­soit­tok­il­pailu on kyl­lä ihan kiin­nos­ta­va tapah­tu­ma ja oli hienoa seu­ra­ta upei­ta esityksiä.

    Kysymys kuitenkin Osmolle: onko mielestäsi oikein, että kil­pailun voit­ta­ja palk­i­taan kym­menker­taisel­la sum­mal­la ver­rat­tuna neljän­nek­si tulleeseen?

    Toteu­tuneet palk­in­to­sum­mat hei­jastel­e­vat yhteiskun­nas­sa yleistä epä­tasa-arvoa. Jean Sibelius viu­luk­il­pailus­sa tämä epä­suh­ta tulee oikeas­t­aan selkeästi esi­in: neljän­nek­si tul­lut kun vaikut­ti käytän­nössä yhtä hyvältä soit­ta­jal­ta kuin voit­ta­ja, joka siis palkit­ti­in kym­menker­taisel­la sum­mal­la. Myös tele­vi­sion asiantuntija.kommentaattorit eivät tun­tuneet ole­van tulok­ses­ta vält­tämät­tä ihan samaa mieltä. Tästä syys­tä eri­tyis­es­ti palk­in­to­sum­mien jakau­ma vaikut­taa oudolta.

    Minus­ta kaik­ki finaalin kaik­ki soit­ta­jat oli­vat upei­ta ja jokainen ansait­si palkin­non. Jakau­ma vaan olisi saanut olla tasaisem­pi. Voit­ta­ja­han joka tapauk­ses­sa kerää suurim­man potin; hänelle kun jatkos­sa satelee eniten esiintymistarjouksia.

  7. Osmo:

    Ketä kiin­nos­taisi mäk­i­hyp­py, ellei siinä kilpailtaisi? 

    Ver­tauk­sesi sisältää ajatuk­sen, että viu­lun­soitossa kiin­nos­taa vain kil­pailem­i­nen ja että maail­mas­sa soite­taan viu­lua kil­pailu­ja varten, jot­ta löy­det­täisi­in maailmanmestari.

    Olympialai­sis­sa oli aikanaan taiteen sar­ja. Kuten var­masti kaik­ki kil­pailu­en­tu­si­astit tietävät, meil­lä suo­ma­laisil­la on olympiakul­tami­tal­is­tikir­jail­i­ja. Paljon arvokkaampi men­estyjä kuin nobelisti, joka val­i­taan ker­ran vuodessa. Omis­tan onnekkaasti tuon teok­sen, Urho Karhumäen Avoveteen-romaanin, joka sep­pelöi­ti­in Berli­inis­sä 1936. Ja kyl­lä, kaik­ki voiton edel­ly­tyk­set ovat yhä esil­lä ensi­sivus­ta läh­tien, van­der­vo­gel-roman­ti­ik­ka, luon­to­mys­ti­ik­ka, köy­hyyt­tä vas­taan hyveil­lä kamp­pailu ja kansakun­nan suonis­sa vir­taa­va veri, joka puhdis­taa tarpeen vaaties­sa syn­nitkin mart­tyyriku­vaelmien mukaisesti.

    Ei muu­ta kuin uut­ta kil­pailua pystyyn vaan. Tosin siinä mis­sä tuol­loin palkit­ti­in ide­olo­gioi­ta, palk­i­taan nykyään amerikkalaisen unel­man mukaan niitä, jot­ka eivät lakkaa yrit­tämästä. Mitä sil­lä on väliä, miltä taide tässä rul­janssis­sa näyt­tää? Olen­nais­ta­han on näkyvyys ja raha.

  8. Tähtiä toki aina tehdään kil­pailuis­sa, mut­ta siinä ei ole kil­pailu­jen arvo. Pait­si kil­pailun merk­i­tys­tä nuo­rille muusikoille itselleen (moti­ivi tiukkaan har­joit­telu­un, ohjelmis­ton laa­jen­t­a­mi­nen, parhaas­sa tapauk­ses­sa orkesterin solis­tik­si pääseminen)Sibelius-viulukilpailun tapaiset kan­sain­väliset musi­ikkik­il­pailut ovat paras­ta mah­dol­lista Suo­mi-brändäys­tä. Kun osan­ot­ta­jat palaa­vat koti- tai opiskelumai­hin­sa, he ker­to­vat siel­lä hal­tiois­saan, miten huikei­den pianistien kanssa he sai­vat soit­taa alku- ja välieräo­hjel­mansa, miten lois­tavien orkeste­rien kanssa finaa­likon­ser­tot, sekä miten huo­maavais­es­ti kil­pailukanslia ja kil­pail­i­joi­ta majoit­ta­vat per­heet huole­hti­vat heistä.

    Veikkauk­sen main­oslauset­ta mukaillen: Sibelius- (tai Helin- tai Paulo-) kil­pailus­sa Suo­mi voit­taa aina.

  9. Jär­jestäjän kannal­ta urheiluk­il­pailu­jen tarkoituk­se­na ole voit­ta­jan löytämi­nen, vaan tärkein­tä on, että kisat ovat kat­so­jilleen mah­dol­lisim­man hyvää viihdet­tä. Näin kat­so­jia saadaan enem­män ja sen myötä lisää main­os­tuot­to­ja ja spon­sori­ra­haa. Kil­pailut oli­si­vat vähem­män kiin­nos­tavia seu­ra­ta, jos voit­ta­ja olisi suurel­la toden­näköisyy­del­lä jo ennal­ta tiedos­sa. Siten urheiluk­iso­jen kiin­nos­tavu­u­den lisäämisek­si niiden sään­nöt kan­nat­taa laa­tia niin, että urheil­i­joiden taito­jen lisäk­si sat­tuma vaikut­taa lop­putu­lok­seen, esim. tuuli­olot mäkihypyssä.

  10. Petri: onko mielestäsi oikein, että kil­pailun voit­ta­ja palk­i­taan kym­menker­taisel­la sum­mal­la ver­rat­tuna neljän­nek­si tulleeseen?

    No, onko oikein, että Fin­lan­dia-palkin­non saa vain yksi kir­jail­i­ja ehdol­la ole­vista? Tai että Nobel-rahat menevät vain yhdelle tiedemiehelle kerrallaan?

    Kil­pailu­jen merk­i­tyk­ses­tä muusikoille ja musi­ikille voidaan toki olla mon­taa mieltä, mut­ta itse kil­pailun ideaan kuu­luu kyl­lä “win­ner takes it all” ‑meinin­ki, ja kil­pailun kiin­nos­tavu­us yleisön silmis­sä riip­puu oletet­tavasti paljolti juuri tästä.

  11. Jos minä aikoinani en ymmärtänyt Edward Vesalan “free jazz­ia”, niin ei min­un ainakaan tuo­maris­toon tulisi kuu­lua, mikä Vesalan esi­tyk­siä arvioi.

    Kekko­nenkin aikoinaan kehui Katri-Hele­nan soivia puhe­lin lanko­ja, niin siitäkös sit­ten kansan­li­ike syntyi. 

    Katrille vaan ter­veisiä men­estyk­sekkäästä uras­taan varsinkin sil­loin, kun Katri lauan­taisin ylessä luikaut­ti toimit­ta­jien valikoim­i­na Katrin kipaleita.

  12. Petri:

    Minus­ta kaik­ki finaalin kaik­ki soit­ta­jat oli­vat upei­ta ja jokainen ansait­si palkin­non. Jakau­ma vaan olisi saanut olla tasaisempi.

    Entäs kun tosielämässä kon­sert­ti­s­ar­jaa varten pitää vali­ta solisti? Val­i­taanko sin­nekin kaik­ki lupaa­vat tapauk­set, kos­ka he ovat melkein yhtä hyviä ja jokainen ansait­sisi taito­jen­sa perus­teel­la tul­la val­i­tuk­si? Sibelius-kil­pailul­la on niin korkea sta­tus, että sen finaali­in pääsem­i­nen on jo palk­in­to itsessään.

    Palk­in­to­sum­ma menköön jatkos­sakin pääosin voit­ta­jalle. Jos ideana olisi, että kullekin jae­taan rahaa hänen esi­in­tymisen­sä arvon mukaan, rahat ensin­näkin lop­puisi­vat ennen kuin jokainen on saanut osansa, ja toisek­si arvioin­nista tulisi mah­do­ton­ta. Taidek­il­pailuis­sa osal­lis­tu­jien aset­ta­mi­nen yksinker­taiseen parem­muusjärjestyk­seen on jo sekin usein hyvin vaikeaa. Kunkin esi­in­tyjän suorituk­sen arvon määrit­tämi­nen tarkas­sa suh­teessa mui­hin suorituk­si­in olisi jo aivan liikaa vaa­dit­tu — ja antaisi sitä pait­si väärän kuvan taiteesta, jos­sa ei ole oikeaa ja väärää eikä yhtä ain­oaa hyvää tapaa onnistua.

    Se, että kil­pailus­sa on mah­dol­lista voit­taa huo­mat­ta­va sum­ma rahaa, nos­taa kil­pailun tasoa. Lisäk­si se ker­too kil­pailun uskot­tavu­ud­es­ta ja pain­oar­vos­ta. Jos jokainen voit­taisi suun­nilleen saman sum­man, kil­pail­i­jat eivät yhtä kovasti pyrk­isi voit­ta­maan, jol­loin kil­pailu ei aut­taisi heitä kehit­tymään siinä mit­takaavas­sa kuin nyt tapah­tuu. Palkin­non voit­ta­mi­nen voi jois­sakin tapauk­sis­sa olla myös taloudel­lis­es­ti ratkai­se­vaa taiteil­i­jan urake­hi­tyk­sen kannalta. 

    Yhden selkeän voit­ta­jan val­it­semis­es­ta on se hyö­ty, että taiteil­i­jat tot­tuvat sitä kaut­ta taide­alo­jen yleisi­in olo­suhteisi­in ja toiv­ot­tavasti oppi­vat helpom­min ja nopeam­min elämään niiden kanssa. “Häviämisen” ei saa antaa määrit­tää omaa iden­ti­teet­tiään, ja on opit­ta­va ymmärtämään ettei kil­pailun lop­putu­los edus­ta absolu­ut­tista totu­ut­ta vaan on aina riip­pu­vainen myös tuo­maris­ton maus­ta. Samoin kuin tosielämässäkin, jos­sa lah­jakku­u­den ja korkean taito­ta­son ei voi odot­taa automaat­tis­es­ti takaa­van työti­laisuuk­sia. Taiteil­i­ja ei ole ammat­ti­lainen ennen kuin hän oppii suh­tau­tu­maan täl­laisi­in olo­suhteisi­in. Moni oppi­ikin, ja se osa joka ei opi, vai­h­taa alaa tai palaa lop­pu­un ennen sitä (valitet­tavasti näitäkin on).

    Suur­ta yleisöä ken­ties ahdis­taa kil­pailun kovu­us, mut­ta tilanteen pehmente­ly näis­sä paljon näkyvyyt­tä saavis­sa tapauk­sis­sa ei vaikut­taisi taide­alo­jen todel­liseen kil­pailu­ti­lanteeseen mitenkään. Siinä vain siiv­ot­taisi­in tosi­asi­at pois yleisön tietoisu­ud­es­ta. Tämä vaikut­taisi jo valmi­ik­si aliar­vostet­tui­hin taide­aloi­hin olo­suhtei­ta huonon­tavasti. Niiden ihmis­ten määrä, jot­ka kuvit­tel­e­vat taideam­mat­ti­laisu­u­den ole­van yhtä juh­laa ja laak­ereil­la lep­äi­lyä, näet lisään­ty­isi entis­es­tään. Sanois­in näitä tapauk­sia ole­van muutenkin liikaa.

  13. Saara:

    Kil­pailu­jen kaut­ta moni köy­hä ja jos­sain maail­man syr­jäisessä kolka­s­sa asu­va lah­jakku­us on saanut lyö­tyä itsen­sä läpi kan­sain­välisille esiintymisareenoille.

    Kil­pailuis­sa käymi­nen on niin kallista touhua että köy­hät ja syr­jäiset eivät edes pysty siihen. Itse olen muusikko ja tein laskelmia yhdestä kil­pailus­ta. Lop­putu­lok­se­na täysi­pain­oinen osal­lis­tu­mi­nen olisi mak­sanut kengän­nauhabud­jetil­lakin 7000–8000 euroa. 

    Sinäl­lään kil­pailut ovat hyvä pon­nah­dus­lau­ta tietysti kan­sain­väliselle uralle, mut­ta kyl­lä ne jot­ka pystyvät kil­pailui­hin ovat jo vähän sitä kultapossukerhoa.

  14. Tuo­mas S.,

    Tun­nus­tan, että juuri musi­ikkik­il­pailut eivät ole itsel­leni eri­tyisen tut­tu maail­ma, vaik­ka olen soit­tamista har­ras­tanutkin suh­teel­lisen pitkään ja puo­li­vakavis­sani. Mutkien kaut­ta minus­ta tuli lop­ul­ta toisen taide­alan ammat­ti­lainen, ja voin kyl­lä sanoa kil­pailemisen vaikut­ta­neen ratkai­sev­asti eten­e­mis­mah­dol­lisuuk­si­i­ni (enkä kat­so kuu­lu­vani mihinkään kul­ta­pos­suk­er­hoon, vaan osal­lis­tu­miset ovat olleet myös taloudel­lis­es­ti tun­tu­via sat­sauk­sia). Yritinkin edel­lä puhua enem­män taidek­il­pailuista yleis­es­ti ottaen, mut­ta näem­mä tulin tuon lausah­duk­sen muo­toilleek­si eri­tyis­es­ti musi­ikkik­il­pailu­ja koske­vak­si. Hyvä että puu­tu­it siihen; taisi tosi­aan olla vähän harhaan­jo­htavasti sanottu.

    Olisi muuten mie­lenki­in­toista kuul­la, mis­tä nuo mainit­se­masi musi­ikkik­il­pailu­jen osal­lis­tu­misku­lut muo­dos­tu­vat. Laskut­ta­vatko kil­pailu­o­r­gan­isaa­tiot osal­lis­tu­mis­es­ta, vai viit­taatko soit­timien vuokri­in ja har­joit­telu­aikaan (joi­hin toki soit­ta­jan on taval­la tai toisel­la sat­sat­ta­va ammat­ti­laisek­si tul­lak­seen — kil­paili hän tai ei)? Vai riit­tävän laadukkaan opetuk­sen hintaan?

  15. Saara:
    [quote]“Olisi muuten mie­lenki­in­toista kuul­la, mis­tä nuo mainit­se­masi musi­ikkik­il­pailu­jen osal­lis­tu­misku­lut muodostuvat.”[/quote]

    Kisaor­gan­isaa­tiot laskut­ta­vat yleen­sä jonkun pienen (100–300€) osal­lis­tu­mis­mak­sun. Tämä on itseasi­as­sa pienin kulu. Matkus­t­a­mi­nen on kallista, mah­dolli­nen soitinkul­je­tus on kallista, kisakaupungis­sa asum­i­nen (viikko-puoli­toista hotel­lis­sa) on kallista, syömi­nen on kallista. Tämän lisäk­si mon­et halu­a­vat käyt­tää omaa säestäjää. Joka on kallista. Ja jos ei, niin joskus kiso­jenkin säestäjille pitää mak­saa ylimääräisitä har­joituk­sista. Lisäk­si on kiva jos mukana on joku fik­seri (äiti tms.) hoita­mas­sa käytän­nön asioi­ta ja pitämässä kädestä. Stres­sik­er­roin­ta lisää älyt­tömästi jos kisailun lisäk­si pitää itse hoitaa kaik­ki käytän­nön asiat. 

    Tämäkin on varsi­nais­es­ti vielä pien­tä ver­rat­tuna siihen, että isoi­hin kan­sain­välisi­in kisoi­hin valmis­tau­tu­mi­nen vaatii noin puoli vuot­ta tiivistä har­joit­telua. Tänä aikana ei oikein voi tehdä kesätöitä tai keikko­ja eikä oikein muu­takaan. Ja tältä ajal­ta pitää kuitenkin mak­saa vuokrat ja syödä. Suomes­sa tietysti yliopis­to-ope­tus on mak­su­ton­ta mut­ta muual­la tästäkin lystistä pitää mak­saa eri summia.

    En tarkoit­tanut että sinä kuu­luisit mitenkään kul­ta­pos­suk­er­hoon, mut­ta musi­ikkik­il­pailut edel­lyt­tävät pait­si suur­ta lah­jakku­ut­ta ja osaamista, niin myös näitä taloudel­lisia reali­teet­te­ja. Itse en osaa sanoa muiden taide­alo­jen kil­pailuista miten ne toimivat.

  16. Tuskin niin köy­hää ja syr­jäistä maail­mankolkkaa löy­tyy, jos­ta ei yksi kisamat­ka yhdelle ihmiselle järjesty. Lähet­täväthän köy­him­mätkin maat usein suurenkin edus­tuk­sen Olympia-kisoihin. 

    Kyse on pikem­minkin siitä, ettei näis­sä mais­sa ole jär­jestelmää, joka mah­dol­lis­taisi musi­ikin opiskelun ja lah­jakkuuk­sien seu­lon­nan massasta. 

    Suomes­sa on vah­vasti sub­ven­toitu musi­ikkiopis­to­jen val­takun­nalli­nen verkos­to. Tämä on var­masti yksi syy siihen, että väk­iluku­umme näh­den tuo­tamme jatku­vasti suuren määrän kan­sain­välis­es­ti val­ovoimaisia tähtiä klas­sisen musi­ikin rintamalla. 

    Yksikään viulisti ei har­joit­tele yksi­no­maan eikä edes ensi- tai tois­si­jais­es­ti kil­pailu­ja varten, vaan kil­pailuil­la on ain­oas­taan välin­ear­vo matkalla maail­man­maineeseen solis­tik­si huip­puork­isterin eteen. Tämäkään ei vält­tämät­tä ole itseis­ar­vo, vaan itse musi­ik­ki on. 

    Toisin on siis mäk­i­hypyssä, jos­sa kil­pailu ja voit­to on ain­oa tavoite sekä moti­ivi har­joit­telu­un palatak­seni Osmon epäon­nis­tuneeseen vertaukseen.

  17. Tuo­mas, kyl­lähän Suomes­sa voi tarvit­taes­sa jonkin aikaa asua ja syödä val­tion lasku­un. En tiedä pide­täänkö tätä moraalit­tomana, mut­ta itse olen tehnyt niin kil­pailui­hin valmis­tautues­sani. En tunne tun­non­tuskia, kos­ka kil­pailem­i­nen on urake­hi­tyk­sen ja oman osaamisen kehit­tämisen kannal­ta hyvin tärkeää, ja uskon että moni hyö­dyn­tää perus­tur­vaamme paljon tehottomamminkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.