Helsingin luottamusmieshallinnon ongelmana on sirpaleisuus. Päätöksenteko on jakautunut suurelle määrälle lautakuntia ja johtokuntia, joiden aikaansaannoksia kaupunginhallituksen pitäisi koordinoida. Teoriassa myös valtuuston, mutta valtuuston kokoukset ovat lähinnä seremoniallisia. Minun neljännesvuosisadan mittaisen valtuustourani aikana valtuusto on yhden kerran kumonnut kaupunginhallituksen esityksen jossain merkittävässä asiassa (Katajanokan hotelli).
Sirpaleista on myös virkamieshallinto, koska yksittäiselle virkamiehelle on määritelty tiukka reviiri, jonka sisällä hän on kunkku. Tämä periytyy poliittisten läänitysten ajoilta, jolloin ei tullut kysymykseenkään, että kokoomuslainen virkamies tunkeutuisi demarin reviirille tai päinvastoin. Kaupunginjohtaja Pajunen on yrittänyt tuoda tähän jotain järjestystä, mistä häntä tietysti syytetään: mies keskittää tämän mukaan valtaa itselleen. Isoissa kysymyksissä näin pitäisikin tehdä, paljon nykyistä enemmän.
Entä jos kaupunginhallitukseen otettaisiin käyttöön vähän ruotsalaisia matkien ”ministerimalli”? Ainakin tärkeimpien lautakuntien puheenjohtajat istuisivat myös kaupunginhallituksessa. Siitä tulisi (lähes) päätoiminen duuni, mutta Helsinki on myös iso organisaatio. Jos kiinteistölautakunnan ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat tapaisivat kerran viikossa kaupunginhallituksessa, nämä kaksi hallintokuntaa eivät voisi vetää niin eri suuntiin kuin ne nyt vetävät. Myös sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan yhteistyö saattaisi kohentua – tai siis ainakin päästä alkuun.
Kaupunginhallituksesta tulisi strateginen johtoelin joka oikeasti johtaisi kaupunkia ammattijohtajien tukena niin kuin johtokunta johtaa suuryritystä. Tämä keskittäisi valtaa, ihan varmasti, mutta demokratiaa se vahvistaisi, koska valta olisi jossakin ja vaaleilla olisi todella vaikutusta siihen, mitä kaupungissa tapahtuu.
“Jos kiinteistölautakunnan ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajat tapaisivat kerran viikossa kaupunginhallituksessa, nämä kaksi hallintokuntaa eivät voisi vetää niin eri suuntiin kuin ne nyt vetävät. Myös sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan yhteistyö saattaisi kohentua – tai siis ainakin päästä alkuun.”
Näihin on ollut tehokkain lääke pistää yksiköt saman johdon alle eli yksi lautakunta, yksi johtaja.
Tosin johdoltakin vaaditaan, että se on riittävän voimakas ajamaan yli henkilökohtaisten ja kuppikunten intressien.
Johtaminen on kauhun tasapainon ylläpitoa eli organisaatiossa yhteisen edun täytyy olla voimakkaampi motivaattori kuin yksityisen intressin.
Ja myöskin tämä ongelma todistaa Helsingin olevan liian iso kaupunki. Ehkäpä ehdottamasi malli olisi parannus nykytilanteeseen, mutta paras ratkaisu olisi Helsingin pilkkominen pienemmiksi kunniksi.
Paula. Muista nyt, että kunnilla on myös verotusoikeus. Ajattelitko, että Kulosaari muodostaa oman kuntansa ja Jakomäki omansa?
Pitää vielä lisätä, että organisaatio uudistuu harvoin sisäisesti,ei ainakaan silloin, kun muutoksen pitäisi parantaa yhteistyötä.
Ihmiset ovat sokeita omille virheilleen eikä kukaan tunnusta, ainakaan helpolla, että toimii väärin .
Jokainen organisaatio on vakuuttunut, että heidän valitsemansa toimintatavat ovat ainoita oikeita eikä nähdä muita toimintatapoja.
Silloin vaihtoehtoja ovat yhdistää toimintoja ja panna pakka uuteen järjestykseen
Tai vaihtaa johtoa yksiköissä, mutta se ei ole kovinkaan varma ratkaisu, myös uudet voivat olla reviirinpuolustajia tai eivät osaa/jaksa vääntää vanhoja perinteitä nurin.
Toimintarakenteita pitäisi laajemminkin uudistaa, vuosikymmeniä, tai jossain tapauksissa vuosisatoja vanhat rakenteet eivät vastaa nykyisyyttä.
Jakomäki saattaisi pärjätä paremmin koska sielläkin on tulot keskimääräistä suomalaista kovemmat (itse asiassa köyhin Helsingin kaupunginosa taitaa olla Kivikko, ja sielläkin on isommat tulot kuin maassa keskimäärin) kun taas Kulosaaressa pääomatulot näyttelevät isompaa roolia joista kunta ei saa mitään.
Mutta itse asiasta kaikki maankäyttöpolitiikkaan liittyvät strategiset toiminnot pitäisi olla lähellä toisiaan organisaatiossa, ei riitä että lautakuntien pj:t palaveeraavat kh:ssa kerran viikossa. Toiminnan voisi ihan hyvin järjestää kaupunginosittain joille nimettäisiin projektiorganisaatiot kaupunkisuunnitteluvirastosta ja kiinteistövirastosta ja tarpeen mukaan muualtakin viemään hankkeita eteenpäin. Virastorajat pitäisi unohtaa, ei ne hoidettavat asiat reaalimaailmassakaan virastoittain ole järjestäytynyt.
“Minun neljännesvuosisadan mittaisen valtuustourani aikana valtuusto on yhden kerran kumonnut kaupunginhallituksen esityksen jossain merkittävässä asiassa (Katajanokan hotelli).”
Tuohan tarkoittaa sitä, että kunnallinen demokratia on lähes kuollut.
Ei tuo päätäntämalli poikkea pienissäkään kunnissa, joten ei kuntakoon pienentäminen demokratiaa lisää.
Kuntaportaasta voisi luopua kokonaan, ei terveydenhuolto, sosiaalitoimi tai opetustoimi hyödy kunnallishallinnosta mitenkään.
Päinvastoin, vastuusuhteet ovat sekavia esim pääministeri voi huoletta syyttää kuntaporrasta huonosta palvelutasosta ja sama pääministeri kunnan valtuustossa valtiota rahan puutteesta
Kunnallinen demokratia toimii lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa.
Miten kuvittelet, että päätöksenteon hajauttaminen vielä pienempiin, todennäköisesti eripuraisiin yksiköihin auttaisi, jos ongelma on nytkin eri suuntiin tempovat toimijat, niin kaupungin sisällä kuin kuntien välillä?
“Kunnallinen demokratia toimii lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa.”
Varmaankin jotenkin, mutta lautakunnissa päättäjäporukka on pieni ja kun kerrot koordinaatio-ongelmista niin niiden ratkominen pitäisi olla kaupunginhallituksen ja viimeistään valtuuston tehtävä eli muutoksia pitäisi syntyä useampi kuin yksi 25 vuodessa.
Mutta se ei ole se pääasia, nykyinen kuntataso on turha , mitään suurta lisäarvoa se ei synnytä kuin joillekin paikallisille isä aurinkoisille,
Nykyaikainen tietotekniikka, hankintojen keskitys ja yhteismitallinen kustannuslaskenta yhteismitallinen palvelutason mittaus etc edellyttäisivät yhtenäisempiä organisaatioita pääfunktioille.
Se helpottaisi muutoksia, kuormituksen jakoa
Peukku Osmon ehdotukselle (kommentti, koska Osmon alkuperäiselle ajatukselle ei voi peukkua antaa — vain kommenteille)
“Isoissa kysymyksissä näin pitäisikin tehdä, paljon nykyistä enemmän.”
Mutta juurihan Ollila ja Stubb kertoivat ns. brändiraportissaan (todellisuudessa strategiapaperi) että yhteiskunnan organisointi aiheuttaa organisaation romahtamisen. Tätä perusteltiin viittauksella Neuvostoliittoon.
Mediassa on esillä vaan kärpäsenkakan kokoisia asioita homoliitot, pakkoruotsi ja Suomen pienenpieni maahanmuuttajaryhmä.
Samaan aikaa Ollila ja Stubb ehdottavat eduskunnan lopettamista ja toimitusjohtajien (=yhteiskunnan keskijohtoa) päästämistä valtaan maabrändiraportissaan. Eduskunta/toimitusjohtajisto on se hierarkia johon viitataan kun sanotaan että “hierarkiattomuus” on osoittautunut parhaimmaksi järjestelmäksi. Perusteluna NLn romahtaminen. Todellisuudessa NL romahti siksi että se oli huonosti organisoitu järjestelmä — ei siksi että siellä oli ylin johto kuten väittävät nämä liiketalousihmiset Ollila ja Stubb.
Brändiraportissa halutaan lopettaa perustuslaki ja eduskunta, ja päästää toimitusjohtajat valtaan. Toimitusjohtajat ovat jo vallassa, esim. toimitusjohtajiston suorittama yliopistouudistus. Ydinvoimaluvatkin haluttiin saada toimitusjohtajiston tehtäviksi, kun Katainen (kok.) ehdotti tyhjien valtakirjojen tekemistä heille.
Suomessa on meneillään vallankaappaus, jossa keskijohto aikoo syrjäyttää ylimmän johdon. Perusteluina vallankaappajilla on Kylmän sodan aikainen länsipropaganda ja propagandan luoma oikeistoutopia. Oikeistoutopiaa kokeiltiin 1800-luvun alkupuolella Britanniassa (=klassinen liberalismi) mutta lopetettiin hirvittävien yhteiskunnallisten ongelmien takia.
Kuntasektorin ongelma on, että kuntien hallinnossa huseeraavat kuntien palveluksessa olevat. Monessa maassa kuntien palveluksessa olevat ovat vaalikelvottomia. Suomessa on kuntia, joissa kunnan työntekijät ovat enemmistönä valtuustossa tai kunnan/kaupunginhallituksessa. Revi siitä sitten tehoja.
Tosiasiassa kuntaliitostenkin tärkein motiivi on, ei palveluiden turvaaminen, vaan palvelussuhteiden turvaaminen. Turun Sanomat on vasta uutisoinut, miten kuntaliitosten ja kuntayhtymäliitosten ketjuttaminen on varmistanut työsuhteiden jatkumisen sellaisenaan, ilman edes toimenkuvan muutosta, jopa 15 vuodeksi.