Helsinki käännyttää Pisa-turisteja

Suomen Pisa-men­estyk­sen takia Helsinki­in tun­kee ope­tusalan del­e­gaa­tioi­ta tutus­tu­maan koulu­tusjär­jestelmäämme ovista ja ikkunoista. Tuli­joi­ta on niin paljon, että suuri­malle osalle on pakko vas­ta­ta kieltävästi. Ope­tusvi­ras­tolle ei ole resursse­ja ottaa heitä vastaan?

Tietääkö vasen käsi kaupungilla nyt mitä oikea tekee? Poli­it­ti­nen tur­isti on parhai­ta tur­is­te­ja, kos­ka he käyt­tävät paljon rahaa (eivät omaansa). Voisiko matkailu­toimis­to järkätä ope­tusvi­ras­tolle ne resurssit? Hotel­lit ja rav­in­to­lat voisi­vat vaik­ka vähän sponssata.

88 vastausta artikkeliin “Helsinki käännyttää Pisa-turisteja”

  1. Tätä teemaa sivuten suosit­te­len David Lod­gen teosta “Maail­ma on pieni”. Siinä kuvataan sati­irin keinoin sem­i­naari­matkailua her­syt­tävine lieveilmiöineen.

  2. No, rahat pitäisi ottaa vas­taan, jos niitä on tar­jol­la. Ei Helsinkikään tai­da ihan niin rikas olla, että ei kannattaisi.

  3. Ehkä tätä voidaan ajatel­la kulut­ta­jan­suo­jan kannal­ta. Hyvä vain jos eivät pääse otta­maan epäon­nis­tuneesta koulu­jär­jestelmästämme mallia.

  4. Luulisi että ope­tusmin­is­ter­iöl­lä taas olisi intresse­jä tukea tässä suh­teessa myös rahallisesti.
    Onko­han kukaan edes viitsinyt kysyä asi­aa sieltä?

  5. Helsin­gin edus­ta­jat tutus­tu­vat vuosit­tain varsin mon­een “Pisaan” ja saa­vat koke­muk­seni mukaan kohde­mais­sa varsin hyvän vastaanoton. 

    Kun mata­lalat­tiaratikkaa — sil­loin vielä kehit­tämisen­sä alku­taipaleel­la — etsit­ti­in innol­la Euroopas­ta mm vihrei­den toivei­den mukaises­ti, muis­tan, että Stras­bour­gis­sa ja Greno­blessa oli palkat­tu pää­toimi­nen asiantun­ti­ja hoita­maan kaupunki­in tul­vivia vierai­ta. Viikos­sa piti hoitaa kym­meniä delegaatioita. 

    Valit­ti­in sak­salais­ten insinöörien suun­nit­tele­ma rumilus Chem­nitzistä ja Han­nu Kähö­nen muo­toili sen kaupunkiku­vaan sopi­vak­si. Tuli han­k­in­nal­la todis­tet­tua, että sak­salainen insinööri­taitokin on ajan syömänä rapistunut.

    Helsin­gin kan­nat­taa kyl­lä palkata pää­toimi­nen asiantun­ti­ja esit­telemään Pisaa, Suo­mi-brändin kul­ta­mu­naa. Ope­tus­min­is­ter­iö havah­tuu kyl­lä sit­ten avit­ta­maan, jos huo­maa pääkaupun­gin etu­il­e­van esittelyrivistössä.

  6. az,

    Miten koulu­jär­jestelmämme on mielestäsi epäonnistunut?

    Näitä vierale­via ryh­miä on las­teni koulus­sa (yläaste + lukio)käynyt use­ampikin. Poikani on ollut pari ker­taa esit­telemässä oppi­lase­dus­ta­jana toim­intat­apo­ja ja tiloja. 

    Usein kuulem­ma ihmette­lyä tulee siitä, kuin­ka vapaa­ta suo­ma­laisk­oulus­sa on. Opet­ta­jia puhutel­laan etu­nimeltä, oppitun­neil­la on paljon keskustelua ja ilmapi­iri on yleis­es­ti rento.

  7. Toiv­ot­tavasti nuo tur­is­tit ohjataan johonkin muualle Suomeen. Koulu­ja on Kehä III:n ulkop­uolel­lakin 🙂 , vaik­ka tulok­sia kat­soes­sa joskus har­mit­taakin. Läh­es kaik­ki todel­la hyvät lukiot ovat Helsingissä.

    Ei suo­ma­lainen koulu­jär­jestelmä ole kuitenkaan pelkästään plus­saa. Yksi ikävä piirre oli maakun­nal­lis­ten veturien (Vaasan ja Mikke­lin lyseot, Turun Suo­ma­lainen Yhteisk­oulu jne) tarkoituk­selli­nen hävit­tämi­nen perusk­ouluhu­umas­sa. Jos nyt halu­aa lapselleen hyvän lähdön opiskelu­un, tarkoit­taa se käytän­nössä muut­toa pääkaupunkiseudulle.

    Korkeak­oulu­jär­jestelmässämme on kuitenkin vielä suuria haastei­ta. Juuri tulleen tutkimuk­sen mukaan­han vain Oulun ja Turun yliopis­toil­la on poten­ti­aalia nous­ta huip­ulle pien­ten kaupunkien keskus­tayliopis­tokon­septeil­la. Helsingis­sä vain MPKK:lla on enää toimi­va cam­pus, kun Aal­toyliopis­tokin on hajal­laan pitkin ja poikin. Toiv­ot­tavasti kaik­ki Aal­lon toimin­not: ope­tus, asum­i­nen ja sosi­aa­li­nen elämä, sadaan koot­tua pikaises­ti Otaniemeen.

  8. Näis­sä Soin­in­vaaran kir­joituk­sis­sa on usein jokin juju kätket­tynä. Ole­tan, että tässä kir­joituk­ses­sa se käsit­telee virkami­esten “opin­tomatko­ja”:

    “Poli­it­ti­nen tur­isti on parhai­ta tur­is­te­ja, kos­ka he käyt­tävät paljon rahaa (eivät omaansa).”

    Niin­pä, virkamiehemme ja poli­itikkomme reis­saa­vat kaikessa hil­jaisu­udessa ympäri maail­maa, ja siinä palaa niin kohde­maan kuin koti­maankin veron­mak­sajien rahaa aika lail­la suh­teessa saatavaan hyötyyn.

    Voisiko­han val­okuitu­jen aikakaudel­la näitä koke­muk­sia ja oppe­ja vai­h­taa ilman ajankäytöl­lis­es­ti teho­ton­ta matkus­tamista ja hiilid­iok­sidin pössyt­te­lyä? Siinä säästy­isi paljon arvokkai­ta veroeuroja.

    Ei tosin ole yllät­tävää, ettei val­tio­jo­hto ole kovin pon­tev­asti puut­tunut tähän asi­aan, kansane­dus­ta­jathan ovat kaikkein innokkaimpia tässä itsen­sä sivistämisessä.

    Mitä tulee Soin­in­vaaran ehdo­tuk­seen, niin olen eri mieltä. Minus­ta on oikein, että ope­tusvirkami­esten kaik­ki työai­ka ei mene ulko­mais­ten vieraiden hyysäämiseen. Työai­ka pitää pri­or­isoi­da viras­ton pääasial­lisien tehtävien hoitamiseen.

    (Aika irvokas muuten tuo Soin­in­vaaran käyt­tämä tur­isti-sana tässä yhtey­dessä. Mielestäni tur­is­mi tarkoit­taa vapaa-ajan­vi­et­toa ulko­mail­la. Työ­matkan taas pitäisi olla työtä myös suun­tautues­saan ulko­maille — sil­loin on minus­ta arve­lut­tavaa puhua “tur­is­teista”. Tämä freudilainen/tarkoituksellinen lip­sah­dus toki ker­too ilmiöstä kaiken oleellisen.)

  9. Mah­taako muil­la Pisa-men­estyjil­lä olla vas­taavia ongelmia? Ver­tailun kärk­isi­joil­la ollei­den keskinäiset erot oli­vat erit­täin pieniä, mut­ta kun Suo­mi tuli nime­tyk­si ykkösek­si, niin epäilen, että ryn­täys tänne on suhteeton.

    Sinän­sä var­maan ope­tus­toimen sisäi­nen Pisa-opas olisi var­maan paikallaan, jos ryn­täys­tä todel­la on. Ymmär­rän hyvin, jos opet­ta­jia ja mui­ta ei muu­ta­man del­e­gaa­tion jäl­keen jak­sa enem­pi esit­telem­i­nen omien töi­den ohel­la innos­taa. Itsel­läni lopah­taa näi­hin pin­na varsin nopeasti, ja työsken­te­len sen­tään suo­ma­laises­sa korkeak­oulus­sa, jota kenenkään ei tulisi mieleen syyt­tää maail­man huipuksi.

  10. Mik­si Suomen ja Helsin­gin pitäisi tukea toim­intaa, joka suo­raan edis­tää maa­pal­lon saas­tu­mista ja ilmas­ton lämpiämistä. Luulisi vihreän aat­teen kan­nat­ta­van turhan lentomatkailun vält­tämistä ja suosia kestävää kehi­tys­tä, kuten nyt tapah­tuu myös tais­telus­sa autosaatanaa vastaan.

    Ratkaisu ei voi olla kulu­tuk­sen lop­u­ton lisäämi­nen ja uusien resurssien luon­ti, vaan nykyisen elämän­menon uudelleen arvioin­ti ja turhan ker­skaku­lu­tuk­sen raskas haittaverottaminen.

  11. Kohtuuko­r­vaus koululle

    Ainakin me olemme otta­neet varsin tiukan lin­jan vierail­i­jo­hin. Vaik­ka opetuk­sel­lis­es­ti vier­aat ovat hieno jut­tu, kun he ker­to­vat omas­ta maas­taan ja jutut­ta­vat lap­sia, niin kuitenkin jokainen vierail­i­ja vie rehtorin ja 1–2 opet­ta­jan päivän työ­panok­sen. Käytän­nössä työ­panos ote­taan opetuk­ses­ta tai hallinnos­ta. Lisäk­si tietysti pitää jotain vier­aan­varaisu­ut­ta har­joit­taa, mikä menee opetuk­sen määrära­hoista tai opet­ta­jan omas­ta pussista. 

    Olisi fik­sua, jos koul­ulle mak­set­taisi­in sijais­palkkio, jot­ta esit­televän opet­ta­jan ope­tus ei menisi ihan hun­ningolle ja tietysti jonkin asteiset kahvirahat.

  12. Aapra­ham­mi,

    Tuskin Osmo pyrkii esit­tämään kri­ti­ikkiä virkami­es­ta­sois­es­ta matkailusta. 

    Ota selvää Osmon matkapäiväkir­jas­ta esim. Uuden­maan­li­iton osalta.

  13. Aapra­ham­mi: “…virkamiehemme ja poli­itikkomme reis­saa­vat kaikessa hil­jaisu­udessa ympäri maail­maa, ja siinä palaa niin kohde­maan kuin koti­maankin veron­mak­sajien rahaa…”

    Minus­ta johta­va virkamies tai poli­itikko, joka ei käy tuulet­ta­mas­sa näke­myk­siään muual­la, on hyödytön. Sel­l­aiselle ei kan­na­ta mak­saa eikä sel­l­aista kan­na­ta äänestää.

    Opin­tomatko­jen kohtei­ta kan­nat­taa toki miet­tiä. Euroop­pa on usein halvem­pi toteut­taa kuin Aasia tai USA. Perustel­luista syistä toki nekin käyvät. Oma suosikki­ni on yhä kaikkien Helsin­gin kaavoit­ta­jien lähet­tämi­nen Pari­isi­in ilman palu­ulip­pua. Palu­ul­lipun saisi vas­ta, kun on ymmärtänyt, mitä sana kaupun­ki tarkoittaa. 😉

    Osmo: “Ei tur­is­te­ja voi ohja­ta Riihimäelle, kos­ka ne päät­tävät itse, mitä halu­a­vat nähdä.”

    Suurin osa tuli­joista tietää Suomes­ta tasan tarkalleen Helsin­gin. 🙂 Käyn­ti Tam­pereel­la tai Vaasas­sa menee ihan täy­destä “Helsingistä”. Varsinkin tule­vaisu­udessa, kun tur­istin voi tyrkätä lentoase­mal­la pohjoisen junaan etelän junan sijasta.

  14. Kalle

    Jos nyt halu­aa lapselleen hyvän lähdön opiskelu­un, tarkoit­taa se käytän­nössä muut­toa pääkaupunkiseudulle. 

    Onko­han tästä dataa/tarkempia perustei­ta? jotenkin tun­tuu siltä, että tämä on hyvi­in asemi­in pääs­sei­den pk-seudun eli­it­tilukioist avalmis­tunei­den luo­ma myyt­ti. Kyl­lä hyvän lähdön saa opiskelu­un ihan taval­lis­es­takin lukios­ta, jos pääsee siäs­lle jatkokoulutukseen. 

    az

    Ehkä tätä voidaan ajatel­la kulut­ta­jan­suo­jan kannal­ta. Hyvä vain jos eivät pääse otta­maan epäon­nis­tuneesta koulu­jär­jestelmästämme mallia. 

    toden­näköis­es­ti tull­e­vat aivan vapaae­ho­tis­es­ti kat­so­maan, sikäli kun täl­lä yhteis­mi­tallisel­la mit­tar­il­la tämä epäon­nis­tunut koulu­jär­jestelmä on kuit­nekin valit­tu parhaak­si. Tietysti jos sul­la on parem­paa tietoa niin sano vaan. 

    Aapra­ham­mi

    Niin­pä, virkamiehemme ja poli­itikkomme reis­saa­vat kaikessa hil­jaisu­udessa ympäri maail­maa, ja siinä palaa niin kohde­maan kuin koti­maankin veron­mak­sajien rahaa aika lail­la suh­teessa saatavaan hyötyyn. 

    Reis­saa­vat ja oppi­vat. Ja jos eivät reis­saa niin sit­ten tääl­lä kitistään kuin­ka on taas tehty asi­at päin hel­vettiä eikä yhtään niin hyvin kuin esim Ruot­sis­sa. Damned if you do, damned if you don’t. Melkein­pä olisin valmis usko­maan että nuo virkami­esten ekskut eivät ole mon­taakaan promil­lea esim. stadin vuosit­tais­es­ta budjetista.

  15. Kalle:
    >Läh­es kaik­ki todel­la hyvät lukiot ovat Helsingissä.

    Mil­lä taval­la hyvät lukiot? Helsingis­sä on toki muu­tamia sel­l­aisia koulu­ja, joista valmis­tu­vien yliop­pi­lasar­vosanat ovat poikkeuk­sel­lisen korkei­ta, mut­ta näi­den koulu­jen “hyvyys” on myös sitä, että niihin hakeu­tu­vat jo lähtö­ta­soltaan parhaat oppi­laat. On hie­man han­kalaa määritel­lä, ovatko koulut sit­ten hyviä sen vuok­si tai siitä huoli­mat­ta; paran­nus perusk­oulun päät­tö­todis­tuk­ses­ta lukion päät­tö­todis­tuk­seen voi näis­sä “parhais­sa” kouluis­sa itse asi­as­sa olla keskimäärni kehno.

    Jos halut­taisi­in tutus­tua nimeno­maan hyvi­in lukioi­hin, kan­nat­taisi hakeu­tua jollekin pienelle paikkakun­nalle, jon­ka oppi­laak­siot­toalueel­la ei tapah­du koulun valikoin­tia, ja sit­ten tarkastel­la lop­putu­lok­sia. Tai ottaa Helsingistä jokin koulu, joka kyke­nee tuot­ta­maan keskimääräistä parem­pia yliop­pi­lasar­vosano­ja keskimääräistä alhaisem­mal­la oppilaaksiottokeskiarvolla.

  16. OS:
    >Ei tur­is­te­ja voi ohja­ta Riihimäelle, kos­ka ne
    >päät­tävät itse, mitä halu­a­vat nähdä.

    Mis­tä tur­is­tit sen tietävät, mitä halu­a­vat nähdä? Kuka ker­too heille, mitä koulu­ja Suomes­sa on? Mis­tä nuo tur­is­tit edes tietävät, mitkä koulut ovat Helsinkiä (hallinnol­lises­sa mielessä) tai Helsin­gin seu­tua (Suur-Helsinkiä) ja mitä hei­dän pitäisi tul­la katsomaan?

    Sanois­in, että höp­sis. Jos yhtey­de­not­topy­yn­nöt ohjataan ope­tus­min­is­ter­iöstä automaat­tis­es­ti Helsin­gin ope­tusvi­ras­toon, on toki selvää, että se menee tukkoon, mut­ta niin ei tarvitse olla. Ain­oa syy lie­nee val­tion­hallinnon Helsinki-keskeisyys.

    1. Kyse on siitä, että nuo del­e­gaa­tiot ovat kiin­nos­tunei­ta pait­si selvit­tämästään aiheesta, myös tur­is­mista. Mik­si Barcelon­aan on niin paljon del­e­gaa­tioi­ta menos­sa, mut­ta Toron­toon niin vähän. Ilal­la halu­taan men­nä oop­per­aan ja syömään — eikä huoltoase­man baari kelpaa. 

  17. Kuka tai mikä on valin­nut suo­ma­laisen koulu­jär­jestelmän parhaak­si? Tietääk­seni Suo­mi on sat­un­nais­vai­htelu­un mah­tu­van muu­ta­man kym­menyk­sen erol­la ollut kär­jessä val­ti­ol­lis­ten koulu­jen oppi­laiden mekaanista osaamista mitan­neis­sa testeissä?

    Nämä tulok­set ovat lisäk­si vääristyneitä ainakin kahdes­ta syys­tä. Suomen mon­een ver­tailumaa­han näh­den vielä vähäis­es­tä sel­l­aisen maa­han­muut­ta­javäestön osu­ud­es­ta, joiden tulok­set osu­vat vält­tävän ja hylä­tyn välille. Suomen mon­een ver­tailumaa­han näh­den eriävästä päätök­ses­tä jät­tää tulok­sel­lis­es­ti heikoin oppi­la­saines (varsi­nais­ten perusk­oulu­jen ulkop­uo­li­nen) PISA-tes­taamisen ulkopuolelle.

    Lisäk­si suo­ma­lais­ten tulok­sia edesaut­ta­vat ainakin seu­raa­vat koulu­jär­jestelmästä riip­pumat­tomat tek­i­jät. Suomen kie­len lukemisen ja kir­joit­tamisen oppimisen help­pous useimpi­in ver­tail­tavien maid­en kieli­in näh­den. Suo­mi on help­po oppia, kos­ka kieltä ään­netään aivan kuten se kir­joite­taan. Ver­tauk­se­na esimerkik­si britit opet­tel­e­vat vielä neljän­nel­läkin vuosilu­okalla oikeaop­pista kir­joit­tamista. Suomes­sa on aikanaan tehty mon­een ver­tailumaa­han näh­den poikkea­va päätös tek­stit­tää vierask­ieliset ohjel­mat niiden dub­baamisen sijaan. Kolme tun­tia päivässä telkkaria katso­vat lapset opet­tel­e­vat tämän joh­dos­ta lukemista hyvin akti­ivis­es­ti varsi­naisen koulu­jär­jestelmän ulkopuolelta.

    Vaik­ka Suo­mi olisi men­estynyt mekaanista osaamista mit­taavis­sa testeis­sä poikkeuk­sel­lisen hyvin, mitä Suo­mi siis ei ole tehnyt, niin mitä tämä vielä ker­toisi koulu­jär­jestelmän hyvyy­destä? PISA ei mit­taa oppi­laiden luovu­ut­ta, esteti­ikan tajua, opitun tiedon soveltamista, sosi­aal­isia taito­ja tai koulu­vi­ihtyvyyt­tä. Esimerkik­si koulu­vi­ihtyvyyt­tä arvioineis­sa tutkimuk­sis­sa suo­ma­lais­ten perusk­oul­u­lais­ten koulu­vi­ihtyvyys on ollut län­si­maid­en alhaisimpia.

    Mekaanisen osaamisen mit­taami­nenkaan ei ker­ro mitään mm. koulu­jär­jestelmän kyvys­tä ottaa huomioon oppi­laiden eriävä lah­jakku­us. Viit­teitä vas­takkaiseen voidaan arvioi­da esimerkik­si siitä, että useis­sa mais­sa yksi­ty­is­ten koulu­jen tulok­set ovat olleet Suomen keskimääräisiä tulok­sia parem­pia. Esimerkik­si Bri­tann­ian yksi­tyisk­ouluis­sa huo­mat­tavasti parempia.

    Suo­ma­laisen koulu­jär­jestelmän heikkous on vari­aa­tion, yksilöl­lisyy­den ja vapau­den tukah­dut­ta­mi­nen. Tukah­dut­ta­mi­nen tapah­tuu sosial­is­tisel­la koulumallil­la, joka pyrkii muotit­ta­maan opetuk­sen sisältöjä ja tavoit­tei­ta yksi­tyisko­htia myöten.

    Vai­h­toe­hto ei löy­dy niinkään jostakin tietys­tä yksit­täis­es­tä vai­h­toe­htois­es­ta mallista, vaan vari­aa­tion sal­limis­es­ta. Vari­aa­tio mah­dol­lis­te­taan rajaa­mal­la edel­lyte­tyt ope­tus­sisäl­löt ja tavoit­teet kar­sit­tuun ytimeen­sä. Tämän jäl­keen sal­li­taan kouluko­htainen vari­aa­tio suun­nitel­la ja toteut­taa ope­tus­ta opet­ta­jien, oppi­laiden ja oppi­laiden van­hempi­en vuorovaiku­tuk­sen pohjalta.
    Tämä malli on rajoite­tus­sa muo­dos­saan (yksi­tyiset val­tio­ra­hoit­teiset koulut) ollut käytössä mm. Ruot­sis­sa, ja se on paikallis­es­ti paran­tanut eri­tyis­es­ti oppi­laiden koulu­vi­ihtyvyyt­tä, että myös koulumenestystä.

    Myös yksi­ty­is­ra­hoit­teiset koulut tulisi sal­lia, jot­ta koulu­tuk­sen resursse­ja ei sido­ta määritet­ty­i­hin rajoi­hin. Tämä on konkreet­ti­nen keino mm. pienen­tää luokkakoko­ja, että mah­dol­lis­taa lahkakkaiden oppi­laiden erikois­tu­va koulutus.
    Suomen nykyi­nen koulu­jär­jestelmä takaa sen, että Suomes­ta on esimerkik­si läh­es mah­do­ton­ta tul­la huip­pu­matemaatikko­ja, ellei oppi­las opiskele matemaati­ikkaa yksi­tyis­es­ti koulun ulkop­uolel­la. Tämä on selkeä fys­i­ologi­nen tosi­a­sia. Jos ihmi­nen ei saa har­joi­tus­ta älyl­lis­es­ti erit­täin vaa­ti­val­la erikoisalal­la n. 11–16 ikävuo­den aivo­jen kehi­tys­vai­heessa, niin huip­pu­osaamisen saavut­ta­mi­nen tulee myöhem­mäl­lä iäl­lä ole­maan likip­itäen mahdotonta.

    Luo­vista kokeel­li­sista koulumalleista maail­mal­ta voisi maini­ta monien joukos­ta mm. Sud­bury Val­ley School:n http://en.wikipedia.org/wiki/Sudbury_Valley_School
    Tässä koulumallis­sa lähde­tään yksi­no­maan oppi­laan oma-aloit­teisu­ud­es­ta ja vapaud­es­ta vali­ta kiin­nos­tuk­sen kohteitaan. Mon­es­ta aja­tus voi tun­tua älyt­tömältä, ja se käy vas­ten sitä perusk­oulumallin aja­tus­ta, että koulu on oppimista eikä viihtymistä varten, mut­ta tämänkin haas­taa ainakin kak­si ped­a­gogista fak­taa. Ihmis­lapsel­la on luon­tainen uteliaisu­us ja halua oppia. Moti­vaa­tio ja kiin­nos­tus ovat keskeisiä tek­i­jöitä opitun sisäistämisessä, oppimiseen uppoamisessa.
    Sud­bury Val­ley Schoolin läh­es anark­isti­nen mallikaan ei vält­tämät­tä tun­nu niin hai­hat­tel­e­val­ta, kun lisätään, että 80% koulun oppi­laista ovat valmis­tuneet col­leges­ta ja mon­et koulun oppi­laista ovat pää­tyneet näkyvi­in yhteiskun­nal­lisi­in asemiin.

    Sal­li­mal­la, vain opetuk­sen yti­men rajaa­ma, mah­dol­lisim­man laa­ja vari­aa­tio, sal­li­taan parem­pi­en koulumallien etsimi­nen. Vuosikym­menten kulues­sa tutk­i­jat voivat arvioi­da eri­laisia koulumalle­ja ja niistä vamis­tunei­den men­estymistä myöhem­mässä elämässä. Tätä ei mita­ta PISA-tuloksin. Luovu­u­teen, sosi­aal­isu­u­teen ja ymmärtämiseen (con­tra mekaa­ni­nen osaami­nen) panos­ta­va koulumalli voi hyvinkin tuot­taa yhteiskun­nan kannal­ta parem­pia tulok­sia, vaik­ka PISAs­sa jäisikin jos­sakin ikä­vai­heessa keskiar­vol­lis­es­ti pari kym­menys­tä jälkeen.

    On harhalu­u­lo kuvitel­la, että me tas­apäistävässä, koulu­vi­ihtyvyy­den osalta hän­täpäähän sijoit­tuvas­sa jär­jestelmässämme jo istu­isimme sen opti­maalisen koulu­jär­jestelmän kul­ta­mu­nan pääl­lä (Sep­po Vep­säläisen kieliku­vaa lainatakseni).

    Päin­vas­toin, on perustel­lut syyt esit­tää, että koulu­jär­jestelmässämme on vahvo­ja oppimis­mo­ti­vaa­tio­ta latis­tavia, luovu­ut­ta ja yksilöl­lisyyt­tä tukah­dut­tavia sekä lah­jakku­u­den huomioimista laimin­lyöviä piirteitä.

    Sosial­is­mi ei toi­mi sen parem­min koulumallin kuin laa­jem­man yhteiskun­nan kohdal­la. Näille PISA-harhan perässä Suomeen tuleville tur­is­teille pitäisi tode­ta “Noth­ing to see here”.

  18. Osmo kir­joit­ti:

    Ei tur­is­te­ja voi ohja­ta Riihimäelle, kos­ka ne päät­tävät itse, mitä halu­a­vat nähdä.

    Kyl­lä niille voi ehdot­taa vai­h­toe­htoista ohjel­maa. Tietenkin ne itse päät­tävät, mut­ta ainakin ne ryh­mät, joiden ohjel­man kanssa itse olen ollut tekemi­sis­sä, hyväksyvät kiltisti kaik­ki ehdo­tuk­set. Monil­la on ykkös­tu­tus­tu­mis­toive, mut­ta yleen­sä ymmär­retään jos se ei onnis­tu ja hyväksytään jokin muu kohde.

    Eikä hait­taa vaik­ka ei pääsekään tulos­rankkauk­sis­sa ykkösti­lalle sijoit­tuvaan koulu­un, jär­jestelmä on sama muis­sakin. Saman­laiselta se toim­inta näyt­tää, jos nyt ei ihan johonkin epä­toi­vok­oulu­un ohja­ta. Onko meil­lä epä­toi­vok­oulu­ja? Samal­ta ne kaik­ki näyt­tävät visiteeraajasta.

  19. Mik­si Barcelon­aan on niin paljon del­e­gaa­tioi­ta menos­sa, mut­ta Toron­toon niin vähän. Ilal­la halu­taan men­nä oop­per­aan ja syömään – eikä huoltoase­man baari kelpaa. 

    Nono, täl­lä asteikol­la ei Riihimä­ki kovin paljon Helsin­gin perässä ole; Turku ja Tam­pere ovat vielä lähempänä.

    Sitä pait­si Hesas­sa on sen ver­ran mon­ta kun­taa niin lähekkäin ja hyvien liiken­ney­hteyk­sien päässä, että yöpymi­nen js muu tur­is­teilu onnis­tuu kyl­lä Helsin­gin keskus­tas­sa, vaik­ka sit­ten koulu­vierailu tehtäisi­inkin johonkin muuhun kun­taan. Ei sitä ulko­maalainen vält­tämät­tä edes tajua ylit­täneen­sä kuntarajaa.

  20. az, tun­netko lainkaan Pisaa? 

    Vaikut­taa, että kir­joi­tat puh­taasti mieliku­vien poh­jal­ta. Pisa-tehtävät eivät suinkaan ole vain mekaanisia, vaan suurelta osin ongel­man­ratkaisukykyä mittaavia. 

    Jyväskylän yliopis­ton sivuil­ta poimittua: 

    Suo­ma­laiset nuoret saavut­ti­vat ongel­man­ratkaisu­taidois­sa toisek­si korkeim­man pis­temäärän. Ongel­man­ratkais­us­sa tutkit­ti­in oppi­laiden laa­ja-alaista, oppi­ain­er­a­jo­jen yli menevää osaamista ark­i­sis­sa tilanteis­sa. Tutk­i­ja Pasi Reinikaisen mukaan ongel­man­ratkaisute­htävät ovat erään­laisia elämässä selviämisen mittare­i­ta. Ongel­man­ratkais­us­sa men­estyneet pär­jä­sivät hyvin myös matem­ati­ikas­sa, luku­tai­dos­sa ja luonnontieteissä.

    En myöskään usko, että 15-vuo­tial­la koul­u­laisil­la enää painaa kir­joi­tusasun ja ään­tämisen väli­nen ero, kun mitataan oikei­den päätelmien tekemistä tek­stistä. Tässä osios­sa Suo­mi oli ykkö­nen. Sitä pait­si esim. Sak­sas­sa ja Ruot­sis­sa ään­netään myös liki kir­joi­tusasun mukaises­ti. Nor­maalipäi­nen oppii kyl­lä 7‑vuotiaana, että ei ään­tyy ai. 

    Tämä ei siis ole minus­ta kovin olen­nainen point­ti, ei ainakaan niin olen­nainen, että sil­lä voisi selit­tää suo­ma­lais­ten murskaavaa yliv­er­taisu­ut­ta nimeno­maan äidinkielessä. Dub­bauk­senkin puut­tumi­nen lie­nee paljon merkit­tävämpi seikka. 

    Ihmette­len myös, etteikö suo­ma­lai­sista koul­u­lai­sista kas­vaisi esteet­tistä silmää omaavia, luovia yksilöitä siinä mis­sä muual­lakin — onhan taito- ja taideaine­den osu­us tun­tike­hyk­sessä maail­man korkein. Vai onko sin­ul­la jotain tämän väit­teen tueksi?

    Mitä tulee koulu­vi­ihtyvyy­teen, niin se on aivan eri sar­jaa, kos­ka objek­ti­ivisia mittare­i­ta ei ole ole­mas­sa. Asen­netutkimuk­sis­sa kult­tuurierot tule­vat näkyvi­in. Suomen koulukult­tuuri­in kuu­luu tietyn­lainen valit­ta­va asenne, kuten ehkä kult­tuuri­imme ylipäänsä. 

    Parem­pi mit­tari viihtyvyy­delle kuin suo­ra kysymys olisi pois­saolo­jen määrä koulus­ta. En tiedä onko niitä ver­tail­tu, ei ainakaan Pisan puitteissa.

  21. az

    Vaik­ka Suo­mi olisi men­estynyt mekaanista osaamista mit­taavis­sa testeis­sä poikkeuk­sel­lisen hyvin, mitä Suo­mi siis ei ole tehnyt, niin mitä tämä vielä ker­toisi koulu­jär­jestelmän hyvyy­destä? PISA ei mit­taa oppi­laiden luovu­ut­ta, esteti­ikan tajua, opitun tiedon soveltamista, sosi­aal­isia taito­ja tai kouluviihtyvyyttä 

    Tämä joidenkin ihmis­ten perusk­oulu­vi­ha pistää hymy­i­lyt­tämään aina välil­lä. NYt mei­dän enää pitää saa­da nämä az:n argu­men­tit per­ille kaikille niille harhau­tuneille, jot­ka tule­vat maantie kural­la tätä mei­dän koulu­jär­jestelmää kat­so­maan. Pisat oli virhe, hajaan­tukaa, tääl­lä ei ole mitään nähtävää! luovu­ut­ta ja lah­jakku­ut­ta ei mitattu!

  22. Vähän kum­malli­nen ja ehkä elit­isti­nenkin asenne Osmol­ta tämä, että ulko­maalaiset del­e­gaa­tiot tekevät opin­tomatko­jaan notkuak­seen rav­in­tolois­sa ja käy­däk­seen oop­peras­sa. Mainitse nyt vielä yökerhot..

    Eiköhän opin­tomatkan tarkoi­tus ole ihan jokin muu? Sil­loin voi olla hyvinkin kiin­nos­tavaa nähdä jonkin suo­ma­laisen pikku paikkakun­nan koulu helsinkiläisen vastapain­ona. Kaik­ki riip­puu siitä, miten asia markkinoidaan. 

    Mikäli Uuden­maan­li­iton matko­jen pää­tarkoi­tus on ilta- ja yöelämä, ei se tarkoi­ta, että joka puolel­la työhön suh­taudut­taisi­in niin.

  23. OS:
    >Kyse on siitä, että nuo del­e­gaa­tiot ovat
    >kiin­nos­tunei­ta pait­si selvit­tämästään aiheesta,
    >myös turismista. 

    Del­e­gaa­tiot voi silti ihan hyvin ohja­ta tutus­tu­maan vaikka­pa Lep­sämän kansak­oulu­un tai Käpylän yläas­teelle, ja illak­si pääsee sit­ten tur­is­teile­maan esimerkik­si DTM:ään.

  24. Suo­ma­laisen koulu­jär­jestelmän heikkous on vari­aa­tion, yksilöl­lisyy­den ja vapau­den tukah­dut­ta­mi­nen. Tukah­dut­ta­mi­nen tapah­tuu sosial­is­tisel­la koulumallil­la, joka pyrkii muotit­ta­maan opetuk­sen sisältöjä ja tavoit­tei­ta yksi­tyisko­htia myöten.

    Tästäpä päästäänkin itse asi­aan. Eikös koulu­jär­jestelmän tarkoi­tus noin lukio­ta­solle asti juuri olekin tuot­taa ns. yhden­mukainen koulu­tus sisältöi­neen ja tavoitteineen?
    Jos lukio­sisältö ei kel­paa niin eri­laisia ammat­tik­oulu­ja ja ammat­tiko­rkeak­oulu­ja on pil­vin pimein. Mitä en nyt ymmärrä?
    Tajuan kyl­lä, etteivät koulut vält­tämät­tä kohtele oppi­lai­ta tas­a­puolis­es­ti hei­dän lahjo­jen­sa mukaan, mut­ta perusk­oulu­tuk­sen kannal­ta tiet­ty­jen asioiden lah­jakku­us ei ole mielekästä. Har­ras­tusker­hot ovat asia erikseen.

  25. “Kyse on siitä, että nuo del­e­gaa­tiot ovat kiin­nos­tunei­ta pait­si selvit­tämästään aiheesta, myös turismista.” 

    Kor­vaisin seu­raaval­la: Kyse on siitä, että nuo del­e­gaa­tiot ovat kiin­nos­tunei­ta lähin­nä tur­is­mista. Lumi ja pimeys ovat havain­to­jeni mukaan Suomen jut­tu. Myös tal­ven kylmyys, pien­inä annok­siana, saa vierail­ta innos­tuneen vastaanoton.

    Eikä siinä mitään. Monas­ti hie­man väsähtäneil­lä virkamiehillä, voi olla työn puoles­ta viiniä, laulua ja naisia (asial­lisia ja kieli­taitoisia tietenkin), joi­ta sem­i­naari-/pro­jek­ti­matkailu yleen­sä tarjoaakin.

    Nämä tur­is­tit ovat nykypäivän ver­sio kaup­pa­matkus­ta­jista, ilman työ­nan­ta­jan aset­ta­maa myyntivelvoitetta.

  26. Mikäli Uuden­maan­li­iton matko­jen pää­tarkoi­tus on ilta- ja yöelämä, ei se tarkoi­ta, että joka puolel­la työhön suh­taudut­taisi­in niin. 

    Tuo oop­per­an ja huoltoase­man baarin rin­nas­t­a­mi­nen oli nyt vähän hal­pa heit­to, mut­ta kyl­lä matkako­hteel­la, hotellin sijain­nil­la ja muul­la oheiso­hjel­mal­la on useim­mille väliä. 

    Tuos­sa kevääl­lä meille töi­hin tulleet ulko­maalaiset vier­aat kyse­liv­ät hotel­li­vai­h­toe­hto­ja ja kysyivät jopa löy­ty­isikö Her­van­nas­ta hotel­lia. Pistin vas­tauk­seen keskus­tan hotel­lien lisäk­si Googlen Street Viewella kuvia hotel­li Her­mi­cas­ta ja Her­van­nan keskustasta. 

    Vier­aat päät­tivät yöpyä Tam­pereen keskus­tas­sa. Kuulem­ma illas­sa oli muu­ta­ma tun­ti aikaa käy­dä rav­in­to­las­sa syömässä.

  27. Eli­na: Tämä [vah­va foneemiperi­aate] ei siis ole minus­ta kovin olen­nainen point­ti, ei ainakaan niin olen­nainen, että sil­lä voisi selit­tää suo­ma­lais­ten murskaavaa yliv­er­taisu­ut­ta nimeno­maan äidinkielessä.

    Kyl­lä minä väitän, että se nimeno­maan selit­tää äidinkie­len ja oikeinkir­joituk­sen murskamen­estyk­sen. Vuokraemän­täni, joka on pätevä ja arvostet­tu englan­ninkie­len opet­ta­jakaan ei pysty sanomaan, miten jonkin lausut­tu englan­ninkie­len sana kir­joite­taan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut. 

    Sen­si­jaan se, mitä se ei selitä, on men­estys ongel­man­ratkais­us­sa ja matematiikassa.

  28. Kyl­lä minä väitän, että se nimeno­maan selit­tää äidinkie­len ja oikeinkir­joituk­sen murskamen­estyk­sen. Vuokraemän­täni, joka on pätevä ja arvostet­tu englan­ninkie­len opet­ta­jakaan ei pysty sanomaan, miten jonkin lausut­tu englan­ninkie­len sana kir­joite­taan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut. 

    Englan­nin mysti­nen oikeinkir­joi­tus on asia erik­seen, mut­ta ihan kaik­ki ulko­maalaiset eivät puhu äidinkie­lenään englan­tia. Esimerkik­si mei­dän kaikkien rakas­ta­mas­sa ruot­sis­sa sään­nöt ovat jok­seenkin yhtä selkeät kuin suomes­sa. Sitä pait­si har­va suo­ma­lainen puhuu niin kuin kirjoittaa.

  29. > Kyl­lä minä väitän, että se [foneemiperi­aate]
    > nimeno­maan selittää
    > äidinkie­len ja oikeinkir­joituk­sen murskamenestyksen.
    > Vuokraemän­täni, joka on pätevä ja arvostettu
    > englan­ninkie­len opet­ta­jakaan ei pysty sanomaan,
    > miten jonkin lausut­tu englan­ninkie­len sana
    > kir­joite­taan, jos hän ei ole sitä ennen tavannut.

    maail­mas­sa ja pias-tutkimuk­sen piiris­sä on muitakin kielialuei­ta kuin suo­mi ja englan­ti. Vaikka­pa sak­sa, italia, espan­ja ja toki ruot­si, nor­ja. Mik­si Suo­mi voit­taa nämä muut hel­posti tavat­ta­vat kielet?

  30. Az: “Ehkä tätä voidaan ajatel­la kulut­ta­jan­suo­jan kannal­ta. Hyvä vain jos eivät pääse otta­maan epäon­nis­tuneesta koulu­jär­jestelmästämme mallia. ”

    Koulu­jär­jestelmä (perusk­oulu + ammattikoulu/lukio) on minus­ta ihan hyvin onnistunut. 

    Korkeak­oulu­jär­jestelmä sen sijaan vaatisi täysremontin.

  31. Eli­na: “az, tun­netko lainkaan Pisaa?

    Vaikut­taa, että kir­joi­tat puh­taasti mieliku­vien poh­jal­ta. Pisa-tehtävät eivät suinkaan ole vain mekaanisia, vaan suurelta osin ongel­man­ratkaisukykyä mittaavia. ”

    Mekaanista ongel­man­ratkaisukykyä mit­taavia, hie­man kuin Stan­ford-Binet. Vaik­ka tuli­tikkute­htävä tai yksinker­tainen lue­tun ymmärtämi­nen kuin­ka väritet­täisi­in tosielämän tilanteik­si, ne pysyvät silti yksiselit­teis­inä ja kaava­maisi­na. Olen selan­nut joukon näitä PISAn vai­h­tu­via esimerkkite­htäviä. Pysyviä ei ole saatavil­la, kos­ka ne tois­tu­vat seu­raavis­sa testeissä.

    Toisin kuin Pasi Reinikainen väit­tää, ne ovat kaukana tosielämän avoimista tilanteista, jois­sa vai­h­toe­hto­ja on run­saasti, eikä “parhaille” valin­noille ole ole­mas­sa mitään selkeää asteikkoa. Ne eivät mit­taa kykyä ajatel­la täl­laisia avoimia kokon­aisuuk­sia, joista maail­ma kuitenkin koostuu.

    Minus­ta Suomen poikkeuk­sel­lisen alhaiseen koulu­vi­ihtyvyy­teen ei kel­paa vas­tauk­sek­si se, että olisimme kult­tuuris­es­ta omi­naispi­ir­teestä johtuen valit­ta­jia. Tämä mitätöi sen suo­ma­laisen koul­u­laisen huonon olon koke­muk­sen väit­teel­lä, että hän on vain suomalainen.
    Se on selkeän ja tode­tun, PISA-tulok­sia paljon tärkeäm­män tek­i­jän lakaisemista pois näkyvistä maton alle. Hie­man ver­rat­tavis­sa opet­ta­jien puut­tumat­to­muu­teen kouluk­iusaamistapauk­sis­sa, kieltämiseen, ettei hei­dän koulus­saan sel­l­aista esiinny.

  32. Jos aihe kiin­nos­taa, niin kan­nat­taa myös lukea 3,5 vuo­den takaisen MOT:n käsikir­joi­tus tästä PISA-kuplas­ta http://www.yle.fi/mot/hs070319/kasikirjoitus.htm

    Siinä perustel­laan aika selkeästi, mik­si suo­ma­laisel­la koulu­jär­jestelmäl­lä ei ole syytä itseke­hu­un edes mekaanisil­la perusteil­la arvioituna.

  33. Var­maan Suo­mi pär­jää mit­tauk­sis­sa, kos­ka tääl­lä on hyvä perusk­oulu­tus; sitä en kiistä lainkaan. Se, mitä väitän on, että lähelle toisi­aan sijoit­tuvien, kiel­tensä ja kult­tuurien­sa suh­teen melko eri­lais­ten maid­en, esimerkik­si Suomen ja Hong Kon­gin pis­temäärät eivät ole tosi­asi­as­sa ver­tailukelpoiset, so. minus­ta ei olisi lainkaan yllät­tävää, jos Hong Kongis­sa olisi tosi­asi­as­sa merkit­tävästi parem­pi koulu­tusjär­jestelmä kuin Suomessa. 

    Foneemiperi­aat­teen vuok­si suo­ras­taan ihmettelisin, jos näin näin ei olisi. Kiinalais­ten luku­taito vaatii kehit­tämistä pitkälle aikuisikään, samoin kuin englanninkielistenkin. 

    Min­un ei ole vaikeaa siis uskoa, että Suomes­sa koulu­tus on parem­pi kuin Ital­ias­sa tai Espan­jas­sa, vaan en pidä uskot­ta­vana, että ver­tailu ker­toisi kovin luotet­tavasti “aidosti parhaan”.

  34. “Myös yksi­ty­is­ra­hoit­teiset koulut tulisi sal­lia, jot­ta koulu­tuk­sen resursse­ja ei sido­ta määritet­ty­i­hin rajoi­hin. Tämä on konkreet­ti­nen keino mm. pienen­tää luokkakoko­ja, että mah­dol­lis­taa lahkakkaiden oppi­laiden erikois­tu­va koulutus”

    Ruot­sis­sa voi tutus­tua näi­hin yksityiskouluhin.
    Siel­lä niitä on jo yli tuhat ja niiden tarkoi­tus on tuot­taa voittoa

    Niiden tuot­ta­ma voit­to perus­tuu siihen, että ryh­mäkoot ovat suurem­pia kuin julkises­sa koulussa,
    Opet­ta­jil­la on enem­män luokkia ‚oppitun­te­ja ja oppi­lai­ta , joten kon­tak­ti yksit­täiseen oppi­laaseen jää ohueksi.
    Opiskelu on näis­sä kouluis­sa oppi­laan itsen­sä vas­tu­ul­la ja opiskelu on enem­män itseopiskelua kuin tuet­tua opiskelua

    Olen kesän kuskan­nut luki­o­laisia, joiden numerot ovat läh­es poikkeuk­set­ta 10 eivätkä he tun­nu kaipaa­van kovinkaan erikoisem­paaa koulu­tus­ta kuin nyt on saatavilla.
    Ja porukoi­hin ovat kel­van­neet myös entiset perusk­oulun 7 oppi­laatkin, eivät ne tun­nu häir­it­sevän vapaa-ajalla.
    Ja kyl­lä nämä 10 oppi­laatkin osaa­vat juo­da viinaa, tapel­la ‚kiusa­ta ja häir­itä, eivät he poikkeav­ia nuo­ria ole

  35. az,

    Onko sin­ul­la jotain muu­ta evi­denssiä siihen, että suo­ma­lainen koulu­jär­jestelmä on huono, kuin omat mielipiteesi?

    Ker­ro lähteet!

    Mis­tä esim. päät­telet, että muual­la puu­tu­taan kiusaamiseen enem­män? Minus­ta siihen puu­tu­taan tääl­lä aivan liikaakin nykyään. Tai parem­min san­ot­tuna kaik­ki nor­maalielämään kuu­lu­va ihmis­suhtei­den valikoin­ti leimataan kiusaamiseksi. 

    Las­ten keskinäisessä kanssakäymisessä tapah­tu­va hier­arkian hakem­i­nen kuu­luu elämään. Kiusaamistapauksi­na tutk­i­taan jopa sitä, ettei jonkun jutu­ille nau­re­ta tarpeek­si tai ettei kut­su­ta synt­täreille.. Kun­han vain joku kokee tulleen­sa kiusatuk­si, se riittää. 

    Ja onnet­to­mia vinku­ji­a­han riit­tää nykyisel­lä curling-kasvatuksella.

  36. MOT:n jutut nyt oli­vat mitä olivat. 

    MOT:n jätkät ovat men­neet Tallinnanauki­olle juop­po­jen sekaan ihmettelemään, etteivät ihmiset osaa pros­ent­ti­laskua hienoista Pisa-tulok­sista huolimatta. 

    Mitä arvoa täl­lä on, ellei men­nä muidenkin OECD-maid­en lähiöi­hin samaa ihmettelemään?

    Kaikissa yleis­sivistys­tä mit­taavis­sa asial­lisin metodein toteute­tuis­sa tutkimuk­sis­sa Suo­mi on kär­jessä kyllä. 

    Tämä on tietysti arvokysymys. Pidän arvokkaam­pana sitä, että Suomen kansa on mah­dol­lisim­man fik­sua noin keskimäärin kuin että tuote­taan muu­ta­ma matemaat­ti­nen asperg­eristä kär­sivä huip­puyk­silö kan­sain­väliseen tutkimusryhmään. 

    Mitä niil­lä tekee yhteiskun­nan kokon­aisu­u­den kannalta?

  37. Az:lla on se todel­li­nen point­ti. Se, mikä MOT-käsikir­joituk­ses­sa tulee esille, että todel­liset matem­ati­ikan taidot — siis kyky hah­mot­taa abstrak­tioi­ta ja päätel­lä niiden välisiä loogisia suhtei­ta — ovat ainakin opiske­li­japop­u­laa­tios­sa havaittavissa. 

    Eli väit­tämä ei ole perätön. Lisäk­si, mikä on myös mainit­tu MOT:n kässäris­sä oli, että Suomes­sa vira­nomaiset pitävät huolen siitä, että PISA-tutkimuk­seen osal­lis­tu­taan, mut­ta ei sel­l­aisi­in, jois­sa ei pär­jätä. Kun jos­sain ver­tailus­sa ei pär­jätä, siitä jät­täy­dytään seu­raa­vana vuon­na pois. Näin Suo­mi on kär­jen tun­tu­mas­sa kaikissa ver­tailuis­sa joi­hin se osal­lis­tuu, mut­ta Osmo esimerkik­si tilas­toti­eteil­i­jänä osan­nee ker­toa, kuin­ka validia täl­lainen ver­tailu sit­ten on.

    En usko, että Suomen koulu­jär­jestelmä on “huono”, sitä en mis­sään nimessä tarkoi­ta. Mut­ta siinä on puut­tei­ta, ja PISA-rum­mu­tus ja rin­nan­lyön­ti ovat tekosyy, jon­ka var­jol­la nämä puut­teet voidaan kor­ja­ta. Kuten yllä san­o­taan, meil­lä suh­taudu­taan todel­la negati­ivis­es­ti kaiken­laisi­in “veneenkeikut­ta­ji­in”, jot­ka yrit­tävät väit­tää, että jotain on ehkä pielessä. Tästä ker­too se, kuin­ka ylpeinä esimerkik­si koulu­jen rehtorit usein selit­tävät, että hei­dän kouluis­saan ei kiusa­ta ollenkaan. (Kuka täl­laista voi men­nä väittämään?)

  38. Taasko suo­ma­laisille on suuri ongel­ma, jos pär­jätään jos­sakin ja heti pitää kek­siä kaiken­laisia syitä, mik­si tulos ei ole todellinen? 😉

    Mut­ta älkäähän huole­htiko, kun 20% perusk­oul­u­lai­sista on mamu­taus­taisia, PISA-tulok­set rom­ah­ta­vat aivan var­masti. Vihrei­den poli­ti­ikalla tulok­set rom­maisi­vat jo muu­ta­mas­sa vuodessa.

  39. > Mut­ta älkäähän huole­htiko, kun 20%
    > perusk­oul­u­lai­sista on mamu­taus­taisia, PISA-
    > tulok­set rom­ah­ta­vat aivan varmasti. 

    Meinaatko, että PISA-tulok­set ker­to­vatkin suo­ma­laisen rodun yliv­er­taisu­ud­es­ta? Että suo­ma­laises­sa koulus­sa oppimis­tu­lok­set riip­pu­vat isän tai isoisän syn­ny­in­maas­ta? Kuin­ka mon­een polveen vaiku­tus ulottuu?

  40. MOT on ilmeis­es­ti jumalansanaa joillekin. 

    MOT ottaa hyviä aihei­ta esi­in ja tuo uusia näkökul­mia, mut­ta älkää nyt sokaistuko, hyvät her­rat tälle jour­nal­is­min lajille. Kri­it­tistä otet­ta pliis.… 

    Pisa on kan­sain­vä­li­nen kaik­ki por­taat läpikäynyt tieteelli­nen tutkimus. 

    MOT on Ylen ylen siisti ver­sio Seiskasta.

  41. PISA-tulok­sista ylipään­sä, niin niiden ongel­ma on siinä, että ne mit­taa­vat vain asioi­ta, joi­ta on mah­dol­lista mita­ta. Tämä tau­tolo­gia saat­taa kuu­lostaa jollekin has­sul­ta, mut­ta koulus­sa tapah­tu­vaa oppimista ja sosi­aal­is­tu­mista ei voi aina mita­ta pelkin numeroin. PISA pain­ot­taa matemaat­tisia ainei­ta ja esimerkik­si lukunopeut­ta, mut­ta ei esimerkik­si lue­tun ymmärtämistä tai syvälukua. Taideaineet testi sivu­ut­taa tyystin. Samoin esi­in­tymisen, argu­men­taa­tion, kri­it­tisen ajat­telun… PISA testistä löytää verkos­ta googlel­la hel­posti paljonkin kri­ti­ikkiä, iso osa kas­va­tusti­etei­den alalta. 

    Jos halu­aa käyt­tää ver­tausku­vaa niin Suo­mi on kuin kehon­rak­en­ta­ja, joka perustelee ole­vansa ter­ve kos­ka sil­lä on näkyvästi suuret lihak­set. Onkin hyvin tärkeää kysyä että mitä PISA mit­taa ja miksi.

  42. Jos Suomen perusk­oul­u­laiset ovat Euroopan huip­pua, muual­la täy­tyy olla aika heikkoa sakkia, sil­lä ei nämä mei­dän kul­lan­mu­rut min­un mielestäni kovin hyviä keskimäärin ole. Perusk­oulun het­ero­geeniset isot luokat estävät tehokkaan oppimisen/opettamisen.

    Sisälu­vun he hal­lit­se­vat, kiitos siitä vier­akielis­ten ohjelmien tek­sti­tyk­selle. Arve­len, että englan­nin taidois­sakin he ovat aika hyviä, kiitos englan­nin yleisyy­delle tv-ohjelmis­sa, musi­ikissa, filmeis­sä ym.. Mit­taako­han Pisa englan­nin osaamista. Epäilen.

  43. Voisit­teko, saatanan valit­ta­jat, sit­ten kek­siä testin, jon­ka mukaan Suo­mi on totaalisen pas­ka maa, mitä kovasti tun­nutte toivovan. 

    Siitä vain aivori­ihi pystyyn. Kal­jat tar­joan, jos sel­l­ainen mit­tari tieteel­liseen lehteen pää­tyy artikke­lin muodossa. 

    Kiin­toisaa myös tode­ta, että perusk­oulun opet­ta­ja Jouni Lundqvis­til­lä on noinkin posi­ti­ivi­nen asenne oppi­laisi­in­sa.… heikkoa sakkia kaik­ki tyynni.

  44. Jos Suomen perusk­oul­u­laiset ovat Euroopan huip­pua, muual­la täy­tyy olla aika heikkoa sakkia, sil­lä ei nämä mei­dän kul­lan­mu­rut min­un mielestäni kovin hyviä keskimäärin ole. 

    Tähän ja useimpi­in kiihkeisi­in kom­ment­tei­hin sanois­in, että kat­sokaa nyt hyvät ihmiset niitä Pisan pis­temääriä ja hajon­to­ja. Suo­mi ei eroa niin hirveästi muista kehit­tyneistä maista, eivätkä ne muutkaan niin kauheasti toi­sis­taan. Jopa par­ja­tus­ta Yhdys­val­to­jen jär­jestelmästä voi löytää osaval­tioi­ta, jois­sa tulok­set ovat samaa tasoa kuin Suomes­sa. Ope­tus­min­is­ter­iössä ja koul­u­laitok­ses­sa ei kyl­lä meikäläisen mukaan olla Pisan livul­la todel­lakaan lakaise­mas­sa mitään maton alle (muuten vaan lakaise­mas­sa ehkä kyl­läkin). Pisa-tutkimuk­sen rajoit­teet on erit­täin hyvin tiedos­sa ja suh­tau­tu­mi­nen ykkös­si­joituk­seen osit­tain perin viileää.

  45. Eli­na: “Mitä niil­lä tekee yhteiskun­nan kokon­aisu­u­den kannalta?”

    Ilman niitä tämäkin blo­gi toimisi monis­tuskonepo­h­jal­ta jos sitäkään.

  46. Kiitok­set, lurk­ki, tuos­ta linkistä. Hieno kir­joi­tus Dawkin­sil­ta. Nyt tuli halu löytää nuo kak­si sadan vuo­den takaista kir­jaa jostain, niin mah­tavia anek­doot­te­ja Fred­er­ick Sander­son­ista ja hänen seuraajastaan.

    Tuo aja­tus, ettei oppi­las ole niinkään mitat­tavaa vaan innos­tet­tavaa on juuri oikein. Hie­man saman­lainen aja­tus on tuos­sa Sud­bury Val­ley Schoolis­sa, jon­ka mainitsin.

    Kuin­ka moni opet­ta­ja nykypäivänä allekir­joit­taisi Sander­son­in ihanteen, että älä koskaan mene oppi­laan ja hänen innos­tuk­sen­sa väliin.
    Ihanne, jota Sander­son mm. toteut­ti kään­tämäl­lä selkän­sä ja ole­mal­la näkemät­tä, kun oppi­laitok­sen pojat valmisti­vat koulun avaimista kopi­oi­ta päästäk­seen tekemään “salaa” kemiankokeita.

    Tuo yölli­nen anek­doot­ti oli myös hieno. Raivoami­nen sään­tö­jen rikkomis­es­ta muut­tuu het­kessä yhteisek­si muis­ti­in­pano­jen tekemisek­si keskel­lä yötä.

    Maail­mas­sa on niin paljon mie­lenki­in­toista opit­tavaa, että sen rajaami­nen ahtaaseen ope­tus­su­un­nitel­maan on täysin älytöntä.

    Oppimis­es­ta innos­tunut oppi­las on jonkin­lainen kum­ma­jainen ja ver­tais­ryh­män­sä silmätikku.
    Nk. eturiv­in tyt­tö­jenkin panos­t­a­mi­nen koulu­un on tutk­i­tusti hyvin paljolti pakono­maista suorit­tamista, joka ilme­nee usein viimeistään yliopis­tossa lop­pu­un palamisena.

    Tuo oppi­laan mit­taami­nen on monel­la tapaa ongel­mallista. Suuri osa siitä on hyvin arbi­traarista tietoa, jon­ka hyö­dyn­net­tävä arvo on merk­i­tyk­setön, ja joka on uno­htunut jo kuukausi kokeen jäl­keen. Biolo­gian pro­fes­so­rille voisi tuot­taa vaikeuk­sia nimetä ne kaik­ki varvut ja sienet joiden kuvas­ta tun­nistamista perusk­oulus­sa kat­so­taan tähdelliseksi.

    Tiedon ulkoa oppimista tärkeäm­pää on mm. ymmärtää tietoa ja tiedon luon­net­ta, osa­ta etsiä tietoa, kyseenalais­taa tietoa, yhdis­tel­lä tietoa, nähdä syy-seu­raus­suhtei­ta, mut­ta näitä on paljon vaikeampi mita­ta. Sil­loin kun koulu perus­tuu mit­taamiseen, “ei hel­posti mitat­ta­van” opet­ta­mi­nen jää toissijaiseksi.

    Täl­lä lähtöko­hdal­la jo alku­jaan kar­si­u­tu­vat pois sel­l­aiset ope­tus­sisäl­löt itsenäis­inä oppi­aineina, jot­ka eivät ole muun­net­tavis­sa mitat­tavaan muo­toon. Kuten vapaa maail­maa ja ihmisyyt­tä pohti­va keskustelu (filosofia), esteti­ik­ka, eti­ik­ka, sosi­aa­li­nen vuorovaikutus.

    Ei tässä nyt ole kyse siitä, onko Suomen koulu­jär­jestelmä vähem­män huono kuin ver­tail­ta­van maan X tai Y, vaan mil­lainen ylipään­sä on hyvä koulu­jär­jestelmä. Se on kysymys johon pitäisi rohkeasti ja kokeil­ev­asti etsiä vas­taus­ta. Suomen koulu­jär­jestelmän epäon­nis­tu­mi­nen johtuu nimeno­maan siitä, että tätä etsimistä ei sallita.

  47. MOT:ssa annetaan ymmärtää, että Suo­mi on luop­unut TIMSS-tutkimuk­seen osal­lis­tu­mis­es­ta sik­si, etteivät tulok­set olleet siinä niin hyviä kuin Pisassa. 

    Kuitenkin 38 maas­ta 15 muu­takin luopui siitä vuo­den 1995 jälkeen. 

    Jotkut tun­tu­vat arvel­e­van, että on ole­mas­sa jokin salali­it­to, joka on räätälöinyt Pisan juuri Suomen tarpeisi­in. Kuitenkin Pisa on laa­dit­tu kan­sain­välisessä yhteistyössä eikä Suomel­la ole ollut sanan­si­jaa sen enem­pää kuin muil­lakaan sen laadinnassa. 

    Koulu­vi­ihtyvyy­destä pro­fes­sori Jarkko Hau­tamä­ki sanoo MOT:ssa ihan fik­susti. Ei koulu ole viihtymistä, vaan oppimista varten. Koulu­vi­ihtyvyy­dessä Ruot­si on huip­pu­lu­okkaa, mut­ta oppimis­tu­lok­sis­sa keskikas­tia. Ruot­sis­sa­han kovasti varo­taan, ettei kenellekään tule vain paha mieli ja ensim­mäisen todis­tuk­senkin saa vas­ta kahdek­san­nel­la luokalla. 

    Työilmapi­ir­i­tutkimuk­sis­sa — toisin kuin usein luul­laan — tehokkaim­mat työ­paikat eivät ole niitä jois­sa viihdytään parhaim­min, vaan pikem­minkin keskiar­von ala­puolel­la. Tietysti jos viihtyvyys on todel­la huonoa, alkaa se näkyä lisään­tyneinä pois­saoloina ja heiken­tää tuloksellisuutta.

  48. Onko näitä matemaat­tis­es­ti ori­en­toitunei­ta sko­lioosi-nört­te­jä sit­ten vähem­män tääl­lä kuin muualla? 

    Käsit­tääk­seni Helsin­gin yliopis­ton matem­ati­ikan ja tilas­toti­eteen laitos on kan­sain­välis­es­ti hyvinkin arvostet­tu. samoin TKK

    Mm. Antti Kupi­ainen yliopis­tol­ta johtaa kaaos­teo­ri­an tutkimus­ryh­mää, joka on alal­laan maail­man huip­pu ja vetän­ty tänne paljon ulko­maista tutkijajoukkoa. 

    Eli saisinko jotain tilas­toa siitä, että tääl­lä väkimäärään suh­teutet­tuna on luoka­ton tilanne matemaat­tisen ja luon­non­ti­eteel­lisen tutkimuk­sen suhteen.

  49. Mat­ti Kinnunen
    » Mut­ta älkäähän huole­htiko, kun 20%
    » perusk­oul­u­lai­sista on mamu­taus­taisia, PISA-
    » tulok­set rom­ah­ta­vat aivan varmasti. 

    >Meinaatko, että PISA-tulok­set ker­to­vatkin >suo­ma­laisen rodun ylivertaisuudesta?

    Luu­len­pa että rodul­la ei ole hirveästi tekemistä sen kanssa, kuin­ka hyvin oppi­laat puhu­vat suomen kieltä. Tosin kyl­lähän se ihon­väri aika vah­vasti kor­reloi jonkin äidinkie­len kanssa, soma­lias­ta muut­ta­neet kun eivät puhu äidinkie­lenään ainakaan suomea.

  50. Eli­na:

    Eli saisinko jotain tilas­toa siitä, että tääl­lä väkimäärään suh­teutet­tuna on luoka­ton tilanne matemaat­tisen ja luon­non­ti­eteel­lisen tutkimuk­sen suhteen. 

    Tuos­sa yksi maa-rankkaus H‑indeksin mukaan jär­jestet­tynä. Indek­si kuvaa tutk­i­ja­joukon tuot­tavu­ut­ta ja vaikut­tavu­ut­ta eniten viit­tat­tu­jen julka­isu­jen saamien viit­tausten määrän perus­teel­la. Tässä ei siis ole suh­teutet­tu maan pop­u­laa­tion kokoon lainkaan, vaan käsit­tääk­seni yksinker­tais­es­ti las­ket­tu H‑indeksi julka­isu­jen kokon­ais­määrästä. Suo­mi on sijal­la 17. mikä on pieneltä maal­ta ihan hyvin. Juuri edel­lä keikku­vat Itä­val­ta ja Tan­s­ka ja takana Venäjä, vaik­ka sieltä on lasken­nas­sa mukana yli kolminker­tainen määrä julka­isu­ja. Laskel­maa vääristänevät jonkin ver­ran kie­limuu­rit (indek­soin­ti tehdään englan­ninkieli­sistä julka­is­usar­joista), mikä osaltaan vaikut­ta­nee esim. Venäjän ja Kiinan huonoon sijoitukseen.

    http://www.scimagojr.com/countryrank.php?area=0&category=0&region=all&year=all&order=h&min=0&min_type=it

    http://en.wikipedia.org/wiki/Hirsch_number

    Suomes­sa tehdään luon­non­ti­eteen alal­la aivan hyvää tutkimus­ta suh­teel­lisen paljon, ja esimerkik­si selvästi enem­män kuin Nor­jas­sa, joka sekin on kyl­lä kirinyt viime vuosi­na. Maail­man­lu­okan huip­putek­i­jöitä ja ‑han­kkei­ta on Suomes­sa niukasti, mikä selit­tyy mielestäni pitkälti panos­tusten määräl­lä. Amerikkalais­ten kuu­lu­jen yliopis­to­jen ja tutkimus­laitosten rahoi­tus on aivan eri luokkaa kuin meil­lä, ja ne myös vetävät ulko­maalaisia tuli­joi­ta toiseen tyyli­in, mikä kiristää kil­pailua ja nos­taa tasoa.

  51. Lisäyk­senä Eli­nalle vielä tuo­hon edel­liseen, että jos tuo­ta rankkaus­ta yrit­tää kotikon­stein suh­teut­taa väkimäärään ja muil­ta osin ver­tailukelpoisi­in mai­hin, niin Tan­s­ka saa näköjään suun­nilleen samal­la pop­u­laa­tion ja julka­isu­jen määräl­lä aikaan havait­tavasti enem­män vaikut­tavu­ut­ta kuin Suo­mi, Ruot­si taas suh­teessa väkimäärään ehkä hie­man vähem­män. Väen ja julka­isu­jen määrään suh­teutet­tuna Suo­mi näyt­täisi kil­pail­e­van jopa liki tasaver­tais­es­ti Sveitsin kanssa, mis­sä on per­in­teis­es­ti panos­tet­tu paljon tutkimukseen.

  52. Eli­na: “Koulu­vi­ihtyvyy­destä pro­fes­sori Jarkko Hau­tamä­ki sanoo MOT:ssa ihan fik­susti. Ei koulu ole viihtymistä, vaan oppimista varten.”

    Hau­tamäen näke­mys ei suinkaan ole fik­su. Viihtymät­tömyy­delle ympäristössä, jos­sa lap­si viet­tää val­taosan lap­su­ud­estaan ja varhais­nuoru­ud­estaan on inhimilli­nen hin­tansa. Näke­mys ei myöskään ole fik­su oppimisen kannal­ta, sil­lä viihtymisen/innostuksen/opetetuksesta pitämisen ja oppimis­mo­ti­vaa­tion välil­lä on kausaa­li­nen suhde. Täten viihtyvyys paran­taa myös oppimistuloksia.

    Eli­na: “Koulu­vi­ihtyvyy­dessä Ruot­si on huip­pu­lu­okkaa, mut­ta oppimis­tu­lok­sis­sa keskikastia.”

    Ver­tailu ei ole mah­dol­lista. PISA ei edelleenkään mit­taa kaikkea tähdel­listä opetet­tavaa. Lisäk­si tämän mekaanisen mit­taamisen osalta PISA on rak­en­teeltaan sel­l­ainen, että se mit­taa hel­posti huo­mat­tavasti keski­ta­son alle jäävän oppi­lasjoukon osu­ut­ta. Pykälän keski­ta­son yläpuolel­la ole­va oppi­laskin voi saa­da PISAs­ta lähelle mak­simin, siinä ei ole skaalaa ylöspäin todel­la haas­tavi­in tehtävi­in. Keskiver­to oppi­las suo­ri­u­tuu tehtävistä hyvin. Täl­löin juuri niiden huonos­ti suo­ri­u­tu­vien osu­u­den suu­ru­us vaikut­taa keskiar­voon hyvin merkitsevästi.
    Tämän joukon osu­us on Ruot­sis­sa Suomea huo­mat­tavasti suurem­pi mm. maa­han­muu­tos­ta johtuen. Sak­salaisetkin voisi­vat kiin­nit­tää huomio­ta turkki­laisen vähem­mistön­sä koulus­sa selviy­tymiseen, jos PISA-tulos vaivaa.

    Linkke­ja Ruotsin koulukokeiluista ker­tovi­in uutisi­in, YLE ja Tele­graph, YLE:n uutises­sa myös lyhyt videopätkä:

    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/yksityiskoulut_lisaantyvat_ruotsissa_1921916.html?origin=rss

    http://www.telegraph.co.uk/education/2826600/Can-Britain-learn-from-Swedish-schools.html

  53. Kiitos Mikko H! 

    Tilanne on siis suun­nilleen sel­l­ainen kuin arvelinkin. Suo­mi ei ole aivan huip­pua, mut­ta varsin hyvis­sä ase­mis­sa kuitenkin.

  54. En loukkaan­nu “sko­lioos­inörtistä”, kos­ka Eli­na tietää, etten sel­l­ainen ole. Huo­maut­taisin lisäk­si, että suurin osa matemaat­tis­es­ti lah­jakkaista tutu­is­tani (miehistä) ovat kaltaisiani komei­ta, ryhdikkäitä ja siis­te­jä miehiä. 

    (En osaa lait­taa tähän riit­tävän suur­ta määrää hymiöitä.)

    Yleis­es­ti, ja hie­man vakavam­min sanoen, on var­maan tot­ta, että näil­lä aloil­la poikkeuk­sel­lisen lah­jakkaiden joukos­sa on hie­man enem­män asperg­er-tyyp­pisiä ja toisaal­ta muuten intro­vert­te­jä ja vähem­män liikun­nal­lisia miehiä, mut­ta mis­sään nimessä he eivät kyl­lä ole mikään enem­mistö. So. stereo­typ­ia perus­tuu johonkin muuhun kuin todellisuuteen.

  55. Tässä yhtey­dessä täy­tyy vahvis­taa Tiedemiehen näke­mys IT-alal­la työsken­tele­vien miesten ulkois­es­ta olemuksesta. 😉

    Miten muuten asperg­erista on tul­lut yleinen haukku­masana? Onko vam­maisek­si tai cp:ksi haukku­mis­es­ta tul­lut jotenkin van­hanaikaista tai muuten sopi­ma­ton­ta? Kyse on kuitenkin elämää yleen­sä ja ihmis­suhtei­ta eri­tyis­es­ti han­kaloit­tavas­ta asi­as­ta, jota harvem­pi itselleen tai läheiselleen haluaa.

  56. Vaik­ka mitä mis­sä san­o­taan Suomes­ta ja suo­ma­lai­sista, niin sehän on totaalis­es­ti väärin ja ihan hul­lusti las­ket­tu, niinkuin se Newsweekinkin jut­tu ja niin edelleen. Mikä meitä vaivaa?
    Pitäisikö mei­dän olla joka paikas­sa noin puo­livälis­sä, niin kaik­ki oli­si­vat liki­main hiljaa?
    En ajatel­lut 50–60-70 luvul­la (43 synt) opin­topaikois­sani men­neeni viihtymään, vaikkakin TKK:ssa kyl­lä oli ihan kohtu­ullista. No, mul­la oli help­poa lukios­sa, kun en voin­ut vali­ta muu­ta kuin menenkö matikkaa vai kieliä luke­maan ja otanko bil­san vai psykolo­gian. Tossa viime jutus­sa tein virheen näin jäl­keen päin ajatel­tuna, mut­ta so what?
    Siis kaik­ki PISAt yms on väärin tehty tai väärin las­ket­tu tai jotenkin muuten perseel­lään? Niin­pä. Hyvä Suomi!

  57. Joo… En olisi tuo­ta luon­nehd­in­taa lait­tanutkaan, ellei asia olisi niin kuin miehekäs ja komea Tiedemies sanoo. Mut­ta oli se silti vähän mau­ton, onhan sko­lioosi vamma. 

    +++++++++

    Pisa-men­estyk­seen on tietysti monia syitä ja kaik­ki eivät ole täysin koulu­jär­jestelmän sisältä johdet­tavis­sa. Tässä joitain pohdintojani: 

    Yksimielisiä ollaan siitä, että äidin koulu­tus­ta­so on suurin selit­tävä tek­i­jä lapsen koulumen­estyk­sessä. Suomes­sa äideil­lä on korkea koulutus. 

    Koulu­un men­nään kan­sain­välis­es­ti ottaen myöhään. Näin lap­su­u­den vapaalle leikille jää paljon aikaa. Toisin kuin jotkut kuvit­tel­e­vat nimeno­maan leik­ki kehit­tää kog­ni­ti­ivisia kykyjä ja sen­sorista inte­graa­tio­ta. Eli kuu­lun koulu­naloituk­sen aikaistamisen jyrkki­in vastustajiin. 

    Lapset ovat itsenäisem­piä kuin muual­la — kulke­vat koulumatkat yksin, liikku­vat vapaa-ajal­laan oma­toimis­es­ti. Tämä kehit­tää nimeno­maan ongel­man­ratkaisukykyä; voi eksyä, pitää miet­tiä miten suh­tau­tua ärhen­televään koiraan, jutustel­e­vaan humalaiseen, mitä tehdä maas­ta löytämälleen kympille jne. Brys­selis­sä asu­valle pikkuk­oul­u­laiselle ei näitä omien val­in­to­jen tilantei­ta tule. 

    Koulupäivät ovat lyhy­itä. Pisan yhtyedessä todet­ti­in, että Suomen koul­u­laitos pait­si että tuot­taa parhaim­man tulok­sen Pisa-mit­tar­il­la, tekee sen myös tehokkaim­min. Tämä liit­tyy kah­teen edel­liseen kohtaan. 

    Suomen koulus­sa on tutk­i­tu­ista maista eniten taito- ja taideainei­ta. Luovu­ut­ta ja sosi­aal­isia suhtei­ta kehit­tävät toimin­not tuke­vat teo­reet­tista oppimista. 

    Suo­ma­laises­sa kodis­sa sanomale­hdet ja kir­jat ovat eri tavoin läs­nä kuin mon­es­sa muus­sa maas­sa ja kodin kult­tuuri ehkä keskustel­e­vampi. Viimeis­es­tä seikas­ta nyt en menisi vält­tämät­tä taku­useen, mut­ta voisiko näin olla?

    Suo­ma­la­sia lap­sia hoide­taan kolmivuo­ti­aik­si kotona enem­män kuin muual­la. Lapsen kieli kehit­tyy tiivi­is­sä vuorovaiku­tuk­ses­sa aikuisen kanssa, ei niinkään lap­siryh­mässä, jos­sa väl­itön vuorovaiku­tus — las­ta kuun­nel­laan, hänelle vas­tataan ja tois­in­päin — jää paljon vähem­mälle. Tämä saat­taisi selit­tää huonoim­man neljän­nek­sen puut­tumista Suomes­sa, kos­ka koti­hoi­dos­sa pitkään ovat juuri vähem­män koulutet­tu­jen äitien lapset. 

    Riital­la oli ihan hyvä point­ti tästä foneemis­es­ta puoles­ta. Suomen kielessä puhe ja kir­joitet­tu kieli poikkea­vat hyvin paljon toi­sis­taan. Paljon enem­män kuin vaikka­pa Sak­sas­sa. Sik­si en läm­pene sille, että suo­ma­lais­lapset saisi­vat niin paljon etua ään­tei­den ja kir­jain­ten vas­taavu­ud­es­ta kuin on uumoil­tu. Esim. jos kir­joi­tan “kun minä”, sanois­in sen “kum­mä”, “mennää[äng]x /mentäiskö mul­luo” on kir­joitet­tuna “men­em­mekö / menisim­mekö luokseni” . 

    Olemme myös hel­posti sokei­ta oman kie­len ään­tämisen ja kir­joi­tusasun eroille kir­jakie­len mukai­sis­sa tilanteissa. . 

    Makustelka­a­pa vaik­ka sanaa isän­maa. N‑kirjain muut­tuu siinä ämmäk­si, kukaan ei sano kenkä, ja ter­ve­tu­loa-sanas­sa on puhut­tuna kak­si teetä jne. Ei tietenkään ver­rat­tavis­sa englan­nin kie­len koukeroi­hin, mut­ta ei suo­mi kovin kaukana jo mainit­semis­tani sak­san ja Pohjo­is­mai­sista kielistä tässä suh­teessa ole.

  58. heh,

    Ter­ve­tu­loa-sanas­sa on tosi­aan kak­si teetä. Tarkoitin tietysti, että sanan keskel­lä on ään­täessä kak­si teetä. 

    Kaik­ki tämän nyt var­masti ymmär­sivät ilman tätä lisäyk­stäkin, mut­ta ennen kuin joku käyt­tää ket­tuilu­ti­laisu­u­den hyväk­seen, niin yritän ehät­tää korjaamaan.

  59. Eli­na: kyl­lä minä uskon, että suo­ma­laiskodeis­sa keskustel­laan. Siitähän nyky­van­hempia usein moiti­taankin: lapset eivät opi tot­tele­maan kyse­lemät­tä, vaan kaikesta pitää neuvotella. 

    En ajatel­lut äng-ään­net­tä ja jään­nös­lopukkei­ta, kun puhe- ja kir­jakie­len eroista kir­joitin, vaan mur­teel­lisuuk­sia. Esimerkik­si län­sisuo­ma­lainen joutuu opet­tele­maan, että se on “keltainen” eikä “kelta­nen” ja itä­suo­ma­lainen, että se on “hevo­nen” eikä “hevoinen”. Suomen kir­jakieli on jonkin­lainen kom­pro­mis­si eri murtei­den välillä.

    Vaikkei sitä aina muista, niin kyl­lä mur­teet vielä elävät ja eri puolel­la Suomea puhutaan eri taval­la. Tuos­sa taan­noin, kun soitin autos­ta savolaiselle, tämä sijain­timme kuul­tuaan sanoi: “koh­ta työ olette tiäl­lä”. Minä sitä ihmettelin, että eikö hän kuul­lut, mitä sanoin, johan sitä oli “tiäl­lä” (tiel­lä, tien pääl­lä) oltu use­ampi tunti.

  60. Eli­na:

    Las­ten keskinäisessä kanssakäymisessä tapah­tu­va hier­arkian hakem­i­nen kuu­luu elämään. Kiusaamistapauksi­na tutk­i­taan jopa sitä, ettei jonkun jutu­ille nau­re­ta tarpeek­si tai ettei kut­su­ta synt­täreille.. Kun­han vain joku kokee tulleen­sa kiusatuk­si, se riittää.

    Jos tuom­moi­seen men­nään niin nau­ret­tavaa­han se on. Toisaal­ta oikeaan kiusaamiseen ei uskalleta puuttua.

    Synt­täreille kut­sumat­ta jät­tämi­nen ei ole vakavaa, ellei kyseessä ole nykyään yleistynyt amerikkalainen(?) tapa kut­sua koko luok­ka, jol­loin taas kyseessä on aika törkeä temppu.

  61. Eli­na,

    Näke­myk­sesi siitä, että leik­ki on tärkeää lapsen kehi­tyk­sen kannal­ta ja myös oppimisen kannal­ta tukee sitä, mitä yritän sanoa. Väit­teeni on ollut, että viihtyvyys ja innos­tu­mi­nen ovat tärkeää oppimisen kannal­ta. Nämä poikkileikkaa­vat toisiaan.
    Leikkivä lap­si on innos­tunut ja viihtyy leikkiessään. Tyl­siä ja epä­mukavia leikke­jä ei leik­itä mon­taa ker­taa, kuin korkein­taan alis­teise­na suurem­paan ryh­mään kuu­lu­misen toivos­sa. Nämä ovat melkein käsit­tei­den ristiriitoja.

    Olen saanut vaikutel­man, että olet pere­htynyt las­ten psykolo­giaan ainakin jonkun ver­ran, ja toki myös äit­inä näh­nyt laste­si vart­tuvan. Uskonet oppi­in las­ten kehityskausista?

    Ei tarvitse tukeu­tua Montes­sori­in, niistä on aika paljon myös nyky­tutkimuk­sen näyt­töä. Tuo mitä san­ot alle kouluikäi­sistä lap­sista, pätee paljolti myös ala-asteikäisi­in. Tuos­sa kehi­tyskaudessa lapset halu­a­vat hyvin akti­ivis­es­ti tehdä asioi­ta. Tämä tukee aja­tus­ta tekemäl­lä oppimisesta.

    Ala-asteikäistä ei vält­tämät­tä ole tarkoitet­tu istu­maan paikallaan kuut­ta tun­tia päivässä ja seu­raa­maan pas­si­ivis­es­ti (tätä juuri kut­su­isin mallik­si “koulu ei ole viihtymistä vaan oppimista varten”). Eri­tyis­es­ti pojille tämä voi olla vaikeaa. Tälle on myös vahvo­ja evoluu­tiop­sykol­o­gisia perustei­ta. EEA:ssa (envi­ron­ment for evo­lu­tion­ary adapt­ed­ness) pojat ovat oppi­neet ja har­jau­tuneet simu­loimal­la leikkien kaut­ta niitä valmiuk­sia, joi­ta heiltä aikuisi­na edellytetään.

    Itsel­läni on hyvin vah­va käsi­tys siitä, että nyky­isin tätä luon­nol­lista viet­tiä juok­semiseen, remuamiseen, painimiseen jne. yli-diag­nosoidaan ADHD:ksi ja muik­si häir­iök­si. Tätä voisi melkein kär­jistäen väit­tää poikien luon­taisen ole­muk­sen patologisoimiseksi.
    Sama tulee vas­taan myös eri­lai­sis­sa hys­tee­ri­aa lähen­televän kor­rek­teis­sa oppi­sisäl­lön lin­jauk­sis­sa. Kuten lin­jauk­ses­sa, ettei väki­val­ta kuu­lu ainekir­joituk­seen, vaan siitä tulee automaat­tis­es­ti hylät­ty. Mitä muu­ta 10-vuo­ti­aiden poikien mieliku­vi­tuk­ses­sa usein liikkuukaan kuin län­nen­sankare­i­ta, merirosvo­ja, hir­mulisko­ja, tais­teluro­bot­te­ja. Tämä on ollut aivan tavanomaista poikien lukemis­ten kuvas­toa, mut­ta nyky­isin pyssysankarin edes­ot­ta­musten kuvauk­sista voisi pahim­mi­laan saa­da lähet­teen koulupsykiatrille.
    Ei enää täysin ymmär­retä rajaa poikien ter­veen mieliku­vi­tuk­sen ja patolo­gian välil­lä. Kir­joi­ta siinä sit­ten kor­rek­teista aiheista, jot­ka eivät mieliku­vi­tus­ta ruoki.

    Csík­szent­mi­há­lyin flowksi kut­suma “tekemiseen­sä uppou­tu­mi­nen” (jota on myös muil­la nimil­lä kut­sut­tu ja muista näkökul­mista) on tutk­i­tusti tärkeää oppimisen kannal­ta. Sitä voisi pitää yhdis­tävänä käsitteenä.

    Täl­lä en tarkoi­ta sitä, että koulun pitäisi olla las­ten ehdoil­la tapah­tu­vaa vapaa­ta huuhailua, joka mak­si­moisi las­ten hausku­ut­ta, vaan että oppimis­sisältöjä ja oppimisym­päristöjä ja oppimisen laa­jem­paa kon­tek­s­tia pitäisi suun­nitel­la nämä tek­i­jät huomioiden.

    Teemal­ta tulleessa doku­men­tis­sa Leikin lop­pu toden­näköis­es­ti laitoit merkille, kuin­ka väl­i­tun­tien viihtyvyy­den paran­t­a­mi­nen, väl­i­tun­neil­la leikkimisen edesaut­ta­mi­nen, myös paran­si oppi­laiden keskit­tymistä tun­neil­la ja tämän myötä oppimistuloksia.

    Aiemas­sa hie­man samaa aihet­ta sivun­neessa doku­men­tis­sa oli yksi ADHD-diag­nosoitu poi­ka, joka lääkkeil­lä tyl­sistyt­tämisen sijaan sai fik­sul­ta miesopet­ta­jal­ta vapau­den pois­tua käytävälle tai koulun pihalle het­kek­si juok­sen­tele­maan aina kun hänen keskit­tymisen­sä rupe­si käymään mah­dot­tomak­si. Tulok­se­na pojan häirköin­ti tun­neil­la väheni ja hänen oppimis­tu­lok­sen­sa parani­vat. Var­masti moni muukin poi­ka rupe­si miet­timään, että hänkin halu­aa. Mik­si ei jokunen tyttökin.

    Eikä tämä vält­tämät­tä ole lainkaan huono idea, eikä sel­l­ainen joka pois sulk­isi oppimista koulun primää­ri­na päämääränä. Sud­bury Val­ley Schoolis­sa tämä on lähtöko­htana, eikä siitä ole huono­ja tulok­sia vuosikym­menten näytöl­lä. Päin­vas­toin. Ruotsin yksi­tyisk­ouluis­sa, jois­sa vari­aa­tio­ta on sal­lit­tu, on myös tehty tämän suun­taisia kokeilu­ja, ja oppi­laat ovat olleet niihin tyy­tyväisiä ja jälleen oppimis­tu­losten on todet­tu tästä myös hyötyneen.

    Koulus­sa voisi olla ihan rehellis­es­ti tilo­ja, ulkona ja sisäl­lä, riehu­mista varten. Sitä voisi suo­raan myös sik­si kut­sua. Toki selvästi siten, ettei toisia vahin­goite­ta, mut­ta niin, ettei esimerkik­si vapaae­htoinen leikkimieli­nen pai­ni tai tyynyso­ta ole nuhdeltavaa. Seikkailu ja pieni vaaran ele­ment­ti kuu­lu­vat eri­tyis­es­ti poikia kiin­nos­tavi­in leikkei­hin, niitä ei voi­da täysin poistaa.

    Dawkinsin kir­joi­tus oppimis­es­ta ja hänen kauhis­tu­misen­sa siitä kuin­ka totaalis­es­ti koulu on muut­tunut hänen silmis­sään pas­sivoituneek­si “lapsen mit­taamisek­si” poh­jasi vas­taavi­in ajatuk­si­in. Dawkin­sil­la onkin evo­lu­tion­aari­nen ihmisku­va. Kuten yllä viit­tasin ihmisen kat­somi­nen evoluu­tion kaut­ta tukee käsi­tys­tä kehi­tyskau­sista. Myös Pinker­il­la on ollut vas­taavia ajatuk­sia. Ei uskoak­seni lainkaan yllät­tävää, vaan johdon­mukaista tutkimuk­sen valossa.

    Sen sijaan per­in­teinen koulumalli on tukeu­tunut vah­vasti behav­ior­is­mi­in (jo vuosikym­meniä sit­ten debunkat­tu psykolo­gian suun­taus, joka hal­lit­si psykolo­giaa n. vuosi­na 1920–1970). Tässä mallis­sa on lähdet­ty laps­es­ta ehdol­lis­tet­ta­vana pas­si­ivise­na objek­ti­na, jon­ka yksilöl­lisyys — tai pikem­min sen puut­tumi­nen! — on kuin muo­vailu­va­haa sys­teemin kouris­sa. Täl­lä on ollut vahvo­ja vasem­mis­to­laisia ide­ol­o­gisia yhteyk­siä (itä-blokissa se oli viral­lista oppia) ja Suomenkin perusk­oulu­jär­jestelmä oli tul­lessaan vah­vasti juuri nimeno­maan sosial­isti­nen ihmisku­val­taan ja ihanteiltaan.

    Kyse ei ole suo­ma­laisen koulu­jär­jestelmän par­jaamis­es­ta, kos­ka se on suo­ma­lainen, ja var­masti posi­ti­ivista edis­tys­tä on tapah­tunut 1980-luku­un näh­den (ainakin toivon niin), vaan yleisem­min siitä, mil­lainen on hyvä koulu­jär­jestelmä, ja mil­laisen ihmisku­van ja “lap­sip­sykol­o­gisen” käsi­tyk­sen ja teo­ri­oiden poh­jal­ta se nähdään, pohjuste­taan ja kehitetään. Tätä pitäisi saa­da etsiä ja kokeil­la vari­aa­tio sallimalla.

    Jos vielä lopuk­si viit­taan yhteen anek­doot­ti­in tuos­ta Dawkinsin ansiokkaas­ta kir­joituk­ses­ta. Sander­son­in seu­raa­jal­la (koulun johta­ja) oli menos­sa tärkeä kok­ous tärkei­den ihmis­ten kanssa. Pojat juok­si­vat sisään keskeyt­täen kok­ouk­sen. Joel­la oli nähty har­voin näyt­täy­tyviä lin­tu­ja. “Sirs, tämä voi odot­taa”. Sen sijaan, että poikia olisi nuhdel­tu julkeas­ta käytök­ses­tään, nap­pasi johta­ja kiikar­it kaulaansa ja lähti juok­se­maan poikien perässä jokea kohden.

    Sen­ti­men­taal­ista kyl­lä, mut­ta jotain täl­laista nykyis­es­tä koulu­jär­jestelmästä puuttuu.

  62. Az, en puu­tu muuhun kuin ADHD:n ylidiagnosointiin.

    Se voi pitää paikkansa, mut­ta siinä on myös yksi ongel­ma. ADHD­ta voi esi­in­tyä myös sel­l­aisil­la pojil­la, joil­la on hyvät kog­ni­ti­iviset valmi­udet. 80-luvul­la ADHD-diag­noosia ei ollut mah­dol­lista saa­da; jos oli nor­maalit kog­ni­ti­iviset kyvyt, niin ADHD:n tapaista pul­maa hoidet­ti­in huu­ta­mal­la ja rankaisemalla. 

    Se ei auta. ADHD:n peru­songel­ma, eli toimin­nanoh­jauk­sen puut­teel­lisu­us eri­tyis­es­ti tarkkaavaisu­u­den suun­taamises­sa ja vireysti­lan äkil­liset muu­tok­set eivät parane huu­ta­mal­la tai istut­ta­mal­la jäl­ki-istun­nois­sa. Tiedän tämän, kos­ka kärsin siitä itse, vielä tänäkin päivänä.

  63. Mut­ta, mutta… 

    Juuri suo­ma­laisk­ouluis­sa niitä tun­te­ja, joil­la ei istu­ta pas­si­ivis­es­ti paikallaan on ratkai­sev­asti enem­män kuin vaikka­pa Ranskassa. 

    Kat­soin­pa viideslu­okkalaisen tyt­täreni luku­järjestys­tä. Viikos­sa tun­te­ja on 28, näistä yhdek­sän tun­tia on akti­ivista tekemistä ainakin pääosin eli kuvaa­mataitoa, liikun­taa, tek­sti­ili- tai teknisiä töitä, musi­ikkia ja tietotekniikkaa. 

    Tämän lisäk­si esim. biolo­gian ja maantiedon tun­neil­la käytetään tässä koulus­sa ympäristöä hyväk­si eli tehdään luon­toretk­iä: kat­sel­laan kasve­ja ja eläim­iä, havain­noidaan sääilmiöitä, kallion­muo­dos­tus­ta jne. 

    Eivät muutkaan tun­nit ole pelkkää pas­si­ivista istu­mista. Kiel­ten tun­nil­la tehdään mm. pieniä näytelmän­pätk­iä. Tyt­tö ker­toi, kun tässä keskuste­limme, että tun­neil­la myös paljon vieläkin leik­itään ja pelataan eri­laisia pele­jä. Luokas­sa pide­tään myös pieniä jump­patuokioi­ta sil­loin tällöin. 

    Myös väl­i­tun­nit ovat pidem­piä kuin useim­mis­sa Euroopan kouluis­sa. Koulu­jen pihat ainakin lähiöis­sä ja maaseu­tu­maises­sa ympäristössä ovat avaria ja usein niiden yhtey­dessä on urheilukent­tä. Oman tyt­täreni lem­pitekem­i­nen välkil­lä onkin jalkapallo. 

    Uskoisin, että ADHD:n lisään­tymisel­lä ei ole mitään tekemistä Suomen koul­u­laitok­sen kanssa. Vaa­dit­ti­in­han ennen kouluis­sa huo­mat­tavasti tiukem­min paikallaan pysymistä ja hil­jaisu­ut­ta. Syyt­tävän sor­men osoit­taisin mielu­um­min päiväkoti­in, jos­sa juuri ja juuri kävelemään oppi­neet lapset ovat isois­sa melui­sis­sa ryh­mis­sä ja liial­lis­ten ärsykkei­den ja alati vai­h­tu­vien ihmis­suhtei­den verkos­sa ilman että aivoil­la olisi vielä valmiuk­sia selviy­tyä viriketulvasta. 

    Ylidi­ag­nosoin­ti on sen lisäk­si oletet­tavasti tosi­a­sia, tästä kir­joitinkin johonkin edel­liseen ketju­un pitkähkösti. 

    Siitä olen tismall­een samaa mieltä, että fyy­sisiä leikke­jä rajoite­taan aivan liikaa niin päiväkodeis­sa kuin kouluis­sa. Etenkin pojil­la on niihin luon­tainen tarve. Perin ikävää on, että esim. lumi­pal­lo­jen heit­te­ly on kiel­let­ty väl­i­tun­neil­la, vaik­ka osa­puo­let yhdessä tuumin sitou­tu­isi­vat lumiso­taan. Tilal­la on kyl­lä heit­tel­y­seinä, mut­ta eihän se aja samaa asiaa. 

    Kun las­ten ulkoleik­it ovat vapaa-ajal­la radikaal­isti vähen­tyneet, niin mah­dol­lisu­ut­ta kon­tak­tileikkei­hin ei oikein ole enää. Pihaleikkien alasajo on kyl­läkin kotien, ei koulun syytä. 

    Onko sin­ul­la az, nykyk­oulus­ta omako­htaisia koke­muk­sia opet­ta­jana tai isänä vai puhutko vain omien koulukoke­muste­si poh­jal­ta? Vähän jälk­i­jät­töisiä kir­joit­telet mielestäni. Nykyk­oulu on jotain ihan muu­ta kuin 20–30 vuot­ta sitten.

  64. ADHD tuskin on “lisään­tynyt”. Lap­sia ei saa enää nykyään haka­ta, eikä kovapäisyys ja “kovako­r­vaisu­us” ole enää sel­l­ainen määre, jota laps­es­ta tuos­ta vaan käytetään. En tiedä, kuin­ka järkevää ongel­man medikalisoimi­nen on — itse en ole lääk­i­tys­tä koskaan vaivaani saanut enkä edes sitä halu­aisi — mut­ta “syi­den” etsimi­nen kas­vatuk­ses­ta, päiväkodista, kurin puut­teesta, jne, on minus­ta altis virhetulkin­noille. Ennen lapset kuritet­ti­in hil­jaisek­si, kyl­lä tarkkaavaisu­ushäir­iöi­nenkin on lop­ul­ta hil­jaa, jos tietää saa­vansa selkään­sä suun­sa avatessaan. 

    Virike­tul­va voi olla tietysti vaikut­ta­va tek­i­jä, mut­ta suurek­si osak­si se on enem­mänkin oire. Tarkkaavaisu­u­songel­mainen hakeu­tuu jatku­van ärsyke­vir­ran eteen, kos­ka ilman sitä on lev­o­ton, jatku­va nopeaa reagoin­tia vaa­ti­va virike, kuten tietokone­peli, tekee olon seesteisek­si ja rauhal­lisek­si. Nopeatem­poisen pelin pelaami­nen saat­taa vaikut­taa kuin meditaatio. 

    Kiinas­sa las­ten ei muuten ole per­in­teis­es­ti annet­tu paljoa leikkiä keskenään, kos­ka on uskot­tu sen aiheut­ta­van huonoa käytöstä, näin ker­toi kiinalainen työtoverini.

  65. Lisäisin vielä, että vaik­ka en sinän­sä patol­o­gisoisi tarkkaavaisu­u­songelmia, ei niitä ole kuitenkaan mielekästä selit­tää pois “luon­taise­na” taipumuk­se­na tai ‘pojat on poikia’. Se on ongel­ma, kos­ka se vaatii sel­l­ais­ten taito­jen opet­telemista todel­la juur­ta jak­saen, jot­ka ns. nor­moil­la tule­vat luonnostaan. 

    Nämä ovat siis taito­ja, joi­ta sivistyneessä yhteiskun­nas­sa tarvi­taan, kuten se, ettei jonos­sa saa etu­il­la pelkästään sik­si että odot­ta­mi­nen on vaikeaa, ettei tois­t­en päälle saa puhua, ettei tavaroi­ta saa heit­tää het­ken mieli­jo­hteesta jne., ja jot­ka lapsen pitää yleen­sä kouluikään men­nessä oppia. Ennen ne hakat­ti­in lap­si­in rem­mil­lä, nykyään on muodis­sa tyl­sistyt­tää lääkkeil­lä, mut­ta joku välimuo­to siinä on olta­va. Az:n kuvaus on hellyyt­tävä ja muka­va, mielel­läni näk­isin asian menevän noin. Se vaan on hie­man han­kala uskoa, ihan oman his­to­ri­ani ja oman tarkkaavaisuuteni tuntien.

  66. Eli­na,

    Omia lap­sia min­ul­la ei vielä ole, enkä ole opet­ta­ja. Kir­joi­tan toki pääosin omien koulukoke­musteni poh­jal­ta 1986–1997, niitä on aika vaikea sivu­ut­taa. Sen lisäk­si sen poh­jal­ta mitä olen kuul­lut ja lukenut koke­muk­sia 2000-luvun koulus­ta, lukenut ope­tus­su­un­nitelmia, pere­htynyt ope­tus­sisältö­jen kuvauk­si­in ja eri­laisi­in tutkimuk­si­in (mm. koulu­vi­ihtyvyy­destä). En epäile, etteikö tilanne olisi nykyään parem­pi, vaik­ka taak­sepäinkin on men­ty jois­sakin suhteis­sa. 1980-luvul­la sai vielä leikkiä raju­jakin fyy­sisiä leikke­jä, eikä väki­val­ta ollut kiel­let­tyä ainekirjoituksessa.
    Toisaal­ta ope­tus oli hyvin huonos­ti yksilöl­lisyy­den huomioivaa. En tiedä, mikä tilanne on tämän suh­teen tänäpäivänä, mut­ta jo luokkakoista voi tehdä johtopäätök­sen, ettei siihen ole resursse­ja, vaik­ka yksit­täisil­lä opet­ta­jil­la voisi olla tahtoa.

    Kun Tiedemies teki tun­nus­tuk­sen ADHD:staan, niin voin vas­taavasti ker­toa, että itsel­läni on toden­näköis­es­ti asperg­er. En ole koskaan han­kkin­ut viral­lista diag­noosia, eikä sel­l­ai­sista 80- tai 90-luvuil­la Suomes­sa edes puhut­tu, mut­ta myöhem­mäl­lä iäl­lä olen tehnyt näitä teste­jä, jois­sa saan aika mon­ta ras­tia ruu­tu­un, sekä kysynyt diag­noosista epävi­ral­lises­sa yhtey­dessä psykologilta, joka oli kuvauk­sen perus­teel­la siitä aika varma.

    Kuu­lun myös tähän ryh­mään, johon aiem­min hie­man piikitellen viit­t­a­sit, joka saa g:tä mit­taavis­sa testeis­sä erit­täin korkei­ta tulok­sia. Ymmär­rän toki, että se miten itse koin perusk­oulun, ei ole mikään uni­ver­saali kokemus.

    Olet osalta oike­as­sa siinä, ettei sel­l­ais­ten las­ten ehdoil­la, jol­lainen itse olin, tule suun­nitel­la koulujärjestelmää.
    Mut­ta se on rajat­tu näkökul­ma. Koulu­jär­jestelmää voidaan suun­nitel­la myös matemaat­tis­es­ti lah­jakkaat asperg­er-lapset parem­min huomioiden, ilman, että se on kokon­aisu­udelta pois. Nimeno­maan vari­aa­tio­ta sallimalla.

    Tiedemies,

    “Tarkkaavaisu­u­songel­mainen hakeu­tuu jatku­van ärsyke­vir­ran eteen, kos­ka ilman sitä on lev­o­ton, jatku­va nopeaa reagoin­tia vaa­ti­va virike, kuten tietokone­peli, tekee olon seesteisek­si ja rauhal­lisek­si. Nopeatem­poisen pelin pelaami­nen saat­taa vaikut­taa kuin meditaatio. ”

    Olen hyvin pitkälti samaa mieltä tuos­ta, mitä san­ot. 1980-luku­lainen keskustelema­ton ja läh­es mieli­v­al­tais­es­ti rankai­se­va jäl­ki-istukäytän­tö ei ollut ratkaisu yhtään mihinkään. Se nimeno­maan lähti behav­ior­is­tis­es­ta käsi­tyk­ses­tä rankaise­mal­la ehdol­lis­tamis­es­ta. En itse muista juuri ensim­mäistäkään keskustelua opet­ta­jien kanssa.
    Itse löysin rauhan ympäristön ärsykkeiltä shakin pelaamis­es­ta, johon pystyi myös suun­taa­maan sitä älyl­listä turhau­tu­mista, jota koulu ei pystynyt tyydyttämään.

  67. En tiedä, kuin­ka järkevää ongel­man medikalisoimi­nen on – itse en ole lääk­i­tys­tä koskaan vaivaani saanut enkä edes sitä halu­aisi – mut­ta “syi­den” etsimi­nen kas­vatuk­ses­ta, päiväkodista, kurin puut­teesta, jne, on minus­ta altis virhetulkinnoille.

    Syi­den etsimi­nen kas­vatuk­ses­ta aiheut­taa yleen­sä pelkkää harmia. Jos lapsel­la on neu­rop­syki­a­trisia eri­ty­is­vaikeuk­sia (autis­mi, asperg­er, ADD, ADHD), niin ne vaa­ti­vat epä­taval­lisia kas­va­tu­sot­tei­ta. Useim­mat eri­ty­is­las­ten van­hem­mat oppi­vat ne yri­tyk­sen ja ere­hdyk­sen kaut­ta eikä arki ole sen kum­mem­paa kuin muis­sakaan per­heis­sä. Juuri tuos­sa yhden eri­tyisem­män lapsen äidin kanssa jutelti­in siitä, että itse­var­man, toimi­van kas­va­tustyylin löytäneen ja elämään­sä tyy­tyväisen äidin lap­si ei voi olla eri­tyi­nen. Lapsen eri­ty­ispi­ir­teet “selit­tyvät” sil­loin aina kas­vatuk­sel­la. Eri­ty­is­lapsen äidin kuu­luisi olla jotenkin kauhean väsynyt ja hukas­sa lapsen­sa kanssa. Kovasti pyytelemässä apua, kun ei mikään tun­nu toimi­van. Eri­ty­is­lapsen kanssa elämän kuu­luu olla täyn­nä huu­toa ja käsit­tämät­tömiä raivokohtauksia. 

    Edel­lä oli mainio esimerkki:

    Aiemas­sa hie­man samaa aihet­ta sivun­neessa doku­men­tis­sa oli yksi ADHD-diag­nosoitu poi­ka, joka lääkkeil­lä tyl­sistyt­tämisen sijaan sai fik­sul­ta miesopet­ta­jal­ta vapau­den pois­tua käytävälle tai koulun pihalle het­kek­si juok­sen­tele­maan aina kun hänen keskit­tymisen­sä rupe­si käymään mah­dot­tomak­si. Tulok­se­na pojan häirköin­ti tun­neil­la väheni ja hänen oppimis­tu­lok­sen­sa paranivat. 

    Tästähän joku luokas­sa vierail­lut päät­telisi: “Tot­ta­han lap­si saa ADHD:n, kos­ka se saa aina halutes­saan lähteä pihalle juok­sen­tele­maan. Var­masti tuonkin lapsen elämä rauhoit­tuisi, jos hän opet­telisi istu­maan rauhas­sa paikallaan.” Puhu­mat­takaan siitä, mil­laisen vas­taan­oton lapsen van­hempi saisi, jos alka­isi täl­laista eri­tyisko­htelua ADHD-lapselleen pyytää: “Eivät ne nyky­van­hem­mat osaa lap­si­aan enää kuris­sa pitää ja sit­ten pitäisi koulun tehdä se hei­dän puolestaan.”

  68. Riit­ta sanoo: 

    Syi­den etsimi­nen kas­vatuk­ses­ta aiheut­taa yleen­sä pelkkää harmia.

    Tarkoi­tatko, että kaik­ki lapsen käytöshäir­iöt ovat hermostoperäisiä?

    Ins­es­ti, laimin­lyön­ti, henk­i­nen ja fyysi­nen pahoin­pite­ly ei siis näy mielestäsi lapsen kehi­tyk­sessä mitenkään?

    Ns. taval­li­sis­sakin kodeis­sa voi olla käytän­töjä, jot­ka johta­vat lapsen poikkeavaan käytök­seen. Lapselle esim. annetaan läh­es kaik­ki perik­si ja jos van­hem­mat halu­a­vat ehdot­tomasti jotain läpi, lapselle vale­hdel­laan omien päämäärien saavut­tamisek­si sil­lä seu­rauk­sel­la, että lapselle ei syn­ny nor­maalia tur­val­lisu­u­den­tun­net­ta ja luot­ta­mus­ta ihmisiin. 

    Herkälle lapselle myös tavanomaiseen elämänkulku­un liit­tyvät asi­at kuten pikku­sis­aruk­sen syn­tymä, muut­to, van­hempi­en pitkät sairaala­jak­sot, päiväkodin vai­h­to ym. voivat aiheut­taa sel­l­aista pahaa oloa, joka purkau­tuu aggres­sioina, keskit­tymiskyvyt­tömyytenä, mutismi­na ja muina ongel­mallisi­na käyttäytymismuotoina. 

    Kyl­lä lähtöko­h­ta las­ten­suo­jelun ja per­heneu­volan työsken­telyssä tulee olla ja onkin se, että ensin pois­sul­je­taan mah­dol­liset ympäristö- ja psykososi­aaliset syyt ja vas­ta sit­ten lähde­tään tutki­maan neu­rol­o­gista puolta. 

    On ole­mas­sa han­kalia lap­sia ja on ole­mas­sa kyvyt­tömyyt­tä kas­vat­taa ja kun huonos­ti käy, niin nämä ilmiöt ovat samas­sa per­heessä. Sil­loin ei ketään hyödytä ADHD-diag­noosi, mikäli se nyt koskaan mitään hyödyttää. 

    Samat otteet pätevät ilman diag­noosi­akin. Lev­ot­toma­lle lapselle on hyvä jär­jestää mah­dol­lisim­man paljon liikun­taa, ei siinä diag­noose­ja tarvi­ta. Opet­ta­ja olisi voin­ut toimia maini­tus­sa esimerkissä noin ilman mitään tietoa ADHD:sta.

    Suo­ma­laisk­ouluis­sa tuol­lainen kyl­lä on mah­do­ton­ta, kos­ka oppi­laat ovat tun­nin aikana opet­ta­jan vas­tu­ul­la. Jos lap­si juok­see vaik­ka auton alle tai kaatuu pahasti, niin käräjil­lä ollaan.

  69. Eli­na, kukaan ei var­maan kiistä, ettei ole ole­mas­sa eri tavoin herkkiä tai han­kalia lap­sia. Juuri sik­si se syi­den etsimi­nen “kas­vatuk­ses­ta” on altis virhetulkin­noille juuri niinkuin Riit­ta esit­tää: kun lapsen kanssa on ongelmia, myös kas­va­tus­menetelmät muut­tuvat siinä samalla. 

    “Diag­noosista” voi olla tavat­tomasti hyö­tyä, kos­ka se antaa van­hem­malle tukea ja oikeu­den ja mah­dol­lisu­u­den hyväksyä, ettei vika olekaan siinä, ettei osaa pitää kuria lapselle. Ongel­ma tässä on tietysti se, että medikalisoitunut läh­estymi­nen typ­istää ongel­man binäärisek­si. Ainakin min­un lap­su­udessani, jos rauhal­lises­sa kah­denkeskisessä tilanteessa psykolo­gin kanssa pystyi ratko­maan annet­tu­ja tehtäviä (tehtäviä, jot­ka minus­ta oli­vat mie­lenki­in­toista ongel­man­ratkaisua — tot­ta hitossa pystyin keskit­tymään!) niin san­ot­ti­in, että lap­si on nor­maali, ei mitään muu­ta kuin lisää jäl­ki-istun­toa, niin kyl­lä se siitä. 

    Suh­taudun tosin lääk­it­semiseen hyvin negati­ivis­es­ti, kos­ka tutkimusten mukaan Rital­in/­Con­cer­ta-lääk­i­ty­il­lä lap­sil­la on aikuise­na moninker­tainen toden­näköisyys han­kkia huume­on­gelmia. Eikä se ihme olekaan, kos­ka nämä lääk­keet muis­tut­ta­vat toim­intamekanis­mil­taan kokai­inia (vas­toin folk­lorea, Rital­in tms. ei ole mikään amfe­tami­ini­jo­hdan­nainen, ja on kemi­al­lis­es­tikin hyvin eri­lainen). En antaisi lääk­itä las­tani ennenkuin kaik­ki muu mah­dolli­nen on kokeiltu.

  70. Tiedemies: ““Diag­noosista” voi olla tavat­tomasti hyö­tyä, kos­ka se antaa van­hem­malle tukea ja oikeu­den ja mah­dol­lisu­u­den hyväksyä, ettei vika olekaan siinä, ettei osaa pitää kuria lapselle.”

    Tähänkin liit­tyy monia ongelmia. Tuo tuki, oikeus ja mah­dol­lisu­us voi tarkoit­taa myös luovut­tamista, huonos­sa mielessä hyväksymistä ja lapsen kat­somista “sairau­den” kaut­ta, ei suo­raan yksilönä.

    Hyvin paljon riip­puu van­hempi­en ymmär­ryk­ses­tä ja kyvys­tä ottaa vas­tu­u­ta. Vaikea kysymys.

  71. Ylipään­sä, karkeasti muo­toillen, kysymys siitä, onko vilkkaus ja yli­ak­ti­ivi­su­us määräävästi jotakin kuris­sa pidet­tävää vai kanavoitavaa. Pitääkö sitä pyrk­iä esimerkik­si koulun kon­tek­stis­sa patoa­maan ja pitämään aisois­sa vai tar­joa­maan sille väyliä ja mah­dol­lisuuk­sia suun­tau­tua hyväksyt­tävis­sä ole­vaan toim­intaan. Nämä eivät toki sul­je toisi­aan pois, eikä kumpikaan ääripää ole hyvä asia, mut­ta pain­o­tusten suh­teen voidaan tehdä selkeitä val­in­to­ja. Niin kotona kuin koulus­sa. Mikä on hyväksyt­tävää ja mikä ei.
    Hyväksyt­tävän aluet­ta rak­en­tavasti laa­jen­ta­mal­la voidaan kanavoi­da suuri osa nk. yli­ak­ti­ivi­su­ud­es­ta, en usko, että se on vain hai­hat­telua, vaan tälle on vah­vaa näyt­töä ja perusteita.

  72. Myös yksi­ty­is­ra­hoit­teiset koulut tulisi sal­lia, jot­ta koulu­tuk­sen resursse­ja ei sido­ta määritet­ty­i­hin rajoihin.

    Eikös ne ole jo sallittu?
    Ja rajat on Ope­tus­min­is­ter­iön aset­tamia oppimis­tavoit­tei­ta ja tun­timääriä. Lop­pu lie­nee koulus­ta kiinni.

    Eli­na, oletko miet­tinyt sitä, että paikallaanis­tu­mis­tun­nit saat­ta­vat opet­taa lap­sia istu­maan paikallaan ja keskit­tymään asioi­hin vaik­ka ehkä pulis­taankin samal­la mui­ta asioita?

    Min­ua ihme­tyt­tää tämä koko yhteiskun­nan läpi kulke­va sosi­aal­is­tamisvil­li­tys, kun en itse niin huip­pu­sosi­aa­li­nen ole. Se on aikamoista intro­vert­tien (ja muiden vähem­män “aina, kaikkial­la, kaikkien kanssa” ‑par­a­dig­mas­ta innos­tunei­den) pudo­tus­peliä. Onko yhteiskun­nal­la siihen varaa?

  73. Tulee mieleen toimit­ta­ja, joka oli Sveit­sistä asti hak­enut tukea väit­teelle suo­ma­laisen koulun kelvottomuudesta. 

    Jostain alp­pikylästä oli opet­ta­jat käyneet Helsingis­sä kat­so­mas­sa, miten paran­taa omaa koulua. 

    Suomes­sa oppi­laat käyt­täy­tyivät miten tah­toi­vat. Joku istui päällysvaat­teet pääl­lä, joku tek­staili kän­nykäl­lään, sinutelti­in opet­ta­jaa, urheilu­tun­nil­la kaikil­la ei ollut sopi­vaa vaate­tus­ta ja niin edelleen. Tuol­lais­ta­han se on.

    Tästäkö pitäisi sveit­siläis­ten ottaa oppia!

    Sveitsin nuorten onnek­si opet­ta­jat päät­tivät uno­htaa kaiken näkemän­sä. Tästäkin lähin koulus­sa olisi kova kuri.

    Mut­ta voisiko ajatel­la, että suo­ma­laisen koulun vahvu­us on vapaus? PISAn mukaan­han tääl­lä koulu tuot­taa pait­si keskimäärin hyvin tulosta, myös taval­lista enem­män huip­pu­ja (ylin­tä desi­il­iä). Onko täl­lainen tulos mah­dol­lista ilman tiedon vapaa­ta vir­taus­ta? Sveit­siläisk­oulus­sa lap­soset oppi­vat kohteliaik­si, mut­ta suo­ma­laisk­oulun suh­teel­lisen vapaas­sa infor­maa­tio­tul­vas­sa teräviksi?

  74. Kuten az sanoo, dig­nosoidun lapsen kohtelus­sa on monia sudenkuop­pia. Voihan ADHD-lapsel­lakin olla rai­voko­htaus ihan “aiheesta”. Kaiken käytök­sen kat­somi­nen neu­rol­o­gisen häir­iön läpi voi typ­istää suhdet­ta lapseen ja pikem­minkin vaikeut­taa vuorovaiku­tus­ta kuin helpot­taa sitä. 

    Ja mitä tämä eri­tyisko­htelu edes voisi ainakaan kodin ulkop­uolel­la olla? Olete­taan, että luokallani on kak­si saman­tyyp­pis­es­ti käyt­täy­tyvää poikaa Ville ja Art­tu; pojat ovat ns. pitelemät­tömiä, huutel­e­vat tun­nil­la omi­aan, eivät pysy paikallaan, kon­tak­ti­ti­lanteis­sa käyt­täy­tyvät usein aggres­si­ivis­es­ti ja desktruktiivisesti. 

    Vil­lel­lä on diag­nosoitu ADHD, Artus­ta tiedän, että hän on työt­tömän ja alko­holisoituneen yksi­huolta­jaäidin poi­ka. Artun yöunet jäävät usein lyhyik­si ja hän on viet­tänyt lap­suuten­sa paljolti pelien ja ikä­ta­solleen sopi­mat­tomien TV-ohjelmien parissa. 

    Mil­lä tavoin näitä poikia tulisi kohdel­la eri tavoin? Min­ulle he oli­si­vat täysin samal­la viival­la. Kumpikin tarvit­see paljon tukea, onnis­tu­misen koke­muk­sia, palk­it­se­via tehtäviä ja tietysti hyvin selvän viestin siitä, miten ei saa käyttäytyä. 

    Min­ulle olisi aivan yhden­tekevää, mikä pahan olon aiheut­taa, sil­lä paha olo­han kum­mal­lakin on. Jos olen aivan rehelli­nen, niin myötä­tun­toni voisi olla enem­män jopa Artun puolel­la kuin Villen, jos nyt pakko olisi valita. 

    Nämä eri­tyisko­htelua eri­ty­is­lap­silleen vaa­ti­vat eri­ty­is­van­hem­mat muuten alka­vat olla koulumaail­mas­sa todel­li­nen riesa. Ilmeis­es­ti he kuvit­tel­e­vat, että hei­dän lapsen­sa on muillekin maail­man­na­pa, johon kohdis­te­taan kaik­ki ole­mas­sa ole­vat resurssit. 

    Ker­ronpa, että näin ei ole. Opet­ta­jat lähtevät las­ten tasaver­tais­es­ta kohtelus­ta. Jos koulus­sa on rauhoit­tumishuone, niin sinne lähetetään vuoron perään Ville, Art­tu tai Jen­ni täysin riip­pumat­ta mis­tään diag­noo­seista vaan riip­puen käytän­nön tarpeista.

  75. Tiedemiehen koke­muk­sista,

    Diag­noosi on tietysti kokon­ais­arvio laps­es­ta, ei ole mitään eri­ty­istä testi­pat­ter­is­toa, jos­sa ADHD yksiselit­teis­es­ti todettaisiin. 

    Mikäli lap­si käyt­täy­tyy vas­taan­otol­la keskit­tyneesti ja on motivoitunut tehtävistä ja kaikin puolin vaikut­taa nor­maalil­ta, olisikin aivan psyki­a­trin ammat­ti­eti­ikan vas­taista läiskästä jokin leima paperi­in. Tutki­va psykologi­han ei voi diag­noosia tietenkään edes antaa. 

    Yksi ADHD:n kri­teeri onkin tietysti, että käyt­täy­tymisessä on häir­iöitä kaikissa ympäristöis­sä, kos­ka tapauk­ses­sasi nyt näin ei ollut, niin olisi­han ollut suo­ras­taan oikeustur­vasi vas­taista antaa diag­noosi. Hyvin poikkeuk­sel­lis­es­ti näin voidaan tehdä, jos anam­neesi ja haas­tat­te­lut ovat äärim­mäisen vaku­ut­tavia ja neu­rop­sykol­o­gises­sa tes­tauk­ses­sa löy­tyy jotain viit­teitä her­mostop­eräiseen erilaisuuteen. 

    Ikävä jut­tu kuitenkin, jos lev­ot­to­muut­tasi on hoidet­tu jäl­ki-istun­noil­la, se on tietysti aivan väärä tapa. Suo­ma­lai­sis­sa kouluis­sa onkin niistä ala-asteil­la val­taosin luovut­tu ja kor­vat­tu toimin­nal­lisel­la ohjel­mal­la ja keskusteluilla.

  76. Kuten az sanoo, dig­nosoidun lapsen kohtelus­sa on monia sudenkuop­pia. Voihan ADHD-lapsel­lakin olla rai­voko­htaus ihan “aiheesta”. Kaiken käytök­sen kat­somi­nen neu­rol­o­gisen häir­iön läpi voi typ­istää suhdet­ta lapseen ja pikem­minkin vaikeut­taa vuorovaiku­tus­ta kuin helpot­taa sitä. 

    Tämä saat­taa hyvinkin päteä per­heen ulkop­uolisi­in, mut­ta tuskin lapsen omi­in van­hempi­in. Siinä vai­heessa kun lap­si saa diag­noosin, van­hem­mil­la on takana jo vuosia tämän lapsen kanssa. Diag­noosi lähin­nä antaa seli­tyk­sen sille, mik­si lapsen kanssa on täy­tynyt toimia niin kuin on toimittu.

    Useimpi­en eri­ty­is­las­ten van­hem­mille on hyvin tut­tua se, että per­heen ulkop­uoliset tar­joa­vat auli­isti neu­vo­jaan, miten han­kalis­sa tilanteis­sa tulisi toimia. Täl­laiset neu­vot, oikein esitet­ty­inä, voivat olla hyvinkin hyödyl­lisiä per­heis­sä, jois­sa on van­hem­muus hukas­sa. Eri­ty­is­las­ten van­hem­mat ovat taas jo käyneet läpi sen vai­heen, mis­sä kokeil­laan las­ten kanssa yleen­sä toimivia kon­ste­ja ja mikään ei tun­nu oikein toimi­van niin kuin muil­la. Lop­ul­ta löy­tyy sit­ten se toimi­va kas­va­tus­malli, mikä per­heen ulkop­uolis­ten mielestä voi olla ihan väärä, syy lapsen käytök­seen eikä seu­raus lapsen käytöksestä.

    Ote­taan esimerk­ki: Jos lievästi autisti­nen lap­si menee pois tolal­taan sik­si, että joku istuu hänen tuo­lil­laan, niin keho­tuk­sista “olla jämäkkä” ja “pitää rajat” ei ole siinä tilanteessa mitään hyö­tyä. Kysymys ei ole taval­lis­es­ta uhmas­ta tai rajo­jen hakemis­es­ta, vaan siitä, että muu­tok­set ruti­ineis­sa ovat täl­laisille lap­sille vaikei­ta. Luon­nol­lis­es­ti lap­si pitää opet­taa jous­ta­maan, mut­ta se on pitkä pros­es­si eikä joka asi­as­ta voi vään­tää. Tai voihan sitä, mut­ta sil­loin elämä on juurikin sitä jatku­vaa huu­toa ja käsit­tämät­tömiä raivokohtauksia.

    Ilmiö jota kri­ti­soin, oli juurikin se, että eri­ty­is­lapsen van­hempi joutuu yhä uud­estaan ja uud­estaan siihen tilanteeseen, että omaa van­hem­muut­ta kyseenalais­te­taan, esimerkik­si päiväkodis­sa työn­tek­i­jöi­den tai koulus­sa opet­ta­jan vai­htues­sa. Vaik­ka papereis­sa olisi selkeätkin merkin­nät eri­ty­isyy­destä, niin usein lapsen käytös on melko nor­maalia, ja uuden aikuisen on vaikea uskoakaan, että laps­es­sa olisi jotain “vikaa”.

    Min­ulle olisi aivan yhden­tekevää, mikä pahan olon aiheut­taa, sil­lä paha olo­han kum­mal­lakin on. Jos olen aivan rehelli­nen, niin myötä­tun­toni voisi olla enem­män jopa Artun puolel­la kuin Villen, jos nyt pakko olisi valita. 

    Sym­pa­ti­at ovat (ja niiden pitääkin olla) niiden las­ten puolel­la, joiden häiriköin­nin selit­tää koti­olot. Eri­ty­is­lap­sille riit­tää, että koulus­sa asi­at hoide­taan niin, että koulunkäyn­ti saadaan suju­maan ja häiriköin­ti lop­pumaan. Diag­noosi voi antaa vinkke­jä siitä, mikä lapsen kanssa toimii. 

    Tiedemiehen tapauk­ses­sa olisi tutkimuk­sia pitänyt jatkaa selvit­tämäl­lä, miten keskit­tymi­nen ryh­mäti­lanteis­sa sujuu. Nykyään tämä kaiketikin tiede­tään ja tätä varten viisivuo­tis­neu­volaan haetaan lausun­to päiväkodista. Enää ei riitä, että tehtävät suju­vat, kun saa neu­volan­tädin rajoit­ta­mat­toman huomion. Aika har­va kun pääsee koulus­sa yksityisopetukseen.

    Siihen en ota kan­taa, johtu­vatko keskit­tymis­vaikeudet ryh­mäti­lanteista ADHD:stä vai jostain muusta.

  77. Nämä eri­tyisko­htelua eri­ty­is­lap­silleen vaa­ti­vat eri­ty­is­van­hem­mat muuten alka­vat olla koulumaail­mas­sa todel­li­nen riesa. 

    Tässä onkin melkoinen asen­neon­gel­ma. Koulus­sa ja päiväkodeis­sa eri­ty­is­las­ten van­hem­mat tulisi nähdä voimavarana eikä riesana. Heil­lä on paras koke­mus siitä, mikä juuri hei­dän las­ten­sa kohdal­la toimii. Sil­loin kun koti­olot tai kasvuym­päristö ovat syynä lapsen ongelmi­in, täl­laista asiantun­te­mus­ta ei opet­ta­jan käytössä vält­tämät­tä ole.

    Koulun tai päiväkodin asia on sit­ten päät­tää, miten tuo­ta asiantun­te­mus­ta hyö­dyn­tää ja mikä on mah­dol­lista toteut­taa. Vält­tämät­tä kyse ei ole kovinkaan isoista ja aikaavievistä toimen­piteistä ja kun arki saadaan suju­maan, eri­ty­is­lap­si ei kuor­mi­ta sen enem­pää kuin “tavalli­nen” lapsi.

  78. Riit­ta,

    Tietäisit­pä, mis­sä ris­ti­paineis­sa opet­ta­jat nykyään elävät. 

    “Eri­ty­is­las­ten” van­hem­mat saat­ta­vat vaa­tia, että hei­dän lape­sel­laan on jonkin­lainen yhteiskun­nan kus­tan­ta­ma per­son­al train­er väl­i­tun­neil­la. Ohjeet voivat olla sitä luokkaa, että jos lap­si saa itkupotku­raivarin, pitää hän­tä hieroa vartin ver­ran keski­var­talosta, on huole­hdit­ta­va, että pal­lopelis­sä var­masti oma Eetu-Valt­teri saa koskea pal­loon yhtä paljon kuin muut jne. 

    Hesaris­sa yksi opet­ta­ja pari viikkoa sit­ten sanoi minus­ta aivan oikein, että mitään enem­pää kanssakäymistä ei tarvi­ta van­hempi­en kanssa kuin täl­lä het­kel­lä on (riv­ien välistä sekin tun­tui ole­van liikaa). Koulun yksi tärkeä tehtävä on tukea lapsen itsenäistymistä. Koulu on lapsen työ­paik­ka, jos­sa hänen pitää selvitä ilman vanhempiaan.

    Minus­ta asen­neon­gel­ma on van­hem­mil­la, jot­ka sekaan­tu­vat joka asi­aan koulus­sa ja ovat vaa­ti­mas­sa mitä kum­mallisimpia kom­mer­venkke­jä juuri hei­dän lapsen­sa kohdal­la. En sano, etteikö opet­ta­jil­lakin olisi joskus asen­teis­sa kor­jaamista. Ihmisiähän hekin vain ovat, mut­ta kyl­lä suurek­si häir­iök­si ammat­ti­maiselle työsken­te­lylle ovat muo­dos­tuneet nämä lään­in­hal­li­tuk­sen kan­teluil­la ja käräjil­lä uhkail­e­vat usein juuri “eri­ty­is­las­ten” vanhemmat. 

    Eri­ty­is­lapsel­la en tässä yhtey­dessä tarkoi­ta vält­tämät­tä diag­noosia — usein sekin on jostain han­kit­tu — vaan ylipään­sä hel­lantelt­tun­sa eri­tyisek­si koke­via äip­piä ja isukkeja. 

    (Tulikin tätä kir­joit­taes­sa mieleen lop­pukeven­nyk­sek­si sopi­va sutkautus: 

    -Mik­si kut­su­taan jatku­vasti selän takana kulke­vaa mustalaista. 

    -Per­son­al Raineriksi!)

  79. Minus­ta asen­neon­gel­ma on van­hem­mil­la, jot­ka sekaan­tu­vat joka asi­aan koulus­sa ja ovat vaa­ti­mas­sa mitä kum­mallisimpia kom­mer­venkke­jä juuri hei­dän lapsen­sa kohdal­la.

    En tiedä van­hempi­en sekaan­tu­mi­sista, kos­ka omat lapseni eivät ole vielä koulus­sa, ymmär­rän kyl­lä opet­ta­jan näkökul­man tässä. Mut­ta väitän, että tämä kär­jistys nyt sivu­ut­taa sen tosi­asian että osas­sa tapauk­sista ulkop­uoliset — opet­ta­jat, jne — eivät vält­tämät­tä suos­tu jous­ta­maan edes sitä vähää. 

    Olen samaa mieltä siitä, että ideaal­i­ti­lanteessa ei tarvit­taisi mitään diag­noose­ja. Mut­ta tosi­maail­mas­sa, myös ihmis­ten käyt­täy­tymisen ja toimin­nan ohjauk­sen ilmiöis­sä, on tiet­tyjä sään­nön­mukaisuuk­sia, joille on usein annet­tu nimi. Rajat ovat epä­selvät, mut­ta joskus ilmiöstä tiede­tään edes jonkin ver­ran niin, että sen kanssa selviämiseen on joitain sel­l­aisia keino­ja, joi­ta ei ehkä “nor­maalis­sa” kas­vatuk­ses­sa tule käytettyä. 

    Lisäk­si jokainen lap­si tarvit­see kotoaan rakkaut­ta ja tukea. Jos lap­si on jatku­vasti ulko­maail­man silmätikku­na, voi van­hem­mille joskus tul­la tunne, että kukaan muukaan ei las­ta puo­lus­ta, jos eivät he. En väitä, ettei tämä voi men­nä joskus liian pitkälle, mut­ta tiedän, että on opet­ta­jia, jot­ka suh­tau­tu­vat negati­ivis­es­ti van­hempi­in jo siinä vai­heessa, jos nämä yrit­tävät esit­tää, että lapsen jatku­va sät­timi­nen ja rankaisem­i­nen on havait­tu kotona jo turhak­si. Onnek­si he ovat nykyään paljon harv­inaisem­pia kuin ennen.

  80. Eli­na,

    sil­loin kun joku van­hempi vaatii ihan mah­dot­to­mia, niin sel­l­aiset vaa­timuk­set voi opet­ta­ja val­lan main­iosti jät­tää omaan arvoon­sa. Niin muil­lakin elämä­nalueil­la toimitaan. 

    Kan­nat­taa silti aina kuun­nel­la lop­pu­un, joskus voi jostain sivu­lauseesta käy­dä ilmi jotain hyödyllistä.

  81. Mut­ta väitän, että tämä kär­jistys nyt sivu­ut­taa sen tosi­asian että osas­sa tapauk­sista ulkop­uoliset – opet­ta­jat, jne – eivät vält­tämät­tä suos­tu jous­ta­maan edes sitä vähää. 

    Tai sit­ten väärän­lainen ammat­tiylpeys tai väärän­lainen itselu­ot­ta­mus estää otta­mas­ta neu­vo­ja vas­taan. Tämä ei ole muuten mitenkään vieras ilmiö myöskään esimerkik­si tekni­ikan alalla.

  82. Kun­ta­lais­sa on vaa­timus virkamiehen tas­a­puolisu­ud­es­ta kansalaisia kohtaan. Opet­ta­jal­la ei ole oikeut­ta kohdel­la yhtä oppi­las­ta eri­lail­la van­hempi­en ohjei­den mukaan, vaan esim. luokas­ta pois­tamisen tulee tapah­tua aina samankaltais­ten tapah­tu­maketju­jen seu­rauk­se­na. Ei voi olla niin, että diag­noosin perus­teel­la saa häir­itä ope­tus­ta enem­män kuin ilman. 

    Sel­l­aiset keinot, joil­la ei pol­je­ta muiden oppi­laiden oikeut­ta opetuk­seen, toki ovat sal­lit­tu­ja. Mut­ta mitä ne voisi­vat olla? 

    Antakaa nyt joitain konkreet­tisia esimerkke­jä. Jos Vert­ti saa kuun­nel­la rauhoit­tuak­seen kor­valap­pus­teroi­ta, niin miten perustel­la se Siir­ille, joka myös halu­aa kuun­nel­la musaa.

    Yksilöl­lis­ten toimen­pitei­den aika on eri­ty­is­lu­okalla, jos­sa on 8–10 oppi­las­ta ja opet­ta­jan lisäk­si yleen­sä vielä koulu­avus­ta­ja. Näitä oppi­laita­han on inte­groitu­na myös yleisopetuk­sen puolel­la ja luokalla on sil­loin yleen­sä koulu­avus­ta­ja. Tämä edel­lyt­tää erityisopetuspäätöstä.

  83. Sel­l­aiset keinot, joil­la ei pol­je­ta muiden oppi­laiden oikeut­ta opetuk­seen, toki ovat sal­lit­tu­ja. Mut­ta mitä ne voisi­vat olla? 

    Ensim­mäisenä simp­pelinä esimerkkinä sel­l­ainen, että jos lapselle muu­tok­set ruti­ineis­sa ovat vaikei­ta, niin opet­ta­ja ker­too koko luokalle muu­tok­sista ajois­sa. Mui­ta se ei hait­taa ja eri­tyisem­pi saa aikaa sopeutua.

    Toinen esimerk­ki on se, että jos lapsen on vaikea tun­nistaa tun­tei­ta, hänestä voi olla vain hauskaa saa­da aikuinen suut­tumaan (silmät leimua­vat kivasti ja pöytä tärähtää hauskasti, kun sitä lyö nyrkil­lä). Siinä mis­sä muut oppi­laat säikähtävät, häirikkö vain nau­raa riemus­ta ja parhaas­sa tapauk­ses­sa pääsee rehtorin kansli­aan näkemään vielä riemas­tut­tavam­man näytök­sen. Jos opet­ta­ja itse ei tajua vain innos­ta­vansa las­ta häiriköimään lisää, van­hem­mat voivat sen taju­ta ja antaa vinkkiä, miten häiriköin­ti ehkä saadaan lop­pumaan. Tuskin kun­ta­la­ki sen­tään vaatii opet­ta­jaa ärähtämään joka lapselle samal­la taval­la, tehosi se tai ei.

  84. Lapset kaipaa­vat välit­tämistä (kuin myös aikuiset). Koti on ensisi­jainen välit­tämisen paik­ka. Sit­ten on päivähoito ja koulu. Van­hempi­en välit­tämi­nen on sitä, että alus­sa on mukana kaikessa ja myöhem­min pen­nun varttues­sa jatku­vasti kysyy, miten menet, kuin­ka kävi, mil­loin tulet koti­in, ketä mui­ta siel­lä on jne. Se on jatku­vaa paidan­hel­mas­sa riip­pumista. Sitä se välit­tämi­nen on. Kun näin on, lap­sikin ymmärtää, että hänestä välitetään ja että hän on tärkeä ihmi­nen. Opet­ta­jankin tehtänä on välit­tää, mut­ta se on hie­man etään­pää. Tärkeää on, että lap­si kokee koulus­sa olon­sa tur­val­lisek­si. Että hänestä välitetään.

  85. Hei, kos­ka nimeni mainit­ti­in pal­stal­lani, siten että väitän jotakin.… ajat­telin ottaa osaa keskustelu­un jota on käy­ty PISAn ongel­man­ratkaisute­htävien luon­teesta ja merkityksestä. 

    Tehtävien poim­imi­nen elävästä elämästä, siis todel­lis­es­ta elämästä ja näi­den viem­i­nen kynä ja paperi testei­hin on vaikeaa. Se että esim. PISA 2009 tutkimuk­seen osal­lis­tui 65 maa­ta tai aluet­ta aset­taa myös rajoituk­sen­sa tehtävien Suomes­sa koe­tulle “aut­ent­tisu­udelle” tosielämän suh­teen. Se mikä meil­lä tapah­tuu päivit­täin, vaik­ka lumen sat­a­mi­nen talvi­aikaan, ei kaikissa osal­lis­tu­ja­mais­sa tapah­du koskaan. Näin ollen tehtävistä on muotoutunut hie­man hajut­to­mia ja maut­to­mia, mut­ta ne poikkea­vat kuitenkin huo­mat­tavasti per­in­tei­sistä koulute­htävistä. Tarkoituk­se­na tosi­aan on, että ne kuvaa­vat sel­l­aisia tapah­tu­mia tai ongelmia, joi­ta voi tul­la elämässä vastaan.

    Uskallan nyt myöskin väit­tää että PISA mit­taa elämässä pär­jäämisen taito­ja melko hyvin. Täy­del­listä ennustemit­taria ei tietenkään ole ole­mas­sa mut­ta esimerkik­si kanadalaisen seu­ran­tatutkimuk­sen perus­teel­la PISAs­sa hyvin men­estyneet oppi­laat pär­jäävät myös hyvin jatko-opin­nois­saan. Ovatko PISAn tulok­set sit­ten yhtey­dessä työl­lisyy­teen ja toimeen­tu­loon — se nähdään vas­ta muu­ta­man vuo­den päästä, jol­loin Kanadalaiset PISAan osal­lis­tuneet ovat sijoit­tuneet työelämään.

Vastaa käyttäjälle Riitta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.