Oodi merihankaimille

Yleen­sä inno­vaa­tiot lev­iävät kult­tuurista toiseen. Parem­pi syr­jäyt­tää huonom­man. Yksi raja pysyy tiukkana. En ole koskaan näh­nyt järvi­suomes­sa mer­i­hankaimia soutu­veneis­sä. Mis­tä näin jyrkkä kulttuuriraja? 

Järvi­hankaimis­sa on yksi hyvä puoli: airot eivät putoa veteen, vaik­ka uno­htaisi pitää niistä kiin­ni. Muu­ta hyvää niis­sä ei olekaan.

Mer­i­hankaimil­la voi säädel­lä lapo­jen kul­maa veteen, kun järvi­hankaimis­sa kul­ma on aina 90 astet­ta. Kun lapaa kään­tää vähän vedon lopus­sa, kun airo­ja ale­taan vetää ylös, saa vielä pienen potkun.

Järvi­hankaimil­la on han­kala soutaa vas­tatu­uleen, kos­ka niitä ei voi kään­tää ilmas­sa tuuleen näh­den poikittain.

Mer­i­hankaimis­sa on por­taat­tomat ”vai­h­teet”. Vas­tatu­uleen men­täessä vede­tään airot vähän sisään­päin, jol­loin veto lyhe­nee ja soutu keve­nee ja päinvastoin

Ahtaas­sa paikas­sa mer­i­hankaimis­sa airo­ja voi vetää sisään niin että mah­tuu souta­maan. Köm­pelöil­lä järvi­hankaimil­la ei ahtaaseen paikkaan ole menemistä.

46 vastausta artikkeliin “Oodi merihankaimille”

  1. Eikös nois­sa kil­pa­soutu­veneis­sä kum­minkin ole enem­pi tuom­moset “järvi­malliset” han­kaimet, ett kai niis­sä jotain muu­takin hyvää on? Molem­pia on tul­lut käytet­tyä eli kyl­lä niitä tääl­lä sisävesistöis­säkin on mut­ta mereltähän ne on tuli­aisi­na tuo­tu. Eikös tuo veneen mallikin ole merel­lä eri­lainen ja aal­lotkin on eri­laiset, näil­läkin voi olla vaiku­tus­ta. Mer­i­hankaimet ei vält­tämät­tä toi­mi kapeem­mas­sa veneessä yhtä hyvin.
    Kyl­lähän maail­mas­sa on paljon asioi­ta jois­sa “kehi­tys” ei aina tun­nu men­neen eteenpäin.
    Menee ohi aiheesta mut­ta nyt vuo­den ver­ran nojapyöräilleenä, pistää ihmettelemään mikä saa 99,99% ihmi­sistä aja­maan pystypyörällä ?

  2. Lap­su­udessani Uuden­maan pienel­lä järvel­lä meil­lä oli pelkästään mer­i­hankaimia. Veneet oli­vat paikallisia puu­veneitä. Myöhem­min joutues­sani souta­maan lasikuitu­ve­neen järvi­hankaimil­la havaitsin kaik­ki Osmon mainit­se­mat ongel­mat. Ehkä ain­oa järvi­hankain­ten etu on kalas­taes­sa kun souta­ja joutuu tart­tumaan äkkiä haavi­in tms. jol­loin airot eivät pääse putoa­maan veteen.

    Pohjoisen jokiveneis­sä olen myös näh­nyt pelkästään mer­i­hankain­ten tapaisia ratkaisu­ja. Yleen­sä kyse on kahdes­ta tapista, joiden välis­sä airoa pide­tään. Jok­ien kapeikois­sa on tietysti olen­naista saa­da vedet­tyä airo­ja sisään tarpeen vaatiessa.

  3. Olen näh­nyt mer­i­hankaimia järvil­lä, mut­ta harv­inaisem­pia ne ovat. Syy on var­maan se, että yleisim­min järvil­lä soudel­lessa ei ole niin nuukaa, kos­ka soutu­ve­neet han­ki­taan sik­si, että voidaan soutaa sadan metrin päähän ran­nas­ta mato-ongelle. Uistin­takin vede­tään yleen­sä niin hitaasti ja tyynel­lä sääl­lä, ettei moinen hifis­te­ly istu. Lisäk­si järvil­lä soutel­e­vat ovat use­am­min juovuk­sis­sa, ja hukkaisi­vat ne airot kumminkin.

  4. Järvi­hankaimet on usein vuokraveneis­sä vielä asen­net­tu väärin, niin että airot osu­vat toisi­in­sa (tai ovat liian kaukana toi­sis­taan). Mer­i­hankaimen ain­oa vika on se, että se ei kellu.

  5. Ter­ve!

    Merel­lä on usein suurem­pi aal­lokko kuin järvel­lä; tulee tilanne, jos­sa airon lapa on työn­net­tävä eteen vas­taan tule­van aal­lon läpi. On edullista, että lapa voidaan kään­tää vaakatasoon.

    Järvel­lä täl­lainen on harv­inaista, joten jätvi­hankain on valmis­tusteknil­lis­es­ti edullisem­pa suosit­tub malli.

    Asi­as­sa ei liene sen kum­mem­paa. Ahtai­ta paikko­ja varten on mela.

    Veikko Luo­mi

  6. Heh, cityvihreä ei osaa soutaa… Osaatko kuitenkin uida, jos järvi­hankaimien kanssa tulee ylit­sepääsemät­tömiä vaikeuk­sia? Ja muista aina veneilykypärä, ilman sitä ei ole sout­a­mi­nen järvellä.

  7. Molem­mista on koe­mus­ta, ei tosin paljoa. Sanois­in, että kum­mal­lakin on etun­sa. Verkkoen laskus­sa jen järvei­hanakimet ovat kätevät ja tot­tumat­toma­lle helpom­mat käyttää.

    Jos oikein muis­tan, kil­paveneis­sä on kiin­teät han­kaimet eli ns. järvihankaimet.

  8. Kas, hieno ja tärkeä kesäi­nen aihe. Osmo on selvästikin pere­htynyt airo­nau­ti­ikkaan, huo­maan heti.

    Osmon soutute­hos­ta ker­tomaan ei ole mitään lisäämistä. Mer­i­hankaimet ovat aivan ylivoimaiset. 

    Muuhun olisi: olen nimit­täin syn­tynyt ja vart­tunut järvi­hankain­seudul­la ja sit­ten muu­timme mer­i­hankainalueelle, jos­sa kalastin kovasti ja ihan vähän naulailin veneitäkin.

    Kult­tuur­ishok­ki muu­ton jäl­keen oli kova. Ihan souta­mat­toma­l­ta se tun­tui aluk­si noin kolme ensim­mäistä min­u­ut­tia kunnes opin. Nyt en vai­h­taisi järviseudun han­kaimi­in sit­ten mil­lään Odenkin ker­tomista monista syistä. 

    Pait­si että jouduin muu­ta­ma vuosi sit­ten taas käyt­tämään tilapäistä kala­jol­laani järvi­hankaimil­la. Ne ovat aivan mah­dot­tomat, ja etenkin jos lum­met­ta, ahven­vi­taa tai kaislikkoa on paljon ja ne tar­raa­vat lapoi­hin veden alla tai päällä.

    Mer­i­hankaimil­la voi ensin­näkin soutaa airot kapeal­la kaislikon läpi. Niil­lä siis mah­tuu paikkoi­hin, joi­hin järvi­hankaimil­la soutaen ei ikinä.

    Lisäk­si jos mata­las­sa vene ottaa poh­jaan, mer­i­hankain-ihmi­nen ottaa nop­saan airon ja alkaa sauvoa voiton­riemuisin ilmein.

    Järvi­hankain-ihmi­nen jököt­tä poh­jas­sa ja nitkut­taa airoa irti han­kaimen aasin tavoin kilju­vas­ta rutikuiv­as­ta kumi­pus­las­ta ja sadat­telee ja itkee vuoron perään. Voi että sel­l­aisen ajat­telem­i­nenkin sär­kee sydän­tä. Ihmispolot!

    Eli mer­i­hankaimet ovat hil­jaisetkin, ei kit­inää ei nit­inää. Jos olisi, kourakupil­la vet­tä han­kaimi­in ja tapit likoa­vat samet­inpehmeik­si pinnal­taan ja äänet­tömik­si ja han­kain­ten muutkin saumat tur­poa­vat tiiviiksi.

    Järvi­hankain-ihmi­nen joutuu tuos­sa tilanteessa kaiva­maan CRC-pul­lon ja tuhut­tele­maan öljyä pus­li­in. Sini­nen öljy­vana vain lev­iää ympäri jär­ven ja kuvot­ta­va kemikaalinkatku täyt­tää koko veneen. 

    Entäs kun airo tart­tuu poh­jakasvei­hin, kuten usein käy?

    Mer­i­hankaimil­la riit­tää, että kiskaisee airoa vähän veneen sisälle. Sujuu ihan soutamisen lomassa.

    Järvi­hankain pitää erik­seen kiskoa ja kirskut­taa ylös ja varis­tel­la kamalasti sadatellen ruo­hot pois — 10–20 kiloa rehevil­lä paikoilla. 

    Järvi­hankaimil­la tuos­ta muu­toin niin ilois­es­ta luon­non­sat­tumuk­ses­ta syn­tyy aivan hirveä härveli: vene pysähtyy, kirosano­ja lentää, akka huu­taa, koira haukkuu, ter­mo­spul­lo kaatuu, mökki­naa­puri nau­raa, housut öljyyn­tyvät pilalle han­kaimen tapeista, ankkuri kolisee, kiin­ni­tysköysi sot­keen­tuu uis­timeen, siima menee sopak­si ja hau­ki pol­skii pakoon syvänteeseen. 

    Kaik­ki inhimilli­nen paha, joka ihmiselle voi tapah­tua kau­ni­ina kesäil­tana muka­van jär­ven kalakaislikon reunalla. 

    Eikä siinä vielä kaik­ki! Entäs kun järvi­hankain menee rikki?

    HOO! Siinäpä olet kuin Mik­ki Hiiri mer­i­hädässä aaval­la jär­venseläl­lä ja ukkospilvi on juuri nouse­mas­sa niskaasi. Avun­hu­u­dot eivät kuu­lu rajuil­man läpi, vene kallis­telee kun aal­lot lyövät yksi­airoisen ven­hon kyl­keen ja jos pelas­tut, olet vilus­tuneena ja vas­ta mon­en mon­en tun­nin kulut­tua ran­nas­sa yhdel­lä airol­la meloen.

    Entä mer­i­hankain-ihmi­nen? Olete­taan, että jostakin mielipuolis­es­ta syys­tä alem­pi han­kain­tap­pi katkeasi. 

    Vai­hde­taan alem­man tilalle ylem­pi ja soude­taan taas. Tai kiskaistaan istu­in­teljos­ta se kapein lau­ta irti. Se on vahvu­udeltaan aina noin 12-milli­nen eli juuri sopi­va han­kain­tapin reikään. Lau­ta polka­istaan poik­ki ja hal­ki ja sujaute­taan hankaimeksi.

    Ran­nas­sa voi sit­ten vuol­la kau­ni­ista luon­non­ma­te­ri­aal­ista uuden hienon tapin ja höylätä uuden lau­dan istu­in­teljoon. Se on mukavaa mökkipuuhaa.

    Järvi­hankainih­mi­nen taas joutuu soit­tele­maan Osu­uskaupoi­hin ja kyse­lemään, että “Olisiko teil­lä Kolis­ta­ja-Rämistäjä ‑veneen vm. ‑77 han­kaimia varaosik­si? TÄH, ei ole? Entä vas­taavia? Sata euroa pari? Pidät­tekö min­ua hul­lu­na. Ai pidätte… Vai­h­da vaan itte mer­i­hankaimi­in, niin!” Tyyt tyyt tyyt…

    Entäs kun airo katkeaa? Monis­sa järvi­hankaimis­sa se katkeaa sen ruu­vin lahot­ta­mana, joka menee airon läpi kiin­ni­tysko­hdas­ta. Tulee siis mela ja niin käy usein.

    Jos jostakin syys­tä mer­in­hankain-ihmisen airo menisi poik­ki, hän vain soutaa sil­lä lyhyem­mäl­lä, joka sopii tietenkin siihen avoimeen merihankaimeen. 

    Tai hätäti­las­sa taas kiskaisee poh­jateljos­ta pisim­män lau­dan ja käyt­tää sitä airona. Tai soutaa sauvoin toise­na airon­aan, jos sel­l­ainen on veneessä. Kaik­ki käy.

    Entä kun vene pitää kiskoa mai­hin. Mis­tä järvi­hankain-ihmi­nen saa otteen kuten mer­i­hankain-ihmi­nen han­kain­tapeista? Ei mis­tään tai sot­kee käten­sä han­kaimista val­u­vaan sitkeään öljytöh­nään ja repii itsen­sä vuo­taville haavolle järvi­hankaimien alu­mi­inin val­upur­seisi­in. Vaat­teetkin siinä likaan­tu­vat ja vaimo jäkät­tää taas ihan aiheesta.

    Onhan mer­i­hankaimis­sa se teo­ri­as­sa huono puoli, että airo voisi pudo­ta — ehkä — veteen. Mut­ta mer­i­hankain-ihmi­nen osaa kiskaista airon aina veneen­puolelle. Siinä kaik­ki. Ja jos airo nyt sat­tuisi tip­pumaan veteen jol­lakin aivan ensik­er­ta­laisel­la, eikö sen voisi nos­taa ylös? Minä ainakin teen niin ja suosit­te­len muillekin.

  9. Mitä järkeä on nil­lit­tää asioista, jot­ka a) eivät oikeas­t­aan kuu­lu itselle ja joista b) ei ole sen kum­mem­paa hait­taa kenellekään?

    Epäilen että järvi­hankaimista pide­tään kolmes­ta syystä:
    1. Airo­ja ei tarvitse lähteä onki­maan vedestä*, jos niistä sat­tuu päästämään irti vaikka­pa sen vuok­si, ettei viit­si koko ajan soudella.
    2. Mer­i­hankaimis­sa on pysty­su­un­tainen haarus, joka saat­taa olla ikävä veneeseen ja veneestä siir­ryt­täessä sekä myös vaar­alli­nen säi­lytet­täessä venet­tä ran­nas­sa lai­turin vieressä.
    3. Mer­i­hankaimet vaa­ti­vat enem­män keskit­tymistä soutamis­tekni­ikkaan. Jos järvel­lä sil­loin täl­löin soutelee huvikseen, luon­nos­ta naut­timi­nen kiin­nos­ta­nee enem­män kuin soututekni­ikkahi­fis­te­ly. Enem­män liikku­vat taas usein han­kki­vat perämoottorin.

    *) toim­inta, jos­sa saat­taa olla huo­mat­ta­va veneestäputoamisriski

  10. järvi­hankaimet ovat koke­mat­toma­lle souta­jalle (kuten minä) paljon helpom­mat. Kun olo­suh­teet sisävesil­lä eivät vaa­di han­kalam­min omak­sut­tavia mer­i­hankaimia niin järvi­hankaimet ovat “riit­tävän hyvä” ratkaisu useim­mille mökkiläisille.

  11. Luulen, että tässä on takana kak­si yksinker­taista syytä

    1) Järvi­hankaimet ovat mah­dot­tomat meren aal­lokos­sa, sik­si niitä ei koskaan näe siellä. 

    2) Järvi­hankaimil­la on helpom­pi alot­taa, jos ei osaa soutaa ollenkaan. Ne tun­tu­vat vähän tur­val­lisem­mil­ta. Sik­si mökkiläiset suo­si­vat niitä. Aaloista ja kapeikoista ei tarvitse niin välit­tää, kun vaan poike­taan katiskalla 50m päässä.

    Kuinkako­han van­ha keksin­tö järvi­hankaimet ovat? Mer­i­hankaimethan ovat var­masti se alku­peräi­nen malli ainakin toim­inta­pe­ri­aat­teen­sa puoles­ta, kos­ka ne ovat paljon yksinker­taisem­mat. Eli järvi­hankaimet ovat kor­van­neet mer­i­hankaimet järviseudul­la joskus his­to­ri­as­sa, luul­tavasti 1900-luvulla

  12. Järvelle kuu­luu järvi­hankaimet. Mer­i­hankaimet ovat eit­tämät­tä monipuoliset, mut­ta vaa­ti­vat myös enem­män tarkkailua. Kun järvel­lä aal­lokko ja tuuli har­voin ovat sel­l­aisia että airoa tarvit­sisi pyöritel­lä kuvail­lul­la taval­la, saa järvi­hankaimil­la keskit­tää ener­gian soutamiseen. En vaihtaisi.

  13. “Järvi­hankaimis­sa on yksi hyvä puoli: airot eivät putoa veteen”

    Niin­pä. Tuo on aika suuri etu katisko­ja kokiessa.

  14. Ihmiset jakau­tu­vat karkeasti meri-ihmisi­in ja järvi-ihmisi­in. Meri-ihmisiä on vähem­män. (He siis ovat syn­ty­isin ran­nikkoseuduil­ta.) Helsin­ki on täyn­nä maaseudun järvi-ihmisiä (vrt. juhan­nus­li­ikenne Itä-Suomeen). Mei­dän meri-ihmis­ten mielestä järvi­souteli­jat eivät tiedä mer­estä, merenkäyn­nistä mitään. He tarvit­se­vat airoi­hin kiin­nikkeet, etteivät pudo­ta niitä kän­nis­sä. Hukku­vat juhan­nuk­se­na korkein­taan. Ilman kiin­nikkeitä. (Ja liive­jä, joi­ta meri-ihmi­nen käyt­tää.) Kat­sokaa tilastoja.
    Järvi-ihmiset osaa­vat tuskin uida. Ns. järvi­hankain on laite, jota meren­ran­ta-asukas kat­soo kuin kil­pa­pyöräil­i­jä jopoa. Söpö, mut­ta ei sil­lä min­nekkään pääse.

  15. Molem­mat toimi­vat kuten edel­lä on kuvat­tu. Järvi­hankaimet kuitenkin säästävät airoa kun taas mer­i­hankaimet kulut­ta­vat ja ohen­ta­vat airoa.

  16. Ei airoa­ja tarvitse vält­tämät­tä kah­ta han­kain­ta per airo. Yksi riittää.

    Mut­ta vaati­ikin taitoa soutaa yhdel­lä hankaimella.
    Moniko on joutunut täl­laiseen tilanteeseen, että veneestä ei löy­dykkään kuin han­kain per airo — sivullaan.

  17. Taot­tu järvi­hankain ei liene keksin­tönä kovin van­ha. Per­in­teinen han­kain järvil­lä on ollut veneen laidas­ta ylöspäin sojot­ta­va puu­tap­pi, johon airo on tukeu­tunut vedet­täessä, kokon­aisu­u­teen kuu­lunut vit­saslenk­ki taas on estänyt airon liial­lisen perään­tymisen päin­vas­taises­sa liik­keessä. Jotkut ove­lim­mat veneen­veistäjät ovat jopa jät­täneet ylimpään venelau­taan luon­nonok­san han­kaimek­si! Toiminnal­taan jär­jeste­ly on hyvinkin vas­tan­nut merihankainta.
    Rau­das­ta tao­tun järvi­hankaimen yleistymi­nen (1900-luvun alkupuolella?)lienee johtunut siitä, että airo ei ole kulunut — veneen laitaan kos­ket­tavaan kohtaan on voitu jopa ruu­va­ta met­allilevy. Järvien mata­lahko aal­lokko on tehnyt jär­jeste­lyn mahdolliseksi.
    Itse olen soutanut kaikil­la kolmel­la hankaintyypillä.

  18. Mun mielestä järvi­hankain on ihan ylivoimainen. Mer­i­hankaimen kanssa pitää kiin­nit­tää liikaa huomioo siihen, että airot pysyy saman mit­taise­na ja airot pitää aina pistää sisälle veneeseen, kun rupee tekemään jotain.

    Ric­ca­do:

    Riit­ta: Mer­i­hankain kelluu.

    hmmm… no kaik­ki mer­i­hankaimet mitä mä oon näh­ny on ollu umpimetallia.

  19. Justi­in­sa niin kuin Sas­ka kir­joit­ti: “Järvelle kuu­luu järvi­hankaimet. Mer­i­hankaimet ovat eit­tämät­tä monipuoliset, mut­ta vaa­ti­vat myös enem­män tarkkailua. Kun järvel­lä aal­lokko ja tuuli har­voin ovat sel­l­aisia että airoa tarvit­sisi pyöritel­lä kuvail­lul­la taval­la, saa järvi­hankaimil­la keskit­tää ener­gian soutamiseen. En vaihtaisi.”

    En minäkään! Merelle en lähtisi souta­maan mil­lään han­kaimil­la, ja sen ker­ran kun on järvel­lä ollut pakko soutaa mer­i­hankaimil­la, se on ollut ihlan mahlot­toman hankalaa.

  20. Mer­i­hankaa­ja 7.8.2010 kel­lo 15:56: 😀 Hih, lois­ta­va kirjoitus!

  21. Tässä jää nyt huomioimat­ta se, että kiin­teäl­lä tukip­is­teel­lä varuste­tun vivun hyö­ty­suhde on paljon parem­pi, jos olo­suh­teet vain ovat sopivat.

    Kun­tos­alil­la rau­dan­nos­telua har­ras­taville sama ilmiö on tut­tu esimerkik­si penkkipun­nerruk­ses­ta. Jos tankoa käyt­täen pystyy pun­ner­ta­maan ylös 80 kg, voisi luul­la, että sama onnis­tuu kahdel­la 40 kg:n käsi­pain­ol­la. Vaan eipä onnis­tu, vaik­ka käytössä on sama lihasvoima ja nos­tet­ta­vana sama rautamäärä. Kah­ta eril­listä kap­palet­ta nos­tet­taes­sa iso osa voimas­ta kuluu liik­keen tas­apain­ot­tamiseen ja koordi­noimiseen, kun taas yhtä kap­palet­ta kahdel­la kädel­lä nos­tet­taes­sa liike “tas­apain­ot­taa itse itsen­sä” ja isom­pi osa voimas­ta voidaan käyt­tää nos­tamiseen. 80 kg:n tankop­un­ner­ta­jan suori­tus käsi­pain­oil­la on (yksilöstä ja treenistä riip­puen) ehkä pikem­minkin 2 x 30 g = 60 kg tai jotain tuon suuntaista. 

    En ole soutuekspert­ti, mut­ta ymmärtäisin saman pätevän siel­läkin. Tuuli­sis­sa ja aal­toi­sis­sa olois­sa irto­hankain nousee arvoon­sa jatku­van säää­tymisen­sä ansios­ta, kun taas tyynem­mis­sä olois­sa kiin­teän han­kaimen hyö­ty­suhde on ylivoimainen. Ja järvel­lähän on keskimäärin tyyneem­pää kuin merellä…

    Kil­pa­soudus­sa luulisi käytet­tävän mer­i­hankaimia, jos ne oli­si­vat yksiselit­teis­es­ti parempia.

  22. Jotkut tässä esi­in­tyvät argu­men­tit ovat täysin yht­eneviä sen kanssa, että ruokaa ei saa läm­mit­tää mikrossa, kos­ka mikro on mod­erni keksin­tö, pitää läm­mit­tää uunis­sa, jot­ta on vihreä, vaik­ka ener­giaa kuluu kymmenkertaisesti. 

    Suur­in­ta osaa ihmi­sistä nyt vaan ei kiin­nos­ta pitää koko ajan airoista kiin­ni, eikä suurim­malle osalle järvel­lä soutelijoista tule vas­taan tilan­net­ta, jos­sa lavan kään­tämi­nen tai vipu­var­ren säätämi­nen olisi jotenkin tärkeää.

  23. Kom­men­toi­jil­ta jäi kir­joituk­seni point­ti ymmärtämät­tä, mut­ta ehkä olin piilot­tanut sen turhan huolellisesti.
    Suo­ma­laiset ovat ylee4nsä hyviä omak­sumaan. Peruna syr­jäyt­ti lan­tun ja nau­ri­in muu­ta­mas­sa vuodessa, piz­zat ja kebabit ovat val­lan­neet koko Suomen, tietotekni­ik­ka lev­isi het­kessä ja niin edelleen. Miten on mah­dol­lista, että kult­tuuriero — merel­lä aina mer­i­hankaimet ja järvil­lä aina järvi­hankaimet — on voin­ut kestää. Molem­mil­la on puolen­sa — järvi­hankaimil­la lähin­nä kai se, että soutamisen oppii helpom­min. Mut­ta luulisi, että järviltä löy­ty­isi mer­i­hankaimen kähyt­täjiä ja mereltä järvi­hankaimen käyttäjiä.

  24. Osmo skrev:

    “Miten on mah­dol­lista, että kult­tuuriero – merel­lä aina mer­i­hankaimet ja järvil­lä aina järvi­hankaimet – on voin­ut kestää.”

    Tämä postaus oli var­maan taas ns. koepal­lo kun sitä pitää alkaa selitel­lä. Eikä edes pidä paikkaansa tuo väite. Olen ollut melko monel­la järvel­lä sekä meri­alueel­la. Kumpaakin han­kain­tyyp­piä on sekaisin ja raja näyt­täisi menevän veneen koon mukaan. Syy mik­si ns. järvi­hankain on esimerkik­si Savos­sa yleisem­pi johtuu toden­näköis­es­ti siitä, että soutu­vene varuste­taan sel­l­aisil­la jo tehtaal­la, eikä ole suurem­min syytä vai­h­taa jos on hyväk­si todettu.

  25. No höh, Osmo, justhan tässä on mon­en kom­men­taat­torin voimin todet­tu että järvel­lä ja merel­lä on eri olo­suh­teet. Mik­si käyt­täisin olo­suhde X:n varustei­ta olo­suhde Z:n val­lites­sa, jos Z:lla on omat, sille luo­dut varusteet?

    1. Suo­jaisel­la meren­lahdel­la on järvi­o­lo­suh­teet ja Pie.lisen aaval­la seläl­lä meri­olo­suh­teet, mut­ta han­kaimet menevät suo­lapi­toisu­u­den mukaan.

  26. Osmo: “Kom­men­toi­jil­ta jäi kir­joituk­seni point­ti ymmärtämät­tä, mut­ta ehkä olin piilot­tanut sen turhan huolellisesti.
    Suo­ma­laiset ovat ylee4nsä hyviä omak­sumaan. Peruna syr­jäyt­ti lan­tun ja nau­ri­in muu­ta­mas­sa vuodessa, piz­zat ja kebabit ovat val­lan­neet koko Suomen, tietotekni­ik­ka lev­isi het­kessä ja niin edelleen. Miten on mah­dol­lista, että kult­tuuriero – merel­lä aina mer­i­hankaimet ja järvil­lä aina järvi­hankaimet – on voin­ut kestää. Molem­mil­la on puolen­sa – järvi­hankaimil­la lähin­nä kai se, että soutamisen oppii helpom­min. Mut­ta luulisi, että järviltä löy­ty­isi mer­i­hankaimen kähyt­täjiä ja mereltä järvi­hankaimen käyttäjiä.”

    Muiden kom­men­toi­jien puoles­ta en sano mitään, mut­ta itse mielestäni ymmärsin point­tisi ja kiistin sen. Inno­vaa­tioiden lev­iämi­nen on kiin­nos­ta­va ilmiö, mut­ta mer­i­hankain ei ole inno­vaa­tio, joka olisi jotenkin itses­tään­selvästi parem­pi kuin aiem­pi tai kil­pail­e­va teknolo­gia. Nike ja Adi­das tuot­ta­vat kymme­nen ker­taa enem­män lenkkare­i­ta kuin nap­pik­sia, mut­ta se ei tee lenkkareista sovel­tuvia jalka­pal­loilu­un eikä jalka­pal­loil­i­joiden määrää vähen­nä se, että lenkkeil­i­jöitä on enemmän.

    Nimen­sä mukaises­ti mer­i­hankain toimii merel­lä, mut­ta ei kovin hyvin järvi-Suomes­sa, eikä sik­si ole siel­lä yleistynyt. Kohta­laisen tyynis­sä olois­sa kiin­teä han­kain on ylivoimainen, jos halu­taan että ven­ho liikkuu mah­dol­lisim­man paljon mah­dol­lisim­man vähäl­lä lihasponnistuksella.

    (Sen sijaan se on kiin­nos­ta­va kysymys, mik­si järviltä ei löy­dy mer­i­hankaimien käyt­täjiä ja päin­vas­toin. Soutu­vene on per­in­teis­es­ti hyvinkin paikalli­nen kulku­peli ja jää eläk­keelle saman järven/lahden/poukaman ran­nal­la mis­sä aikanaan otet­ti­in käyt­töön, mut­ta onko auto perä­trail­ere­i­neen muut­tanut tätä? Ja paljonko Suomes­sa ylipäätään on soutu­veneitä? Soutu­venei­den väestön­lasken­ta ja sosi­ologi­nen kar­toi­tus, siinäpä olisi jotain! Ker­toisi ehkä jotain Suomes­ta laajemminkin.)

  27. “Suo­jaisel­la meren­lahdel­la on järvi­o­lo­suh­teet ja Pie.lisen aaval­la seläl­lä meri­olo­suh­teet, mut­ta han­kaimet menevät suo­lapi­toisu­u­den mukaan.”

    🙂 Minä olen aika var­ma, että tuon voi kat­soa THL:n Sotka.netistä ja sen avio­ero­ja kuvaavas­ta tilas­tos­ta. Huo­masin nimit­täin, että siel­lä mis­sä on paljon mer­i­hankaimia, on vähän yksinhuoltajaperheitä.

    Per­he­sopu säi­lyy, kun sout­a­mi­nen esimerkik­si kesämökil­lä sujuu. Toisin kuin järvi­hankaimil­la. Kat­sokaa itse, jos ette usko. Järvi­hankaimet rikko­vat kokon­aisia perheitä:

    http://uusi.sotkanet.fi/kartta/mC/109/3/3A/0/74/?cx=3400000.0&cy=7250000.0&cz=1300000.0&s=24&y=109

  28. Olen näh­nyt järvikäytössä mer­i­hankaimia, soutanutkin sel­l­aisel­la, mut­ta niitä on vähem­män, ja mielestäni syy on yksinker­tainen. Järvelle vene han­ki­taan yleen­sä pienis­sä vesis­sä kevy­een soutelu­un, katiskoiden kokemiseen ja hitaaseen uis­telu­un. Siinä yhtey­dessä se, että lapsetkin voivat soutaa ilman että airot ovat heti järvessä, on isom­pi etu kuin se, että han­kkii “kun­non” hankaimet.

    Nimi “järvi­hankain” on tietysti harhaanjohtava.

  29. Soutuk­il­pailut vis­si­in perutaan, jos on yhtään enem­pi aal­lokkoa ja harvem­min radal­la airot lumpeisi­inkaan tart­tuvat. Kauka­järvel­lä (Pert­ti Karp­pinen kehui takavu­osi­na Euroopan toisek­si parhaak­si kil­pa­paikak­si) ei nouse kun­non aal­to­ja juuri koskaan, kos­ka järvi on pitkä ja kapea.

    Ne mer­i­hankaimet, joiden kanssa kolmisenkym­men­tä vuot­ta sit­ten souta­maan opet­telin, eivät olleet met­allisia eivätkä myöskään kel­luneet (oli­vat jotain paina­van­puoleista muovia). Kun sit­ten kesän­vi­et­to meren­ran­nal­la lop­pui, muut­tui sout­a­mi­nen ihan toisen­laisek­si: kaik­ki opitut hienoudet sai uno­htaa, ml. refleksin vetäistä airot veneeseen, jos piti verkkoon tai katiskaan tarttua.

    Tuli­pa taas kova ikävä lap­su­u­den kesä­paikkaa: nyt siltä niemeltä on kuulem­ma jo kaik­ki puutkin kaadet­tu ja kuulem­ma naa­purimökin paikalla nököt­tää tuulivoimala.

  30. “Molem­mat toimi­vat kuten edel­lä on kuvat­tu. Järvi­hankaimet kuitenkin säästävät airoa kun taas mer­i­hankaimet kulut­ta­vat ja ohen­ta­vat airoa.”

    Meri­airo jätetään usein hie­man pak­sum­mak­si kulutuskohdasta.

    Jos vakavahko­ja kulu­tusjälk­iä ilmaan­tu­isi 20 kesän jäl­keen, kulu­tusko­htaan naputel­laan sel­l­ainen nahkainen kaulus. 

    Punk-henkiset voivat leika­ta siihen hap­su­ja ja goot­ti-väki käyt­tää nauloina sel­l­aisia sepän­tekemiä nupe­ja. Heavy-henkiset taas isol­la kro­mat­ul­la kan­nal­la varustet­tu­ja naulo­ja, joiden kan­taan on taot­tu synkkä pääkallon kuva. 

    Näin airot saa­vat pirteän ja yksilöl­lisen ilmeen ja kuvas­ta­vat souta­jansa aja­tus­maail­maa toisin kuin miljoon­aan sar­joina hikipa­jas­sa ken­ties vieläpä lap­si­työvoimal­la valet­tu tusinahankain. 🙂

  31. Isä opet­ti lapse­na, että mer­i­hankaimet ovat ain­oa oikea vai­h­toe­hto, kun olin oppin­ut par­ti­oleir­il­lä souta­maan järvi­hankaimil­la ja pur­nasin kesämökin mer­i­hankaimista. Mis­sään muual­la en ole näitä ter­me­jä kuul­lutkaan, joten arvelin, ettei käsit­teitä käytetä oikeasti. 

    Järvi­hankaimil­la soutaes­saan huo­maa jatku­vasti, että airot ovat vähän väärässä kohdas­sa. Niitä pitäisi joko siirtää keskem­mälle tai sit­ten ulom­mas. Ja tiet­ty, kään­tää. Muuten tulee rakko­ja, kun joutuu anta­maan airon pyöriä kät­tä vasten. 

    Eivätkö kil­pa­hankaimet ole kuitenkin enem­män kuin mer­i­hankaimet sikäli, että ne sal­li­vat airon pyörimisen?

  32. Minä muis­telin, että se nah­ka naulat­ti­in airoon pait­si estämään kulu­mista myös helpot­ta­maan soutamista (paran­ta­mal­la kitkaa). 

    Meri- ja järvi­hankaimien ver­tailu on vähän kuin emac­sia ja notepa­dia ver­taisi. Molem­mille on käyt­tön­sä ja käyttäjänsä.

  33. Tämä han­kaines­imerk­ki on hyvä evoluu­tioon liit­tyvä koe ja malli (jos­sa han­kain toimii välikap­paleena). Luon­non­va­l­in­ta toimii. Merel­lä meren taval­la ja järvel­lä jär­ven. Eikä kumpaankaan pitäisi liit­tyä mitään oike­as­sa olemisen näkökul­maa (vaik­ka meri-ihmisel­lä on tiet­ty vaikeus suh­tau­tua järvi-ihmisi­in neu­traal­isti, veden näkökul­mas­ta). Dar­winin hom­mat jatka­vat kulkuaan. Välimuo­to­ja on mut­ta pääsään­tö on tämä: meri on aina meri, järvi järvi.

  34. Pohjoisen jok­isovel­lus han­kaimista oli kak­si vahvis­tus­ta laidan molem­min puolin,sisäosassa oli kolot kahdelle tapille, jot­ka nousi­vat laidas­ta ylöspäin ja joiden väli­in airo asetettiin.

    Airoa saat­toi siis kään­nel­lä miten tah­toi, samoin ulkone­maakin saat­toi säätää hieman.

    Uiton vuok­si airon piti olla hel­posti vapautet­tavis­sa, airoil­la kun piti pystyä tön­imään reit­ti pöl­li-ja tukkisuman läpi.

    Airo kyl­lä kului, samoin tapit, mut­ta pap­pa tai isä veis­teli talvipuhteina uudet airot muu­ta­man vuo­den välein.
    Laitaan voiti­in vahvikkeet ja tapit vai­h­taa niiden kulues­sa liikaa

  35. Nyt pitää huo­ma­ta, että nyky­isin järvi­hankaim­i­na esiteltävät vir­i­tyk­set ovat kelvot­to­mia. Kai nyt tiedätte, että parem­pi ja ylivoimainen järvi­hankain pystyy ihan kaik­keen mihin mer­i­hankainkin. Ennenkuin ruvet­ti­in rak­en­ta­maan näitä koneis­tet­tu­ja ja pus­lat­tu­ja alu­mi­in­in­palo­ja, joi­ta saa kiin­ni ja irti vain tietyis­sä asen­nois­sa, han­kaime­na oli lenkkiru­u­vi airossa, ja hie­man vino tap­pi veneen laidas­sa. Jotkut lait­toi­vat vielä löysän ketjun tai liinan pätkän siihen airon ja par­taan välille, jos airo sat­tui tipahtamaan.

    Jos tarvi­taa airon sisään vetoa tai kallis­tus­ta, airo vaan nos­te­taan tapis­taan nojaa­maan tap­pi­in, ja kaik­ki edel­la hehkutet­tu onnis­tuu. Jois­sain airois­sa oli vielä merkki­u­rat pitu­u­den arvioimista varten. Järvi­hankain muut­tui mer­i­hankaimek­si sekun­nis­sa, ja takaisin.

    Järvi­hankain ei ole isoil­la aal­loil­la hyvä.kokematon on äkkiä poh­jalau­doil­la oikose­naan airon­pään kolauttamana.

  36. OS: “piz­zat ja kebabit ovat val­lan­neet koko Suomen”

    Keskustelu on pysynyt mie­lenki­in­toi­sis­sa han­kaimis­sa, mut­ta tuo­hon piz­za ver­tailu­un voisi tode­ta että Suomes­sa piz­zoina myytävät juus­toananasläys­täk­keet eivät ole alku­unkaan samo­ja tuot­tei­ta kuin alku­peräiset durum vehnästä leiv­o­tut ja puu-uunis­sa pais­te­tut ital­ialaiset pizzat.

  37. Vain yksi sana lisät­täväk­si tähän keskustelu­un: Perämoottori.

  38. Jostain syys­tä olen kuul­lut käsit­teet meri- ja järvi­hankain vas­ta aika hil­jat­tain. Olen luu­lenut, että ne ovat avo- ja tap­pi­hankain. Avo­hankaimen saisi puolestani lail­la kieltää, niistä ei tule kuin vihaisek­si. Vanavet­tä on takana ihan tarpeek­si, mut­ta kuka hul­lu läh­teet soutu­ve­neel­lä sel­l­aiseen keli­in, jos­sa lapa pitää vas­tatu­ulen takia käähtää vaakasuoraan?

    Nykyisen­mallisen avo­hankaimen esiku­va taitaa olla kak­si tap­pia veneen laidas­sa, sen edeltäjä oli yksi tap­pi. Mut­ta sik­si oves­sakin on nykyään saranat, että ovi pysy­isi paikallaan ja olisi muka­va käyttää.

  39. Nah­ka tarvi­taan mer­i­hankaimis­sa käytet­tävään airoon myös äänen­vai­men­timek­si, ainakin mer­i­taime­nen jahdis­sa. Ja se airo­han tehdään souta­jan päässä sen ver­ran pak­sum­mak­si, ettei mah­du han­kaimen hahlosta läpi.

  40. Kiin­nos­ta­va keskustelu, vaik­ka en tähän asti tun­tenut näitä ter­me­jä. Mut­ta eikö kult­tuurin mon­imuo­toisu­us ole tärkeää — ja myöskin kivaa? Olisi aika tyl­sää, jos kaikkial­la maail­mas­sa käytet­täisi­in sama vene­tyyp­piä ja han­kain­tyyp­piä. Minus­ta se on muka­va, kun han­kain­tyypin perus­teel­lakin tietää ole­vansa Kallavedel­lä — tai Kotkan saaris­tossa. Tai että voi ihme­tel­lä mikä erikoinen ihmi­nen se on ollut, joka on han­kkin­ut mer­i­hankaimet Pielisen seudulle. Ja, että takaisin kotona löy­tyy se, mihin on tot­tunut, vaik­ka sen ei tarvitse olla aivan tehokkain väline, vaan “riit­tävän hyvä”, kuten joku kirjoitti.

  41. OS “Kom­men­toi­jil­ta jäi kir­joituk­seni point­ti ymmärtämät­tä, mut­ta ehkä olin piilot­tanut sen turhan huolellisesti.
    Suo­ma­laiset ovat ylee4nsä hyviä omak­sumaan. Peruna syr­jäyt­ti lan­tun ja nau­ri­in muu­ta­mas­sa vuodessa, piz­zat ja kebabit ovat val­lan­neet koko Suomen, tietotekni­ik­ka lev­isi hetkessä…”

    Aloite­taan perunas­ta. Sen lev­iämi­nen koko maa­han vei ainakin sukupol­ven. His­to­ri­an yksi­tyisko­htia en muista, mut­ta ensim­mäiset suomenkieliset val­is­tusle­htiset painet­ti­in jo 1720-luvul­la tms. Peruna ja Pom­merin sota (1760-luvul­la) on sel­l­aista hyvin mieli­in­painu­vaa leg­en­daa., Helsingis­sä oli 70-luvul­la pitkään kak­si pizze­ri­aa (Don Rodol­fo ja Rivoli) .…

    Ihan mie­lenki­in­toinen mut­ta hie­man hyödytön keskustelu, kos­ka ei voi sanoa että toinen han­kain­tyyp­pi olisi absolu­ut­tis­es­ti parem­pi kuin toinen. Han­kaimen parem­muu­den määrit­teli aikoinaan se, miten talon 12-kesäi­nen tytär pystyi aut­ta­maan syyskeleil­lä isään­sä verkko­jen kokemises­sa. Ei se, miten sat­un­nainen souteli­ja asian kokee.

    Muis­tiku­vani mukaan Ylöjär­ven Ahvenis­tossa 60-lvul­la puu­ve­neessö oli tap­pi­hankain (eli järvi­hankain). Ja jos oikein muis­tan, kirkkoveneis­sä on edelleen kiin­teä järvi­hankain. Ja toisaal­ta liikku­va soutu­penk­ki, kuten muutenkin kilpaveneissä.
    Kare­lia-soudus­sa. muuten, kun kymmenet venekun­nat saa­pu­vat rantaan airot pystyyn­nos­tet­tuina, ain­oas­taan tah­ti­airo­jen soutaessa.

  42. “Ihan mie­lenki­in­toinen mut­ta hie­man hyödytön keskustelu, kos­ka ei voi sanoa että toinen han­kain­tyyp­pi olisi absolu­ut­tis­es­ti parem­pi kuin toinen. ”

    No voi tietenkin: mer­i­hankain on parempi 🙂

    Herätät jo muitakin epäi­lyk­siä. Saatat olla järvikalas­ta­jien kan­soit­ta­man Puikkaripuolueen ihmisiä.

    Tiedäthän: seistään veneessä kovas­sakin aal­lokos­sa juuri ja juuri putoa­maisil­laan — usein pudo­taankin — ja nos­te­taan verkot ylä­paulas­ta risun­nokkaan. Nyky­isin muovirisun. Ja sit­ten soude­taan rantaan ja irrotel­laan par­it sin­tit ja taas apa­jalle laske­maan verkot. 

    Mut­ta mitä tekee merihankain-kalastaja? 

    Istuu tur­val­lis­es­ti takatuh­dol­la, toinen soutaa verkko­jataa pitkin ja takatuh­don henkilö kokee verkot airon alta ylä­paulas­ta nos­ta­mal­la ja takaisin laskien.

    Ottaa muka­van saali­in irti nop­sal­la liikeel­lä silmän läpi tai muuten kätevästi ja jos verkos­sa on lev­ää tai risu­ja, piiskaa ne irti.

    Sata 30 metrin mit­taista 1,5 metrin liinal­la ole­vaa verkkoa ei ole temp­pukaan kun sen osaa. Menee saman ver­ran aikaa kuin järvi­hankain-puikkari ‑ihmisen 10 verkos­sa. Ihan oikeasti, muuten.

    Tai miten on verkon­lasku? Voi sitä riemua: verkot voi ajaa jopa “koneel­la suo­rak­si” eli vetää paljus­ta moot­to­ril­la reipas­ta käve­lynopeut­ta ajaen. Sinne ne solju­vat mukav­ille ahve­na­pa­jille kuin aja­tus ja myös soutaen.

    Entäs kun verkot pitää ottaa pois? Voi tehdä monel­la taval­la kelistä riip­puen. Peräve­neel­lä lähde­tään juo­nen päästä, ote­taan verkon­paino ja “kukku” pois ja sit­ten vede­tään souta­mat­ta verkot palju­un ylä- ja ala­paulas­taan. Kalat ote­taan saman tien irti ja laite­taan omaan palju­un­sa lajin­sa mukaan vaikkapa.

    Kun yksi palju (vaikka­pa saavi) täyt­tyy, avataan ylä­paulo­ja yhdis­tävä sol­mu ja sido­taan se nop­saan vaik­ka saavin kahvaan. 

    Ja taas nos­te­taan. Ei tarvitse hen­gen­vaar­al­lis­es­ti seisoskel­la veneessä ja meri voi käy­dä vaik­ka kuin.

    Ja siel­lä ne liinat ovat täysin laskukelpoisi­na mukav­il­la ja luon­nos­taan laskeu­tuneil­la vyy­hdeil­lä ilman roskan roskaa kevät­tä odottamassa.

    Tämän voi tehdä yksinkin jos keli on edes siedettävä.

    Korostan, ettei kyse ole ryöstökalas­tuk­ses­ta, sil­lä meri on laa­ja ja pienikin saalis voi vaa­tia paljon verkkoja. 

    Puikkaripuolueen ihmiset ovat vas­ta työn­sä alus­sa: raa­haa­vat kädet korkeal­la matalia verkko­jaan liinat suo­ri­na. Ne tart­tuvat veneen laitoi­hin ja keräävät kaik­ki risut ja män­nynkävyt matkallaan mökin­seinään isket­tyyn naulariviin. 

    Sel­l­aiseen ne vaan pitää aina nos­taa ties mik­si. Joku van­ha tapa? No aurinko sit­ten paah­taa liinan hap­er­oksi ja lopuk­si mökin eteinen on täyn­nään näitä suo­ri­na riip­pu­via verkko­ja, jot­ka tak­er­tu­vat vaatteisiin.

    On se surkeaa heillä 🙂

  43. Palataan­pa van­haan asiaan.

    Kirkkon­um­mi-päivil­lä oli paikallsien sou­tuseu­ran kirkkovene esil­lä. Tark­istin­pa asian. Kyl­lä siinä oli järvi­hankaimet eli met­al­li­tapit par­taas­sa ja airois­sa sit­ten han­kaimia varten hela.

    Penkit oli­vat liikku­vat, joen väsitämät­tä sil­loin han­kaisemn kiin­ni­tyk­sen on olta­va kiin­teä. Vai onko sään­tö­jen määräämä?

    Tosi­aankin turha väitel­lä näi­den han­kain­tyyp­pi­en absolu­ut­tis­es­ta paremmuudesta.

  44. Epämiel­lyt­tävä totu­us on se, että järvi­hankaimet muis­tut­ta­vat oikei­ta han­kaimia, ollen vain niiden huonom­min toimi­va jäljitelmä. Tämän tietää jokainen, joka on soutanut järvil­lä ja merel­lä eri­laisia veneitä ja käyt­tänyt eri­laisia hankaimia. 

    Alku­peräi­nen kysymys olikin se, mik­si järvil­lä tätä kun­nol­lista mallia ei olla otet­tu laa­jasti käyt­töön. Henkilöko­htainen veikkauk­seni on se, että merel­lä olo­suh­teet ja veneet ovat vaa­ti­vampia ja siel­lä ei siten voi leikkiä kaikil­la vir­i­tyk­sil­lä. Järvil­lä se nyt on sama vaik­ka ei olisi han­kaimia lainkaan. Järvi­soutelijoit­si­jat ovat muutenkin sitä kaupunkiporukkaa, jot­ka menevät juovuk­sis­sa soutu­ve­neel­lä lai­turin päässä ole­vaa katiskaa nos­ta­maan ja rohkeim­mat uskaltau­tu­vat ker­ran kesässä ihan naa­purimökille asti, eli 50 metrin päähän. Siihen hom­man kel­paa nyt vaik­ka las­ten kylpyamme, eli kun oikeaa tarvet­ta ei ole, niin väli­neetkin ovat sen mukaiset.

Vastaa käyttäjälle Merihankaaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.