Tätä olen tällä blogilla ihmetellyt ennenkin, mutta ihmettelen taas. Miten sveitsiläinen saa sveitsiläisellä palkkatasolla käyttämättä vierastyövoimaa kannattamaan hotellin, joka koostuu ravintolasta ja tusinasta vierashuoneita? Hinta on halvempi ja laatutaso selvästi parempi kuin vaikkapa asiakkaiden omistamassa Cumuluksessa. Naapureihinsa verrattuna Sveitsi on kallis maa. Muualla hotellihuoneiden hinnat ovat vielä selvästi halvempia.
Suomessa lasketaan, että hotellissa on oltava vähintään sata huonetta, ennen kuin sitä saadaan mitenkään kannattavaksi. Silti hinnat ovat meillä kalliimmat. Jokin ongelma palveluelinkeinoja koskevassa lainsäädännössä vai pelkkää osaamisen puutetta?
Vai riistävätkö keskieurooppalaiset perheyrittäjät itseään?
Tännekin usein linkkaamassani uutisessa saksalainen elintarvikevähittäiskauppias ihmetteli suomalaisen kauppiaan saamaa isoa katetta. Veikkaisin että on kyse samasta ilmiöstä.
Se taas on kytköksissä Osmonkin heittoon siitä, että keskieurooppalaiset perheyrittäjät riistävät itseään. Kaupan (hotellin, ravintolan) pito on elämäntapa, ei työpaikka. Elämä eletään kaupassa (hotellissa, ravintolassa) eikä odoteta että pääsee sulkemisajan jälkeen elämään. Tämän vaikutelman ainakin saa kaikista, siis kaikista, Keski- ja Etelä-Eurooppaan muuttaneiden tarinoista elämästä siellä.
Ja sitten tietysti se, mihin kaikki Suomessa kaatuu: meitä on liian vähän. Siinä missä Keski- ja Etelä-Euroopassa pienenkin kylän kahvilassa käy päivittäin sata asiakasta, suomalaisessa kyläkahvilassa käy viisi. Tai ei yhtään.
Luin juuri Fillarilla Nizzaan, jossa ihmettelit samaa asiaa. Jos hintataso on suht sama kuin Suomessa ja yrittäjät saavat toimistaan kohtuullisen elintason (tekevätkö vähemmän voittoa kuin suomalaiset ketjut?) — kuten kuvittelisin Sveitsissä saavan — kyse on sitten julkisen vallan toimenpiteistä ja lainsäädännöstä, verotuksesta.
Mutta. Suomessakin on Matkustajakoteja, joissa hintataso on halpa, huoneita vähän ja jotakin saa tiskiltä myös ostettua. Palvelu ja miljöö ei ehkä vastaa Sveitsin tasoa mutta perushuoneen saa halvalla. Nämä myös kannatavat ainakin sikäli, että jotkut ovat toimineet alalla pitkään. Tämä on joillekin perheyrittäjille elämäntapa, jossa työtunteja ei lasketa (niin kuin hotelleissa). Ja kun paikka tulee tutuksi, palvelun taso paranee. Sitten on näitä B&B paikkoja mutta niiden pitäjillä lienee myös muuta elinkeinotoimintaa — mutta ei aina.
Varmaan matkaan vain kalleissa verrokkimaissa, mutta minusta suomalaiset hotellihinnat ovat jopa alhaisia.
Kuinka helppoa on muuttaa asuinhuoneistoksi kaavoituksessa määritelty tila hotellihuoneeksi?
Oisko meillä kaikkia ihmepykäliä ja direktiivejä, jotka määräävät, missä ovet ja ikkunat saavat tai pitää olla, miten päin hantaakit jne jne?
Lappeenrannassa tilanne on todella kummallinen. Kysytään vastaa vain Venäläiset itse.
Sveitsissä hotellialan ALV on 3.6%
Johtuu kartellimaisuudesta!
Hotellimerkkituotteet Suomessa keskittyvät kolmelle suurelle toimijalle: Hilton-Scandicille, Restelille ja S‑ryhmälle.
Tampereelle äskettäin perustetun DreamHostelin yrittäjä kirjoitteli blogissaan varsin seikkaperäisesti kaikenlaisesta byrokratiasta yms. mitä hostellin perustamiseen Suomessa liittyy:
http://hostellinperustaminen.blogspot.com/
Suosittelen lukemaan, jos aihepiiri kiinnostaa. Niitä enemmän byrokratiaan liittyviä juttuja löytyy vanhemmista merkinnöistä; uudemmissa kerrotaan enemmän remonteista yms. käytännön asioista.
Jos kyse on siitä, mitä nimitetään hotelliksi ja mitä joksikin muuksi, niin taas on kyse lainsäädännöstä. En tiedä sääteleekö EU jotenkin sitä, minkä tasoista ja kokoista paikkaa saa sanoa hotelliksi vai voiko kahdentoista huoneiston paikkaa kutsua hotelliksi? Kaikki eivät halua leimautua hotelliksi. Kyse on siis myös nimityksistä.
Turussa on ainakin neljä hyvää matkustajakotia.
Tässä joitakin Suomesta:
http://www.yrityshaku.net/yrityshaku/yritys/Matkailu/Matkustajakodit
Voisiko juuri hintataso olla syynä?
Suomessa ei oikein hotellit kiinnosta (ja sitä kautta myös kotimaanmatkailu vähenee), koska ne ovat niin kalliita.
Pienimuotoista yritystoimintaa haitannevat sekä työehtosopimusten velvoitteet että esim. ennakkoverotuksen toteuttamistapa. Periaatteessa takana on hyvä ajatus, eli tulisi olla vain sellaisia yrityksiä, jotka tekevät tasaista tulosta ja tarjoavat säännöllistä ja turvattua työtä. Näin ihmisten elämä olisi onnellisempaa ja varmemmalla pohjalla. Loogisesti on siten myös parempi olla työtön ja saada turvattu toimeentulo, kuin tehdä epävarmaa ja kausittaista työtä. Eli palataan taas kansalaispalkkaan, joka ratkaisisi ongelman suurelta osin…
Hotelli- ja ravintola-alalla keskittyminen on johtanut siihen, että todellinen liiketoiminta on keskusvetoisen logistiikkaketjun hallintaa. Tässä ketjussa loppupiste, eli se, jossa asiakasta palevllaan, on välttämätön paha, ja tavattoman “epäkannattava” sellainen — on “liikaa” heniklöstökuluja, kiinteistöt ovat “kallita” jne. Varmaan kustannukset ovatkin suurempia, kuin keskusliikkeen varastohallien (tai vaikka huoltoasemien), ja se — hallit peltojen keskellä — on kuitenkin se osa, jolla keskusliike tahkoaa rahansa.
Kiitos tukkutilanteen ei synny myöskään ihmeemmin kilpailua, kun aivan pieni yrittäjä ei tahdo saada edes ostettua tuotteitaan ns. riippumattomilra markkinoilta, kun joka puolella on tavarantoimitussopimuksia, ostosopimuksia jne.
Tästä seuraa edelleen se, ettei tukkureiden hallinnoimassa toiminnassa ole tärkeintä yksittäisen toimipisteen menestys tai taso sinänsä, vaan se, että tilaukset kulkevat tasaisesti ja tahkoavat rahaa omistavalle taholle, joka yhdellä kädellä myy ja toisella pakottaa ostamaan itseltään.
Väittäisin myös, ettei todella tasokas hotelli kykene ulkoistaamaan esim. siivouspalvelujaan. Tässä(kään) taloudellinen rationalismi ja optimointi ei takaa parasta mahdollista tulosta asiakkaan kannalta.
Olisiko niin, että Suomessa hotellit, osuusliikekaupat, pizzeriat jne. Kaikki ne pitää hajoittaa ja uusia viiden vuoden välein.
Muualla on satoja vuosia vanhoja ajan patinoimia, arvokkaita hotelleja, pubeja, kauppoja jne. ja ihan hyvin palvelevat.
Suomessa ei sodan jälkeinen jälleenrakennustyö ota millään loppuakseen 🙂
Ei kai hotellibisnes mikään poikkeus ole. Kovin on vaikea keksiä kilpailtua alaa Suomessa. Isoilla toreilla vielä näkee hintakilpailua perunoissa ja mansikoissa. Siinä se taitaa olla.. Yrittäminen Suomessa ei houkuttele.
Voihan siinä olla jotain kansan luonteestakin. Kuitenkin vast´ikään perustettiin oikein yritys, joka tarjoaa palveluita yrityksen perustamispalveluita tarjoaville. Siis tuo meni ihan oikein: yrityksen perustamispalveluita tarjoaville tarjotaan palvelua, joka tarjoaa helpotusta yrityksen perustamissotaan. Että näin Suomessa. Yrittäjäksi ei noin vain viitsi ryhtyä.
Olisi itselläkin ollut mahdollisuus työskennellä freelancerina/yrittäjänä opiskeluiden ohessa. Hetken aikaa tutkiskelin vaihtoehtoja ja päädyin tekemään sen 3½ kk vuodessa kesäduunia palkollisena. Tällä hetkellä vieläpä ulkomaisen firman leivissä 🙁
Käyppäs Soininvaara joskus Joutsassa, siellä alunperin urbaani serkkutyttöni Eva Tervonen pitää kymmenen huoneen hotelli Aatto ja Elliä
Osmo deletoikoon spämminä jos haluaa mutta pieni on maa, yöpymisestä en tiedä, mutta voin suositella paikan tuoreita sämpylöitä ja kahvia. Ja minä olen noiden suhteen toivoton nipo! Mikä siinä ylipäänsä on että kun tämän maan ruokakulttuurissa on kaksi hyvää asiaa, leipä ja kahvi, niin nekin pitää korvata äykeällä espressolla ja kuivilla briosseilla? Apinoidaan vaikka tuore paikan päälle tehty jäätelö Italiasta mieluummin.
Suomessa on pienperheyritysvastainen henkinen ilmapiiri. Yrittäjäksi ryhtyneen pelätään rikastuvan ja siksi hänen palveluitaan ei haluta käyttää tai tuotteita ostaa. Mieluummin käytetään pörssiyritysten tai suurosuuskuntien palveluita. Oikeastaan ainostaan parturi-kampaajille ja maanviljelijöille on “sallittua” toimia yksinyrittäjinä. Ja heistäkin ainakin viimeksimainitut ovat valtavan kateuden kohteina. Yksittäiselle perheelle on “sallittua” hankkia toimeentulonsa ainoastaan palkkatyöllä tai Nokian osakkeilla.
Sveitsi on kaunis matkailumaa keskellä Eurooppaa. Suomi on syrjäistä metsää meren takana.
Autoilin muutama vuosi sitten Reinin laaksossa, jossa jokainen pikkukylä on kuin 1500–1600 luvun ulkoilmamuseo upeine kahviloineen, ravintoloineen ja luostareineen. Kylien välissä on sitten viinitarhoja, linnoja ja historiaa ja miljoonakaupunkeja.
Sama reissu Suomessa: metsää, metsää, ABC, pelto, betoninen 70-luvun kirkonkylä, pizzakebab, metsää…
Mutta kyllä Suomestakin löytyy mökkikyliä ja persoonallista maatilamajoitusta, kysyntä vain lienee talvisin vähäistä.
Kyllä perheyrittäjät Keski-Euroopassa varmaan tekevät pitkää päivää arvostettavalla ahkeruudella. Mutta heidän apunaan työskentelee siivojia ja keittiöapulaisia lähinnä Itä-Euroopan maista todellisella riistopalkalla. Näin oli ainakin muutama vuosi sitten Itävallassa.
Ei ne hotelliyrittäjät vessoja siivoa. Eikä muutkaan paikalliset Keski-Euroopassa.
Samanlainen orjatyövoiman hyväksikäyttö ei ole Suomessa laillista toistaiseksi. Mutta kahdet työmarkkinat näyttävät tulevan Suomeenkin varsinkin, jos demarit häviävät vaalit ja nykyinen hallituspohja jatkaa.
Vähän ihmettelen, ettei vihreiden piirissä tätä tilannetta tajuta. Tai ehkäpä vihreät oikein haluavat niitä halpaorjia, että saataisiin halpoja palveluja? Samaan syssyyn sitten tulevat halpaorjien asuntoalueet, koulut jne.
Perintövero on tehokas tapa estää pääomavaltaista pienyritystoimintaa. Meidänkin suvussa on joskus ollut matkustajakoti! Perintövero sataa suoraan suurten toimijoiden, kuten SOK, Tradeka ja K‑ketju, laariin.
Sama kysymys toisella tavalla. Miksi Suomessa on poikkeuksellisen vähän keskisuurta yritystoimintaa? Sama kysymys vielä kolmannella tavalla: Miksi suomalaiset yrittäjät aina realisoivat yrityksensä eläkeiässä myymällä ne ulkomaille?
Onhan Suomessa jo julkisia esimerkkejä siitä, että isä myy ulkomaille ja poika ostaa takaisin muutaman vuoden päästä. Rahat ovat olleet ne vuodet turvassa muualla EU-alueella. Näissä järjestelyissä pääomaa vain täytyy olla reippaasti enemmän kuin yhden hotellin verran.
Toinen näkökulma on, että asiakkaat ovat vaikeita. Suomalainen ei omalla kustannuksellaan hotellissa yövy. Se on turhaa ylellisyyttä.
Matka suunnitellaan siten, ettei tarvitse yöpyä missää. Jos on tarve, niin mennään sukulaisiin ja tuttujen luo. Jos sekään ei toimi, nukutaan vaikka autossa.
Sama kituliaisuus koskee taksilla matkustamista. Muistan hyvin, kun nuorna miesnä kotona asuessani useinkin tai siis melkein aina tulin juhlimasta kotiin taksilla. Rahat oli loppu ja äiti maksoi kyydin.
Äitini kehoitti aina, että tulisin linja-autolla. No kerran sitten oikein hauskan illan jälkeen tulin linja-autolla. Äiti ei ollutkaan iloinen. Ei sen takia, että bussi olisi maksanut enemmän. Olinhan sopinut kuljettajan kanssa taksia vastaavan hinnan. Äiti suuttui sen takia kun bussi möyri pihan ja herätti naapuruston.
Ajelin viime viikolla pyörällä länsirannikkoa pitkin Helsingistä vaasaan (750 km) ja yöt vietin teltassa. Aikaisemmilla reissuilla, silloin kun vielä olin töissä ja oli massia, yövyin hostelleissa/motelleissa, mutta ansiosidonnaisella 40–50 e yöstä on liikaa.
Telttailumaana Suomi on kuitenkin maailman paras, mielestäni. Suomessa on jokamiehenoikeus ja teltan voi pystyttää oikeastaan minne haluaa. Järviä ja jokia on mielinmäärin, joten peseytyminenkään ei ole kesäisin ongelma. Eikä maksa mitään.
Toinen loistava puoli Suomessa telttailussa on se, että kaupunkien maksulliset camping-alueet sijaitsevat kaupunkien parhailla tonteilla uimarantojen vieressä, monesti jossain kaupungin kupeessa olevassa saaressa. Hinnat eivät päätä huimaa (10–20e). Jos leirintäalueen keittiössä kokkaa illallisen ravintolassa syömisen sijaan, tulee yöpymisestä suurin piirtein ilmaista.
Itse rakastan Suomessa matkailua.
Suomessa ei ole pieniä hotelleja, koska matkailijat vuokraavat mielummin mökkejä.
Matkailu kohdistuu järvisuomeen eikä kaupunkeihin. Järvelle ei kannata puolestaan rakentaa pienhotellia kun tilaa riittää mökin rauhallekkin. Yksityshenkilöitä jotka vuokraavat mökkejä on suomessa tuhansia.