Suomi on tunnettu erinomaisista muusikoista, niin kapelimestareista, viulusteista kuin pianististakin. Tämä johtuu erinomaisesta musiikkiopistojärjestelmästämme, joita veronmaksajat tukevat avokätisesti. Lahjakkaimmat muusikot saavat, jos vanhemmilla on vähän varaa maksaa, muuta ikäluokkaa selvästi parempaa opetusta. Koulun musiikkiopetukseen näiden nerojen pitää kuitenkin osallistua, vaikka he eivät sillä mitään uutta opikaan.
Myös lahjakkaita urheilijoita opetetaan erikseen urheiluseuroissa. Heille on myös erilliset urheilulukiot. Lahjjakkaat urheilijat on myös, de facto, vapautettu asepalveluksesta. Sen ajan he saavat käyttää ammattimaiseen treenaukseen ja kansainvälisiin kilpailuihin.
Kukaan ei sano, että on jotenkin väärin opettaa lahjakkaille muusikoille ylimääräistä eikä kukaan sano, että osaisivathan nuo pimputtaa pianoa ihan tyydyttävästi ilman erityisopetustakin.
Minusta pitäisi järjestää erityisopetusta myös matemaattisesti lahjakkaille. Matematiikka on vähän samanlainen asia kuin musiikki. Joillekin se o0n helppoa ja toisille ihan mahdotonta. Lukiossa ja ylioppilaskirjoituksessa tämä on hyväksytty. On erikseen helppo ja erikseen vaativa matematiikka, joista molemmista voi saada ylioppilaskirjoituksessa laudaturin, vaikka helpon matematiikan laudatur vastaa hädin tuskin vaativan laudaturin cumlaudea. Matemaattisesti lahjakkaimmat eivät tosiasiassa saa kouluaikanaan mitään opetusta matematiikassa, mikä on yhtä tarkoituksenmukaista kuin että emme antaisi musikaalisesti lahjakkaille opetusta musiikissa, koska nämä osaavat sen jo riittävän hyvin.
Vaativa matematiikka on aivan liian helppo matemaattisesti lahjakkaille. Ainakin suurissa kaupungeissa, joissa oppilasmäärät riittävät, pitäisi olla erityisopetusta matemaattisesti lahjakkaille.
Niille joille vaativa matematiikka on liian helppoa täytyisi olla mahdollista osallistua yliopistotasoisille matematiikan kursseille. Se on se seuraava askel. Tämä on kai nykyäänkin mahdollista, mutta en tiedä markkinoidaanko tätä tarpeeksi. Kuitenkaan lukion opettajille tuskin on pätevyyttä opettaa yliopistotasoista matematiikkaa, niin että nämä kurssit voitaisiin käyttää hyväksi yliopisto-opinnoissa.
Matematiikka on metotitiede joka etupäässä mahdollistaa muiden tieteiden harjoituksen, soittaminen tai pallon potkiminen taas taitoja, eli vertaus ontuu. Mutta jatkettakoon sitä kuitenkin, soittaminen tapahtuu etupäässä kouluajan ulkopuolella ja palloa potkitaan illat aamut. Toistoilla ei toki ole varmaan matematiikassa, tai miksei myöskin esimerkiksi kirjoittamisessa, mutta olennaisesti siinäkin on se harrastaminen. Eli kysymyksen voisi asettaa niin että pitäisikö olla enemmän ohjattua harrastustoimintaa. En osaa sanoa onko tästä hyöytä vai onko jopa parempi puuhata ilman ohjausta.
Tämä liittyy myös siihen, ulkopuolisen tietämättöstä näkökulmasta, outoon ja kohtuuttomaan vaatimukseen että koulun pitäisi hoitaa ihan kaikki lasten asiat. Eikä sitä pitäisi sitten käydä 24/7?
Siis Päivölän kansanopiston matematiikkalinja jokaiseen yli X tuhannen asukkaan kylään, jossa X on … ?
Vähän samoja ajatuksia minulla kuin Tpyyluomalla.
Entä kielelliseti lahjakkaat lapset? Entäs erityisen sosiaaliset — ilmaisu, draama? Erityisopetusta?
Miksi juuri matematiikka? Ehkä siksi, että Osmo itse on matemaattisesti ilmeisen lahjakas ja luulee siksi että matematiikka kaiken hyvän alku ja juuri.
Uskokaa tai älkää, niin oma poikani sai matemaattisesti lahjakkaan statuksella erityisopetusta 90-luvun puolella. Silloin vielä riitti resursseja tällaiseenkin ihmeeseen. Nythän kaikki määrärahat menevät (eivätkä riitäkään) oppimishäiriöisten ja maahanmuuttajalasten opetukseen.
Oli miten oli, niin diagnoosi oli minusta alun perin väärä. Kyseessä ei ole matemaattisesti erityislahjakas poika, vaan yleisesti lahjakas poika, jonka ajattelun formaalinen puoli ylitti ikätason ala-asteella roimasti.
Sittemmin on tasoittunut.
Elina, paljonko Munkkivuoressa on maahanmuuttajalapsia?
Matematiikka on metotitiede joka etupäässä mahdollistaa muiden tieteiden harjoituksen, soittaminen tai pallon potkiminen taas taitoja, eli vertaus ontuu.
Aika suppea käsitys matematiikasta.Tavallaan soittamisen opettelukin on vain musiikin esittämisen harjoittelua, eli musiikin esittäminen on taito ja soittamisen opettelu on vain metodin harjoittelua. Yllä olevia käsitteitä lainaten. Minusta matematiikan taito on taito siinä missä pianon soittokin.
Ja ihan varmasti matematiikan opiskelu on kovaa työtä ja vaatii omistautumista ainakin, jos aikoo etsiä omien kykyjen ylärajaa. Lahjakkaille tekisi hyvää saada jo peruskoulussa jotain allekkain kertolaskua tai jakokulmaa haastavampaa ja mielenkiintoisempaa käsiteltäväksi.
Musiikki, kuvataiteet ja liikunta ovat asioita joita kulttuurissamme tehdään oppimisen lisäksi niiden itsensä vuoksi. Matematiikalla ei ole samantyyppistä kulttuuritukea. Pihalle on vaikea mennä yhdessä laskemaan eikä sitä oikein helposti perhejuhlissa anneta matikkanäytöksiä.
Omassa koulussamme olemme tarjonneet ja toteuttaneet matikka- ja shakkikerhoja, mutta soitonopiskeluun tai urheiluvalmennukseen viittaavaakaan intensiteettiä emme ole saaneet aikaiseksi. Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella toimiva Luma-keskus organisoi matikka- ja luonnontiedekerhoja ja leirejä ja sen tuki on käytössä pääkaupunkiseudulla. Helsingin kouluilla on tarjolla myös matikka- ja luonnontiede luokkia, joihin valitaan soveltuvuuskokeella. Itse tällaista luokkaa vetävänä tiedän, että meillä on vielä matkaa musiikkiluokkiin orkestereineen tai kaksikieliseen opetukseen. Kehittelyn kannalta tuki kodeista ja ympäröivästä yhteisöstä on todella arvokasta.
Eikö tätä syventävää tieteiden opetusta voisi antaa yhteistyössä lähiyliopiston kanssa? Nykytekniikalla sen välittäminen onnistuisi varmaan myös maaseudulle.
Voipi olla, että yleissivistävä kivakivahöpöpö ‘oikeisiin’ arvoihin kasvattava koulujärjestelmämme vie aikaa, energiaa ja halua lahjakkailta etsikkovuosinaan kehittää erityistaipumuksiaan millä tahansa oppialueella.
Voi myös olla, että koulujärjestelmämme suosii niitä joista on kiva notkua koulujärjestelmän
hoteissa vuodesta toiseen oppimassa etupäässä koulujärjestelmässämme viihtymistä.
Voi olla toisinkin, olisi kiva jos tällä blogilla aiemmin mainittu maamme lukuisa kasvatustieteilijäarmeija ennakkoluulottomasti tutkisi asiaa.
Näin tuskin tulee käymään, humanistien tutkimus kun tuppaa tuottavan tuloksia
jotka tukevat tutkijan ja tutkimuksen rahoittajan ennakkokäsityksiä.
Ainakin on niin, että tässä maassa käydään kouluja enemmän kuin missään koskaan. (OECD:n tilastot).
tpyyluoma:
IMHO nykytilanteessa häiritsevää on se, että osa peruskoululaisista istuvat pääosan vuodesta matematiikan tunnit tyhjän panttina, kun osaavat asiaa arvosteluasteikon yläpäähän. Pelaavat aikansa kuluksi vaikkapa ristinollaa. (En tiedä kuinka yleinen tilanne tämä on. Lukiokavereista moni oli tätä sarjaa, mutta minulla on lukiosta johtuen isohko selection bias.)
Näille tyypeille uhkaa kehittyä ko. ainetta, tai koulunkäyntiä yleensä, kohtaan kyyninen, ylimielinen tai vihamielinen asenne, josta on sitten mukava myöhemmin yrittää hankkiutua eroon.
Saattavat myös tehdä pahaa heikommin aineesta suoriutuvien oppilaiden motivaatiolle ja itsetunnolle, ja ainakin ärsyttävät opettajia.
Vaikea kuvitella, miten kouluajan ulkopuolinen harrastelu vaikuttaisi tähän suuntaan tai toiseen. Saisikohan tasokurssit jotenkin muotoiltua niin, että ne menisivät demariargumentista läpi? Siis siitä, että yläasteikäinen lapsi ei saa päästä tekemään päätöksiä, joita voisi joutua katumaan myöhemmin?
Yhden Intiasta adoptoidun tunnen. Mutta en tiedä lasketaanko tämä maahanmuutoksi.
Tyttäreni luokalla on yksi somalipoika, joka käsittääkseni kuitenkin asuu Talinrannassa, ei Munkkivuoressa.
Mitä monikultturisuuteen tulee, me munkkivuorelaiset olemme siis kovin köyhiä.
Miksi muusikoille ja urheilijoille pitää olla omat koulut?
Yksityiset peruskoulut tulee sallia ja eliittikoulujen syntymistä subventoida mittavasti. Eliitti ei ole muulle yhteiskunnalle heiltä pois ottava uhka, vaan pikemmin merkittäviä saavutuksia kontribuoiva kehityksen ydin. Esimerkiksi merkittävinä tiedemiehinä, tai juuri matemaatikkoina. Molempia Suomi voisi synnyttää paljon nykyistä enemmän.
Kipeästi tarvitun sivistyksellisen ja intellektuaalisen eliitin syntyminen on tehokkaasti estetty peruskoulujärjestelmässä, joka luonnottomalla ja henkisesti väkivaltaisella tavalla tasapäistää, turhauttaa ja lopulta tukahduttaa luontaista lahjakkuutta, uteliaisuutta ja tiedonjanoa iässä, joka on kaikkein merkittävin syvällisen ymmärryksen ja osaamisen karttumiselle. Tasapäistetyistä ei äkisti tule 20+-vuotiaina huippuja.
Lahjakas nuori pystyisi 12 vuodessa sisäistämään ja ymmärtämään nykyiseen nähden moninkertaisen määrän merkittävää ja hyödyllistä tietoa. Eikä sen tarvitsisi olla rasittavaa, kuluttavaa tai sen suurempaa työtaakkaa vaativaa. Keskeistä olisi motivoiva ja samanhenkinen viiteryhmä, johon lahjakas nuori voisi samaistua. Positiivinen tunneassosiaatio ja sen myötä syntyvä motivaatio on keskeinen tekijä oppimisessa. Tämä ei onnistu yleisessä peruskoulussa, jossa hierarkian huipulle nousevat hyvin toisenlaiset arvot. Aivan liian usein häikäilemättömän alkukantaiset, jossa esimerkiksi kiitettävä arvosana ei ole mikään meriitti tai ylpeyden aihe.
Tärkeää olisi myös asialleen omistautunut opettaja, joka todella näkisi vaivaa oppilaidensa ymmärtämiseksi ja huomioimiseksi yksilöinä. Yksityiskoulut voisivat maksaa paljon suurempia palkkoja ja täten houkutella nykyistä lahjakkaampaa ainesta opettajiksi. Huonot opettajat voitaisiin myös paljon nykyistä helpommin erottaa. Kiusatkoon Hevostaan kyläkoululaisia. Terve menoa. Sopiva luokkakoko olisi n. 10 oppilasta. Viihtyisiä avaria luokkatiloja, korkeat ilmavat huoneet, filosofian luokkaan sohvia ja tyynyjä, hankittuja taideteoksia seinille, monipuoliset harrastetilat, kunnollinen kirjasto ja vakituinen kirjastonhoitaja, joka osaisi opastaa ja kertoa oppilaille heidän kiinnostuskohteidensa kirjallisuudesta. Kaikki oppimisessa tarvittava tietokone- ym. välineistö viimeisen päälle. Puistomainen, laaja ja virikkeellinen piha, jossa voitaisiin hyvällä säällä pitää oppitunteja ulkona puiden varjossa. Ei sitä tavanomaista paria neliötä asfalttia. Oppilaiden/vanhempien/opettajien toivomien harrastetapahtumien tai erilaisten luokkamatkojen järjestäminen ei olisi rahasta kiinni.
Koululla olisi hyvin vapaat kädet räätälöidä opetussisältöjä, joissa yksittäisten oppilaiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja taipumukset huomioitaisiin.
Koulun omistava yksityinen säätiö pyrkisi luonnollisesti tekemään voittoa, mikä olisi heille kannustin pitää tasonsa mahdollisimman korkeana. Lukukausimaksut olisivat siten myös korkeat. Niitä valtio osin subventoisi stipendijärjestelmällä erityisen lahjakkaille nuorille. Muu oppilasaines tulisi perheistä, jotka olisivat valmiita maksamaan siitä, että heidän jälkikasvunsa tällaiseen kouluun pääsisi. Kun halukkaita olisi tarjolla olevia paikkoja enemmän, myös heitä jouduttaisiin karsimaan. Koulu pidättäisi oikeuden, perustellusti ja harkinnan jälkeen, erottaa kouluun sopeutumattomia oppilaita. Näin saataisiin karsituksi mm. suurin osa koulukiusaamisesta.
Joku tuntikehysuudistus on taas suunnitteilla. Otsikoiden perusteella tarkoitus on lähinnä panostaa pakkoruotsiin. Muuhun rahaa ei kai löydy, jos ei sitten etiikan opetukseen hiukan.
Suomalaislapset tarvitsisivat erityisesti sosiaalisten taitojen opetusta esimerkiksi draamaopetuksen muodossa. Mutta siitä on turha haaveilla — tai keskustella erityislahjakkaiden opetukseen liittyvä blogikirjoituksen yhteydessä.
Paitsi ehkä eräästä näkökulmasta.
Jos on sosiaalisesti erityislahjakas lapsi tyyliin Lasse Pöysti tai Ilkka Kanerva. Pitäisikö hänen ylivartaisia taitojaan vielä kehittää meidän muiden raukkojen rahoilla? Tai jos on Saku Koivu, pitääkö minun maksaa hänen erityislukionsa, jotta hän pääsisi mahdollisimman runsaiden lihapatojen ääreen Amerikassa?
Entäs musiikin erityisopetus? Miljoona veroeuroa heitetään toisen perään, jotta saisimme mahdollisimman monta äijää heilumaan maailman radio-orkestereiden eteen. Sitten oletetaan, että minä olen juntti, jos en halua näiden hanhien lapsuutta tukea, paiskia töitä kuukausikaupalla, lahjoittaakseni rahani Esa-Pekan tai Sakun tien tasoittamiseen.
Hyväksyn veurojen käytön huono-osaisten auttamiseksi, mutta hyväosaiset ja hyväosaisten vanhemmat keksiköön vähitellen toiset lypsylehmät.
Nyt miettii ruotsalaisen “hyvinvointivaltion” teoriaan perehtynyt, että rikkaisiin pitää myös sijoittaa, jotta he maksaisivat kiltisti veronsa. Mutta kuinka monta veuroa on Saku tai Esa-paekka maksanut tänne — puhumattakaan Tuppukylän sinfoniaorkesterin kakksofagotista? Parantaako heikäläisten ura todellakin verojen maksumoraalia?
Jos rahojani halutaan erityislahjakkaisiin sijoitta, sijoitettakoon ne sellaisiin nuorin, jotka lisäävät todennäköisimmin tämän maan kansantuotetta. Matemaattisesti lahjakkaat ovat hyvä arvaus tai luultavasti paras, muusikot huonoin ja eivät urheilijatkaan tule kaukaa takana.
Mites olisi sotilaskoulut?
Helsingissä on ainakin ollut sellainen matikkakoulu kuin Maunulan yhteiskoulu. Onkohan se pärjännyt lukiovertailuissa ja onko sieltä tullut maailmalle huippuosaajia. Sivumennen sanoen Suomi ei ole pärjännyt maailman matikkakilpailuissa kovin hääppöisesti. Sen sijaan Pisatutkimus kertoo, että Suomessa on hyviä keskivertokoululaisia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4liset_matematiikkaolympialaiset
Pääosin lahjakkaat muusikot ja urheilijat ovat käsittääkseni opiskelleet muualla kuin koulussa. (Heille ei kouluopetus ole tarjonnut juuri mitään.) Näin ainakin muualla kuin Helsingissä. Muusikot ovat opiskeleet musiikkiopistoissa ja yksityisvalmennuksessa, urheilijat urheiluseuroissa. On olemassa urheilupainotteisia lukiota ja voisi mielestäni olla vaikka minkä painotteisia lukioita, kysynnän mukaan. Mutta huipuille ei koulumaailma tarjoa tarpeeksi haastetta. Missä ovat esimerkiksi matematiikkaseurat, jotka kouluttavat lapsia huipuiksi?
“Sen sijaan Pisatutkimus kertoo, että Suomessa on hyviä keskivertokoululaisia.”
Pisa-tutkimusten mukaan Suomessa on myös poikkeuksellisen paljon huippuja. Muuten ei voisikaan sijoittua maailman parhaaksi.
Parhaaksi missä? Sitä voi tietty kysyä.
Tarkistin Munkkivuoren tilanteen vieraskielisten osuuden suhteen. Täällä heitä on kolme prosenttia. Talinrannassa osuus on n. 10 prosenttia.
Koska Talinrannassa on vain 1200 asukasta, niin kovin monta maahanmuuttajalasta ei siis sielläkään ole. Lähikoulussa, jossa on 300 lasta ei esimerkiksi ole jouduttu järjestämään islamin opetusta lainkaan, vaan muutamat muslimilapset käyvät läheisellä Helsingin Suomalais-ranskalaisella koululla islamin opetuksessa.
Munkkivuoren läheisyydessä on Pitäjänmäellä Strömbergin ja Pikku Huopalahden alueet, joiden mamupitoisuus on kohtalaisen korkea. Näiltä alueilta onkin kova tunku tänne ala-asteelle, koska kantasuomalaiset perheet suosivat mahdollsimman “valkoista” koulua. Tämä kehitys on nähtävissä tietysti kaikkialla pääkaupunkiseudulla. Keski-Espoon kouluhan jopa suljettiin yhtenä syynä oppilaskato.
(Tämä ei varsinaisesti nyt kuulu lahjakkaan lapsen opetus- otsikon alle, mutta Osmo kysyi tätä, niin vastaan siksi)
Tivi, olen ihan samaa mieltä tuosta matematiikan opetuksesta varsinkin yläasteella, oma opettajani ratkaisi tuon niin että antoi minulle seuraavan vuoden tehtäviä ja muita ongelmia purtavaksi. Tarkoitin sitä että lahjakkuus jalostuu huipuksi niin että sitä harjoitetaan jatkuvasti ja tuohon ei tuntikehys missään tapauksessa riitä.
En tiedä musiikinopiskelusta juuri mitään, mutta ainakin urheilussa olennaista on nimenomaan toistot joilla lihasmuisti kehittyy. Esimerkiksi koripalloa opitaan heittämään heittämällä kymmeniä tuhansia kertoja. Minusta matematiikassa niinkään ei, olkoonkin että lukiolaitos tuottaa laudaturin ylioppilaita jotka osaa derivoida unissaankiin ymmärtämättä lainkaan mistä siinä on kysymys.
Lapsi ymmärtää itsekin että on jossain hyvä ja harrastaa sitä, tai voi se olla niinkin päin että harrastaa jotain siksi että se kiinnostaa ja on siksi siinä hyvä. En ihan täysin osta ajatusta että matemaattinen lahjakkuus, tai niin kuin Elina sanoo formaali ajattelu, on jotain sisäsyntyistä, mutta samapa tuo käytännössä. Kyse on siitä että lapsi harrastaa jotain innolla kelloa katsomatta.
Tällaista hinkua pitäisi tukea, mutta tyhmyyksissämme sorsimme tietyn tyypistä lahjakkuutta, osittain sukupuolettenuista syistä. Jos poika nousee kuudelta aamulta lämimään kiekkoja kentälle ennen koulua niin hän on terve nuori urheilijanalku ja Pohjola-leirin scoutit soittelee vanhemmille. Jos tyttö soittaa viulua kaikki illat niin hän on musikaalisesti lahjakas, tai jos käyttää kaiken aikansa tuhrustaen merkintöjä vihkoon niin kyseessä on runotyttö. Jos poikalapsi ohjelmoi assemblerilla yötä myöten tai luo monimutkaisen sarjakuvasarjan kauhufantasiamaailmasta niin hänet lähetään psykologille.
Internet auttaa, niin kuin kaikkia marginaalitapauksia. Joku voisi vaan joskus että olisiko pikku-Petterin nettiaddiktiossa kuitenkin kysymys siitä että ympäröivä fyysinen todellisuus ei tarjoa älyllyllisiä virikkeitä.
Aloitan taustoistani. Olen todennäköisesti nimimerkki Elinan tarkoittama “yleisesti lahjakas” ihminen, joskin aika vahvalla matemaattisella painotuksella. Hain ja pääsin seutuni parhaaseen lukioon; jätin sen ensimmäisen vuoden jälkeen opiskellakseni kaksi vuotta jo mainitussa Päivölässä.
Oliko tästä minulle hyötyä? Kadunko valintaani? Voin tarinoida näistä jutun jos toisenkin. Kysykää, jos kiinnostaa. Palaan nyt jutun varsinaiseen aiheeseen.
Muistuttaisin, että mahdollinen synnynnäinen kyky ei tarkoita, että haluaa kehittyä sillä osa-alueella maailman parhaaksi tai edes “huipuksi”. Lahjakkuus auttaa, mutta ilman sisäistä halua (tunteen paloa!) eteneminen on puurtamista ja tavoitteet jäävät saavuttamatta.
Myös se on hyvä muistaa, ettei juuri kukaan lahjakas yksilö valitse tulevaisuuttaan sen mukaan, mikä olisi “yhteiskunnalle tärkeää”.
Paras asia, mitä lahjakkaalle lapselle voisi tehdä, olisi opettaa tätä oikeasti oppimaan. Nykyinen koulujärjestelmä onnistuu tässä enemmistön kohdalla ihan kohtalaisesti. Lahjakkailla lapsilla tulee sen sijaan vastaan tämä “kirous”, kun jossain vaiheessa luontainen kyky ei riitä ja täytyisi oikeasti vähän panostaakin.
En usko, että opetuksen tason kiristäminen esim. lukioiässä on oikea ratkaisu. Lyhyessä ajassa täytyisi omaksua taidot, joita muut lapset ovat voineet harjoitella yhdeksän vuoden ajan. Onnistuuhan se, mutta paljon stressiä tulee ja juuri hormonaalisesti hankalaan aikaan.
Epäilen myös, että lahjakkaille sopivat tavat oppia eroavat keskiverto-oppilaan tavasta oppia. Itse en tarvitse mitään työkalua muistini parantamiseen. Sen sijaan riittävän korkeatasoinen keskustelu auttaa minua jäsentämään asioita ja löytämään uusia oivalluksia. Joku oppimisteoreetikko voinee kertoa enemmän.
Olisi hienoa, jos yleinen tai matemaattinen tai whatever lahjakkuus voitaisiin tunnistaa hieman aiemmin. Ja heitä voitaisiin auttaa voittamaan tämä kirous. On sinänsä sääli, että jos kuuluu urheilukyvyiltään maan parhaiden promillien luokkaan, on valmentajia tarjolla. Vastaava systeemi aivotyölle, niin johan aukeavat monet ovet.
Ympäristökin auttaa. Itselleni oli hyödyllistä, että pääsin “kaltaisteni seuraan”. Peruskouluaikani ilmapiiri oli täysin opiskeluvastainen. Olisinpa tässä iässä ollut seurassa, jonka mielestä koulumenestys ja uusien asioiden oppiminen on hieno asia…
Lopuksi matematiikasta. Olen sitä mieltä, että suuri osa (vaativastakin) lukiomatematiikasta panostaa liikaa laskurutiiniin ja liian vähän ideoihin. Tämä lähestymistapa auttaa kyllä YO-kirjoituksissa; hyvä rutiini antaa itseluottamusta ja auttaa keinotekoisen aikarajan voittamisessa. Reaalimaailman ongelmissa on kuitenkin tärkeämpää löytää sopivin työkalu kuin osata käyttää yhtä tai kahta todella hyvin.
Todettakoon tuosta taloudellisesti hyödyllisiin aineisiin panostamisesta että siitä ei nyt ei ole niin hirveän kauan aikaa kun tietokäsittelytieteen opiskelijat teki kesätöistä esimerkiksi rakennuksilla, koska ei semmoisesta matemaattisesta puuhastelusta ollut oikein mitään käytännön hyötyä.
Suomi itsenäistyi vuonna 1957! Näin laukoi suht tuore ylioppilas, Miss Suomi vuosimallia 2008.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä, kouluissa ja koulujen pitää erikoistua, jotta jokainen voi vahvistaa vahvuuksiaa eikä downdgradata niitä.
Silloin voidaan ryhmäkokoakin aatella uudella tavalla. Luentomaisessa kymmenien oppilaiden ryhmissä voidaan opettaa, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917 (laitan sen tähän varmuuden vuoksi, jos joku ei sitä tiennyt.)
Näillä luennoilla voidaan myös seksuaalitiedon avulla opettaa, miten mehiläiset pölyttävät kukkia (siitepölytys lienee nykynuorille tuntemattomampaa kuin siittämisen mekanismit).
Nämä yleisluennot sitten vapauttavat resursseja pieniin ryhmäkokoihin, joissa voidaan opetella fysiikkaa, kemiaa, tietotekniikkaa ja vaikka mitä, kunhan pidetään mielessä, että peruskoulu- ja lukio ovat vasta jatko-opintoihin valmentavia opinahjoja.
Älykkäiden ja tasaälyisten tasapäistämästä demarit ajoivat aikanaan yhtä kiivaasti kuin Enemmistöläiset kalliiden länsiautojen kivittämistä.
Nykyinen peruskoulujärjestelmä on syntynyt luomaan tasaälyisiä, valtiovallan kuriin ja nuhteeseen alistuvia veronmaksajia.
Suomalaisten matematiikan opetus tuskin on muutenkaan kovin kummoista, kun idästä tulevat maahanmuuttajat läpäisevät käytännössä poikkeuksetta meidän yliopistojen matikkapainotteisten linjojen pääsykokeet sikäläiseltä kansakoulupohjalta.
Keväällä valtiovalta jakoi Helsingillekin muutaman miljoonan lisämäärärahan koulujen luokkakokojen pienentämiseen — se päätettiin täällä kohdistaa niihin kouluihin, joissa on paljon muita kuin kotimaisia äidinkielenään puhuvia lapsia. Eli (jos tämä jotain todistelua edes vaati) maahanmuuttajien (tai tiettyjen maahanmuttajaryhmien) erityisresurssitarpeet ovat pois myös niiden koulujen oppilailta, joissa maahanmuuttajien määrä on vähinen. En tiedä missä määrin tarveharkinta (“tarpeilla” tarkoitan tässä siis muuta kuin pelkkää oppilaiden lukumäärää ja ikää) vaikuttaa Helsingin tavanomaisten opetusmäärärahojen allokointiin.
Risto. Miten lisärahan myöntäminen maahanmuuttajakouluille heikensi opetuksen taso vaikkapa Munkkivuoressa?
Antti Rasinen:
Täsmälleen. Itse havaitsin vasta lukulomalla ennen yo-kirjoituksia, että pänttääminen ja ulkoa annettujen aiheiden opiskelu eivät kiinnosta minua lainkaan (siihen mennessä minäkuvani oli ehtinyt vääristyä vuosien ajan, kun sukulaiset ja tuttavat olivat tulkinneet hyvät numeroni merkiksi pänttäämisestä ja tietämättään rakensivat minulle paikkansapitämätöntä identiteettiä). Pärjäsin kyllä kirjoituksissa mainiosti lukemattakin, eikä itseäni ole jäänyt tämä potentiaalin tuhlaus juuri harmittamaan, koska valitsin alan jossa olisin joka tapauksessa joutunut aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Mutta yhteiskunnan kannalta olisi varmaan ollut ihan hyödyllistä opettaa minutkin oikeasti näkemään vaivaa niiden vuosien aikana, jotka joka tapauksessa peruskoulussa ja lukiossa roikuin. Olisin vähintäänkin valmistunut nykyiseen ammattiini nopeammin, tai “parhaassa” tapauksessa valinnut sellaisen alan, jossa olisin suuremmaksi taloudelliseksi hyödyksi yhteiskunnalle.
En ole sitä mieltä, että kaikki lahjakkaat tyypit pitäisi valjastaa lyhyen tähtäimen rahantekokoneiksi — päin vastoin: on tärkeää, että osan kiinnostus suuntautuu uinuviin tai nykyhetkessä aivan arvottomiltakin tuntuviin kohteisiin. Mutta osa varmasti jopa haluaisi hyvin tienaavaksi huipuksi tieteen tai teknologian kuumimpiin keihäänkärkiprojekteihin, ja kyllä meiltä löytyy ihmisiä, joilla olisi sellaiseen myös edellytyksiä. Koululaitosta pitäisi vain saada muokattua suuntaan, joka saa tuon potentiaalin toteutumaan käytännössä.
Ystävissäni on useampikin tyyppi, joita silminnähden ja oman ilmoituksensakin mukaan on jäänyt harmittamaan se, että makasivat koko yleissivistävän koulutuksen ajan luokassa tyhjän pantteina, joko opetusta häiriten tai itseensä ja omiin ajatuksiinsa käpertyneinä. Olen miettinyt, miksei itseäni niin kovasti sapeta se vuosia jatkunut jokapäiväinen mielikuvitusmaailmoissa matkailu. Liittynee jotenkin siihen, että jos olisin alusta alkaen käynyt eliittikoulua, en ehkä olisi koskaan nähnyt läheltä itsestäni poikkeavien ihmisten elämää, enkä välttämättä nyt ymmärtäisi heidän todellisuuttaan samalla tavoin. Pidän edelleen olennaisena, että ystäväpiirini koostuisi mahdollisimman paljon toisistaan poikkeavista ihmisistä. Osaa pelkästään älykköporukoissa pyörineistä tutuistani suomalainen peruskoulukaan ei näytä auttaneen tässä asiassa, vaan jotkut selvästi halveksuvat ja ylenkatsovat “hitaampia” kanssaihmisiään. Tämä olisi nähdäkseni eliittikoulujärjestelmän suurimpia riskejä: empatian ja elämän monimuotoisuuden ymmärtämisen puute. Ilman sitä ei ehkä voi rakentaa parempaa maailmaa, vaikka aivot olisivat miten hienot ja huippuunsa viritetyt.
Ylimääräisen harrastustoiminnan tehoon en oikein usko, ainakaan silloin kun kyseessä ovat samat aineet joita opiskellaan peruskoulussa joka tapauksessa (jos ja kun harrastuneisuudella ei kuitenkaan saa tunneilta vapautuksia). Olisiko paras ratkaisu sitten se, että kaikenlaiset oppilaat opiskelevat samassa koulussa, mutta eri tasokursseilla niiden aineiden osalta, joissa sillä on merkitystä? Jos kurssitarjonta olisi riittävän monipuolinen, (lähes) jokaiselle löytyisi alue, jolla loistaa, eivätkä oppilaat jakautuisi liian yksiselitteisesti vain hyviin ja huonoihin.
Osmo
“Risto. Miten lisärahan myöntäminen maahanmuuttajakouluille heikensi opetuksen taso vaikkapa Munkkivuoressa?”
Presidentti Halosen sanoin “kun joku saa enemmän, se on yhteisestä pussista pois”, eli päivänselväsi nuo mamujen ekstrahat ovat muilta pois.
Lahjakkuuden erottaminen eriaikaisesta kehittymisestä on vaikeaa. Se, että joku oppii valtavan helposti lukemaan ja laskemaan 7‑vuotiaana tai juoksee muita nopeammin ei välttämättä kerro lahjakkuudesta vaan kehitysvaiheesta.
Onko muuten suurten nerojen muuten vain merkittäviksi persooniksi nousseiden taustalla ollut nerojen tai lahjakkaiden koulu? Ehkäpä onkin niin, että kamalinta, mitä lahjakkaalle lapselle voi sanoa, että olet lahjakas. Ehkä tasapäistäminen onkin viisaampaa: lahjakas tai ei — töitä on tehtävä. Se tietysti on ongelmallista, että vaatiminen on opettajalle melko rankkaa eikä siitä edes yleensä kiitetä — päinvastoin.
Maailma on täynnä lupauksia, joista ei tullut sitä mitä odotettiin ja niitä, jotka ylittivät kaikki odotukset.
En tiedä miten juuri Munkkivuoressa näkyy positiivsen diskrimimaation eritysimäärärahat muille kouluille, mutta jaan Syltyn kannan siitä, että jostainhan ne aina ovat pois. Miten voisi jollain järkevällä perusteella olla toista mieltä?
Aloitus on tärkeä, koska lahjakkaat lapset jäävät vaille mitään erityishuomoiota suomalaisessa koulussa — he turhautuvat, alisuoriutuvat ja pahimmassa tapauksessa häiriköivät ja syrjäytyvät erityisluokille.
Matemaattista lahjakkuutta en kuitenkaan asettaisi mihinkään erityisasemaan. Lahjakkuuden lajit kulkevat todella tiiviisti käsikynkässä ja matemaattisesti erittäin lahjakas on mitä todennäköisimmin erittäin hyvä oppilas myös muissa teoreettisissa aineissa.
Sinänsä pidän kiinni pohjoismaisen tasa-arvon periaatteesta, jossa ei eristetä lapsia eliitti- ja slummikouluihin. Ratkaisuna näkisin erityisopetuksen ulottamista myös lahjakkaisiin ja opetuksen voimakkaampaa eriyttämistä lisätehtävien ja muun mielekkään tekemisen kautta tavallisilla oppitunneilla.
Olen ammattimuusikko ja tunnen satoja suomalaisia huippumuusikoita. Jokaista heistä voitaisiin kutsua lahjakkaaksi — omalla tavallaan. Jokaisella heillä on jokin erityisosaamisen alue, jolla he toimivat musiikin kentällä. Mitään yhteistä heistä on hyvin vaikea keksiä. Itse olen toiminut ammatissani n. 15 vuotta, mutta en silti edelleenkään tiedä, mitä musiikillinen lahjakkuus tai musikaalisuus on — ellei sitten vain kiinnostusta musiikkiin tai harjoiteltua taitoa. Itse väitän, että koko keskustelu lahjakkuudesta, joka on vähintäänkin kyseenalainen käsite, on jopa vaarallista, koska se saattaa johtaa esimerkiksi yksityiskoulujen suosimiseen, mikä maailmallakin lisää enimmäkseen eriarvoisuutta — ei lahjakkuutta, mitä se sitten mahtaa ollakaan.
Tärkeä on myös kysyä, miksi me olemme niin kiinnostuneita käyrän perukoilla olevista muutamista “huippuosaajasta”. Onko missään osoitettu, että juuri he ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä? Eikö ole niin, että on osoitettu juuri päinvastaista? Eikö olekin niin, että keskiverrot yhdessä tekevät merkittäviä tieteellisiä ja taiteellisia asioita. Näin näyttäisi olevan suurimmaksi osaksi ainakin musiikissa. Lapsitähdetkin otetaan yleensä ennen pitkää kiinni.
Mutta siitä olen Osmon kanssa samaa mieltä, että lasten kiinnostuksen kohteita pitää tukea. Se ei saa tarkoittaa tasokokeita tai muuta aikuisten maailmaan kuuluvaa eikä eteenkään puhetta lahjakkuudesta. Lasten kiinnostusta on tuettava heidän omilla ehdoillaan. Matematiikasta kiinnostuneita lapsia voitaisiin ohjata koulun ulkopuolisille matematiikan ja luonnontieeiden kursseille tai vastaaville. Se, että joku on nimenomaan koulun ulkopuolella olevaa, on lapsille ja nuorille inspiroivaa.
Me ehdottomasti emme tarvitse erityisiä lahjakkaiden lasten kouluja.
Luin aiempaa ketjua, jossa tasoryhmiä arvosteltiin, joten pitää vielä erikseen mainita: mielestäni tasoryhmien pitäisi olla 1. ainekohtaisia, ja 2. joustavia ja eläviä, ei kiveen hakattuja. Ryhmästä toiseen pitäisi voida siirtyä vähintään puolivuosittain, omaan koulumenestykseen perustuen.
Luulisi, että näin saataisiin kunkin oppiaineen osalta osapuilleen kaikki ne oppilaat motivoitua, joilla on mahdollisuuksia menestyä kyseisessä aineessa, ja lisäksi huipuilla olisi mahdollisuus kehittyä oikeasti hyviksi jo nuorina. Ja heikommin menestyvien opetuksessa voitaisiin keskittyä heille olennaisiin tietoihin ja taitoihin, mikä varmaankin vähentäisi yhteiskunnallisen huonommuudentunteen kehittymistä.
Lisään vielä, että omassa lapsuudessani kolmannesta luokasta alkavia musiikkiluokkia voitanee pitää jonkin tapaisina lahjakkaiden lasten erityiskouluina. Itse en aikanaan musiikkiluokalle päässyt — olin kai epämusikaalinen. Samoin kävi suurimmalle osalle ikäryhmäni ja kotikaupunkini lapsista, jotka nyt ovat ammattimuusikoita. En tiedä, kuinka asiat ovat olleet muissa kaupungeissa, mutta tästä voimme ainakin oppia sen, että ns. lahjakkuuden arvioiminen 7 vuotiaana on käytännössä mahdotonta ja sen että erityisluokat ja ‑koulut eivät välttämättä parhaiten valmenna lasta alalle, koska ne voivat tuputuksellaan ja vääränlaisella arkipäiväisyydellään vähentää lapsen omaa kiinnostusta aiheeseen.
Lasten itsenäistymisen tarpeita ja kapinointia ei pidä väheksyä.
Olen kuin te kaikki: kärsin hitaasta opettamisesta, eikä opettaja antanut minun rakentaa kuurakettia. Turhaannuin, enkä rakentanut enää mitään, aloin vain juoda kaljaa. Huomasin, että olen siinäkin hyvä. Olen monilahjakkuus. Erityisopetus ja ei-erityisopetus on ihan jees.
Poikani kävi Olarin luonnontiedelukion. Hyvä ratkatkaisu. Peruskoulun lahjakas oppilas oli omalla luokallaan keskitasoa. Vältti virheen, joka vei isukin turmioon: kuvitelemasta kyvyistään liikoja.
Omassa koulussani oli legendaarisen lehtori Eva Lietenin vetämä matematiikan kerho. Kokooonnyúimme sunnuntaisin englantilaisella koululla.
Eikö ole selvää, että erityisen motivoituneita ja lahjakkaita pitää tukea, onpa ala lähes mikä hyvänsä? Hyville käsitöiden tekijöille enemmän sen alan opetusta, hyville ruotsin oppijoille tätä lajia.
tpyyluoma:
Pitävät ainakin yliopistoissa vielä fysiikan ja matetmatiikan opinnoissa laskuharjoituksia eli laskareita, joiden tavoitteena on ihan vain laskurutiinin kehittäminen. Fysiikkaa opiskeleva ystäväni sanoi että matematiikan opiskelu kuluttaa eniten persettä- laskeminen on taito jonka oppii… no, laskemalla. Että kyllä tuo 10 000 toiston metodi on käytössä matematiikassakin.
Muistan opiskeluaikana, kun olin tehtaassa kesätöissä ja poikkeuksellisesti lauantaina ylitöissä. Istuksimme kahvitunnilla muiden duunarien kanssa lastauslaiturilla ja näimme kun läheisen liekkimajan puliukot joivat piimällä jatkettua tuulilasinpesunestettä. Moni laiturilla puolitoistakertaista tuntipalkkaa nauttinut ammattimies näytti olevan vilpittömän kateellinen noille pultsareille: “Siellä ne ryyppää veronmaksajien rahoilla ja me joudutaan olemaan töissä!”
Tuli vaan taas tämä episodi mieleen kun tässäkin ketjussa niin kovasti surraan Helsingin kaupungin “positiivisen diskriminaation” rahoja: viime vuosina n. 1,5 miljoonaa euroa. Koko opetusbudjetti on 560 miljoonaa euroa.
Touko Mettinen
Tässä nimenomiasessa tapauksessa kysessä olevia rahoja uutisoinnin perusteella siis kai jaettiin koko maahan (uutinen jonka näin, oli paikallislehdessä, joka keskittyis Suur-Helsingin kaupunkeihin); Helsinki olisi saanut oman osuutensa riippumatta maahanmuuttajien määrästä. Jos rahoja ei olisi erityisesti kohdennettu alueille, joilla on runsaasti maahanmuuttajia, niin ehkä myös juuri Munkkivuoreen olisi riittänyt yksi lisäopettaja nykytilanteeseen verrattuna.
Jos tehdään oletus, että rahat eivät olleet lähtökohtaisesti turhuuteen ohjattuja (eli lisäopettajien palkaaminen eli luokkakoon pienetäminen parantaa oppimistuloksia), niin tällöin opetuksen taso Munkkivuoressa on nyt huonompi kuin sen olisi ollut ilman erityissatsausta maahanmuuttaja-alueisiin.
Tulitkohan paljastaneeksi yhden syyn sille, miksi Suomessa opiskeluajat venyvät? Moni yliopisto-opiskelija ei ole kouluvuosinaan oppinut tekemään töitä, vaan hyvät arvosanat ovat tulleet lukematta. Yliopistossa useimmat eivät enää pelkällä lahjakkuudella pärjääkään.
Suosittelen tutustumaan kirjallisuuteen, jossa käsitellään asennemaailman vaikutusta oppimiseen ja suoriutumiseen. Ajattelumaailma, jossa korostetaan lahjakkuutta kun johtaa alunpitäenkin väärään suuntaan.
Noin lyhyesti sanottuna, jos yksilö uskoo vahvasti, että menestyminen jollain alalla on lahjakkuudesta kiinni (koki hän itse olevansa lahjakas tai lahjaton), niin hän on herkempi luovuttamaan vaikeuksien edessä, koska kokee vaikeuksien olevan merkki siitä, että ei olekaan oikeasti lahjakas.
Yksilöllisiä eroja toki on, mutta yksilön ja yhteiskunnan kannalta on tehokkaampaa, jos päästään irti lahjakkuusajattelusta ja pyritään innostamaan yksilöt keskittämään tarmonsa siihen (hyödylliseen) touhuun, joka heitä eniten innostaa. Suurin este ekspertiksi tulemisessa ei tule missään nimessä olemaan mahdollinen lahjakkuuden puute vaan se, että ei jaksa harjoitella harjoittelemasta päästyään.
Aihealueesta on kirjoittanut hyvin David Shenk kirjassa The Genius in All of Us. Muita tärppejä on ekspertiksi tulemista tutkinut K. Anders Ericsson ja asenteiden vaikutusta suoritukseen tutkinut Carol Dweck.
Minun mielestäni suurempi ongelma kuin matemaattisesti lahjakkaiden erityisopetuksen puute on opetussuunnitelmamme takaperoisuus matematiikan osalta.
Pitäisi olla kansalaisvelvollisuus ymmärtää edes jonkinlaisen mielikuvan tasolla, mistä on kyse peruslaskutoimituksissa, potenssiin korotuksessa, juurenotossa ja logaritmin otossa, ja samalla tavoin mielikuvan tasolla tajuta, miten eksponentti- ja logaritmifunktiot käyttäytyvät. Ja derivaatan käsitteestä vielä jonkinlainen mielikuva. Mitään todellista operointitaitoa ei “normaali-ihminen” tarvitse muilla kuin peruslaskutoimituksilla, ja tämä on johtanut siihen, ettei mitään muuta tajuta edes periaatteen tasolla, ellei sitä nimenomaisesti työn tai koulutussuunnan vuoksi edellytetä.
Se taso, mitä kaipaisin jokaisen, olisi, että jokainen peruskoulun käynyt osaisi lukea ja tulkita likimain oikein graafeja, joissa on käytetty logaritmista asteikkoa, ja erilaisia ajan suhteen derivoituja muutosgraafeja.
(Miksi ihmeessä muuten derivaatta ei tule edes tässä mielessä vastaan peruskoulussa? Onko niin, että matematiikka on kouluissamme liiaksi matematiikkaa matematiikan vuoksi, ei arkielämän vuoksi?)
Minun mielestäni on käsittämätöntä, että yhteiskunnassamme on erilaisissa vastuullisissa tehtävissä, ja jopa taloutta koskevia päätöksiä tekemässä, henkilöitä, joille eksponentti- ja logaritmifunktiot ovat vieraita.
Tämä minun kaino toivomukseni on mielestäni todella vähän vaadittu. Siihen ei silti pystytä, ja minun mielestäni se johtuu siitä, ettei matematiikkaa arvosteta tarpeeksi.
Tommi Vainikainen: “Eikö olekin niin, että keskiverrot yhdessä tekevät merkittäviä tieteellisiä ja taiteellisia asioita.”
No ei todellakaan ole. Tuo on kovin populaari väite, joka on johdettu hyvin lahjakkaiden ihmisten verkostoitumisen hyödyistä, korostaen verkostoitumista, aivan kuin se emergenttina ilmiönä toimisi vaikka verkoston muodostaisivat vähemmät lahjakkaat. Suomesta esim. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen ovat tästä kirjoittaneet jotakin puistattavan mielivaltaista ja valheellista. En voi sanoa, mitä olen tästä ajatussuunnasta mieltä, koska se jäisi sensuuriin.
Väitteesi olivat muutenkin eriskummallisia ja monin kohdin paikkansa pitämättömiä. Puutun nyt tähän keskeiseen. Ei tarvitse heitellä arvauksia ja fiilistelyjä lonkalta siitä, onko esimerkiksi lahjakkuutta olemassa vai ei. Asiaa on kyllä tutkittu valtavasti, eikä se ole lainkaan epäselvä. Ei se ole mielipidekysymys, jonka totuuden voi ratkaista mielivaltaisesti vaikkapa omalla vasemmistolaisella ideologiallaan. Lahjakkuus on toki käsitteenä monimutkainen ja monisyinen, mutta täysin selkeästi todellinen ja hyvin merkittävä.
Vielä; jo nyt on selkeitä alueellisia eroja peruskoulujen tasossa, joihinkin niistä on pääsyvaatimuksia ja viimeistään lukiossa tapahtuu selkeää erottelua. Se lisääntyykö jokin metafyysinen entiteetti nimeltä epätasa-arvoisuus kun lahjakkaimpien oppilaiden kouluviihtyvyyttä lisätään yksityiskouluilla ja eliittikouluilla on yksi ja sama.
Perhe on yhteiskunnan luontainen biologinen ja psykologinen yksikkö. Vanhemmilla ei ole vastuuta “tasa-arvosta”, jolla ei ole väliä, vaan omien lastensa etujen turvaamisesta. Jos heillä on mahdollisuuksia tarjota lapselleen koulutus, jossa näiden ei tarvitsisi oppia sitä mukamas-kasvattavaa kokemusta jengeistä, koulukiusaamisesta, huonoista opettajista, 35 oppilaan luokista, tasapäistämisestä jne. vaan voivat tarjota jälkikasvulleen oppimisympäristön, jossa nämä sen sijaan voisivat toimia hengeltään hyvissä kannustavissa ryhmissä, asiaansa todella paneutuvien opettajien opastamina, niin ei yhteiskunnalla pitäisi olla mitään oikeutta tätä mahdollisuutta kieltää.
Se on väärin. Jokin epämääräinen epätasa-arvoisuus on sen suhteen moraalisesti täysin merkityksetön kysymys.
Ville Teittinen:
Päin vastoin. Monien täälläkin esiin tuoma ongelma on nimenomaan se, että osa jengistä sujahtaa peruskoulumme läpi liehuvin lipuin töitä tekemättä, ja osa vielä lukiostakin. Tunnen itsekin niin paljon tällaisia tapauksia, että määrän perusteella siinä on tuskin edes mistään erityisistä huippulahjakkuuksista kysymys. Kyllä siinä tuhlataan ihmisten potentiaalia, ja samalla osa tylsistyvistä lapsista ja nuorista vielä kehittää kaikenlaisia ongelmakäyttäytymisen muotoja. Ei sellainen ole muillekaan luokassa olijoille eduksi.
AZ:
Miksi puhut lahjakkuudesta ja sen suosimisesta, vaikka tarkoitatkin sitä, että lapsen taustan ja perheen varalliuuden tulee näkyä selvemmin hänen saamassaan koulutuksessa?
Saara:
Tarkoitamme varmaan tasapäistämisellä eri asioita. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikkien potentiaali pitää saada käyttöön. Koululaisten työnteossa on muuten se jännä juttu, että jos siinä onnistuu niin se ei sitten olekaan sellaista luterilaista teenläksytopettelenkirjoitanolen kiltti opiskelua vaan kamalaa opiskelun himoa, jonka jokainen lukutoukkavaiheen kokenut tai siinä vieläkin elävä tunnistaa.
Kysymykseen “miksi juuri matematiikkaa” contra vaikka teatteri, tekisi mieleni pelkästään näyttää facepalm. Oikea kysymys, jota Osmo ei nyt häveliäisyyssyistä ole esittänyt, että miksi musiikki tai liikunta? Syy on tietysti se, että matematiikan osaamisella on väliä laajemminkin työelämässä kuin erikoisaloilla. So. matematiikkaa ei haluta opettaa lahjakkaille, koska tiedetään, että siitä on näille mitattavaa hyötyä.
Meille on jotenkin helppo hyväksyä, että liikunnassa tai musiikissa lahjakkaat saavat treenaamisesta enemmän irti kuin muut, mutta matematiikan kohdalla sitä ei ole helppo hyväksyä, koska se on niin yleishyödyllinen taito.
Itse muistan ensimmäisenä opiskeluvuonna, kun pääsin “oikean” matematiikan pariin, miten olin ensin innoissani, ja vuoden loppupuolella raivoissani, koska minua oli petetty. Toki minäkin “opin” matematiikkaa, mutta sain tietää sellaisista asioista kuin aksiomaattinen päättely jne. iässä, jossa moni suuri matemaatikko oli jo elämäntyönsä tehnyt.
En pidä itseäni “huippulahjakkaana”, en edes kovin lahjakkaana, mutta matematiikan kohdalla opetus on peruskouluissa ja lukioissa täysin ala-arvoista. Minusta ei ole niinkuin Osmo esittää, että matematiikka osalle helppoa ja muille käsittämätöntä. Se näyttää siltä, koska lahjakkain 20 prosenttia ikäluokasta kykenee oppimaan 80 prosenttia enemmän kuin muut, mutta tuon 20 prosentin sisään mahtuu ikäluokassa Suomessakin 10–15 tuhatta nuorta. Näiden välillä on sitten samantapainen jakauma. Suomen koulujärjestelmä käsittelee parhaimmillaankin koko tuon porukan yhtenä klönttinä heikoimman — tai vielä heikompien — mukaan.
Kyllähän se, joka on kiinnostunut [matematiikasta], myös omaehtoisesti hakeutuu kehittämään tuota taitoaan.
Huippukykyjä pakkososiaalistetaan koulussa. Mitä muuta pakollinen oppitunneille osallistuminen on; vaikka olisi suorittanut vuosiluokkansa oppimäärän tenttimällä.
Perusajatus monella näyttää olevan, että kykyjään voi kehittää vain tiukassa, byrokraattisesti ohjatussa, ulkoisessa hallinnassa.
Osmo:
Tässä kohtaa täytyy huomata, että koulujen musiikinopetus ja musiikkiopistojen opetus eroavat huomattavasti toisistaan. Nykyään koulujen musiikinopetus perustuu bändisoittoon, musiikkiopistot taas oman instrumentin hyvään hallintaan. Nämä ovat kaksi eri maailmaa ja varmasti kaikki oppivat jotain uutta.
Toinen kysymys on sitten onko sillä mitään väliä oppiiko musiikintunneilla mitään uutta. Saattaisi jopa olla että tärkeämpää on hyvä fiilis ja yhdessä tekemisen riemu (ja se että on vaan kiva soittaa)- seuraavalla tunnilla sitten opitaan taas kansantaloutta nostavia, hyödyllisiä asioita. Antaa sen musiikin olla hyödytöntä turhuutta, se on kaikista hauskinta niin.
Riitta:
Uskon tosiaan, että jos korkeakouluopintojen ensimmäisiä vuosia ei olisi tarvinnut käyttää sen tajuamiseen, että en itse asiassa osaa kehittää itseäni järjestelmällisesti (ja että kehittämisen varaa ylipäänsä on, ja reippaasti!), ja sitä seuraavia vuosia kehittymistekniikoiden opetteluun, minkä jälkeen vasta pääsin itse kehittymisvaiheeseen, olisin valmistunut ainakin enemmän ajallaan kuin nyt kävi (kandin suoritin osapuilleen ajallaan, mutta maisterin tutkinto venyi 250% yliaikaiseksi).
Samalla on tosin sanottava, että arvonsa on silläkin että elää elämäänsä ja kasvaa ihmisenä samalla kun opiskelee. Nopeasti suoritettu tutkinto voi jäädä enemmän irralleen todellisesta elämästä, mikä ei myöskään voi olla hyvä, ainakaan ajatustyöhön tähtäävillä aloilla.
Valmistuin itse alalle, jota pidetään tyypillisesti ihmisille ja maailmalle merkityksettömänä, jopa turhana. Myös moni alalle valmistuneista jakaa tämän käsityksen. Itselleni ehti tuon vuosien pohdiskelun ja ongelmoinninkin siivittämänä kehittyä käsitys siitä, mitä hyötyä minusta on maailmalle ja yhteiskunnalle, ja nyt voinkin ylpeänä edustaa ammattikuntaani. 🙂
Hätäiset pikatutkinnot eivät siis ole paras vaihtoehto, mutta eipä ole sekään, että tutkinnon suorittaminen venyy vain siksi, ettei peruskoulussa olekaan tullut opittua kaikkea sitä, mitä siellä kuuluisi oppia.
Jarno Virtanen:
Uskon ehdottomasti näin olevan, mutta “tasokurssit” pitäisi silti saada käyttöön. En usko niistä muodostuvan ongelmaa, kunhan opetushenkilökunnan asenne saataisiin korjattua lahjakkuutta korostavasta ajattelusta vaivannäön korostamisen ja erilaisuuden kunnioittamisen suuntaan (jos siinä siis korjattavaa on).
Tasokursseja ei tarvitsisi kutsua tasokursseiksi vaan eriytetyksi opetukseksi, jossa kurssien eroavaisuuksia kuvattaisiin laadullisilla määreillä eikä laittamalla niitä tasokkuusjärjestykseen. Uskoisin tämän vastaavan todellisuuttakin parhaiten; jostakin asiasta kiinnostuneiden ja siinä edistyneiden opetushan on (tai sen olisi hyvä olla) myös laadullisesti erilaista kuin heidän, joilla on kyseisen aiheen parissa vaikeuksia tai motivaation puutetta.
Tasokurssien avulla voitaisiin lieventää sitä kaikkivoipaisuuden tunnetta, joka syntyy oppilaalle jonka ei tarvitse koskaan tehdä läksyjä saadakseen todistukseen rivin kymppejä. Edistyneempien ryhmältä kun voitaisiin edellyttää sellaista “tasoa” jo peruskoulussa, jonka eteen jokainen todella joutuisi myös vähän näkemään vaivaa. Samoin vähemmän edistyneille ei varmasti yhtä helposti syntyisi riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, kun “opettajan lellikit” olisivat poissa silmistä niissä aineissa, joissa erot ovat suurimmat.
Tällainen opiskelun kultamaahan on jo olemassa. Sieltä löytyy huippuja joka alalle ja lahjakkain ja älykkäin kärki pääsee vapaasti valitsemaan itselleen kaikkein tuottavimmat opit ja ammatit. Viime aikoina tuottavinta lienee ollut lain ja taloustieteen opiskelu, sillä näiden opiskelijoiden lahjakkaista lahjakkaimmat ovat päässeet töihin Capitol kukkulalle ja Wall Streetille. Luontaisen neroutensa ja sitä tukevan oppimisympäristön avulla he ovat onnistuneet luomaan itselleen rahantekokoneen, finanssijärjestelmän, jota käyttämällä he eivät voi hävitä, vaikka miljoonat ja miljoonat heikkolahjaisemmat ympäri maailman menettäisivät työpaikkansa ja säästönsä.
Sellainen ”pieni” ongelma kyseisen rahakulttuurin huipputuottajilla tietysti on, että lahjattomien laumat saattavat heittäytyä hankaliksi. Mutta ei hätää. Tässä huippujen tuotantolaitoksessa valmistuu myös viihdeteollisuuden huippuja, jotka osaavat pitää kansalaiset tyytyväisinä – ainakin niin kauan kuin netti ja televisio toimivat. Puhumattakaan selittäjien huipuista, jotka tyynen rauhallisesti sanoja valikoiden saavat vähäjärkisemmätkin vakuuttuneeksi siitä, etteivät Capitol kukkulan ja Wall Streetin asiakkaiden suuretkaan omaisuudet ole keneltäkään pois vaan niitä käytetään kaikkien muiden hyväksi. Tietysti tarvitaan myös mainostajien huippuosaamista, jotta ihmiset saataisiin enenevästi haluamaan sellaista, jota he eivät tarvitse, ja tuottajien huippuosaamista kaiken sen tuottamiseen.
Jos edellä mainitut huippuosaamiset eivät kuitenkaan riitä pitämään lahjattomien laumoja aloillaan, on käännyttävä voimankäytön huippuosaajien puoleen. Silloin tarvitaan mm. huippumatemaatikkoja, fyysikkoja ja kemistejä, jotka osaavat rakentaa parhaat urkintavälineet, tehokkaimmat aseet, kestävimmät muurit ja tappavimmat myrkyt. Eikä näistä töistä kenenkään älyn huipun kannata kieltäytyä, koska niistä tullaan maksamaan enemmän kuin vähemmän tärkeistä töistä – puhumattakaan puutarhan hoidosta.
Ville Teittinen:
Opiskelun himo edellyttää kuitenkin sitä, että “opiskeltavat” asiat eivät ole jo valmiiksi itsestään selviä tai turhia. Harva kokee opiskelun himoa esimerkiksi puhelinluetteloa kohtaan.
Minähän olen kiinnostunut aika monenlaisista asioista, ja voin viettää tunteja, päiviä tai viikkoja niihin syventyen, jos tähän vain on aikaa ja mahdollisuus. Mutta avaintekijä tässä on juuri se oma kiinnostus. Ongelmani on siinä, että kun pitäisi laittaa itsensä tekemään jotakin tylsää ja epäkiinnostavaa, vain siksi että jonkun muun mielestä se olisi minulle hyväksi, se ei ota onnistuakseen. En ole koskaan joutunut tekemään niin pärjätäkseni koulussa, joten se taito on jäänyt oppimatta. Pitkään ajattelin, että elämässä pärjää silkalla hedonismilla. Tavallaan ajatuksessa onkin totuuden siemen (aivan liian moni tekee mielestäni liikaa vastenmielisiä asioita vain siksi, että muut käskevät tai toivovat), mutta koko totuus se ei missään tapauksessa ole.
AZ: Tiedätkö sinä sitten, mitä on musikaalisuus? Itse en sitä tiedä. Lahjakkuuden käsite on toki olemassa enkä ole sitä tietenkään kieltämässä. Itse vain en oikein tiedä, mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, ja päättelen myös näistä kirjoituksista, etteivät monet muutkaan tiedä. Usein sillä näytettään tarkoittavan jotain synnynnäistä ominaisuutta. Ajatellaan, että jonkin taidon hankkiminen on geneettisistä syistä toisille helpompaa. Toisaalta lahjakkuudella tarkoitetaan usein myös pelkkää taitoa tai kiinnostusta. Me esimerkiksi yritämme mitata lahjakkuutta testein, joissa mitataan oikeasti taitoja. Matematiikan koe tai musiikkioppilaitoksen pääsykoe käyvät tästä esimerkkinä. Synnäisten taipumusten arvioiminen tämän kaltaisilla testeillä jää arvailujen varaan. Ja miksipä meidän niistä pitäisi edes olla kiinnostuneita?
Yksityiskouluja näytetään muuten perustelevan usein paremmalla opetuksella ja viihtyisämmällä ja kannustavammalla ympäristöllä. Miksemme voisi vaatia näitä samoja asioita julkisilta kouluilta? Eivät ne kelpaa perusteluiksi yksityiskoulujen puolesta.
Kyllähän se, joka on kiinnostunut [matematiikasta], myös omaehtoisesti hakeutuu kehittämään tuota taitoaan.
Miten? Ennen internetin aikaa ei ollut nuoren ihmisen edes mahdollista tutustua oikeaan matematiikkaan ilman että joku kertoi mistä on kyse. Esimerkiksi luin lapsena kaupungin kirjastosta “matematiikankirjoja”, mutta ei niissä ollut oikeita matematiikankirjoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt ennen yliopistoa.
Tiedemies: “Syy on tietysti se, että matematiikan osaamisella on väliä laajemminkin työelämässä kuin erikoisaloilla.”
Opiskelin matematiikasta sivuaineen yliopistossa, työskentelin myös tutkijana ja nykyään IT-alalla.
Olen huomannut että matematiikkaa soveltavassa työelämässä (IT-alalla) pärjäävät hyvin ne jotka ovat harrastaneet vakavammin urheilulajia tai esim. laulamista. Sosiaalisille taidoille tuntuu olevan enemmän kysyntää kuin puhtaalle syvemmän yliopistotason matematiikalle.
Tutut oikeasti lahjakkaat matemaatikot (Päivölä / tohtori ‑tasoa) tuntuvat kärsivän triviaaleista pätkätöistä, tai ovat muuttaneet ulkomaille. En ole havainnut työelämässä minkäänlaista pulaa lahjakkaista matemaatikoista. Matematiikan laitosten rahapula sensijaan on tosiasia.
K‑Veikko:
Mutta hänen ei ole pakko tehdä niin. Koulun idea on mm. siinä, että siellä on pakko käydä tekemässä asioita, joita ei välttämättä aina itse haluaisi tehdä. Sitä kautta oppii tuon hiellä ja joskus tuskallakin tekemisen arvon, ja sen, että joskus jokin asia onkin ikävää puurtamista vain alkuvaiheessa. Tämän opin soisin mieluusti myös niille lapsille, joiden ei nykyperuskoulussa kympin saadakseen tarvitse edes kirjaa avata. Mahdollisuus oppia on koulun tarkoitus. On yksiselitteisesti väärin, että tämä mahdollisuus evätään niiltä, jotka sattuvat kouluun mennessään osaamaan ja tietämään “liikaa”.
Tarkoitus voi olla hyvä, mutta moni fiksu ihminen ei kyllä suhtaudu kovin hyvällä siihen, että heitä on makuutettu luokassa vuositolkulla tyhjän panttina (eikä sen paremmin varmasti suhtautuisi kukaan muukaan ihminen). Osalla tutuistani on vieläkin vaikeuksia suhtautua asiaan, ja joillekuille tuntuu jopa jääneen takaraivoon ajatus: “Jos kaikki olisivat kuten minä, minun ei olisi tarvinnut kärsiä”. Tällainen erilaisuuteen kohdistuva kaunaisuus ei voi olla yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, eikä sitä tulisi koulujärjestelmän avulla ihmisiin kylvää.
Ei yhteiskunnalla ole varaa järjestää kaikille sellaista opetusta kuin mitä lahjakkaimmat lapset tarvitsevat ja ansaitsevat. Kymmenen hengen opetusryhmiä. Avaria ja viihtyisiä puistomaisia koulunpihoja. Ensiluokkaisia opetustiloja ja välineistöä. Yksilöiden huomioimista, yksilöityjä opetussuunnitelmia. Se tulisi mahdottoman kalliiksi. Siksi tähän suuntaan kehittyvien koulujen rahoitus saadaan yksityisen sektorin kautta, vanhemmilta jotka ovat valmiita maksamaan siitä, että lapsensa voivat saada tämän suuntaista kehitystä. Tämä ei ole meritokratiassa ongelma, sillä vauraus ja perinnöllinen lahjakkuus korreloivat hyvin vahvasti. Lisäksi yhteiskunnan tulee subventoida tällaisia kouluja stipendijärjestelmällä.
Niin kutsutun tasa-arvon tulee yhteiskunnassa rajoittua siihen, että kenenkään suoriutuminen ei ole riittämättömästä ravinnosta, terveysongelmista tai perusopetuksen puuttumisesta kiinni. Jos tämän ylitse, jotkut juoksevat toisia nopeammin, kiipeävät toisia korkeammalle, niin se ei ole muilta pois. Päinvastoin ihmiskunnan hyvinvoinnin kehitys, joka on erityisesti tieteen, teknologian ja myös filosofian kehitystä, on paljolti ollut riippuvainen yksilöistä, jotka ovat edenneet muita pidemmälle ja korkeammalle ja välittäneet sitten näkemäänsä. Nykyisin on toki ongelmien monimutkaistuessa yleistä, että verkostot lahjakkaita ihmisiä, esimerkiksi tutkimusryhmissä tekevät tätä ‘soihdun kantamista’, mutta he ovat silti lahjakkaita.
Lahjakkaiden yksilöiden huomioiminen ei ole vähemmän lahjakkailta pois, vaan myös heidän hyödykseen. Nyt tätä lahjakkuutta peruskoulujärjestelmässä tukahdutetaan, eikä se pääse kehittymään luontaisesti. Tiedonjanoaan ja uteliaisuuttaan tyydyttäen. Lahjakas nuori voi rennolla ja luontaisella opiskelutahdilla oppia nykyistä yliopistotason matematiikkaa jo kauan ennen lukioikää. Sitten yliopistoiässä ja vanhempana hän voi hyödyntää pohjana olevaa kykyään syvemmässä opiskelussa, tutkimuksessa ja uuden tiedon ja ymmärryksen tuottamisessa. Tämän tiedon ja ymmärryksen syntymisen varassa on kasvanut hyvinvointi. Ei sitä jaeta sinulle, minulle, jokaiselle yhtä monta yksikköä hyvinvointia. Väittäen, että muutoin yhteiskunta olisi jotenkin epätasa-arvoinen.
Vasemmistolaiseen katkeruudesta ja kateudesta ammentavaan yksilöllisyyden vihaamiseen liittyy erottamattomasti ajatus siitä, että nopeammin ja pidemmälle kulkevien, korkeammalle kiipeävien reppuihin tulisi laittaa kiviä, jotta kulkisimme kaikki tasa-arvoisemmin samaa tahtia.
Peruskoulu onnistuu tässä toki mitä tuloksellisimmin, mutta se ei ole oikein. Se on eettisesti hyvin väärin ja myös yhteiskunnan kokonaisedun haitaksi.
Tästä johtuen: Yksityiset peruskoulut tulisi sallia mitä pikimmiten, ja niitä tulisi alkuun myös tukea mittavasti.
az, stunttaan Artturia: Käsittääkseni mikään ei estä perustamasta yksityiskoulua. Jos ei niitä markkinoille ole niin ei ole kysyntääkään. 🙂
Ja on sitten se Scruton-Mill metodi, britti filosofi Roger Scruton selosti Lingua francan kasvatusfilosofiaansa:
In an April feature story in the London Guardian, Scruton described how he will bring his son Samuel, then five months old, through his formative years, steering him as far away as possible from toxins like pop music, baseball hats, and baggy pants. “My wife Sophie and I have decided to offer Sam a genuinely deprived childhood,” Scruton explains. “Sam is being educated not so as to enjoy himself, but so that other people will enjoy him.” For the duration of what Scruton calls Sam’s “ordeal,” the boy will not watch television or play with toys or drink Coca-cola. He will, however, read Greek by age six, play the piano and viola, and attend church regularly.
The education of Samuel Scruton is not exactly a Dickensian horror, but it’s not a walk in the park, either. Even Scruton acknowledges that Sam may “just become a cruel experiment in parenting.” Think of John Stuart Mill, who, raised by a philosopher father with a Scruton-like strong arm, suffered a terrible breakdown at twenty. Rejecting his father’s teachings, Mill found inspiration in Wordsworth, the Oasis of his day. Guardian readers predict that a troubled adulthood lies ahead for young Sam Scruton, too. Suggested one letter writer, “The Guardian should invite Mr. Scruton to provide us with a regular column on bringing up young Samuel, the proceeds to be invested to pay for therapy required in later life.”
http://linguafranca.mirror.theinfo.org/9907/pop.html
Tuosta on kymmenen vuotta eli tulokset lienee sisässä. 🙂
Näin sitä käy, on matemaattisesti erityislahjakas:
http://www.youtube.com/watch?v=v4Zx4k077B8&feature=related
AZ: Miten mielestäsi pitäisi erotella lahjakkaat lapset vähemmän lahjakkaista? Minkä ikäisenä se pitäisi tehdä? Puhut myös kalliista lahjakkaiden lasten yksityiskouluista, joihin vain varakkailla on varaa. Pääsisikö näihin kouluihin kaikki, joilla on rahaa, vai pitäisikö varakkaidenkin lasten joukosta vielä erotella lahjakkain aines?
Toinen kysymys on se, onko lahjakkaaksi luokitellun lapsen pakko opiskella vaikeita asioita, jos tasoryhmät hyväksytään.
Kolmanneksi, miksi lapsen pitäisi osata yliopistotasoista matematiikkaa? Onko osoitettu jossain, että siitä on jotain erityistä hyötyä? Itse tiedän musiikin osalta sen, että lapsitähdet otetaan kiinni. Kehitys ei jatku samanlaisena hautaan asti. Monet entiset lapsitähdet saattavat olla jopa hyvin surullisia tapauksia.
Neljänneksi, onko autismi äärimmäistä lahjakkuutta?
tpyyluoma,
Nykyisellään yksityiskoulun perustaminen edellyttää käytännössä opetusministeriöltä saatavaa lupaa. Lisäksi laki kieltää lukukausimaksut, mikä estää kaivattujen eliittikoulujen syntymisen, koska niille ei saada riittävää rahoitusta. Eli sellaisten koulujen perustaminen kuin mitä yllä visioin on nykyisellään lakiteitse estetty. Juuri näiden lakien pitäisi siksi ensin muuttua. Silloin nähtäisiin olisivatko vanhemmat tuollaisista kouluista halukkaita maksamaan. Esimerkiksi yhdysvaltalaisten yksityiskoulujen suosion perusteella väittäisin, että olisivat. Sankoin joukoin, kenellä varaa on.
Ehdotat Osmo matemaattisesti lahjakkaille erityisopetusta. Minkähänkokoisesta porukasta ikäluokittain mahtaisi olla kysymys?
Tiedemies puhui tuossa yllä 20% osuudesta, mutta luulisin, että sen verran nykypäivänä on lukion pitkässä matikassa. Ei kai heitä kaikkia ole tarkoitus ohjata erityisopetukseen?
En vastusta lahjakkaiden erityisopetusta — mutta se tapa, millä sitä hiukan nykyisellään harrastetaan, on mielestäni kyllä soccer-mamien keino saada omat monilahjattomat lapsensa vähän parempaan seuraan. (Musiikki‑, kieli‑, luonnontiede- jne. luokat. Jopa urheiluluokille kysytään lukuaineniden keskiarvoa.) Tämä tuo polarisaation takaisin — mutta oppikouluaikainen polarisaatio oli paljon nykyistä reilumpi: yksi pääsykoe ja köyhille vapaaoppilaspaikat.
Touko Mettinen
tpyyluoma:
njoo… julkiset koulut vääristää kyllä markkinoita, mutta jos ne yksityiset koulut sais samat rahat kuin julkisetkin, niin sit joo.
Ekaks olis hyvä siirtyä edes ruotsin malliin ja sen jälkeen voi miettiä lisäuudistuksia.
Touko Nieminen:
Pääkaupunkiseudun nykyisessä koulupolitiikassa erikoisluokkien ajatus on ehkäistä koulujen välistä polarisaatiota ja tarjota erityistä jo lähikoulussa. Soveltuvuuskoeluokkamaailmaa seuranneena olen Toukon kanssa samaa mieltä, että mammojen motivaatio näkyy voimakkaasti ainakin alakoululaisten valmnnoissa. Ja se soveltuvuuden mittaaminen, se onkin haastavaa. Pitäisi tietää mitä haluaa ja vielä miten sitä mitata luotettavasti..
Olen ehdottomasti samaa mieltä Osmon kanssa ja ihmettelen näitä soraääniä, joita täältä heti tuli. Matematiikan lisäksi pitäisi tällaisen erikoiskoulutuksen koskemaan kaikkia luonnontieteitä, ml. tietojenkäsittelytiede. Oikeastaan on käsittämätöntä, miten paljon musiikkia ja urheilua tuetaan verrattuna näihin monella tavalla tärkeämpiin kohteisiin (eikä minulla ole mitään näitäkään vastaan, harrastan itse sekä urheilua että soittamista). Jostain syystä tosi syvässä elää vieläkin se ajattelutapa, että on ihailtavaa olla hyvä muusikko tai urheilija, mutta hyvät matemaatikot tai ohjelmoijat ovat säälittäviä nörttejä.
az, minun ei pitäisi soittaa suutani asioista joita en ymmärrä, mutta meneeköhän se ihan niin ettei maksuja saa periä? Aika helppoa tuo olisi kiertää, vaikka joku vanhempainyhdistyksen kannatusmaksu. Joka tapauksessa, en minäkään ymmärrä mitä tekemistä yksityiskouluilla kuvaamassasi muodossa on lahjakkaiden opetuksen kanssa.
Ainakin Englantilainen koulu perii, tosin pientä mutta kuitenkin, lukukausimaksua: http://www.eschool.edu.hel.fi/1_TES/About_2.html
Ja Artturille tiedoksi että käsittääkseni ihan saman verran nuo yksityiskoulut saavat rahaa kuin julkisetkin OM:ltä.
Matti H. mistä maasta mahdat puhua, et ainakaan USAsta, Amerikan oikeisto katsoo Ruotsiin “yksityis“koulutuksen mallimaana:
http://www.heartland.org/policybot/results/11606/Voucher_Lessons_from_Sweden.html
USAssa on yleinen varsin tasapäistävä peruskoulu kuten Suomessakin, tälläisellä koulutuskuponki järjestelmällä saattaisiin varmaan enemmän valinnan varaa niinkuin Ruotsissa on tehty.
Nyt minusta olisi erittäin tärkeä tietää, miten tunnistetaan matemaattisesti lahjakas lapsi?
Tommi Vainikainen:
Olisiko kyse juuri tästä samasta ilmiöstä, jota täällä on puitu jo muutenkin ja jonka vuoksi näitä eliittikouluja ja tasoryhmiä ajetaan? Eli kun lapsi on poikkeuksellisen lahjakas, hänen ei tarvitse nähdä vaivaa ja harjoitella lainkaan samalla tavoin kuin muiden. Jossakin vaiheessa enemmän harjoittelevat sitten saavat lahjakkaan kiinni ja menevät ohi. Menestyksestä kun vain pieni osa on lopulta kiinni lahjakkuudesta (itse väitän saman koskevan myös taideaineita, vaikka moni vielä uskookin taiteellisen luovuuden olevan jonkinlainen viimeinen jumalallisten synnyinlahjojen saareke).
Itse en kannata erillisiä elittikouluja (tasoryhmiä puolestaan kyllä) monestakaan syystä, mutta yhtenä syynä juuri se että tasoryhmästä toiseen siirtymisen tulisi olla mahdollisimman joustavaa. Näin eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa ilmenevät kiinnostukset ja lahjakkuudet tulisivat mahdollisimman hyvin ruokituiksi.
Tiedemies puhui tuossa yllä 20% osuudesta, mutta luulisin, että sen verran nykypäivänä on lukion pitkässä matikassa. Ei kai heitä kaikkia ole tarkoitus ohjata erityisopetukseen?
Pointtini oli, että se 20% tms, joka on tuossa lukion pitkässä matematiikassa, jakautuu keskenään samalla tavalla kuin muu populaatio, ja sen sisällä on 20% (so. koko populaatiosta ~4%), jotka kykenevät oppimaan jotain paljon enemmän. Tämä porukka saa hyvin vähän irti nykymuotoisesta opetuksesta. Puhumme siis parista tuhannesta oppilaasta per ikäryhmä.
Vertailun vuoksi, Suomessa valmistuu vuodessa noin 1400 tohtoria. Tätä voi pitää erittäin karkeana arviona kaikkein tasokkaimman koulutuksen tarpeen suuruusluokasta.
TL
“Olen huomannut että matematiikkaa soveltavassa työelämässä (IT-alalla) pärjäävät hyvin ne jotka ovat harrastaneet vakavammin urheilulajia tai esim. laulamista”
Lahjakkuus tulee yleensä nippuina. Yleensä urheilullisesti lahjakkaat menestyvät hyvin myös koulussa ja ovat älykkäitä, mattinykäset ovat poikkeuksia, samppalajuset ja hannumanniset, lassevirenit ja paavonurmet ovat enemmän normi kuin stereotypia “tyhmistä urheilijoista”.
Tavoitteellisessa urheilussa vaaditaan itsekuria ja kykyä motivoitua tekemään paljon työtä palkinnon eteen, joka on jossain hamassa tulevaisuudessa ja vähintäänkin epävarma. Nuo luonteenpiirteet auttavat myös työelämässä.
Kannattaa vielä kysyä, onko yhteiskunnalle järkevämpää tukea pianonpimputtelijoita vai matikisteja? 😉 Hyvin hoidettu IB-lukio on käsittääkseni osavastaus ongelmaan.
Yleisemminkin kulttuuria ei normaalissa länsimaisessa systeemissä tueta yhtä paljon valtion varoista kuin Suomessa. Summat sinänsä ovat pieniä, mutta hieman naurettavaa tuo tukitouhu on.
Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa. Joten jokainen vanhempi voi kyllä järjestää lastensa opetuksen haluamallaan tavalla, vaikka perustamalla heille oman koulun omalla kustannuksellaan. Ei ole pakko lähettää kunnan kouluun. Toki opetuksen tasoa valvoo kunta näissäkin yksityiskouluissa.
Pahin este kaupallisten yksityiskoulujen syntymiselle on kyllä julkisen puolen korkea laatu. Kysyntää yksityiskouluille varmasti olisi Suomessakin, jos opetus julkisissa olisi aivan retuperällä. Lainsäädännöllistä estettä ei ole.
TimoT: “Lainsäädännöllistä estettä ei ole.”
Lainsäädännölliset esteet ovat täysin selvät ja fundamentaalit. Joten älä viitsi satuilla. Poistetaan ne esteet, niin nähdään oletko oikeassa toisesta väitteistäsi. Uskon hyvin vahvasti, että olet siitäkin väärässä. Lapset ovat useimmille vanhemmista tärkein asia elämässä, ja heihin ollaan valmiita satsaamaan valtavia summia rahaa. Miksi ei siis siihenkin, joka koskettaa lasten elämää 6+ tuntia päivässä ja on erittäin merkityksellistä koko heidän elämän taipaleensa kannalta.
az
Varmaan lähes kaikki lahjakkaiden lapsien vanhemmat ovat valmiita maksamaan mutta pitää olla myös varaa maksaa. Ja eikös meritokratian yksi määritelmä ole että kaikilla on mahdollisuus samaan koulutukseen varallisuudesta yms. huolimatta. Mitäs niillä yksityiskouluilla sitten tehdään kun siitä meritokratiasta ollaan näin päästy eroon, puretaanko ne?
Saara
Kiitos pakkoruotsin meillä taviksillakin on aivan samanlaisia kokemuksia, siinä rkp on oikeassa että kansakuntaa yhdistävä tekiä tämä ruotsinkieli siis…
Timo: “…Pahin este kaupallisten yksityiskoulujen syntymiselle on kyllä julkisen puolen korkea laatu…”
Ei se ihan noin mene. Suomesta tuhottiin tarkoituksellisesti tasapäistämishuumassa toimiva yksityisten oppikoulujen ja lukioiden laadukas verkosto. Eniten se iski maakuntiin, joissa ei ole enää vetovoimaisia huippulukioita.
Nyt kiinostusta koulujen perustamiseen on ollut lähinnä erilaisilla lahkoilla. Eivät ole saaneet lupia kovin helposti, joten ihan turha väittää, että koulujärjestelmä olisi avoin kilpailulle.
Pääkaupunkiseudulla asia ei pahemmin haittaa, koska kunnalliset koulut polarisoituvat luonnostaan. Jo ala-asteet rankataan ja asiasta perillä olevat vanhemmat (mm. opettajat) katsovat hyvin tarkkaan, mihin lapsensa laittavat.
Kalle, kulttuurin tukeminen on kyllä tärkeää vaikka se ei siltä heti tuntuisikaan. On hyvä, jos Suomessa sentään valtio tukee kulttuuria, koska meillä ollaan sillä saralla kuitenkin aika paljon monia muita jäljessä (viittaan kehittyneisiin, varakkaisiin ja vanhoihin Euroopan valtioihin).
Osmon mainitsema klassinen musiikki saattaa olla poikkeus yleislinjasta, mutta se onkin kulttuurilajina huomattavasti muita suorituskeskeisempää, joten ymmärrän miksi auktoriteettiuskoiset ja raadanta-etiikalla kyllästetyt suomalaiset — Itäblokin maiden tapaan — pärjäävät siinä. Klassisessa musiikissa on useimmiten kyse muiden luomien teosten esittämisestä (säveltäjät ovat äärimmäisen pieni vähemmistö). Esittäminenkin on kyllä jonkinasteista luovaa toimintaa, mutta kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa esittäjän tarvitsemasta tieto-taidosta liittyy motoriseen kykyyn, jonka harjoittaminen riittävälle tasolle edellyttää vuosien päivittäistä, usean tunnin harjoittelua. Luova osuus kehittyy siinä sivussa, ja liian luovaksi ei saa ryhtyä tai tulee täystyrmäys.
Olisiko niin, ettei Ranskassa, Italiassa, Espanjassa jne. valtion kulttuuritukea tarvita yhtä paljon, kun kulttuuria arvostetaan enemmän, jolloin tukijoitakin löytyy? Palasin itse hiljattain eräästä eteläisen Euroopan maasta, jonne minut puolisoineni oli kutsuttu erääseen kulttuuritapahtumaan (minä sisällöntuottajana, puoliso vieraana). Tapahtuman rahoitus tuli osittain kaupungilta ja osittain yrityksiltä/järjestöiltä. Siellä hämmästelin sitten sitä meininkiä. Mm. televisiokanavan haastattelu erosi suomalaisten kanavien vastaavista kuin päivä yöstä. Suomessa lähdetään aina liikkeelle jonkinlaisella epäluuloisella kyräilyllä. Haastatteluissa ei päästä lainkaan asiaan, kun ensin täytyy perustella mihin alaani ylipäänsä tarvitaan ja kerrata peruskäsitteitä. Lopussa ehtii ehkä korjata muutaman toimintaa koskevan yleisen väärinkäsityksen. Tämä toimittaja puolestaan, vaikka ei varmasti ollutkaan mitenkään alaan erikoistunut, kysyi ihan asiallisia ja aiheellisia, kiinnostavia ja silti kansantajuisia kysymyksiä tekemisistäni. Vaikka oli vielä mies! Suomessa moista “syvällistä” kulttuuritietämystä pidettäisiin automaattisesti homona. 😀
Tapahtumaan osallistui poliitikkoja kaupungin pormestarista lähtien, kaikki silminnähden iloisina ja ylpeinä kaupungin hienosta kulttuurielämästä. Mietin, miltä näyttäisi jos vaikkapa meidän Jussi Pajusemme vierailisi jossakin vastaavassa Helsingin kulttuuritapahtumassa (paitsi ettei täällä vastaavia tapahtumia edes järjestetä).
*
Olen samaa mieltä joidenkuiden aiempien kommentoijien kanssa siitä, että matematiikan lisäksi tarvittaisiin lisää ohjausta luovaan ajatteluun ja itseilmaisuun. Pelkkä häikäisevä formaalin ajattelun kyky ei auta, jos ei ole mitään hajua siitä mitä ajattelisi ja miksi. Kovia tieteitä korostamalla päädytään helposti Nokia-syndroomaan, jossa tekninen ja tieteellinen suorittaminen nousee hyvien (siis ihmiselämän kannalta hyvien) oivallusten tekemistä tärkeämmäksi.
Olen silti myös matematiikan opetuksen monipuolistamisen kannalla. Puheet siitä, kuinka oikea matematiikan opiskelu alkaa nykyisin vasta korkeakoulussa (siihen saakka on kyse laskemisesta), ovat tuttuja minullekin, vaikka en itse olekaan asiaa käynyt toteamassa. Mahtaa siepata niitä tapauksia, jotka olisivat mielellään opetelleet oikeaa matematiikkaa viimeistään lukiossa.
Saara
“Menestyksestä kun vain pieni osa on lopulta kiinni lahjakkuudesta ”
Riippuu varmaan siitä mitä tarkoitetaan menestyksellä? Terävimmälle huipulle ei millään alalla ole mahdollisuutta päästä, jos ei ole lahjakas.
Otetaan vaikka tuo matematiikka, kun siitä ollaan puhuttu. Siinä suurimmalla osalla ihmisistä loppuu eväät lukion pitkään matematiikkaan ja vielä harvemmalle uppoaa yliopistotasoinen matematiikka. Esimerkiksi minä pärjäsin lukiossa helposti, mutta yliopistossa tuli matematiikassa älyn rajat vastaan. Pääsin kurssit keppisiimoilla läpi, mutta en voi väittää ymmärtäneeni opiskeltavista asioista kuin murto-osan samalla tavalla syvällisesti kuin ymmärsin ne vielä lukiossa.
On täysin päivänselvää että esimerkiksi lukion pitkän matematiikan läpäisyyn tarvitaan jo joknin verran matemaattisa lahjakkuutta. Olen yrittänyt opettaa lukion pitkää matematiikkaa parille pereeseeni kuuluvalle yksilölle, mutta kun se ei uppoa, niin se ei kertakaikkiaan uppoa.
Kalle:
Euroopassa kulttuurin tukeminen on kyllä ihan normaalia ja orkestereita on enemmän kuin Suomessa. Kannattaa muistaa että kulttuurin tukemiseen kuuluu myös mäkihypyn ja muun turhuuden tukeminen. Rahat pois mäkihypyltä.
Vaikea sanoa, uskoisin että molempia tarvitaan. Onko tämä ihan totta nollasummapeliä?
Tätä en nyt kyllä tajua. Miten ihmeessä?
Okei Tiedemies.
Voisiko ratkaisu olla aikasemmassa postauksessasi: “Ennen internetin aikaa ei ollut…”
Opetushallistus aloittaa joka vuosi kentän tarpeista esiin nousseita hankkeita, joissa erittäin mielellään sovelletaan esim. tietotekniikkaa uuudenlaisiin oppimisympäristöihin. Matikanopettajia kouluttamalla heidät ohjattaisiin seulomaan luokistaan ne, jotka asina helppouden takia pitkästyvät ja joilla olisi myös motivaatiota ja aikaa opiskella “oikeata” matematiikkaa. Heidät sitten koottaisiin läheisen yliopistokaupunkiin säännöllisesti lähipäiville sosiaalistumaan ja väliajat netti pukkasi sellaista ongelmaa ja fermat’n lausetta, ettei varmasti kävisi aika pitkäksi.
Yliopistojen matikanlaitoksetkin saisivat rekrytointipohjansa kuntoon ja assareille pientä puuhaa.
Tosin — yllä mainitsin tuon motivaation. Turussa esimerkiksi luonnontieteellisesti painottuneen lukiolinjan sisäänpääsykeskiarvo oli alhaisin koko kaupungissa (7,29) kun se saman lukion yleislinjallekin oli lähes numeron parempi (8,25).
Jokin siinä matikassa ei nuoria “nappaa”. Voisiko se ainakin osaksi olla tuo yllä väläyttämäsi facepalm-asenne?
Touko Mettinen
Saara: Näytit ajattelevan, että lahjakkuus on synnynnäinen ominaisuus, joka helpottaa jonkin taidon oppimista tai asioiden muistamista. Olkoon niin. Tämän ominaisuuden tunnistaminen onkin sitten hyvin vaikeaa. Matematiikan koe ei selvästikään riitä. Siinä mitataan taitoa, ei oppimiskykyä. Pitäisi siis seurata lapsien oppimista hyvin tarkkaan ja esimerkiksi mitata työhön käytetyn ajan määrä. Tämäkään ei riittäisi, koska uuden omaksumisesta helpottaa valtavasti jo opitut asiat. Lapset pitäisi siis ensin mahdollisimman tehokkaasti tasapäistää niin, että he osaisivat täsmälleen saman verran asioita, jonka jälkeen koe voitaisiin aloitaa. Tämäkään ei ehkä riittäisi, koska persoonallisuuserot, lapsen kehitysvaihe ja joissain tapauksissa ehkä sukupuolierotkin vaikuttavat soveltuvimman opetusmetodin valintaan. Varhaislapsuuden virikkeet muokkaavat myös erittäin paljon oppimiskykyä.
Päädytään siihen, että käytännön tasolla synnynnäisen lahjakkuuden arvioiminen on mahdotonta. Silti siitä kuitenkin puhutaan, aivan kuin se olisi kenen tahansa tunnistettavissa. Se taas minusta osoittaa sen, että sen tunnistaminen ei itseasiassa ole edes kovin kiinnostavaa vaikka sillä perustellaankin kaikenlaisia väitteitä. Meille näyttää riittävän uskomus, että jotain sellaista on olemassa.
Palaan vielä Osmon kirjoitukseen. Kaikki lapset saavat periaatteessa musiikkikoulutusta Suomessa. Lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Toinen seikka on se, että musiikin tunneilla, jotka toki voisivat olla monella tavalla erilaisia, opitaan asioita, joita ei musiikkiopistossa opeteta. Esimerkkinä käyköön vaikka Maamme-laulun sanat.
Erityislukuoita on maassamme vaikka minkälaisia. Urheilulukiot eivät ole tässä suhteessa mitään poikkeuksia. Matematiikkapainotteisiakin lukiota toki on. Erityislukioihin pääsyvaatimuksena on hyvä peruskoulun päästötodistus, menestys erityisalalla sekä suositukset. Mitään lahjakkuuteen viittaavaa en tästä vielä löydä — ellei sillä sitten tarkoiteta osaamista. Hyvät soittajat pääsevät musiikkikouluihin. Hyvät urheilijat menestyvät urheilussa.
tpyyluoma:
Mitkä “nuo yksityiskoulut”? Ne, joita kuka tahansa saa milloin tahansa perustaa? Ja ne joiden puuttuminen osoittaa, että markkinoilla ei ole niille kysyntää?
Olen huomannut että matematiikkaa soveltavassa työelämässä (IT-alalla) pärjäävät hyvin ne jotka ovat harrastaneet vakavammin urheilulajia tai esim. laulamista. Sosiaalisille taidoille tuntuu olevan enemmän kysyntää kuin puhtaalle syvemmän yliopistotason matematiikalle.
Muut osa-alueet (kuten lahjakkuuksien korrelaatio jne.) jo käsiteltiin, mutta yhtä ei, ja tässä pudotan hanskat kyllä pois.
Sosiaalisen lahjakkuuden hyödyllisyys työelämässä perustuu paljolti nollasummaisiin peleihin, so. sosiaalisesti lahjakas pärjää, jos nyt ei aivan muiden kustannuksella, niin ainakin melkein. Me emme arvosta kulttuurina sitä, että tehdään asioita, vaan sitä, että ollaan tärkeitä ja tehdään itsemme tärkeiksi muille. Tähän tarvitaan sosiaalista lahjakkuutta, hyvää viinapäätä jne.
Kokonaishyvinvoinnin lisääntyminen tulee lyhyellä aikavälillä melkein kokonaan ja pitkällä aikavälillä yksinomaan, teknologian kehityksestä. Puhtalla yrityksen ja erehdyksen voimalla etenevä teknologinen kehitys päättyy useimmilla aloilla aika pian niiden keksimisen jälkeen, ja ainoa (tunnettu) muu keino kehittää parempaa teknologiaa, on matemaattis-luonnontieteellisen ymmärryksen lisääminen ilmiöstä — ja sen jälkeen tietysti palaaminen yrityksen ja erehdyksen menetelmiin eri näkökulmasta.
Sosiaalisilla taidoilla on roolinsa toki tässäkin, koska suurin osa parannuksista on parannuksia ihmisen näkökulmasta, ja toisten ihmisten ymmärtämistä tarvitaan tähän. Se ei kuitenkaan — näin väitän — ole asia, joka mitenkään kärsii abstraktin matemaattisluonnontieteellisen ajattelun kehittämisestä. Jotkut väittävät näin syistä, joita voi vain arvailla.
Stereotyypit “nörteistä” ovat pääsääntöisesti vääriä; oman kokemukseni mukaan nörteillä — silloin kun he saavat olla rauhassa keskenään typerien “sosiaalisten” nuorten kiusanteolta — on hyvät sosiaaliset taidot ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta laajahkot sosiaaliset kontaktiverkostot. Stereotyyppitarkastelussa sivuutetaan kaksi olennaista asiaa: 1, jokaista syrjäänvetäytyvää matemaattisesti lahjakasta “hikipinkoa” kohti on olemassa kymmenen suunnilleen yhtä lahjakasta normaalisti sosiaalista nuorta. 2. Jokaista syrjäänvetäytyvää matemaattisesti lahjakasta hikipinkoa kohti on olemassa viisikymmentä syrjäänvetäytyvää heikkolahjaista nuorta.
“Käsittääkseni mikään ei estä perustamasta yksityiskoulua. Jos ei niitä markkinoille ole niin ei ole kysyntääkään.”
Minä laitan lapseni heti yksityiskouluun, kun saan vapautuksen verotuksesta niiltä osin, kuin maksamani verot menevät koulutukseen.
Eli kysyntää ei synny kovin helposti, kun kaikki ovat jo pakkomaksaneet “ilmaisen” koulun — minä myös muutaman naapurin lapsen osalta. Ostovoimasta ei ole paljoa jäljellä 55–56 % marginaaliveron ja muun SDP-riiston jälkeen.
Monessa alakoulussa on käytössä tasoryhmäopetus, jossa matemaattisesti taitavat oppilaat opiskelevat omassa ryhmässään muutaman viikkotunnin. Tämän lisäksi he saavat eriytettyä oppimateriaalia ja suuren määrän kannustusta. Lopun vastuun lapsen matemaattisten taitojen kehityksestä jättäisin kodeille ja harrastusseuroille. Sama pätee kaikkiin oppiaineisiin.
Itse en ole vielä tutustunut oppilaaseen, jolle perusopetuksen matematiikka olisi ollut liian helppoa. Taitavillekin löytyy kyllä nykyisin haasteita ja opettajat tarjoavat niitä mieluusti.
Parhaiten lahjakkaiden eriytetty opetus onnistuu luokissa, joissa on pieni ryhmäkoko ja hyvä luokkahenki. Tällöin lahjakas oppilas uskaltaa olla erilainen ja opettajalla on myös aikaa antaa hänelle yksilöllisiä tehtäviä.
Suomeen pitäisi saada shakkikouluja. Shakki on yksi parhaimmista peleistä oppia shakkinappuloiden liikkumista ja sitä, miten eri tilanteisiin tulee shakissa ennakoida. Kuvittelen välillä olevani pelissä kuningas.
# Tommi Vainikainen kirjoitti:
“Nyt minusta olisi erittäin tärkeä tietää, miten tunnistetaan matemaattisesti lahjakas lapsi?”
Osmo vois tosiaan vastata tähän kysymykseen.
Taustana mainittakoon se, että mulla oli 16-vuotiaana nelonen algebrassa, geometriassa ja fysiikassa. Muutaman vuoden sekoilun jälkeen mulla oli niissä kaikissa laudaturit ja olisin päässyt sinne Osmon yliopistoon ilman pääsykokeita. Jäi kuitenkin hieman hämäräksi mihin ammattiin siellä oikein valmistutaan ja menin mieluummin insinöörikouluun.
Mulla on sellanen muistikuva, että siirryin muutamassa kuukaudessa 10-kerhoon, kun ostin “Schaumm’s Outline Series”-kirjoja ja luin lukion matematiikan etukäteen. Sain hommasta jonkinlaisen kokonaiskuvan puuduttavan nippelijauhamisen sijasta. Aidosti “Lahjakas” ei kyllä mitään erityskouluja kaipaa.
tiedemies:
mun mielestä sä ajattelet nyt teknologiaa vähän suppeesti. Kyllähän sosiaalisesti lahjakkaat voi keksiä uusia tapoja olla muiden ihmisten kanssa niin, että kaikilla on mukavampaa.
Yhteiskunnan säännöt voi kans kehittyä yrityksen ja erehdyksen tai ihmistieteiden kautta ilman luonnontieteiden kehittymistä. Sääntöjärjestelmät on tavallaan teknologia.
Siitä oon samaa mieltä, että loogisessa ajattelussa lahjakas ei oo sosiaalisesti avuton.
Minusta koko kysymys typistyy mölinäksi, koska tässä käytetään termiä “lahjakas”. Se saa ihmiset jotenkin sokeaksi ilmiöille, jotka joka ikinen tunnistaa ympäristössään muuten.
Ei meidän tarvitse panostaa “lahjakkuuteen”, vaan tarjota mahdollisuus saada ohjattua opetusta mielekkäällä tasolla, so. tasolla, joka vastaa kunkin osaamista. Siis muissakin asioissa kuin urheilussa ja musiikissa. Joskus tämä tarkoittaa sitä, ettei ole mielekästä pitää lasta tai nuorta “tavallisessa” koulussa, koska hänelle mielekäs opetus on jossakin aineessa sellaista, jota ei taas ole mielekästä tarjota suurelle osalle muita oppilaita.
Yhteiskunta hyväksyy tämän, kun kyse on musiikista, kuvataiteista, tai urheilusta, jopa teatterista. Paljon vähemmän hyväksyntää löytyy, kun kyse on biologiasta, kemiasta, fysiikasta, matematiikasta, jne.
Osmon kysymys on ihan validi, mutta väärin muotoiltu. Kun kyse on kumikiekon hakkaamisesta kepillä tai viulunsoitosta, ei ole mitään ongelmia, mutta “oikeasti tärkeiden” asioiden kohdalla se muuttuu heti vaaralliseksi natsismiin verrattavaksi rikokseksi.
Syltty kirjoitti:
Näinhän asia ei ole. Vasta jossain yliopiston jatko-opintovaiheessa mennään niin pitkälle, että suurelta osalta alkavat kognitiiviset edellytykset loppua. Olen lähestulkoon varma, että lähes kuka tahansa, joka on riittävän motivoitunut, pystyy omaksumaan maisterintutkintoon vaadittavan määrän matematiikkaa. Kyse ei suurimmaksi osaksi ole mistään kovin monimutkaisesta, vaan enemmänkin tottumuksesta abstraktiin ajatteluun, ja tämä on opittavissa oleva asia, siinä missä lukutaitokin.
En tarkoita, että olisi missään nimessä järkevää opettaa yliopistotutkinnon verran matematiikkaa jokaiselle. Mutta matematiikan “vaikeus” on samankaltaista vaikeutta kuin luku- ja kirjoitustaidon vaikeus lukutaidottomalle.
Tietysti, ne, joilla on luonnostaan (geenien tai varhaislapsuuden johdosta) parhaat edellytykset abstraktien käsitteiden hahmottamiseen, oppivat matematiikkaa nopeammin, ja näin ollen saavat enemmän positiivisia kokemuksia matematiikan oppimisesta, ja näin ollen ovat motivoituneempia. Kehä ruokkii itseään. Luulen, että matematiikan oppimiseen ei vaadita lahjakkuutta. Sen sijaan olen varma, että siihen vaaditaan motivaatiota, ja lahjakkailla on motivaatiota varmasti enemmän kuin vähemmän lahjakkailla.
Syltty:
Ei olekaan, vaan tarkoitin sitä että sinne ei pääse pelkästään olemalla lahjakas. Lahjakkuus on vain perusedellytys, jonka jälkeen pitää tehdä paljon työtä.
Tommi Vainikainen, en minä ainakaan ole sitä mieltä, että lahjakkuus olisi helppoa tai edes mahdollista luotettavasti tunnistaa. Kyllä siitä voidaan puhua myös ilman, että se voidaan tunnistaa, vaikka tämä ehkä kuulostaakin hassulta. 🙂
En kuitenkaan kannata lahjakkuuskäsitteen ylikorostamista mm. jokapäiväisessä opetustyössä. Siellä riittää ihan sen havaitseminen, kuka pärjää kulloisellakin hetkellä missäkin asiassa, ja missä puolestaan on vaikeuksia. En usko sellaiseen pedagogiseen asenteeseen, jossa osalle lapsista tolkutetaan kuinka kovin lahjakkaita nämä ovat, ja muut seuraavat tätä sivusta. Kannustuksesta hyötyy jokainen, ja mielellään kannustuksen tulisi keskittyä omaan yrittämiseen ja panostukseen eikä synnynnäisiin (tai sellaisina pidettyihin) ominaisuuksiin. Muistan olleeni jo pikkulapsena tätä mieltä. Ärsytti valtavasti, että paljon minua enemmän vaivaa näkeviä ei kehuttu ja palkittu lainkaan samassa mittakaavassa kuin minua.
Juuri siksi kannatankin joustavia tasoryhmiä, että kullakin oppilaalla olisi mahdollisuus missä tahansa vaiheessa siirtyä ryhmästä toiseen oman pärjäämisen mukaan. Kenenkään ei tarvitsisi tylsistyä (jos ryhmien vaativuus ja oppilasmäärät olisi mitoitettu hyvin), ja kukaan ei jäisi oman ryhmänsä sisällä liikaa jälkeen. Tässä järjestelyssä nekin tapaukset tulisivat paremmin huomioiduiksi, jotka eivät ensin pärjää vaikkapa matikassa lainkaan, ja parin vuoden kuluttua ovat ikäryhmänsä edistyneimpiä.
Seppo Ryväs, eikö sinulle tullut tylsää matikantunneilla? Etkö usko, että jos olisit voinut käyttää ne yläasteen tunnit lukiomatikan opiskeluun omassa tahdissa (ja sen jälkeen yliopistomatikan), olisit oppinut olennaisia juttuja tehokkaammin tai enemmän tai sekä että?
En tarkoita että mennyttä pitäisi katua tai jäädä haikailemaan, mutta jos nyt kerran yleistäen mietitään miten jatkossa suomalaisten joukosta saisi muutaman kansainvälisen huipputekijän aikaiseksi, niin eikö vaikutakin siltä ettei ajallaan annetusta, omantasoisestasi oppisisällöstä olisi ainakaan haittaa ollut? En sano, ettetkö voisi olla alasi kansainvälinen huippu nytkin, mutta huipullahan ei ole kattoa: aina voisi olla vielä parempi.
No ei tule. Kokonaishyvinvointi kasvaa kun tuottavuus kasvaa, tuottavuutta taas voidaan kasvattaa esimerkiksi käyttämällä teknologiaa tai organisoimalla työ uudelleen tehokkaammin. Siis nimenomaan käyttämällä teknologiaa, itsessään sillä ei tee yhtään mitään. Tämä taas vaatii useimmiten että ihmiset muuttavat toimintatapojaan, uusia rahoitus- ja laskutusmalleja, tuotantotapojen määrittämistä, tms. sellaista mistä ne joviaalit tyypit sopivat kahvin ääressä.
Kun teknologia kehittyy se useimmiten monimutkaistuu, yhä sofistikoituneemmat ihmisistä ja teknologiasta koostuvat järjestelmät puhutaan sitten tietoverkoista, rahoitusmarkkinoista tai vaikkapa julkishallinnosta koettelevat monimutkaisuudessaan käsityskyvyn rajoja. Tuon monimutkaisuuden hallinta eli ohjaaminen johonkin hyödylliseen on se mikä tuottaa, itseasiassa vaikka niillä kasvatustieteilijöillä saattaa olla tähän hyvinkin enemmän annettavaa kuin insinööreillä.
az: Esitä ne lainkohdat, jotka estävät sinua perustamasta omaa koulua omille ja naapurisi lapsille.
Kalle: kuka tuhosi yksityiset koulut? Etteivät vain olleet niiden ylläpitäjät niiden tultua kannattamattomiksi? Asiakkaat katosivat, koska he eivät saaneet lukukausimaksuille riittävää lisäarvoa julkisiin kouluihin verrattuna.
Vielä koululuvista. Mielestäni oman koulun perustamiseen ei sen kummempia lupia tarvita. Mutta sitten tarvitaan, jos sitä halutaan pyörittää yhteiskunnan rahoilla. Käytännössä nykyisin kaikki “yksityisetkin” koulut toimivat verovaroilla, sillä maksajia ei muuten tahdo löytyä.
Antti Rasinen:
Olen oman ja tuttavieni näppituntuman perusteella erittäin väkevästi samaa mieltä. Jatkuvasti tulee vastaan tapauksia, joissa nuoruuden hyväpäisyys on vaihtunut turhautumiseen yliopistotasolla, kun pelkkä tunneilla hereilläolo ei enäå riitäkään. Osa tajuaa tilanteen, osa ei.
Itse en ole likimainkaan fiksuimmasta päästä — ehkä siinä parhaan 10 % kohdalla — mutten silti joutunut tekemään ala-asteen kolmannen luokan jälkeen lainkaan kotitehtäviä, enkä kirjoituksiinkaan vaivautunut lukemaan. TKK:lle siirtyessä “menetin” peruskursseilla kolmisen vuotta ja olin hiuskarvan päässä koulunkäynnin lopettamisesta, kunnes sisäistin, että opiskelun eteen pitää joskus tehdä töitäkin. Sitten tulikin tehtyä suurin osa opinnoista seuraavan kahden vuoden aikana.
Omaa hölmöyttä tietysti, mutta silti välillä toivoi, että olisi istumislihasten käyttöön oppinut tai opetettu jo vähän aikaisemmin. Paljon vähemmällä hammastenkiristyksellä ja alakulolla olisi päässyt.
tiedemies
Ehkä kuitenkn poislukien pomot? Sosiaalisesti lahjakas pomo voi motivoida, auttaa ristiriitatilanteissa jne. kun taas “vähemmän lahjakas” voi dissata, tulehduttaa tilannetta entisestään tai jopa olla huonon ilmapiirin pääsyy. Ero porukoiden tuloksentekokyvyssä voi olla huomattava.
Toi mun teksti meni vähän pieleen, siitä saa sen käsityksen että sosiaalinen lahjakkuus / lahjattomuus korrelois kusipäisyyden kanssa. Mitä tarkotin on että esim. tekniikkapainotteisen johtajan huonot sosiaaliset kyvyt voivat heikentää työryhmän tuloksentekokykyä.
Seppo Ryväksen tarina kertoo juuri sen mistä on kysymys. Parin vuoden keskittymisellä voi kirjoittaa matematiikasta laudaturin. Se ei valitettavasti kerro Sepon lahjakkuudesta vaan siitä millä tasolla opetus ja vaatimukset ovat lukiossa.
Keskustelua luettuani tuntuu että ihmiset jotka eivät ole opiskelleet matemaattisia aineita eivät taida ollenkaan käsittää miten surkealla tolalla on meidän matematiikan opetus.
Muistan omalta opiskelu ajalta sen että noin puolet ensimmäisen vuoden fysiikan opiskelijoista joutui osallistumaan laitoksen järjestämään matematiikan tukiopetukseen koska eivät mitenkään muuten olisi selvineet laskuharjoituksista.
Se että lukion laaja matematiikka ei yksikertaisesti anna riittäviä eväitä matemaattisten aineiden yliopisto tasoiseen opiskeluun oli tiedossa jo 90 luvun alussa ja tietääkseni ongelma on siitä vain pahentunut.
Näyttää siltä, että tälläkin palstalla useimmat kannattavat luokkayhteiskuntaa eli lapsen tuleva yhteiskunanllinen asema pitäsi määräytyä vanhempien tulojen ja aseman mukaan.
Ja näinhän on todella käymässä, sosiaalinen kierto on länsimaissa hidastumassa ja ryysyistä rikkaksi alkaa olla vain myytti.
Tällaiset yhteiskunnat ovat kaatuneet uudistusten puutteeseen,hyvä esimerkki on itäinen naapuri.
Sielläkin yhteiskunta siirtyi perinnölliseen asemamajärjestelmään
Todellisia lahjakkuuksia on todella vähän ‚siihen ryhmään kuuluu n 1 % väestöstä eli ikäluokasta n 600.
Kun kouluja on n 3000 niin eipä noita todella lahjakkaita riitä edes kahta joka kouluun.
Jos taas otetaan nuo 10 oppilaat mukaan niin joukko kasvaa n 3000 eli silloin ikäluokkaa ja koulua kohti on yksi henkilö.
Aika vaikea näin pienelle joukolle on järjestää lisäharrastuksia, etenkin kun halut ja tarpeet poikkeavat itse lahjakkuuden alueesta
Minulla päätti nuorempikin poika peruskoulun 10 keskiarvolla, joten henkilökohtaista kokemusta asiasta on riittävästi.
Eivät nämäkään nuoret niin poikkeavia ole, että tarvitsivat yhteiskunnan hyysäystä.
He kuuluvat niihin menestyjiin, jotka osaavat jo itse huolehtia tarpeistaan ja etsivät noita ylimääräisiä haasteita aivan ilman ulkopuolista apuakin.
Eikä se matemaattisesti lahjkaskaan halua välttämättä lisää matematiikkaa vaan jotain aivan muuta.
Ei ole itsestään selvää, että lahjakkuus johonkin olisi se ihmisen oma halu omasta alasta.
Esim USA:n ehkä älykkäin henkilö on tällä hetkellä James Woods,ÄÖ 180, mutta hän on tyytynyt näyttelemään b‑luokan sarjoissa ja elokuvissa.
Tai venäläinen matematiikkanero Grigori Perelman elää eristyksissä muusta yhteisöstä perheensä kanssa eikä hänestä ole juuri hyötyä muulle yhteiskunnalle.Pitäisikö hänet pakottaa tutkijaksi johonkin yliopistoon
Toinen lahjakkaan lapsen ongelmista on, että hänen on opittava elämään tavisten kanssa ja eristäminen muista johtaa vain vaikeuksiin yksityiselämässä ja voi ohjata koko elämän sivuraiteelle.
Suomessa suurimpia menestyjiä ovat olleet ralli-F1-kuskit ‚moottoripyöräilijät, veneilijät.
Pitäisikö lahjakkaille kuskeille perustaa kilpa-ajokouluja ??
Tai jääkiekkkoilijat ? Heille jääkiekkokoulu ?
Tai pop-muusikoille oma musiikkiopisto ? Nythän tuo ylimääräinen opetus keskittyy lähinnä klassiseen musiikkiin mutta joku Ville Valo tai Nightwish työllistää Suomessa enemmän kuin paperitehdas
“Minusta pitäisi järjestää erityisopetusta myös matemaattisesti lahjakkaille. Matematiikka on vähän samanlainen asia kuin musiikki. ”
Matematiikka on vain ogelmien ratkaisun apuväline ja ensin täytyy hallita mmenetelmät hyvin, jotta voi oikeasti käyttää matematiikkaa apuna .
Matemaattiseti lahjakas voi suuntautua hyvin monelle alalle, joten enpä usko, että persukouliun opettajien rahkeet riittävät jokaisen tieteenalan tieteenalalla tarvittavan erityismatematiikan opetukseen.
On vähän eri asia laskeskella sähköpiirejä kuin tehdä lujuuslaskelmia tai kehitellä laskentamenetelmiä näihin tarkoituksiin ?
Peruskoulun opettaja ei ehkä pysty opettamaan matikkaa lahjakkaille matemaatikoille, kuten ei lahjakkaille viulisteillekaan. Ratkaisun pitäisi olla vähän samanlainen kuin musiikin opetuksessa — sillä erotuksella, ettöä tuon erityisopetuksen voisi saada koulutuntien aikana, siis saisi vapautuksen tavallisilta matikantunneilta. Ei toimi syrjäseuduille, kuten ei musiikin erityisiopetukskaan, mutta toimii enemmistön oppilaista kohdalla.
“Stereotyypit “nörteistä” ovat pääsääntöisesti vääriä; oman kokemukseni mukaan nörteillä – silloin kun he saavat olla rauhassa keskenään typerien “sosiaalisten” nuorten kiusanteolta – on hyvät sosiaaliset taidot ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta”
Heh , olen nyt ollut muutaman kerran Ressun oppilaiden valvojana retkillä ja bileissä eivätkä nämäkään nuoret poikkea muista nuorista.
Aivan samanlaisia kiusaajia, räyhääjiä, a‑sosiaalisia etc löytyy tästäkin joukosta.
On aivan yhtä stereotyyppinen käsitys, että 10 oppilas on rauhallinen, fiksu , ei kiusaa, ei tee jäynää, ei ryyppää
Liian vanha:
Noin voi sanoa ainoastaan joku, joka ei ole koskaan nähnyt sitä symmetrian kauneutta ja yksinkertaisuuden monimutkaisuutta, joka matematiikkaan sisältyy.
No itseasiassa perusmenetelmät ja periaatteet ovat melko pitkälle samoja. Ne monimutkaisemmat erikoisjutut voi opiskella sitten yliopsitossa.
Siitä olen samaa mieltä, että pruskoulun opettajalla eivät (ainakaan pääsäntöisesti) riitä, mutta eipä tarvitse riittääkään.
No itseasiassa, samat diffisyhtälöt siellä viuhuu. Se on oikeastaan suorastaan hämmästyttävää, kuinka lähellä toisiaan eri insinööritieteet ovat — noin niinkuin matemaattisten menetelmien suhten 🙂
Tietenkin jokaisella alalla on omat kommervenkkinsä, mutta ne oppii kyllä nopeasti, jos on vahva matemaattinen pohja.
Kari
Mistähän tämä osuus on tempaistu? Ja tarkoitatko nimenomaan matematiikkaa?
Ei kukaan peruskoululainen ole matemaatikko vai mitä ihmettä nyt tarkoitat? Matemaatikko on tutkijakoulutuksen saanut asiantuntija.
Yläasteen matematiikan opettajalla on ylempi korkeakoulututkinto matematiikasta sekä pedagogisest opinnot eli on se aika kumma, jos ei pysty.
Alkaa olla vähän mystifioinnin maku tässä matemaattisessa lahjakkuudessa. Ihan kuin keskuudessamme olisi paljonkin joitain yliluonnollisia nerolapsia juuri matematiikan saralla.
Tällaisia löytyy aina silloin tällöin isoista populaatioista esim. Kiinasta tai Intiasta, mutta eiköhän täällä nyt ihan riitä tavalliset maisterit opettamaan murkkuikäisille matikkaa, myös erittäin lahjakkaille. Jos joku superyksilö jostain putkahtaa esiin, niin eiköhän hänelle sitten löydy vaikka yliopistopaikka suoraan 15-vuotiaana.
“sillä erotuksella, ettöä tuon erityisopetuksen voisi saada koulutuntien aikana, siis saisi vapautuksen tavallisilta matikantunneilta”
Helsingin peruskouluissa opiskeli 37000 oppilasta eli n 4000 per vuosikurssi.
Näistä ns 10 oppilaita 1800 yhteensä tai 200 per vuosikerta.
Matemaattisesti lahjakkaita on ehkä vuosikurssista 100 ja heistä ehkä 30 kiinnostunut lisä-tai korvaavasta opetuksesta, joten heistä saisi muutaman ryhmän .
Mutta matematiikan opetus on muiden tuntien seassa ja peruskoulussa ei ole hyppytunteja, joten opetus pitäisi järjestää muiden aineiden kustannuksella tai koulutuntien päätteeksi.
Ja siltikin noille matemattisesti lahjakkaille pitäisi ensin opettaa sama kuin peruskoulussakin ja harjaannuttaa heidät käyttämään menetelmiä kuten muidenkin.
Päälle tulee vielä matkustelu koulupäivän aikana
Mutta matematiikkaan löytyy omat kerhonsa kuten urheiluun tai musikkiin, ei siihen tarvita yhteiskunnan holhousta.Koulut voivat toki olla kerhojen yhteistyökumppaneita kuten alla näkyy
“Summamutikka-kerhot
Summamutikan matematiikkakerhot ovat peruskoulun alaluokkien oppilaille suunnattuja kerhoja, jotka kokoontuvat eri puolilla pääkaupunkiseutua koulujen tiloissa. Kerhot järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston, LUMA-keskuksen ja kerhokoulujen kanssa.
Kerhoissa tutustutaan matematiikkaan askarrellen, liikkuen ja pelaten. Tärkeintä ovat hauskanpito ja onnistumisen elämykset. Mielikuvitus ja luovuus ovat tarpeen, kun matematiikkaa leikitään ja tutkitaan yhdessä. Kerhot ovat suunnattu kaikenlaisille matematiikan oppijoille.
Keväällä 2007 eri puolilla pääkaupunkiseutua toimi yhteensä 34 Summamutikka-kerhoa. Matematiikkaa niissä tutki yli 500 lasta.
Koulujen ilmoittautuminen matikkakerho-yhteistyökouluksi on kevään 2010 osalta päättynyt. Ilmoittautuneisiin on otettu yhteyttä.
”
Lisää matematiikkakerhoista löytyy esim tästä artikkelista
Matmatiikassakin voi soveltaa verkko-opiskelua ja silloin kattavuus on laaja.
Tosin syrjäseudut ovat ulkona verkko-opetuksestakin, koska ei ole kunnon tietoliikenneyhteyksiä
http://solmu.math.helsinki.fi/2006/erik2/matkerhot.pdf
Vähäpätöisellä Suomella ei ollut paljoa ylpeilyn aihetta itsenäistymisen jälkeen. Oli sentään urheilijat, jotka juoksivat Suomen maailmankartalle. Ja Sibelius. Eikös kohta ruvettukin panostamaan näihin “suomalaiskansallisiin vahvuuksiin”? Saunalukioita ei sentään perustettu.
Tuli Nokia ja maahan piti saa Nokia-insinöörejä. Firmahan sponsoroikin muistaakseni jotain matikkalukiota. Luulen, että tämä innostus matikan erityisopetukseen kumpuaa Nokia-innostuksesta.
Entäs muut lahjakkuuden lajit? Miksei voisi olla käsityölukiota? Kuvaamataide, kielet, kemia, lääketiede … Miten olisi geologialukio, nyt kun kaivostoiminta alkaa saada vauhtia?
Ehkä matikkalahjakkuus ilmentää kuitenkin yleisempää lahjakkuutta. Ehkä lukioita voisi perustaa moniälykkyysteorian kategorioiden mukaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moni%C3%A4lykkyysteoria
Tapio Peltonen
” Olen lähestulkoon varma, että lähes kuka tahansa, joka on riittävän motivoitunut, pystyy omaksumaan maisterintutkintoon vaadittavan määrän matematiikkaa.”
Mitä maisteritutkintoa tarkoitat? Useimmissa maisteritutkinnoissa vaadittu matematiikka on kevyempää, mitä sisältyy lukion lyhyen matematiikkaan.
Jos taas tarkoitat matematiikan tutkintoa, niin ei varmasti onnistu, useimmat eivät pääsisi läpi edes teknillisen tiedekunnan matematiikankursseja muuten, kuin opettelemalla ulkoa tärppitehtävät mitään niistä tajuamatta.
“Mutta matematiikan “vaikeus” on samankaltaista vaikeutta kuin luku- ja kirjoitustaidon vaikeus lukutaidottomalle.”
Roskaa. Kyllä se nyt vaan on niin, ettei kaikista ihmisistä ole kaikkeen.
” Luulen, että matematiikan oppimiseen ei vaadita lahjakkuutta. ”
Kyllähän kuka tahansa oppii laskemaan yhteen- ja kertolaskuja, mutta kylmä tosiasia on, että tietyn tason jälkeen pelkkä motivaatio ei auta ja se taso tulee useimmille lukion pitkän matikan kohdalla vastaan.
Kun meillä oli aikoinaan lisäopetusta matematiikassa sitä _haluaville_, se oli nimenomaan _lisäopetusta_ . Sitä annettiin iltaisin, viikonloppuisin, ja kesäisin. Halukkaita oli paljon, ja opettajat halusivat opettaa.
Melkein jo tästä ketjustakin mielestäni näkee, että se joukko joka nyt jää ilman kunnollista ja oman tasoistaan matematiikan opetusta (puhutaan nyt selvyyden vuoksi vain siitä), ei ole mitään promillen tai edes prosentin luokkaa, vaan näitä ihmisiä on paljon. Se, että nykyiset peruskoulun opettajat eivät pysty opettamaan nykyistä edistyneempää matematiikkaa (jos näin todella on) ei ole hyvä syy jättää merkitsevä osa jokaisesta ikäluokasta vaille kunnollista opetusta. Lisäksi tämä oletettu puute on kyllä korjattavissa. Siitä esim. 10% suuruisesta joukosta matemaattisesti “liian lahjakkaita” (nykyopetukseen nähden) löytyy kyllä opettajat, joilla riittää kykyä opettaa matematiikkaa tasolla, jota nämä oppilaat tarvitsevat.
Itsehän en ole missään tapauksessa matemaattisesti mitenkään poikkeuksellisen lahjakas. Lukiossa lyhyt matikka oli kyllä liian helppoa minulle, ja opettaja repi hiukset päästään kun ei voinut tajuta miksi joku kaltaiseni valitsisi sen vapaaehtoisesti (syynä oli 105 kurssin yhteismäärä, josta olisi pitänyt karsia liikaa muita aineita pitkän matikan kurssien tieltä). Mutta yläasteen lopussa osallistuin pitkälle matikalle aikovien eriytettyyn opetukseen, joten minulla on joku käsitys omista lahjoistani, jotka lienevät pitkämatikkalaisten joukossa suunnilleen keskitasoa.
Tästä huolimatta yläasteen matematiikantunnit olivat mielestäni aivan naurettavaa roskaa. Vaikka yleensä pyrin käyttäytymään tunneilla mahdollisimman hyvin ja häiriötä aiheuttamatta, taatakseni muille mahdollisuuden oppia, matikantunneilla jopa minulta lähti mopo käsistä. Kehitin mm. “visaisia” kompakysymyksiä, joita saattoi liian tylsän tunnin aikana kysyä opettajalta (joka yleensä harhautui pohdiskelemaan niitä koko lopputunnin ajaksi) ja häiritsin muutenkin opetusta.
On varmasti sitten vielä asia erikseen, miten saataisiin ruokittua oikeasti huippulahjakkaidenkin oppimista mahdollisimman varhaisesta vaiheesta alkaen ilman että sitä varten pitää perustaa näille ihmisille kokonaan uusia kouluja. Minusta alkuun voisi kokeilla vaikka vain sitä, että poikkeuksellisen nopeasti ja hyvin suoriutuvalle annetaan edistyneempää materiaalia itseopiskeltavaksi, ja hän saa käyttää oppitunnit sen kanssa painimiseen. Jos opettaja ei osaakaan häntä ohjata, niin ainakin on annettu jokin mahdollisuus toteuttaa lahjojaan.
Liian vanha, olen kanssasi itse asiasta samaa mieltä, mutta sitä en ole huomannut että moni täällä kannattaisi luokkayhteiskuntaa (mieleeni tulee äkkiseltään vain az). Jos opetusta eriytetään sen mukaan, millä tavoin oppilaat käytännössä edistyvät, se merkitsee mielestäni lisääntyvää tasa-arvoisuutta eikä päin vastoin. Etenkin jos eriyttäminen tapahtuu ilman leimaamista lahjakkaiksi ja vähemmän lahjakkaiksi, siis siten että ainoastaan kunkin oppilaan senhetkinen suoriutumisen taso määrää, miten häntä opetetaan.
“Se, että nykyiset peruskoulun opettajat eivät pysty opettamaan nykyistä edistyneempää matematiikkaa (jos näin todella on) ei ole hyvä syy jättää merkitsevä osa jokaisesta”
Opettajat noudattavat opetussuunnitelmaa ja kykenevät kyllä sen hoitamaan menestyksekkäästi
“Lukiossa lyhyt matikka oli kyllä liian helppoa minulle, ja opettaja repi hiukset päästään kun ei voinut tajuta miksi joku kaltaiseni valitsisi sen ”
Kirjoitit matikasta varmaan L ja kaikki kokeet olivat 10:jä ??
“Mistähän tämä osuus on tempaistu? Ja tarkoitatko nimenomaan matematiikkaa?”
Lahjakkuuden yksi perusta on älykkyys ja erittäin älykkäinä pidetään niitä, jotka ylittävät 130–150 arvon riippuen vähän millä hajonanlla asiaa tarkastellaan.
Näitä on n 1–3 % populaatiosta, joten ei näitä erikoisen lahjakkaitakaan enempää ole ja jos halutaan vain se huppu niin silloin tuo 1 % on sopiva määritelmä huipuille, koska huipulle ei montaa mahdu.
Montako matematiikan professoria meillä tarvitaan ?
Halutaanko heitä tuhansia tai kymmeniä tuhansia ?
Catilina:
Minusta vapaaehtoista lisäopetustakin saa antaa ja ottaa vastaan ken haluaa, mutta todellista ongelmaa, nykyperuskoulumme opetuksen sopimattomuutta useille siellä opiskeleville, se ei ratkaise.
Edistyneet tylsistyvät tunneilla eivätkä voi opetella niitä asioita jotka sillä hetkellä menisivät heille optimaalisesti jakeluun, kun puolestaan jäljessä tulevat kokevat suorituspaineita ja huonommuudentunteita. Siksi opetusta täytyy eriyttää. Ja siksi, että ne edistyneetkin joutuisivat opettelemaan tylsältä tuntuvaa puurtamista ja itsensä ylittämistä. Tätähän ei saavuteta siten, että tarjotaan halukkaille lisäopetusta.
tpyyluoma, tuo ei ollut mikään vastaväite. Teknologia on sitä, miten sitä käytetään. Tuo on vähän sama, kuin jos väitteeseen “kirjat koostuvat sanoista”, ja sanoisit että “eivät koostu, vaan kirjoissa on aina tarina”.
Ei vasarakaan ole “teknologiaa” ennenkuin sillä hakataan nauloja. Tuottavuuden kasvu on ainoa asia, joka voi edes teoriassa parantaa pitkällä aikavälillä elintasoa, ja teknologia on pitkällä aikavälillä ainoa asia, joka voi edes teoriassa parantaa tuottavuutta. Lyhyellä aikavälillä olemassaolevasta teknologiasta voidaan saada enemmän irti, joskus hyppäyksenomaisestikin, mutta sekin irtiotto on mahdotonta ilman sitä teknologiaa.
Eivät informaatioteknologiaa hyödyntävät johtamisinnovaatiot tms. ole hyödyllisiä ilman sitä teknologiaa. Kaikki
Tiedemies:
Tuota, saisiko tähän jonkinmoista perustelua (sekä mahdollisesti “teknologian” määritelmää)?
Humanistit muuten kirjoittavat paljon parempia kirjoja kuin matemaatikot eli matemaattisesti suuntautuneet. Tulee mileen, etä ne sulkee toisnensa pois.
Liian vanha:
Ja millä ihmeen tavalla?
Haluaisin toistonkin uhalla vielä palata “lahjakkuus”-kritiikkiini. Luulen, että Osmo tarkoitti lahjakkaalla oppilaalla innostunutta ja menestynyttä opiskelijaa. Se on suurin piirtein se taso, jonka opettaja voi oppilaastaan tietää. Hän tietää, että hänen oppilaansa näyttää menestyvän helposti ja hän osoittaa mahdollisesti innostusta aiheeseen. Hän ei tiedä, mistä menestys ja innostus johtuu. Näyttäisi ainakin tämän keskustelun perusteella siltä, että olemme taipuvaisia tämän epätietoisuuden äärellä puhumaan lahjakkuudesta. Niputamme käsitteen alle siten kaiken sen, mitä emme tiedä. Kuitenkin jos alamme tutkia oppilaan taustoja, löydämme onnistumisen elämyksiä, ystäviä, kiusaajia, kodin ilmapiirin, varhaislapsuuden virikkeet, kannustusta jne. Epätietoisuus hälvenee ja lahjakkuus-sanan käytön tarve vähenee.
Monet varmaan muistavan tanskalaisen koulukokeen, jossa oppilaat jaettiin pitkiin ja pätkiin ja jossa heille samalla kerrottiin, kuinka jompi kumpi ryhmistä on älykkäämpi kuin toinen. Muutos sosiaalisessa rakenteessa muuttui välittömästi ja oppimistulokset muuttuivat seuraavana päivänä. Näin helppoa meidän on toisaalta kannustaa ja toisaalta polkea lasten itsetuntoa. Muutuivatko oppilaat lahjakkaimmiksi ja lahjattomimmiksi?
Lahjakkus-käsitteen epäselvyys näyttää tämänkin keskustelun perusteella johtavan melkein mihin tahansa päätelmiin. Sillä nähtävästi pystytään perustelemaan eliittikouluja tai vaikkapa neromyyttiä. Sana muokkaantuu helposti eri tilanteisiin ja eri tarkoituksiin. Se näyttää helposti myös ruokkivan ajatusta, jossa jokaisella meillä olisi synnynäiset erikoistaipumukset eri kouluaineisiin, jotka sitten esimerkiksi ideologisista syistä pitää tunnistaa ja jonka jälkeen pitää tarjota täsmäopetusta (DDR-tyyliin) näille erikoislahjakkuuksille.
Meillä kaikilla on kuitenkin omassa elämässämmekin kokemuksia kasvamisesta, jossa olemme pystyneet ylittämään kuvitellut rajamme. Sen lisäksi jokaisella meistä on tuttuja, joiden “lahjakkuus” on tullut esiin varsin myöhäisellä iällä. Täälläkin näitä tarinoita on esitetty. Malli, jossa pyrimme jakamaan lapset lahjakkaisiin ja lahjattomiin, hukkaa nämä “lahjakkuudet”. Yhteiskunta, joka pyrkii erottelemaan lapsia näiden uskottujen ominaisuuksien mukaan, syyllistyy hyvin helposti oikeusmurhiin.
Epäammattimaisen ymmärrykseni perusteella lapsen kannustamisella ja onnistumisen elämyksillä on hyvin tärkeä rooli oppimisessa. Olen myös ymmärtänyt, että lapsi oppii parhaiten omaehtoisen leikin kautta. Siksi lapsen omaa kiinnostumista pitäisi tukea. Joustavat tasoryhmät voivat olla hyvä ajatus, mutta vain jos se ei saa aikaan syrjäytymistä, mikä saattaa olla hyvin vakava ongelma. Lapsi käsittääkseni on huono oppilas, jos hän uskoo olevansa huono oppilas ja toisin päin. Tämän osoittaa mm. em. tanskalaiskoe. Lähtökohtamme pitäisi olla se, että oppiminen olisi mukavampaa. Ajattelutapa, jossa lapsista opetetaan huippuosaajia kapitalistien tarpeisiin, jotta kilpailukykymme vahvistuu, puistattaa minua.
Ajattelin, että lahjakkaita matematiikan oppilaita olisi suunnilleen yhtä paljon kuin musiikkiopistojen oppilaita.
Onko havaittu tutkimuksissa negatiivista korrelaatiota sosiaalisen kyvykkyyden ja matemaattisen lahjakkuuden välillä?
Oma arkikokemukseni TKK:n kanssa yhteistyötä tehneenä puoltaisi tätä hypoteesia.
Flanellipaitaiset näppylänaamat rynnivät laitoksen ruokajonossa vierailevan naisen yli, hissiin tungetaan jopa eläkeikää lähestyvän naispuolisen esimiehen varpaiden päältä, perse ei nouse tuolista, kun tervehditään kädestä, kesällä kuljetaan virallisissa tilaisuuksissa shorteissa ja urheilusandaaleissa (muista sukat) ja kruunataan koko komeus vyölaukulla, jne…
Eikä mitään merkitystä oliko professori vai ensimmäisen vuoden opiskelija — sama meno.
En tiedä ovatko havaintoni nyt jollain tavoin värittyneet, mutta tämän kokemuksen jaoin myös kollegojeni kesken, jotka tulivat muualta.
Totaalimoukkia koko sakki, toki poikkeukset vahvistivat säännön.
Kyse ei ole vain murkkuikäisille hieman vaikeamman matematiikan opettamisesta. Kysymys on kokonaisvaltainen ja koskettaa koulutaivalta ensimmäisestä luokasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen tunneilla opetellaan lukemaan, usein vielä hitaimpien ehdoilla. Mitä tekee oppilas, joka joko jo osaa lukea kouluun tullessaan tai oppii sujuvasti lukemaan muutamassa viikossa?
Matematiikka on ala-asteella lähinnä mekaanisen laskemisen opettelua. Entä jos oppilas jo ensimmäiselle luokalle tullessaan suoriutuisi helposti 6. luokan matematiikan tehtävistä? Mitä hän tekee matematiikan tunneilla seuraavat kuusi vuotta?
Koulujärjestelmä ja useimmat opettajat eivät suinkaan ole valmiita kohtaamaan näitä ja monia muita vastaavia vaateita. Ensinnäkään opettaja-aines ei keskimäärin ole riittävän tasokasta. Eikä työnkuva motivoivaa, koska sama palkka juoksee siitä huolimatta teki työnsä sitten hyvin tai huonosti.
Ja silloin kun opettajalla olisikin kykyä ja tahtoa, niin ei ole suurissa luokissa resursseja yksilökohtaiseen lähestymiseen.
Eikä kyse ole vain matematiikasta. Koko opetussuunnitelmakeskeinen lähestymistapa on soveltumaton lahjakkaille oppilaille. Lahjakas oppilas voi suoriutua esimerkiksi matematiikan perusoppimäärästä murto-osassa siitä ajasta, mitä lakisääteisesti määrätään viikkokohtaiseksi, mutta olla kuitenkin intensiivisesti kiinnostunut kirjallisuudesta ja historiasta. Tällöin pitäisi olla mahdollista, että jos häntä matematiikka ei sen pidemmälle kiinnosta, niin hän on vapaa siirtämään tunteja esimerkiksi kirjallisuudelle. Tai historianfilosofialle. Tai vaikkapa vapaalle pohtivalle keskustelulle mitä erinäisimmistä aiheista (mikä sekin edellyttäisi opettajilta poikkeuksellista kouluttuneisuutta ja ymmärrystä).
Eikä hänellä ole suorituksellista pakkoa istua luokassa ylhäältä määrättyjä tuntimääriä kutakin ainetta.
On selvää, että tällainen joustava oppiminen edellyttää pieniä luokkakokoja, oppimisesta innostuneita oppilaita, ja asiaansa todella paneutuvia opettajia.
Näitä on mahdotonta toteuttaa nykyisen peruskoulujärjestelmän alaisuudessa. Lakisääteisesti niiden toteuttaminen on estetty yksityisesti.
Yllä joku mainitsi shakin. Shakki on alue, jolla lahjakkuuden ja nuorena tehdyn työn merkitys tunnetaan poikkeuksellisen hyvin. Ei voida toki sanoa varmaksi, kuinka vertailukelpoinen shakki on muihin aloihin, mutta edellyttäessään lahjakkuutta matemaattisessa ja luovassa ajattelussa, yhteneväisyyksiä todennäköisesti löytyy.
Shakista tiedetään, että on olemassa sellainen ominaisuus kuin ‘lahjakkuus’, jota mikään määrä työtä ei korvaa. Kaikki huippupelaajat ovat jo hyvin nuorina erottuneet ympäristöstään. Poikkeukset ovat äärimmäisen harvinaisia.
Toiseksi tiedetään se, että huipulle pääsemiseksi on kova työ ja panostus shakkiin aloitettava viimeistään n. 10 vuoden iässä. Joitakin poikkeuksia, jotka aloittivat pelaamaan shakkia ammattimaisesti “vasta” 12 vuoden iässä löytynee muutamia. Myöhemmin täysipainoisen harjoittelun aloittaneet huipulle päässeet pelaajat ovat aivan yksittäisiä poikkeuksia, jos heitä on ylipäätään.
Emme tiedä ihmismielestä tarpeeksi jotta voisimme todeta selväksi, miksi ikävuosien 10–16 välinen työ on niin korvaamatonta poikkeuksellisen kyvyn kehittymiseksi, mutta todennäköisesti tämä liittyy ikäkausittaiseen aivojen kehittymiseen, kuten pienellä lapsella kielen oppiminen.
Vastaavan ilmiön tiedämme shakin ohella mm. klassisesta musiikista. En tiedä, mistä musiikista esim. Tommi Vainikainen yllä puhuu, mutta aika harvassa ovat maailmanluokan klassiset muusikot, viulistit ja pianistit, jotka olisivat aloittaneet vanhemmalla iällä. Eikä se todellinen osaaminen, toisin kuin Saara väittää, ole mekaanista, vaan huiput erottuvat tulkintakyvystään.
Miten tämä sitten liittyy peruskouluun? Itselläni on shakin, klassisen musiikin ja muutamien muiden näihin yhtenevien esimerkkien valossa aika vahva käsitys siitä, että nämä kriittiset ikävuodet 10+ pätevät huippukyvyn saavuttamiseen myös monilla akateemisilla aloilla. Matematiikassa, fysiikassa ja jopa niinkin poikkitieteellisellä ja epämääräisellä alalla kuin yhteiskunnallisessa filosofiassa.
Jos ja kun tämä vaade sivuutetaan, kuten sosialistinen peruskoulu systemaattisesti pyrkii tekemään, niin silloin estetään lahjakkaita oppilaita työstämään lahjakkuudestaan sitä potentiaalia, mikä siitä olisi saatavissa.
Tämä ei ole vain henkilökohtainen tappio monille näistä oppilaista, vaan myös yhteiskunnan kokonaishyödyn kannalta.
Voi hyvin olla, että toisenlaisen koulujärjestelmän avulla Suomi kykenisi synnyttämään nykyiseen nähden moninkertaisen määrän todellisia akateemisia huippukykyjä. Empiirisia perusteita tämän suuntaiselle uskomukselle on runsaasti.
Eikä tämä tarkoita mitään lahjakkaiden oppilaiden rääkkäämistä kovilla vaateilla ja kirjapinoilla, vaan päinvastoin tiedämme psykologiasta aivan hyvin, että ihmiset usein pitävät sellaisesta, ja tekevät sellaista innolla, missä he kokevat olevansa hyviä, mistä he saavat onnistumisen tunteita, mistä he saavat positiivista palautetta ja kannustusta.
Tämä edellyttää toki myös muiden oppilaiden vertaisryhmää, joka jakaa samoja sosiaalisia arvoja ja piirteitä.
Edellä mainittu oppiminen siten edellyttää spesifioitua oppimisympäristöä.
“Toinen lahjakkaan lapsen ongelmista on, että hänen on opittava elämään tavisten kanssa ja eristäminen muista johtaa vain vaikeuksiin yksityiselämässä ja voi ohjata koko elämän sivuraiteelle.”
Lahjakasta lasta ei toki pidä eristää taviksista, mutta ei myöskään muista lahjakkaista. Otan esimerkiksi itseni: olen ollut 10 vuotta yhteiskunnan järjestämässä ei-ihan-vapaaehtoisessa opetuksessa (peruskoulu + asevelvollisuus) niiden tavisten kanssa. Tähän verrattuna matematiikkalukiossa viettämäni pari vuotta on lyhyt ajanja kso — tavattoman hyödyllinen ja mieluisa sellainen, suurelta osin luokkakavereiden takia.
Olen kuullut myös erään musiikkilukion alumnin kuvaavan huomattavan positiiviseksi kokemukseksi sitä kun hän lukiossa ensimmäistä kertaa törmäsi muihin musikaalisiin nuoriin.
Monien mielestä ongelma näyttää olevan, että peruskoulussa tai lukiossa opetetaan vääränlaista matematiikkaa, joka ei valmenna korkeakouluopintoihin. Kyseessä on koordinaatio-ongelma.
Joillekin ongelma on, että peruskoulumatematiikka on liian helppoa eikä se siksi motivoi lahjakkaita. Eli kaikille pitäisi saada tasonsa mukaista opetusta. Ongelma taitaa olla tosiaan myös se, että näitä muutamaa blogikommentoijaa lukuunottamatta nuoret eivät halua oppia enempää matematiikkaa. Miksi sitä pitää niille tuputtaa? Tavallisessa peruskoulussa on keskimäärin ehkä yksi oppilas joka on lahjakkuuden ja taitavuuden lisäksi niin innostunut, että haluaisi oppia matematiikkaa enemmän kuin sitä opetetaan. Oma triviaali kokemukseni on yläasteen matematiikkaluokalta, jolla oli tavattoman hyvin pärjääviä lapsia — monia kympin ja vielä useampia ysin oppilaita. Kukaan näistä nuorista ei ollut matematiikasta niin innostunut, että olisi ollut kiinnostunut opiskelemaan sitä opetettua enempää.
Mistä innostuksen puute koulua kohtaan sitten kertoo? Ehkä jostain yleisestä ilmapiiristä. Harvat lapset saavat esimerkiksi kotoaan perintönä innostuksen koulua kohtaan. Lisäksi vain pienellä osalla lapsista on koulussa opetettavia asioita kohtaan sisäsyntyinen innostus. Koulua puurretaan lähinnä ulkoisen pakon ja painostuksen edessä.
Itse olin laajan lukion laajimmalla matematiikan linjalla. Tylsistyin oppitunnilla ja piereskelin eri hajuisia päästöjä, joíden alkuperää opettaja jäi pohdiskelemaan. Kerrankin kun olin syönyt hernekeittoa, niin …
Lahjakkuudesta: Lukion pitkän matikan tilastotieteen kokeesta sain kuutosen. Yliopiston tilastotiedon paljon vaikeammasta kokeesta (5 ov. 80-luku), sain 3-. Lähes täydet (3 maksimi). En ole luulatavsti matemaattisesti kovin lahjakas mutta tarvittaessa motivoitunut. Tämä lienee yleistä. Koko lahjakkuuspuhe on vähän harhaanjohtavaa. Motivaatio ja aiheen mielekkyys voi olla suurempi tekijä.
Nos tuskin olisi tarvinnut lisää matikkaa, vaan erityisopetusta käytöstavoissa ja muiden huomioonottamisessa. Myös mahdollisesti jonkinlainen terapia olisi tullut kyseeseen.
Jos lukioikäinen haluaa provosoida tuntia jollain noin häiriintyneellä tavalla, niin tosiaan erityistoimet olisivat olleet paikallaan, muttei matematiikan muodossa.
Mutta ehkä tämä on sitä teekkarihuumoria, joka tuntuukin anaalivaiheeseen jumittuneiden, häiriintyneiden perversiolta.
+++++++
Täällä on epäilyttävän paljon näitä “tylsistyin laajassa matikassa” ‑tyyppejä.
Mikään oma kokemukseni niin itse pitkän matikan opiskelleena kuin kahden pitkän tien valinneen lapsen äitinä ei tue sitä, että kovinkaan monelle lukion laajan matikan kurssit olisivat itsestäänselviä ja laudatur tulisi viheltelemällä. Otos kattaa siis koulutoverit ja laajan tuttavapiirin muutenkin.
Joko täällä pesii merkittävä tihentymä neroja tai sitten kyseessä on vahva “aika kultaa muistot” ‑efekti. Ihminen nyt mieluummin muistelee olevansa erittäin lahjakas kuin keskinkertaisuus.
Nyt mieleeni väistämättä muistuu ajanjakso, jolloin joku pedagogitäti oli ilmeisesti katsellut pettävän yksinkertaisen näköisiä Venn-diagrammeja (jotka helposti muistuttavat hymynaamoja) ja saanut loistoidean: peruskouluissa tuli opettaa erästä matematiikan vaikeimmin käsitettävistä ja abstrakteimmista osa-alueista. Muistan innostuksen, mutta en sitä, millä perusteilla siitä sittemmin kai luovuttiin.
Nyt kun kymmenien vuosien jälkeen taas harrastan matematiikkaa, se kyllä aukeaa ihan eri tavalla.
Minä olen pitkään ollut sitä mieltä, että siitä, mitä useimmat ihmiset tavallisessa puhekielessä puhuvat lahjakkuutena, vähintään 90% on kiinnostusta, työtä ja motivaatiota ja korkeintaan 10% “oikeaa” lahjakkuutta.
“Ajattelin, että lahjakkaita matematiikan oppilaita olisi suunnilleen yhtä paljon kuin musiikkiopistojen oppilaita.”
Heh, ei se ole lahjakkuutta, että pimputtaa pianolla yksinkertaisia sävelkuvioita.
Kynnys musiikkiopistoon on sen verran matala, että suurin osa on taviksia.
Eivät orkesterien soittajatkaan keskimäärin ole sen lahjakkaampia kuin keskitason merkonomit , kukin tietysti omalla alallaan.
Minäkin laulan toisinaan, mutta ei se minusta lahjakasta laulajaa tee
Jos “lahjakas” lapsi siirretään “tavisten” joukosta vertaistensa joukkoon, niin minun logiikkani mukaan kokemukset siitä että on kavereihin nähden hyvä, onnistumisen tunteet ja positiivinen palaute kavereihin nähden hyvien arvosanojen suhteen vähenee, ei kasva. Vai ehkä tuohon riittää se, että näille saadaan pienestä pitäen taottua päähän, että nämä kuuluvat übermensch-kastiin, ja nämä osaavat tehdä tarvittavat vertailut ei luokkatovereidensa vaan roskasakin suhteen?
Kannatan kyllä erityisesti matemaattisten aineiden tasoryhmiä, mutta tuo nimenomainen argumentti osuu silmään sisäisesti ristiriitaisena.
Muistutan Osmo, etteivät kaikki musiikkiopistoissa opiskelevat lapset ole millään muotoa lahjakkaita.
Harvinaisempaa soitinta esim. käyrätorvea pääsee kyllä opiskelemaan, jos kutakuinkin havaitsee puolen sävelaskeleen eron. Piano-oppilaspaikalle jo onkin tunkua. Länsi-Helsingin opiston piano-oppilaaksi otetaan muistaakseni 10 prosenttia pyrkijöistä.
Tämä jo ihan siksi, että orkestereissa on pulaa puhaltajista, ei solisteista eikä säestäjistä.
Jos muuten tällaisille matikkaopistoille on kysyntää, niin miksi niitä ei ole? Matematiikka ei vaadi mitään erityisiä tiloja, esim. lähikoululta voi vuokrata luokkahuoneen iltatoimintaa varten. Matematiikka ei vaadi yksityisopetusta, vaan on jopa tehokkaamaa pienryhmissä.
Ryhmä kokoon, opettaja paikalle ja rahaa sen verran likoon, että tila ja opettajan palkka tulee katetuksi. Tuskin tässä nyt mitään valtionapuja tarvitaan.
Musiikkiopistot ovat huono vertailukohta, koska soittimen opiskelun tulee olla pääosin yksityisopetusta, tilat vaativat äänieristyksen takia erityisratkaisuja. Toisesta luokkahuoneesta ei luonnollisesti saa kuulua inahdustakaan oman sellotunnin aikana. Opisto tarvitsee paljon soittimia. Laadukas piano ei ole aivan halpa.
Ja voihan niitä valtionapuja sitten lähteä hakemaan kun ensiksi on jotain näyttöä toiminnasta. Yritykset saattaisivat sponsata muuten ihan mielellään toimintaa.
Tästä voi tarkastella matematiikan osaamista eri maissa. Taulukossa on myös keskihajonnat, joista sitten voi päätellä onko matikan osaaminen Suomessa liian tasa-arvoista.
http://ktl.jyu.fi/arkisto/arkisto/pk080502.PDF
Elina:
Arroganttia paskasakkia 🙂
Kari
“Ajattelin, että lahjakkaita matematiikan oppilaita olisi suunnilleen yhtä paljon kuin musiikkiopistojen oppilaita.”
Musiikkiopistoon pääsee kuka tahansa, ja heikkolahjaisempikin oppii soittamaan tai laulamaan, jos niin tahtoo ja jaksaa harjoitella. Eivätkä kaikki jääkiekkoa seuratasolla harrastavat ole lahjakkaita, lahjakkaita ovat lähinnä ne jotka päätyvät NHL-pelaajiksi tai SM-liigaan. Musiikki on vielä epämääräisempää ja pirstaleisempaa.
Olin lukiossa 90-luvulla, harrastin tietokoneita ja ohjelmointia, ja olin äärimmäisen turhautunut koulun ATK-opetukseen, joka ei ollut mistään kotoisin. Nyt olen tietotekniikan ja matematiikan maisteri. En kuitenkaan koe olevani matemaattisesti lahjakas, en ole koskaan ollut. Olen havainnut omat rajani matematiikassa moneen kertaan. Enkä olisi hyötynyt puhtaan matematiikan lisäopinnoista mitenkään, eivät ne olisi edes kiinnostaneet.
Sensijaan olisin hyötynyt suuresti lukioaikaisesta ohjelmointivalmennuksesta, sekä esimerkiksi algoritmimatematiikasta tai grafiikkaohjelmoinnin matemaattisista perusteista.
Valitettavasti opettajani olivat kyvyttömiä tuollaiseen, ja ovat enimmäkseen täysin kyvyttömiä edelleen. Minulla on yläaste- ja lukioikäisiä sukulaisia, joiden kanssa olen keskustellut koulujen IT-opetuksesta. Ja edelleen kuulen juttuja siitä kuinka opettajat eivät osaa mitään, eivät ymmärrä mitään, ja pyytävät oppilaita opettamaan toisilleen esim. mikä on Facebook, kun opettaja ei ole koskaan sellaista kokeillut.
Eli pointtini oli se, että opettaisin yleisesti matemaattisesti lahjakkaille lukiolaisille enemmän matematiikan soveltamista käytännön ongelmien kautta, kuin puhdasta yliopistotason teoriaa, johon kykenee aidosti vain n. 1–3% ikäluokasta. Ja suuremmissa kaupungeissa tuo ehkä onnistuukin.
Tiedemies,
Minulle jäi kyllä sinun kirjoituksestasi sellainen kuva että rakennusalan tehokkuus kasvaa oikeastaan vain tekemällä parempia vasaroita. Ymmärrät kai teknologian laajemmin kattaen koko sen soveltamisen? Tässä ei ole sinänsä minusta mitään vikaa, tosin tällaisella tarkastelulla ajaudutaan helposti siihen että lähes kaikki tekeminen ja järjestelyt on teknologiaa. Mutta jos teknologia ei ole pelkkiä laitteita, ohjelmia, tms. niin kuin se arkipuheessa ymmärretään, niin myöskään sen kehittäminen ei ole sitä että laboratioriossa sovelletaan matematiikkaa uusien laitteiden luomiseksi.
Väittäisin että esimerkiksi julkinen terveydenhuolto kontra yksityinen nostaa kokonaistuottavuutta, ja jos tuosta esimerkistä on eri mieltä niin vaikka sama toisinpäin. Minun on vähän vaikea ymmärtää tuollaista juridistaloudelliseta järjestelyä teknologiana edes laajassa mielessä.
Az, kuinka suuren osuuden kustakin ikäluokasta arvelet olevan oppilaina tuollaisia, joita kuvailit? Näitä tapauksiahan ei tosiaan voitaisi edes tasoryhmillä auttaa, koska mikään tavallisessa peruskoulussa toimiva ryhmä ei voi edetä niin vauhdilla, että hyvin poikkeuksellisenkin edistyjän tarpeet tulisivat tyydytetyiksi.
Entä se haaveilemasi maksullinen eliittikoulu? Varmaan realistinen lukumäärä tuollaisille kouluille Suomen kokoisessa maassa olisi yksi kappale, vai? Arveletko, että tähän kouluun sopivien lasten vanhemmat olisivat valmiita muuttamaan lapsen opetuksen vuoksi eri paikkakunnalle? Vai olisiko koulu sisäoppilaitos, johon vain oppilas lähtisi itsekseen asumaan? Miten nämä lapset seulottaisiin ikäluokan joukosta ja kuinka suurella osalla heistä arvelet olevan varakkaat vanhemmat (= kuinka paljon tällaisen koulun olisi käytännössä mahdollista periä lukukausimaksuja)?
Klassisesta musiikista korjaus:
Väitin ainoastaan, että luovan toiminnan osuus on klassisen musiikin esittämisessä huomattavasti pienempi kuin vaikkapa säveltämisessä tai muussa uutta luovassa toiminnassa. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Hyväksi klassisen musiikin esittäjäksi ei voi tulla harjoittamatta nimenomaan motorista kykyään — hyväksi säveltäjäksi puolestaan ei voi tulla harjoittamatta nimenomaan luovaa kykyään (“thinking outside the box”), jonka harjoittaminen ei onnistu olemassaolevaa musiikkia tai tekniikkaharjoituksia soittamalla.
“Oma arkikokemukseni TKK:n kanssa yhteistyötä tehneenä puoltaisi tätä hypoteesia. ”
Elinan kannattaisi olla kiitollinen näille nörteille.
Heidän ansiostaan Elinankaan ei tarvitse elää puissa ja syödä raakaa lihaa , matoja, kärpäsiä, lajitovereita ja hedelmiä.
Eikä tarvitse huolehtia 15 lapsesta
Osmo: “Ajattelin, että lahjakkaita matematiikan oppilaita olisi suunnilleen yhtä paljon kuin musiikkiopistojen oppilaita.”
Paljonkohan niitä on? Pitänee ottaa huomioon, että luultavasti musiikkioppilaitoksissa on melkoinen ikäpyramidi: muskareissa käy lapsia aivan julmetusti, mutta lukioikäisiä soitto-oppilaita lienee jo aika vähän.
Tässä ketjussa on puhutta lähinnä matikasta (vs. musiikki ja urheilu), mutta kuten lienee selvää, moni muukin lahjakkuus (ehkä) kaipaa sitä, että kaikkein lahjakkaimmat saavat riittävän haasteellista opetusta jo peruskoulu- (?) tai viimeistään lukioikäisenä. Ja tietenkin pitää miettiä, onko tämä laajennus rajattu vain akateemisiin aineisiin: voihan olla, että huippulahjakkaat puusepät tai kokit tarvitsisivat myös tukea lahjakkuudelleen.
Vai — uskaltaisimmeko edelleenkin luottaa siihen, että hemmetin hyvä peruskoulu voisi itseänsä korjaamalla ja kohtuullisilla lisäresursseilla löytää sen keinon (mm. verkko-opiskelu), jolla eri alojen kiistattomia lahjakkuuksia voitaisiin auttaa nykyistä enemmän. (Vaikka kyllähän heitä nykyiselläänkin autetaan — Elina on mielestäni oikeassa siinä, kun hän ihmettelee, etteikö tavallinen matematiikan maisteri muka millään osaa auttaa lahjakasta 13-vuotiasta matematiikan huippua.)
En milläään usko, että matemaattisesti huippulahjakas oppilas ei esim. omassa koulussani voisi tehdä opettajansa kanssa diiliä: teen samat kokeet kuin muutkin oppilaat, mutta tunneilla opiskelen omia asioitani. Yhdeksän opettajaa kymmenestä kannustaa tuohon ja kahdeksan kymmenestä myös tarjoaa materiaaleja. (Jo 70-luvulla yksi kaverini opiskeli saksan tunneilla venäjää ja sai saksannumeronsakin venäjän osaamisen perusteella.)
Eli yhteenveto: ei piru soikoon uusia lahjakkuuslinjoja entisten lisäksi — jos mahdollista, niin niitä vanhojakin pois. Mutta peruskoululle ja lukiolle oikeita resursseja vastata myös lahjakkaiden haasteisiin — onhan sitä puolittain korvamerkittyä rahaa ennenkin jaettu. Peruskouluihin kerhorahaa (takaisin), ja yliopistojen ja lukioiden yhteishankkeille rahaa — näin aluksi)
Ja vielä az: et voi olla tosissasi.
Ja vielä: monella tuntuu olevan syvä huoli toheloista lahjakkuuksista -“Miksei kukaan tullut sanomaan, että pitäisi töitäkin tehdä.” Aika jännä huoli — tulee soccer-mamat mieleen.
Touko Mettinen
Lahjakkuutta ei saisi koskaan kahlita, ja tämän takia jo ala-asteelta lähtien tulisi olla huippulahjakkaille erityisopetusta.
On kummallista, että tarkkailuluokkia on melkein joka koulussa, mutta lahjakkaille ei ole omia luokkia edes koko kunnassa. (tosin, aina silloin tällöin lahjakkaat kyllästyvät hitaaseen opetukseen niin pahasti, että joutuvat itse tarkkikselle)
Tässä on nyt joku virheolettama siitä, että musiikkiopistossa olisi pelkästään musiikkilahjakkuuksia. Ei ole. Suurin osa musiikkiopistojen oppilaista on tavallisia kakaroita joista on kiva soittaa, ja siihen annetaan mahdollisuus. Jotkut kakarat on lahjakkaita, toiset pärjäilee mukavasti (itse kuulun musiikin ammattilaisena ehkä enemmän tähän joukkoon) ja joitain ei vain kiinnosta. On jotenkin yhtä päätöntä olettaa, että urheilukerhossa olisi pelkästään urheilullisesti lahjakkaita, balettikerhossa balettilahjakkaita tai kuvataidekoulussa visuaalisesti lahjakkaita ihmisiä.
Ei ei, niitä lapsia vain (suurelta osin) kiinnostaa harrastaa kaikenlaista, ja meidän velvollisuutemme veronmaksajina on sitten maksaa se.
Voi hyvin olla, että toisenlaisen koulujärjestelmän avulla Suomi kykenisi synnyttämään nykyiseen nähden moninkertaisen määrän todellisia akateemisia huippukykyjä
Eri asia sitten lienee, miksi oikeasti lahjakkaat ihmiset haluaisivat Suomessa akateemisiksi huippukyvyiksi, kun akatemiaura ei Suomessa hirveästi laskuja maksa saati vaurastuta edes niitä nykyisiä huippuja. Samoilla tonnin tutkimusapurahoilla siellä nyt paahtavat niin lukuisat keskinkertaisuudet kuin harvat nerotkin, muutamaa pr-henkistä pekkahimasta lukuunottamatta, jotka ovat osanneet tuotteistaa niinkutsutun osaamisensa johdon konsultointiin sun muuhun tilpehööriin.
Todelliset lahjakkuudet lähtevät jo nyt ulkomaille. Onko syytä olettaa, että tilanne muuttuisi, vaikka panostaisimme heidän varhaiskoulutukseensa kolme kertaa enemmän rahaa kuin nyt?
Päivi Pasi, olen antanut itselleni kertoa että ulkomaille mennään kyllä uraa vauhdittamaan ja rahaa tekemään, mutta lapset palataan tekemään Suomeen. Silloin Suomeen tulee myös ulkomaila hankittu tai siellä kehitetty arvokas know-how. En tosin tiedä, onko tässä väittämässä oikeasti perää. Oman alani hommissa parhaiten pärjäävät lähtevät lähes poikkeuksetta ulkomaille ja jäävät sinne, mutta minun alani onkin Suomessa poikkeuksellisen aliarvostettu.
Tähän nyt on jo minunkin pakko puuttua, vaikka minä en lasten opetuksesta tiedäkään mitään, koska tämä on merkittävästi päin seiniä
Tiedemies:
Eli Neuvostoliitossa sitten varmaan elintaso oli samalla tasolla kuin Länsi-Euroopassa — koska teknologinen osaaminen oli suunnilleen samaa tasoa?
Työn tuottavuuden kasvu ei perustu pelkästään tekniikan kehittymiseen, hyvinvoinnin kehittyminen vielä vähemmän. Piste.
Kari
Touko Miettinen,
Miksi luulet, että en olisi tosissani? Onko ajatus mahdoton, että joku olisi todella inhonnut ihannoimaasi peruskoulua?
Päinvastoin olen esittänyt kantani hyvin maltillisesti ja siloitellusti nähtynä siihen, millaisia näkökantoja voisin puoltaa.
En todellakaan kannata “tasa-arvoa”. Kun kuulen jotakin perusteltavan tasa-arvolla, pidän paljon todennäköisempänä, että kyseessä on muodossa tai toisessa väkivallan kannattaminen.
Kivien sullominen pidemmälle ja korkeammalle yrittävien reppuihin.
Tässä nyt kuitenkin on myös pointtina, että kannatan inhimillistä, karkeasti kuvaten ihmisten hyvinvoinnin edellytykset maksimoivaa ja kärsimykset minimoivaa yhteiskuntaa. Kansallisesti ja globaalisti. Tässä on erimielisyyden ytimenä se, että useimmat täällä eivät taida ymmärtää, kuinka tärkeää tämän kannalta on historiallisesti ollut ja on tulevaisuudessa, että jotkin ihmiskunnan edustajat kiipeävät korkealle ja matkaavat kauas ja sitten välittävät tähdellistä ymmärrystä ja tietoa muille.
Tähän kuuluu nimim. tiedemiehen täysin paikkansa pitävä väite teknologian ja vaurauden (hyvinvoinnin) suorasta syy-seuraussuhteesta. Mutta se on vain osa kuvaa.
Yhteiskunnallisen filosofian merkitys tulee tämän vuosisadan kuluessa entisestään korostumaan. Tälle on monia syitä. Tiedon määrä tulee lisääntymään ja itseorganisoitumisen ja kontrolloimattomuuden välinen raja yhteiskunnan tasolla hämärtymään. Tämä tulee korostumaan erityisesti uusien teknologioiden myötä, mm. bio/geeni‑, nano‑, robotiikka‑, tekoäly-.
Ihmiset eivät laajalti ymmärrä, että teknologisen kehityksen kiihtyvyyden johdosta on hyvin mahdollista ellei todennäköistä, että vuoden 2100 maailma tulee suuremmin eroamaan vuodesta 2000, kuin vuosi 2000 esihistoriasta.
En ole niinkään huolissani siitä, etteikö maailmassa tule riittämään matemaatikkoja, tiedemiehiä ja insinöörejä, jotka toteuttavat kehityksen teknisesti. Olen paljon enemmän huolissani siitä, että ihmiskunnalla ei tule olemaan yhteiskunnallisia ajattelijoita, jotka kykenisivät tekemään kehityksestä ja sen merkityksistä tarvittua selkoa kehityksen yhä monimutkaistuessa.
mm. Fukuyaman Our Posthuman Future:ssa ja monissa muissa aihealueen teoksissa, suurimmat pelko- ja samalla toivekuvat sivuavat nimenomaan sitä “übermenschia”, johon tcrown yllä ivaten viittasi. Mutta se on todellisuutta. Ihminen, joka saavuttaa kyvyn ylittää ihmisen.
Tämä on jo pitkä viesti, mutta jatkan, mitä Nietzsche kuvasi, mielestäni tähdelliset kohdat…
“All beings so far have created something beyond themselves. Do you want to be the ebb of that great tide, and revert back to the beast rather than overcome mankind? What is the ape to a man? A laughing-stock, a thing of shame. And just so shall a man be to the Overman: a laughing-stock, a thing of shame.
…
Man is a rope tied between beast and overman — a rope over an abyss.
…
What is great in man is that he is a bridge and not an end: what can be loved in man is that he is an overture and a going under”
Nietzschen tulkinnat voidaan sivuuttaa, mutta hänen tämän problematiikan kuvaaminen on osuva siirrettynä 21. vuosisadan teknologiseen tulevaisuuteen.
Miten tämä liittyy käsillä olevaan aiheeseen? En lainkaan usko, että suomalainen peruskoulu tai useimmat läntiset koulujärjestelmät sen paremmin kykenevät varustamaan niitä lahjakkaita tämän päivän lapsia, joista voisi tulla tulevaisuuden suunnannäyttäjiä, lainkaan riittävällä tiedollisella ja ymmärryksellisellä pääomalla. Eivät alkuunkaan. Kyse ei ole pienistä eroista, kuten muutamien tasokurssien kohdalla, vaan täysin fundamentaaleista, kvalitatiivisista eroista.
Osa lapsista olisi kannustavassa ympäristössä täysin kykeneviä, halukkaita, innokkaita opiskelemaan ja pohtimaan mm. tieteenfilosofian, estetiikan, tulevaisuuden tutkimuksen ja etiikan kysymyksiä. Asteittain, mutta kuitenkin paljon ennen yliopistoikää, tärkeinä kehitysvuosina n. 10–19, jolloin aivot ovat hyvin vastaanottavaisia ja ymmärrys kehitettävissä syvällisemmin kuin mihin yliopistoiässä aloittavat voivat kyetä.
Tämä on nyt aivan riittämätön tila aiheen monipuolisemmalle käsittelylle. Mutta tässä on nimenomaan pointtina myös se, että kehitys on koko ihmiskunnan eduksi, ihmiskunnan ymmärryksen edellytysten. Myös sen tcrownin ilmeisesti halveksiman “roskasakin”. Ei tässä ole kyse vastakkainasettelusta.
Jos kysymykset “lahjakkuudesta” koetaan ongelmallisiksi, niin odottakaa joitakin vuosikymmeniä, kunnes ihmisillä on biologinen kyky synnyttää yli-ihmisiä, ja joillakin ehkä halua ja rahaa siihen. Silloin on oikeasti pelkona, että osa Nietzschen profetiasta saattaa toteutua.
Nämä ja tuhannet muut kysymykset ja haasteet kaipaavat niiden ymmärtäjiä, erittelijöitä, selittäjiä. Ajattelijoita, jotka kykenevät myös välittämään laajempiin kansanjoukkoihin tätä ymmärrystä. On koko ihmiskunnan etu edesauttaa mahdollisimman korkeatasoisen ymmärtämisen edellytysten syntymistä.
Nykyisen ns. “älymystön” ja akateemisen yhteiskunnallisen teorian taso on katastrofaalinen. Useimmat lahjakkaatkin nuoret aikuiset tulevat yliopistoille kykenemättöminä sitä haastamaan.
Eväiden antamisen tähän tehtävään pitää alkaa jo paljon aikaisemmin.
Az, mielenkiintoinen teksti, jossa paljon asiaa (paitsi tuo oletus siitä, että vauraus olisi hyvä hyvinvoinnin mittari). Mutta miten tunnistaisit huippulahjakkuudet kansan syvien rivien joukosta ennen 10. ikävuotta?
Az. Kannustava ympäristö, joka kannustaisi lasta “opiskelemaan ja pohtimaan mm. tieteenfilosofian, estetiikan, tulevaisuuden tutkimuksen ja etiikan kysymyksiä”, olisi varmasti mahtava ympäristö, jos haluaisi opiskella ja pohtia em. aiheita. Kyllä, sinänsä arvostettava ajatus. Tällaisen ympäristön pitäisi vain olla hyvin kokonaisvaltainen. Pelkkä koulu ei yksin riitä. Koulun ulkopuolinen maailma kavereineen, kiusaajineen ja ihastuksineen muuttaa kaiken. Sitä on ihmisenä oleminen. Me olemme kaikkein mieluiten suosittuja kuin osaavia.
Ja kiinnostavaa yli-ihminen läppää. Jos ajattelemme kulttuurimme kehitystä evolutiivisesti, päädymme siihen, että kulttuurimme muovaa meistä ihmisistä mahdollisimman soveltuvia aikaamme. Geneettisesti muokattuja yli-ihmisiä emme ehkä yksinkertaisesti tarvitse. Meillä on juoksijoita, jotka alittavat 10 sekunnin rajan sadalla metrillä. Mihin tarvitsisimme 8 sekunnin alittajaa? Meillä on hyvin vahvoja ihmisiä, jotka jaksavat nostaa valtavia painoja. Koneet ovat tehneet heidät tarpeettomiksi. Siellä täällä on autisteja, joilla on käsittämätön muisti. Silläkään taidolla ei ole juuri mitään käyttöä, koska voimme säilöä tietoa ATK-järjestelmäämme. Toiset autistit laskevat vaikeita laskuja nopeammin kuin laskukone. Se on kiehtovaa, mutta hyödytöntä.
Kaikille inhimillisille ominaisuuksille löytyy friikkinsä. Emmeme tarvitse heitä enempää. En ole perinnöllisyystutkija, mutta uskon siihen, että geneettinen informaatio on hyvin yleisluontoista. Voimme löytää geenin, joka tekee ihmisestä pitkän ta vahvan, mutta ampumahiihtäjä- tai musikaalisuusgeeniä ei voi olla. Jos voisi, meillä pitäisi olla geenejä myös taidoille, joita ei ole edes vielä keksitty. Geenimuuntelu ihmisillä alkanee sairauksien ehkäisyillä ja ulkonäön parannuksilla ei matemattikojen luomisella.
Mihin ihmeeseen me tarvitsisimme superfriikkejä? Tavalliset nykyihmiset kun ovat kykeneviä kaikkiin niihin toimintoihin, joita me heiltä vaadimme. Peruskaveri pystyy suunnittelemaan taloja, tekemään taidetta tai johtamaan Yhdysvaltoja tai orkesteria. Mikä geneettinen ominaisuus tekisi esimerkiksi poliitikosta paremman? Entäpä mikä tasokurssi?
az, mihin tuo käsitys kiihtyvästä teknologisesta kehityksestä perustuu? Minusta näyttää pikemminkin siltä että iso hyppy teknologiseksi sivilisaatioksi tapahtui 1900-luvun puolivälin tienoilla ja sen jälkeen on lähinnä tehty parannuksia jo keksittyyn tekniikkaan.
Ihmisen eliniän pituus on suunnilleen 50 vuotta. Sen jälkeen ja monet sitä ennen ovat lääketieteen ja teknologian varassa. Luontoäiti on ajatellut niin, että kun lapset on hoidettu maailmalle, homma on siinä.
Arvelen, että lääketiede ja tutkimus on paljon kiinnostuneempi ihmisen hengissäpitämisestä kuin superyksilöistä. Hän tai he, jotka keksivät keinot syövän parantamiseen, ovat mitallinsa ansainneet. Syöpä on rikkaiden maiden sairaus, Afrikassa sitä ei ole.
Nykytutkimus on tiimityötä. Se vaatii yhteistyökykyä eli myös sosiaalista lahjakkuutta; Viisasten kerho, jossa on älyä, kokemusta ja yhteistyötaitoa. Sellainen maailma ei ehkä kovin paljon kaipaa Poincarén otaksuman todistajia.
Ihmisen normaali vanhuuteenkuolemisikä on noin 70 vuotta. Aiempi keskimäärfäinen elinikä oli jopa 30 vuotta suuren lapsikuolleisuuden vuoksi ja siksi, että infektioihin saattoi kuolla koska tahansa.
Jostain joskus lueskelin, että maailman neroilla(matematiikka, musiikki, kuvatade, kirjallisuus) on ollut taipumusta autismiin, kuten aspergeriin. Esim. Einsteinilla on arveltu olleen sitä. Jos neron tunnistaa jo lapsena, mistä tunnistaa, että hän on terve.
Saara:
Et koskaan löydä Mustanaamiota, hän löytää sinut
— vanha viidakon sanonta
🙂
Kari
Tommi Vainikainen, henkilökohtainen mielipiteeni on, että maailma kyllä tarvitsisi lisää sellaisia huippulahjakkuuksia, jotka kykenevät yhdistelemään eri alojen tietoa ja ideoita jonkinlaiseksi kokonaiskuvaksi (ainakin nykyistä kokonaisemmaksi). Suurimman osan tämän hetken pahimmista ongelmista voidaan katsoa johtuvan siitä, että kysymyksiä rajoitutaan tarkastelemaan vain omassa karsinassaan ja jätetään kunkin niistä kohdalla huomioimatta koko muu maailma ja ihmiselämä yleisesti ottaen.
Tietokoneet ovat tässä mielessä juuri siellä rajoittuneimmassa ääripäässä. Niiden avulla tätä ongelmaa ei voida ratkaista, ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Ihmisaivoilla voitaisiin, koska niiden toiminnassa rajat eivät lähtökohtaisesti ole yhtä jyrkkiä (moni kyllä käytännössä ajattelee rajoittuneesti, mutta tämä ei johdu kapasiteetin puutteesta vaan siitä, että meidät kasvatetaan käyttämään aivojamme näin).
Et kai sinä voi olla sitä mieltä, että maailma on tällä hetkellä valmis ja täydellinen, eikä mitään parannettavaa oikeastaan ole? Ihmisen riittävyyttä on turha arvioida sillä perusteella, miten hyvin hän kykenee suorittamaan nyky-yhteiskunnan tehtäviä. Kysehän on siitä, miten pääsemme kehityksessä eteenpäin, jotta yhteiskunnan ja ihmislajin nykyiset kasvukivut jäävät historiaan.
Tommi Vainikainen
Tuossa on kyllä perustavaa laatua oleva ongelma. Mitä jos 100, 200, 300 jne. vuotta sitten päätöksentekijöinä olisivat olleet “Tommit”. Ei kai kehitys lopu tänään, ennen oli kaikki paremmin?
Elina
Tää menee nyt vähän sivusta mutta tätä asiaa olen ihmetellyt usein. Työskentelen insinööripainoitteisessa työporukassa ja en voi lopettaa hämmästelyä kuinka mukavia työkaverit on. Mua olis tosi helppo puukottaa selkään, vikoja löytyy, mokailen säännöllisesti. Mutta ei, työkaverit on loistavia, kaikki nauraa toistensa hölmöilyille.
Suomalainen insinööri kun soittaa niin aina se alkaa että “onko paha paikka, ehditkö jutella” ja jos sanoo että “on vähän kiire” niin kukaan ei jää inttään (no ehkä 1/100). Lomalla saattaa hätätilanteessa tulla sähköposti ja sekin alkaa viiden virkkeen alustuksella tyyliin “anteeksi että häiritsen mutta nyt on vähän paha paikka…”. Ja aina saa apua jos pyytää, ja toisinpäin.
Sitten on nää Elinan moukat, en epäile lainkaan etteikö tuo ole totta. Mutta ihmettelen työilmapiirilogiikkaa, onko insinööri jotenkin inhimillisempi kuin humanisti vai mistä kyse. Tai sitten oon Forrest Gump kun ei tajuu. Ehkä on nin että mitä älykkäämpi, sitä enemmän moukkia vieressä?
Touko Mettinen:
Ehkä meno on muuttunut sitten omien peruskouluvuosieni? Omat opettajani eivät kyllä suhtautuneet muita nopeampaan edistymiseen lainkaan suopeasti.
Esimerkiksi luokkatoverini teki ala-asteella koko vuoden matematiikan tehtävät lisätehtävineen yhdellä rupeamalla. Mikä oli opettajan reaktio? Antoiko hän tälle pojalle seuraavan vuoden kirjan tehtäväksi? Eipä tietenkään, vaan poika joutui kumittamaan koko kirjan puhtaaksi ja tekemään sitten samat tehtävät uudelleen samassa tahdissa kuin muukin luokka.
Mina opiskelin matikkaa juuri kuten Touko Miettinen sanoi. Etenin tunneilla omaan tahtiin. Sen seurauksena opin matematiikan aivan vaarin. Intuitiiv isesti, mutta en formaalisti. Intuitiivinen osaaminen on joskus paljon parempi, mutta silla ei voi kehittya kovin pitkalle.
Osmo,
“Ihmisen normaali vanhuuteenkuolemisikä on noin 70 vuotta.”
Näin on, rikkaissa maissa, mutta Afrikassa alle 50. Sama tilanne oli Euroopassa 100 vuotta sitten.
Ei ole Afrikassakaan 50 vuotta. Keski8/ika on 50 vuotta, mutta ihminen elaa Afrikassakin 70-vuotgiaaksi, ellei kuole johonkin onnettomuuteen tai infektioon ennenaikaisesti.
“Syöpä on rikkaiden maiden sairaus, Afrikassa sitä ei ole.”
Tämä mullistava tieto pitää heti lähettää GLOBOCANille. Nyt ne luullevat siellä, että Afrikassa esiintyy syöpää. Vitsi.
Mutta totta tosiaan on, että eteläisintä Afrikkaa lukuun ottamatta Afrikassa esiintyy kaksi, kolme kertaa vähemmän syöpää kuin vauraissa maissa.
http://info.cancerresearchuk.org/prod_consump/groups/cr_common/@nre/@sta/documents/generalcontent/cr_043265.pdf
Vai onko niin, että terveydenhuollon puuttumisen takia monista syöpätapauksista Afrikassa ei tiedetä tai ne eivät tule kirjatuiksi minnekään?
Ei “lahjakkuuksia” pidä varsinaisesti tunnistaa ennen 10 ikävuotta. Tärkeää on mielestäni sellaisten ympäristöjen mahdollistaminen ja edesauttaminen, jotka tukevat mahdollisen lahjakkuuden ilmentämistä ja oppilaiden suurempaa yksilöllistä huomioimista. Alhaalta ylöspäin. Ei niin, että ylhäältä varta vasten ruvettaisiin osoittelemaan ja lajittelemaan, varsinkaan alle 10-vuotiaita.
Meritokratiassa tiedämme säätykierron jo hidastuneen. Lahjakkaita lapsia syntyy tilastollisesti huomattavasti todennäköisemmin ylemmän keskiluokan perheisiin kuin köyhiin perheisiin. Siten joidenkin yksityisten koulujen mahdollisesti korkeat lukukausimaksut eivät olisi merkittävä ongelmakohta tilastollisesti. Yhteiskunta voisi toki subventoida jonkun verran stipendien muodossa.
Enkä näe, että tavoiteltava ihanne olisi muutama “eliittikoulu” itsessään vaan ne olisivat yksi taso laajemmassa oppimisen hajauttamisessa.
Mieletöntä sosialistisessa peruskoulussa on se ylhäältä päin tuleva Suunnitelma, jolla valtava yksilöiden variaatio yritetään pakottaa ahtaaseen muottiin. Sitten pohditaan toimikunnissa onko tälle tuhansien yksilöiden variaatiolle hyväksi opiskella draamaa vai filosofiaa. Pitäisikö sille lisätä yksi tunti matematiikkaa vai käsitöitä. Tämä on täysin järjetöntä. Kukaan ei voi ennustaa tarkalleen, minkälainen perusoppiminen vuonna 2010 on hyödyksi vuoden 2030 tai 2040 maailmassa. Informaation lisääntyminen ja yhteiskunnan kiihtyvä ja yhä monimutkaisempi teknologistuminen johtaa mahdottomuuteen hallita suuria kokonaiskuvia kattavasti.
Tilanteessa, jossa on mahdotonta sen enempää oppia kuin opettaa kaikkea tähdellistä, yhteiskunta hyötyisi hajautetusta oppimisesta. Hajautettu oppiminen voisi myös joustavammin mukautua tukemaan oppilaiden oppimismotivaatiota.
Itse näkisin tarkoituksenmukaiseksi, että opetussuunnitelma sisältäisi vain karsitun ytimensä. Äidinkieltä sen verran, että luetun ymmärtäminen on tyydyttävää. Matematiikkaa sen verran, että hahmottaa ympäröivän yhteiskunnan mittasuhteita. Englantia sen verran, että ei ole internet-lukutaidoton modernissa maailmassa.
Tämän ympäriltä on niin valtavasti eri asioita mitä oppia ja opettaa. Valintaa ja vapautta tämän suhteen pitäisi siirtää ylhäältä päin sanelluista suunnitelmista ruohonjuuritason vuorovaikutukseen opettajien, oppilaiden ja vanhempien välillä. Valinnan vaikkapa draaman ja kyselevän filosofian välillä voi tehdä koulujen konkreettisella ruohonjuuritasolla, ei sitä tarvitse päättää kaikkien puolesta jossain ylempänä.
Samoten pitäisi vapauttaa ainekohtaisia oppisisältöjä tiukoista raameista. Esimerkiksi kemiasta ja fysiikasta voi opettaa niin lukemattomia erilaisia asioita ja erilaisista näkökulmista. Muistaako joku muukin vaaditun opettelemaan alkuaineiden taulukkoa? Eri suotyyppien varpukasvien nimiä? Afrikan maiden pääkaupunkeja? Euroopan maiden rahayksikköjä? Mikä määrää, että nämä ovat tähdellisempää oppimista (eivät tietenkään ole), kuin esimerkiksi tietää, mikä on Brownin liike, ja miksi se tulee olemaan 21. vuosisadalla keskeisessä asemassa? Tai tähdellisempiä kuin Camus, Renoir tai Popper?
Opetuksessa olisi hyvä huomioida myös ero ymmärryksen ja tiedon omaksumisen välillä. Erilaisten opetussisältöjen ‘narratiivit’ (miksi opittu on tähdellistä, mitä se koskettaa, mitä kytköksiä sillä on jne.). Korostaa voisi myös ‘puhtaan’ ajattelemisen oppimista (tämä on ehkä enemmän niiden “eliittikoulujen” suuntaan) vahvistusharhojen tiedostamista, näkemysten identiteettisidonnaisuuden, identifioitumisen merkitystä, oman oikeassa olemisen todistelun erottamista tiedon itseisarvosta. Tiedon asettamista konteksteihin ja yhdistymistä kokonaisuuksiksi. Pienemmän ja suuremman pahan periaatteen ymmärtäminen. jne.
Helposti täyttyy kymmenen opetussuunnitelmaa.
Yksi ongelma, minkä tällaisessa kehityksessä näkisin on se, että opettajien pätevyysvaatimukset helposti kasvaisivat. Pidemmällä aikavälillä se voisi olla myös vahvuus, jos yksityiset koulut kykenisivät maksamaan korkeampaa palkkaa, tarjoamaan motivoivampia toimenkuvia ja tämän kautta lisäämään opettajaksi kouluttautumisen houkuttelevuutta.
Nykyinen opettajien tasohan on kaikkea muuta kuin mairitteleva.
Kyse on muutoinkin joka tapauksessa niin luutuneista rakenteista, että niiden muuttumiseen menee vuosikymmeniä, vaikka radikaaleja muutoksia ruvettaisiin kirjaamaan lakiin huomenna, mitä ei tietenkään aivan heti ole tapahtumassa.
Harvaa yhteiskunnallista tavoitetta, jos yhtäkään, pitäisin Suomessa kuitenkaan yhtä tähdellisenä kuin nykyisen peruskoulujärjestelmän hävittämistä ja korvaamista oppilaiden lahjakkuuden, yksilöllisyyden, taipumukset ja motivaation huomioivalla avoimella ja itseorganisoituvalla järjestelmällä, joka voimistaisi rahoitustaan yksityisellä rahoituksella ja tämän avulla kustantaisi parempia oppimisympäristöjä ja ammattitaitoisempia opettajia.
Ensimmäiset askeleet olisivat siten sallia tuo yksityinen rahoitus ja vapauttaa opetussuunnitelmien liikkuma- ja valinnanvaraa.
BMG:n kanssa ihan vastaavat kokemukset, esimerkiki usein sosiaalisesti kyvyttömiksi parjatut insinööriesimiehet ovat ihan vilpittömän kiinnostuneita alaistensa hyvinvoinnista, käskevät lomalle tai kotiin jos päivät venyvät, vaikuttavat väsyneiltä, vaativat organisaation sisällä kohtuullisemman työkuorman alaisilleen, ottavat itse vastuun töppäilyistä koko osastolla, jne. toimivat niin kuin hyvän suoraselkäisen pomon tulee toimia. Minulle on tästä sellainen käänteispsykologinen teoria että kun normidippa tuntee itsensä huonoksi ihmisten kanssa ja on epävarma omasta osaamisestaan esimiehenä niin yrittää enemmän.
Elina: “Oma arkikokemukseni TKK:n kanssa Totaalimoukkia koko sakki, toki poikkeukset vahvistivat säännön.”
BRG“Tää menee nyt vähän sivusta mutta tätä asiaa olen ihmetellyt usein.”
Selitys: tyypillisesti naiset inhoavat hiljaisia matemaattisesti nörttejä ja rakastavat lipeviä psykopaatteja. Vankivaunussa on paljon parempaa seuraa kuin Aalto Yliopistossa. “Puoli“tutut narkkarit hoitelevat tuhansia naisia jne.
Olen tehnyt saman havainnon, insinööriporukassa saa paremmin olla oma itsensä ja apua saa, jos pyytää. Minulla on tälle pari selitystä: ensinnäkin asiat ovat usein niin vaikeita, että ei voi oikein mistään asiasta ajatella “kyllä sinun pitäisi tämä tietää/osata itsekin” ja moni on joskus ollut koulussa se luokan outo hikipinko, ymmärtää siksi, että me ihmiset olemme ihan oikeasti hyvin erilaisia, eikä yritä pakottaa toista johonkin muottiin.
Jos tarkoitat tällä jotain senkaltaista, että enää ei tule opeteltua ystävien ja tuttavien puhelinnumeroita ulkoa, niin se on varmasti totta. Hyvästä muistista on silti työelämässä kovasti etua, kun kaikkea ei tarvitse aina tarkistaa kirjoista ja vaikka jotain tarkistaa tarvitsisikin, niin on jäänyt jonkinlainen mielikuva, mistä tieto on kaivettavissa esiin (ainahan ei KVG auta).
Meinaat varmaankin erityisopetusta?
Tämänkaltaiset nerot yleensä ovat erityisopetuksessa ja heidät nykyään tunnistetaan usein jo ennen kouluikää. Kyse ei ole mistään sairaudesta, vaan persoonallisuuden piirteistä, joita löytyy noin 10 prosentilta väestöstä (useimmilla näistä lievinä, vain pieni osa saa diagnoosin) ja joiden kanssa on tavalla tai toisella opeteltava elämään (siinä, missä vaikkapa pituutensa kanssa).
On paha sanoa, onko näiden kohdalla kyse nimenomaa lahjakkuudesta, vai hyvästä muistista ja taipumuksesta paneutua johonkin asiaan niin, että muu maailma unohtuu.
Tuottavuus ei pitkällä aikavälillä kasva ilman niitä parempia laitteita. Se voi kasvaa vuosia, mutta todennäköisesti ei vuosikymmeniä, ja aivan tasan varmasti ei vuosisatoja, pelkästään toimintatapoja muuttamalla.
“Mieletöntä sosialistisessa peruskoulussa on se ylhäältä päin tuleva Suunnitelma, jolla valtava yksilöiden variaatio yritetään pakottaa ahtaaseen muottiin.”
Armeijassa muokataan ihmisiä vieläkin tarkemmin yhteen muottiin, mutta sitä ei pidetä huonona.
Saisiko tähän jotain perusteluja? Mistä tähän päätelmään on tultu — juuri 70 vuotta?
Miten tätä on voitu mitata?
Az, vau mikä teksti!
Osmo: “Mina opiskelin matikkaa juuri kuten Touko Miettinen sanoi.”
Huomasit kai, että esitin, että nämä omaan tahtiin opiskelevat voisi kaivaa esiin ja heille voisi tarjota “lähipäiviä” jossakin lähistön matikanlaitoksella. Olisiko tästä ollut apua sinun intuitiivis/formaaliseen ongelmaan?
Yritän jossakin vaiheessa lukea nuo az:n kommentit ajatuksella ja vastata niihin (rakentavasti). Nyt olen pitkällä polkupyörämarssilla Satakunnassa, mikä on hienoa.
Touko Mettinen
az: “Nykyinen opettajien tasohan on kaikkea muuta kuin mairitteleva.”
Ja mistähän tämän tiedät? Muisteletko nyt omia kouluaikoja vai heitteletkö muuten vaan jotain mutua? Jos opettajien taso ei ole hyvä, muillakin aloilla työskentelevien luulisi sitten olevan aivan surkeita. Opettajankoulutus on kuitenkin yksi vaikeimmista aloista päästä opiskelijaksi.
Suomessa opettajat ovat kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyviä ja hyvin koulutettuja.
Kansainvälisesti ehkä, mutta jos katsotaan kotimaisia vertailuja* esimerkiksi yliopiston eri pääaineiden keskimääräisistä yo-todistuksista, niin kasvatustieteilijät ja opettajat (varhais‑, aine‑, luokan‑, yleis‑, aikuis-) ovat tiettyjen taidealojen ja upseerien jälkeen kaikista hönöimpiä.
Vähän epäilen, että iso kuva suuresti järkkyisi, vaikka heille teettäisi armeijan p1-kokeen tai mensan testin.
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseiden-menestys-ja-koevalinnat-ylioppilastutkinnossa/
Näkisin mieluummin että asiat korreloivat, paremmin johdettu yritys tuottaa parempia laitteita. Ja kyllä “parempiakin” laitteita tuottavan yrityksen saa polvilleen toimintatapoja muuttamalla.
Tiedemies:
No kyllähän niitä pääomia (infraa, osaamista) kertyy ihan ilman mitään parempia laitteitakin, vai eikö? Vuosisadasta toiseen.
Kari
Ajatelkaas vaan mitä mahdollisuuksia tuleva väistämättömästi verkottuva maailma tulee tarjoamaan vähänkään lahjakkaammalle myös Juupajoella. Ei niillä lahjakkailla lapsillanne tule olemaan varsinaista hätää tässä asiassa.
Kannatan peruskoulun nykyistä linjaa että kaikki yritetään pitää kyydissä.
TM, tuottavuus ei pitkällä aikavälillä kasva esimerkiksi ilman talousjärjestelmää joka pystyy mukautumaan uusiin laitteisiin. Jotenkin vielä sulatan ajatuksen että laitteiden kehitys olisi tuottavuuskasvun välttämätön ehto pitkällä aikavälillä, mutta riittävä ehto se ei kyllä ole.
Vähän az:n suuntaan, semmoinen yleinen huomio teknologian historiasta että tähänkin saakka sen kehitysennusteet on mennyt keskimäärin päin seiniä, miksi oltaisiin nykyään niin paljon viisaampia? Minusta ei ole esimerkiksi lainkaan itsestäänselvää että nanoteknlogia tai bioteknologia tuottaa mullistavia keksintöjä, innovaatiot voi tulla jostain ihan muualtakin. Jos pitäisi arvata niin itse veikkaisin logistiikan automatisoitumista koko ketjun osalta, mutta kuten sanottu tuollaiset arvaukset menee yleensä pieleen. Luulen että näin siksi että emme oikein osaa muuta kuvitella kuin samaa teknologiaa kuin nyt, vaan jotenkin parempana. Malliin supervasara joka takoo itsekseen. Naulan vaan korvasikin ruuvi, mikä taas mahdollisesti mm. lentokoneiden kehityksen, oli automatisoivalla koneella käännettävissä…
Saara: Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että alat ylittäviä ihmisiä pitäisi arvostaa entistä enemmän. Tämä huippulahjakkuuskeskustelu vain yleensä vie asioita toiseen suuntaan. Nytkin on puhuttu pääasiaassa matematiikasta ja matemaattisesti lahjakkaista ihmisistä. Yhden asian osaajista.
Oma näkemykseni, mikä tulee musiikin kautta, on se, että maailma tarvitsee monenlaisia ihmisiä. Jotkin meistä erikoistuu yhteen kapeaan alaan. Toiset risteilevät alalta toiselle. Molempia tarvitaan. Kapea-alaiset muusikot eivät esimerkiksi pysty tekemään yksin mitään musiikkia. He tarvitsevat aina laaja-alaisempia muusikoita avukseen. Huippulahjakkuudesta puhuvat ihmiset eivät yleensä näe tätä. Einsteinkaan ei yksin pystynyt muotoilemaan matemaattisia kaavojaan, jos olen ymmärtänyt oikein.
Ja maailma on kai nyt juuri niin täydellinen kuin se voi olla. Eikös täydellisen maailman käsitteeseen sisälly juuri se, että se on kuvitelma tai tavoite? Maailmaa pitää totta ihmeessä kehittää paremmaksi. Jos en siihen uskoisi, en voisi olla kiinnostunut politiikasta. Mutta en myöskään usko, että maailmaa voisi parantaa ihmisen geenimuuntelulla. Ei ole kyse sen kaltaisista asioista.
BRG: Minä uskon, että ihmiset ovat olleet 300 vuotta sitten samanlaisia kuin nykyään. Evoluutio ei etene ymmärtääkseni niin nopeasti. Kehitys ei lopu tähän, mutta se on ilmeisesti hyvin hidasta. Eteenkin länsimaissa.
AZ. Mielenkiintoinen juttu: tekstisi vaikuttaa ihan yhtä lennokkaalta kuin opetussuunnitelma http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf — erityisesti sen alkuluvut — ennen ainekohtaisia sisältöjä.
Ehkäpä ajattelutavassamme on tämä ero: sinä ajattelet (ehkä) että meidän hyvinvointiimme vaikuttaa eniten se, minkälaiset edellytykset hyvään elämään on “parhaalla” neljänneksellä. Minusta taas meidän kaikkien elämänlaatuun vaikuttaa eniten se, minkälaiset elämisen eväät ovat suomalaisten “huonoimmalla” neljänneksellä.
Touko Mettinen
Osmo:
Kyynikko voisi tietysti epäillä, että meillä on vedetty vähän överiksikin tuon opettajien koulutustason kanssa. Lieneekö maailmassa toista maata, jossa lastentarhanopettajilta ja peruskoulun alaluokkien luokanopettajilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto (Masters Degree)? Toki tämä liittyy suomalaisen koulutusjärjestelmän yleiseen kummallisuuteen, että alempaa korkeakoulututkintoa (Bachelors) ei kelpuuteta mihinkään, jonka johdosta valtaosa yliopistokoulutetuista tulee työelämään vasta kolmekymppisinä, kun muualla maailmassa työt aloitetaan vähän yli kaksikymppisinä.
Kummasti Suomen koulujärjestelmä kyllä toimi ihan hyvin silloinkin kun kansakoulun- ja lastentarhanopettajat tulivat seminaareista, eivätkä olleet maistereita.
Touko Mettinen:
Minä taas uskon, että eniten vaikuttaa se, kuinka hyvin toisistaan poikkeavien oppijoiden tarpeet kyetään ottamaan huomioon. En usko että on hyvä idea valita pääasialliseksi tukemisen ja kehittämisen kohteeksi vain joko parasta tai huonointa neljännestä. Pitäisin suorastaan ihmeellisenä jos ei nykymaailmassa pystytä sen verran eriyttämään opetusta, että kummankin joukon oppiminen tapahtuu optimaalisesti (tai että sitä oppimista yleensä edes tapahtuu).
Yhtä asiaa olen oettajana aina ihmetellyt. Mitä saakelin merkitystä gradulla on opettajan ammattiin. Joku äidinkielenopiskelija tutkii pilkkuja, matikanopettaja jotain teoriaa, biologian opettaja jonkin kasvin levinneisyyttä. Kun marssit sinne luokkaa, gradullasi ei ole minkään valtakunnan merkitystä. Otin tämän gradun esille, siksi, että se on suuri kiviriippa maisterin tiellä, jos et ole jäämässä tutkijan tielle.
Vääntäminen epäolennaisesta on epäolennaista. Vuoden 1700 elintaso oli toki paljon korkeampi kuin vuoden 700 elintaso, ja se voi selittyä pääomilla tms. Mutta pääomien kertyminen ja talouselämän kehittyminen ei selitä sitä, että elintason kasvu koko tuona 1000 vuoden ajanjaksona oli vähäisempää kuin elintason kasvu esimerkiksi Suomessa vuosien 1870 ja 1970 välissä.
Tiedemies:
No asiahan on monisyinen, mutta ei tuolla päättelyllä voi päätyä siihen, että talouskasvussa kyse olisi yksinomaan tekniikan kehittymisestä. Samaan aikaan on kuitenkin muodostunut oikeusvaltiokäytäntö, maaorjuus on poistettu, maailmankauppa on kasvanut hyvin merkittävästi jne. Suurin kasvu on lisäksi tapahtunut II maailmansodan jälkeen — historiassa harvinaislaatuisen — pysyvän rauhantilan aikana. Ei näitä tekijöitä mielestäni voi noin vain ohittaa.
Mielestäni kyse ei ole epäolennaisesta asiasta kahdesta syystä. 1) ei ole mitään takeita siitä, että tulevaisuudessa tekniikan kehittyminen jatkuu nykyisellään (mitäs sitten tapahtuu?) ja 2) esimerkiksi Afrikassa ongelma ei ole niinkään tekniikan puute, vaan instituutioiden heikkous (korruptio, sodat, yleinen luottamuksen puute).
En kiistä sitä, etteikö tekniikan kehittyminen olisi ollut valtavan voimakas tekijä talouskasvun kannalta, mutta eivät ne kyllä sitä kokonaisuudessaan selitä.
Kari
Kukaan ei taida kiistää sitä, että Tiedemies on oikeassa siinä, että pitkällä tähtäimellä tekniikan kehitys on lisännyt hyvinvointia.(Tosin, kaiketi muös pahoivointia, esim. aseteknologian myötä.)
Mutta aika moni on tuonut esiin, että muutkin asiat lisäävät yhteiskunnan hyvinvointia: oikeusjärjestelmän kehitys, yhteiskunnan demokratisoituminen jne.
Äkkiseltään näytäisi siltä, että yhteiskunnan on helppo kehittyä teknisesti mutta vaikea kehittyä muuten: oikeudellisesti, moraalisesti jne.
Tästä on helppo päätyä luddiitiksi: tekninen kehitys (joka todellisuudessa mahdollistaa usein uusia ongelmia) on syytä pysäyttää, jotta voisimme edelleen olla onnellisia.
Itse en ole luddiitti. Siksi kannatankin vahvasti entisen lukion (pitkän) matematiikan opettajani näkökulmaa: matemaattisesti lahjakkaiden nuorten tulee lukion loppuun asti harrastaa matematiikan ohella kaikkea mahdollista muuta, koska on hyvin luultavaa, että he tulevat viettämään koko loppuelämänsä 18-> matemaattisten ongelmien parissa.
Pitäsikö tähän laittaa että:MOT
Touko Mettinen
Jos meillä on niin erinomainen koulujärjestelmä ja niin erinomaiset opettajat, niin miksi suomalaisten lasten kouluviihtyvyys on mittauksissa ollut joko Euroopan huonoin tai huonoimpia. Eikö tämä ole sitä paitsi hieman tärkeämpi mittari kuin muutama piste PISA-tuloksissa? PISA-tuloksissahan suomalaiset ovat vielä lisäksi tavallaan huijanneet, koska huonoimpien oppilaiden tulokset eivät niissä näy (toisin kuin monilla muilla mailla) ja lisäksi tuloksissa näkyy suhteessa alhainen eteläisen maahanmuuttajaväestön osuus. Kun nämä muuttujat tasataan, niin emme enää olekaan kärjessä, mutta kouluviihtyvyys on silti edelleen Euroopan huonointa.
Jopa 1/3 suomalaisista lapsista viihtyy koulussa erittäin huonosti. Väitän, että karkeaa yhteyttä voi hakea siitä tilastotiedosta, että Euroopan entisissä sosialistimaissa asuvat edelleen maailman vähiten onnelliset ihmiset. Suomen peruskoulumalli on rakennettu sosialististen ihanteiden pohjalta ja aikanaan sosialistiselta valtiolta laajalti kopioiden.
PISA-keskustelussa on vähälle huomiolle jäänyt myös se seikka, että eritellyissä tuloksissa monien länsimaiden yksityiskoulut voittavat Suomen tulokset mennen tullen. Poikkeuksellisen hyviä tuloksia ovat saaneet Britannian yksityiskoulujen oppilaat. Esimerkiksi Britanniaan nähden Suomelle antaa etumatkaa myös se, että kielemme on natiiville suhteessa erittäin nopea oppia kirjoitus- ja ääntämisasujen yhtenevyyden takia. Silti heidän yksityiskoulunsa tulevat takaa ohitse ja menevät kauas edelle.
Peruskoulumallin pohjalta tätä tulosta on vaikea lähteä selittämään ”oppilasaineksen” pohjalta, koska tämä koko kategoriointi kielletään lähtökohtaisesti. Touko Miettisen linkittämässä opetussuunnitelmassa ei puhuta yhtään mitään lahjakkuudesta. Koko käsite loistaa poissaolollaan. (Sen sijaan siellä sanotaan sellaisia hirveyksiä kuten peruskoulutuksen tavoite on saada oppilas arvostamaan monikulttuurisuutta. Anna nyt kaikki kestää.) Mitä opettajankoulutuksessa evästetään lahjakkuuden suhteen? Saaran kertoma esimerkki siitä, kuinka yhdeltä istumalta kaikki matematiikan kirjan laskut oikein pistellyt käskettiin kumittamaan koko kirja on karmaiseva, mutta ei suinkaan ainut laatuaan. Tiedän vastaavia esimerkkejä itsekin. En tästä johda väitettä ilmiön yleisyydestä, mutta se viittaa suuntaan, että ehdotonta kieltoa tällaiselle ei painoteta opettajankoulutuksessa/ohjeistuksessa.
Ei ikinä pidä unohtaa, että monen opettajan sielunmaisemaan kuuluu olla pikkusieluinen paska, ja siksi näiden tapausten varalta olisi oltava olemassa lakisääteinen tiukka lieka kaulan ympärille, joka estäisi heitä pääsemästä terrorisoimaan ja traumatisoimaan oppilaitaan. Siinähän sitten riuhtoisivat sisimmässään. Kun fyysinen väkivalta oli vielä kouluissa sallittua, monet opettajat hyödynsivät sitä mielivaltaisella tavalla synkän sielunsa tyydyttämiseksi. Vastaavasti pitää estää henkinen väkivalta. Tuollainen opettaja, joka käskee kumittamaan kirjan, sen sijaan, että vaikka kutsuisi oppilaan luokseen, ottaisi selvää paljon hän matematiikkaa osaa, keskustelisi tämän vanhempien kanssa ja auttaisi hankkimaan oppilaalle jonkin vaativamman kirjan (josta oppilas voisi välillä jäädä vaikka tunnin jälkeen keskustelemaan opettajan kanssa), niin sellainen kumittamaan käskevä opettaja ansaitsisi paitsi pysyvän opetuskiellon, myös oikeudellisen tuomion pahoinpitelystä.
Touko Miettinen,
Mitä ovat ne “eväät”, joita se “alin neljännes” mielestäsi tarvitsee? Väitän, ettei peruskoulun oppisisältö lainkaan tarjoa sitä.
Tämä on osa suurempaa ongelmaa, jossa peruskoulussa keskeisessä asemassa on informaation ulkoaoppimisen painottuminen. Mitä hyötyä on puristaa kuin kivestä vettä siltä alimmalta neljännekseltä vieraiden kielten kielioppisääntöjen osaamista, hieman haastavampia matematiikan/fysiikan yhtälöitä tai historian vuosilukuja? Näitähän mitataan ei “elämisen eväitä”.
Teetäpä samoille henkilöille vastaavat kokeet pari vuotta tai edes pari kuukautta myöhemmin, ja se pakottamalla opittu on jo unohtunut. Se kovalla vaivalla hankittu “6” tai “7” on hävinnyt tietosisällöltään kuin tuhka tuuleen.
Eikä tämä koske vain sitä alinta neljännestä. Olisi mielenkiintoinen koe laittaa vaikkapa yläkoulun ja lukion lehtoreita suorittamaan ei-opettamiensa aineiden kokeita. Kuinka hyvin muistuisivat matematiikan lehtorille lintujen muuttoajat, rauhansopimusten vuosiluvut, Suomen metsäsienet, kielioppisääntöjen pilkunpaikat. Voisi tulla aika paljon vitosia ja kutosia. Entä se kympistä puuttuva informaatio, joka väliaikaisesti pitää muistaa ollakseen “hyvä oppilas”, kuinka tärkeää se on? Onko se todella tärkeintä, mihin käyttää opetusaikaa hyvien elämän eväiden antamiseksi?
Mitä siitä jää todella käteen?
Missä määrin se on yleispätevää, yleiskäytännöllistä opastusta elämään, tai laajemmin oppimisen perusteita rakentavaa? Kuten olisivat mm. ymmärtäminen, tunteminen, ajatteleminen, hahmottaminen.
Sosialistisia maita hallitsi behavioristinen pseudotieteellinen psykologia, jossa tällaiset ihmisen sisäiset tilat oli pitkälti sivuutettu ja ihminen nähtiin ehdollistettavana ärsyke-vaste-oliona.
Hiljaksiin vasta näiden sisäisten tilojen ja voimavarojen merkitystä ollaan haparoiden ymmärtämässä päättäjien taholla. Yksi tunti draamaa? Maalia lahoavan rakennelman seiniin.
az: “Jos meillä on niin erinomainen koulujärjestelmä ja niin erinomaiset opettajat, niin miksi suomalaisten lasten kouluviihtyvyys on mittauksissa ollut joko Euroopan huonoin tai huonoimpia.”
Keskeinen ongelma tässä on, että tutkimukset mittaavat herkästi väärää asiaa. Suomalaislapset eivät vastaa kyselyihin viihtyvänsä koulussa, mikä liittyy suomalaiseen koulukulttuuriin. Suomessa lasten ei kuulu sanoa viihtyvänsä koulussa. Muualla lapset suhtautuvat koulussa käyntiin eri tavoin. Esimerkiksi mainitsemasi brittiläiset yksityiskouluissa käyvät eliitin lapset luultavasti myös saavat koulutusta arvostavan kasvatuksen ja hurjasti kannustusta koulunkäyntiin koko kasvuympäristöstään. Muutenkin koulu lienee heille huomattavasti kokonaisvaltaisempi asia, jonka yhteydessä muun muassa harrastetaan kaikkea kivaa. Suomessa harrastukset puolestaan ovat seuratoimintaa. Tietysti näiden britilasten kouluviihtyyvyyteen vaikuttaa moni muukin seikka, mutta kaikkiaan ei liene ihme, että he ilmoittavat viihtyvänsä koulussa paremmin kuin esimerkiksi suomalaislapset.
az: “Ei ikinä pidä unohtaa, että monen opettajan sielunmaisemaan kuuluu olla pikkusieluinen paska, ja siksi näiden tapausten varalta olisi oltava olemassa lakisääteinen tiukka lieka kaulan ympärille, joka estäisi heitä pääsemästä terrorisoimaan ja traumatisoimaan oppilaitaan.”
Tapasi panetella monia opettajia on ällöttävä ja loukkaava.
nimim. “antti”,
En panetellut ketään henkilökohtaisesti. Totesin vain matter-of-fact, että ammattikuntaan x kuuluu merkittävästi yksilöitä sielunmaisemalla y. Voit hakea vertauksen vaikka armeijasta. Armeijassa oli menneinä vuosina paljon nykyistä pahempi simputusongelma. Siihen huomion kiinnittäminen, että esimiehistä löytyi pikkusieluisia paskoja, jotka riittävän kontrollin puutteessa simputukseen syyllistyivät, ei sekään ollut sen enempää panettelua. Ongelman tiedostaminen ja siihen puuttuminen ovat huomattavasti vähentäneet simputusta.
Erityisesti ala-asteilla tämän todellisen ja laajan ongelman haastaminen on vaikeaa, koska lapset eivät ole vielä riittävän vahvoja yksilöitä laittaakseen vastaan, ymmärtäkseen tilannetta, vaan päinvastoin useimmiten nöyrtyvät mielivaltaisenkin auktoriteetin edessä.
az
Onko sulla tietoa kuinka nuo ovat sijoittuneet kouluviihtyvyysmittauksissa?
Uskon tai ainakin toivon että tuo on verrannollinen pakkosyöttämiseen kouluruokailussa eli historiaa. Omalla ala-asteellani (-75 eteenpäin) kaikki 3 opettajaa olivat pikkusieluisten paskojen pahimmasta päästä mutta nykyään nuo lienevät vähemmistönä. Totuuden vuoksi sellainen tarkennus että ihan ekalla luokalla oli hieno ope joka ikävä kyllä jäi sitten eläkkeelle.
Sosiaalistaminen eli toisin sanoen aivopesu on aina ollut yksi koululaitoksen päämääristä ja on sitä jotkossakain.
Maaorjuuden lakkauttaminen ei ollut mahdollista ennen kuin maatalouden tuottavuus oli riittävän suuri ja toisaalta maatalousväestölle mielekäs vaihtoehtoinen elannonhankkimiskeino. Teknologia oli tässä aivan keskeistä.
Ei orjuutta lakkauttanut lopulta mikään jalo aate, vaan teollinen vallankumous.
Yhteiskunta on monimutkainen järjestelmä, joten toki useimmat asiat vaikuttavat toisiinsa jotekin. Jos ottaisimme modernin teknologian pois nyky-yhteiskunnasta, se päätyisi todennäköisesti nopeasti johonkin maaorjuuden kaltaiseen. Feodalismi oli mahdollisesti tehokkain tapa hoitaa asiat sillä teknologialla, jolla sitä pyöritettiin.
Tiedemies,
Onhan siinä varmaankin jotain perää, että maaorjuden lakkauttaminen on yhteydessä tekniikan kehittymiseen, mutta ei se ainoastaan siitä ole ollut kiinni. Esimerkiksi Suomessa homma lopetettiin satoja vuosia ennen Viroa, eikä voi oikein väittää olleen teknologian hyväksikäytössä suurempia eroja (Viro oli tuolloin mm. Suomea vauraampi).
En oikein niele sitä ajatusta, että olisimme niin hyvinvoivia pelkästään teknologian vuoksi, koska monissa muissa paikoissa näin ei ole (teknologia on sinänsä sama).
Kari
Tuo Tiedemiehen teknologiafilia ei kyllä vaikuta mitenkään erityisen perustellulta. Vaikka voitaisiinkin osoittaa nykyisen hyvinvointimme johtuvan yksinomaan teknologian kehityksestä (mitä tuskin voidaan tehdä), tämä ei tietenkään kerro mitään siitä, millä eväillä hyvinvointiamme tulevaisuudessa parannetaan.
Omasta näkökulmastani taide, kulttuuri, maailmankatsomukselliset ilmiöt ja muut ihmisen henkiseen kehittymiseen liittyvät asiat ovat niitä, joilla voidaan jatkossa saada suurimmat parannukset aikaan. Mutta koska ymmärrän näkökulmani olevan rajoittunut, hyväksyn että teknologiastakin voi olla meille hyötyä.
Se nyt kuitenkin on roskaa, että vain ja ainoastaan teknologiasta (siinäkin tapauksessa, että tunnistetaan mikä kaikki todellisuudessa kuuluu teknologian piiriin).
Olen kyllä Tiedemiehen kanssa samaa mieltä siitä, että teknologian kehitys on elöintason nousun välttämä
tön ehto. Sen sijaan sortuvat taloudet osoittavat, ettei se 0le riittävä. Yhteiskujnnan toimivuudella ja keskinäisellä luottamuksellakin on oma välttämätön osuutensa.
“Maaorjuuden lakkauttaminen ei ollut mahdollista ennen kuin maatalouden tuottavuus oli riittävän suuri ja toisaalta maatalousväestölle mielekäs vaihtoehtoinen elannonhankkimiskeino. Teknologia oli tässä aivan keskeistä.”
Suomessa (Ruotsissa) ei tiettävästi koskaan ollut maaorjuutta, mikä yksinään riittää kumoamaan hypoteesin. Lisää todisteaineistoa ei olisi sitäkään vaikea hankkia varsinkin, kun feodalismia ja maaorjuutta ei muutenkaan ollut Euroopassa olemassa kuin paikoitellen ja lähinnä periferisessä idässä.
“Ei orjuutta lakkauttanut lopulta mikään jalo aate, vaan teollinen vallankumous. ”
Orjuuden nimenomaan lopetti jalo aate ja sitä tukeneet sotalaivat. Euroopassahan orjuus loppui pääosin jo keskiajalla kristinusko nimisen aatteen ansiosta. 1800-luvun aate, abolitionismi, keskittyi lopettamaan sen muualla eli ei-teollisessa maailmassa. Tosin kaikkea orjuutta ei ole vieläkään onnistuttu lopettamaan, vaikka jalo aate on tänään vahvempi kuin koskaan.
“Jos ottaisimme modernin teknologian pois nyky-yhteiskunnasta, se päätyisi todennäköisesti nopeasti johonkin maaorjuuden kaltaiseen. ”
Jos teknologia otettaisiin pois, tuloksena olisi katastrofi, koska ruoka ei riittäisi. Sosiaaliset innovaatiot jäisivät kuitenkin elämään vähintään haavekuvina samaan tapaan kuin antiikki keskiajalla. Sosiaalisiin innovaatioihin kuuluvat esim. tiede, lait ja markkinatalous. Muuta en viitsi jossitella, kun on niin mahdoton skenaario.
Maaorjuutta syntyy tilanteissa, joissa jotkut ovat (yleensä sotilaallisella v oimalla) saaneet maan omistukseensa eikä lisämaata ole saatavilla. Suomessa ja Ruotsissa asuttiin niin harvasti, ettei maaorjuutta syntynyt. Torpparilaitos oli kuitenkin kehittymässä kohti orjuutta.
Nillitetään nyt vielä vähän. Se että sillä kehittyneellä teknologialla ylipäänsä tekee yhtään mitään edellyttää sitä että ihmiset osaavat myös käyttää sitä, esimerkiksi useat arkiset tietotekniikan tehokkaat käyttötavat edellyttävät jonkinlaista mateettamista yleissivistystä. On vähän vaikeaa tehdä esimerkiksi ihan yksinkertaistakaan laskelmaa taulukkolaskentaohjelmalla jos ei ymmärrä matematiikasta yhtään mitään. Ääriesimerkki on henkilöauto jonka käyttöä opetellaan kuukausitolkulla. Väittäisin myös että päällä olevan finanssikriisin yksi taustasyy on se että erillaiset taviksillekin myytävät rahoitustuotteet ylittävät keskiverto taviksen prosenttilaskukyvyn, yksinkertaistaen jos ei ymmärrä mikä vuosikorko on niin ei pitäisi ottaa luottoa.
Andy Grovella oli muuten ihan mielenkiintoisia huomioita teknologian kaupallistamisesta ja sen hyötyjen jakautumisesta taannoisessa artikkelissa, http://www.bloomberg.com/news/2010–07-01/how-to-make-an-american-job-before-it-s-too-late-andy-grove.html
Näin aloittelevana ympäristöekonomina voisin heittää tähän aiheen sivusta-keskusteluun, että hyödyntämiskelpoinen energia se on mikä maailmaa pyörittää :). Mielenvirkistykseksi tästä vähän mielenkiintoista luettavaa:
http://www.energybulletin.net/node/52507
En tunne asiaa lainkaan, mutta yksi osaselitys miksi maaorjuus lakkautettiin Suomessa Viroa aikaisemmin saattaisi olla erilainen energiatalous.
Saara: “Omasta näkökulmastani taide, kulttuuri, maailmankatsomukselliset ilmiöt ja muut ihmisen henkiseen kehittymiseen liittyvät asiat ovat niitä, joilla voidaan jatkossa saada suurimmat parannukset aikaan.”
Teknologinen kehitys tulee mullistamaan taiteen, kulttuurin ja maailmankatsomuksellisten ilmiöiden merkitysympäristöjä. Ihmisen henkiseen kehittymiseen liittyvät asiat nivoutuvat yhä tiiviimmin kysymyksiin siitä mitä/mikä/? on ihminen. Me lähestymme tulevien vuosikymmenten sisällä sen biologisen kielen ymmärtämistä, joka meidät synnyttää. Lopulta me olemme vastakkain kysymyksen kanssa, voisimmeko synnyttää jotain muuta.
Myös eksistentialistiset riskit nousevat uudelleen esille teknologisen kehityksen mahdollistaessa entistä vaarallisempien joukkotuhoaseiden kehittelyn, ja ydinaseiden hankkimista paljon huomaamattomammin, pienemmin resurssein.
Monet keskeiset “parempaa maailmaa” koskettavat kysymykset joihin taide, kulttuuri ja filosofia tulevaisuudessa ottavat kantaa, eivät ole erotettavissa teknologisesta ympäristöstään. Hyvässä ja pahassa.
Tietenkään en väittänyt, että teknologia on riittävä. Väite olisikin absurdi, sillä maanviljely ei hyödy traktorista, jos maanviljelijä kyntää pellot käsin ja käy traktorilla vain kylillä ajelemassa kilpaa. Samoin tietotekniikka ei tehosta mitään toimintoja, jos tietokoneilla ei tehdä muuta kuin pelataa Pacmania.
Millä tahansa annetulla teknologialla talouskasvulla on ihan konkreettinen raja, joka voidaan johtaa esimerkiksi siitä, kuinka paljon energiaa yhteiskunta voi hyödyntää, kuinka paljon raaka-aineita voi ylipäätään käyttää, tai kuinka suuri tuottavuus voidaan saada aikaan. Karkeana esimerkkinä, jos painokone voi painaa kirjan minuutissa, kirjoja voidaan tehdä 1440 päivässä ja 525960 vuodessa. Ilman parempaa painokonetta, kirjoja ei saada millään enempää vuodessa, vaikka kirjat ladottaisiin kuinka nopeasti.
Voidaan tietenkin todeta, ettei insinöörejä tarvita enää siksi, että teknologian asettama rima on niin korkealla, että sen saavuttaminen on jo muista syistä pelkkää utopiaa. Tämä ei kuitenkaan tunnu uskottavalta väitteeltä, koska jo yksin halvempien ja energiatehokkaampien ratkaisujen (autot, kodintekniikka, rakentaminen jne.) rajahyöty näyttäisi olevan melkoinen.
Ihmisiä tuntuu yleisestiottaen vaivaavan sentyyppinen ajattelu, että jos johonkin ilmiöön vaikuttaa makrotasolla monta tekijää, niin yhteen tekijään panostaminen on jotenkin muista pois. Yllä ikäänkuin ujutetaan sellaista argumenttia, että jos koulutamme parempia insinöörejä (huom: parempia, ei enemmän), niin tämä jotenkin johtaisi meidät yhteiskuntaan, jossa ihmisoikeudet, luottamus, markkinoiden toimivuus jne jne. automaattisesti jotenkin vähenisivät.
Tämä on vähän samankaltainen juttu kuin ilmastoskeptikoiden implisiittisesti käyttämä argumentti, että koska sekä hiilidioksidi että auringon säteily vaikuttavat ilmastoon, niin hillidioksidipäästöjen vähentäminen ei auta, koska se varmaan lisää auringon säteilyä.
“Maaorjuutta syntyy tilanteissa, joissa jotkut ovat (yleensä sotilaallisella v oimalla) saaneet maan omistukseensa eikä lisämaata ole saatavilla.”
Analyysi tosiaan paranee merkittävästi tiedemiehen esittämästä, jos mukaan otetaan vallankäyttö. Kovin kunnollista siitä ei kuitenkaan tule, jos ei ole faktat kohdallaan.
Maaorjuutta on syntynyt lähinnä rauhattomina aikoina (esim. Rooman romahdettua), kun maanviljelijät ovat ostaneet sotivalta luokalta eli aatelisilta ja joskus myös kirkolta suojelua. Nämä sopimukset ovat sitten lipsahtaneet maanviljelijälle kohtuuttoman huonoiksi usein silloin, kun maksut on jäänyt huonoina vuosina maksamatta.
Tästä johtuu, että jotkut historioitsijat ovat halunneet luopua feodalismin käsitteestä. Ei ollut mitään selvää yhteiskuntamallia vaan lukemattomia erilaisia sopimuksia.
Pulaa viljelymaasta Länsi-Euroopassa ei ollut polttava kuin satunnaisesti. Viljelemätöntä maatahan oli vaikka kuinka. Tosin maan marginaalituottoa määräsivät reunaehdot, jotka ohjasivat pakkautumaan lähekkäin. Tarkoitan lähinnä sotaa, huonoja yhteyksiä ja härkien kaltaisten kalliiden investointien yhteiskäyttöä. Itä-Euroopassa, jonne maaorjuus pesiytyi pidemmäksi aikaa ja missä se myös institutionalisoitiin, maata oli vielä enemmän.
“Suomessa ja Ruotsissa asuttiin niin harvasti, ettei maaorjuutta syntynyt. Torpparilaitos oli kuitenkin kehittymässä kohti orjuutta.”
Torppareita oli vähän ennen 1700-luvulla alkanutta ripeää väestönkasvua. Torppariuteen ei liity muutenkaan paljon mitään maaorjuuden dynamiikasta: ei ollut suojelukykyä eikä oikeastaan tarvettakaan eikä oltu sidottu turpeeseen vaan päinvastainen oli pikemmin ongelma.
Täytyy kai vielä todeta, että varmastikin uudisasuttamisen ja pakenemisen mahdollisuus on jossain määrin heikentänyt maaorjuutta. Sitä Tiedemirhen aika marxilaista väitettä en sen sijaan usko, että orjuus olisi tehokkain tuotantotapa jollain tietyllä teknologialla. Ainakaan yhtälö ei ole noin yksikertainen. Pitää ottaa huomioon lukuisat muut tekijät, kuten orjan hinta ja tuottavuus tai pääoman omistajien muinainen taipumus sijoittaa maahan muista kuin kapitalistisista syistä.
Tiedemies,
En minä yrittänyt ujuttaa sellaista ajatusta, että tekniikan kehittämisellä ei olisi erittäin suurta maekritystä ihmisten hyvinvoinnille tai että tekniikan kehittäminen olisi jotenkin “pois” muusta kehityksestä. Emmeköhän me molemmat kuitenkin saa rahamme nimenomaan sen tekniikan kehittämisestä 🙂
Kysymys on ennemminkin se, että johtuuko tekniikan kehittyminen markkinataloudesta, oikeusvaltiosta ja vakaasta yhteiskuntarakenteesta, vai johtaako tekniikan kehittyminen sinällään yllä mainuttuun yhteiskuntarakenteeseen. Minä olisin taipuvainen kallistumaan ensin mainittuun vaihtoehtoon olkoonkin, että vaikutuksia on epäilemättä molempiin suuntiin.
Sen lisäksi sitten vielä väitin, että ihmisten hyvinvointi vakaassa, oikeudenmukaisessa ja tehokkaasti organisoidussa yhteiskunnassa kasvaisi sukupolvesta toiseen, vaikka tekniikka ei kehittyisikään. Toki paljon hitaammin.
Osmo Soininvaara:
Jaa, tiedä tuosta. Ei kai siellä Venäjälläkään varsinaisesti tilasta ollut puutetta?
Kari
Tiedemies, ei täällä minusta ole teknologian merkitystä vähätelty, vaan lähinnä kritisoitu tätä väittämääsi:
Tuo nimittäin näyttää siltä kuin sanoisit, että vain ja ainoastaan teknologian kehityksellä on merkitystä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Näin sen ainakin itse tulkitsin.
Pidän itsekin teknologiaa sekä erittäin olennaisena että kaikkialle ulottuvana inhimillisen toiminnan alueena, mutta toisaalta uskon ettei teknologinen edistyminen kehittyneissä yhteiskunnissa suinkaan välttämättä merkitse raaka-aineiden kulutuksen kasvua — ennemminkin päin vastoin (etenkin jos puhutaan vain sellaisista teknologian osa-alueista, joilla on suoraa vaikutusta tavallisten ihmisten arkielämään ja sitä kautta hyvinvointiin). Näin sivuhuomautuksena tämä siis.
Az, uskotko todella että jo lähivuosikymmenien aikana opimme tyhjentävästi ymmärtämään omaa ohjelmointiamme? Tai edes niin hyvin, että voimme ryhtyä hallitsemaan sitä? Onko sinulla antaa aihetta käsitteleviä kirjallisuusvinkkejä? (Kuvailusi menevät suunnilleen samoja ratoja kuin omat ajatukseni, sillä erotuksella että itse en usko tuon tapahtuvan omana elinaikanani.)
Valitettavasti olen siinä uskossa, että jo nyt kehityksemme ihmisinä(* laahaa jäljessä teknologisiin kykyihimme nähden. Toisin sanoen emme ole riittävän kypsiä käyttämään itse kehittämäämme teknologiaa. Tässä mielessä ihmisyys ja teknologia ovat (teoreettisesti) erotettavissa, ja em. syystä painottaisin ihmisyyden kehittymistä edistäviä välineitä teknologian yli, kun puhutaan lähivuosikymmenien hyvinvoinnistamme.
*Käytän sanaa ‘ihminen’, vaikka oikeastaan ajattelen että ihminen on välivaihe matkalla eläimestä siksi joksikin, joka meistä ehkä joskus tulee — jos käy hyvin.
AZ:lle.
Terve. Nimeni ei ole Touko Miettinen, nimimerkkini on Touko Mettinen. Ymärrän, että tämä ei ole helppoa, mutta kun on kerran mielestään keksinyt hienon nimimerkin, siitä on vaikea luopua.
Kysyit: Mitä ovat ne “eväät”, joita se “alin neljännes” mielestäsi tarvitsee? Väitän, ettei peruskoulun oppisisältö lainkaan tarjoa sitä.
No — lyhyesti. Parasta, mitä koulu voi tarjota, on hyvät luokkatoverit. Niitä pitäisi siis riittää mahdollisimman monelle.
Peruskoulun oppisisällöistä olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Opetussuunnitelmaa korjaisin niin, että haluaisin opettaa vähemmän mutta paremmin.
Touko Mettinen
nimimerkki
Väitteeni on yleisesti hyväksytty, mutta jotenkin tuntuu, että täällä se on ymmärretty jotenkin porukalla tarkoitushakuisesti. Teknologian kehitys on ainoa asia, joka voi nostaa tuottavuutta pitkällä aikavälillä. Pääoman rajatuottavuus on laskeva pitkällä aikavälillä, ja jossain vaiheessa investoinnit eivät enää riitä kuin korvaamaan jo olemassaolevan pääoman rappeutuminen.
Feodaaliyhteiskunnassakin maatalouden tuottavuus on merkittävästi suurempi, jos maaorjilla on traktoreita, puimureita, lannoitteita, GMO-viljaa jne, kuin jos käytössä olisi pelkästään kuokka ja sirppi. Feodaaliyhteiskunnasta voidaan toki siirtyä markkinatalouteen tms., ja tämä voi nostaa tuottavuutta kannustinvaikutusten tms. kautta, mutta ei pitkällä aikavälillä. Kleptokraattisen eliitin johtamassa yhteiskunnassakin sähköllä toimivat junat ja hehkulamput ovat tehokkaampia kuin hevoskiesit ja päreet. Edelleen, toimivassa oikeusvaltiossa hevoskärryillä logistiikka toimii paremmin kuin ilman oikeusvaltiota, mutta logistisena ratkaisuna tämän asettamat rajoitteet tulevat kyllä vastaan melko pian. So. pitkällä aikavälillä instituutioiden parantamisesta ei saada mitään irti.
Kun esitin väitteen orjuuden lakkauttamisen ja teollisen vallankumouksen suhteesta, niin viittasin USA:han. Pohjoisen USA:n teollistuneemmalla yhteiskunnalla oli “varaa” vaatia orjuuden lakkauttamista. Puuvillaplantaaseilla ei, koska puuvillan kerääminen oli vielä 1800-luvun puolivälissä käsityötä, eikä korvaavaa investointia ollut tarjolla. Orjatyövoima on toki huonompaa kuin palkattu työvoima, mutta tietyissä oloissa myös halvempaa. Kyse oli siis myös taloudellisesta intressistä.
Kuten sanoin, en kiistä yhteiskunnallisten instituutioiden kehityksen jne. roolia, mutta väitän, että ilman teknologiaa, sellaisen kehityksen kyky parantaa hyvinvointia on erittäin rajallinen. Pitkällä aikavälillä vain teknologialla on väliä.
En nyt aivan ymmärrä argumettiasi. Minun nähdäkseni jos tarkastellaan Somaliaa, niin ei ole minkäänlaista merkitystä sillä kuinka paljon teknologia kehittyy tai kuinka pitkää aikaväliä tarkastellaan, ihmisten hyvinvointi ei parane millään merkittävällä tavalla ennen kuin tietyt yhteiskunnalliset instituutiot on saatu paremmalle tolalle.
Tiedemies:
Olisikohan tässä kysymys vain siitä, että käyttämäsi kieli poikkeaa yleisesti totutusta?
Vain teknologialla on väliä? Eihän se noin voi olla, jos ja kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Teknologialla voidaan lisätä pahoinvointia siinä missä hyvinvointiakin — se on vain väline jota täytyy osata käyttää oikein (aivan kuten se matemaattis-looginen älykkyyskin, jonka avulla teknologiaa kehitetään). Teknologia on aina suhteessa kehittäjäänsä ja käyttäjäänsä. Jos antaisimme vaikkapa muurahaisten käyttöön kaiken oman teknologiamme, lisääntyisikö muurahaisten hyvinvointi? Ei, koska ne eivät osaisi hyödyntää teknologiaamme sellaisella tavalla, joka hyödyttäisi niitä. Jos olisi totta, että vain teknologialla on väliä, muurahaisten pitäisi hyötyä meidän teknologiastamme yhtä paljon kuin me itse.
Hyväksyn sen väittämäsi, että ilman teknologian kehittymistä on vaikeaa tai mahdotonta lisätä ihmisen hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei millään muulla kuin teknologialla olisi mitään väliä.
Tiedemies:
Ei kannattaisi käyttää piikkiä, jos ei ole valmis siihen, että se osuu myös itseen.
Minä olen yleisesti ottaen pitänyt kovin tärkeänä sitä, ettei asioita ymmärretä tahallaan väärin — jos väärin ymmärretään, niin se on ihan yleistä idiotismia. Myönnettäköön, ettei aina ole onnistunut. Silti, kyllä se aina havahduttaa, kun moisesta syytellään.
Ja sitten se piikki takaisin päin. Yleisesti hyvksytyllä ei voi asiallisesti ottaen perustella mitään, ei ainakaan tieteessä tai totuuden etsimisessä (mikä on osittain sama asia).
Kyse kai on siitä, mikä on “pitkä aikaväli” (harvoin, jos koskaan, on näin paljon tehnyt mieli lainata Keynesiä, mutta jättänen väliin). Oikeasti “pitkällä aikavälillä” ei tietenkään millään muulla ole väliä kuin sillä, päästäänkö tältä pallolta ylipäätään johonkin vai eikö päästä (=tekninen kehitys). Minä tarkoitin tässä yhteydessä kuitenkin satoja tai tuhansia vuosia.
Ja minusta sillä aikavälillä ihmisen hyvinvoinnin kasvulle on ihan hyvin vielä mahdollisuuksia siinäkin tapauksessa, että tekniikan kehitys pysähtyisi tähän: ei infra ole valmis vielä satoihin vuosiin, eikä meilä vieläkään ole riittävästi hyviä kokkeja, partureita tai kirjailijoita.
Eli muilla osa-alueilla kuin tekniikassa on todella pitkä tie kulkematta “optimiin”.
Mutta jotta pelataan avoimin kortein, niin ehkä minä sitten kerron, mikä minun oikea huolenaiheeni on. Minusta luonnontieteissä ei olla keksitty mitään aidosti uutta sitten 60-luvun, eikä tekniikassakaan sitten 80-luvun. Ei ole mikään poissuljettu vaihtoehto, että meininki tökkää vähintään joksikin aikaa sadoiksi vuosiksi (ikuisesti?) siltä osin.
Kari
kasvulle on ihan hyvin vielä mahdollisuuksia siinäkin tapauksessa, että tekniikan kehitys pysähtyisi tähän: ei infra ole valmis vielä satoihin vuosiin, eikä meilä vieläkään ole riittävästi hyviä kokkeja, partureita tai kirjailijoita.
Tätä en kiistä muuten kuin ehkä infran osalta. “Satoihin vuosiin” kuulostaa liioittelulta. Mikä on ratakiskon, betonielementin, tms. tekninen käyttöikä? Infran on pakko olla ainakin pääosin “valmista” viimeistään sillä aikavälillä, jos teknistä kehitystä ei tule, koska sillä aikavälillä se infra täytyy rakentaa kokonaan uudestaan. So. investoinnit alkavat jossain pisteessä mennä kokonaan vanhan infran ja pääoman korvaamiseen. Sen jälkeen ei ole eikä tule paljoakaan kasvua ilman tekonologiaa. Jotain pientä tehostamista voi tietysti olla mahdollista tehdä, mutta noilla aikaväleillä sekin on marginaalista.
Minusta luonnontieteissä ei olla keksitty mitään aidosti uutta sitten 60-luvun, eikä tekniikassakaan sitten 80-luvun. Siis WTF? Genomi on luettu, nyt sitä selvitetään. Mikrobiologiassa on vaikka mitä uutta tullut 60-luvun jälkeen. COBE vahvisti alkuräjähdysteoriaa, uusia kvarkkeja löydettiin vielä 90-luvulla, tau-neutriino vasta 2000-luvulla, Higgsin bosonia etsitään– jos sitä ei löydy, niin fysiikka menee paljolti uusiksi. Poincaren hypoteesi todistettiin vasta muutama vuosi sitten. En edes jaksa jatkaa. Teknologiapuolelta löytyy vaikka mitä.
Se, että sinä kuvittelet kehityksen pysähtyneen ei (onneksi) ole todiste muusta kuin siitä, ettet ilmeisesti seuraa tapahtumia.
Tähän alkuperäiseen aiheeseen liittyen, tässä Newsweekin artikkeli luovuuden opetuksesta Yhdysvalloista.. Lapsille pitäisi opettaa luovuutta, ei ulkoaoppimista, ja — tämä oli minulle uusi tieto — lapsena mitattu “luovuusosamäärä” ennustaa menestystä uutta luovissa tehtävissä (tutkija, tuotekehittäjä, artisti, kirjoittaja jne.) kolme kertaa älykkyysosamäärää paremmin. Artikkelissa peräänkuulutetaan aktiivisia toimia, koska tulokset luovuustesteissä ovat pudonneet 1990-luvulta alkaen. Syyksi epäillään perinteisten harrastusten korvautumista peleillä ja televisiolla.
Jutusta tuli elävästi mieleen muutama vuosi sitten tekemäni tutkimushaastattelusarja, jossa selvitimme kokeneiden tuotekehittäjien käsityksiä siitä, miten hyväksi tuotekehittäjäksi tullaan. Eräs tuotekehitysjohtaja vastasi, että hän oli 25 vuoden ajan yrittänyt miettiä, miten selvittäisi työhaastattelussa tuoreen insinöörin potentiaalin kehittää uusia tuotteita. Kuulemma kaikkein paras ennustaja on myöntävä vastaus kysymykseen “rakentelitko nappulana lennokkeja tai muuta vastaavaa?”
Oman, lyhyehkön suunnittelutoimistokokemukseni perusteella ajatus kuulostaa hyvin uskottavalta.
Tiedemies:
Mahdollisesti. Toinen mahdollisuus on tietenkin, että hallinnon järjestäminen on itsessään teknologia, joka kehittyy. (ks. Paul Romer tai let a thousand nations bloom)
Tiedemies:
mitääääh?! Tottakai voi. Väitätkö sinä nyt, että yhteiskunnan säännöt ei vaikuta pitkällä aikavälillä tuottavuuteen? Eli että pitkällä aikavälillä vaikka Singaporen ja Pohjois-Korean elintaso konvergoituu?
Väitätkö sinä nyt, että yhteiskunnan säännöt ei vaikuta pitkällä aikavälillä tuottavuuteen? Eli että pitkällä aikavälillä vaikka Singaporen ja Pohjois-Korean elintaso konvergoituu?
En, vaan väitän, että jos kaikenlainen teknologian kehittyminen pysähtyy, kasvun rajat tulevat hyvin pian vastaan. Jos maailmassa käytettäisiin edelleen pelkkiä höyrykoneita, eikä olisi esimerkiksi poltto- ja sähkömoottoreita, tuottavuus olisi hurjan paljon alhaisempi. Pohjois-Koreankin keskimääräinen tuottavuus on todennäköisesti parempi kuin 1700-luvun alun Euroopassa.
Kannustinvaikutukset vaikuttavat tuottavuuteen. Otetaan esimerkki, jota jo aiemmin käytin, eli kirjat. Ennen kirjapainotaitoa kirjoja oli tavattoman kallis tehdä, koska ne täytyi kirjoittaa käsin. Tästä tulee raja kustantamoiden tuottavuudelle, jota ei takuulla voi ylittää vaikka kannustinvaikutukset olisivat mitä. Painokoneella varustetulla kopioijalla on täysin triviaalisti moninkertainen tuottavuus käsinkopiojaan verrattuna.
Hallinnon järjestämistä voidaan tietysti pitää teknologiana, eikä minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, mutta siinäkin tapauksessa se on vain yksi teknologia muiden joukossa. Vrt. tuottavuus ei voi kasvaa loputtomiin, vaikka televisioiden valmistaminen tehostuisi niin, että niiden tekeminen olisi ilmaista, jos kaikki muu teknologia junnaa paikallaan.
Minä rakentelin lennokkeja ja veneitä. Rakentelin myös pommeja ja paukkuja. Apteekista sai silloin vielä jopa klorua aika helpolla. Rakkaimmat lelut kuitenkin olivat, ja ovat edelleen, pehmonallet, joita onkin kertynyt jo viitisensataa 🙂
Minkä kasvun? Aiemmin olet puhunut hyvinvoinnista, mutta minusta kovasti kuulostaa siltä, että olet määritellyt hyvinvoinnin kasvun argumenttisi kannalta lähes tautologisesti suuremmaksi määräksi tavaraa paremmalla teknologialla tuotettuna.
Jos ihmisten hyvinvointi ymärretään jonkinlaisena onnellisuutena, on hyvin kyseenalaista pystyykö teknologian kehittyminen kasvattamaan sitä enää ollenkaan, kun taas yhteiskunnan insituutioden kehittämisellä on vielä valtava potentiaali ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä.
En usko, että siitä ollaan eri mieltä, etteikö max. miljoona kirjaa vuodessa sylkevästä kirjapainokoneesta tule max. miljoona kirjaa vuodessa riippumatta yhteiskuntajärjestyksestä. Kysymys on siitä, pystytäänkö miljoonasta kirjasta saamaan enemmän hyvinvointia irti yhteiskuntaa kehittämällä. Minun mielestäni on itsestään selvää, että voi, ja yhtä itsestään selvää on että yhteiskuntaa voi aina kehittää tässä suhteessa parempaan suuntaan, aivan kuten teknolgiaa on aina varaa kehittää. Eli ihmisten hyvinvointi voi kasvaa pitkällä aikavälillä ilman teknologian kehittymistä. (Tosin väitän, että nämä kehittymiset ruokkivat toisiaan. teknologia kehittyy huomattavan paljon nopeammin kun yhteiskunta kehittyy ja päinvastoin.)
Tiedemies:
Minusta tässä syntyy jonkinlainen harha siitä syystä, että se tekniikka tosiasiallisesti on kehittynyt. Minusta esimerkiksi Suomessa liikenneverkko saatiin “valmiikksi” joskus ennen sotia olevalla ajalla, mutta sitten sen jälkeen keksittiin henkilöauto, jonka vuoksi piti rakentaa autoliikenneverkko.
Sekä rata- että autoliikenneverkon rakentaminen on ollut aikanaan suuri ponnistus. Nykyisellään se ei sitä enää olisi, juurikin tekniikan kehittymisen vuoksi. Sen sijaan ylläpito voi tulla yllättävänkin kalliiksi, koska ennenaikaan asioita on tehty paljon “väärin” nykytekniikan näkökulmasta katsoen. Jos mitään uutta ei enää keksittäisi, niin tokihan nykyistä enemmän siirryttäisiin ratkaisuihin, joissa ylläpito on halpaa; nykyisin ei oikein kannata, koska tulevaisuuden tekniikka kuitenkin tekee kaikki ongelmat hieman toisennäköiseksi.
Mutta toki olet asiallisesti ottaen oikeassa siinä, että ei sieltä loputtomiin ole mitään ihmeitä saatavissa, sadoiksi vuosiksi kuitenkin. Jo kaupungistumisasteen kasvamiseen jonnekin 90 prosentin luokkaan näyttää kestävän sata vuotta, joten ei se infran rakentaminen nyt ihan kauhen lyhyellä aikavälillä ole mitätön juttu.
Voi olla, että minä en vain näe :-/
Minusta nuo jutut ovat olleet lähinnä hienosäätöä aiempaan ja toisaalta tekniikan puolella kehitys on ollut lähinnä “kauan” sitten keksittyjen ideoiden käytännön toteuttamista.
Minä ajattelin sellaisia Isoja Ideoita, kuten vaikkapa sähkömagnetiikka, kvanttimekaniikka, suhteellisuusteoria ja geenien löytäminen. Tekniikan puolella ajattelin sellaisia projekteja, kuten Arpanet, Bellin laboratorio ja Palo Alton tutkimuskeskus. Ei tuollaisia minusta vähään aikaan ole ollut.
Mutta kuten sanottua, on tietenkin täysin mahdollista, että näiden juttujen näkeminen on vain liikaa minun rajoittuneelle mielelleni. En minä silti pidä mitenkään mahdottomana skenaariona, että homma “hyytyy” jossain vaiheessa, ei tosin vielä ainakaan lähivuosikymmeninä, ideoiden puutteeseen.
Sanomattakin on selvää, että toivoisin olevani väärässä. Mutta ei minulla ainakaan ole kovasti uusia (isoja) ideoita, eikä niitä tunnu muuallakaan erityisemmin olevan, enemmän pikkuparannuksilla ja vanhojen ideoiden soveltamisella tässä mennään.
Pessimisti ei pety 🙂
Kari
J.M. Korhonen:
Niin pitäisi, mutta se on hankalaa yhteiskunnassa, jossa vallitseva kanta on se, että luovuus on synnynnäinen lahja eikä sitä voi oppia.
Vaikka hyväksyttäisiin (kuten toivottavasti sentään vielä joskus tapahtuu), että luovuutta voi sekä oppia että opettaa, joudutaan kulkemaan vielä pitkä matka ennen kuin meillä on peruskoulunopettajia, jotka myös tosiasiallisesti kykenevät sitä opettamaan.
Tiedollistuvassa maailmassa keksinnöt tulevat olemaan yhä kasvavissa määrin immateriaalisia ja lisäarvoa tuotetaan yhä enenevissä määrin muutoin kuin teknologisia härpättimiä lisää keksimällä/valmistamalla.
Ja se tuotettava lisäarvo on aika pitkälti ihmisten pään sisällä (brändit ja mielikuvat). Ei kai tuollaiselle “laadulliselle” kasvulle ole mitään rajaa olemassa. Tuotteiden arvostus ja sitä kautta hintakin on loppujen lopuksi ihmisten pään sisällä.
Olen Karin kanssa samalla tavalla vähän pessimistinen, tai ainakaan en pysty näkemään mitään evidenssiä siitä että tekniikan kehitys kiihtyy.
Karin mainitsemaan 60-luvun mennessä oli esimerkiksi keksitty penisiliini, ehkäisypilleri ja elinsiirtojakin oli tehty, kaksi ensimmäistä oli mullistavia keksintöjä. Mitä se genomin koodaminen on tuottanut?
Liikennepuolella sotien jälkeen isoimmat kehitysaskeleet on standardikontti ja toimiva suihkumoottori, ensimmäinen mahdollisti laajenevan maailmankaupan ja on mainio esimerkki siitä kuinka tuottavuuden raju kasvattaminen ei todellakaan vaadi mitään teknisesti ihmeellistä. Viime vuosikymmenien isoimmaksi kehitysaskeleeksi liikenteessä joku tarjosi lentokonelaukkua, pyörät on kasvattanut jalankulkijoiden kykyä kulkea tavaroiden kanssa merkittävästi.
Tietotekniikassa on kehittynyt lähinnä prosessorit, mikä on tietenkin arvokas ja hyvä juttu, mutta esimerkiksi uusia yleisiä ohjelmistotyyppejä on syntynyt hyvin harvakseen.
Olisiko niin että teknologian kehityksen hyödyt ovat laskevia?
Minusta tässä nyt vähän viisastellaan vähän samaan tapaan kuin että koska palamiseen perustuva mäntämoottorikin keksittiin jo 1200-luvulla, niin polttomoottorin teknologiakaan ei ole kehittynyt 800 vuoteen. Kuuhunkin lennettiin yli 1000 vuotta vanhalla kiinalaisella teknologialla.
Sori, mutta tämä ei oikein nyt täsmää, enkä jaksa vääntää.
Tiedemies,
Minusta et nyt ole ihan reilu muita keskustelijoita kohtaan.
Esimerkiksi kvanttiteoria, Newtonin lait ja Maxwellin yhtälöt (ja jos nyt populismin uhallakin laitetaan tähän vielä suhteellisuusteoriakin) ovat olleet sekä älyllisesti, teknologisesti että maailmankuvallisesti _mullistavia_. Niiden ymmärtämisessä ja soveltamisessa tässä on viimeajat mennyt.
On ihan aiheellinen kysymys, että tuleeko — tai onko jo tullut — vastaavia tulevaisuudessa (ja kuinka läheisessä tulevaisuudessa), vai ei.
Jos sinusta näiden kysymysten pohtiminen on “viisastelua”, niin en voi muuta kuin esittää valitteluni. Jos taas haluat tasokkaampia argumentteja, niin sillekään ei taida olla paljoa tehtävissä :-/
Kari
Kari, luonnontieteissä viimeiset 50 vuotta tullaan todennäköisesti muistamaan molekulaaristen biotieteiden kultakautena. Tämän ajanjakson aikana on selvitetty monet keskeisimmät elämän molekulaariset perusmekanismit, mm. geenien rakenne ja säätely, geenituotteiden molekulaariset funktiot, niiden rakenteet ja vuorovaikutukset. Tämän tiedon avulla on opittu ymmärtämään monien sairauksien, kuten esim. syövän, molekyylitason syntymekanismeja.
Olisi kovin yllättävää, mikäli nämä saavutukset eivät vaikuttaisi erittäin merkittävästi esim. lääketieteen ja kasvinjalostuksen tulevaisuuteen seuraavan 50–100 vuoden aikana.
KK: “On ihan aiheellinen kysymys, että tuleeko – tai onko jo tullut – vastaavia tulevaisuudessa (ja kuinka läheisessä tulevaisuudessa), vai ei.”
Toinen aiheellinen kysymys on tarvitaanko “teknologian kiihtyvään kehitykseen” vastaavia mullistuksia kuin fysiikassa 1900–1940, vai riittääkö tiedon hallinta. Jos 1930-luvulla keksitty kiinteän olomuodon fysiikka siirtää tietoa tarvittaessa gigatavujen nopeudella mistä tahansa maapallolta, on tietoon perustuvalla teollisuudella periaatteessa maapallon puitteissa rajattomat raaka-ainelähteet edellyttäen että instrumentointi onnistuu.
Esimerkki: jossain joku kertoi globaalin painovoimakartan laatimisesta. Entäpä jos tämä johtaakin vähitellen siihen että maankuoren raaka-ainevarat yhtäkkiä tunnetaankin kauttaaltaan. Tämä olisi jo aika mullistavaa. Samanlaisia esimerkkejä “rajattomasta instrumentoinnista” voi miettiä alalle kuin alalle.
Ihmettelen että yhä haikaillaan niiden mahdollisuuksien perään jotka menetetään kun lahjaikkaimman 1% ihmisistä jätetään “paapomatta” mainioilla olosuhteilla ja resursseilla.
Opiskelun ja koulutuksen, jos minkä, tulisi olla suomessa Ei-nollasummapeliä josta koko kansakunta, ei vain lahjakkain osa jossain erityisalueessa, hyötyisi.
Tarkoitatko, että musiikkiopistoista ja huippu-urheilijoiden valmennuksesta pitäisi luopua?