Työ on erilainen tuotannontekijä kuin muut tuotannontekijät, koska ihmisen hyvinvointi on koko talouden päämäärä. Siksi palkat ovat eri asia kuin muut hinnat. Olen varsin vakuuttunut siitä, että maailmasta ei tulisi onnellisempaa, jos palkat määräytyisivät spot-hintoina päivittäisillä markkinoilla. Mutta kuvitellaanpa maailma, jossa näin tapahtuisi. Vaihtoehto olisi huono, mutta ei tasaisesti huono.
Väärän uran valinneille kävisi huonosti. Jos valmistut alalla, jossa työn kysyntä teknologisen muutoksen tai jonkin muun seikan takia äkisti laskee, tulosi laskevat nopeasti. Osa työvoimasta pitää savustaa vaihtamaan alaa ja lopuilla ansiotaso romahtaa. Nykymaailmassa yhtä moni joutuu vaihtamaan alaa, mutta muiden osalta ansiotaso säilyy suunnilleen ennallaan, joskin sen nousuvauhti varmaankin alenee. Hyvänä puolena olisi se, että alaa vaihtaviksi valikoituisivat ne, joiden osalta se on helpointa, kun nyt Musta-Pekka osaa käteen satunnaisesti. Kouluttautuminen on pitkäaikainen investointi. Väärin ennustaminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi. En ymmärrä, miten valtion maksama koulutus pahentaisi asiaa, pikemminkin päinvastoin. Jos kalliin koulutuksen jälkeen on korviaan myöten veloissaan, halu vaihtaa alaa ja hylätä koulutusinvestointi on entistä vähäisempi.
Jos paperitehdas lakkautetaan pienellä paikkakunnalla, kaikkien vähän koulutusta vaativien palkat laskevat, kun entiset paperityöntekijät tungeksisivat töihin pizzerioihin. Koko paikkakunta tavallaan devalvoisi palkkatasonsa, josta olisi se hyvä puoli, että uutta tuotantoa tulisi matalien palkkojen houkuttelemana tilalle, mutta se huono puoli, että sitä ennen koko paikkakunta joutuisi pahaan deflaatiokierteeseen. Palveluammatit katoaisivat, koska köyhtyneillä asiakkailla ei olisi varaa palveluihin.
Kaikilla ei olisi huono tuuri. Joskus työvoimapula vetäisi palkkoja ylös – siis voimakkaammin kuin nyt, koska sopimukset hillitsevät jonkin verran työnantajien kilpailua toistensa työvoimasta. Spot-hinnoittelu poistaisi kaikki pidäkkeet. Periaatteessa tämä ohjaisi niukan työvoiman oikeisiin kohteisiin ja ohjaisi uravalintoja.
Väestä tunkisi isoille paikkakunnille, koska pienten paikkakuntien työmarkkinat olisivat liian riskialttiita. Koska kaikki eivät heti mahdu Helsinkiin, palkkaerot maan eri osien välillä kasvaisivat, mikä jarruttaisi työpaikkojen keskittymistä oikealla tavalla.
Koska spot-hinnoittelu johtaa liian nopeisiin vaihteluihin, varmaankin syntyisi pidempiä, molempia sitovia työsopimuksia. Sähkömarkkinoillakin on syntynyt.
Oman lukunsa työvoiman spot-hinnoitteluun toisi maahanmuutto. Se toisi maailmanlaajuiset tuloerot valtioiden sisälle. Huonosti kävisi teollisuusmaiden kouluttamattoman työvoiman.
Monilla toimialoilla ja pienillä paikkakunnilla spot-hinnoittelu johtaisi elintasoarpajaisiin. Isoilla paikkakunnilla ja isoilla toimialoilla se voisi toimia itse asiassa aika hyvin. Siihen liittyisi epäoikeudenmukaisuuksia mutta niin liittyy nykykäytäntöönkin.
Yhä suurempi osa työvoimasta on sopimusten ulkopuolella tai tekee niin yksilöllistä työtä, ettei sitä voi hinnoitella kollektiivisesti. Nämä ovat pääosin hyväosaista työvoimaa, esimerkiksi toimitusjohtajille ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Eikä ole huippuasiantuntijoillekaan. Mutta he eivät suojelua tarvitsekaan vaan se huono-osaisempi osa työvoimasta. Kun katsoo palkkaerojen kehitystä, hyväosainen osa työvoimasta ei ole kärsinyt pahastikaan sopimussuojan puutteesta.
Toinen porukka, joka on joutunut tai joutumassa markkinahinnoittelun armoille on silpputyötä tekevä prekariaatti. Heidän osaltaan sopimusyhteiskunnan turvaverkko ei toimi, eikä koko asia näytä kiinnostavan pysyvissä työsuhteissa olevien etuihin keskittyvää ay-liikettä.