Hyvällä korkeakoulujen sisäänpääsyjärjestelmällä pitäisi olla ainakin seuraavia ominaisuuksia
1) Se ei saisi olla liian kallis menetettyinä vuosina tai tehtynä turhana työnä. Nykyjärjestelmää on arvosteltu siitä, että se tuottaa suuria kansantaloudellisia kustannuksia tahdon vastaisina välivuosina. Joitakin sisäänpääsykokeita taas on arvoteltu siitä, että tuhansien opiskelijoiden pitää päntätä kuukausikaupalla jotakin varsain hyödytöntä nippelitietoa.
2) Sen pitäisi ottaa huomioon opiskelijoiden suhteelliset preferenssit: Opiskelijoiden tulisi mahdollisimman hyvin valikoitua aloille, jotka vastaavat heidän toiveitaan.
3) Kullekin alalle pitäisi valikoida niitä, joilla on parhaat menestymisen edellytykset alalla. Esimerkiksi siis lääkäreiksi sellaisia, joista tulee hyviä lääkäreitä.
Jos turhien välivuosien karsintaa pidetään parhaana vaihtoehtona, otettaisiin vain vastavalmistuneita abiturientteja joko ylioppilastodistuksen tai pääsykokeiden perusteella. Pääsykokeeseen saisi osallistua vain kerran. Tätä on pidetty kovin epäoikeudenmukaisena ylioppilaskirjoituksessa epäonnistujaa kohtaan. Hänelle kuuluisi uusi mahdollisuus ja sen ovat tarjonneet pääsykokeet. Tällöin unohtuu se, että jos Pekka pääsee toisen mahdollisuutensa ansiosta sisään, joku toinen, vaikkapa Kalle putoaa pois. Miksi se paikka kuuluisi enemmän Pekalle kuin Kallelle? Sattumanvaraisuus on tietysti paha asia sinänsä, mutta onhan vaihtoehtona esitetty jopa arpomista.
Jos sisäänpääsy perustuisi pelkästään ylioppilastutkintoon, motivaation voimakkuus ei vaikuttaisi sisäänpääsyyn. Motivaation voimakkuuden mittausta on käytetty perusteena työläisiin pääsykokeisiin.
Nykyinen sisäänpääsyjärjestelmä perustuu ajatukseen, että parhaat saavat valita ja huonommat pääsevät minne pääsevät. Jos ajattelemme asiaa alan kannalta, on tietysti alan kannalta hyvä, että se voi valita hakijoista parhaat, tai siltä ainakin vaikuttaa. Tässä on kaksi ongelmaa.
Ensiksikin, mikä on testin validiteetti? Pääsin joskus ministeriaikanani kiitettävän hyvin otsikoihin kysymyksellä, tuleeko kuuden laudaturin tytöistä parhaita terveyskeskuslääkäreitä? Ylioppilaskirjoitusten validiteettia on epäilty yleisesti ja miehiä sortavana järjestelmänä yleisesti. Silloin, kun tuijotettiin lähinnä vain yleisarvosanaan tai puoltoäänten määrään, testi oli melkein pelkkä kielitaidon koe, mutta nyt sisäänpääsyssä on mahdollista painottaa eri arvosanoja eri tavalla. Pääsykokeiden validiteetti on kuitenkin vielä ongelmallisempi. Pääsykokeissa menestyminen ennustaa varsin huonosti opintomenestystä. Tosin tietoni ovat tältä osin viime vuosituhannelta ja koskevat tietysti vain niitä, jotka ovat päässeet sisään. Esimerkiksi valtiotieteellisessä sillä, pääsikö sisään rimaa hipoen vai suurella marginaalilla, ei ollut ennustearvoa.
Toiseksi, vaikka yhtä alaa kerrallaan tarkastellen on hyvä ottaa parhaat oppilaat, onko se kaikkia aloja ajatellen hyvä lainkaan? Onko hyvä, että muotialat ryöväävät suurimmat lahjakkuudet? Ehkä lahjakkuuksia tarvittaisiin muuallakin. Tältä kannalta voisi olla hyvä arpoa paikat niiden joukosta, jotka ovat riittävän hyviä. Huonona puolena tässä olisi se, että hakijoiden preferenssit eivät vaikuttaisi riittävästi siihen, mille alalle kukin päätyy.
Olen sanonut tämän tällä blogilla ennenkin, mutta toistetaan:
Minusta paras vaihtoehto olisi keskieurooppalainen: jokainen otetaan sisään vaikkapa vuodeksi, jonka jälkeen tenttitulosten perusteella valitaan jatkajat. Jutta Urpilainen näyttää päätyneen samaan vaihtoehtoon. Tämä ei ole mahdollista kaikkialla – ei esimerkiksi kai lääketieteellisessä – mutta se soveltuu aloille, joilla opiskelu voidaan aloittaa massaluennoilla ja kädestä pitäen opettamisen vaihe tulee myöhemmin. Mikä tässä olisi hyvää?
Validius; Jos testi perustuu siihen, miten on menestynyt kyseisen aineen opinnoissa, sen luulisi olevan validimpi kuin muiden testien. Itse näin tilastotieteen opiskelijoista parissa viikossa, kuka tulee menestymään ja kuka ei tule, enkä erehtynyt montakaan kertaa.
Väärät valinnat. Opiskelija voi myös aika varhaisessa vaiheessa huomata joko, että ei kuulukaan tälle alalle, tai että menestyy tenteissä niin huonosti, ettei tule pääsemään läpi.
Hukkaan mennyt aika Jos opiskelee opintojen alkeita vuoden ja karsiutuu sitten pois, menee tietysti vuosi hukkaan. Se on kuitenkin paljon vähemmän hukkaan mennyttä aikaan kuin se, että opettelee pääsykoekirjojen alaviitteitä ulkoa ja maksaa itsensä kipeäksi preppauskursseista. On hyvä tutustua vaikkapa kansantaloustieteen alkeisiiin tai oikeusjärjestelmän perusteisiin, vaikka ei koskaan päätyisikään maisteriksi tai varatuomariksi. Näistä vuoden opinnoista voisi vaikka antaa jonkin todistuksen. Moni myös huomaisi varsin pian, ettei tule pääsemään jatkoon, eikä siksi menettäisi kokonaista vuotta.
Kustannuksia tämä vaihtoehto ei tuottaisi juurikaan, koska on aivan sama pitää luento sadalle kuin kolmellekymmenelle opiskelijalle. Salien pitää olla isompia ja tenttien korjaaminen tietysti lisääntyy.
Ja tästä sitten ei onneksi tule välivuosia. Lisäksi keskieurooppalaisessa mallissa se pudottelu jatkuu kyllä koko opiskelun ajan. Kuinka järkevää lieneekään kansantaloudellisesti ihminen joka on opiskellut 3 vuotta yliopistossa ja saanut sitten kenkää. Siinä menee kyllä sekä yliopiston, opiskelijan että yhteiskunnan rahoja haaskuuseen.
Lisäksi täytyy muistaa, että vaikka juhlapuheissa bolognese- prosessista puhutaan, niin eurooppalaisia malleja on yhtä monta kuin eurooppalaisia maita, tai enemmän. Niitten yhtään minkäänlainen suhteuttaminen on hyvin hankalaa ja siinä pitäisi olla varovainen.
Ja vielä välivuosista, jos mietittäisiin vaikkapa tuon yleisen asevelvollisuuden lopettamista. Se se vasta kallista ja aikaa tuhlaavaa on. Tosin nythän Tieto-Enatorin Siilasmaa ryhtyi selvittämään, että miten armeijasta saataisiin miehekkäämpää. Kaikkea ne armeijan sedät ja tädit keksii.
“1) Se ei saisi olla liian kallis menetettyinä vuosina tai tehtynä turhana työnä.”
Turhaa työtä saa ainakin karsittua julkaisemalla pääsykoemateriaali vaikka vain 2kk (tai 1kk) ennen pääsykokeita.
Minusta olisi hyvä, jos tämä “menetetty aika” määriteltäisiin vähän paremmin. Jos joku lukee 3kk päätoimisesti pääsykokeisiin ja on muuna aikana töissä kassalla, onko tämä menetettyä aikaa? Eikö tämän perusteella kaikki kassatyö ole sitten menetettyä aikaa? Joidenkin koko elämä on menetettyä aikaa…
Näen hyvin paljon ongelmia kaikkien ottamisessa sisään korkeakouluihin. En jaksa edes luetella vastaperusteluita, koska ennustan blogin täyttyvä niistä…
“Kustannuksia tämä vaihtoehto ei tuottaisi juurikaan, koska on aivan sama pitää luento sadalle kuin kolmellekymmenelle opiskelijalle.”
Ainakin siellä missä minä opiskelin, ensimmäisen vuosikurssin massaluentojen salit olivat jo ääriään myöten täynnä ja viimeiset saivat istuskella portailla (näin pääsääntöisesti ainakin ensimmäisellä luennolla).
Olen samaa mieltä. Lisäisin tähän vielä, että nuo perustentit pitäisi standardoida maanlaajuisesti, niin että teknillisessä korkeakoulussa suoritettu matematiikan peruskurssi kelpaisi suoritetuksi perusmatematiikaksi myös kansantaloustieteen latoksella, jos ensimmäisen vuoden jälkeen mieli muuttuukin ja opiskelija päättää vaihtaa lukemaan kansantaloustiedettä. Tähän varmasti tarvitaan useampi eri taso, kauppakorkean opiskelijan ei varmasti tarvitse osata matematiikkaa samalla tasolla kuin yliopiston teoreettisen fysiikan opiskelijan.
Tällä tavalla tuo vuosi menisi entistä harvemmalla hukkaan. Vuoden jälkeen taskussa olisi muutama yliopistotason kurssi suoritettu, vaikka opinnot eivät siinä ensimmäisessä opinahjossa jatkuisikaan. Ja tämä ei tietenkään sovellu kaikkiin koulutusohjelmakombinaatiohin.
Osmo: “… Esimerkiksi siis lääkäreiksi sellaisia, joista tulee hyviä lääkäreitä…”
Miten taklataan “kiltit kympin tytöt”, joista ei loppujen lopuksi ole tehtävään? Enkä tarkoita pelkästään lääkärin ammattia, vaan paljon yleisemmin.
Monessa yliopistossa on jo avoimen yliopiston väylä, josta tulee opiskelijoita enemmän ja vähemmän ilman pääsykoetta. Lienevät yleensä hyviä opiskelijoita (= motivaatio). OS:n esitys siis ainakin teoriassa ok. Ongelma onkin juuri esimerkiksi lääketiede, jossa ehkä mitä suurimmassa määrin pitäisi testata opiskelijoita (käytännöllisillä) opinnoilla.
Lukiota voitaisiin pidentää niin, että loppuvaiheessa, ylioppilaskokeen jälkeen erikoistuttaisiin. Olisi ylimääräinen vuosi, jonka aikana opiskelija opiskelisi ja suorittaisin valtakunnallisia tenttejä kahdesta tai kolmesta eri yliopistoaineesta. Lukion jälkeen sitten selviäisi, mihin kaikkiin paikkoihin yhteispisteet riittäisivät.
Tällainen ratkaisu näyttäisi ratkaisevan kaksi “Soininvaaran mallin” ongelmaa. Yliopistot eivät ruuhkautuisi eikä monikaan tuhlaisi vuottaan opiskelemalla jotain, jossa ei sitten pärjäisi, koska opiskelemaan haettaisiin useaan kouluun ja parille eri alalle.
Opiskelu voisi tapahtua osin yliopistolla tai vaikka ei tapahtuisi, sen pitäisi muistuttaa varsinaista opiskelua.
Järjestelmä sopisi pojille, koska pojat pärjäävät stressaavissa koetilanteissa tyttöjä paremmin, koska lukion kielipainotteisuus ei ratkaisi niin paljon, koska pojat alkavat olla tuossa kohdin riittävän kypsiä ja koska homma toimii paremmin putkiaivoille, jos näin voi sanoa. 😉
Lääketieteessä ensimmäisen vuoden opinnot on efektiivisesti ulkoistettu preppauskursseille. Käytännössä kaikki sisään päässeet ovat käyneet valmennuskurssin, eikä pääsykokeiden asioita enää opiskella pääsykokeiden jälken, vaan ne ovat lähinnä pakollisia pohjatietoja.
Jos lääketieteellisessä haluttaisiin siirtyä järjestelmän jossa kaikki pääsevät opiskelemaan ensimmäisen puoli vuotta, tarvitsisi vaan siirtää valmennuskurssit osaksi yliopisto-opetusta. Siinä sivussa niistä tulisi maksuttomia, ja tutkinnosta puoli vuotta pidempi.
Taannoin YLE:ltä tulleessa keskusteluohjelmassa kymmenen uutta käskyä oli mukana huippukirurgi, joka oman kertomansa perusteella oli kirjoitusiässä ollut toimenkuvaltaan narkomaani ja katurikollinen.
Murrosiässä ja sen jälkimainingeissa voi monen lahjakkaan nuoren elämä kulkea hetken väärillä poluilla, kyllä systeemin pitää sisältää näille avoin polku kouluttautua järkiinnyttyään/rauhoituttuaan potentiaalisesti mihin ammattiin tahansa.
Ei tarvitse olla kyse yhtä dramaattisista tapauksista kuin tämän kirurgin kohdalla, riittää jo, että opiskelun sijaan kiinnostaa aivan muut asiat.
Esimerkiksi Turun Yliopistossa lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkii vuosittain 1000–1300 opiskelijaa, joista noin 150 saa opiskelupaikan. Aikamoinen resurssilisäys pitäisi saada opetukseen, että voitaisiin tarjota edes nimellistä opetusta karsintakisan ajaksi.
Ei sitä noin voi laskea. Opiskelijat pyrkivät samalla kertaa useampaan paikkaan, mutta eivät voi aloittaa näitä opintoja kuin yhdessä.
Osmo:
Itse asiassa meillä oli 50- ja 60-luvuilla tällainen järjestelmä ainakin lääketieteessä ja tekniikassa. Kaikki halukkaat pääsivät aloittamaan opiskelun karsintakurssilla, kurssin aikana oli tenttejä joiden perusteella kurssin päätyttyä karsittiin huonoiten menestyneet pois.
Karsintakurssit eivät olleet tosin noin pitkiä, kuin esität (polilla kuukausi ja lääkiksessä 6 viikkoa)).
Mutta vaikka 50-luvulla voitiin näin tehdä, nykyään ei enää varmaankaan, koska lukioissa koulutetaan aivan liian suuri osa ikäluokasta (suhteessa lukion jälkeisiin korkeakoulujen aloituspaikkoihin) ja olisi valtavaa tuhlausta jos tästä massasta kaikki pääsivät korkeakoulujen karsintakursseille.
Enkidun ajatus ylioppilaskirjoitusten jälkeisestä lisävuodesta lukiossa kuulostaa todella hyvältä, en tosin oikein usko siihen, että se automaattisesti suosisi poikia (toisaalta en usko edes tarpeeseen suosia poikia opinnoissa, se on vähän ikään kuin puhki ruostunutta laivaa yrittäisi saada merikelpoiseksi asentamalla siihen järeämmät pumput).
Esimerkiksi juuri tilastotieteen perusteet ja jonkinlainen yleissivistävä johdatus tieteenfilosofiaan olisivat paljon luontevammin lukion kuin yliopiston heiniä, ja yliopistomuotoisen omaehtoisen opiskelun “harjoittelu” lukiossa karsisi jo automaattisesti monia sellaisia, joille ko. opiskelutapa ei sovi.
Ainoa heikkous tässä on se, että lukion jatkaminen vuodella on omiaan myöhäistämään muuttoa pois vanhempien luota ja näin ollen itsenäistymistä, ellei peruskoulun aloittamisikää varhenneta tai koko peruskoulua lyhennetä vuodella.
Kalle kirjoitti:
“Miten taklataan “kiltit kympin tytöt”, joista ei loppujen lopuksi ole tehtävään? Enkä tarkoita pelkästään lääkärin ammattia, vaan paljon yleisemmin.”
Toivottavasti ei mitenkään. On käsittämätöntä, että näitä kommentteja aina vaan jaksetaan kirjoitella. Laiskoja lusmuripoikia pitäisi hyysätä ja paapoa, mutta työntekoa ei palkita.
Ei enää ei puhuta työn tekemisestä tai ahkeruudesta vaan tunnollisuudesta. Tunnollisuudesta on tullut negatiivinen sana.
Lukion hyvin hoitavat tytöt tuntuvat olevan nykyään jotain ongelmajätettä, joista pitäisi päästä eroon.
Enemmän niitä tyhjiä välivuosia miehille tuo armeija. Jos ei heti ylioppilaaksi tulon jälkeen pääse sisälle, tulee pakosta melkein kaksi välivuotta. Tässä ei ole ole järkeä. Vaikka armeijan suorittamisesta sinänsä olisi mitä mieltä tahansa, nykyinen tapa suorittaa se on aivan järjetön. Sekä armeijan että yksilön kannalta. (Ja sitten väsätään lakkoa parista vuodesta eläkeiästä?)
Itse olen vähän jäävi tähän pääsykoekeskusteluun, koska ilman pääsykoetta en olisi päässyt sisään yliopistoon. Toki ehkä Osmon mallissa pärjännyt. Kiinnostuin ‘koulusta’ lukion viimeisellä. Päästötodistus alle kahdeksan. M:n paperit. Mutta jo tuolloin kiinnostuin yhteiskuntatieteistä.
Kun sitten armeijaviivytysten jälkeen hain Turun valtiotieteelliseen, Tampereen ja Jyväskylän yhteiskuntatieteelliseen, kaikkiin pääsin, yhden valitsin mutta en Jyväskylän sosiologiaa enkä Tampereen kansantaloustiedettä. Pääsykokeen ansiosta siis. Ja paperit sain.
Lukion suorittanut voi hakea monia paikkoja, ja silloin kannataa hakea muutakin kuin yliopistopaikkaa. Hyvä kokemus se on muukin oppiala, siinä kuin aloitetut ja sitten keskeytetyt yliopisto-opinnot.
Kuten jo sanottiinkin kommenteissa, tuossa nimenomaisestikin tulee välivuosia jos opiskelupaikasta tipahtaa. On myös aika utopistista kuvitella, että “sata opiskelijaa opettaa siinä kuin 30”. Kustannukset nimenomaisestikin nousevat: ranskassa yliopistot (joissa tämä malli on voimassa) ovat yleisesti vähemmän arvostettuja kuin korkeakoulut, joihin taas on pääsykokeet. Yliopistoja arvostellaan Ranskan sisällä kahdesta syystä: ne maksavat paljon (kun sisään otetaan paljon porukkaa, kyllä siinä tulee myös kustannuksia) ja toisaalta opetus on ala-arvoista.
Valitettava tosiseikka on, että massaluennot eivät sovi kovin moneen kurssiin ja oppialaan, ja silloinkin usein niillä saadaan huonompia oppimistuloksia kuin pienemmillä ryhmillä (Tai edes luennon ja pienempien ryhmien yhdistelmillä).
Tämä ei siis ole ratkaisu opintojen aloittamisen viivästymiseen. Mielestäni pääsykokeita ei tule poistaa, mutta tässä nyt velloneessa pääsykoe-vai-yokoe ‑keskustelussa on tyystin unohtunut että käytössä on nykyiselläänkin hybridimalli joka ainakin teknillisellä alalla toimii jo melko jouhevasti. Sisään pääsee pelkillä pääsykokeilla (jos meni yo-koe penkin alle tai pääsykoe todella hyvin), pelkillä papereilla (useimpiin paikkoihin) tai näiden kahden yhdistelmällä.
Kannattaa myös huomioida eri alojen erilaiset lähtökohdat. TKK:n eräs professori jokunen viikko sitten juuri minulle siteerasi tilastoa, jonka mukaan keskimääräinen opiskeluaika on itse asiassa vähemmänkin kuin toivottu (onkohan se 5–6v?) opiskeluaika — KUN nykyisistä pitkistä opiskeluajoista vähentää opiskelijoiden opiskeluaikanaan tekemän täysinpalkatun ammattimaisen opintoja vastaavan työn yrityksissä.
Yhdysvalloissa käytetään yliopistojen pääsykarsinnoissa nimillä SAT ja GRE tunnettuja kokeita, jotka ovat melko pitkälle ÄO-testejä. Niiden ennustevaliditeetti yliopisto-opintojen suhteen on parempi kuin esimerkiksi high school ‑arvosanojen keskiarvon. Suomessa pitäisi ehdottomasti ottaa käyttöön vastaavia testejä.
Toinen hyvä systeemi Atlantin takana on se, että high schoolissa voi suorittaa kursseja, joista saa yliopistoon päästyään opintopisteitä. Ainakaan minun aikanani lukiossa ei ollut mitään tällaista mahdollisuutta.
Tarkennan vielä, että edellisessä kommentissani viittasin TKK:n tietotekniikan opiskelijoiden työkokemuksesta ja opiskeluajoista kerättyyn tilastoon.
Vielä eräs huomio: kun ihmetellään, miksi täällä opiskellaan niin pitkään, kannattaa saman tien vilkaista tutkintojen nimikkeitä. Suomessa valmistutaan maistereiksi, muualla kandeiksi. Tähän on nyt pikku hiljaa tulossa muutosta kun teknilliselläkin alalla (noin esimerkkinä) kanditutkinto on vihdoin mahdollinen. Tietysti voidaan aina spekuloida sillä, onko maisterintutkinto kuitenkin joillain aloilla tarpeellisempi kuin toisilla ja kuinka vihreät ovatkaan kandin korvantaukset.
Enkidu kirjoitti:
“…lukion kielipainotteisuus ei ratkaisi niin paljon…”
Lukioissa on 6 pakollista kurssia englantia ja 5 kurssia ruotsia. Kaikkiaan pitää suorittaa 75 kurssia. Kieliä on pakollisena siis vajaa 15 %:a lukion kursseista. Millä matematiikalla lukio on kielipainoitteinen? Jos otetaan mukaan pakolliset äidinkielen kurssit (6), niin kielten osuus on 23%. Siis alle neljäsosa lukion kursseista.
Tosin äidinkieltä ei minusta “kielipainotteisuuteen” voi laskea, sillä pitää meidän osata lukea ja kirjoittaan. Reaaliaineissa pitäisi pystyä tuottamaan ymmärrettävää suomea.
Englannin tai ruotsin voi lempata yo-kirjoituksista matematiikan kirjoittamalla. Englannin lemppaaminen edellyttää pitkän matikan kirjoittamista. Siinä on 10 pakollista kurssia (lyhyessä 6). Fysiikassa ja kemiassa molemmissa yksi. Pitkän matikan lukijalla on siis enemmän matemaattisten aineiden pakollisia kursseja kuin vieraiden tai toisen kotimaisten kielten kursseja yhteensä.
Lukion suorittamisessakin on kyse vain siitä, että käy siellä lukiossa, avaa kirjan ja pitää takapuolen tuolissa ja Facebookin välillä kiinni. Osalle tämä on liikaa vaadittuna ja jatko-opiskelupaikan tukkeena ovan sitten ne “kympin tytöt”, jotka avasivat kirjan vielä kotonakin.
Nykyään pitäisi huomioida myös ikääntyneet , jopa 60-vuotiaat opiskelijat sisäänotossa. Kun jatkossa eläkeikää hivutetaan ylöspäin niin moni ikääntynyt joutuu opiskelemaan uuden ammatin. Jotta hyväpalkkainen saisi korvaavan uuden hyväpalkkaisen ammatin niin silloin on hakeuduttava korkeakouluun.
Etenkin jos eläkeputki leikataan niin silloin opiskelu tarjoaa paremman sosiaalisen turvan kuin työmarkkinatuki tai sossun luukku ja voi tehdä hiaman töitäkin
Lääketieteellisistä tiedekunnista voi hakea kerralla vain yhteen, koska pääsykokeet ovat samaan aikaan eri paikoissa. Silti todennäköisesti tuossa 1000–1300 ‑lukemassa on monia sellaisia jotka hakevat vuodesta toiseen. Osmon systeemissä näitä uudelleen yrittäjiä ei olisi, joten hakijamäärä olisi pienempi. Silti uusiakin hakijoita varmaan olisi useita satoja. Näitä voisi toki karsia esim ylioppilaskokeen perusteella.
Järjestelmän muuttaminen vaatisi varmasti aika paljon opetuksen uudelleenjärjestelyjä. Toisaalta vuosi lääketieteen yleisopintoja voisi hyödyttää esimerkiksi ekonomeja, yhteiskuntatieteilijöitä, valtiotieteilijöitä yms. Varsinkin jos tähän vuoteen olisi keskitetty lääkiksen tieteelliset osiot. Kaksoissokkoutettua kliinistä tutkimusta kelpaa kyllä kehua ja opettaa maistereillekin.
Pudotuspelisysteemissä on ongelmana se, että pudokkaita (ainakin Ranskassa) tulee jokaisena vuonna. Jos opiskelut kestävät viisi vuotta, neljännen vuoden kohdalla putoava on hukannut neljä vuotta opiskellessaan alaa, jolla hänen tiensä on loppuiäksi tukossa sen viimeisen ja tutkinnon tuottavan vuoden osalta.
Tässä on vaarana se, että ihmisten on pakko lähteä ulkomaisiin yliopistoihin saadakseen tutkintonsa valmiiksi. Tämä maksaa, mikä tarkoittaa käytännön pakoa hommata työtä siitä maasta, jossa koulunsa lopettaa, ja kuinkahan moni tulee sen jälkeen takaisin? Varmaan valtaosa, mutta tuntuu hölmöltä suorastaan motivoida ihmisiä lähtemään ulkomaille valmistumaan.
Toinen ongelma, jonka ongelmallisuudesta en sinänsä tiedä, on se, että tämä malli tekee yliopistoista kouluja. Jotta voidaan katsoa, ketkä ovat pärjänneet hyvin ja ketkä huonosti, täytyy käytännössä kaikkien opiskella samoja kursseja samassa järjestyksessä. Entä mikä olisi tällaisessa yliopistossa “henki”? Kun opiskelukaveri on vihollinen, joka täytyy yrittää saada putoamaan ettei itse putoa, syntyykö tällaisissa ahjoissa uusia ideoita vai haaskataanko luovuus keskinäiseen kilvoitteluun?
Opiskeluaikoja tällainen malli tietysti lyhentäisi, sillä väki ei enää tekisi töitä opintojen ohella.
Kun katson tänä päivänä vuonna 1988 samaan aikaan kanssani Otaniemen aloittaneita (sen verran kun heitä tunnen), vaikuttaisi siltä, että opintomenestys ei korreloi suuresti sen kanssa, miten on menestynyt työelämässä myöhemmin. Menestystarinoita ja luusereita löytyy sekä ykkösen että viitosen keskiarvolla valmistuneista ja mitään suurta eroa ei näyttäisi lopputuloksessa olevan. Itse olin ykkösellä valmistunut, sillä halusin vain tutkinnon, eli olisin tippunut pois ensimmäisten joukossa, mutta katson pärjänneeni siitä huolimatta keskimääräistä paremmin.
Kun työelämä ei enää ole monellakaan alalla kovin kapeakatseisesti jotakin yhtä tutkintoa vastaavaa, tuntuisi siltä, että menestymisessä ratkaisee enemmän avarakatseisuus ja laaja-alaisuus kuin yhden alan tenteistä saadut arvosanat.
Ehdottamassasi mallissa painotettaisiin käytännössä tätä jälkimmäistä, ja se muuttaisi suuresti korkeakoulusta valmistuneen kuvaa. En tiedä onko muutos hyvä vai paha, mutta automaattisesti ja intuitiivisesti se ei vaikuta hyvältä.
Nykyisessä pääsykoejärjestelmässä on useita epäkohtia. Eräs niistä on se, että lukiossa varsin monet valmistautuvat yo-kirjoituksiin aika lailla pingottaen ja ylipitkiä päiviä lukien. Sitten kun se projekti on hoidettu, alkaa samanlainen ponnistelu pääsykokeisiin. Olen sitä mieltä, että on oikein käyttää varsin vahvasti yo-kokeiden tuloksia jatko-opintojen valintakriteerinä.
Ehkä kannattaisi muistaa, että yo-tutkinto syntyi aikanaan sitä varten, että sen läpäisseet pääsevät opiskelemaan yliopistoon.
Miten “Soininvaaran mallissa” olisi opintososiaalisten etujen laita — tuskin kaikki opintonsa vapaasti aloittavat saisivat opintotukea?
Itse kallistun enemmän ja enemmän sille kannalle, että selkein ja kiistattomin parannus nykyjärjestelmään olisi säilyttää pääsykokeet kutakuinkin nykymuotoisina, mutta luopua kokonaan ylioppilaskirjoituksista.
“Tällöin unohtuu se, että jos Pekka pääsee toisen mahdollisuutensa ansiosta sisään, joku toinen, vaikkapa Kalle putoaa pois. Miksi se paikka kuuluisi enemmän Pekalle kuin Kallelle?”
Se kuuluu Pekalle, koska Pekka pärjäsi paremmin pääsykokeessa. Hän oli tehnyt enemmän töitä pääsykokeen eteen (oletetaan että he ovat yhtä lahjakkaita) tai oivaltanut jonkin vaikean kohdan. Kallehan olisi voinut lukea yhteen yritykseen enemmän kuin Pekka kahteen.
Jotkut saattavat käydä töissä pänttäyksen ohella, joillakin on muuten vain epäsuotuisa elämäntilanne. Helpointa ja oikeudenmukaisinta on, että katsomme vain pääsykoemenestystä ja annamme loputtomasti yrityksiä.
“Se on kuitenkin paljon vähemmän hukkaan mennyttä aikaan kuin se, että opettelee pääsykoekirjojen alaviitteitä ulkoa ja maksaa itsensä kipeäksi preppauskursseista.”
Pääsykoekirjallisuutta tulee aina luettua ahkerammin ja tarkemmin kuin tenttikirjallisuutta. Täpärästi epäonnistuneesta pääsykokeesta jää enemmän mieleen kuin läpäistystä tentistä.
Pääsykokeista voitaisiin jakaa opintopisteitä. Kirjallisuus tulisi vaihtaa vuosittain. Tällöin esim. kahdesta melko hyvin menneestä mutta läpäisemättömästä pääsykokeesta saisi jo paljon opintopisteitä ja perustietoa alan eri osa-alueista. Kukaan ei myöskään voisi harjoitella lukemalla samaa kirjaa peräkkäisinä vuosina.
Onko muuten Keski-Euroopassa preppauskursseja tai jotain muuta vastaavaa? Luulisi, ettei mikään järjestelmä poistaisi ihmisten halukkuutta maksaa valmennuksesta uran kannalta ratkaisevissa tilanteissa, olivat ne sitten pääsykokeita tai vaikeimpia tenttejä.
Lukukausimaksuja ei taida tulla. Ilmaiseen koulutukseen kelpuutetaan kuitenkin vain harvat kansalaiset. Mitä jos olisikin tutkintomaksu? Neljä vuotta yliopistolla antaisi saman alan keskiasteen tutkinnon (esim. lääketiede>sairaanhoitaja, TKK>insinööri) , mutta viides vuosi eli akateemisen tutkinnon yrittäminen maksaisi esim. 20000€ ja titteli 50000€. Näin päästäisiin eroon ylikouluttautumisesta ja jokainen tutkinnon suorittaja olisi varmasti tosissaan pyrkimässä tuottamaan yhteistä hyvää. Myös alipalkattujen akateemisten palkkapyynnöt saataisiin kohdilleen.
Osmo sanoo:
Opiskelijat pyrkivät samalla kertaa useampaan paikkaan […]
Onko jotain tilastoa asiasta? Epäilenpä, että on varsin marginaalinen ilmiö, että kaksiin raskaisiin pääsykokeisiin luetaan samana vuonna. Ehkä luonnontieteellisellä puolella tämä ilmiö on olemassa — pyritään sekä TKK:lle ja yliopistoon, mutta eipä juuri muuten.
Onko tässä nyt otettu huomioon se efekti, että suosituimmat alat pakkautuisivat ihan toisella tavalla nyt kuin pääsykokeisiin tulijoista voisi päätellä.
Moni jättää nykysysteemissä pyrkimättä vaikkapa psykologiaan, viestintään tai teatterikorkeakouluun, koska pitää sisäänpääsyään niin epätodennäköisenä. Monien alojen resurssien lisäykseksi ei tosiaankaan riittäisi nykyisten hakijamäärien perusteella lisätyt paikat, vaan ne jouduttaisiin moninkertaistamaan.
Kuinka mielekästä on henkilön, joka ei osaa edes yhdyssanoja on opiskella vuosi viestintää? Tai ammuvainaan äänen ja kilpikonnan kehonkielen omaavan näyttelijäntyötä? Siinä on dramaturgillakin varmasti hermot kireällä, kun täysin alalle sopimattomia kokelaita on tuhansia harjoituksissa aina vuoden kerrallaan ja seuraavana vuonna sama juttu, vain kasvot vaihtuvat.
Pääsykoerumbaa voisi keventää siten, että kuhunkin paikkaan voisi pyrkiä vain kerran tai jos tämä tuntuu julmalta, niin kaksi kertaa. Nythän on tuiki tavallista, että hakataan vuosikausia päätä seinään ja pyritään samalle alalle viisikin kertaa.
Ikäluokan koko on vajaat 60 000, joista lukion suorittaneita noin 30 000. Laskepa huvikseen yhteen korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin hakeneiden summa, niin huomaat, että vähän menee yli.
kannatan nykyistä järjestelmää:
itse sain melko huonon ylioppilastodituksen koska en ole mikään kielinero ja kouluaikana oli muutakin tekemistä kuin ulkoluku. Jos asia ei ymmärtämällä ole mahdollista oppia on se minulle vaikeaa.
Pyrin siis insinööriksi. Laskin kaikki mahdolliset harjoituskirjat läpi ja pääsin pääsykokeiden 6 parhaana juuri ja juuri riman ylittäen kouluun.
siellä taas perusaineet olivat ykkösiä kun eipä kiinostanut. Mutta kun pääsin ammattiaineisiin niin alkoi pukata viitosta.
pääsin sitten töihin ja luulenpa että aika hyvin olen pärjäillyt alallani.
sekä suora valinta, että ulosheittopeli olisi vienyt minut muualle mikä ei olisi ollut hyvä juttu.
eli motivaation testaaminen on tärkeää! Perusmatematiikan avulla tehtävä uloslyöntikisa ei käsittääkseni ainakaan insinööritieteissä välttämättä ennusta tulevaisuutta.
Joku voisi tarkistaa professoreiden tai vuorineuvosten perusaineiden arvosanat. Moniko olisi karsiutunut?
No, jos kerran tiedät kuinka paljon menee yli, niin laita se tänne. Onko kyse hakulomakkeen jättämisestä vai pääsykokeeseen osallistumisesta?
Se on aivan eri asia laittaa hakupaperi sisään kuin osallistua pääsykokeeseen. Totta kai tosi monet laittavat papereita vähän sinne sun tänne hakuaikana ja päättävät myöhemmin mihin kokeeseen osallistuvat. Ammattikorkeakouluihin ei edes aina ole mitään luettavaa materiaalia, vaan esim. ryhmähaastattelu.
Muistaakseni noin puolet hakupaperin Helsingin yliopistoon jättäneistä osallistuu kokeeseen, mutta tämä on kyllä vanha tieto 90-luvun puolelta.
Tarkoitin nyt tilannetta varsinaisissa korkeakouluissa. Ei kovin moni tee oikiksen ja kauppiksen pääsykoetta samana vuonna.
Olen juuri lähdössä matkalle, enkä ehdi googlettaa korkeakoulujen sisäänottomääriä. Ymmärtääkseni tiedekorkeakouluihin otetaan noin puolet ylioppilaskirjoituksen suorittaneista. Koska moni ihan oikeasti haluaa ammattikorkeakouluihin, noita ensimmäisen vuoden jälkeen karsiutuvia olisi opinnot aloittaneista keskimäärin ehkä neljännes. Joillakin yksittäisillä aloilla luku voi olla selvästi tätä suurempi.
Valtiotieteellisen tiedekunnan tietoja vuodelta 2009:
Valintakokeeseen osallistui 52 prosenttia hakemuksen jättäneistä eli 2465 henkilöä.
http://www.helsinki.fi/valtiotieteellinen/opiskelu/opiskelijalle/tilastot/Valintatilastot%202009.pdf
Onko sulla nyt välttämättä tästä asiasta ihan sellasta tietoa, että voit arvioida seurauksia ehdotuksestasi? Kun ilmeisesti et erota hakua ja pääsykokeeseen osallistumistakaan toisitaan?
Valtiotietelliseen jätti siis hakemuksen viitisen tuhatta henkilöä eli näistä varmasti ainakin kolmisen tuhatta aloittaisi opinnot sen alle neljän sadan sijaan, jotka viime vuonna pääsivät sisään.
Mistä ihmeestä saataisiin edes tiloja näille massoille, puhumattakaan kirjoista ja tietokoneista? Tämän Ranskan mallin täytyy perustua aivan eri tyyppiseen opiskeluun kuin Suomen yliopistoissa.
“Ikäluokan koko on vajaat 60 000, joista lukion suorittaneita noin 30 000. Laskepa huvikseen yhteen korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin hakeneiden summa, niin huomaat, että vähän menee yli.”
Suomessa vaihdetaan ammattia eniten OECD maista, joten noissa sisäänpyrkyluvuissa on paljon toista ammattia opiskelemaan pyrkiviä.
Esitän happotestiä kaikille näille ehdotetuille järjestelmille. Ensiksi, vertailukohdaksi tällainen malli: Opiskelijoille tehdään SAT tai vastaava, käytännössä älykkyystesti. Tutkimusten valossa sellainen ennustaa parhaiten menestymistä opinnoissa. Kullekin alalle asetetaan minimiraja pistemäärän suhteen. Opinnoista tehdään maksullisia niin, että mitä alhaisempi pistemäärä, sen enemmän opintopaikasta pitää maksaa. Riittävän korkeilla pisteillä paikan saa ilmaiseksi. En ehdota tätä mallia vakavissaan, ainoastaan vertailukohdaksi, jota paremmaksi mikä tahansa vakavasti otettava malli pitäisi pystyä perustelemaan.
Esimerkkinä oli yllä nuorisorikollinen josta tuli huippukirurgi. 18-vuotiaan, varsinkin keskimääräistä älykkäämmän (älykkyys viivästyttää murrosikää) nuoren miehen opintomenestys arvosanoineen on liian kohinainen mittaamaan tulevien vuosien opintomahdollisuuksia. Murrosikä heikentää impulssikontrollia siinä määrin, että poika ohittaa 11-vuotiaan itsehillinnän vasta joskus parinkympin tienoilla. Korkea SAT/tms. pistemäärä kuitenkin ennustaa, että myöhemmällä iällä kontrollia löytyy.
Mitä tulee maksullisuuteen, tässä se on vain motivaation mittari. Kun se, paljonko yksi piste testimenestystä tuo alennusta hintaan on dynaaminen niin, että hinta määräytyy lopulta “huutokaupalla”, motivaatio voi kompensoida kyvykkyyttä.
Korostan, etten vakavissaan esitä tätä mallia, mutta siitä pitäisi voida osoittaa jokin muukin puute kuin se, että “ei ole oikein, että rikkaat voivat ostaa opiskelupaikkoja”.
Täältä löytyy kaikenlaista hakutilastoa eri koulusasteille hakeneista ja päässeistä:
http://www.koulutusnetti.fi/?path=tilastot
Tuomas S.: “Kuinka järkevää lieneekään kansantaloudellisesti ihminen joka on opiskellut 3 vuotta yliopistossa ja saanut sitten kenkää.”
IT-alalla tuntuu olevan aika paljon tuollaisia jotka ovat siirtyneet muutaman vuoden jälkeen työelämään ja jättäneet ruotsin kurssit, gradut yms. omaan arvoonsa. Asiantuntijahommissa on ihan sama oletko fil.yo vai tohtori, osaaminen ja kokemus ratkaisee.
Onko kansantalouden kannalta huono asia jos ihminen napsii rusinat kurssipullasta ja siirtyy pari vuotta nopeammin työelämään?
tiedemies: Miksi et esitä tuota mallia vakavissasi? Sehän on ihan huima parannus nykymeininkiin ja oikeastaan kaikkiin näissä kommenteissa esitettyihin ehdotuksiin.
Tuohon voisi sitten lisätä vielä Conscientiousness-ominaisuuden testausta, niin ennustusvoima paranisi entisestään.
Monilla näyttää olevan hakusessa se tosiasia, että jos jossain jaetaan rahanarvoista hyödykettä ilmaiseksi, niin syntyy jonoja. Tätä jonojen muodostumista ei voi välttää ja näihin jonoihin hukkuu aina resursseja suunnilleen sen verran, että ilmaisen hyödykkeen arvo putoaa nollaan.
Nyt nämä jonot ovat lukio-opintojen ja yliopisto-opintojen välissä. Asiaa ei paranneta siirtämällä jonot lukion sisälle (ylioppilastutkinnolla suoraan yliopistoihin) tai yliopistojen sisälle (kaikki halukkaat otetaan opiskelemaan).
Ainoa asia mikä auttaa on hyödykkeen arvon vähentäminen. Se voi tapahtua huonontamalla opetusta, pienentämällä tutkinnon arvoa työmarkkinoilla, pienentämällä opintotukea tai kasvattamalla opintojen hintaa.
Yliopistoihin pyrki tosiaan 69000 hakijaa eli paljon enemmän kuin ikäluokan suuruus tai ylioppilaiden määrä ikäsluokasta.
Merkittävää oli 25-vuotiaiden ja vanhempinen osuus pyrkijöistä eli 24769 , n 36 %.
He eivät voi olla vastavalmistuneita ylioppilaita eivätkä edes välivuottta pitäneitä.
Kun yli 35-vuotiaitakin on merkittävä määrä niin ammatinvaihto taitaa olla suurin syy massiiviseen pyrkimiseen
Nämä ammatinvaihtajat lyhentävät työuraa merkittävämmin, 2–6 vuotta, kuin tuo yhden välivuodet tai moninkertainen pyrkiminen
Korkeakoulujen sisäänotto oli 22500 ja heistä varttuneita on 30 %, joten sisäänpääsyssä he menestyivät hieman heikommin.
Juuri valmistuneita ylioppilaita syksyllä 2008 alkavaan koulutukseen oli hakijoiden joukossa vain 15671 ja sisäänpääsi vain 6803 eli 10 % pyrkijöistä ??
Tämä viestinee entistä enemmän, että korkeakoululaitos on vain suuri uudelleen- ja aikuiskoulutuslaitos ???
“Don’t fix it if it ain’t broken” tapaa amerikkalainen sanoa. Minusta Suomessa on nyt aika toimiva valintasysteemi korkeakouluihin: Kirsi L:n mainitsema hybridi, eli yo-todistus, pääsykoe ja äniden yhdistelmä toimii monilla aloilla. Lisäksi on nos:n mainitsema avoin korkeakoulu, joka taitaa monilla aloilla vastata tuota Osmon ehdotusta.
Minun on ollut vaikea ymmärtää tätä välivuoden turmiollisuutta: valtaosa abeista on töissä pääosan välivuottaan ja ehkä pari viimeistä kuukautta sitten pänttäävät valitsemaansa alaa varmasti aika korkealla intensiteetillä ja motivaatiolla. Ei se abi siis ole missään ulkopuolisessa varastossa odottamassa pääsyään tähän yhteiskuntaan, vaan oppimassa itsensä elättämistä, mahdollisesti jopa tulevan ammattinsa alkeita (kouluavustajat nyt esimerkiksi).
Toisaalla yhteiskunnassa kovasti haikaillaan elinikäisen oppimisen perään. Meidän pitkissä opiskeluajoissa ja opiskeluaikasessa työnteossahan on tämä malli jo olemassa. Pitäisi tietysti saada alat kohtaamaan, eli on tietysti parempi, että teekkari on opiskeluaikanaankin töissä omalla alallaan, vaikka tarjoilijana voisikin tienata paremmin. Tässä kuitenkin luottaisin markkinoihin: kai ne firmat ja se teekkari molemmat tajuavat oman etunsa.
Musitan kyllä lukeneeni, että esim. Ranskassa kovasti kaivataan muutosta heidän kalliiseen systeemiinsä ja saattaisivat olla ikionnellisia, jos saisivat suomalaisen systeemin nykyisen tilalle.
Touko Mettinen
nimimerkki
Enkidu: “Lukiota voitaisiin pidentää niin, että loppuvaiheessa, ylioppilaskokeen jälkeen erikoistuttaisiin. Olisi ylimääräinen vuosi, jonka aikana opiskelija opiskelisi ja suorittaisin valtakunnallisia tenttejä kahdesta tai kolmesta eri yliopistoaineesta. Lukion jälkeen sitten selviäisi, mihin kaikkiin paikkoihin yhteispisteet riittäisivät.”
Ei siihen oikeastaan edes tarvittaisi ylimääräistä vuotta. Sen kun tiputettaisiin päivälukioiden kurssimäärää. Iltalukioissa se on 44/48, riittäisi ihan hyvin nuoremmillekin.
Suomessa on käynnissä ihmeellistä ristiinvetoa kahden eri koulutuspoliittisen keskustelun saralla.
Toisaalta pitäisi luoda luovia, moniosaajia tulevan Innovaatio-Suomen pelastajiksi, mutta samaan aikaan pitäisi saada opiskelijat nopeasti opintoputkeen suorittamaan aina vain standardoituvampaa ja vähemmän liikkumavaraa tarjoavaa tutkintoa, jonka on päättänyt itselleen jo joskus lukiossa. Hieman ristiriitaisia tavoitteita.
Sitä en sano, etteikö opintoja voisi Suomessa järkevöittää. Itse tutkijana ja opettajana olen nyt huomannut, että monelle opiskelijalle gradunteko on täysin turha lisä opintoihin. Mielummin kiristäisin opetuksen vaativuutta melko reilustikin (alasta riippuen, toki) ja suurimman osan opiskelijoista tulisi suorittaa vain kandi. Maisteriopinnot olisi sitten niille, jotka oikeasti haluavat tutkijoiksi pätevöityä. Tämä taitaa tosin olla aika epärealistista, sillä maisterintutkinnon suorittamisen itsestäänselvyys tavalliseen työelämään on niin syvällä sekä kulttuurillisissa että elinkeinoelämän rakenteissamme.
Jos Henna Virkkusen alkuperäinen ehdotus (käytännössä pelkkä yo-todistus ratkaisee valinnan) olisi mennyt läpi, Henna olisi kyllä kirkkaasti alittanut jopa Uosukaisen opetusministeriuran “huippusaavutukset”.
Jos yo-todistus olisi paljon nykyistä tärkeämpi paperi, miten luulisitte lukion muuttuvan? Ensinnäkin, kilpailu “parhaista” lukioista lisääntyisi entisestään.
Toiseksi, lukio on nykyiselläänkin aika hiostava laitos, mutta sallii rinnalleen aikaavieviäkin harrastuksia — kun kaikki tietävät, että ihan jokaisesta puoltoäänestä ei kannata ihan verissäpäin taistella.
Kolmanneksi, monet hajauttavat kirjoituksensa nykyään kahteen tai kolmeen kirjoituskertaan. Yleisimmin niin, että kolmannen vuoden syksyllä kirjoitetaan englanti ja joku reaaliaine. Olisko hei järkeä kirjoittaa syksyllä mitään, jos jokainen puoltoääni taatusti merkkaisi varsinkin suosituilla aloilla. Tulette näkemään, että lukion läpinmenoaika venyy vuodella siinä vaiheessa, kun Virkkusen nykyinenkin ehdotus tulee voimaan.
Neljänneksi, biologialle emme voi mitään, eli tämä Virkkusen malli tulee selvästi haittaamaan poikia enemmän kuin tyttöjä, ja joidenkin mielestä tämä voi olla ongelma. (Eräskin kaverini kirjoitti rimaa hipoen lyhyen matikan a:n ja niin vain opetti kymmenen vuotta myöhemmin tilastoanalyysiä mm. Hgin yliopistossa ja TKK:ssa.)
Viidenneksi on tyhmää, että nuorten pitää tehdä elämänsä ratkaisevia päätöksiä jo 15-vuotiaina.
Kuopatkaa koko esitys! Osmon ja Jutan esitys on paljon parempi opiskelijan kannalta, mutta mielestäni sen korkeasta hinnasta on ollut päteviä välihuomioita.
Touko Mettinen
Minusta kaikkiin yliopistotiedekuntiin voitaisiin soveltaa ensimmäisen vuoden pudotuspeliä, myös lääketieteellisessä, tekemällä ensimmäisen vuoden opinnoista varninaiseen opiskeluun valmentavan jakson. Tämä siis pidentää opiskeluaikaa vuodella. Kompensaationa joitain alaan liittyviä kirjatenttejä voisi soveltuvin osin sisällyttää ensimmäisen vuoden opntoihin.
Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden massaluennot voisi järjestää tiedekunnittain vertailukelpoisesti, jotta parhaat tenttiarvosanat ensimmäiseltä vuodelta saaneet voisivat suoraan vaihtaa tiedekuntaa ilman uutta pudotusvuotta.
Ensimmäinen vuosi voisi koostua nykyisen kanditutkinnon tavoin moduleista. Suurimman osan kattaa tiedekunnille yhteiset opinnot, mutta lisäksi olisi pieni moduli sisältäen alaan liittyviä kirjatenttejä “maistiaisiksi” tulevista opinnoista. Näin opiskelija voisi tehdä päätöksen alalla pysymisestä tai vaihtamisesta ensimmäisen vuoden jälkeen. Vaihtaja voisi kivuttomasti tenttiä uudessa tiedekunnassa tämän kirjatenttiosuuden esimerkiksi kesätenteissä.
Tottakai jos pääsykokeista luovutaan ja aletaan käyttää ylioppilastutkinnon arvosanaa sisäänpääsyperusteena, lukiolaiset ottavat paperit ulos vasta yritettyään niin monta kertaa että niillä pääsee yliopistoon. Tulee 5–6 vuotta opiskelleita ylioppilaita.
Parempi olisi, jos pääsykokeita kehitettäisiin siihen suuntaan, että niissä tulisi samantien suoritettua niitä pakollisia peruskursseja.
Suomen päättäjät taitavat olla melko kapeakatseisia kun eivät tätä näe. Jos omassa nuoruudessa oli kova kiire pois lukiosta, sitä ei enää nykyään ole.
“toisaalta en usko edes tarpeeseen suosia poikia opinnoissa, se on vähän ikään kuin puhki ruostunutta laivaa yrittäisi saada merikelpoiseksi asentamalla siihen järeämmät pumput”
Tarkemmin ajatellen olen samaa mieltä. Voisiko siis harkita, että koko koulujärjestelmä varattaisiin tytöille? Samanaikaisesti yleinen eli vain toista sukupuolta koskeva asevelvollisuus voisi alkaa 7‑vuotiaana ja se kestäisi vaikkapa 40 vuotta.
Sitten ironiavaihde pois. Jenkkien koulujärjestelmä on masentava ja siksi ehkä toimii niin huonosti. Ymmärrän nimittäin hyvin, miten epäoikeudenmukaiselta koulu tuntuisi, jos tietäisi, että ei kuuluu lahjakkaisiin tai rikkaisiin ja on siksi tuomittu kaupan kassalle. Sen jälkeen köyhiä, tyhmiä tai muuten osattomia on mahdoton motivoida ja he lähinnä sabotoivatkin muiden ja etenkin hyväosaisempien opiskelua.
Sitten kärjistysvaihde pois päältä. Lisäksi SAT:n ennustuskykyä liioitellaan eli se karsii vääriä ihmisiä. Tytöt on yksi ryhmä jota SAT on perinteisesti kohdellut kaltoin … joten, hmm, ehkä sitä sittenkin pitää kannattaa. Tosin Suomessa koe kai väännettäisiin väkisin niin, että tytöt saisivat yhtä hyviä pisteitä kuin pojat.
En muuten ehdottanut, että lukiossa opiskeltaisiin tieteitä yleensä. Ajatus on, että yleissivistävän lukion jälkeen olisi tiukka, yliopistoa muistuttava vuoden tai puolen vuoden erikoistumisjakso. Opiskelija osoittaisi, että osaa ja jaksaa itsenäisesti opiskella syvällisesti parin tarkasti rajatun tieteenalan perusteet.
Virossa on ollut suurehko määrä suomalaisopiskelijoita mm lääke- ja eläinlääketieteellisessä. Yhteistä näille opintopaikoille on ollut varsin kevyet sisäänpääsyvaatimukset, jossa kielitaidottomuus on vain lisännyt näennäisen heikkojen opiskelijoiden määrää.
Opinnot alkavat pehmeän laskun kanssa, jossa ulkomaalaisia käsitellään silkkihansikkain ja kieleen perehdyttäen. Tahti tiukkenee asteittain ensimmäisen vuoden aikana ja viimeistään toisena opintovuotena opiskelijat kohtaavat karut realiteetit; joko saadaan vaadittava opintomenestys tai sitten käydään vuosi uudestaan, tai lopetetaan homma kokonaan. Siinä missä alussa “heikko oppilas” sai mahdollisuuden, niin jatkossa heiltä vaaditaan jopa muita enemmän.
Malli lienee sekoitus neuvostoaikaa ja keski-eurooppaa, mutta karsii kyllä varsin hyvin jyvät akanoista.
TL
“Onko kansantalouden kannalta huono asia jos ihminen napsii rusinat kurssipullasta ja siirtyy pari vuotta nopeammin työelämään?”
Argumentaatiosta päätelle kyseinen kaveri on liian nopeasti liian tiukan koulutusputken läpi mennyt putkiaivo, eikä siten osaa innovoida ollenkaan kun kerran virkamiesruotsit ja muut yleissivistävät huuhaa-aineet ovat jääneet lukematta 😉
Täytyy sanoa, että nämä keskustelut oikeasta valintapolitiikasta ovat aikamoista hienosäätöä. Nykyinen järjestelmä, jossa sekä ylioppilastutkinto että valintakoemenestys saavat osansa, on mielestäni aivan riittävän hyvä, varsinkin kun eri oppilaitoksilla on mahdollisuus painottaa näitä kahta eri tavoin. Kuten Mettinen totesi, ei kannata ryhtyä korjaamaan, jos mikään ei ole rikki.
Välivuosista on turha liikaa huolehtia. Suurin osa ylioppilaista tekee niillä jotain järkevää ja rakentavaa. Vuosi Aasiassa tai Alepassa ei ole hukkaanheitettyä aikaa.
Nuorena valmistumiseen auttaisi se, että kandin tutkinnosta saisi halutessaan jatkaa vain vaikkapa paras neljännes maisteriksi. Myös hakukertojen määrä per korkeakoulu voitaisiin rajata kahteen jo nuoren itsensäkin takia.
Lisäksi nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu pitäisi katkaista jos se huoltosuhde huolettaa.
Muistaakseni valintakokeisiinkin pääsyyn oli jotkut kriteerit. Jos valintakokeita kerran pidetään, niin ne pitäisi olla kaikille avoimia.
“Onko kansantalouden kannalta huono asia jos ihminen napsii rusinat kurssipullasta ja siirtyy pari vuotta nopeammin työelämään?”
Tällaisia varmasti ne keskimääräiset koulunsa keskeyttäneet ovatkin.
-Mitä kävisi opiskelijoiden asuntojonoille, jos ensimmäisen vuoden opiskelijamäärät olisivat jättimäiset?
-Miten Helsingin yliopiston opetus järjestettäisiin, jos jokaisella halutulle alalle tulisi moninkertainen määrä opiskelijoita?
Kysytään joltakulta ranskalaiselta miten heidän mallinsa toimii käytännössä… Kuultaisiin käytännön järjestelyistä sekä ruusuista ja risuista…
Tiedemiehen esille tuoma malli on mielenkiintoinen, mutta minusta lukukausimaksut pitäisi muuttua jokavuotisen menestyksen pohjalta eikä vain pääsykokeiden: Jos ensimmäisenä vuotena saa hyviä arvosanoja, toisena vuotena on pienemmät maksut/suuremmat tuet jne…
Minusta nykyinen malli olisi riittävän hyvä, jos pääsykokeita saisi kokeilla vain 2–3 kertaa ja pääsykoemateriaali julkaistaisiin 1–2kk ennen koetta niin ei menisi koko vuosi hukkaan ja koko pääsykoebusiness katoaisi.
On useissa tapauksissa aivan yhdentekevää julkaistaanko pääsykoemateriaali kuukautta vai vuotta ennen pääsykoetta. Materiaali on hyvin pitkälti ennalta arvattavaa joka tapauksessa. Humanistisilla aloilla pääsykokeen tekijä voi ehkä yllättääkin, mutta tuskinpa TKKn kokeessa vaadittava fysiikka ja matematiikka voi ihan hirveästi vaihdella vuosittain.
Välivuodet ovat kalliita. Alepan kassalla toimiminen on arvokasta työtä tietysti, mutta on tehotonta jos lääkäri sitä tekee. Kokonaisuuden kannalta on saman tekevää istuuko se lääkäri sillä kassalla ennen opintojen aloittamista vai valmistumisen jälkeen. Joka tapauksessa vaihtoehtoiskustannus on kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Se on tosiaan sen sortin kustannus että siihen kannattaa yrittää jotenkin puuttua.
Yritysten rajoittaminen pääsykokeissa olisi ehkä ihan hyvä parannus. Soininvaaran (ja Urpilaisen) esittämä malli olisi ehkä tarpeettoman kallis, riippuen tietysti kuinka paljon jouduttaisiin karsimaan pois. Amerikassa käytössä oleva malli, jossa pääaine valitaan vasta toisena opiskeluvuonna, olisi periaatteessa houkutteleva, mutta vaatisi turhan suurta remonttia yliopistojärjestelmässä.
Onko olemassa tutkittua tietoa näistä välivuoden pitäjistä? Kuinka monta kertaa käyvät pääsykokeissa, onko sisäänpääsy lähellä, vaihtuuko tavoiteltu ala usein, miten pärjäävät kun (jos) pääsevät lopulta opiskelemaan, ym. Ovatko nämä lähinnä hitaasti kypsyviä neroja, kuten useat kommentoijat täällä implikoivat, vai korkeakoulutettujen lapsia, jotka sosiaalisen paineen takia lyövät päätään yliopiston oveen kunnes menevät rikki tai pääsevät sisälle lyömään päätään tenttikirjoihin? Tällä on oleellista vaikutusta siihen, miten välivuosiin pitäisi suhtautua.
“Välivuosista on turha liikaa huolehtia. Suurin osa ylioppilaista tekee niillä jotain järkevää ja rakentavaa. Vuosi Aasiassa tai Alepassa ei ole hukkaanheitettyä aikaa.”
Näin on , nuori etsii uraansa 15–25 ikävuoden välissä. On hullua yrittää pakottaa ihminen valitsemaan lopullisesti uransa alle 20-vuotiaana.
Jos työuraa haluttaisiinpidentää järkevillä tavoilla niin vähentäisimme työttömyysjaksojen määrää 800000 esim 200000 .
Elinikäisen työmäärän näkökulmasta se ajaisi saman asian.
Tai tekeisimme tunnin päivässä enemmän työtä, lopputulema on sama
Parto: Miksi koko pääsykoebusiness katoaisi, jos materiaalia ei julkaistaisi etukäteen?
Vai onko ajatuksenasi, että pääsykokeet ovat pelkästään testi siitä kuka pystyy nopeiten opettelemaan ulkoa jonkun tekstin? Jos on, niin miksi pidät nykymallia hyvänä? Eikö olisi parempi vaikka antaa oppilaille sähköshokkeja ja sitten kattoa ketkä kestää eniten kipua ja valita ne. Ei menis sitä kahtakaan kuukautta hukkaan.
“Näistä vuoden opinnoista voisi vaikka antaa jonkin todistuksen.”
Joka olisi osa AMK-tutkintoa? Toimisi hyvin ja useilla aloilla.
DI/ins. amk ja matikka sekä fysiikka, journalistin opinnot etenkin, hoito“tiede” ja sairaanhoitaja jne jne.
Eli ei mitään pudokkaita, vaan opinnot haarautuisivat useilla aloilla 1. vuoden jälkeen. AMK-paikkoja on paljon ja sinne se muuten “pudokkaiden” joukko voisi suunnata päivääkään menettämättään.
Voisi vielä kehua, että 1. vuosi yliopistossa ja 3 amk:ssa.
KariR: “Toivottavasti ei mitenkään (kilttejä kympin tyttöjä). On käsittämätöntä, että näitä kommentteja aina vaan jaksetaan kirjoitella…”
Monessa työtehtävässä vaaditaan paljon muutakin, kuin hyvää persettä, eli tunnollisuutta. 😀 Tunnollinen lukija pääsee pitkälle, mutta hänestä ei silti välttämättä ole työelämään. Lääketieteellinen tiedekunta ei ole ainoa, jolla on suuria ongelmia. Esimerkiksi opettajiksi pääsee opiskelemaan henkilöitä, joiden paineensieto ei riitä vaativaan tehtävään.
“Viidenneksi on tyhmää, että nuorten pitää tehdä elämänsä ratkaisevia päätöksiä jo 15-vuotiaina.”
Olin kolme kuukautta aiemmin täyttänyt 14, kun jouduin valitsemaan ensimmäisen ammattini. Levyseppähän se piti peruskoululuokkansa heikoimmasta oppilaasta tulla. Ja huono levyseppä tulikin.
Opiskelin 20 vuotta myöhemmin muutaman vuoden ja sen jälkeen olen työskennellyt opintojen jälkeistä lyhyttä aikaa lukuun ottamatta päällikkötason ja päätoimittajan tehtävissä.
Joten ei pidetä liikaa kiirettä ja pakoteta ketään valitsemaan ammattiaan kuin 18–20 ikävuoden tietämillä. Jooko?
Miksi ihmeessä, ketä se hyödyttäisi? Itsekin pääsin omalle alalleni opiskelemaan vasta kolmannella yrittämällä ja olisin varmaan yrittänyt neljännenkin. Olisiko tässä joku aikaraja, esimerkiksi vanhempana ei toisen tutkinnon tekeminen onnistuisi kun nuorna on yrittänyt liian monta kertaa?
Saatan olla ihan väärässäkin, mutta muistaakseni esimerkiksi Helsingin oikis julkistaa pääsykoemateriaalin myöhään juuri tämän takia- joku isoherra selitti että ovat lopen kyllästyneitä niihin opiskelijoihin, jotka opettelevat vaikka Helsingin puhelinluettelon ulkoa päästäkseen sisään. Ja tällä tavalla pitäisi saada sitten parempaa opiskelija-ainetta. Mutta ei nuo valmennuskurssit tunnu mihinkään kadonneen.
Hyviä kommentteja monilta keskustelijoilta jälleen kerran. Yhtä asiaa ei tässä kuitenkaan ole pohdittu vaikka se mielestäni pitäisi huomioida paremmin jo valintavaiheessa; onko paras mahdollinen korkeakouluopintomenestys olennaista työelämän tarpeita ajatellen?
Mikä takaa sen, että opinnoistaan paremmat arvosaanut esim. opettaja on valmistuttuaan parempi opettaja kuin keskinkertaisesti opinnoistaan suoriutunut? Keskustelussa on haettu ratkaisua sisäänpääsykriteereihin, jotta opintomenestys olisi mahdollisimman hyvä. Mielestäni olennaisempaa olisi kehittää sisäänpääsyjärjestelmää niin, että koulutettaisiin työelämän tarpeisiin parhaiten sopivia, eikä parhaiten opinnoissa menestyviä.
Itse olisin luultavasti ÄO-testien, pänttäämisen, ym. jälkeen voinut valmistua lääkäriksi DI:n sijaan. Olen silti iloinen, ettei niin tapahtunut ja jossain lienee pienemmällä äo:lla varsin hyviä lääkäreitä. Parempia kuin minusta olisi tullut.
Ilkka:
On tietysti. Suomen palvelusektori on muuten monelta osin aikalailla osa-aikaisten opiskelijoiden varassa, mikä on syytä pitää mielessä kun mietitään radikaaleja ohjauskeinoja opintojen nopeuttamiseksi.
Jos tämä ajatus viedään loogisesti huippuunsa, niin alepassa istuu vain ja ainoastaan pelkkiä lääkäreitä, jotka eivät ole vain aloittaneet koulutustaan vielä. Minä en ihan oikeasti ymmärrä tätä, voitko avata hieman?
Noin yleisesti, tämä keskustelu tietysti koskee pelkästään sisäänpääsykokeita, mutta jonkin verran kannattaa myös miettiä mitä niissä yliopistoissa tapahtuu sen sisäänpääsyn jälkeen. Voisiko sisäänpäässeiden opintomenestystä, ‑terveytta ja ‑aikoja jouduttaa kenties joillain helposti toteutettavilla rakenteellisilla ratkaisuilla? Vai onko yliopistolaitos todellakin valmis, ja saavuttanut huippunsa; tästä eteenpäin voidaan enää säätää opiskelijoiden tasoa?
Mielestäni yksi toimiva malli on taideyliopistojen pääsykokeet. Oman opinahjoni Taideteollisen korkeakoulun tapauksessa se toimii näin: Hakijat tekevät ennakkotehtävät, joilla karsitaan se n. 2/3 opiskelijoista joilla ei kerta kaikkiaan ole mitään mahdollisuuksia menestyä opinnoissa. Tästä vaiheesta selvinneet pääsevät varsinaisiin pääsykokeisiin (elokuvapuolella on vielä yksi karsintakierros henkilökohtaisen haastattelun muodossa välissä), jotka ovat kaksivaiheiset: ensin kaksi päivää, taas karsitaan n. puolet pois ja jatkoon päässeet jatkavat vielä kolme päivää. Tässä vaiheessa jokainen myös haastatellaan henkilökohtaisesti. Koko viisipäiväisen rupeaman jälkeen karsitaan vielä 2/3 ja jäljelle jäävä kolmannes otetaan kouluun.
Taikin pääsykokeet:
- mittaavat motivaatiota (viisi yhdeksäntuntista koepäivää putkeen on sen verran rankkaa ettei sitä viitsi tehdä huvikseen, hyvin tehtyihin ennakkotehtäviin palaa työaikaa suunnilleen toinen mokoma) ilman kohtuutonta työmäärää
— mittaavat opiskelussa pärjäämisen kannalta relevantteja taitoja (tietysti taidepuolella ikuinen ongelma on subjektiivisuus arvostelussa, mutta väittäisin, että Taikin pääsykoetehtävillä on huomattavan paljon enemmän tekemistä itse opiskelun kanssa kuin kirjojen ulkoaopettelulla)
— Niissä ei saa juurikaan etua valmennuskurssin käymällä (itse en ainakaan ole kuullut kenestäkään kouluun päässeestä joka valmennuskurssin olisi suorittanut, vaikka sellaisia kyllä järjestetään). Tietenkin kokeeseen voi valmistautua esimerkiksi piirrustuskurssilla, mutta se on suoraan opiskelujen kannalta relevanttia.
Tietenkään taidekoulujen pääsykoemalli ei sellaisenaan istu tiedepuolelle eikä useimpiin koulutusohjelmiin tarvita yhtä ankaraa karsintaa, mutta minusta voisi silti harkita jotain samankaltaista sillekin puolelle. Pääsykokeet voisivat muutaman tunnin sijaan kestää vaikka juuri tuollaisen 2+3 päivää ja sisältää eri tyyppisiä opiskelumenestystä ennustavia ominaisuuksia testaavia tehtäviä jotka eivät vaadi ennakkolukemista, esim. aineistokirjoittamista, tiedonhakua, älykkyys- tai soveltuvuuskokeen ym., mahdollisesti jopa väittelytehtäviä ja henkilökohtaisen haastattelun jos hakijoiden määrä saadaan karsittua aiemmissa vaiheissa sellaiselle tasolle että sellainen on mielekkäästi mahdollista. Tällaisen kokeen järjestäminen on tietysti moninverroin kalliimpaa kuin nykymallisten kokeiden, mutta varmasti halvempaa kuin Ranskan malli. Puhumattakaan huonosti toimivan opiskelijavalinnan kansantaloudellisista kustannuksista.
Ylioppilaskirjoitusten laajemmasta hyödyntämisestä voi olla montaa mieltä, mutta jos koe kerran järjestetään ja koko lukio on valmistautumista siihen, niin soisi sen tuloksilla olevan jotain merkitystä. Eli mielestäni kirjoitusten tuloksilla joko soisi olevan enemmän painoarvoa tai sitten kirjoitukset voisi lopettaa. Jos kirjoitukset eivät mittaa yliopistojen opiskelijavalinnan kannalta relevantteja asioita, kirjoituksia voinee myös uudistaa. Voisihan hyvinkin olla mahdollista suorittaa vaikkapa yhtenä yo-kirjoituksen “aineena” vaikka insinööriopintojen valtakunnallinen pääsykoe.
Jos verrataan mitä hyvänsä kahta järjestelyä, toinen suosii joitain ja sorsii joitain. Tässä on nyt puhuttu paljon niiden puolesta, jotka eivät olisi päässeet opiskelemaan toisentyyppisessä opiskelijavalinnassa, mutta vastaavasti on myös ihmisiä, joita nykyinen ulkoaopiskelumallinen pääsykoe kurittaa. Itse esimerkiksi menestyin erinomaisesti yo-kirjoituksissa ja aikanaan SAT-testissäkin tuli lähes Ivy League ‑tason tulos, mutta useat yritykset päästä opiskelemaan Helsingin yliopistolle ovat kariutuneet siihen ettei minusta ole ikinä ollut ulkoaopiskelijaksi. Kauppakorkeakouluun olisi kyllä päässyt tuolla SAT-tuloksella suoraan, siitä vaihtoehdosta pisteet siihen suuntaan vaikka lopulta päädyinkin sitten muihin hommiin. En siis sinänsä valita, Taik on oikein mieluisa opinahjo, mutta lähinnä pointtina on se, että mikä tahansa pääsykoe on joillekin huonompi kuin joku toinen. Pitäisi yrittää etsiä sellainen, joka olisi mahdollisimman reilu mahdollisimman monelle.
Valmennuskurssit ja varsinkin se, että tiettyjä aineita on lähes mahdoton päästä opiskelemaan niitä suorittamatta murentaa kyllä pahasti maksuttoman koulutuksen ideaa, jopa kääntää sen suorastaan päälaelleen kun kaikki veronmaksajat kustantavat ilmaisen koulutuksen niille, joilla on varaa laittaa (kokeisiinopiskelun vaatiman ajallisen panostuksen lisäksi) joskus hyvinkin huomattava summa rahaa kiinni valmennuskurssiin. Pelkästään jo tästä syystä pitäisi ulkoaopettelun osuutta pääsykokeissa vähentää. Tietysti on myös niin, että jos tarkoitus on kasvattaa kriittisiä ajattelijoita ja luovia innovaattoreita, niin ulkoaopiskelutaito ei ehkä ole se, joka näitä parhaiten yhdistää…
Soveltuvuus jollekin alalle on myös keskustelua itsensä ja ympäristön kanssa. Nuori, joka ei tiedä mikä hänestä tulee isona, kaipaa ulkoista palautetta yhteisöltä. Palautteen avulla oma käsitys itsestä sitten muovautuu aikuispersoonallisuudeksi.
Pääsykoe on nimenomaan yhteisön antama osavastaus persoonallisuuden tiedostamiseen. Onko esim suuret hakijamäärät teatterikouluun muuta kuin palautteen hakemista kokeneilta ammattilaisilta siihen kysymykseen, että mikä minun roolini yhteiskunnassa voisi olla?
Joku saattaa olla sinänsä erittäin soveltuva johonkin tehtävään, mutta tuotantovaatimusten (ym ym, vaikkapa hammaslääkärin palkkatason vaaliminen) paineessa alalle pitää valita tulijat ihan muilla kriteereillä. Yhteisön käsitys henkilöiden roolista ja tarpeellisuudesta yhteisössä saattaa olla virheellinen siinä kuin yksilön käsitys omasta identiteetistään.
“Minusta nykyinen malli olisi riittävän hyvä, jos pääsykokeita saisi kokeilla vain 2–3 kertaa ja pääsykoemateriaali julkaistaisiin 1–2kk ennen koetta niin ei menisi koko vuosi hukkaan ja koko pääsykoebusiness katoaisi.”
Korkeakouluopiskelijoista n 30 % on aikuisopiskelijoita eli ammatin vaihtajia ja ammatian tasoa parantavia.
Tämä rajoitus karsisi erityisesti ammatinvaihtajia
Hallituksen malli pidentää työuria on hyvin EK-lähtöinen eikä edes Vihreät ole esittäneet mitään vaihtoehtosia malleja. Voihan se johtua siitäkin, että Vihreät eivät tunne työelämää tai eivät uskala toimia hallituksen rahoittajan tahtoa vastaan.
Menetämme työvuosia työttömyyden kautta enemmän kuin tuo työuran pidentäminen molemmista päistä tuo.
Joka vuosi työttömyysjaksojen määrä on kasvanut huolimatta ns työvoimapulasta ja menetämme n 15–20 % työpanoksesta näiden jaksojen vuoksi.
Tämä lyhentää n 5–7 vuotta työuraa
Toinen merkittävä työvoiman tuhlaaja on ammatinvaihto, menetämme sitä kautta joka vuosi toisen mokaman työvuosia. Arvoa on vaikea määritellä, koska moni opiskelee työn ohessa, mutta opiskelun mahdollistaminen työttömyyskorvauksella merkitsee , että suuri osa 500000 ammatinvaihtajasta käyttää varmaan edun hyväkseen eli menetämme toiset 5 vuotta lisää työurasta-
Eli hallituksen idea työuran pidentämiselle ei ole todellisen työuran pidentäminen vaan työn jakaminen työttömyyden kautta.
Jotta tämä olisi mahdollista ja halvempaa kuin eläköityminen niin työttömät elätetään tulevaisuudessa minimitulolla, jota Osmo innokkaasti ja ansiokkaasti on laskenut kalorin tarkuudella-
Juuso Koponen: “Mielestäni yksi toimiva malli on taideyliopistojen pääsykokeet.”
Olen samoilla linjoilla Juuson kanssa. Tosin niiden haastavuutta kierretään nykyisin hakemalla uudestaan ja uudestaan. Muistan ainakin yhden opiskelijan, joka pääsy sisään seitsemännellä hakukerralla.
Mitä ylioppilas tekee välivuosinaa, tuskin kaikki ovat alepan kassalla. — Voi olla tietenkin vartiointittyötä (sangen hyödyllinen näkökulma tulevalle lekurille), atk-alan sekatöitä jne.
Lääketieteen opiskelu on hyvin kurssinmaista ja intensiivistä. En tiedä, mitä medisiinarit tekevät kesälomansa aikana, siis ennen kandiksi valmistumista, minkä jälkeen saa tehdä tk-työtä: yksi tuttu oli apuhoitajana kesän.
Tämä on vaikea kysymys: Arpajaiset, joissa panoksena on ihmisen tulevaisuus.
wilson
“onko paras mahdollinen korkeakouluopintomenestys olennaista työelämän tarpeita ajatellen?”
Arvelen että nopea valmistuminen ennustaa paremmin kuin hyvät arvosanat. Opiskelijahan voi yleensävalita, tekeekö paljon kursseja nopeasti huonoilla arvosanoilla vai vähän hitaammin hyvillä. Jos tenttiviikolla on neljä tenttiä, niihin ei mitenkään voi valmistautua yhtä huolella kuin jos niitä olisi vain yksi.
Kaikkein parhaimmathan tietenkin valmistuvat huippuarvosanoilla nopeasti.
Tuoms S.:
Jos kaikki lääkiksen käyvät istuvat ennen opintojensa alkua kaksi vuotta Alepan kassalla, he pääsevät lääkäri-työelämään kaksi vuotta myöhemmin kuin jos he eivät olisi viettäneet välivuosia. Tulos olisi sama, kuin jos nämä samat lääkisopiskelijat pitäisivät Alepa-välivuotensa opintojen jälkeen. Siinäkin tapauksessa siirtyminen siihen moninverroin tuottavampaan työhön myöhästyisi, joka aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä tappioita.
Tietenkään kaikki Alepan kassalla olevat eivät ole tulevia lääkiksen opiskelijoita. Ne, jotka eivät missään nimessä ole lääkikseen menossa, eivät tietenkään ole rinnastettavissa lääkäreihin. Heille Alepalla istumisen vaihtoehtoiskustannus on eri suuruinen.
Alepan kassalla on varmaankin myös niitä, jotka hakevat lääkikseen monta vuotta, mutta eivät pääse sisään. Minun kysymykseni olikin, että minkä sortin väkeä nuo välivuottaan viettävät ja toistuvasti yliopistoon pyrkivät ovat. Pääsevätkö he lopulta opiskelemaan sinne minne alunperin halusivat, vai muuttuuko suunnitelmat? Valmistuvatko he koskaan? Inspiroivia anekdootteja voidaan varmasti listata satapäin, mutta ne eivät todista mitään.
Jos suurin osa lääkikseen hakevista lopulta pääsee lääkikseen ja valmistuu sieltä mukavasti, niin olisi selvästi tehokkaampaa päästää ne sisään jo ensimmäisellä kerralla. Toisaalta jos kaksi epäonnistunutta hakukertaa ennustaa ettei pääse sisään koskaan tai heikkoa opintomenestystä jos joskus sattuu pääsemään sisään, voisi olla järkevää rajoittaa hakukertojen määrää (vaikka antamalla bonus-pisteitä parilla ekalla kerralla). Jos välivuosien aikana useilla muuttuu suunnitelmat, niin ongelmana olisi kai huono opintoneuvonta tai liian kankea yliopistojärjestelmä, joka ei mahdollista pääaineen myöhempää vaihtoa. Välivuosia viettävien elämänpolkujen tunteminen on ehdoton edellytys ratkaisun pohtimiseen. Välivuoden ovat ongelma, se on aivan selvä, mutta jos ei tiedetä mitä välivuosien aikana ja jälkeen tapahtuu, niin me ei voida tietää miten välivuosiin kannattaa puuttua.
“Minusta paras vaihtoehto olisi keskieurooppalainen: jokainen otetaan sisään vaikkapa vuodeksi, jonka jälkeen tenttitulosten perusteella valitaan jatkajat.”
Tämä on kammottava vaihtoehto, kaikkein huonoin. Paitsi jos tavoitteena on entisestään lisätä korkeakouluopiskelijoiden mielenterveysongelmia, syrjäytymistä ja yhteiskunnan vastaista toimintaa. Miten saada ystäviä uudessa yhteisössä, jos kaikki potentiaaliset ystävät ovat samalla kilpailijoita?
“Mitä ylioppilas tekee välivuosinaa”
Ryömii metsässä?
“Jos kaikki lääkiksen käyvät istuvat ennen opintojensa alkua kaksi vuotta Alepan kassalla, he pääsevät lääkäri-työelämään kaksi vuotta myöhemmin kuin jos he eivät olisi viettänee”
Voitko osoittaa ketkä Alepan kassoista ovat tulevia lääkäreitä ?
Liian vanha:
Etukäteen en, mutta valmistumisen jälkeen ongelma on helppo todeta. Ainakin jossain määrin tämä ongelma on todellinen ja olisi hyödyllistä keksiä siihen ratkaisu.
Ensin pitäisi tosin selvittää tarkemmin mikä on ongelma. Onko ongelma se, että monet hakevat viisi vuotta lääkikseen, kunnes vihdoin tajuavat että merkonomin opinnot ja ura Alepan kassalla sopii itselle parhaiten? Jos “välivuoden Alepan kassalla” viettävät ovat tällaisia, niin ongelma on se, ettei hakija ymmärrä lopettaa hakemista. Jos valtaosa tästä porukasta sen sijaan on tulevia lääkäreitä joilla vain kestää yliopistoon pääsemisessä pitkään, ongelma on ettei yliopisto onnistu riittävän aikaisessa vaiheessa tunnistamaan sopivia hakijoita. Jos valtaosa tästä porukasta on sellaisia, jotka hakevat läpällä eri paikkoihin, kunnes kolmikymppisinä hakevat tosissaan lääkikseen, on ongelma siinä, ettei nuoret tiedä mitä haluavat tehdä.
Välivuosiin voi liittyä monia erilaisia ongelmia jotka vaativat erilaisia ratkaisuja. On ehdottomasti suuri yhteiskunnallinen ongelma että korkeakoulusta valmistutaan niin myöhään. Minulle on epäselvää missä vika on, mutta joku ratkaisu olisi ehdottomasti hyvä keksiä.
En esittänyt malliani vakavissaan, koska systeemi, jossa on jokin SAT:n kaltainen (käytännössä älykkyyttä mittaava) pistemäärä, jonka “ylijäämää” voi käyttää opiskelupaikan maksamiseen, mutta jossa “tyhmemmät” joutuvat maksamaan täyden hinnan, olisi poliittisesti mahdoton.
Se olisi poliittisesti mahdoton, vaikka se olisi minun mielestäni oikeasti parempi. Vaikka en sellaista mallia vakavissaan esitä, niin minusta olisi kuitenkin kohtuullista, että muiden mallien esittäjät vertaisivat niitä tähän kuvitteelliseen vaihtoehtoon. Tämä paljastaisi heille ainakin sen, miksi se tuntuu vastenmieliseltä.
Laiskat ja köyhät, mutta fiksut, voisivat siinä hakeutua aloille, joissa on alhaisemmat pisterajat. Mitä fiksumpi olisi, sitä helpompi ja halvempi olisi hakeutua vaikeallekin alalle ja toisaalta kaikkein fiksuimmat saisivat valita koulutuspaikkansa käytännössä vapaasti.
USA:ssa on havaittu, että SAT pisteet ennustavat opintomenestystä todella hyvin. Siellä on myös yksityisten yliopistojen kohdalla stipendijärjestelyjä, jotka käytännössä muistuttavat ehdottamaani.
Ilkeyttäni nyt levittelen urbaaneja legendoja, mutta noissa TaiKin pääsykokeissa on kuulemma ollut sellaisiakin valintakriteerejä kuin tuttavuussuhteet ja rinnanympärys.
Vakavammin ottaen, valintaoikeuden antaminen subjektiivisille valitsijoille tuo mukanaan omat ongelmansa, jotka jokainen varmasti ymmärtää.
Itse panostin erittäin paljon pääsykokeisiin ja pääsin sisään (13% pääsi alallani sisään, monet tietysti pääsykokeissa vain turisteina).
Mutta ensimmäisen vuoden tentit eivät menneet kovin hyvin keskittymisongelmien takia. Yksittäisiin tentteihin on vaikeampi panostaa niiden, jotka eivät ole niin tenttiin lukijoita… Lopulta yliopiston tenteissäkin on kyse vain pänttäämisestä, eivätkä ne mittaa sitä, kenestä tulee vaikkapa hyvä tutkija.
Vahvasti motivoituneena päädyin itse kuitenkin lopulta jatko-opiskelijaksi, vaikka ensimmäisen vuoden tenttisumissa en niin pärjännytkään (tosin vaihdoin myös pääainetta, jolloin ekan vuoden tenttinumerot eivät kaiketi vaikuttaneet valintaani).
Liian vanha:
Tässähän se ongelma sitten lopulta on. Ihan mieletöntä yrittää laskea vaihtoestoiskustannuksia äärettömälle joukolle jonka preferenssejä ja kykyjä ei tiedetä. Jälkikäteen se onnistuu kyllä, mutta mitä sitten?
az:
Ilkeyttäni nyt levittelen urbaaneja legendoja, mutta noissa TaiKin pääsykokeissa on kuulemma ollut sellaisiakin valintakriteerejä kuin tuttavuussuhteet ja rinnanympärys.
Ei ei, ne on olleet Teakin pääsykokeissa. Huhujen mukaan siellä myös joskus raadin puheenjohtajana ollut jouko turkka on vaatinut improvisoituja striptease- esityksiä. Tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei.
Totta kai. Jollain aloilla suurin osa valintaprosessista on jo lähtökohtaisesti subjektiivista (ns. taideyliopistot) mutta uskoisin että esimerkiksi humanististen alojen tenttivastausten tarkistaminenkin on huomattavan subjektiivista. Harvoin löytyy mallivastauksen mukaista tenttivastausta, joskus taas joku saattaa oivaltaa aisoita joita tentaattori ei ole tullut ajatelleeksi, joskus taas siisti käsiala saattaa olla niin paljon pakanamaan karttoja mukvampaa luettavaa, että pisteitä tulee siitä etc etc.
Subjektiivista komponenttia on ihan mahdotonta sulkea pois mistään pääsykokeista. Luonnontieteissä sen merkitys saattaa olla pienempi (kun asiat ovat enemmmänkin oikein tai väärin) mutta se on olemassa yhtä kaikki. Tosin isot pojat on kertoneet, että kun laskennosta päästään matematiikkaan, on oikeita vastauksia yhtä paljon kuin humanisteilla. En tiedä.
Jenkkisysteemi on tosi hyvä, jos haluaa demoralisoida oppilaat ja tuhota koulujärjestelemän amerikkalaiselle tasolle. Onneksi tällainen projekti todellakin on poliittisesti mahdoton.
Tuossa Osmon kannattamassa keskieurooppalaisessa mallissa olevaa opiskelijan epävarmuutta ei saisi vähätellä.
YTHS:n mielenterveyspalvelujen käyttö tuntuu olevan jo ihan valtavirran harrastus nytkin.
az:
Eivät ehkä ihan legendoita. Tiedän tyypin, joka jopa itse sanoi minulle ääneen, että pääsi suhteilla. Kun kyse on makuasioista, tämä mahdollistuu. Oikea sukuhaara oli kyseessä.
Monivalintakoe on eri sarjaa. Paha vääristellä toisen pisteitä, mutta esim. piirroksista voi vain olla eri mieltä.
Juuso Koponen, ehdotuksessasi on paljon hyvää, joskin myös ainakin yksi puute. Sama puute koskee myös nykyisiä Taikin pääsykokeita.
Pääsykoe mittaa kyllä kokelaan lähtötasoa ja motivaatiota, mutta ei kehittymis- ja oppimiskykyä. Olen esimerkiksi itse kerran karsiutunut Taikin pääsykokeiden ennakkotehtävävaiheessa heikon lähtötasoni vuoksi, enkä kolmesta yrityksestä huolimatta koskaan päässyt opiskelemaan kanditutkintoa. Opiskelin sitten peruasiat ammattikorkeassa ja jatkoin Taikin maisteriohjelmaan, josta valmistuessani olin pärjännyt hyvin jo alan kansainvälisissäkin vertaisarvioinneissa.
Uskon useimpien kaltaisteni pääsevän nykyjärjestelmässäkin lopulta opiskelemaan, jos motivaatiota on riittävästi monta vuotta kestävään haku- ja preppausprosessiin (itse suhtauduin amk-opintoihin preppauksena), mutta nuo vuodet viivästyttävät uran alkamista usein liikaa. Lisäksi joka vuosi opiskelemaan pääsee ihmisiä, joiden lähtötaso on huikea (tai ainakin riittävä sisään pääsemiseksi), mutta jotka eivät pysty lainkaan kehittymään. Heidän kouluttamisensa on kansantaloudellisesti ja varmaan yksilönkin näkökulmasta melko turhaa.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Taik-tyyppinen pääsykoe oikein toteutettuna toimisi varmasti monessa tiedekorkeakoulussakin nykysysteemiä paremmin. Mainitsemiesi hyötyjen lisäksi kokeeseen osallistuvalle hakijalle muodostuisi mahdollisimman realistinen kuva alasta, jolloin itselle sopivin vaihtoehto löytyisi nykyistä tehokkaammin.
Itse haluaisin parantaa ehdotustasi vielä yhdistämällä siihen Ranskan mallin, eli ensimmäiselle vuodelle otettaisiin pääsykokeessa sisään vaikka kaksinkertainen määrä opiskelijoita lopulliseen paikkamäärään nähden. Ensimmäisen opintovuoden aikana käy todennäköisesti ilmi, kuka pystyy kehittymään ja kuka ei. Pelkällä pääsykokeella ei kehittymiskykyä kai oikein luotettavasti voi mitata. Vai olisikohan tähän olemassa jonkinlainen psykologinen testi, jolla ongelman saisi pois päiväjärjestyksestä?
Enkidu: Koulujärjestelmä on vissiin jenkeissä ihan surkee, mutta tämä ei taida pätee yliopistoihin.
Onko sulla mitään todisteita, että yliopisto-opiskelijat olis Yhdysvalloissa jotenkin huonommin motivoituneita kuin Suomessa?
Yksittäisiin tentteihin on vaikeampi panostaa niiden, jotka eivät ole niin tenttiin lukijoita… Lopulta yliopiston tenteissäkin on kyse vain pänttäämisestä, eivätkä ne mittaa sitä, kenestä tulee vaikkapa hyvä tutkija.
Tässä on silloin kyse siitä, että tentit on huonosti laadittu. Väitän, että merkittävissä määrin “pänttäämisen” voi, ainakin ns. oikean tieteen aloilla, korvata erilaisilla metakognitiivisilla strategioilla. Melkein kaiken merkityksellisen voi muuttaa litaniasta (siis siitä, että luetellaan asioita muistista) prosessiksi (siis ikäänkuin mekaaniseksi taidoksi).
Tällöin osaaminen tarkoittaa vain sitä, ettei tosiasiassa tarvitse muistaa paljon mitään. Itselläni on tavattoman kehno (episodinen) muisti. Ihmettelin aina ihmisiä, jotka rutisivat matematiikkaa opiskellessa sitä, miten eivät “muista kaavoja”. Yritin selittää, ettei kaavoja voi muistaa, vain osata mekanismit, joilla ne syntyvät, mutta nämä tyypit vain tuijottivat kuolleilla silmillä takaisin.
Väitän, että kaikki merkityksellinen osaaminen on jotain polkupyörällä ajamisen ja lintujen bongaamisen tapaisten taitojen sekoitusta. Siis sitä, että tunnistetaan merkitykselliset asiat ja tiedetään mitä niille pitää tehdä ikäänkuin mekaanisina taitoina. Jos opinnoissa joutuu pänttäämään, se on todennäköisesti turhaa ja merkityksetöntä.
Pänttääminen on kuitenkin helpompaa kuin opettelu.
Subjektiivista komponenttia on ihan mahdotonta sulkea pois mistään pääsykokeista. Luonnontieteissä sen merkitys saattaa olla pienempi (kun asiat ovat enemmmänkin oikein tai väärin) mutta se on olemassa yhtä kaikki.
Sanan “subjektiivinen” normaalissa merkityksessä tämä on kyllä ihan höpöhöpöä. Tottakai “subjektiivinen” voidaan aina ymmärtää jotenkin yleisempänä abstraktiona, jolloin on “subjektiivista” onko esimerkiksi lämpötila Kapkaupungissa nyt 22–24 Celsiusta, mutta sanan normaalissa merkityksessä näin ei ole.
“Ihan mieletöntä yrittää laskea vaihtoestoiskustannuksia äärettömälle joukolle jonka preferenssejä ja kykyjä ei tiedetä. Jälkikäteen se onnistuu kyllä, mutta mitä sitten?”
Toistaiseksi yhteiskunta ei pakota ketään pysymään ammatissaan ja niinpä monet lääkärit ovat siirtyneet muihin tehtäviin esim myyntitehtäviin.
Ja elinikäisessä oppimismallissa lääkäriksi voi lukea vielä 60-vuotiaana.
Tuntuu jotenkin, että päättäjillä viiraa päässä pahasti tai he ovat EK:n talutusnuorassa eivätkä uskalla ajatella itsenäisesti.
Päättäjät hyväksyvät kyseenalaistamatta , että parhaassa työiässä olevien työtä tuhlataan työttömyyteen ja uudellenkoulutukseen niin, että työurat lyhenevät 20–30 % ja sitten yritetään ajaa töihin niitä, joita työnantajat eivät halua töihin, mutta eivät halua osallistua heidän elättämiseenkään.
Kyllä nyt terve järki on pahasti hukassa poliitikoilta
Hollannissa lääketiedettä opiskelemaan pääsevät arvotaan. Arvonta toteutetaan siten, että paikallisen ylioppilaskirjoituksen perusteella hakijat asetetaan eri luokkiin. Luokista arvotaan opiskelijoita sisään siten, että parhaiten kokeessa menestyneillä on suurempi todennäköisyys päästä sisään. Tämä kuulostaa itsestäni melko järkevältä tavalta suorittaa opiskelijavalinta. Sattuman kauppaa pääsykoekin monella tavalla on. Motivaatioltaan sisään päässeet eivät ehkä ole aivan verrattavissa nykysysteemiin, mutta ero tuskin on kovin merkitsevä.
Perusoppimäärä 25 op per oppiaine verkkoon ja halukkaille tenttimahdollisuus aineistoon viidessä eri tentissä 50 euron kertahintaan.
Taitonsa varmistaneista valittaan parhaat suoraan aineopintoja suorittamaan. Joustavuuden ansiosta välivuodet vähenevät ja realistisen taitojen testauksen ansiosta keskeyttämiset vähenevät.
Bonuksena erittäin suuri kansansivistyksellinen vaikutus, sekä vieraskielisen materiaalin avulla mahdollisuus houkutella ulkomaalaisia osaajia.
Verkko-opinnot skaalautuvat nollakustannuksilla opiskelijamäärään ja kustannuksia aiheuttava osa (tentit) rahoitettaisiin halukkaan taskusta.
Näin lukio- ja ammattikouluopinnot voidaan supistaa kaksivuotisiksi menettämättä mitään oleellista.
Onhan noita subjektiivisuusongelmia, etenkin kun kyse on pienestä oppiaineesta jossa on vain muutama henkilö valintoja tekemässä. Isommissa aineissa joissa valintakoeraatiin kuuluu vaikka kymmenkunta henkilöä tuollaiset ongelmat ovat pienempiä, mutta tietenkin taideaineiden opiskelijavalinnoissa väistämättä on subjektiivisuutta, ellei sitten haluta mennä täysin satunnaiselle linjalle ja testata jotain jolla ei ole suurtakaan relevanssia opintomenestyksen kannalta.
Perusmalli on silti mielestäni ihan toimiva ja subjektiivisuuden ongelmat lienevät tiedekorkeakoulujen pääsykokeissa vähäisempiä.
Tiettävästi amerikkalainen yliopisto-opetus on maailman huippua. Ongelmat ovat siellä perusopetuksen puolella.
Jenkkien yliopistoissa panostetaan massojen sijaan huippuihin, tasa-arvo- ja demokratiaitkusta välittämättä. Ja tulokset näkyvät, puolet maailman uusista tieteellisistä keksinnöistä ja innovaatioista tulevat Amerikasta. Himasen uusimmassa kirjassa oli tästä aika kuvaavia graafeja. Amerikan itä- ja länsirannikoilla tiede- ja teknologiapylväät kohoavat taivaisiin aivan omiin korkeuksiinsa muuhun maailmaan verrattuna, Euroopassa ollaan tähän verrattuna kaukana jäljessä olevia lättänöitä, vain Lontoo ja Pariisi erottuvat. Japani on sitten Euroopasta jonkun verran jäljessä ja Kiina vasta ottaa ensiaskeleitaan ja näkyy graafeissa vielä hyvin heikosti. Muun maailman osalta on käytännössä tyhjää, eivät juuri tuota mitään uutta tai hyödyllistä tietömääräämme.
“Tiettävästi amerikkalainen yliopisto-opetus on maailman huippua. Ongelmat ovat siellä perusopetuksen puolella.”
USA:ssa on 300 miljoonaa asukasta ja tätä pohjalta löytyy lahjakkuuksia muutaman huippuyliopiston tarpeisiin. Lisäki näillä huippuyliopistoilla on laaja rahoituspohja. Nekykenevät houkuttelemaan myös lahjakkaita koko maailmasta, joten olsi omituista elleivät muutamat yliopsitot olsi ehdotonta maailman kärkeä.
Mutta tavisten yliopistot ovat lähinnä kouluja tiukkoine tavoitteineen ja kureineen.
Niisä tettetään myös suhteetoman paljon harjoitustöitä, joten luovuudlle ei juuri jää tilaa. Systeemi juontaa myös siitä, että oppilaat tulevat varsin nuorina 17–19- vuotiaina yliopistoon ja ovat vielä osittain lapsia.
USA:ssa kun nuoriso on muutenkin suojatumpaa elämää elävää ja itsenäistyy myöhemmin kuin suomalainen.
Poikani luokkaveri muutti viime kesänä USA:aan ja olemme vaihtaneet kokemuksia koulujärjestelmästä
Tiedemies:
Esimerkiksi taideaineiden pääsykokeissa subjektiivinen arviointi on ainoa mahdollinen tapa. Ei kukaan voi selittää miksi toisen soitto/näytteleminen kuulostaa/näyttää paremmalta, mutta näin nyt yhtäkaikki vain on. Ja jos väität että pystyt tentaattorina erkautumaan kokonaan tästä maailmasta ja jakamaan objektiivista oikeutta tenttiarvioinneissasi, niin… no. Se se on jo jotain.
Jouko Turkka mainittiin , ja tuli mieleen haastattelu joskus 90-luvulla. Haastattelija kysyi Turkalta, miten hän määrittelisi nuoruuden. “Nuoruus on sitä , ettei laske hyötyjä tekemisistään” , vastasi Turkka. Mielestäni sama pätee myös luovuuteen, joten en pidä tutkintokeskeistä,opiskelupaikkaa hankittuna “pääomana” arvostavaa koulutusjärjestelmää luovuuteen kannustavana.
Pääsykoekeskustelua on käyty niin kauan kuin Suomessa on korkeakouluopetusta ollut, ja kun vallan kahvassa on tällä hetkellä nuorisoa, joka ei ole joutanut sivistämään itseään, käydään mm. po. keskustelua ikään kuin joku olisi jotain uutta keksinyt. Samaan kaavaan tulevat nämä puheet huippuyksiköistä sun muista. Valinnoissa niin kuin ei muissakaan asioissa ole pakko hirttäytyä toistelemaan mekaanisia latteuksia. Jälleen kerran; ei kai eri yliopistoyksiköt ole kehitelleet vuosien varrella erilaisia valintatapoja sen takia, että kaikki olisi tehotonta.
Lähdeviite? Sattumalta juuri lueskelen (Osmon palstalla annetun vinkin perusteella) kirjaa Murdoch: IQ, A Smart History of a Failed Idea, jossa väitetään täsmälleen päinvastaista. Lainaus:
After extensive study of its student body, the University of California (UC) found that the SAT (before the 2005 changes) explains about 13 percent of the variance in university freshman year grades.
Edellisen perusteella UC päätti jättää SATin pois valintakriteereistä.
Tilastotieteilijän blogilla ei saisi esittää anekdotaalista evidenssiä, mutta eräs hyvin tuntemani ihminen sai SATin marematiikkaosiossa paremman tuloksen kuin 99% testin tekijöistä. Saman ihmisen Teknillisen korkeakoulun perusmatematiikkojen arvosanojen keskiarvo oli täsmälleen yksi. Ymmärtääkseni kovin moni noista peruskursseista ei mennyt ensimmäisellä yrityksellä läpi.
Juuso Koponen: “Tiettävästi amerikkalainen yliopisto-opetus on maailman huippua. Ongelmat ovat siellä perusopetuksen puolella.”
Tiukka analyysini koski nimenomaan perusopetusta.
Artturi: “Onko sulla mitään todisteita, että yliopisto-opiskelijat olis Yhdysvalloissa jotenkin huonommin motivoituneita kuin Suomessa?”
Ei. Enkä sellaista väittänytkään.
Sen sijaan väitin, että on demoralisoivaa oppilaiden — ja opettajienkin — kannalta, jos tulevaisuutta ei nähdä avoimena mahdollisuutena.
Tulee mieleen Platonin Valtiosta käymäni kiista joskus kauan, kauan sitten. Joo, olisi järkevää jakaa ihmiset pärjäämisluokkiin mahdollisimman nuorina ja sitten pakottaa heidät luokkansa mukaisille urille. Mutta oikeesti tämä olisi järkevää vain totalitarismissa.
Yksi harvoista vakaumuksistani, josta ei ole tarvinnut luopua. Kiitos, Bernard. 🙂
Kun mukaan otetaan jenkkien tyyli taata rikkaiden lapsille etuajo-oikeus koulutukseen, onko ihme, että osa lapsista keskittyy lähinnä opiskelun sabotointiin?
No, ainahan jotkut ottavat jenkit esikuvikseen, oli todellisuus mitä tahansa. En kyllä ymmärrä miksi. Onko Jenkkilä kapitalismin kultamaa?
USA:n yliopistojen loistavuudesta puhuttaessa kannattaa, muuten, ottaa huomioon pari seikkaa:
‑yliopistojen hyvyydestä ei tiedetä paljokaan
‑yliopistojen vertailussa kannattaisi ottaa huomioon yliopistojen koko ja budjetti
‑USA on väkiluvultaan iso maa, jossa puhutaan englantia
‑USA:n yliopistot imuroivat opiskelijoita koko maailmasta osittain kielen takia.
Lähdeviite?
Yhden [1] tutkimuksen mukaan SATin kirjoitusosuus ennustaa melko hyvin opintomenestystä ensimmäisenä opiskeluvuonna. Sitä ei tosin taida olla veraisarvioitu. [2] antaa tcrownin antaman suuntaisia tuloksia, riippumaton ennustavuus on tosin hiukan korkeampi, 16 prosentin luokkaa.
Merkitseviä ne tulokset kuitenkin ovat. “todella hyvin” on kyllä jonkinasteista hyperbolaa, myönnän.
[1]http://www.terry.uga.edu/~mustard/New%20SAT.pdf
[2]http://www.ucop.edu/news/sat/research.html
Hiljattain tuli telkkarista ohjelma Poincaren konjuktuurin ongelman ratkaisusta. Tämän hetkiseen Poincareen ongelmaan esitti ratkaisun Grigori Perelman. Perelman kävi huippulukion, mutta ei suinkaan valmistunut korkeimmilla arvosanoilla yliopistostaan.
Mutta sen minkä Perelman sai aikaan yliopistonsa jälkeisinä vuosina, on ainakin matemaattikoja
puhuttanut.
Että, ei aina voida olla varmoja siitä, että kuinka opiskelija pärjää opinnoissaan edellisten
opinahjojensa perusteella, vaan sen perusteella, mikä on opiskelijan intohimo ja mihin
opintojensa myötä opiskelija haluaa pitkällä tähtäimellä keskittyä.
After extensive study of its student body, the University of California (UC) found that the SAT (before the 2005 changes) explains about 13 percent of the variance in university freshman year grades.
On totta, ettei SAT selitä suurinta osaa yliopisto-opiskelijoiden opintomenestyksen vaihtelusta, mutta tähän vaikuttaa ensinnäkin se, että yliopisto-opiskelijat ovat valikoitu joukko, jonka keski-ÄO on selvästi koko väestön keskiarvon yläpuolella. Tällainen ÄO-vaihteluvälin rajoittaminen luonnollisesti heikentää SAT:n ennustevaliditeettia: mitä homogeenisempi tarkasteltava opiskelijajoukko on ÄO:n suhteen, sitä vähemmän ÄO selittää. SAT vaikuttaa opintomenestykseen suurelta osin jo ennen kuin uudet opiskelijat ovat suorittaneet ensimmäistäkään kurssia. Näin siksi, että huonon SAT-tuloksen saaneet eivät päässeet yliopistoon olleenkaan. Tätä tuo tutkimus ei ota huomioon.
Toisekseen opiskelijat saavat itse valita opiskelemansa aineet ja kurssit, jolloin heikommat oppilaat valitsevat todennäköisesti helpompia kursseja ja paremmat oppilaat vaikeampia. Kuitenkin arvosanajakaumat kaikilla kursseilla ovat todennäköisesti samanlaisia, jolloin heikomman oppilaan saama hyvä arvosana helpolta sosiologian tms. kurssilta on ÄO:n validiteettia mitattaessa samanarvoinen kuin paremman oppilaan vaikealta matematiikan kurssilta saama sama arvosana. Onko mainitsemassasi tutkimuksessasi vakioitu tämä muuttuja?
Se, miten hyvin g ennustaa opintomenestystä, kun vaihteluväliä ei ole rajattu vaan testataan “koko kellokäyrää”, ilmenee tästä englantilaislapsia/-nuoria (N>70.000) tarkastelleesta tutkimuksesta. Sen mukaan 11-vuotiaana testatusta ÄO:sta laskettu g selitti lähes 60 prosenttia matematiikan arvosanojen vaihtelusta kansallisesssa GCSE-tutkinnossa, joka suoritettiin 16-vuotiaana. GCSE:n äidinkielen ja vieraan kielten kokeissa g:n selittämä osuus oli 40–50 prosenttia.
Muun muassa fysiikassa ja kemiassa g:n selitysvoima oli selvästi pienempi, mutta tämä johtui tutkimuksen mukaan siitä, että näihin vapaaehtoisiin kokeisiin osallistui huomattavasti vähemmän opiskelijoita kuin mm. matikkaan ja äidinkieleen ja osallistujat olivat keskimääräistä selvästi älykkäämpiä — kyseessä oli siis samanlainen vaihteluvälin rajaus, joka vähensi ÄO:n ennustevaliditeettia UC:n tutkimuksessa.
Huomattakoon, että tuossa tutkimuksessa ÄO testattiin siis 11 vuoden iässä, jolloin ÄO-testauksen reliabiliteetti on matalampi kuin teini-iän loppupuolella. Jos siis ÄO olisi testattu samaan aikaan kuin GCSE-tutkinto suoritettiin eli 16-vuotiaana, g:n selittämä osuus arvosanojen vaihtelusta olisi todennäköisesti ollut vielä korkeampi.
Se, että SAT ennustaa 13 prosenttia (suurempiakin lukuja olen nähnyt) yliopistomenestyksen vaihtelusta, ei ole huono luku, kun ottaa huomioon, että kyse on valikoituneesta joukosta. Muut kriteerit, esim. high schoolin arvosanakeskiarvo, tuskin selittävät edes noin paljoa vaihtelusta.
Parhaiten yliopistomenestystä ennustaa SAT:n tapaisen testin ja jonkin tunnollisuutta/ahkeruutta mittaavan kriteerin yhdistelmä. Suomessa YO-arvosanat saattavat olla jälkimmäisen mittareina melko hyviä (sen lisäksi, että korreloivat ÄO:n kanssa varmasti ainakin kohtalaisesti).
Ymmärtääkseni SAT- yms. testien vastustus USA:ssa liittyy rotupolitiikkaan, ei siihen, että olisi olemassa validiteetiltaan parempia valintakriteereitä. Mitä epäobjektiivisimmin kriteerein opiskelijat valitaan yliopistoihin, sitä enemmän voidaan ottaa sisään ei-aasialaisia vähemmistöjä, lähinnä siis mustia ja latinoja.
IPhone on huono kapula, edes 3G-malli ei toimi nopeimmissa verkoissa eikä sitä ole saatu myytyä juuri lainkaan maailman suurimmilla kännykkämarkkinoilla eli Kiinassa. Apple jättikin sen tässä taannoin pois tuotevalikoimastaan.
Murdoch ilmeisesti jättää sanomatta että samalla kun UC jätti SAT:n pois valintakriteereistä, se otti käyttöön uuden, hienon ja kiiltävän SAT‑R:n. Applekin on myyynyt pitkän aikaa pelkästään iPhone 3GS:ää.
Hiljattain tuli telkkarista ohjelma Poincaren konjuktuurin ongelman ratkaisusta. Tämän hetkiseen Poincareen ongelmaan esitti ratkaisun Grigori Perelman. Perelman kävi huippulukion, mutta ei suinkaan valmistunut korkeimmilla arvosanoilla yliopistostaan.
Perelman on muutenkin vähän erikoinen. On vähän erikoista lähteä etsimään mitään yleistä linjausta sellaisten kaverien elämästä. Perelman mm. voitti lukiolaisena maailmanlaajuiset matematiikkaolympialaiset. Niillä meriiteillä pääsisi todennäköisesti ihan mihin yliopistoon tahansa lukemaan mitä tahansa matemaattisluonteista alaa.
No, ehkä Suomessa ei, täällä kun ei tuollaista pätemistä oikein suvaita.
tcrown: Eihän kyse oo tietenkään siitä, että kuinka suuren osan opintomenestyksestä SAT ennustaa, vaan siitä miten hyvin se ennustaa suhteessa muihin mittareihin joita voitaisiin käyttää valitsemisessa.
Jos SAT ennustaa huomattavasti paremmin kuin muut mittarit tiedemies on mielestäni ihan oikeassa väittäessään, että se ennustaa “todella hyvin”.
Meidän kannattaa käyttää parasta mittaria suhteutettuna kustannuksiin. Sen lisäks pitää tietysti ottaa huomioon se mitä J kirjoitti.
tiedemies:
Kyllä Suomessakin taitaa päästä opiskelemaan pärjäämällä kilpailuissa.
Phantom of Asteroid:
“Lopulta yliopiston tenteissäkin on kyse vain pänttäämisestä, eivätkä ne mittaa sitä, kenestä tulee vaikkapa hyvä tutkija.”
Noin ehkä niiden kannalta, joiden älykkyys riittää kaikkeen.
Käytännössä matemaattisten/fysikaalisten aineiden tentit vaikeutuvat niin paljon, ettei ulkoluvussa hyvien numeoiden perässä yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Pelkkä ulkoaopettelu ilman ymmärrystä vie silloin niin helvatasti aikaa että valmistuminen viivästyy aivan pakostakin -> valmistumisajalla on varmaankin suurempi ennustevaikutus, sillä uskoisin että kova motivaatio näkyy todennäköisemmin valmistumisajassa kuin arvosanoissa.
“Lopulta yliopiston tenteissäkin on kyse vain pänttäämisestä, eivätkä ne mittaa sitä, kenestä tulee vaikkapa hyvä tutkija.”
No jaa. Pari eroa tulee mieleen.
Pääsykoe voi olla kuin tentti, mutta sillä erotuksella että pääsykokeen läpipääsyraja voi olla niillä nurkilla, millä tentissä saa kiitettävän. Esim 75% osaaminen tentissä = hyvät tiedot, 75% osaaminen suositun oppiaineen pääsykokeessa = parempi onni ensi vuonna.
Tenteissä myös kysytään asioita tyyliin “Kerro asiasta X”. Pääsykokeessa: “Kerro mitä pääsykoekirjassa sanottiin asiasta X”. Tästä on tosin poikkeuksia: pääsin nykyiseen opiskelupaikkaani lukematta sivuakaan pääsykoekirjaa, kun oivalsin vanhojen pääsykokeiden perusteella, että vain pieni osa kysymyksistä edellyttää tietoja nimenomaan siitä, mitä pääsykoekirjassa jostain asiasta sanottiin.
Jos asevelvollisuus suoritettaisiin siinä vaiheessa kun opiskelupaikka on jo olemassa ja palvelu olisi ajoitettu siten, että häiritsee opiskelua mahdollisimman vähän. Esim Kesä-heinä — elokuut x2 = 6kk.
Minustakaan ei ole mielekästä verrata USA:n yliopistoihin. Joku hallintoon ja numeroihin ihastunut virkamies selitti meille (ilmeisen tyhminä pitämilleen) tutkijoilla ja opettajille, miten jokin hallinnollinen prosessi on pakosta tosi hyvä, koska se on käytössä MIT:ssä.
MIT:n säätiöpääoma on suuruusluokkaa 10 miljoonaa dollaria per henkilökunnan jäsen, kun se suomalaisilla yliopistoilla on noin sadasoa tästä. Suomessa opiskelijoita on luokkaa kolminkertainen määrä opettajaa kohden verrattuna noihin yliopistoihin. Näitäkään lukuja ei voi suoraan verrata, mutta ne kertovat, että asiat ovat eri lailla meillä.
Ihan vakavissaan meillä etsitään jotain opetuksen laatukriteereitä tms., joilla voitaisiin päästä suuren maailman meininkiin mukaan. Tähän haihatteluun kuuluu jotenkin sellainen ajatus, että kenelle tahansa voidaan opettaa mitä tahansa ja jos se ei onnistu, niin se on opettaja, joka on tyhmä. Vaikka tämä voi olla totta, niin jokin tässä yhtälössä on nyt vialla.
Nykyisen koulutussysteemin saa “toimimaan” jos a) opikselijamäärät pudotetaan vähintäänkin puoleen tai b) jostain löytyy miljarditolkulla jonkun toisen rahaa, ja luukku, josta voi ostaa lisää (hyviä) opettajia ja tutkijoita. Jälkimmäinen ei tunnu uskottavalta.
Ja ensimmäinen ei toivottavalta, koska minun kaltaisiltani keskinkertaisuuksilta menee työpaikka…
Mielestäni mikä tahansa valintamenetelmä ainoana vaihtoehtona johtaa omanlaisiinsa ongelmiin, kun opiskelijat yrittävät maksoimoida omia sisäänpääsymahdollisuuksiaan järjestelmän tarjoamissa puitteissa. Itse olen opiskellut sekä Ranskassa julkisessa yliopistossa (2v alempi korkeakoulututkinto DEUG), Suomessa niin teknillisessä kuin tavallisessakin yliopistossa sekä nyt Yhdysvalloissa jatko-opiskelijana. Jokaisessa näistä järjestelmistä on omat ongelmansa, mistä täällä onkin jo puhuttu. Kommentoin tässä kuitenkin hieman Osmon ehdottamaa Keski-Eurooppalaista mallia hänen esittämiensä kriteereiden valossa.
“1) Se ei saisi olla liian kallis menetettyinä vuosina tai tehtynä turhana työnä.”
Kun yliopistoon otetaan kaikki halukkaat sisään, suurin osa heistä ei tule tekemään tutkintoa, eli järjestelmä on kallis ja teetättää opiskelijoilla paljon työtä suhteessa tuotettuihin tutkintoihin. Omasta vuosiluokastani matemaattis-luonnontieteellisellä alalla 2v. tutkinnon suoritti vajaa 20% aloittaneista. Monet huomasivat, ettei ala sopinut heille, mutta eivät enää voineet vaihtaa, eli koko vuosi meni hukkaan. Vuoden aikana ei voinut alustavasti tai testimielessä lukea muiden aineiden kursseja, koska suuret opiskelijamäärät auttamatta johtavat valinnaisuuden ja avoimuuden karsimiseen. Tämän lisäksi useat opiskelijat eivät päässeet tenteistä läpi, mistä syystä tutkinto jäi suorittamatta tai se suoritettiin 3 tai 4 vuodessa. (Järjestelmä Ranskassa salli yhden ylimääräisen vuoden per tutkinto automaattisesti, mutta tiedän useampia tapauksia joissa toinen ylimääräinen vuosi on myönnetty, ettei opiskelijalla olisi mennyt 3 vuotta hukkaan yhden hylätyn tentin takia. Koska tutkinnot ovat erillisiä ja niihin pitää hakea, ei seuraavan tason tutkintoa voi kuitenkaan aloittaa opiskelemaan samanaikaisesti, eli yhden tentin tekemiseen kuluu vielä se vuosi.)
Luonnontieteissä sentään motivoitunut opiskelija sai hyvin suoritettua tutkintonsa 2 vuodessa. Tosin motivaatio on todella vuosien aikana koetuksella, järjestelmä kun on ylikuormittunut ja opettajien yksi tärkeimpiä tehtäviä on yrittää karsia “jyvät akanoista” haukkumalla ja hankaloittamalla opiskelua. Laskuharjoituksissa väärille vastauksille naurettiin ja käskettiin tulla seuraavana vuonna uudelleen, kun ei noilla tiedoilla tenttiä kuitenkaan läpäistäisi(tämä noin 5 viikkoa lukukauden alusta). Kirjoja ei ollut, koska ne olisivat tulleet liian kalliiksi, joten teoriat opiskeltiin luentomuistiinpanoista, jotka olivat täynnä virheitä sekä epätäydellisiä todistuksia (“tämähän on itsestään selvä”).
Niin ja tenteistä pääsi läpi, kun pänttäsi sitä “turhaa nippelitietoa”. Toisenlaisia opetusmenetelmiä on turha kuvitella, kun opiskelijamäärät paisuvat.
“2) Sen pitäisi ottaa huomioon opiskelijoiden suhteelliset preferenssit: Opiskelijoiden tulisi mahdollisimman hyvin valikoitua aloille, jotka vastaavat heidän toiveitaan.”
Kun opinto-oikeus Ranskassa sallitaan kaikille yo-tutkinnon suorittaneille milloin he haluavat, on opintorahoissa sitten jouduttu karsimaan. Eli opintomenestykseen sidottua opintorahaa saavat vain opiskelijat, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa. Käytännössä monest siis opiskelevat alaa, joka vastaa vanhempien toiveita. Toisaalta alan valinta on yhtä vaikeaa kuin Suomessa, sillä lukion pohjalta ei luultavasti ole tarkkaa käsitystä siitä mitä vaikkapa kielitiede tai sosiologia todella on. Pääsykokeissa sentään saa jonkinlaista kosketusta aihepiiriin, Ranskassa tämä jää vasta itse opintoihin ja vaihtaminen kesken kaiken todellakaan ei onnistu enää.
“3) Kullekin alalle pitäisi valikoida niitä, joilla on parhaat menestymisen edellytykset alalla. Esimerkiksi siis lääkäreiksi sellaisia, joista tulee hyviä lääkäreitä.”
Lääketieteen opinnot Ranskassa ovatkin vasta se surkuhupaisin esimerkki. Ensimmäisen vuoden opinnot ovat todellakin avoimia kaikille, ja massaluennot välitetään sitten videon kautta 8–10 ylimääräiseen luokkahuoneeseen pienemmässäkin yliopistossa, jotta kaikki halukkaat pääsevät kuulemaan. Tosin videon kautta luennosta saattaa helposti jäädä puolet kuulematta, etenkin kun luentosalissa on paljon toista kertaa sisään yrittäviä, joiden pääasiallinen tavoite on meluta ja häiritä luennoitsijaa. Kirjoja ei käytetä, jotta kaikilla olisi “tasa-arvoiset mahdollisuudet” pärjätä tenteissä. Näin ollen jos itsellä on jo edellisen vuoden luentomuistiinpanot, kannattaa uusia yrittäjiä pyrkiä häiritsemään niin, että heiltä jää joitain oleellisia tietoja saamatta. Olen kuullut esim. tapauksista, joissa karkeasti käyttäytyneet ja alasti pyllistelleet miespuoliset opiskelijat saivat nuoren naisopettajan niin pois tolaltaan, että luennosta jäi puolet pitämättä. Uusintaluentojahan ei sitten kannata odottaa. Ja opettajan jakoon laittama materiaali ei välttämättä leviä sinne takariveille saakka. Koska pyrkimiskerrat ensimmäisen vuoden jälkeisille parillekymmenelle opiskeluoaikalla on rajattu kahteen, monet sentään tuhlaavat aikaansa vain kaksi vuotta. Ja jos sisäänpääsystä todella haaveilee, niin vanhempien on paras varautua maksamaan lisähintaa luentojen jälkeen iltaisin pidettävistä preppauskursseista.
Nämä Ranskan julkisten oppilaitosten ongelmat ovat johtaneet siihen, että lahjakkaimmat opiskelijat hakeutuvat yksityisiin kouluihin, joihin pääsee kalliilla rahalla, tai sitten pääsykokeiden sijaan käyvät lukion jälkeen 2 vuotta valmistavia kursseja (classes préparatoires), joiden jälkeen mennään huippukoulujen pääsykokeisiin. Toisin sanoen he menevät opettelemaan niitä jopa oman alan kannalta täysin epärelevantteja nippelitietoja kahden vuoden valmennuskurssille — esimerkiksi kauppakorkean pääsykokeissa testataan esimerkiksi matematiikka ja historiaa sekä muuta yleistietoa. Insinöörikoulujen pääsykokeihin päntätään myös filosofiaa. Jos pääsykokeissa ei nappaa, on kaksi vuotta mennyt hukkaan. En sitten teidä, kuinka tehokkaana mallina tätä Osmo oikeasti pidät.
Minusta voisi olla useita vaihtoehtoisia tapoja päästä yliopistoon:
1. SAT-testi (vast.) 40 % aloituspaikoista.
2. Yo-kirjoitusten tulokset 40 % aloituspaikoista
3. Pääsykokeet 20 % aloituspaikoista.
SAT-testien ja ylppäreiden tulokset julkaistaisiin samaan aikaan, jonka jälkeen 80 % aloituspaikoista sen syksyn osalta olisi täytetty. Loput 20 % paikoista olisivat jaossa ko. vuoden “ylijäämä“ylioppilaille ja aikaisempina vuosina rannalle jääneille.
Tämä takaisi opiskelumahdollisuuksia vähän eri tavalla lahjakkaille. Älykkyystesti valikoi älykkäimmät opiskelemaan, ylppärit valikoi ööh… lukiossa parhaat ja pääsykokeet lopulta ne joiden älykkyyden ja ahkeruuden/sinnikkyyden tulo on suuri. Tässä mallissa pääsykokeista ei päästäisi kokonaan eroon, mutta 80 % selviäisi ilman niitä suoraan opiskelemaan.
Itse pääsin aikanaan lääkikseen täysillä lähtöpisteillä ja päälle tulleilla aika hyvillä pääsykoepisteillä. Oman arvioni mukaan kurssille valituista ehkä puolet oli saanut täydet lähtöpisteet ylppäreiden perusteella; nämä olisi aivan hyvin voinut ottaa sisään ilman pääsykoettakin. Tuskin kukaan 40/40 lähtöpistettä saaneista jäi rannalle kokeiden jälkeenkään.
Onpa herkkä aihe kun suhteellisen viaton lähdeviitteen pyyntö herättää näin monta vastausta. Todettakoon, että en ole tämän(kään) alan asiantuntija, ja lukemassani kirjassa on mielestäni selvä agenda yleisiä älykkyystestejä vastaan, joten en purematta niele kaikkea mitä kirjassa sanotaan. Mutta en usko, että suoranaiseen faktojen väärentämiseen on lähdetty.
Joitakin kommentteja:
Totta kai. Nyt kysymys on siitä, miten SATia käytetään. Jos todetaan, että SATilla karsitaan tyhmin 50% populaatiosta pois ja lopuille annetaan jokin muu pääsykoe, argumenttisi on validi. Jos taas SATia käytetään pääsykokeena ja yritetään verrata SATin validiteettia muihin valintamenetelmiin verrattuna, niin useimmilla muilla valintamenetelmillä tyhmimmät putoaisivat pois joka tapauksessa, joten relevantti populaatio jota pitää tarkastella on sisään päässeet ja se osa joka oli vähällä päästä, ja olisi voinut jollakin muulla menetelmällä päästä sisään. Tuo on paljon pienempi joukko ja paljon lähempänä valittuja opiskelijoita kuin koko populaatiota.
Minulla ei ole mitään tietoa metodologiasta, mutta oletus oli, että UC tekisi tekisi tutkimuksensa edes jollain tasolla järkevällä metodologialla.(*)
Minä en nyt ihan varauksetta osaa hyväksyä, että 11-vuotiaana tehdyn älykkyytestin ja 16-vuotiaana tehdyn jonkunlaisen loppukokeen korkean korrelaation perusteella voidaan vetää johtopäätös, että älykkyystesti korreloi vahvasti yliopistomenestyksen kanssa. Varsinkin kun on evidenssiä, että jälkimmäinen korrelaatio ei ole kovin suuri.
Sama lähde:
UC also discovered that high school grades and achievement test scores are slightly better predictors than the SAT, although there is no agreement with this conclusion in some other studies.
(*)Voi olla, ja tässä suhteessa UC on todennäköisesti se paikka missä yhdysvalloissa ensimmäisenä lähdetään tekemään vähemmistöjä auttavaa “rotu“politiikkaa. Todettakoon kuitenkin, että jos/kun kyseessä on asia jota rasistit käyttävät keppihevosenaan, olisin enemmän huolissani älykkyystestejä puoltavien tutkimustulosten integriteetistä kuin toisinpäin. (Väkisin tulee mieleen Vanhasen äo-“tutkimus” jonka mukaan useissa afrikan maissa asuvat ihmiset keskimäärin luokiteltaisiin Suomessa kehitysvammaisiksi.)
Olin näköjään lukenut kirjaa vähän huolimattomasti. Yliopiston “presidentti” oli vain jossain puheessaan ehdottanut SATista luopumita, ja (osittain?) puheen seurauksena College Board teki SATiin vähän isompia muutoksia.
Juuri näin. SATin kanssa yhtä hyviä ennusteita tekee esimerkiksi sosioekonominen asema tai vanhempien koulutus. Joten miksi hukata resursseja testaamiseen? SATia parempia tuloksia ainkain UC:n mukaan antaa esimerkiksi SAT II, joka on ymmärtääkseni enemmän ainekohtaisen osaamisen mittaamista kuin “yleisen” älykkyyden mittaamista, eli lähempänä suomalaisia pääsykokeita.
Mutta suuri kysymys ja Osmon alkuperäisen postauksen avainkysymys on, kuinka hyvin ensimmäisen vuoden opintomenestys ennustaa opintomenestystä. Intuitiivisesti tuntuu kummalliselta jos se ei ole merkittävästi parempi ennustaja kuin 13%. Filosofisempi kysymys on, että mitä halutaan, että mitataan. Onko opintomenestys arvosanoilla mitattuna oikea mittari? Pitäisikö ennemmin tutkia viisi vuotta valmistumisen jälkeen vaikka palkkaa, työllisyyttä oman alan tehtävissä tai subjektiivista tyytyväisyyttä uravalintaan?
Massaluentoja muuten haukutaan monesti ihan turhaan. Luennon hyöty ei riipu siitä, kuinka moni muu sitä kuuntelee. Se ei laske mitenkään sillä, että yksi jamppa lisää tulee luentosaliin. Itse olen luennoinut viiden hengen kursseja ja kahden ja puolensadan hengen kursseja ja kaikkea siltä väliltä.
Kaikissa tapauksissa luokassa on ollut se neljä aktiivista opiskelijaa, jotka kyselevät. Jos siitä on hyötyä muille 20 hengen ryhmässä, siitä on ihan yhtä lailla hyötyä muille 200 hengen ryhmässä.
Eikä ammattiaineissa ja labratöissä järjestetä kuitenkaan massakursseja. Ja matikassa jatkokursseilla lukijoita on yleensä sen verran vähän, että opetusta saa, jos haluaa — ja jos opettaja ei ole täysin autistinen, kuten joskus on.
Se, mikä opettajien ja oppilaiden määrien suhteessa mättää — siis siinä, että oppilaita on paljon ja opettajia vähän — liittyy enemmän siihen, että opiskelijat eivät saa opintojen kokonaisuutta ajatellen tarkoituksenmukaista ohjausta joltakulta, joka tunnistaa kaverin vahvuudet. Eivät yleisluontoiset opinto-ohjaajat tai toiset opiskelijat kykene neuvomaan.
Nippelitietojakin väheksytään turhaan. En vielä ole törmännyt sellaiseen opiskelijaan, jolla olisi paljon turhaa nippelitietoa, mutta ei mitään muita lahjoja. Monella alalla juuri “nippelitiedon” hallinnasta on pulaa.
Kävin hakemassa lukiolaisen kotiin ja pohdimme ennen kotiinlähtöä n 10 ressulaisen kanssa mikä on heidän käsityksensä uudistuksesta.
Porukan yhteinen käsitys oli, että on järjetöntä pistää 15–16-vuotiaat tekemään uravalintoja, eivät he ole siihen kypsiä eivätkä halukkaita.
Se johtaa myös lukion pidentymiseen, sillä nyt kirjoituksia joutuu uusimaan, jotta pääsisi jatkoon.
Preppauskurssit siirtyvät nyt ylioppilaista lukiolaisiin
Vaihto-oppilasvuodet voi unohtaa, koska ne vaarantavat menestyksen kirjoituksissa.
Väärät valinnat johtavat lisääntyvään uudellenkoulutukseen
Ennustusjaksot pidentyvät. Jo nyt on mahdotonta arvioida 5–7 vuotta etukäteen mille alalle kannattaa valmistua . Nyt pitäisi sitten ennustaa 9–12 vuotta etukäteen mille alalle kannattaa suunatua.
Kalkkis-Virkkunen aiottiin äänestää lieden ääreen, useimmat heistä ovat äänestäjiä 2011 vaaleissa
Tiedemies:
Aamen. Jotenkin tässä pääsykoerytäkässä on mennyt sivuun se että sitä yliopistoakin pitäisi jollain tavalla kehittää- ne suurimmat ongelmat ovat jossain ihan muualla kuin pääsykokeissa. Mutta minkäs teet.
Liian vanha: Onpa hienoo, että nuorilla on sentään vielä järki päässä ja ne ymmärtää, että jonot syntyy joka tapauksessa johonkin.
Mä oon näiden nuorukaisten kanssa samaa mieltä siitä, että jonoja ei pitäs missään nimessä yrittää aikaistaa. Tietysti mun suosikkivaihtoehdossa jonoja ei olis ylipäänsäkään.
“Liian vanha: Onpa hienoo, että nuorilla on sentään vielä järki päässä ja ne ymmärtää, että jonot syntyy joka tapauksessa johonkin.”
Käytännössä jonoja syntyy vain muutamaan suosittuun koulutusohjelmaan eli lääkäriksi, koska lääkäreille on annettu oikeus rajoittaa lääkärikoulutusta.
Suomessa lääkäreillä on USA:n kaltainen ammttisuojajärjestelmä, joka takaa monopolin heille.
Sen lisäksi jonoja on taideaineisiin, mutta onko siitä yhteiskunnalle mitään haittaakaan.
Toisaalta , rajoitukset Suomessa johtavat siihen , että nuoret hakeutuvat muualle opiskelemaan ja jäävät sille tielleen.
Näinhän kävi 70-ja 80-luvun alussa ennen kuin älyttiiin lisätä aloituspaikkoja.
“Mä oon näiden nuorukaisten kanssa samaa mieltä siitä, että jonoja ei pitäs missään nimessä yrittää aikaistaa”
Pisti silmään tuo mainintasi nuorukaisista, yleensä sillä viitataan poikiin.
Ressussa näkyy tuo lukion sukupuolivääristymä selvemmin kuin muualla. Poikani kurssiryhmässä on 7 poikaa ja 23 tyttöä ja sama suhde koskee koko sisäänottoa.
Samoin yliopistojen siirtyminen sisäänotossa todistuksiin lisää tyttöjen osuutta. Nyt se on 60 % , mutta jatkossa noussee 70–80 %:iin
Visti, nykymallissakin moni opiskelija joutuu menemään vaikka Viroon, ja paljon pidemmäksi aikaa. Uusien mallien viat eivät siis välttämättä tee malleja nykyistä huonommaksi.
Matematiikassakin asiat ovat joko oikein tai väärin kuten laskennossa. Tietysti eri oletuksilla päädytään eri johtopäätöksiin, mutta oletusten valinta ei olekaan matematiikkaa.
Älykkyystestin hyöty on siinä, että siihen ei tarvitse valmistautua eikä sitä juurikaan tarvitse uusia.
Olisiko paras tosiaan
1. Jakaa osa paikoista yo-kirjoitusten, osa pääsykokeiden, osa SAT-testin perusteella, osa näitä yhteenlaskien?
2. Eri aloilla käyttää noita keinoja eri suhteissa.
3. Soininvaaran mainitsemilla aloilla kasvattaa sisäänottoa ja karsia huonoimmat 1. vuoden jälkeen. Tällä saataisiin suurin osa hyödyistä ja aika harvalle tulisi pakollinen välivuosi — SAT-tuloksella kun lähes kaikki kyvykkäät pääsisivät siedettävään paikkaan — mutta sentään kaikkein toivottomimmat jäisivät pois tuottamasta resursseja.
4. Tietysti muillekin pitäisi Tiedemiehen ehdottamalla tavalla sallia opinnot, jos korvaavat portaittain aiheuttamansa kustannukset. Kustannuksiin ei pidä laskea vain osuutta opettajaresursseista vaan enemmän, jotta opetusresursseja lisäämällä saadaan paikattua “tason laskun” muille aiheuttama haitta.
Jos joku pitää välivuosia siksi, että ei ole päässyt haluamaansa paikkaan, ne ovat keskimäärin ainakin kansantaloudelle, ehkä sille ihmisellekin huonoja välivuosia. Jos joku pääsee heti haluamaansa paikkaan mutta saa niin mielekkään työn, että silti pitää sen välivuoden, ehkä hän ei ole tyhmä. Sama koskee kesätöitä ja opintojen aikaisia töitä, joten opintolainojen takausjärjestelmä tulee säilyttää.
Jos haluaa ajatella positiivisesti, todistuksen ja ylioppilaskokeen aseman lisääminen oppilasvalinnoissa ei johdakaan täysnaisistuneeseen korkeakoulutukseen. Jos nimittäin hyvin käy, ensin tyttöjen määrä tosiaan lähtee nousuun mutta saavuttaa sitten lakipisteen, kun ihmiset tai ainakin pojat ja miehet ymmärtävät, missä mennään. Sitten aletaan vihdoin vaatia muutoksia koululaitokseen — ja ehkä myös oppilasvalintaan.
Nythän poikien osuuden romahtaminen on tapahtunut suhteellisen hiljakseen, noin 30 vuoden aikana. Se varmastikin osin selittää sitä, että korkeakouluista valmistuneista miehiä on 36% eikä se hetkauta ketään.
Taustalla lienee myös muita kulttuurisia syitä, tärkeimpänä ehkä yleinen välinpitämättömyys poikien ja miesten hyvinvointia kohtaan. Törmäsin juuri osuvaan sitaattiin, joka meni jotenkin näin: “Kun ihmiset havaitsevat heikkoutta naisessa, he haluavat suojella ja vahvistaa, kun he havaitsevat heikkoutta miehessä, he haluavat murskata”.
SATin suosiota täällä täytyy kummastella. USA:n koululaitos on erilaisten mittausten mukaan teollistuneen maailman huonoimpia. Suomi taas on vähintään keskivertoa parempi, PISA:n mukaan jopa paras. Ei kai USA:sta kannata mitään kopioida. On myös ajatusvirhe kuvitella, että SAT-vaikuttaa vain tapahtumiin sen suorittamisen jälkeen.
Mutta jos punnitse erilaisten ongelmien vakavuutta keskenään, ehkä joku älykkyystesti voitaisiin ottaa käyttöön, kunhan annettaisiin poikien pärjätä siinä paremmin. No, niin ei kävisi, joten se siitä. USA:ssa SATeineen korkeakoulutuksen naisistuminen on Suomen luokkaa, vaikka ainakin ajoittain ei ole pystytty poikien parempaa menestystä SAT:ssa etukäteen estämään.
Minua kummastuttaa Enkidun yhdistetty misogynia (mitä muuta on halu suosia miehiä pelkän sukupuolen perusteella?) ja kuvitelma siitä, että miehet ovat jotenkin luonnostaan älyllisesti naisia heikompia.
Minun nähdäkseni poikien tyttöjä huonompi koulumenestys johtuu siitä, että tytöt kasvatetaan kuuliaisiksi, pinnallisesti nöyriksi taustavaikuttajiksi, siinä missä pojat kasvatetaan aktiivisiksi, julkisiksi, kyseenalaistaviksi toimijoiksi. Siis keskimäärin. Pojille annetaan enemmän vapautta ja kokeilevaa ja destruktiivista käytöstä sallitaan enemmän. Ongelma on siinä, että olemalla aktiivinen, julkinen kyseenalaistaja ja uudistaja ei saavuta koulumenestystä. Koulun tehtävä on lannistaa eikä rohkaista, jotta itse kukin saataisiin tyytymään siihen rooliin, joka hänelle on yhteiskunnassa tarjolla. Ja kun produktiivisia rooleja ei ole tarjolla kysyntää vastaavasti, juuri nämä aktiivisiksi, julkisiksi kansalaisiksi kasvatetut pojat syrjäytyvät herkemmin niihin vähemmän produktiivisiin.
Siinä missä muodolliset naisia koskeneet rajoitukset on pitkälti saatu poistettua, kulttuurilliset roolit eivät ole muuttuneet paljonkaan. Tämän näkee helposti epämuodollisissa sekaryhmissä, hyvin harva nainen uskaltaa korottaa ääntään ja vaatia tulla kuulluksi, siinä missä miehet tekevät tätä jatkuvasti. Ja on tutkittu tosiasia, että lasten sukupuolia erottava ja korostava kohtelu alkaa jo heti syntymästä.
Ei ole mitenkään ihmeellistä, että tyttöjen tiukempi “muotti” kasvatuksessa valmistaa paremmin siihen “mallikansalaisen” tiukkaan muottiin kuin poikien väljempi muotti.
Näistä syistä en ole sitä mieltä, että ongelma on ratkaistavissa suosimalla poikia sukupuolen perusteella.
PISA mittaa massaa, huippuosaajat ovat edistyksen edellytys. Sikäli PISA on huono mittari Suomen tulevien menestymismahdollisuuksien ennustajana innovaatiomarkkinoilla.
Yksi vaihtoehto olisi päästää kaikki halukkaat suorittamaan sitä tutkintoa, mitä haluavat. Uskon, että vapaasta tutkinnonsuoritusoikeudesta huolimatta ei valmistuisi kovin monta ylisuurta ikäluokkaa juristeja, ekonomeja ja valtiotieteilijöitä. Luultavasti muutamassa vuodessa päästäisiin järkeviin opiskelijamääriin ilman pääsykokeita ja välivuosia.
Monet kirjoittajat ottavat aiheen kovin henkilökohtaisesti. Minä en olisi päässyt sisään jos … tai lahjakas ystäväni joka nykyyään saa niin ja niin paljon palkkaa (!) ei olisi ehkä päässyt sisään jos…
Helposti tuijotetaan asioita siinä kynnyksellä, ja tietysti siis viimeisten sisäänpäässeiden toteutuneen kehityksen näkövinkkelistä.
Kuka kertoisi sen viimeisenä rannalle jääneen tarinan? Ei kukaan. Emme voi tietää olemmeko menettäneet Nobelistin (tai luultavammin Perelmanin) systeemistä siksi että juuri sinun ystäväsi (joka nyt saa siis arvatenkin hyvää liksaa alalta ja sai ihan kivan arvosanan gradustaan jne.) on neljännellä yrityksellä ja kahden valmennuskurssin jälkeen saanut oikeutta ja päässyt sisään.
Rajanvedon henkilökohtaisia ja kauniisti kerrottuja yksilötarinoita tärkeämpi kysymys on kuitenkin suurten massojen ekonomia.
Kannatan mallia, jossa julkista rahoitusta nauttiva yliopisto tai korkeakoulu järjestäköön sisäänottonsa aivan kuten haluaa, kunhan jokaiseen tiedekuntaan (tai muulle laveahkosti määritellylle sektorille jos tiedekunta ei ole jossain tapauksessa sovelias yksikkö tai termi) otetaan vuoden sisään ensimmäistä kertaa ylioppilaaksi / IB:ksi kirjoittaneita sisään vähintään 60% koko sisäänotosta. (Nykytilanteesta toki portaittain tuohon lukemaan).
Tuntuu järkevältä, että eri aloilla pääsykokeiden sisältö ja painotukset saavat vaihdella voimakkaastikin, kuten viestiketjusta näkyy. Päättäkööt koulut karsintaperusteidensa sisällön aivan itse, mutta nykyistä nuorempaa sisäänottoa olkoon pakko toteuttaa.
Voidaan olettaa, että tällä mallilla kokonaisuuden näkövinkkelistä oppia saamaan päätyvät aika lailla samat ihmiset aika lailla samoihin opiskelupaikkoihin kuin nykymallillakin, mutta vähemmillä tyhjäkäyntikuukausilla. Kauniisti kerrotuista yksilötarinoista itsensä löytämisestä huolimatta nämä välivuodet ovat haitallinen massailmiö. “Neljännellä yrittämällä sisään” ‑tapausten yleisyys on iso yhteiskunnallinen kustannus.
Olennaista on myös, että keskustelu siitä minkälainen järjestelmä (SAT/YO/näyttökoe/ulkomuistikoe/aineistokoe/arvonta) mihinkin paikkaan soveltuu voidaan käydä alakohtaisesti.
Malli ei myöskään nähdäkseni tee tulevaisuudessa uskoakseni varsin todennäköisesti käytävää peitsen taittoa opintojen, tutkintojen tai opiskelupaikan vaihtamisen maksullisuudesta sekä ulkomaisten opiskelijoiden asemasta ja maksuista entistä hankalammaksi, kuten kaikki halukkaat sisään ja portaittain ulos ‑mallissa helposti voi käydä?
“Minun nähdäkseni poikien tyttöjä huonompi koulumenestys johtuu siitä, että tytöt kasvatetaan kuuliaisiksi, pinnallisesti nöyriksi taustavaikuttajiksi, siinä missä pojat kasvatetaan aktiivisiksi, julkisiksi, kyseenalaistaviksi toimijoiks”
Naiset ovat keskimäärin lahjakkampia verbaaliseti kuin miehet.
Matematiikasta saa yhden arvosanan, mutta kielistä jopa viisi-kuusi.
Se luo pohjan todistusten eroille.
‘USA:n koululaitos on erilaisten mittausten mukaan teollistuneen maailman huonoimpia.’ (Enkidu)
Siellä on monissa paikoin julkisen koululaitoksen rinnalla yksityinen järjestelmä, johon vähänkään paremmat ihmiset laittavat lapsensa, minkä jälkeen julkisen palvelun heikkous ei ole heidän ongelmansa. Touko Mettinen varmaan näkisi jotain kielteistä tässä: http://www.mindfully.org/Reform/2005/American-Apartheid-Education1sep05.htm
Miltei ajattelin tänään:
“Monet kirjoittajat ottavat aiheen kovin henkilökohtaisesti. Minä en olisi päässyt sisään jos … tai lahjakas ystäväni joka nykyyään saa niin ja niin paljon palkkaa (!) ei olisi ehkä päässyt sisään jos…
Helposti tuijotetaan asioita siinä kynnyksellä, ja tietysti siis viimeisten sisäänpäässeiden toteutuneen kehityksen näkövinkkelistä.”
Ihan samaa mietin itsekin. Sitäpaitsi jos valinnat suoritettaisiin ylppäreiden perusteella, ei kukaan näistä sisäänpäässeist olisi joutunut sellaiseen hakijasumaan kuin nyt joutui.
“Kauniisti kerrotuista yksilötarinoista itsensä löytämisestä huolimatta nämä välivuodet ovat haitallinen massailmiö. ”
Olen täysin samaa mieltä. Kaikenmaailman liirumlaarum työelämän opetuksista on sitä itseään, liirumlaarumia ja lähentelee uskottavuudeltaan myyttistä äitiyslomaa kaikenkattavien organisaatio- ja työsuhdetaitojen nerokkaana oppikouluna (hehheh, onpa varmaan tosi paljon hyötyä opetella vaihtamaan vaippoja…).
Sitä työelämää kun oppii hyvin nopeasti siinä oikeassa ammattiavastaavassa työpaikassakin ja bonuksena sitä niinku oppii oman alan asioita. Perinteisesti oman alan kokemus on yleensä laskettu meriitiksi työssä kuin työssä.
“Minua kummastuttaa Enkidun yhdistetty misogynia (mitä muuta on halu suosia miehiä pelkän sukupuolen perusteella?) ja kuvitelma siitä, että miehet ovat jotenkin luonnostaan älyllisesti naisia heikompia.”
Heh, ai et sit tätä. Syytökset misogyniasta ovat niin älyttömiä ja loukkaavia, että en tai viitsi vastata. En myöskään ymmärrä, miten kirjoituksestani saa kuva, että pidän miehiä älyllisesti heikkolahjaisempina, vaikka juuri kirjoitan SAT-tyyppisten testein suosivan poikia.
Kerrottakoon nyt kuitenkin Tapiolle, että nykyinen koulujärjestelmä ei ole Jumalan luoma täydellisen tasapuolinen järjestelmä. On paljon tutkimusta, jonka perusteella voi väittää nykyisen koulun suosivan tyttöjä. Aika ihme olisikin, jos niin ei olisi, kun tietää, miten suuressa enemmistössä naiset ovat kaikessa kouluun liittyvässä. Sama ilmiö on kaikissa länsimaissa, Suomessa kuitenkin keskimääräistä enemmän.
azille: En tiedä kuinka onnistunut PISA on mittarina noin yleensä, mutta tietenkin tuloksista voi bongata erilaisia ryhmiä, myös huiput. Suomi on siitä omituinen maa PISAn mukaan, että täällä on korkea keskiarvo ja poikkeuksellisen paljon huippuja. Ihan epäonnistunut ei täkäläinen järjestelmä kai voi olla, jos poikien syrjäytymistä ei oteta huomioon.
Oleellisinta on leikata opiskelijamääriä. Kun opiskelijamäärät vastaisivat edes pikkuisen realistisemmin työmarkkinoiden kysyntää, valmistumisajat paranisivat uudelle tasolle, koska tutkinnon suorittaneella olisi mahdollisuus koulutustaan vastaavaan työhön. Nykyisin näin ei taida olla kuin lääkäreillä.
Jos kaikki pääsevät haluamalleen alalle, se ainakin alkuvaiheessa tekee tyhjäksi vuorovaikutteiset opetusmuodot. Ranskassa opiskelijat eivät suostu edes keskustelemaan keskenään niistä asioista, jotka vaikuttavat opintomenestykseen. Lipsauttamalla kanssakilpailijalle tiedonjyväsen, saattaa pudota itse pois seuraavalta vuodelta.
Minusta kaikki sisään ‑mallissa on muitakin heikkouksia. Se tekee opiskelijan ensimmäisestä vuodesta helvetillisen. Ulkoa opiskelu tarkoittaisi 12-tuntista päivää. Eikö tätä järjetöntä ulkoa opiskelua haluttu juuri suitsia? Nyt se venytettäisiin lukuvuoden mittaiseksi.
Omasta mielestäni paras pääsykoejärjestelmä on sellainen, jossa ajallinen mahdollisuus valmistautua pääsykokeeseen on mahdollisimman lyhyt. Esimerkiksi oikeustieteellisen pääsykoealue julkaistaan vasta, kun ylioppilaskirjoitukset ovat takana. Aineisto on aina uutta ja aiheet vaihtelevat joka vuosi. Kilpailu jää siten muutaman kuukauden mittaiseksi eikä kenenkään ole mahdollista hankkia etua itselleen pänttäämällä vuodesta toiseen samaa kirjaa edellisestä kesästä saakka (näin on asia lääketieteellisessä).
Olen kelannut ne PISAn taulukot lävitse. En muista, enkä ole varma ymmärsinkö oikein miten ne levelit määriteltiin. Kympin oppilas ei sinänsä ole huippu vaan lopulta suuremmassa massassa aika tavanomainen tapaus.
Huippujen esiin löytämisellä tarkoitan tutkijoita, joista voisi maailman mittakaavassa tulla alojensa johtavia tutkijoita/ajattelijoita, top 10 sakkiin kuuluvia tai näin.
Ei niitä mahdottomasti voi tulla 5 miljoonan populaatiosta, mutta jotenkin niitä odottaisi kuitenkin enemmän. Kuinka monta suomalaista tiedemiestä edellisen 50 vuoden aikana on kohonnut asemaan, jossa esimerkiksi myönnetty Nobelin palkinto ei olisi ollut mitenkään yllättävä? Leena Palotie olisi hyvinkin siihen asemaan voinut yltää, jos hänen elämänsä ei olisi surullisesti loppunut ennen aikaansa. Itse en osaa nimetä näitä kovin montaa, en tosin väitä, että tietomääräni olisi toisaalta riittävä tekemään tällaista arviota kovin pitävästi.
Lars Ahlfors sai matematiikassa Nobelia vastaavan Fieldsin mitalin vuonna 1936, ja hänen kirjansa funktioteoriasta on säilyttänyt arvonsa yli puolen vuosisataa.
En halua mitenkään mitätöidä tai vähätellä laajempien massojen koulutuksen tärkeyttä, mutta mielestäni potentiaalisten huippulahjakkuuksien esiin löytämiseksi ja tukemiseksi ei tehdä riittävästi peruskoulussa eikä yliopistoilla.
Edelleen en tiedä onko tämä harhakäsitys, mutta oma kuvani on, että edellisinä vuosikymmeninä ei juuri ole noussut esille Ahlforsin, Rolf Nevanlinnan, Edward Westermarckin, A.I. Virtasen, Ragnar Granitin kaltaisia huippuja.
SATin suosiota täällä täytyy kummastella. USA:n koululaitos on erilaisten mittausten mukaan teollistuneen maailman huonoimpia. Suomi taas on vähintään keskivertoa parempi, PISA:n mukaan jopa paras. Ei kai USA:sta kannata mitään kopioida. On myös ajatusvirhe kuvitella, että SAT-vaikuttaa vain tapahtumiin sen suorittamisen jälkeen.
Yhdysvaltojen koulujen huonoudesta puhuttaessa kannattaa aina muistaa etnis-rodulliset erot. Esimerkiksi PISA-tutkimuksessa Yhdysvaltain valkoisia koululaisia paremmin suoriutuivat Euroopassa vain suomalaiset ja hollantilaiset. Aivan nuorimmissa ikäluokissa valkoiset ovat vähemmistönä Yhdysvalloissa.
Jos joku nyt väittää, että tämä johtuu siitä, että USA:n järjestelmä syrjii vähemmistöjä, niin haluaisinpa tietää, millainen on Suomen toistaiseksi hyvin vähälukuisten kehitysmaista kotoisin olevien väestöryhmien koulumenestys verrattuna kantaväestöön.
SAT liittyy yliopistojen sisäänpääsyyn, joten perus- ja keskiasteen koulutusta ei oikeastaan kannata sekoittaa tähän. Yhdysvalloissa lienee kymmenittäin yliopistoja, joiden tieteellinen merkitys, siis jokaisen yksittäin, on suurempi kuin koko Suomen yliopistolaitoksen. Vaikka tottakai Atlantin takana on paljon myös aivan surkeita yliopistoja.
“Naiset ovat keskimäärin lahjakkampia verbaaliseti kuin miehet.
Matematiikasta saa yhden arvosanan, mutta kielistä jopa viisi-kuusi.
Se luo pohjan todistusten eroille.”
Taideaineita, liikuntaa ja käsitöitä lukuunottamatta mikään, mitä peruskoulun tai lukion oppimäärään sisältyy, ei vaadi mitään erityistä kielellistä tai matemaattista lahjakkuutta, ja hyvien arvosanojen saaminen on oikeastaan vielä vähemmän lahjakkuudesta kiinni. Hyviä arvosanoja saa, kun tekee, mitä käsketään.
Luulen, että erot naisten ja miesten keskimääräisessä kirjallisessa osaamisessa (puhetaitoa ei käytännössä kouluissamme mitata) tulevat siitä, että tyttöjen keskuudessa kirjojen lukeminen on enemmän muotia kuin poikien keskuudessa.
Poikien lukemista on kyetty lisäämään, kun on yritetty, yllätys, yllätys. Yksi hyväksi havaittu keino, jota koulu voi harrastaa, on luettaa vähän lukeville pojille suoraviivaisia poikien kirjoja ja olla vaatimatta kokeessa tms. ihmissuhdeanalyysejä. Naisopettajille tuollaisessa on usein jotain luonnotonta, koska he eivät ole koskaan ajatelleet pienen pojan aivoilla.
Naiset saavat koulussa miehiä parempia todistuksia -> naiset ovat miehiä parempia koulussa.
Miehet saavat (erään käsityksen mukaan) naisia parempaa palkkaa työelämässä ja etenevät useammin huipputehtäviin -> miehet ovat naisia parempia töissä.
Lisäksi voisi sanoa, että koulussa opetetaan vääriä asioita tai niitä arvioidaan väärin, jos kerran huonommat oppilaat ovat lopulta parempia työelämässä.
Niiden, jotka luulevat PISAn osoittavan, että suomalaiskoululaiset ovat loistavia matematiikassa, kannattaa lukea tämä kirjoitus. Vuoden 1999 TIMMS-tutkimuksessa suomalaislasten algebran ja geometrian osaamisessa ei ollut hurraamista. PISA ei mittaa todellisia opittuja matematiikan taitoja vaan “matemaattista lukutaitoa”, mitä se sitten onkin. Jostakin syystä Suomi, siis OPM, jättäytyi pois TIMMS-vertailusta ensimmäisen kerran jälkeen, vaikka PISAssa ollaan innokkaasti mukana jo neljättä kertaa.
J, USA:n menestystä PISAssa voi verrata vaikka Kanadaan tai Ruotsiin, joissa ulkomaaneläjää on saman verran. Ei näytä hyvältä. Kanada on suurin piirtein toiseksi paras Suomen jälkeen. Ruotsilla ei mene läheskään yhtä hyvin mutta selvästi paremmin kuin USA:lla. Ettei vaan ole niin, että valkoisten jenkkien loistava menestys on jonkun tohtorin spinnaama totuus …
“SAT liittyy yliopistojen sisäänpääsyyn, joten perus- ja keskiasteen koulutusta ei oikeastaan kannata sekoittaa tähän. ”
En ole itse koskaan Jenkkilässä opiskellut, mutta muiden tarinoista olen päätellyt, että SAT ei todellakaan vaikuta vain opiskelijavalintoihin. Testejä tehdään jo aiemmin. SAT myös leijuu koulun päällä kuin tumma varjo ja vaikuttaa koko koulun mentaliteettiin. Tai sitten ei.
J, USA:n menestystä PISAssa voi verrata vaikka Kanadaan tai Ruotsiin, joissa ulkomaaneläjää on saman verran. Ei näytä hyvältä. Kanada on suurin piirtein toiseksi paras Suomen jälkeen.
USA:ssa nuorimmissa ikäluokissa valkoiset ovat jo vähemmistö. Tämä ei todellakaan ole totta Kanadassa tai Ruotsissa. Lisäksi sillä, keitä vähemmistöt ovat, on merkitystä, koska rotujen välillä on systemaattisia eroja ÄO:ssa. USA:ssa suurimmat vähemmistöryhmät ovat mestitsit ja mustat, Kanadassa kiinalaiset, Ruotsissa suomalaiset.
Kuten todettua, USA:n valkoinen väestö suoriutuu PISA-testeissä erittäin hyvin. Missä se surkeiden koulujen vaikutus näkyy? Lähteeni PISA-tulokseen on Peter Baldwinin “The Narcissism of Minor Differences: How America and Europe are Alike”.
Tässä parempi lähde PISA-ryhmäeroille USA:ssa, lainaus:
On the combined science literacy scale, Black
(non-Hispanic) students (409) and Hispanic
students (439) scored lower, on average, than
White (non-Hispanic) students (523), Asian (non-
Hispanic) students (499), and students of more
than one race (non-Hispanic) (501). Hispanic
students, in turn, scored higher than Black (non-
Hispanic) students, while White (non-Hispanic)
students scored higher than Asian (non-Hispanic)
students.
Se, että aasialaiset saavat heikompia tuloksia kuin valkoiset “science literacy” ‑testissä, todistaa siitä, että testi mittaa enemmänkin kielellisiä taitoja kuin mitään luonnontieteellistä osaamista. Näin siksi, että aasialaiset päihittävät valkoiset systemaattisesti matemaattis-luennontieteellisissä SAT- ym. testeissä, mutta saattavat hävitä kielellisiä taitoja mittaavissa testeissä (monet USA:n aasialaiset ovat tietenkin maahanmuuttajia, joille englanti ei ole äidinkieli).
USA:n valkoisten keskiarvotulos oli siis 523, kun taas Suomea (563) ja Hollantia (525) lukuun ottamatta Euroopan maissa kaikkien testattujen keskiarvo oli välillä 473–516. Suomi on sen luokan outlier tässä tutkimuksessa, että pistää epäilemään, että OPM:ssä on hieman viilailtu noita tuloksia…
Kyllä me suomalaiset opettajatkin olemme näin hyviä PISA-tuloksia kummastelleet, kun olemme vain töitämme tehneet. Olemme ihmetelleet lähinnä sitä, että panostus on kuitenkin ollut aika vaatimaton…
No, nimimerkki J nyt sitten paljastikin totuuden: opetushallitus on väärentänyt Suomen osuuden. Olisihan tämä pitänyt arvata. Kiitos J ja toimita se SAT heti päiväkoteihin.
Touko Mettinen
höynäytetty
“Edelleen en tiedä onko tämä harhakäsitys, mutta oma kuvani on, että edellisinä vuosikymmeninä ei juuri ole noussut esille Ahlforsin, Rolf Nevanlinnan, Edward Westermarckin, A.I. Virtasen, Ragnar Granitin kaltaisia huippuja.”
Onhan niitä, kuten akateemikko Olli Lehto. Kun hän aloitti matematiikan opiskelunsa ja sitten tutkijana sotien jälkeen, ammattimatemaatikoita maailmasa oli viitisen tuhatta, tai jotain sinne päin. Tällä haavaa n. 100.000 Ja tässä on vain yksi ala.
Lähde?
Enpä usko, että kukaan on kyennyt osoittamaan että rotujen välillä on muut tekijät kuten testattujen sosioekonominen asema vakioiden eroja ÄO:ssa. Ylipäänsä kattavaa testidataa on useimmista maista hyvin vähän.
Lähde?
Enpä usko, että kukaan on kyennyt osoittamaan että rotujen välillä on muut tekijät kuten testattujen sosioekonominen asema vakioiden eroja ÄO:ssa. Ylipäänsä kattavaa testidataa on useimmista maista hyvin vähän.
Yhdysvalloista on olemassa valtavasti rodullisesti eriteltyä testidataa, koska siellä ensinnäkin käytetään paljon erilaisia testejä opiskelijavalinnoissa ja työhönotossa ja, toisekseen, koska näissä testeissä aina kysytään rotua. Se, että valkoisten ja mustien välillä on mediaani-ÄO:ssa yhden keskihajonnan kokoinen tai hieman pienempi ero, on yleisesti tunnettu tosiasia. Tämä ero supistuu mutta ei katoa, jos sosioekonomiset tekijät vakioidaan. Aasialaiset (sekä itä- että etelä-) saavat yleensä testeissä keskimäärin hieman parempia tuloksia kuin valkoiset.
Yhdysvaltain psykologisen yhdistyksen APAn raportissa (1996) sanotaan rotueroista mm. seuraavasti:
In the years since the Second World War, Asian Americans, especially those of Chinese and Japanese extraction, have compiled an outstanding record of academic and professional achievement. This record is reflected in school grades, in scores on content-oriented achievement tests like the SAT and GRE, and especially in the disproportionate representation of Asian Americans in many sciences and professions. Although it is often supposed that these achievements reflect correspondingly high intelligence test scores, this is not the case. In more than a dozen studies from the 1960s and 1970s analyzed by Flynn (1991), the mean IQs of Japanese- and Chinese American children were always around 97 or 98; none was over 100. [tästä väitteestä ovat monet eri mieltä, mm. Lynnin mukaan aasialaisten keski-ÄO on yli 100]
[…]
The mean intelligence test scores of Hispanics typically lie between those of Blacks and Whites.
[…]
The relatively low mean of the distribution of African-American intelligence test scores has been discussed for many years. Although studies using different tests and samples yield a range of results, the Black mean is typically about one standard deviation (about 15 points) below that of Whites (Loehlin et al, 1975; Jensen, 1980; Reynolds et al, 1987). The difference is largest on those tests (verbal or non-verbal) that best represent the general intelligence factor g (Jensen, 1985). It is possible, however, that this differential is diminishing.
Vastaavasti 52 älykkyystutkijan allekirjoittamassa “Mainstream Science on Intelligence” ‑julkilausumassa sanotaan asiasta näin:
The bell curve for whites is centered roughly around IQ 100; the bell curve for American blacks roughly around 85; and those for different subgroups of Hispanics roughly midway between those for whites and blacks. The evidence is less definitive for exactly where above IQ 100 the bell curves for Jews and Asians are centered.
Sosioekomisen aseman vaikutuksesta rotueroihin sanotaan APAn raportissa mm. näin:
Several considerations suggest that [socio-economic differences] cannot be the whole explanation. For one thing, the Black/White differential in test scores is not eliminated when groups or individuals are matched for SES (Loehlin et al, 1975). Moreover, the data reviewed in Section 4 suggest that excluding extreme conditions, nutrition and other biological factors that may vary with SES account for relatively little of the variance in such scores. Finally the (relatively weak) relationship between test scores and income is much more complex than a simple SES hypothesis would suggest. The living conditions of children result in part from the accomplishments of their parents: if the skills measured by psychometric tests actually matter for those accomplishments, intelligence is affecting SES rather than the other way around. We do not know the magnitude of these various effects in various populations, but it is clear that no model in which “SES” directly determines “IQ” will do.
Mainitussa julkilausumassa sanotaan sosioekonomisista eroista näin:
Racial-ethnic differences are somewhat smaller but still substantial for individuals from the same socioeconomic backgrounds. To illustrate, black students from prosperous families tend to score higher in IQ than blacks from poor families, but they score no higher, on average, than whites from poor families
Tämä kuva (lähde: The Bell Curve ‑kirja) havainnollistaa sosioekonomisten tekijöiden ja rodullisten ÄO-erojen yhteyksiä.
Vai että vuosilta 1994–96 on lähteet. Kuvittelisi, että tuoreempaakin materiaalia löytyisi ja ehkäpä jopa *gasp* vertaisarvioituja julkaisuja? The Bell Curve ei oikein kelpaa lähteeksi, sehän on lytätty niin moneen kertaan ja totaalisesti.
Jos nyt unohdetaan keskustelu siitä, mitä älykkyystestit ja SAT itse asiassa mittaavat ja tarkastellaan vain niissä pärjäämistä, ongelmaksi jää edelleen, ettei todennäköisesti ole tarpeeksi tutkimusdataa jotta ravitsemuksen, lapsuuden olojen, koulutuksen jne. jne. vaikutus saataisiin vakioitua. Tähän ainakin vahvasti viittaa se, että täsmälleen samasta datasta saadaan täysin erilaisia tuloksia hieman erilaisilla painotuksilla. Esimerkiksi Huang & Hauser (2000) saavat samasta datasta Lynnin kanssa irti tuloksen että 1974–1998 mustien ja valkoisten välinen ero älykkyystestien tuloksissa pieneni selvästi kun Lynnin mukaan mitään muutosta ei tapahtunut. Testidatanahan oli molemmilla 12 500 hengen testitulokset 20 vuoden ajalta eli 625 henkeä vuotta kohti, joka ainakin minusta vaikuttaa auttamatta liian pieneltä otokselta että kaikki tekijät saataisiin vakioitua näin monimutkaisessa kysymyksessä.
Oma kantani on, että nykyisin käytettävissä oleva data ei riitä asian selvittämiseen. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö eroja voisi olla. Nollahypoteesinä kuitenkin pitäisin, että ellei voida osoittaa jotain selkeää evolutiivista syytä, miksi systemaattisia eroja olisi eikä empiirinen näyttökään tue oletusta, älykkyyden geneettinen variaatio — jos sellaista esiintyy — pitäisi keskimäärin vastata yleistä geneettistä variaatiota. Ja tämähän tunnetusti on huomattavasti suurempi Afrikan sisällä kuin Afrikan ja muiden mantereiden välillä. Niin pisimmät kuin lyhimmätkin kansat löytyvät Afrikasta jne. Ihonvärin systemaattisille eroille on helppo osoittaa evolutiivinen syy ja vaikkapa kasvojen piirteille taas pätee yleensä se, että vastaava piirre löytyy Afrikastakin joltain kansalta. Sen sijaan on vaikea nähdä miksi niin yleishyödyllinen ominaisuus kuin älykkyys olisi sattumalta valikoitunut vain muinaisille Afrikasta lähtijöille.
USA:n musta väestö on toki pääasiassa verrattain pieneltä alueelta Länsi-Afrikasta tuotujen orjien jälkeläisiä, joten tietysti on mahdollista että tuohon geenipooliin on sattunut jostain syystä vähemmän älykkyyden kehitystä suosivia geenejä, etenkin kun alkuun orjiksi myytiin ennen kaikkea rikollisia, taisteluissa häviölle jääneitä vastustajia ym. (Myöhemminhän kyllä valtavan kysynnän myötä orjiksi alettiin kaapata ihan tavallisia tallaajia.) Koko Afrikan tasolla näin tuskin voi olla pelkästään sattumalta ja kyllä orjiakin tuotiin sen verran paljon, että hieman arveluttavalta tuo oletus heidänkin kohdallaan tuntuu.
Tämä on tällä blogilla vuosien saatossa useamman kerran koluttu aihe, mutta palaan siihen vielä kertaalleen. Luotan siihen, että täällä on sen verran ymmärrystä, että näinkin vaikeaa aihetta pystytään käsittelemään.
Kaksostutkimuksista tiedämme, että älykkyys on hyvin vahvasti periytyvä ominaisuus (>50% länsimaissa, useiden tutkijoiden mielestä jopa 80%). Eli geenit ja geeniyhdistelmät ovat erittäin vahva selitystekijä älykkyydelle.
Päinvastoin kuin moni haluaisi uskoa juuri variaatio eri geenien ja geeniyhdistelmien esiintymisessä, kymmeniä tuhansia vuosia pääosin erillään kehittyneiden väestöpoolien välillä, on evolutiivinen perusolettamus. Eikä suinkaan se, että eri geenejä esiintyisi suunnilleen yhtä tasaisesti kaikkien väestöryhmien keskuudessa hyvin eriävistä kehitystaipaleista huolimatta. Jälkimmäinen olisi looginen seuraamus lähinnä luomiskertomuksesta.
Afrikkalaisten laaja sisäinen variaatio ei itsessään kerro mitään korkeampaan älykkyyteen vaikuttavien geenien yleisyydestä mantereella. Tämä usein käytetty vastaväite ei siis itsessään todista mitään puoleen tai toiseen.
Itselleni ei ole mitään ulkoista halua tai motivaatiota uskoa merkittäviin eroihin väestöryhmien välillä, mutta mielestäni nämä perinnölliset erot niin älykkyydessä kuin erinäisissä luonnepiirteisissä taipumuksissa (kuten impulsiivisuus) ovat erittäin vahvan todistusaineiston tukemia. Täysin riippumatta siitä, miten minä tai joku muu haluaisi asian olevan. Se ei muuta yhdenkään ihmisen perintötekijöitä, eikä sitä todellisuutta, miten perintötekijät vaikuttavat.
Asia voitaisiin vieläkin luotettavammin selvittää, ja jo nykyisin välinein, jos siihen halua olisi. Mutta kukaan ainakaan julkisella puolella ei suostu tällaista tutkimusta rahoittamaan.
Koko kysymys on tuomittu kielletyksi.
Sitäkin suurempi varmuus tullaan saamaan kun geenitutkimus etenee ja erilaisten perinnöllisten taipumusten kanssa korreloivia geenejä saadaan yksilöityä.
Tämän jälkeen tarvitsee ottaa riittävä geneettinen näyte erilaisista väestöryhmistä, ja taulukoida erilaisten tunnettujen geenien ja geeniyhdistelmien yleisyys väestöryhmäkohtaisesti, ja tätä myöten meillä olisi lopulta hyvin vahva, lähes kiistämätön, näyttö eri ryhmien välisistä merkittävistä tilastollisista perinnöllisistä eroista.
Tällaiset käyttäytymisgeneettiset tutkimukset ja niiden taulukoinnit voisivat ristiriitaisimmillaan osoittaa esimerkiksi jonkin ryhmän olevan keskimääräiseltä perimältään ei kovin älykkään ja hyvin impulsiivisen.
Tämä on hyvin räjähdysherkkä aihe, sikälikin koska molemmat tekijät on toisaalla yhteiskuntatutkimuksessa, tilastolliseen otantaan nojaten, ymmärretty rikollisuuden kanssa vahvasti korreloiviksi tekijöiksi.
Olisiko tällaisia tekijöitä selvittävä tutkimus rasistista jo itsessään?
Entä ajatus siitä, että maailma on mitä on, halusimme me maailman olevan sitten mitä tahansa ja täysin ihanteistamme välittämättä? Jos X tai Y vain on, eikä mukaudu niitä koskeviin toiveisiin, niin miten siihen tulisi suhtautua?
Tällaiset tutkimukset olisivat ikävän samankaltaisia implikaatioiltaan kuin se 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen rotuajattelu, joka silloin hallitsi mm. kolonialistista maailmankuvaa, mikä käy hyvin ilmi esim. Churchillin kirjoista, kun tämä sittemmin historian valkopesemä fasisti oikein hekumoi alempiarvoisten joukkomurhaamisella ja imperialistisella kunnialla, mm. teoksissa The Malakand Field Force ja The River War. Ne ovat aika hätkähdyttävää luettavaa vuonna 2000-luvulla.
Rotuajatteluun paluuta vastaan tulisi kehittää sellaista ajattelua, joka tukisi kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa kaikista mahdollisista tutkimustuloksista huolimatta.
Siihen ei pystytä varautumaan uskottelemalla ettei eroja ole, viimeiseen asti luottamalla siihen, että sitten kun niitä tutkimuksia tehdään, niin tulokset tulevat olemaan toivotunlaisia. Eivät ne tule olemaan, en usko sitä ja sitten huonossa tapauksessa eräänä päivänä vuonna 2025 joku lyö pöytään kuta kuinkin kiistämättömät todisteet ja ollaan täysin varautumattomia argumentoimaan niiden implikaatioita vastaan.
Se edistyksellisen moraalifilosofian lähtöajatus, että ihminen=1, pitää pystyä säilyttämään kaikissa ajateltavissa olevissa viitekehysten muutoksissa. Ihminen on ihminen ovat geenit mitä tahansa.
Se ei toki todista mitään, mutta tarkoitan lähinnä sitä, että minusta on aika luontevaa olettaa, että kun kyse on selkeästi kaikissa oloissa hyödyllisestä ominaisuudesta, pitäisi voida osoittaa joku evolutiivinen mekanismi joka selittäisi rotujen väliset erot tai sitten olettaa ettei eroja ole niin kauan kun ei ole olemassa sitovaa näyttöä suuntaan tai toiseen. Varsinkin kuin musta “rotu” on laajan sisäisen geneettisen variaation takia melko arveluttava käsite noin alkujaankin.
Sinänsä tietysti havainto siitä, että älykkyydellä ei pitäisi olla mitään tekemistä ihmisarvon määrittelyn kanssa on hyvä ja oikea. Jos nostaisimme älykkyyden siihen asemaan laajemminkin yhteiskunnassa kuin jotkut tässäkin keskustelussa ovat halunneet suppeammassa tarkastelussa tehdä, meidän pitäisi varmaan heti kättelyssä luopua mm. demokratiasta ja siirtyä meritokraattiseen diktatuuriin jossa valtionjohto valittaisiin älykkyystestin perusteella.
Käytin lähteinä noita vuosilta 1994 ja 1996 olevia artikkeleita siksi, että niistä, etenkin siitä 52 professorin julkilausumasta, ilmenevät älykkyystutkimuksen valtavirran näkemykset. Mainstream-kirjoitus julkaistiin ensin “kansansivistystarkoituksessa” The Wall Street Journalissa ja myöhemmin laajennettuna versiona vertaisarvioidussa Intelligence-lehdessä. APAn raportti julkaistiin American Psychologist ‑lehdessä, joka on arvostetuimpia vertaisarvioituja lehtiä psykologian alalla.
Molemmat kirjoitukset laadittiin vastauksena “The Bell Curve” ‑kirjan aiheuttamaan kohuun, ja molemmat osoittavat, että “The Bell Curve” edusti ja edustaa älykkyystutkimuksen valtavirran näkemyksiä. Tuota kirjaa vastaan toki hyökättiin ahnaasti vasemmistosta, mutta useimmat kritiikit eivät olleet älylliseltä tasoltaan kreationistien evoluutiokritiikkiä laadukkaampia.
Mainitut kaksi artikkelia ovat edelleen pätevää tavaraa enimmiltä osiltaan. Niiden jälkeen ei ole julkaistu vastaavia laajapohjaisia “konsensuslausumia” älykkyystutkimuksesta, mutta alan lehdissä rotueroistakin on keskusteltu runsaasti. Erinomaisen katsauksen valkoisten ja mustien älykkyyserojen syihin tarjoaa Jensenin ja Rushtonin Psychology, Public Policy, and Law ‑lehdessä v. 2005 julkaistu laaja artikkeli “Thirty years of research on race differences in cognitive ability”. Se, useita vastineita siihen sekä J&R:n loppukommentit ovat luettavissa täältä.
Huomaa, että vaikka useat tutkijat vastustavat J&R:n johtopäätöstä, että rotujen ÄO-erot ovat pitkälti geneettisiä, kukaan ei kiistä sitä, että erot ovat olemassa, eikä sitä, että tulotason ja koulutuksen tapaiset muuttujat eivät voi selittää eroja pois. Rotudebatti ÄO-tutkimuksessa koskee keskimääräisten rotuerojen syitä ja suuruutta, ei niiden olemassaoloa, koska kukaan vakavasti otettava ei kiistä viimeksimainittua.
Mainitsemaasi Huangin ja Hauserin artikkelia ei muuten näytä julkaistun missään vertaisarvioidussa lehdessä. Muutenkaan se ei ole kovin mielenkiintoinen, koska siinä on kyse General Social Surveyn yhteydessä tehtävästä WORDSUM-sanastotestistä, joka koostuu kymmenestä sanamäärittelykysymyksestä (esim. “mitä tarkoittaa sana ‘opprobrium‘”). Vaikka isoilla otoksilla WORDSUM korreloi kohtalaisesti varsinaisten ÄO-testien kanssa, se ei ole kummoinen yleisälykkyyden mittari. Mainittakoon vielä, että myöskään Huang ja Hauser eivät kiistä rodullisten ÄO-erojen olemassaoloa, vaan niiden suuruuden ja muuttumattomuuden.
Oma kantani on, että nykyisin käytettävissä oleva data ei riitä asian selvittämiseen.
Kaikesta päätellen et tunne alan tutkimusta. Tästä kysymyksestä on olemassa etenkin Yhdysvalloista dataa enemmän kuin juuri mistään. Jos väität, ettei dataa ole tarpeeksi, johdonmukaisuuden vuoksi sinun tulee olla myös sitä mieltä, että mistään muustakaan yhteiskuntatieteellisestä kysymyksestä ei datan puutteen vuoksi voi sanoa yhtään mitään.
Nykyinen populaatiogeneettinen tieto mahdollistaisi entistä varmemman vastauksen antamisen esimerkiksi valkoisten ja mustien ÄO-eron geneettisestä taustasta, mutta tällaista tutkimusta ei poliittisista syistä tehdä.
Nollahypoteesinä kuitenkin pitäisin, että ellei voida osoittaa jotain selkeää evolutiivista syytä, miksi systemaattisia eroja olisi eikä empiirinen näyttökään tue oletusta, älykkyyden geneettinen variaatio – jos sellaista esiintyy – pitäisi keskimäärin vastata yleistä geneettistä variaatiota. Ja tämähän tunnetusti on huomattavasti suurempi Afrikan sisällä kuin Afrikan ja muiden mantereiden välillä.
Ensinnäkään fenotyyppisen ja genotyyppisen diversiteetin välillä ei ole suoraa yhteyttä. Paleoantropologi John Hawks selittää asian näin:
Phenotypic variance is not a measure of genetic variance. If we see a population that has a large measure of phenotypic variability, it does not mean that the population had much genetic variability. Perversely, genetic variability can sometimes be lower in a population that has greater phenotypic variance — often because genetic drift can cause a loss of epistases that once constrained the phenotype. In some cases environmental variance may actually increase when the additive genetic variance declines, because of a loss of developmental robusticity. In any event, we can’t just go from a variable phenotype and infer that there’s variation in genotypes.
Siten ei ole syytä nollahypoteesina olettaa, että Afrikan geneettinen monimuotoisuus (joka muuten johtuu suurelta osin busmannien ja hottentottien kaltaisten lukumääräisesti pienten kansojen suuresta sisäisestä diversiteetistä) merkitsisi suuria älykkyyseroja. Lisäksi kaikki älykkyystestidata, jota meillä on, osoittaa tulosten olevan mustissa populaatioissa sekä keskimäärin matalampia että hajonnaltaan pienempiä kuin esim. eurooppalaisissa. Sekä teoreettiset syyt että empiiriset aineistot puoltavat rodullisten älykkyyserojen olemassaoloa.
Sen sijaan on vaikea nähdä miksi niin yleishyödyllinen ominaisuus kuin älykkyys olisi sattumalta valikoitunut vain muinaisille Afrikasta lähtijöille.
Älykkyys ei todennäköisesti ole evolutionaarista kelpoisuutta edistävä ominaisuus tietyn rajan yli. Muutenhan olisimme kaikki einsteineja. Ainakin modernina aikana älykkyyden ja lapsimäärän välillä näyttäisi olevan monissa yhteiskunnissa negatiivinen korrelaatio. Älykkyyden optimaalinen taso kelpoisuuden kannalta vaihtelee ympäristön mukaan.
On esitetty, että vuodenaikojen vaihtelu olisi edistänyt älykkyyden kehitystä eurooppalaisissa ja itäaasialaisissa populaatioissa, mutta minusta tällaiset spekulaatiot eivät ole kovin kiinnostavia. Älykkyyserojen tutkimuksen tulee perustua siihen, mitä me pystymme havaitsemaan empiirisesti, ei siihen, mitä mahdollisesti tapahtui tuhansia tai kymmeniätuhansia vuosia sitten.
USA:n musta väestö on toki pääasiassa verrattain pieneltä alueelta Länsi-Afrikasta tuotujen orjien jälkeläisiä, joten tietysti on mahdollista että tuohon geenipooliin on sattunut jostain syystä vähemmän älykkyyden kehitystä suosivia geenejä
USA:n mustien mitattu keskimääräinen älykkyystaso on korkeampi kuin minkään muun mustan populaation. Ja, kuten toteat, orjakauppa oli niin laajamittaista, että sillä tuskin oli merkittäviä geneettisiä valintavaikutuksia.
Oletetaan hetki, että olet oikeassa, ja oletetaan vielä, että ÄO-testit mittaavat todellista älykkyyttä (mitä se sitten ikinä onkaan) eikä vain ÄO-testien tekotaitoa.
Kysymys kuuluu, mitä sitten? ÄO-testi mittaisi älykkyyttä silti paremmin kuin ihonväri, joten tuota tulosta ei kannattaisi käyttää minkäänlaisen rotusyrjinnän perusteena, vaan aina kannattaisi kaivaa se ÄO-testi laatikosta.
Tämän vuoksi kysymys eri väristen ihmisten älykkyydestä on itsessään jokseenkin yhtä mielenkiintoinen kuin kysymys siitä, kiertääkö Pohjantähteä taivaankappale, jonka koostumuksessa on typpeä yli 10%. Voi olla akateemisesti mielenkiintoista, mutta minkäänlaista käytännön hyötyä informaatiosta en keksi.
Sunnuntain Hesarissa on Henna Virkkusen haastattelu. Yksi kysymys koski poikia:
“Aiotaanko pojille tehdä tulevaisuudessa omata kiintiöt, koska tytöt menestyvät kirjoituksissa paljon paremmin?”
Virkkunen: “On tärkeää, että kumpaakaan sukupuolta ei syrjitä. Korkeakoulut valitsevat kuitenkin opiskelijansa muun kuin sukupuolen perusteella myös tulevaisuudessa. Lukiossa opiskelee enemmän tyttöjä kuin poikia. Tytöt myös hakevat poikia ahkerammin. korkeakoulutukseen välittömästi lukion jälkeen. Korkeakoulututkinnon suorittaneissa naiset ovat olleet enemmistössä jo 30 vuotta.”
Olenko ainoa, josta tuntuu, että vastaus (ja kysymyskin) on inhottavaa ja vastuutonta asioiden kiertelyä? Onko Virkkunen feministi vai miksi hän ei näe ongelmaa siinä, että naisten osuus korkeakoulutuksessa on jatkuvasti noussut viimeiset 30 vuotta. Päin vastoin, hän ilmeisesti pitää sitä syynä tehdä uudistus, joka entisestään vähentää poikien määrää. Valmisteleeko opetusministeriössä pelkkiä feministejä näitä asioita vai miksi epätasa-arvo pyritään entisestään lisäämään?
Oletetaan hetki, että olet oikeassa, ja oletetaan vielä, että ÄO-testit mittaavat todellista älykkyyttä (mitä se sitten ikinä onkaan) eikä vain ÄO-testien tekotaitoa.
Kaikkein typerin älykkyyskeskustelussa usein esitetyistä väitteistä on tuo “ÄO-testit mittaavat vain ÄO-testien tekotaitoa”. Kukaan, joka on tutustunut ÄO-testien ennustevaliditeettia koskevaan valtavaan kirjallisuuteen, ei esittäisi noin idioottimaista väitettä. Jos ÄO-testejä ei halua pitää älykkyyden mittareina, niitä voi sen sijaan kutsua vaikkapa menestyksen ennustamistesteiksi, mutta ei tällaisella semanttisella sotkemisella mitään saavuteta. Esitä parempi älykkyysteoria, jos ÄO ei kelpaa.
Kysymys kuuluu, mitä sitten? ÄO-testi mittaisi älykkyyttä silti paremmin kuin ihonväri, joten tuota tulosta ei kannattaisi käyttää minkäänlaisen rotusyrjinnän perusteena, vaan aina kannattaisi kaivaa se ÄO-testi laatikosta.
Totta, ja kukaan tässä keskustelussa ei olekaan kannattanut kenenkään syrjimistä rodun perusteella.
Tämän vuoksi kysymys eri väristen ihmisten älykkyydestä on itsessään jokseenkin yhtä mielenkiintoinen kuin kysymys siitä, kiertääkö Pohjantähteä taivaankappale, jonka koostumuksessa on typpeä yli 10%. Voi olla akateemisesti mielenkiintoista, mutta minkäänlaista käytännön hyötyä informaatiosta en keksi.
Tuo olisi totta yhteiskunnassa, jossa ei kiinnitettäisi huomiota eri rotujen menestyseroihin vaan vain yksilöihin rodusta riippumatta. Nykyään länsimaat kuitenkin mittaavat ja tilastoivat ryhmien eroja esimerkiksi koulu- ja työmenestyksessä, ja näiden erojen poistamiseksi käytetään paljon resursseja.
Poliittisesti suosituimpien ja vaikutusvaltaisimpien teorioiden mukaan sukupolvesta toiseen havaittavissa olevat rotuerot johtuvat pääasiassa erilaisista irrationaalisista syrjintämekanismeista. Kuitenkin näiden teorioiden käsitteet ovat melkoista höttöä, ja niiden pohjalta tehtyjen ennusteiden reliabiliteetti ja validiteetti ovat olemattomia. Jos tutustut näihin höpöteorioihin, naurat varmasti vedet silmissä, että miten joku voi näihin uskoa, kun kerran sinun mielestäsi älykkyystutkimuskin, joka on kuitenkin teoreettisesti ja empiirisesti aivan eri kehitystasolla, on sinusta epäluotettavaa.
USA:ssa on uhrattu valtavasti rahaa yrityksiin poistaa valkoisten ja mustien koulutus‑, tulo- ym. erot, mukaan lukien ÄO-erot. Tulokset esimerkiksi erityispanostuksesta vähemmistöjen koulutukseen ovat kuitenkin olleet laihoja. Mustien ja eräiden muiden ryhmien huonompiosaisuutta on pyritty lievittämään positiivisen syrjinnän (affirmative action) keinoin: opiskelu- ja työpaikkoja ja esimerkiksi julkisen sektorin tilauksia on jaettu rodullisin perustein.
Positiivista syrjintää on perusteltu sillä, että erilaiset menneet ja nykyiset rasistiset mekanismit estävät esimerkiksi mustia suoriutumasta koulusta ja työelämästä yhtä hyvin kuin valkoiset. Jos ÄO-tutkimusten tulokset hyväksyttäisiin rotuerojen selitykseksi (USA:ssa esim. mustat tienaavat keskimäärin enemmän kuin valkoiset, jos ÄO-erot vakioidaan — lähde: ks. tämä; sama tulos on saatu NLSY-datasta, jossa on parempi ÄO-testi), niin rasismilta selityksenä putoaisi pohja, ja on kyseenalaista, löytyisikö poliittista halua positiivisen syrjinnän jatkamiseen.
Globaalissa kontekstissa ÄO-erojen merkitystä ovat kirjoituksissaan käsitelleet mm. Vanhanen ja Lynn. Niillä on implikaatioita esimerkiksi kehitysapupolitiikan suhteen.
“USA:ssa on uhrattu valtavasti rahaa yrityksiin poistaa valkoisten ja mustien koulutus‑, tulo- ym. erot, mukaan lukien ÄO-erot. Tulokset esimerkiksi erityispanostuksesta vähemmistöjen koulutukseen ovat kuitenkin olleet laihoja. ”
Näin se on, koulun vaikutus on loppujen lopuksi vähäinen.
Eniten vaikuttaa kotitausta , erityisesti äidin asenne koulutukseen.
Niinpä korkeimman tulodesiilin tyhmimmistäkin lapsista suorittaa suuri osa korkeakoulutukinnon ja vastavuoroisesti alimman tulodesiilin älykkäimmistä lapsista vain 11 % vaikka älykkyys on samaa luokkaa kuin noilla paremmssa asemassa olevilla
Älykkäistäkin harva menestyy erinomaisesti maailmassa , toki kesiarvoa paremmin mutta esim USA:n älykkäin on James Woods, ÄO n 180, mutta silti hän on keskinkertainen B‑luokan näyttelijä.
Virkkunen: “On tärkeää, että kumpaakaan sukupuolta ei syrjitä. Korkeakoulut valitsevat kuitenkin opiskelijansa muun kuin sukupuolen perusteella myös tulevaisuudessa. Lukiossa opiskelee enemmän tyttöjä kuin poikia. Tytöt myös hakevat poikia ahkerammin. korkeakoulutukseen välittömästi lukion jälkeen. Korkeakoulututkinnon suorittaneissa naiset ovat olleet enemmistössä jo 30 vuotta.”
Huvittavaa oli, että heti tuon jälkeen Virkkuselta kysyttiin yliopistojen ruotsalaiskiintiöistä, joita hän piti täysin ongelmattomina eikä luvannut minkäänlaista muutosta niihin. Sanoipa vielä, ettei kyse ole syrjinnästä, koska kuka tahansa voi opetella ruotsia. Samalla argumentilla voitaisiin tietenkin perustella ruotsinkielisen opetuksen lakkauttamista Suomesta, koska ruotsinkieliset voivat opetella suomea.
Varmasti älykkyystestit ennustavat kaikennäköisiä asioita. Kuten myös vanhempien koulutus ja sosioekonominen asema mutta ei kukaan niitä älykkyydeksi kutsu. Jotta voitaisiin sanoa jotakin siitä kuinka hyvin älykkyystestit ennustavat älykkyyttä, meidän pitäisi ensin määritellä älykkyys. Ehkä sinulla on tarjota jokin mielekäs ja testattava määritelmä, joka ei redusoidu ÄO-testien tekotaitoon? (Korostettakoon vielä, että en ole pitänyt älykkyystutkimusta, varsinkaan erilaisten pigmenttien omaavien ihmisten välisten erojen tutkimusta niin mielenkiintoisena, että olisin tutustunut asiaan mitenkään syvällisesti)
Kuinka monta prosenttia tämä “valtavasti” on esimerkiksi USA:n puolustusvoimien budjetista? Niin, värillisillä ja latinoilla menee huonommin kuin valkoisilla. Minun mielestäni on kohtuullista, että yhteiskunta pyrkii pienentämään koulutus- tulo- ym. eroja oli niiden erojen syy mikä tahansa. Sitä en tiedä miten rahaa on yritetty käyttää ÄO-erojen pienentämiseen, ellet taroita että tuota on käytetty perusteena peruskoulutuksen laadun tasapuolistamiseen. Tämä lähdeviite ei nyt ole parasta a‑luokkaa, mutta Levitt & co väittävät kirjassaan Freakonomics tutkineensa lasten koulumenestystä, ja mustat ja valkoiset pärjäävät täsmälleen yhtä hyvin jos käyvät samaa koulua.
Kuten jo aikaisemmin totesin, Vanhasen mukaan useissa afrikan maissa keskimääräinen kansalainen luokiteltaisiin suomessa kehitysvammaiseksi. Tuo on niin järjetön väite, että Vanhasen käyttö lähdeviitteenä minun täysin asiantuntemattomissa silmissäni vie jokseenkin kaiken uskottavuuden viitteen esittäjän argumenteilta.
Jotta voitaisiin sanoa jotakin siitä kuinka hyvin älykkyystestit ennustavat älykkyyttä, meidän pitäisi ensin määritellä älykkyys.
Minusta tämä problematisointi on jotenkin kauhean kulunut. Älykkyyttä ei tarvitse “määritellä”, eikä sitä edes voi “määritellä” siten, kuin kriitikot haluaisivat.
Otan esimerkkinä lämpötilan, koska se on luonteeltaan vähän samanlainen. Lämpötilaa mitataan useimmissa tavallisissa lämpömittareissa lämpölaajenemisen avulla. Kiertyvässä sauna-mallisessa mittarissa on metalleja sopivasti sekoitettu ja tehty spiraali, joka aukeaa tai supistuu sen mukaan, miten lämmin se on, kun metallit kutistuvat eri suhteissa. Perinteisessä elohopeamittarissa taas elohopeamötikän tilavuus muuttuu, ja ainoa laajenemissuunta on kapea kanava mittarin varressa.
Missään näistä siis mitata “oikeasti” lämpötilaa, vaan laajenemista. Lämpötilaa — ja varsinkaan lämpötilaeroja ihmiselle tuttujen lämpötilojen ympäristössä — ei edes sanan varsinaisessa mielessä olemassa, jos tarkastellaan yksittäisiä kaasu- tai nestemolekyylejä. Lämpötilan merkitys saadaan esiin vasta, kun ainetta on tarpeeksi, jotta on mielekästä puhua esimerkiksi faasimuunnoksista tms.
Ja kuten älykkyydessäkin, lämpötila tulee kyllä merkitykselliseksi, kun lähestytään absoluuttista nollapistettä. Mitä lähemmäs nollaa mennään, sitä mielekkäämpää on puhua yksittäisten atomien lämpötiloista.
Ihmisten kohdalla älykkyys on samanlainen. Ei sitä ole mielekästä tarkastella yksilötasolla silloin, kun liikutaan ns. normaaleissa arvoissa. Se, onko jonkun ÄO testeillä mitattuna 120 vai 130 ei merkitse käytännössä mitään. Se merkitsee, onko se 90 vai 150, ja tämän ymmärtää jokainen. Jokainen voi aivan takuulla huomata erot kun puhutaan tällaisista luvuista.
On ihan sama “mitä” testit mittaavat, kun asia ymmärretään näin. Aivan kuten on ihan sama mittaako lämpömittari oikeasti laajenemista vai resistanssin muutosta. Kyseessä on kuitenkin ennenkaikkea tilastollinen ilmiö, ja sosiaalitieteiden saralla, aika poikkeuksellisen vahvasti erilaisia asioita ennustava sellainen.
Vanhasen käytöstä lähdeviitteenä en sano mitään, mutta se, että monessa afrikan maassa normikansalainen luokiteltaisiin Suomessa kehitysvammaiseksi, ei ole mikään mielekäs vasta-argumentti mihinkään. Lukutaidottomuus, puutteellinen ravitsemus, “ankea lapsuus” ja niin edelleen ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus niissä oloissa. Suomessa käytännössä vain kehitysvammaiset oikeasti ovat luku- ja laskutaidottomia. Yhteiskunnallisen toiminnan kontekstissa mitään relevanttia eroa ei ole.
Se, käytetäänkö tätä tietoa rasistisen (tai “rasistisen”) ihmiskäsityksen pönkittämiseen on erillinen asia. Mutta kyllä esimerkiksi kehitysapupolitiikan linjauksissa on syytä ottaa huomioon esimerkiksi lukutaidon yleisyys jne. ja mekanismit, joilla näitä voidaan tukea. Älykkyyden muutos populaatiossa voi lopulta osoittautua aika hyväksi tällaisen politiikan onnistumisen kriteeriksi.
Virkkusen sanomisista sai sellaisen käsityksen, että aloitupaikkoja siirretään aikuisilta vastakirjottaneille
Eli kun vastakirjoittaneet otettan ensin ja loput paikat jaetaan aikuisopiskelijoille niin suhde muuttuu ammatinvaihtajien tai ammttitaidon korottajien tappioksi ellei aloituspaikkoja lisätä .
Virkkunen ei ottanut myöskään kantaa ikääntyneiden opiskeluun . Jos työuran on jatkuttava 70 vuoteen niin meillä on 50–60-vuotiaita pyrkijiä korkeakouluun.
EU on ajanut elinikäisen oppimisen mallia,mutta tämä on nyt Suomessa unohdettu ja ikääntyneille tarjotaan yövartijaroolia
Eihän tässä sinänsä ole mitään järjetöntä tai järjellistä. Kyse on puhtaasta määritelmästä. 30 pisteen poikkeama keskimääräisestä tasosta on luokiteltu älylliseksi kehitysvammaisuudeksi. Jo 15–20 poikkeaman kohdalla puhutaan älyllisestä heikkolahjaisuudesta.
Kehitysvammaisuudella on käsitteenä liian paha kaiku. Useimmat lievästi kehitysvammaiset ovat peruskoulun mukautettujen oppisisältöjen piirissä. Nämä ihmiset selviävät normaalissa arjessa aivan hyvin, ellei heillä ole liitännäissairauksia, erilaisten syndroomien tai synnytysvaurioiden aiheuttamaa monivammaisuutta, mikä on kehitysvammaisilla tavallista.
70:n pisteen rajakohtaa valaisen näin: jos kaikki jurmut ovat torsuja, seuraako tästä, että kaikki torsut ovat jurmuja. Tätä ei ratkaista enää 70:n älyllä eikä välttämättä vähän paremmallakaan. Eli abstraktioiden käsittely ja puhtaasti formaalinen päättely on heikko. Mutta kyllä ihminen voi aivan hyvin ravintolassa olla kylmäkkönä.
Afrikassa ja Uudessa Guineassa elää heimoja, joiden kielellä ei voi ilmaista asioita, jotka eivät voisi olla totta. Ei voi esimerkiksi sanoa, että “siivetön lintu lentää” eli abstraktioiden taso puuttuu kokonaan.
tcrown:
Olisiko tässä vastakkainasettelussa (älykkyys vs. testien tekotaito) kyse siitä, että tcrownin mielestä älykkyyttään voi kehittää (testejä voi siis oppia tekemään paremmin), ja lisäksi sen kehittymiseen vaikuttavat myös ulkoiset olosuhteet, ja tatuvanhaset puolestaan näkevät älykkyyden geneettisenä, muuttumattomana ominaisuutena? Tätä taustaa vasten pidän ihan järkevänä korostaa testien tekotaidon merkitystä, vaikka osittain onkin kysymys myös synnynnäisestä lahjakkuudesta.
Alueella X on pelkästään valkoisia jääkarhuja. Henkilö Y menee alueelle ja näkee jääkarhun Minkä värinen se on?
“Kluge”-kirjan mukaan lukutaidottomissa kulttuureissa ei saa loogista vastausta. Sen sijaan saatetaan esimerkiksi ehdottaa, että henkilö Y:ltä pitäisi kysyä.
Kirjassa muistaakseni vielä väitettiin, että tuollaisen kulttuurin aikuiselle kyseisen alkeellisen “syllogismin” sisäistäminen on lähes mahdotonta, lapselle sentään ei.
Selvää lienee, että ÄO-testistä ei tuolla päättelytasolla tulisi korkeita pisteitä, vaikka henkilö olisi kuinka älykäs. Älykäs siis esimerkiksi siinä mielessä, että pärjää eloonjäämiskamppailun yllätyksellisissäkin haasteista.
“Huvittavaa oli, että heti tuon jälkeen Virkkuselta kysyttiin yliopistojen ruotsalaiskiintiöistä, joita hän piti täysin ongelmattomina eikä luvannut minkäänlaista muutosta niihin. ”
Esimerkki siitä, mihin miesliikettä tarvittaisiin. Poikien ongelmat pitäisi nostaa esille niin, että nämä virkkuset sun mut feministit eivät voisi puhua ja päättää ihan mitä sattuu. Nykyisessä ilmapiirissä poikien ja miesten aseman heikentämistä voi kutsua tasa-arvon ajamiseksi. Poikien aseman vahvistamista taas voi kutsua naisvihaksi, kuten täälläkin eräs kirjoittaja ehti tehdä.
Koulutukseen liittyvät kysymykset ovat tasa-arvon kannalta aivan keskeisiä — ja kansantalouden ja yhteiskuntarauhan. Siksi niissä voi mielestäni käyttää jopa kiintiöitä, toisin kuin vaikkapa firmoissa. Niiden kohdalla Virkkusten perustelu toimisikin: firmat eivät tulevaisuudessakaan valitse pomojaan sukupuolen perusteella.
Parempi vaihtoehto kuitenkin olisi uudistaa koulua ja opiskeluvalintoja niin, että pysyttäisiin paremmin hyödyntämään poikien lahjakkuutta. Onneksi Virkkunen nimittäin on väärässä kuvitellessaan, että pojat ovat syntyjään tyttöjä heikkolahjaisempia.
Missä vaiheessa feminatsit ja hallituspuolueet pitävät Suomen korkeakoululaitosta riittävän tasa-arvoisena? Riittääkö 80% naisenemmistö vai yritetäänkö vielä suurempaa tasa-arvoa.
Enkidu,
Niin.. heikossa älyssä kyse on nimenomaan konkretiaan tarrautumisesta.
Muunnan edellisen torsu ja jurmu ‑esimerkkini muotoon: kaikki annelit ovat naispuoleisia henkilöitä. Seuraako tästä, että kaikki naispuoleiset henkilöt ovat anneleita?
Tämän ratkaisemiseen riittää vähäisempi äly kuin edellisen. 70 pisteellä koehenkilö yltää vaikka ihan siihen, että päättelee kysyjästä “hei.. sä oot nainen ja sun nimi on Elina eli kaikki naiset eivät ole anneleita. Eikä mun äitikään ole Anneli, vaan Ritva.”
Mitä heikompi äly sitä enemmän tarvitsee konkretiaa päätelmien teon tueksi. Siitähän paljon on kyse, kun puhutaan näistä “erilaisista oppijoista” koulussa. Tämä vain on niin tulehtunutta aluetta, kun ketään ei saa leimata tyhmäksi.
Lapsethan ovat oiva esimerkki muutenkin heikkoälyisistä :). Jos jääkarhuesimerkkiin vaihdettaisiin väriksi punainen, niin suurin osa alle kouluikäisistä lapsista jäisi jankkaamaan, ettei jääkarhu voi olla punainen eikä pystyisi tarkastelemaan asiaa reaalimaailman ulkopuolelta loogisen päättelyn näkökulmasta.
Normaalilapsella kyky nousta ajattelussaan näkyvän maailman yläpuolelle kehittyy — kenellä enemmän, kenellä vähemmän — mutta tätä on äly noin pelkistetysti sanottuna.
Kirjoittelu menee nyt niin rasistiseksi, että se pitäisi oikeastaan katkaista.
Aivot kehittyvät siihen suuntaan, mihin niitä tarvitaan. Esimerkiksi pallopelejä ja motoriikkaa oppii tekemällä, mutta jos jonkin sairauden takia on ollut lapsuutensa pyörätuolissa ja sitten paranee, motoriikka jää aika heikoksi. Myös abstrakteja asioita oppii ajattelemalla abstrakteja asioita.
Suomalsiten älykkyysosamäärä on noussut muistaakseni yhden standardipikkeaman verran sadassa vuodessa. Aika tyhmää siis oli väkemme ennen.
tcrown:
Varmasti älykkyystestit ennustavat kaikennäköisiä asioita. Kuten myös vanhempien koulutus ja sosioekonominen asema mutta ei kukaan niitä älykkyydeksi kutsu.
Mikä tässä älykkyydessä niin pomppaa?
Vanhempien koulutusta saa sanoa vanhempien koulutukseksi, sosioekonomista asemaa saa sanoa sosioekonomiseksi asemaksi.
Miksi älykkyyttä ei saa sanoa älykkyydeksi?
En ymmärrä, miksi juuri tässä kohdassa tulee mieleen pistää keskustelu poikki. Perusteluista ei saa kunnon vihjettä.
Jos nimittäin kirjoitan siitä, miten abstraktia ajattelua oppi ajattelemalla abstraktisti ja miten kulttuuri vaikuttaa älykkyyteen, ei se voi olla keskustelun lopettamisen syy. Ei kai Elinakaan mitään rasistisia ajatuksia esitä.
Varsinkin kun Soininvaara itse vetoaa samoihin seikkoihin syinä lopettaa keskustelu. Vielä hämmentävämmäksi asia muuttuu, kun edellä on useita viestejä, joissa älykkyys nimenomaan esitetään rodullisena ilmiönä.
Ehkä en vain ole tarpeeksi älykäs ymmärtääkseni paradoksia.
Elina, Pentti Renvallin “Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomusten valossa” kuvastaa mielenkiintoisesti, miten muinainen suomalainen näki ja koki ympäristön nykyistä suoraviivaisemmin, reflektoimatta sitä. Abstraktiot ja abstrakti päättely oli vaikeaa. Piirre koski säätyläisiäkin eli ei pelkästään rahvasta. No, tämä tietysti on vain yksi teoria.
Uskon kuitenkin, että sivistyminen on ollut juuri reflektion lisääntymistä. Näemme ympäristön paitsi rationaalisemmin myös yhä monimutkaisempien ja usein keskenään ristiriitaisten tarinoiden kautta. Emme enää reagoi sanoihin ikään kuin ne sisältäisivät maagisen ja suoran yhteyden kohteeseensa. Esimerkiksi “lukutaidottomista kulttuureista” voi puhua ilman primitiivireaktioita 😉
Jos Osmo sallii, teen vielä pari loppuhuomautusta rotukeskusteluun.
Elina avasi hyvin tuota kehitysvammaisuuden määritelmää. Aikuisen ÄO 70 vastaa 11-vuotiaan normaalia (=ÄO 100) älyllistä kapasiteetia. 11-vuotias voi toimia yhteiskunnassa monella tavalla, entisaikaan (ja kehitysmaissa edelleen) monet sen ikäiset saattoivat esimerkiksi olla työelämässä kuin ketkä tahansa.
Eri juttu on, jos matalaan ÄO:hon liittyy monivammaisuus, joka estää esimerkiksi normaalin työnteon. Jos henkilö, jonka ÄO on 70, kuuluu populaatioon, jonka keski-ÄO on 70, on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi monivammainen. Jos sen sijaan tämä henkilö (ÄO 70) kuuluu populaatioon, jonka keski-ÄO on 100, hän on suurella todennäköisyydellä monivammainen. Edellisessä tapauksessa yksilö on todennäköisesti terve, koska hänen ÄO:nsa on populaatiossa normaali, kun sen sijaan jälkimmäisessä tapauksessa matala ÄO johtuu todennäköisesti kromosomi- tai geenivirheestä tai esim. onnettomuudessa saadusta aivovauriosta ja liittyy muuhun vammaisuuteen. Todennäköisesti edellinen ei ole kehitysvammainen, mutta jälkimmäinen on.
Lynn ja Vanhanen ovat todenneet, että paremmassa kasvuympäristössä afrikkalaisten keski-ÄO olisi selvästi korkeampi. Afroamerikkalaisia koskeva testidata antaa osviittaa siitä, miten paljon korkeampi, mutta parempaa dataa esimerkiksi Euroopan maahanmuuttajapopulaatioista olisi mielenkiintoista saada.
Lopetan osaltani rotukeskustelun tähän, mutta puutun vielä älykkyyden määritelmään.
Varmasti älykkyystestit ennustavat kaikennäköisiä asioita. Kuten myös vanhempien koulutus ja sosioekonominen asema mutta ei kukaan niitä älykkyydeksi kutsu.
Vanhempien sosioekonomisen aseman ennustevaliditeetti on esimerkiksi lasten koulu- ja työmenestyksen suhteen hyvin vähäinen sen jälkeen, kun ÄO on vakioitu. Korkeampi ÄO johtaa parempaan yhteiskunnalliseen asemaan, ei toisin päin. Tämän mukaan yliopisto-opintotulosten korrelaatio SAT-tulosten kanssa on 0,47. Kun vakioidaan sosioekonominen asema, korrelaatio laskee 0,44:een.
Charles Murray on tehnyt mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa vertaillaan aiemmin mainitussa NLSY-aineistossa olevia sisaruspareja. Sisaruksia vertailtaessa etuna on se, että kotiympäristön merkitys saadaan vakioitua. Jokaiseen sisaruspariin (N=779) kuului yksi “normaaliälyinen” (ÄO 25.–74. persentiili) sisarus. Toinen sisaruksista jokaisessa parissa taas oli joko “tosi tyhmä” (< 10. persentiili), “tyhmä” (10.–24.), “fiksu” (75.–89.) tai “tosi fiksu” (≥ 90. persentiili). Murray havaitsi esimerkiksi, että “tosi fiksut” tienaavat keskimäärin lähes 18.000 dollaria enemmän vuodessa kuin “normaaliälyiset” sisaruksensa, kun taas “tosi tyhmät” tienaavat noin 9.500 dollaria vähemmän kuin “normaalit”. Tässä tarkemmin noita tuloksia.
Se, mihin varsinaisesti halusin kysymykselläni älykkyyden määritelmästä oli Saarankin esiin tuoma kysymys. Onko älykkyys siinä mielessä kun nyt tässä keskustellaan ihmisen pituuden kaltainen ominaisuus (japanilaiset ovat syystä tai toisesta keskimäärin lyhyempiä kuin suomalaiset) vai fyysisen voiman kaltainen ominaisuus (painonnoston harrastajat ovat syystä tai toisesta keskimäärin vahvempia kuin penkkiurheilijat)? Älykkyys on niin epämääräisesti yleisessä kielessä käytetty käsite, että se voi tarkoittaa kumpaa tahansa, ja minun mielestäni molemmankaltaiset erot älykkyydessä yksilöiden välillä ovat todellisia.
Nyt esimerkiksi nimimerkki J vaikuttaa olevan vahvasti sitä mieltä, että älykkyys on ensisijaisesti pituuden kaltainen ominaisuus, johon lukutaidottomuus, puutteellinen ravinto “ankea lapsuus” jne ei juuri vaikuta, ja vieläpä niin että ÄO-testi tuota ominaisuutta mittaa hyvin. Mielestäni “tutkimus” jonka mukaan valtaosa tiettyjen Afrikan maiden kansalaisista ei kykene — minkäänlaisen, minkäänikäisenä aloitetun koulutuksen tai kasvatuksen jälkeen — vastaamaan oikein kysymykseen “jos kaikki jurmut ovat torsuja, seuraako tästä, että kaikki torsut ovat jurmuja?” falsifioi kyseisen väitteen. Joko älykkyys ei ole pituuden kaltainen ominaisuus tai ÄO-testi ei tuota mittaa hyvin.
Jos taas hyväkytään, että älykkyyttä voi harjoittaa kuten lihasvoimaa, ja oletetaan, että ÄO-testi mittaa tuollaista harjoitettavaa älykkyyttä, on mieletöntä väittää, että nigerialaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset samalla tavalla kuin japanilaiset ovat lyhyempiä vain ÄO-testien perusteella.
J:n argumentti oli jotakuinkin seuraava:
Koska älykkyystestit ennustavat menestystä, siitä seuraa, että ne mittaavat jotakin jota kutsumme älykkyydeksi.
En tiedä kuinka korkea ÄO pitää olla, että ymmärtää, että jos hyväksyy edellisen argumentin, joutuu hyväksymään myös seuraavan argumentin:
Koska vanhempien tulot ennustavat menestystä, siitä seuraa, että ne mittaavat jotakin jota kutsumme älykkyydeksi.
Elina:
Luonnollisessa kielessä jos … niin ‑rakennetta käytetään ilmaisemaan implikaatioita jompaan kumpaan suuntaan ja joskus myös ekvivalenssia. Jos ei ole “matemaattista lukutaitoa” (eli kykyä tunnistaa koulutehtävien knoppeja), joutuu päättelemään kontekstista mitä tarkoitetaan.
Näyttää myös siltä, että älykkyystestien tekeminen vaatii harjaantumista ja koulussa opeteltua koerutiinia. Esimerkkinä
antropologisankariparin Lynnn&Vanhanen saama hämmästyttävä tulos Afrikasta. Mantereen rikkaimman maan, Päiväntasaajan Guinean, keskimääräinen ÄO on siellä tehdyn testin mukaan alempi kuin testin teoreettinen minimi. Ts. paviaani joka ratkoo tehtävät satunnaisesti, saa paremman tuloksen kuin yli puolet guinealaisista.
Tulos on selitettävissä monella eri tavalla:
1) guinealaiset vetivät testaajia kollektiivisesti höplästä,
2) guinealaisten kultturitausta saa heidät tulkitsemaan testit johdonmukaisesti eri tavalla kuin testejä laadittaessa on ajateltu, tai
3) Guinean koululaitoksessa ei käytetä monivalintatehtäviä
Minä pistäisin rahat ruutuun numero 3.
tcrown:
Riippuu määritelmästä. Kyllä kai niin voidaan sanoa, että mittaushetkellä nigerialaiset olivat käytännössä tyhmempiä. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä vähäisemmän älyn olevan jotenkin sidoksissa “rotuun” (käytän termiä lainausmerkeissä, koska rotuja ei kai ole kyetty ihmisen kohdalla määrittelemään siten, että tuon käsitteen käyttämisessä oikeasti edes olisi mitään järkeä).
Se, että moni luulee älykkyyden olevan staattinen ja yksinomaan geneettisistä seikoista riippuva ominaisuus — yhdistettynä nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan älykkyyden yliarvostamiseen — johtaa ymmärrettävästi siihen että osa ihmisistä ei haluaisi puhua mitään koko asiasta.
J:
Olen täysi maallikko tässä aiheessa, mutta epäilen ettei älykkyystutkimuksissa yleensä vakioida muita lahjakkuustekijöitä, kuten sosiaalista ymmärrystä tai sosiologisien/psykologisien/jne. merkityksien hahmottamista. Olenko väärässä?
Nyt esimerkiksi nimimerkki J vaikuttaa olevan vahvasti sitä mieltä, että älykkyys on ensisijaisesti pituuden kaltainen ominaisuus, johon lukutaidottomuus, puutteellinen ravinto “ankea lapsuus” jne ei juuri vaikuta, ja vieläpä niin että ÄO-testi tuota ominaisuutta mittaa hyvin.
Älykkyyden geneettinen perusta lienee nimenomaan samanlainen kuin pituuden, ts. siihen vaikuttaa hyvin suuri joukko geenejä, joista kullakin yksinään on vain pieni merkitys. Älykkyyden ja pituuden heritabiliteetit ovat aikuisissa samaa luokkaa, n. 80 prosenttia.
Keski-ÄO:t olivat Flynnin ilmiön vuoksi nykyistä paljon matalampia 100 vuotta sitten, mutta ÄO:n heritabiliteetti oli korkea jo tuolloin — “hyvät ÄO-geenit” omaavilla oli korkeampi ÄO. Samaan tapaan ihmiset olivat huonon ravinnon, sairauksien ja hygienian puutteen vuoksi 100 vuotta sitten 15 cm (tms.) lyhyempiä kuin nykyään, mutta pituuden heritabiliteetti oli korkea, ts. ne joilla oli “hyvät pituusgeenit” olivat pidempiä kuin ne joilla “huonommat pituusgeenit”.
Heritabiliteetti on tietyn populaation ominaisuus. Siksi hyvin erilaisissa ympäristöissä elävien populaatioiden ÄO:iden vertailu on ongelmallista — tällöin pitää arvioida, miten ympäristön parantuminen vaikuttaisi, mihin viittasinkin edellä.
En tiedä kuinka korkea ÄO pitää olla, että ymmärtää, että jos hyväksyy edellisen argumentin, joutuu hyväksymään myös seuraavan argumentin:
Koska vanhempien tulot ennustavat menestystä, siitä seuraa, että ne mittaavat jotakin jota kutsumme älykkyydeksi.
Sosioekonominen asema ennustaa esim. koulumenestystä valtaosin siksi, että vanhemmat siirtävät mm. älykkyyteen ja persoonallisuuteen vaikuttavat geeninsä lapsilleen. Sosioekonomisen aseman heikkous itsenäisenä ennustekriteerinä paljastuu myös yllä selostetusta Murrayn tutkimuksesta, jonka mukaan sisarusten väliset ÄO-erot johtaviin merkittäviin eroihin esim. tulotasossa samasta perhetaustasta huolimatta.
Olen täysi maallikko tässä aiheessa, mutta epäilen ettei älykkyystutkimuksissa yleensä vakioida muita lahjakkuustekijöitä, kuten sosiaalista ymmärrystä tai sosiologisien/psykologisien/jne. merkityksien hahmottamista. Olenko väärässä?
Älykkyys ei tietenkään ole ainoa opiskelu‑, ura- ym. menestykseen vaikuttava tekijä. Sen ohella etenkin persoonallisuuden erot ovat tärkeitä. Big Five ‑teorian mukaan pääasialliset persoonallisuuden ulottuvuudet ovat ekstroversio,
neuroottisuus, tunnollisuus, miellyttävyys ja avoimuus. Näistä etenkin tunnollisuus ennustaa kohtalaisen hyvin tyypillistä “porvarillista” menestystä. ÄO-testeihin verrattuna persoonallisuustestien ongelmana on heikko reliabiliteetti, mutta myös persoonallisuus vaikuttaa olevan vahvasti perinnöllinen ominaisuus.
Big Five ‑persoonallisuuspiirteiden jakauma on ilmeisesti melko samanlainen kaikilla älykkyystasoilla, joten ÄO:n validiteetti ei johtune siitä, että älykkäillä olisi muita yleisemmin sellaisia persoonallisuuden piirteitä, jotka johtavat menestykseen.
J:
Älykkyyden geneettinen perusta lienee nimenomaan samanlainen kuin pituuden, ts. siihen vaikuttaa hyvin suuri joukko geenejä, joista kullakin yksinään on vain pieni merkitys. Älykkyyden ja pituuden heritabiliteetit ovat aikuisissa samaa luokkaa, n. 80 prosenttia.
Keski-ÄO:t olivat Flynnin ilmiön vuoksi nykyistä paljon matalampia 100 vuotta sitten, mutta ÄO:n heritabiliteetti oli korkea jo tuolloin – “hyvät ÄO-geenit” omaavilla oli korkeampi ÄO. Samaan tapaan ihmiset olivat huonon ravinnon, sairauksien ja hygienian puutteen vuoksi 100 vuotta sitten 15 cm (tms.) lyhyempiä kuin nykyään, mutta pituuden heritabiliteetti oli korkea, ts. ne joilla oli “hyvät pituusgeenit” olivat pidempiä kuin ne joilla “huonommat pituusgeenit”.
J, et kai sentään tarkoita, että identtisillä kaksosilla, joilla on sama ravinto ja hygienia, mutta joista vain toinen on käynyt koulua, on sama ÄO? Eiköhän vuosia jatkuva abstraktien asioiden pyörittely näy aika tavalla missä tahansa älykkyystestissä? Pituuteenhan ei mikään määrä harjoittelua vaikuta (ainakaan positiivisesti).
Itse olen käsityksessä, että älykkyyden periytyvä komponentti on samaa tyyppiä kuin perinnöllinen taipumus atleettisuuteen. Yksi saa helposti lihasmassaa harjoittelemalla, toisen tulokset jäävät vaatimattomiksi kovasta harjoittelusta huolimatta. Kenestäkään ei kuitenkaan tule iso-arskaa pelkästään sohvalla makoilemalla.
J:
Lienee harhaanjohtavaa väittää (eikä niin tosiasiassa ehkä väitetäkään), että menestys johtuu nimenomaan älykkyydestä, jos muiden tekijöiden vaikutusta ei ole suljettu pois. Näppituntumalta ja arkikokemukseen nojaten sanoisin, että sosiaalisesti täysin lahjattoman ja asioiden pragmaattista merkitystä ymmärtämättömän henkilön ei voi odottaa menestyvän yhteiskunnassamme, vaikka hänen testiälykkyytensä olisi poikkeuksellista huippuluokkaa. Toisin sanoen: laskentateho ja korkeatasoinen logiikkaprosessori eivät yksin ratkaise, vaan myös se, mitä valitaan laskea ja prosessoida.
Kenties menestyksen ei väitetäkään johtuvan älykkyydestä vaan ainoastaan korreloivan sen kanssa, mutta maallikoiden parissa tämä väärintulkinta tuntuu saaneen kovasti jalansijaa. Tämän seurauksena älykkyyden oletetuilla ylivertaisilla hyödyillä tullaan perustelleeksi kaikenlaisia aivan typeriäkin väittämiä. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa jotkut höperöimmistä osallistujista tietenkin vetoavat afrikkalaisten heikompaan älykkyyteen perustellessaan, miksi heitä ei tulisi huolia osaksi yhteiskuntaamme (ja tulevat tietenkin samalla osoittaneeksi, etteivät itsekään oman maailmankuvansa mukaan ansaitsisi olla suomalaisia). Tämmöinen johtaa myös siihen, että mikä tahansa muu kuin huomattava älykkyys koetaan helposti häpeällisenä; eräänlaisena vikana ihmisessä.
Kiitos tuosta selvityksestäsi!
Rotwang:
Eikös tätä oo just nimen omaan tutkittu identtisillä kaksosilla ja havaittu, että ÄÖ riippuu aika pitkälti geeneistä, eli että näillä identtisillä kaksosilla on suhteellisen identtinen ÄÖ riippumatta erilaisesta kasvuympäristöstä jne.
Artturi, identtisten kaksosten kasvuympäristöt eivät juuri koskaan vaihtele niin paljon, että toinen ei olisi aikuisikään ehdittyään esim. lainkaan käynyt koulua.
^Siis silloin kun toinen on käynyt koulua.
Pekka Pessille,
Ei valitsemista tarvitse koulussa opetella. Jo normaalisti kehittynyt parivuotias osaa valita erilaisista palikoista sopivan oikeaan koloon — eli menettäisit rahasi.
Guinealaisilla menee kyllä vielä huonommin kuin keskimääräinen ÄO antaa ymmärtää, jos he eivät erilaisista vaihtoehdoista osaa valita ilman erillistä “monivalintaopetusta”.
Jokin muu selitys alhaisiin pisteisiin nyt on.
Se, että moni luulee älykkyyden olevan staattinen ja yksinomaan geneettisistä seikoista riippuva ominaisuus –[…]
Kyllä alan tutkijat ovat suunnilleen yksimielisiä siitä, että älykkyyden perinnöllinen osuus on 70–80 prosentin luokkaa. Erilaisia luuloja nyt tietysti maallikoilla on tässä asiassa kuten muissakin.
Sen sijaan stabiili ominaisuus älykkyys on. Lapsena mitattu ÄO pitää hyvin kutinsa kunnes kuolo korjaa. Pitkittäistutkimusta on aiheesta riittämiin.
Tässä joitain tuloksia perinnöllisyydestä tiivistettynä:
The g Factor – The Science of Mental Ability (Praeger 1998),Arthur R. Jensen
Yhdessä kasvatettujen identtisten kaksosten älykkyysosamäärät ovat paljon lähempänä toisiaan kuin yhdessä kasvatettujen epäidenttisten kaksosten. Tätä eroa ei voi mitenkään selittää ympäristötekijöillä.
Toiseksi, erillään kasvatettujen identtisten kaksosten älykkyysosamäärät ovat lähempänä toisiaan kuin yhdessä kasvatettujen epäidenttisten kaksosten.
Kolmanneksi, adoptoitujen henkilöiden, jotka eivät ole koskaan tunteneet biologisia vanhempiaan, älykkyysosamäärät korreloivat vahvemmin heidän biologisten vanhempiensa kuin heidän kasvatusvanhempiensa älykkyysosamäärien kanssa.
Elina & Artturi, en kyseenalaista sitä, etteikö älykkyys (s.o. edellytykset saavuttaa korkea ÄO) olisi voimakkaasti periytyvää. Sen sijaan kyseenalaistan sen, että ÄO:n periytyvyys olisi rinnastettavissa pituuden periytyvyyteen, koska ÄO:ään vaikuttaa harjaantuminen, mutta pituuteen ei. Vaikka identtiset kaksoset kasvaisivat eri perheissä, he todennäköisesti kasvavat samassa (tai samankaltaisten koulutusstandardien) maassa, joten nämä kaksosvertailut saattavat aliarvioida koulutuksen vaikutusta. Jos jollain on dataa identtisistä kaksosista, joista toinen on käynyt läpi länsimaisten standardien mukaisen koulutuksen ja toinen varttunut esim. siellä Papuan viidakossa, niin sillä tämä selviäisi. Oma lähtöhypoteesini on, että tällaisissa tapauksissa älykkyystestillä mitatun ÄO:n ero on huomattavasti suurempi kuin pituuden ero.
Elina:
Siis että jos identtisistä kaksosista toinen laitetaan metsään susien kasvattamaksi ja toinen johonkin älykkyyttä kovasti arvostavaan, äykkäiden vanhempien länsimaiseen perheeseen, niin kummankin testitulos vastaa aikuisena 70–80 ‑prosenttisesti vanhempien älykkyyttä?
Miksi sitten Mensan testiä ei saa uusia (en ole sitä tehnyt, mutta olen kuullut asiasta)? Jos testin tekemistä ei voi oppia, olisi hurjan hyvä että sen saa uusia, koska mitä useammin testin tekee, sitä luotettavampana tulosta tai tulosten keskiarvoa voi pitää (suoriutumiseen kun vaikuttaa aina muukin kuin älykkyyden taso; huonona päivänä tulee huonompi tulos).
Tuo on toki erittäin hyvä pointti, että luotettavien tulosten saamiseksi pitäis koulutuksenkin vaihdella mahdollisimman paljon. Minä en oo lukenu näitä tutkimuksia niin tarkasti, että osaisin sanoa onko tässä onnistuttu.
Muutenhan tässä on sama ongelma kuin SAT tulosten yliopisto-opinoissa menestymisen ennustamisessa.
Jos jollain on dataa identtisistä kaksosista, joista toinen on käynyt läpi länsimaisten standardien mukaisen koulutuksen ja toinen varttunut esim. siellä Papuan viidakossa, niin sillä tämä selviäisi. Oma lähtöhypoteesini on, että tällaisissa tapauksissa älykkyystestillä mitatun ÄO:n ero on huomattavasti suurempi kuin pituuden ero.
Varmasti tällaisissa tapauksissa on huomattavat ÄO-erot, samoin jos toista kaksosista olisi vaikkapa pidetty pimeässä komerossa koko lapsuutensa. Todellisuudessa kasvuympäristöjen erot eivät tuskin koskaan ole näin suuret.
Thomas Bouchardin tutkimuksissa oli lapsena toisistaan erotetetut identtiset kaksoset, joista toinen oli kasvanut äitinsä kanssa arjalaisena natsi-Saksassa ja toinen isänsä kanssa juutalaisena Karibialla ja Israelissa. Aikuisina, kun Bouchard saattoi heidät yhteen, havaittiin, että heidän persoonallisuutensa olivat hyvin samanlaiset erilaisia omalaatuisia maneereja myöten (en tiedä, onko heidän ÄO:itaan julkaistu, mutta kaikkien Bouchardin tutkimien pieninä toisistaan erotettujen identtisten kaksosten keskimääräinen ÄO-korrelaatio oli yli 0,8 aikuisina).
Eiköhän vuosia jatkuva abstraktien asioiden pyörittely näy aika tavalla missä tahansa
älykkyystestissä? Pituuteenhan ei mikään määrä harjoittelua vaikuta (ainakaan
positiivisesti)
Se, että yleensä haluaa pyöritellä abstrakteja asioita, ei ole riippumaton ÄO:n
suuruudesta. ÄO:n heritabiliteetin suureneminen iän myötä voi johtua osin siitä, että kun aikuistuva ihminen saa yhä enemmän päättää omista asioistaan, hän omaksuu sellaisia
tapoja ja harrastuksia, jotka vastaavat hänen luontaisia taipumuksiaan. Tämä vahvistaa perinnöllisten erojen ilmentymistä.
Lienee harhaanjohtavaa väittää (eikä niin tosiasiassa ehkä väitetäkään), että menestys johtuu nimenomaan älykkyydestä, jos muiden tekijöiden vaikutusta ei ole suljettu pois. Näppituntumalta ja arkikokemukseen nojaten sanoisin, että sosiaalisesti täysin lahjattoman ja asioiden pragmaattista merkitystä ymmärtämättömän henkilön ei voi odottaa menestyvän yhteiskunnassamme, vaikka hänen testiälykkyytensä olisi poikkeuksellista huippuluokkaa.
Kuten jo totesin, jokaisella älykkyystasolla on (suhteellisesti) suunnilleen samanlainen määrä erilaisia persoonallisuuksia. Älykäs mutta laiska pärjää todennäköisesti huonommin kuin keskimääräisen ÄO:n omaava mutta ahkera. Kun ahkeria ja laiskoja on kuitenkin suhteessa yhtä paljon keski- ja korkea-ÄO:isten joukossa, ÄO:lla on validiteettia, kunhan otos on riittävän suuri.
Eli jos verrataan kahta ihmistä joiden ÄO:t ovat 90 ja 120, ei voida a priori sanoa mitään varmaa heidän menestymisestään. Jos taas vertaillaan kahta suurempaa joukkoa, joista toisessa kaikkien ÄO on 90 ja toisessa 120, keskimääräiset erot näiden joukkojen välillä ovat huomattavat esim. koulutuksen, uran, tulotason ja terveyden suhteen.
Kenties menestyksen ei väitetäkään johtuvan älykkyydestä vaan ainoastaan korreloivan sen kanssa, mutta maallikoiden parissa tämä väärintulkinta tuntuu saaneen kovasti jalansijaa.
ÄO:ta ennustevoiman katsotaan johtuvan nimenomaan älystä. Persoonallisuuspiirteillä kuten tunnollisuudella on ennustevoimaa ÄO:sta riippumatta ja sen “päälle”.
Saaralle:
Tietysti saman testin tekoa voi oppia. Eli Mensalla on aikaisemmin ollut käytössään vain yksi testi. Nykyään on käytössä kaksi testiä, joten testattavaksi voi mennä kaksi kertaa.
Kun kerran on miettinyt jonkin kuviosarjan valmiiksi, niin meneehän se seuraavalla kerralla nopeammin ja aika on yksi kriteeri. Erilaisten toisiaan vastaavien testien mittaustarkkuus on erittäin hyvä.
Itse olen tehnyt kuviotestin n. 10 kertaa standardoiduissa olosuhteissa ja heittoa on ollut vain pari pistettä.
(Jos testi-intoni tuntuu oudolta, niin olen aikoinani ollut pyynnöstä koehenkilönä erilaisissa testeissä)
Tuttavapiirissäni minut tunnetaan nimellä Konrad von Dille, koska olen niin auttamattoman heikkolahjainen.
J:
Niin siis on validiteettia saman populaation sisällä, mutta vertailu eri populaatioiden välillä on vaikeaa, kuten myöskin jo sanoit. Miksi näitä vertailuja sitten tehdään, jos ja kun ne eivät kuitenkaan kerro mitään olennaista? Perustutkimuksen tekemisen ilosta vai?
Sekin vielä vääristää tämäntyyppisiä pohdintoja, että menestyksen mallina pidetään yleensä länsimaista, valkoihoista, raharikasta ja materiaalisessa yltäkylläisyydessä elävää mutta masentunutta, itsemurha-altista ja lihavuudesta kärsivää henkilöä (olin sanoa “miestä”, mutta en halua tästä feminismikeskustelua). Jos minulta kysyttäisiin, olennaisia menestystekijöitä olisivat myös yhteisöllisyys, iloitsemisen taito, tanssillisuus, hienomotoriset kyvyt (esim. käsityötaidot) ja moni muu asia, jotka Afrikassa uskoakseni osataan länsimaita paremmin. Mielestäni ei voi olla kovin perusteltua pitää menestystä olennaisesti hyvinvoinnista poikkeavana ilmiönä.
Yhteenvetona: älykkyysosamääriä voidaan toki tutkia ja mittailla, mutta Mensa-älykkyyden merkitystä tulevaisuuden menestystekijänä tullaan helposti liioitelleeksi, jos takerrutaan vanhentuneeseen/väistyvään menestyksen määritelmään. Varmaan Hitleriäkin pidettiin nykymääritelmän mukaan menestyneenä. Minusta tuollaisella määritelmällä ei tee paljon mitään.
Saara,
Susilapsiesimerkkisi vertautuu tilanteeseen, jossa kiinalaisnaisten jalkaterien ei annettu kasvaa, vaan ne sidottiin siten, että jalka jäi kaksivuotiaan lapsen jalan kokoiseksi.
Olisiko fiksua väittää näissä olosuhteissa, etteikö jalkaterän koko olisi perinnöllinen ominaisuus?
Luonnollisestikaan deprivoivissa olosuhteissa ihmisen äly ei kehity siihen mittaansa, joka geneettisten ominaisuuksien puolesta olisi mahdollista. Tämä ei kuitenkaan ole mikään argumentti sitä vastaan, etteikö äly olisi perinnöllistä.
Afrikkalaisten alhaiset pisteet ovat saaneet kovasti mediahuomiota. Vähemmän on keskusteltu siitä, miksi meidän pisteemme ovat peräti kymmenen pistettä matalammat kuin itäaasialaisten ja viisi pistettä matalammat kuin muun muassa saksalaisten. Tämä hyväksytään mukisematta, mutta meitä alempia lukemia Afrikassa ei.
Miksi?
Elina:
Asia selvä.
Edelleen minun on kuitenkin vaikea uskoa, ettei testitulostaan voisi nostaa harjaannuttamalla itseään. Ajattelen Rotwangin tavoin: Eiköhän vuosia jatkuva abstraktien asioiden pyörittely näy aika tavalla missä tahansa älykkyystestissä? J puhuu “perinnöllisten erojen ilmentymisestä”, minkä voisi ajatella olevan sama asia eri tavalla ilmaistuna. Sanotaan se kummalla tavalla tahansa, niin käytännössä omaa testitulostaan on mahdollista parantaa (paitsi silloin kun oman älykkyyden “ilmentyminen” on jo tapissa). Ja silloin ÄO-testi ei mittaa perinnöllisiä eroja sinänsä, vaan ainoastaan niiden ilmentymistä.
Olen ymmärtänyt, että ammattisi ei erityisesti harjaannuta tuon tyyppiseen ongelmanratkaisuun (korjaa, jos olen väärässä). Jos et ole vapaa-ajallasikaan intensiivisesti paneutunut asiaan, on varmaan ihan ymmärrettävää ettei tulos ole ajan myötä merkitsevästi parantunut.
Sattui silmään SAT tilasto väestörymän mukaan jaoteltuna. Jokainen voi miettiä, mitä tämä tarkoittaa
Ryhmä Pisteet Pisteet
kielellisestä matemaattisesta
testistä (Ka) testistä (Ka)
Pojat 435 498
Tytöt 422 455
Intiaanit 393 435
Aasialaiset 408 522
Mustat 353 384
Meksikolaiset 382 428
Puerto
Ricolaiset 355 402
Muut hispanot 387 433
Valkoiset 445 490
Saara, tämä on nyt täyttä mutua, mutta itse en oleta, että noita testituloksia voi aikuisiän harjaannuttamisella juurikaan nostaa. Uskoisin, että harjaantumisen kannalta merkittävää on se, onko lapsuus kulunut koulukirjojen parissa vai esim. lenkkitossutehtaalla.
Rotwang, tuo onkin taas oma kiinnostava kysymyksensä (missä määrin ja missä iässä ihmisestä tulee “valmis”). Itse olen viime aikoina alkanut enenevässä määrin uskoa, ettei oppiminen ja kehittyminen mitenkään kategorisesti pysähdy aikuisiällä. Uskon tämän koskevan jossain määrin myös ÄO-tuloksiin vaikuttavia juttuja. Mutta tämäkin on siis ihan puhtainta mutua, ja olen varautunut siihenkin että olen väärässä.
Mutta siis se kai on meidän kummankin mielestä olennaista, että älykkyydestä puhuttaessa ymmärrettäisiin puhutaanko geneettisestä ominaisuudesta vai tuon ominaisuuden ilmentymisestä käytännössä (= testeissä pärjäämisestä), joka puolestaan riippuu 1) geneettisestä älykkyyspotentiaalista, ja 2) tämän potentiaalin aktualisoitumisen asteesta, johon muut kuin geneettiset taustatekijät vaikuttavat.
Elina:
Ei, enkä minä väitä ettei älykkyys olisi perinnöllinen ominaisuus. Väitän vain että kasvuolot vaikuttavat siihen, miten tuo ominaisuus ilmenee käytännön älykkyystesteissä.
Jos mainitsemiesi kiinalaisnaisten jalkaterien koosta olisi päätelty, että he ovat geneettisesti pienijalkaisia, päätelmä olisi ollut virheellinen.
Elina:
Missä tätä hyväksyntää ja hyväksymättömyyttä esiintyy? Jos tarkoitat Hesarin nettikeskusteluja tai vastaavia, niin veikkaan hyväksymisen olevan vaikeaa aiemminkin mainitusta syystä: moni kadunmies ajattelee älykkyysosamäärän olevan erinomainen ihmisarvon mittari.
Kun vähäisemmällä ÄO:lla yritetään perustella jonkun kansan arvottomuutta itseemme verrattuna, niin toki tämä herättää intuitiivisesti kyseenalaistavia vastareaktioita. Meidän kuviteltu arvottomuutemme itä-aasialaisiin nähden puolestaan vaietaan kuoliaaksi, koska siitä puhuminen ei nosta itsekunnioitustamme eikä myöskään auta roskakeskustelijoita “perustelemaan” maahanmuuttokielteisiä kannanottojaan.
Saara,
Sekoitat nyt lahjakkuuden, joka on suoriutumisen potentiaalia ja älykkyyden eli g‑tekijän keskenään.
Ajattelepa näin:
Jos älykkyys paranisi treenaamalla, niin miksi lievästi kehitysvammaisia ei vain harjaannutettaisi normaaliälyisiksi? Useimmille riittäisi kymmenisen pistettä nousua.
Ota huomioon, että älykkyyden kohdalla kyseessä on dimensio, johon on vain mielivaltaisesti kulttuurisista syistä asetettu tiettyjä pisteitä rajoiksi. Eli älä takerru vammaisuuden määritelmään.
Saara:
Mutta siis se kai on meidän kummankin mielestä olennaista, että älykkyydestä puhuttaessa ymmärrettäisiin puhutaanko geneettisestä ominaisuudesta vai tuon ominaisuuden ilmentymisestä käytännössä (= testeissä pärjäämisestä), joka puolestaan riippuu 1) geneettisestä älykkyyspotentiaalista, ja 2) tämän potentiaalin aktualisoitumisen asteesta, johon muut kuin geneettiset taustatekijät vaikuttavat.
Juuri näin. 🙂
Tyypillisesti kun puhutaan periytyvistä ominaisuuksista, ihmisillä on taipumus joko ajatella hyvin deterministisesti tai vaihtoehtoisesti vähätellä geneettisen taustan vaikutusta. Monissa tapauksissa geenit eivät määrää asioita vaan määrittävät mahdollisuuksien “pilven”, jonka sisällä ympäristötekijät voivat muokata yksilöä. Tämä oli se syy, miksi alunperin tartuin J:n esittämään älykkyys-pituus-rinnastukseen. Se oli mielestäni liian deterministinen.
Mutta vaikka geenit harvoin ovat absoluuttisen määrääviä, on syytä painottaa, että mikä tahansa ei ole mahdollista kenelle tahansa.
Rotwang:
Mutta tätä ei kannata välttämättä vakioida, koska AÖ-testissä pärjääminen voi aiheuttaa ajanviettoa koulukirjojen parissa kun taas niissä pärjäämättömyys voi aiheuttaa lenkkitossutehtaalla työskentelemistä.
Elina, luitko tuon aiemman vastaukseni sinulle?
En minä ole väittänyt, että älykkyyttä voisi harjaannuttamalla lisätä kuinka paljon tahansa. En ole edes väittänyt, että kaikkien ihmisten älykkyyttä voisi lisätä harjaannuttamalla.
Väitän, että älykkyystestit eivät mittaa geneettistä älykkyyspotentiaalia vaan tämän potentiaalin ilmenemistä käytännössä. Ja väitän, että nuo ovat kaksi eri asiaa. Väitän myös, että osa ihmisistä on (mahdollisesti) saavuttanut oman potentiaalinsa, ja että osa puolestaan (varmasti) ei ole. Aivan kuin kiinalaisten naisten sidottujen jalkojen tapauksessa: niillä oli geneettinen potentiaali kasvaa tiettyyn mittaan, mutta käytännön rajoituksista johtuen tätä mittaa ei saavutettu. Näiden naisten tapauksessa olisi paha virhe päätellä geneettinen potentiaali yksinkertaisesti mittaamalla jalkaterien koko. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että oikeissa olosuhteissa jalkaterät olisivat voineet kasvaa rajattoman suuriksi.
Argumentti, jonka mukaan “jokin muukin vaikuttaa” on täysin epärelevantti. Jos lopputulemaan — mikä se nyt sattuu olemaankaan — vaikuttaa moni tekijä (älykkyyden lisäksi), ja yhden tekijän (älykkyyden) vaikutus näkyy yksinään korostettuna, niin on muutama vaihtoehto:
1) Nämä muut tekijät itseasiassa ovat ne, jotka selittävät, ne vain sattuvat aiheuttamaan myös tutkittavaa tekijää. So. jokin muu aiheuttaa pärjäämisen ÄO-testeissä, mutta myös kaiken sen, mitä siitä tilastollisesti seuraa. Tämä on totta ainakin siinä triviaalissa mielessä kuin itse aiemmin kirjoitin lämpötilasta. Tämä näkyy toisaalta esim. regressiossa niin, että älykkyydelle ei itsenään saada isoja kertoimia. SAT:lle sen kyky ennustaa opintomenestystä oli 15 prosenttia varianssista.
2) Nämä muut tekijät aiheutuvat myös älykkyydestä. Tämäkin voidaan havaita kun aineisto on riittävän suuri. Yllä esim yli neljän sadan aineistossa useamman muuttujan regressio imuroi kyllä tätä vaikutusta ihan riittävästi.
3) Muut tekijät eivät ole olennaisia. Näiden lätkiminen regressioon ei vaikuta. Useimmat — mutta eivät kaikki — temperamenttitekijät ovat itseasiassa oikeasti tässä kategoriassa. Koululaitos vaikuttaa myös siihen, miten ne vaikuttavat lopputulemaan. Amerikkalaisessa ne suosivat ekstroverttejä niin, että nämä “ylimenestyvät” muihin tekijöihin nähden, kaukoidässä vaikutus on toisin päin.
Artturi, joo, ajattelin tosin itse tilannetta, jossa kasvuolosuhteet selkeästi rajoittavat yksilön mahdollisuuksia. Mutta olet varmaan oikeassa siinä, että älyllisesti lahjakas todennäköisesti viihtyy hyvin koulukirjojen parissa ja atleetikko tykkää urheilusta jne. Tällainen feed-forward-mekanismi voimistaisi yksilöiden erikoistumista ja populaation fenotyyppien monimuotoistumista. Ts. pienet geneettiset erot voimistuvat suuriksi eroiksi kyvyissä, jos yksilöt preferoivat asioita, joissa he ovat suhteellisesti hyviä.
Elina:
“Jos älykkyys paranisi treenaamalla, niin miksi lievästi kehitysvammaisia ei vain harjaannutettaisi normaaliälyisiksi? Useimmille riittäisi kymmenisen pistettä nousua.”
Luultavasti siksi, että asia on niin tabu, että siitä ei ole voinut puhua. Sinänsä eihän kaikkien edes tarvitse olla normaaliälyisiä, kunhan työnjako hoidetaan järkevästi. Ongelma on tässäkin se kulttuurissamme syvällä istuva pyrkimys, että kaikkien on oltava mahdollisimman keskimääräisiä kelvatakseen.
Saara:
Oletetaan, että on jokin mitattavissa oleva arvo, vaikkapa stignafuulisuus, jonka havaitaan korreloivan voimakkaasti länsimaisessa yhteiskunnassa menestymisen kanssa, so. ennustavan yleisesti tavoittelemisen arvoisten asioiden saavuttamista.
Tehdään myös ei-kovin-epärealistinen oletus, että heikko menestys näiden asioiden saavuttamisessa lisää todennäköisyyttä syrjäytyä yhteiskunnasta.
Mielestäni olisi ihan loogista olla kriittinen stignafuulismitestissä heikommin menestyneiden maahanmuuton edistämisen suhteen, jopa miettiä, voitaisiinko heidän maahanmuuttoaan rajoittaa.
Tässä keskustelussa onkin etenkin Tiedemiehen toimesta tuotu esille, että keskustelu älykkyyden mittaamisesta, geneettisestä potentiaalista ja 100 vuoden aikana tapahtuvista muutoksista (Flynn-ilmiö) ym on tälläisessä ÄO:n välinearvoa koskevassa keskustelussa irrelevanttia, jos kerran mitattu älykkyys kuitenkin korreloi merkittävästi tämän hetken länsimaisessa yhteiskunnassa menestymisen kanssa.
Ymmärrän kyllä, että tietyt luiskaotsat käyttävät tälläisiä juttuja oikeuttamaan rasismiaan, mutta mielestäni “ennustettava heikko pärjääminen länsimaisessa yhteiskunnassa ja siitä seuraava syrjäytymistodennäköisyyden voimakas kasvu” on ihan validi ja perusteltu maahanmuuttokriittinen argumentti.
Jota myös käytetään maahanmuuton kontrolloimiseksi ympäri maailmaa, tosin poliittisesti korrektissa muodossa: muistelen, että koulutustaso korreloi melko voimakkaasti älykkyyden kanssa. Katso vaikkapa sellaisten eristäytyneiden roistovaltioiden kuin Kanada, USA, Uusi-Seelanti, Australia, Tanska… korkeakoulutettuja voimakkaasti suosivaa maahanmuuttopolitiikkaa, tai vaikkapa blogissani referoiman professori Tito Boerin suosituksia.
Ihmisarvon polkemista tai ihmisten eri asemaan laittamista en tässä osaa nähdä. Uskon, että aivan samalla tavalla minä olisin melko huonosti varusteltu pärjäämään vaikkapa Uuden-Guinean viidakoissa. Tekeekö se minusta paremman tai huonomman ihmisen?
Liian vanha, SAT-pisteitä vertailtaessa kannattaa ottaa huomioon, että tietyt ryhmät osallistuvat SAT-kokeisiin yleisemmin kuin toiset. Esimerkiksi valkoisista suurempi osa osallistuu kuin mustista, tytöistä suurempi osa kuin pojista, aasialaisista suurempi osa kuin valkoisista. Mitä pienempi osa jostakusta ryhmästä osallistuu, sitä “eliitimpi” ja epäedustavampi se on. Keskiarvotuloksia ei voi vertailla suoraan.
ÄO-tuloksia voi jossain määrin parantaa harjoittelemalla, mutta tällaista ÄO:n paranemista ei pidä sekoittaa mitattavan ominaisuuden eli älykkyyden paranemiseen. ÄO-testi menettää validiteettiaan, jos testintekijä on harjoitellut paljon kyseisenlaisia tehtävätyyppejä.
Sekin vielä vääristää tämäntyyppisiä pohdintoja, että menestyksen mallina pidetään yleensä länsimaista, valkoihoista, raharikasta ja materiaalisessa yltäkylläisyydessä elävää mutta masentunutta, itsemurha-altista ja lihavuudesta kärsivää henkilöä (olin sanoa “miestä”, mutta en halua tästä feminismikeskustelua). Jos minulta kysyttäisiin, olennaisia menestystekijöitä olisivat myös yhteisöllisyys, iloitsemisen taito, tanssillisuus, hienomotoriset kyvyt (esim. käsityötaidot) ja moni muu asia, jotka Afrikassa uskoakseni osataan länsimaita paremmin.
Kehitysmaissa osataan paremmin myös sotiminen ja muu väkivalta, HIViin ja malariaan kuoleminen, naisten sortaminen ja normista poikkeavien ihmisten vainoaminen (eli yhteisöllisyys), mainitakseni vain muutamia seikkoja, joista “jalojen villien” ihailijat jostakin syystä aina vaikenevat. Miksi muuten muuttovirta on noista paratiiseista tänne päin eikä täältä sinne?
Ylipaino, useimmat mielenterveyden häiriöt ja (ei-psykoottisten) miesten itsemurha-alttius muuten korreloivat negatiivisesti ÄO:n kanssa.
Oletetaan, että on jokin mitattavissa oleva arvo, vaikkapa stignafuulisuus, jonka havaitaan korreloivan voimakkaasti länsimaisessa yhteiskunnassa menestymisen kanssa, so. ennustavan yleisesti tavoittelemisen arvoisten asioiden saavuttamista.
Tehdään myös ei-kovin-epärealistinen oletus, että heikko menestys näiden asioiden saavuttamisessa lisää todennäköisyyttä syrjäytyä yhteiskunnasta.
Lynn ja Vanhasen aineistoista tehdyistä jatkoanalyyseistä mielenkiintoisimpia on tämä:
We show that a country’s average IQ score is a useful predictor of the wages that
immigrants from that country earn in the U.S., whether or not one adjusts for immigrant
education. Just as in numerous microeconomic studies, 1 IQ point predicts 1% higher
wages, suggesting that IQ tests capture an important difference in cross-country worker
productivity.
J.M. Korhonen:
Olettaa voidaan toki mitä vain, mutta minusta olisi olennaista pyrkiä varmistumaan siitä, että ne oletukset, joiden varaan pystytetään poliittisia järjestelmiä, ovat kaikilta osiltaan sellaisia kuin haluammekin niiden olevan. Tuossa tekemässäsi oletuksessa esiintyy sana “menestys”. Haluammeko me todella tarkoittaa menestyksellä juuri sitä, mitä sillä yleisesti länsimaissa tällä hetkellä tarkoitetaan? Jos teemme kuvailemasi kaltaista maahanmuuttopolitiikkaa nykyisen menestys-käsitteemme varassa, toivotamme potentiaaliset Hitlerit tervetulleiksi (vai eikö hän muka ollut sekä älykäs että menestynyt?) ja estämme potentiaalisten Äiti Teresojen (oletan esimerkin vuoksi, ettei hän ollut älykäs) maahan pääsemisen. Näin kärjistäen.
Minulle on kyllä paljonkin merkitystä sillä, onko kyse yksinomaan geeneistä vai ei. Esitän seuraavan esimerkin yksilötasolla, vaikka kritiikkini koskee ensisijaisesti populaatioiden tasolla tehtävää luokittelua ja valikointia: Jos otamme maahan koko ikänsä aliravitsemuksesta ja koulutuksen puutteesta kärsineen henkilön tai sitten puhtaasti geneettisesti älyltään heikon henkilön (joiden testitulos on sama), kummankin mahdollisuudet pärjätä yhteiskunnassamme ovat kyllä samat, mutta heidän lastensa pärjäämismahdollisuuksissa on eroa. Se, että kieltäydymme ottamasta maahan keskimäärin testissä heikosti pärjäävien populaatioiden edustajia, tietämättä mitään näiden populaatioiden geneettisestä älykkyyspotentiaalista, johtaa siihen, että potentiaalisten yksilöiden lapsetkaan eivät saa koko älykkyyspotentiaaliaan käyttöön yhtä todennäköisesti ja tehokkaasti kuin saisivat, jos heille annettaisiin mahdollisuus kasvaa meidän yhteiskunnassamme.
Enhän minä väittänyt ÄO:n mittaavan ihmisarvoa, vaan se liittyi keskustelun sivujuonteeseen, jossa referoin Elinalle roskakeskustelujen tyypillistä kulkua. Mielestäni nimenomaan et ole uusi-guinealaisia huonompi ihminen, vaan sinusta voisi olla heidän kulttuurievoluutionsa suhteen paljonkin hyötyä, jos vain onnistuisit edes välttävästi pärjäämään heidän keskuudessaan (ja tämä pärjääminen riippuu myös heidän asenteestaan, ei ainoastaan sinun kyvyistäsi ja tiedoistasi).
Hyväksyn hyötynäkökulman maahanmuuttopolitiikassa ilman muuta. On mielestäni ihan järkevää miettiä, miten me hyödymme maahanmuuttajista, miten muuttajat ja heidän lähtömaansa hyötyvät meistä, ja pyrkiä maksimoimaan näitä hyötyjä. Siksi juuri vastustankin nykyisen menestyskäsitteen ja/tai populaation keskimääräisten ÄO-testitulosten varassa operoimista. Yleisesti ottaen voinee ajatella, että tästä seuraavat vahingot eivät olisi kovin suuria, mutta juuri nyt satumme elämään yhteiskunnallisen murroksen keskellä. Tämä merkitsee sitä, että tulevaisuudessa menestyminen tapahtuu eri keinoin kuin menneisyydessä. Siispä se, mikä menneisyydessä ennusti menestystä, ei välttämättä yhtä selvästi ennusta menestystä tulevaisuudessa. Ottamalla maahan keskenään mahdollisimman erilaisia ihmisiä (sillä reunaehdolla, etteivät ole niin erilaisia ettei mitään pärjäämisen mahdollisuutta ole), ja auttamalla heitä pärjäämään yhteiskunnassamme, tulemme varmimmin menestymään tulevaisuudessa. Ja kaikkein varmimmin taannumme sulkeutumalla ja kuvittelemalla olevamme jo valmiiksi kaiken mahdollisen arvokkaan haltijoita ja ymmärtäjiä.
J:
Oletat aivan virheellisesti minun pitävän kehitysmaita paratiiseina ja kuuluvan mainitsemiisi “jalojen villien” kritiikittömiin ihailijoihin.
En jaksa kirjoittaa tästä kovin pitkästi, koska kirjoitin siitä jo aiemmin enkä muistaakseni tullut lainkaan ymmärretyksi (mikä ei muuttanut käsitystäni siitä, että asiani olisi hyödyllistä tajuta asap. eikä vasta sitten kun on liian myöhäistä). Mutta tiivistäen: länsimaiset yhteiskunnat ovat mielestäni maailman parhaita, mutta eivät täydellisiä. Parantamisen varaa on. Jos täydellisyys olisi mahdollista saavuttaa nykykeinoin ja nykyisillä lähtöoletuksilla, se olisi saavutettu jo. Tarvitaan suunnanmuutos, sen verran käänteentekevä että se edellyttää luovaa ajattelua. Oikeasti uutta luova ajattelu kukoistaa vain suuren diversiteetin ja suuren vapauden oloissa, jollaisia Suomen kaltaiset sulkeutuneet yhteiskunnat eivät ole.
Siksi me tarvitsemme erilaisuutta, itsestämme poikkeavia ihmisiä — ei siksi että meidän pitäisi jotenkin yrittää kopioida heidän “parempi” yhteiskuntamallinsa.
Tämä alkaa jo kyllästyttää. Parhain kuulemani älykkyyden määritelmä:
“Älykäs selviää tilanteesta, johon viisas ei joudu.”
Saara suomii Suomea:
Asukaslukuun suhteutettu kirjatuotanto on Suomessa Euroopan unionin maiden korkein ja maailman toiseksi korkein, vain Islannissa tuotetaan enemmän nimikkeitä suhteessa asukaslukuun.
Pantenttien rekisteröinnissä Suomi on keikkunut jatkuvasti maailman viiden tuotteliaimman maan joukossa 1990-luvulla. Nyt suuremman diversiteetin aikana tämä on muistaakseni hieman notkahtanut, mutta kärkiporukassa olemme vieläkin.
Musiikin saralla olemme jatkuvan kansainvälisen hämmästelyn aiheena: miten näin pieni maa voi tuottaa alan huippuja kuin liukuhihnalta?
Koululaitoksen osalta olemme Pisa-tutkimuksen jälkeen noussseet mallimaaksi ja koulut suorastaan ruuhkautuvat eri puolilta Eurooppaa tulevista vieralijoista, jotka etsivät kopioitavaa omiin kouluihinsa
On myös huomattava, että suurin taloudellinen kasvumme ajoittuu kaudelle, jolloin kaipaamaasi diversiteettiä eli kansanomaisemmin sanottuna etnistä värinää oli vain murto-osa nykyisestä.
Varmasti on alueita, joissa meillä on parantamisen varaa, mutta täytyy nyt hyväksyä, että kuusimiljoonainen kansa ei voi ihan joka asiassa olla maailman paras.
Eli:
Kertoisitko Saara, missä tätä “suurta diversitettiä ja vapautta” on ja miten se realisoituu asukaslukuun suhteutettuna luovan ajattelun kukoistukseen.
Minun korvissani tai tässä tapauksessa silmissäni tuollainen puhe on tyhjääkin tyhjempää jargonia enkä koskaan ole saanut mitään konkreettista vastausta tämän diversiteetin siunaavasta vaikutuksesta. Älä nyt kuitenkaan vedä mitään Pohjois-Korea ‑korttia esiin. Se on niin moneen kertaan käytetty.
Saara kirjoitti: “tarvitsemme erilaisuutta, itsestämme poikkeavia ihmisiä”
Jeps.
Onko tullut ÄO-testien kannattajille mieleen, että opiskelijan menestys ei ole ainoa hyödyllisyyden mittari? Evoluutio on nimittäin tuottanut ihmisille erilaisia perinnöllisiä piirteitä, koska ne ovat hyödyllisiä yhteisön menestyksen kannalta.
Tyhmempi voi toisin sanoen kuvitella, että parhaassa yliopistossa kaikki ovat huippuälykkäitä. Kuitenkin parempiin oppimistuloksiin päästään, kun porukassa on erilaisia ryhmädynamiikan kannalta tärkeitä henkilöitä. Esimerkiksi rento hauskuuttaja tai lempeä äitihahmo saattavat olla opiskelija/tutkijaryhmän kannalta tärkeämpiä kuin yksi älykkö lisää. Jos kilpailee parhaasta arvosanasta, ei pysty olemaan määritelmänomaisesti vaikkapa hauskuuttaja tai äitihahmo.
Kympin tyttöjen yliopisto ei toimisi edes kympin tyttöjen kannalta.
Tästä näkökulmasta, muuten, intohimoinen inttäminen rotujen älykkyyseroista ja niiden keskeisestä merkityksestä on sananmukaisesti tyhmää.
Mutta takaisin asiaan. Erilaisuutta siis tarvitaan. Se ei kuitenkaan voi käytännössä tietenkään tarkoittaa, että jokaista hakijaa tarkastellaan yksilönä. Mitkään resurssit eivät siinä tapauksessa riittäisi.
Kokelaita pitää siis luokitella. USA:ssa luokittelu tapahtuu ainakin seuraavilla kriteereillä: koulumenestys, älykkyystesti, “rotu”, sukupuoli ja (vanhempien) vauraus. Suomessa taas luokittelu yritetään tehdä pelkästään meriittien eli koulumenestyksen ja/tai pääsykokeen perusteella.
Suomalainen käytäntö on mielestäni oikeudenmukaisempi — mutta vain periaatteessako?
Vaikuttavathan oppilaiden erilaiset taustat ja synnynnäiset ominaisuudet heidän meriitteihinsä. Meikäläinen järjestelmä ei siis huomioi esimerkiksi sitä, että pojat kehittyvät tyttöä hitaammin.
Kannattaisiko siis sittenkin ottaa oppia USA:sta ja luokitella lapsia monipuolisemmin kuin meriittien perusteella? Yhtäällä päästettäisiin rikkaita lapsia jonon ohi mutta toisaalla vaikkapa mustia maahanmuuttajia tai poikia.
Romahtaisiko koulujen moraali jos meriitit eivät enää ratkaise? Kuka määrää, mitkä luokat saavat etuilla?
Poliitikkojen — ja äänestäjien — pitää vastata noihin kysymyksiin. Minä ainakin äänestän heti sellaista ehdokasta, joka ymmärtää minkälaisen tasa-arvo-ongelman ja yhteiskunnallisen riskin syrjäytyneet pojat muodostavat.
Elina:
Ei kerro tilastollisesti juuri mitään uutta luovasta ajattelusta, vaikka kirjan kirjoittaminen voikin olla myös hyvin luova prosessi.
Patenttien rekisteröintimäärää enemmän kertoisi se, minkä verran hyötyä niistä patenteista on eri tahoille. Siis hyödynnetäänkö niitä myös jossain. Eikä se hyödyntäminenkään merkitse, että näissä patenteissa olisi kyse nimenomaan uuden luomisesta eikä (enimmäkseen) olemassaolevan soveltamisesta. Tiedän, että patentin saa vain uudelle keksinnölle, mutta sellainen uutuus mistä itse puhun on olennaisesti eri asia kuin patenttiin vaadittava uutuus. Patenttien lukumäärä ei siis ole hyvä mittari.
Saataisiinko vähän konkretiaa tämän maalailun sijaan: mihin musiikin alaan viittaat (klassinen/pop, säveltäminen/esittäminen/jne.), kuka hämmästelee kansainvälisesti, ja ketkä ovat näitä hämmästelyn kohteina olevia alan huippuja?
Käsittääkseni Pisa-menestys ei ennusta huippuosaamista, vaan merkitsee että meillä keskitason oppilaat ovat muiden keskitasoa parempia. Olenko väärässä?
Ja minä sanoinkin, että menneisyydessä ne lääkkeet ovat toimineet, jotka käynnissä olevan murroksen jälkeen eivät enää tule toimimaan.
Minusta tällainen muihin vertaaminen ei johda mihinkään. Entä jos olisimme joka asiassa maailman parhaita? Indikoisiko se mielestäsi sitä, että olemme nyt sitten täydellisiä? Aina on varaa parantaa — silloinkin, vaikka kaikessa oltaisiin muita edellä. Siihen kun pysähdytään, niin muut alkavat hetken kuluttua mennä ohi vasemmalta ja oikealta.
Minusta meidän pitäisi kilpailla mm. Ruotsin, Tanskan, Ranskan ja Jenkkien kanssa sen sijaan että hetken jumitettuamme joudumme kilpailuasetelmiin Kiinaa ja Turkkia vastaan. Ja markkinataloudessa ei saa helpotuspisteitä sillä, että meillä on vähemmän asukkaita kuin jossakin muualla. Jos muihin lähdetään vertailemaan, meidän pitää olla parempia absoluuttisesti, ei asukaslukuihin suhteutettuna.
Suurimpia ongelmia meillä onkin juuri se, että täällä odotellaan vedenpitäviä, konkreettisia todisteita (eli “näyttöä”) uuden paradigman toimivuudesta ennen kuin sen mukaan uskalletaan laittaa tikkuakaan ristiin. Semmoinen peli ei vetele enää sitten, kun alamme oikeasti olla maailman huippua. Silloin ei enää ole ketään, jolta ottaa mallia, vaan pitää itse uskaltaa kokeilla. Intuitiivisesti sokkona eteneminen on kyllä pelottavaa, mutta se on ainoa mahdollinen tapa.