Syrjäytymiseen on ymmärrettäviä syitä, mutta syrjään vetäytyvät liika ymmärtäminen ei ole tälle itselleen hyväksi, yleensä. Pitäisikö takaisin kelkkaan patistaa kepillä vai porkkanalla? Ymmärtääkseni tarpeeksi mehukasta porkkanaa ei ole vaan keppiäkin tarvitaan, muta keppi on tehoton, ellei nuori koe hyötyvänsä opiskelusta tai töihin menosta
Velvollisuus hakeutua koulutukseen
Nuori menettää työmarkkinatuen, ellei hän joko ole suorittanut toisen asteen opintoja tai ole hakenut vähintään kolmeen oppilaitokseen. Tämä tehoa vie huomattavasti, ettei säädös koske myös toimeentulotukea. Fatta maksaa saman kuin Kela, joten sanktio kohdistuu kuntaan, ei nuoreen itseensä. Täysin tehoton se ei ole, sillä jotkut varman alat ovat hakijoiden suosiossa. Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle otetaan noin kaksi oppilasta vuodessa, mutta hakijoita on yli tuhat. Moni toki ihan oikeasti haaveilee elokuvaohjaajan koulutuksesta.
Sata-komitea esittää, että myös toimeentulotukea alennetaan, ellei hae koulutukseen. Mutta kannattaako patistaa taas koulunpenkille, jos kyse on oppimisvaikeuksia potevista, joiden elämänusko on jo mennyt koulun penkillä? Erilainen oppilas tarvitsee erilaista opetusta. Moni oppisi töitä paremmin työhön osallistumalla kuin kirjoja lukemalla.
Onko toimeentulotuki liian korkea?
Köyhyys on sitä, ettei tulojen vähäisyyden vuoksi pysty osallistumaan normaaliin elämänmuotoon. On pieni ongelma, että toimeentulotuki on selvästi opintotukea korkeampi. Se voi olla ansa elämään kovin lyhytjännitteisesti suhtautuvalle.
Voidaan myös kysyä, onko oikein, jos nuori muuttaa kotoa ilman mitään taloudellisen selviämisen mahdollisuuksia, solmii vuokrasopimuksen ja kantaa sen fattaan maksettavaksi. Joidenkin kuntien mielestä tämä on oikein, jotkut eivät suostu maksamaan. STM ei osaa sanoa. Minusta laki pitäisi muuttaa sellaiseksi, että toimeentulotuen avulla pois kotoa muuttaminen voidaan evätä. Automaattisesti sitä ei tule evätä, sillä on koteja, joista onkin hyvä muuttaa pois.
Töihin?
Työtä oppii työtä tekemällä, mutta mitään järkeä ei ole teettää hyödyttömiä ja nöyryyttäviä töitä. Se ei työintoa kohenna.
Työ ei välttämättä ole hauskaa eikä sen tarvitse ollakaan, mutta silloin sen pitäisi edes kohentaa tekijänsä taloudellista asemaa. Usein sosiaaliturvalta pieniupalkkaiseen työhön siirtyminen ei lisää käteen jääviä tuloja juuri lainkaan.
Olemme hyväksyneet, että melko köykäisin perustein pitkään työttömänä olleesta voidaan maksaa työllistämistukea työnantajalle. Tuki on yleensä työmarkkinatuki korotettuna 60 prosentilla. Valtio siis häviää rahaa, kun työtön menee töihin.
Tämä järjestelmä kuitenkin toimii jotenkuten. Se on muodostanut monelle väylän työelämään. Tämä ei kuitenkaan tue sitä helpointa porrasta; keikkatöiden kautta pysyvään työsuhteeseen.
Keikkatöiden osalta tuen voisi antaa työntekijälle itselleen, tosin ilman tuota 60 prosentin korotusta. Vaikeasti työllistyväksi koettu nuori saisi pitää jonkin aikaa työmarkkinatukensa, vaikka tekisi töitä. Ei tämä tukena ole sen runsaskätisempi kuin on nykyinen palkkatuki. Tämä tekisi keikkatyöt erittäin kannattavaksi – yhtä kannattavaksi kuin opiskelijoilla, joiden opintotukea pieni keikkailu ei laikkaa lainkaan.
Eikös tässä juuri puhuttu, että ymmärtäminen on aina hyvästä? Ei ymmärtäminen sitä meinaa, että pitäisi nostaa kädet pystyyn, vaan sitä, että löydetään parhaat konstit korjata kurssia.
Minä pahoin pelkään, että automaatti tuosta lainmuutoksen jälkeen tulisi. Huonoa kotia on hankala määritellä ja kunnat ovat ikuisessa rahapulassa.
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne, tutulle tyrkytettiin toimeentulotukea kesäksi, kun sitä työtä ei varmaan löydy vaikka kotona olisi kyllä ollut työtä ja elatusta kesäksi tarjolla. Jäi hengailemaan kaupungille. Samoin asuntoa lähes tyrkytetään sossussa 16 vuotiaalle, ” kotona kun on varmaan niin hirveätä asua” varsinkin kun on pilvenpoltosta tullut riitaakin. Yhteiskunta vie vanhemmilta kaikki aseet kasvatuksessa ymmärtämällä nuoret pilalle. Ja nuorisosäätiö ja muut poliittiset säätiöt kiittävät, onhan taas jaettu rahaa hyvään tarkoitukseen!
Nykyiset työvoimahallinnon aktiivitoimet ovat esimerkiksi sellaisten nuorten, ja vanhempienkin, kannalta melko kannustamattomia, jotka saavat vaikkapa toimeentulotukea. Kannustin on lähinnä kunnan ja valtion työntekijöillä, kumpi saa enemmän ihmisiä toisen sektorin rahoituksen piiriin. Itse työllistetylle tämän tuen maksajatahon vaihtaminen ja edestakainen siirtäminen, aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Tuet pysyvät kutakuinkin samana mutta erilaiset katkokset maksatukseen lisääntyvät. Hyötyjiä ei ole kukaan, haittaa sen sijaan on, yleensä juuri sille, jonka asiaa piti ajaa.
Esimerkiksi, vuoden alusta tuli muutamille työvalmennuksessa oleville (oliko se n. 11% koko maassa?), lisää kannustinrahaa, pyytämättä ja yllätyksenä. Henkilömme (tunnen näitä ihmisiä) riemuitsi ja lisäsi vastaavan määrän kulutustaan. Sosiaalitoimi vähensi sen kuitenkin seuraavassa kuussa omista tuistaan. Nyt kärvistellään. Eli se aktivointiraha meni kunnalle. Hassu järjestelmä. Valtio jakaa tukia kunnalle tukia saavien ihmisten kautta. Muuten hyvä, mutta tämä välittäjä vain kärsii tästä operaatiosta matkalla. Valtio voisi jakaa nämä rahat suoraan kuntaan ja jättää ‘asiakkaat’ rauhaan, jos tällaisia rahoja on ylimääräisiä.
Ns. ‘pudokkaisiin nuoriin’ ja peruskoulun lopettaneisiin nuoriin pitäisi heti tarttua. Osaan voitaisiin vaikuttaa (projekteja tällä suunnalla toki on). Osalla on jo niin rankka päihde- ym. syrjäytymistausta, että tämä on vaikeampaa. Näille kaikenlaiset kannustamiset ovat hepreaa. Ei auta kannustin — tarvitaan ihmisten kohtaamista ja apua ‘kädestä pitäen’.
Osa nuorista viis veisaa kaikista porkkanoista ja kepeistä. Viekää vaikka kaikki. Sitten ollaan asunnottomia, tehdään keskimäärin seitsemän varkautta (/näpistystä) päivässä, eikä sitten millään jäädä kiinni, haku päällä, mutta ei haittaa. Ääritapaus toki. Mutta tänäänkin kohdattu tapaus.
Palkkatuki pitäisi saada kohdistettua pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, kilpailua vääristämättä. Eikä se vääristy, jos työntekijöiden tuottavuus on myös jollakin tavalla todistetusti alhaisempi — vaikkapa päihdeongelman — mielestäni todistustaakan tässä pitäisi olla alhaisempi kuin lääkärin lausunto.
Siellä pien- ja keskisuurissa yrityksissä on palkkatuen oikea kohde on, jos tehoa ja vaikuttavuutta haetaan, ei niinkään erilaisten yhdistysten pyöritämisessä, johon toki myös jotkut soveltuvat ja hyöty on molemmin puolinen.
Helppo juttu. Tsekatkaa lähin rakennustyömaa. KAIKKI nuoret on virosta tai puolasta tai latviasta. Eivätkä ne ole istuneet vuosikausia ammattikorkeakoulun betoniraudoittajalinjalla.
Joku tajuissaan oleva mieshenkilö pitäisi saada työministeriksi ja aika äkkiä.
Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle otetaan noin kaksi oppilasta vuodessa, mutta hakijoita on yli tuhat. Moni toki ihan oikeasti haaveilee elokuvaohjaajan koulutuksesta.
Ensinnäkin elokuvaohjaajakoulutus on Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuonna 2009 yhtä aloituspaikkaa kohden oli 46,5 hakijaa. Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle oli vuonna 30,5 hakijaa aloituspaikkaa kohden.
Vähän voisi tarkistella asioita, ennen kuin heittelee eetteriin aivan mitä hatusta sattuu löytymään. Joku saattaa lukea blogiasi jonkinlaisena tietolähteenä, mikä tietysti on tyhmää.
Osmo,
Tarkoitatko, että vanhempien pitää asuttaa ja elättää täysi-ikäiset lapsensa? Vai mitä tuo tarkoittaa, ettei 18 täyttänyt saisi aikuiselle kuuluvaa sosiaaliturvaa? Sitä ennenhän nyt harvemmin muutetaan pois kotoa.
Ja miten kodin huonous mitattaisiin? Tulisiko jokin sossun iskuryhmä ovesta sisään arvioimaan tilanteen vai riittäisikö nuoren sana siitä, että haluaa pois kotoa?
Entäpä jos vanhemmat haluavat täysi-ikäisen lapsensa pois kotoa? En minä ainakaan halua elättää aikuisia ihmisiä eikä minua siihen voi velvoittaa.
Osmo:
uuuuuh… Taas tätä normaaliuden ihannointia. Yhteiskuntaan mahtuu useita elämänmuotoja. Meidän ei tartte määritellä mikä on normaalia.
Eikö köyhyys ole sitä, että tulot on alle dollarin (vai onko se nykyään kaksi?) päivässä?
Riitta:
Ihan aiheellinen pelko. Saattaa kuitenkin olla, että tällainen tukien epäysautomaatti on parempi kuin tukien maksuautomaatti.
Epäysautomaatissa ei pääse muuttamaan huonosta kodista pois veronmaksajien kustannuksella. Samalla siedettävästi kodista ei pysty muuttamaan pois veronmaksajien rahoilla.
Poikien romahdus ei ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan ilmeisesti kaikkia länsimaita vaivaa vitsaus. Tässä kolumni NYT:stä:
http://www.nytimes.com/2010/03/28/opinion/28kristof.html?ref=opinion
Pari pointtia kiinnittää huomion.
‑USA:ssa muutamat yliopistot ovat alkaneet soveltaa affirmative actionia eli positiivsita syrjintää valkoisiin poikiin!
‑huono koulumenestys ja syrjäytyminen kasautuu pojissakin erityisesti etnisiin ryhmiin, kehitys joka tulee Suomessakin maahanmuuton kiihtyessä vielä kärjistämään poikien romahdusta
‑asiantuntijamielipiteen mukaan yksi syy poikien romahdukseen voisi olla maailman muuttuminen niin, että kielen merkitys korostuu ja pojillahan kielelliset valmiudet eivät ole yhtä hyviä kuin tytöillä
‑pojat myös kehittyvät tyttöjä hitaammin
Minkälaisia uudistuksia Suomessa sitten puuhaillaan katastrofin edessä? Kaksi asiaa on osunut silmiin viime päivien lehdistä: pääsykokeiden poistaminen sekä pakkoruotsin säilyttäminen ja aikaistaminen. Ekalla toimenpiteellä pyritään ilmeisesti siivoamaan loputkin pojat yliopistoista ja toisella tappamaan huonokielipäisten poikien kiinnostus kouluun mahdollisimman aikaisin.
No, ehkä ei sentään. Tosiasia kuitenkin on, että hallintoa ohjaa virallisesti sellaiset “tasa-arvopyrkimykset”, jotka huomioivat vain tyttöjen aseman. Suomessa ei myöskään ole mitään tahoa, joka valvoisi sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista, koska sitä varten luodut rakenteet ovat kiinnostuneita lähes pelkästään naisten ja tyttöjen asemasta ja sen parantamisesta.
Jos joku keksii paremman teorian sille, miksi poikien romahtanutta koulumenestystä ei oteta politiikan ja hallinnon keskiöön, olen kiinnostunut kuulemaan.
Sillä välin täytyy ryhtyä selvittämään, olisiko yksityiskouluissa mitään järkeä tässä asiassa, jos kerran julkinen järjestelmä ei kykene vastaamaan haasteeseen.
Miksi poikien koulumenestyksen romahdus ja syrjäytymisen jatkuva kasvu ei herätä kiinnostusta, hälytyskellojen soimisesta puhumattakaan? Kyseessä on mysteeri, enkä väitä tietäväni lopullisia vastauksia.
Pari arvausta:
On totuttu syrjäytyneisiin miehiin ja heidän määränsä kasvu tuntuu tavallaan luonnolliselta. Kun kerran täällä aika usein viitataan enemmän tai vähemmän biologisiin seikkoihin, uskallan minäkin väittää, että ihmiskunnan on täytynyt noin parin viimeisen vuosimiljoonan aikana tottua siihen, että miehet kohtaavat kärsimystä paljon naisia enemmän johtuen sukupuolten työnjaosta. Miesten kilpailua pidetään myös luonnollisena ja siitä sitten väkisin johtuu, että osa häviää.
Feministien vaikutus hallinnossa ja poliittisessa päätöksenteossa ei ainakaan edistä poikien ongelmien nousemista asialistalle. Scandinavian Journal of Education Research oli artikkeli, joka kuvasta heikäläisten näkökulmaa. Myönnetään, että pojilla on koulussa ongelmia. Niistä ei kuitenkaan kuulu puhua. Miksi? Onhan väärin, että jo valmiiksi kaikkein etuoikeutetuimman ihmisryhmän mukamas ongelmia nostetaan esille. Siksi toiseksi, niin vain vahvistetaan mieheyden kaikkein vastenmielisempi piirteitä jo koulupojissa (väkivaltaisuutta, homofobiaa). Sitten seuraa ylevä osa: näin pojat eivät opi globaaleiksi kansalaisiksi. Eli poikien ongelmien sivuuttaminen on poikien etujen mukaista.
Elina:
hmmm… mitä tarkoitat? Valtiohan ottaaa sinulta väkivallan uhalla veroja, joilla maksetaan aikuisten ihmisten elatus. Vastustatko siis tätäkin?
Minusta vanhemmilla on kyllä suurempi velvollisuus elättää aikuiset lapsensa kuin täysin tuntemattomilla veronmaksajilla. Eli siis jos sinua ei voi velvoittaa elättämään jälkikasvusi sen jälkeen, kun he ovat täyttäneet 18, niin minusta siitä seuraa, että veronmaksajia nyt ei ainakaan voi moiseen velvoittaa.
Mainitsemani feministisen näkemyksen mukaan siis yhteiskunnallinen keskustelu länsimaiden poikien huonosta koulumenestyksestä ei ole pelkästään turhaa. Se on myös vahingollista. Eikä edes vahingollista vain jollekin tietylle ryhmälle vaan koko ihmiskunnalle. Ja siinä ohessa pojille itselleen.
Itse olen kokolailla täsmälleen päinvastaista mieltä, joten ei ole ihme, jos en ymmärrä nykyistä keskustelua tai pikemmin keskustelemattomuutta.
Minun mielestäni poikien identiteettiä pitäisi vahvistaa, ei yrittää purkaa ja sitten rakentaa uusiksi. Pojat häpeävät itseään ja luulevat esimerkiksi seksiin liittyvien ajatustensa olevan likaisia. He luulevat väkivaltafantasioidensa olevan pelkästään destruktiivisia. He eivät ymmärrä, kun kukaan ei kerro, mistä ikiaikaisista rooleista poikien homottelu — ja tyttöjen huorittelu — johtuu.
Ihminen elää kertomusten kautta. Minkälaisia kertomuksia kulttuurimme tarjoaa pojille? Ei miehistä identiteettiä voi rakentaa, jos miehisyys on likaista tai muuten hävettävää, jos miehinen sankaruus alkaa olla yhä useammin vitsi.
Tämä ongelma taitaa koskea kaikkia poikia, mutta akuutiksi ongelmaksi se kasvaa vain joillakin, ehkä niillä noin parillakymmenellä prosentilla, jotka syrjäytyvät jo peruskoulussa tai heti sen jälkeen.
Jos joku kävisi virkamiesten jorinoiden asemesta kysymässä nuorilta itseltään, miksei huvita ponnistella yhteiskunnan eteen, vastaukset voisivat olla valaisevia. Yksi syy on, että nuoret ovat tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, miten yhteiskunta toimii.
hmmm… mitä tarkoitat?
Tarkoitan, että nykyisen lainsäädännön puitteissa minua ei voi velvoittaa elättämään aikuisia lapsiani.
Missä sinun mielestäsi ikäraja menisi? Vai eikö missään? Leskiäiti 80 v. on velvollinen elättämään 60-vuotiaan poikansa? Näinkö?
Aikuiset elättäköön itse itsensä. Miten tämä tapahtuu — sossun luukulla vai töissä käymällä onkin sitten eri juttu. Mieluummin töissä käymällä.
Nykyisen lain puitteissa sinut voidaan velvoittaa elättämään täysi-ikäistä lasta, jos tämä opiskelee.
‘Valtiohan ottaaa sinulta väkivallan uhalla veroja’ (Artturi)
Jos ei halua maksaa valtiolle veroja, muuttaa pois valtion alueelta. Ajattele sitä vuokrana, niin sorron tunne helpottaa.
Nykyisen lain puitteissa sinut voidaan velvoittaa elättämään täysi-ikäistä lasta, jos tämä opiskelee.
Se on ihan oikeudessa sitten puitava, jos kieltäydyn.
Eli näin menee:
Vanhemman ensisijainen elatusvastuu päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Lain mukaan lapsella on kuitenkin 18 vuotta täytettyään oikeus saada koulunkäynnin (esim. lukion tai ammatillisen koulutuksen) perusteella koulutusavustusta vanhemmalta, mikäli se katsotaan kohtuulliseksi vanhemman taloudellisen tilanteen perusteella.
Nähdäkseni tämä koskee vain etävanhemmuustapauksia. Äiti elättää käytännössä, mutta isältä on loppunut elatusvelvollisuus virallisesti.
Laissa ei ole ylärajaa vanhempien elatusvelvollisuudelle, mutta tuomioistuimet ovat vetäneet rajan 24 vuoteen.
Elina:
heh… ei tuu sulle varmaan yllätyksenä, mutta mun mielestä se ikäraja menee veronmaksajilla siittämisessä ja vanhemmilla täysikäisyydessä. Mun mielestä vanhemmat on kuitenkin enemmän vastuussa aikuisista ihmisistä kuin ventovieraat. (Tai haluisin aika hyvät perustelut
sille miks ventovieraat olis yhtä paljon tai enemmän vastuussa…)
Sossun luukulla voi kyllä elättää itsensä, mutta ei niitä virkailijan paikkoja oo niin paljoo avoinna, että kaikki asiakkaat vois olla siellä töissä. Sen lisäks ketä ne sitten palvelis, jos kaikki elättäs ittensä virkailijoina.
lurkki:
Joo ja jos tulee rosvo kadulla vastaan ja sanoo rahat vai henki, niin älä ajattele tätä sortona. Ajattele sitä vaan vapaaehtoisena maksuna henkesi säästämisestä. (Onhan sinulla vapaus valita kuoleman ja maksamisen välillä! Vähän niinku valtiossa voi valita menevänsä vankilaan tai maksavansa.)
Julkisen vallan markkinat ei toimi kunnolla, koska maastamuutosta on niin paljon kustannuksia. Jos kunnat olis itsenäisempiä ja palvelis erilaisia julkisten palveluiden kuluttajia, niin sit toi sun ehdotus muuttamisesta toimis.
“Tarkoitatko, että vanhempien pitää asuttaa ja elättää täysi-ikäiset lapsensa? Vai mitä tuo tarkoittaa, ettei 18 täyttänyt saisi aikuiselle kuuluvaa sosiaaliturvaa? Sitä ennenhän nyt harvemmin muutetaan pois kotoa. ”
Kyllä tämä systeemi, jossa vanhemmat elättävät lapsensa ja lapset vuorostaan vanhemnpansa on se yleisin sosiaaliturvan muoto maailmassa.
Valitettavasti se johtaa siihen, että vanhemmat varmistavat vanhuudenturvansa siten, että siittävät tarpeeksi lapsia.
Se on yksi syy miksi, köyhissä maissa väestönkasvu on suurta.
Ei ollakaan pitkään aikaan Elinan kanssa väännetty siitä, kuka on aikuinen. 😉
Vanhan lain (ennen vuotta 1992 voimassa olleen) mukaan vanhempien tulot lakkasivat vaikuttamasta omien vanhempiensa kanssa asuvan opintotukeen vasta tuossa iässä.
Tämä on aika lähellä myös sitä, mihin ikään asti ollaan nuorten (eikä aikuisten) mielenterveyspalvelujen piirissä tai miten esimerkiksi partiolaiset määrittelevät aikuisuuden (varsinainen partio-ohjelma on tarkoitettu 7–22 ‑vuotiaille, aikuisten rooli on toimia “mahdollistajina”).
Löytyy tästäkin aiheesta tutkimustietoa
“Nuorten aikuisten työelämästä syrjäytyminen ja sosiaaliturvan käyttö.
Tekijät: Ek, E; Saari, E; Viinamäki, L; Sovio, U; Järvelin, M‑R
ISBN 951–669-637–6 ”
Sen mukaan työttömyysriksi on riippuvainen äidin asenteista.
“Tutkimuksen mukaan lapsen riski jäädä aikuisena työttömäksi kasvaa, jos äidin mielestä on parasta tyytyä perheen elinoloihin, eikä yrittää muuttaa niitä itse. Miehillä työttömyysriskiä kasvattaa lisäksi äidin asenne, joka korostaa yhteiskunnan vastuuta perheen elinoloista. Työttömyysriski kasvaa äidin koulutustasosta ja perheen materiaalisista resursseista riippumatta”
Oikeustapauksista linkkejä nyt toivoisin.
Uskoisin, että tällaiset 24 v. ‑linjaukset ovat äärimmäisen poikkeuksellisia oikeusistuimissa. Kyseessä lienee lapsen jokin vamma ja varakkaan etävanhemman elatusvelvollisuuden jatkaminen erityisistä syistä. Ei normaaleissa olosuhteissa voida velvoittaa vanhempia elättämään aikuista. Eli kyseessä on kustannusten tasaaminen vanhempien kesken.
Mutta toivon kuulevani lisää.
Artturille,
Koemme yhteiskunnan kovin eri tavoin. En pidä verovaroin jaettuja tukia “ventovieraiden” auttamisena. Olemme yhtä perhettä kaikki: me suomalaiset ja myös tänne eksyneet ulkomaalaiset ja jopa ulkomailla olevat ulkomaalaiset. (Jopas heittäydyin hellämieliseksi)
Tietysti minäkin mieluummin annan kympin omalle pojalleni kuin “ventovieraalle”, jos valinnan paikka konkreettisesti tulee, mutta kokonaisuuden toimivuuden kannalta olen tämän pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolella. Yhteispelillä mennään!
Oppisopimuskoulutusta tarjotaan usein ratkaisuna. Perinteisestä kisälli-mallista on valitettavasti kehitys ajanut ohi. Ennenvanhaan seppä karkaisi raudan itse, ja sen laatuerojen tunnistamiseen tarvitsi vuosien harjaantumista. Nykyään terästehdas tekee huipputavaraa kaikille , tarvitsee vain osata liittää kappaleita yhteen ymmärtämättä sen syvemmin tekemistään. Samoin maailma on täyttynyt CE-merkinnöistä , laatustandardeista, kemikaaliasetuksista, kuluttajansuojasta ym. Lopulta niissä on kyse vain siitä, että yhteiskunta arvottaa työn valmiiksi kuluttajan puolesta. Työn ostajan ei tarvitse tietää mitään lujuuslaskelmista tai kemikaaleista, riittää kun vain vertailee hintoja eikä maksa liikaa. Samoin on hämärtynyt työn arvon mittausmekanismi: halpa on kaunista, erilainen on kallista. Työn luonne on muuttunut täysin. Osaamisesta on tullut suorittamisen nöyryyttä, ammattitaidosta säännösten ulkoamuistamista. Poikien valtti on maailmanhistoriassa on ollut rohkeus erottua laumasta ja riskinotto, sille ei ole tilaa jälkiteollisessa kontrolliyhteiskunnassa. Tytöille laumaan sopeutuminen käy luonnostaan.
Tehokkuuden näkökulmasta olisi pelkästään järkevää pelkästään järkevää siirtää ammatikoulutuksesta osa yrityksille. Siis julkinen taho opettaisi yleissivistävät teoria-aineet (jotka ovat hyödyllisiä) ja yritys opettaisi käytännön korvausta vastaan. Tästä seuraa kuitenkin ongelmia: Yleensä kaikenlainen rahan antaminen yrityksille muuten kuin tuotteen ostamalla on niille haitallista. Työpaikan syntyminen yrityksessä on prosessi jossa täytyy tapahtua tiettyä toimintojen tehostamista, kassaan kertyä rahaa ja toiminta tapojen jalostua , jotta ylitetään rajahinta työpaikan syntymiselle.Työpaikan tuoton täytyy ylittää sen kulut. Jos tässä kohtaa työnnetään yritykseen löysää rahaa, prosessi vain viivästyy , jopa keskeytyy , eikä oikeaa työpaikkaa synny. Tai se syntyy tukea ottavaan yritykseen, ei prosessin läpikäyvään. Tästä syystä työllistävät yritystuet pitäisi antaa vain prosessin läpikäyneille yrityksille, ts. yhteisöveron hyvityksinä, ei missään tapauksessa ilmaisina harjoittelijoina , työllistämisseteleinä tai oppisopimuskorvauksina. Lisäksi suomalainen verojärjestelmä verottaa juuri yhteisöverona ja alvina työn katteen osalta, jolloin liki puolet yritysten työllistämisrahoista kerätään pois , joita sitten jaetaan tukina keinotekoisille työpaikoille. Ammattikoulutuksen järkevöittäminen lisäksi tuhoaisi kymmeniä tuhansia työpaikkoja koulutussektorilta.
Tällainen linkki löytyi ja KKO:n päätöskin vuodelta 1996 . Paljonko näitä tapauksia on on vaikea sanoa, koska monet tekevät sopparin vapaaehtoisesti eikä niitä kirjat välttämättä mihinkään.
http://www.lakineuvo.fi/lakineuvo/246/lapsen-elatus-koulutusavustus-elatusavun-jatkeeksi
“LAPSEN ELATUS: Koulutusavustus elatusavun jatkeeksi?
05.01.2010
Vanhemmat voidaan harkinnanvaraisesti velvoittaa vastaamaan lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta.
Kyse on koulutusavustuksesta.
Koulutusavustus ei saa olla kohtuuton. Kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon erityisesti koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvat kustannukset sekä lapsen mahdollisuudet vastata itse koulutuksen aiheuttamista kustannuksista koulutuksen päättymisen jälkeen.”
Elina:
No tästä mä oon samaa mieltä, mutta mun mielestä tämän ei tartte johtaa siihen, että kaikki Suomen kansalaiset ovat yhtä paljon vastuussa kaikista muista Suomen kansalaisista.
Mun mielestä on ihan ok, että esim. jokaisen on autettava toista hädässä, eli kun kulkee ohi ja ventovieras on jäissä, niin ei voi olla silleen, että joo ei oo mun perhettä, ihan sama.
Mun mielestä tässä on kuitenkin enemmän harmaan sävyjä. Vanhemmat ovat enemmän vastuussa lapsistaan kuin muut, suku enemmän jäsenistään, lähipiiri tutuistaan, työtoverit toisistaan jne.
Mun puolesta näitä ei tartte kirjoittaa mihinkään lakiin, koska kaikki tapaukset on yksilöllisiä ja tulee suht hyvin hoidettua ihan vapaaehtoisilla käyttäytymisnormeilla.
Mun mielestä valtiolla vaan ei pitäs olla sen enempää valtaa pakottaa kansalaisia kuin sillä on valtaa pakottaa näitä muitakaan ryhmiä huolehtimaan “omistaan”. Sillon jokainen vois valita sen osallistumisensa tason omien mieltymystensä perusteella.
Usein kuulee puhuttavan ”pysyvästä syrjätymisestä”. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Miksi henkilö syrjäytyy pysyvästi? Mitkä ovat pysyvän syrjäytymisen mekanismit “normaalien” ja lainkuuliaisten ihmisten kohdalla?
Pysyvä syrjäytymisen kierre voi alkaa jo peruskouluaikana.
Nuori (yleensä poika) alkaa lintsata koulusta, päihteet astuvat kuvioihin, koulu keskeytyy tai päättörvosanat ovat niin huonot, ettei oikein edes ammatilliseen oppilaitokseen ole asiaa.
Taustalla voi olla monenlaista: oppimishäiriö, asosiaalinen persoonallisuus, epävakaat kotiolot tai nämä kaikki yhdessä.
Myöhemmin syrjäytymistä voi aiheuttaa sairastuminen esim. masennukseen. Laskut jäävät maksamatta, luottotiedot menevät, asunto lähtee alta. Ihminen joutuu tilanteeseen, josta on hyvin vaikea nousta. Uutta asuntoa on hyvin vaikea saada ilman kunnossa olevia luottotietoja, repaleinen työhistoria ei innosta työnantajia jne.
Yrittäjyyskin voi ajaa ihmisen sosiaaliturvan ulkopuolelle ja normaalielämän. Käteen jää vain epäonnistuneen yrittämisen jälkeen jättivelat.
Rikoksiin ajautuminen on tietysti se varmin tapa syrjäyttää itsensä yhteiskunnan ulkopuolelle. Taparikollisen taustalla on hankala parannuksen tehtyäänkin luotsata itsensä sosiaaliseen nousuun.
Miehillä myös parisuhteen loppuminen on yksi vahva riskitekijä, jos elämä on muutenkin vähän kaltevalla pohjalla.
Kaipa jokaisen syrjäytymisen taustalla on vyyhti yksilöllisiä syitä, perusmekanismit ovat kuitenkin edellä mainitut.
Syrjäytyminen ei ole pelkästään keppi/porkkana kysymys. Tanskassa hallitus haluaa lisää kontakteja syrjäytymisuhan alla olevien kanssa. Hallitusohjelman mukaan syrjäytymisuhan alaiset kutsutaan entistä useammin keskustelemaan tilanteesta.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Tanskassa uskotaan enemmän ihmiseen ja katsotaan, että jokainen ihminen, myös syrjäytynyt, on arvokas. Suomessa mennään enemmän poikki-pinoon ajatustavalla. Tämä näkyy Osmon keppi/porkkana ajattelussa ja laajemmin myös myös suomalaisten yritysjohtajien johtamiskulttuurissa, jonka mukaan ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat nössöjä diskuteeraajia.
Vaikka en tykkää ruotsalaisesta diskuteeraamisesta, niin luulen, että kannattaisi tutustua tanskalaisten ajattelutapaan ja toimintamalliin.