Nuorten syrjäytyminen Oulussa (2): arvostammeko liikaa koulutusta

Syr­jäy­tyvät nuoret ovat kovin het­ero­geeni­nen joukko, eikä ongel­maan voi­da osoit­taa yhtä syytä. Jätän syr­jään ”vaikeat luon­teet”, päi­hdeon­gel­maiset ja mie­len­ter­vey­den häir­iöistä kär­sivät. Keski­tyn niihin, joiden ongelmien pääsyy on huonos­sa koulumen­estyk­sessä; päi­hdeon­gel­ma tosin voi olla seu­raus­ta kouluvaikeuksista.

Huono koulumen­estys – sil­loin kun se ei johdu vaikeas­ta luon­teesta tai aivan mah­dot­tomista koti­oloista – johtuu yleen­sä heikko­lah­jaisu­ud­es­ta. Ilk­ka Taipaleel­la on Suomes­sa harv­inainen oikeus sanoa juop­poa juopok­si ja tyh­mää tyh­mäk­si, ilman että joutuu syyte­tyk­si leimaavas­ta kie­lenkäytöstä. Hän sanoi joskus Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­tossa, että nuoret pitkäaikaistyöt­tömät ovat usein niin heikko­lah­jaisia, että jos älykkyysosamäärära­ja olisi asetet­tu toisin, heitä voisi pitää kehi­tys­vam­maisi­na. Tämä on hyvä seli­tys sille, etteivät he men­esty opin­nois­sa, mut­ta se ei selitä sitä, mik­si he eivät men­esty työssä. On nimit­täin paljon töitä, jois­sa ei juuri älliä tarvi­ta. Eikä muodol­lista koulu­tus­ta. Näitä samo­ja perus­du­une­ja luku­taidot­tomat tekevät Inti­as­sa ja hyvin menee.

Heikko­lah­jaisi­in lue­taan joskus – täysin virheel­lis­es­ti – luk­i­häir­iöiset eli ”eri­laiset oppi­jat”. He eivät ole tyh­miä eikä vaikei­denkaan asioiden oppimi­nen ole heille mah­do­ton­ta, mut­ta he eivät men­esty siinä oppimis­tavas­sa, joka on kouluis­sa val­lit­se­va. En ole var­ma asi­as­ta, mut­ta jostakin olen saanut sen käsi­tyk­sen, että luk­i­häir­iötä pide­tään peräti geneet­tisenä poikkea­mana. Se ei ole kar­si­u­tunut pois, kos­ka ei siitä ennen 1900-lukua ollut juuri hait­taa. Kaik­ki oppi­vat elämän tärkeät taidot samal­la taval­la kuin luk­i­häir­iöi­nen, matki­mal­la ja tekemäl­lä. Nyt tuo häir­iö inva­lidis­oi pahasti. Se on vankien kesku­udessa aivan järkyt­tävästi yliedustet­tu omi­naisu­us . Ei sik­si, että luk­i­häir­iöön liit­ty­isi mikään rikol­lisu­us­geeni, vaan kos­ka jatku­va epäon­nis­tu­misen tunne koulus­sa suis­taa herkästi tielle, joka johtaa vanki­laan. (En löytänyt mis­tään kyseistä tietoa, vaik­ka se tietokoneel­lani kyl­lä on, mut­ta muis­te­len yliedus­tuk­sen ole­van yli kymmenkertainen.)

Sekä oikeasti heikko­lah­jaiset että luk­i­häir­iöiset eivät men­esty koulus­sa. Kun ei ole tutk­in­toa, ei saa työtä. Tässä on se vika, että suureen osaan työte­htävistä ei tarvitse mitään koulu­tus­ta ja lisäk­si tämäkin joukko voisi oppia, jos heitä opetet­taisi­in taval­la, joka sopii heille.

Koulu­tus lahjakkuustestinä

Ruot­salainen yhteiskun­tati­eteil­i­jä Gun­nar Adler-Karls­son kir­joit­ti joskus 1970-luvul­la, että jos menee tek­sti­ilite­htaaseen ompele­maan suo­raa saumaa, tarvit­see kah­den vuo­den koulu­tuk­sen, mut­ta ajoko­rtin saa muu­ta­man viikon pikakurssil­la. Auton ajami­nen on näistä kahdes­ta tehtävästä vaikeampi. Jos osaa ajaa autoa, on riit­tävän lah­jakas suureen osaan töitä. Pääsyä ompeli­jak­si ei kuitenkaan ole, ellei selviä tuos­ta koulu­tuk­ses­ta, joka on mon­elle paljon vaikeampi kuin itse työ.

Isoisäni oli pank­in­jo­hta­jana Helsingis­sä. Hänel­lä oli työhön vaa­dit­tu mais­terin tutk­in­to; klas­sista kreikkaa ja lati­naa. Pank­ki men­estyi hyvin. Nurin sen sai­vat vas­ta paljon myöhem­min kaup­pati­eteitä opiskelleet. Joskus silmi­i­ni osui tieto, jon­ka mukaan diplo­mi-insinööreistä kymme­nen vuot­ta valmis­tu­misen jäl­keen vain puo­let on tehtävis­sä, jois­sa tarvit­see insinööritaitoja.

Niin klas­sis­ten kiel­ten mais­ter­in­tutk­in­to kuin diplo­mi-insinöörin tutk­in­tokin osoit­ta­vat, ettei asianomainen voi olla täysin tumpe­lo. Sen ver­ran vaikei­ta ne opin­not ovat. Lah­jakku­ustestik­si se on kuitenkin kovin työläs, aikaa vievä ja kallis.

Väitän, että koulu­tuk­ses­sa on vain osit­tain kyse ammatin vaa­tivien taito­jen oppimis­es­ta; lääkäreil­lä enem­män kuin val­tio-opin opiske­li­joil­la. Hyvin paljon muodol­liset opin­to­suorituk­set toimi­vat vain laa­tuser­ti­fikaat­ti­na, tai siis monipuolise­na lahjakkuustestinä.

Tähän liit­tyy kak­si asi­aa: kan­nat­taako pelkkään lah­jakku­ustesti­in uhra­ta vuosia? Vakavampi kysymys on, onko testi vali­di. Mit­taako se lainkaan oikei­ta asioita?

Eri­tyis­es­ti min­ua askar­rut­taa, tuomit­sem­meko esimerkik­si juuri luk­i­häir­iöiset väärin perustein vain sik­si, etteivät he men­esty mei­dän koulu­tusjär­jestelmässämme. Jos joka paikkaan ei vaa­dit­taisi muodol­lista koulu­tus­ta – tai jos työ­nan­ta­ja eivät pitäisi sen puutet­ta osoituk­se­na kaiken­lais­es­ta kelvot­to­muud­es­ta – moni nyt syr­jäy­tyvä jäisi syrjäytymättä.

133 vastausta artikkeliin “Nuorten syrjäytyminen Oulussa (2): arvostammeko liikaa koulutusta”

  1. Olen samaa mieltä koulu­tuk­sen yliar­vostamisen suh­teen. Paljon lyhyem­mäl­lä koulu­tuk­sel­la (vähem­mil­lä kus­tan­nuk­sil­la) päästäisi­in töi­hin jos pitäy­dyt­täisi­in vain ammatin vaa­timi­in taitoihin.

    Työte­htävät kuitenkin muut­tuvat koko ajan, mut­ta siihen reagoitaisi­in työn sisäisel­lä koulu­tuk­sel­la. Se taas tuo työ­nan­ta­jalle lisää kus­tan­nuk­sia, joka taas voitaisi­in kor­va­ta jonk­i­nasteisel­la yhteiskun­nan lisäkoulutussubventiolla.

    Työn tuot­tavu­ut­ta ei lisää sel­l­ainen koulu­tus, jos­sa samaan työhön tarvi­taan korkeampi tutk­in­to. Esim. merkonomin tasoisel­la koulu­tuk­sel­la voisi edelleen toimia pankkivirkail­i­jana, ei siihen tarvi­ta trade­no­mia ja sen vaa­ti­maa laa­jem­paa tutkintoa.

    Koulu­tuk­sen lisään­tynyt tar­jon­ta ja kil­pailu vain itsessään syö Suomen talousjär­jestelmän tuot­tavu­ut­ta. Koulu­tus­bis­nek­ses­tä on muo­dos­tunut oma palvelusek­torin­sa, jol­la ei ole ohjat­tua kansan­talouden tuot­tavu­u­den kasvun velvoitetta. 

    Oma kysymyk­sen­sä on kuitenkin se, että laa­ja-alainen koulu­tus antaa sopeu­tu­mis­mah­dol­lisu­u­den muut­tuvi­in työte­htävi­in ja työ­paikkoi­hin. Lisäk­si sen yleisivistävää vaiku­tus­ta ei saa aliar­vostaa. Sivistyk­sen merk­i­tys konkreti­soituu kun lukee Taipaleen sam­makoi­ta. Meitä Suomes­sa asu­via tulee on koko ajan enem­män ja eri­laisia, ja mei­dän on opit­ta­va elämään sovus­sa tois­temme kanssa.

  2. Erikoista on, että niin suuri osa pojista on muut­tunut heikko­lah­jaisik­si. Tyt­tö­jen lah­jakku­us sen sijaan lisään­tynyt suo­ras­taan pupumaisesti.

    Hal­pahin­taisen leimaamisen sijas­ta voisi analysoi­da oikei­ta ongelmia ja etsiä ratkaisuja. 

    Mut­ta sitä kai on turha odot­taa vihreältä poli­itikol­ta. Ovathan Vihreät julis­tau­tuneet femins­tisek­si puolueek­si, mikä tarkoit­taa, ikävä kyl­lä, jo valmi­ik­si parem­pio­sais­ten nais­ten ja tyt­tö­jen etu­jen lyhyt­näköistä ajamista. 

    On paljon ihan tieteel­listä tutkimus­ta, jon­ka perus­teel­la syr­jäy­tyvät pojat eivät ole vain laisko­ja tai heikko­lah­jaisia. Mut­ta ketäpä se kiinnostaisi?

  3. Ihan jäin nyt miettimään: 

    Mik­si juuri luk­i­häir­iö on erityisasemassa?

    Jos ei osaa lukea ja kir­joit­taa ikä­ta­sois­es­ti, niin saa kaikkia etuuk­sia yliop­pi­laskir­joituk­sia myöten. 

    Jos ei osaa matikkaa, niin on vain tyhmä. 

    Eikö se, ettei osaa kir­joit­taa ja lukea voisi yhtä lail­la olla tätä “heikko­lah­jaisu­ut­ta”?

    Ei, kos­ka näin on vain päätet­ty. Mis­sä ja mil­loin, en tiedä…

  4. “Eri­tyis­es­ti min­ua askar­rut­taa, tuomit­sem­meko esimerkik­si juuri luk­i­häir­iöiset väärin perustein vain sik­si, etteivät he men­esty mei­dän koulu­tusjär­jestelmässämme. Jos joka paikkaan ei vaa­dit­taisi muodol­lista koulu­tus­ta – tai jos työ­nan­ta­ja eivät pitäisi sen puutet­ta osoituk­se­na kaiken­lais­es­ta kelvot­to­muud­es­ta – moni nyt syr­jäy­tyvä jäisi syrjäytymättä.”

    Luk­i­häriö on var­mana ongel­ma, mut­ta toinen merkit­tävä ongel­ma on alan työkult­tuurin opetteleminen.
    Kul­lakin alal­la on oma kult­tuur­in­m­sa, jon­ka opiskelu vie vuosia.
    Tämän teol­lisen työkult­tuurin puut­ten huo­maa kun johtaa joukko­ja sel­l­ai­sis­sa mis­sa kuin Male­sia, Indone­sia , Venäjä tai Latvia.Vaikka työn­tek­i­jöi­den koulu­tus on hyvä niin sytee­mi ei toi­mi tehokkaasti, kos­ka puut­tuu tuo teol­lisen työkult­tuurin tuntemus.

    Se, että diplo­mi-insinööri kel­paa niin mon­een tarpeeseen johtuu koulu­tuk­ses­ta ja työkult­tuurista: Matem­ati­ikan opiskelu pakot­taa loogiseen ajat­telu­un ja tekni­nen koulu­tus taas opet­taa ajat­tele­maan realistisesti.
    Ja jos vielä joutuu ole­maan työn­jo­hta­jana kän­säk­ourille niin he kyl­lä asoit­ta­vat konkreet­tis­es­ti johtamisen puutteet.

    Näitä johtamis­taidonn puut­tei­ta vaan ei enää pide­tä puut­teina vaan työn­tek­i­jöitä han­kali­na ja ay-liiket­tä jäykkänä, kun he eiväy alstu kaiken­laiseen pom­po­tuk­seen ja moni toim­i­tusjo­hta­ja on vaelta­ja, joka kul­kee tekemässä samo­ja virheitä fir­mas­ta toiseen esim yksi Son­er­an enti­nen tj on ansain­nut jo enem­män rahaa irti­sanomisko­r­vauk­sil­la kuin työnteolla

  5. Kansan kesku­udessa kiertävä val­lit­se­va salali­it­to­teo­ria aiheesta on , että koulut ovat “ihmis­varas­to­ja” , johon työ­markki­noiden ylimääräi­nen väki säilötään. Kansa ei vät­tämät­tä ole ihan väärässä. Yhteiskun­ta­rauhan kannal­ta voisi olla kohtalokas­ta , jos kaik­ki turhaan kouluis­sa ja koulu­tuk­sis­sa istu­vat oli­si­vat jouten. Onpa ole­mas­sa myös poli­it­tisia val­taryh­mit­tymiä , joiden intres­sis­sä on sitoa kansalais­ten iden­ti­teet­ti työväenluokkaisuuteen.

    Tuos­ta luk­i­häir­iöasi­as­ta min­ul­la on omako­htainen havain­to. Olen ollut joskus opet­ta­mas­sa työvoimapoli­it­tises­sa koulu­tuk­ses­sa, jos­sa pitkäaikaistyöt­tömille annetaan ammatil­lista pätevöi­tymisk­oulu­tus­ta uudelle alalle. Oma rooli­ni sivuopet­ta­jana oli olla käytän­nön ihmi­nen ja ker­toa alan työ­tavoista ja käytän­nöistä. Kun pidin teo­riatun­te­ja teetin joitain kir­jal­lisia tehtäviä. Huo­masin että alle puo­let noin viidestä­toista oppi­laas­ta osasi kir­joit­taa kokon­aisil­la lau­seil­la. Muu­ta­ma oppi­las ei pystynyt ollenkaan vas­taa­maan taul­ulle kir­joitet­tuun kysymyk­seen, heille täy­tyi esitää kysymys mon­een ker­taan suullis­es­ti eri lail­la muo­toillen. Hei­dän vas­tauk­sen­sa oli­vat täri­seväl­lä käsialal­la kir­joitet­tu­ja irtosano­ja ja epäjo­hdon­mukaisia lau­sei­ta. Kun pohdimme vas­taa­van opet­ta­jan kanssa ongel­maa, hän päät­ti muut­taa ope­tus­su­un­nitel­maa lennos­sa ja hom­masi oppi­laille äidinkie­len ja matem­ati­ikan ope­tus­ta. Oppi­laiden moti­vaa­tio koulunkäyn­ti­in kasvoi huo­mat­tavasti ja työl­listymis­pros­ent­ti tuol­la kurssil­la oil poikkeuk­sel­lisen kova (muis­taak­seni yli 40%, nor­maal­isti alle 20%). Mut­ta alku­peräi­nen koulun virkami­esten idea oli siis opet­taa lähin­nä motorisia taito­ja ihmisille joil­la oli taus­taa käytän­nön töistä.

    Mut­ta laa­jem­min ajatellen Osmon tek­sti sivuaa ongel­mak­ent­tää, jota itse tutk­isin jos olisin väitöskir­jan aihet­ta miet­tivä sosi­olo­gian tai talousti­eteen opiske­li­ja: Staat­tisen yhteiskun­ta­mallin harha. On päätet­ty kansal­lis­val­tion tasol­la tavoitel­la tuot­tavu­u­den kasvua korot­ta­mal­la koulu­tusastet­ta. Näin on käynytkin, mut­ta seu­raa­van sukupol­ven on täy­tynyt koulut­tau­tua vähän enem­män tehos­tu­ak­seen ja taas enem­män. Kun ihmiset on propagoitu koulu­tuk­sen itseis­ar­vois­es­ta tärkey­destä , on samal­la tehty mah­dot­tomak­si vähen­tää sen arvos­tus­ta. Nykyään ei voi hyväksyä hak­i­jaa julkiseen virkaan tai edes välias­teen vas­tu­ute­htävään ilman muodol­lista koulu­tus­ta. Näin on saatu aikaan omi­naisu­us yhteiskun­taan jos­sa kaikki­in tehtävi­in tarvi­taan muodolli­nen koulutus.Lisäksi käytän­nössä kaikil­la ammat­tipoli­itikoil­la ja virkamiehillä on korkea koulu­tus, ja kas kum­maa, saamme lake­ja ja ase­tuk­sia jot­ka edel­lyt­tävät muodol­lista koulu­tus­ta tai viral­lista ammat­tipätevyyt­tä läh­es kaikkeen.

  6. Han­nu Lauer­ma Duokkaris­sa: Kuin­ka moni van­ki on
    psyykkises­ti terve?
    http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo96775.pdf

    Eli­na, ei ole “päätet­ty” että dyslek­sia ei ole heikko­lah­jaisu­ut­ta, se vain ei empi­irisen tutkimuk­sen perus­teel­la ole yhtey­dessä heikko­lah­jaisu­u­teen (yleisä­lykkyy­teen).

    Joskus san­o­taan, että jos alko­holi kek­sit­täisi­in nyt, se ei pää­sisi markki­noille. Yhtä hyvin voi ajatel­la, että jos kir­joi­tusjär­jestelmä kek­sit­täisi­in nyt, se tes­tat­taisi­in väestöl­lä ja todet­taisi­in että jos tavoit­teena on että kaik­ki oppi­vat sitä käyt­tämään, ehdotet­tu jär­jestelmä ei ole riit­tävän hyvä ja että sitä pitää kehit­tää sel­l­aisek­si että sen oppi­vat läh­es kaikki.

    Kun kir­joitet­tu kieli on syn­tynyt, on riit­tänyt että väestossä on jonkin ver­ran ihmisiä, jot­ka oppi­vat sitä käyt­tämään. Ei ole ollut val­in­ta­painet­ta joka olisi karsin­ut niitä, joille kir­joitet­tu kieli on vaikea oppia — ainakaan samal­la taval­la kuin val­in­ta­paine on karsin­ut tehokkaasti niitä, jot­ka eivät opi puhumaan.

  7. Koulu­tus­ta on tosi­aan aika paljon työelämän tarpeisi­in näh­den, ja osasyy tähän on se, että koulu­tus­tar­jon­nan ylen­palt­tisu­us ruokkii itseään. Kun lukioista valmis­tuu tavat­toman paljon ihmisiä, heille on jär­jestet­tävä koulu­tu­s­paikko­ja; ja suuri osa näistä paikoista valmis­taa työte­htävi­in, jois­sa ei lukio-opin­to­ja tarvit­taisi. Yhä uusia ammat­tin­imikkeitä siir­tyy yhä pidem­pi­en koulu­tus­jak­so­jen taakse. Työ­nan­ta­jat eivät osaisi vaa­tia tiet­tyjä tutk­in­to­ja, ellei sel­l­aisia olisi kek­sit­ty ja markkinoitu.

  8. Työn­hak­i­joil­ta vaa­di­taan kaiken­laista has­sua, vaik­ka käymälähy­gien­an kandin paper­it assan­ves­sankas­salta, jos on varaa vaa­tia. Jotenkin ne hak­i­jat pitää pistää järjestyk­seen, ei vaa­di­tun omi­naisu­u­den tarvitse olla mitenkään työn kannal­ta vält­tämätön. Tämä alkoi mas­satyöt­tömyy­den, eli työvoiman yli­tar­jon­nan olois­sa 90-luvulla.

    Koulu­tusjär­jestelmä veti tästä sit­ten itseään palvel­e­van johtopäätök­sen että pitää tuot­taa lisää niitä tutk­in­to­ja joi­ta työ­nan­ta­jat kek­sii vaa­tia. Todel­li­nen ratkaisu olisi leika­ta työn­tek­i­jöi­den tar­jon­taa tai lisätä kysyn­tää, eli jonkin­lainen pula työn­tek­i­jöistä joka pakot­taisi työ­nan­ta­jat tark­ista­maan stan­dard­insa real­is­tisem­mik­si. Kovin har­va työte­htävä ihan oikeasti on sel­l­ainen etteikö siitä selviy­ty­isi ilman mitään ihmeel­listä osaamista.

    Keino­ja on esimerkik­si palkka­jous­tot, tai vaik­ka julkisen sek­torin tuk­i­työt, miten on sinän­sä tois­si­jaista. Niitä ei vain halu­ta käyttää.

  9. Lai­tan­pa vielä anek­dootin viime viikol­ta. Jut­telin erään asi­akkaani ‚raken­nusalan yrit­täjän, kanssa talouden tilas­ta. Hänelle oli tehty mie­lenki­in­toinen tar­jous. Viro­lainen vuokratyöy­htiö tar­josi raken­nus­mi­estä hin­taan n.kaksikymppiä+alv, joka on markki­nahin­ta täl­lä het­kel­lä . Sivuku­lu­jen jäl­keen tästä pitäisi jäädä työn­tek­i­jälle brut­topalkkaa noin tes-min­imin ver­ran eli noin kympin. Mut­ta miehiä tulisikin töi­hin yhden sijas­ta kolme. Tun­tipalkak­si jäisi siis noin 3–4€. Joten aika kovil­la työ­markki­noil­la nämä koulut­ta­mat­tomat nuoret miehet toim­vat. Asi­akkaani oli kohteliaasti kieltäy­tynyt , mut­ta var­masti joku hyväksyy tuon tarjouksen.

    En sinän­sä vas­tus­ta ulko­maista työvoimaa , itsekin halu­an oikeu­den työsken­nel­lä muis­sa mais­sa. Mut­ta verokil­pailun ja aivovi­en­tion­gel­man lisäk­si meil­lä on myös merkit­tävä koulu­tusastek­il­pailu. Raskaan koulu­tuskult­tuurin mais­sa kan­nat­taa tehdä vain poikkeuk­sel­lisen vaa­tivia töitä. Työt, jois­sa koulu­tus­panos ei tuo­ta vas­taavaa hyö­ty­panos­ta jäävät tekemät­tä tai syövät tuot­tavien töi­den lisäarvon(=ovat asi­akkaalle liian kalli­ita). Tai sit­ten syn­tyy tuon­ti­työ­markki­nat ja “itsepa­lveluy­hteiskun­ta”, jos­sa osa väestä jää turhaksi.

  10. Ennen käsi­työläisam­mateis­sa aloitet­ti­in oppipoikana, siitä edet­ti­in — jos edet­ti­in — kisäl­lik­si ja mes­tarik­si asti. Oppipoi­ka- tai oppi­tyt­tö ‑käytän­töä tarvit­taisi­in takaisin: siis oppimista tekemisen kaut­ta. Samal­la kun saataisi­in lisää hant­ti­hom­mien tek­i­jöitä niin hil­jainen tieto siir­ty­isi seu­raavalle sukupolvelle. Uskon, että moni nuori viihty­isi täl­laises­sa ympäristössä myös hyvin.

  11. Työ tek­i­jään­sä neu­voo, niin se on, mut­ta asi­aan. Perusk­oulun yksi pääte­htävä on mankeloi­da lapset ja nuoret yhteiskun­taan, oppi­maan asioi­ta, ihmis­ten tavoille ja miet­timään tule­vaisu­ut­taan. Ikävä kyl­lä manke­lista huoli­mat­ta osa ajau­tuu vanki­laan tai ainakin huonoille teille.

    Syr­jäy­tymisen pääsyy ei ole älyn puute, vaan vähään älyyn tai perus­laisku­u­teen sopivien töi­den puute. Ennen muinoin yleisiä ammat­te­ja oli­vat sekatyömies, piika, ren­ki, auton­a­pumies jne. Nyt kun noi­ta ei ole, meille on ilmaan­tunut lah­jat­tomien luok­ka, jota kut­su­taan myös pitkäaikaistyöttömiksi.

    Ne vähät työt, joi­ta voi tehdä vähem­mäl­lä älyl­lä ja koulu­tuk­sel­la, on siir­ret­ty Inti­aan, kos­ka siel­lä ei ole korkeaa sosi­aal­i­tur­vaa, ay-liiket­tä eikä ruokaa.

  12. Teemu: “Ennen käsi­työläisam­mateis­sa aloitet­ti­in oppipoikana, siitä edet­ti­in – jos edet­ti­in – kisäl­lik­si ja mes­tarik­si asti. Oppipoi­ka- tai oppi­tyt­tö ‑käytän­töä tarvit­taisi­in takaisin: siis oppimista tekemisen kautta. ”

    Tarkoit­taisiko tämä mei­dän palkkakus­tan­nus­ta­sol­la ilmaista työn­tekoa oppipo­jil­ta? Uskon, että tarkoit­taisi. Meil­lä ei ole varaa pitää ihmisiä “oppi­mas­sa”

  13. Lah­jat­tomien lisäk­si syr­jäy­tyy jatku­vasti joukko lah­jakkai­ta, jot­ka eivät syys­tä tai tois­es­ta sopeudu koulu­jen har­ras­ta­maan mankeloin­ti­in. Jonkin asteen rak­en­teelli­nen ongel­ma tämäkin — kaikil­la seuduil­la ei ole taidelukioi­ta niitä tarvitseville. 

    Noin muuten ihmisiä ylik­oulute­taan aivan tarpeet­tomasti. Jär­jestelmä, jos­sa tietyn tasoisi­in töi­hin voisi edes teo­ri­as­sa päästä kiin­ni lyhyel­lä kurssi­tuk­sel­la sopisi maail­maan, jos­sa ihmi­nen saat­taa opetel­la use­am­man ammatin elämän­sä aikana ja jatkok­oulut­tau­tua vielä viisikymppisenäkin. 

    Yleis­sivistävyyt­tä ja sen tarpeel­lisu­ut­ta on myös hyvä pohtia siinä kehyk­sessä, jos­sa tarkastel­laan kansakun­nan koulute­tun osan yleisen sivistyk­sen tasoa ja syvyyttä.

  14. Täl­lä hypo­teesil­la siitä, että koulu­tus­ta käytetään osaltaan sig­naali­na kelpoisu­ud­es­ta (minä oon aika vaku­ut­tunut sen oikeel­lisu­ud­es­ta) on muuten mie­lenki­in­toisia vaiku­tuk­sia siihen miten mei­dän pitäis suh­tau­tua opin­to­tu­keen ja opiske­li­jalle ilmaisi­in opintoihin.

    Sen sijaan, että val­tio sub­ven­toi, niitä pitäis verot­taa. Eli opin­to­tu­ki pitäs muut­taa opintomaksuks.

  15. Ylik­oulu­tus on kaiken muun ohel­la osoi­tus myös siitä, että työtä ei vain kyetä jaka­maan. Hyödytön koulu­tus toimii negati­ivisen kil­pailun yht­enä osoituk­se­na ihmis­ten rak­en­taes­sa cv:tä.

  16. Markolle,

    On paljon asioi­ta, jot­ka vaikut­ta­vat lapsen alisuo­ri­u­tu­miseen koulus­sa. Nämä yksil­löl­liset piir­teet eivät ole vält­tämät­tä yhtey­dessä yleisä­lykkyy­teen sen kum­mem­min kuin dyslek­sia. Osmon kitey­tys oli kovin kapea: joko on huono luonne, huonot koti­olot tai on heikkolahjainen. 

    Väitän, että on paljon muitakin men­estymisen esteitä.

    Pohdiskelu­ni kos­ki sitä, mik­si juuri dyslek­sia-diag­noosil­la saa viral­lista helpo­tus­ta esim. yo-kir­joituk­sis­sa. Mik­si tämä heikkous on jotain palkittavaa? 

    Meil­lä jokaisel­la on omat oppimisen esteemme. 

    Mik­si dyslek­sia on eri­ty­isas­e­mas­sa? Tai dys­fa­sia, joka onkin uutu­us diag­noosien ken­tässä. Diag­noose­ja nyt tulee ja menee. Ne ovat täysin kult­tur­isidon­na­ia asioita. 

    80-luvun muoti­jut­tu oli MBD.

  17. Lyhyesti älystä. Yleiset älykkyys­testit mit­taa­vat matem­ati­ikkaa, kieltä ja hah­mot­tamista. Kak­si erit­täin keskeistä älyä jää niiden ulkop­uolelle eli sosi­aa­li­nen lah­jakku­us ja käden taidot. Sosi­aalis­es­ti lah­jakkaat ovat yhteisön helmiä ja ilman käden taito­ja mikään ei pelaa. Jokainen meistä on jos­sain hyvä, mut­ta ikävä kyl­lä hyvin, hyvin pieni osa ei ole mis­sään hyvä. Onnek­si heitä varten meil­lä on ole­mas­sa eri­laisia tur­vaverkko­ja. Että viimeisinkin sekatyömies selviää.

  18. Re: Eli­na “mik­si juuri dyslek­sia-diag­noosil­la saa viral­lista helpo­tus­ta esim. yo-kir­joituk­sis­sa. Mik­si tämä heikkous on jotain palkittavaa”

    Meil­lä on val­lal­la tas­apäistävä tasa-arvokäsitys.

    Kun lop­ul­ta kaikkien ihmis­ten kaik­ki omi­naisu­udet on saatu “diag­nosoitua” ja näille omi­naisuuk­sille kehitet­ty täy­delli­nen hyvi­tys­taulukko niin kaik­ki oppi­laat saa­vat yo-kir­joituk­sista täs­mälleen saman arvosanan!

    Diag­noosit ovat tietenkin jokaisen henkilöko­htaisia ja salaisia tieto­ja, joten niiden perus­teel­la ketään ei saa syr­jiä. Samaan lop­putu­lok­seen päästään tältä istu­mal­ta, kun julis­te­taan yo- kir­joi­tusten tulok­set salaisik­si ja sääde­tään että niitä ei saa käyt­tää minkään val­in­takri­teerin pohjana.

  19. Eikö se, ettei osaa kir­joit­taa ja lukea voisi yhtä lail­la olla tätä “heikko­lah­jaisu­ut­ta”?

    Kun ei ole. Luk­i­häir­iö ei ole negati­ivis­es­ti g‑ladattu. Se ei ennus­ta heikkoa men­estys­tä oikein mis­sään muus­sa asi­as­sa. Esimerkik­si poikkeuk­selli­nen heikkous matem­ati­ikas­sa kään­täen ennus­taa heikkoa men­estys­tä myös kielellisesti. 

    Isäl­läni on luk­i­häir­iö, eikä sik­si koskaan han­kkin­ut muodol­lista koulu­tus­ta. Hän on yksi välky­im­mistä tun­temis­tani ihmisistä.

  20. Ei mitään sel­l­aista olekaan kuin hyödytön koulu­tus. Koulu­tus on niitä har­vo­ja asioi­ta maail­mas­sa joista on aina hyö­tyä. Jos me päädymme maail­maan, jos­sa jokaisel­la tak­sikuskil­lakin on tohtorin paper­it, niin sehän on vain hel­vetin hyvä: tohtorit käyt­täy­tyvät siivom­min, äänestävät ja kulut­ta­vat hark­i­tum­min ja muutenkin ymmärtävät asioista enem­män kuin perusk­oulus­ta juuri putkahtaneet.

    Sen sijaan että arvioidaan mon­tako toisen asteen ja ensim­mäisen asteen tutkin­non kävi­jää tarvi­taan työ­markki­noille seu­raa­van 20-vuo­tiskau­den aikana ja koulute­taan just sen ver­ran eikä yhtään yli, pitäisi kat­soa asi­aa aivan toiselta kan­til­ta: vai­heessa yksi koulute­taan kaikkia ihmisiä niin paljon kuin hei­dän älyn­lah­jansa suinkin anta­vat myöten, ja vai­heessa kak­si mietitään miten saatu­ja (huo­mat­ta­van korkealaa­tu­isia) ihmis­resursse­ja voisi hyö­dyn­tää parhaiten.

  21. “Ne vähät työt, joi­ta voi tehdä vähem­mäl­lä älyl­lä ja koulu­tuk­sel­la, on siir­ret­ty Inti­aan, kos­ka siel­lä ei ole korkeaa sosi­aal­i­tur­vaa, ay-liiket­tä eikä ruokaa.”
    Mut­ta ei Inti­as­sakaan näitä vähem­män älyn töitä tee vähä-äly­isim­mät vaan tavikset ja heistäkin ne vähän lah­jakkaam­paa luokkaa olevat.

    Intia on vielä raaem­pi noille syr­jäy­tyneille ja vähän lah­jakkaille, hei­dän osansa on kuol­la nuorena

  22. Tarkoi­tatko valelääkäre­itä, mut­ta jätät sanomat­ta? Var­masti on niin, että koulu­tus­takin asete­taan liian voimakkaasti kri­teereik­si, sil­lä koulu­tus ker­too kuitenkin vain hyvin pienen siivun koko ihmis­es­tä osaamis­paket­ti­na. Jotenkin on tietenkin ihmisiä valikoita­va ja siihen sopii koulu­tuskin, mut­ta ei pelkästään ja jyrkkänä rajana. Tot­ta osin siis.

    Mut­ta luulen, että suurin vaiku­tus näille nuo­rille on että: työelämään mon­en nuoren (jon­ka van­hem­mat ovat syr­jäy­tyneet) on tod. näk. vaikea päästä sik­si, että suhtei­den merk­i­tys on kas­vanut. Eli kos­ka omat syr­jäy­tyneet van­hem­mat eivät ymmär­ret­tävästi tunne kovin suur­ta joukkoa nuoren työl­listymisen kannal­ta “oikei­ta” henkilöitä, eivätkä he voi esim kesä­työl­listää omi­in työ­paikkoi­hin­sa, on nyky­isin paljon vaikeam­paa päästä nol­las­ta töi­hin kuin aiemmin.

    Näin se vaan valitet­tavasti on, vaikkei pitäisi. Kaikille pitäisi antaa mah­dol­lisuuk­sia (edes yksi) tai saamme vähitellen aikaan kasti­jär­jestelmän tai voimakkaan luokka­jaon. Tässä on tehty matkaa huonoon suun­taan valitet­ta­van pitkälle. Sil­loin työhön ei vali­ta kaikkein paras­ta, vaan paras tutu­ista tyyli­in: Ros­ber­gin poi­ka pääsee aja­maan for­mu­laa ja Bushin jälkeläiset USAn pres­i­den­teik­si (ellei Kennedyjä ole tar­jol­la), iso on sit­ten kyn­nys “taviksel­la” päästä eri suku­jen väliin.

    Jos sit­ten annetaan tas­a­puolis­es­ti mah­dol­lisuuk­sia, niin kyl­lä myös nämä luetel­lut ns “syr­jäy­tyneet ryh­mät” työl­listyvät, siis luk­i­häir­iöiset, älykkyys­testi­tyh­mät yms — he ovat usein hyvinkin sosi­aal­isia, empaa­ti­akyky­isiä ja omaa­vat vas­taavasti mui­ta hyviä ominaisuuksia.

    Ja men­estyy­hän mon­en­laiset ongel­maiset työelämässä jo nyt, jopa mieleter­veysongel­maiset: esimerkkeinä vaik­ka psykopaatit, nar­sis­tit ja sosiopaatit (http://www.talouselama.fi/tyoelama/article166561.ece), (http://yle.fi/alueet/lahti/2010/02/narsisti_alistaa_heikon_1417482.html), (http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/tiede/32967.html). Ja nämä esimerk­it löy­tyivät hel­posti pika­haulla. Eli kan­nus­taisin kaikkia ongel­maisia, että toivoa on ja työelämään vaan sil­lä työelämässä voi pär­jätä hyvinkin eri tilanteessa ole­vat, eivät ne kaik­ki nytkään ter­veitä ole eikä kaikil­la ole edes ker­tomaansa ammatin vaa­ti­maa koulu­tus­ta (ketkä siis osaa­vat hui­ja­ta sopi­van sosiopaat­tis­es­ti, muista ja muiden oikeuk­sista välittämättä).

  23. Arto Tuki­ainen: “Yhä uusia ammat­tin­imikkeitä siir­tyy yhä pidem­pi­en koulu­tus­jak­so­jen taakse. Työ­nan­ta­jat eivät osaisi vaa­tia tiet­tyjä tutk­in­to­ja, ellei sel­l­aisia olisi kek­sit­ty ja markkinoitu.”

    Niin se on. Ehkä vielä niinkin, että työ­nan­ta­jat eivät vaa­di tiet­tyä koulu­tus­ta omaavia, mut­ta kun niitä on run­saasti tar­jol­la, ote­taan sit­ten sel­l­ainen, vaik­ka ilman koulu­tus­ta ole­vakin pärjäisi.

    sole­noi­di: “Jos me päädymme maail­maan, jos­sa jokaisel­la tak­sikuskil­lakin on tohtorin paper­it, niin sehän on vain hel­vetin hyvä: tohtorit käyt­täy­tyvät siivom­min, äänestävät ja kulut­ta­vat hark­i­tum­min ja muutenkin ymmärtävät asioista enem­män kuin perusk­oulus­ta juuri putkahtaneet.”

    Niin­pä, mut­ta kyl­lä sil­loin on yhteiskun­nas­sa muu­takin pielessä kuin koulu­tusjär­jestelmä — ja rahaa on men­nyt paljon hukkaan. Siivoa käyt­täy­tymistä voisi opet­taa jo päiväkodissa…

  24. Pohdiskelu­ni kos­ki sitä, mik­si juuri dyslek­sia-diag­noosil­la saa viral­lista helpo­tus­ta esim. yo-kirjoituksissa. 

    Ei se ole ain­oa diag­noosi. Olen äsket­täin kuun­nel­lut luen­to­ja, jois­sa aiheena ovat neu­rokog­ni­ti­iviset eri­ty­is­vaikeudet (autis­mi, asperg­er, yms.). Myös täl­laisel­la diag­noosil­la voi saa­da kir­joituk­sis­sa erityisjärjestelyjä.

  25. Diag­noose­ja nyt tulee ja menee. Ne ovat täysin kult­tur­isidon­na­ia asioita. 

    Tot­takai ne ovat! Diag­noosin ain­oa tarkoi­tus on saa­da jotain tässä kulttuurissa/yhteiskunnassa tarpeel­lisia eri­ty­isjär­jeste­lyjä (vaik­ka avus­ta­jan koul­u­lu­okkaan), jot­ta pystyy aikuise­na elämään mah­dol­lisim­man nor­maalia elämää tässä nimeno­maises­sa kult­tuuris­sa eikä ainakaan eri­ty­isyyk­sien­sä vuok­si syrjäydy.

    Osmo, onko muuten “vaikea luonne” syn­onyy­mi jonk­i­nasteiselle autismille vai mitä sil­lä tarkoitat?

  26. Mitä dyslek­sial­la saa anteek­si? Jos sil­lä saa anteek­si jotakin reaali­aineis­sa, se on ymmär­ret­tävää, kos­ka reaali­ainei­den kokeen tarkoi­tus on mita­ta kuin­ka hyvin oppi­las tun­tee mantsan, kemi­an, … what­ev­er, eikä kuin­ka hyvin hän osaa kir­joit­taa siitä.

    Mit­tari on huono jos se mit­taa monia asioi­ta yhtä aikaa, kos­ka sil­loin ei saa­da selville mis­sä asiois­sa oppi­las on hyvä ja mis­sä ei.

    Samas­ta syys­tä yleisä­lykkyys­mit­tari on hyvä juuri siinä, ettei se mit­taa käden taito­ja, sosi­aal­isu­ut­ta tai mitä niitä x‑älykkyyksiä nyt taas onkaan, vaan sitä mitä sen on tarkoi­tus mitata.

  27. Enkidu: “Erikoista on, että niin suuri osa pojista on muut­tunut heikko­lah­jaisik­si. Tyt­tö­jen lah­jakku­us sen sijaan lisään­tynyt suo­ras­taan pupumaisesti.”

    Arvelisin että nuorista työt­tömistä nai­sista tulee herkästi kotiäite­jä. Hei eivät näy työt­tömyys­ti­las­tois­sa. Ja kun 2–3 lapsen ja n. 6 vuo­den las­ten­hoitop­utken jäl­keen koulut­tam­a­ton äiti palaa työelämään, on hänelle ker­tynyt väk­isinkin kyp­syyt­tä ja vank­ka “poh­jak­oulu­tus” hoitoalalle. 

    En mis­sään nimessä halua väit­tää hoitoalaa heikko­lah­jais­ten alak­si, lähisuku­laisiani on paljon hoitoalal­la. Heikko­lah­jaisen on kuitenkin paljon helpom­pi työl­listyä use­an vuo­den äitiysputken jäl­keen esim. hoitoalalle avus­tavi­in töi­hin kuin saman ajan työt­tömänä olleen miehen löytää töitä joltain per­in­teiseltä miehis­eltä alalta.

  28. Väite että diag­noosit ovat täysin kult­tuurisidon­naisia on yhtä hölmö kuin väite että ne oli­si­vat täysin objektiivisia. 

    Jos ne ovat kaik­ki joka tapauk­ses­sa täysin mieli­v­al­taisia, ei ole mitään mieltä osoit­taa, että jokin diag­noosi on jol­lain taval­la virheelli­nen, esimerkik­si niput­taa eri asioi­ta yhteen tai ottaa huomioon jonkin häir­iön yhden ilmen­e­mis­ta­van mut­tei toista — tai esimerkik­si arvosidonnainen.

    Sil­lä tiel­lä löytää itsen­sä nopeasti 1800-luvul­ta, jol­loin luk­i­häir­iöiset ja laiskat oli­vat saman kart­takep­pi­di­dak­ti­ikan tarpeessa.

  29. sole­noi­di:

    Ei mitään sel­l­aista olekaan kuin hyödytön koulu­tus. Koulu­tus on niitä har­vo­ja asioi­ta maail­mas­sa joista on aina hyötyä.

    Ja ennal­ta ehkäi­sevä hoito on aina kan­nat­tavaa riip­pumat­ta kus­tan­nuk­sista jne.

    Jos me päädymme maail­maan, jos­sa jokaisel­la tak­sikuskil­lakin on tohtorin paper­it, niin sehän on vain hel­vetin hyvä: tohtorit käyt­täy­tyvät siivom­min, äänestävät ja kulut­ta­vat hark­i­tum­min ja muutenkin ymmärtävät asioista enem­män kuin perusk­oulus­ta juuri putkahtaneet.

    Suosit­te­len tutus­tu­mista kausali­teetin ja kor­re­laa­tion eroi­hin. Sil­lä erol­la on merkit­tävästi vaiku­tus­ta esit­tämääsi argumenttiin.

  30. Tiedän vain har­vo­ja hyviä jour­nal­is­te­ja (mut­ta aika taval­la keskinker­taisia), jot­ka ovat luke­neet viestin­tää pääaineenaan. Hekin ovat yleen­sä hyviä sen ansios­ta, että ovat ymmärtäneet uno­htaa pääaineopin­ton­sa ja noja­ta sivuaineisi­in­sa ja työssä oppimiseen.

  31. Yhteiskun­tamme on pari­na viime­vu­osikymme­nenä muo­dos­tunut sel­l­aisek­si, että siinä menestymisen
    perusedel­ly­tys on kyky kouluk­ilt­teil­lä vuodes­ta toiseen opil­lis­es­ti tyhjän­päiväi­sis­sä koululaitoksissa. 

    Ne jot­ka tässä pelleilyssä nopeasti turhau­tu­vat, saa­vat jo varhain kuul­la ole­vansa heikko­lah­jaisia, oppimishäiriöisiä
    ja muutenkin vial­lisia. Mon­esti nämä vial­liset ovat hyviä itseo­h­jau­tu­via oppi­joi­ta joiden kehit­tymisen pahin este on val­lit­se­va koulu­jär­jestelmä joka rankaisee omatoimisuudesta.

    Koulu­tushys­ter­ian surulliset seu­rauk­set yleisel­lä ja yksi­tyisel­lä tasol­la ovat kaikkien nähtävissä.

  32. Tv1:stä tuli juuri mie­lenki­in­toinen doku­ment­ti tan­skalais­es­ta yri­tyk­ses­tä joka palkkasi autis­tisia ihmisiä lähin­nä it-alan tarvit­semi­in töi­hin. Tehtävi­in jot­ka vaa­ti­vat pitkäjän­teisyyt­tä ja tarku­ut­ta. Joku aika sit­ten tuli jut­tu yri­tyk­ses­tä joka palkkasi lähin­nä eläkeläisiä kes­ki-ikä yri­tyk­sessä oli 74v.
    Me emme var­maan osaa osaa koulut­taa emmekä työl­listää vähänkään ns. nor­maal­ista poikkeav­ia ihmisiä. Pitäisi nähdä eri­lais­ten ihmis­ten omi­naisu­udet mahdollisuutena.
    Toisaal­ta en usko että kaik­keen syr­jäy­tymiseen on syynä olo­suh­teet tai heikko­lah­jaisu­us. Moti­vaa­tion puute on vaka­va ongel­ma ja lyhytjän­teisyys, halu­taan kaik­ki ja heti. Emme siis myöskään osaa motivoi­da syr­jäy­tyneistä, jos aktivoin­ti­toimet ovat sitä että pari kolme ammat­tia omaa­va ihmi­nen laite­taan tekemään jotain yksinker­taista hom­maa muka opet­tele­maan työtä, siis huonos­sa ohjauk­ses­sa ja vielä mität­tömäl­lä kor­vauk­sel­la , ei se var­masti motivoi.

  33. Art­turi: Näyt­tää siltä että luulet, että minä luulen, että tohtorin paper­it tekevät ihmi­sistä ete­viä eikä päin­vas­toin. Näin ei ole asia. Kun kuvailen maail­maa jos­sa kaik­ki ovat tohtor­e­i­ta, tarkoi­tan että sen maail­man ihmiset ovat ihan häm­mästyt­tävän oppinei­ta syys­tä X (x = tarpee­ton argu­mentin kannal­ta) ja siitä on pelkkää etua riip­pumat­ta siitä mikä hei­dän käytän­nön työ­panok­sen­sa on, en suinkaan että jos kaikille säälistä annet­taisi­in joku paperi käteen niin rikol­lisu­us lop­puisi huithait yhdessä yössä. En mis­sään nimessä kan­na­ta minkään riman alen­tamista van kan­natan sitä, että kaik­ki pää­sevät hyp­päämään ja saa­vat yrit­tää niin mon­ta ker­taa kuin jaksavat.

    Typ­is­tet­tynä vies­ti­ni on tämä: on itsessään hyvä, että kaik­ki ihmiset koulute­taan niin pitkälle kuin hei­dän oma pään­sä kestää, ts. hei­dän täysi henk­i­nen poten­ti­aalin­sa avataan, oli se mikä oli. On vaka­va virhe ajatel­la, että opiskelu on tai sen pitäisi olla työ­paikkaa varten: vaik­ka maail­man työl­lisyyspros­ent­ti olisi nol­la ja kukaan ei ikinä lait­taisi tikkua ris­ti­in, siitä huoli­mat­ta koulu­tus on itsessään hyvä.

    Yleisem­min on vaka­va virhe ajatel­la että mil­loinkaan olisi saavutet­tu riit­tävä sivistyk­sen ja tiedon taso, yksilön tai yhteisön tasol­la. Se on yhtä absur­dia kuin sanoisi että on saavutet­tu riit­tävä onnel­lisu­u­den taso ja yhtään onnel­lisem­pia ei tarvitse tästä lähin olla.

  34. Osmo, autismin tyyp­piset neu­rokog­ni­ti­iviset eri­ty­is­vaikeudet ilmenevät usein mm. agres­si­ivi­suute­na. Täl­lainen ihmi­nen ei osaa “lukea” toista (ilmeitä, eleitä, yms. sana­ton­ta viestin­tää), vaan tulk­it­see esimerkik­si jokaisen tahat­tomankin tönäisyn lyömisek­si, lyö takaisin ja on jatku­vasti tap­peluis­sa. Usein myös empa­ti­akyky on puut­teelli­nen: hän ei myöskään tajua, että toista sat­tuu kun tämän pääl­lä hyp­pii, tms.

  35. Löysin täl­laisen tutkimuk­sen nuorten syr­jäy­tymis­es­tä. Eri­tyis­es­ti kiin­nit­ti huomio­ta tuo poikien­ri­s­tiri­itainen lop­putule­ma eli vaik­ka poikien per­soon­al­lisu­us on peri­aat­teessa sopi­vampi mene­tyk­selle opinnnois­sa niin lop­putu­los on kuitenkin toinen.

    http://www.sitra.fi/julkaisut/raportti75.pdf?download=Lataa+pdf

    “Erikoisen mie­lenki­in­toinen on ris­tiri­ita koulunkäyn­tiä tuke­vien per­soon­al­lisu­u­den piirtei­den ja lop­putu­lok­sen, koulumen­estyk­sen välillä.
    Pojat ”men­estyvät” kaikissa edel­lä maini­tuis­sa piirteis­sä parem­min. Heil­lä on parem­pi itse­tun­to, parem­pi koke­mus omas­ta sosi­aalis­es­ta suo­siostaan ja sosi­aalis­es­ta ase­mas­taan luokas­sa, he koke­vat koulu­mo­ti­vaa­tion­sa paremmaksi,heillä on posi­ti­ivisem­pi minäku­va ja he saa­vat tyt­töjä korkeampia pis­temääriä koulunkäyn­tiä tuke­vis­sa tem­pera­ment­tipi­irteis­sä. Tämä ei kuitenkaan
    näy hei­dän koulumen­estyk­sessään, joka on tyt­tö­jen koulumen­estys­tä ratkai­sev­asti heikompi.”

  36. Hyvä keskustelu­navaus. Yhteiskun­nas­samme korkeaa koulu­tusastet­ta pide­tään itseis­ar­vois­es­ti hyvänä asiana. Mitä enem­män on opiskel­lut sitä parem­pi. Run­sas kol­mannes ikälu­okas­ta aloit­taa yliopis­to-opin­not ja lisäk­si AMK-koulu­tus on lisän­nyt suo­sio­taan. Tietoa näin suuren ikälu­okan korkeas­ta koulu­tusas­teen hyödy­istä ei ole. Tot­takai koulute­tut men­estyvät keskimäärin elämässään parem­min, mut­ta se ei ker­ro itse koulu­tuk­ses­ta mitään. Mais­ter­it ja muut kyl­lä kehu­vat saa­neen­sa valmiuk­sia elämään ja töi­hin­sä. Näin var­masti onkin. Tämä ei kuitenkaan ker­ro korkeak­oulu­tuk­sen hyödy­istä yhteiskun­nal­lisel­la, eikä edes henkilöko­htaisel­la tasol­la mitään.

    Yhteiskun­nan tasol­la kri­it­tistä ajat­telua ei kuitenkaan yliopis­to­ja tai koulu­tus­ta kohtaan juuri suvai­ta, sen var­ran ärhäkkäästi SYL ja muut etu­jär­jestöt älähtäi­sivät. Lisäk­si val­taapitävät ovat koulutet­tu­ja ihmisiä ja tietenkin pitävät koulu­tus­ta hyvänä asiana. Muodolli­nen pätevyys ratkaisee.

    Toinen “hyvä asia”, johon laitet­tu­ja panok­sia pitäisi yhä enem­män kyseenalais­taa on ter­vey­den­huolto. Yhteistä kum­mallekin on minkään­laisen muu­tok­sen epätodennäköisyys.

  37. Eri­tyis­es­ti ennen ja edelleen nykyään esimerkik­si val­ti­oti­eteen mais­tereik­si valmis­tuu paljon ihmisiä, jot­ka eivät valmis­tu mihinkään ammat­ti­in mut­ta saa­vat hyvän ammatin. Esimerk­isi enti­nen sosi­olo­gi Koivis­to tut­ki sata­madu­unare­i­ta, ja niil­lä ‘papereil­la’ pääsi pres­i­den­tik­si (välis­sä Suomen Pankkia ym.). Sosi­olog­it eivät edelleenkään valmis­tu mihinkään ammat­ti­in, niin kuin vaikka­pa sosi­aalipolit­tikkaa luke­vat, joista tulee ainakin sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä, usein. Tietyn alan insinööri on aina tietyn alan insinööri. Juristi tietää mis­tä hakea työtä.
    Mut­ta paradok­saalis­es­ti sosi­olog­it (his­to­ri­aa ajatellen) ovat markki­noiden armoil­la vähin­tään yhtä paljon, ehkä enem­män kuin muut — ja pär­jäävät aika hyvin. Toki lähtöko­h­ta on myös se, että usein sosi­olo­gien arkielämän pref­er­enssien lähtöko­h­dat ovat eri­laisia kuin vaikka­pa nyt kaup­pati­eteen mais­terin. Sosi­olog­it ovat lähempänä renes­sanssi-ihmisen ihannetta.

  38. Yksi lisäu­lot­tuvu­us lah­jakku­uskeskustelu­un, jos sopii.

    Min­ul­la oli hillit­tömiä vaikeuk­sia perusk­oulus­sa. Se jäikin kesken viitosen arvosanoil­la. Syyk­si kat­sot­ti­in yleis­es­ti se, että olin hyvin tyh­mä ja saam­a­tonkin. Mut­ta kyse oli kouluk­iusaamis­es­ta. Jär­jestelmälli­nen kiusaami­nen ja opet­ta­jien välin­pitämät­tömyys ei-luki­o­lai­saines­ta kohtaan latisti itselu­ot­ta­muk­seni lop­ul­ta täysin ja sel­l­ainen­han on omi­aan latis­ta­maan mah­dol­lisen kyvykkyy­denkin saati, että estää sen kehit­tämisen edelleen. 

    Kunnes tuli aika lähteä varus­mies­palveluk­seen. Olin yllät­täen aina paras 120 pojas­ta, sit­ten 1200:sta ja eräis­sä asiois­sa 15 000 pojasta.

    Uudessa ympäristössä, jos­sa ei ollut ketään van­haa kiusaa­jaani, löy­tyi varsin korkea P‑arvo, eri­no­mainen koe- ja tes­timen­estys ja peräti ammat­tiurheil­i­jan fysi­ik­ka, sil­lä voitin pian komp­pa­ni­ani ammat­tikiekkoil­i­jat kaikissa fyy­si­sis­sä testeissä.

    Lisäk­si min­ulle kehit­tyi varsin omaa luokkaansa ole­va aseenkäsit­te­ly- ja ampumataito kaikil­la käsi­i­ni anne­tu­il­la aseil­la. Men­estyin jopa val­takun­nal­li­sis­sa ver­tailuis­sa ja kisois­sa jo aloka­saikana. Olin äkkiä valioyk­silö kaikil­la mittareil­la. Luon­nol­lis­es­ti valikoiduin esimieskoulutettaviin.

    Kiusaa­jani oli­vatkin keksi­neen lah­jakkuuteni ennen min­ua, niin ajat­te­len nyt. Min­u­a­han hakat­ti­in vuosikaudet ver­ille saak­ka 10–20 pojan porukoil­la ihan huvit­te­lu­mielessä ja nau­ret­ti­in tun­nil­la jokaiselle vas­tauk­sel­leni, jon­ka opet­ta­ja nyhti väkisel­lä suus­tani nähdäk­seen, että olenko edes hereil­lä, vihannes.

    Olin aivan toinen mies, kun sain passin kouraani. Ja erit­täin katk­era kiusaa­jil­leni huka­tu­ista 20 vuodes­ta sekä kaik­ista arvista silmäkul­mis­sa ja etenkin huulis­sa. Ne näkyvät hie­man vieläkin. Ryhdyin treenaa­maan vielä lisää voimaa ja vähän myös eri­laisia kamp­pailu­la­je­ja. Sit­ten ryhdyin hakkaa­maan kiusaa­jani aina tavattaessa.

    Veri lensi mon­en vuo­den ajan ja uhre­jani vieti­in sairaalaankin ainakin neljästi. Kak­si pien­tä tuomio­takin sain nyrkki­seikkailu­jeni aikana mut­ta nehän eivät kos­toani hai­tan­neet, kos­ka oli­vat ensin sakkoa ja sit­ten ehdonalainen.

    Niin se tuli sit­ten yht­enä päivänä koste­tuk­si ja olin ilman perusk­oulu­todis­tus­ta ole­va väki­val­tarikolli­nen, jota pelät­ti­in ja vihat­ti­in, mut­ta ei avoimesti, sil­lä vedin tun­netusti jo väärästä ilmeestä tur­paan heti. Jopa oudot ihmiset pelkä­sivät muo­toani ja tuli­vat myöhem­min ker­tomaan kuten eräskin, että “Luulin sin­ua jok­sikin murhamiehek­si ja hyi että pelkäsin kun näin sin­ut.” Näin vel­jeni vaimo.

    Eipä ollut siis lah­jakku­ud­estakaan apua, sil­lä olinkin kuo­ri­u­tunut kuoreni alta kiivaana, sanomat­toman kär­simät­tömänä kaikelle hidasjärk­isyy­delle sekä etenkin mieli­v­al­lalle, jota olin ikäni kokenut. Koh­ta syl­jeske­lin yksiössäni kat­toon ja nos­tin toimeen­tu­lo­tukea tule­vaisu­ud­es­ta tietämät­tä. Sätkä­pa­perikin lop­pui, olin oppin­ut polt­ta­maan, mut­ta onnek­si tuli ilmaisle­hti, jos­ta revin palasia. 

    Huo­masin kessu­pa­perin kyl­jessä hakuil­moituk­sen varsin tun­net­tuun opis­to­ta­son oppi­laitok­seen. Mik­si ei? Niin pääsin erääl­lä erikoisjär­jeste­lyl­läni kokeisi­in ja sain opiskelupaikan.

    Valitet­tavasti en koskaan kyen­nyt toimit­ta­maan lupaa­maani tuli­palos­sa tuhoutunut­ta 9. luokan päät­tö­todis­tus­ta, eikä papere­i­tani löy­tynyt myöskään kaukaisen koti­paikkani yläas­teen ark­istos­ta, ei edes kun­nan kir­jaamos­ta. Min­ua ei ei ilmeis­es­ti halut­tu ran­gaista kir­jaa­mon virheestä ja lopuk­si todis­tus­ta ei kysel­ty. Niin, min­ul­la­han ei ole sitä 9. luokan todis­tus­ta, kuten kerroin.

    Olin luokkani paras ja sik­sikin sain pitää opiskelu­paikkani. Todis­tuk­ses­sani ei ole ain­oataakaan kol­mos­ta vaan harv­inaisu­udek­si pari-kolme nelosta tois­si­jai­sista aineista. Matem­ati­ik­ka etenkin oli sanomat­toman help­poa ja vedin aina täy­det arvosanat oppikir­jo­ja han­kki­mat­tani. Juuri matem­ati­ik­ka oli ollut aiem­min hyvin hyvin vaikeaa.

    Pian löysin koulu­tus­tani melko hyvin vas­taa­van työ­paikan ja hie­man yli vuodessa olin pikkupo­mo per­in­po­hjin aka­teemisel­la alal­la. Alaiseni oli­vat usein kan­de­ja ja mais­tere­i­ta. Vai­h­doin työ­paikkaa ja ylenin siel­lä pääl­likkö­ta­solle ja sit­ten ylimpään johtoon.

    Kan­nat­taa uskoa, etten ainakaan ketään mielis­telemäl­lä tai polke­mal­la ole men­estynyt, sil­lä uraani on nyky­isin hai­tan­nut kak­si asi­aa: kri­it­tisyys esimiehiäni kohtaan ja kiivaud­estani huoli­mat­ta liialli­nenkin lem­peys alaisiini.

    Näinkin voivat asi­at siis kehit­tyä. Tun­nen usei­ta aikalail­la kaltaisiani, joi­ta koulu­jär­jestelmä ei voi seu­loa esi­in mut­ta kyl­läkin painaa alas tai ainakin hylätä paris­taan. Tai sit­ten ottaa hie­man myöhem­mäl­lä iäl­lä vas­taan ja yllättyä.

  39. Ajat­telin kon­tribuoi­da muu­ta­mal­la tutkimus­tu­lok­sel­la. Tätä kysymys­tä — onko koulu­tuk­ses­sa kyse lah­jakku­u­den sig­naloin­nista vai lisääkö se oikeasti ihmis­ten tuot­tavu­ut­ta — on tutkit­tu talousti­eteessä vaik­ka kuin­ka paljon. Itse asi­as­sa parhaat empi­iriset talousti­eteil­i­jät eivät 1990-luvul­la juuri muu­ta tehneetkään. Ja näis­sä tutkimuk­sis­sa nimeno­maan pyrit­ti­in erot­ta­maan kor­re­laa­tio ja kausali­teet­ti. Tulok­set ovat olleet häm­mästyt­tävän yhden­mukaisia: koulu­tus lisää tuot­tavu­ut­ta. Sig­naloin­nin merk­i­tys on tois­ar­voinen. Tämä on itse asi­as­sa talousti­eteen his­to­ri­as­sa siitä harv­inainen kysymys, että empi­iri­nen tutkimus on oikeasti vienyt tutkimus­ta eteen­päin ja sig­naloin­ti­mallit on pitkälti uno­hdet­tu koulu­tus­in­vestoin­tien selit­täjänä. Jos oikeat tutkimuk­set kiin­nos­ta­vat, niin kan­nat­taa vaik­ka aloit­taa Alan Kruegerin kir­jas­ta “Edu­ca­tion Mat­ters”. Suomes­sakin tätä on tutkit­tu Roope Uusi­talon väitöskir­jas­ta alka­en. Eli ei, korkeak­oulu­tutkin­nois­sa ei ole kyse kalli­ista lahjakkuustesteistä.

    1. Tuo­mas Pekkariselle:
      Minus­ta on aivan selvä asia, että väestö­ta­sol­la koulu­tus lisää tuot­tavu­ut­ta. On paljon hyvin tuot­tavia ammat­te­ja, jois­sa koulu­tus on välttämätön.
      Se, mis­tä en ole var­ma on, päteekö sama asteikon toises­sa päässä. Onko koulut­tam­a­ton ihmi­nen vuoren var­masti täysin tuottamaton.

  40. Tah­tois­in­pa nähdä sen (korkea)koulun, jos­sa osa­taan ennus­taa opiske­li­joiden tarvit­se­mat tiedot vuosikym­meniksi eteen­päin. Mis­sään tieto­työssä, tai sen enem­pää kuin kau­pal­lises­sa työssä, työku­va ei säi­ly neljäkym­men­tä vuot­ta muut­tumat­tomana. Sen vuok­si suu­tarik­isäl­lit ovat jääneet oppipoiki­neen aut­ta­mat­tomasti his­to­ri­aan. Korkeak­oulu­tus antaa eväät teo­reet­tiseen ajat­telu­un, oikei­den kysymys­ten esit­tämisen hok­saamiseen ja tiedon soveltamiseen. 

    Toisaal­ta Osmo on huolis­saan niistä, jot­ka eivät men­esty koulus­sa, toisaal­ta kaup­pati­eteel­lisen tutk­in­to näyt­ti ole­van liian help­po suorit­taa, ker­ta se pank­ki saati­in kumoon. Min­un oli vaikea saa­da aivan aja­tus­ta kiinni..Pitäisikö lukemista olla vähem­män? Luen­to­ja enem­män? Mak­saa liikaa, paras­ta säi­lyt­tää sys­tee­mi, jos­sa pär­jäävät tent­ti­in yksin valmistautuvat. 

    Korkeak­oulute­tut eivät ole syypäitä sille, että heikko­lah­jaiset eivät työl­listy. Pitää syyt­tää tietotekni­ikkaa, jon­ka vuok­si avus­ta­vat tehtävät ovat vähen­tyneet. Mitä tekemistä ns. heikko­lah­jaisille kek­sitään on aivan irralli­nen siitä, että ihmiskun­nan kan­nat­taa tukea mah­dol­lisim­man pitkää ja syvää koulu­tus­ta niille, jot­ka siihen kykenevät. 

    Jos kau­pan kas­salle halu­taan pitkäaikaistyötön, täy­tyy työn­teosta tehdä näp­säkälle opiske­li­jalle kannattamatonta.

  41. Ilk­ka Taipaleen heit­to on van­hen­tunut. Heikko­lah­jaiset seuloutu­vat nykyään varsin tarkasti erityisopetukseen. 

    +++++++++

    En väit­tänyt, että dyslek­sia olisi yhtey­dessä älykkyy­teen. Jos sel­l­ainen mieliku­va tuli, niin se on väärä. 

    Oppimisen esteitä on vain niin mon­en­laisia, että ihmette­len sen eri­ty­isas­e­maa. Dyslek­sia aiheut­taa alisuo­ri­u­tu­mista koulus­sa, mut­ta niin aiheut­taa moni muukin asia. Ei esim. masen­nuk­ses­ta saa mitään lisäpis­teitä, ei keskit­tymiskyvyn puut­teesta eikä juopoista van­hem­mista. Em. seikat voivat vaikut­taa nuoren koulunkäyn­ti­in huo­mat­tavasti enem­män kuin keski­vaikea dysleksia. 

    Dyslek­sian aiheut­ta­maa hait­taa voi paika­ta koval­la työl­lä. On arvel­tu, että luk­i­häir­iö on tytöil­lä itse asi­as­sa yhtä yleinen kuin pojil­la, vaik­ka n. kak­si kol­ma­sosaa diag­noo­seista on pojille. Tytöt vain ahkeroi­vat enem­män ja kom­pen­soi­vat näin tämän heikkouden. Näin se poikkeaa monista muista oppimisen häir­iötek­i­jöistä, joi­hin lapsel­la ei ole mitään mah­dol­lisu­ut­ta vaikuttaa.

    1. Eli­nalle:
      Jos henkilöltä puut­tuvat kädet niin, ettei hän voi kir­joit­taa yliop­pi­laskir­joituk­ses­sa käsin, kuten vaa­di­taan, onko se peruste hylätä koe? Eikö sekin ole henkilöön liit­tyvä vajaus? Miten se poikkeaa siitä, että dys­fasi­aa pote­va ei pysty pane­maan paper­ille tieto­jaan vaikka­pa his­to­ri­as­ta, vaik­ka osaa asiansa hyvin?

  42. Poikien syr­jäy­tymisen taustal­la on näke­myk­seni mukaan yht­enä syynä kansanomais­es­ti ilmais­tu­na, etteivät pojat enää saa olla poikia. 

    Val­lal­la on tätikas­va­tus, jos­sa poikia yritetään ahtaa tyt­tö­muot­ti­in, ja poi­ka saa kokea ole­vansa väärän­lainen aivan liian usein. Kun poi­ka ottaa kepin käteen ja haas­taa kaverin miekkaile­maan, niin eikös joku täti ole tämän heti kieltämässä. Päiväkodit ovat tätien kan­soit­tamia ja erit­täin tur­val­lisu­ushakuisia paikko­ja. Niin tur­val­lisu­ushakuisia, että poikien liikku­mati­la on kaven­net­tu olemattomiin. 

    Pien­ten poikien pitää saa­da riehua, kiipeil­lä ja tapella. 

    Tätä ei nyt pidä nähdä sovin­is­tise­na puheen­vuorona. Olen aivan tietoinen siitä, etteivät kaik­ki pojat ja tytöt ole saman­laisia. Poikien ja tyt­tö­jen keskimääräis­ten luonne-ero­jen kieltämi­nen on kuitenkin itsepetosta. 

    Pojat ovat fyy­sisem­piä ja aggre­si­ivisem­pia. Sitä yritetään tukah­dut­taa päiväkodeis­sa ja kouluis­sa kaikin keinoin — var­masti monis­sa kodeis­sakin. Pojan iden­ti­teet­ti ei vahvis­tu poikana, kun hän jatku­vaa huonoa palautet­ta biol­o­gisen sukupuolen­sa mukaises­ta luon­nol­lis­es­ta käyttäytymisestä. 

    Miehiä päiväkotei­hin! Mut­ta se on helpom­min san­ot­tu kuin tehty.

  43. Jatkan vielä poikien syr­jäy­tymisen riskeistä. 

    Seik­ka, jota ei voi aihet­ta käsitel­lessä sivu­ut­taa, on yksin­huolta­ju­u­den lisään­tymi­nen. Aivan liian moni poi­ka elää käytän­nössä isättömänä. 

    Kun kas­va­tusym­päristö on täysin nais­ten aluet­ta, niin ei ole ihme, että poi­ka voi ikään kuin vier­aan­tua itses­tään ilman myön­teistä iden­ti­fikaa­tion kohdet­ta. Tämän tilalle voi tul­la väärän­laiset miehen mallit väki­val­tai­sista lef­foista ynnä muista medi­an välit­tämistä “sankareista”.

    Isän kohta­lo voi ali­ta­juis­es­ti jäytää pojan per­soon­al­lisu­ut­ta. Kokee­han poi­ka, että isä on syr­jäytet­ty per­heestä. Tämä koke­mus on riip­puma­ton siitä, onko näin oikeasti tapah­tunut. Poi­ka voi ajatel­la ole­vansa kel­paam­a­ton ja huono, oli­han isäkin ja hän on isän­sä kaltainen. 

    Pahin­ta mitä äiti voi tehdä, on hal­ven­taa isää lapsen kuullen. Vaik­ka ero olisi ollut kuin­ka katk­era tahansa, olisi äidin kyet­tävä pitämään yllä mah­dol­lisim­man myön­teistä kuvaa isästä. Tämä voi tietysti olla ylivoimaisen vaikeaa, jos isä on täy­delli­nen vas­tu­u­ton retku. 

    Tämä voi jois­takin tun­tua psyko­ana­lyyt­tiselta höpinältä, mut­ta asi­as­ta on kir­joit­tanut paljon mm. las­tenpsyki­a­tri Jari Sinkkonen.

  44. Koulu­tus näyt­täisi nos­ta­van ihmis­ten elinikää ja yleistä siivostikäyt­täy­tymistä taval­la, jota ei oikein pysty selit­tämään muuten. En ole näh­nyt regres­siok­er­toimia tms., kos­ka jostain syys­tä yhteiskun­tati­eteis­sä selitetään aina yhdel­lä tai korkein­taan kahdel­la muuttujalla. 

    Kos­ka testiä­lykkyyskin ennus­taa kaiken­laista man­naa taivaas­ta, samoin kuin sosioekonomiset taus­tatek­i­jät (erik­seen) ja kos­ka näi­den kor­re­laa­tio koulu­tuk­sen kanssa on val­ta­va, niin näitä on vähän han­kala ilman tilas­tol­lista ana­lyysiä erot­taa toisistaan.

    Sanon tämän sik­si, että jos koulu­tuk­sel­la on jokin taus­tatek­i­jöistä riip­puma­ton elämää paran­ta­va vaiku­tus, niin “ylik­oulut­ta­mi­nen” voi olla ihan hyödyllistä. 

    Tohtorin paper­it eivät tee kenen­stäkään vielä etevää. Minä olen tästä aika hyvä esimerkki…

  45. Koulu­tuk­sen perus­teel­la voi erot­taa ihmiset toi­sis­taan . Seu­raavas­sa Markku Lei­won kolumnista:

    Teknil­lis­es­tä valmis­tunut kysyy :“Miten tämä toimii?”. Filosofis­es­ta tiedekun­nas­ta tul­lut kysyy:” Mik­si tämä toimii?” Oikeusti­eteel­lis­es­tä valmis­tunut kysyy:” Jos tämä ei toi­mi niin kenet voin haas­taa ?” Kaup­pako­rkeas­ta valmis­tunut kysyy: “Mitä tämä maksaa?”

    Ammat­tiko­rkeak­oulus­ta valmis­tunut kysyy :” Ja ham­puri­laisen kanssa iso kokis, vai?”

    Ker­tooko kyseinen vit­si siitä miten kansan syvät riv­it arvot­ta­vat eri koulu­tus­muo­to­ja ? Yleen­sä kansa kyl­lä tietää.

  46. Dys­fasi­aa potevil­la ei ole tuol­laista tilan­net­ta. Puheen tuot­ta­mi­nen on usein vaikeam­paa kuin kir­joit­ta­mi­nen. Sanavaras­to on sup­pea, lue­tun ymmärtämi­nen heikkoa ja kielel­liset pros­es­sit yleen­säkin han­kalia. Vaikeusaste vai­htelee tietysti paljon. 

    Mitä helpo­tus­ta siis ehdo­tat dysfaatikolle? 

    Onko oikeas­t­aan tietoa ilman ilmaisua? Miten voi sanoa, että joku tietää asian hyvin, jos hän ei puhu, kir­joi­ta tai viito sitä selkeästi.

  47. “Se, mis­tä en ole var­ma on, päteekö sama asteikon toises­sa päässä. Onko koulut­tam­a­ton ihmi­nen vuoren var­masti täysin tuottamaton.”

    Ei koulut­tam­a­ton ole täysin tuot­tam­a­ton, mut­ta nykyään yri­tyk­set edel­lyt­tävät, että he saa­vat töi­hin täysin valmi­in ammatti-ihmisen.
    Kyseessä on kus­tan­nusten säästö, yri­tyk­set eivät uhraa enää rahaa koulutukseen.

    Syykin löy­tyy muut­tuneesta kus­tan­nus­rakan­teesta ja tarkem­mas­ta kus­tan­nusten lasken­nas­ta eli yri­tyk­sis­sä ei halu­ta pitää kallista työ­paikkaa vajaakäytöllä.
    Kvar­taal­i­taloudessa ei voi­da uhra­ta mitään seu­raa­van kvar­taalin hyväksi

    Seu­raus on, että nol­la-ammat­ti­taitoisia ei enää palkata .

  48. Kädet­tömyys ei liity mitenkään kog­ni­tioon. Esimerk­ki on minus­ta huono. 

    Minä puhun siitä, miten eri lail­la kohdel­luk­si tule­vat eri tyyp­piset henkiseen suo­ri­u­tu­miskykyyn vaikut­ta­vat tekijät. 

    Kir­joit­taako joku apu­vä­li­neen kanssa, kos­ka hänel­lä on fyysi­nen vam­ma, on nyt ihan eri asia. Hänel­lä on kuitenkin aivan samat pis­ter­a­jat arvostelussa.

    1. His­d­to­ri­an yliop­pi­las­d­ko­keen tulisi mita­ta sitä, kuin­ka hyvin oppi­las on per­il­lä his­to­ri­as­ta eikä sitä, mitkä ovat hänen äidinkie­len valmiuten­sa. Sitä varten on äidinkie­lenkoe. Sik­si dys­fa­sia vetau­tuu his­to­ri­an kokeessa kädettömyyteen.

  49. Koulu­tus ei ole hyödytön­tä, jos se on oikein suun­nat­tu ja tähtää aidosti ammat­til­lis­ten valmiuk­sien kohot­tamiseen. Turhan paljon nykyään opiskel­laan puh­taasti fasa­di ‑mielessä: tehdään monia tutk­in­to­ja kor­vaavu­udet sopi­vasti hyvk­sikäyt­täen. Tämä johtaa kier­teeseen, jos­sa kaikkien on alet­ta­va keräämään tit­teleitä. Tot­ta kai tutkin­noista aina jotain hyö­tyä on, mut­ta hyvin usein tehokkaam­paa opiskelua olisi mennä/päästä töihin.

  50. Pank­in­jo­hta­ju­ud­es­ta ja kauppatieteistä:

    Eräs lap­pi­lainen, alueel­la hyvin tun­net­tu ja erit­täin men­estynyt yrit­täjä, taustal­taan itseop­pin­ut kaup­pias, oli pitämässä luen­toa kauppatieteilijöille. 

    Yleisöstä kyselti­in luen­non lopuk­si, minkälaiset opin­not kan­taisi­vat yrit­täjää pisim­mälle. Vas­taus oli: “Älkää te opetelko liikaa laske­maan, ette vaan uskalla sit­ten yrittää”.

  51. TM, olisiko kysymys siitä että siivosti käyt­täy­tyvät ja pitkään elävät hakeu­tu­vat koulutukseen?

  52. Dys­fasi­as­ta en tiedä mitään, mut­ta luk­i­häir­iöstä vähän. Se ei ole oikein kun­nol­la edes kielelli­nen ongel­ma, vaan pikem­minkin jokin kir­joitet­tuun tek­sti­in ja sen hah­mot­tamiseen melko suo­ravi­ivais­es­ti liit­tyvä neu­rologi­nen poikkeavuus. 

    Luk­i­häir­iöstä kär­sivän ihmisen kyky oppia esimerkik­si kieliop­pia ei käsit­tääk­seni keskimäärin poikkea nor­maal­ista, vaan kyse on ennem­minkin siitä, että sano­jen hah­mot­ta­mi­nen kir­jaim­i­na ja tavuina on eri­lainen. Sen­si­jaan kyky muo­toil­la lau­sei­ta, ajatuk­sia jne. ei poikkea mitenkään. Sik­si äidinkie­len kokeessakin on mielekästä tasoit­taa luk­i­häir­iöisen ongel­maa, esimerkik­si niin, että luk­i­häiröi­isille tyyp­il­li­sistä kijroi­tusvihreistä ei sakoteta.

  53. TM, olisiko kysymys siitä että siivosti käyt­täy­tyvät ja pitkään elävät hakeu­tu­vat koulutukseen?

    Sitä minä yllä yritin sanoa: tästä ei ole mitään selvää näyt­töä. Kaiken voi aina mitätöidä sanom­al­la, että kausaa­tio kul­kee eri suun­taan kuin hypo­teesi sanoo, mut­ta ilman että asi­aa selvitetään per­in­po­hjin, ei kumpikaan väit­tämä ole sen uskottavampi.

    Enti­saikaan — san­o­taan vielä ennen sotia — koulu­tus ja älykkyys eivät kor­reloi­neet kovin vah­vasti, tai ainakin heikom­min kuin nyt. Koulu­tuk­sen demokrati­soi­tu­mi­nen (ja sosial­isoin­ti) johti­vat siihen, että lah­jakku­us oli se tek­i­jä, joka kar­si opiske­li­ja-aines­ta. Nykyään jotkut parem­minti­etäjät halu­a­vat jotenkin maagis­es­ti pois­taa tämänkin esteen, että kaik­ki voidaan koulut­taa. Valitet­tavasti, toisin kuin sosioekono­mia, ihmisen neu­rologi­nen rakenne ei ole pelkkä sosi­aa­li­nen sopimus. 

    Koulu­tus vaikut­ti käsit­tääk­seni elinikää piden­tävästi, käyt­täy­tymistä siivoavasti jne. jo ennen koulu­tuk­sen avau­tu­mista kaikelle kansalle. Oman sukupol­veni kohdal­la vaiku­tus­ta ei voi vielä arvioi­da, kos­ka alle nelikymp­pis­ten kuolleisu­us ja sairas­tu­vu­us on vielä niin kovin alhaista, mut­ta jos paneel­i­dataa on riit­tävästi, niin jotain evi­denssiä suun­taan tai toiseen pitäisi olla. 

    Yksi proxy, jota voi käyt­tää, jos dataa on, on väki­val­tainen käyt­täy­tymi­nen lapse­na. Se ennus­taa väki­val­taisu­ut­ta koko elin­iän yli. Sil­lä voi ainakin osak­si imuroi­da aineis­tos­ta pois esit­tämäsi kysymyk­sen. Jos koulu­tus ennus­taa siivoa käyt­täy­tymistä vielä sen jäl­keen, kun se on otet­tu mukaan, niin sil­loin koulu­tus siivoaa osan syn­nyn­näis­es­tä tai lapse­na han­ki­tus­ta taipumuk­ses­ta väki­val­taisu­u­teen. Toinen mah­dolli­nen prox­y­pari on suku­lais­ten väki­val­taisu­us ja koulu­tus. Kos­ka sekä koulu­tuk­sen että väki­val­taisu­u­den periy­tyvyys on suuri, näil­lä voidaan imuroi­da molem­pia pois.

    Point­ti on, että kysymys ei ole triv­i­aal­isti keit­tiö­so­si­olo­gin kiikkus­tuolista käsin ratkaistavissa.

  54. Dys­faatikon ensisi­jainen ongel­ma his­to­ri­an kokeessa on se, ettei hän ole omak­sunut lukeemaansa ja kuule­maansa nor­maal­isti. Tois­si­jainen ongel­ma on, miten hän omak­sumansa saa paper­ille. Kyseessä on laa­ja-alainen fonol­o­gis­ten pros­essien häiriö. 

    Dys­faatikoista keski­vaikeat ja vaikeat tapauk­set ovat aina eri­ty­isopetuk­sen piiris­sä. Ani har­va heistä kir­joit­taa yliop­pi­laak­si. Puhut dys­fasi­as­ta nyt ikään kuin sekoit­taen sen dyslek­si­aan, joka on huo­mat­tavasti spe­si­fimpi häir­iö ja jon­ka kanssa useim­miten pär­jää hyvin yleisopetuk­sen puolel­la pienin tukitoimin. 

    Nämä dys­fa­sia-diag­noosit ovat han­kala alue. Eri lääkärit saat­ta­vat antaa eri­laisia diag­noose­ja samoista oireista. Jotkut asiantun­ti­jat eivät pidä sen poh­jaa lainkaan neu­rol­o­gise­na, vaan psykol­o­gise­na ympäristön ja yksilön välisen vuorovaiku­tuk­sen epäonnistumisena.

  55. Kir­joit­taako joku apu­vä­li­neen kanssa, kos­ka hänel­lä on fyysi­nen vam­ma, on nyt ihan eri asia. Hänel­lä on kuitenkin aivan samat pis­ter­a­jat arvostelussa. 

    Minä en ymmär­rä tätä varsin van­hanaikaista ajat­te­lu­ta­paa, että vam­man pitää olla näkyvä, jot­ta sen voisi ottaa huomioon. Nykyään varsin mon­en­laisil­la diag­noo­seil­la saa eri­ty­isjär­jeste­lyjä ja se on ihan hyvä niin. Kun tiede­tään esimerkik­si luk­i­häir­iön kas­vat­ta­van syr­jäy­tymisen riskiä, niin eikö ole kaikkien etu, että tätä riskiä pienennetään?

    Niin klas­sis­ten kiel­ten mais­ter­in­tutk­in­to kuin diplo­mi-insinöörin tutk­in­tokin osoit­ta­vat, ettei asianomainen voi olla täysin tumpe­lo. Sen ver­ran vaikei­ta ne opin­not ovat. Lah­jakku­ustestik­si se on kuitenkin kovin työläs, aikaa vievä ja kallis. 

    Minus­ta kyse ei ole pelkästään lah­jakku­ustestistä, vaan kyse on ennen kaikkea siitä, että lah­jakas oppii tekemään pitkäjän­teis­es­ti töitä men­estyk­sen­sä eteen.

  56. Enti­saikaan – san­o­taan vielä ennen sotia – koulu­tus ja älykkyys eivät kor­reloi­neet kovin vah­vasti, tai ainakin heikom­min kuin nyt. 

    Ei tarvitse men­nä niinkään pitkälle ajas­sa taak­sepäin. Lähipi­iris­sä on per­he, jos­sa van­him­mat lapset kävivät kansak­oulun, opiske­li­v­at kun­non ammatin ja ovat arvostet­tu­ja työmiehiä. Nuorim­mainen meni perusk­oulu­un, sieltä lukioon ja yliopis­toon. En usko, että nuorim­mainen on mitenkään sis­aruk­si­aan fik­sumpi. Tuo­hon aikaan työläis­per­heen lap­sia ei vain pis­tet­ty oppik­oulu­un, jos näistä oli oikeisi­inkin töihin. 

    Nykyään nämä van­hem­mat sis­aruk­set ovat kovasti huolis­saan, kun hyviä ja osaavia työmiehiä ei oikein saa mis­tään. Itsekin pelkään, että kun nykyi­nen polvi eläköi­tyy, niin vas­tas­sa on iso­ja ongelmia.

  57. Näke­myk­sil­läni ei ole mitään sen kanssa tekemistä, onko vam­ma näkyvä. Mis­tä ihmeestä sel­l­ainen kuva tuli?

    Kyse on siitä, että kädet­tömyys ei liity mil­lään tavoin kog­ni­tioon. Dys­fa­sia liit­tyy ja osin dyslek­si­akin, joskin paljon vähem­män. Olenko tosi­aan nyt ain­oa, joka näkee eron oppimis­pros­es­si­in vaikut­tavis­sa häir­iöis­sä ja jonkin apu­vä­li­neen käytössä kir­joit­tamiseen? Jos olen, niin ihmette­len suuresti. 

    Prob­le­maat­tista mielestäni on sen arvioin­ti, mitkä oppimiseen heiken­tävästi vaikut­ta­vat seikat tulisi ottaa arvioin­nis­sa huomioon. Jos se teille on itses­tään selvää, niin min­ulle se ei ole. 

    Voihan oppi­laal­la olla aivokuoren rak­en­teesta johtuen esim. huono säilö­muisti. Illal­la pänt­tää sanal­is­tan ja aamul­la ei muista mitään. Saako tästä jotain helpo­tus­ta? Ei saa, vaan pitää ker­ra­ta vielä aamulla. 

    En minä halua kenenkään koulunkäyn­tiä vaikeut­taa, vaan pohdin vain tasa-arvoa opiskelus­sa. Oppimishäir­iöi­den diag­nos­ti­ik­ka on nykyisel­lään hajanaista ja osin sat­tuman­varaista. Saat­taa päteä se van­ha lääkärikun­nan slo­gan, että kukaan ei ole ter­ve. Jos joku vaikut­taa ter­veeltä, se johtuu vain siitä, ettei ole tarpeek­si tutkittu. 

    Tun­tuu, että vähän joka toisel­la lapsel­la on nykyään dys­fa­sia ja joka toisel­la asperg­er tai jokin muu uutu­us rasit­teenaan. Ovatko ne tosi­aan niin lisääntyneet?

    Olen niiden asiantun­ti­joiden kan­nal­la, joiden mielestä mm. ADHD-leima lyödään aivan liian hep­poisin perustein lapseen. Tästä voi olla lapselle kor­vaam­a­ton­ta hait­taa koulu­taipaleel­la. Yleen­sähän odotet­tu käytös poikii sen mukaista käytöstä.

  58. Kaiken voi aina mitätöidä sanom­al­la, että kausaa­tio kul­kee eri suun­taan kuin hypo­teesi sanoo, mut­ta ilman että asi­aa selvitetään per­in­po­hjin, ei kumpikaan väit­tämä ole sen uskottavampi. 

    Niin­pä. Sen jankkaami­nen, että “kor­re­laa­tios­ta ei seu­raa kausali­teet­tia” ilman mitään mui­ta argu­ment­te­ja on suo­raan san­ot­tuna aika tyhmää.

  59. Riit­ta:

    Niin­pä. Sen jankkaami­nen, että “kor­re­laa­tios­ta ei seu­raa kausali­teet­tia” ilman mitään mui­ta argu­ment­te­ja on suo­raan san­ot­tuna aika tyhmää.

    auts.

  60. Kaiken voi aina mitätöidä sanom­al­la, että kausaa­tio kul­kee eri suun­taan kuin hypo­teesi sanoo, mut­ta ilman että asi­aa selvitetään per­in­po­hjin, ei kumpikaan väit­tämä ole sen uskottavampi.

    Se että kausaa­tion suun­nas­ta ei osa­ta sanoa kielii siitä että käsit­teet on hut­tua. Esimerkik­si koulu­tuk­sen osak­si on per­in­teis­es­ti miel­let­ty tapakas­va­tus, jol­loin se kyl­lä keskimäärin tuot­taa siivosti käyt­täviä ihmisiä. Mikä saat­taa jopa näkyä tilastoissa.

    Koulu­tuk­sen demokrati­soi­tu­mi­nen (ja sosial­isoin­ti) johti­vat siihen, että lah­jakku­us oli se tek­i­jä, joka kar­si opiske­li­ja-aines­ta. Nykyään jotkut parem­minti­etäjät halu­a­vat jotenkin maagis­es­ti pois­taa tämänkin esteen, että kaik­ki voidaan koulut­taa. Valitet­tavasti, toisin kuin sosioekono­mia, ihmisen neu­rologi­nen rakenne ei ole pelkkä sosi­aa­li­nen sopimus.

    Kaikille ei voi opet­taa kolmea vieras­ta kieltä mut­ta kaikille voi opet­taa jotain hyödyl­listä, ja vähem­män lah­jakkaat hyö­tyy tästä enem­män. Esimerkik­si luk­i­häir­iösiten ope­tus on paran­tunut huomattavasti.

    Rupean suh­tau­tu­maan vähem­män irvaillen perin­nöl­lisyyspuheeseen siinä vai­heessa kun se esimerkik­si tuot­taa luotet­ta­van testin jol­la tietää etukä­teen että kelle voi opet­taa kolmea vieras­ta kieltä ja kelle ei, siihen saak­ka se selviää kokeile­mal­la niin kuin tähänkin saak­ka. Enkä minä nyt oikein ymmär­rä mikä tässä on ongel­ma. Koulu­tusjär­jestelmää voi toki moit­tia siitä että se ei reagoi infor­ma­tioon siitä että joku nyt ei vaan opi kieliä opet­ta­mal­la jotain muuta.

  61. Tun­tuu, että vähän joka toisel­la lapsel­la on nykyään dys­fa­sia ja joka toisel­la asperg­er tai jokin muu uutu­us rasit­teenaan. Ovatko ne tosi­aan niin lisääntyneet? 

    Olen äsket­täin kuun­nel­lut tätä aihet­ta käsit­televää luen­tosar­jaa. Ei, eivät neu­rokog­ni­ti­iviset eri­ty­is­vaikeudet ole mitenkään lisään­tyneet, vaan 10–15 ‑pros­ent­tia väestöstä kär­sii niistä. Nykyään nämä havaitaan jo lapse­na, luen­noit­si­jan (TAYSin neu­rolo­gi) mukaan niil­lä, joiden eri­ty­isyys on havait­tu vas­ta aikuise­na on usein ollut varsin rank­ka lap­su­us ja nuoru­us, ongelmia parisuhteis­sa ja työelämässä, yms. Tavoit­teena kuntoutuk­se­na on, että eri­tyis­es­tä laps­es­ta kas­vaisi mah­dol­lisim­man “nor­maali” aikuinen. Näille lap­sille pitää kädestä pitäen opet­taa sel­l­aisia asioi­ta, mitkä ihmiset yleen­sä oppi­vat nor­maalis­sa kanssakäymisessä muiden kanssa. Täl­laisen lapsen voi olla taval­lista han­kalampi esimerkik­si taju­ta, ettei hän voi jalka­pal­loa pelat­taes­sa pitää koko ajan pal­loa ja tehdä kaikkia maaleja.

    Yleen­sähän odotet­tu käytös poikii sen mukaista käytöstä. 

    Tot­ta, mut­ta jos diag­noosin jäl­keen lapsen eri­ty­isyyt­tä ale­taan vahvis­taa eikä hoitaa, niin sil­loin ovat tuk­i­toimet täysin epäon­nis­tuneet. Yleen­sä tilanne on päin­vas­tainen: lap­si käyt­täy­tyy oudosti ja ilman tietoa eri­ty­isyy­destä, hän saa vain vaikean lapsen leiman, joka vahvis­taa han­kalaa käytöstä.

    Lap­si voi esimerkik­si tulki­ta jokaisen tahat­tomankin tönäisyn niin, että hän­tä lyödään ja lyö takaisin. Sil­loin hänen on mah­do­ton taju­ta, mik­si vain hän­tä rankaistaan lyömis­es­tä. Diag­noosin jäl­keen käytök­seen on helpom­pi suh­tau­tua oikein: toisaal­ta jär­jestää lapsen ympärilleen tilaa, ettei hän­tä tuupi­ta ja toisaal­ta pikku hil­jaa opet­taa erot­ta­maan, mil­loin hän­tä on oikeasti lyö­ty, mil­loin on vain vahin­gos­sa tönäisty. Ennen kaikkea diag­noosi aut­taa kas­vat­ta­jia ymmärtämään, ettei lap­si ole tahal­laan tai ilkeyt­tään han­kala. Hän ei vain osaa.

  62. Eli­na: “Miehiä päiväkotei­hin! Mut­ta se on helpom­min san­ot­tu kuin tehty.”

    Niin­pä. En tiedä, kehtaisinko suositel­la nuorelle miehelle uraa las­ten kanssa. Mik­si ottaa ris­ki, kun on paljon ammat­te­ja, jois­sa riskiä ei ole. Nykyisel­lään esik­oulu­opet­ta­jista 95% on naisia, luokanopet­ta­jista yli 70%.

    Jostain syys­tä, ehkä evoluu­tion oikus­ta, poikien on vaikea pitää naista esiku­vana tai ehkä pikem­min oman iden­ti­teetin “raken­nus­pu­u­na”. Pojat otta­vat paljon helpom­min mallia miehistä. Sik­si yksin­huolta­japer­heet yhdis­tet­tynä koulu­jen nais­val­taisu­u­teen taitaa tosi­aan olla ongel­ma mon­en pojan iden­ti­teetille ja sitä kaut­ta koulumene­tyk­selle. Tytöil­lä ongel­ma ei kuulem­ma ole yhtä suuri “päin­vas­taises­sa” mielessä.

    Koulumen­estys hei­jas­tuu jatko-opiskelu­un niin, että yliopis­toista valmis­tu­vista on enää 36% miehiä. Tosin muitakin syitä var­maan on.

    Tarkastel­laan­pa asi­aa vai­h­teek­si kansan­talouden kannalta. 

    Likimääräis­es­ti voidaan sanoa palkko­jen perus­teel­la, että mies on noin 20% naista tuot­tavampi työn­tek­i­jänä (täl­lä het­kel­lä, jälki­te­ol­lis­tu­mi­nen luul­tavasti pienen­tää eroa). Kos­ka koulu­tus kor­reloi vah­vasti tulota­son kanssa, euromääräis­es­ti miesten syr­jäy­tymien korkeak­oulu­tuk­ses­ta (yliopis­tot, korkeak­oulut, ammat­tiko­rkeak­oulut) on vielä isom­pi ongel­ma kuin pros­en­teista voi päätellä. 

    Nais­ten taipumus panos­taa keskimäärin selvästi enem­män per­heeseen kuin uraan hedelmäl­lisessä iässä, aiheut­taa työvoima­pu­laa, jos tilalle ei löy­dy koulutet­tua miestä. Erisyis­es­ti ongel­ma kos­kee paljon ajal­lista panos­tus­ta vaa­tivia johto- ja asiantun­ti­jate­htäviä. Työvoima­pu­la taas aiheut­taa investoin­tika­toa ja työ­paikko­jen karkailua sel­l­aisi­in mai­hin, jois­sa työvoima­pu­la ei ole yhtä suuri.

    Kol­mas ongel­ma saat­taa olla human­is­tis­ten alo­jen koulu­tu­s­paikko­jen määrän kasvu vas­ta­maan nais­ten toivei­ta. Human­istin tuot­tavu­us on keskimäärin huonom­pi kuin esimerkik­si insinöörin. Olen aika var­ma, että nais­val­tais­ten koulu­tusa­lo­jen tuot­ta­mat kval­i­fikaa­tiot muutenkin ovat heikom­min tuot­tavia ver­rat­tuna miesten suosimi­in aloihin.

    Kuten aiem­min kir­joitin, pidän nuorten miesten syr­jäy­tymistä suurim­pana ongel­mana, mut­ta ei taloudel­lista puoltakaan saa unohtaa.

  63. Riit­ta:

    Minus­ta kyse ei ole pelkästään lah­jakku­ustestistä, vaan kyse on ennen kaikkea siitä, että lah­jakas oppii tekemään pitkäjän­teis­es­ti töitä men­estyk­sen­sä eteen.

    Osa var­masti oppiikin.

    Mut­ta jos sat­tuu ole­maan sel­l­ainen, joka men­estyy eri­no­mais­es­ti töitä tekemät­täkin, oppii lähin­nä lais­ta­maan tehtävistä. Jos vielä sat­tuu ole­maan tyt­tö, joiden kohdal­la ympäristö olet­taa automaat­tis­es­ti men­estyk­sen johtu­van ahkeru­ud­es­ta, kas­vaa lais­tamisalt­tiu­den lisäk­si mah­dol­lis­es­ti usko­maan ole­vansa ahk­era (ympäristön tois­tele­ma omaa ahkeru­ut­ta koske­va mantra vaikut­taa aivope­sun tavoin). Tästä seu­raa ilman muu­ta poten­ti­aalin haaskaus­ta, ja täl­lai­sis­sa tapauk­sis­sa koulu­tus tosi­aankin on lähin­nä lah­jakku­ustesti: kuin­ka hyvin pär­jäät tekemät­tä mitään sen eteen. Pätee ainakin perusk­oulu­un — tiedeko­rkeak­oulu­opin­noista en osaa sanoa, kos­ka itse val­itsin alueen, jol­la jou­tu­isin taku­u­var­masti tekemään äärim­mäisen paljon töitä men­estyäk­seni edes keskinker­tais­es­ti: taide­alan opinnot.

    Sama niiden (usein poikien) kohdal­la, jot­ka eivät men­esty koulus­sa ahkeru­ud­es­ta ja lah­jakku­ud­es­ta huoli­mat­ta. Ilman myön­teisiä koke­muk­sia oppi­las lan­nis­tuu, ahdis­tuu ja oppii ettei ahkeru­udessa ole mitään mieltä ja lah­jaku­ud­estakin on lähin­nä hait­taa — seu­rauk­se­na jälleen poten­ti­aalin haaskaus­ta. Lisäk­si poten­ti­aalia haaskau­tuu keskimääräistä lah­jat­tomampi­en kohdal­la, jot­ka lan­nis­tu­vat yksinker­tais­es­ti sik­si etteivät pysy perässä, mikä on myös ongel­ma kos­ka he eivät kuitenkaan ole täysin lah­jat­to­mia ja yhteiskun­nalle tarpeettomia.

    Tulisiko oppi­la­saines­ta sit­ten aiem­paa enem­män jakaa taso­ryh­mi­in tai eri­tyisk­oului­hin? Vaikea kysymys. Poten­ti­aalin hyö­dyn­tämisen ja kehit­tämisen lisäk­si yhteiskun­nas­sa tarvi­taan kykyä ymmärtää ja kun­nioit­taa eri­laisu­ut­ta. Jos ihmiset karsi­noidaan kaltais­ten­sa joukkoon jo lapsi­na, oppi­vatko he ymmärtämään itses­tään poikkeav­ien ihmis­ten arvon? Toisaal­ta voisi ajatel­la, ettei tätä nykype­r­usk­oulus­sakaan kovin hyvin opi­ta, kos­ka tas­apäistävä arvostelu­jär­jestelmä ei tue eri­laisu­u­den arvostamista.

  64. San­o­taan vielä ohi­men­nen, että Suomes­sa on per­in­teis­es­ti arvostet­tu sivistys­tä hyvin laa­jasti eri sosi­aalilu­okat läpäis­ten. Kan­nat­taa tseka­ta vaik­ka Suomen pres­i­dent­tien tau­s­tat, jos ei usko. Asi­aan liit­tyy suo­ma­laisu­us­li­ike: piti kas­vat­taa suomenkieli­nen sivistyneistö, joka syr­jäyt­täisi ruotsinkielisen. Koulu­tus on ollut siis pitkään väylä sosi­aaliseen liikku­vu­u­teen, joka onkin ollut vilka­s­ta jopa Ruot­si­in verrattuna.

    Tänä päivän koulu uhkaa menet­tää tämän myön­teisen roolin­sa. Pojista 20 pros­ent­tia ei jat­ka mis­sään koulus­sa perusk­oulun jäl­keen. Yliopis­to­tutkin­noista vain 36% on miesten suorittamia.

    Nyt siis on esitet­ty teo­ria, että tämä johtuu heikko­lah­jaisu­ud­es­ta. Minä en halua uskoa niin. Tot­ta on, että miesten lah­jakku­us — ja lah­jat­to­muus — menee paljon loivem­man Gaussin käyrän mukaan. Sik­si perän­pitäjistä on kai aina suurem­pi osu­us miehiä kuin naisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoi­ta, vaik­ka ilmeis­es­ti moni niin ajat­telee, että poikien koulumen­estyk­sen eteen ei pitäisi tehdä mitään. Ei nimit­täin ole mitään syytä ajatel­la, että juuri 20% pojista ovat kelvot­to­mia suorit­ta­maan mitään perusk­oulua vaativampaa.

    1. Enkidun kan­nat­taisi lukea postaus huolel­la. En sanonut, että koulupu­dokku­us joh­tu­isi heikko­lah­jaisu­ud­es­ta, vaan sanoinm, että siihen on mon­ta syytä, joista yksi on heikko­lah­jaisu­ud­es­ta tai muista syistä johtu­vat oppimisv aikeudet. Sanoin sivu­ut­tac­vani muut syyt ja keskit­tyväni tähän ryhmään.

  65. Se että kausaa­tion suun­nas­ta ei osa­ta sanoa kielii siitä että käsit­teet on hut­tua.

    Riip­puu siitä, mitä hutul­la tarkoite­taan. Koulu­tuk­sen määrä on ihan kohtu­ullisen hyvin oper­a­tional­isoitu­va käsite, sitä voi mita­ta joko vuo­sis­sa tai tutk­in­to­jen määräl­lä ja laadul­la tms. Kaikki­in on kohtu­ullisen hyviä prox­yjä ja kor­re­laa­tiot ovat vahvo­ja. Nämä ovat siis ihan kovaa dataa. 

    Esimerkik­si koulu­tuk­sen osak­si on per­in­teis­es­ti miel­let­ty tapakas­va­tus, jol­loin se kyl­lä keskimäärin tuot­taa siivosti käyt­täviä ihmisiä. Mikä saat­taa jopa näkyä tilas­tois­sa.

    Kuten sanoin, pitäy­dyn otta­mas­ta mitenkään eri­tyisem­min kan­taa tämän suhteen. 

    Rupean suh­tau­tu­maan vähem­män irvaillen perin­nöl­lisyyspuheeseen siinä vai­heessa kun se esimerkik­si tuot­taa luotet­ta­van testin jol­la tietää etukä­teen että kelle voi opet­taa kolmea vieras­ta kieltä ja kelle ei, siihen saak­ka se selviää kokeile­mal­la niin kuin tähänkin saak­ka.

    Perin­nöl­lisyys on vain väline selit­tämisen avuk­si, ei ole kovin mielekästä olet­taa, että siitä saadaan jokin luotet­ta­va testi yksilöille. Sen­si­jaan se on mielekäs lähtöko­h­ta jonkin poli­ti­ikan toimivu­u­den tarkastelulle. Ei siis testi, vaan erään­lainen johtolanka. 

    Jos koulu­tus periy­tyy isältä pojalle ja äidiltä tyt­tärelle hyvin voimakkaasti, niin tämä vaatii jonkin­laisen seli­tyk­sen. Tämä on samankaltainen ilmiö kuin se, että ammat­tiryh­mät tun­tu­vat jakau­tu­van hyvin voimakkaasti nais­ten ja miesten ammat­tei­hin. Tämä ilmiö itsessään ei ker­ro meille mitään mie­lenki­in­toista yksilöistä, mut­ta se voi ker­toa jotain pop­u­laa­tio­ta koske­vista ilmiöistä.

    Kos­ka koulu­tus­poli­ti­ik­ka tehdään koko pop­u­laa­ti­olle, esimerkik­si opiskelu­paikko­jen määrä jne. laa­di­taan ikälu­okit­tain, on jok­seenkin älytön­tä tiva­ta yksilö­ta­soisia selit­täjiä kaikki­in ilmiöi­hin. Opiskelu­paikko­jen määrä kan­nat­taa mitoit­taa sen mukaan, mitä ikälu­okan kyky­jakau­man olete­taan olevan.

  66. […]lap­si käyt­täy­tyy oudosti ja ilman tietoa eri­ty­isyy­destä, hän saa vain vaikean lapsen leiman, joka vahvis­taa han­kalaa käytöstä.

    Miten esim. ADHD-diag­noosi aut­taa las­ta pois han­kalan lapsen leimas­ta? Sehän on sit­ten nimeno­maan elinikäi­nen tavaramerk­ki. Ilman diag­noosia voi kor­ja­ta käytöstään ilman mitään numeroa. 

    Jos joku kakara käyt­täy­tyy raivos­tut­tavasti, niin min­ulle on ainakin ihan yksi lysti onko hänel­lä jokin diag­noosi. Suu­tun joka tapauk­ses­sa. Eri­tyisko­htelu tuskin aut­taa ketään. Parem­pi, kun kaikkia kohdel­laan ihan samoin sään­nöin. (Pait­si nyt jos on kädetön)

    Jos itsekäs ker­sa omii jatku­vasti pal­lon ken­täl­lä, niin kat­son vain hyvil­lä mielin, kun muut lapset otta­vat sen pois. Paras­ta on vain sopeu­tua val­lit­se­vi­in olo­suhteisi­in ham­mas­ta purrenkin. 

    Ei tulisi mieleenkään huu­taa laidal­ta: hei, älkää viit­sikö! Sil­lä on XYZÖ-syn­d­rooma, ymmärtäkää ja hyysätkää. Pelis­sä pelin taval­la tai pelistä pois.

  67. Ja kun tähän kuitenkin tartutaan:

    Ennen kaikkea diag­noosi aut­taa kas­vat­ta­jia ymmärtämään, ettei lap­si ole tahal­laan tai ilkeyt­tään han­kala. Hän ei vain osaa. 

    Niin, se ettei osaa, tarkoit­taa, että asia pitää kädestä pitäen opet­taa ei sitä, että lap­si leimat­taisi­in toiv­ot­tomak­si tapauk­sek­si. Opet­ta­mi­nen voi vaa­tia kas­vat­ta­jil­ta eri­ty­isosaamista ja usein eri­ty­is­lapselle täy­tyy opet­taa asioi­ta, jot­ka “kyl­lä tuonikäisen pitäisi jo osata”.

  68. Soin­in­vaara: “Huono koulumen­estys – sil­loin kun se ei johdu vaikeas­ta luon­teesta tai aivan mah­dot­tomista koti­oloista – johtuu yleen­sä heikkolahjaisuudesta. ”

    Oliko tarpeek­si tarkasti luettu?

    Myön­nän, että hiukan kär­jistän ja ihan tarkoituksella. 

    Kuten kaik­ki poli­ti­ikkaan tutus­tuneet tietävät, yhteiskun­nal­lisia ongelmia koske­vat väit­teet voi jakaa kah­teen luokkaan: a) niihin, jot­ka uppoa­vat kuin kuuma veit­si voihin kul­loisenkin diskurssin val­lites­sa ja b) niihin, joi­ta on vaikea tun­nistaa ongelmik­si ollenkaan.

    Tätä eroa voi kuvitel­la vak­ka seu­raa­van esimerkin avul­la: Käy ilmi, että nais­ten osu­us yliopis­tois­sa on rom­ah­tanut muu­ta­mas­sa vuosikymme­nessä ja kymmenet pros­en­tit tytöistä syr­jäy­tyvä jo perusk­oulus­sa. Joka ikisen puolue­toimis­ton ohjel­matyöryh­mä alkaa kir­joit­taa katas­tro­faalis­es­ta tilanteesta niin, että suti­na kuu­luu ulos. Vihrei­den van­hempi val­tiomies toteaa sit­ten asian johtu­van pitkälti tyt­tö­jen lah­jat­to­muud­es­ta. Nyt Vihrei­den puolue­toimis­tossa suti­na hilje­nee, kun ale­taan ras­va­ta hirt­toköyt­tä ja kerätä lynkkausryhmää. 

    En siis usko, että poikain lah­jat­to­muus on räjähdys­mäis­es­ti kas­vanut — tai mah­dot­tomat koti­olot ja luon­nehäir­iöt. Tai vaik­ka olisi, pitää löytää myön­teinen tulokul­ma, sel­l­ainen, jon­ka avul­la voidaan vaikut­taa siihen, mihin nyt ylipään­sä voi poli­it­tis­es­ti vaikut­taa eli esimerkik­si koulun rak­en­teisi­in tai huoltajuuspäätöksiin.

  69. Kos­ka koulu­tus­poli­ti­ik­ka tehdään koko pop­u­laa­ti­olle, esimerkik­si opiskelu­paikko­jen määrä jne. laa­di­taan ikälu­okit­tain, on jok­seenkin älytön­tä tiva­ta yksilö­ta­soisia selit­täjiä kaikki­in ilmiöi­hin. Opiskelu­paikko­jen määrä kan­nat­taa mitoit­taa sen mukaan, mitä ikälu­okan kyky­jakau­man olete­taan olevan.

    Eikö niitä opiskelu­paikko­ja voi mitoit­taa ihan kysyn­nän mukaan? Eli siis sen mukaan paljonko on halukkai­ta ja pääsye­hdot täyt­täviä opiske­li­joi­ta kullekin alalle.

    Ilmeis­es­ti olemme eri mieltä siitä mis­sä määrin koulu­tus­ta ylipään­sä pitää hallinnoi­da pop­u­u­la­tio­ta­sol­la ja mis­sä määrin yksilökohtaisesti.

  70. Miten esim. ADHD-diag­noosi aut­taa las­ta pois han­kalan lapsen leimas­ta? Sehän on sit­ten nimeno­maan elinikäi­nen tavaramerk­ki. Ilman diag­noosia voi kor­ja­ta käytöstään ilman mitään numeroa. 

    Diag­noosi tarvi­taan, että pääsee toim­intat­er­api­aan har­joit­tele­maan tois­t­en kanssa elämistä ja olemista. Ei lap­si (eikä vält­tämät­tä aikuinenkaan) osaa kor­ja­ta itse käytöstään, vaan tarvit­see siihen osaavaa tukea. Kyl­lä moni on kokenut diag­noosin nimeno­maa helpo­tuk­se­na: sil­loin pystyy parem­min löytämään ne kon­stit, mil­lä sitä käytöstä saa korjattua.

    Diag­noosin ei todel­lakaan ole tarkoi­tus olla mikään leima, vaan väline saa­da oikean­laista tukea, jot­ta oppisi elämään yleis­es­ti­hyväksyt­ty­jen sään­tö­jen mukaan.

    Jos joku kakara käyt­täy­tyy raivos­tut­tavasti, niin min­ulle on ainakin ihan yksi lysti onko hänel­lä jokin diag­noosi. Suu­tun joka tapauk­ses­sa. Eri­tyisko­htelu tuskin aut­taa ketään. Parem­pi, kun kaikkia kohdel­laan ihan samoin säännöin. 

    Älä vain sit­ten hakeudu ainakaan erityisopettajaksi. 😉

  71. Ei tulisi mieleenkään huu­taa laidal­ta: hei, älkää viit­sikö! Sil­lä on XYZÖ-syn­d­rooma, ymmärtäkää ja hyysätkää. Pelis­sä pelin taval­la tai pelistä pois.

    Juu ei, tuo on juuri se väärä tapa toimia. Jos pelaamis­es­ta ei tule yhtään mitään, niin oikeampi tapa on pistää se han­kala muk­su vaik­ka maali­in tai “lin­jatuo­marik­si” häir­it­semästä tois­t­en peliä, niin että hän kuitenkin kokee ole­vansa mukana eikä tule syr­ji­tyk­si. Lap­si­porukoil­la ei vält­tämät­tä riitä kyvyt (fik­suim­mil­la riit­tää) tehdä tätä itse ja tähän tarvi­taan aikuista, joka aikuisen jär­jel­lä osaa aut­taa tätä han­kalaa muk­sua toim­i­maan oikein tai ainakin löytää sel­l­aisen ratkaisun, että han­kalakin muk­su saa olla mukana häir­it­semät­tä mui­ta kohtuuttomasti.

  72. Hol­lan­ti­lais­ten tilas­to­jen mukaan: Opet­ta­ja aloit­taa uransa 1952 110 ÄO:lla. Hän on älykkäämpi kuin 75% oppi­laista. 1972 jo puo­let oppi­laista on yhtä älykkäitä. 1982 75% on jo älykkäämpiä. Tämä Fly­n­nin esit­tämä esimerk­ki ei ker­ro, kuin­ka tyh­mäk­si opet­ta­ja olisi vajon­nut, jos olisi jatkanut uraansa tälle vuosikymmenelle.

    Ilmiö ei siis johdu opet­ta­jan tyh­mistymis­es­tä vaan siitä, että jokainen sukupolvi on edel­listä älykkäämpi Hol­lan­nin kaltai­sis­sa maissa.

    En sit­ten tiedä, kos­keeko “viisas­tu­mi­nen” vain tyt­tö­jen keskiar­voa. Vai olisiko poikien koulumen­estyk­sen rom­ah­duk­sen taustal­la mui­ta syitä.

    Vai olisiko peräti niin, että kukaan ei oikein tiedä, mitä kaikkea älykkyys­testit mit­taa­vat? Ehkä mm. sel­l­aisia kog­ni­ti­ivisia kykyjä, jot­ka kehit­tyvät lapsel­la telkkaria katsellessa?

    Opet­ta­jien koke­mus ei kuitenkaan kuule­ma ole, että lapset vuosi vuodelta muut­tuisi­vat älykkäimmiksi.

  73. Riit­ta sanoo: 

    Ja kun tähän kuitenkin tartutaan:

    Ennen kaikkea diag­noosi aut­taa kas­vat­ta­jia ymmärtämään, ettei lap­si ole tahal­laan tai ilkeyt­tään han­kala. Hän ei vain osaa. 

    Minä läh­den jokaisen lapsen kohdal­la siitä, että lap­si ei tahal­laan tai ilkeyt­tään ole han­kala. Ei siihen mitään diag­noose­ja tarvita.

  74. Yhteiskun­takin pistää kor­ten­sa kekoon syr­jäyt­tämäl­lä nuo­ria miehiä.
    Armei­ja hylkää jo 15–20 % varus­miehistä ja täl­laises­sa mil­i­taris­tises­sa maas­sa se leimaa henkilön epäkelvoksi.
    Eri­tyis­es­ti kun syynä on epämääräi­nen “sopeu­tu­mat­to­muus ” eikä armei­jan tarvitse perustel­la syytä mil­lään juridis­es­ti päteväl­lä syyllä.

  75. Minä läh­den jokaisen lapsen kohdal­la siitä, että lap­si ei tahal­laan tai ilkeyt­tään ole han­kala. Ei siihen mitään diag­noose­ja tarvita. 

    Hienoa! Diag­noosin tarkoi­tus onkin aut­taa kas­vat­ta­jia (aikuis­ten kohdal­la ter­apeut­te­ja) löytämään toimi­vat kon­stit muut­taa ilkeä tai muuten han­kala käytös hyväksyttäväksi. 

    Tosi moni eri­ty­is­lapsen äiti kokee huonom­muut­ta siitä, ettei saa las­ta käyt­täy­tymään oikein niil­lä kon­steil­la, mitä taval­lis­ten las­ten van­hem­mat käyt­tävät. Pahim­mas­sa tapauk­ses­sa koulus­sa tai päiväkodis­sa lapsen käytök­sen kuvitel­laan johtu­van vain huonos­ta kas­vatuk­ses­ta ja muutenkin lapsen­sa käytök­ses­tä huonom­muut­ta koke­via van­hempia syyl­lis­tetään lisää. Täl­löin diag­noosi antaa van­hem­mille lisä­tukea kas­va­tuskeskustelui­hin eikä vikaa haeta van­hem­mista, vaan haetaan yhdessä keino­ja muut­taa ei-hyväksyt­tävä käytös hyväksyttäväksi.

  76. Se, että luk­i­häir­iö ei ole tyh­myy­den merk­ki, ei tarkoi­ta sitä, etteivätkö vanki­lakier­teeseen ajau­tu­vat luk­i­häir­iöiset voisi olla myös tyh­miä. Tämän ruot­salaisen tutkimuk­sen mukaan luk­i­häir­iöiset van­git oli­vat myös ei-ver­baal­isil­la testeil­lä mitat­en heikko­lah­jaisia. Oto­skoko on toki pieni. Tyh­myys + luk­i­häir­iö on pahempi jut­tu kuin pelkkä tyh­myys, mikä voi selit­tää luk­i­häir­iöis­ten suur­ta määrää vankiloissa.

  77. Palkkatasa-arvo­mantrasta saadaan mielestäni kiin­nos­ta­va kausaal­isu­us, kun kiep­saute­taan tarkastelukul­maa 180°. Miesten työtä arvoste­taan yleis­es­ti 20% enem­män palkkana(onko kaik­ki palkan muut­tu­jat huomioitu, en usko). Tämä johtuu oman tulk­in­tani mukaan siitä , että miehet työsken­televät usein kus­tan­nus­rak­en­teeltaan “läpinäkyvil­lä” aloil­la: raken­nusalal­la voidaan jokaisen toim­i­jan tuot­ta­ma hyö­ty tuot­teel­la laskea yksikköu­rakoina, rekkakus­ki ajaa kilo­me­tre­jä, myyn­ti-insinööri tuo tilauk­sia yhtiöön. Naisa­loil­la tyyp­il­lis­es­ti sisk­oudu­taan toim­i­jalau­moik­si jos­sa vas­tu­ut ja tuotan­to­hyö­ty ovat yksilö­ta­sol­la vaikeasti määriteltäviä. Ja ensisi­jais­es­ti hakeudu­taan toimi­aloil­la jos­sa tuot­tavu­u­den arvioin­ti on jopa mah­do­ton­ta. Sairaan­hoita­jan tai perusk­oulunopet­ta­jan tuot­ta­maa hyö­tyä ei ole mielekästä edes arvioi­da. Jos palkan mak­saa esim. kun­ta , mikä on hyö­ty juuri mak­sa­jakun­nalle? Tämä näkyy myös sukupuoli­ra­jan yli­tyk­sis­sä: naisjuristi tai insinööri hakeu­tuu usein julkisen sek­torin virkatöi­hin, mies­sairaan­hoita­ja tai opet­ta­ja pätevöit­tää itsen­sä erikoishoita­jak­si tai rehtoriksi.

    Tässä näen vil­lakoiran yti­men: kun reaa­li­nen työn määrä yhteiskun­nas­sa vähe­nee, miesa­loil­la se näkyy välit­tömästi. Rekkamiehelle ei ole kul­jetet­tavaa, tietokoneen suun­nit­telu­o­hjel­ma tekee insinöörin piir­to­työn, tim­purin tun­tiveloi­tus ylit­tää asi­akkaan kipu­ra­jan. Naisa­lo­jenkaan työhön ei (ehkä) ole varaa, mut­ta sitä ei ole vielä huomattu.Rohkeimmat val­tiosi­h­teer­it yrit­tävät tuo­da ter­me­jä kuten “kestävyys­va­je” keskustelu­un, mut­ta ne on help­po ampua alas arvo­hötöl­lä. Jos­sain vai­heessa on kuitenkin koh­dat­ta­va se tosi­a­sia, että ylik­oulu­tus on kus­tan­net­tu tule­vaisu­u­den tuot­tavu­u­den kasvulla.

    Aiem­min Tuo­mas Pekkari­nen ker­toi tutkimuk­sista, joiden mukaan koulut­ta­mi­nen lisäsi “itses­tään” tuot­tavu­ut­ta. Eikö tutkimuk­sis­sa tul­lut vas­taan “rajahyö­tyä” , jos­sa koulu­tuk­sen määrä lakkasi tuot­ta­mas­ta tuottavuutta?

  78. Opet­ta­ja aloit­taa uransa 1952 110 ÄO:lla. Hän on älykkäämpi kuin 75% oppi­laista. 1972 jo puo­let oppi­laista on yhtä älykkäitä. 1982 75% on jo älykkäämpiä. Tämä Fly­n­nin esit­tämä esimerk­ki ei ker­ro, kuin­ka tyh­mäk­si opet­ta­ja olisi vajon­nut, jos olisi jatkanut uraansa tälle vuosikymmenelle.

    Ilmiö ei siis johdu opet­ta­jan tyh­mistymis­es­tä vaan siitä, että jokainen sukupolvi on edel­listä älykkäämpi Hol­lan­nin kaltai­sis­sa mais­sa.

    Fly­n­nin ilmiössä ei ole (enim­mäk­seen) kyse todel­lis­es­ta älykkyy­den lisään­tymis­es­tä. Ilmiö näkyy vain tietyis­sä testeis­sä — esimerkik­si luku- ja kir­joi­tus­taitoa mit­tavis­sa testeis­sä tulok­set eivät juuri ole paran­tuneet sadas­sa vuodessa. Kos­ka van­hem­mat pär­jäävät tietyn­lai­sis­sa testeis­sä yhtä hyvin kuin nuorem­mat ja toisen­lai­sis­sa paljon huonom­min, testit ovat biasoituja.

  79. Nuo “ompele suo­raa saumaa” tek­sti­il­i­työt ovat kadon­neet Suomes­ta, kuten muutkin yksinker­taiset tehtävät. Siivoami­nenkin on high-techiä. Siinä mis­sä ennen oli mies ja lapio, on nyt mies ja kone, jota pitää osa­ta käyt­tää ja huoltaa ja samal­la on tietenkin tiedet­tävä koko joukko työtä koske­via sään­nök­siä, osat­ta­va arvioi­da varoalueet jne. Ja jos jos­sain on niin yksinker­tainen duu­ni, että se ei vaa­di ajat­telua, niin siihen hom­maan pan­naan kone. Muu­ta­ma vas­taan­ot­ta­mani intialainen vierail­i­ja on pyöritel­lyt silmiään, kun lento­ken­tän pysäköin­ti mak­seteaan automaatille, sit­ten vede­tään itse laukut autoon, joka on autios­sa parkki­hal­lis­sa ilman ikku­nan­pe­si­jöitä ja aje­taan automaat­ti­por­tille, joka syö kuitin. Siinä on aika mon­ta mata­lan osaamisen työ­paikkaa, jot­ka on automa­ti­soitu tai jätet­ty työ tekemättä.

    Toinen asia, koulu­tan itse tule­via diplo­mi-insinööre­jä ja olen pitänyt jonkin­laise­na nyrkkisään­tönä “AMK-insinööri osaa tun­nistaa ongel­man ja etsiä siihen ratkaisun kir­jal­lisu­ud­es­ta, DI ratkaisee niitä ongelmia, joi­hin ei ole vielä ratkaisu­ja”. DI:n koulu­tus ei ole ammat­tik­oulu­tus­ta ja vas­tavalmis­tunut DI on enem­män vaar­alli­nen kuin hyödylli­nen ensim­mäisessä työ­paikas­saan, mut­ta hänel­lä on toiv­ot­tavasti kyky oppia uut­ta ja selvitä heikosti määritellyssä ympäristössä. Tämän takia on luon­nol­lista että DI:t pää­tyvät tekemään jotain muu­ta kuin mitä ovat opiskelleet ja sama pätee muuhunkin yliopis­tok­oulu­tuk­seen. Muu­tamia sat­un­naisia tit­telinkipeitä alo­ja luku­unot­ta­mat­ta se ei valmista tiet­tyyn ammat­ti­in, vaan antaa valmiuk­sia ajat­telu­un, sekä jonkin alan perustiedot. Kuten tämän blo­gin pitäjäkin on usein osoit­tanut, yliopis­tok­oulutet­tu ihmi­nen pystyy analysoimaan ilmiön, arvioimaan sen kom­po­nent­te­ja ja pohti­maan kokonaisvaikutusta. 

    Alku­un palatak­seni, korkeasti koulute­tu­il­la ei ole mon­imutkaises­sa yhteiskun­nas­samme hätää, heikko­lah­jaisil­la on. Ja sen sijaan että heitä yritet­täisi tunkea haas­tavi­in ja mon­imuo­toisi­in työte­htävi­in nuorekkaas­sa ja dynaamises­sa organ­isaa­tios­samme, voisimme pohtia mitä tehdä sille 5–10% työvoimas­ta, joka viihty­isi luul­tavasti aivan hyvin työte­htävis­sä jot­ka ova huomen­na samo­ja kuin eilen ja eivät vaa­di ker­ral­la kuin yhden asian osaamista. Ja mitä pitäisi tehdä muulle yhteiskun­nalle, jot­ta näitäkin tehtäviä kunnioitettaisi. 

    kiravuo

  80. Voipi olla, että nais­ten huonom­mat tulot johtu­vat pelkästään lyhyem­mästä työa­jas­ta. Sil­loin nais­ten tun­tipalk­ka on sama tai parem­pi kuin miesten kokoaikatyössä. 

    Väite kuu­lostaa vaikeal­ta uskoa, kun tietää, että naiset tosi­aankin toimi­vat enem­män palvelu­aloil­la ja julk­i­sis­sa hom­mis­sa. Lisäk­si tutkimusten mukaan johdon­mukaises­ti ja kan­sain­välis­es­ti naiset ilmoit­ta­vat suo­si­vansa per­het­tä työn kustannuksella.

    Väit­teen esit­täjä, Pauli Suma­nen, on kuitenkin luvan­nut “50 000 euroa ensim­mäiselle, joka osoit­taa, että naiset saa­vat keskimäärin vähem­män palkkaa ja palkkaan sidot­tu­ja etuuk­sia kuin miehet todel­lista työ­tun­tia kohden las­ket­tuna”. Kan­nat­taa kuitenkin ottaa huomioon, että mukana palkkaver­tailus­sa on vain kokoaikatyötä tekevät. Pari mutakin kiemu­raa Suma­nen on liit­tänyt mukaan:

    http://www.tasa-arvo.com/U0palkkatasa-arvotutkimuskilpailu.html

    Tar­jous tosin menee umpeen yli­huomen­na, joten kiire tulee, jos aikoo ehtiä.

  81. Tuo­ta noin, minus­ta pop­u­laa­tion omi­naisuuk­sia on joten­sakin hyödyl­listä tun­tea. Ensin­näkin on ilmeistä, ettei esimerkik­si lääkäre­itä kan­na­ta yrit­tää koulut­taa määrään­sä enem­pää. Se, mik­si insinööre­jä ei yrit­tää koulut­taa liian mon­taa, ei ole yhtä ilmeistä, se paljonko kan­nat­taa koulut­taa, riip­puu pitkälti pop­u­laa­tion ominaisuuksista.

  82. Tuos­sa Fly­n­nin hol­lan­ti­lais­es­imerkissä oli käytet­ty Raven’s Pro­gres­sive Matrices. 

    Lainaan ihan yleisen mie­lenki­in­non vuok­si kir­jas­ta IQ–A Smart His­to­ry of a Failed Idea:

    The results of two oth­er stud­ies involv­ing Ravens have allowed researchers to com­pare how well peo­ple born in 1877 per­formed 178 IQ to adults’ scores today. In 1942, British adults rang­ing from ages twen­ty-five to six­ty-five took Ravens, and a study of the same age group, on the same test, was con­duct­ed in 1992. The more recent
    gen­er­a­tions scored sig­nif­i­cant­ly high­er than the pre­ced­ing gen­er­a­tions, with the result that twen­ty-five-year-olds in 1992 appear to
    be sur­pris­ing­ly smarter than their Vic­to­ri­an coun­ter­parts. Fly­nn cal­cu­lat­ed that by today’s stan­dards, at least 70 per­cent of latenineteenth-
    cen­tu­ry Britons would have an IQ of less than 75. If IQ tests mea­sure intel­li­gence in absolute terms, how did any­body get any­thing done in the nine­teenth century? 

    “How rea­son­able is it to assume that 70% of late-nine­teen­th­cen­tu­ry Britons could not, even if it were their chief inter­est, under­stand the rules of crick­et?” Fly­nn asked. “The mil­i­tary data, which are of impec­ca­ble qual­i­ty, pose the same ques­tion. Can we assume that in 1952, almost 40% of Dutch men lacked the capacity
    to under­stand soc­cer, their most favored nation­al sport?”

    Vedät siitä sit­ten johtopäätök­siä á la Tatu Vanhanen.

  83. Lainaan ihan yleisen mie­lenki­in­non vuok­si kir­jas­ta IQ–A Smart His­to­ry of a Failed Idea:

    Kiitos, pää­tyi lukulistalle.

  84. Jos uskoo vapaaseen tietoon ihmiskun­nan kokon­aise­t­ua edis­tävänä ilmiönä, ko. kir­jaa voi myös etsiä sieltä yhdestä paikas­ta, sanoi hän arvoituk­sel­lis­es­ti. Ylitinköhän nyt jonkun sopivu­u­den rajan?

  85. Fly­n­nin “What Is Intel­li­gence?” ‑kir­jas­sa ker­ro­taan WISC-älykkyys­testin osioi­hin kohdis­tuneen Fly­n­nin ilmiön vuodes­ta 1947 vuo­teen 2002 seu­raaval­la taval­la (keski­ha­jon­ta on 15):

    Infor­ma­tion: +2,50 pistettä
    Arith­metic: +2,30
    Vocab­u­lary: +4,40
    Com­pre­hen­sion: +11,00
    Pic­ture com­ple­tion: +11,70
    Block Design: +15,90
    Sim­i­lar­i­ties: +23,85

    Kuten huo­mataan, lasku‑, sanas­to- ja yleisti­etote­htävis­sä tulok­set ovat nousseet vain vähän. Toisin sanoen nuorem­mat ikälu­okat eivät ole juurikaan parem­pia tyyp­il­li­sis­sä koulu­aineis­sa kuin van­hem­mat ikälu­okat olivat. 

    Sen sijaan abstrak­tim­mis­sa kuviopäät­te­ly- ja analo­giate­htävis­sä nousu on ollut varsin huimaa. Enkidun mainit­se­mas­sa RPM-kuviotestis­sä Fly­n­nin ilmiö on ollut kaikkein vahvin: 27,5 pis­tet­tä välil­lä 1947–2002.

    Tietyt kuviopäät­te­lytestit ovat älykkyys­tutk­i­joiden mukaan kaikkein g‑latautuneimpia teste­jä, eli niiden pitäisi mita­ta ennuste­va­lidi­teetil­taan (siis koulumen­estyk­sen, tulota­son tms. ennustekyvyltään) parhai­ta, vah­vasti perin­nöl­lisiä kykyjä. Kuitenkin esimerkik­si RPM-testin tulok­set ovat nousseet sit­ten sen kek­simisen 1930-luvul­la jäl­keen niin reip­paasti, että vain pieni osa nousus­ta voi olla selitet­tävis­sä geneet­tisin syin.

    Tutk­i­jat selit­tävät tämän paradoksin siten, että tietyt tehtävä­tyyp­it eivät mitan­neet niin hyvin van­hempi­en kohort­tien todel­lisia kykyjä kuin ne mit­taa­vat nuorem­pi­en kohort­tien kykyjä (kohort­tien sisäl­lä ennuste­va­lidi­teeti ei kuitenkaan tästä kär­si). Tämä saat­taa johtua suurelta osin yksinker­tais­es­ti siitä, että nuorem­mat ovat koulus­sa ja muuten tutus­tuneet testeis­sä käytet­ty­i­hin tehtävä­tyyppei­hin enem­män kuin aiem­mat sukupol­vet. Erikoisem­mis­sa, arjelle vierais­sa tes­timuodois­sa aiem­mat sukupol­vet oli­vat heikko­ja, mut­ta tavanomaisem­mis­sa, käytän­nössä vuo­sisato­ja saman­laisi­na pysyneis­sä lasku- ja sanas­tote­htävis­sä he oli­vat läh­es yhtä hyviä kuin nykyn­uoret. Tämä Wichertsin ym:iden artikke­li lie­nee perus­teel­lisin selvi­tys tästä biasista. 

    Mitä tulee rotueroi­hin ÄO-tulok­sis­sa, em. artikke­lis­sa tode­taan, että “[i]t appears there­fore that the nature of the Fly­nn effect is qual­i­ta­tive­ly dif­fer­ent from the nature of B[lack]–W[hite] dif­fer­ences in the Unit­ed States”. Rotuerot ÄO:ssa ovat sitä suurem­pia, mitä g‑latautuneemmasta testistä on kyse. Sen sijaan Fly­n­nin ilmiössä ei ole kyse yleisä­lykkyy­den (g) paran­tu­mis­es­ta, vaan testi­t­u­losten kohen­tu­mi­nen johtuu tiet­ty­jen älykkyy­den “ala­muo­to­jen” kehit­tymis­es­tä vahvem­mik­si pääosin ympäristötek­i­jöi­den vuok­si. Ei siis ole odotet­tavis­sa, että Fly­n­nin ilmiön jatku­mi­nen elim­i­noisi rodulliset ÄO-erot. Intel­li­gence-lehden uusim­mas­sa numerossa on Jens­enin ja Rush­tonin pääkir­joi­tus tästä aiheesta otsikol­la “The rise and fall of the Fly­nn Effect as a rea­son to expect a nar­row­ing of the Black–White IQ gap”.

  86. No antakaa nyt aluk­si näille heikko­lah­jaisille vapau­tus­ta pakko­ruot­sista. Sitä he eivät koskaan opi eivätkä tarvitse. Näin hei­dän pet­tymyk­siä täyn­nä ole­va koulu-ura kuitenkin edes vähän tasoittuisi.

  87. No antakaa nyt aluk­si näille heikko­lah­jaisille vapau­tus­ta pakko­ruot­sista. Sitä he eivät koskaan opi eivätkä tarvitse. Näin hei­dän pet­tymyk­siä täyn­nä ole­va koulu-ura kuitenkin edes vähän tasoittuisi. 

    Olen samaa mieltä. On pöljää yrit­tää opet­taa kah­ta vieras­ta kieltä sel­l­aisille, joil­la ei ole edel­ly­tyk­siä oppia edes yhtä. Kun perusk­oulua suun­nitelti­in, Suomes­ta kävi sel­l­ainen muut­tovir­ta Ruot­si­in, että oli hyvä opet­taa kie­len alkeet jo koti­maas­sa, mut­ta se aika on ollut­ta ja mennyttä.

  88. Tuo­ta noin, minus­ta pop­u­laa­tion omi­naisuuk­sia on joten­sakin hyödyl­listä tun­tea. Ensin­näkin on ilmeistä, ettei esimerkik­si lääkäre­itä kan­na­ta yrit­tää koulut­taa määrään­sä enem­pää. Se, mik­si insinööre­jä ei yrit­tää koulut­taa liian mon­taa, ei ole yhtä ilmeistä, se paljonko kan­nat­taa koulut­taa, riip­puu pitkälti pop­u­laa­tion ominaisuuksista.

    Lääkärei­den koulu­tus­määrät sanelee hei­dän tarpeen­sa. En vaan ymmär­rä mitä järkeä on miet­tiä pop­u­laa­tio­ta­sol­la mon­tako pros­ent­tia pitäisi koulut­taa insinööreik­si kun huo­mat­tavasti tarkem­man vas­tauk­sen saa määrit­telemäl­lä teekkarin kri­teer­it ja tes­taa­mal­la halukkaat opiskelijat.

    Ylipään­sä olen sitä mieltä että suomes­sa koulute­taan oppi­laitok­sis­sa liikaa ja työ­paikoil­la liian vähän. Eli on sem­moinen kum­malli­nen noidanke­hä mis­sä yri­tyk­set kuvit­tel­e­vat saa­vansa juuri hei­dän tarpeisi­in koulutet­tua työvoimaa ja varsinkin ammat­tiko­rkeak­oulut kuvit­tel­e­vat pystyvän­sä täm­möistä tar­joa­maan. Sit­ten ihme­tel­lään mik­si yri­tyk­sil­lä on rekry­toin­ti­vaikeuk­sia, mikä on useim­miten ihan sama asia kuin sanoisi että yri­tyk­sessämme emme osaa pere­hdyt­tää ja koulut­taa. Tyyp­illi­nen esimerk­ki IT-alal­la on että vaa­di­taan jonkun tietyn ohjelmis­ton osaamista, ikäänkuin sitä ei oppisi töis­sä tai että tuo olisi sel­l­aista mitä koulus­sa pitäisi opettaa.

  89. “Tämä saat­taa johtua suurelta osin yksinker­tais­es­ti siitä, että nuorem­mat ovat koulus­sa ja muuten tutus­tuneet testeis­sä käytet­ty­i­hin tehtävä­tyyppei­hin enem­män kuin aiem­mat sukupolvet.”

    Taustal­la on yhteiskun­nan muuttuminen.
    Vielä 50-luvul­la Suo­mi oli agraariy­hteiskun­ta ja lapset viet­tivät paljon aikaa pel­loil­la tai kaduil­la eikä aikaa ns vapaae­htoiselle opiskelulle ollut. Kir­jas­to­jenkin valikoimat oli­vat sup­pei­ta eikä mui­ta infor­maa­ti­olähteitä juurikaan ollut, joten tiedon saan­ti oli vain for­maalisen koulu­tuk­sen varassa.

    Sitä mukaa kun las­ten on ollut mah­dol­lista oppia itsenäis­es­ti enem­män niin myös nuo suori­tuskykymit­tar­it ovat paran­tuneet. Myöskin ajan käyt­tö on muut­tunut ja nykyn­uotil­la on paljon enem­män aikaa opiskel­la itsenäis­es­ti mitä halu­a­vat. Eri­tyis­es­ti inter­net on tuonut tiedon lähelle.

    Tämän huo­maa kun ver­taa omia lap­sia, jot­ka käyvät koulua 2000-luvul­la omi­in 50-luvun oppimismahdollisuuksiin.

  90. Mie­lenki­in­toista keskustelua ja mon­takin point­tia johon tek­isi mieli tart­tua, mut­ta rajataan nyt vähän.

    Minus­ta suo­ma­lainen opin­to­jär­jestelmä on turhan tutk­in­tokeskeinen. Suoritet­tu­ja mon­en vuo­den tutk­in­to­ja arvoste­taan, oppimi­nen sinän­sä on heikom­mas­sa ase­mas­sa. Minus­ta ainakin tun­tuu kansan­taloudel­liselta tuh­lauk­selta, että huo­mat­ta­va osa vaa­ti­vampi­in tehtävi­in suun­tau­tu­vista saa vähin­tään viisi- ja usein käytän­nössä seit­semän­vuo­tisen tutk­i­jak­oulu­tuk­sen jon­ka sisältö pääsään­töis­es­ti ei ole todel­lisi­in työte­htävi­in näh­den rel­e­vant­tia kun samaan aikaan työelämän ohes­sa tapah­tu­vaan vähit­täiseen opiskelu­un suh­taudu­taan lähin­nä kivana harrastuksena. 

    Itse näk­isin, että järkeväm­pää olisi että ns. oikeisi­in töi­hin pää­sisi huo­mat­tavasti vähäisem­mäl­lä poh­jak­oulu­tuk­sel­la, mut­ta opiskelu työn ohes­sa olisi enem­män sään­tö kuin poikkeus ja sekä työ­paikat että oppi­laitok­set suh­tau­tu­isi­vat siihen jous­tavam­min. Iso­jen kandi‑, maisteri‑, lisen­si­aat­ti- ja tohtoritutk­in­to­jen korostamisen sijaan olisi järkeväm­pää helpot­taa pienem­pi­en, sivuaineen kokois­t­en tai pienem­pi­enkin opin­tokokon­aisuuk­sien suorit­tamista vapaam­min yli per­in­teis­ten oppi­alo­jen rajo­jen. (Absur­de­ja esimerkke­jä päin­vas­tais­es­ta löy­tyy esim. Aal­to-yliopis­tossa jos­sa monin paikoin opiskelu saman koulun eri koulu­tu­so­hjelmis­sa vaikeu­tui ainakin tilapäis­es­ti yhdis­tymisen myötä kun JOO-jär­jestelmää ei enää sovel­leta.) Ainakin alan vai­h­to kan­di­tutkin­non jäl­keen olisi syytä tehdä helpom­mak­si. Käsit­tääk­seni USA:ssa käytössä ole­va sys­tee­mi jos­sa kan­di ja mais­ter­in­tutk­in­to tehdään usein eri oppi­aineis­sa toimii varsin hyvin ja antaa parem­mat valmi­udet laa­ja-alaiseen ajat­telu­un kuin tiuk­ka putkitutkinto.

    Lop­pu­jen lopuk­si (korkea)koulussa tärkein­tä on verkos­toi­tu­mi­nen, sit­ten yleiset oppimisen ja tiedonhaun valmi­udet ja vas­ta näi­den jäl­keen varsi­naiset opin­to­sisäl­löt, joten voi kyl­lä kysyä tarvi­taanko peru­sopin­toi­hin ennen työelämää tosi­aan se 5–7 vuot­ta vai riit­täisikö vaikka­pa 2 vuo­den täysipäiväi­nen opiskelu ja sen jäl­keen jatku­va syven­tävä opiskelu työn ohes­sa. Eikä nykyaikana ain­ut tapa oppia ole var­maan istua luen­nol­la, mas­salu­en­to­jen parem­muus hyvin tehtyyn verkko-ope­tus­sisältöön tai vaik­ka aihet­ta käsit­tele­vi­in TV-ohjelmi­in näh­den on aika mar­gin­aa­li­nen jos ei olema­ton. Pienem­mis­sä ryh­mis­sä toki per­in­teinen lähiope­tus lie­nee vielä lyömätön vaihtari.

  91. Älä vain sit­ten hakeudu ainakaan erityisopettajaksi. 😉

    Et tai­da tun­tea eri­ty­is­lu­okkien arkea?

    Siel­lä ei totis­es­ti opet­ta­ja pär­jää ymmärtämäl­lä diag­noose­ja. Suurin haaste on pitää hom­ma jotenkin kasas­sa, vaik­ka fyy­sistä voimaa käyttämällä. 

    Eri­ty­isopet­ta­jat ovat todel­lisia äijiä sukupuolestaan riip­pumat­ta. Sosi­aal­itäti-henkiset kar­si­u­tu­vat jo ensim­mäisenä työpäivänä ainakin yläas­teen ESY-luokilta. 

    Resep­ti on “luu­lot pois asosi­aaliselta ainek­selta ensim­mäisel­lä min­uu­til­la” ja piin kovan auk­tori­teet­ti. Siinä ei ihme­tel­lä kenenkään epikriisejä.

  92. Et tai­da tun­tea eri­ty­is­lu­okkien arkea?

    Siel­lä ei totis­es­ti opet­ta­ja pär­jää ymmärtämäl­lä diagnooseja. 

    Lisää tuo­hon sana “pelkästään”, niin olen samaa mieltä. Ystävä on eri­ty­isopet­ta­ja. Hän on yhtä aikaa tiuk­ka täti ja hyvin ymmärtäväi­nen ihmi­nen; eivät nämä ole toisen­sa pois­sulke­via omi­naisuuk­sia. Hän on yksi niistä ihmi­sistä, joil­la on luon­taista auk­tori­teet­tia vaik­ka muille jakaa. 

    ja piin kovan auktoriteetti 

    Auk­tori­teet­ti rak­en­tuu sen varaan, että osaa käsitel­lä jokaista las­ta oikein ja oikeudenmukaisesti.

  93. Timo Kiravuo
    “Siivoami­nenkin on high-techiä.”

    No ei nyt sen­tään. Se, että jotkut siivoamistyöt vaa­ti­vat osaamista, ei tarkoi­ta sitä että kaik­ki työt sitä vaatisivat.

    Esimerkik­si min­un avo­vai­moni on tehnyt siivoushom­mia ilman minkään­laista alan koulu­tus­ta. Pere­hdy­tys on sit­ten tehty töis­sä. Olen­pa minä itsekin ollut joskus mukana siivouskeikalla avus­ta­mas­sa 2 min­uutin pikak­oulu­tuk­sel­la, joka koos­t­ui lähin­nä roskapön­tön ja imurin säi­ly­ty­s­paikko­jen osoittamisesta.

    Ja esimerkik­si kotisi­ivous hoituu edelleenkin per­in­teisel­lä mop­pi + imuri + mattopiiska-yhdistelmällä.

  94. Ymmärtämiseen muuten viitataan nykyään monis­sa yhteyk­sis­sä kuin se olisi jonkin­lainen yhteiskun­nan syöpä.

    Mis­sähän vai­heessa tuon sanan merk­i­tys on vääristynyt tarkoit­ta­maan idioot­ti­maista ja vahin­gol­lista hyssyt­te­lyä, päivit­te­lyä ja/tai kri­ti­ik­itön­tä hyväksyn­tää? Oikeam­min­han sen tarkoit­taa merk­i­tys­ten ja syy-seu­raus­suhtei­den tajuamista ja hah­mot­tamista. Tätä luulisi kaikkien pitävän aivan yksiselit­teis­es­ti toiv­ot­ta­vana ja tavoitelta­vana jut­tuna. Ymmärtämisen kri­ti­soin­ti (tai leimaami­nen turhak­si) kuu­lostaakin ainakin omaan kor­vaani poikkeuk­set­ta aika hullunkuriselta.

  95. Saara, hienos­ti kiteytetty! 

    Jos puhutaan edelleen näistä eri­ty­i­sistä, niin ei lapsen käytöstä pysty kas­vat­ta­ja kor­jaa­maan ennen kuin ymmärtää, mitä käytök­sen takana on. Jos esimerkik­si kos­ke­tuk­selle herkkä lap­si on kovin herkästi nyrk­it pystyssä, kos­ka pitää jokaista taha­ton­ta tuup­paus­ta lyömisenä ja puo­lus­tau­tuu, niin ei siinä auta, että joku sor­mi pystyssä sanoo, että “soo, soo, ei saa lyödä”. Lap­si kokee vain, että hän­tä aina moiti­taan, mut­ta muut saa­vat kyl­lä hän­tä lyödä.

    Jos täl­lainen kos­ke­tush­erkkä lap­si pääsee kas­va­maan aikuisek­si oppi­mat­ta tuup­pauk­sen ja lyömisen välistä eroa ja saa puukon tasku­un­sa, niin jäl­ki voi olla varsin pahaa.

  96. Riit­ta ja Saara, 

    Kiin­nitin itsekin jälkikä­teen huomio­ta käyt­tämääni ter­mi­in “ymmärtämi­nen”.

    Toki eri­ty­isopet­ta­jan tulee tietää ja ymmärtää opet­tamien­sa las­ten ja nuorten mah­dol­liset diagnoosit. 

    Tarkoitin, että sil­lä tiedol­la ei opetuk­sen arjes­sa juurikaan ole merk­i­tys­tä. ESY-luokan opet­ta­jan peruste­htävä on lait­taa poruk­ka ruo­tu­un taval­la tai toisel­la. Sit­ten, jos se onnis­tuu, voi mah­dol­lis­es­ti yrit­tää opet­taakin jotain. 

    Olen ollut pari ker­taa sijais­ta­mas­sa käytöshäir­iöis­ten luokkaa 2000-luvun alussa. 

    Ensim­mäisel­lä ker­ral­la kun luokkaan astu­in enkä ollut edes ehtinyt kun­nol­la ter­ve­htiä, joku huomion­hakuinen luokan pelle huusi takariv­istä, että “anna mui­ja pillua”. 

    Noh.. joku voisi häm­men­tyä, punas­tua, raivos­tua tai ruve­ta tätimäis­es­ti saar­naa­maan käytök­ses­tä. Se ei kuitenkaan ole oikea tilanteen halutuunottokeino. 

    Tokaisin vain, että “hyvä idea, onkin koko aamun panet­tanut niin vietävästi. Tehdäänkö tem­put tässä vai men­näänkö häveliäämin oven toiselle puolen”. Parin sekun­nin tyr­määvän hil­jaisu­u­den ja parin min­uutin hillit­tömän nau­run­re­makan jäl­keen tiesin, että tässä se oli. Otin paikkani. 

    Min­ul­la ei ollut hajuakaan tämän sankarin diag­noosista (ilmeis­es­ti jokin vaikea-asteinen sek­suaa­li­nen kohde­häir­iö) eikä se tieto olisi muut­tanut reak­tiotani yhtään mitenkään. Ja näin on hyvä. Poi­ka osoit­tau­tui luokan parhaak­si oppi­laak­si ja käyt­täy­tyi sääl­lis­es­ti ainakin min­un aikanani. 

    Niskan päälle pääsemisen yri­tyk­siä vielä tuli kyl­lä tasaiseen tahti­in, mut­ta pääosin pysyt­ti­in asi­as­sa eli oppiaineissa. 

    Järkyt­tävä oli muuten tode­ta, että puo­let luokas­ta ei osan­nut lukea kun­nol­la. Mekaa­ni­nen lukem­i­nen oli takel­tel­e­vaa ja lue­tun ymmärtämi­nen täysin hakusessa. 

    Kyseessä oli yhdis­tet­tu 7–8 ‑luok­ka ja ikähaitari 13–16 vuot­ta. ESY-luokalla on 8–10 lasta/nuorta. Tässä luokas­sa oli 7 poikaa ja yksi tyttö.

  97. Eli­na, ymmär­sit siis tilanteen intuitiivisesti/kokemusperäisesti/tjsp. tarvit­se­mat­ta ymmär­ryk­sen tuek­si diag­noosia. Hyvä! Kaik­ki eivät kuitenkaan ole yhtä lah­jakkai­ta, ja diag­noosit voivat oikeasti aut­taa mm. hukas­sa ole­via van­hempia ymmärtämään las­ten­sa käytöstä parem­min. Peru­so­let­tama­han osal­la kun on valitet­tavasti edelleenkin se, että huonos­ti käyt­täy­tyvä lap­si on vain type­rä tai ilkeä.

    Mut­ta no, onhan asial­la toinenkin puoli. Olen luok­ka-avus­ta­jana seu­ran­nut erit­täin pätevän ja osaa­van eri­ty­isopet­ta­jan toim­intaa (1.–3. luokat). Valitet­tavasti touhu vaikut­ti siltä, että vaik­ka opet­ta­ja olisi kuin­ka hyvä, pysyvästi myön­teistä kehi­tys­tä on jois­sakin tapauk­sis­sa mah­do­ton­ta saavut­taa ilman koti­olo­jen paran­tu­mista. On häm­mästyt­tävää, kuin­ka välin­pitämät­tömiä jotkut van­hem­mat voivat olla omia lap­si­aan kohtaan. 

    Eri­ty­isopet­ta­ja mm. näki kovasti vaivaa saadak­seen pahim­malle tapauk­selle jär­jestet­tyä ter­api­a­paikan ohi huimien jono­jen, ja tämän onnis­tut­tua äidin kom­ment­ti oli: “En todel­lakaan ala poikaa sinne kuskaa­maan, sehän on toisel­la puolel­la kaupunkia! Tiedät­tekö te mitä ben­sa mak­saa!” Yhtä turhia oli­vat muutkin ehdo­tuk­semme siitä, miten pojan kanssa kan­nat­taisi kotona toimia ja mil­lainen yhteinen tekem­i­nen hän­tä aut­taisi. Yhteis­ten lukuhetkien sijaan lap­si sai äidiltään lähin­nä kämme­nen kokoisia ruh­jei­ta ympäri vartaloa.

    Näis­sä tilanteis­sa ei diag­noo­seista tietysti oikein mainit­tavaa apua ole. On vaikea sanoa, mitä voitaisi­in tehdä täl­lais­ten äärim­mäisen huono-osais­ten per­hei­den las­ten aut­tamisek­si ja hei­dän syr­jäy­tymisen­sä ehkäisemisek­si. Huostaan­ot­toakaan ei sinä aikana saatu onnis­tu­maan, kun itse olin mukana kuviois­sa (lap­sil­isien saami­nen oma­lle tilille oli äidille kovin tärkeätä). Mut­ta tämä nyt alkaa olla vähän ohi aiheen, kun ker­ran Osmo rajasi nämä tapauk­set käsit­te­lyn ulkop­uolelle (toiv­ot­tavasti tämäkin aihe tulee myöhem­min käsitellyksi).

  98. Fly­n­nin efek­tistä sen ver­ran, että se, että RPM-raakapis­teet nou­se­vat pop­u­laa­tio­ta­sol­la ja se, että RPM-raakapis­teet ovat eniten g‑ladattuja kaik­ista testeistä, eivät ole ris­tiri­idas­sa keskenään, eikä se tarkoi­ta, että 1900-luvun alkupuolel­la ihmiset oli­si­vat olleet kehitysvammaisia. 

    Kun RPM ennus­taa kaikkea sitä hyvää ja kau­nista, jota älykkyys tuo tul­lessaan, olen­naisia ovat pop­u­laa­tio­ta­son erot. Tilas­tolli­nen näyt­tö on vah­va, ja itseasi­as­sa ajan yli Fly­nn-efek­ti vain vahvis­taa sitä, kos­ka se tun­tuu nou­dat­tel­e­van (hyvin karkeasti) talouskasvua, joten älykkyys tai siis RPM-raakapis­temäärä kor­reloi entistä vahvem­min vaikka­pa tulota­son kanssa, jos tarkastel­laan paneel­i­dataa. (Ainakin näin pitäisi olla)

    Kyl­lä Fly­nn-efek­tis­sä on jotain todel­lis­takin. Nuorem­mat pol­vet ovat olleet esimerkik­si parem­pia rak­en­ta­maan kaiken­laista LEGO­ista — tosin tämä point­ti voi men­nä rik­ki nyt­tem­min, kun lego on siir­tynyt isom­pi­in ja mon­imutkaisem­pi­in palasi­in, joi­ta on vaikeampi yhdis­tel­lä geneeris­es­ti. Kyky suun­nitel­la abstrak­teista osista (Legot ovat abstrak­tioi­ta: saman­lainen pala­nen on “sama pala”, eikä niil­lä ole iden­ti­teet­tiä) koos­t­u­va kokon­aisu­us on nykypäivän yhteiskun­nas­sa arvokas taito ja siitä on hyö­tyä yllät­tävänkin monis­sa ammateis­sa — ei vain insinööreille tms. 

    Ei siis ole kokon­aan epä­tot­ta, että Fly­nn-efek­ti olisi pelkästään testien oppimista. Kuten yllä tode­ti­i­in, WISCin arit­meti­ikkao­sion pis­temäärä on nous­sut hyvin maltil­lis­es­ti, mut­ta se on kuitenkin nous­sut. Parem­pi ruo­ka, parem­min oper­a­tional­isoitu­vat abstrak­tit ajat­telumallit, kie­len evoluu­tio, tekni­ikan kehi­tys, nuorem­pana tapah­tu­va ja tarkoituk­sen­mukaisem­pi altistu­mi­nen abstrak­tia ajat­telua vaa­tiville tehtäville jne, kyl­lä ne tuot­ta­vat myös jotain todel­lista hyö­tyä myöhem­mässä iässä.

  99. Min­ul­la ei ollut hajuakaan tämän sankarin diag­noosista (ilmeis­es­ti jokin vaikea-asteinen sek­suaa­li­nen kohde­häir­iö) eikä se tieto olisi muut­tanut reak­tiotani yhtään mitenkään. Ja näin on hyvä. Poi­ka osoit­tau­tui luokan parhaak­si oppi­laak­si ja käyt­täy­tyi sääl­lis­es­ti ainakin min­un aikanani. 

    Olen tälle tari­nalle­si hihitel­lyt pitkin päivää. 😉 Se miten tieto tai ymmär­rys las­ten eri­ty­isyyk­sistä vaikut­taa (vai vaikut­taako mitenkään) yksit­täi­sis­sä kas­va­tusti­lanteiss­sa on tosi­aan ihan oma tari­nansa. Jokaisen kas­vat­ta­jan paras työvä­line on se oma persoona.

    Jokainen lap­si vaatii vähän oman­laisi­aan ottei­ta ja ongel­mati­lanteis­sa tieto diag­noosista ainakin toiv­ot­tavasti aut­taa oikei­den ottei­den löytämisessä. Oma kom­ment­ti­ni oli vas­taus siihen, kun kir­joitit miten kaikkia pitäisi kohdel­la samal­la taval­la. Se nyt ei yksinker­tais­es­ti pidä paikkaansa. Se, mikä saa yhden lapsen aset­tumaan, saa toisen lapsen vain heit­täy­tymään entistäkin han­kalam­mak­si. Sen olen jo oman (ainakin tois­taisek­si nor­maalin kir­jois­sa ole­van) lapseni kanssa oppinut.

  100. Las­tenpsyki­a­tri­an kanssa tekemi­sis­sä ollessa on tul­lut melko vah­va käsi­tys siitä, että van­hem­mat ovat ikävän usein monion­gel­maisen lapsen ongel­ma nro 1. Geen­it ovat toki taus­tavaikut­ta­jia, mut­ta kun lap­si jää täysin vaille rakkaut­ta ja nor­maale­ja vuorovaiku­tus­suhtei­ta mui­hin jo taap­er­ona, alkaa mat­ka veron­mak­sa­jak­si olla menetet­ty jo kouluiässä.

  101. Elina:“Tokaisin vain, että “hyvä idea, onkin koko aamun panet­tanut niin vietävästi. ”

    Opet­ta­ja joutuu nykyk­oulus­sa jatku­vasti ‚tasaseen, tuol­lais­ten tilantei­den eteen. Tämä on oire yhteiskun­nan pahoin­voin­nista ja arvo­jen hukkaamis­es­ta. Aivan liian use­at nyky­van­hem­mista ovat kas­vat­ta­ji­na kädet­tömiä. Kun tähän lisätään opetuk­sen lain­säätäjän toimet, joil­la on viety koulun mah­dol­lisu­udet kas­vat­tamiseen, niin totaalirom­ah­dus on tuloss­sa. Seu­raamme Ruot­sia tässäkin asiassa.

    Eli­nan kom­ment­ti esitet­ti­in kotona var­maankin :” Opet­ta­ja olisi halun­nut nai­da min­un kanssani”.

    Jos kyseessä olisi ollut “tavalli­nen” , ei tarkkislu­ok­ka, niin ope olisi nyt raastuvassa.

  102. Yksi asia pistää silmään tästä keskustelus­ta, nimit­täin kisäl­lisys­teemin ja työssä oppimisen turhan heikko ase­ma suo­ma­laises­sa koulu­tusjär­jestelmässä. Tämä ei rajoitu pelkästään duu­nar­i­hom­mi­in. Mon­et toimis­to- ja tutkimustyötkin ovat sel­l­aisia, että vas­ta konkreet­tis­ten, ajanko­htais­ten ongelmien kanssa painimi­nen todel­la hioo opiske­li­jaa. Ja nykyään opiske­li­ja kokee koulun ja työelämän kuilun pait­si ammatil­lise­na epä­var­muu­den tun­teena myös työl­listymisen mah­dot­to­muute­na: ei pääse töi­hin, jos ei ole työkokemusta.

  103. Las­tenpsyki­a­tri­an kanssa tekemi­sis­sä ollessa on tul­lut melko vah­va käsi­tys siitä, että van­hem­mat ovat ikävän usein monion­gel­maisen lapsen ongel­ma nro 1. 

    Tuo on var­masti tot­ta, mut­ta se ei saisi koskaan olla lähtöo­le­tuk­se­na jonkun yksit­täisen lapsen kohdal­la. Ihan liian moni “kun­nolli­nen” van­hempi saa vain luen­to­ja siitä, kuin­ka lapselle pitäisi pistää kun­non rajat, yms. itses­tään­selvyyk­siä, kun yrit­tää löytää lapselleen apua.

  104. Mon­et toimis­to- ja tutkimustyötkin ovat sel­l­aisia, että vas­ta konkreet­tis­ten, ajanko­htais­ten ongelmien kanssa painimi­nen todel­la hioo opiskelijaa. 

    Onko muunkin­laista tutkimustyötä kuin sel­l­aista, että tutkimus­ryh­mässä on porukkaa tutkimusa­pu­lai­sista ja väitöskir­jan tek­i­jöistä aina pro­fes­sor­ei­hin asti? Ei niis­sä julka­isu­is­sa ihan syyt­tä suot­ta ole mon­ta nimeä.

  105. Onko muunkin­laista tutkimustyötä kuin sel­l­aista, että tutkimus­ryh­mässä on porukkaa tutkimusa­pu­lai­sista ja väitöskir­jan tek­i­jöistä aina pro­fes­sor­ei­hin asti?

    Se, että ollaan samal­la laitok­sel­la ja nimel­lis­es­ti samas­sa tutkimus­ryh­mässä, ei vielä tarkoi­ta kovinkaan usein, että tämä eroaisi mitenkään siitä, että tekee tutkimus­ta yksin. 

    Olen kuul­lut, että mon­et pro­fes­sorit tunke­vat väk­isin nimen­sä joka ikiseen paperi­in, jota hänen “omas­sa” tutkimus­ryh­mässään tehdään, riip­pumat­ta siitä onko osal­lis­tunut vai ei. Min­ulle näin ei ole käynyt, mut­ta tutu­ille on.

  106. Se, että ollaan samal­la laitok­sel­la ja nimel­lis­es­ti samas­sa tutkimus­ryh­mässä, ei vielä tarkoi­ta kovinkaan usein, että tämä eroaisi mitenkään siitä, että tekee tutkimus­ta yksin. 

    Yleen­sä ne, jot­ka jäävät ihan kokon­aan yksin, alka­vat varsin pian hakea mui­ta töitä. Useinkaan se ohjaa­ja ei ole se viralli­nen nimet­ty ohjaa­ja, mut­ta hyvin har­va teekkari tai edes mais­teri pystyy tutkimustyötä vielä ihan itsenäis­es­ti tekemään.

    Olen kuul­lut, että mon­et pro­fes­sorit tunke­vat väk­isin nimen­sä joka ikiseen paperi­in, jota hänen “omas­sa” tutkimus­ryh­mässään tehdään, riip­pumat­ta siitä onko osal­lis­tunut vai ei. 

    Niin­hän ne tekevät ja kyl­lä “kaik­ki” sen tietävät. Minus­ta se pro­fes­sorin nimi on siel­lä lähinnnä ker­tomas­sa kenen tutkimus­ryh­mässä työ on tehty ja anta­mas­sa tulok­sille uskottavuutta.

  107. Niin, ehkäpä se on niin, että nykyi­nen koulu­jär­jestelmä on onnis­tunut niitä kohtaan, joiden lahjo­ja tukee hyviä per­sli­hak­sia, mut­ta jos olet “käsi­työläi­nen” ei koulus­sa, yhteiskun­nas­sa tai muutenkaan sel­l­aista juurikaan tueta.
    Mik­si ole­tusar­vois­es­ti kaikkien men­estyäk­seen olisi opiskelta­va yliopis­tossa? Mik­si ei ole port­te­ja men­estyk­seen käytän­nön oppimisen ja työelämän kaut­ta? Jos on oppisopimustyyp­pisessä koulu­tuk­ses­sa oppin­ut kaiken sil­to­jen suun­nit­telus­ta ihan kestävyys­laskelmia myöten, niin eikö tuol­laista asiantun­te­mus­ta pitäisi arvostaa vähin­täänkin yhtä paljon kuin sitä jon­ka on oppin­ut koulun penkillä?
    Mik­si ei mah­dol­lis­te­ta ensin ammatin han­kkimista ja sit­ten sitä kaut­ta oman alan löytäneenä kan­nuste­ta ja mah­dol­lis­te­ta lisäk­oulu­tuk­sen hankkimiseen?
    Mik­si ei mah­dol­lis­te­ta sitä, että ihmiset itse päät­täi­sivät mitkä yliopis­ton kurssit ovat heille hyödyl­lisiä, eikä nou­date­ta vain orjal­lis­es­ti jonkun määräämää kurssipoli­ti­ikkaa. Voihan ohjen­uo­ria olla yliopis­tol­ta, mut­ta mielestäni jos teet hyvän opin­näyte­työn, joka täyt­tää tutk­in­to­vaa­timuk­set, pitäisi olla se ja sama oletko käynyt 160op edestä kursse­ja. Jos nyt sit­ten jotenkin muuten halu­taan vielä varmis­taa ammat­ti­taitoa, niin voisi­han siinä olla joku koekin sitä testaamassa.

  108. Eli­na ker­toi: “Tokaisin vain, että “hyvä idea, onkin koko aamun panet­tanut niin vietävästi. Tehdäänkö tem­put tässä vai men­näänkö häveliäämin oven toiselle puolen”. Parin sekun­nin tyr­määvän hil­jaisu­u­den ja parin min­uutin hillit­tömän nau­run­re­makan jäl­keen tiesin, että tässä se oli. Otin paikkani. ”

    Luo­ja koulua näiltä amatööreiltä armah­takoon. Yläk­oulun ESY-luok­ka on kieltämät­tä haas­ta­va, ja jos on tiedos­sa ker­ta tai pari sijais­tamista, on var­masti houkut­tel­e­vaa kylmästi näyt­tää sille “asosi­aaliselle ainek­selle”, mis­tä kana kusee. 

    Yksi suosit­tu keino amatöörien kesku­udessa on juuri se, että ottaa porukan kovim­man kundin käsit­te­lyyn­sä, heit­tää pikkuisen sel­l­aista pornoa ja hais­tavit­tua kaver­ille, että tältä menee pas­mat sekaisin ja sit­ten tode­ta, että ote­taas nyt ne kir­jat esi­in. Näin toim­i­taan myöskin amerikkalais­ten eloku­vien Bronx-kouluis­sa. Se toimii ker­ran, se toimii kaks, mut­ta sit­ten, kun pitäisi oikeasti ruve­ta töitä tekemään, amatööri (tai filmiryh­mä) on jo rien­tänyt muuanne.

    Luokkaan palaa se vak­i­tu­inen opet­ta­ja, jon­ka pitäisi saa­da se ryh­mä toim­i­maan edes minim­i­ta­sol­la, mut­ta entistä vaikeam­paa se saat­taa olla näi­den vieraile­vien täh­tien jäl­keen. Luok­ka on saanut yhden opetuk­sen: ole kovem­pi. Heitä kovem­paa läp­pää niin voitat. Puhu vielä rivom­min. Älä hätkähdä. Älä perkele anna periksi.

    Touko Met­ti­nen
    (nim­im.)

  109. Luo­ja koulua näiltä amatööreiltä armahtakoon. 

    Mitä suosit­telisit sit­ten itse tilanteeseen?

    Täy­ty­i­hän tuol­lainen sanailu nyt lopet­taa alku­un­sa. Miten olisit sen naise­na tehnyt? Sin­ulle nyt tuskin olisi huudet­tu vastaavaa.

    Ker­ro, mitä min­un olisi pitänyt sanoa? 

    Olin muis­taak­seni pari viikkoa sil­lä ker­taa eli mis­tään muu­ta­man tun­nin keikas­ta ei ollut kyse. 

    Mis­tä muuten tiedät, että olen amatööri? Eivät kaik­ki eri­ty­isopet­ta­jan koulu­tuk­sen saa­neet tee jatku­vasti töitä luokanopettajana.

  110. Läössyti lässyti ja taas pitää tarkkislaisia ja mui­ta tule­via venku­loi­ta ymmärtää.

    Suomen Kuvale­hdessä oli hyvä jut­tu siitä mikä koulus­sa mät­tää. Artikke­lis­sa ei olut min­ulle ker­ras­saan mitään uut­ta, kaik­ki on ollut tiedos­sa ainakin viimeisen 20 vuo­den ajan, per­hep­i­iri­in kun sat­tuu kuu­lumaan opettaja.

    Lukekaa ja ihmetelkää.

  111. Hep Eli­na!

    Olisitko sitä mieltä, että minä olisin voin­ut ehdot­taa naimista sen ESY-luokan tytön kanssa?

    Itse tilanteeseen en tietenkään voi mitään taku­ure­sep­tiä antaa, mut­ta noin yleisenä peri­aat­teena sanois­in, että kie­lenkäytössä ei pidä alen­tua samalle tasolle, vaan pitää “pysytel­lä aikuisena”.

    Amatööriys tuli miele­leni siitä, että se, joka (sukupuoles­ta huoli­mat­ta) äijänä “ottaa paikkansa” tulee samal­la hyväksyneen­sä häirikkön­uoren alakult­tuurin säännöt. 

    Tämän ver­ran vedän takaisin: nykysys­tee­mis­sä sin­un meto­disi saat­ta­vat toimia ihan hyvin ja min­un olla toim­i­mat­ta. Vika onkin siinä, että tilanne on päästet­ty täl­laisek­si. Ei kahdek­san­vuo­tias hais­tat­teli­ja ole vielä läpeen­sä paha. Vai onko Sylt­ty eri mieltä?

    Ja vielä (julk­isu­ud­es­ta): nyky­opet­ta­jan kan­nat­taa aina varautua siihen, että hänen ope­tus­tuokion­sa ovat youtubessa kat­sot­ta­vana jo seu­raaval­la välitunnilla. 

    Touko Met­ti­nen

  112. Touko,

    Kysyinkin, mitä olisit NAISENA tehnyt. Ymmär­rän, että mieheltä tuo olisi ollut asteen tai kymme­nenkin astet­ta sopi­mat­tomam­paa. Tytön vas­taa­van heiton miehenä olisin var­masti kui­tan­nut eri tavoin. En kuitenkaan muser­taval­la hil­jaisu­udel­la, saar­naa­mal­la, nolostu­mal­la tai suuttumalla. 

    Ehkä olisin joil­lain keinoin kään­tänyt sen samoin vit­sik­si: “rohkea ehdo­tus näin ensitr­e­f­feil­lä, valitet­tavasti jo ammat­ti­ni puoles­ta on san­ot­ta­va ei” tms. 

    Mielestäni pysyin ker­tomas­sani episodis­sa “aikuise­na”. En nolan­nut poikaa — annoin hänen pysyä miehenä. Olis­in­han voin­ut sanoa vaik­ka: “En ole ped­ofi­ili” tai “tuskin sin­ul­la on housu­is­sasi mitään min­ua kiin­nos­tavaa” tms.” Sil­loin olisin ollut samal­la viival­la, kos­ka min­un nolaamiseni­han hänel­lä oli tavoitteena. 

    Se tuli ainakin selväk­si, että ESY-opet­ta­jan tärkein työvä­line on oma per­soona. Ihan turha men­nä sinne esit­tämään mitään yliopis­ton käynyt­tä kas­vat­ta­jaa, spon­taa­ni­udel­la ja huumor­in­ta­jul­la men­ti­in. Rauta­her­mot oli­si­vat olleet myös ääret­tömän tärkeä pakin osa, mut­ta niitä min­ul­la ei valitet­tavasti ole. En kuitenkaan lyönyt ketään, kuten edeltäjäni. 

    Se on myön­net­tävä, että varsi­naiset ope­tus­su­un­nitel­mat työnsin heti kär­keen sinne, jonne päivä ei paista eikä kuu kumota. 

    Yht­enäkin päivänä oli ohjel­mas­sa liikun­tatun­nil­la luis­telua. Minus­ta oli etukä­teen selvää, ettei kenel­läkään tästä valio­joukos­ta ole ole­mas­sakaan luis­timia ja vaik­ka olisikin eivät ne ainakaan tun­nille ilmesty. 

    Men­ti­in sit­ten käve­lylle ja jutelti­in vain kaiken­laista. Tärkein­tä minus­ta oli, että poruk­ka oppisi ajat­tele­maan, ilmaise­maan sen ja vieläpä ehkä perustele­maankin sanomansa. 

    Ja se, että heitä kuun­nelti­in. Tun­tui välil­lä, että kukaan ei oikeasti ole heitä kuun­nel­lut koskaan. Siihen panostin. 

    Lauseen­jäsen­nyk­set jätin suo­si­ol­la pois, vaik­ka sel­l­ainenkin ohjeis­sani mainit­ti­in. vähän vaikea opet­taa predikaat­tia, kun kukaan ei oikein tien­nyt edes, mikä on verbi. 

    Mut­ta ehkä tämä oli sit­ten “väärin sam­mutet­tu”. Vai mitä Touko?

    Täy­tyy nyt maini­ta, että tämä ESY- luok­ka oli asuinalueen rak­en­teesta johtuen var­masti Helsin­gin pahimpia. Var­masti mon­es­sa muus­sa paikas­sa eri­ty­is­lu­okallakin on parem­mat olo­suh­teet ja valmi­udet ihan taval­liseenkin koulunkäyn­ti­in oppisisältöineen. 

    Mut­ta tykkäsin jotenkin kauheesti niistä, vaik­ka ihan gang­stere­ita­han ne jos­sain mielessä oli­vat. Kauheen herkkiä ja sulosia kuitenkin varsinkin kah­den kesken. 

    Voih, mul­la tuli ihan ikävä niitä.…

  113. Eli­nan tapaus­es­imerk­ki on kiin­nos­ta­va ja mielestäni Met­ti­nen liioit­telee pahek­sun­nas­saan. Muis­tan hyvin mon­et yläasteaiko­jeni tapauk­set, jois­sa nais­puoliselta opet­ta­jal­ta olisi vaa­dit­tu kovem­paa her­moa ja kieltä. Mon­esti opet­ta­ja pois­tui itkien luokas­ta. Kun on tekemi­sis­sä huono­ta­pais­ten kanssa, ei kan­na­ta olla kovin korrekti.

  114. Eli­na

    minus­ta tuo sin­un nyt kek­simäsi ensitr­e­f­fi-repli­ik­ki olisi ollut paljon parem­pi kuin se, jon­ka sil­loin aikoinaan sanoit. 

    Alun­pitäen otin osaa keskustelu­un, kos­ka min­ua ärsyt­tää tavat­tomasti tämä julk­isu­udessa sijaa saanut sankaripedagoki­ik­ka. Esimerkik­si se, että kun ne opet­ta­jat eivät saa kahdek­sas­sa vuodessa edes opetet­tua niitä luke­maan ja kun minä menin sinne, niin johan parin viikon jäl­keen jo käyti­in hil­ja­sia keskustelu­ja elämästä. 

    Arki ei ole amerikkalaista elokuvaa.

    Se että et opet­tanut lauseen­jäsen­nys­tä, on var­masti ihan oikea ratkaisu. Eli jos mietimme sin­un kak­sivi­ikois­tasi, se luul­tavasti meni hyvin — nyt kun ker­roit vähän lisää siitä, miten tei­dän yhteise­lo sujui. Eli ei nyt ihan väärin sammutettu. 

    Arto,

    minäkin muis­tan niitä tapauk­sia — ja sen lisäk­si näen niitä viikot­tain. Min­ul­la ja muil­la vak­i­tu­isil­la opet­ta­jil­la vain ei ole sel­l­aista ylel­lisyyt­tä, että voisimme hakea esiku­vamme omien koulu­aiko­jen kovis-opet­ta­jista tai amerikkalais­ten eloku­vien boot campeista. Mei­dän tulee nou­dat­taa lakia ja opetussuunnitelmaa.

    Tuskin uskoisit, jos kuulisit, kuin­ka pieni­in “opet­ta­jan bru­tal­i­teet­tei­hin” nykya­jan äid­it ovat lakimiehen avul­la valmi­it puuttumaan.

    Touko Met­ti­nen

  115. Eli­na, se, että ymmärtää, mikä eri­ty­isil­lä mät­tää ei todel­lakaan tarkoi­ta sitä, että menisi luokan eteen esi­in­tymään samal­la taval­la kuin, jos menisi vaikka­pa pitämään luen­toa yliopis­tossa. Eri­tyiset tarvit­se­vat omat eri­tyiset otteen­sa, mut­ta en vieläkään ole vaku­ut­tunut, että teo­ri­atiedos­ta ei siinä olisi hyötyä.

    Lähipi­iris­säni on mon­ta alle kouluikäistä tai pikkuk­oul­u­laista, joil­la on jotain autismin suun­taista eri­ty­isyyt­tä. Min­ua jotenkin masen­taa lukea, miten myös täl­lai­sista hyvien ja rakas­tavien van­hempi­en lap­sista puhutaan joinain gang­steri­nalkuina. Välin­pitämät­tömät van­hem­mat ja eri­ty­isyys on var­masti tuhoisa yhdis­telmä, mut­ta halu­an uskoa useimpi­en van­hempi­en välit­tävän lapsistaan.

  116. Sankaripedagoki­ik­ka?

    Oletko oikeasti opet­ta­ja? Et tiedä, miten opiskelu­alasi kir­joite­taan.… Kai sit­ten olet, mut­ta hämmästyttää. 

    =========

    En tiedä tuol­lai­sista eloku­vista mitään. En ole edes lapse­na välit­tänyt amerikkalais­es­ta mas­sat­uotan­nos­ta eli sieltä en nyt mitään mallia ole voin­ut ottaa. Yrität nyt tunkea min­ua johonkin itse kek­simääsi muot­ti­in tietämät­tä tarpeek­si minusta. 

    Huo­masin vain hyvin äkkiä, että opetet­ta­va matsku kan­nat­ti lait­taa käyn­ti­in keskustelun muo­dos­sa eikä per­in­teis­es­ti opet­ta­mal­la. Näin­hän tietysti on hyvä toimia usein taval­lises­sakin luokas­sa — herät­tää ensik­si yleinen mie­lenki­in­to aiheeseen ja sit­ten läh­estyä yksityiskohtia.

    Esimerkik­si, kun tarkoi­tus oli käsitel­lä ilmas­tovyöhykkeitä, niin aloitet­ti­in pohti­mal­la, mis­sä maas­sa halu­aisi mieluiten asua. Se innos­ti sit­ten sen ver­ran, että päästi­in vähän ilmas­toa­sioi­hinkin. Yleen­säkin asioi­ta piti läh­estyä vähän mutkan kaut­ta. Sil­lä taval­la ove­lasti, että ne eivät heti hok­san­neet, että niitä opete­taan. Kos­ka kaik­ki opiskelu oli suuri kauhistus. 

    Parem­pi minus­ta oli saa­da edes vähän tietoa sisään omintakeisin keinoin kuin jumi­u­tua johonkin kir­jan tek­sti­in, jota sit­ten sai ihan itsek­seen käsitel­lä muiden pelates­sa kort­tia tai kuun­nel­lessa musaa kuu­lok­keet korvil­la. Eli mitä ihmeen hyö­tyä siitä ope­tus­su­un­nitel­man nou­dat­tamis­es­ta olisi ollut? Eihän ope­tus­su­un­nitel­man seu­raami­nen ole itse­tarkoi­tus, vaan oppimi­nen on.

  117. Lähipi­iris­säni on mon­ta alle kouluikäistä tai pikkuk­oul­u­laista, joil­la on jotain autismin suun­taista erityisyyttä.

    Jaa? Autismin ja Asperg­erin syn­d­rooman esi­in­tyvyys yhteen­las­ket­tuna on noin pros­entin luokkaa väestöstä, joten erikoinen lähipi­iri sinulla. 

    Ettei vain lähipi­iri­isi olisi valikoitunut näitä huolestunei­ta hys­teerikko­ja, joi­ta nykyään paljon van­hem­mis­sa on. Kaik­ki pienetkin lapsen eri­ty­ispi­ir­teet nähdään neu­ro­bi­ol­o­gise­na ongel­mana ja diag­noosi kaive­taan vaik­ka kivenkolosta. 

    Vuorovaiku­tuk­sen häir­iöitä ja sitä kaut­ta poikkeavaa käytöstä on myös “hyvien ja rakas­tavien” van­hempi­en lap­sil­la. Rakkaut­ta on niin mon­en­laista — ahdis­tavaakin laat­ua. Mut­ta siitähän ei saa puhua, ettei vain joku syyllisty. 

    Min­ua jotenkin masen­taa lukea, miten myös täl­lai­sista hyvien ja rakas­tavien van­hempi­en lap­sista puhutaan joinain gangsterinalkuina.

    Mis­tä päät­telet, että täl­lä luokalla oli joku autis­tis­es­ti oireileva? 

    Ei ollut ja vaik­ka olisi ollutkin, niin mitä siinä jokin paperi olisi aut­tanut? En ymmär­rä tätä viehtymys­tä näi­hin nimikkeisi­in, joil­la ei ole oikeas­t­aan pahem­min muu­ta merk­i­tys­tä kuin vapaut­taa van­hem­mat vas­tu­us­ta lapsen­sa käytökseen.

  118. Jaa? Autismin ja Asperg­erin syn­d­rooman esi­in­tyvyys yhteen­las­ket­tuna on noin pros­entin luokkaa väestöstä, joten erikoinen lähipi­iri sin­ul­la.

    Diag­nos­tiset kri­teer­it eivät aina täy­ty, kos­ka niitä pitää olla mon­ta. Se ei tarkoi­ta, ettei niitä piirteitä voisi olla.

  119. Eli­na, yllät­tävän paljon noi­ta on osunut, mut­ta mitään huolestunei­ta hys­teerikko­ja nämä van­hem­mat eivät ole. Jos esimerkik­si yksi lap­si tuplaa eskarin ja parin koulu­vuo­den jäl­keen siir­retään eri­ty­is­lu­okalle, kun ei esimerkik­si opi luke­maan, niin ihan turha yrit­tää väit­tää, että syynä olisi vain yli­hys­teeriset van­hem­mat. Kuin­ka mon­ta ker­taa min­un pitää kir­joit­taa, ettei diag­noosin tarkoi­tus ole vapaut­taa van­hempia vas­tu­us­ta, vaan antaa van­hem­mille ja muille kas­vat­ta­jille tukea kas­vatuk­seen, kos­ka eri­ty­is­ten kanssa eivät kaik­ki tavanomaisim­mat kas­va­tuskon­stit pelaa? Itsekin tuos­sa juuri kuvailit, miten jouduit sen parivi­ikkoisen aikana käyt­tämään varsin luovia keino­ja saadak­sesi oppi­laat oppi­maan edes jotain.

    Jos en ihan väärin muista luen­noil­la kuule­maani, niin näitä autismin kir­joon kuu­lu­via eri­ty­isyyk­siä olisi 10–15 pros­en­til­la väestöstä. Suurin osa menee koulus­sa ihan taval­lisi­na lapsi­na, mut­ta ennen koulua saat­ta­vat käy­dä toim­intat­er­api­as­sa, tms. Tut­tu eri­ty­isopet­ta­ja sanoi, että tosi mon­elle on ennen kouluikää tehty jotain, mut­ta se ei enää koulus­sa näy. Pitäisiköhän tuo sin­un “pros­entin luokkaa” sisäl­lään vain ne kaikkein vakav­im­mat tapauk­set? Kun men­nään läpi koko kir­jo, niin toises­sa päässä ovat kehi­tys­vam­maiset toises­sa pikkuisen orig­inel­lit tyypit.

  120. Tuol­la edel­lä kiravuo kir­joit­ti aika osu­vasti, mikä on aka­teemis­es­ti koulute­tun ja ei-aka­teemisen ero. Vaik­ka aka­teemis­es­ti koulutet­tu Eli­na osaa ratkoa ongelmia, joi­hin ei ole valmista ratkaisua ole­mas­sa, niin mon­et eivät osaa. Tosi mon­et van­hem­mat etsivät kas­va­tus­pul­mi­in ratkaisu­ja kyse­lemäl­lä neu­volas­ta, tms., vaik­ka usein ratkaisu löy­ty­isi ihan vain luke­mal­la las­ta ja toim­i­mal­la tilanteen vaa­ti­mal­la taval­la. Näis­sä tilanteis­sa se, että on tiedos­sa ja kir­jat­tuna lapsen eri­ty­isyy­det aut­taa ammat­ti­laisia anta­maan käyt­tökelpoisia ratkaisuehdotuksia.

  121. Jos esimerkik­si yksi lap­si tuplaa eskarin ja parin koulu­vuo­den jäl­keen siir­retään eri­ty­is­lu­okalle, kun ei esimerkik­si opi luke­maan, niin ihan turha yrit­tää väit­tää, että syynä olisi vain yli­hys­teeriset vanhemmat.

    Mitähän täl­lä on tekemistä autis­tis­ten piirtei­den kanssa? Kyseessä voi olla monikin kehi­tys­vam­ma tämän kuvailun perusteella.

    Autis­mi ja Asperg­erin syn­d­rooma ovat keskush­er­moston kehi­tyshäir­iöitä. Asperg­er on jo määritelmäl­lis­es­ti autismin lievä muo­to ja ennen täl­laista las­ta kuvailti­in nimeno­maan autis­tisia piirteitä omaa­vana. Sit­tem­min saati­in oireille oma nimi. Suurin osa asperg­ereistä kyke­nee aivan normaalielämään. 

    Anta­mani pros­ent­tio­su­udet löytää niin kehi­tys­vammahuol­lon tietopankista kuin Autis­mi- ja Asperg­er ‑liiton sivuilta. 

    Tietenkin voi arkises­sa kie­lenkäytössä puhua autis­ti­sista piirteistä, jos lap­si on esim. taval­lista sulkeu­tumeen­pi ja ei tule niin hanakasti kon­tak­ti­in kuin keskiver­to­lap­si. Minus­ta on kuitenkin arve­lut­tavaa käyt­tää täl­laisia kotiku­toisia ter­me­jä laps­es­ta, jon­ka tem­pera­ment­ti ehkä vain on erikoinen tai taustal­la on mah­dol­lis­es­ti jotain psykososi­aal­ista häiriötä. 

    Näitä lap­sia var­masti onkin var­masti tuo 10–15 pros­ent­tia. On kuitenkin todel­la uskalias­ta väit­tää, että näin monel­la on aiv­o­toimin­nan häir­iö. Eivät ne sin­un luen­noil­lasi kuule­masi jutut aina ole jumalan sanaa. Neu­rolo­gin näkökul­ma saat­taa olla hyvin eri­lainen kuin lastenpsykiatrin. 

    Asperg­er-diag­noose­jakin on tehty vas­ta viitisen­toista vuot­ta. Liiku­taan siis hyvin har­maal­la alueella.

  122. Eli­na, tot­takai sopi­vat, sopi­vat myös toisen tut­tavaper­heen kehi­tys­vam­maiseen pikkuk­oul­u­laiseen, mut­ta täl­lä tut­tavaper­heen lapsel­la on autismidi­ag­noosi enkä ryhdy asi­aa sen enem­pää tääl­lä erit­telemään, jot­ta sinäkin sen suos­tu­isit usko­maan. 😉 Olen minä mainit­semisia “yli­hys­teerisiä” van­hempia myöskin kohdan­nut. Erästäkin parivuo­ti­as­ta käytet­ti­in lääkäris­sä änky­tyk­sen vuok­si, vaik­ka pikaisel­la googlet­tamisel­la olisi löy­tynyt sama vas­taus, jon­ka lääkäri sanoi: “kuu­luu ikään ja menee itses­tään ohi, jos ei liiko­ja huomio­ta kiin­nitä”. Lap­si­vaku­u­tus tämänkin korvasi. 

    Har­maal­la alueel­la tässä nimeno­maa liiku­taankin ja kyse on monien kohdal­la enem­män omi­naisu­ud­es­ta kuin vias­ta, mut­ta oleel­lista tässä on, että lapsen papereis­sa on jonkin­lainen merk­in­tä, että kyseessä ei ole ihan kaikkein keskimääräisin lap­si. Van­hempi­en kannal­ta on jok­seenkin turhaut­tavaa joutua selit­tämään jokaiselle uudelle kas­vat­ta­jalle per­in­po­h­jais­es­ti, mikä lapsen kanssa toimii, mikä ei. Edes saman päiväkodin sisäl­lä ei tieto vält­tämät­tä kul­je. Peru­so­let­ta­mus vähän liian monel­la tun­tuu ole­van, että lapsen erikoisem­pi käytös olisi vain ja ain­oas­taan huonon kas­vatuk­sen seu­raus­ta. Var­maan se mon­en kohdal­la pitääkin paikkansa, mut­tei läh­eskään kaikkien.

  123. Tietysti täl­laises­sa tapauk­ses­sa, jos­sa lap­si ei opi luke­maan 9 ikävuo­teen men­nessä ja tarvit­see mukautet­tua ope­tus­su­un­nitel­maa, diag­noosi on jopa pakollinen. 

    Eihän lap­si muuten pääse EMU- tai EVY-luokalle, jonne hänet ilmeis­es­ti siir­ret­ti­in. Myös Kelan rahoit­tami­in ter­a­pi­o­hin ja mui­hin kuntou­tus­toimi­ien tarvi­taan läkäärin lausunto. 

    Olet ilmeis­es­ti tietämätön eri­ty­isopetuk­sen rak­en­teesta, kun penäät min­ul­ta diag­noosien tun­te­mus­ta ESY-luokkalai­sista. ESY-luokan oppi­laat ovat ter­veitä lap­sia, jot­ka ovat sopeu­tu­mat­to­mia taval­lisen luokan työskentelyyn. 

    Eihän se sul­je pois sitä, että sopeu­tu­mat­to­muu­den taustal­la voi olla jotain neo­rol­o­gista tai muu­ta fys­i­ol­o­gista poh­jaa, mut­ta se ei ole ESY:lle siirtämisen peruste, vaan sopeu­tu­mat­to­muus ja vaka­vat käytöshäir­iöt, joi­ta ei ole mah­dol­lista hal­li­ta normaaliluokassa. 

    Autis­te­ja ei ESYl­lä ole, vaan enenevässä määrin maa­han­mut­ta­jataus­taisia. Roman­it ovat myös roimasti yliedustettuja.

  124. Meil­lä on nyt Riitan kanssa sovit­ta­mat­to­mia ris­tiri­ito­ja paradigma-tasolla. 

    Minä pidän lievien tapausten kohdal­la diag­noosia turhana tai jopa vahin­gol­lise­na lapsen kehi­tyk­sen kannal­ta. Lapselle on kova isku kuul­la ole­vansa jol­lain negati­ivisel­la taval­la pysyvästi eri­lainen. Lap­si kokee hel­posti ole­vansa “vam­mainen”, huono ja kel­paam­a­ton — paljon helpom­min kuin aikuinen, jol­la on edis­tyneem­piä kog­ni­ti­ivisa keino­ja käsitel­lä asiaa. 

    ADHD- ja Asperg­er ‑diag­noo­seis­sa on vieläpä se ongel­ma, että per­heneu­voloiden ammatil­lis­ten tiimien työsken­te­ly poikkeaa val­tavasti toi­sis­taan. Olen kuul­lut, että joil­lain paikkakun­nil­la ADHD-tapauk­sia on jopa kolminker­tainen määrä suh­teutet­tuna tutkit­tavi­in niihin neu­voloi­hin näh­den, jois­sa johta­va psyki­a­tri suh­tau­tuu epäillen diag­noosin hyödyl­lisyy­teen tai ylipään­sä sen perusteisiin. 

    Ja vielä janku­tan sitä toimin­nan tasoa. Mitä se “ymmärtämi­nen” käytän­nössä tarkoittaa?

    Jos normi­lap­si hyp­pii väl­i­tun­nil­la toisen selän pääl­lä, niin opet­ta­ja nos­taa pikku pir­u­laisen niska-pers ‑otteel­la sivu­un rauhoit­tumaan ja moit­tii kovasanais­es­ti tämän käytöksen. 

    Jos Asperg­er-lap­si hyp­pii väl­i­tun­nil­la toisen selän pääl­lä, niin opet­ta­ja nos­taa pikku pir­u­laisen niska-pers ‑otteel­la sivu­un rauhoit­tumaan ja moit­tii kovasanais­es­ti tämän käytöksen. 

    Vai pitäisikö jälkim­mäisessä tapauk­ses­sa voiv­otel­la vier­essä, että kun tämä nyt ei tunne empa­ti­aa, niin käytös on niin YMMÄRRETTÄVÄÄ…

    Vaik­ka ei tunne empa­ti­aa ikä­ta­sois­es­ti, voi kuitenkin oppia käyt­täy­tymään ihan per­in­teisel­lä stim­u­lus-response ‑menetelmäl­lä. Eihän koirakaan tunne empa­ti­aa, mut­ta kas­vatuk­sel­la sen saa toim­i­maan halu­tul­la tavalla. 

    Diag­noosit saa­vat myös van­hem­mat usein vaa­ti­maan perus­tee­ton­ta eri­tyisko­htelua lap­silleen ja sito­vat näin ulkop­uolisen kas­vat­ta­jan kädet pahasti. 

    Eli kyseenalais­tan sen, että diag­noosi Riitan näke­myk­sen tavoin on yksiselit­teisen hyvä asia. Se on usein lapsen kehi­tys­tä kahlit­se­va ja iden­ti­teet­tiä mur­ta­va asia ja ohjaa liikaa sekä lapsen omaa ja ulkop­uolis­ten toimintaa.

  125. Hyvä avauskir­joi­tus tärkeästä aiheesta. Har­mi, että ketju oli venähtänyt jo näin pitkäksi. 

    Minä en ymmär­rä tosi­aan tätä ylik­oulut­tamisvim­maa, joka vain koko ajan pahe­nee. Olen tul­lut siihen tulok­seen, että se johtuu vira­nomaisen virheel­lis­es­tä tavas­ta jäsen­tää koulu­tuk­sen tarve. 

    Tarvet­ta tulisi seu­ra­ta jatku­vasti ja reagoi­da opiskelu­paikkamääriä leikkaa­mal­la, jos joltain alal­ta ei työl­listy; näin­hän on täl­lä het­kel­lä ollut jo pitkään läh­es kaikil­la aloil­la. Tarve on sitä, että valmis­tu­vat työl­listyvät koulu­tus­ta vas­taavaan työhön. Jos juristi pääsee myymään lef­falip­pu­ja, sil­loin juris­te­ja ei tarvi­ta lisää.

    Aivan ketjun alku­osas­sa nim­im. lasse viit­tasi oppi­laitok­si­in “ihmis­varas­toina” yhteiskun­ta­rauhan säi­lyt­tämisek­si. Lasse osui oikeaan. Esimerkik­si hal­li­tuk­sen esi­tyk­sessä laik­si omae­htois­es­ta opiskelus­ta tode­taan tämä ihan lain­säätäjän tah­tona: työt­tömyy­se­tu­udel­la opiskelua voidaan mukavasti säädel­lä sen mukaan, mikä on työ­markki­noiden tarve. Näin saadaan työt­tömyys­lu­vut kivaksi.

  126. Vai pitäisikö jälkim­mäisessä tapauk­ses­sa voiv­otel­la vier­essä, että kun tämä nyt ei tunne empa­ti­aa, niin käytös on niin YMMÄRRETTÄVÄÄ… 

    No ei 😉 Ainakin min­un on helpom­pi jak­saa tuol­laisen pikkupir­u­laisen kanssa, kun tiedän, että ei se vain ilkeyt­tään ole ilkeä. Se ei vain osaa. Tois­t­en sat­ut­tamista ei keneltäkään tarvitse suvai­ta, mut­ta mui­ta omi­tu­isuuk­sia (ei esimerkik­si osaa istua hil­jaa paikallaan) voi ja on hyväkin sal­lia tai parem­minkin kanavoi­da oikein. 

    Ja vielä janku­tan sitä toimin­nan tasoa. Mitä se “ymmärtämi­nen” käytän­nössä tarkoittaa? 

    Tilantei­den ennakoin­tia. Jos jokin aiheut­taa jatku­vasti tap­pelui­ta tai häiriköin­tiä, niin pelkän moit­timisen lisäk­si jär­jestetään ympäristö sel­l­aisek­si, että niitä tap­pelui­ta ja häiriköin­tiä ei tule ainakaan niin usein. Ei siitä opiskelus­ta oikein tule mitään, jos kaik­ki ener­gia menee siihen, että yrit­tää istua hil­jaa paikallaan tai muuten käyt­täy­tyä niin kuin muutkin. Itsel­länikin (ei diag­noosia 😉 ) meni neu­rolo­gin puheesta lop­pupuoli aika lail­la ohisek­to­rille, kos­ka hän ei pitänyt puo­len­toista tun­nin luen­nos­saan mitään taukoa.

    Me taidamme puhua tois­temme ohi senkin vuok­si, että minä ajat­te­len enem­män alle kouluikäisiä. Tut­tu eri­ty­isopet­ta­ja ker­toi, että mon­elle lapselle on ennen kouluikää tehty yhtä jos toista (toim­intat­er­api­aa, tms.), mut­ta koulus­sa he ovat jo ihan taval­lisia lap­sia. Eli siis, kirivät, osin avustet­tuina, sen mitä ovat esimerkik­si sosi­aal­is­ten taito­jen suh­teen ikä­ta­soaan jäl­jessä. Toim­intat­er­api­aan tms. pääsemiseen tarvi­taan joka tapauk­ses­sa ainakin lähete neuvolasta.

    Minä en mil­lään usko, että diag­noosi itsessään leimaisi ketään. Se on sit­ten toinen asia, jos van­hem­mat sen nojal­la vaa­ti­vat väärän­laista eri­tyisko­htelua ja opet­ta­ja vielä suos­tuu sel­l­aista antamaan.

    Olet ilmeis­es­ti tietämätön eri­ty­isopetuk­sen rak­en­teesta, kun penäät min­ul­ta diag­noosien tun­te­mus­ta ESY-luokkalai­sista. ESY-luokan oppi­laat ovat ter­veitä lap­sia, jot­ka ovat sopeu­tu­mat­to­mia taval­lisen luokan työskentelyyn. 

    Itse­hän sinä tuon ESY-luokan toit tähän keskustelu­un mukaan ja kehuske­lit siel­lä pär­jän­neesi tun­tem­at­ta oppi­laiden (näem­mä sit­ten olemat­to­mia) diagnooseja.

  127. Touko Miet­ti­nen
    “Ei kahdek­san­vuo­tias hais­tat­teli­ja ole vielä läpeen­sä paha. Vai onko Sylt­ty eri mieltä?”

    Mitähän merk­i­tys­tä sil­lä on, mis­tä se johtuu, jos joku keino toimii? 

    Mik­si aina pitää men­nä tähän äärim­mäiseen ymmärtämiseen? Just tämä on Suomes­sa aivan per­si­istä, kaikkea pitää ymmärtää ja kaikkia pitää kohdel­la silkki­han­sikkail­la. Ei ne tarkkik­sen penikat kuule saa sykkyröitä siitä että opet­ta­ja sanoo ker­ran pahasti, ne saa­vat jokapäivä kuun­nel­la kotona 10x pahempia jut­tu­ja omil­ta vanhemmiltaan.

    Ja kun puhut amatööriy­des­ta, niin onko sin­ul­la itsel­läsi minkälainen pätevyys arvioi­da ope­tus­me­tode­ja, vai oletko itse saman­lainen maal­likko kuin me muutkin?

Vastaa käyttäjälle JL Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.