Jyrki Lohen lukiokommentista tuli mieleeni hänen ehdotuksensa koulun alkamisajankohdan siirtäminen vuodella aikaisemmaksi.
Selvää evidenssiä mielestäni on siitä, että tyttöjen pitäisi aloitta aikaisemmin kuin poikien; vaikkapa puoli vuotta nuorempina. En tarkoita tietenkään, että tyttöjen pitäisi aloittaa tammikuussa, kun pojat aloittavat elokuussa. Nyt koulun aloittamisvuosi pannaan poikki vuoden vaihteesta – osa siis aloittaa kuusivuotiaina. Jos poikien aloitusikä pantaisiin poikki edelleen tammikuusta mutta tyttöjen heinäkuusta, tytöt olisivat luokalla keskimäärin poikia puoli vuotta nuorempia.
Samasta syystä en oikein ymmärrä, miksi koulun aloittamisiästä puhutaan kokonaisina vuosina; joko seitsemän tai kuusi vuotta. Voihan aloitusikää liu’uttaa vaikka viikon kerrallaan. Silloin ei myöskään tulisi ongelmaa yhden vuoden kaksinkertaisesta vuosiluokasta.
Alotusajankohdalla nyt ei ole pätkän vertaa väliä. Jos halutaan, että oppilaat siirtyvät toisen asteen kouluihin / työelämään / armeijaan nykyistä aikaisemmin, niin se voidaan ihan helposti toteuttaa opetussuunnitelmaa tiivistämällä (tosin tämä vaatii investointeja opetuksen laatuun, ja se maksaa rahaa).
Eikös itse asiassa poikien pitäisi (keskimääräisestä alemmasta kehitystasostaan huolimatta) aloittaa koulu vuotta aiemmin kuin tyttöjen, koska asevelvollisuus nipistää about sen yhden vuoden pois jostain kohtaa elämää?
Tasoerot osaamisen suhteen ovat muuten hirvittävät jo ensimmäisellä luokalla. Muistan oman turhautumiseni siitä, miten koulu ei tarjonnut muutamaan ensimmäiseen vuoteen oikeastaan mitään haasteita ja tehtävät tuntuivat typeriltä ja monotonisilta (tietysti tahdon ja luovuuden lannistaminen on koululaitoksen tärkein, joskin ääneen lausumaton tehtävä). Lukemani perusteella ratkaisut, joissa ”paljon osaava” voidaan siirtää luokan tai parin yli ylöspäin, eivät ole myöskään erityisen toimivia, vanhempia lapsia ”fiksumpi” lapsinero ei saa osakseen kovin suurta ymmärtämystään näiltä vanhemmilta lapsilta.
Pohdinta on tilastollisesti ajatellen relevanttia, mutta tässä kannattaa muistaa, että jokaisen yksilön kannalta ero on siinä, meneekö lapsi kouluun nyt, vai vuotta aiemmin (tai myöhemmin.)
Tässä on myös sellainen ongelma, että koulu on järjestelmänä sellainen, että se vaatii kahta toisistaan pitkälti erillistä ominaisuutta. Ensiksikin, lapsen inhibition pitää olla kehittynyt niin, että tämä pystyy istumaan ja kuuntelemaan oppitunnilla. Toiseksi, lapsen kognitiivisten valmiuksien pitää olla riittävät.
En tiedä, kummassa ero on suurempi, mutta jos pitäisi veikata, niin pojilla nimenomaan tuo ensiksi mainittu on se kynnys, ei niinkään kognitiiviset valmiudet. Vanhempi poikani on osannut lukea jo nelivuotiaasta asti, mutta en laittaisi häntä missään nimessä kouluun vielä kuusivuotiaana.
Olisin voinut aloittaa suoraan tokaluokalta, mutta onneksi itse tulin olleeksi vastaan. Muutenkin marraskuussa syntyneenä olin omankin porukan nuorin ja silloin toiseksi pienein. Tappelemaan oppi kyllä hyvin.
Meidän tyttö kävi aikanaan luokan, joka oli yhdistetty eskari ja ykkönen, ja kun koulunkäynti maistui, hyppäsi suoraan kakkoselle. Hienosti on sittemmin pärjännyt vuotta vanhempiensa keskuudessa.
Mielummin näkisin, että tämän tyyppinen yksilöllinen joustaminen yleistyisi sensijaan että koko ikäluokka pakotetaan samaan muottiin.
Tähän vähän liittyen, Malcom Gladwellin ”Outliers” -kirjassa oli melko pitkät pätkät juuri alakoulujen järkevyyteen liittyen. Kirjassa kyseenalaistettiin melko vakuuttavasti 10 viikon kesäloman mielekkyys (lyhyt versio miksi 10 viikon kesäloma on ylipäätänsä syntynyt: lapsia tarvittiin kesäisin mm. sadonkorjuisiin jatkuvasti kun muuna aikana voitiin käydä koulua), sillä liian pitkällä lomalla on selkeä heikentävä vaikutus lasten oppimiseen verrattuna sellaisiin lapsiin, jotka käyvät saman oppimäärän hitaammassa tahdissa, mutta lyhyemmällä kesälomalla. 10 viikon loman aikana lapsilta tuppaa unohtua paljon opittua tietoa tietoa mutta myös ihan koulunkäynnin käytännöt, miten lukea, kirjoittaa ja oppia. Gladwell ehdottaakin, että 10 viikon kesälomasta luovuttaisiin kokonaan ja että lapset saisivat lomaa korkeintaan sen pari viikkoa (Jenkeissä kesäloma on yleensä pari viikkoa), Suomessa se tarkoittaisi kaiketi sitä, että Juhannuksesta elokuun alkuun olisivat lapset lomalla.
Tietenkin jos tätä ehdottaisi Suomessa niin siitä nousisi hirveä poru mm. opettajien taholta ja ”eihän kaikki vanhemmat voi lomailla heinäkuussa” jne., mutta mielestäni tämä on kuitenkin pohtimisen arvoinen asia. Onhan se ihan aiheellista kysyä, että onko noin pitkässä lomassa mitään järkeä jos sitä joudutaan joka vuosi sitten paikkaamaan palauttamalla lasten mieliin miten sitä koulua käytiinkään. Ja monille verkkaisempi opiskelun tahti voisi olla miellyttävämpääkin.
Erityislapset, jotka ovat pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä, aloittavat koulun vuotta muita aiemmin. Katsotaan, että heidän koulunaloituksen kanssaan ei tule odottaa siihen saakka, että ovat tavan ekaluokkalaisen tasolla, vaan heille annetaan enemmän aikaa omaksua asioita ja sitä ylimääräistä aikaa pistetään kouluajan alkupäähän. Tässä on ristiriita sen suhteen, että jos erityisyyttä vasta epäillään, koulunaloitusta myöhennetään, jotta lapsi ehtii koulukypsyä. Olen jossain nähnytkin tätä myöhentämistä kritisoidun, muistaakseni jonkun tutkimuksen mukaan se ei oikein auta mitään, voi jopa pahentaa tilannetta.
Tällä logiikalla pojat, tyttöjä tyhmempiä kun ovat, pitäisi pistää tyttöjä aikaisemmin kouluun. Kun pojat ovat vuoden harjoitelleet koulussaolemista, tytöt voidaan ottaa luokkaan mukaan. 😉
Tuo ei nyt oikein kelpaa vasta-argumentiksi, koska ne erityislapset tulevat kuitenkin ensimmäiselle luokalle seitsemänvuotiaina, jos silloinkaan. Minun ajatukseni oli, että tytöt ja pojat olisivat samoilla luokilla, tytöt vain nuorempina. Murrosikä tulee myös aiemmin.
Koulukypsyys on tosiaan monitahoinen asia. Tiedemies jo mainitsikin kriteereinä riittävät kognitiiviset kyvyt ja impulssikontrollin.
Sen lisäksi motoriikan — niin hieno- kuin karkeankin — kehitystaso on tärkeä.
Lasten keskinäisessä sosiaalisessa hierarkiassa liikunnallinen pystyvyys on hyvin tärkeässä asemassa. Vaikka kuinka olisi matikkanero, niin se ei auta, jos ei pärjää välituntitemmellyksissä ja liikuntatunnilla. Kiusatuksi tulemisen riski kasvaa.
Fyysinen koko on myös merkittävä seikka, kun lapset arvioivat tosiaan. Kookas lapsi koetaan ”isoksi” muutenkin. Tähän sortuvat tietysti opettajatkin alitajuisesti. Jos lapsi on verraten isokokoinen ikäisekseen ja koulunaloitusta lykätään, niin hän on helposti jättiläisen asemassa luokassa ja syrjinnän riski on ilmeinen.
Koulu vaatii lapselta huomattavasti enemmän itsenäisyyttä ja aloitekykyä kuin päiväkoti. Mikäli lapsi ei ole tarpeeksi itseohjautuva suoriutuakseen tehtävistä tunneilla puhumattakaan kotitehtävistä eivät muut kyvyt auta.
Sosiaalista puoltakin pitää punnita tarkoin. Koulussa pitää ottaa muut huomioon osaten kuitenkin puolustaa itseään niin verbaalisesti kuin muillakin viestinnän muodoilla. Hoitajatäti ei samalla tavalla ole joka tilanteessa niskaan hengittämässä.
En lämpene Osmon ajatukselle tiukasta sukupuolijaosta.
Sen sijaan koulun aloitus voisi olla yksilöllisesti joustavampi. Asia arvioitaisiin neuvolassa ja päiväkodissa yhdessä vanhempien kanssa. Niinhän nytkin tietysti tehdään, mutta asenne on se, että kouluun mennään etuajassa tai jälkijunassa. Tavoitteena voisi olla, että kouluun mennään silloin, kun siltä tuntuu ilman sen kummempia vanhempien ylpeyden tai häpeän tunteita.
Ylipäänsä koulunaloituksen kokonaisvaltaiseen aikaistamiseen suhtaudun varovaisen kielteisesti.
Jyrki Lohi oli Hesarin puheenvuorossaan oikeassa siinä, että monet tiedot ja taidot ovat nykyajan 6-vuotiailla aivan toista luokkaa kuin vaikkapa 70-luvulla. Se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, että kuusivuotiaan varsinainen ydin keskimäärin olisi muuttunut ratkaisevasti eli hän olisi valmis koulun vaatimaan ympäristöön.
Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että myöhäinen koulunaloitusikä on suomalaisille nimenomaan menestystekijä. Lapsi kehittyy parhaiten itse ihmetellen, oivaltaen ja ennen kaikkea rauhassa ilman mitään ohjelmoituja oppisisältöjä.
Kiteyttäisin, että lintuja katsellen ja kiviä käännellen.
Pidennetty oppivelvollisuus on 11 vuotta ja koulu aloitetaan 6-vuotiaana.
Tapiolle: sinä puhut lapsista, et tilastollisista yksiköistä (joo joo, joillekin ovat vain sitä).
Aloitusajankohdalla ON väliä. Teen työtä koulupsykologina ja yksi suuri osa työtäni on pohtia milloin yksittäisten lasten kannattaisi aloittaa koulunkäynti. Sillä päätöksellä on paljon suurempi kumulatiivinen vaikutus kuin vuosi sinne tai tänne työelämässä.
PS. OPS on tällä hetkellä hyvin tiivis. Jos et ole lukenut sitä kannesta kanteen, on outoa, jos kommentoit sitä.
Käsitin väärin.
Osmo tietysti tarkoitti, että joka tapauksessa ”erityisetkin” ekaluokkalaiset ovat tismalleen samanikäisiä. Erityislasten pidennetty oppivelvollisuus vain tarkoittaa pakollista valmistavaa luokkaa ennen varsinaista koulunaloitusta ja yksi vuosi päälle tavallisen peruskoulun.
Eikös sen esikoulun pitäisi tasata näitä eroja?
Sivusta katsottuna vaikuttaa että tyttöjen tarkoitus alaluokilla on lähinnä yrittää rauhoittaa työskentelyilmapiiriä ja jarrutella jotta pojat ehtivät mukaan. Eiköhän puoli vuotta nuorempi tyttö kelpaa tähän ihan yhtä hyvin.
Omaa kokemusta ja tuttavapiiriä peilaten vaikuttaa siltä etteivät tietotyöläiskodista tulevat lapset tiedollisesti koulussa opi muutenkaan parina ensimmäisenä vuonna oikein mitään, kunhan luodaan sosiaaliset valmiudet ja opetellaan työskentelytapoja. Hyppääminen suoraan tokaluokalle vaikuttaa kuitenkin sosiaalisesti niin haasteelliselta että koulun alun aikaistaminen lienee parempi vaihtoehto.
Olen samaa mieltä täällä kirjoitelleiden kanssa: Koulun aloittaminen seitsenvuotiaana on vahvuustekijä. Siinä iässä lapsi on vataanottavaisimmillaan. Juuri koulun aloittamainen tässä iässä on koululaitoksemme kilpailutekijä verrattaessa muiden maiden koululaitoksiin. Tästä asiasta luin viime vuonna jonkun pedagogin kolumnin.
Tietenkin yksilöllisen koulukypsyyden kuuluisi vaikuttaa nykyistä enemmän aloitusajankohtaan.
Osmo, kuten Elinakin kirjoitti, erityislapset (ne pidennetyn opetusvelvollisuuden piirissä olevat) menevät tosiaan kouluun jo kuusivuotiaina ja aloittavat (käytännössä pakollisen) eskarin viisivuotiaina. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin joulukuussa syntyneet erityiset (kuten tuttavaperheen autistinen lapsi) aloittavat eskarissa jo nelivuotiaina (4v8kk) ja koulun viisivuotiaina (5v8kk).
En minä nyt ihan täysin tosissani tuota varhaistettua koulunaloitusta pojille ole ehdottamassa, mutta nykykäsitys alkaa olla se, että jos on odotettavissa hitaampaa oppimista tai kouluvaikeuksia, niin oikea ratkaisu on aloittaa koulu aiemmin, väljentää opetusohjelmaa ja antaa lapselle enemmän aikaa oppia. Koulunaloituksen siirtäminen vain siirtää ongelmia, mutta ei ratkaise mitään.
Eikös jossain ollut juuri tutkimusta, että suomalaiset pärjäävät hyvin osittain juuri siksi, että lapset saavat leikkiä eli että koulu aloitetaan myöhemmin.
Näyttäisi olevan, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen nuorempana muiden pitäisi aloittaa puurtaminen. Onkos tässä nyt sama ilmiö kuin suurten ikäluokkien eläkeasiassa?
Koulukypsyys on monitahoinen asia. Useat näyttävät ajattelevan, että 6-vuotiaat eivät ole kypsiä kouluun. Silloin he ajattelevat nykykoulun 1. luokkaa. Tietenkin mahdollinen oppivelvollisuusiän alentaminen pitäisi tehdä niin, että uusi 1. luokka tehdään 6-vuotialle ja heidän keskimääräiselle kypsyystasolle sopivaksi. Jotkut kirjoitustani kommentoineet ovat moittineet, että haluan lyhentää lapsuutta. Lapset ovat lapsia 6- tai 7- vuotiaina ja elävät lapsuuttaan vuosia senkin jälkeen, vaikka ovat koululaisia.
Gladwell ei ota huomioon sitä, että opettajien korkea taso on tärkein yksittäinen voimavara koululle. Ainakin Suomessa taso eli opettajan ammatin houkuttelevuus on taattu pitkillä lomilla vaikka ei palkkakaan mikään huono ole.
Gladwellin kirjasta tulee mieleen selitykset sille, miksi yleensä huippupelaajat ovat syntyneet vuoden kolmen ensimmäisen kuun aikana. Syy on tietysti sama, mistä blogimerkinnässä puhutaan. Koululaitos ei vain kouluta pelaajia vaan opiskelijoita. Ei siis ihme, että tytöt alkavat olla aika suvereeneja poikiin verrattuna.
Tietysti on muitakin syitä. Tietyt pojat esimerkiksi kärsivät tutkimusten mukaan miesopettajien eli opiskelusta kiinnostuneen miehen mallin puutteesta todella merkittävästi. Sitäkin voisi tutkia, kannustavatko alempien sosiaaliluokkien vanhemmat tyttöjä opiskelemaan merkittävästi enemmän kuin poikia, kuten joissain ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu. Armeijakin muodostaa haitan opiskelulle: kun tytöt pitävät hauskaa, säästävät rahaa ja valmistautuvat pääsykokeisiin, pojat ryömivät metsissä.
Poikien syrjäytyminen kuuluu polttavimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. On aika turha puhuta työurien pidentämisestä, kun samaan aikaan kymmeniätuhansia poikia ei edes saada sinne uran alkuun. Syrjäytyminen alkaa usein kotoa, jatkuu koulussa ja johtaa lopulta syrjäytymiseen myös sosiaalisissa suhteissa ja parisuhdemarkkinoilla.
En nyt väitä, että ei saisi puhua tyttöjen tai nuorten syrjäytymisestä yleensä. Polttavimmaksi ongelmaksi pitäisi ostaa kuitenkin poikien syrjäytyminen.
Syrjäytyneet pojat ja miehet ovat nimittäin monella tapaa iso ongelma sellaisissa maissa, jossa aisan on annettu pahentua. Kyse on myös kerrankin ongelmasta, jota voi hyvällä syyllä pitää ”sukupuolittuneena”, toisin sanoen ongelma kohtelee sukupuolia suhteellisen selvärajaisesti eri tavalla. Parannuskeinotkin pitäisi siis merkittävältä osin suunnitella poikien erityisasemasta — heikommasta asemasta — lähtien.
Asenteiden pitäisi sitä ennen muuttua, mutta muutosta ei ikävä kyllä ole näköpiirissä. Joskus tuntuu, että poikien ongelmien esiin nostaminen on pienten piirien huomaamatonta alakulttuuria erityisesti valtionhallinnossa. Onhan Suomi sitoutunut useissa kansainvälisissä sopimuksissa ja koimaisissa tavoitteissa parantamaan nimenomaan naisten ja tyttöjen asemaa.
Koulu ei voi kaikkia epäkohtia korjata, mutta varmasti se pystyisi nykyistä useamman pojan pelastamaan kunnon kansalaiseksi tai ihmiseksi.
Ja jotta ei syyny väärinkäsityksiä: kaikki pojat eivät ole syrjäytymässä eivätkä kaikki tytöt porskuta vailla huolen häivää. Kyse on tilastoissa havaittavasta epäsuhdasta syrjäytyneiden määrissä ja trendeistä.
Kun puhutaan koulun aloittamisiän alentamisesta, pitäisi samalla tietää onko tarkoitus pidentää oppivelvollisuusaikaa, vai opettaa samat asiat nuoremmille. Poikien osalta, noin keskimäärin, on nykytilanteessa pidetty ongelmana murrosiän ajoittumista 8-9. luokalle, jolloin yläaste menee pipariksi, ja jatko-opintoihin hakeutuminen kärsii. Sama ongelma on olemassa jos oppivelvollisuus päättyisi vuotta aiemmin, ja nämä pahimmassa murrosisässä olevat (pojat) pohtisivat jatkokoulutushalujaan.
Oden ehdotus ei toki tuo tätä ongelmaa suoraan. Kaikki lapset eivät kuitenkaan kehity samalla tavalla, joten en ole varma voiko ajatella että tytöt kategorisesti ovat koulukypsempia aiemmin. Ja erityisesti että tytöillä ei tämän varhennetun oppivelvollisuuden jälkeen olisi pahin murrosikä käynnissä yläasteen loppuessa.
Eikö tosiaan (mm. Raimo K.) esikoulun kehittäminen voisi olla osittain joustava ratkaisu tähän. Nyt sitä ei ehkä osata käyttää ihan oikein. Sukupuolijako tässä kohdassa ei missään nimessä ole pätevä. On myös poikia, jotka voisivat hyvin aloitaa koulun jo 6v. Ja sitten vaikka siirtyä suoraan ’toiselle luokalle’. Sitten on poikia, joille koulunpenkki on ’haasteellinen’ pitkään. Edelleen erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt (ym.) havaitaan liian myöhään. Asioihin puututaan ehkä vasta kun lapsi on yli kymmennen tai enemmän. Sitä ennen lapsi pääsee jotenkin vain roikkumaan mukana, eikä luokalle jää. Kun tilanne on tämä, tarvitaan pienempää koulua, mahdollisuutta ’rahoittua’.
Mutta pointti on se, että kun nyt tuntuu, että esikoulu on niukasti resurssoitu ja heikosti hyödynnetty alue päiväkodin ja koulun välissä, sen pitäisi olla keskiössä tässä lapsen kehityksen yhdessä tärkeimmistä saranakohdista.
(Alkuun disclaimer että omista kouluajoista on jo sen verran kulunut (yo 1996) eikä vielä ole jälkikasvua, että voi olla että käsitykseni nykykäytännöstä opetuksessa on vanhentunut.)
Oppilaiden erilaiset valmiudet ja tarpeet voisi ottaa hienovaraisemminkin huomioon kuin vain eri sukupuolten välillä. Radikaalisti voisi ehdottaa koko luokkajaosta luopumista ja sitä, että oppillaat etenisivät kukin omaan tahtiinsa, esimerkiksi kurssi tai moduli kerrallaan ja eteenpäin siirryttäisiin oppilaskohtaisesti kun asiakokonaisuus on kohtuullisesti hallussa. (Luonnollisesti tämä sopisi parhaiten vasta ylemmille luokille kun opetus keskittyy enemmän varsinaisiin oppiaineisiin, aivan ensimmäisinä vuosina koulussa kuitenkin tärkeintä on sosiaalisten taitojen, ryhmässä toimimisen jne. opettelu ja sitä eri nopeuksia etenevät oppilaat hajottaisivat ikävästi.) Luokaton lukio jollaisessa itsekin opiskelin on askel tähän suuntaan, mutta veisin ajattelun vieläkin pitemmälle.
Jos rajataan tarkastelu vain yläasteeseen: kun nykyisin se on jaettu kolmeen vuoden mittaiseen ”moduliin” joissa kaikki oppiaineet ovat samassa köntässä, mitä jos jaettaisiinkin vastaava oppimäärä esimerkiksi oppiainekohtaisesti à 12 moduliin joiden suorittamiseen keskiverto-oppilaalta menisi 6 viikkoa kuhunkin (olettaen nykyisen mittaiset kesälomat), mutta nopeimmat saattaisivat suorittaa vaikka kuukaudessa ja hitaammat puolessa vuodessa. Viimeiset modulit voisivat olla vapaaehtoisia ja niiden suorittaminen olisi pohjana jatko-opinnoille.
Tällaisessa järjestelyssä on ainakin kolme haastetta:
1) Opetuksen järjestäminen käytännössä. Jos sama oppimäärä opetetaan osalle kuukaudessa, osalle puolessa vuodessa ja suurimmalle osalle siltä väliltä, käytännön opetus menee hankalaksi jos kaikkien pitäisi olla samassa ryhmässä. Vaihtoehtoina on varmaan lähinnä joko tasoryhmät, oletusetenemisnopeus joka sallii joustoa kumpaankin suuntaan (huonommin oppineet jäävät kertaamaan kun keskikasti siirtyy loppukokeeseen, nopeimmat taas voivat suorittaa osan itseopiskeluna ja tehdä kokeen muita aiemmin) tai sitten molempien keinojen yhdistäminen. Vaikka tässä varmasti on ongelmia, voidaan kysyä onko perinteinen one size fits all -ratkaisu sitten ongelmaton?
2) Eriarvoistuminen. Vaikka on varmaan ns. fact of life, että jotkut menestyvät aina opinnoissa paremmin kuin toiset, vaikka ne järjestettäisiin miten, ei tietenkään ole mielekästä ruokkia ehdoin tahdoin kehitystä jossa jotkut ohjataan jo ala-asteelta lähtien ”spurgu-uralle” kun taas toiset ”koutsataan” eliittilinjalle. Jo pelkästään se, että huomaa aina olevansa siellä jämäryhmässä joka jää pänttäämään kun muut siirtyvät eteenpäin voi olla omiaan murentamaan lapsen itseluottamusta ja siten entisestään ruokkimaan huonoa kehitystä. Tämä ongelma tietysti on olemassa myös nykysysteemissä, mutta ei asiaa ainakaan paranna, että tämä ero tehdään vielä näkyvämmäksi. Yhtenä lieventävänä seikkana voisi olla se, että ns. lukuaineiden lisäksi vastaava etenemistahtivaihtelu olisi käytössä myös taitoaineissa (joiden roolia ylipäänsä voisi peruskoulussa mielestäni korostaa ja jättää akateemisempi pänttääminen enemmän lukioon) ja liikunnassa, joissa menestyvät usein eri oppilaat kuin lukuaineissa. Luulen, että ”kunujaossa” viimeiseksi jäämisen trauma meillä nörtähtävämmillä oppilailla oli sittenkin pienempi kuin lähes kaikissa muissa aineissa huonosti menestyneiden jatkuva huonommuuden tunne.
3) Vaikutus oppilaiden sosiaalisten taitojen ja verkostojen muodostumiseen. Tämä on mielestäni kaikkein keskeisin ongelma. Peruskoulussa kuitenkin nähdäkseni ensisijaista on oppia toimimaan toisten ihmisten kanssa ja yhteiskunnan jäsenenä, muutamia ihan perusjuttuja kuten lukutaitoa ja alkeismatikkaa lukuunottamatta varsinainen tieto-oppiminen on vähemmän kriittistä. Useimmat ihmiset muodostavat peruskoulussa koko elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Tämä koulun sosiaalinen puoli kärsii, jos luokka yhteisönä lakkaa olemasta. (Se voi tietysti olla hyväkin puoli esimerkiksi kiusauksen kohteeksi joutuneelle, EOS.) Tätä lähtisin torjumaan siten, että opintojen ”modulaarisuus” lisääntyisi vähitellen niin että ala-asteella sitä olisi melko vähän jos ollenkaan, yläasteella ja toisella asteella sitten enemmän, ja siten, että aineopintojen ohessa kulkisi läpi opintojen joku (riittävästi viikkotunteja sisältävä) kokonaisuus jossa ryhmä pysyy lähtökohtaisesti kasassa. Tämä voisi sisältää esimerkiksi opintojenohjausta (joka ainakin omana peruskoulu- ja lukioaikanani oli surkean riittämätöntä), kielellistä ilmaisua, taideaineita, vapaamuotoisempaa tekemistä kuten yhteisiä matkoja ym.
Näkisin, että tällaiseen joustavampaan systeemiin siirtyminen vaatisi myös pienempiä opetusryhmiä niin että opettajat voivat paremmin seurata henkilökohtaisesti opiskelijoiden etenemistä. Se nyt tietysti olisi joka tapauksessa hyvä asia, luultavasti myös järjestyksenpito tunneilla sujuisi sivutuotteena paremmin (tai levottomien oppilaiden käytös ei pääsisi edes eskaloitumaan varsinaiseksi häiriköinniksi).
No tuota, miksi ihmeessä sitä kaikkea tehoa ja yhteiskunnan dynaamisuutta pitää etsiä jo pikkulapsista; että on kiire työntää heidätkin teollisuuden rattaisiin.
Ai niin, yhteiskuntahan on lahjakkaiden ja heitä on autettava.
Onkos nyt Osmolta unohtunut se vapaa-aika ja hyvä elämä? Vai eikö se kuulu kaikille?
Minerva Krohn sanoo:
Kaikki lapset eivät kuitenkaan kehity samalla tavalla, joten en ole varma voiko ajatella että tytöt kategorisesti ovat koulukypsempia aiemmin.
Tyttöjen kouluvalmiudet ovat kyllä keskmäärin paremmalla tasolla 7-vuotiaina kuin poikien, mutta ero tasoittuu nopeasti. En nyt löydä kyseistä tutkimusta, mutta muistaakseni ero oli tasoittunut jo kolmannelle luokalle siirtyessä.
En myöskään kannata tällaista jyrkästi sukupuolen mukaista jakoa, mutta kylläkin enemmän yksilöllistä harkintaa. Ensimmäisen luokan tuplaaminen on tilanne, jota pitäisi välttää viimeiseen asti. Se syö lapsen itsetuntoa pahasti ja siinä kylvetään syrjäytymisen siemen.
Joskus on vaikea päättää koulun lykkäämistä kokonaisella vuodella, joten epävarmoissa tapauksissa olisi hyvä, että olisi välimuotoja. Lapsi voi kehittyä uskomattoman paljon muutamassa kuukaudessa.
Kysymys on oleellinen mutta sen miettiminen sen kautta miten lasten riskiä tulla kiusatuksi saataisiin minimoitua on kyllä ns. perse edellä puuhun menemistä. Jos koululaitosta lähdetään sitä kautta miettimään, niin jäädään kaikki vaan suosiolla kotiin.
Yläkoulussa tyttöjen fyysinen/henkinen kehitys on 1-2 vuotta poikia edellä. Tämä on fakta ja voidaan yleistää. Sama tilanne jatkuu pitkään vielä lukiossa ja amiksessa.
Jos yläkoulun totareiden keskiarvoja vertailee, niin tytöt ovat numeroa älykkäämpiä kuin pojat. Mutta eihän se niin ole, vaan pojat tulevat hieman jälkijunassa.
Jotain tarttisz tehdä.
”Jotkut kirjoitustani kommentoineet ovat moittineet, että haluan lyhentää lapsuutta. Lapset ovat lapsia 6- tai 7- vuotiaina ja elävät lapsuuttaan vuosia senkin jälkeen, vaikka ovat koululaisia.”
No, mitään hyötyä tuosta aikastamisesta ei ole osoitettu olevan. Mitä muuta sillä siis saavuttetaisiin kuin lasten kiusaaminen?
Miksipäs ei voisi ala-asteella olla kaksi aloitusryhmää, joista ensimmäisellä vuosipuoliskolla syntyneet aloittaisivat ensin ja sitten rinnalle jossain vaiheessa tulisivat loppuvuotena syntyneet?
Samalla voitaisiin hyödyntää koko vuotta elokuun alusta kesäkuun loppuun.
Alku tapahtuisi tälöin automaattisesti myös pienemmissä ryhmissä ja yhteisöllisyys tulisi opittua paremmin.
Kokemuksia Australiasta: Lapset aloittavat koulun käytännössä viisivuotiaina, koska lukuvuosi on 1.2-15.12. Sitä ennen kaikki käyvät pre-primaryn eli esikoulun. Päivähoidon tarve on pieni, koska lapset hoidetaan useimmiten kotona esikouluikäisiksi eli 4-vuotiaiksi.
Yliopistoihin ja korkeakouluihin mennään päättötutkinnon pisteiden perusteella. Suurin osa suorittaa vain 3-vuotisen(jotkut kestävät 4v) bachelor-tasoisen tutkinnon, koska se riittää niin julkisen kuin yksityisen sektorin työpaikkoihin: tutkijoiksi haluavat jatkavat sitten master-ohjelmassa.
Yliopistosta valmistutaan 21-22 vuotiaina. Työura siis pitenee alkupäästä Suomeen verrattuna monella vuodella.
Minerva Krohn:
Jos tarkoitat sanalla kategorisesti sitä, että tytöt olisivat ryhmänä aikaisemmin koulukypsiä kuin pojat, niin juuri niin voi ajatella vaikka kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla.
Jos taas tarkoita sanalla kategorisesti sitä, että joka ikinen tyttö olisi aikaisemmin koulukypsä kuin kukaan poika, niin näin ei tietenkään voi ajatella, koska kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla.
Eikös tämä nyt kuitenkin olis parannut nykytilanteeseen? Vai meinaatko, että se murrosiän ajoittuminen yläasteen loppuun on niin paha juttu, että päätökset koulun aloittamisesta pitää tehdä sen perusteella?
Eikö olisi vaan parempi aloittaa koulu silloin, kun se kannattaa aloittaa ja muuttaa sitten sitä yläasteen päättymishetkeä niin, että se ei satu murrosikään?
Riccado:
No tottakai se on pätevä, jos se on suht tarkka menetelmä erotella koulukypsät niistä, jotka eivät ole koulukypsiä. Se on nimittäin suunnilleen ilmainen verrattuna siihen, että aletaan testauttamaan koulukypsyyttä jollain psykologeilla.
Juuso Koponen:
No voi se olla mielekästä, jos sillä saavutetaan enemmän hyötyjä kuin on haittoja. Ei se ole mitenkään sanottua, että lapsen itsetunto murenee siitä, että hän saa rauhassa opiskella asioita omaan tahtiinsa, eikä tartte koko ajan kokea alemmuuden tunnetta siitä, että ei osaa.
Niin, mutta miksi meillä on tavoitteena, että ihmisillä on ystäviä peruskoulusta? Kai se nyt on ihan sama mistä ne ystävät ovat, kunhan niitä on?
Tuomas S:n kanssa olen vahvasti eri mieltä.
Syrjäytymisen ehkäisy on erittäin tärkeä näkökulma pohdittaessa koululaitoksen kehittämistä.
Asiassa on ensinnäkin taloudellinen puoli. Repaleisesti käydyn peruskoulun jälkeen ajelehtimaan jäänyt nuori tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi. Usein näillä yksilöillä on pidemmän päälle enemmän terveydellisiä ongelmia, he saattavat ajautua rikoskierteeseen, mikä lisää kuluja huomattavasti yli sen, mitä pelkkä ihmisen elatus vuosikymmenten ajan vie.
Taloudellisen rasitteen lisäksi on jokin hinta laskettava myös inhimilliselle kärsimykselle niin kyseisen henkilön kuin lähipiirinkin kohdalla.
Eihän jokainen syrjäytyvä tietenkään ole kiusattu, mutta aika usein se on ilmiöön kietoutuneena. Mitä tasa-arvoisemmin voi koulutaipaleensa suorittaa, sitä epätodennäköisempää on yhteiskunnan normaalitoimintojen — jatko-opintojen, työelämän — ulkopuolelle putoaminen.
Nythän meillekin on syntymässä humanitaarisen maahanmuuton seurauksena ryhmiä, joiden riski syrjäytymiseen on korkea. Monet afrikkalais- ja lähi-itäisperäiset lapset tulevat kouluun ilman kosketusta varhaiskasvatukseen. On tavallista, ettei kouluun tullessa osata esim. kynäotetta, ei käyttää saksia, ei luistella, uida jne.
Olisinkin niin radikaali, että maahanmuttalapsien oppivelvollisuus tulisi olla kantaväestöä pidempi. Yksilöllisiä poikkeamia toki sallittaisiin.
Jos tälle linjalle lähdettäsiiin, niin ennen kouluun tuloa pitäisi hoitaa laserleikkaukset silmälasipäisille, laihdutusleirit läskeille, uudet puolisot yksinhuoltajille. Änkytysongelmaisten päästämistä kouluun ei voisi kyllä kuvitellakaan. ja köyhillekin olisi tehtävä jotain.
Pointti on siinä, että pennut kyllä keksii syyn kiusata. Vaikka aikuiset oikein kauheen kovasti yrittää miettiä kaikkea ettei lapsia kiusattaisi niin se ei silti onnistu. Vihreä paita on ihan riittävä syy.
Kiusaamisen kamaluudesta olen varmasti samaa mieltä, mutta koko koulusysteemin miettimistä sen ehdoilla että miten kiusasajat sais vähemmän syitä on ihan pelkkää myöntymistä tälle kärpästen herra- koululle. Itse kannattaisin vahvaa panostusta lisähenkilökuntaan ja ennenkaikkea haluaisin parempia opettajia. Mitä ei kyllä sitäkään ole varmasti lähiaikoina tapahtumassa.
No, se on realistinen riski, jonka torjumista olisi hyvä pohtia eikä vain toivoa että kaikki menee putkeen. =) Jos siis tuon tyyppistä systeemiä lähdettäisiin totetuttamaan.
Toki, mutta koulu on niin hallitseva osa lapsen elämää että jos siellä ei saa ystäviä niin ei ole ihan sanottu että sen ulkopuolelta tämän ”vajauksen” täyttäminen onnistuu. Varsinkin jos asuu sellaisella alueella ettei ole mitään ”pihan lasten” tapaista yhteisöä kodin lähellä.
Peruskoulu (ja sama pätee esim. armeijaan) on myös siitä hieno yhteisö, että siellä tutustuu ihmisiin aivan erilaisista sosiaalisista taustoista. Tämä on mielestäni hyvä asia jolla on kauaskantoisempiakin vaikutuksia yheiskuntaan. Suomesta ei esimerkiksi voi tulla luokkayhteiskuntaa niin kauan kuin sosiaaliluokat eivät pääse eristäytymään toisistaan, ja siinä taas auttaa se, että ihmiset ovat luontevasti tekemisissä eri sosiaaliluokkiin kuuluvien ihmisten kanssa ihan vapaaehtoisesti (koska ovat näiden ystäviä siis).
”Eikö olisi vaan parempi aloittaa koulu silloin, kun se kannattaa aloittaa ja muuttaa sitten sitä yläasteen päättymishetkeä niin, että se ei satu murrosikään?”
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä! Yksi vanhan oppikoulujärjestelmän paremmista puolista oli se, että sinne hakeuduttiin jo ennen murrosikää ja oppikoulun ollessa ohi, murrosikäkin oli ohi. Silloin pojat eivät pudonneet kyydistä; toki maailma oli muutenkin hyvin erilainen.
Päivän uutisia:
Japanin prinsessaa kiusataan koulussa???