Helsingissä käytiin aikanaan tiukkaa kamppailua isojen lukioiden ja pienten lähilukioiden kesken. Joitakin pienimpiä lukioita lakkautettiin, mutta naapureihin verrattuna varsin maltillisesti, koska haluttiin lukiolaisten voivan opiskella oman kaupunginosan lukiossa.
Sittemmin asiat ovat menneet aivan eri tavalla kuin ajateltiin. Oppilaat kun saavat hakeutua mihin lukioon hyvänsä, vaikka kunnan rajan yli. Lähilukiopolitiikka epäonnistui, koska niihin pieniin lukioihin ei tultu läheltä, vaan oppilaat suuntasivat kuka minnekin. Monen ”lähilukion” kohtaloksi jäi kerätä seiskan oppilaita koko kaupungin alueelta.
Kaikki muuttui toiseksi, kun oppilaille annettiin oikeus valita lukionsa. Ennen kaikkea tämä johti lukioiden erikoistumiseen kovan keskiarvon ja vähemmän kovan keskiarvon lukioiksi. Suomessa on erittäin paljon kasvatustieteiden professoreja, mutta jostain syystä he eivät ole saaneet selville, onko tämä lukioiden työnjako hyvä vai huono asia. Ennen kuin empiirinen tutkimus pilaa hyvän teoreettisen spekuloinnin, voi perustella hyvin kumpaa kantaa hyvänsä.
Onko ysin oppilaan hyvä mennä eliittilukioon, jossa kaikki ovat vähintään yhtä hyviä kuin hän ja moni vielä parempi sen sijaan, että menisi tavisten lukioon, jossa hän on tähti?
a) On: opetus etenee siellä hänen kykyjensä mukaan eikä huonoja oppilaita tarvitse odotella.
b) b) Ei: tavisten keskuudessa hän olisi tähti, uskoisi enemmän kykyihinsä ja olisi siksi motivoidumpi. Eliittilukiossa suurin osa on häntä parempia ja se vie motivaation
Onko seiskan oppilaan parempi mennä kouluun, jossa muutkin ovat seiskan oppilaita sen sijaan, että menisi lukioon, jossa olisi hyviä ja huonoja sekoittuneena?
a) On: opetus sopeutuu hänen osaamisensa tasolle eikä hänen itsetuntonsa lannistu, koska on yhtä hyvä kuin luokkatoverinsa
b) Ei: hän saa huonompaa opetusta eikä kympin oppilaita ole kirittämässä.
Olisi hyvä saada tutkittua tietoa siitä, kumpi on parempi. Empirialle löytyisi pohjaa keskisuurista kaupungeista, esimerkiksi Lohjalta, jossa on vain yksi lukio, johon siksi hakeutuvat sekä kympin että seiskan oppilaat. Näitä voi verrata suurimpien kaupunkien eriytyneisiin lukioihin. Oli iso päätös siirtyä vapaaseen hakeutumiseen ja sitä kautta lukioiden erikoistumiseen hyvien ja huonojen oppilaiden kouluiksi. Siitä ei paljon keskusteltu. Kuinka moni edes oivalsi, mihin sääntömuutos johti. Alun perin tavoiteltiin vain tasa-arvoa, sitä ettei osoite ratkaise, mihin lukioon kukin voi hakeutua.
Nyt me kuitenkin elämme näiden sääntöjen puitteissa.
Pääkaupunkiseudulla on nyt tarjolla sekä isoja että pieniä lukioita. Isoihin lukioihin päästää ja pieniin joudutaan. Toki jotkut myös haluavat pieniin kouluihin ja pääsevätkin varmasti. Oppimistulokset ovat isoissa, kurssitarjonnaltaan monipuolisessa kouluissa paremmat, mutta tästä ei voi tietää, johtuuko se oppilasaineksen erilaisuudesta vai koulusta, kun ne kasvatustieteen professorit eivät ole tulleet asiaa tutkineeksi.
Argumentti turvallisesta kaupunginosa lukiosta ei oikein toimi, koska pieniinkin lukioihin tullaan eri puolilta kaupunkia, mutta on se muutenkin outo: miksi toisen asteen oppilaista juuri lukiolaiset ovat niin kehittymättömiä ja arkoja, etteivät voi mennä ratikalla naapurilähiöön, mutta ammattikoululaiset taas reissaavat kaukaakin, koska oman alan paikkoja on koko metropolissa yleensä vain yksi.
Jos isoissa lukoissa opetus tulee halvemmaksi, on parempaa ja isot lukiot ovat halutumpia, on vaikea ymmärtää, miksi isoissa kaupungeissa ei voisi olla isoja lukioita.
Pienellä paikkakunnalla ei voi olla isoa lukiota. Kysymys on siitä, voiko siellä olla lukiota lainkaan. Kun pienen paikkakunnan lukio on kurssitarjonnaltaan vaatimaton, koulu ei saa oppilaikseen edes kaikkia oman kylän poikia ja tyttöjä, koska moni haluaa kaupungin isoon ja monipuoliseen lukioon.
Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja Jukka O.. Mattila vaatii kurssitarjonnan rajoittamista isoissa lukioissa, jotta pienten lukioiden oppilaat eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan. Tjaah!
Lisäys: Tuo Jukka O. Mattilan ajatus on peräisin Helsingin Sanomien uutisesta. Noin olin uutisen ymmärtänyt, mutta sitaatti näyttää olevan aivan väärin. Mattila täsmentää ajatustaan omassa kommentissaan. Sen mukaan Hesarista välittynyt käsitys on aivan väärä.
eiköhän kansa ole siten äänestäny isojen lukioiden puolesta pieniä vastaan.
Ja aivan kuten matikka on jaettu pitkään ja lyhyeen.. voisi isossa lukiossa jakaa kurssit farmiliigoihin ja eliittiliigoihin.
Jos on FKemia ja EKemia, voisi uskoa että vain läpi haluavat käyvät sen F‑version ja ne jotka tykkäävät aiheesta tai peräti ovat suuntautumassa alalle valitsevat sen E‑version.
Ja tämä olisi eteenkin kielien kohdalla, miksi pitää ruotsi vammaisten tasolla kaikille ihan vain sen takia että 80% vuosiluokasta ei voisi vähempää kiinnostaa?
Siitä sitten jokainen seiska ja ysi miettimään missä mielummin on itse? Koska aivan kuten molempia voi perustella niin väittäisin että totuuksia on vähintään yhtä monta kun lukiolaisia.
a ja b
Keskimääräistä parempien on hyvä saada haastavaa opetusta ja realistinen kuva omista kyvyistä lukiossa. Kehnommat, kuten sanoit, taas tipahtavat liian vaativassa opetuksessa kärryiltä.
Asiaa on käsittääkseni tutkittu amerikanmaalla ja anekdoottiaineistoa löytyy kotoperäisenäkin.
Mihin perustat käsityksesi siitä, että oppimistulokset ovat isommissa lukioissa paremmat?
Eikö erityisen hyvä lukio ole sellainen, että sinne päästään alhaisella keskiarvolla, mutta kirjoitetaan hyviä arvosanoja? Tai no, siitä mitä ylioppilaskirjoitukset mittaavat, voidaan myös keskustella, mutta ainakin silloin arviointi tapahtuu ulkopuolisten sensoreiden toimesta.
Kommentoitu Jukka O. Mattilan puheenvuoro on ilmeisesti tämä?
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/lukion-kurssivalikoima-on-oivallinen-saastokohde
Juniori meni Olarin luonnontiedelukioon. Erittöin hyvä ratkaisu. Sillä hän välttyi virheeltä, joka vei isukin turmioon: kuvittelemasta kyvyistään liikoja. Eikä turhia paineita ottanut.
Olin jonkin aikaa opettamassa Itäkeskuksen lukiossa. Suurlukio, aloituspaikkoja jotain 150 ja kielten erityislukio. Lähinnä keskinkertaista oppilasainesta.
Onhan sen kurssitarjotin ihan näyttävän näköinen. Toteutuvat kussit ovatkin sitten asia erikseen. Muistelin, miten vuonna 1964 kävimme Leningradissa ja asuimme hotelli Astoriassa. Ravintolan ruokalista oli vaikuttava. Mutta jostain syytä tilaamamme oli juuri siltä päivältä lopussa…
Lukiohomma menee ihan överiksi. Ikäänkuin loppuelämä ratkeaisi lukiovalintaan.
Mikä on “oppimistulos”. Puoltoäänet? YO-keskiarvo miinus peruskoulu-keskiarvo? Joku muu?
Kurssitarjonnan monipuolisuusko takaa laadun? vai keskittyminen rajalliseen määrään asioita?
Omaa lukiotani kun katson ja kavereitani sieltä, niin lähiökoulusta moni pärjäsi aika mukavasti.
Mitataanko lukion hyvyys kuitenkin 40-vuoden iässä kun katsotaan ovatko oppilaan omat lapset onnellisia?
Lohjalainen yhtenäissysteemi ei voi ainakaan olla paras kaikille, koska perustelut olisivat ristiriitaiset ja Helsingissä havaittua eriytymistä olisi vaikea selittää. Oletan, että eriytymisestä on hyötyä ainakin huippulukion oppilaille ja mahdollisesti myös muille.
“Lukiohomma menee ihan överiksi. Ikäänkuin loppuelämä ratkeaisi lukiovalintaan.”
Ihan samaa mieltä!
Tampereella ollaan lakkauttamassa lähiölukiot, Hervannan lukiota lukuunottamatta. Hervannassa (Hervannan sanomissa) juhlitaan oman lukion säilymistä. Minusta ratkaisu oli oikea, mutta hervantalaiset juhlivat väärästä syystä. TTY:n läheisyys puoltaa matematiikkapainotteisen lukion säilyttämistä. En kyllä tiedä, onko näiden välillä jotain yhteistyötä, mutta soisin olevan.
Itselleni oli reippaat 20 vuotta sitten tosi helpotus päästä lähiökoulun sosiaalisista ympyröistä keskustan lukioon, jossa tutustui ihan uusiin ihmisiin ja asennekin oli kohdallaan: “Kyllä meiltä kirjoittaneet pärjäävät!”
Kysymys on väärin aseteltu. — Johtuu varmaan siitä että opettajien ammattijärjestö on lobannut tutkimusasetelmat tällaisiksi.
Pitää kysyä onko oppilaan kannalta parempi että hyvät opettajat sijoitetaan suuriin lukioihin vaiko pieniin. Ja toisaalta pitää kysyä onko hyvät opettajat laitettava opettamaan hyviä vaiko huonoja oppilaita.
Opettajakunnassa on samanlainen hajonta kuin oppilaidenkin keskuudessa; on huonoja, keskinkertaisia ja hyviä.
Jos hyvät opettajat sijoitetaan opettamaan huonoja oppilaita saattaa oppilaiden suhteellinen edistyminen olla olla merkittävästi parempi kuin jos he opettaisivat hyviä oppilaita, jotka kuitenkin motivointinsa puolesta joka tapauksessa yltävät lähelle maksimitasoaan.
Se taas vaikuttaa järjettömältä, että ne kaikki kaupungin isot ja keskikokoiset lukiot ovat keskittyneet samaan paikkaan, kuten mm. Jyväskylässä keskustaan. (“Jyväskylä” sis. “vanhan” Jyväskylän ja sen ympäristön taajamat, koska itse järjettömän jättikunnan nimi ei enää sano yhtikäs mitään). Jos on useampi lukio, niin voisi niiden tarjonnassa olla vähän alueellista hajautumistakin, että voi valita sen lukion läheltäkin, eikä joutua kulkemaan pitkiä matkoja.. käytännössä vanhempien kyydissä autolla. Tietty tässä osaongelmana on hajanainen kaupunkirakenne, missä ei ole toista kovin elinvoimaista kaupunginosakeskustaa, mihin olisi edes jonkinlaiset kulkuyhteydet kaikkialta. Kuitenkin mm. vaajakoski ja palokka ovat monesta paikkaa huomattavasti lähempänä kuin keskusta, ja niissä itsessäänkin on jonkin verran asukkaita, mutta ei enää lukiota. Toisaalta, huonojen kulkuyhteyksien takia, ei tälläinen lähiölukio lukioiden välisessä kilpailussa saisi parhaita oppilaita toiselta puolen kaupunkia. Myöskin — taas huonojen kulkuyhteyksien takia — ongelmana on lukioiden yhteisten kurssien tarjontaan osallistuminen.
Helsingissä lukioiden jakautuminen A‑lukioihin ja B‑lukioihin on jatkunut parikymmentä vuotta. Hieman yksinkertaistaen: A‑lukiot sijaitsevat kantakaupungilla ja B‑lukiot esikaupunkialueilla. Kantakaupungin lukiot ovat saaneet erityistehtäviä, lisäresursseja, niiden rakennuksia on laajennettu ja saneerattu. Niihin pääsee joukkoliikenteelle eri puolelta kaupunkia. Mielestäni Helsingin opetusvirasto ja opetuslautakunta ovat olleet toiminnallaan vaikuttamassa tähän kehitykseen, jota en pidä hyvänä. Seurauksena on todella se, että ysin oppilaat käyvät omia lukioitaan ja seiskan oppilaat omiaan. Tällaista kehitystä on kyllä tapahtunut muuallakin, esimerkiksi Jyväskylässä ja Rovaniemellä, joitten tilannetta hieman tunnen.
Eräät kantakaupungin lukiot ovat saaneet lisätiloja sillä perusteella, että niihin on niin paljon pyrkijöitä. Kaupunki on tätä resursoinut lainkaan huomioimatta sitä, että lukiotilaa olisi kaupungin muissa lukiorakennuksissa.
Tämä jakautuminen kahden tason lukioihin jatkuu ja voimistuu kerran alettuaan. Kun oppilailla on korkeat tulokeskiarvot, ylioppilaskirjoitustulokset paranevat, lukion vetovoima kasvaa, pyrkijöitä tulee yhä enemmän, yo-tulokset paranevat jne. Media tilastoi sitten yo-tulosten perusteella hyvät ja huonot koulut. Se vauhdittaa tätä samaa kehitystä. Sellaiset selvitykset ovat erittäin vähäisiä, joissa verrataan tulokeskiarvoa kirjoitusmenestykseen. Niissä on saatu toisenlaisia listauksia lukioiden opetuksen tasosta.
Rehtorin virassa ollessani toin nämä ongelmat esiin opetusvirastolle eri tavoin. Sillä ei juurikaan ollut vaikutusta. Kehitys on nyt edennyt siihen pisteeseen, että sille tuskin voidaan tehdä enää mitään. Ellei sitten säädöksiä vapaasta hakeutumisesta lukioihin muuteta. Sitä en pidä todennäköisenä.
Olen aikoinaan mm. Edwin Linkomiehen jalanjäljissä tullut ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiossa. Lukioita oli sillin joskus neljä, nyt yksi. Rauman lukio näkyi olevan kymmeneksi suurin Hesarin tilastoissa. Rauma kulkee monessa asiassa eturintamassa. Kunta ollut lähes velaton. (Kiitos ydinvoiman…) Suuri Rauman lukio mahdollistaa n. 40 000 asukkaan alueelle monipuolisen oppiainetarjonnan, enemmän kuin neljä erillistä. Yhden ison marketin tarjonta on laajempi kuin neljän laatikkomyymälän. Matkustusta tulee enemmän, mutta se ei tässä ole ratkaiseva tekijä, ei Raumalla eikä Helsingissä. Sitä tulee kuitenkin. Isossakin lukiossa pitää kuitenkin pitää huoli yhteisöllisyyden edistämisestä. Mutta ei se siitä ole kiinni, missä tila sijaitsee.
Tuosta puuttuu vielä vaihtoehto, jossa huono tai keskinkertainen oppilas menee hyvään lukioon. Silläkin on mielenkiintoisia vaikutuksia. 🙂
Minusta kokonaisuutena joko tai ajattelu ei ole tässä hedelmällinen. Tarvitsemme erilaisia vaihtoehtoja. Tarvitsemme niin suuria kuin pieniä kouluja. Samoin tarvitsemme niin erikoistuneita opinahjoja kuin perus bulkkia tuottavia kouluja.
Jätin sen pois, koska se on käytännössä mahdoton. Jos huono oppilas pääsee lukioonm, sinne pääsevät muutkin huonot oppilaat, eikä se enää ole huippuoppilaiden eliittilukio.
“Keskimääräistä parempien on hyvä saada haastavaa opetusta ja realistinen kuva omista kyvyistä lukiossa. Kehnommat, kuten sanoit, taas tipahtavat liian vaativassa opetuksessa kärryiltä.”
Vanhempi pojista on jo Ressussa ja nuorempi haikailee paraikaa mihin lukioon hän haluaisi.
Resuun valinnassa painoi vanhemman kohdalla, se että seillä saa hyviä suhteita .
Kun kaikki ovat 10 oppilaita niin todennäköisesti joku kavereista pääsee hyviin asemiin ja voi avustaa uralla.
Oppiminen on hyvin henkilökohtaista eikä sillä ole väliä missä kulua käy, opettajan ja koulun vaikutus on n 5 % ja 70 % tulee oppilasta ja oppilaan sosiaalisesta taustasta.
Ps. Kuka Edwin Linkomies? Pääministeri. Ja niin kuin Raumalaisia tarvittiin aikoinaan Helsinkiä perustamaan, niin myös esimerkiksi Raimo Ilaskiven juuret löytyvät Rauman Lyseon lukiosta.
Tärkeintä lienee, että ainakin peruskoulussa psykojen lapset tapaisivat normaalien lapsia. Lukioissa voi sitten mittailla itseään vertaistensa kanssa (ja oppia hyvin siinä sivussa).
Kurssitarjonta on eri asia kuin se, miten kurssit toteutuvat ja miten opiskelija voi omaan ohjelmaansa kursseja valita. Kun päivässä on kuitenkin vain maksimissaan viisi 75 minuutin oppituntia, siis kahdeksan kurssia jaksossa, ei kaikkea haluamaansa kuitenkaan koskaan saa. Isossa lukiossa lopulta ryhmitytään juuri tiettyjen valintojen mukaan: fysiikan lukijat, filosofiaa rakastavat.
Jukka O. Mattila on huolissaan siitä, että valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien — siis niiden, joita jokaisen lukion on tarjottava — määrää kasvatettiin viimeisessä ops-muutoksessa. Se johtui ennen kaikkea reaaliaineiden kurssien lisäämisellä: psykologian, terveystiedon, filosofian pakollisuus. Terveystieto tuli aivan uutena aineena.
Kun jokaisen lukion, niin ison kuin pienenkin, on nämä kaikki valtakunnalliset jotenkin kurssit järjestettävä, olipa oppilaita kurssilla kaksi tai kaksikymmentä, on kyse resursseista. Siinä jäävät koulukohtaiset kurssit väistämättä eriarvoiseen asemaan.
Totuus on, että jokaisesssa lukiossa suurin osa oppilaiden suorittamista kursseista on juuri näitä valtakunnallisia kursseja, kaikille lukiolaisille samoja. Niiden vaatimukset on tiukkaan mitoitettu, ja kun niiden perusteella ylioppilaskirjoitukset laaditaan, opettajat noudattavat niitä hyvin tarkasti.
Lukioiden erot syntyvät kyllä pikemminkin sen perusteella, mikä on sinne tulleiden oppilaiden taso kuin lukion itsensä. Pienessä lukiossa huolehditaan jokaisesta paremmin, koska heidät tunnetaan nimeltä, jokikinen. Iso ja valtakunnallisissa tilastoissa menestynyt suuren kaupungin lukio taas tarjoaa mahdollisuuksia niille, joiden tavoitteet ovat olla huippua — he voivat valita jo lukioaikanaan yliopisto-opintoja.
Kaikki eivät niihin voi mennä. On oltava valinnanvaraa.
Kannatan asian selvittämistä empiirisesti, mutta yleien elämänkokemuksen nojalla veikkaisin, että kympin oppilas kirittää ysin oppilasta, koska ysin oppilas on valmiiksi oppimaan orientoitunut — mutta ysin oppilas ei ehkä kiritä seiskan oppilasta, vaan ennemminkin lannistaa, koska seiskan oppilas näkee ysin oppilaan vain tosikkona, josta pitää erottautua.
Opetuksen laatu ‑argumenttiin en usko. Opettajankoulutus on Suomessa niin tasalaatuista että eiköhän tärkeintä ole se että seiskan oppilaat saavat parasta seiskan oppilaiden opetusta. Kymppejä opettamaan tottuneet opettajat eivät ole välttämättä edes hyviä seiskojen kanssa. Ja empiirinen vastaushan on että lukio tuottaa hyvin vähän eroja siihen materiaaliin mitä ne peruskoulusta saavat. http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=954&vl=2008
Osmo todennäköisesti tarkoittaa Jukka O. Mattilan haastattelua Hesarissa?
Siitä sai kuvan, että Mattila karsisi isojen lukioiden kurssitarjontaa sillä perusteella, että se lisää tasa-arvoa oppilaiden kesken.
Minusta on outo ajatus, että otettaisiin muilta pois jotain sellaista, joka ei kuitenkaan hyödytä muualla ketään. Jos Munkkiniemen yhteiskoulussa ei enää lueta italiaa, niin ei missään muuallakaan lueta italiaa. Miten tämä tekee koknaistilanteen paremmaksi?
Ei mitenkään, vaan huonommaksi.
En myöskään ymmärrä, että iso lukio olisi kokonsa vuoksi jotenkin epäsuotuisa opiskeluympäristö. Laajan kurssitarjonnan lisäksi tarjoaa se sosiaalisessa mielessä valinnanvaraa. Tuhannen oppilaan joukosta löytyy varmasti kaveri jokaiselle. Muutaman kymmenen hengen oppilaitoksessa voi huonolla tuurilla käydä toisin.
Osmo on oikeassa, että systemaattista tutkimusta aiheesta tarvittaisiin.
Kurssitarjonta ja opetuksen taso lienevät relevantteja kysymyksiä, varsinkin jälkimmäinen. Jos opettajan aika menee kurinpitoon, niin opetuksen tasosta on turha puhua.
Meillä päätöstä “lähilukion” välttämisestä edesauttaa lähiyläasteen käyminen. Oppilasaines yläasteella on sen verran vilkasta, että opettamisesta ei taida tulla mitään. Ysin keskiarvo on napsahtanut pojalleni havaintojeni mukaan tekemättä mitään (myöskään tyhmyyksiä). Kaipaan koulua, jossa opettajat voivat keskittyä opettamiseen ja pojalle tekisi taatusti hyvää saada kilpailua.
K‑Veikko kirjoitti hyvin tärkeästä asiasta: hyvää tulosta tehdään juuri niissä lukioissa, joista varsin heikoilla keskiarvoilla sisään tulleista nuorista tehdään ylioppilaita. Siinä punnitaan opettajien taidot: miten motivoin, miten eriytän. Sitä joskus sen sijaan mietin, miten näissä suurissa huippulukioissa, joihin tullaan liki ysin keskiarvolla, onnistutaan silti saamaan myös heikohkoja tuloksia. Siitä ei paljoa puhuta. Pienen lukion huiput — ne jotka valitsivat sen huolimatta siitä, että olisivat päässeet minne tahansa — ovat varmasti huippuja myös lakkiaispäivänään.
Nina: “Kurssitarjonta ja opetuksen taso lienevät relevantteja kysymyksiä, varsinkin jälkimmäinen. Jos opettajan aika menee kurinpitoon, niin opetuksen tasosta on turha puhua.”
Ei lukiossa oppimisen esteenä ole huono kuri. Kyllä lukiolaiset koulusta riippumatta yleensä ovat jo itse sen verran kasvussaan varttuneita, ettei opettajan aika mene kurin pitoon, olipa koulu iso tai pieni, eliittilukio tai tavallinen.
Eliittilukioiden oppilasaines voi toisaalta vaikuttaa myös kielteisesti: heidän motiivinsa voi tulla menestyksestä, ei oppimisesta sinänsä. Se saattaa näkyä oppitunneilla eräänlaisena asiakas määrää ‑asenteena. Paras opetustilanne ei ole se, jossa jatkuvasti hiki hatussa tähdätään huipputuloksiin.
“Kovat” lukiot vs. “tavalliset” lukiot: itse olin subjektiivisesti katsottuna “liian hyvä” tavalliseen lukioon. IB-lukio saapui kaupunkiini vuoden liian myöhään minun kannaltani. Haittana omalta osaltani oli, ettei lukiossa oppinut töitä tekemään opintojensa eteen, kuten ei ollut oppinut peruskoulussakaan. Tämä haittasi yliopisto-opintoja alusta loppuun asti. Hyvien opiskelutyötapojen oppimisesta olisi ollut hyötyä.
Nimimerkki “kokemusta on” kertoo tässä, että neron olisi erittäin hyvä havaita, että maailmassa on muitakin neroja, ja että niiden porukassa ei sitten välttämättä enää niin hirveän loistava olekaan, ja jos haluaa olla todellisella tasollaan, saattaa joutua jopa tekemään töitäkin.
Elina: “Minusta on outo ajatus, että otettaisiin muilta pois jotain sellaista, joka ei kuitenkaan hyödytä muualla ketään. Jos Munkkiniemen yhteiskoulussa ei enää lueta italiaa, niin ei missään muuallakaan lueta italiaa. Miten tämä tekee koknaistilanteen paremmaksi?”
Kannattaa lukea Jukka O. Mattilan teksti tarkasti. Mitään tällaista hän ei ole esittämässä. Jokaisella lukiolla on täysi oikeus tarjota omia kurssejaan edelleen hänenkin ajatuksissaan. Niin tekevät nykyäänkin myös pienet lukiot: alle sadan oppilaan lukiossa on tarjolla myös lyhyitä, harvinaisia kieliä, saksaa, ranskaa, venäjää, jopa italiaa, jos opettaja sille kielelle on talossa olemassa.
Kyse on niistä kursseista, jotka on tarjottava kaikille, siis valtakunnallisista kursseista. Niiden määrää on kasvatettu kovasti viimeisessä opetussuunnitelmassa, kun reaaliaineet saivat omat ylioppilaskirjoituksensa. Näiden kurssien määrä on karsinut hyvin tehokkaasti juuri harvinaisten kielten valintoja — se näkyy nykyään suoraan kirjoittajien määrissä, kaikissa lukioissa. Siitä kannattaa olla todella huolissaan.
Tilastot kertovat, että vielä keväällä 2007 lyhyttä ranskaa kirjoitti lähes 2000 ylioppilasta, viime keväänä enää reilut 1400; lyhyttä saksaa 2007 melkein 3500, viime keväänä enää noibn 2200.
Näihin valintoihin ei juurikaan vaikuta lukion koko, eikä edes sen tarjonta, vaan se, että nykylukiolaisen on valittava paljon reaaliaineiden kursseja, jos mielii lukemaan yhteiskuntatieteitä, luonnontieteitä tai teknisiä tieteitä. Siihen suunnitelmaan eivät enää lyhyet kielet sovi, vaikka oppilas olisi niistä kiinnostunutkin. Ja jos hän niitä valitseekin, saattavat opinnot jäädä kesken, kun kursseille ei löydy lukujärjestyksestä tilaa. Siihenkään ei vaikuta lukion koko juurikaan. Pienessäkin lukiossa oppilas voi opiskella reilusti yli minimimäärän, joka on 75 kurssia.
Nämä ovat vaikeita ongelmia, ja niitä täytyy miettiä, kun seuraavia opetussuunnitelmia laaditaan.
http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/tilastoja/20070917080637.html
Minun kirjoitukseni perustui uutiseen Helsingin Sanomissa. Helsingin Sanomien teksti ei vastaan lainkaan sitä, mitä tuossa linkatussa kolumnissa on. Joko on kaksi tekstiä, tai HS on siteerannut väärin. En voinut tarkistaa alkuperäistä lähdettä, koska sitä ei uutisessa mainittu.
.
“Eliittilukioiden oppilasaines voi toisaalta vaikuttaa myös kielteisesti: heidän motiivinsa voi tulla menestyksestä, ei oppimisesta sinänsä. Se saattaa näkyä oppitunneilla eräänlaisena asiakas määrää ‑asenteena”
Eivät eliittilukioiden oppilaat ole sen kiltimpiä kuin tavallistenkaan.
Älykkö voi olla häirikkö aivan samlla tavalla kuin taviskin.
Kurinpito eliittikoulussa on suurempi haaste kuin tavallisessa ‚sillä oppilaat ovat varsin luovia myös kepposia tehdessään tai kiusatessaan toisia
Eikä nykymuotoinen koulu ole enää sitä, että opettaja luennoi ja oppilaat oppivat vain mitä taululle on kirjoitettu
Nykyään oppilas joutuu itse keräämään tietonsa ja opettaja on vain ohjaaja.
Ei kannata unohtaa miettiä syytä, miksi opiskelijat hakeutuvat juuri isoihin kantakaupungin lukioihin. Oma käsitykseni on, että se ei johdu niinkään kurssitarjonnasta, opetuksen laadusta tai lukiokavereiden “laadusta”, vaan siitä, että ne ovat kantakaupungissa.
Itse kävin lukioni aikoinaan Norssissa Ratakadulla. Syy hakea sinne oli se, että pääsin keskustaan. Jokapäiväinen 30min koulumatka ei haitannut, kun siihen sisältyi kävely tai pyöräily keskustan läpi. Ja käsittääkseni suurin osa muistakin lähiöistä ja kauempaa (kauimmaiset Klaukkalasta ja Lohjalta) tulleista antoi painoarvoa tuolle sijainnille.
Teineillä on usein todella vahva halu kaupunkiin, jossa on elämää, pois niistä ahtaista nurkista joissa kokee elävänsä. Ja kun yleensä sinne muuttaminen ei ole realistista, saa koulun käynti kaupungilla kelvata. On pohjimmiltaan toissisijaista, perustellaanko kaupunkiin kouluun lähteminen teatterilla (Kallio), kuvataiteella (Torkkeli) vai “koulun laadulla” (Norssi ja Ressu), suurin syy on sijainti.
Joten: jos teinit kerran haluavat suuriin lukioihin keskustaan, eikö ole hyvä että sitä he saavat? Rakennetaan vielä lisää lukioita keskustaan tai suurennetaan nykyisiä, niin entistä useampi pääsee tuohon unelmiensa ihmemaahan, Helsingin keskustaan! 🙂
Osmo, kyllä seiskan oppilas pääsee (ainakin ennen pääsi) eliittilukioon, jos luki pitkänä kielenä sellaista kieltä, jota ei muualla opetettu. Vai onko tässä tullut muutos? Kuulostaisi kyllä tosi tylyltä, että kielivalinta jättäisi kokonaan ilman lukiopaikkaa, jos keskiarvo muuten on ihan lukiotasoa, muttei siihen yhteen lukioon riittäisi.
Riippuu kunnasta. Helsingissä harviaisia kieliä opetetaan monissa kouluissa eikä vain Ressussa.
Jyrki Lohi osuu asian ytimeen, mutta on vaikeampi sanoa onko kyseessä “ongelma”. Jostain syystä hyvät lukiot tahtovat keskittyä yliopistojen ja korkeakoulujen liepeille, ja listaukset polarisoivat tilannetta entisestään.
Toisaalta listaaminen lisää tasa-arvoa, koska hyvän lukion valitseminen ei silloin ole vain asioista olevan sisäpiirin etuoikeus. Varakkaammille valinnan mahdollisuuden poistaminen ei sinänsä olisi ongelma koska ainahan voi muuttaa, tai hankkia asunnon ankkuriksi.
Yliopistomaailmassa haikaillaan huippuyksiköiden perään, lukioiden kohdalla ei oikein kehdata. Todellisia huippulukiota ei kai varsinaisesti olekaan jotain Päivölää lukuunottamatta, nykyisissä eliittilukioissa älyllinen eliitti tuhraa turhaan aikaa kyvyiltään tavanomaisemman taloudellisen ja yhteiskunnallisen eliitin kanssa ja pääsee loistamaan vasta akateemisissa opinnoissa. Olarin luonnontiedelukion tapaiset paikat ovat askel oikeaan suuntaan.
Menestystarinat joissa keskinkertaisella oppilasaineksella saadaan erinomaisia tuloksia ovat ihan kivoja mediassa hehkuteltaviksi mutta todistavat lähinnä joidenkin yksilöiden loistavasta pedagogisesta ammattitaidosta. Tiedä sitten kauanko tuollaisissa paikoissa opettajat jaksavat jos lukio saa “meillä tehdään huonoista hyviä” ‑maineen ja aines valikoituu sen mukaisesti.
Otso Kivekäs: “Rakennetaan vielä lisää lukioita keskustaan tai suurennetaan nykyisiä, niin entistä useampi pääsee tuohon unelmiensa ihmemaahan, Helsingin keskustaan!”
Tervetuloa. Tämä on juuri sitä elävöittämistä mitä kaivataankin. Esimerkiksi vanha lukioni lähiössä lakkautettiin kokonaan ja siirrettiin kantakaupunkiin, enkä pidä sitä lainkaan huonona vaihtoehtona.
Ei kannata unohtaa miettiä syytä, miksi opiskelijat hakeutuvat juuri isoihin kantakaupungin lukioihin. Oma käsitykseni on, että se ei johdu niinkään kurssitarjonnasta, opetuksen laadusta tai lukiokavereiden “laadusta”, vaan siitä, että ne ovat kantakaupungissa.
Jep. Teininäkökulmasta esimerkiksi koko Itä-Vantaalla on käsittääkseni julkisten tilojen lisäksi hengailuun yksi huoltoasema ja yksi ostoskeskus (jos on ajokortti tai muuten kyyti), sekä muutama jotenkin siedettävä juottola (jos on täysi-ikäinen). Kantakaupungissa on taas esimerkiksi kahviloita joidenka ovella ei lue kissankokoisin kirjaimin että pääsy alaikäisiltä kielletty, elokuvateattareit<, kauppoja, jne. ja muutenkin kaikin puolin mukavampaa. Anekdoottina jotain tällaisten pienten asioiden merkityksestä kertoo että kun Hämeentien hilpeä pikkupizzeria suljettiin terveysviranomaisten määräykestä, niin Torkkelinmäen lukion oppilaat kävivät talkoilla siivoamassa sen jotta se saatiin uudelleen avattua.
Onko lukion pakko olla yhdessä talossa? Miten olisi semmoin kivijalkalukio esimerkiksi Alppiharjussa, kanslia ja luokkia vanhalla Harjun ruumishuoneella, liikunta Aleksis Kiven ala-asteella tai Urheilutalossa, luokkatiloja kivijalkojen liiketiloissa…
Tutkittukin on. Ns. eliittikoulujen opetus ei ole erityisen korkeatasoista, vaikka ylioppilastutkintoarvosanojen mukaan saattaakin siltä näyttää. Parasta opetusta saa koulussa, jossa oppilaiden lähtötaso on heikko, mutta päättötaso parempi, vaikkakaan ei huippua.
Seiskan oppilaan kannattaisi siis etsiä tällainen koulu — mutta tätä tietoa ei ihan helposti saakaan.
“Riippuu kunnasta. Helsingissä harviaisia kieliä opetetaan monissa kouluissa eikä vain Ressussa.”
Viime vuonna Ressuun pääsi 9,3 keskiarvolla, joten ei sinne seiskan oppilailla ollut mitään asiaa. Mutta sinne tullaan kaukaakin, kaukaisimmat olivat Sodankylästä ja Kemijärveltä, ainakin niistä, jotka sattuivat tulemaan tietooni
Kolumni on Jukka O. Mattilan omaa tekstiä. Kyllä hän sentään siinä kirjoittaa sitä, mitä tarkoittaa. Eikä Mattila Hesarin mukaankaan sano, että kurssimäärää olisi vähennettävä vain isoista lukioista: “lukion kurssimäärää tulisi supistaa noin kymmenen prosenttia.”
Hän siis olisi keventämässä kaikkien lukiolaisten koulua, mikä varmasti miellyttää myös opiskelijoita. Ja silti jäisi tilaa opiskella myös paljon, jos niin tahtoo: 75 kurssia on lukion suorittamisen minimi, maksimia ei ole missään säädetty. Jos on valmis tekemään koulussa kahdeksan tunnin päivää ja kotiläksyt päälle, sitä ei ole kukaan kieltämässä.
Ihmiselle luontainen mallioppiminen (keskinkertaisena ja jopa hyvänä matkimistuloksena) onnistuu varmasti vaikka kokoamalla 39000 lukiolaista yhdelle aukiolle toistamaan perässä kaikki, mitä suurilta näytöiltä käsketään.
Opettajille se olisi helppoa palkkaa, kun isossa vastuun kaikesta kantaa aina “joku muu”. Ja jos elämänuran jatkovaatimus on myös tämä toistokyky, niin sitten kaikkein suurin on edullista ja kovalla kurilla saadaan paras tulos. Ja jos kuria vierastetaan, niin sitten oppilas voi katsella kotoa netin kautta ja toivotaan, että kaikki matkivat itsenäisesti. Lähettäkäämme tästä päättävät Kiinaan tutustumaan, kuinka se käytännössä toimii.
Vasta-argumenttina voi sanoa että paras tapa taitaa edelleen olla “mestari-kisälli” ‑oppiminen, jos halutaan syvä ymmärrys asioista, mutta niin harmittavan omaperäisesti ja sopeutumisvaikeuksineen annettuihin “totuuksiin” sekä ilman matkimiskykyä.
Ehkä “mestari” eli opettaja ehtii kouluttaa henkkoht paria, muttei kymmeniä, ylittämään sekä opettajan taidot että oppilaan oman osaamisen (sekä henkiset että itsetunnon) asettamat rajat.
Tehokasta oppilaalle ja myöhemmin yhteiskunnalle, muttei pätkääkään kustannustehokasta maksajalle koulutusvaiheessa. Miinuksena on myös, että tulos riippuu pitkälti opettajan osaamisesta (koska mestari voi opettaa vain sen, mitä osaa), ellei sitten opettaja vaikka järjestä osaavampina pitämiään “mestareita” opetusvierailuille.
Tässä alkuperäinen Hesarin teksti:
Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja Jukka O. Mattila vaatii, että lukion kurssimäärää tulisi alueellisen tasa-arvon nimissä supistaa noin kymmenen prosenttia. Vaikka pienetkin lukiot pystyvät Mattilan mukaan järjestämään yhteistyössä ja osin virtuaalisesti ylioppilastutkinnon vaatimat syventävä kurssit, eivät koulupäivät tahdo riittää niihin haja-asutusalueilla. Lukiolaisten kuljetukset menevät usein peruskoululaisten tahdissa.
Eli logiikka on tämä: muilta tarjonta pois, se lisää tasa-arvoa. Kokonaisetu on kyllä hukassa tässä ajattelussa. On mielestäni parempi, että jotkut “etuoikeutetut” lukevat italiaa kuin ettei kukaan tasa-arvon nimissä em. kieltä opiskele.
Tietysti toimittajien mielenlaadun ja ammttitaidon tuntien Mattilaa on mahdollisesti siteerattu väärin tai ainakin ymmärretty väärin.
Viimeinen lause sisältää ainakin minulle yllätyksen. Järjestetäänkö tosiaan lukiolaisille koulukyytejä? Entäs amikset, saavatko he myös taksikuljetuksia?
IJ: “Haittana omalta osaltani oli, ettei lukiossa oppinut töitä tekemään opintojensa eteen, kuten ei ollut oppinut peruskoulussakaan. Tämä haittasi yliopisto-opintoja alusta loppuun asti. Hyvien opiskelutyötapojen oppimisesta olisi ollut hyötyä.”
Samaa mieltä. Varsinkaan alisuorittamiseen taipuvaisten eli fiksujen mutta laiskojen ja huonosti motivoituneiden oppilaiden ei missään nimessä pitäisi jäädä lähilukioon keskimääräistä heikompien oppilaiden joukkoon.
Tähän kysymykseen vastaan omalta osaltani. Olin keskinkertaisessa lukiossa ja jonkinlainen, sanoisinko “tähti”. En paras, mutta parhaimmistoa ja muistaakseni paras pojista omassa ikäryhmässäni. Tästä oli haittaa ja hyötyä, mutta en osaa kyllä vieläkään sanoa, kumpaa enemmän, ja siitä on nyt viisitoista vuotta.
Laiskaksi se minut ainakin teki ja ylimieliseksi. Tutkijayhteisössä fiksumpia tulee vastaan joka välissä. Se on samaan aikaan masentavaa ja kannustavaa.
“mestari voi opettaa vain sen, mitä osaa”
Tässä on ajatteluvirhe: ainakaan lukiossa ei opeteta pelkästään tietoja sinänsä, vaan ennen kaikkea sitä, miten tietoa hankitaan, miten tietoon suhtaudutaan, mitä tiedolla tehdään. Opettaja opettaa näitä taitoja, ja oppilas oppii ne niin hyvin kuin voi — ja voi ylittää opettajansa ajattelussaan.
Eiväkä koskaan ole oppilaat jääneet opettajansa tasolle. Mistä olisivat tulleet ne todelliset lahjakkuudet? Hyvä opettaja näkee oppilaansa kyvyt ja ohjaa häntä niiden suuntaan. Ei hyvän sävellyksen opettajan tarvitse olla maailmanluokan säveltjäjä. Ei lukion biologian opettajan tarvitse olla tiedemies, ja silti hän voi opettaa oppilasta, jolla on jo valmiudet tiedemieheksi.
Elina: Lukiolaisen koulupäivän pituus on kahdeksasta kuuteentoista, viisi 75 minuutin oppituntia väli- ja ruokatunteineen. Peruskoululaisen päivä loppuu kolmelta. Kun haja-asutusalueilla ei ole julkista liikennettä, pitkästä matkasta tuleville peruskoululaisille on järjestetty koulukyyti. Samaa kyytiä voivat käyttää lukiolaisetkin, mutta jos heidän päivänsä on pitempi, ei se tietenkään heille sovi. Ei heille ole erikseen kyytiä, niin kuin ei ammattikoululaisillekaan. Ja jos julkinen liikenne on vaihtoehtona, sen lukiolainen maksaa itse.
Oudosti kyllä luet Jukka O. Mattilan sanomisia, minkä voi tietenkin panna myös toimittajan nimiin. Huonostihan tuo virke on kirjoitettu. Mutta ei kyse tosiaankaan ole siitä, että isoilta lukioilta vietäisiin jotakin, vaan siitä, että valtakunnallisten kurssien tarjontaa kevennettäisiin niin, että lukiolaisen olisi mahdollista suorittaa lukionsa myös väljemmällä ohjelmalla kolmessa vuodessa.
Jokainen lukio voisi Mattilan visiossakin tarjota aivan niin paljo kursseja kuin resurssit antavat myöten. Ja antavat ne pienessäkin lukiossa: jokainen Suomen lukio tarjoaa omia vailnnaisia kurssejaan ja mm. lyhyitä kieliä. Kannattaa käydä katselemassa lukioiden kotisivuja.
Sellainen pikkujuttu erilaisista oppimistyyleistä, että lääkärikoulun tapa opettaa “tuossa on kamat, ota tuo toiseen käteen ja tuo toiseen ja sitten teet…” ei vaan sopinut minulle. Kaikessa pätee: Minun tarvitsee pari kertaa aivan rauhassa sivusta seuraten nähdä mestarin suoritus. Sen jälkeen sujuu, mutta ei vaihe vaiheelta ohjaten.
Elina hyvä, sielläkinpäin maailmaa, missä eivät ratikat vartin välein kulje, ajokortittomat lukiolaiset täytyy jotenkin koululle kuljettaa. Käytännössä se meinaa sitä, että koulujen alkamiset ja päättymiset määrittävät julkisen liikenteen aikatauluja. Siksi koulun on alettava ja päätyttävä kaikilla samaan aikaan.
Elina: “Tietysti toimittajien mielenlaadun ja ammttitaidon tuntien Mattilaa on mahdollisesti siteerattu väärin tai ainakin ymmärretty väärin.”
Näin. Tämä Suomen Kuvalehden juttu välittää ajatuksen perusteluineen toivottavasti vähän paremmin. Googlaamalla löytää kyllä ne asiat joista voi olkiukkojen sijaan olla Mattilan kanssa perustellusti eri mieltä.
OT: suomalaisen median juttujen lukeminen alkaa olla kohtuuttoman rasittavaa kun sisältö täytyy käydä itse tarkistamassa useasta lähteestä.
Keskinkertaisista oppilaista eliittilukiossa:“Jätin sen pois, koska se on käytännössä mahdoton. Jos huono oppilas pääsee lukioonm, sinne pääsevät muutkin huonot oppilaat, eikä se enää ole huippuoppilaiden eliittilukio.”
Itse olin aikanani Tapiolan lukiossa ja sinä vuonna, kun kirjoitin ylioppilaaksi, sen tulokset olivat maan kolmanneksi parhaat. Sisäänpääsykeskiarvo tavallisille luokille oli yli 9. Kuitenkin lukiossa oli musiikkiluokka, jonka oppilaiden akateeminen taso keskinkertaista. Heidät otettiin sisään ennen kaikkea musiikillisen osaamisen perusteella. En sitten kyllä osaa sanoa, pärjäsivätkö he yleisesti paremmin kuin muut vastaavilla lähtökeskiarvoilla muissa lukioissa opiskelleet, mutta joka tapauksessa he siis olivat keskimäärin selvästi omaa tasoaan kovemmassa seurassa.
Anna kirjoitti:“Eikö erityisen hyvä lukio ole sellainen, että sinne päästään alhaisella keskiarvolla, mutta kirjoitetaan hyviä arvosanoja?”
Olen samaa mieltä, että vain lukion yo-kirjoitustuloksia katsoen ei saa kuvaa siitä, onko kyse hyvästä lukiosta vai vain siitä, että paras oppilasaines sattuu olemaan siellä. Britanniassa kouluille lasketaan ns. “value added” ‑arvoa, joka kai mittaa juuri sitä, miten paljon koulu on parantanut oppilaiden tasoa siitä, kun he tulivat kouluun. Tämä on se, mistä lukioonhakevien pitäisi olla kaikkein kiinnostuneimpia, ei siitä, missä sattuu parhaat oppilaat olemaan, koska olit hyvä tai huono, haluat, että juuri sinun tasosi paranee mahdollisimman paljon lukion aikana.
Minä olen käynyt aikoinaan lukioni pienessä, sekalaista seurakuntaa käsittävässä lukiossa, jossa oppimistulokset olivat vallan erinomaiset ylioppilasarvosanoilla mitattuna. Eli siis suosittelisin tätä helsinkiläisillekin. Parhaat oppilaat vetivät heikommatkin mukaansa. Tämä tietysti vaatii myös hyvän “luokkahengen”, jonka puuttumisesta nykylukioita on arvosteltu.
Antaisin kuitenkin myös oppilalle sananvaltaa oppilaitosvalinnassa. Eli en pakottaisi kaikkia omaan “lähilukioon”. Mutta oppilaita ei tulisi valita peruskoulun keskiarvon perusteella, vaan vaikka arpomalla, jos halukkaita on enemmän kuin tilaa. Näin kaikissa kouluissa olisi keskimäärin samanlainen oppilasaines. Keskiarvoraja olisi seutukohtainen, ei lukiokohtainen. “Erikoislukioihin” suhtaudun kriittisesti. Jos joku ylioppilaaksi pyrkivä haluaa erikoistua jo lukioaikana, menköön ammattikouluun ja suorittakoon selvän kaksoistutkinnon.
Hetkinen.
Jos haluaa erikoistua vaikkapa luonnontieteisiin tai ylipitkään matematikkkaan, missä ammattikoulussa niitä opetetaan?
Koska minua on siteerattu tällä palstalla moneen kertaan, yritän selventää asioita. Nimimerkki Leila näyttää olevan ajatuksistani aika hyvin perillä. Kaikki, mitä tästä kurssimääräasiasta haluan sanoa, on tiivistetysti linkissä http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/lukion-kurssivalikoima-on-oivallinen-saastokohde
Maanantain Helsingin Sanomissa lausumakseni pantu perustuu toimittaja Marjukka Liitenin kanssa viime viikonvaihteessa käymääni puhelinkeskusteluun. Hänen siteerauksensa on puutteellinen ja asiallisesti ottaen väärä. En ole riipimässä isojen lukioiden kurssimääriä noin vain yleisesti ottaen alas, jotta pienet voisivat vastata kilpailuun. Pelkkä ajatuskin on naurettava!
Lukioiden kurssimäärät voivat puolestani olla aivan mitä vain, mutta ylioppilastutkinnon alaisten kurssien lukumäärästä tulisi huolehtia siten, että kaikilla lukiolaisilla koko maassa olisi kutakuinkin yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ylioppilastutkintoon. Tätä periaatetta tuskin kukaan kiistää.
Nykyiseen eli vuonna 2002 annettuun lukion tuntijakoon saakka voi sanoa koulutuksellisen tasa-arvon vallinneen lukioiden osalta kutakuinkin hyvin koko valtakunnassa. Heikon opetusministerin (sd Maija Rask) aikana tämä tasa-arvo murtui, kun ylioppilastutkinnonalaisten kurssien lukumäärä päästettiin vuonna 2002 nousemaan peräti 8 kurssilla.
Maaseudun ja haja-asutusalueiden pienissä lukioissa (joita on noin kolmannes Suomen lukioista) koulupäivän pituutta ja samalla yksittäisten opiskelijoiden kurssipaletin laajuutta rajoittavat pitkistä koulumatkoista johtuvat kyyditykset. Lukiolaiset kulkevat pääosin peruskoulun bussikuljetusten mukana ja peruskoulun koulupäivän pituus on rajallinen.
Tavoitteeni ja Suomen Lähilukioyhdistyksen tavoite on ainoastaan taata koulutuksen alueellinen tasa-arvo. Tämän vuoksi ylioppilastutkinnon alaisten kurssien määrää pitää seuraavassa tuntijaossa vähentää noin 10 % eli suunnilleen edellisen tuntijaon tasalle. Lopputuloksen kannalta on samantekevää, miten vähennys jakautuu pakollisten ja valinnaisten kurssien välille tai eri oppiaineiden osalle. Jos kursseja osattiin vuoden 2002 tuntijaossa surutta lisätä, niin kai niitä osataan tuntijaossa 2014 surutta vähentääkin.
“tavisten keskuudessa [lahjakas] olisi tähti, uskoisi enemmän kykyihinsä ja olisi siksi motivoidumpi. Eliittilukiossa suurin osa on häntä parempia ja se vie motivaation”
Tästä olen vahvasti eri mieltä. Olin pojista (ja oikeastaan myös ikäluokastani, ainakin jos yo-tuloksia katsotaan) paras oppilas Turun kärkilukiossa. Vaikka pääsyraja oli yli 8,5 keskiarvo, oli oppilasaines silti sen verran tavallista, että yläasteelta tuttu “kympin häpeä” oli jossain määrin voimissaan: menestymistään oli syytä salailla.
Korkean keskiarvorajan tarjoama opiskeluilmapiiri oli kuitenkin aivan erilainen kuin yläasteella siinä mielessä, että tunneilla kehtasi olla aktiivinen, ja kympin tuloksestaankin kehtasi kuitenkin kertoa, jos toinen kysyi. Ns. tavislukiossa tiedän olevan vahvasti voimissaan “hikipingoiksi” leimaaminen ja muu menestyjien alaspainaminen, joka ei kyllä kannusta menestymiseen tai anna tähtifiilistä.
Jotain menee kuitenkin hieman pieleen Helsingin kärkilukioissa, jotka menevät esim. Turun vastaavista vielä paljon ylemmäs keskiarvovaatimuksissaan. Kun lukiossa (tai jo lukiota valitessa) pohditaan ystävien ja harrastusten sijaan verkostoitumista ja huippu-uraa, se on vähän häiriintynyttä…
Matti: “Jotain menee kuitenkin hieman pieleen Helsingin kärkilukioissa, jotka menevät esim. Turun vastaavista vielä paljon ylemmäs keskiarvovaatimuksissaan.”
No eikä mene. Moni lapsi pyörittelee tietoa siinä missä esimerkiksi oma sukupolveni turasi hiekkalaatikolla ja rakenteli majoja pitkin metsiä. Jos on pienestä pitäen tottunut informaation hallintaan, joutuu taviskin töitä tekemään vasta yliopistossa.
Täällä on muutama heppu muistellut olleensa huippulahjakas, muttei oppinut tekemään töitä kun luokassa oli taviksiakin.
Huoh. Huippulahjakas ylipitkästä matematiikasta kiinnostunut voisi ensalkuun laskea kaikki oman kirjansa laskut ja sitten käydä hakemassa isoveljen kirjan ja laskea sieltäkin kaikki. Noin esimerkiksi. Tai ratkaista sen kuuluisan lauseen, joka ei mahtunut marginaaliin. Tai lakata kuvittelemasta olevansa huoppulahjakas jos ei ole — se se vasta voikin “haitata yliopisto-opiskeluja alusta loppuun asti.”
Touko Mettinen
monilahjattomuus
“Jotain menee kuitenkin hieman pieleen Helsingin kärkilukioissa, jotka menevät esim. Turun vastaavista vielä paljon ylemmäs keskiarvovaatimuksissaan. ”
Kyseessä on yhteisvalintaprosessin luoma tulos.
Kun Ressuun pyrkii tuhansia oppilaita ykkösvaihtoehtona ja 180 otetaan sisään niin systeemi laskee päältä 180 parasta keskiarvoa ja sen jälkeen kiintiö on täynnä.
Viime vuonna tuo 180 tuli täyteen 9,3 keskiarvolla, joten se oli huonoimman sisäänpäässeen keskiarvo.
Sisäänpäässeiden keskiarvo oli jotain 9,7. Olisi suuri ihme , jos koulu kykenisi leipomaan tällaisesta porukasta huonoja ylioppilaita
Tätä asiaa on jo tutkittu. Asiaa on tutkinut jo 2003 opetushallituksen erikoistutkija Jorma Kuusela.
Aloittakaa vaikka tästä:
“Koulut ovat eri asemassa lähtötasoltaan. Opetushallituksen tähänastisten tutkimusten mukaan
olennaisin koulujen eroja selittävä tekijä on vanhempien koulutus- ja tulotaso, mutta
myös muut koulun sijaintialuetta kuvaavat sosioekonomiset tekijät ovat tilastollisessa
yhteydessä keskimääräisiin oppimistuloksiin.”
http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/48971_koulujen_paremmuusjarjestyksesta.pdf
Samalta tutkijalta laajemmin:
http://www.edu.fi/julkaisut/lukioiden_tuloksiin_vaikuttavista_tekijoista.pdf
Otin oman lukiomme opiskelijoista eräänä vuonna otannan 9,2 tai paremmalla lukioon tulleista. Heidän yo-tuloksillaan ns. lukiovertailussa olisi koulu ollut kolmen joukossa.
Loppukevennys: Jos hyvä tyttö seurustelee lukioaikana tiivisti, niin koulumenestys heikkenee. Pojilla käy päinvastoin 😉
Ei tuo opetushallituksen tutkimus vastaa kysymykseen. Sehän vain sanoo, ettei vaikutuksesta tiedetä mitään.
Jukka O. Mattila on oikeassa siinä, että lukion pakollisten ja syventävien kurssien määrää tulisi vähentää. Siis kurssien, joiden pohjalta ylioppilaskirjoituksien kysymykset laaditaan. Se antaisi mahdollisuuden järjestää enemmän koulukohtaisia soveltavia kursseja. Se antaisi mahdollisuuden järjestää yhteistyökursseja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Se antaisi mahdollisuuden järjestää enemmän taito- ja taideaineiden kursseja. Nykylukio toimii ylioppilaskirjoitusten ehdoilla. Vähentämällä kurssimäärää pakollisista ja syventävitä kursseista, annettaisiin mahdollisuus opiskelijoille valita myös pelkän tiedon vastapainoksi taitoaineiden kursseja. Nykykoulu on suurelle osalle lukiolaisista liian raskas.
“Yliopistomaailmassa haikaillaan huippuyksiköiden perään, lukioiden kohdalla ei oikein kehdata.”
Toisin päin olisi varmaan myös hankalaa. Jos joku puhuisi tutkijoiden välisestä tasa-arvosta, ja että täytyisi pitää huolta hitaampienkin tutkijoiden pärjäämisestä, saattaisi yleisöä hymyilyttää.
Mitä sinä Osmo erityisesti haluaisit tutkittavan, kun kirjoitat: “Olisi hyvä saada tutkittua tietoa siitä, kumpi on parempi.”
Missä mielessä parempi? Paremmat tulokset? Onnellisemmat oppilaat? Parempi jatko-opintoihin hakeutuminen? Halvemmat ylioppilaat? Vähemmän syrjäytyneitä? Enemmän yhdeksän ällän tyttöjä? Vähemmän mielenterveysongelmia? Tasaisempi sukupuolijako?
Arvaukseni on, että kaikkea ei voi saada.
Touko Mettinen
Touko Miettiselle:
Se, että tavoitteet ovat ristiriitaisia ei tarkoita, etteikö niitä voisi tutkia ja pitäisi tutkia. Kaikkea ei voi saada yhtäaikaa, mutta noita kaikkia asioita voi kyllä tutkia, jotta tiedetään edes, mitä saadaan. Ainakin nuo kaikki tavoitteet voi missata yhtäaikaa.
Tämä lukoiden jako hyvien ja huonojen oppilaiden lukioiksi tehtiin ilman sen suurempaa selvittämistä tai edes keskustelua. Olisi hyvä tietää, oliko ratkaisu oikea.
Kiitos Jukka, kun tulit kommentoimaan.
Hesarin juttu alkoi epäilyttää niin pahasti, että pyysin Jukka O. Mattilaa itse tarkentamaan tänne näkemyksiään.
“Ei tuo opetushallituksen tutkimus vastaa kysymykseen.”
Kumpi nyt siis Osmo on se kysymyksesi?
Otsikko “Iso vai pieni?”
vai
“Onko ysin oppilaan hyvä mennä eliittilukioon, jossa kaikki ovat vähintään yhtä hyviä kuin hän ja moni vielä parempi sen sijaan, että menisi tavisten lukioon, jossa hän on tähti?”
Nämähän ovat eri kysymyksiä!
Vastaus tosin molempiin on sama nuorison suosima: “Ihan sama!”
Ysin oppilaan kannalta on siis samantekevää, mihin lukioon hän Suomessa menee. Suomessa koulujen välillä on vähän eroja. Tärkein selittävä tekijä yo-tuloksille on lähtötaso, kuten Kuusela selittää.
Ennen lukioon tulemista opiskelijat ovat olleet koulussa 9 vuotta ja nykyään käytännössä lähes kaikki ennen sitä esikoulussa. On aika epärealistista ajatella, että 2½ vuodessa tehdään missään lukiossa ihmeitä, jos edellisen 10 vuoden aikana ei ole töitä tehty tai kääntäen: Jos on 10 vuotta opiskeltu hyvin, niin todennäköisesti sitä seuraavan 2½ vuoden jälkeen tulokset ovat edelleen hyviä.
Olen noin 10 vuotta lyönyt Exceliin opiskelijoiden peruskoulu päättötodistuksen keskiarvoja ja yo-tuloksia. Kuvio graafisena esityksenä on vuosittain vaihtelee jonkin verran, mutta päälinja on sama: hyvä peruskoulussa on hyvä yo-kirjoituksissa.
Välillä on iloisia onnistumisia, tsemppaamisen, näytöhalun ja henkisen kasvun aiheuttamia positiivisia yllätyksiä.
Toisinaan on alisuoritumista (jännitys, seurustelu, intensiivinen urheilu [erit. jääkiekko] tietokoneaddiktio jne.). Peruskuvio on kuitenkin sama: peruskoulussa tehty työ palkitaan. Jos peruskoulussa on laiminlyönyt matematiikkaa, englantia ja ruotsia, niin niiden kiriminen on vaikeampaa kuin reaaliaineissa.
Monet (eivät siis kaikki) nykypäivänä vanhemmat eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita yläkoululaisen koulunkäynnistä. En tarkoita kyttäämistä, vaan kiinnostusta ja kannustusta. Alakoulun jälkeen ajatellaan, että nyt lapsi on niin iso, että hän hoitaa koulunsa, vaikka vanhemmat eivät siihen huomiota kiinnitä. Osa hoitaa, moni ei.
On kuitenkin onni, että emme elä Iso-Britanniassa, jossa kouluilla on eroja ja heidän ns. huippukouluissaan saadaan huonompia tuloksia kuin Suomessa
Koulukeskusteluhan on tulevissa Britannian parlamenttivaaleissa yksi kuumimpia. Britit eivät ymmärrä, että heidän koulujärjestelmänsä kolme pahinta ongelmaa ovat testaaminen, testaaminen ja testaaminen. Neljäs ongelma on raskas tarkastusjärjestelmä. Eikä se koulujärjestelmä siellä mihinkään muutu.
Toteamus, että koulujen lehdistön raportoimat erot lukioiden välisistä eroista ylioppilaskirjoituksissa suuri osa selittyy eroilla oppilasaineksessa, ei kerro mitään siitä, onko koulujen välillä eroa oppimistuloksissa ja jos on, mihin suuntaan. Se kertoo vain, ettei tuloksia voi päätellä noista keskiarvoista vakioimatta lähtötasoa.
Sellaisenkin onnettoman yrityksen olen nähnyt, jossa on verrattu arvosanojen muutosta lukioaikana. Jos kympin oppilas saa lukion päätyttyä edelleen kympin, ei ole tapahtunut muutosta, mutta jos kutosen oppilas saa seiskan, on tyapahtunut muutos ja jälkimmäinen koulu on parempi. Kun mitta-asteikko katkaistaan kymppiin, se ei voi parantua, vbaika oppilas saisi Nobelin palkinnon lukioaikanaan.
En tähän hätään keksi muuta metodia asian tutkimiseen kuin se, että verrataan keskenään suunnilleen samalla arvosanalla lukioon päässeiden menestystä eri kouluissa. Ysin keskiarvolla sisään tulleita on melkein kaikissa lukioissa, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Siitää voidaan päätellä, miten eri lukioissa heidän opintonsa sujuvat.
Eliittikouluissa ei ole seiskan keskiarvolla sisään tulleita, joten eliittikoulujen soveltumisesta heille ei saada näyttöä, mutta muuten lukioiden keskinäisiin eroihin pääsisi sisään tätä kautta. Otoskoko ei riittäisi rankkaamaan yksittäisiä lukioita, mutta voisimme laskea, kuinka suuri osa oppilaiden välisestä varianssista on koulujen välistä ja kuinka suuri osa koulujen sisäistä varianssia. Minusta on ihmeellistä, ettei tällaista tutkimusta ole tehty. Tai jos on, tulosta ei ole tuotu julkiseen, iltapäivälehtien dominoimaan keskusteluun.
Pieni virhelähde tähänkin sisältyy. Peruskoulussa saatu kasi tarkoittaa eri puolilla maata eri asiaa.
Peruskoulussa saatu kasi tarkoittaa eri puolilla maata eri asiaa.
Kyllä! Tätä on tutkittu valtakunnalisin tasokokein. Pohjois- ja Itä-Suomessa saa vähemmin tiedoin parempia arvosanoja. Ero voi olla jopa kaksi pykälää. SYK:n päättötodistuksen kahdeksikko voi vastata Tuupovaaran yläasteen kymppiä.
Tämän lisäksi pojat saavat etenkin kielistä parempia arvosanoja heikommin suorituksin kuin tytöt koko Suomen tasolla.
On huomioitava myös ns. pärstäkerroin-efekti. Persoonalla voi olla vaikutusta suuntaan tai toiseen semminkin, jos kyseessä on rajatapaus. Kaksi oppilasta keikkuu siinä kasin tuntumassa. Miellyttävämmälle tipahtaa ysi, opettajan mielestä ärsyttävälle tyypille seiska.
Saattaa olla olemassa myös “se on niin hyvä/huono kaikessa”-ilmiö. Omalla pojalla oli peruskoulun päättötodistuksessa yhtä ainetta lukuunottamatta kaikki kymppiä, myös kaikki taito- ja taideaineet. En nyt halua sanoa, etteikö poika niitä olisi ansainnut. Tuli kuitenkin väistämättä mieleen, että oli opettajien keskuudessa sellaisessa maineessa, että jokaikinen töherrys kuvistunnillakin arvioitiin kympiksi yleisen maineen perusteella.
Tasa-arvoista arviointi ei totisesti ole, jos joku niin on luullut. Yhteishaku ei toimi oikeudenmukaiselta pohjalta.
Täällä on muutama heppu muistellut olleensa huippulahjakas, muttei oppinut tekemään töitä kun luokassa oli taviksiakin.
Tämä tulkinta on väärä, ainakin mitä omaan tekstiini tulee. Itse kävin lukioni Tampereen huonoimmassa (ainakin se on ollut siellä pohjalla viimevuosien vertailussa) lukiossa. Siellä syntyi sellainen tunne että on huippulahjakas, vaikka onkin oikeasti keskinkertaisuus.
Sellainen tunne tekee ihmisestä tarpeettoman laiskan. Miksi viitsisi tehdä yhtään mitään, jos kuitenkin voi tuntea olevansa paras? Miksi kukaan tekisi läksyjä tai laskisi laskuja, kun pärjää ilmankin? Nuoret reagoivat kannustimiin, ja kokemus siitä, että on jotenkin tosi hyvä (vaikka ei olisikaan) ei kannusta tekemään yhtään mitään tullakseen paremmaksi.
Onnekseni ehdin vielä opetella yliopistoaikanani tekemään töitä oppimisen eteen. Nyt kun katselen noita opiskelijoita, niin aika moni ei viitsi panna tikkua ristiin. En tiedä mistä siinä on kyse; onko kyse samanlaisesta harhaisesta kokemuksesta, joka minulla oli lukion jälkeen, vai mistä.
Osmo Soininvaaralle:
Olen useana vuonna kirjoittanut Suomen Kulttuurirahastolle puoltokirjeitä koskien FT Markku Koskisen tutkimusaihetta “Onko koolla väliä? Tutkimus lukioiden opiskelijamäärän sekä niiden palvelutason, tuloksellisuuden ja taloudellisuuden välisistä yhteyksistä”. Rahaa ei vain ole tutkimukseen myönnetty.
Kun parhaillaan sumeilematta yhdistellään lukioita, olisi hyvä saada myös tutkimustietoa päättäjien avuksi. On Suomessa varmasti tutkittu turhempaakin.
Eräs ihmeellinen asia on, että pienissä lukioissa suoritetaan huomattavasti enemmän kursseja kuin suuremmissa (ja nämä ovat aivan tavallisia kunnon lukiokursseja eikä mitään hötöä). Alle 80 kurssiin tyytyy suuremmissa lukioissa yli 75 % opiskelijoista, mutta pienissä vain runsaat 60 %. Vastaavasti vähintään 85 kurssia valinneiden osuus on pienissä lukioissa puolitoista‑, jopa kaksinkertainen verrattuna suurempiin lukioihin (OPH: Luokattoman lukion toimivuus 2005, sivu 14: http://193.166.43.17/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/47263_luokluktoim.pdf).
Edellä sanottu on hyvä pitää mielessä, kun julkisuudessa jatkuvasti ikäänkuin itsestäänselvyytenä vähätellään pienten lukioiden kurssitarjontaa.
Pieni Kristiinankaupungin lukio sijoittui kevään 2008 MTV3:n lukioiden ranking-listoilla kolmanneksi, vaikka se toimii käytännössä ilman keskiarvorajaa. Pakollisten aineiden HS-listalla sijoitus oli 11.
MTV3:n lista on pienille lukioille suotuisampi, koska se perustuu kaikkiin kirjoitettaviin aineisiin ja pienissä lukioissa kirjoitetaan tyypillisesti paljon aineita.
Heh…
Ehkä sitä rahaa tulisi paremmin, jos vaihtaisitte tutkimiuksen työnimen vähemmän kaksimieliseksi.
Olipa yllättävä tieto tuo suurten lukioiden ylioppilaiden kurssimäärä. Minä opetan pienessä maaseutulukiossa äidinkieltä ja olen myös opo. Melkein kaikki tämän kevään ylioppilaani ovat tehneet enemmän kuin 75 kurssia, suurin kurssimäärä on 92 kurssia. Eikä noihin kursseihin mahdu mitään höttöä, sillä sellaista ei meidän lukiossa ole tarjolla.
Jokainen opettaja miettii soveltavat kurssinsa niin, että ne tukevat muiden kurssien sisältöjä mutta tuovat samalla vaihtelua lukiolaisen koulupäiviin. Vuosittain meillä tarjotaan parikymmentä koulukohtaista kurssia, niin syventäviä kuin soveltaviakin.
Oppilaat ovat myös innokkaasti osallistuneet vuosikausia erilaisiin Comenius-hankkeisiin muutaman eurooppalaisen yhteistyökoulun kanssa. Oppilaita lukiossamme on vaihdellen vuosittain sadan molemmin puolin.
On välillä aika väsyttävää puolustaa omia oppilaitaan, jotka ovat oman koulunsa valinneet sitä kummallista käsitystä vastaan, että he ovat jotenkin valmiiksi epäonnistuneita niin tehtyään. He opiskelevat iloisesti, saavuttavat lakkinsa ja pääsevät opiskelemaan yliopistoon ja ammattikorkeakouluun siinä kuin isojen lukioiden ylioppilaatkin.
Ja se, mitä Kari sanoi aiemmnin siitä, miten peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo korreloi vahvasti ylioppilastodistuksen kanssa, on meidänkin lukiossamme havaittu joka kevät.
Tietämättä Tm:n ylioppilastuloksia on tietysti vaikea ottaa kantaa hänen kommenttiinsa.
Sanoisin kuitenkin, että “keskinkertaisuus” ei tekemättä mitään läpäise lukiota säällisesti. Säällisellä tarkoitan ehkä sellaista cum laude ‑tasoa.
Ei ole tietysti olemassa mitään virallisia rajoja sille, mihin keskinkertaisuus loppuu ja lahjakkuus alkaa, ja eri alueilla voi kyky omaksua asioita vaihdella paljonkin. Myös mitään tekemättömyys pitäisi määritellä: käykö tunneilla, lukeeko jonkin verran kokeisiin.. jne.
Mutta epäilenpä vahvasti, että Tm vähättelee nyt ronskisti itseään — on varmasti lahjakas ihminen määriteltiin se nyt millä tahansa järkevällä tavalla.
Yli sadankaan kurssin suoritus ei ole mahdottomuus, kun opiskelijat ovat tottuneet itsenäiseen ja etäopiskeluun ja opettajat kannustavat siinä sivussa.
Vahinko, että edellisen viestini linkki ei näytä vievän perille. Julkaisu löytyy kuitenkin helposti googlettamalla “Luokattoman lukion toimivuus 2005”.
Pienillä lukioilla on todellakin paljon kansainvälisiä yhteyksiä. Jos Leila laitat minulle sähköpostia, voin lähettää lisää materiaalia tukemaan pyrkimyksiäsi opiskelijoittesi kannustamisessa.
Meillä Kirkkonummella asia on ajankohtainen, joten seruaan keskustelau, vaikka omat lapseni ovat jo aikuisia. Meillä on “suuri“lukio, Porkkalan lukio (400 opppilasta, vuosiluokka n 150, muistaakseni) ja pieni lukio eli Masalan perukspoulun yhteydessä toimiva tietoekniikka- ja grafiikkalukio. Ja lisäksi pieni ruåtsinkielinen lukio ja Porkkalan lukion aikuislinja.
On puhutu näiden kahden lukion yhdistämisestä. Porkkala saa hyvää oppilasainesta ja kullu yo-tulokissa parhaimpaan neläjännekseen, lukuunottamatta it-puolta Masala saa heikompaa ja erityiesti ulkokuntlaisia . Toisaaltas it-pouolella lukio antaa hvytä eväät, ja poikieni kaveri mm. on siltä pohjalta luonut hyvin menestyvän it-yrityksen.
En ole seurannut keskustelua, mutta pitäisin parempana Masalan lukion kehittämistä. Viereen on rakennettu mm. Sundbergin alue, ja oppilaspohja laajenee. Kirkkonummihan kasvaa hyvää, vähän liiankin hyvää vauhtia. Ja meillä on asukaspohjaa kahdelle lukiolle. Jotenkin vähän elätän toivoa, että isompi lukio pitäisi Masalaa päivisin vähän elävämpänä. Nämä ovat kaukaa Maslasta ajateltuja ajatuksia.
Kirjoitin ylioppilaaksi 12 vuotta sitten. Lukion paras anti jatko-opintojen ja työelämän kannalta taisi olla ihmissuhteet. Sillä ei ole mielestäni väliä, oppiiko jotakin asiaa ehkä 20% paremmin vai huonommin. Aina voi oppia tarvittaessa lisää, mutta lukiossa syntyvät tiiviit ihmissuhteet voi luoda vain kerran.
Suosittelen “eliittilukioita” juuri ihmissuhteiden ja ilmapiirin takia. Sillä ei ole mitään merkitystä, kirjoitatko hyvästä lukiosta M vai L paperit, vaan sillä että olet hyvä tyyppi ja tunnet oikeat ihmiset.
KariR,
Britit eivät ymmärrä, että heidän koulujärjestelmänsä kolme pahinta ongelmaa ovat testaaminen, testaaminen ja testaaminen. Neljäs ongelma on raskas tarkastusjärjestelmä.
Kertoisitko tästä lisää? Tämä kiinnostaa minua todella kovasti ja varmasti monia muitakin.
Mikä tarkastusjärjestelmä? Mitä testataan, testataan ja testataan? Kuinka usein ja miksi?
Mutta epäilenpä vahvasti, että Tm vähättelee nyt ronskisti itseään — on varmasti lahjakas ihminen määriteltiin se nyt millä tahansa järkevällä tavalla.
Vähättelen ja en. Vähättelen suhteessa yleiseen populaatioon, so. suhteessa aikanaan kanssani samaa lukiota käyneisiin. Sensijaan en vähättele sitä ns. huippulukioiden oppilaisiin nähden. Siinä joukossa olisin ollut keskinkertaisuus. Tai siis, myöhemmin olinkin. Meillä oli matikan opiskelijoissa Päivölän matematiikkalinjalaisia aika monta. Aloittaessani opinnot menestyin ensin tosi hyvin, mutta kun mentiin vähän pidemmälle, tajusin että töitä on tehtävä ja silti jäin porukassa keskitasolle.
Toisen vuoden paikkeilla luin ja laskin yötä päivää jossain vaiheessa, mutta parhaimmistoon ei ollut silti asiaa, joten päätin lopettaa turhan pingottamisen. Ei minusta tullut oikeaa matemaatikkoa millään, vaikka kuvittelin ensimmäisen vuoden jälkeen vielä, että kyllä minä nyt niin lahjakas olen, että hoidan homman kotiin. Lahjakas voin olla, jotain luokkaa yhden tai kahden prosentin joukossa, mutta en sitä terävintä kärkeä. Aina löytyy joku, joka on fiksumpi, jolla pää toimii paremmin ja tarkemmin, nopeammin, on parempi muisti jne jne.
Pointti oli se, että lukioaikana kuvittelin, ettei ehkä löydy. Sellainen tekee ihmisestä ylimielisen, sellaisen, jonka päänsisällöksi arvellaan jotain nestemäistä ja keltaista. Valitettavasti siitä ominaisuudesta on vaikea oppia pois.
Meidän lukiolla ei sinänsä ole mitään hätää, olemme muuttovoittokunnassa. Meidän oppilaamme ovat motivoituneita, he ovat tosiaan oman lukionsa tietoisesti valinneet. Mutta tämä asenne, että vain iso on kaunista, on niin tarttuvaa. Kun matkaa suuren kaupungin suuriin lukioihin on vajaa tunti, jotkut ysiluokkalaiset sinne haikailevat, erityisesti tytöt — juuri samasta syystä kuin pääkaupunkiseudun nuoret keskikaupungille. Aika kuluu liikennevälineissä ja kaupungilla notkumisessa. No, se on sitä, mitä nämä nuoret tahtovat. Likikään kaikille ei ole lopulta niin väliä, mikä se lukio on, johon he kaupungissa pääsevät. Eivätkä he valintavaiheessa juuri taida lukion kurssitarjottimia tutkia. Eliittilukioita tässä maassa on vain kymmenkunta.
Tiedemiehelle:
Ennenvanhaan kun oppikouluunkin pyrittiin, eliittioppikoulut haravoivat esimerkiksi täältä Turusta kaikkien luokkien 3 — 5 parasta oppilasta. Parissa vuodessa nekin lapset oli saatettu siistiin gaussin käyrään ja huonoimmille voitiin ruveta ehtoja laittamaan. Sinäkin olisit halunnut päästä nopeammin siihen 1 — 2 %joukkoon gaussitettavaksi, ettei olisi noussut kusi päähän?
Ekan postauksesi perusteella kuitenkin uskon, että tämä on vain se matematiikka-osuus, mutta että et monesta muusta syystä ole ollenkaan pahoillasi siitä, että olet tullut käyneeksi Tampereen huonoimman lukion, etkä esimerkiksi Päivölää?
Touko Mettinen
Lukionsa laiskotellut, mutta ei ole tullut ajatelleeksi, että asiastahan voisi syyttää lukiota
“Pieni virhelähde tähänkin sisältyy. Peruskoulussa saatu kasi tarkoittaa eri puolilla maata eri asiaa.”
Virhelähde ei ole pieni, eikä tarvitse mennä maan eri puolille.
Valtakunnalliset kokeet kertoisivat tilanteen.
Iso vai pieni lukio?
Mielestäni iso ja suosittu ja pieni ja epäsuosittu ole välttämättä pareja — joku korrelaatio varmaan on — erityisesti suurissa kaupungeissa, jossa heikko virkamiesjohto antaa suosittujen lukioiden paisua rakentamalla lisää ja hankkimalla lisätilaa ympäröivistä kiinteistöistä. Ja ylläpitää samaan tarkoitukseen seiniä ja henkilökuntaa myös reunalukiossa.
Rehtorit joskus puhuvat, että lukion ideaalikoko lukujärjestys- ja kurssinäkökulmasta etenee “tasanteelta” toiselle — esim. 350 — 470 — 600. Luvut ovat ihan hatusta, mutta ajatus on siis tämä. Eli välipaikoissa lisäoppilasta on vain haittaa kunnes saavutetaan uusi taso.
Touko Mettinen
lukiolaisen isä
(Poika muuten hengailee amislaistenkin kanssa. Pitäisiköhän kehottaa verkostoitumaan paremin?)
Minusta yksinomaisen lukiokoulutuksen valitseminen on jo sinänsä erikoistumista tieteisiin. Jos haluaaa jo tässä vaiheessa yliopisto-opintoja, eikö niitä tulisi järjestää lähiyliopiston kanssa samaan tapaan kuin nyt tehdään ammattikoulujen kanssa? Nykyiset “erikoislukiothan” tarkoittavat lähinnä erilaisiin harrasteisiin painottuvia lukioita, eikä näillä taida olla kovin suurta tieteellistä painoarvoa joitakin taidelukioita lukuunottamatta.
Riku, ihanko totta tahtoisit peruskouluunkin ylkkärit? Kenen etu se olisi? Mihin sitä mittausta tarvittaisiin?
Touko Mettinen, olen samaa mieltä tuosta tasanneajatuksesta. On varmasti olemassa tietyt optimit koulun koolle. Samaa mieltä olen myös siitä, mikä on koulun vastuu ja merkitys, mikä oppilaan oma vastuu omasta oppimisestaan.
Nämä oikeat verkostot tuntuvat hyvin vierailta lukion opettajana. Ehtivät nuoret verkostoitua liike-elämän näkökulmasta siellä teknillisessä ja kauppatieteellisessäkin. Lukio on ihmisenä kasvun aikaa, ennen kaikkea. Silloin omaksutut arvot ja asenteet ovat varsin pysyviä.
““Yliopistomaailmassa haikaillaan huippuyksiköiden perään, lukioiden kohdalla ei oikein kehdata.”
Toisin päin olisi varmaan myös hankalaa. Jos joku puhuisi tutkijoiden välisestä tasa-arvosta, ja että täytyisi pitää huolta hitaampienkin tutkijoiden pärjäämisestä, saattaisi yleisöä hymyilyttää.”
Mites noiden perusopiskelijoiden kohdalla? Yliopistopudokkaiden (tunnetaan mm. ikuisina teekkareina ja gradua vaille maistereina) pärjäämisestä vissiin kuitenkin huolta kannetaan.
Ekan postauksesi perusteella kuitenkin uskon, että tämä on vain se matematiikka-osuus, mutta että et monesta muusta syystä ole ollenkaan pahoillasi siitä, että olet tullut käyneeksi Tampereen huonoimman lukion, etkä esimerkiksi Päivölää?
Monesta syystä olen, monesta en. Harmissani olen lähinnä siitä, että koin pitkään täysin aiheettomasti, ettei koulunkäynnin eteen tarvitse tehdä oikein mitään. En ole harmissani esimerkiksi siitä, että minulla on kohtuullisen hyvä ylioppilastodistus siitä huolimatta, enkä siitä, että pääsin sillä opiskelemaan.
Tilastollisesti ajatellen luulen, että olisi parempi, että minun kaltaisiani tapauksia olisi mahdollisimman vähän.
Leila ihmettelee:
Mihin sitä mittausta tarvittaisiin?
Yhteishaun tasa-arvoisuuteen! Numerot peruskoulun päättötodistuksessa ovat riippuvaisia nyt ilmansuunnasta, sukupuolesta, opettajan asenteista ja oppilaan niistäkin yksilöllisistä ominaisuuksista, jotka eivät liity osaamistasoon.
Olisitko Leila valmis myös poistamaan ylioppilaskirjoitukset? Mihin niitä tarvitaan?
Yliopistoon pyrittäisiin siis lukion päättötodistuksella. Poikani (täydellisen laiska tapaus)sai lukion päästötodistukseen kurssien keskiarvoksi hyvästä lukiosta noin kutosen luokkaa keinona mm. lintsata n. kolmasosa tunneista, kirjoitti kuitenkin magna-paperit.
Pojan kaveri, joka tulee Helsingin lähes huonoimmasta lukiosta, kirjoitti vähän huonommin ja päättötodistus oli kasi puoli.
Aina voidaan saivarella tilannekohtaisilla tekijöillä kirjoituksissa, mutta ei tämä mikään yksittäistapaus ole. Tietysti voi ajatella, että koulun tulee mitata myös tunnollisuutta ja ahkeruutta. Siinä tapauksessa päättötodistuksen arvosanat ovat relevantimpia kuin yo-kirjoitusten.
(Jos jollekin jäi nyt mieleen se minun kympin poikani, niin tämä on toinen poikani. Ehkä omenat eivät kauaksi puusta putoa, mutta toisistaan kauaksi näköjään kyllä tipahtelevat)
Elina, onko joku lahjakas oppilas jäänyt paitsi lukiopaikkaa? Onko joku jäänyt lopullisesti paitsi ammattikoulupaikkaa? Kuinka moni on tosiaan joutunut kärsimään siitä todistuksesta, jonka on peruskoulusta saanut? Millaiset kokeet pitäisi peruskoulun päätteeksi olla, jotta niillä saataisiin todellinen osaaminen näkyviin? Missä aineissa ysiluokkalaiset pitäisi testata? Olisiko tosiaan tarpeen koko nuorten ikäluokka testata monissa aineissa vain siksi, että muutamiin lukioihin ja joihinkin ammattikoulun linjoihin on moninkertaisesti tulijoita aloituspaikkoihin nähden? Kuka sen prosessin maksaa? (Ylioppilaskirjoituksethan rahoittaa kunkin vuoden kirjoittajat: 23 euroa kirjoituskerta, 27 euroa kirjoitettava aine. Jokainen voi laskea, mitä kokeiden järjestäminen maksaa, kun kirjoittajia on keväisin noin 35 000 ja jokainen heistä kirjoittaa esimerkiksi neljä ainetta.)
Joku aiemmin juuri kirjoitti siitä, miten Englannin koululaitoksen iso ongelma on jatkuva testaaminen. Sitä virhettä ei kannata suomalaiseen peruskouluun tuoda. On luotettava opettajien ammattitaitoo myös arvostelussa. Yksittäistapauksissa voi tietenkin näkyä eroja, mutta isoissa otoksissa niitä ei kuitenkaan ole. Ja jos Pohjois-Suomessa onkin “helpommat ysit”, oppilaat ovat siellä samalla viivalla hakiessaan kouluihin. Harva heistä tulee helsinkiläisten kanssa kilpailemaan.
Ylioppilaskirjoitukset ovat syntyneet yliopistojen sisäänpääsyn tarpeeseen. Nykyään on pääsykokeet. Siinä mielessä niistä voitaisiin vaikka luopuakin. Mutta jotta valintaprosessi olisi monipuolisepi — ja sitä myöten myös oikeudenmukaisempi ja vähemmän stressaava — on parempi, että on olemassa nämä kolme näyttöä edelleen: päättö- ja yo-todistus ja pääsykokeet.
Englannissa testataan oppilaita lukuisia kertoja peruskoulu-uran aikana Suomen ylppärityyppisissä kokeissa. Niitä osuu yhdeksään vuoteen muistaakseni 6 — 7.
Olen puhunut tästä jatkuvasta testaamisesta lukuisten englantilasiten opettajien ja rehtoreiden kanssa, enkä ole tavannut yhtäkään, joka olisi sitä mieltä, että testaaminen olisi hyvä asia. He käyttivät siitä sanontaa, että on mieletöntä kurkkia uuniin koko ajan kun paistaa kakkua.
Suomen ylppäreitä on usein kritisoitu siitä, että ne ohjaavat liikaa opetusta: ops on täysi ja lukion opettajat koettavat ahtaissa puitteissa huolehtia siitä, että “kaikki on käyty läpi”. Se ei missään tapauksessa ohjaa hyvään oppimiseen. Koe, joka monipuolisesti mittaisi kaikkia opetettavia asioita, on erittäin kallis tehdä ja viime kädessä sekin kuitenkin olisi kokeen korjaajan subjektiivista tulkintaa.
Englannissa oppilaat ohjataan tähän rumbaan vähintään joka toinen vuosi, koulujen tulokset ovat julkisia, mikä ajaa kaikki koulut veriseen kilpailuun oppilaista ja vääjäämättömään polarisaatioon. Tältä sivulta pääsee kouluvertailuihin:http://www.dcsf.gov.uk/performancetables/ Heikoimmilla alueilla on tietenkin heikoimmat koulut, ja hallitus koettaa välillä keppiä ja välillä porkkanaa, mutta kun suomalaisestakin tutkimuksesta voi lukea: merkittävin tekijä koulumenestykselle on oppilaan sosiaalinen tausta. Itse asiassa pelkästään äidin koulutustaso riitti selittämään melkein kokonaan menestymisen tai menestymättömyden.
Testaaminen tuli Englantiin uusliberaalin politiikan mukana. On varsin laaja joukko ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että tiukemmat vaatimukset ja kuri auttavat, jos tulokset eivät miellytä. Sellaisia äänenpainoja ei ole tästäkään ketjusta vaikea löytää.
Tottakai meitä opettajia harmittaisi se, että työmme tuoloksia arvioitaisiin julkisesti, mutta ainakin minua vaivaa siinä tämän henkilökohtaisen harmistuksen lisäksi muut seikat.
1. Koe ei voi mitata koko opsia, mutta luonnollisesti rupeaisin toimimaan enemmän kokeen kuin opsin suuntaan. (Tänään esimerkiksi olisi pitänyt analysoida Minna Canthia ysien kanssa, mutta katsoin paremmaksi puhua kahden kesken erään oppilaan kanssa HÄNEN HENKILÖKOHTAISISTA ASIOISTAAN. (POISTIN TEKSTIÄ JA KORJASIN TIETOSUOJASYISTÄ/OS) Jos minun luokkaani odottaisi kansallinen koe, jossa saattaisi olla kysymys Kauppa-Loposta, olisin ehkä valinnut toisin. Toimin opsin mukaan, mutta kokeessa olisi ilmennyt, että Minna C. on huonosti käsitelty.)
2. Oppilaiden tausta ja “laatu” vaikuttaisivat tulokseen määräävästi. Tähän on esitetty sitä, että voisihan ne oppilaat testata kouluun tullessa ja katsoa kehitystä. Valitettavasti kaikkiin testeihin sisältyvät samat ongelmat — ei alkutestikään mikään jumalansana ole — ja niistä tulisi sitten eskareiden ja ala-asteiden päättökokeita.
3. Kuvitteleeko joku, että julkisesti huonoksi rankattu koulu “ryhdistäytyy” ja rupeaa opettamaan paremmin? Kun loppujen lopuksi kouluun hakeutuvat enää niiden lapset, jotka eivät ole osanneet tai välittäneet seurata koulukeskustelua. Maahanmuuttajien ja juoppojen lapset.
Tämähän tietenkin kavahduttaa kaikki lapsiensa menestymisestä kiinnostuneet vanhemmat, joiden mielestä verkostoituminen pitää aloittaa mielellään englanninkielisestä (tai ranskan-) leikkikoulusta — lukiossa olet auttamatta myöhässä. Vaaditaan kokeita ja rankingit nettiin.
Koulumaailmassa vaikuttaa “mammakerho”, joka jokaisessa isommassa kaupungissa keskenään pohtii ja on vertailevinaan opetusta — mutta todellisudessa vertailee sosiaalisia verkostoja. He haluavat (ymmärrettävästi) lapsensa muiden mukavien ja asiansa hoitavien perheiden pariin, jotta tunneilla olisi työrauha ja vanhempain puffetissa olisi tuoretta kakkua. Jos he saavat tahtonsa läpi, suomen kahtiarepeytyminen on tosiasia — nyt se on esimerkiksi Helsingissä lähes totta.
Tämä on yhteiskunnallinen arvokysymys. Haluatko sinä sellaisen Suomen, jossa työttömät ja maahanmuuttjat tappelevat keskenään samaan aikaan kun toisaalla verkostoidutaan leikkikoulusta lähtien ja ihmetellään sosiaaliturvan avokätisyyttä? Suomen PISA-menestys ja ehkä myös osa nykyisestä hyvinvoinnista on mielestäni peruskoulun ansiota. Peruskoulua ovat romuttaneet erityisesti 90-luvun lama ja samanaikaiset kokoomuslaiset opetusministerit: Uosukainen ja Heinonen. Ja tietenkin slummiuttava kaavoitus ja maahanmuuttajien asuttamien joillekin alueille.
Touko Mettinen
Päästinpäs lempiaiheeseen
Leila kysyy:
Elina, onko joku lahjakas oppilas jäänyt paitsi lukiopaikkaa?
Ei lahjakas oppilas ole jäänyt todennäköisesti ilman lukiopaikkaa, mutta ei ehkä ole päässyt epäoikeudenmukaisen arvioinnin takia haluamaansa lukioon.
Enkä tarkoittanut vain lahjakkaita, vaan ihan jokaikistä oppilasta. Ammatillisissa oppilaitoksissakin on paljon suosittuja linjoja ja haku tapahtuu vain peruskoulun päättötodistuksen pohjalta.
Kun arviointi on osittain kiinni edellä mainitsemistani seikoista (alueelliset erot, sukupuoli), niin totta kai joku aina siitä kärsii.
Luulisi Leilan alalla toimivana tietävän arvioinnin problematiikasta ja myös siihen liittyvästä tutkimuksesta. Tuupovaaran pojan kymppi äidinkielestä vastaa usein pääkaupunkiseudun hyvän asuinalueen tytön kasia. Yhden numeron erot ovat paljolti sattumanvaraisia, mutta painavat keskiarvossa ratkaisevasti.
Valtakunnallisten testien perusteella tämä on todettu koko ikäluokan kattavilla aineistoilla. Lisätietoa saa ainakin Jyväskylän kasvatustieteellisestä tiedekunnasta.
Touko kertoo työpäivästään:
Tänään esimerkiksi olisi pitänyt analysoida Minna Canthia ysien kanssa, mutta katsoin paremmaksi puhua kahden kesken erään oppilaan kanssa.
Mitä muu luokka sitten teki tällä aikaa?
Opettajan ei pidä ottaa asiakseen sellaista, joka hänelle ei kuulu. Ei opettaja ole psykologi tai sairaanhoitaja. Nuori pitää tällaisessa tilanteessa ohjata saamaan ammattiapua tilanteen akuuttius huomioon ottaen vaikka terveydenhuollon päivystykseen, jos tilanne on kriisiytynyt. Jos tilanne voi odottaa, niin koulupsykologille, terveydenhoitajalle tai ainakin kuraattorille aika mahdollisimman pian.
En minä hyväksy sitä, että oppitunti jää pitämättä sen takia, että opettaja toimii terapeuttina yhdelle ihmiselle.
Ei ole hänen tehtävänsä.
“Millaiset kokeet pitäisi peruskoulun päätteeksi olla, jotta niillä saataisiin todellinen osaaminen näkyviin? Missä aineissa ysiluokkalaiset pitäisi testata?”
Eikö nykyään ole enää valtakunnallisia kokeita ysiluokkalaisille?
Touko Mettinen:
häh? Siis sun logiikka on, että jos vanhemmat saa valita, että eivät laita lapsiansa huonoihin kouluihin, niin tästä jotenkin seuraa, että meillä on enemmän huonoja kouluja?
Vau! Kiitos Elina oikein paljon ohjeista. Luojalle kiitos että on ihmisiä, jotka tietävät, kuinka asiat olisi teoriassa hyvä hoitaa. Mun mielestä niitten Ahvenanmerellä törmänneitten laivojen olisi pitänyt väistää toisiaan.
Touko Mettinen
Minusta tämä asenne, että maahamuuttajat ja muutenkin yhteiskunnan huono-osaiset on jotenkin typeriä, eivätkä välitä laittaa lapsiansa hyviin kouluihin on vastenmielinen.
Ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja noin keskimäärin haluavat parasta lapsilleen. Jos ne saa valita mihin kouluun lapsensa laittaa, niin ei ne ehdoin tahdoin laita niitä huonoihin kouluihin. (Tästä on todisteita niin kehitysmaista kuin kehittyneemmistäkin maista, joissa vanhemmat voi valita koulut…)
Toki olen lukenut selvityksiä arvioinneista, mutta toisaalta Elina vetelet nyt mutkia suoriksi Tuupovaara-esimerkilläsi. Tuupovaaran lukioon pääsevät varmasti kaikki halukkaat, ja ammattiopistoonkaan tuskin tunkua on. Jos helsinkiläisten kasit ovat kaikilla samoin mittarein saatuja, niin kuin annat ymmärtää, mitä merkitystä niillä siis on pyrkimisessä? Ne erottelevat aivan samalla lailla kuin Tuupovaaran ysitkin.
Lukioon pyrkijät on kaikissa kaupungeissa pantava paremmuusjärjestykseen, ja heidät valitaan siihen lukioon, johon heidän keskiarvonsa riittää. Kyllä se aika oikeudenmukainen systeemi on, ja ilman lukiopaikkaa ei kukaan seiskan keskiarvoon yltänyt jää.
Riitta, kyllä vain on valtakunnallisia kokeita, mutta eivät ne ole pakollisia eikä niiden perusteella valita ketään mihinkään. Koulut tilaavat niitä, opettajat korjaavat ne, ja niiden vaikutus oppilaan arvosanaan on kuitenkin aika vähäinen.
Toisaalta OPH kyllä tekee vuosittain monenlaisia testauksia juuri siitä, miten opetussuunnitelman mukainen opetus toteutuu eri puolilla maata ja miten oppilaille annetut arvosanat pitävät yhtä oppilaiden osaamisen kanssa. Koulut saavat omat tuloksensa ja niistä kyllä käydään keskustelua kouluhallinnon ja koulujen kesken.
Myös Pisa-kokeiden tulokset tulevat niissä olleille kouluille. Opetuksen arvioinnin seuranta on hyvin monipuolista. Ei opettaja nykyään voi arvostella oppilaitaan summamutikassa miten sattuu. On kummallista, että tällaiset näkemykset elävät aina vain.
Se mitä Elina on vailla, on aivan toisenlainen järjestelmä. Siis jos pitäisi saada ylioppilaskirjoitusten tapainen systeemi peruskoulun loppuun. Kannattaa miettiä
jäipä kesken tuo edellisen viestin viimeinen lause: Siis kannattaa miettiä, mitä sillä saavutettaisiin, mitä menetettäisiin. Ja ennen kaikkea kannattaa miettiä, miksi tuollainen massiivinen koejärjestelmä tarvitaan. Ei sitä tarvita siihen, että nuoriso saadaan toisen asteen koulutukseen. On paljon tärkeämpiäkin ongelmia. Esimerkiksi niiden poikien — ovat etupäässä poikia, niin kuin joku aiemmin kirjoitti — syrjäytyminen, jotka jättävät koulunsa peruskouluun ja jotka eivät kenties saa edes peruskoulun päättötodistusta. Heidän ammattikoulunsa jää kesken viikon parin kuluttua sen alkamisesta. Siinä on sellainen ongelma, johon tarvittaisiin paljon taloudellisia ja inhimillisiä resursseja.
Mitä mieltä olisitte siitä, että tehtäisiin yhteinen keskiarvoraja kaikille, esim. Uudenmaan lukioille? Kaikille tämän rajan ylittäneille annettaisiin lukiopaikka. Jokaiselle lukiolle määrättäisiin oma kotipiiri, jonka sisältä kaikki tähän lukioon haluavat keskiarvon ylittäneet pääsisivät sisään. Oppilaat voisivat hakea mihin tahansa lukioon, mutta ulkopuolelta hakevat valittaisiin arpomalla omaan alueen oppilailta jääneille vapaille paikoille.
Lähellä kantakaupungin eliittilukoita asuva toki kannattaa, mutta se johtaisi spekulointiin asuinpaikalla.
Elinalle.
Merkittävää ja tehokasta apua ei ole olemassa, eikä sitä välttämättä edes tarvita. On luotu suuri koneisto, joka näyttää uljaalta, tehokkaalta ja asiantuntevalta, mutta todellisuudessa ei ole mitään näistä. Useimmin siitä näyttäisi olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen tehtävä on vastata tätien huolestuneisuuteen, medikalisaatioon positiivisesti vahvistaen ja iltalehtien lööppeihin yms, mutta mitään todellista ja merkittävää apua ei ole saatavissa, ei edes niille, jotka sitä tarvitsevat. Suurin osa ei tarvitse.
Catilina,
Olet varmasti oikeassa. Pointtini oli, että opettajan ei tule laiminlyödä luokkaansa ja opetustehtäväänsä yhden mahdollisesti vain huomionhakuisen teinin takia. En arvioinut sinänsä minkään toimen vaikuttavuutta.
Jos tilanne vaikuttaa vakavalta, velvollisuus toimenpiteisiin on oppilashuollon, ei yksittäisen opettajan. Myös vanhemmat voivat tulla hakemaan nuoren koulusta pois.
Ammattitaidoton maallikko voi jopa pahentaa tilannetta esim. antamalla palkitsevia signaaleja ei-toivotusta käyttäytymisestä. Jo muun luokan kyykyttäminen voi olla tätä. Itsetuhoisuus on usein vallankäyttöä.
Hupaisaa muuten: ei Tuupovaaralla ole lukiota, vaan tuupovaaralaiset kulkevat Ilomantsiin lukioon, noin 50 kilometriä mennen tullen. Siinäpä sitä onkin vertailukohtaa helsinkiläisille eliittilukiolaisille.
Touko Miettiselle sananen opettajan ammattietiikasta:
Tämä on julkinen foorumi ja nyt annat koordinaatteja, joilla nuori on tunnistettavissa terveyteensä liittyvässä asiassa. Olet opettajana vaitiolovelvollinen oppilaita koskevissa asioissa, silloinkin kun et kerro nimeä. Vaikka tapaus koulun sisällä olisi tiedossa, se ei tarkoita, että saat siitä julkisesti kirjoittaa.
Miksi joitakin lukioita kutsutaan elittilukioiksi ja joitakin ei? Eikös ne kaikki ole nykyään kunnan omistamia ja maksamia? Eikö kunta ole tasapuolinen jakaessaan resursseja niille?
‘He haluavat (ymmärrettävästi) lapsensa muiden mukavien ja asiansa hoitavien perheiden pariin, jotta tunneilla olisi työrauha’ (Touko Mettinen)
Millainen vanhempi pitäisi olla, jotta ei haluaisi tuota?
Koulun pitää tietysti palvella kaikkia, mutta ‘kaikki’ sisältää myös ne mukavat ja asiansa hoitavat ihmiset.
TimoT: Suomessa on monia yksityisiä lukioita, muun muassa erilaisten ranking-listojen kärjessä oleva SYK. Tietenkin nämäkin lukiot saavat oppilasmäärään suhteutettua valtionapua, niin kuin kuntien omistamat lukiotkin.
http://www.syk.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=44&Itemid=55
“Touko Miettiselle sananen opettajan ammattietiikasta:
Tämä on julkinen foorumi ja nyt annat koordinaatteja, joilla nuori on tunnistettavissa terveyteensä liittyvässä asiassa. Olet opettajana vaitiolovelvollinen oppilaita koskevissa asioissa, silloinkin kun et kerro nimeä. Vaikka tapaus koulun sisällä olisi tiedossa, se ei tarkoita, että saat siitä julkisesti kirjoittaa.”
Onkoha tämä tarpeetonta nopottamista. Minusta on hyvä, että ihmiset kirjoittavat nimellään. Samoin on hyvä tietää, mitä kouluissa todella tapahtuu. On hyvin hankalaa. jos jotuu koko ajan miettimään sisäsien lakimiehn kanssa siitä, mitä voi kertoa.
Noilla tiedoilla ko henkilön voi yksilöidä, jos sattumoisen tietää tai hankkii selville, missä koulussa TM on opettajana. (Minä en tiedä eikä hän kai ole koskaan sitä tarkemmin selvittänyt tällä palstalla.) Ja että tietää hänen oppilaansa.
Näin se rakentava keskustelu etenee:
Lurkille. “Millainen vanhempi pitäisi olla, jotta ei haluaisi tuota?” En minä tiedä. MInähän kirjoitin siihen “ymmärrettävästi”. Se tarkoittaa, että ymmärrän hyväksyn ja saattaisin itsekin tehdä niin. Mutta kun näin tapahtuu, aina huononnetaan luokkaa jossakin muualla. Siksi rakenteiden pitäisi olla sellaisia, etä näin ei tarvitsisi tehdä.
Artturi, hienoa! Miks mä en tuota itse hokannut: anneteaan kaikkien vapaasti hakeutua hyviin lukioihin, ja sitten kun huonoissa lukioissa ei enää ole yhtään oppilaita, niin lopetetaan ne. On niistä käytännöllisen filosofian opinnoista sitten paljon hyötyä. Vautsi.
Ja kiiiiitos Elina. Vielä etiikan oppitunti kaupan päälle. Tosin — olin huomaavinani, että etiikkakäsityksesi oli julkisuuden suhteen hiukan muuttunut sitten Inkis-keskustelun.
Lohdun sana: kyllä ne koordinaatit oli sillä tavoin mietitty ja vähän sorvattukin ettei se henkilö, jota sinä sitten huomiohakuiseksi kutsuit, olisi niiden avulla tunnistunut.
Mutta joka tapauksessa kiitos. On aina mukava saada opetusta itseään viisaammilta. Eräskin tällainen mammakerhon jäsen oli istunut (verbi muutettu) muutaman viikon (aika muutettu) erään tuttavan (nimi muutettu) luokan perällä OPS ja perusopetuslaki syykyssään. Tuttavan mukaan se just on hyvä, että kun itse on epävarma, niin joku takapenkiltä tietää, kuinka asiat on.
Olisko sulla muuten Elina itse siihen asiaan (loppukokeiden ongelmallisuus) mitään kantaa?
Touko Mettinen
Pitääkö seiskan oppilaille ylipäätään järjestää lukiopaikkaa? Eikö Suomen lukiojärjestelmä ole reilusti ylimitoitettu? Tässä on kai ollut taustalla sellainen idea, että sivistystä ja tieteellistä asiantuntemusta vaativat tehtävät muka ovat erityisen hienoja, ja jokaiselle pitää turvata mahdollisuus näihin tehtäviin — aivan kuin esim. putkimiehen ammatti olisi jotenkin vähäarvoinen. Lukio tulisi varata oppilaille, joilla on kutsumusta tämän suuntaisiin toimiin, ja peruskoulu varmasti antaa viitteitä sopivuudesta.
Kiitos Markku. Valitettavasti tuotan pettymyksen (tältä osin) sinulle: Touko Mettinen (ei Miettinen) on nimimerkki. Ks. Wikipedia ‘toukomettinen’
Ikävä todeta, että opettajien ammattikunnassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä salassapitovelvollisuus tarkoittaa.
Touko Miettinen levitti täällä yksittäisen oppilaan terveystietoja. Osmo poistikin hänen kommentistaan tämän kohdan, mikä oli enemmän kuin asiallista. Mikäli kohta oli alun perin valetta, niin sitähän Osmo ei voi tietää.
Mitä tulee Inkis-keskusteluun, toimittajalla ei mitään salassapitovelvollisuutta ole vaan pikemminkin päinvastoin — asioiden paljastamisvelvollisuus. Kyse oli rikosepäilystä ja sen paljastamista voi paheksua tai olla paheksumatta, mutta toimittaja ei ole minkään salassapitovelvollisuuden alainen henkilö.
En muuten väittänyt tätä kyseistä nuorta huomionhakuiseksi, vaan yleisesti kirjoitin siitä, että tällaisesta ilmiöstä voi olla kyse.
Tietyt lukiot voitaisiin yhdistää terveydenhuollon kuntayhtymiin, jotta mielenterveyshoidot saataisiin alkamaan tarpeeksi ajoissa.
“Ikävä todeta, että opettajien ammattikunnassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä salassapitovelvollisuus tarkoittaa.”
No höpsis. Opettajat (kuten myös terveydenhoitohenkilökunta) voivat puhua oppilaiden (potilaiden) asioista, kunhan asianosaiset eivät ole tunnistettavissa. Tässä tapauksessa tiedämme, että kyse oli ilmeisesti turkulaisesta teinistä, emme sen enempää (muistaakseni nimim. touko mettinen on joskus kirjoittanut olevansa Turun asioista, mutta voi hän olla myös jostain naapurikunnasta).
En muuten tiennyt, että sepelkyyhky on toiselta nimeltään toukomettinen; aina sitä oppii jotain uutta.
Kiitos Riitta.
Meinas tulla Kafkan Oikeusjuttu mieleen.
Keskustelun tasosta noin yleensä. Kun sinä Elina tuossa ylempänä 3.3.2010 kello 14:38 kysyit KariR:ltä englantilaisista kokeista ja kun KariR ei seuraavan päivän iltaan mennessä vastannut, ajattelin valottaa sinulle ja muillekin lukijoille juuri tätä asiaa. Kirjoitin pitkän postauksen, johon esimerkinomaisesti kuvasin, mitä kaikkea sellaista, jota päättökoe ei voi mitata, jokainen työpäivä sisältää. Esimerkki saatoi olla vähän raflaava, muttei kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen. Sillä halusin kuvata sitä, että jos rupeamme panemaan lisää painoa päättökokeille, saamme samassa kaupassa myös sen, että jokainen opettaja jokaisena työpäivänä joutuu pohtimaan tekemisiään sen loppukokeen kannalta.
Sinä, jonka poika oli päättökokeessa osoittanut olevansa (vähän) parempi kuin huonon lukion kaveri, joka kuitenkin oli saanut paremman päättötodistuksen, olit esimerkkisi valossa ilmeisesti sitä mieltä, että loppukoe on puolueeton ja hyvä mittari. Ilmiselvästi et siis pitänyt siitä, että toin esiin kansallisia väli- ja päättökokeita kyseenalaistavia näkökohtia.
Et kuitenkaan puuttunut argumentteihini. Puutuit yhteen esimerkkiin ja puuttumisellasi pyrit kyseenalaistamaan ammattitaitoni kasvattajana. Koetat mahtipontisesti esittää olevasi isokin tietosuojan puolustaja, mutta toisaalla et pane mitään painoa sille, että vaikka aivoleikkauksesta toipuvan potilaan suora lainaus alkaa sanoilla: “En minä halua tästä jutusta tietenkään mitään julkisuuteen kertoa, mutta…” loppunauhoitus sitten julkaistaan haastatteluna.
Ellei tässä olisi näin selvä tietosuoja-analogia, en olisi kaivanut tätä esiin.
Olitko sinä todella huolissasi jonkun turkulaisn teinin intimiteetistä? Ihan todella? Vai valitsitko vain pitkästä kirjoituksestani sen (ainoan?) kohdan, jossa saattoi olla särö.
Osmo blogista vastuullisena ymmärrettävästi pelästyi ja poisti tekstistäni muutaman sanan, jotka mahdollisesti olisivat voineet johtaa (asian ennestään tuntevan) lukijan oikeille jäljille. Voin vakuuttaa, että tämäntyyppiset tietosuoja-asiat ovat minulle niin tuttuja, että niistä puhuessani käytännössä vaistomaisesti vaihtelen tapahtumaympäristöjä, yksityiskohtia jne. niin että henkilöt eivät tunnistu mutta niin että asia säilyy. Joku voisi kutsua sitä valehtelemiseksi. Elina: “Mikäli kohta oli alun perin valetta, niin sitähän Osmo ei voi tietää.” Olo on kuin somalilla, joka ei saa viedä työpaikoja mutta ei saa elää sosiaaliturvallakaan.
Arvostan todella paljon tätä blogia ja sen keskusteluilmapiiriä. Kun tulee uusi aihe, luen aina mielelläni myös sinun tekstisi Elina. Tosin vähän buuri-menttaliteetilla — eli nytpä nähdään, mitä buuri Johannesburgista olisi tästä liikennevalo-asiasta mieltä. Samoin Artturi sinun juttusi yritän aina lukea: on aina välillä kiva kuvitella olevansa JukuJuku-maassa. Mutta hei — yritettäiskö pitää kuitenkin keskustelun taso sellaisena, että puututaan asioihin? Ei yritettäisi löytää toisen pikästä tekstistä yhtä kummallisuutta vaan mietittäisiin, mitä tämä ihminen yrittää sanoa.
Touko Mettinen
Kyllä teini oli alkuperäisessä kirjoituksessa ihan hyvin tunnistettavissa. Osmo nyt poisti se kohdan, mikä oli ratkaiseva. Ei olisi mikään salapoliisi tarvinnut olla, mikäli juttu olisi ollut tosi ja Touko Miettinen oikea opettajan nimi.
Ja on eri asia puhua oppilaan asioista pienessä piirissä kuin julkisesti palstalla, jota lukee kymmenet tuhannet ihmiset, myös varmasti turkulaiset vanhemmat. Jos tätä ei ymmärrä, ei ymmärrä salassapitovelvollisuuden olemusta. Yksikään lehti ei olisi julkaissut kyseistä juttua.
Mutta nythän paljastui, ettei Touko Miettinen ole Touko Miettinen. Suomessa on kyllä ainakin yksi oikea Touko Miettinen, joten harhaanjohtavaa käyttää toisen ihmisen nimeä. Kun nimimerkissä on tavallinen etu- ja sukunimi on luonnollissta olettaa, että se on oikea nimi.
itsellesi vain. Toimin perheneuvolassa ja mitään emme asiakkaista saa puhua emmekä kirjoittaa. Asiakasta ei saa yksilöidä millään tavalla nimettömänäkään. Ei ole minun asiani arvioida, onko asiakas tunnistettavissa, minun asiani on olla hiljaa. Koskaan ei tiedä mihin asiat linkittyvät ja tässä Miettisen kommentissa nyt oli paljon sellaista tietoa, joka voi johtaa nuoren tunnistamiseen.
Opettajan ammatillisista säännöistä salassapidon suhteen en tiedä, mutta tässä tapauksessa hän oli ottanut sellaisen roolin, että katsoisin hänen olevan samanlaisten velvoitteiden alainen kuin ammatikseen terapeuttina toimivan, ainakin eettisessä jos ei laillisessa mielessä.
Etenkin lahjakkaiden itsensä kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että he pääsevät vertaistensa joukkoon:
http://www.prometheussociety.org/articles/Outsiders.html
Lyhyesti artikkelin pohjalta voisi sanoa, että jos ihmisen ÄO on liian paljon suurempi, kuin ympäröivien ihmisten, niin siitä seuraa raakoja sopeutumisongelmia elämään.
Oman lukioni valitsin aikoinaan siltä pohjalta, että ainoastaan SYKistä kirjoittaneista ylioppilaista suurempi osa pääsi yliopistotasoiseen jatkokoulutukseen. Keskiarvovaatimus oli todella matala (matala 8). Samaten se oli koulu, joka tyypillisesti käytiin ala-asteen 1. luokasta lukion loppuun asti samassa koulussa ja samojen luokkakaverien kanssa.
Touko,
En kanna varsinaisesti huolta yksittäisen teinin tapauksesta, vaan terveystietojen vuotamisesta julkisuuteen noin ylipäänsä koulusta tai muualta, mistä ne eivät saisi levitä.
Mutta asiahan on nyt pois päiväjärjestyksestä, koska et kirjoittanutkaan — toisin kuin oletin — omalla nimelläsi.
Ei minulla ole oikeastaan kantaa siihen, pitäisikö peruskoulu päättää yo-kirjoitusten tapaisilla valtakunnallisilla kokeilla. Asia on jälleen kerran monitahoinen. Arviointiin saataisiin enemmän tasa-arvoa, mutta kouluille luotaisiin ehkä kohtuuttomia suorituspaineita, kuten totesit.
Korostan vain sitä, että arviointi on riippuvaista nykyolosuhteissa paljon muustakin kuin oppilaan osaamistasosta. Tämä on hyvä tiedostaa kaikilla tahoilla.
Elina, Touko Mettinen tuskin on Touko Miettinen. Siinä on yhden kirjaimen ero. 😉 Ainakaan pikaisella googlettamisella ei hakusanalla Touko Mettinen löytänyt kuin sen sepelkyyhkyn ja tämän blogin.