Ahtelan työryhmä esittää työhyvinvoinnin lisäämistä muun muassa lyhentämällä hoitotakuun puolen vuoden aikarajaa kolmeen kuukauteen. Jos tähän löytyy rahat – joita tarvitaan paljon – niin terveyssektori kiittää, mutta en ymmärrä mitä tämä asia mitenkään kuuluu Ahtelan työryhmälle tai ylipäänsä työmarkkinajärjestöille. Jos sillä on jokin vaikutus työssäoloon, vaikutus on todennäköisesti päinvastainen.
Tyypillinen hoitotakuun kiristämisestä hyötyvät olisi kaihileikkausta odottava 70-vuotias eläkeläinen. Elektiivisissä jonoissa olevat ovat pääosin työelämän ulkopuolella. Työssäolo on tähän asti ollut kiirehtimisperuste, koska halutaan saada potilas pian hyvään veronmaksukuntoon. Miten parantaa työssä pysymistä, että Ahtelan työryhmä asettuu kaihileikkausta odottavan eläkeläisen puolelle jonossa nyt ohittavaa työikäistä vastaan?
Koko hoitotakuujärjestelmä on kuolleena syntynyt idea. 🙁 Sillä siirretään resursseja sellaisin toimenpiteisiin, joita voidaan mitata kappalemäärissä tai minuuteissa. Tästä kärsivät mm. mielenterveyspalvelut.
Ainoita voittajia ovat olleet yksityissairaalat ja niiden ulkomaiset osakkeenomistajat. Aikaisemmin raha meni sentään erityismaksuluokan kautta paikallisille lääkäreille.
Selkeä parannus on hoitotakuun romuttaminen ja mm. ilmaisen hammashoidon palauttamienn vain erityisryhmien eduksi. Eihän kukaan ole vielä ehdottanut ilmaisia silmälasejakaan 😀 😀 😀 , vaikka reikäiset hampaat ovat lähes aina elintapakysymys, kun likinäkö taas ei ole kiinni elintavoista.
Jos leikkaustahti on 100 henkilöä/kk ja leikkausjonoon tulee 100 henkilöä/kk, niin kuuden kuukauden jonossa on 600 henkilöä.
Jos Tallinnasta ostetaan jononpurkua 300 leikkausta, niin sitten jonotusaika on kolme kuukautta ja jonossa on 300 henkilöä. Jos leikkaustahti ja jonoon tulevien määrä pysyvät muuttumattomana, niin jono pysyy ikuisesti kolmessa kuukaudessa.
Jononpurku on siis pitkäaikainen investointi aivan kuten kirjastotalon rakentaminen. Jos jononpurun kustannukset jaetaan vaikka kolmellekymmenelle vuodelle, niin ei siitä kovin paljon tule vuotta kohti.
Siksi en ollenkaan ymmärrä, miksi niitä jonoja oikein ylläpidetään?
Teollisuudessa jonojen purkamisen kannattavuus ymmärrettiin jo aikoja sitten. Aiemmin teollisuushalleissa oli valtavia välivarastoja siellä täällä odottamassa kokoonpanoa, kunnes japanilaiset keksivät poistaa kaikki välivarastot ja Toyotan autot ryhtyivät valloittamaan maailmaa.
Ainoa hyöty pitkien hoitojonojen ylläpitämisestä on se, että jonotusaikana kuolee 70-vuotiaita kaihileikkauspotilaita jonosta pois ennen kuin ehtivät leikkaukseen.
Mutta eikös säädökset voitaisi tehdä sellaisiksi, että kolmen kuukauden hoitotakuu ei koskisi kaihileikkauksia? Miksi aina täytyy olla niin tasapuolinen, eikös järkeäkin voitaisi joskus käyttää? Onhan meillä jo nytkin kahden kerroksen väkeä, työterveydenhuollon piirissä olevat ja terveyskeskuksissa käyvät eläkeläiset.
Mielestäni Ahtelan työryhmä on kiinnittänyt oikeaan asiaan huomiota. Investoimalla järkevästi jonojen purkamiseen voidaan työuria pidentää, ja jononpurkuinvestoinnit saadaan takaisin muutamassa vuodessa.
Hei
“Työssäolo on tähän asti ollut kiirehtimisperuste”
Mulle on vähän tuntematon alue tämä hoidon valinta ja ketä hoidetaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että nytkin hoitopäätökset tehdään vain sillä perusteella, onko hoito toimiva vai ei.
Ihmisen työllä ei käsittääkseni ole siinä mitään tekemistä. Joten mihin viittaa tuolla nykyisellä valintaviittauksellasi?
Ainakin ratiossa lääkärit väittävät tekevänsä hoitoonohjausta ihan eri perustein kuin työperustein:)
Isäni, Talvi- ja Jatkosodan veteraani ja äitini omaishoitaja odotti kaihileikkausta pitkään, lähes sokeutumiseen saakka. Hän oli valmis jo menemään yksityispotilaana leikkaukseen, mutta veteraanien hoitolaitoksen lääkäri pystyi jotenkin nopeuttamaan leikkausta. Leikkaus ei todellakaan pidentänyt työuraa, mutta omaishoitajana toimiminen lienee kuitenkin tuonut runsaasti säästöjä yhteiskunnalle.
Soininvaaran kirjoitukset sisältävät mielestäni joskus aivan hyviä oivalluksia, mutta tällä kertaa taisi tulla rimanalitus.
Jos asia olisi näin, kaikki jonot olisivat syntyneet sattumalta. Tämä väite on empiirisesti kumottu moneen kertaan. Kun jonot lyhehenvät, lääkärit alentavat hoitoindikaatioita kunnes jonot ovat taas yhtä pitkiä.
Mikko ymmärsi kirjoitukseni idean väärin. Olen mielestäni itse ratkaisvasti myötävaikuttanut siihen, että Suomeen tuli hoitotakuu. Asia ei ole aivan ongelmaton, joten olin itsekin asiasta epävarma. Paavo Lipponen aikanaan vastusti ajatusta voimakkaasti, mutta pidin pääni, vaikka oli pakko myöntää, että Lipposen perusteet olivat painavia.
Kirjoitukseni oli tarkoitetttu ihmettelemään, mitä eläkeläisten hoitoajat työmarkkinajärjestöille kuuluvat. Ne näyttävät ajattelevan, että valtiovalta Suomessa kuuluu työmarkkinajärjestöille,. joita edustavat Etelärannan saunakabinettiin kokoontuneet pikkurosvot.
Voi olla, etrtä ne eivät tienneet, että hoitotakuu auttaa lähinnä työelämän ulkopuolisia saamaan hoitoon eikä sitäkään, että on kiirehtemisperuste, jos potilaan parannettavissa oleva sairaus estää työnteon, jolloin heidän ehdotuksensa hidastaisi työelämässä mukana olevien hoitoon pääsyä. Tämä juuri on tässä kaksikantaisessa lainsäädäntövallassa ongelmana, aamuyön neuvotteluissa huitastaan mitä sattuu ilman, että alan asiantuntijat olisivat kertomassa faktoja.
On aika monia sellaisia sairauksia, jotka pitkittyessään mutkistuvat. Nykyisellä työn kuormittavuudella ihmisen pitää olla huippukunnossa, tai muuten löytää itsensä joko työttömyyskassalta tai eläkeputkesta. Joku voisi laskea, onko kansantaloudellisesti edullista esim. laittaa ilmeinen uniapnea-tapaus odottamaan käytännössä hoitoa yli vuodeksi (lähettestä hoitoon, joka palauttaa työkyvyn työssä nuokkumisesta täyteen keskittymiseen viikossa). Monessa muussakin tapauksessa pitkällinen särkylääkkeiden syönti tai puolikuntoisena minimisuorituksena tehty työ vahvistaa kyllä nopeasti intoa hakeutua eläkkeelle heti kun mahdollista. Rahan lisäksi hoitotakuussa on usein kyse organisoinnista.
Ja mitä tulee eläkeläisten hoitotakuuseen, niin joku voisi myös laskea, kuinka paljon edellisemmaksi tulee hoitaa heidänkin sairautensa ajoissa niin ettei pitkäaikaisempaa ja kalliimpaa hoitoa kaivata niin pian.
Eli Osmon mukaan ihmisiä pidetään jonoissa tahallaan siksi, että jonot hillitsevät lääkäreitä lähettämästä ihmisiä toimenpiteisiin.
Eikö lekureita sitten saada millään muulla tavalla kuriin?
Luulisi, että moderneilla seuranta- ja johtamisjärjestelmillä sekä tiukalla priorisoinnilla voitaisiin jotain saada aikaiseksi. Vähän tuntuu siltä, että lääkäreiden annetaan nyt elää liian paljon pellossa.
Vai onko niin, että syy on sittenkin politikoissa, jotka eivät halua/uskalla tehdä mitään rajauksia ja priorisointeja, jotka asettaisivat lääkäreille rajoja.
Niukkuutta säädellään aika jollakin tavoin, jonoilla tai jonoilla. Kun sairaanhoito on käytännössä ilmaista, syntyy aina jonoja. On syntynyt kaikissa maissa.
Hoitotakuu on itsessään priorisointiohjelma. Hoitotakuu käytännössä toimii vain operatiivisilla aloilla eli se koskee elektiivisiä leikkauksia. Psykiatrialla hoitotakuu tarkoittaa sitä, että ei laiteta edes jonoon.
Enemmistö erikoissairaanhoidosta koostuu kiireellisestä toiminnasta. Ihmettelen hiukan miksi julkisuudessa puhutaan aina vain näistä leikkausjonoista ikään kuin näillä aloilla olisi pulaa resursseista, vaikka ne ovat nimenomaan parhaiten resurssoidut, johtuen juuri niiden suosimisesta tuon hoitotakuun avulla. Jonoja on siellä, koska siellä niihin jonoihin lain mukaan pääsee. Sairaiden hoitaminen on muutakin kuin ortopediaa ja silmäkirurgiaa.
Minulle töissä olevien etuoikeus hoitoon eläkeläisiin verrattuna on uutta totuutta. Käsitykseni mukaan asiasta on useinkin keskusteltu ja yleensä on päädytty siihen, ettei työssä olo tai työttömyys tai eläkeläisyys vaikuta asiaan mitenkää. Onko tälläinen “tasa-arvo” siis vain puhetta?
Missä ja kuka on määrännyt töissä olevat etuoiketettuun asemaan lääkärin palveluissa? Mahdollisimman tarkka vastaus huomioiden 15 kuukauden kuluttua tulevat vaalit, please.
Ehkä tuo työryhmä on ajatellut, että noissa jonoissa on työtätekeviä ihmisiä, jotka saataisiin ehkä aikasemmin töihin tai täystehokkaisiin töihin. Miksi joka paikassa muuten valitetaan pääjuttujen hoidon tehottomuudesta? Mikä ihme tätä kansaa vaivaa, kun pääongelmaisia tuntuu olevan enemmän ja enemmän? Sotien läpikäyneitä alkaa olla aika vähän enään. Tuntuu, että pienikin vastoinkäyminen nykyään elämässä (työ/sairaus) vaatii heti päälääkitystä tahi ainakin pitkä-aikaista terapiaa. Tulee ihan USA:n jutut mieleen. Onko kansa muuttunut raudasta puuksi, vai mistä on kysymys???
Tiedän kunnan missä kuntaliitoksen jälkeen terveyskeskukset jumiutuivat. Seudun työnantajat päättivät ostaa työterveyshuollon yksityiseltä. KELA osallistuu tällaisen toiminna korvauksiin.
Taksiautoilijan taksi jos hajoaa, se pitää saada heti huoltoon. Samoin on työntekijöiden kanssa.
Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ym. kuhnarit, he taitavat olla niitä hoitojonoissa roikkuvia, joissa heitä etuilevat muutoin työterveyshuollon piirissä olevat työläiset tai kuten nykyään sanotaan, aktiiviväestö silloin kun heillä on vaiva, joka vaivaa, mutta ei estä työn tekoa.
Minä näen tässäkin asiassa Suomen luokkayhteiskuntana. Sosiaalipolitiikan alunpitäinen tehtävä oli poistaa eriarvoisuus — eriarvoisuus on tullut takaisin.
Ajatus elektiivisten hoitojen ostamisesta halvemmista maista on kiehtova, mutta lääkärit kyllä pystyvät kiristämään kiireellisimmillä palveluilla — mutta voisihan sitä yrittää.
Tuo Seppo S:n jonologiikka pätisi, jos kaikki hoitoa haluavat olisivat jo jonossa. Mutta todellisuudessa jonojen ulkopuolella on ihmisiä, jotka eivät tarvitse niin kipeästi hoitoa että viitsisivät roikkua jonossa puoltakaan vuotta, mutta jos jono lyhenee, saattavat hakeutua siihen. Siksi asia ei ole ihan noin yksinkertainen.
Tuli mieleen, että jos jonot ovat ongelma työkyvyn kannalta, niin olisiko järkevää tarjota vaikka sellaista optiota, että ihmiset joilla on työkykyä alentava vaiva voisivat halutessaan hoidattaa vaivansa yksityisellä puolella ja saada hoidon kuluista vaikka 80 % takaisin kuitteja vastaan? Tällöin saataisiin systeemiin vähän joustavuutta ja toivon mukaan kustannus tienattaisiin takaisin työllisyysasteen nousuna.
Varmaan tuohon on monta syytä, ihan varmasti osittain kyse on hoitokynnyksen laskemisestakin, mutta myös diagnostiikan parantumisesta ja myös siitä että nykyään elämä on monille stressaavampaa kuin ennen. Asiassa on puolensa ja puolensa, mutta kiihtynyt tekemisen ja tapahtumisen tahti kuluttaa ja jotkut se saa oireilemaan vakavamminkin. Ainakin itsemurhakuolleisuus on vähentynyt kolmanneksen 1990-luvun alusta, mistä voisi päätellä että lisääntynyt masennuksen ja muiden itsemurhariskiä kasvattavien sairauksien hoito on vaikuttanut positiivisesti. Ja toki asiaan vaikuttavat edullisemmat hoitokeinot, esimerkiksi mielialalääkkeet. Joskus muinoin kun ainoana hoitokeinona oli kallis terapia johon ei mitenkään voitu lähettää niin monia ihmisiä kuin nyt saa lääkitystä, lääkäreillä oli varmasti korkeampi kynnys diagnosoinnissa, kun hoitoa ei ollut saatavilla. Nykyisin moni lievästi masentunut saa lääkkeillä oireet kuriin ja elämänlaatua parannettua, vakavammat tapaukset ovat sitten asia erikseen.
Hoidon priorisointi työikäisiin on monimutkainen moraalinen kysymys. Toisaalta pääsäännön pitää tietysti olla, että kun kukaan tuskin ehdoin tahdoin hankkiutuu sairaaksi vain siksi että hoitoa on saatavilla ilmaiseksi eli ns. perverse incentive puuttuu, kaikki ovat lähtökohtaisesti samassa asemassa hoitoa saamaan. Mutta koska hoidon resurssit eivät ole rajattomat, nousee esiin kysymys, saataisiinko parempi kokonaistulos aikaiseksi niin että priorisoidaan hieman työkykyä parantavia hoitoja. Tarkoitan siis, että jos verotulot nousevat sen ansiosta että työssä käyviä priorisoidaan ja nousseet tulot käytetään terveydenhuollon parantamiseen, lopputulos voi olla kaikkien, myös priorisoinnissa kärsineiden, kannalta parempi. Täysin hypoteettinen esimerkki: Leikkausjono hoitoon X on 3 kk. Priorisoidaan niitä potilaita, joille X palauttaa työkyvyn siten, että heille jonotusajaksi muodostuu ceteris paribus 1 kk ja muille 4 kk. Tästä kertyneet lisääntyneet verotulot laitetaan kaikki leikkausjonojen lyhentämiseen ja lopputuloksena työkyvyn parauttavaan hoitoon jonon pituudeksi muodostuu 1 kk, muille 2,5 kk. Vaikka eriarvoisuus lisääntyy, lopputulos on siis kaikkien kannalta parempi kuin lähtötilanne.
En siis sano, että on mitenkään selviö, että noin käy. Esimerkiksi tyypillistä on, että kertyneet säästöt tai lisätulot käytetäänkin ihan muiden menojen tilkitsemiseen (tai veronalennuksiin) eikä terveydenhuollon parantamiseen. Tai sitten lisääntyneet tulot eivät ole niin isoja että niillä voitaisiin tilannetta kovin paljoa parantaa. Jne. Mutta asiaa kannattaisi mielestäni tutkia.
Opiskelijat eivät muuten ole tässä tarkastelussa mitään kuhnareita, koska he toivon mukaan valmistuvat joskus työmarkkinoille. Sekä myöhempää työkykyä alentavat että opiskeluja hidastavat vaivat on siis taloudellisesti järkevää hoitaa. Sama pätee työttömiin, jos vaiva vaikuttaa heidän työttömyyteensä ainakin jossain määrin. En tekisi jakoa ensisijaisesti niinkään henkilön vaan vaivan mukaan. Työssäkäyvä jonka vaiva ei haittaa hänen työntekoaan olisi siis samassa asemassa kuin vanhuuseläkkeellä oleva ja luonnollisesti työkyvyttömyyseläkkeellä oleva olisi etusijalla jos hoidolla voitaisiin palauttaa työkyky.
Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa iän tai
Osmo: “Kirjoitukseni oli tarkoitetttu ihmettelemään, mitä eläkeläisten hoitoajat työmarkkinajärjestöille kuuluvat. Ne näyttävät ajattelevan, että valtiovalta Suomessa kuuluu työmarkkinajärjestöille,. joita edustavat Etelärannan saunakabinettiin kokoontuneet pikkurosvot.”
Jyrki Katainen totesi hiljattain tv:ssä (Rantalan ja Ahtelan työryhmien työtä kommentoidessaan), että “demokratia on Suomessa ulkoistettu työmarkkinajärjestöille”. Kai se sitten niin on, kun kerran herra ministerikin on tätä mieltä.
Syntyy vain erikoisia tilanteita. Esimerkiksi heti sosiaalitupo-sopimuksen jälkeen hallitus kiirehti siunaamaan ko. sopimuksen, vaikka se käytännössä vetikin maton alta samaisen hallituksen käynnistämältä SATA-komitean työltä.
Jos työmarkkinajärjestöt ovat Suomessa todella niin vahvoja, että hallituskin on tiuka paikan tullen pelkkä järjestöjen olkinukke, eikö kansan kannattaisi ryhtyä äänestämään puolueiden sijasta suoraan työmarkkinajärjestöjä? Nyt välillinen demokratia tuntuu kansalaisnäkökulmasta katsottuna vähän liiankin välilliseltä.
Ei mitään työssäkäyvien priorisointia ainakaan virallisesti ole olemassa. Toimenpiteen kiireellisyys on ainoa kriteeri jonossa etuilulle oli kyseessä sitten työtön, opiskelija, eläkeläinen tai työssä käyvä. Kiireellisyyden arviointi on tietysti sitten arvottamiskysymys.
Ehkäpä eläkeläinen voi odotella polvileikkaustaan pidempään kuin kahden pikkulapsen työssäkäyvä äiti tai työtönkin äiti? Ehkä?
Miten sitten yksittäiset lääkärit toimivat tietoisesti tai alitajuisesti on toinen juttu. Mutta Osmon aloituksesta saa sen kuvan, että tällainen ansiotyössä käymisen peruste olisi ihan julkinen ja kirjattu. Se ei pidä paikkaansa.
Jos joku vastaan väittää, niin haluan kyllä siitä jonkin vaikuttavan linkin tänne.
“Niukkuutta säädellään aika jollakin tavoin, jonoilla tai jonoilla. Kun sairaanhoito on käytännössä ilmaista, syntyy aina jonoja. On syntynyt kaikissa maissa.”
Tuo jonotilanne kyllä vaihtelee maittain ja riippuu myös satsauksista terveydenhoitoon.
Suomi on siellä säästöliekkipäässä OECD maiden joukossa, joten jonotkin ovat pitkiä ja palvelutaso huono.
Jonoihin ei varsinaisesti ole mitään tuotanto teknistä syytä . Jos olisi pula resursseista niin jono kasvaisi koko ajan ja jos taas jono pysyisi samana niin silloin pitäisi parantaa logistiikkaa läpimenoajan lyhentämiseksi.
Julkisella sektorilla on yleinen ilmiö ns lumiaura ilmiö eli sillä myöhennetään toimenpiteitä säästöjen saamiseksi. Budjettikaudella siirtyy/siirretään toimenpiteitä seuraavalle kaudelle.
Pitkän ajan kuluja tämä ei vähennä kuin siten, että joku kyllästyy jonoon ja menee yksityiselle hoidettavaksi. Kyseessä on yksinkertainen väsytystaktiikka.
Mitä tulee työurien pidentämiseen niin se lisää työvoiman tarjontaa ja pitäisi löytää seuraavan 15 vuoden aikana n 500000 uutta työpaikkaa.
Mutta kun ennustettu kasvu on n 2–3 % luokkaa ja sillä ei edes kyetä säilyttämään nykyistä työpaikka määrää niin pitää ihmetellä miten kortistossa olevat 500000–600000 ihmistä parantavat valtion taloutta ??
Mitä tulee Ahtelan työryhmään niin varmaan oli tarkoitus sanoa, että työssäolevat pitää priorisoida hoidoissa kärkeen, mutta ei uskaltanut/muistanut mainita sitä.
J atuntuu aika udolta, että joku Osmo tuntisi työelämän paremmin kuin siellä päivittäin työskentelevät ??
“Jyrki Katainen totesi hiljattain tv:ssä (Rantalan ja Ahtelan työryhmien työtä kommentoidessaan), että “demokratia on Suomessa ulkoistettu työmarkkinajärjestöille”. Kai se sitten niin on, kun kerran herra ministerikin on tätä mieltä.”
Tanskan mallissa tämä on vielä enemmän ulkoistettu eli kokonaan työmarkkinajärjestöille ja anglosaksissa malleissa taas kokonaan työnantajille
Jonoista ei hyödy yksikään potilas.
Leikkuksen tai muun hoidon kustannukset eivät jonottamalla muutu. Suurin osa jonoista on epäinhimillisiä ja turhia. Hoitotakuun kiristäminen 3kk:een on inhimillinen tavoite jota kohti meidän tulee kulkea vaikka esittävä taho on väärä.
Elinan tavoin en ole missään törmännyt työssäkäyntiä minkäänlaisena perusteena priorisoinnille. Ehkä ex-ministeri voisi valottaa tarkemmin mitä STMn ohjetta hän tarkoittaa.
“Jos työmarkkinajärjestöt ovat Suomessa todella niin vahvoja, että hallitus on tiukka paikan tullen pelkkä järjestöjen olkinukke, eikö kansan kannattaisi ryhtyä äänestämään puolueiden sijasta suoraan työmarkkinajärjestöjä?”
Pitää muistaa, että ei Eduskunta eikä hallitus ole kansan poikkileikkaus.
Suuri osa kansanedustajista on taustaltaan poliitikko tai virkamies. Hallituksessa tämä kärjistyy, vain Holmlund tunnustaa henkilötiedoissaan olleensa yksityisellä töissä duunari asemassa.
Muilla tausta on kokopäiväinen poliitikko tai virkamies.
Ja kun päättäjien tulotason on moninkertainen kansalaisiin nähden niin ei tavallinen päättäjä tiedä työelämästä eikä pienituloisen todellisesta asemasta mitään.
Ja politiikka tulee yhä virkamiesvetoisemmaksi kun yksityisellä työajan tarkkailu ja työt lisääntyvät ja vapaa-aikaa on vähemmän.
Virkamiehellä sen sijaan on paljon vapaa-aikaa vaalityöhön ja työaikaakin voi käyttää esteittä omaan vaaliprobangandaan.
Tuskinpa esim Helsingin kaupunkikaan puuttuu omien virkamiesten työajalla tapahtuvaan vaalityöhön .
Vihreätkin ovat oikeastaan tässä asiassa kaksinaamaisia: Lunnonsuojelussa he hyväksyivät ulkoparlamentaarisen toiminnan ja ovat valmiita viemään esim Lapin metsurien elinkeinon.
Mutta valtaan päästyään he nyt haluavatkin maksimoida omien poliitikkojen ja virkamiesten vallan
Tämä taisi katketa kesken, mutta jos oikein hahmotan mitä on yritetty sanoa, niin tuossa avainkäsite lienee tuo hyväksyttävä peruste. On lukemattomia esimerkkejä siitä miten ihmiset ovat eri asemassa, mm. juuri iän vuoksi. On olemassa ikärajat äänestämiseen, alkoholin ostamiseen ja sterilisaatioon, ajokortin saamiseen jne., asevelvollisuus ja oppivelvollisuus loppuvat tietyssä iässä, eläkkeelle pääsee tietyssä iässä, hammashoitoon pääsyyn ja sikainfluenssarokotteen saantiin vaikuttaa ikä jne. Itse en ole tässä ehdottamassa ikää sinänsä miksikään kriteeriksi hoidolle vaan tosiaan työkykyä. Jos 70-vuotias on yksittäistä vaivaa lukuunottamatta työkykyinen ja ‑haluinen niin toki hänen vaivansa tulee hoitaa samalla rivakkuudella kuin 20-vuotiaankin. Mutta jos hän viettää täyisn ansaittuja eläkepäiviään niin minusta ei ole kohtuuton vääryys jos hän joutuu odottamaan jotain ei-kiireellistä hoitoa hieman pitempään kuin sellainen potilas jolle hoito palauttaa työkyvyn — mikäli siis voidaan osoittaa että tällaisella priorisoinnilla saavutetaan niitä hyötyjä joita sillä tavoitellaan. Asiaa pitää toki tutkia ja jos työkykyisten priorisointi ei tuota merkittäviä hyötyjä niin se pitää hylätä. Ja olennainen pointti on myös se, etteivät erot paisu kohtuuttomiksi. Jos jotkut pääsevät samoilla indikaatioilla hoitoon heti kun toisten pitää jonottaa vuosia, ero tuskin on kohtuullinen, mutta jos ero on muutaman kuukauden suuruusluokkaa, en vielä näkisi että se romuttaa yhdenvertaisuuden periaatetta vielä lopullisesti.
Työssäolo ei itsessään taida olla mikään hoitokriteeri, eikä sen pitäisikään olla (mm. koska juuri hoidettava vaiva voi olla työnteon esteenä), mutta työkyky kyllä on. STM on vuonna 2005 julkaisuut Yhtenäisen kiireettömän hoidon perusteet ‑nimisen oppaan, jossa eritellään eri hoitojen kriteerit ja useimpien vaivojen kohdalla työkyky on mainittu. Esimerkiksi noissa pisteytyksissä joita joidenkin vaivojen osalta hoitoon pääsystä käytetään, vaivan aiheuttamasta työkyvyttömyydestä saa yleensä 40–50 pistettä kun 50 pistettä on hoitoon pääsyn raja.
Jos lainsäädäntövalta on tosiasiallisesti työmarkkinajärjestöillä, Suomen eduskunta ei ole laillinen.
Perustuslaki, 2 §:
Voisikohan asiasta kannella esimerkiksi EIT:hen? Toinen vaihtoehto olisi todeta, ettei moisen mafiaporukan lainsäädännöllä ole mitään merkitystä, koska niitä ei olla laillisesti säädetty 🙂
Minä tosin olen valinnut maltillisemman tien ja dissailen tiettyjä puolueita järjestelmällisesti sekä keskustellessani asioista että äänestäessäni.
Kari
Juuso Koponen,
käyttääkö joku STMn pisteytyksiä?
“Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”
Suomessa valta kuuluu virkamiehille, sen verran yliedustettuina virkamiehet ovat kaikissa valtion ja kunnan luottamuselimissä.
Siitä minulla ei ole tietoa, en ole aiheen asiantuntija. Mutta kun kaivattiin viitettä siihen, mistä STM:n ohjeesta puhutaan, niin uskoisin että tämä ohje oli kyseessä. Voin olla väärässäkin.
Seppo S: “Jos leikkaustahti on 100 henkilöä/kk ja leikkausjonoon tulee 100 henkilöä/kk, niin kuuden kuukauden jonossa on 600 henkilöä.”
Jos 100 henkilöä/kk leikataan ja jonoon tulee 100 henkilöä/kk ne voidaan leikata sen kuukauden aikana eikä jono kasva.
Tämä on kummallinen ajattelutapa — että on jotenkin välttämätöntä pistää ihmisiä jonottamaan, ikäänkuin tarvittava työmäärä jotenkin siitä vähenisi. Kun edellä mainittu kahileikkaus kestää 2–3 tuntia, se kestää saman heti tehtynä tai kuukausien päästä — no jaa, itse leikkaus kestää 20 minuuttia, mutta valmisteluun ja kontrolliin menee aikaa.
Osmo: “Kun jonot lyhehenvät, lääkärit alentavat hoitoindikaatioita kunnes jonot ovat taas yhtä pitkiä.”
Miten tämä tapahtuu? Tekevätkö lääkärit lisää kaihia?
Kaihileikkaukseen jonottavat eivät muuten ole kaikki eläkeläisiä, kaihia esiintyy ilmeisesti jo 40 vuodesta alkaen.
Perustuslaki: “Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.”
Tämä osallistuminen tarkoittaa mm. kuulumista puolueisiin ja erilaisiin järjestöhin, esim. ammattijärjestöihin.
Siitä vaan valittamaan EIThen jne.
Ja eduskuntahan meillä lait oikeasti säätää, järjestöt vain osallistuvat.
STM:n julkaisussa “Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet” mainitaan työkykyisyys joidenkin, mutta melko harvojen vaivojen tai sairauksien kohdalla. Mutta tämä ei mielestäni tarkoita sitä, että työssä olijalle tai eläkeläiselle pitäisi antaa erilaiset pisteet. Mielestäni heidän työkykyisyyttään pitää tarkastella samalla tavalla.
Ohessa ote päätöksestä KHO:2002:43.
“HM 5 §:n ja PL 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Muun muassa terveyspalveluja on annettava siten, ettei ketään ilman hyväksyttävää perustetta aseteta muihin nähden eri asemaan muun muassa iän tai terveydentilan perusteella. Myös potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (potilaslain) 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus terveydentilansa edellyttämään laissa tarkoitettuun hyvään hoitoon ilman syrjintää. Potilaan terveydentilan edellyttämän hoidon tarpeen arvioinnin on perustuttava lääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin.”
Se, onko töissä vai eläkkeellä ei ole mikään lääketieteellisesti hyväksyttävä kriteeri.
Ja kasvavassa määrinhän eläkeläiset tekevät myös Suomessa töitä eli nostavat eläkettä ja palkkaa samaan aikaan. Siinä menettää superkarttumat, mutta silti monille se on paljon kannattavampaa kuin pelkästään nostaa palkkaa.
Edellä olevien hyvien kommenttien jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että jonojen ylläpitäminen tahallisesti sen takia, että jonoilla hillitään toimenpidemäärien kasvua ja sitä kautta kustannuksia, on silkkaa tyhmyyttä.
Edellä mainitussa STM:n julkaisussa annetaan ymmärtääkseni hoitoon pääsylle kriteerit pisteytyksen kautta. Jos näitä kriteereitä noudatetaan, niin jonojen lyhentäminen ei pitäisi juurikaan lisätä hoitotoimenpiteiden määrää.
Ongelma taitaakin olla kriteereiden käytön valvonnan leväperäisyydessä ja sen takia sitten joudutaan ylläpitämään jonoja.
Jonojen lyhentyessä yksityiseltä puolelta tosin jonkun verran väkeä tulisi julkisen puolen jonoihin. Mutta eikös se kela tue yksityisellä puolella tehtäviä toimenpiteitä, joten kelan säästöt ainakin osittain kompensoisivat kustannusten kasvua.
Hoito- ja tutkimusindikaatiot ja myös nuo kiireettömän hoidon ja tutkimuksen jonoon asettamisen kriteerit ovat lähes aina suhteellisia. Yleensä puhutaan laadullisilla ja subjektiivisilla määreillä, kuten kohonnut, vaikea, poikkeava, voimakas, merkittävä tai rajoittava, ja vaikka olisi tarkkoja numeroarvojakin mukana niin aina pitää huomioida kokonaistilanne aina potilaan asumisjärjestelyistä yleistilaan ja hoitomotivaatioon. Potilaan parhaan punnitseminen on vaikeaa, koska ihmiset ovat niin kovin erilaisissa tilanteissa. Varsinkin vanhukselle jostain hoidosta tai tutkimuksesta voidaan ajatella olevan enemmän hyötyä kuin haittaa silloin kun hoitoon ei ole jonoa. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että hoito tai tutkimus tuntuu järkevämmältä silloin kun siihen ei ole jonoa. Lääketiede ei ole luonnontiedettä.
Juuri tuollainen ajattelutapa, että hoito tuntuu järkevämmältä, jos ei ole jonoja, olisi tiukilla määräyksillä kitkettävä pois lääkäreiltä.
Hoidon tai tutkimuksen hyödyt ja haitat on punnittava yksilökohtaisesti. Jono on yleensä haitta. Tämä on fakta eikä sitä voi “kitkeä”.
Vai miten ajattelit kitkeä?
http://totaaliblokki.blogspot.com/2010/02/kontrasti.html
Liittyy aiheeseen kiinteästi.
“Juuri tuollainen ajattelutapa, että hoito tuntuu järkevämmältä, jos ei ole jonoja, olisi tiukilla määräyksillä kitkettävä pois lääkäreiltä.”
Jonossa ei mikään vaiva parane vaan yleensä se pahenee. Lopulta joudutaan pahentunutta siarautta hoitamaan päivystytapuksena eli kaikkein kalleimmalla . Tai voihan potilas kuolla, silloin säästyy rahaa.
Terveyskeskuspalvelussa on myös korruptio lisääntynyt. Yhä useampi terveyskeskuksen lääkäri on osapäiväinen ja käy aamulla pistämässä potilaista jonoon ja iltapäivällä hoitaa sitten omaa vastaanottoaan .
Ei tarvitse suurta mielikuvitusta, mistä nuo yksityiset potilaat tulevat
liian vanha viittaa korruptioon. En ymmärrä, miten esimerkki kuvaisi korruptiota.
Meillä on pulaa tk-päivystäjistä. Sitä ei kukaan kohta tee edes isolla rahalla, jos vain on muita, lähes mitä hyvänsä muita vaihtoehtoja. Nykyinen tk-päivystys on tiensä päässä.
Valittakaa kaikille asiamiehille ja kaikkien oikeuksienkanslereille päät punaisina. Kirkukaa lisää koulutuspaikkoja, mutta tk-päivystäjiä ette saa.
“Juuri tuollainen ajattelutapa, että hoito tuntuu järkevämmältä, jos ei ole jonoja, olisi tiukilla määräyksillä kitkettävä pois lääkäreiltä.”
Virkapalkat voisi pistää joustamaan verotulojen mukaan. Silloin ei tarvitsisi pitää jonoja ja pelvelutaso olisi riippumaton suhdanteista
Viittaan tähän Lääkäriliiton artikkeliin
“Viimeisen 10 vuoden aikana
lääkärien tekemä osa-aikatyö on yleistynyt
voimakkaasti. Vuonna 1997 terveyskeskusten
lääkäreistä noin 5 %
työskenteli osa-aikaisesti, kun vuonna
2006 osa-aikaisten osuus oli kivunnut
jo noin 14 %:iin.”
Ja kun lääkäreitä on enemmän kuin koskaan ja terkkarikäyntejä, siis lääkärillä käyntejä , n 20 % vähemmän kuin vuonna 1997 niin miten lääkäreitä on liian vähän ?
Istumassa ja odottamassa ehkä ?
“Kokoaikaiseksi muunnettuna terveyskeskusten
lääkärimäärä maaliskuussa
2006 oli 3 437 lääkäriä. Vuonna
1997 lääkäreitä oli 3 281.”
Lääkäreitä puskee ulos yliopistoista sitä tahtia, että kohta heitä riittää vaikka vanhainkodin dementiaosastolle ulospääsyteitä vahtimaan, puhumattakaan tk-päivystyksestä lääkärives:lla.
Minulla on säästöehdotus: säädetään laki, että julkinen terveydenhuolto saa työllistää vain korkeintaan kaksi maisteria per sairaanhoitopiiri.
Yleisin osa-aikaisuus on 30t/vko.
Siis _miten_ tätä työtä pitäisi sitten tehdä?
Mitä te oletatte ja odotatte, vaaditte, tämän olevan?
Jos “lääkäri katsoo” 16 nuppia päivässä, niin paljonko tähän _pitäisi_ käyttää aikaa?
_Miksi_ tk-lääkärit eivät viihdy työssään?
Älkää nipottako niistä kaihileikkauksistanne ja marginaalisesti koholla olevista MBO:ta kuvaavista laboratorioarvoistanne, jotka muka hoitamattomina vaarantavat työkykynne. Sairaanhoidon bulkki on jotain aivan muuta. Ylivoimaisesti kallein potilasryhmä on ambulanssimummot. Elämän viimeiset metrit ovat todella kalliit, eikä niiden siirtäminen tai lykkääminen muuta niiden hintaa yhtään. Jos ambulanssimummon lonkka onkin leikattu jonottamatta Eestissä ja halvalla ja hyvin, silti taas kohta piipaa-auto tuo, monta kertaa, uudestaan ja uudestaan, ehkä vuosia, ja vuosia, ja vuosia.
Aikooko eggo sitten mennä itse tällaiselle lääkörille 🙂 ?
Ajattelin mennä kyselemään torilla notkuvilta joutilailta miehiltä, josko olisi lisensiaatteja.
Ne on kyllä nykyään naisia. Vaatimuslista on kai sitten valmiina?
Ei ne naiset torille mene, niillä on se diplomi-insinöörimies kotona.
Totta puhuen konsultoin kollegaa jos enemmän mietityttää.
Säälittää vaan nuoret lääkärit ja opiskelijat, kun nuo koulutusmäärät on niin massiiviset. Lääkärikouluun kuitenkin hakeutuu aika lahjakasta ja ahkeraa väkeä. Jos joka perheessä on lääkäri niin ei kaikki voi siitä palkkaa saada.
“Säälittää vaan nuoret lääkärit ja opiskelijat, kun nuo koulutusmäärät on niin massiiviset.”
Aloituspaikkoja on 600, joten tuskinpa heitä juurikaan enempää valmistuu .Eikä tuota määrää voi mitenkään massiiviseksi kutsua, taideaineistakin tulee maistereita enemmän
Itse asiassa Ahtelan ja Rantalan työryhmien suurin puuta oli se, ettei niillä ollut toimeksiantona myös miten lisätään työpaikkoja.
Työurien pidentäminen kun lisää työvoiman tarjontaa, työvoima väheneekin yllättävän vähän 2030 mennessä ja julkisen sektorin tehostamistarve täyttää jo tuon aukon. ??
Tai onhan sitäkin jo ratkottu, Osmo on pantu laskemaan miten lisääntynyt työttömien joukko elätetään halvimmalla .
Tartutaan nyt tähän detaljiin, mutta ei pidä paikkaansa. Taikista valmistuu vuosittain 150 maisteria, Lapin YO:n taiteiden tiedekunnasta 75, Sibasta 150, Kuvataideakatemiasta 30, Teakista 50 ja Tampereen YO:n näyttelijäntyön laitokselta kymmenkunta, yhteensä siis taideaineiden maistereita valmistuu vuosittain vajaa 500. Epäilemättä tässä olisi jonkin verran karsimisen varaa, mutta kyllä toistaiseksi lääkäreitä valmistuu enemmän.
Vai lähes 500 taidemaisteria vuodessa. Toivottavasti on luovaa työllistymistä. Ottaen huomioon, että olen myös kuullut taiteilijoista, jotka eivät ole maistereita.
No, varsinaisia “taiteilijoita” valmistuu aika vähän. Sibasta valmistuu pääasiassa klassisen puolen muusikoita ja Taikista ja Lapin YO:sta enemmän soveltavaa porukkaa (graafisia suunnittelijoita, muotoilijoita, taidekasvattajia eli kuviksenopettajia jne.). Muut koulut ovat selvästi pienempiä. Ainakin Taikin käyneiden työllistyminen alan töihin on käsitykseni mukaan kohtuullisen hyvä, ainakin omassa koulutusohjelmassani (graafinen suunnittelu) suorastaan erinomainen.
Nopealla vilkaisulla Tilastokeskuksen tietokannasta kulttuurialan ylemmän korkeakoulututkinnon vuonna 2006 suorittaneista työttömänä oli 2007 lopussa 7,5 %, tosin tuo ei ole ihan sama asia kuin nämä taidealat ja tuosta ei tietysti ilmene onko työ koulutusta vastaavaa.
Mutta lisätään vielä että olisi minustakin taidepuolen koulutusta varaa vähentää. Etenkin amk-puolella on aivan posketon ylitarjonta suhteessa valmistuneiden kysyntään. Mutta tietenkään aluepoliittisista syistä ei sovi järkeistää koulutustarjontaa…