Kaksi kuvaa köyhyyden kehityksestä.
Käytettävissä olevien kulutusyksikköä kohden laskettujen kotitalouden reaalitulojen kasvu1990-2007 tulodesiileittäin (Tämä taulukon luvut on korjattu samoin kuin koko teksti tältä osin)
1 | 12,1 % |
2 | 15,5 % |
3 | 20,7 % |
4 | 24,8 % |
5 | 27,8 % |
6 | 29,3 % |
7 | 32,2% |
8 | 36,1 % |
9 | 40,8% |
10 | 82,7% |
Ylin 1% | 214,2 % |
total | 40,8% |
Lähde tilastokeskus
http://www.tilastokeskus.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-05–20_tau_004_fi.html
Huolimatta 90-luvunlamasta, suomalaisten käytettävissä olevat reaalitulot kasvoivat peräti 40 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2007. Tulojen lisäys jakautui hyvin epätasaisesti. Rikkaimman kymmeneksen tulot lähes kaksinkertaistuivat – ja ylimmän prosentin peräti kolminkertaistuivat – kun taas alimman kymmeneksen tulot kasvoivat vain 13 prosenttia. Joku lukee tämän niin, että köyhät syrjäytyivät yhä pahemmin muusta väestöstä; toiset taas niin, että köyhimpienkin tulotaso kuitenkin nousi 12 prosenttia eli köyhät eivät köyhtyneet vaan rikastuivat edes vähän.
Huomattakoon, että keskimäärin käytettävissä olevat reaalitulot ovat nousseet 40 prosenttia eli paljon enemmän kuin reaalipalkat, jotka ovat nousseet vain 33 prosenttia. Erotus selittyy pääomatulojen kasvulla ja kasvaneilla eläkkeillä.
Yhtä ristiriitaisen tuloksen saamme, jos mittaamme suhteellista ja absoluuttista köyhyyttä. Suhteellinen köyhyys noin kaksinkertaistui edellä mainittuna ajanjaksona mitattiin sitä millä käytetyistä suhteellisen köyhyyden mittareista hyvänsä; 40 %, 50 % tai 60 % mediaanitulosta kulutusyksikköä[1] kohden.
Jos taas kiinnitämme köyhyysrajan mihin tahansa absoluuttiseen, hintaindeksillä tarkistettavaan rajaan, saamme tuloksen, että köyhyys on selvästi vähentynyt.
Pitäisikö köyhyyttä mitata suhteellisilla vai absoluuttisilla arvoilla?
Absoluuttinen pienituloisuudesta johtuva köyhyys – puute – on selvästi alentunut. Yhä on niitä, joiden rahat eivät riitä ruokaan, mutta kyse on joko vajavaisesta elämänhallinnasta, jostain poikkeuksellisesta elämäntilanteesta tai aukosta hyvinvointivaltion turvaverkossa.
Hyvä määritelmä köyhyydelle on, että köyhyys on sitä, että ei pienituloisuuden vuoksi voi elää mukana normaalissa elämänmuodossa. Kun köyhimmät ovat jääneet selvästi jälkeen yleisestä elintasosta, he erottuvat elämäntavoiltaan ja mahdollisuuksiltaan yhä selkeämmin muusta väestöstä. Suhteellista köyhyyttä kannattaa seurata, kun tavoittelemme yhteiskunnan sosiaalista eheyttä.
Suhteellisen köyhyyden mittareissa on kyllä toivomisen varaa. Niiden mukaan suhteellinen köyhyys väheni Suomessa 1990-luvun laman syvimpinä vuosina. Köyhien olo ei mitenkään parantunut, mutta vertailun pohjana olevat mediaanitulot laskivat ja sen mukana laski myös köyhyysraja. Euroopan maista vähiten suhteellisesti köyhiä on köyhässä Slovakiassa, jossa mediaanitulo on niin matala, että harva on enää paljon sitä köyhempi. Maassa, jossa pieni eliitti kuluttaa lähes kaikki tulot ja kansan ylivoimainen enemmistö elää nälkärajalla, kukaan ei voi olla köyhä, koska mediaani väestökin elää nälkärajalla eikä nälkärajaa alemmilla tuloilla ei voi elää. Koko mittari soveltuu vain vauraiden maiden tulonjaon mittaamiseen. Silloinkin sillä kannattaa seurata vain pitkän ajan muutoksia, eikä tuijottaa mittarin suhdanneluontoiseen vaihteluun.
Silmiinpistävämpää viimeaikoina kuin köyhimpien jääminen kelkasta on rikkaimpien näyttävä irtiotto. Kyse ei ole palkkaerojen kasvusta vaan superrikkaita suosivista verotuksen muutoksista – pääomatulojen kovin lempeästä verokohtelusta – ja ennen kaikkea pääomatulojen osuuden kasvusta. Miksi pääomatulojen osuus kansantuotteesta on noussut jokseenkin kaikissa markkinatalousmaissa, on oma mielenkiintoinen asiansa, mutta en puutu siihen tässä kirjassa.
Ginikerroin
Köyhyysmittareita parempi tulonjaon eriarvoisuuden mittari on Gini-kerroin. Se on luku, joka saa arvon yksi, jos yksi henkilö saa kaikki tulot ja muut eivät mitään ja arvon nolla jos kaikkien tulot ovat yhtä suuret. kuva Ginikerroin laski koko sodanjälkeisen ajan vuoteen 1990 saakka, jolloin Suomi oli tällä kertoimella mitattuna tasa-arvoisimpia ellei tasa-arvoisin maa. Sen jälkeen tulonjaon eriarvoisuus on kasvanut nopeasti – se on kasvanut myös Ruotsissa – niin, että ginikerroin oli vuonna 2007 suunnilleen samalla tasolla kuin 1960-luvun lopulla. Tässä voi olla vähän tilastoharhaa, koska kymmenet tuhannet pienviljelijät elivät 1960-luvulla osittain omavaraistaloudessa rahatalouden ulkopuolella, jolloin he näyttäytyvät tulojakaumassa todellisuutta köyhempinä. Tulonjako oli siis tuolloin todellisuudessa tasaisempi kuin miltä se tilastojen valossa näytti.
Yllä olevassa verotyöryhmän sivuilta kopioidussa Marja Riihelän kuvassa on esitetty ginikerroin tuotannontekijätulojen (palkat ja pääomatulot) bruttotulojen (edellisiin lisätty tulonsiirrot) ja käytettävissä olevien tulojen (huomioitu verot) osalta. Erot tuotannontekijätuloissa ovat nyt paljon suuremmat kuin 1960-luvun alussa, mutta yhteiskunta tasaa niitä nyt paljon voimakkaammin tulonsiirroin ja veroin.
Erot tuotannontekijätuloissa (palkoissa ja pääomatulot) kasvoivat työttömyyden vuoksi nopeasti 1990-luvun alussa, mutta eivät ole kasvaneet enää sen jälkeen. Rikkaiden irtiotto ei näy tuotannontekijätulojen ginikertoimessa, koska työllisyyden paraneminen on samanaikaisesti tasannut jakaumaa toisesta päästä. Sen sijaan erot bruttotuloissa ovat jatkaneet kasvuaan. Tulonsiirrot eivät tasaa tuloeroja enää lainkaan niin hyvin kuin ennen. Tämä ei suurimmalta osaltaan johdu etujen heikkenemisestä – merkittävää vaikutusta on ollut lähinnä työttömien putoamisella ansiosidonnaiselta perusturvalle – vaan työttömyyden vähenemisestä. Tulonsiirtoja tarvitaan nyt vähemmän. Tässä käyrässä rikkaiden rikastuminen näkyy. Verotuksen vähenevä progressiivisuus näkyy siinä, että käytettävissä olevien tulojen jakautumista kuvaava käyrä lähenee bruttotulojen käyrää.
Lapsiperheiden köyhyys tekee köyhyydestä periytyvää
Hyvinvointiyhteiskunta on poistanut absoluuttisen köyhyyden riskin lukuun ottamatta niitä, joilla on ongelmia elämänhallinnan tai terveyden kohdalla. Suhteelliset tuloerot ovat kuitenkin kasvaneet. Yhteiskunnan homogeenisuuden väheneminen tietää monia ikäviä asioista. Kun monet kokevat, etteivät yhteiskunnan pelisäännöt kohtelevat heitä epäreilusti, ei ole kaukana ajatus, ettei heidän tarvitse kunnioittaa epäreiluja pelisääntöjä. Sosiaalisen pääoman hupeneminen lisää rikollisuutta ja pakottaa varautumaan kaikenlaiseen kieroiluun.
Ikävintä on lapsiköyhyys. Löysimmän köyhyyskriteerin mukaan (60 % mediaanitulosta) lapsista kuuluu köyhiin perheisiin YY %. Vaikkei köyhyys yleensä enää ilmene nälkää näkevinä lapsina lapsina, tarkoittaa se kuitenkin, että osa lapsista syrjäytyy ikätoveriensa seurasta. Syrjäytyminen jo lapsena köyhien alakulttuuriin tekee köyhyydestä periytyvää. Tämä merkitsee myös huomattavaa henkisten voimavarojen haaskausta.
Nappulaikäisten jalkapallo on hyvä ja halpa harrastus, mutta kun ikää karttuu, seurojen lisenssimaksut nousevat. Usein tässä vaiheessa köyhistä perheistä tulevat jättävät lajin. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto näyttää ottaneen tavakseen maksaa pienituloisten perheiden lasten pelaajamaksuja. Tästä kiitos ja kumarrus Helsingille. Valitettavasti samaa käytäntöä ei noudateta koko maassa. Haluaisin toimeentulotuen normiin lasten harrastuskiintiön, josta kunnan olisi velvollisuus maksaa kuitteja vastaan tämänkaltaisia harrastusmenoja.
Jälkeen jäänyt perusturva
Suuri syy suhteellisen köyhyyden lisääntymiseen on perusturvan jälkeenjääneisyydessä. Työmarkkinatuki on jäänyt vuodesta 1990 yli 30 prosenttia jälkeen yleisestä ansiotasosta. Perusturva on hintaindeksillä mitattuna säilyttänyt ostovoimansa, mutta se ei ole seurannut yleistä elintason nousua, ei edes ansiotason nousua. Alimman kymmeneksen ansiotaso on noussut 13 prosenttia, mutta t5ämän joukon sisällä työmarkkinatuella olevien ansiotaso ei ole noussut lainkaan.
[1] Yhden aikuisen kotitaloudessa on yksi kulutusyksikkö. Jokainen lisäaikuinen tai 14 vuotta täyttänyt lapsi tuo kotitalouteen 0,5 kulutusyksikköä lisää. Jokainen alle 14-vuotias lapsi tuo 0,3 kulutusyksikköä lisää. Perhe, joka koostuu isästä ja äidistä ja lapsista, joiden iät ovat 7, 12 ja 15 vuotta on siis 2,6 kulutusyksikköä.
================================
Tämä artikkeli on osaa luonnosta kirjaksi, jonka aion julkaista SATA-komitean työn pohjalta. Nämä artikkelit eivät ole lähelläkään lopullista tekstiä, vaan olen koonnut niihin vasta suorasanaiseen muotoon kirjoitettua materiaalia. Toivon lukijoilta asiasisältöön liittyviä kommentteja, joita tulen käyttämään (korvauksetta) kirjassa. Koska teksti on hiomatonta, stilistisiä kommentteja ei kannata esittää, mutta jos tekstiä on joiltakin paikoin vaikea ymmärtää, siitä toivon mainittavan.
Näihin taulukkoihin olisi kiva saada näkyviin myös oikeat numerot.
“Käytettävissä olevien reaalitulojen kasvu 1990–2007 tulodesiileittäin
1 13 %
2 20 %” ‑OS”
Siis jotain tyyliin 2‑desiletin reaalitulot olivat vuonna 1990 10.000€. [Vuoden 2007rahassa?]
Vuonna 2007 saman ryhmän reaalitulot 12.000€.
Jälleen hyvä, että asiaa pidetään yllä, vaikka vanhan kertauksena. Ja eihän tuo Katainen muutama kuukausi sitten tainut myöntää verotuksen osuutta lainkaan asiassa.
Yksi ongelma näiden kaikkein vaikeimpien tapauksessa on, että he joutuvat ulosoton asiakkaiksi. Tätä ovat merkittävästi lisänneet pikalainat ja ‑vipit. Tämä ongelma lisääntyy edelleen. Kun aikaisemmissa postauksissa on korostettu työllistymisen edistämistä, tämä velkaongelma haittaa sitä paljon. Ymärrrän hyvin miksi kaikkein köyhimmät maksavat kaikkein korkeinta korkoa lainasta, mutta pitäisiköhän tätäkin jotenkin säädellä, kun kaikki eivät itse kykene kuitenkaan hoitamaan asioitaan ja talouttaan. Näillä vipeillä siis, ihan tavallinen lapsiperhe, ei päihdeongelmainen (tms.) perhe, saattaa itsensä todellisiin ongelmiin. Näin olen läheltä seurannut.
Lasten urheilun ja harrastamisen pitää olla pääsääntöiseti ilmaista. Ja välineitä on maaimaassa niin paljon, niitä pitää vaan kierrättää. Me jokainen voimme niin vähällä olla mukana ehkäisemässä syrjäytymistä. Meille turha kelpaa jollekin toiselle.
Luvut ovat varmaan muutettu reaalisiksi ottaen huomioon yleinen inflaatio. Hintatasojen muutokset eri tuoteryhmissä kuitenkin kohtelevat eri ihmisryhmiä eri tavalla.
Asumiskulut ovat varmaan nousseet nopeammin kuin yleinen inflaatio, mikä on purrut erityisesti köyhimpiin tuloluokkiin. Joten veikkaisin, että kehitys todellisuudessa on ollut köyhille jopa huonompi kuin luvut osoittavat.
Kuten aiemmissa kommenteissa joku mainitsi, olisi hyvä ainakin avata tuon “yleisen elintason” tai “elämänmuodon” käsitettä jossain.
Yksi ilmeinen asia on, että julkiset palvelut tasaavat elämän laatua. Jos tuloerot kasvavat, mutta julkiset ja julkisin varoin tuetut palvelut paranevat, suhteellinen köyhyys ei välttämättä ole niin suuri ongelma kuin se olisi ollut, jos palvelut olisivat samanaikaisesti huonontuneet. Myös esimerkiksi (vapaa) Internet ja metsä ovat sellaisia asioita, jotka ovat ainakin potentiaalisesti suuria tasaajia.
Toisaalta kulutuskulttuurissa voi tapahtua sen kaltaisia muutoksia, jotka tekevät brändien ja muiden vahvoja sosiaalisa merkityksiä kantavien asioiden kulutuksen tasosta aiempaa tärkeämpiä tekijöitä ihmisten hyvinvoinnille. Ero vaikkapa yksityisen piirissä tapahtuvan kulutuksen tasossa ei ole sosiaalisesti kovin merkittävä. Kaksi ihmistä voivat kohdata melko tasaveroisina, vaikka toinen söisikin kotonaan useammin kalliimpaa ruokaa. Sen sijaan sellainen rahankäyttöön liittyvä kulttuuri, joka esimerkiksi estää köyhiä liikkumasta vapaasti omassa kaupungissaan tai tekee seurustelusta, ystävyydestä tai jopa keskustelusta yli tuloerorajojen vaikeaa tai epätodennäköistä varmaankin pahentaa tuloerojen kasvamisen aiheuttamaa kärsimystä ja tekee yhteiskuntarauhan järkkymisestä todennäköisempää. Sivumennen sanoen tämä on nähdäkseni yksi niistä mekanismeista, joilla mainostoimistoissa tehtävä “työ” tuhoaa hyvinvointia.
Mielenkiintoisia lukuja. Huvittavaa on se, miten vasemmistolainen media aina aika ajoin revittää isoja otsikkoja siitä, miten köyhyys lisääntyy, kun se määritellään suhteessa mediaanituloon tai keskiarvotuloon. Köyhyyshän on sen määritelmän mukaan olematonta, jos kukaan ei tienaa mitään.
Eipä Suomessakaan tarvitse kenenkään nälkää nähdä, jossei tämä mainittu elämänhallinta ole pahemman kerran hakusessa. Tosin on pelottavaa nähdä, mihin tämä nykymeno johtaa, jos nousu ei nyt alakaan, vaikka otamme yli 10 miljardia velkaa vuodessa…
Osmo, älä nyt viitsi puhua ihan populistista roskaa:
No et kai nyt voi ihan oikeasti väittää, että rikkaiden verotus olisi _niin paljon_ muuttunut, että sillä olisi merkitystä noissa luvuissa? Oikeasti.
Mutta enemmänkin haluaisin kysyä, että mitä merkitystä noilla luvuilla lopulta on? On osoitettu, että tietyn elintason jälkeen ihmisten hyvinvointi ei enää kasva. USA:ssa tämä raja kai saavutettiin 70-luvulla ja meillä viimeistään 90-luvulla. Onko noilla mittareilla siis enää mitään virkaa?
Onko tuloerojen tasaaminen mitenkään enää realistinen tapa korjata ongelmia? Omassa tuttavapiirissäni ainakin on ihmisiä, jotka “tienaavat” noin viidesosan siitä, mitä minä, mutta ovat onnellisempia kuin minä. Toisaalta on myös 3x enemmän tienaavia, jotka ovat onnettomia. Onko rahalla tällä elintasolla enää väliä?
Kari
Sanoin, että ennen kaikkea pääomatulojen kasvusta. Verotus vaikuttaa asiaan, mutta vähemmän.
Sillä, että yhteinen hyvä jakautuu epätasaisesti on vaikutusta. Juuri mainitsemasi syyn takia tämä on erityisen onnetonta, koska tulojen kasautuminen joillekin ei oikeastaan tee edes heistä onnellisia. Vaikka elintasolla ja rahalla ei olisi väliä rikkaiden kannalta, köyhyydellä on väliä köyhien kannalta.
On väärin puhua huippurikkaiden kohdalla ansiotasosta. Nämä tulot palautuvat lähes kokonaan pääomamarkkinoille karttumaan lisää.
Järkevää olisi tilastoida henkilökohtaisen kulutustason muutosta tuloryhmittäin.
Pidän järkevänä että Suomessa käytettävä pääoma on suomalaisessa omistuksessa. — Jos kansantalouden pääomat siirretään ulkomaalaiseen omistukseen niin se tietenkin lisää tuloilla mitattavaa tasa-arvoa.
Vasta sitten kun köyhille sallitaan säästäminen, on järkevää tasata suuria pääomatuloja heidän hyväkseen. (Mitä tapahtuu jos sossussa kerrot säästäneesi merkittävän osan edellisen kuukauden toimeentulotuesta.)
-
Onko noissa tulovertailuissa laskettu sosiaalituet tuloksi?
Tulonsiirrot ovat laskelmassa mukana tuloina.
Meriläisen tavoin toivoisin myös, että käsitettä “normaali elämänmuoto” vähän avattaisiin.
Kokemukseni mukaan samalla tulotasolla toteutetaan hyvinkin erilaisia elämänmuotoja ja päinvastoin.
Kirjoituksessa mainittu lapsiköyhyys ja siitä johtuva väitetty lasten syrjäytyminen myös ajatteluttaa. Omilla lapsillani ainakin on ollut aina kavereita aivan laidasta laitaan — ökyrikkaista kuusisaarelaisista perheistä kaupungin vuokratalon kasvatteihin.
Onko lasten ja nuorten kohdalla Suomessa todellakin sosiaalista segregaatiota ainakaan suuressa määrin? Onko se tutkimuksin todennettu? Umpivasemmistolaisen köyhyystutkija Matti Heikkilän selvityksiin en ole valmis kritiikittömästi luottamaan.
Niin köyhää lasta en ole nähnytkään, etteikö hänellä olisi matkapuhelinta ja kotona nettiyhteyttä sekä asiallisia vaatteita päällään.
Vaikutelma on, että hyvä tyyppi on aina arvossaan kodin rahatilanteesta riippumatta. Eriytyminen mielestäni tapahtuu myöhemmin, opiskeluaikana ja perheen perustamisvaiheessa samanlaiset kulutustottumukset ja elämäntyyli alkavat vetää puoleensa enemmän.
Edesmennyt Stakesin tutkimusjohtaja Matti Heikkilä ei todellakaan ollut umpivasemmistolainen.
Seppo S saattaa olla oikeassa. Pitäisi katsoa paljonko on hintakehitys ruoassa, energiassa, asumiskuluissa, koulutuksessa, päivähoidossa, terveydenhuollossa ja vaatteissa.
Mitkähän ovat keskimääräiset tulot kussakin tulodesillissä ??
Kun tulot ylädesieleissä jakaantuvat yhä enemmän keveästi verotettuihin pääomatuloihin ja raskaammin verotetuiksi palkkatuloihin niin lopputulema on hitaasti regressiiviseksi muuttuva verotus.
Vero % hajonta myös kasvaa eli muutama kymmenen maksaa veroa yli 50 % ja nokkela taas maksaa samoista tuloista 15 %.
Veronalainen tulo € vero — %
1 — 4 999 5,8
5 000 — 9 999 8,6
10 000 — 14 999 14,7
15 000 — 19 999 18,1
20 000 — 24 999 18,7
25 000 — 34 999 21,6
35 000 — 54 999 26,3
55 000 — 74 999 30,2
75 000 — 99 999 32,5
100 000 — 149 999 33,1
150 000 — 299 999 32,8
300 000 — 30,1
“On väärin puhua huippurikkaiden kohdalla ansiotasosta. Nämä tulot palautuvat lähes kokonaan pääomamarkkinoille karttumaan lisää.”
Osinkotuloista 70 % menee ulkomaille, sillä olemme myyneet yrityksemme ulkomaalaiseille, joten me emme hyödy näistä juuri mitään, eivät edes rikkaat.
Aha, hyvä että korjasit. Sekoitan nyt sitten johonkin toiseen henkilöön…
1990 2007
1 8736 9797
2 11673 13508
3 13370 16143
4 14830 18511
5 16231 20737
6 17799 23017
7 19376 25622
8 21247 28908
9 24160 34008
10 32669 59687
Täsäs tuo jako Tilastokeskuksen absoluuttiset todeliset elinkustannukset ovat kasvaneet noissa alimmissa desiileissä ja paljonko tuossa alimmassa desiilissä on siellä tulojen alapäässä ??
Osmo, hyvää tekstiä. Yksi ongelma tuollaisessa analyysissä kuitenkin on, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota: Nimittäin tilastot puhuvat pienituloisista, eivät köyhistä. Elintason kannalta on todella paljon väliä onko pienituloinen, joka omistaa oman asuntonsa, vai joutuuko maksamaan siitä käyvän markkinavuokran.
Joku jo totesi, että asuinkustannukset lienevät kasvaneet enemmän kuin mitä hintaindeksi antaa ymmärtää — ja tämän takia köyhät ovat ehkä aiempaa huonommassa asemassa.
Pienituloinen lapsiperhe tai eläkeläinen, joka joutuu maksamaan markkinavuokraa kuin vastaavassa asemassa oleva, joka omistaa asuntonsa.
Yksi tapa yrittää tilastoida köyhyyttä olisi se, että asuntonsa omistaville laskettaisiin asunnosta laskennallinen tulo mukaan vuosituloihin. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaiselta suomalaisten tulojakauma tällä tavalla näyttäisi.
Aikuinen voi valita pienet tulot ja hankkia elämäänsä laatua ilman rahaa tai jopa hyväksyä pienituloisuuden ja sen seuraukset, mutta lasten on vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, jos tai kun heitä väheksytään tai syrjitään siksi ettei heillä ole merkkivaatteita. HS:n äskeisen jutun mukaan jo halpiskaupasta ostetut vaatteet voi johtaa syrjintään. Pienenä syntynyt osattomuuden tunne voi johtaa katkeroitumiseen ja omien kykyjen väheksymiseen jne.
Tasainen tulonjako takaa parhaiten yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden ja tulevaisuuden sen kautta, että kaikki kyvyt saadaan positiiviseen käyttöön. Tyhmät rikolliset jäävät kiinni, vaarallisimpia ovat älykkäät rikolliset!
OS:“Miksi pääomatulojen osuus kansantuotteesta on noussut jokseenkin kaikissa markkinatalousmaissa”
Mielestäni näin on sen takia, että maailma on koneellistuneempi ja valmiimpi kuin koskaan ennen.
Pääomatulot edustavat ennenkaikkea koneiden tekemää työtä. Tulisiko meidän tulonjaon tasaamiseksi korvata kaivinkoneet taas lapiomiehillä?
Minä en purematta niele väitettä, että tuloerojen kasvu sinällään vähentäisi ihmisten hyvinvointia. Minä en ymmärrä, miten tuloerojen kasvu (tai tuloerojen pieneneminen) auttaisi ihmisiä olemaan onnellisempia, ellei se sitten lisää esimerkiksi taloudellista tehokkuutta.
Ajattelussasi näyttäisi myös olevan sellainen sisäänrakennettu ominaisuus, että niiden “superrikkaiden” rahat olisivat jotenkin pois köyhiltä. Mielestäni näin ei ole, koska kyseessä ei ole nollasummapeli.
Tietenkin niiden ihmisten, joiden elämänlaatua köyhyys heikentää, asemaa tulisi jollain tavoin parantaa, mutta kun ollaan tietyn materiaalisen minimitason yläpuolella (kuten pääosa suomalaisista on), niin ei sen jälkeen tuloerojen muuttelulla saada enää juuri mitään aikaan.
Minusta tuloerojen miettimisen sijaan kannattaisi pyrkiä sellaiseen tilanteeseen, jossa suuremmalla osalla ihmisiä olisi mielekästä tekemistä. Epäilen pahasti, että tuloerojen pienentäminen tosiasiallisesti vähentää näiden ihmisten määrää, koska “heikosti tuottavat” työtehtävät hinnoitellaan pois markkinoilta, ja (ainoastaan) näihin tehtäviin kykenevät jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kari
Osmo: “Haluaisin toimeentulotuen normiin lasten harrastuskiintiön, josta kunnan olisi velvollisuus maksaa kuitteja vastaan tämänkaltaisia harrastusmenoja.”
Samalla kunnan kannattaisi hyödyntää neuvotteluvoimaansa maksajan ominaisuudessa, tarkoittaahan harrastusten järjestäjän kannalta että ylimääräisestä osallistujasta saadaan rajahyöty, ja paikat voidaan aivan hyvin myydä eri hinnoilla vähän kuten lentokoneissa.
Täälläpäin yhden lapsen aktiivinen harrastelu maksaa vajaat pari tonnia vuodessa välineet poislukien. Nyt jos kunta alkaa korvata näitä avoimella piikillä kuittia vastaan, luodaan kohtuuttoman kallis järjestelmä, ja toisaalta lapsikohtaiset kiintiöt eivät oikein riitä mihinkään jos normiksi otetaan jokin subventoitu harrastus kuten vaikka jalkapallo.
Jotain meni pieleen kirjoituksessa
Tässä tuo jako eli Tilastokeskuksen absoluuttiset tuloarvot eri desiileissä 1990 ja 2007.
Tulot näin jaettuna eivät kerro vielä kaikkea, sillä tulot tuossa alimmassa desiilissä alkavat 1 eurosta .
Toinen vaikuttva tekijä on kustannusten laskenta , onko ostovoima laskettu alimmassa desiilissä huomioiden tämän desiilin erilainen kulutusrakenne , yleisemmin sama pitäsi huomioida kaikissa desiileissä
Lapsiperheiden köyhyyttä korjataan parhaiten estämällä perheitä hajoamasta. On aivan päivänselvä asia, että kolmen lapsen ja yhden työttömän tai työpssäkävijän perhe on lähestulkoon aina köyhä kun taas kahden työssäkävijän perhe on täysin keskiluokkainen.
(tässä blogissahan on esitetty esimerkkejä siitä kuinka yksinhuoltajan työssäkäyntihän ei vaikuta juurikaan yhtään käteen jääviin tuloihin, ellei palkka ala kolmosella)
Ensimmäisestä lauseesta olen samaa mieltä. Huippurikkaiden tulot ja omaisuudet eivät ole siinä mielessä ansaittuja, että ne vastaisivat tehdyn työn yhteiskunnallista arvoa.
Toinen lause selittääkin miksi. Nämä tulot tulevat kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta ja ne palautuvat kansainvälisille pääomamarkkinoille, josta niitä suurella velkavivulla lainataan edelleen milloin tietotekniikkayrityksiin, milloin asuntomarkkinoille kunnes kulloinenkin luottorakennelma romahtaa oman kasvunsa mahdottomuuteen. Miljoonat joutuvat työttömiksi. Sitten lainataankin valtiovalloille ja seuraavaksi nähdään, että aseteollisuuden kasvumahdollisuudet ovat parhaat. Eikä luotto lopu. Ja kun maksun aika tulee taas ihmetellään, mihin hulluuteen tuli ryhdyttyä.
nuorisotyön tukeminen kuitteja vastaan:
mielestäni lähtökohta on väärä. Siinä luodaan jälleen yksi järjestelmä, jossa kontrollilla nöyryytetään köyhempiä. Tämähän tarkoittaisi, että saadaksesi kuiteista rahaa olisi mentävä sossuun. Luulenpa, että monelta jää menemättä ja lasten harrastukset jäävät tähän kynnykseen. Niille, jotka siellä jo muista syistä käyvät kynnystä tästä asiasta sinänsä ei synny. Eriarvoistaminenhan ei ollut tarkoitus vaan lisätä liikuntaa?
Mielestäni paljon parempi järjestelmä olisi sellainen, jossa kunta valvoitettaisiin tukemaan nuorisotyötä x eurolla jokainen tilastoitu käynti. Tilitys seuroille sitten esim. kuukausittain.
Asumassani kunnassa tehtiin seuraava operaattio: kaikki kiinteistöt siirrettiin kunnan kiinteistövirastolle ja kaikille kiinteistöille laitettiin tulostavoitteet. Vuokratsoksi haluttiin sama kuin yksityisillä tiloilla etei vääritettäisi kilapilua. Nyt sitten urheilu ja muut nuorisoseurat hakevat tilaavustusta kunnan nuorisolautakunnalta, jonka määrärahoja ei tietenkään korotettu vuokravaatimuksia vastaavasti. Tilaavustushan voi mennä vahingossa yksityiselle puolelle kun ne voi tinkiä hinnoista kun taas kunnan määräämät tilavuokrat ovat kiinteät.
Sitten lisäksi laskevatkin vielä tilavuokra-avustukset yhteen toimintoavustusten kanssa joudutaankin tilanteeseen missä aikaisemmat pienet toiminta-avustukset lypsestään kunnalle takaisin ja homma tukehtuu. Kuitenkin voidaan sanoa ‘olemme lisänneet nuorisotyön määrärahoja´. Äänestäjät jopa uskovat. Näin saadaan seurojen vuosimaksut kohoamaan vähäväkisten ulottumattomiin.
Lopputulos on se, että mm. koulujen liikuntasalien iltakäyttö on pudonnut ja harrastustoiminta on taantunut. Samalla on ´päästy´ tilanteeseen missä kunnan pieni porukka voi päättää mitä urheilulajia kunnassa saa harrastaa. Samoin kävi konserttien kanssa. Konserttisalin vuokra on niin korkea, ettei pääsylipputlot millään järkevällä tasolla riitä ellei täyttöaste ole vähintään 70%. Ja vuokra vain nousee koska laskenta jakaa vuosikulut toteutuneilla käyttöpäivillä josta saadaan uusi vuokra aina seuraavalle vuodelle. Näin kun on tehty valtuustossa päätös laskentasäännötä.… Talousohjausta!
Lisäksi henkilöriitojen takia kunnan päätöksentekosysteemissä ollaan nyt tilanteessa missä eräät lajit eivät saa tilarahoitusta ne on siis lopetettava… Kiitos vaan nuorisotyön tukemisesta !
Vielä 80 luvulla mm. sanottiin mm: ´partiolaisille emme anna kunnan rahaa kun ne ovat porvarien kakaroita ja hankkivat itse rahansa.´ Niin omalla työllä hankkivatkin, joulupukkeina,lehtitilauksilla siivoamalla/haravoimalla firmojen pihoja jne… Onneksi ko. päätöksentekokäytännöstä on päästy mutta muistissa on. Tähän käytäntöön ei saa antaa mahdollisuutta palata. Nyt ollaan sillä tiellä.
Esittämäni toimintatapa saattaisi toimia reilummin.
Yrittäjätuloja suosiva verouudistus 90-luvulla onnistui niin hyvin, että se innosti ihmisiä perustamaan ja kasvattamaan erityisesti teknologiayrityksiä ja tämä näkyi sitten kansantuotteen kasvuna ja yrittäjätulojen kasvuna.
Uudistus tehtiin, koska aikaisemmassa järjestelmässä yritysten ei kannattanut tehdä tulosta, vaan mielummin tehdä erilaisia kyseenalaisesti kannattavia tilinpäätöshankintoja ja uida hyvin raskaassa velkakuormassa oman pääoman sijaan. Kun yritykset ajautuivat 80-luvun tilinpäätöshankintojen ja raskaiden velkojen kuormittamina 90-luvun lamaan, niitä meni sankoin joukoin nurin ja syntyi jättityöttömyys ja pankkikriisi, kun velkakuormassa uivat yritykset upposivat.
Tarvittiin yritysverojärjestelmä joka kannusti yrityksiä vahvistamaan omaa pääomaa ja verojärjestelmä joka kannusti ylipäänsä perustamaan ja kasvattamaan yrityksiä.
Kansantalous sai lamavelat maksettua, uusia työpaikkoja syntyi runsaasti ja tuotannon jalostusaste nousi. Myönteinen kierre jatkui koko 1990-luvun, kunnes 2000-luvulla tuli muotiin kvartaalikapitalismi ja pitkäjänteisyyden sijaan alettiin palkitsemaan 1990-luvulla ansaittujen pääomapuskurien tyhjentämistä erilaisilla finanssikikoilla kvartaalikapitalismin nimessä. Tällä en tarkoita, että raportointi neljännesvuosittain sinänsä olisi ongelma, mutta se oli että asioita alettiin optimoimaan liiaksi noita neljännesvuosituloksia ajatellen.
Siis SS., jos yritysverojärjestelmä olisi pidetty ennallaan 80-luvun kaltaisena emme todennäköisesti olisi saaneet aikaan sitä kasvavien teknologiayritysten joukkoa, joka veti Suomen viime lamasta. Verotus ei ollut tietenkään ainoa asia, joka tähän vaikutti, vaan eri toimien onnistunut yhteensovittaminen.
Onneksi on suomalaisia, jotka osaavat tehdä kannattavia pitkän tähtäimen investointeja ja onneksi heidän on ollut ei vain mahdollista vaan myös kannattavaa toimia Suomessa.
Sitten kun mennään tulodesiilien alapäähän havaitaan, että siellä on sama ongelma kuin 80-luvun yrityksillä. Tehdään “tilinpäätös-investointeja”, eli kulutetaan rahat, jotta niitä ei kokonaan menetetä. Uuden riskialttiin yritystoiminnan (satunnaiset työt) aloittamisen rahalliset hyödyt sosialisoidaan.
Ratkaisu: Efektiivisen marginaaliveron alentaminen tuloasteikon alapäässä. Vähimmällä byrokratialla päästäisiin, jos pystyttäisiin nostamaan verotettavan tulon alarajaa.
Paha vaan kun tuli taas lama. Epäilen nyt kuinka paljon tuohon on varaa. Ts. onko taas tilanne, jossa pitää keskittyä löytämään tapoja joilla saadaan talous parhaiten kasvamaan, jotta mm. julkinen velka suhteessa BKT:hen ei karkaa käsistä.
Ja tällöin taas pelimerkkejä pitäisi olla jannuilla ja jaanoilla, jotka osaavat tehdä Suomen kansantaloutta kasvattavia, tuottavia ja työllistäviä investointeja. Siinä mielessä tilanne on parempi kuin 20 vuotta sitten, että vähäriskisiin kohteisiin lainarahaa on runsaasti saatavilla, mutta tuollaisia kohteita ei juurikaan ole, vaan pitäisi ottaa enemmän riskiä. Jotta taas voisi ottaa merkittävää taloudellista riskiä, täytyy olla sellaista varallisuutta jonka “voi menettää”. Tuollaista ei köyhällä ole eikä rikkaalla, jos sen on menettänyt.
Onneksi Suomessa on edes tämän verran rikkaita (oman yrityksensä myyneitä) yrittäjiä, jotta köyhien kasvuyrittäjien ei ole ihan niin pakko myydä osakkeitaan “halvalla” ulkomaille kasvun rahoittamiseksi, vaan kotimaastakin on löydettävissä yhteistyökumppaneita.
Mikä on “joutilaan yläluokan” optimaalinen määrä sitä en osaa sanoa, mutta ei tulojen kasvu ylimmissäkään tuloluokissa sinänsä mikään huono asia ole. Kyse on siitä kuinka paljon milloinkin painotetaan tulojen muodostamista ja jakamista.
Kun alinkin tulodesiili saisi enemmän tuloja tulojen muodostamisen perusteella eikä pelkän jakamisen, se oppisi muodostamaan tuloja ja tuloerot pienenisivät sitä kautta.
“On osoitettu, että tietyn elintason jälkeen ihmisten hyvinvointi ei enää kasva. USA:ssa tämä raja kai saavutettiin 70-luvulla ja meillä viimeistään 90-luvulla. Onko noilla mittareilla siis enää mitään virkaa?”
Jotain tuollaista on yritetty osoittaa ja kehityskriittiset ihmiset ovat siten siihen innokkaasti tarttunet ja toistelevat sitä kuin papukaijat tarkistamatta faktoja.
Usein papukaijat vielä ovat vasemmistolaisia. Se johtaa sellaiseen ehkä hiukan outoon tilanteeseen, että on suuri joukko vasemmistolaisia, jotka käytännössä vastustavat kaikkein huono-osaisempien elintason nostoa.
Onhan nimittäin selvää, että elintason nousu on parantanut esimerkiksi terveydenhuollon mahdollisuuksia. Joskus 70-luvulla osattiin vain unelmoida sellaisista syövän parantumisprosenteista, jotka tänään ovat totta. Lukemattomista esimerkeistä voisi toiseksi valita vaikka “pakotetun” asunnottomuuden lähes täydellisen katoamisen. Roskalaatikossa nukkuva on varmasti onnettomampi kuin sängyssä nukkuva.
Jos tällaiset asiat eivät parana onnellisuutta, niin mitkä sitten? Ja nehän ovat mahdollistuneet pitkälti elintason nousun myötä.
Toinen kysymys on sitten se, miksi tämä onnellisuuden ripeä kohoaminen ei näy (kovin hyvin)onnellisuuskyselyissä. Yksi syy lienee se, että syrjäytyneet eivät paljoa kyselyihin vastaa — tai kuolleet.
Todennäköisesti niin sanottua Easterlinin paradoksia (ilmoitettu onnellisuus ei enää tietyn rajan jälkeen kasva) ei ole olemassa. Tosin onnellisuus alkaa tietyn tulon jälkeen kasvaa hitaammin. Muistaakseni Easterlin itsekin on perunut puheitaan.
Kysymys on toki monimutkainen, mutta aika luottavaisesti voi kai olettaa esimerkiksi, että raha tuo aina lisää turvallisuutta ja sitä kautta onnellisuutta. Työttömyys tuottaa esimerkiksi stressiä ja siten onnettomuutta, mutta paljon vähemmän ihmiselle, jonka tulotaso ei paljoa työn loppuessa tipu tai jolla on säästöjä.
Rahalla pysty estämään monenlaista muutakin stressiä. Mutta asian monimutkaisuutta kuvaa kai juuri se, että toisaalta rahan hankkiminen usein lisää stressiä. Olisi kuitenkin outoa, jos ihmisillä olisi vaurauden keskellä huonommat mahdollisuudet selvitä kyseisestä ristipaineesta kuin köyhyyden keskellä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Easterlin_paradox
pilkunviilaaja:
Olen kanssasi sinänsä samaa mieltä. Mielestäni on kuitenkin itsestään selvää, että elintason noustessa tapahtuu jonkinasteinen saturaatio. Onhan se nyt varsin selvää, että tulotason noustessa 500 eurosta kuukaudessa 1000 euroon kuukaudessa onnellisuus lisääntyy enemmän kuin tulojen noustessa 3000 eurosta kuukaudessa 3500 euroon kuukaudessa. Tämä on tietenkin perusteltu syy auttaa kaikkein köyhimpiä.
Minun pointtini oli kuitenkin se, että Suomessa olemme jo siinä tilanteessa, että pääosan onnellisuutta ei enää voida tulonsiirroin juurikaan parantaa. Tai oikeastaan, että pääosan onnellisuutta saadaan lisättyä tehokkaammin muilla keinoin. Esimerkiksi lisäämällä työllisyyttä tai ehkäisemällä tehokkaammin syrjäytymistä.
Ja tämä on hyvinkin eri asia kuin tuloerojen pienentäminen. Jos pitkäaikaistyöttömälle alkoholin suurkuluttajalle annetaan enemmän rahaa, niin hänestä tulee alkoholisti entistä nopeammin. Jos työttömälle annetaan enemmän rahaa, se ehkäisee hänen työllistymistään ja saattaa johtaa syrjäytymiseen ja onnellisuuden tosiasialliseen laskuun.
Mutta ongelma on tosiaankin varsin kimurantti.
Kari
Yleinen elämänmuoto ajaa kahdella autolla kiinalaisen roinan täyttämään lähiötaloon, jonka huonekalut vaihdetaan kolmen vuoden välein yhtä huonolaatuisiin. Aasian rannoille lennetään juomaan ja syömään ja tullaan takaisin. Koti täytetään uusimmalla elektroniikalla, jotta ei tarvitse puhua kellekään. Kuluttamiseen käytetään paljon energiaa, jotta siellä nuhjuisessa päivätyössä käymisessä tuntuisi olevan jotain järkeä. Onko tähän ihan pakko köyhien osallistua kun en minäkään halua.
Ylimmät tulopromillet ovat varmaankin kasvattaneet osuuttaan vielä ylintä prosenttia reilusti enemmän. Kuuluuhan ylimpään prosenttiin paljon palkansaajia ja ammatinharjoittajia, joiden tulot eivät todellakaan ole kuusinkertaistuneet.
USA:ssa tämä raja kai saavutettiin 70-luvulla ja meillä viimeistään 90-luvulla. Onko noilla mittareilla siis enää mitään virkaa?”
Jostain saatui silmään, että saturaatioraja kulkee n 3000 euron tuloissa, sen jälkeen ei onnellisuus enää juurkaan kasva .
Mutta nuo tulodesiilit sisältävät 4–450000 ihmistä joten kyllä sinne vielä köyhiäkin mahtuu
“Uudistus tehtiin, koska aikaisemmassa järjestelmässä yritysten ei kannattanut tehdä tulosta, vaan mielummin tehdä erilaisia kyseenalaisesti kannattavia tilinpäätöshankintoja ja uida hyvin raskaassa velkakuormassa oman pääoman sijaan.”
Vielä 80-luvulla suosittiin investointeja ja sen vuoksi poistoilla voitiin kikkailla.
Ahon hallitus ei suinkaan parantanut tilannetta, sillä nyt yrityksen oman pääoman sai ulosmitata ilman veroseuraamuksia, sillä osinkojen vero osingon saajalle oli 0 % . Tämä päinvastoin kiihdytti pääomapakoa firmoista ja teki niistä vieläkin epävakaampia.
Vasta 90-luvun lopun uudistus, jossa osinkojen maksu ja verottomuus sidottiin yhtiön oman pääomaan alkoi parantaa vakavaraisuutta
“Onhan nimittäin selvää, että elintason nousu on parantanut esimerkiksi terveydenhuollon mahdollisuuksia. Joskus 70-luvulla osattiin vain unelmoida sellaisista syövän parantumisprosenteista, jotka tänään ovat totta”
Suomessa hoidon saanti on kuitenkin eriravoisinta OECD maista, jopa USA:ssa se on tasa-arvoisempaa ja tuloista riippumattomampaa.
Syöpiä on muihin hoitoihin verrattuna sen verran vähän, etti niiden hoidolla ole merkitystä kuin yksilötasolla
Joo syöpähoidot on ihan marginaalinen juttu.
Ylimmän prosentilla Osmokin hehkuttaa tuloerojen kasvua vaikka se kertoo lähinnä rikkaiden verotuksen kiristymisestä, koska verouudistuksessa 90-luvulla ryhdyttiin verottamaan myyntivoittoja. Näin saatiin yrittäjien elämäntyö yrityskauppojen yhteydessä verotetuksi. Itsekin olen joskus päässyt kyseiseen prosenttiin ilman että käteeni on tullut euroakaan varsinaista tuloa. Verotus kun on joskus laskennallista, eikä perustu todelliseen käteen jäävään tuloon. Olisi mukava saada laskelma josta on myyntivoitot poistettu viime vuosilta tai lisätty alkuvuosiin , niin voitaisiin verrata samoja asioita kauden alusta ja lopusta.
“Vasta 90-luvun lopun uudistus, jossa osinkojen maksu ja verottomuus sidottiin yhtiön oman pääomaan alkoi parantaa vakavaraisuutta”
Yleisellä tasolla väitteesi ei pidä paikkaansa. Sekä pörssiyritysten että pk-yritysten omavaraisuusaste nousi koko 90- luvun laman jälkeisen ajan. Pk-yrityksissä erityisen jyrkästi Katso oheisen linkin sivun 7 käyrät. Yksittäisissä yrityksissä on voinut olla ongelmia ja ehkä kokemuksesi on niistä.
http://www.yrittajat.fi/File/4ca409a4-5b37-4450–8f80-4fc209f19a7e/pktilinpaat99.pdf
Tuloerot ovat siis 1970:n tasolla — tuon Juha Siltalan kultaisen vuoden — tai 1960-lukuakin hän ihannoi, silloin tuloerot olivat vielä suuremmat mutta työmarkkinasääntely vähäisempää, siksi myös työttömyys.
Suurituloisia verotetaan nykyään monta kertaa enemmän kuin silloin ja julkinen sektori käyttää monta kertaa enemmän rahaa kuin silloin.
Onko korkein ansiotuloveroprosenttikin korkeampi kuin vuonna 1970 vai onko vain absoluuttinen verotus kiristynyt?
“Yleisellä tasolla väitteesi ei pidä paikkaansa. Sekä pörssiyritysten että pk-yritysten omavaraisuusaste nousi koko 90- luvun laman jälkeisen ajan. Pk-yrityksissä erityisen jyrkästi Katso oheisen linkin sivun 7 käyrät”
Johtui enemmän pankeista, pankkien luotonanto muuttui varovaisemmaksi.
Jos vertaa Viroon, jota on pidetty yrittämisen mallimaana niin Viro teki täysin päinvastoin eli yrityksiä ei veroteta mutta rahan ottaminen eli yrityksen pääomien vähentäminen eli osingot ovat verotettavaa
Tuloerojen kasvun tulos on säätykeirron hidastuminen.
Rikkaiden elämä lähtee kulkemaan eri latuja kuin alimpien tulodesiilien ja lopulta he eivät koskaan tapaa toisiaan.
Lopputulema on , että perimällä asemansa ja rahansa saaneet alkavat pitää itseään muita ylempinä ja valtaansa Jumalata lähteväksi ja lopulta he ajavat yhteiskunnan perikatoon.
Kaikille yhteiskunnille on käynyt samoin
“Yleisellä tasolla väitteesi ei pidä paikkaansa. Sekä pörssiyritysten että pk-yritysten omavaraisuusaste nousi koko 90- luvun laman jälkeisen ajan. Pk-yrityksissä erityisen jyrkästi Katso oheisen linkin sivun 7 käyrät;
Ja kun lähdetään 10 % tasolta ja ilmeisesti vieläkin alempaa 91–92 ja kun ahneimmat ja hunoimmat häviävät keskiarvoa alentamasta niin keskimääräinen kehitys näyttää hyvältä.
“HS:n äskeisen jutun mukaan jo halpiskaupasta ostetut vaatteet voi johtaa syrjintään.”
Saman jutun mukaan myös mm. partion harrastaminen tai fantasian lukeminen voi johtaa syrjintään. Jutussa olivat teinit listanneet tunnollisesti ihan kaikki mahdolliset tavat erottua “massasta”. Itse asiassa Suomessa ei taida olla nuorta, jossa ei olisi jotain ominaisuutta, joka saattaisi johtaa syrjintään.
“Niin köyhää lasta en ole nähnytkään, etteikö hänellä olisi matkapuhelinta ja kotona nettiyhteyttä sekä asiallisia vaatteita päällään.”
Partiossa, joka on halpa harrastus, olen huomannut, että se erottuminen tulee vastaan esimerkiksi siinä, kuka pääsee mukaan suurleirille (http://www.kilke.fi/, 185 euroa), tms. isoon tapahtumaan, josta toitoteen partiovuoden kohokohtana.
“Johtui enemmän pankeista, pankkien luotonanto muuttui varovaisemmaksi.
Jos vertaa Viroon, jota on pidetty yrittämisen mallimaana niin Viro teki täysin päinvastoin eli yrityksiä ei veroteta mutta rahan ottaminen eli yrityksen pääomien vähentäminen eli osingot ovat verotettavaa.”
Tietysti pankkien luotonanto kiristyi tuolloin, kun paikoin 80-luvun lopulla se oli aivan holtitonta ja voi olla että heiluri heilahti hetkeksi toiseen ääripäähän. Mikään yksittäinen asia ei toki selitä kaikkea, mutta kyllä yritysten omavaraisuuden kasvutrendi alkoi jo 90-luvun alkupuolella ja Ahon-Viinasen uudistusten jälkeen, kuten esittämässäni linkissä näkyy, ei vasta vuosikymmenen lopussa.
En tiedä kuinka hyvin Viron yritysverojärjestelmä on täyttänyt sille asetetut odotukset, mutta Suomessa järjestelmän uudistuksen vaikutukset taisivat ylittää odotukset niin verotulojen kuin yritysten itsensäkin kannalta 90-luvulla.
Tuloerojen kasvu johtaa vääjäämättä negatiivisiin ilmiöihin yhteiskunnassa. Nykyisin talvisodan henkeä ei enää ole. Tämän tilalle on tullut ahneus.
Tuloerojen kasvu on kansainvälinen ilmiö. Se liittyy olennnaisesti republikaanien ahneuden politiikkaan USA:ssa. Ja Suomessa kokoomus on mallikkaasti kopioinut Reaganin ja Bushin politiikkaa muun muassa verojen kevennyksiä perusteltaessa.
Posketon ahneus oli myös merkittävin syy tähän nykytaantumaan. Kyllä pelurit tiesivät, miten USAn asuntolainamarkkinoilla käy, mutta jatkoivat vaan tuhoon asti, koska se oli heille niin hyvä business.
Yrityksissä johtajien palkkoja ja bonuksia on nostettu, koska muissakin maissa maksetaan korkeita palkkoja. Ja yritysten hallituksissa ja johtoryhmissä palkankorotuksia on ahneuden hengessä jaeltu kaverilta toiselle.
Järkyttävintä on se, että viime kädessä ahneet sitten kaatavat riskinsä ja tappionsa Islannin tyyliin veronmaksajien kontolle.
Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Sen sijaan että näpyttelee sormet verillä pyöristettyjä prosentteja, Osmo voisi ladata valmiin excel-taulukon täältä:
http://pxweb2.stat.fi/Database/StatFin/tul/tjt/tjt_fi.asp
Ei tarvitsisi kuin graafi pyöräyttää, helppoa kuin heinänteko.
Kuva tietysti näyttäisi ihan toiselta. Tilastokeskuksen aineiston mukaan reaalitulot kasvoivat (vuoden 2007 euroina) nimittäin näin:
1990 2007
Kaikki kotitaloudet 27817 36786 32,2%
1. desiiliryhmä 10704 12162 13,6%
2. desiiliryhmä 16582 17919 8,1%
3. desiiliryhmä 20879 23766 13,8%
4. desiiliryhmä 24207 27331 12,9%
5. desiiliryhmä 27317 32423 18,7%
6. desiiliryhmä 29821 36736 23,2%
7. desiiliryhmä 32108 40479 26,1%
8. desiiliryhmä 35935 46152 28,4%
9. desiiliryhmä 40301 53991 34,0%
10. desiiliryhmä 52579 91847 74,7%
(Valittelen jo etukäteen sarakkeiden menemistä sekaisin).
Alin desiili pärjäsi ihan hyvin, ainakin verrattuna kolmeen seuraavaan.
Menetelmäselostuksen mukaan näissä luvuissa on mukana asuntotulo. Superrikkaillekin löytyy menetelmäselostuksesta selitys, luovutusvoittotulot, jotka EU-SILCin lukujen mukaan arvioituna muodostivat vuonna 2007 reilun neljänneksen ylimmän kvintiilin tuloista.
Jos sitten katsotaan tulonjakotilastoa *ilman* (Mikko Särelän kaipaamaa) asuntotuloa:
1990 2007
Kaikki kotitaloudet 26660 33899 27,15%
1. desiiliryhmä 10043 11537 14,88%
2. desiiliryhmä 15555 16553 6,42%
3. desiiliryhmä 19837 21428 8,02%
4. desiiliryhmä 23280 24881 6,88%
5. desiiliryhmä 26575 29713 11,81%
6. desiiliryhmä 28701 33662 17,29%
7. desiiliryhmä 30931 37336 20,71%
8. desiiliryhmä 34699 42419 22,25%
9. desiiliryhmä 38679 49471 27,90%
10. desiiliryhmä 50320 85615 70,14%
niin huomataan, että alin desiili pärjäsi todella hyvin verrattuna neljään seuraavaan desiiliin.
Kotitalouksien rahalliset reaalitulot kasvoivat keskimäärin 27 %. Bruttomääräiset sosiaaliavustukset kasvoivat sitä nopeammin, reaalisesti 36 %, alimman
desiilin kohdalla kuitenkin huimat 289 %.
Tilastokeskuksen taulukoista ei suoraan selviä, millaisia demografisia muutoksia desiileissä on vuosina 1990..2007 tapahtunut. Selvin muutos on kuitenkin tapahtunut eläketulojen suhteen: kun eläketulojen osuus bruttotuloista kasvoi kaikissa muissa desiileissä, alimmassa desiilissä niiden osuus romahti 50 %:sta 28 %:iin. Samoin alimman desiilin kotitalouksien koko ja lasten määrä kasvoi kun se muissa desiileissä pieneni.
Tästä voisi päätellä, että kun aiemmin alimman desiilin tyypillinen edustaja oli kansaneläkkeellä kituuttava mummo, se on nykyisin sosiaaliavustuksilla elävä perhe.
Nuo lPekka Pessin välittämät uvut ovat niin erilaisia kuin ne, joita lähteenäni käyttämässä verotyöryhmän luvut, että niiden on kuvatata eri asiaa. Selvitän asian, kun palaan kotikoneen äärelle.
Nuo Pekka Pessin esittämät luvut poikkeavat niistä verotyöryhmän kalvoista kopioiduista luvuista niin paljon, että niiden on kuvattava eri asiaa. Pitänee tarkistaa. Paras arvaus on, että Pessin luvut ovat kotitaloutta kohden ja nuo aiemmat luvut kulutusyksikköä kohden. Kun eläkeläispariskuntien määrä alimmassa desiilissä on vähentynyt ja lapsiperheiden määrä kasvanut, kulutusyksikkökohtainen tarkastelu tuottaa eri tuloksen.
Siinä Pessi on oikeassa, että luovutusvoittojen ja esimerkikswi kerralla lunastettavien optioiden rooli hämmentää kuvaa. Ne ovat kyllä oikeita tuloja, jotka on otettava huomioon, mutta ne poitäisi jaksottaa pidemmälle aikavälille. Tarkoiotuksenani on ollut kirjoittaa tästä, kunhan ehdin.
Köyhyyden tarkastelu tilastollisesti kokonaisuutena ei ole kovin antoisaa. Pitäisi avata sitä minkälaisia ihmisryhmiä köyhinä on ja miten heidän tilanteensa on kehittynyt.
Köyhät opiskelijat saattavat olla köyhiä sen vuoksi, että investoivat opiskeluun tullakseen varakkaiksi. Jotkut panostavat opiskeluun niin, etteivät käy edes kesätöissä.
Toiset ihmiset eivät koskaan pääse kunnolla leivän syrjään ja notkuvat köyhyyden rajamailla koko ikänsä. Heillä köyhyyteen saattaa kytkeytyä muita ongelmia kuten alkoholi.
Jotkut ikääntyneet saattavat joutua pois työelämästä ja sitä kautta vähätuloisiksi muutamaksi vuodeksi ennen eläköitymistään.
Joten en menisi vetämään suuria johtopäätöksiä pelkästään tuloluokkien ansiokehityksestä.
Menestyvä yrittäjä voi useita vuosia kituuttaa köyhyysrajalla ottamalla yrityksestään ulos vain minimaalisesti tuloja. Mutta sitten kun yrittäjä myy firmansa, niin hän saattaa saada jättitulot.
Toiset yrittäjät puolestaan saattavat nostaa firmastaan kovia palkkoja kunnes putoavat konkurssin kautta köyhiksi.
Muun muassa tällaiset tapaukset vääristävät Osmon tilastoja sekä ala- että yläpäässä.
Liian vanha
“Ahon hallitus ei suinkaan parantanut tilannetta, sillä nyt yrityksen oman pääoman sai ulosmitata ilman veroseuraamuksia, sillä osinkojen vero osingon saajalle oli 0 % . Tämä päinvastoin kiihdytti pääomapakoa firmoista ja teki niistä vieläkin epävakaampia.”
Näihin liian vanhan huuhaatulkintoihin ei kyllä kannata liikoja luottaa. Se oli nimenomaan Ahon hallituksen uudistus joka teki tuloksen näyttämisen ja oman pääomaan perustuvan rahoituksen firmoille kannattavaksi.
Yritysverotuksen rakenteella on oikeasti suuri merkitys yritysten vakavaraisuuteen. Eivät yritysten omistajat ole mitään toopeja, jotka eivät tajua verosuunnittelusta yhtään mitään. Jos veropolitiikka kannustaa ottamaan mahdollisimman paljon lainaa niin sitten sitä otetaan.
Ennustan, että mikäli pääomaverotus ja tuloverotus vedetään samalle tasolle ja nykyinen järjestelmä romutetaan, pk-yritysten omavaraisuusasteet tulevat laskemaan nykyisestän kun on ihan sama maksaa tulos samantien ulos taseen vahvistamisen sijasta.
“Toiset yrittäjät puolestaan saattavat nostaa firmastaan kovia palkkoja kunnes putoavat konkurssin kautta köyhiksi.
Muun muassa tällaiset tapaukset vääristävät Osmon tilastoja sekä ala- että yläpäässä.”
meillä on arvioitu olevan n 40000 ns epäaitoa yrittäjää.
Tällaisiksi lasketaan yrittäjät, joiden vuosiansio ei yllä yrittäjäeläkemaksun alarajaan eli heille ei kerry edes eläkettä.
Tulo on n 6560 euroa vuonna 2009.
Työttömyyskorvaukseen pitää olla tuloja n 8500 euroa.
“Nuo Pekka Pessin esittämät luvut poikkeavat niistä verotyöryhmän kalvoista kopioiduista luvuista niin paljon, että niiden on kuvattava eri asiaa. Pitänee tarkistaa”
Pessin pitäisi selittää, miten on valinnut tekijät , varmaan hän on käyttänyt valikkoa
Taulukko: 8. Kotitalouksien tulojen rakenne desiiliryhmittäin 1990–2007
Mutta en saanut aivan samanlaisia lukuja
Kotitalouksien koko on seuraava
1 eli alin 1,6 2. 1,8 3. 2,1 4. 2,1 5. 2,3 6. 2,4 7. 2,3 8. 2,3 9. 2.3 10. 2,2
Pessin taulukosta ei pääse oikeisiin lukuihin korjaamalla niitä kotitalouskien koolla, koska kotitaloudet valikoituvat desiileihin väärin. Jako kotitalouden koolla on pakko tehdä jo perusaineistossa.
“Se oli nimenomaan Ahon hallituksen uudistus joka teki tuloksen näyttämisen ja oman pääomaan perustuvan rahoituksen firmoille kannattavaksi”
Ja pääoman ulosmittaamisen halvaksi 0 verolla.
“Yritysverotuksen rakenteella on oikeasti suuri merkitys yritysten vakavaraisuuteen. Eivät yritysten omistajat ole mitään toopeja, jotka eivät tajua verosuunnittelusta yhtään mitään. Jos veropolitiikka kannustaa ottamaan mahdollisimman paljon lainaa niin sitten sitä otetaan. ”
Olin juuri Kauppakorkean järjestämällä yrittäjäkurssilla, misä käytiin läpi yritysverotusta verotuksen historiaakin, varmaan puhuivat läpiä päähän ??
Mutte ei yksi asia ole kuin yksi tekijä muiden joukossa, muillakin asioilla on merkitystä.
Osmo:
Jee! Tämä normaali elämänmuoto on jo huomattava parannus siihen aikaisemmin viljelemääsi vallitseva elemänmuoto. Normaaliahan voi olla vaikka mikä, mitä muut ihmiset eivät katso karsaasti. (Ja normaali on eri asia eri yhteisöissä…)
Tämän jälkeen tuleekin sitten taas vanhaa gospelia yhtenäiskulttuurin ihanuudesta. Miksi ihmisten erilaisuutta on niin vaikea hyväksyä. Maahanmuuttajat pitää saada oppimaan suomea ja integroitumaan, pienen tuottavuuden ihmiset asumaan samoissa paikoissa kuin suurenkin, kaikki käymään oopperassa jne.
Eikö voitaisi hyväksyä, että ihmiset voivat asua saman hallintojärjestelmän alaisuudessa, mutta elää eri elämää? Miksi meistä on ihan ok, että valtion rajalla on suuri erotus elintavoissa, mutta että maan sisällä tällaiset rajat on pahasta? Mikä ihmisen psyykessä on sellaista, että joku keinotekoinen valtion raja on se mittari mikä vaikuttaa meidän hyvinvoinnin kokemiseen?
Tuloeroista ja Gini-kertoimesta:
Olen kirjoittanut tämän tänne ennenkin, mutta gini-kerroin ja tuloerojen mittaaminen desiileittäin ei kerro tulonjaon epätasaisuudesta, koska ne eivät laske tuloja ihmisen elinkaaren yli, vaan tuloja tiettynä ajanhetkenä.
Yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset ovat identtisiä, ja kaikilla on elinkaaren yli tasan sama palkka näyttäytyvät näissä Osmon valitsemisa tilastoissa tulonjaoltaan epätasaisina. Tämä aiheuttaa sen, että jos tuottavuutta kasvattaminen opiskelemalla lisääntyy mittarit näyttävät, että tulonjako on epätasaistunut, vaikka todellisuudessa näin ei ole käynyt.
Sen lisäksi, jos yrittäjien tulot muodostuvat vuosia pienellä palkalla tehdystä työstä ja suuresta kertakorvauksesta, kun myy yrityksen tämäkin näyttäytyy suurina tuloeroina, vaikka kyseessä on siis vaan saman henkilön suurista tuloeroista vuodesta toiseen.
Tämä sama vaikutus näkyy myös, jos ihmisten elintaso on niin korkea, että he jättäytyvät työelämän ulkopuolelle aikaisemmin tai pitävät palkattomia välivuosia jne.
Siksi ainoa oikea tapa tarkastella tuloeroja on ihmisten elinkaaritulot. Tästä tarkastelusta voi oikeasti vetää jotain johtopäätöksiä tuloerojen kehittymisestä.
Yksinkertaisin tapa on valita ajanhetkellä X joukko ihmisiä Y ja verrata heidän tulojaan samaan ryhmään ihmisiä Y ajanhetkellä X+1. Tästä saamme selville tuloerojen kasvun. Tätä menetelmää on käytetty ainakin Yhdysvalloissa tuloerojen kehittymisen mittaamiseen.
On sanomattakin selvää, että vasemmistolaiset taloustieteilijät (Piketty et al.), joiden tutkimuksia tuloerojen kasvusta ihmiset tykkäävät toitottaa blogeilla eivät ole käyttäneet tätä menetelmää.
Minä en olisi tavattoman yllättynyt, jos tuloerot Suomessa olisivatkin kasvaneet juuri Osmon osoittamista verotuksellisista syistä. Tällaiseen epätasa-arvoisuuden kasvuun on ehdottomasti puututtava.
Minä kiistän ainoastaan sen, että Osmon valikoimat mittarit kertoisivat juuri yhtään mitään tuloerojen kasvusta. Johtopäätös voi siis olla oikea, mutta se ei perustu tutkittuun tietoon.
Minä oon ainakin lukenut, että työlle maksettu palkkaosuus on pysynyt yllättävän vakiona yli ajan n. 70%:ssa.
Tämä lasten harrastusten tukeminen kuitteja vastaan on taas tätä Osmon harjoittamaa anti-liberaalia holhoamista. Ei ne varattomat lasten vanhemmat nyt ole niin tyhmiä etteivätkö he osaisi itse päättää mihin rahansa käyttävät. Parempi antaa kahisevaa kuin jotain liikuntaseteleitä.
Kotitalous jossa on kaksi töissäkäyvää keskituloista 2500 e/kk menee 10 desiiliin, eli huipputuloisiin? Ei oikein mene jakeluun.
antille:
Dinkut ovat hyvätuloisia, mutta 2*2500 euroa kuussa vähennettynä veroilla ei taida nostaa ylimpään ryhmään, korkeintaan 8. desiiliin. Täältä käsin en pysty tarkistamaan.
Jälleen tämä sama:“Hyvä määritelmä köyhyydelle on, että köyhyys on sitä, että ei pienituloisuuden vuoksi voi elää mukana normaalissa elämänmuodossa. Kun köyhimmät ovat jääneet selvästi jälkeen yleisestä elintasosta, he erottuvat elämäntavoiltaan ja mahdollisuuksiltaan yhä selkeämmin muusta väestöstä.”
Voisitko sinä Osmo, tai edes joku köyhyystutkija vihdoinkin määritellä sen, mitä on se normaali elämänmuoto, jota köyhät jäävät paitsi? Toistaiseksi on mainittu lasten jalkapallo, joka ei sitten kai pädekään, jos sossusta saa ylimääräistä rahaa juuri tähän tarkoitukseen.
Entä mitä on se lapsiperheiden elämä käytännössä perusturvan varassa? Ihan siis konkreettisesti, mihin heillä on varaa (joko suoraan kaadetun rahan tai sitten sossun tarveharkittujen hankintojen kautta) ja mihin ei?
Asunto nyt heillä ainakin on. Tässä lapsiperheet menevät takuulla kaikkien muiden asunnontarvitsijoiden edelle. Ja ruoka ja vaatteetkin löytyvät. Vaatteet kai sitten joutuu ostamaan alennusmyynnistä, mutta niin ostaa moni muukin, joten en näe mitään järkeä siinä, ettemme hyödyntäisi sitä, että kiinalaiset tekevät vaatteemme nykyisin erittäin edullisesti, vaan kaataisimme verorahoja johonkin merkkituotteisiin.
Väliin jäävistä asioista mieleen tulee ulkomaanmatkat, mutta käsittääkseni jopa tällaisia on sosiaalitukien varassa eläville järkätty. Ainakin pakolaisille on maksettu matkoja kotimaahansa (mikä on minusta absurdia ajatellen, että he ovat paossa sieltä kotimaastaan, mutta jätetään tämä nyt sivuun, kun se ei tähän aiheeseen liity).
Jopa sellainen asia kuin auto, on käsittääkseni maksettu toimeentulotuen asuvalle perheelle. Onhan autosta tietenkin lapsiperheelle hyötyä, mutta kyllä ainakin kaupungeissa ilman sitäkin pitäisi tulla toimeen, etenkin jos siis on työtön, eikä tarvitse raahata lapsia aamuisin päivähoitoon.
Noin siis perheistä. Entä sitten ne peräänkuuluttamani yksinäiset ihmiset (joihin toisaalla vertailin itseäni opiskeluaikana)? Näistä kaikkein köyhimmät, eli opiskelijat, eivät ainakaan ole mitenkään irrallaan muusta väestöstä, vaan ovat yleensä varsin aktiivisia. Mitenkäs pitkäaikaistyöttömät? Mikä heidän rajoitetuissa kulutusmahdollisuuksissa aiheuttaa sen, että he eroavat muusta väestöstä? Onko heillä vain vähemmän kiinalaista roinaa, vaihtavat harvemmin IKEAn huonekalunsa ja jäävät käymättä Thaimaassa lomamatkalla, vai onko kyse jostain perustavammanlaatuisesta erosta?
Kaksi kommenttia keskusteluun: (1) Suhteellisesta ja absoluuttisesta köyhyydestä pitäisi puhua aina erikseen. Absoluuttinen köyhyys on poistettava yhteiskunnasta, mutta suhteellinen köyhyys eli tuloerot on paljon mutkikkaampi asia. (2) Kannattaisi selvittää, mihin se ylin desiili käyttää ne pääoma- ym. tulonsa. Mitä kansantaloudellisia vaikutuksia tällä on?
Minä oon ainakin lukenut, että työlle maksettu palkkaosuus on pysynyt yllättävän vakiona yli ajan n. 70%:ssa.
Tuosta linkistä näet asian, palkkojen ja sosiaaliturvamaksujen osuus on vaihdellut 55–59 % välillä bkt:sta 2000-luvulla
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_kansantalous.html
Hyvä huomio Pekka Saurilta. Minusta usein tuota edellistä suunnilleen kaikkien hyväksymää tavoitetta (absoluuttisesta köyhyydestä on päästävä eroon) käytetään hyvin paljon propagandassa, jossa puhutaan oikeasti jälkimmäisestä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että absoluuttisesta köyhyydestä on käytännössä päästy eroon. Kun yhteiskunnan köyhimpien ongelmat ovat sitä luokkaa, että miten saataisiin lapsi pelaamaan jalkapalloa seuratasolla, ei oikein voi puhua enää mistään absoluuttisesta köyhyydestä.
Vaikka Tilastokeskuksen menetelmäseloste onkin kryptinen ja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, siitä kyllä selviää, että jako tulodesiileihin on tehty henkilökohtaisen tulon perusteella. Henkilökohtainen tulo on taas saatu jakamalla kotitalouden tulot kulutusyksiköiden määrällä (sama tulo kaikille kotitalouden jäsenille).
Menetelmäselosteen mukaan jako desiileihin on aiemmin tehty kotitalouksittain. Toisin sanoen, aiemmissa julkaisuissa kussakin desiilissä on ollut 10 % kotitalouksista, uusimmassa julkaisussa kussakin desiilissä on 10 % väestöstä. Tällä on merkittävä vaikutus, kotitalouksien koko kahdessa alimmassa desiilissä on paljon muita pienempi.
En saanut selville menetelmäselosteesta, miten desiilille ilmoitettu tulo on laskettu (keskiarvo, mediaani), ovatko kyseessä henkilökohtaiset (l. siis perheen tulot jaettuna kulutusyksiköillä) vai kotitalouskohtaiset tulot. Suuruusluokasta voisi kyllä arvata, että kyseessä on kotitalouskohtainen tulo. Asia varmaan selviäisi aiemmista menetelmäselosteista.
Koska SATA-komitean käyttämillä luvuilla ei ole kuin korkeintaan kuriositeettiarvo, kirjassa olisi varmaan paras käyttää tilastokeskuksen lukuja. Toki ne alkuperäisetkin luvut voi myös näyttää, mutta ehdottaisin otsikoksi jotain Mark Twainin tyyliin: “Valhe, emävalhe, tilasto, komiteamietintö”.
Minun esittämäni tilastot eivät olleet SATA-komitean tilastoja vaan ne oli poimittu verotyöryhmän sivuilta. Yritän sel vittää, miten ne on laskettu.
Saurille kommentti kohtaan yksi, jossa hän sanoo:
Suhteellisesta ja absoluuttisesta köyhyydestä pitäisi puhua aina erikseen
Tämänhän Osmo jo moneen kertaan sanoi aloituksessaan eli olipa säkenöivä oivallus Pekalta…
Kohtaan (2), jossa Sauri penää isotuloisten rahankäytön kohteita.
Kuulunet itse ylimpään desiiliin tai ainakin lähelle sitä. Mikset aloittaisi tarkkailua itsestäsi? Se on varmasti psykologille tuttu näkökulma.
Joten laitapa tänne viime kuukausien menosi, niin voimme kaikki niitä sitten tarkastella ja arvioida.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tarkoituksena lienee sosiaalinen kanssakäyminen samanikäisten kanssa ja fyysinen harjoittelu. Miksi tähän tarvitaan aikataulutettua, tavoitteelista ja kallista harrastustoimintaa?
Jos ennenmuinoin meidän pihan epeleiltä olisi kysytty harrastuksistamme, tuskin olisimme ymmärtäneet kysymystä, vaan olisimme jatkaneet potkupallon pelaamista. Ilmeisesti tällainen omaehtoinen liikkuminen on vähentynyt reippaasti, ainakin lähiseudun hiekkapohjaiset liikuntakentät ammottavat tyhjyyttään ajankohdasta riippumatta.
Ihan heti ei kyllä avaudu, miksi verotuksen kautta pitäisi osallistua jonkun toisen ihmisen lasten harrastustoiminnan rahoittamiseen, jos ne tavoitteet saavutetaan halvemmallakin.
Mittaako ginikerroin brutto- vai nettotuloja?
Positiivisena huomiona sanottakoon, että olen itse hakannut eri foorumeilla päätäni seinään desiilitarkastelun kanssa, juuri tuon korkeimman yhden prosentin takia.
Ottamalla ulos tuo todennäköisesti alle prosentin suuruinen väestönosa, jolla on usein suuria, mutta kertaluonteisia pääomatuloja, korkein desiili ei enää siinä olevien palkansaajien osalta ole mitenkään erityisen runsaasti karkuteillä.
Pääomatulojen kasvua tutkittaessa pitäisi siinäkin erottaa jatkuvat osinkotulot ja kertaluonteiset myyntitulot. Täysin mutuna veikkaan, että osinkotulot eivät ole kasvaneet mitenkään erityisen voimaperäisesti mutta myyntivoitot ovat. Suomessakin tehdään vuosittain useita kymmenien miljoonien tai suurempiakin yrityskauppoja kun suomalaisia firmoja myydään kalliilla ulkomaille.
Loput selittää aika vaivatta pörssi, joka kymmenen vuoden nousuputken aikana tuotti voittoja jokaiselle, joka osti osakkeita ja myi ne, ja tämä ei vaatinut mitään osaamista tai näkemystä. Viime vuoden tappiot eivät taas näy missään, koska hantit jäivät käteen pääasiassa piensijoittajille, jotka eivät ole realisoineet tappioitaan ja vaikka ovatkin, eivät voi vähentää niitä muista pääomatuloista kun niitä ei ole.
Jos nyt, kuten oletan, siirrytään alavireisten osakekurssien aikaan kun eläkerahastot ympäri maailmaa siirtyvät ostolaidalta myyntilaidalle ja uutta suurta ostajaa ei ole näköpiirissä, pääomatulot rajoittuvat osinkotuloihin ja yrityskauppoihin ja niiden kasvu pysähtyy tai kääntyy laskuun.
Nuorten harrastustoiminnassa kai pointti oli siinä, että kyllähän niillä koulujen tyhjillä hiekkakentilläkin voisi palloa potkia, mutta jos kaikki keskiluokkalaisten vanhempien lapset pelaavat jalkapalloa seuroissa, on sen tulonsiirtoperheen vesan vähän hankala yksinään siellä koulun kentällä pelailla. Ja jos hän ei pääse niihin seuroihin, niin sitten hän syrjäytyy.
Toisaalta voi jopa ajatella niin, että keskiluokkalaiset vanhemmat panevat tarkoiotuksella lapsensa sellaisiin harrastuksiin, joissa vaaditaan tietty minimikustannus, jotta lapset sosialisoituvat toisten hyväosaisten lasten eivätkä kaupungin vuokra-asuntojen kasvattien kanssa. Jos tämä on tarkoitus, niin sitten tuota vastaan on vähän paha ryhtyä tulonsiirroin tappelemaan, koska se johtaa vain kilpavarusteluun.
Mitä itse jalkapalloon tulee, niin traditionaalisesti maailman parhaat pelaajat tulevat jostain Rion ja Sao Paolon kujilta, eikä siellä juuri lisenssimaksuja maksella.
Häpeän suuresti, mutta nuo tulonjakotilaston luvut olivat minulla aivan väärin. Ihmettelinkin niitä vähän, mutta en kuvitellut, että valtiovarainministeriössä voitaisiin liioitella tuloerojen kasvua. Nyt lopultakin löysin alkuperäisen lähteen, joka oli kuin olikin tilastokeskuksen sivuilla; minulla on ennekin ollut vaikeuksia löytää tilastokeskuksen sivuilta etsimääni.
Se virhe. Olin löytänyt kalvosarjan, jossa tulodesiilien kasvut olivat vuosittaisina prosenttikasvuina. Olin laskenut tästä korkoa korolle periaatteella kasvun koko ajalta. Kalvosarjaan nuo prosenttiluvut taas oli laskettu jakamalla 17 vuoden kasvuprosentti seitsemällätoista. Harkita olisi voinut tietysti myös seitsemättätoista juurta. Niinpä kaikki ksvuprosentit olivat liian suuria, tuo ylimmän prosentin luku kaikista suurin.
Todettakoon, että Tilastokeskus on laskenut desiilikohtaisista tuloista myös mediaanin. Niiden muutokset eivät poikkea keskiarvoista juuri lainkaan paitsi alimman ja ylimmän, erityisesti ylimmän desiilin kohdalla. Kun ylimmän desiilin keskimääräiset tulot ovat kasvaneet 82 prosenttia, mediaani on kasvanut vain 54 prosenttia. Yli yksi prosenttia todellakin dominoi näitä ylimmän desiilin tuloja.
Hannu Visti:
Myyntivoitot ovat tosiaan kasvaneet voimakkaasti verrattuna aikaan ennen 1993 suurta verouudistusta koska valtaosa myyntivoitoista ennen tuota vuotta oli verottomia (eivätkä näy verottajan ja tilastokeskuksen luvuissa). Ennen verouudistusta yli 5 vuotta omistetun irtaimen omaisuuden (osakkeet) ja yli 10 vuotta omistetun kiinteän omaisuuden myyntivoitto oli verovapaata. Tästä tilastoharhasta johtuen puheet pääomatulojen valtaisasta kasvusta antavat vääristyneen kuvan.
Tässä on graafi tilastokeskuksen sivuilta yritysten voitoista. Kyllä pitäisi olla huolissaan. Graafin tietoja tukee se kuulemani tieto, että 1970-luvulla yritykset tyytyivät 5%:n voittoon liikevaihdosta, mutta 2007 20% voittoon liikevaihdosta.
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_10_04_yritystenvoitot.html
Kiitos asiallisesta tuloerokirjoituksesta. Mieltäni lämmitti erityisesti kommentti mediaanitulojen mukaan määrittyvistä “EU-köyhistä”. Itse olen yrittänyt (ehkä huonolla menestyksellä) kiinnittää huomiota mittarin rajallisuuteen esimerkillä Ranskan vallankumoksen ajoilta, jolloin 80–90 % väestöstä eli Euroopassa nälkärajalla eli silloisilla mediaanituloilla. Sen vähemmällä tuskin pysyu pitkään hengissä silloinkaan.