Alkuperäinen kirjoitukseni oli otsikoitu tarkoituksellisesti ”ilmastodenialistit ovat uskovaisia”. Myönnän, että olen sortunut itsekin sekoittamaan myöhemmin keskustelussa skeptikot ja denialistit, koska denialistit itse tekevät näin. Kritiikkini koskee niitä, jotka mielestään tietävät, ettei mitään syytä huoleen ole ja että koko ilmastohuoli on yhtä suurta salaliittoa.
Olen joskus ollut ammatiltani tilastotieteilijä ja erikoistunut juuri mallien rakenteluun. Itse suhtaudun jokseenkin kaikkiin tilastollisiin malleihin kriittisesti, ja yleensä olen oikeassa. Täydellisesti toimivaa tilastollista mallia ei ole olemassa. Jokainen alan tutkija tietää sen ja tietää näin ollen myös, missä laajuudessa mallien antamia tuloksia voi soveltaa.
Ilmastomallit ovat erittäin hankalia ja siksi niitä on jatkuvasti kehitettävä. Kehittäminen pääsääntöisesti tarkoittaa, että mallit tarkentuvat. Viisitoista vuotta sitten esimerkiksi mallit varoittivat, että Golf-virta voi sammua, jolloin lämpeneminen täällä muuttuisikin arktiseksi kylmyydeksi. Nyttemmin nuo mallit sanovat melko varmasti, ettei Golf-virta suinkaan sammu tai käänny, mutta sen lämmitysteho saattaa vähän heikentyä. Näiden mallien parantaminen on elintärkeätä. Suiksi kaikki tieteellisesti relevantti kritiikki on tervetullutta, mutta Römpän ukkojen neuvoja ei todella kaivata.
Jos asiaan kriittisesti suhtautuva löytää mallista heikon kohdan, joka alentaa jonkin ennustetun tapahtuman todennäköisyyden 95 prosentista 80 prosenttiin, hän toteaa, että asia näyttää vähän vähemmän varmalta, mutta edelleen todennäköiseltä. Sen jälkeen hän arvioi kiihkottomasti, mikä merkitys tällä on koko arvioon ilmaston kehityksestä. Denialisti taas julkistaa kurkku suorana, että koko tapahtuma on osoitettu mahdottomaksi ja sen mukana kumoutuu koko teoria kasvihuoneilmiöstä. Tämä denialismi on tämän vuoksi lähinnä uskonnollista ajattelua, koska se ei kunnioita mitään tieteellisen päättelyn kriteereitä.
Kukaan ei voi olla kaikkien alojen hippuasiantuntija. Siksi itse kunkin on luotava säännöt sille, mihin informaatioon luottaa. Tieteellisessä tiedossa tiedeyhteisön ylivoimaisen enemmistön selvä kanta on ainakin minulle vahva indisio. Toki tiedeyhteisö on joskus erehtynyt ja se täydellinen toisinajattelija on ollut oikeassa, mutta paljon yleisempiä ovat tapaukset, joissa tiedeyhteisö on ollut oikeassa ja yksittäinen propellipää väärässä. Nyt asia on minusta sikälikin varmempi, että todisteita ilmaston muuttumisesta ja muutoksen vaarallisuudesta saadaan yhtäpitävästi monella eri tavalla. Toisinajattelijoita on ja jopa korkeasti koulutettuja, mutta nämä ovat lähes aina korkeasti koulutettuja jollekin aivan toiselle alalle.
Denialistien selitys tähän tiedeyhteisön yksituumaisuuteen on teoria suuresta salaliitosta, johon olisi siis liittynyt jokseenkin koko akateeminen maailma. Anteeksi vain, mutta pidän väitettä uskomattomana. Politiikassa joutuu aika-ajoin kuuntelemaan mitä huikeimpia salaliittoteorioita. Minä olen tullut sellaisille väitteillä immuuniksi. Jokainen arvgfioikoon kuitenkin itse, kuinka uskottava tuollainen koko tiedeyhteisön salaliitto on.
Niinpä johtopäätökseni on, että tiedeyhteisön ylivoimainen enemmistö on tullut tulokseen, että tilanne on ilmastonmuutoksen osalta vaarallinen ja jotain pitää tehdä. Siitä onko tilanne erittäin vaarallinen, katastrofaalinen vai jo toivoton vallitsee erilaisia käsityksiä, mutta mikään luottamusväli ei ulotu alueelle ”ei mitään syytä huoleen. On olemassa pieni mahdollisuus, että jostain tuntemattomuudesta ilmaantuu tekijä, joka kumoaa koko asian, mutta tähänkin lisäepävarmuuteen voi suhtautua bayesiläisittäin. Tulon on e3delleen, että jotain on syytä tehdä ja nopeasti.