Kun Matti Vanhanen jättää keskustan puheenjohtajuuden kesällä, hän antaa tulevan puheenjohtajan päättää, kumpi jatkaa pääministerinä. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Pääministeriä ei voi hallituksessa vaihtaa, vaan pääministerin erotessa eroaa koko hallitus ja muodostetaan uusi. Vanhasen jos kenen pitäisi tämä tietää, sillä kun Jäätteenmäki vaihtui Vanhaseen, koko hallitus erosi silloinkin ja muodostettiin uusi.
Vaikka uudessa hallituksessa kaikki muut ministerit ovat entisiä, uudella hallituksella pitää olla ohjelma, joka sen on esiteltävä eduskunnalle. En oikein usko, että ohjelma voi olla täsmälleen sama kuin eroavalla hallituksella. Ohjelmaan ei voi kirjoittaa kohtia, jotka hallitus on jo toteuttanut eikä myöskään kohtia, joista hallitus on luopunut. Hallitusohjelmaa ei oikein voi kirjoittaa kuin mitään talouslamaa ei olisikaan. Seuraa siis ohjelmaneuvottelut. Hallitusohjelmaneuvottelut kesken alkanutta vaalitaistoa taas ovat mielenkiintoinen tapaus.
Eikä sekään ole varma, ettei hallituksessa tehtäisi muita vaihdoksia.
Tuohon voisi sanoa, että demokratiassamme on yhä valuvirhe pääministeri/puheenjohtajan kohdalla. Niin kauan kuin kytköstä pääministeri – hallituspuolueen puheenjohtaja ei ollut, saattoi kyseinen hallituspuolue vaihtaa puheenjohtajaa kun sen aika tuli.
Nyt on tehty hyvin vaikeaksi päähallituspuolueen luontainen uudistuminen.
Onko siis niin, että puheenjohtajanvaihdoksen tullessa ajankohtaiseksi, on päähallituspuolueen joko odotettava päähallituspuolueen vaihtumista vaalitappion myötä (mikä voi teoriassa kestää hyvinkin kauan) tai sitten hajoitettava hallitus vaalikauden kesken? Mitenkähän on ajateltu puolueiden hoitavan puheenjohtajanvaihdokset? Vai onko kyse siitä, että puolueiden toimintaa ei ole pidetty niin tärkeänä osana hallitusjärjestelmää, että asiaa olisi tullut mietittyä?
Vai pitäisikö puoluekokousrytmi muuttaa sellaiseksi, että puoluekokoukset pidettäisiin pääsääntöisesti kesken eduskuntavaalitaistelun tai heti eduskuntavaalien jälkeen? Kummassakin on selkeitä huonoja puolia.
Suomenmaa on eri mieltä:
Nykyisen perustuslain mukaan pääministerin valitsee eduskunta. Voikin syntyä keskustelua siitä, pitäisikö hallitussopimusta jotenkin muuttaa, jos Vanhanen eroaa myös pääministerin tehtävästä ensi syksynä.
Lähtökohdaksi voidaan kuitenkin ottaa vanha periaate, että kukin puolue valitsee omat ministerinsä, myös pääministerin. Malliksi sopii kesäkuu 2003, jolloin vaihdettiin vain pääministeri koskematta muutoin hallitussopimukseen.http://www.suomenmaa.fi/Paakirjoitus.php
Ja kokoomus komppaa Kataisen ja Ravin suulla.
Mites vihreät?
Kyllä kansa sai tässä Joululahjan, ellei koko homma oli sumutusta, jossa Koljatti jatkaa pääministerinä ja Kepulle hankitaan suositumpi pj vaaleihin?
Tuolloin ainoa ongelma syntyisikin siitä, ettei Kepu olisi enää suurin puolue – tuolloinhan Koljatti joutuisi oikeasti luopumaan vallasta.
Kesäkuussa 2003 asiat tapahtuivat paljon nopeammin ja hallitus oli vasta muodostettu. Jäätteenmäki erosi ennenkuin hallitus edes aloitti kunnolla työt, joten papereista tarvitsi vain vaihtaa pääministerin nimi ja homma saattoi jatkua sellaisenaan.
Kuten Osmo yllä toteaa, on vähän hullua, jos hallitusohjelmaan vaihdetaan vain pääministerin nimi ja päivämäärät, kun ohjelmasta osa on jo toteutettu ja osa hylätty. Kepulaiset tietävät ja ymmärtävät tämän, joten kevään aikana puheenjohtajaehdokkaat tulevat kilpalaulamaan Vanhasen jatkon puolesta. Vanhanen heitti pallon muille todennäköisesti luottaen tähän.
Tietysti voi olla, että neuvotteluja käydään varmuuden vuoksi, mutta jos niistä uhkaa tulla ”liian mielenkiintoiset”, niin Vanhanen jatkaa. Osmo tietenkin tietää minua paremmin, millainen kulttuuri siellä vallan keskuksessa on, mutta minun on ainakin vaikea kuvitella, että todennäköinen uusi Keskustan johto ei juttelisi hallituskumppanien kanssa etukäteen ja kartoittaisi kuinka mielenkiintoiset ajat todella ovat edessä, ennen päätöstä Vanhasen jatkamisesta.
Kokoomuksen pitää joka tapauksessa vaihtaa neuvotteluihin Pekka Ravin tilalle joku kokemattomampi, niin että EK:n ääni pääsee kuuluville esteettömästi, kuten edellisissä hallitusneuvotteluissa kävi.
Niihin Ravi valittiin johtamaan kokoomusken neuvottelijoita pystymetsästä, hän oli näet ollut edellisen kauden poissa eduskunnasta.
tpyyluoma
”Mites vihreät?”
No mitäs luulisit? Kyllä kokoomus kertoo vihreille mitä mieltä pitää olla.
Ensi kesän mahdollisesta uudesta hallitusohjelmasta näyttää tuleva vuoden 2011 budjetin linjaava vaalilahjapaperi, jonka pääkohdat on helppo ennustaa.
Siihen ei kirjata mitään veronkorotuksia, vaan kaikki ikävät asiat jätetään vaalien jälkeiseen aikaan kahta kauheempana.
Hallituspuolueiden taustaryhmille jaetaan äänestyslahjat, jotta heille tulee hyvä mieli. Ainoa arvailun kohde on se, että kuinka sikamaisia lahjoitusten suhteen tullaan olemaan.
Köyhille ei pöydästä tipu edes murusia, koska ne tyypillisesti joko nukkuvat vaaleissa tai saattavat jopa äänestää vasemmistoa.
Mitään sellaisia leikkauksia ei tulla tekemään, jotka kohdistuvat hallituspuolueiden kaadereihin, jotka on nimitetty poliittisilla nimityksillä. Mutta vasemmistolaisia tullaan ajamaan lahtauspenkkiin tuottavuusohjelman nimissä.
Sokeriksi kaiken päälle tulee kauniita vaalilupauksia, joiden valmistelut muka aloitetaan jo ennen vaaleja.
Jännittävin kysymys kuuluukin itse asiassa: kierrättävätkö vihreät ministereitään?
Brax jo kalpenee, mutta pitänee rystyset valkeina kiinni vallastaan. Menettämisen pelko on kova…
Anni Sinnemäelle opetettiin harvinaisen nopeasti ns. Lipposen doktriini: ei rahan edessä tarvitse kumartaa; riittää kunhan ymmärtää että Suomessa kaikki riippuu rahasta.
Näin se menee. Paula Lehtomäestä tulee Keskustan uusi puheenjohtaja. Mutta keskustalla ei ole imagosyistä mitään järkeä vaihtaa pääministeriä. Juuri vaihdon ajasta 2010 eduskuntavaaleihin 2011 eletään Suomessa talouskurimuksen pahinta aikaa ja leikkauksia, säästöjä pitäisi miettiä. Jos keskusta mielii suurimmaksi puolueeksi 2011 niin, parasta on, että Vanhanen jatkaa ’toimituspääministerinä’ ja Lehtomäki visio omaa linjaansa eteenpäin 2011 puhtaalta pöydältä. Mitä järkeä Lehtomäen olisi ottaa vuodeksi nykyisen pääministerin ’synnit’ kannettavakseen. Hän olisi rampa ankka jo 2011 vaaleissa. Näin Vanhanenkin laskee. Mutta kävi vaaleissa miten tahansa, mitä tekee Vanhanen? (Kela taitaa tulla liian äkkiä?)
Mielenkiintoisinta aikaa elävät demarit. Historiaa olisi se, että Heinäluomasta tulsi jälleen uudestaan puolueen puheenjohtaja. Hän on näkyvästi jälleen kohonnut demarien kärjeksi. Näin voi ihmiselle käydä. Kun odotukset ovat kovat ja paineet suuret, seuraa epäonnistuminen. (Heinäluoma 1). Kun paineet halpottuvat ja olemus vapautuu tulee esiin se, mitä alun perin tavoiteltiin (Heinäluoma 2, nykyinen). Urpilainen oli hyvä riskivalinta, mutta ei toteutunut kuten suunniteltu.
Vielä Vanhasesta. Jos hän ennakoi, ettei Niinistöä kiinnosta presidenttiehdokkuus (ja Vanhasella voi olla tästä parempaa tietoa, parempi tuntuma kuin meillä), niin hän voisi olla aika vahvoilla. Jos Niinistö lähtee presidenttikisaan, hän lienee varma. Jos ei, aika tyhjää on markkinoilla. Mitähän tästä sanoisi Kekkonen?
Katso myös:
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmovirmavirta/vanhasen-seuraaja-on-myos-uusi-paaministeri
Tässä päinvastainen analyysi omallenni. Tämä voisi olla vedon paikka.
Katainen on kommentoinut tilannetta seuraavasti (HS verkkojulkaisu): ”Lähtökohta on, ettei Matti Vanhasen poisjäänti vaikuta hallituksen pohjaan eikä ohjelmaan”.
Tämä lausunto oli odotettavissa ja kertoo sen tosiasian, ettei tällä vaalikaudella ryhdytä missään nimessä tekemään tarvittavia taloustilanteen aiheuttamia leikkauksia eikä veronkorotuksia. Ne jätetään vaalien jälkeiseen aikaan.
Vaalivoittoa varten hallituspuolueiden pitää saada esittää mojovia katteettomia vaalilupauksia, jotka sitten heti vaalien jälkeisissä neuvotteluissa heitetään romukoppaan kuten viimeksikin kävi.
Taloustilanteen vuoksi seuraavissa vaaleissa vaalipuheiden ja todellisten vaalien jälkeisten toimenpiteiden välinen kuilu tulee kasvamaan huikeaksi.
Ja aiemmista vaaleista voi vetää sen johtopäätöksen, että vaaliharhautukset tulevat onnistumaan hyvin. Se, joka uskaltaa olla härskein ja ovelin siten, että samalla miellyttää ja nuolee yleisöä tehokkaasti mediassa, saa vaalivoiton.
Tällaisessa tilanteessa keskustan uuden puheenjohtaja kannattaa ehdottomasti olla hallituksen johdossa. Hallituksesta voi jaella pieniä vaalilahjoja omille tukijoukoille. Poliittisilla nimityksillä ja suojatyöpaikoilla oma puoluekoneisto voidaan pitää motivoituneena vaalityöhön.
Hallituksen johdossa keskustan uusi puheenjohtaja on hyvin esillä julkisuudessa kosiskelemassa äänestäjiä taaksensa.
Itse asiassa Matti Vanhanen on osoittanut voivansa kasvaa valtiomiehen vaativiin saappaisiin kehottaessaan puolueväkeä pitämään päätösvallan puheenjohtajasta omissa käsissään, sen sijaan että antaisivat sen galluppien vietäväksi.
Sdp:lle kävikin köpelösti kun SvenskaYle pääsi nostamaan Jutta Urpilaisen kukkulan päälle nuorena tulevaisuuden kasvona eikä tavallisista ihmisistä koostuva puoluekokous uskaltanut iltapäivä- ja naistenlehtien kuukausien rummutuksen jälkeen tehdä muuta kuin hyväksyä hänet.
Ensitöinään pj:na Urpilainen sitten sympaattisella kökköruotsillaan FST5:n uutisissa paheksui porvarihallitusta ruotsinkielen aseman vaarantamisesta!
Re: Seppo S kirjoitti 26.12.2009 kello 11:45
Tuosta Kataisen ”lähtökohdasta” voi päätyä myös päinvastaiseen tulokseen. Jos pääministeri vaihtuu ja uusi hallitus muodostetaan vanhan ohjelman pohjalle niin vaarana vaaleissa on että äänestäjät kysyvät, miksi hallitusta muodostaessanne ette toteuttaneet näitä uudistuksia, joita nyt vaaliohjelmassa vaaditte.
Siis Vanhanen jatkaa pääministerinä.
Tästä Keskusta saa myös edun vaaleihin. Se voi ajaa kahta linjaa yhtä aikaa. Vanhanen pysyy hallituksen linjoilla ja uusi puheenjohtaja keskittyy seuraaviin vaaleihin luvaten yhtä jos toista mitä hän ei voisi luvata pääministerinä..
Uusi kepun puheenjohtaja tulee pääministerinä selittämään vaalilupauksiaan siten, että hänen johdollaan ei vielä ole ehditty uudistuksia valmistella, eikä muut hallituspuolueet ole vielä niihin suostuneet, mutta uudessa hallituksessa me ajamme sitä ja tätä hyvää.
Kyllä pääministeritkin voivat tehdä ja tekevät katteettomia vaalilupauksia. Sehän menee niin, että lupauksia tehdään niin paljon kuin sielu sietää ja heti vaalien jälkeen sanotaan, että, sorry vaan, emme saaneet vaatimuksiamme hallituksen ohjelmaneuvotteluissa läpi.
Ruotsissa tilanne on vähän toinen. Siellä hallitusohjelma kirjoitetaan jo ennen vaaleja, koska hallitusvaihtoehdot tiedetään etukäteen. Mutta ei se Ruotsinkaan systeemi mikään täydellinen ole.
Kepun kannalta oleellista on se, että Vanhasen vaihdolla Lehtomäkeen pyyhkäistään kepusta ulos Vanhasen tienaamat miinukset. Tällä manööverilla kepu on tosi vahvoilla vaaleissa nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Lehtomäki ei ehdi millään munata itseään ennen vaaleja. Kyllä maalaisliitossa hallitaan peli politiikka.
Kaikkihan sen tietävät, että nyt mennään kokoomusvetoisessa yhteiskunnassa. Vielä vähän aikaa, muutama vuosi. Eikä Vanhasen maailmankuvalla varustettu ihminen voi ajatella laskeutuvansa porrasta alempaan rooliin. Hän vahvisti ajan hengen. Jos hän olisi edes ollut kahden vaiheilla, jalkaongelmaa ei olisi.
Kokoomuksen osa näyttää valitettavan helpolta myös tulevaisuudessa. Paljon ei tarvitse tehdä, kannatus on vakaata. Keskustan keskiö on haja-asutusalueilla, pystyyko se uusiutumaan ja löytämään uutta roolia? Nykyinen Anttila, Väyrynen osasto vie kyllä tasaisesti ääniä. Demarit ovat hukassa. Miesduunarit pätkätyöläistyvät, eivät kuulu liittoihin, eivätkä äänestä. Nykyiset aktiividemarit ovat kunta-alalla olevia naisia. Jako puolueen sisällä on ilmeinen. Vihreät nousevat neljän ’suuren’ joukkoon. Kun vihreät kasvavat myös kirjo levenee, tämä pitäisi pystyä myös hallitsemaan. Kaupungeissa tämä meno näkyy jo.
Siis. Kun ennen tanssi kolme suurta puoluetta ja kaksi löysi toisensa, syntyi hallitus, tulevaisuudessa on yksi vähän suurempi ja kolme keskisuurta. Puoluekartta on hajonnut. Vanhoja sosialisteja on niin vähän. Muu ratkaisee. Sitten on vielä Soinin porukka (perussuomalaisten nimi voisi hyvin olla myös Soinin porukka & häiriköt). Soini tulee kuitenkin seuraaviin eduskuntavaaleihin nostattamaan taas henkeä ja vie miesdemarien ääniä.
Siis siis. Tuleva hallitus. Kokoomus (pm), Katainen, keskusta (vm), Lehtomäki, vihreät, ärkkoopee ja joku muu. Vain demarien nopea ja älykäs toiminta voi muuttaa asetelman.
Jos kokoomus on työväen asialla niin eivätkö demarit voisi julistautua porvarien puolueeksi? Don’t get mad, get even.
Joidenkin tutkijoiden mielestä eurooppalainen kokemus kertoo sen, että jos yksi puolue nousee suureksi, niin sen rinnalle kasvaa lähes luonnonlain voimalla vastapainoksi toinen suuri puolue, niin että puoluekartta kaksinapaistuu.
Joku aika sitten kokoomuksen voittokulku näyttikin jo niin vahvalta, että tällainen kehitys saattaisi tapahtua myös Suomessa.
Mutta mikä puolue nousisi kokoomuksen vastapainoksi?
Kepuhan on aikamoinen kummajainen eurooppalaisessa puoluekartassa. Kepun juuret ovat maaseudulla ja siksi puolueen olisi jo pitänyt kuihtua.
Historian näkökulmasta parhaiten kokoomuksen vastapainoksi sopisi demarit. Mutta demareiden kunnallissossunaiset ovat vieneet puolueensa hakoteille. Ja puolueen ay-siipi edustaa menneisyyttä.
Olisiko vihreistä vastapainoksi? Nyt vihreät ovat liian paljon pelkkä kokoomuksen puisto-osasto. Vihreiden pitäisi siirtyä pari piirua vasemmalle ja ottaa voimallisempi ote politiikkaan. Kokoomuksen apupuolueena hallituksessa vihreät eivät koskaan kasva kokoomuksen vastapainoksi.
Mutta nyt myös Kataisen vetovoima on jo hieman hiipunut, joten todennäköisesti puoluekenttä säilyy edelleen pirstaleisena ja kepullekin löytyy vielä Lehtomäen johdolla kannatusta.
Kokoomus nousee suurimmaksi puolueeksi, mutta ei niin suureksi, että puoluekartan kaksinapaistuminen lähtisi käyntiin.
Don’t get even, get odd.
Hyvä. Maailman tai Suomenkaan asioita ei voida typistää yhdeksi binääriseksi valinnaksi. Kaksinapaistuminen johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se vaalitavat kasvattavat suhteellisia eroja ja vain yksi suuri puolue on kuitenkin äänestäjien enemmistölle aina epämieluisa – sille siis muodostuu luonnollinen vastavoima yhdistymisten kautta.
Mieluummin näkisin isojen puolueiden häviämisen (ei tule tapahtumaan, kiitos d’Hondtin) ja pienten puolueiden esiinmarssin. Mukaan vielä vähemmistöhallitukset ja asiapohjaiset argumentit todellisessa keskustelussa enemmistöhallitusten kabinettipäätösten sijaan niin ehkäpä ei tarvitsisi ihan aina pettyä.
Kasvilla myös asiaan liittyen
Minusta tilanne näyttää aivan selvältä: Kepun vahvat voimat (Seppo Kääriäinen) antoivat Vanhasen ymmärtää, että seuraaviin vaaleihin puolue ei mene kaikki vaalit hävinneellä puheenjohtajalla. Nivelvaivat saivat käydä verukkeesta. Pidän myös selvänä, että uusi puheenjohtaja ryhtyy pääministeriksi. Muu ei tule kysymykseen etenkään kun pääministeripuolueen kannatusluvut ovat kaiken aikaa pudonneet. Pääministerin on pidettävä puolue takanaan.
Kiinnostavin kysymys onkin siinä, aiotaanko hallitusohjelmaa päivittää nykyistä talous- ja työttömyystilannetta vastaavaksi.